Kuinka pitkään taimia voi pitää Cutting Boardissa?

Aloittaja saaristolainen, tammikuu 02, 2007, 00:18:22 ap

« edellinen - seuraava »

saaristolainen

Olen pian parin viikon reissulla ja ajattelin idättää chilini siten että siirtäisin taimet upouuteen Cutting Boardiin juuri ennen lähtöäni. Minulla ei vielä ole kokemuksia hydroista ja kaipaisin hieman vinkkiä.

Eli kuinka pitkään taimia voi pitää Cutting Boardissa ilman että juurista tulee yksi iso klimppi?

Jos esim. taimet itäisivät viikolla 1 ja ne siirrettäisiin Cutting Boardiin viikolla 2-3, milloin ne olisi syytä siirtää Cutting Boardista erillisiin kasvatusalustoihinsa? Voivatko taimet olla Cutting Boardissa viikon, kaksi vai ehkä kuukaudenkin?

Tähän ei tietty ole mitään yksiselitteistä vastausta, mutta suuntaa antavatkin arviot olisivat tervetulleita. Valaistuksena minulla on 200 W Nurturelite ESL kasvupolttimo.

Tupakka

Itsellä ei ole minkäänlaista kokemusta koko höskästä, mutta jotenkin hydrot tuntevana ja juurien kasvuvauhdin nähneenä, olettaisin, että sen parin viikon reissun kyllä nuo pysyvät erillään.

Ja sitten kotiin tultua kurkistellaan lootaan päivittäin ja siirretään kun on tarpeen, ellei omasta halusta jo aikaisemmin.
Joo.

Doe_J

Jos olet 2 viikkoa pois niin että boardia ei kukaan vahdi, niin melkein huolestuneempi olisin siitä että vesi loppuu kesken tai että jostain syystä pH lähtee vetämään ihmeelliseen suuntaan. (Itsellä hydroilua aloitettaessa pH heittelehti aika villisti, syytä en keksinyt.) Tai sitten kasvavat lamppuun kiinni.

Boardissa taisi vesitila olla melko pieni? Jos sitä imee monta tainta niin siinä vaiheessa kun ne kasvattavat kunnon juuret+isommat lehdet niin kulutuskin on isompi.

Mulla on valtava kokemus tasan yhdestä hydroplantusta joten ota vinkit sen mukaisesti, mutta se otti ison vaihteen kasvuun päälle jossain kolmen viikon kohdalla. Juuristo varmaan teki saman kuin lehdistö, mutta ei ole kuvia tässä jotta osaisi sen kokoa arvioida.

Villinä arvauksena sanoisin että ne on vielä irrotettavissa boardistasi, jos mikään muu ei mene vikaan. Mutta en osaa varmana sanoa kun en tiedä kuinka lähekkäin plantut boardissa ovat, ja kuinka pian juuret lähtevät luikertelemaan astian pohjaa pitkin vaakatasossa.

tso

Tein oman cutting boardini 50l mustasta säilytyslaatikosta. Pikkuruukuille on reikiä noin 40 kannessa.

Idätyskaapista siirrän itäneet cutting boardiin ja siinä ne saavat olla niin kauan kuin reilu juurakko ilmestyy chilin alle ja kasvua on selkeästi havaittavissa. Aikaa tähän menee 6-8 viikkoa. Tottahan juuret hieman takertelevat, mutta ei niiden irroittamisesta toisistaan suurta haittaa ole ollut.

Suurin ongelma cutting boardin kanssa on veden haihtumisesta. Juuret eivät alkuvaiheessa ole kovinkaan pitkät ja vettä saa olla lisäämässä aina silloin tällöin.

Jos kerran olet kaksi viikkoa pois koita tukkia kaikki ylimääräiset aukot mahdollisimman tiiviiksi vaikkapa tuorekelmulla. Juurien kanssa ei ongelmaa tule tuon pariviikkoisen reissusi aikana. Jos saat jonkun tutun lisäämään vettä pari kertaa reissusi aikana niin aina vain parempi.
#20

saaristolainen

GHE:n Cutting Boardin tilavuus on täydet 13 litraa! Naapurini voi varmaan lisätä systeemiin vettä, mutta "voisitko samalla tsekata pH:n" saattaa olla vähän liikaa pyydetty. :D

Jos kerran juuristosta ei vielä tuossa ajassa tule erottelematonta mössöä, voin hyvin ottaa riskin. Jotenkin on sellainen fiilis, että rupsahtaneiden taimien hävittäminen on paljon tuskattomanpaa kuin elinvoimaisten, mutta juuristaan toisiinsa takertuneiden, yksilöiden.

esa

Ei niitä chilejä pois tarvitse heittää vaikka juuret olisikin sekaisin. Saksilla vaan poikki liian sekaisin olevat juuret. Chilit kyllä kestävät ihmeitä, kunhan nyt jonkin verran jää juuria. Nytkin tuossa ikkunalla kasvaa habanero, jonka leikkasin 80mm verkkoruukusta saksilla irti ja typistin 20cm lehdettömäksi varreksi.

-Esa

cornell

Komppaan esaa tässä, juurten erottelu onnistuu varmasti ja jos ei niin sitten väkivallalla... jokakeväistä puuhaa taimetushydroja purkaessa... jos plantut ovat vasta kasvamaan lähteviä, niin eikös pelkkä vesikuuri elätä niitä sen pari viikkoa? mielummin vettä kuin hiton emäksistä ravinneliuosta... säästyy siltä pH ongelmaltakin
¨käynks mä usein täällä?¨

saaristolainen

On varmastikin kokeilemisen arvoinen idea jättää ravinteet pois matkan ajaksi.  

Kiitos hyvistä vinkeistä - näillä eteenpäin :)

Os2

Sanoisin että miedot ravinteet sekaan, pH pieleen = ravinteet ei imeydy, eli menee vesikuuriksi sitten vaan. suurin ongelma tuossa on se että neste pysyy riittävän ylhäällä pikkutaimille, naapurilla toki sekin hoituu. Säädä ravinneliemien pH pari päiää ennen lähtöä, pystyt viel uudestaan katsomaan mihin se tasaantuu, ~vuorokauden päästä yleensäkin vasta kunnolla asettuu paikoilleen.

Taimia voi kasvattaa siinä kunnes jo maalaisjärjellä näkee että on liian ahdasta.
Ei setä ole paha, setä on vaan ruma

saaristolainen

Tästä on kyllä varmaan ollut aikaisemminkin keskustelua, mutta en nyt löydä thredia.

Cutting Boardin ilmapumppu pitää aivan älytöntä meteliä! Sinänsä hommalla ei nyt ole niin kauheasti väliä, kun chilit majailevat omassa huoneessaan, mutta silti: Ihmettelen vain miten ko. systeemiä voi pitää esim. kaksiossa tms.!?!

Käyntiääni kuulostaa kyllä aivan "normaalilta", eli pumpussa ei pitäisi olla vikaa, ja toisaalta olen tottunut totaaliseen hiljaisuuteen täällä maalla.

Sekavan johdatuksen jälkeen varsinaiseen aiheeseen... :)

Onko pumppua pidettävä jatkuvasti käynnissä vai riittäisikö jaksottainen käyttö?

Nyt täytyy oikeaseti katsoa, eikö tuossa pumpussa ole mitään tehonsäätöä. :D

Omskakas

Lainaus käyttäjältä: "saaristolainen"Tästä on kyllä varmaan ollut aikaisemminkin keskustelua, mutta en nyt löydä thredia.

Cutting Boardin ilmapumppu pitää aivan älytöntä meteliä! Sinänsä hommalla ei nyt ole niin kauheasti väliä, kun chilit majailevat omassa huoneessaan, mutta silti: Ihmettelen vain miten ko. systeemiä voi pitää esim. kaksiossa tms.!?!

Käyntiääni kuulostaa kyllä aivan "normaalilta", eli pumpussa ei pitäisi olla vikaa, ja toisaalta olen tottunut totaaliseen hiljaisuuteen täällä maalla.

Sekavan johdatuksen jälkeen varsinaiseen aiheeseen... :)

Onko pumppua pidettävä jatkuvasti käynnissä vai riittäisikö jaksottainen käyttö?

Nyt täytyy oikeaseti katsoa, eikö tuossa pumpussa ole mitään tehonsäätöä. :D


Koita pistää jotain pehmyttä pumpun alle. Suuri osa äänestä aiheutuu pumpun tärinästä esimerkiksi lattiaa vasten.

Pumppua ei ole pakko pitää päällä koko ajan. Voit ottaa sen päältä esim. yöksi tai leffan ajaksi, jos pörinä häiritsee.

Garbonig

Hyvä konsti on myös ripustaa pumppu roikkumaan narulla ilmaan niin ei pääse resonoimaan pinnoista.  :wink: