Mikä chilejäni vaivaa?

Aloittaja Kaltsu, tammikuu 19, 2010, 21:58:10 ip

« edellinen - seuraava »

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: skobe - maaliskuu 17, 2013, 22:22:54 ipOsa lehdistä on alkanut kellastua, varsinkin alemmat lehdet, mutta myös suuri lehti päältä.



Alalehdet kellastuvat ja putoilevat pois ennen pitkää, joten ei siitä sen enempää. Melko varhain kuitenkin tuo tapahtuu, joten voipa olla ravinteiden puutosta. Anna vain sitä Kesää joka kastelulla.


Kun ylälehdetkin kellastuvat, on jotakin vialla. Kylmä, kuivuus, märkyys, veto, onhan noita mahdollisia syitä.

Hubert

Mikä paria rocotoa vaivaa? Kasvu pysähtyy osassa haaroja mystisesti. Lisäksi kasvupisteestä tulee vain pieniä rullautuneitä lehtiä, mutta nuppu saattaa kasvaa isoksi.
Kasvualustana turve ja kasteluvetenä Yaran calcinit+hydro 1:1, EC 1-1,5 ja pH 6.







Perään vielä mielestäni "normaalia" kasvua, jossa siis kasvua ylipäätään tapahtuu ja ensiksi kasvupisteestä kasvaa lehti, uudet haarat ja vasta sitten pukkaa nuppua...



Onkos muiden rocotot tehneet vastaavaa?
Itse olen mutuillut, että tuo voisi johtua huonosta turpeesta, tai sitten kasvit vain keskittyvät paremmassa valossa oleviin haaroihin ja "unohtavat" kasvattaa muita...

jaolsten

Mulla on samankaltaista jumitusta tapahtunut Rocotoissa, jotka kannoin pari kuukautta sitten pois lisävalon alta. Ilmeisesti mulla kasvit menivät ikäänkuin "horrokseen", kun valon määrä yhtäkkiä väheni. Elpymistä on nyt kuitenkin tapahtunut, kun aurinkoa on viime päivinä näkynyt ruhtinaallisesti. Sulla ei ilmeisesti ollut valaisussa muutoksia?

Jos jollain on muitakin ehdotuksia syiksi, otan itsekin vinkkejä vastaan. Etenkin noille Andien vuoriston hiekkaisesta kasvualustasta Suomalaiseen turpeeseen siirretyille Rocotoille voi vaatimukset olla täysin erilaiset, kuin annuumeille ja Baccatumeille. Aji Inferno näitä muistaakseni on joskus pähkinyt muiden gurujen kanssa.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Hubert

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 18, 2013, 12:09:36 ip
Sulla ei ilmeisesti ollut valaisussa muutoksia?


En ole siirtänyt kasveja, mutta kasvaessaan ovat tietysti koko ajan varjostaneet toisiaan enemmän ja enemmän. Lisäksi olen nostaut lamppuja pariin kertaan, joten tuossa valon vähyydessä voi olla perää.

Lisätään vielä sen verran, että muissa haaroissa tai varkaissa kasvua on kuitenkin koko ajan tapahtunut, eli koko kasvi ei ole jumiutunut.

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 18, 2013, 12:09:36 ip
Etenkin noille Andien vuoriston hiekkaisesta kasvualustasta Suomalaiseen turpeeseen siirretyille Rocotoille voi vaatimukset olla täysin erilaiset, kuin annuumeille ja Baccatumeille. Aji Inferno näitä muistaakseni on joskus pähkinyt muiden gurujen kanssa.

Tätäkin mietin, koska nyt käytössä ollut "puutarhaturve" -säkki vaikutti huonolta. Viime vuonna kasvoi paljon paremmin, kun käytössä oli Kekkilän white B2 -turve, jolla myös Jewe on viime vuosina saanut muutaman rocoton auttavasti kasvamaan. ;)
Siispä, mars agrimarkettiin ja paali takaluukkuun!

jaolsten

Tein radikaalin ratkaisun tuossa viikko sitten, ja otin Plantagenista kokeiluun tällaista tavaraa:

http://www.plantagen.fi/ulkoelamaa/mullat_ja_lannoitteet/4dc2d017c2d57cb59f00015d/luonnonlannoitettu-puutarhamulta-plantagen

Hintaa tuli 7 säkille 25 euroa. Tuossa on n. puolet turvetta ja puolet mustaa multaa. Oman puristelutestin perusteella melko turpeista tavaraa, mutta ravinteikkaampaa.

-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

skobe

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - maaliskuu 17, 2013, 22:46:00 ip
Lainaus käyttäjältä: skobe - maaliskuu 17, 2013, 22:22:54 ipOsa lehdistä on alkanut kellastua, varsinkin alemmat lehdet, mutta myös suuri lehti päältä.



Alalehdet kellastuvat ja putoilevat pois ennen pitkää, joten ei siitä sen enempää. Melko varhain kuitenkin tuo tapahtuu, joten voipa olla ravinteiden puutosta. Anna vain sitä Kesää joka kastelulla.


Kun ylälehdetkin kellastuvat, on jotakin vialla. Kylmä, kuivuus, märkyys, veto, onhan noita mahdollisia syitä.


Kiitos vihjeistä! En ole antanut kasvien pahemmin kuivaa, ehkä kasteluväli on ollut turhan tiheä. Täytyy seuraavaksi antaa niiden olla muutama päivä omillaan ja antaa lehtien vähän käpristyä, ja laittaa sitten tukeva PK-kastelu. Lämpötila on ollut aika tasainen +21-23 astetta, eivät ole ikkunalla joten vetoa ei varmaan pahemmin ole. Lajike on muuten hungarian hot wax.

sorrii

maaliskuu 18, 2013, 22:57:45 ip #1146 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 19, 2013, 14:06:58 ip käyttäjältä jaolsten
LainausTäytyy seuraavaksi antaa niiden olla muutama päivä omillaan ja antaa lehtien vähän käpristyä, ja laittaa sitten tukeva PK-kastelu.


Tarkoitatko PK-kastelulla kukitusravinnetta [PK=fosfori-kalium] vaiko Puutarhan Kesää??

[Mä sain hiljattain juurii vinkin kukitukseen, että antaa kasvin kuivua kunnolla, ja sitten tukeva pläjäys PK'ta, eli fosfori-kalium-lannoitetta ... Näin taitavat JOTKUT  toimia ja käsittääkseni tomaattejakin yllytetään kukkimaan noin][/quote]
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

skobe

maaliskuu 19, 2013, 08:11:30 ap #1147 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 19, 2013, 14:07:34 ip käyttäjältä jaolsten
Hehe, no puutarhan kesää tarkoitin. Kai tuo toinenkin menetelmä voisi toimia ___. :)

sorrii

maaliskuu 19, 2013, 09:54:44 ap #1148 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 19, 2013, 14:09:21 ip käyttäjältä jaolsten
LainausHehe, no puutarhan kesää tarkoitin


Pitihän uteliaana varmistaa. Soon vähän hämäävää kun Puutarhan Kesää on alettu sanomaan PK'ksi kun tuota PK-käsitettä aika paljon käytetään kukitusravinteesta. Aloin kelaamaan vaan että olisiko voinut mennä ohi joku hyvä vinkki joskus väärinkäsityksen takia ...

Laitoin muuten piruuttani kokeiluun parilla toisvuotisella ajilla Nutriforten Syyslannoitteen: jos vaikka saisi nuo hillitsemään pituuskavuakin kukittamalla. Tuossa Nutrifortessa on jokseenkin samassa suhteessa se P ja K kuin vaikkapa Bionovan kukitusravinteella. Parisataakertaa edullisemmalla hinnalla  ;D



___

Edit: jaolsten, voitte keskustella poistamistani asioista jossain muualla.
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

Sihijuoma666



Pintaan on ilmestynyt homepisteitä. Johtuu varmasti liikakastelusta. Ja varmaan tuuletusta saisi lisätä. Mutta onko tuosta vielä haittaa? Onko peli menetetty? Onko mitään enää tehtävissä?

jaolsten

-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Sihijuoma666

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - maaliskuu 20, 2013, 21:49:35 ip
Luonnossakin on hometta.


Ei kai? :o Mutta siis tuo ei vielä tapa ja syö jokaista chili-vauvvaa? Ilmoittaa vain tuollalalla liika kosteudesta ja liian vähäisestä tuuletuksesta..?

.:Dam:.

Piti oikein tihrustaa kuvaa että löysin mitään homeeseen viittaavaa... Pari pientä pistettä ei merkkaa mitään. Vaikka Siemenessä olis kymmeniä vastaavia niin on sillä mahdollisuudet kasvaa kunnon kasvi siltikin. Ei se home mikään syöpä ole... Hometta tulee kun on kosteutta, luonnollisesti. Mitään ultrahysteriaa en alkaisi tuosta ottamaan... Jos koko nappi olisi valkoinen homeesta, en vielä silloinkaan.
Muppet. Muppets. Muppeteers.

Miquel

Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Whili

Lainaus käyttäjältä: Sihijuoma666 - maaliskuu 20, 2013, 21:56:52 ip
Mutta siis tuo ei vielä tapa ja syö jokaista chili-vauvvaa?...

Juu, ei tapa eikä syö  ;)

Aurinko tappaa homeen.
Ja kun kasvit hieman kasvavat ja siirrät ne suurempiin ruukkuihin ja pidät pintamullan kuivana, niin "ongelma" poistuu itsestään.

mxv

Mistähän on kyse, kun mun Lemon drop natistui ihan täysin pari päivää sitten, kun tulin töistä kotiin niin kasvi roikkui löysänä. Olin vaihtanut edellisenä päivänä sen uusiin turpeisiin ja oli ollut normaalisti ikkunalaudalla päivän auringossa. Mahtaneeko olla kyse liikakastelusta, vaihtaessani turpeet niin kastelin ne märäksi asti, annoin ylimääräisten vesien valua pois ja istutin kasvin ruukkuun. Tuliko tuossa nyt siis virhe, että kasvi lyötiin läpimärkiin turpeisiin? Eilen otin sen sitten vielä pois niistä märistä turpeista uusiin, joita en kastellut sitten juuri ollenkaan ja siinä se löysänä edelleen roikkui, pari lehteä taisi tippua myös. Mistähän tässä on kyse?!

Hubert

Lainaus käyttäjältä: mxv - maaliskuu 22, 2013, 08:09:34 ap
Mistähän on kyse, kun mun Lemon drop natistui ihan täysin pari päivää sitten, kun tulin töistä kotiin niin kasvi roikkui löysänä. Olin vaihtanut edellisenä päivänä sen uusiin turpeisiin ja oli ollut normaalisti ikkunalaudalla päivän auringossa. Mahtaneeko olla kyse liikakastelusta, vaihtaessani turpeet niin kastelin ne märäksi asti, annoin ylimääräisten vesien valua pois ja istutin kasvin ruukkuun. Tuliko tuossa nyt siis virhe, että kasvi lyötiin läpimärkiin turpeisiin? Eilen otin sen sitten vielä pois niistä märistä turpeista uusiin, joita en kastellut sitten juuri ollenkaan ja siinä se löysänä edelleen roikkui, pari lehteä taisi tippua myös. Mistähän tässä on kyse?!


Mitä luultavimmin kävi juuri päinvastoin, eli kasvi ei saanut tarpeeksi vettä. Ruukutuksen yhteydessä juurimassa pienenee väistämättä ja tämän takia kasvi ei välttämättä saa imettyä itseensä tarpeeksi vettä parina ruukutusta seuraavana päivänä, varsinkaan, jos kasvi on paahtavassa auringossa, missä se joutuu haihduttamaan paljon.

Suositeltavaa on kastella ainakin juurten lähellä oleva turve hyvin ja laittaa kasvi varjoon päiväksi pariksi, jotta se ehtii saada vedenottonsa kuntoon.

Chilivaari

Se aurinko oli liikaa, kun juuret eivät vielä ole saaneet otetta uuteen multaan. Muutama päivä ruukutuksen jälkeen on tosiaan viisainta pitää varjossa ja antaa juurien sopeutua. Ensiapuna voi vetää muovipussin löysästi päälle muutamaksi päiväksi. Se pitää ilman kosteuden korkeana kasvin ympärillä ja vähentää lehtien haihduttamista.

mxv

Kiitos nopeista neuvoista! En tajunnutkaan että se onkin noin päin, kun kasvi sai tosiaan olla ihan normaalisti valossa heti multien vaihtoa seuraavana päivänä. Pitää toivoa että LD tuosta tokenisi, aika löysässä kunnossa meinaan oli.

Sinänsä jännää, että vaihdoin samalla turpeet ja isomman ruukun Aji Cristalille (se on kyllä jo puolet LD:tä pidempi ja muutenkin kookkaampi) ja se oli myös normaalisti valossa, eikä kuukahtanut ollenkaan.

cornell

Pakko postata tänne. En kyllä tiedä onko näissä pitkissä ketjuissa järkeä.

Taimetus on tökkinyt todella tänä keväänä. Yritin hoitaa homman mallikkaasti ja ostin kallista taimetusmultaa ala Canna Terra ja biobizzin grow kastelulannoitteen. BBn kaverina mulla oli GHn Micron pehmeän veden versio. Mun annettiin ymmärtää että hyvän mullan kanssa BB grow olisi stand alone lannoite, eli en juuri muuta tarvitsisi. Niinpä annoin vain BB growta siitä lähtien kun taimet alkoivat kasvaa. Sirkkataimia ruukkuttaessa annoin pohjalle kanankakkaa ja taimetuksen alku sujuikin ok.

Pian alkoivat vaikeudet ja rocotoihin tuli pyöreitä teräväreunaisia kuivia läikkiä, siis lehtiin. Sitten alkoivat oireet ekoissa chinense taimissa. Oireet vanhemmissa lehdissä, alkavat lehden kärkiosista. Kärki vaalenee ja lehteen syntyy vaaleita läikkiä. Lehtiin ja niiden reunoihin tulee kuivia mustuvia läikkiä. Linkattujen kuvien oireet ovat liian harmittoman oloisia, taimet eivät olleet enää hyvän näköisiä.

Lisäsin lannoitusta  BB grow 2ml/l + GH Micro 1ml/l oireet eivät helpottaneet vaikka lehdet kyllä tummuivat. Lopulta ajoin kasvit aivan övereihin, tyypillistä.

Nyt annan vettä. Itse epäilin ensin kalsiumia tai jotain hivenainetta, nyt Kaliumia... Annoin mietoa kemiran hydrolantaa eikä uusia laikkuja ole ilmentynyt. Kasvit kuitenkin vielä övereissä ja vesikuurilla. Lähes kaikkien kasvien uudet lehdet hydrolannoksen antamisen jälkeen antosyaanin värjäämiä ikään kuin niillä olisi fosforin puutetta! Pitänee testata pHt... Noh, eivätpä kasva liian suuriksi taimet ennen kasvarikautta!!


Rocoto pienenä


Chinense


Chinense
¨käynks mä usein täällä?¨