Chilivaarin kasvattelukuviot 008 intialaisilla mausteilla

Aloittaja Chilivaari, tammikuu 01, 2008, 11:23:57 ap

« edellinen - seuraava »

Rince

LainausYksi Chombo sai aluksi riittää chilin osuudeksi. Ensimmäisellä maistamisella olin polttaa suuni, siis chilillä, ei kuumalla "hillolla". Onpa tosiaan tuhtia kamaa.

Minä päädyin kuivaamaan nuo Chomboni, juuri siitä syystä että ne ovat sen verran tuhtia kamaa...
Muuten, vain yhdessä hedelmässä oli 'kunnollisen näköisiä' siemeniä, muissa siemenet olivat pieniä, ohuita, hieman epämuodostuneita. Voiko tuo johtua siitä, että kukat ovat ristiinpölyttyneet epäsopivan lajikkeen kanssa? Ristipölytyshän ei vaikuta hedelmän muotoon tai makuun, mutta voiko se vaikuttaa siemeniin?

LainausOtin ikkunan päällä majailevan valolistani alas puhdistaakseni sen tulevaa pimeää kautta varten. Yksi lampuista ei enää syttynyt. Otin suojamuovin pois ja sieltähän paljastui aika murheellisen näköinen loisteputki:


Kai sinulla on kuitti tallella?  :lol:
10 000 tuntia on lähes 14 kuukautta, joten jos ostopäivästä on alle puolitoista vuotta niin voisivat kaupassa uskoa ettei tuo putki ole kestänyt luvattua aikaa...

Täytyykö valaisimessa olla suojamuovi paikoillaan? Luulisi että suojamuovi pitää putken lämpimämpänä, jolloin sen kestävyys kärsii. Samalla valoteho huononee, kun osa valosta muuttuu lämmöksi osuessaan suojamuoviin. Lisäksi suojamuovi voi vaikuttaa valon spektriin: suodattaa joitain värisävyjä pois.

Chilivaari

Tuollaisten valaisimessa valmiina olevien putkien elinikää ei ole missään määritelty. Ne voivat olla heikompaa laatua kuin merkkiputket. Tiedostin asian kyllä jo ostaessani. Tunnetut tehtaat kertovat tuotteittensa kestoajan, mutta eipä sekään varsinainen takuu ole, jonkinlainen keskiarvo ehkä. Osram lupaa näiden putkien kestävän 20.000 tuntia, mutta järkevä polttoikä olisi 16.000 tuntia ennen kuin valoteho alkaa laskea. Kiinalaisten puolesta on sanottava, että muutaman kuukauden palanut putki on selvästi kirkkaampi kuin Osram ensimmäisinä minuutteinaan. Asia varmaan tasaantuu.

Lainaus käyttäjältä: "Rince"... Täytyykö valaisimessa olla suojamuovi paikoillaan? Luulisi että suojamuovi pitää putken lämpimämpänä, jolloin sen kestävyys kärsii.

Tuo tuli minullakin mieleen. Eivät nuo tosin kovin kuumina käy. Teho kyllä lisääntyy, kun tasoittavan muovin poistaa. Pitänee tehdä mittailuja pimeän aikaan jonakin iltana.

Lainaus käyttäjältä: "Rince"... suojamuovi voi vaikuttaa valon spektriin: suodattaa joitain värisävyjä pois.

Tuo saattaa olla tarkoituksellistakin. Joissakin valaisimissa poistetaan putkien haitallinen UV-säteily nimenomaan lasi- tai muovilevyllä. Ikkunavalossa tuo ei ole ongelma. Ihmiset eivät oleskele suorassa valossa ja kasvit kyllä tottuvat säteilyyn. Tuleehan sitä auringostakin.

EDIT illemmalla:
No niin, tarkistusmittaukset suojamuoveilla ja ilman on suoritettu. Aika paljon lämpöä sieltä purkautui, kun ne avasi. Saattaa tuo vaikuttaa kestävyyteen.
Valaisuteho lisääntyi 25% kun pehmentävä ja hajottava uritettu muovi on poissa välistä. Ikkunalla on nyt 2500-5000 luksia valoa riippuen chilien korkeudesta. Aivan kiinni valolistassa sitä olisi tosin 30.000. Se vastaisi jo jonkinlaista auringon paistetta. Nuo pienemmät lukemat ovat pilvisen päivän tasoa.

Nyt sinne olisi mahdollista rakennella helpommin heijastinkin, kun putken ja valaisimen rungon väliin saisi kiiltävää materiaalia. Pikakokeilu hopeanvärisellä heijastinmateriaalilla ei kyllä tuottanut juurikaan etua kauemmaksi. Aivan läheltä valo voi lisääntyä kymmeniä prosentteja, mutta tehoero häviää kauemmaksi mentäessä. Todella tarkka oikea kaarevuus voisi kohdistaa valon vielä metrinkin päähän, mutta sellainen ei synny helposti.

Torakka

hei ootko jo lähettänyt niitä siemeniä joita lupasit lähetellä

Chilivaari

Postissa ovat ja alkuviikolla kait perillä.
Odottelin idätyksen tuloksia, eivätkä kaikki ole itäneet vieläkään. Mustasilmäiset eivät idäkään. Kaipa noista puolet ainakin tuottaa taimen, joten eiköhän se riitä.

Et kai tähän aikaan vuodesta aio laittaa kasvamaan? Onko sinulla riittävästi valoa?

Torakka

on valoa tarpeeksi että kasvit kasvaa
ja lisää on tulosssa kunhan saa töitä ja tänään tulee myös tieto että tuleeko muutto espaniaan

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"Kiinalaisten puolesta on sanottava, että muutaman kuukauden palanut putki on selvästi kirkkaampi kuin Osram ensimmäisinä minuutteinaan. Asia varmaan tasaantuu.

Asia taitaa ollakin vakavampi kuin aluksi näytti. Vikaa näyttäisi olevan myös valaisinrungossa. Onneksi aloin vaihdella putkia, kun Osramin kirkkaus ei noussut sisäänajon aikana. Kiinalainenkin oli himmeä tuossa valaisimessa. Samassa, ehjässä rungossa putkilla ei ole kirkkauseroa. Kiinalainen on vain vähän vihreämpi. Sitäkään ei silmällä huomaa, mutta kamera havaitsee.

Jos valaisinrunko ei kestä kuin muutaman tuhat tuntia, se on vakava juttu. No, eihän halvalla voi saada kuin - halvan. :evil:

Pahimmassa tapauksessa putken palaminenkin johtui valaisinrungon virheistä. Eipä tässä oikein muuta voi kuin tarkkailla tilannetta. Kunpa joku länsimainen, tuotteensa laadusta vastaava tehdas alkaisi valmistaa tuollaisia valaisimia. Vaikka silloin taitaisi hinta olla toista luokkaa ja ne jäisivät ostamatta. Ostaisitko sinä länsimaisen, todennäköisesti viisi kertaa kauemman kestävän tuotteen, jos se maksaisi kaksi kertaa enemmän kuin kiinalainen? Minä luultavasti en ostaisi. Tuollaisessa päätöksessä ei järki aina ratkaise.

Kun lamppujen pahvipakkauksissa voi olla vaikka mitä merkkejä, laitan tähän kuvan tuon 21W lampun kyljestä. Alhaalla näkyy putken uritettu suojamuovi.

Epäilyksen alainen:

Shangyu Bright-Lighting Kiinasta lienee varsinainen valmistaja. Suomalainen tukkumyyjä Elexi Oy on pienellä roskakorin päällä. Siinä on myös todennäköinen tekoaika 06/07. Laittakaa nyt ainakin kuitit talteen, jos tuollaisia ostatte.

EDIT klo 15.30
Maahantuoja Elexi Oy reagoi nopeasti, kun kerroin heille epäilyistäni ja laitoin linkin tälle sivustolle. He lähettävät uuden valaisimen tuon mahdollisesti viallisen tilalle. "Kylmän valkoisella" putkella.  :lol:

Chilivaari

Syksy on siinä vaiheessa, että satoa kypsyy monella taholla samaan aikaan. Kaikista talvella tai keväällä kylvämistäni chileistä näköjään saadaan ainakin maistiaisia, joistakin runsaasti satoakin. Kylmällä parvekkeella kypsyminen on kuitenkin hidasta, eivätkä nuo kaikki millään mahdu sisään ikkunalaudalle. Karsittava siis on.

Piri Piri on yksi niistä lajikkeista, joita en ensi kesänä taida yrittää kasvattaa. Sen siemenet ovat maustekaupan kuivatuista chileistä. Lajike paljastui frutescensiksi kukkimisvaiheessaan toukokuussa. Kasvi oli siihen asti suurilehtinen ja erittäin tukevakasvuinen. Lehdet hieman pienenivät kukinnan alkaessa, mutta iso ja tukeva tuo on edelleen. Oksien kantavuus ei ole missään suhteessa chilien kokoon. Nuo kestäisivät satojakin palkoja samalla oksalla, mutta eipä niitä tässä ilmastossa muodostu kuin muutamia.

Piri Piri 13.9.

Pystyssä kasvavat chilit ovat vain parisenttisiä, mutta maultaan kyllä täyttä tavaraa. Niitä ei tarvitse montaa yhteen ruokaan. Muoto muistuttaa toista kasvattamaani frutescensia, Tabascoa hyvinkin paljon. Piri Pirin kukinnassa minulla oli ongelmia. Koko alkukesän se pudotteli kaikki kukkansa. Vasta kun heinäkuussa siirsin sen aurinkoisimmalle paikalle, chilejä alkoi kehittyä. Parin viikon päästä siirsin sen takaisin itäpuolelle ja nyt kukinta onnistui sielläkin, kun se oli lähtenyt alkuun. Mysteerejä riittää chilin kasvatuksessa.

Kaksi kuukautta on ensimmäisten raakileiden ilmestymisestä ja vasta nyt olen saanut muutaman kypsän maistiaisiksi. Tämän on yksi syy, miksi siitä ei tule kestosuosikkia. Kasvi on myös suhteettoman iso sadon kokoon verrattuna. Hyötysuhde ei ole kummoinen. Kokeilen kuitenkin vielä pistokkaalla. Kymmensenttisessä kuukausi sitten juurtuneessa pikku Pirissä on kukkia ja yksi raakilekin jo melkein täysikokoinen. Tuollaisena minikasvina se kävisi keittiön ikkunalle, mutta riittäneekö valo?

Kun näitä saa maustekaupasta muutamalla eurolla pussin Afrikassa kasvaneita ja siellä auringossa kuivattuja, ei omassa kasvattelussa juuri ole mieltä. Suosikkimausteisiini Piri Piri kuitenkin edelleen kuuluu. Piri Piri hernekeitto ja Piri Piri kana ovat meillä jo muodostuneet käsitteiksi.

Chilivaari

Energiansäästöä nykymuodossa:

Käväisin halpakaupassa ja kuinka ollakaan sieltä tarttui mukaan 23 ja 26 W energiansäästölamput. Kun on mitat ja mittarit kotona, pitihän näitä intialaisiksi osoittautuneita lamppuja testata. Vertailuksi otin Megamanin 23W, joka on palanut jo toista vuotta päivittäin. Mittasin lampun pään suunasta valotehon, kun se on helpoin. Merkkilamppu oli 20% kirkkaampi ja 26W halpis pääsi lähelle 23W Megamania. Sivusuunnasta valoteho vaihtelee kulman mukaan, mutta sama ero sielläkin vallitsi. Hyvä heijastin on aivan oleellinen noiden ESL-lamppujen kanssa, mutta niille suunniteltuja valaisimia ei juuri vielä kaupoista löydä.

Kestävyydeksi merkkilampulle ilmoitetaan 10.000 tuntia, intialaiselle 5000. Eli vaikka saisin halpislampun alle puoleen hintaan, se ei olisi hyvä ostos. Saman olen aikaisemmin jo todennut pienempien, kotien yleisvalaistukseen tarkoitettujen lamppujen kanssa. Lopullisen niitin halpislampun arkkuun ampuu sitten väri, joka saattaa olla hyvin epämiellyttävä. Intialaiset eivät sentään vihreyteen vaipuneet, mutta merkkilamppu kyllä oli tarkemmin sitä värisävyä, kuin pakkauksessa ilmoitettiin. Valotehon Lumen-lukemat pakkauksissa olivat asiallisia ja niistä saattoi nähdä eron, jonka käytännön mittaukset todistivat. Aina ei näihinkään voi luottaa tai niitä ei ole lainkaan.

Noita lamppuja käytän pikkutaimien valaisuun, mutta pääasiassa jalkalampuissa tai katossa tuomaan huoneisiin perusvaloisuutta. Ainakin silloin värisävyllä on merkitystä. Kotivalaistuksessa olen jo vuosia sitten siirtynyt energiansäästöihin ja loisteputkiin. Silloin tuon kannattavuutta vielä epäiltiin, nyt ei ole epäilystä. Laskin käsissä olevan 23W ESL:n kestoiän (5000 t) ajaksi kustannukset. ESL kuluttaa sähköä 11,5 euron edestä. Vastaavan valon tuottamiseen tarvitaan 120W hehkulamppuja, eli 2x60W. Ne kuluttavat 60€. Kun vielä ESL on hankintahinnaltaan kolmannes tuona aikana kuluvasta kymmenestä hehkulampusta, laskelma osoittaa, että ESL on neljä kertaa edullisempi valaisumuoto. Jos vaihtaisi 10.000 tuntia kestävään merkkilamppuun, hyöty olisi vielä suurempi. Edellyttäen tietysti, että ilmoitetut lukemat pitäisivät paikkansa. Toisaalta, eivät ne hehkulamputkaan aina kestäneet paljon mitään. Lamppujen vaihto oli melkein viikoittaista puuhaa jossakin päin taloa hehkulamppukaudella. Nyt ei vaihtotarvetta ole ilmaantunut kuukausiin.

Samasta kaupasta tarttui vielä "lukuvaloksi" mukaan 1,7W ledspotti, jolla sain yhtä paljon valoa kuin tuolla 23W ESL:llä pään suunnasta. Ledvalo vain on kovin pienelle alueelle, sielläkin epätasaista ja hirveän väristä. Noiden on varmaankin tulevaisuus, kunhan muutamat ongelmat on ratkaistu. Valo pitää saada miellyttävän väriseksi ja sen pitää tulla kohtalaisen tasaisena keilana. Todellinen energiansäästäjä se on, kestääkin 100.000 tuntia, eikä mainittavasti tuota lämpöä. Pehmeäksi yleisvaloksi LED ei helposti taivu, joten saattaa ESL-lampuillakin vielä olla valoisa tulevaisuus edessään.

Chilivaari

Satoaika. Paljon maisteltavaa. Tulevan vuoden kasvateltavien valintaa.

Nyt vuorossa on kaksi intialaista, Pusa Jwala vasemmalla ja mahdollisesti Bengali Small oikealla.

Pusa ja Bengali:
Mittakaavat eivät ole aivan oikein. Mutkikas Pusa on isompi, 10-12 cm, Bengalit ovat keskimäärin 8 cm. Pusa Jwala on Intian peruschilejä, jota käytetään myös vihreänä. Bengali Small on epävarma tapaus, jonka erikoisesta kukinnasta kirjoitin tänne kyselynkin kuvineen, mutta kukaan ei tunnistanut lajia. Tuo saattaa olla risteytymä. Todennäköisempi oikea Bengali Small on vasta kypsyttelemässä palkojaan, joten niiden makuvertailu suoritetaan myöhemmin.

Pusa Jwala on maailman eniten viljeltyjä chilejä. Intiassa sitä käytetään kaikenlaisessa ruoassa sekä vihreänä että punaisena. Se on jalostettu pitkää satokautta varten. Valitettavasti sain sen satoamaan melko myöhään ja isossa laatikossa, jota ei sisään siirretä. Suurempaa ja varhaisempaa satoa on saatu muista annuumeista. Maku on kuitenkin paikallaan, melko tulinen. Ruoassa kypsentäen se on enemmän mieleeni. Paljaaltaan vaikka leivän päällä se on melko terävää.

Bengali Small (mahdollisesti risteytymä) on mieto, minulle aivan turhan mieto. Paljaaltaan maistaen poltetta on ihan mukavasti, mutta ruoassa se häviää ja kumma kyllä silppuna leivän päällä maku myös häviää jonnekin. Ei ole Aji Cristalin voittanutta tässä. Tämä kummallinen lajike taitaa jäädä tähän kokeiluun. Kukka on kaunis, mutta kauniita kukkia kasvatetaan aivan muualla kuin chiliruukussa.  :wink:

Chilivaari

syyskuu 19, 2008, 12:59:43 ip #249 Viimeisin muokkaus: helmikuu 06, 2010, 17:25:19 ip käyttäjältä Chilivaari
Frutescensina myytiin nämäkin siemenet suuressa amerikkalaisessa siemenliikkeessä, mutta varsin selvä annuum sieltä paljastui kukintavaiheessa. Värikkään tarinan, miksi tämä ei ole Naga eikä Jolokia kerroin jo tammikuussa, jolloin tämä laitettiin itämään.
Indian PC-1:

Nuo punaiset chilit kasvavat pystyasennossa tai kääntyvät vaakasuoraan. Ne ovat kooltaan noin 5-7 cm pitkiä, melko hentoja ja niitä kehittyy eniten latvaan. Juhannuksena laitoin kuvan koko laatikosta, jossa nuo kasvoivat turpeessa - huonosti. PC-1 pudotteli alkuun melkein kaikki kukkansa. Myöhemmin sato on lisääntynyt. Kaivoin yhden kasvin pois tuosta parvekelaatikosta ja laitoin toisen mullan kanssa tilalle. Myös tämä PC-1 alkoi silloin työntää juuriaan multaan. Voi olla, että intialaisten annuumien (siemenkaupassa frutescens) turpeesta oli fosfori tai kalium valunut pois edellisen syksyn sateissa ja niille olisi pitänyt lisätä syyslannoitetta - tai kahviporoja. No, jälkiviisaus on parasta viisautta, vaikka tämä on pelkkää spekulointia. Jotakin häiriötä niiden kasvussa kuitenkin oli. Chilejä ei ole sadoittain, vaikka kukkia oli ja sato tuli melko myöhään.

PC-1 on maultaan niitä chilejä, joita haluaisin jatkossakin kasvattaa. Ehkä ensi kesänä oikeassa mullassa. Se ei ole hurjan tulinen, vaikka sitä edelleen tuollaisella maineella myydään Naga Jolokiana. Onpahan vain hyvä peruschili, josta polte syntyy ruokaan parilla pikku punaisella, eikä se peitä muiden makua alleen. Ruoanlaitossa tämä on suosikkejani, vaikka on niitä monta muutakin.

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"...PC-1 on maultaan niitä chilejä, joita haluaisin jatkossakin kasvattaa. Ehkä ensi kesänä oikeassa mullassa. Se ei ole hurjan tulinen, vaikka sitä edelleen tuollaisella maineella myydään Naga Jolokiana. Onpahan vain hyvä peruschili, josta polte syntyy ruokaan parilla pikku punaisella, eikä se peitä muiden makua alleen...

Tosiaan, tuo ei peitä muita makuja alleen, sillä siinä ei makua ole. Tulisuutta kylläkin. Tämäkin on siis erinomainen tulisuuden lisääjä esimerkiksi maultaan sopivaksi tuunatun karrikastikkeen sekaan. Kuitenkaan kaikki pöydässä istuvat eivät tykkää yhtätulisesta, jolloin tätä tarvitaan.

Muita samankaltaisia chilejä (eli tulisuuden, mutta ei maun lisääjiä), joita kannattaa kokeilla ovat ainakin Santaka, Apache ja Birds Eyet. Varmasti on muitakin juuri noita ohutseinäisiä annuumeita, jotka palvelevat samaa tarkoitusta.

Chilivaari

Olen jo siirtänyt sisään ikkunalaudalle muutaman pistokkaana juurrutetun taimen. Edelleen on iso nippu oksia pullossa odottelemassa juurtumista. Niillä on mennyt jo 6 viikkoa ilman tulosta. Tänään veti välistä Aji Cristal, jonka laitoin noiden seuraksi veteen alle kolme viikkoa sitten. Siinä oli selkeät juuret ja se pääsi multaan. Juuret muuten ilmestyivät varteen, ei leikkauskohtaan.

Nämä ovat tähän mennessä juurtuneet: Tabasco, Inca Red Drop, Bolivian Rainbow, Piri Piri, Microcarpum, Campane ja nyt siis myös Aji Cristal.
Juurtumista odottelee useita annuumeita, pari baccaa ja chinense oranssi Habanero. Kovin näyttää tämä homma olevan lajikkeesta kiinni.

Hessin chilimössön innoittamana keittelen minäkin sunnilleen samoista aineista "Mango chutneytä". Intialainen purkkiversio tuosta on meillä suosittu pöytämauste. Vähän turhan makea tosin. Kun itse tekee, ei tarvitse laittaa niin paljon sokeria. Makua keitos saa tuoreista mangoista, inkivääristä ja Aji Indian sekä Indian PC-1 chileistä. Aito intialainen luullakseni on tulistettu anuumeilla.

Chilivaari

Auringosta se on kiinni. Muutama aurinkoinen päivä sai suuren määrän chilejä kypsymään yhtenä ryöppynä. Kunpa jo aikaisemmin kesällä olisi paistanut hiukan useammin. Olisi saatu kypsää satoa paljon enemmän.

Campanessa ja Starfishissä punerrusta on suorastaan kymmenittäin ja jopa Aji Indian reagoi aurinkoon voimakkaasti. Microcarpumissa alkoi äkkiä näkyä keltaoranssia. Tätä keliä toivoisi lisää, mutta toisin taitaa käydä.

Oranssi Habanero:
Habanerosadon maistelu oli kuitenkin päivän pääaiheeni. Kolme lajiketta sitä on kypsymässä parvekkeellani ja neljäs ulkona puutarhassa. Oranssi Habanero on näistä selvästi runsassatoisin, vaikka kertasadossa kanankakalla lannoitettu Aji Chombo viekin voiton. Tämä on oranssille jo kolmas isompi sadonkorjuu tänä kesänä ja koko ajan siinä on ollut jotakin kasvamassa ja poimittavissa, jos Habaneron makua on alkanut kaipaamaan. Nytkin siinä kypsyy muutama kymmenen makupommia. Kukinta jatkuu ja eri kokoisia raakileita on runsaasti. Heinäkuun alussa siinä oli kasapäin pieniä marjoja kylmän alkukesän seurauksena, mutta nyt koko on taas normalisoitunut. Lieneekö tottunut viileään. Nuohan ovat isoimmillaan noin viisisenttisiä, kuten seuraavakin:
Habanero Dominica:
Dominican punainen on paljon pienisatoisempi ainakin minun viljelymenetelmilläni. Keväällä se ehti ensimmäisenä kypsyttämään chilinsä, mutta niitä oli vain muutamia. Sen jälkeen on saatu odotella kuukausikaupalla uutta satoa, eikä sekään ole edes puolta oranssin sadosta.

Maku kuitenkin on loistava. Se saattaa pitää Dominicalaisen viljelyksessä edelleen. Paljaaltaan maistellen siinä on hedelmäisempi ja makeampi polte kuin oranssissa. Samanlaista ruokaa en ole noista rinnakkain laittanut. Se voisi muuttaa arvostuksia. Oranssi on muodostunut jo vakiomauksi monenlaisessa ruoassa. Kypsää Red Dominicaa on saanut niin harvoin. Sen puolesta on vielä sanottava, että tulisessa ruoassa punaiset chilinpalat ovat paljon vakuuttavampi näky kuin oranssit.  :wink:

Tunnustan tässä julkisesti, että kypsien Habanerojen paljaaltaan rouskuttelu ei ole minun alaani. Haudutan ne mieluummin kermassa.

harvester

LainausTunnustan tässä julkisesti, että kypsien Habanerojen paljaaltaan rouskuttelu ei ole minun alaani. Haudutan ne mieluummin kermassa.


Olet kuitenkin maistanut, olettaisin? Itse muistelen ekaa kertaa lämmöllä. Pikku slaisseja oli tullut maisteltua, ja isompiakin paloja hyvin perattuna siemenistä ym. Mutta se Haban todellinen luonne paljastui silloin kun iskin sen koko komeuden suuhun.. oli totisesti vaikeuksia päästää sanoja suusta varttiin. Ruuan laitossa, marinaadeissa jne, tuo haba on kyllä loistava. Lähetin tässä viikolla Liettualaiselle ystävälleni pikku paketillisen chilejä, hän kun kuulemma on chilien ystävä, mutta on harmikseen päässyt maistelemaan lähinnä niitä säilöttyjä jalapenoja.. Pari kääpiö (kylmästä pieniksi jääneitä) Habaakin pääsi matkaan mukaan. Tässä nyt odotellaan että josko paketti menisi perille ja chilit päätyisivät maisteluun.

Chilivaari

Kyllä tuollainen pieni oranssi vetää isonkin miehen sanattomaksi ja laittaa miettimään elämän tosiasioita.  :lol:
Iso Aji Chombo on sitten enemmän kuin tämä toiseen potenssiin. En ole kyllä moista suuhuni tunkenut kuin pieninä viipaleina. Itsensä kiduttajat tai poltteella urheilevat ovat eri ihmisrotua. Minä pyrin nautiskelemaan - chileistäkin.

Chilivaari

Vuosien ajan olemme käyttäneet ensin vain etnisistä kaupoista löytyneitä, sittemmin myös tavarataloihin ja marketteihin levinneitä Rajahin maustekastikkeita. Niitä on sellainen määrä erilaisia, että koskaan ei kaupassa muista, mitä on jo maistellut ja todennut turhaksi, mikä on hyvää. Tuotteet ja nimet vielä vaihtuvat tiheään. Aikaisempi suosikkimme Curry Paste näyttää kadonneen ja tilalla on kymmeniä melkein samanlaisia, mutta ei yhtä hyviä. Pari tuotetta nykyisestä valikoimasta on kuitenkin seuloutunut esiin: Tulinen Mango Pikkelsi ja Bengalin Mango Chutney, jossa poltetta on vain miedosti.
Pikkelsi ja chutney:

Pikkelsi on määritelmän mukaan maustettuun etikkaiseen liemeen säilötty vihannesseos, chutney taas hedelmistä, kasviksista ja mausteista valmistettu tulinen, makea maustekastike. Joskus kuitenkin tulisuus puuttuu ja makeutta on liikaa. Näin kävi viimeksi kaupassa, kun Bengalilainen oli loppu ja ostin Kashmirilaista Mango Chutneytä. Se jäi jääkaappiin, kun makua ei ollut. Nytpä keksin lisätä puolikkaan Red Dominicaa pieniksi pilkottuna sekä vähän sitruunan mehua. Parempaa tuli kuin alkuperäinen Bengalilainen. Lisäänpä jatkossa hiukan chiliä myös siihen. Itse tehty seos pitää vain käyttää lähiaikoina tai sitten kuumentaa uudestaan säilyvyyden takaamiseksi. Mielipiteeni Habanero Red Dominican erinomaisuudesta vain vahvistuu. Hienonmakuinen chili.

Noitahan käytetään ruoan lisukkeena. Lusikallinen lautaselle ja sekoitetaan tarpeen mukaan. Yllättävän hyvin makeatkin "mössöt" sopivat suolaisen ruoan kanssa, täydentävät makua. Lihapullat, nakit, makaronilaatikko, paistista puhumattakaan saavat uusia vivahteita makeasta ja tulisesta chutneystä. Tuo pikkelsi sitten on jo oikeasti tulista ja valitettavasti usein kaupoista kadoksissa. Pitänee kehitellä oma siihenkin.

snu

Kiinnostaisi tietää, että onko noissa tomaattia? Parempi puoliskoni kun on sille allerginen.
#419
Eksyminen on suotavaa.

Chilivaari

Eipä ole tomaattia. Mangoa on runsaasti ja inkivääriä chilin lisäksi mausteeksi.

Pikkelsi oli meiltä lopussa, joten etsin sen tiedot netistä. Samalla sivulla on chutneytkin:
http://www.spicesofindia.co.uk/cgi-bin/ss000001.pl?SS=Rajah+mango&ACTION=Go&PR=-1&TB=A&SHOP=

Juolahtipa vielä mieleen, että samaa merkkiä on aikaisemmin paljonkin käyttämäni Red Chilli Paste. Se on sitä itseään, paloiteltua punaista chiliä purkissa miedossa liemessä. Ennen kuin aloin itse kasvattaa chilejä, tätä tuli käytettyä paljonkin. Mutkaton tuote. Tuolla reseptillähän sitä voisi tehdä itsekin talteen: Pääosassa chilinpalat, vähän öljyä, etikkaa, suolaa ja sokeria.

snu

Ok, kiitoksia. Pitääkin laittaa kokeiluun. Tuolla sivuilla olevat reseptikuvat ainakin näyttävät herkullisilta.

Edit: Kaikki reseptilinkit ja lähes kaikki muutkin linkit sivuilla ovat rikki, joten se siitä sitten. No, löytyyhän noita kaikenlaisia reseptejä muualtakin netistä.

Edit2: Jostain syystä reseptien linkit olivat muotoa "http://javu.kapsi.fi/inferno/Chicken-Balti-Recipe.html";. Kun menin ensin liikkeen etusivulle, ja klikkasin sieltä reseptiä, niin se toimi. Oikeat reseptilinkit ovat siis muotoa "http://www.spicesofindia.co.uk/acatalog/Chicken-Balti-Recipe.html", jos jollain muullakin on vaikeuksia saada niitä toimimaan.

Edit3: Muokataan nyt vielä kerran, kun kerran siitä tuli jo tapa: offtopiciksi menee, mutta myyvät neemiä tuolla £3.95/100g, suomalaisessa luontaistuotekaupassa tuo määrä maksaa jonkun 20€.
Näyttääkö tuo heidän logon nainen teistä enemmän niistävältä vai rukoilevalta? Kulmakarvojen keskittyneestä rypistyksestä päättelisin, että hän niistää, rukoillessa on yleensä rennompi.
#419
Eksyminen on suotavaa.

Chilivaari

Olisiko kunnioittava tervehdys?

Intialainen sanoo "Namaste" ja vie kädet yhdessä kasvojen eteen tervehtiessään.

Linkit muuten toimivat minulla. Taitaa olla, että selaimesi muisteli jotakin vanhaa. Reseptit näkyvät olevan osa myyntiä, sillä ne sisältävät oleellisena osana jotakin tuon nettikaupan tuotetta.  :wink:

En ole tuolta ostanut mitään. Se sattui vain eteen ensimmäisenä Googlen kuvahaulla, kun etsin purkkien kuvia.  :lol: Siellä oli sitten tuotteiden ainesosatkin lueteltuna. Kyllä noita saa ihan meikäläisistä marketeista. Ja etnokaupoista.

Näkyi muuten olevan postimaksu Suomeen 35 puntaa, joten sikälikin kaupanteon voit unohtaa. Englantilaisilla on usein hurjia pyyntöjä, kun taas Saksasta tai Ranskasta voi saada tavaraa aivan meidän postimaksuillamme ja usein vielä kotiovelle kannettuna.