toukokuu 12, 2024, 13:24:09 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Viestit - Mimikettu

1
No nyt alkaa jo näkyä tuon 250 wattisen teho. Puskat ovat aika matalia toki vielä, mutta viimevuotisiin verrattuna tanakoita kuin metsurilauma ja purkinpohjat pukkaa jo juurimattoa. Viime vuonna kirosin kun kaikesta vaalimisesta huolimatta kasvien juuret olivat kaikilla varsin aneemiset ennen parvekkeelle pääsyä. Tänä vuonna sitä ongelmaa ei ole, vaan saan hyvin pian käydä hakemassa litraiset ruukut esille.

Annuumit puskevat nuppuja hirvittävällä tahdilla. Tiedän, että ne pitäisi nyppiä pois, mutten raaski ::) Nappaan ne irti sitten ruukunvaihdon yhteydessä, jos pari olisi jo ehtinyt aukeamaan ihasteltavaksi.

Ruukunvaihdon jälkeen koko lauma ei kyllä taida enää tuonne lampun alle mahtua. Annuumit saavat siirtyä pikkulamppujen alle ja ikkunalaudoille. Ne jäävät varmaankin koko kesäksi sisälle, joten niiden sadottamisella ei ole kiire.

Missäköhän vaiheessa tuo aurinko alkaa olemaan sen verran tehokas, että kasvit voisivat paremmin sen valossa? Meille ei aurinko tosin montaa tuntia päivässä paista sisälle, joten lienee parempi pitää chilit eslin alla ulkokauden avaamiseen asti. Parvekekin pitäisi ehtiä jossain vaiheessa siivota kesäkuntoon... Kuolaan jo nyt kesän ensimmäisten grillattujen juustoilla täytettyjen chilien perään  :D Luulen kyllä, että joudun niitä varten ihan ostamaan chiliä, omissä ei siinä vaiheessa taida vielä olla raakileitäkään kiinni  :)
2
NE_KASVAA_NIIN_HITAASTI  :'(

Ei muuta raportoitavaa. Jotenkin ajattelin että tuon 250 wattisen alla nuo kasvaisivat hujauksessa, mutta kasvu on ihan yhtä hidasta kuin noiden 36 wattisten allakin. Tunnen oloni kusetetuksi  >:( Oi jos olisi tilaa vesiviljelyyn... Ja oi jos olisin saanut aloitettua aikaisemmin. Ja oi ja voi.

Odottavan aika on kuolettavan pitkä.


Lisäys: Näin naisihmisenä en ole koskaan ennen ymmärtänyt, miten pahalta tuntuu kun _KAIKILLA_ muilla on isommat kuin itsellä  :-[
3
Huh.

Uusi, kaunis, sädehtivä 250 wattinen energiansäästölamppu pääsi tänään paikoilleen. Se sijoittui loppujen lopuksi työpisteelle, joka on viime aikoina toiminut lähinnä lasten elokuvateatterina. Harmi ettei sinne paista lainkaan aurinko, joka jo tähän aikaan antaa jo jonkin verran valotehoa itsekin.

Istuttelin loput itäneet lautalta pois. Enää sinne jäi viimeinen satsi ornamentaaleja. Ja tajusin, ettei tuokaan valo kerta kaikkiaan tule riittämään... Onneksi noilla ei ole kiirettä kasvaa ennen kevättä, ne ovat lähinnä tarkoitettu vain silmäniloksi ja pärjäävät kyllä noiden 36 wattisten allakin.

Hyvin on idättelyt sujuneet. Noista vanhemmista itämättä on vielä vain Ulupica, mutta olen osannut varautua siihen, että sen itäminen joko kestää, tai se ei idä ollenkaan.

Katselen kateellisena kaikkien muiden jättimäisiä taimia ja haaveilen vesiviljelystä. Ehkä ensivuonna... Tuo valo auttaa jo varmasti aikatavalla taimien kasvuun, nyt odottelenkin jännittyneenä, milloin valonlisäys alkaa näkymään  ;D
4
Opiskelijaperheessä hinta tulee aina ensimmäisenä kriteerinä kaikissa ostoksissa. Tietenkään köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, mutta jostain se on aina vaan tingittävä  ::)

Eikä alunperin suunnitelmiin kuulunut vielä ostaa noin isoa lamppua... Mutta kun olin mattimyöhäinen idätyksissä ja viime vuonna taimet olivat vähän honteloita valon vähyyden takia, ajattelin, että hittoako sitä sen enempää miettimään. Jos minulla on tasan yksi rahaa nielevä harrastus niin ei kai se kovin paha voi olla  ;D

Parempi heijastin tulee ostoslistalle heti kun rahaa liikenee enemmän (noh, pari uutta lamppua voisi myös ostaa ensin...), mutta kyllä tuokin viritys ajaa asiansa jonkin aikaa :)
5
Huh, asennus suoritettu, hyvin meni!

Valtava kiitos kaikille nopeista vastauksista! On tämä foorumi kyllä mahtava paikka :) Ei tällainen chilinoobi pärjäisi mitenkään yksin 
6
Kiitos vastauksista! Millä materiaalilla lamppu kannattaisi sitoa, ettei se sulaisi tai vahingoittaisi lamppua? Onko kellään kuvaa tuetusta lampusta?
7
Auttakaa hölmöä!

Minulla on siis tuollainen yllä mainittu kombo. Nyt kun ne yhdisti, lamppu roikkuu varsin surkean oloisena kantansa varassa. Uskaltaako sen antaa olla noin vai meneekö se rikki? Onko kenelläkään kokemuksia? Modausideoita?

Kiitos ja anteeksi.
8
Itselle muistiin että ornamentaalit lähtivät vasta tänään lautalle  ::)

Laitoin tilaukseen sitten yhden 250 wattisen ESLin. Luulisi hetken riittävän loimotusta. Onhan tuossa sitten tuo toinenkin heijastin E40 kannalla, jos tuntuu ettei valotehoa ole vielä tarpeeksi, tai kasveja on liikaa yhden lampun alle (mikä on pian hyvinkin mahdollista).

Bonuksena ihana chilirakkauteni jakava miesystäväni napsutteli 36 wattiselle heijastimen Ikean teräskulhosta (löytyi kirppikseltä kahdella eurolla). Katselin motonetissä myös tuhkaämpäräeitä sillä silmällä, että sellaisen kun puolittaisi, saisi ainakin minun silmääni miellyttäviä varjostimia (meillä rakastetaan ronskeja sisustusratkaisuja, voisin laittaa havainnollistavia kuvia jossain vaiheessa).

Nyt ongelma onkin se, että mihin minä keksin uuden kasvatustilan? Nuo heijastimet ovat aikamoisia jössiköitä kuitenkin. Asia vaatii kovaa ajatustyötä, palaan asiaan kun lamppu on saapunut majaamme.
9
Fataliin paketti tuli!

Nyt siis lautalle vielä seuraavat ihan puhtaasti ulkonäöllisistä syistä kilpailuun päässeet:

C. annuum:

Black Pearl (0/3)
Chilaca (0/3)
Razzamazza (0/3)
Black Scorpion Tongue (0/3)
Explosive Ember (0/3)
Numex Twilight (0/3)

C. chinense:
Ojos de Pescado (0/3)
10
Kiitos vastauksistanne!

Laitoin tänään tilaukseen pari halpisheijastinta+adapterit, kyllä niille kuitenkin käyttöä tulee, vaikka tilaisikin tehokkaamman härvelin. Sitten kun joskus saan päätettyä mikä on fiksuin vaihtoehto  ::)

Tänään pisteltiin multiin kaikki sirkkalehdille ehtineet kaverit, kaikenkaikkiaan 12 yksilöä + 4 aikaisemmilta lautoilta hengissä selvinnyttä. Lautalle jäi siis varsin runsaasti vielä jäseniä, kun kerran lajikkeita on piirun vajaa 20 ja jokaisesta +-3 siementä  >:(

Itäneitä toki on jo paljon enemmän, mutta monella on vielä kypärä päässään. Huomasin jättäneeni kansia turhan paljon auki, joten hiukan kuiva ilma siellä oli. Kenen blogissa näin laitetun märän talous/vessapaperin palan siementen päälle kypäräpäiden pehmittelyksi? Idea joka tapauksessa on allekirjoittaneen toimesta varastettu  ;D

Loput siemenet Fataliilta eivät ole vielä saapuneet, mutta onpahan niille lautalla jo hiukan enemmän tilaa, jotta voivat kotiutua mukavasti jahka saapuvat.
11
Kiitos kommenteista!

Chilivaarin blogia olen seurannut siitä asti kun mieleeni tuli ensimmäisen kerran, että nuo chilit olisivat varsin mielenkiintoisia kasvatettavia. Kauniit kuvat, sujuva teksti, laaja asiantuntemus ja kokemus alalta, sekä aloittelijaystävällisyys samassa paketissa. Valtava kiitos blogistasi! Uskallan väittää, että se on kulkenut käsi kädessä monen muunkin vasta-alkajan ensitaipaleella :)

Tänään ajattelin laittaa ylös iänikuista valopohdiskeluani, ettei minun tarvitsisi aloittaa alusta joka ainoa kerta, kun alan panikoimaan valojeni riittämättömyyttä.

Nyt chilien valaistus on hoidettu lähinnä niillä Motonetin halpisesleillä, 6400K ja 36W. Nyt kun toinen kausi on meneillään, uskaltaisin laittaa hankintalistalle jonkun hiukan järeämmän valaistusratkaisun. Ja siinä kohtaa tällaisella aloittelijalla menee sormi ihan totaalisesti suuhun. On eslejä, loistareita, natikoita, ledejä. Pitää miettiä johdot ja mahdolliset tuulettimet, värisävyt, hintaluokka, sijoitus, valohaitta, melusaaste, sähkönkulutus, paloturvallisuus, voi itku.

Sen verran olen jo kahlannut läpi, että olen saanut käytännön syistä rajattua vaihtoehdot joko esleihin tai loistareihin. Ledit kiinnostaisivat myös kovasti, mutta taidan suosiolla odottaa muutaman vuoden, että niissä nousee tekniikka ylös ja hinta romahtaa alas. Kokeilkaa te rahakkaammat missä milloinkin mennään ;)

Eli ollaan jo sinänsä pitkällä, mutta mietittävää riittää edelleen. Ensimmäinen rajoitus on tietenkin raha. Olemme opiskelijaperhe, eli kestävää laatua on saatava mahdollisimman pienin kustannuksin.

Valontarve ei ole mahdottoman suuri, sillä tarkoitus ei ole saada satoa läpi talven, vaan antaa hiukan boostia taimien kasvuun näin alkuvuodesta, kun täällä Etelä-Suomessakaan aurinko ei ihan riitä vastaamaan pikkuisten (tai niiden kärsimättömän emon) tarpeita. Ja vastaavasti syksyllä kun pakkanen tulee vastaan ennen kunnon satoa (jos on tällainen mattimyöhäinen kuin minä ja parveke lasittamaton ja hiukan väärään suuntaan), saisi keinovalolla hiukan avitettua viimeisiä kypsyttelyjä. Eikä valot jäisi tietenkään hyödyntämättä muutenkaan, sisällä kasvavat ornamentaalit saisivat lisävalaistusta kesälläkin ja talvella bonchit (toivottavasti) jatkaisivat asustelua valojen loisteessa.

Eli tehoa saisi olla kuitenkin jonkinverran, muttei mahdottomasti. Ensin ajattelin hankkia vain heijastimet jo olemassa oleville esleille, mikä parantaisi niiden valotehoa jo huomattavasti, mutta niitä näkyy lähinnä E40 kannalla. Löysin jostain nettikrääsäkaupasta palan, jonka avulla siihen saisi E27-kannan. Hintaa oli neljä euroa, ei paha. Siihen alle kahdenkymmenen euron heijastimet, jotka kävisivät varmasti ongelmitta noin pienten eslien kanssa. Helppoa kuin pala kakkua.

Mutta...

Esimerkiksi vplux tarjoaa tällaisia paketteja:
http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=106/499 Jos ottaisi tuon huokeimman paketin, 47 euroa ja postikulut päälle, olisikohan se hintansa väärti? Voisi kokeilla ensin yhdellä ja sitten tilata syksyllä lisää jos on tarvetta.

Toisaalta...

Loisteputki olisi alkuinvestoinnin jälkeen aina edullinen vaihtoehto. Alle mahtuisi jo laumallinen taimia, tai pari isompaa kasvia. Kahden 6400K putken kotelo maksaisi 92,90: http://www.vplux.fi/tuotteet.html?id=106/275 Entä jos ostaisi Airamin Jokavalo-sarjan 58W (hinta 40 euron kieppeillä) ja siihen paremmat putket? Mutta saako noita kirkkaita putkia tuossa koossa? Vpluxissa on 55W loistarit, mutta ne eivät mene 58Wattisiin, vaiko? Olen aivan surkea tässä, minun tietämykseni mukaan elektroniset laitteet toimivat niin, että niiden sisällä on pieniä otuksia, jotka vetävät vipuja, kääntävät kampia ja pyörittävät rattaita saaden kaiken toimimaan  :o

Asun Salossa eikä täällä tietääkseni ole sellaista alan liikettä, johon voisi mennä paikanpäälle ihmettelemään erilaisia valaisinratkaisuja, saa korjata jos olen väärässä. Ekotorilta ja kierrätyskeskuksesta voisi käydä bongailemassa kiertoon laitettuja teollisuusloistareita, mutta ongelma olisi todennäköisesti yhä sama kuin noissa Airameissa. Joku pieni sähköliike täällä varmaankin olisi, jossa voisi käydä kyselemässä tehokkaampia loisteputkia. Ja akvaarioliike on tietysti, mutta siellä valaisimet taitaa olla kalliita ja putket väärän värisiä.

Jos tilaan pari halpisheijastinta ja adapteria, voisin nyt selvitä halvalla tämän kasvatuskauden ja tilailla myöhemmin E40-kantaisia isompia eslejä vaikka yksi kerrallaan...

Ähs, tämä on niin hankalaa :/ Taimiparat ovat varmasti kituneet hengiltä ennen kuin saan asian päätökseen. Onko kenelläkään antaa apuja? Vinkkejä, kokemuksia, helppoja DIY-ratkaisuja? Joku piiloliike Salossa, joka ratkaisee huokeasti kaikki ongelmani? Onko jollain lainata pätevää lampunhenkeä?
12
Kävi hupsis...

Tilasin Fataliilta lisää siemeniä, vaikka kämpän kokoon suhteutettu puskamäärä on jo ylitetty kymmenellä kasvilla... Mutta! Ne on vaan ornamentaaleja ja nehän mahtuu pieneen tilaan, eikä ole mitään väliä mihin aikaan ne laittaa kun ne on täällä sisällä vaan ja pitäähän sisälläkin olla jotain nättiä kun systemaattisesti tapan kaikki muut kasvit ja muutenhan noi valot ja hyllyt on kesällä ihan tyhjänpanttina ja ja ja...  ::)

On se Kilpisen Jukka vaan hieno mies, ilman hänen myötävaikutustaan meillä ei varmasti olisi chilin chiliä :) Haluaisin Chilikirjan kovinkin kipeästi, mutten vielä saanut lupaa tilata sitä (okei, kissaa joutui käyttämään eläinlääkärissä, mikä söi hiukan kuukausibudjetista), seuraavaa painosta odotellessa.

Liityin vihdoin chiliyhdistykseenkin, nyt kun ensimmäisen vuoden jälkeen voin taata, ettei tämä villitys ollut yhden kauden juttu :D

Idätyslautallakin on elämää! Tässä itselle muistiin tällä hetkellä itäneet yksilöt:

c.baccatum
Trepadeira Werner (0/3)
Lemon Drop x PI 441511 F5 Red (1kpl edellisiltä lautoilta hengissä selvinnyt)
Lemon Drop (1/3)
Champion (3/3)
Aji Cristal (1/3)
Starfish (3/3)

c.annuum
Bolivian Rainbow (5/5 ovat kauniita ja helppoja lahjoja kevään juhliin :) )
Bird's Eye Baby (3/3 sama kuin edellä)
Lebanese Marbles (3/3 yhä sama kuin edellä)
Prairie Fire (4/4 outoa, viime vuonna oli muistaakseni nopea)
Little Nubian (2/3)

c.chinense
Habanero, Caribbean Red  (1/3)
Biquinho (1kpl edellisistä lautoista selvinnyt)
Naga Morich (1kpl kuten yllä)
Pink Habanero (3/3)
Habanero, Orange/Sudden Death (3/3)
Jigsaw (2/3)

c.frutescens
Piri piri (2kpl edellisistä lautoista selvinnyttä)

C. cardenasii var. pendulum
Ulupica, Large (0/3)

Hmm, melkein kaksi viikkoa mennyt, on tämä hidasta :D Pari siementä näyttää nyt selvästi siltä, etteivät ne tule itämään ollenkaan, joten voisin kai vaihtaa niitä parempikuntoisiin, etenkin sellaisista lajeista, joista ei ole vielä itänyt yhtäkään.

Tänään aurinko kutitteli siihen malliin, että kevättä kohti ollaan menossa ja lujaa. Kohta voi laittaa tomaatitkin jo itämään... Tämä harrastus tekee talvestä ehdottomasti siedettävämmän :D

Ihanaa viikonloppua, rakkaat chilistit!

Ps: Miten tälläinen ujo mitääntietämätön lähiötyttö saa kasaan tarpeeksi viestejä päästäkseen käsiksi siemenkirjeisiin, ilman nollapostauksia? Käyn melkein joka päivä täällä lukemassa uudet viestit läpi ja etsimässä tietoa vanhoista, mutta ei minulla ole mihinkään mitään järkevää lisättävää, tällainen kokematon säheltäjä kun vielä olen. Kohellan sitten vaan täällä omassa päiväkirjassani, etten häiritse muita :D Jos joka päivä kirjottaisin jotain elämäni kummallisuuksista kasvattelija-alokkaana, kertyisi viestejä ennen ensikautta jo aika mukavasti :D
13
Kausi 2015 vihdoinkin kunnolla käyntiin

Ihan ensimmäiseksi valtavat kiitokset tälle foorumille ja sen mahtaville jäsenille, jotka aktiivisesti jakavat omaa tietotaitoaan eteenpäin tällaisille noviiseille ja levittävät chilinkasvatuksen ilosanomaa ympärilleen. Suurin osa tämän kauden siemenistä on saatu lahjoituksina edenneemmiltä chilinkasvattajilta, joista jokaiselle täältä suunnalta kiitoksia, ylistystä ja suitsutusta.

Vastavuoroisesti lupaan tartuttaa chilihulluuden kaikkiin läheisiini, joiden pään sisällä on hiukankin lupaavan oloinen kasvualusta tämäntyyppiselle taudille, jakaa auliisti ylimääräisiä siemeniä ja taimia, sekä olla aloittelevien harrastajien tukena heidän alkutaipaleillaan  :D

Mutta siis, mittavien takaiskujen jälkeen (kolme lautallista siemeniä on menetetty vaihtelevissa olosuhteissa lähes kokonaan), sain vihdoinkin heitettyä siemenet lautalle. Toimenpide tälle kaudelle suoritettiin ensimmäisen kerran 4.12, mutta koska toisto on opintojen äiti, tai jotain sellaista, luen kauden 2015 alkaneen 25.1. Toivottavasti kaikki sujuu nyt hyvin ja kesä suosii, että ehtisin saamaan hiukan satoakin...

Kauden kasvateiksi valikoituivat seuraavat lajikkeet:

c.baccatum
Trepadeira werner
Lemon Drop x PI 441511 F5 Red
Lemon Drop
Omnicolor
Champion
Aji Cristal
Starfish

c.annuum
Bolivian Rainbow
Bird's Eye Baby
Lebanese Marbles
Prairie Fire
Little Nubian

c.chinense
Habanero, Caribbean Red
Biquinho
Naga Morich
Pink Habanero
Habanero, Orange/Sudden Death
Jigsaw

c.frutescens
Piri piri

C. cardenasii var. pendulum
Ulupica, Large

Ei tullut kuin puolet enemmän kuin alkuperäisen suunnitelman mukaan kämppään piti mahtua :D Jos nämäkin lautalliset menevät suden suuhun, lupaan tästedes kasvattaa vain villakoiria (siis niitä huonekalujen alla majailevia, pölystä ja kissankarvoista muodostuvia yksilöitä).
14
Tältäkin naiselta tulee ehdoton kyllä kaikkien idättämiseen! Ne pysyvät pikkuisina vielä pitkän aikaa ja mahtuvat kompaktiin tilaan. Keväällä voit sitten antaa ylimääräiset pois, itse laitoin pikkutaimia omien tirviäisten opettajille/hoitajille kevätjuhlissa.

Niistä tulee sympaattisia lahjuksia jos ne on idätetty sellaiseen neliskanttiseen muoviruukkuun joka mahtuu justiinsa maitotölkkiin ja saat ipanat taiteilemaan purkkiin koristelut. Sitten nimikyltti ja kasvatusohjeet mukaan niin olet saavuttanut jo kaksi asiaa; päässyt eroon ylimääräisistä rehuista, sekä ehkä levittänyt vakavan chilipäätartunnan viattomiin kanssaihmisiin :)

Ja on ihan uskomatonta miten suuren määrän chilejä pystyy nielemään koti, johon alunperin sai kaavailtua ehkä juuri ja juuri kaksi kasvia  ::)
15
Tori / Vs: Vaihdetaan / Annetaan Siemeniä
marraskuu 23, 2014, 00:01:41 ap
Ostaisin/ottaisin vastaan Pink Habaneron siemeniä. Myös muut mietojen mutta maukkauden lajikkeiden siemenet saisivat minulta rakastavan kodin :)

Minulla on tasan yksi kasvatuskausi takana ja vain vähän kokemuksia, joten jos siemeniä liikenee olisin tietysti iloinen ihan kaikista siemenistä, eritoten foorumin suosikkilajikkeista kuten Aji Cristal, Naga Morich, Jigsaw...  ::)

Vaihtureitakin löytyy jonkun verran, sekä chiliä että tomaattia ja monia muitakin hyötykasveja :)
16
Huh, eka kausi alkaa lähentelemään loppuaan, (vaikka kasvit sitä eivät näytä ymmärtävän vaan puskevat yhä hedelmää ja kukkia jatkuvalla syötöllä) ja hyvinhän se meni. Päivittely jostain syystä jäi vähille, kuviakin olisi vaikka kuinka, mutta jotenkin niiden lisäily tänne on muka niin vaikeaa ja laitan sitten myöhemmin ja sitten se jäi kun en ilman kuvia viitsinyt päivittää...

Lähes kaikki idätetyt lähtivät hyvin kasvuun ja tuottivat kiitettävästi satoa. Ainoastaan Goat's Weed jäi useista yrityksistä kokonaan itämättä ja Marbleksesta iti yksi kasvi, jonka kissanpentu myöhemmin tappoi muiten ornamentaalien mukana, eli Omnicolor, Bird's eye baby ja Marbles jäi tänä vuonna maistamatta.

Ekalla kaudella tuli kasvateltua kaikenlaista. Niistä lemppariksi tähän asti on noussut Caribbean Red Habanero, joka on paitsi todella miellyttävä maultaan ja huipputulinen, myös valtavan satoisa ja ennenkaikkea valtavan kaunis kasvi. Superchili on ansainnut myös vakiopaikan tässä huushollissa, sekin on kasvutavaltaan viehättävä ja satoisa.

Ancho Poblano täyttää hyvin paikkansa talon paprikana, mieto, aromikas ja näyttävä tummanruskeine podeineen. Nyrhäisin nyt kaksi kukkimisen lopettanutta boncheiksi, katsotaan miten he sopeutuvat.

Aji Cachucha on luovuttanut vasta yhden kypsän, valtavan kauniin, miedon hedelmäisen podin ja odottelen vesi kielellä milloin sen valtava kukinta jaksaa kääntyä kunnon sadoksi. Se on ollut hiukan myöhäisherännäinen kaikissa vaiheissaan, hetki sitten vasta venähti pituutta ja nyt on aloittanut kunnolla kukinnan. Toivottavasti se jaksaa hoitaa hommansa sisällä eslien alla.

Chilit olivat siis kesän parvekkeella (paitsi ornamentaaliparat, joille se koitui kohtaloksi kun pikkukissa muutti taloon) ja ilmeisesti nauttivat olostaan. Nyt ne ovat siirtyneet sisätiloihin kypsyttelemään loppusatojaan ja hyvin ovat ainakin toistaiseksi sopeutuneet. Katkon osan varmaan bonchin varsiksi jos ne kyllästyvät sadottamaan, osan nakkaan suosiolla pois ja ehkä jokunen saa yrittää jatkaa taivaltaan monivuotiseksi yksilöksi. Hassusti näihin kiintyy, eikä millään raaskisi päästää niitä päiviltään :D

Ensi kaudelle en taida laittaa uusiksi kasvamaan kuin tuon haban, josta monelle tutulle laittaisin mielelläni taimia keväällä. Ornamentaaleja aion kasvattaa uusiksi tällä kertaa kissavarmoissa olosuhteissa ja parille ihan uudelle lajille olisi hyvinkin tilaa. Tai kymmenelle. Tai ehkä enemmällekin :D

Joitakin siemeniä on jo tulossa, mutta paria lajiketta kaipaisin vielä kovasti. Tietääkö kukaan mistä kannattaisi kysellä yksittäisiä lajeja? Täällä toriosion Annetaan/vaihdetaan-ketju ei taida enää olla ihan ajan tasalla, enkä ole huomannut muutakaan paikkaa, mistä niitä voisi kysellä, ellei sitten suoraan kasvattajilta. Fataliiseedsiltä tietenkin saisi, mutten haluaisi ostaa turhia lajikkeita täyttämään sen vaaditun 15 euroa.

Jos jollain tämän bonganneella on varastossa ylimääräisiä siemeniä, niin tarvitsin pari Pink Habaneron ja Medusan siementä, jos jollain on halua postikuluja tai pientä korvausta vastaan niitä lähetellä :) Toki aloittelija ottaa vastaan oikeastaan mitä tahansa uutta jos halvalla pääsee kokeilemaan :D Ja saa suositellakin, etetenkin hakusessa olisi mietoja, mutta maukkaita lajikkeita, kun tuo tulinen osio näyttää olevan jo aikalailla täytetty :)

Hyvää hengähdystaukoa kaikille, joilla sellainen tässä kausien välissä on :)
17
Meillä toteutettiin välikausipurkit ennen lopullista istutusta teippaamalla jesarilla neljä maitopurkkia tiiviisti yhteen ja repimällä siten sisukset pois vapaavalintaisella menetelmällä ;) Ja kun purkit alkoivat loppumaan, laitettiin neljä yhteen sidottua purkkia muovipussin sisään, teippikerros ympärille ja hökötys irti tölkeistä. Kestää hyvin sen jälkeen kun on mullat sisällä ja ihan siistin näkösiäkin ovat, laittaa vaikka spraymaalia perään jos ei toi hoppeanharmaa sovi sisustukseen. Että jos ihan oikeasti haluaa säästää rahaa eikä pieni vaivannäkö haittaa niin onhan näitä vaihtoehtoja :D
18
Kiitos tiedosta, Vetsku! Tiedänpähän olla luopumatta toivosta vielä :) Ajattelin antaa niiden muutenkin kellua vielä kun lautta joka tapauksessa täytyy pitää hollilla. Siellä yrittää onneaan vielä syreenin siemenet (yksi niistä kaikista epäilyksistäni huolimatta itää!), kurpitsa ja ehkäpä löydän vielä jotain mielenkiintoista mukaan tungettavaa ennen kuin ulkokasvatusaika alkaa ja nuo paikalleenkylvettävät saa pistää multiin.

Tällä hetkellä teen latvomiskokeiluja kun noita chilejä on tuplana aika montaa lajia. Laitan kuvia jos jotain raportoimisen arvoista ilmestyy.
19
Kaipa täytyy lähteä mäkärätaistoon :/

Idätys tapahtuu kelluvalla lautalla, eli pysyy kosteana ja minikasvarissa on noin 27 astetta lämmintä, eli eiköhän ole kohtuullisen suotavat olot.

Tässä lautan tilanne parin viikon jälkeen:



Ruukkuchilin itävyys edelleen 100% Superchilistä nyt noin kahdeksasta siemenestä itänyt kaksi, Omnicolor ja Goat's Weed edelleen itämättä. Omenat itävät hienosti, loput ovat syreenikokeilu, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita.
20
Kiitos vastauksista!

Tuolta lotakon takaisesta virtuaalisiemenkaupasta tuli jo hiukan kuolattua uusia siemeniä, siellä olisi tarjolla vaikka mitä puskaa ja puuvartista, olis päärynää ja viikunaa ja syreeniä ja herukkaa ja ja ja... Eihän kokeileminen ketään tapa, siis jos puhutaan vaan idätysyrityksistä :D Tai no näillä poropeukaloilla se on toisinaan ollu aika lähellä :D

Luin myös että monia puita ja pensaita pystyy lisäämään pistokkaista ja juuriversoista, nyt olisi hyvä aika käydä tuttujen ja sukulaisten luona pihavarkaissa...

Lainaus
LainausLainaus käyttäjältä: Mimikettu - Maaliskuu 27, 2014, 23:24:35 ip
Miten mahtaa likan käydä?


Veikkaan että muutat maalle?  ;D


Jos vaikka vaan palstan maata sais niin pakkaisin perheen reppuun ja juoksisin jo :D