maaliskuu 29, 2024, 13:11:33 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Tampereen raflat

Aloittaja Janne, tammikuu 09, 2004, 13:59:01 ip

« edellinen - seuraava »

Juurakko

Thaimaalaisen ruoan ystäville suosittelen käyntiä Hämeenkadun Thaina khonissa. Osoite tais olla Hämeenkatu 31.

Hinta-laatu-annoskoko kohdallaan. Listan tulisimmat sapuskat ovat maustettu joko punaisella tai vihreällä currytahnalla (ja kukaan ei sitten sotke tätä currya siihen keltaiseen kanamausteeseen). Tiettyjen annosten kookosmaitoliemi pehmentää ja pyöristää makuelämystä ja pöydässä oleva jasmiiniriisikulho tullaan täyttämään, jos se sattuu pääsemään tyhjäksi.

Ruokalistassa on myös merkitty ruokien tulisuusaste. Tulisuus ei kuitenkaan ole annoksissa vakio, sillä pystyin ilman ongelmia syömään listan tulisimman häränsuikaleannoksen, mutta parin kuukauden päästä sain saman annoksen irvistellen ja hikoillen juuri ja juuri syötyä.

MikkoM

Lainaus käyttäjältä: "Guest"Kuulin juttua, että niillä olisi ollut ainakin viime kuun alkupuolella ongelmia saada tuohon suicideen yleensä käytettyä maustetta. Voi johtua siitäkin laimea maku.

Tuli käytyä viimeviikonloppuna Hookissa ja tarjoilija vakuutti että suicide on sitä vanhaa kunnon suicideä. Siitä huolimatta oli pikkainen pettymys, ei omaan suuhuni tarpeeksi tulista ja ennenkaikkea ällöttävän makeaa.[/color]

pilvipupu

Sitten vielä sais listattuna ne ravintolat mistä saa kunnon kasvisruokaa tulisuudella höystettynä!  :)

Jupe56

Tuosta hookista tuli mieleeni että eikö kukaan ole käynyt Siipiveikoilla ( Aleksanterinkatu 26)  Sieltä ei kylläkään juuri muuta saa kun siipiä. Ainakin omaan suuhuni tuo XXXhot on jo aika tulista, kyllä se alas menee mutta hikeä pukkaa.
Jos haluat olla yhden päivän onnellinen, ota humala.
Jos kolme päivää, mene naimisiin.
Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se.
Jos haluat olla ikuisesti onnellinen ryhdy puutarhuriksi.
Ps. Pahin asia on se että siihen VOI jäädä koukkuun.

Os2

Lainaus käyttäjältä: "Gekko"Onkos tuolla Poncholla mitään yhteyksiä siihen "vanhaan" Hervannan Ponchoon? Muistaakseni siellä oli maukasta pöperöä aikoinaan...


ei ole muuta yhteyttä kuin nimi (tuli meinaan olutua rakentamassa sitä kun paloasema muutti muualle) elikkä on täysin eri pitäjät jotka ottivat tutun nimen käyttöön kun oli mahdollista. ruoka on kyllä ihan mukavaa syötävää.
Ei setä ole paha, setä on vaan ruma

miau.

jos kiinalaisesta tykkä niin satakunnankadulla on pienenpieni kiinalainen rafla, oisko 4 pöytää. ja sikahalpaa! aivan tajuttoman iso kasvisruoka oli viimex kun kävin 2,5 e!! ni on kai siellä sitä sweet chili -sokerisoosiakin..=)
tulista ruokaa en ole tampereelta vielä löytänyt. tossa oli hyviä vinkkejä.olen kyllä kasvissyöjä että se vähän rajottaa..mutta chilit ovat luojan kiitos kasviksia :D

miau.

niin se rafla on siinä ihan anttilan kohdalla about, en muista nimee, vieressä joku seksibaari=)

Os2

kyllä toi Hook:in x-hot taas parit hikipisarat kirvoitti ja hyvää oli, pitäisi varmaan kätydä useammin ja uskaltautua suicide testaamaan :)
Ei setä ole paha, setä on vaan ruma

Jalmari

Siipiweikot ja XX-Hot pieksee Hookin. Palan painikkeeksi Bloody Hell- shotti...

Kataman

Testasin Satakunnankadun Pancho Villassa Macho Mexicanon (riisiä+liha/kasvismuhennosta ym.), johon voi valita tulisuuden asteikolla 1-5. Tulisuudet 4&5 sisältävät maistuvaa Habanero-kastiketta. Tarjoilija kävi pari kertaa varmistamassa että annos varmasti on mieleinen. :)

5-tulisuudella annos lämmittikin kivasti. Riisiä oli turhan tuhdisti minulle eli piisaisi isompaankin nälkään... Kaveri söi saman annoksen 3-tulisuudella ja totesi että annoksen koostumus oli liian löysä ja vaikea syödä, ilmeisesti ranskankermaa ja guacamolea oli kipattu liikaa annokseen.

Timo

Hookin sivuilla on näköjään maininta että paikka on suljettu toistaiseksi tulipalon takia.. perkuta, olisi siipi jos toinenkin maistunut  :(

Gekko

Lainaus käyttäjältä: "Timo"Hookin sivuilla on näköjään maininta että paikka on suljettu toistaiseksi tulipalon takia.. perkuta, olisi siipi jos toinenkin maistunut  :(

Sisäpiirin tietoa... Kokki oli kehitellyt _oikeasti_ tulisen siipikastikkeen!   :lol:
Solanaceae et vitae

Mikko

Tulihan sitten käytyä syömässä tuo aiemmin mainittu Pancho Villan "Macho Mexicano" tulisuusasteella 5.

Ja olihan se tulista notta sano, tulisinta pöperöä mitä mistään suomen raflasta olen tähänmennessä saanut. Annoksen päällä oli puolikas habanero ja tomaattisoossiin oli hapsua sotkettu oikein urakalla.
Meinas näin kuumana päivänä pikkasen alkaa hikeä pukkaamaan naamariin :)
Riisiä oli taas omasta mielestäni liian vähän ja liha oli tillilihan kaltaista mössöä, tuskinpa tuota tulee toista kertaa maistettua, mutta olipahan kerrankin ihan tarpeeksi tulista omille makuhermoille.

Epäilen että tämänkin annoksen tulisuusaste saattaa vaihdella kokin ja käytettävissä olevien hapsujen laadun mukaan.

Anonymous

Swagath on täällä mainittukin jo. Kävin siellä tänään vähän krapulaisena syömässä murgh chilliä, max. tulisena tietenkin. Annoksessa tuli yllättäen kokonaisia kuivattuja cayennejä, ja pitkästä aikaa tuli hikoiltua oikein kunnolla. Otin raithaa mukaan vähän vilvoittamaan, suosittelen.

Amarillon habanerotasku (vai mikähän sen annoksen nimi nyt olikaan) tuli kanssa testattua hiljattain, ja tulihan siinä joo semmonen kulho habanerolla terästettyä dippiä. Oli tulista, ja hyvää.

Os2

Tuli itsekkin toi Swagath:in  Murgh chili testattua (tulisimpana tietenkin) pientä hikoilua poskipäihin aiheutti mutta ei nyt mitään lähelläkään tappotulista ollut  :wink:  Mikäli intialainen maistuu niin suosittelen lämpimästi , hintataso on kohtuullinen ja tyhjin vatsoin ei tarvitse poistua. Ne kuivatut cayennet kun saisi vielä vaihdettua tuoreisiin  :twisted:  isäukko maistoi kanssa hieman tuota kanaa ja väitti ettei sovellu ihmiselle tulisuutensa puolesta. mikäli ei ole paatunut chilipää niin voi tehdä mieli päästää pari rumaa sanaa syödessä/hikoillessa eli rohkeasti kokeilemaan :)
Ei setä ole paha, setä on vaan ruma

tso

Nanda Devi tuli testattua viime viikolla.

Samaa tuttua tavaraa mitä Swagath ja Indian part aikaisemmin.
Sama omistaja ainakin http://www.huviopas.net/tampere/a_nandadevi_1.php
mukaan ja Swagathista tuttu tarjoilija tulikin heti vastaan.

Inkkaripaikka onkin puuttunut tältä suunnalta Tamperetta. Jotenkin parhaat fiilarit on tulleet kuitenkin Indian Partista, hämyinen ja pieni paikka.

Jotenkin jäi semmoinen tuntuma että Swagathin kokki tekee ruokalajit paremmin, mutta Nanda Devissä on paremmat puitteet.
#20

Mikko

Star & Moonlightin kokki on viimeaikoina tulistanut annoksiaan (IMHO) ja tehnyt mukavan lämmittäviä pöperöitä, pelkästään lounasta tullut syötyä ja noista kana on tulisempaa kuin possu.
Tosin vastaavasti minttukastike on hävinnyt kokonaan johonkin, ennen sitä oli ainakin salaatin päällä, mutta ei ole vähäänaikaan näkynyt.

Os2

Tuli sunnuntaina käytyä antikassa (kreikkalainen rafla, väinölänkadulla tammelassa). Ei sitä taas muistanutkaan miten suloiselta sisäfilepihvit metsäsienikastikkeessa maistuvat. Suosittelen kaikille jos kunnon pihviä kaipaa.
Ei setä ole paha, setä on vaan ruma

Janne

En ole vielä käynyt mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa:

http://www.esperanza.fi/

mahtaako Suomessa muita meksikolaisravintoloita edes olla?
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

ilmr

Ainakin Helsingin Mexicanaa (est 1986) mainostetaan suomen vanhimpana sellaisena.. ei kyl hirveästi taida löytyä paikkoja johon ei kuulu tex- etuliitettä.