maaliskuu 28, 2024, 10:18:43 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Huruilu jatkuu 2013...

Aloittaja Huru-ukko, joulukuu 05, 2012, 01:32:29 ap

« edellinen - seuraava »

Huru-ukko

joulukuu 05, 2012, 01:32:29 ap Viimeisin muokkaus: joulukuu 05, 2012, 01:38:03 ap käyttäjältä Huru-ukko
Enpäs jaksakkaan vielä alkaa kasvatuslistaa väsäämään. Mutta kuun ja varpaiden asennosta välittämättä rocotot  laitetaan osa multaan ja osa heti villaan itämään. Muistaakseni kivivillalevyä jäi vielä verstaan vintille melkein kokonainen levy.
Multaan menee ainakin 20 rocotoa, ellei enemmän. Niitä  amppeleita joutuu varmaan virittelemään itsekkin ainakin muutaman kasvariin ja miksei vaikka tuohon saunan terassille. Automaattikastelukin toimii siinä joskus kesäisin ihan itsestään. Kun ei siinä ole eikä tule katetta.....
Ehkä niissä jäätyneissä rocotoissa vuodelta 2012 on itäviäkin siemeniä...Rocoto De San Isidro ehti tehdä muutaman kypsän podin, joten niistä saa kasvitunneli kokeiluun ihan peltokasvatukseen muutamia yksilöitä. Maku oli ihan kehutun arvoinen.
Lisäksi uskon kasvarista saavani Turbon siemeni, ehkä itävätkin. Myös muutama Manzano Rojo on kypsynyt sekä Peruvian Red Rocoto.
Lisäksi kaupan siemeniä on Rocoto Guatemalan Orange, Rocoto Costa Rican Red, Rocoto CAP 363, Orange Locoto ja  Canario.
Eli rocotoja on yhdeksän lajia tällä hetkellä ajateltuna. Seuraava idätys sitten kun olen vakoillut mitä muut laittaa tulille...

Viime vuoden bonchi kokeilussa on jäljellä kolmesta enää kaksi, eli Bolivian Rainbow selvisi syksy kylmistä ja kukkiikin taas. Toisena taitaa olla Baby Bird's Eye, joka kasvaa muutaman juurivesan voimin....Molemmat sai sitä  Provadoa koska pikkukärpäsiä pörräsi rehujen ympärillä.

Huru-ukko

Viime vuoteen verrattuna olen myöhässä....Jopa runsaat kaksi kuukautta....
Viime vuoteen verrattuna idätyksissä on enemmän tietoa mitä lajeja haluan kasvattaa..... Joka tapauksessa nyt meni pubeja lautalle kahdeksaa eri lajia.



Idätykset kolmessa lootassa ja lautoilla talouspaperin välissä, myös peroksidia on lisätty hiukan.....
Kolmeen lajiin satsasin hiukan enemmän, eli siellä on Turbo Pubeja ja Rocoto De San Isidroja sekä Rocoto Red Peruviania itämässä aika läjä jokaista. Muut lajit laitoin kaikki siemenet saman tien kaikki pussista pois... Ei kannata katsoa jos joku itää ja jos ei, niin sitten koetetaan lopuilla...(Ja ollaan myöhässä kunnolla).
Rocoto Red Peruvianiin satsaan muutenkin, siitä pari kolmekymmentä podia per puska on hyvä sato, liki 100g mollukoita.
Niitä menee sitten kokeilumielessä ihan multapenkkiinkin, lootaan sekä amppeliin.....
Seuraava idätys on sitten kuukauden päästä, varmaankin baccoja...

Huru-ukko

 Rocoto De San Isidro oli eka itäjä.... :o

Pistän kuvaa kunhan on muutakin kuvattavaa kuin 2mm itu....

KP78

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - joulukuu 08, 2012, 21:32:25 ip
Rocoto Red Peruvianiin satsaan muutenkin, siitä pari kolmekymmentä podia per puska on hyvä sato, liki 100g mollukoita.
Niitä menee sitten kokeilumielessä ihan multapenkkiinkin, lootaan sekä amppeliin.....

Tämmöset kokeilut on parhaita. Pitää ehdottomasti seurailla huruilua :)

Huru-ukko

Kiitos...Huuruilua(ko)? ;).Rocoto Costa Rica Red  ja 2kpl Turbo Pubeja työnsi idut näkyviin...

Huru-ukko

Itämisiä on tapahtunut kaikissa muissa paitsi Guatemalan Orangessa ja Red Peruvianiassa, omia siiduja ovat Red Peruvianit. Kaikki siemenet meni lautalle samaan aikaan, eli 8.12. Kaksi viikkoa sitten.
Omista siemenistä Turbo pube on itänyt 1 kpl noin 30 siemenestä.
Omat siemenet Rocoto De San Isidro on superitäjä, 20 itua 30 siemenestä.
Loput ostosiemeniä Semillasista.
Rocoto Costa Rica Red 9 itänyt 11:sta.
CAP 363 6 itänyt 10:stä.
Orange Locoto 4 itänyt 10:stä.
Canario 1 itu 10:stä.
Rocoto Red Peruvianin huonon itävyyden vuoksi teen kokeen yhdellä podilla josta yläosa on alkanut jo mätänemään. Annan sen mädäntyä siihen saakka että saan kaavittua sen töhnän mukaan siemeniä ja osan pistän lautalle ja osan sotken ihan kostutetun mullan päälle. Tuo laji kun nyt sattuua olemaan se josta haluaisin ainakin 6 kasvia.
Taisi tulla kahdeksan lajia lueteltua. Pubeja siis kaikki. Joutuivat olemaan joulun alla melkein viikon oman onnen nojassa noin 16-18 asteen lämpötilassa lautalla. Itse olin etelän matkalla Trepanaatiossa.... ;).
Kirjoitusvirheitä pakkaa tulemaan sen juhlimisen seurauksena. Jopa kolmoiskonsonantit voivat mahdolllisia.
Toivon kaikille hyvää loppujoulua ja onnellista uutta vuotta. Myöskin niille joilta olen mielen pahoittanut joskus. En vaan pysty jättämään joskus paikka käyttämättä pieneen pilaan....Ei tämä elämä niin vakavaa ole  ;).



Huru-ukko

Kuva.

Viritys on tietokone pöydällä, jossa on vietetty aikaa kyynärpään varassa ja olutta ja viiniä myöskin huljauteltu pitkin pöytää ja näppiksellekkin.
Pubescencet on idätetty, muutama sirkkakin alkaa nousta, joka tapauksessa jokaisesta siemenestä oli itu tulollaan. Muovilootassa on kivivillassa kasvavat tarkoitettu vesiviljelyyn. Rocoto Guatemalan Orange ei ole vielä työntänyt ainuttakaan itua ulos eli sitä ei näy kuten Rocoto Red Peruvianiakaan, jälkimäisessä oli 4 itua tullut. Molemmat on kylvetty ihan mullan päälle, josta ne koulitaan ruukkuihin, jos jotain nousee. Niistä ei kuvaa...
Pubeista 5 on tarkoitus kasvattaa erilaisissa multavirityksissä, olkoonkin että olen kyllä tietoinen mitä pidetään parhaana tapana. Ehkä kasvarissa mullassa maassa en taida kokeilla yhtään, tänä vuonna Rocoto Red Peruvian kasvoi niissä olosuhteissa oikein hyvin. Pisin oksa oli 2.5 metriä. Podeja tuli 0.
Kivivillakasvatukset menee publeriin kunhan sieltä löytyy joku itu kivivillan ulkopuolelta.
Tänään tai huomenna olisi tarkoitus kylväskellä chinense lautalle. Samantapaisilla virityksillä kuin kuvassa on pubejen lautta yksi kolmesta. Chinensejä muutama siemen per laji, eli 1 tai korkeintaan 2 samaa kasvia. Jos kesä olisi hiukan lämpimämpi tätä kesää, satotoiveet olisi hiukan korkeamalla. Niitä tulisia on tulevana vuonna hiukan enempi kuin kuluvana.

Huru-ukko

joulukuu 30, 2012, 16:06:05 ip #7 Viimeisin muokkaus: tammikuu 04, 2013, 12:13:06 ip käyttäjältä Huru-ukko
Chinenset tuli sitten kylvettyä. Ei lautalle vaan suoraan kivivillasuunnikkaaseen. Kivivilla levystä villapuukon kanssa veistelin ne itse, joten kuutiosta ei voi puhua. Mutta muistuttavat jotain sinnepäin. Jokaiseen laitoin 2 siementä ja joka lajia kaksi kuutiota. Varsinaiseen kasvatukseen menee sitten todennäköisesti vain i puska per laji. Mutta tuossa pystyy kolme huonoa taimea raakkaamaan pois kasvatuksesta.
Lisäksi löysin Rocoto Orangen siemeniä. Omia mutta en kyllä ole varma oliko se juuri tuo pube, puskasta tuli vain yksi podi ja se meni samaan kasaan Turbojen kanssa. Joten otin sen mikä oli isoin ja hiukan erivärinen kuin pubet. No niitäkin on 2 kuutiota itämässä.
7pot Orange-Yellow
7pot Jonah Strain
7pot Barrackpore
Trinidad Douglah
Bhut  jolokia improved Strain II
Habanero Brown (Tämä on vissiin se sama kuin  Habanero Brown Large)
Trinidad Scorpion Butch T
Habanero Hot Lemon
Chocolate Bhut jolokia
Red Dominica Habanero
Naga Morich
Orange Hababero
Habanero Manzano lisätty 4.1.2013
Eli noilla männään chinsensejen osalta. Jos sitten Baccat parin viikon päästä.


Huru-ukko

Tilaukseni Semillakselta oli käsittänyt myös Habanero Manzanon siemeniä. Ja kun pussin sain eka kerran niin kyllä ne siellä oli.
Mutta eipähän ollut enää kun muut  siemenet suoraan villakuutioihin laitoin.
Toissapäiväna näin että tämän tuolin alla kiilteli joku muovinpala valoa vasten, ja siellähän se puuttuva pussi oli.
Eli ne on lisätty nyt myös tuonne kasvatuslistalle.
Vesiviljelyyn menevillä pubeilla on vasta sirkkalehdet, eli odottelen muutaman päivän ennenkuin laitan niitä bubleriin...
Kai ne voisi laittaa hetikin, ensimmäisillä on jo juuri tullut villan läpi....

Huru-ukko

tammikuu 11, 2013, 14:34:26 ip #9 Viimeisin muokkaus: tammikuu 11, 2013, 15:20:29 ip käyttäjältä Huru-ukko
Chinsenset itää pikku hiljaa, muutamiin on tullut ekat mutkat. Ehkä lautta olisi ollut nopeampi kuin tuo kivivilla kuutioon laittaminen. Tiedä häntä. Aikaa kumminkin vielä on kaikki kuivattaa tai paleluttaa. Orange Habanero oli muuten nopein, on nyt sirkoilla kypärä tiukasti päässä. Olkoon stna. Kesti 12 päivää...


Pubet ja jopa canariotkin tuli siirrettyä turpeeseen, Kekkilän Puutarhaturve, eikä yhtään perliittiä yms, vain PK:ta kunhan hiukan kasvat, vaikka yhden lehtiparin lisää. Jokaista lajia on nyt alkuun ainakin 4 kpl mullassa, sekä yksi bublerissa. Tulossa on hyvä amppelivuosi.
Etualalla on vielä taimilootassa muutama pube, lentävät pionipenkkiin pian.
Tarkoitus oli käyttää ihan noita ns. perenaruukkuja, 10x10x10 cm, mutta ei niitä ollut kuin muutama, eikä ne pienemmätkään riittänyt,joten sitten jugurtti purkeilla jatkettiin koulimista. Rakettitieteen mukaan ruukut on liian isot noin pienille taimille.
Vasemalla alhaalla on harsosääskiansa, hiukan sokeria ja vettä sekä muutama tippa Fairya. Kymmenkunta raatoa siellä niitä on. Kokeiluun menee samanlaiset ansat , toista terästetty hunajalla ja toista Karhulla tl verran.




Tämä on taimibubleri mallia honkkari, joku sängynalusloota. Valoa läpäisevää muovia, siksi musta muovi viritetty kanteen kiinni. Pulttien päähän saa kasvutuet kiinni. Nämä on rocotoja myös. Ja canarioita unohtamatta tai väheksymättä.



Kuva valaistusratkaisusta. Joka toinen putki on muistaakseni 3600k ja joka toinen 6500k. Sillä haettu parempaa spektriä valaistukseen.
Vilkaisin tuossa että viime kasvatukset aloitin lokakuun 4. päivä 2011...

Huru-ukko

Täytynee hommata tuohon idätys kämppään vielä yksi 1.5 metrinen loisteputki (2x58W). Siellä vasemalla puolella on kaksi kpl niitä ja yksi niiden rinalle olisi tarpeellinen. Ostin kolme kappaletta loisteputkia 1.5metriä 9540 muistaakseni. Eli joka lampuun tulee yksi tuollainen ja toinen on sitten se alkuperäinen jotain 8300 . Natikan käyttö jaa sitten myöhemmäksi, jos tarpeellista.
Mietiskelin samalla noita idätyksiä. Noita tappotulisia mulle chinsensejä tuli idätettyä aika tavalla. Vaikka laittaisin vain yhden lajistaan. Ehkä se kehuttu Habanero Brown Large saa kaksi paikkaa. Ja jos laittaisi ne Nagat multapenkiin.
Chinsensejen määrä syö paikkoja bacoilta ja annuumeilta. Ja paprikoilta.
Tomaatit olisi Cherry Cascade kirsikkatomaatti,Cherokee Choklate ja ehkä joku kolmas olisi riittävät. Tomaattien karu kohtalo on kasvaa ulkona ainakin osa. Cherryt menee osa amppeleihin kasvariin alkuvuodeksi ainakin.

Baccoja 5kpl Aji Cristalleja (multapenkissä)ja 2-3 Sugar Rushia ainakin. Lemon Drop. Starfish. Peruviano Arancio.

Fruteja tulisi Wild Grove.
Katselin että tilasin sellaisenkin kuin  Aji Escabeche, tarkempi tutkimus sille osoitti että sitä myydään myös nimellä Aji Amarillo, joita kasvatin viime vuonna. En taida laittaa nyt, vaikka ei hän mikään huono ollut, mutta ei mikään menestyskään minulle.
Annuumeja varmaankin pari jalapenoa, Early ja Jalapeno M. Muita on Cheyenne ainakin...
Eli 14 paikkaa chinsenseille 36 paikasta. 8 paikkaa paprikoille, eli 14 paikkaa jää noille annuumeille ja bacoille...hmmmmmm
Hiukan enemmän voi näköjään joitain lajeja laittaa.

Lisäksi laitoin jälleen kaupan hunajamelonin siemeniä itämään. Ne kasvaa mielellään pituutta, joten se menee viiniköynnösten väliseen tilaan kasvariin.

Huru-ukko

 Multaan laittelin itämään muutamia siemeniä lajistaan.
Toivomus kyseistä lajia olisi: Aji Cristalleja 5kpl  C. baccatum
                                         Sugar Rusheja 3 kpl  C. baccatum
                                         Cheynne         3 kpl  C. annuum
                                         Starfish           3 kpl  C. baccatum
                                         Hungarian Hot Wax 3 kpl  C. annuum
                                         Green Jalapeno  3 kpl  C. annuum

Ajatus olisi kasvatella näitä mullassa.
                                         

bluesman

 Omat Aji escabeche ja Aji amarillo olivat kyllä aivan eri lajikkeita. Amarillo tekee isoja yli 12cm podeja kun taas Escabeche maksimissaan 5cm podeja. Makukin on erilainen ja poltteeltaan Amarillo on miedompi tapaus. Itsellä molemmat pääsvät uusintakaudelle käyttökelpoisuutensa perusteella.

Huru-ukko

Täällä on tuolle väitteelleni se tieto johon tuon kirjoitukseni perustuu. Itsehän en tuota sen kummemmin tiedä, eli joudun luottamaan netistä imuroituihin sivuihin.
Muistaakseni kun tuon omani Aji Amarillo Small tilasin netistä,(Fatalii), oli siellä mainittuna myös tuo sinulla ollut pidempiä podeja tekevä Aji Amarillo Large erikseen. Nyt Fataliilla ei näytä olevan haulla kumpaakaan. Se siemenpussi on kyllä minulla tallessa ja taisi olla pari siementäkin pohjalla. Kasveista en kerännyt siemenä, koska en ajatellut sitä kasvattavani.
Valinta tuohon pienempiä podeja tekevään oli siksi että halusin tietää olisiko se ollut samanmakuinen kuin sinun. Jossakin siitä oli arvostelu. Ne podit joita tuosta omastani tuli oli mittaa 6cm keskimäärin. Viikko sitten maistoin juuri yhden podin etikkasäilyke purkista. Eipä se pahaakaan ollut. Vaikea sanoa mille se olisi maistunut, mutta jonkun verran enemmän poltetta oli kuin Aji Cristallissa.
Lainaus chilivikistä:
Aji Amarillo on Perun perinnechilejä, vuosisatoja viljelty "Keltainen chili", jota kulkee myös nimellä Peru Yellow tai Aji Yellow. Itse Amarillosta näyttää olevan kolmekin kokoversiota markkinoilla. Normaalin, n. 10-12 cm pitkä ohella liikkuu myös todella isoa, jopa yli 20 cm pitkää ja pienempää, n. 7 cm mittaista, jota joskus nimitetään myös Aji Amarillo Small. Suurikokoiset Aji Amarillon hedelmät ovat tunnettuja hitaasta kypsymisestään.
PI 152217 nimellä se on USDA:n siemenpankissa ilmeisesti tuolla keskikokoisella versiolla.
Parvekkeella tuo kasvoi köynnösmäisesti neljä metriä pituutta yhden kesän aikana, mutta leikkaamalla ja runsaassa valossa sen saa pysymään pienempänä.

bluesman

http://www.thechileman.org/results.php?find=AJI+AMARILLO+%28PI+152217%29%2C+&heat=Any&origin=Any&genus=Any&chile=1&submit=Search

http://www.thechileman.org/results.php?chile=1&find=AJI+ESCABECHE+%28PI+260580%29%2C+&heat=Any&origin=Any&genus=Any&submit=Search

Linkit chilemanin sivuille. Kyllä menee vaikeaksi. Aji escabeche olisi tämän mukaan 5 tuumaa pitkä eli ison Aji amarillon kokoluokkaa.
Fataliin sivuilta Aji amarillo small muistuttaa kasvattamaani Aji escabechea jonka siemenet ovat Semillaksesta. Siellä kerrotaan podien olevan isoja http://www.semillas.de/cgi-bin/shop_en/shop.cgi mutta kuinka isoja? Podien muoto on aivan kuin Semillaksen kuvassa josta puuttuu mittakaava. Omat Semillaksen siemenistä kasvatetut podit olivat maksimissaan 5cm pitkiä.
Saatat Huru olla oikeilla jäljillä tämän escabechen suhteen. Saattaa sittenkin olla kyseessä Aji amarillo mutta small variaatio.
Hyvänmakuinen ja tuottoisa niin miksei kannata kasvatella mutta olisi kiva tietää oikea lajike.
Näin sitä vanhan ihmisen päätä sekoitetaan.

Chilivaari

tammikuu 21, 2013, 11:27:40 ap #15 Viimeisin muokkaus: tammikuu 21, 2013, 11:48:21 ap käyttäjältä Chilivaari
Minun kääntäjäni mukaan escabeche tarkoittaisi suolakurkkua tai pikkelsiä. Näitä uudelleen nimeämisiä tapahtuu kaiken aikaa ja kaikkialla. Suuret siementalot tuntuvat hankkivan ne kaikki kritiikittömästi. Lisäähän se myyntiä. Olisi vain kiinnostavaa tietää lajikkeen historia tai PI-numero. Amarillolla (yhdellä niistä?) on PI-historia.
Amarillo on etelä-amerikassa niin yleinen chili, että sillä saattaisi hyvinkin olla paikallisia variaatioita vaikkapa koon suhteen.


Jatkanpa tähän vielä:
Tuo Amarillo PI 152217 0n kerätty minun syntymäpäiväni aikoihin Perusta. Kasvi on kasvanut 85 cm korkeaksi ja leveäksi ja podit olivat 10 cm. Koti- tai kasvihuonekasvatuksessahan luonnonkasvin koko yleensä ylitetään, usein moninkertaisesti.
http://www.ars-grin.gov/cgi-bin/npgs/acc/display.pl?1136350


On siellä myös vuonna 1963 kerätty Aji Amarillo, joka on määritelty milloin miksikin (.sp, frute, chinense) ja on selvästi erilainen, todennäköisesti pieni chinense, mutta kerätessä nimi on ollut Aji Amarillo.


Huru-ukko

tammikuu 21, 2013, 14:52:33 ip #16 Viimeisin muokkaus: tammikuu 21, 2013, 14:54:12 ip käyttäjältä Huru-ukko
Muutama kuva, hiukan uusia taimiakin.


Chinesejä, juuri sirkkavaiheessa olevia. PH on noin 6,5 ja EC 1.8. Koristekiviä tuli käytettyä viime vuonnakin noissa verkkoruukuissa. Ei tuosta tavasta hyötyä ole mitään. Jäänyt vaan päälle. Lähinnä ne on siksi että se muka sitoo sen villakuution sinne verkkoruukkuun. Ja koristekivet pysyy verkkoruukun reunoissa paremmin menemättä reistä läpi.



Tässä pubeja. Näissä samat lannoitevahvuudet kuin yllä olevissakin, eli EC on 1.8 noin. Kymmenen päivää sitten ne oli ensimmäistä oikeaa lehtiparia aloittelemassa. Siihen nojaten ei tuo lannoitevhvuus liikaa ole ainakaan pubeille.
Harmittava takaisku nähdä tuossa kuvassa kaksi CAP 363. Toisen nimittäin pitäisi olla Guatemalan Orange, mutta kumman..;)



Kekkilän Puutarhaturpeessa kasvavia pubeja. Saavat joka toinen kerta vettä ja joka toinen kerta Puutarhan Kesää EC 1.8..
Edessä on lautta/kivivilla yhdistelmässä chinensejä kasvamassa, noista tarvitaan kuutta taimea jos nuo bublerissa olevat selviytyy. Loput roskiin. Lautat kelluvat litkussa jonka EC on 1 tienoilla. Näemmä tuo talouspaperi lautan päällä jaksaa kuljettaa litkua tarpeeksi pitämään kivivillan kosteana.
Paremmat kyltit työn alla...



Tässä on tätä bioponisuutta taas otettu muka mukaan. Tuolla saavissa on EC pitoisuus juurikin se 1.8 ja PH hiukan yli 6.
Nitriittipitoisuutta en ole vielä mitannut.
Joka tapauksessa bublerit saavat tuolta lisää litkua tarpeen mukaan. Saavin pohjalla on muistaakseni kolme tennis-sukkaa täynnä sitä laavakiveä eli vulcaponicia. Lisäksi tietyst bublereissakin on omat tennarit  ;). Kansi on kiinni kun tarvetta ei ole tuonne mennä.
Pienet pubet 5 kpl ovat edelleen näemmä siellä pöydällä, kun raskisi niin heittäisi ne roskiin. Tosin nuo voi käyttää bioponisessa bakteerien sapuskana. Korvaisi kalliin merileväuutteen.

Ps. Jos jotakin harmittaa huono kuvien laatu, suosittelen pitämään joko molempia tai toista silmää kiinni kun katselet kuvia. ;)

Huru-ukko

tammikuu 27, 2013, 15:31:12 ip #17 Viimeisin muokkaus: tammikuu 27, 2013, 15:34:08 ip käyttäjältä Huru-ukko
Aiemmat kuvat näyttää sen saman minkä nyt näkee hiukan paremmin. Eli turpeessa kasvavat rocotot ovat hiukan kookkampia kuin bublerissa olevat.  Ei kaikki, mutta semmoinen yksi kolmasosa on huomattavasti paremmin kasvaneita.En erikseen viitsi niitä kuvata nyt.

  Tomato Growers:ilta tilasin muutamia chilien ja tomaattien siemeniä jo pari viikkoa sitten, ei kuulu mitään tilausvahvistusta enempää. Siinä mainittiin että 1-2 päivää kestää kun tilaus lähtee heiltä....Hmmmm.

Honkkarista ostin heräteostoksena 5 pussia siemeniä, persiljaa, tilliä, retiisin ja tomaattien siemeniä. 2€.
Tommaatit oli joku Maja 930 ja Tiny Tim 908. Molemmat ovat kai lähinnä ruukkukäyttöön tarkoitettuja.
Ei kokemusta. Tuosta Tiny Timistä joku oli joskus kysellyt, miltähän ne maistui. (Ellei tomaateilta)  ;).

Siemenmaailman sivuille tuli eilen eksyttyä, kesän porkkanat, nauriit ja lantut sieltä. Sekä kokeeksi vielä retikkaakin... Ja tomaatteja lisäksi Erk, Hurma ja Semko-Sindbad....Ja Steviaa.

Tomaatin kasvattajilta tilattu  Cherry Cascade, Hungarian Italia ja Cherokee Chocolate joista viimeine tuli kaupan päälle....Siis nuokin tomaatteja. 8 lajia. Joista idätän varmaan vain tuon Tiny Timin, Cherry Cascaden ja Cherokee Chocolaten. Hungarian Italian tosin kehutaan selosteessa olevan hyvä ruuanlaittoon...
Kiinan jättiläinen tulee olemaan kova sana suurin chili kisassa...
Sairaslomaa vielä melkein kuukausi, eikä mitään muuta tekemistä kuin koiralenkki ja chilien kasvun seuraaminen..............Ja pilkille olen suunnitellut huomenna lähteväni jo kaksi kuukautta..

Huru-ukko

Ei päässyt pilkille tänäänkään, tuulee saatanasti ettei siellä siima avannossa pysyisi. :o

Tämän aamun ilonaiheisiin kuuluu mm. pienempi ja isompi hätä toimi hyvin. Bonuksena vielä että heräsin ajoissa  ;).

Chilirintamalla ilonaiheisiin kuuluu muutaman idun bongaaminen 20.1 multaan laitetuista siemenistä. Yksi Sugar Rush on nostanut sentin korkuisen niskalenkin. Lisäksi Hungarian Hot Wax sekä Cheyenne ovat molemat työntäneet havaittavan idunpätkän siemenestä ulos.
Toki niitä voi olla enemmänkin. Kylvin siemenet mullan päälle.  Vettä lisäillessäni kannulla, näkyviin jäi vain muutama siemen koska multa peitti siemeniä kun vettä lorotteli lootaan. Oma kokemus on että ne itää vaikka niitä olisi siellä mullan allakin pari milliä.
  Ei kuvia.......

Huru-ukko

Osa multaidätyksistä nosti jo sirkkalehdet, Hungarian Hot Wax ja Cheyenne sekä Sugar Rush. Lopuissakin löytyi jo muutamia ituja, joten laitoin joka lajista kaksi tai kolme minikasvariin jatkamaan.
Vapaita paikkoja 30:stä jäi 16 minruukkua, joihin laitoin Tomato Grouersilta tulleita tomaattien, paprikoiden ja chilin siemeniä itämään.
Tomaateiksi tälle kaudelle tuli kirsikkatomaatti Cherry Cascade, pihvitomaatiksi Cherokee Chocolate ja tavanomainen sitten Hungarian Italian. 
Paprikoiksi Chinese Giant, Carmen ja Mesilla.
Chilirintamalle lisäksi Jalapeno M. 
Stevia oikeastaan puuttuukin sitten enää kylvöist ruukkuihin. Vesiviljely puolella on noin 15 paikkaa ilman mitään suunnitelmaa, mutta noista multaidätyksistäkin sinne voi napata joitain kasveja juuret huuhtelemalla ja planttu kalkaistun kivivillakuution sisälle. Ja bubleriin.
Multakasvatukset kasvaa (rocotot) hienosti.
Se vesiviljelyn helppous taas on huomattu. Kesä meni taistellessa liian alas menevän PH kanssa, vesi tuli silloin orsivesi kaivosta. Nyt mennään porakaivon veden kanssa, ja PH näyttää joka bublerin lootassa inan yli seitsemän. Olen ajanut sen pari kertaa kuuteen, ja illalla kun olen tullut mittaamaan niin se on se seitsemän. Jospa se kuuluu olla niin.  :o ???
Joka tapauksessa käyn tänään kaikki kolme bubleria läpi ja pesen ne, sekä laitan aivan uudet laavakivet muhimaan pohjalle. Nyt käytössä on viimekesäiset pussit, jotka kyllä pesaisin pariin kertaan. Ja oikeastaan noiden kuuluisi korjata sitä PH:ta oikeaan suuntaan..
En tiedä  ;). Jospa joku kertoo uudelleen karbonaattikovuuden säätämisen palkitsevuudesta...
Täytyy sanoa että elämän hyviksi puoliksi täytyy laskea metallialan sekatyömiehen homma, se istuma tai ajattelutyö ei olisi sujunut....höhöhö