Kasvatus ja yleinen chilitieto => Aloittelijan ja yleisten chilikysymysten nurkka => Aiheen aloitti: Kärsä Babar - maaliskuu 05, 2008, 17:56:17 ip

Otsikko: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 05, 2008, 17:56:17 ip
Minulle voi ilmoittautua ne jotka haluavat osallistua.1
Ilmoittadu yksityisviestillä minulle näin:
Haluan osallistua ketjukirjeeseen.
Matti Meikäläinen
Meikäläisenkatu 12
55669 Mattila
050-1234567

Tiedot poistan sitä mukaan kun kirje liikkuu eteenpäin
Puhelinnumeron pyydän vain sen vuoksi että voin soitella kirjeen perään jos siitä ei kuulu mitään.
Antakaa nimenne ja osoitteenne edelliselle listassa.
Jos ette saa seuraavana olevalta tietoja niin hypätkää yli.
Puhelinnumeroa ei tarvitse antaa muille, minäkään en anna sitä eteenpäin.
Kirje tulee lähettää seuraavalle niin pian kuin on kohtuudella mahdollista vaatia (max.3vrk)
Kirjeestä saa ottaa mitä vaan, useitakin lajikkeita, toivottavaa olisi ettei ottaisi enempää kuin tarvitsee.
Kirjeeseen saa myös lisätä minkä vaan chilin siemeniä mutta toivon ettei sinne laitettaisi siemeniä joista ei ole nimeä tai maata tiedossa.
Varmistakaa että postimerkkien määrä on riittävä. Kirje on niin painava ettei mene yhdellä postimerkillä. Postista on helpoin lähettää, siellä maksetaan painon mukaan.

Kirjeen sisällöstä on jotkut tehnyt listaa: http://chili wiki.fi (kun haluat wikiin, kirjoita sanat yhteen - väliaikainen tietoturvaongelma)/index.php?title=Siemenketjukirje


Osallistujat:
1.Rissakainen 2.Mape 3.Paprikaana 4.Doc Evil 5.Volitans
6.MasaT  7.Rince  8.Kir ¿Por que no?  9.Asfaltti  10.herra 47
11.Lare78  12.O  13.snu  14.Sauli Särkkä  15.Filago
16.Kuti  17.Paprikaana  18.Vesty  19.Raineri Sipinen  20.Stoppari
21.chilifellow  22.Wolffi  23.Kärsä Babar  24.Samsonite  25.maakari
26.Muffe42  27.cola  28.HerraDI  29.Asfaltti  30.Bermann_7
31.Eltax  32.Matteus  33.Janos  34.Doc Evil  35.laumat
36.pablo  37.timppa  38.cix  39.futuristi  40.Cayenne
41.snobi  42.chili_maestro  43.Filago  44.Vesty  45.Stoppari
46.Hacky  47.Miksa73  48.-mason-  49.Rissakainen  50.O
51.TomiL  52.mio  53.gurgo  54.Kimppu  55.escargo
56.Kärsä Babar  57.Hakkis  58.timppa  59.DeNaKO 60.jewe   
61.Chilicutter  62.herra 47   63.asking 64.Japis  65.Kuikka K
66.JiiHaa  67. Herpiili   68.Malla007  69.ArVu  70.Midnight Walker
71.maxdrehzahl  72.sputnick  73.Antsu  74.Aurinkokuningas  75.juja
76.Kuti  77.snu  78.Taemen  79.rubbus  80.Make12345
81.SahuriX  82.chilimieli  83.MasaT  84.Chilicutter  85.klopisto
86.henkkaado  87.Uine  88.Peisi  89.HassuSetä  90.meriahven
91.jewe  92.Luuk  93.ari77  94.tonttu  95.Asfaltti 
96.Atheos__   97.cohiba  98.ARvngr  99.gunslinger  100.O
101.Fraspa  102.Malicia  103.synkri   104.dragoon  105.lake
106.Niabo  107.masaman  108.manmanman  109.Doc Evil  110.Rince 
111.tomduud  112.Chao  113.dewon  114.Fransu1   115.smz
116.arih  117.jussi007  118.habarento  119.Muffe42  120.chili_maestro 
121.Gasol  122.heikki  123.kapsikumi  124.Sume  125.Japis
126.Himmee  127.hutilo94  128.kapsituuttaaja  129.Burneri  130.Einari 
131.Bermann_7  132.jounix  133.chilimieli  134.ruudyn  135.sepitepi
136.ikke  137.Chilicutter  138.tombola  139.jewe  140.Filago
141.Atheos__  142.bittipippuri  143.Loki  144.Hakkis  145.lolleropollero
146.descarga  147.chilihardhead.fi  148.Rusakko  149.jussi007  150.Chiliminatus Maximus
151.Hannu Hapan  152.dragoon  153.Siemen  154.chiliumi  155.James
156.ristokoo  157.ARvngr  158.sorrii  159.Cold Rose  160.chilimieli
161.Harri1980  162.habarento  163.tittelityy  164.Jebus  165.Omen
166.Azukki  167.Gali  168.Alivakaa  169.dupsus  170.maitos
171.TunturiTiger  172.Atheos__   173.Miksu77  174.popcornmaker  175.miemsl 
176.pasilo  177.Kaltsu  178.Jump   179.Hegu  180.Temakka
181.Erska  182.danip  183.kapsikumi  184.kapsituuttaaja  185.Butch
186.masaman  187.Larski  188.Neofelis  189.Tagl  190.kapsikumi
191.smuck  192.tiipii78  193.Johannesh  194.bugs1   195.jasssu
196.TeemuT  197.omarosa  198.Fugi  199.juksu  200.yan
201.O  202.piiperö  203.Leevi22  204.slaye  205.Angaroth
206.mIDE-  207.Thunder  208.Peisi  209.Chilicutter  210.Mr_Green_ 
211.Chili Tenor  212.Miku  213.Kattila  214.pkdi   215.jumi
216.pownedi  217.Filago  218.chilihardhead.fi  219.MadDog  220.RakuLa
221.Loki  222.JJVV  223.Toni.A  224.Ashrak  225.aropupu
226.Asurme  227.HannuH  228.Asenl  228.Neofelis  229.J23  230.Pahakeijo
231.Eric Sour  232.jewe  233.Zabi  234.Hegu  235.chili123
236.miikkaj  237.Jahman  238.Upcider  239.ChiliSX  240.Niabo
241.fluidii  242.hurjatar  243.Mikho  244.sorrii  245.Eltax
246.BlackWolf  247.tmz  248.sammal  249.make_  250.Christ484
251.Rundari  252.Juhoa  253.Jamppa  254.niest  255.Leksi80
256.Tunari  257.yan  258.Bubblejet  259.snu  260.Tomo
261.jsikonen  262.Kuulake  263.Saigon  264.puutarhakatu  265.Atheos__
266.sevenchaos 267.Thunder  268.Tiemuh  269.Ikonen  270.Mieli%
271.TunturiTiger  272.odir77  273.Whili  274.Angaroth  275.yan
276.RedRave  277.amish125frat  278.Juhaz  279.Ropocoo  280.Juseq
281.marsuchen  282.Vesku  283.RySky  284.lärpäke  285.Touko
286.Gnurava  287.TuffGong  288.ahokkis 289.Lillen  290.Dradge
291.sammy  292.hubert  293.sorrii  294.Kartturi  295.Jester
296.InkRose  297.Benighted  298.HassuSetä  299.Naga Morphia 300.Tahvonainen
301.amish125frat  302.pownedi  303.tmu  304.Ramihu   305.Gamasina
306.Fledermaus  307.Willy Wonka   308.Afasa  309.aku-aku  310.illuvier
311.mztahtin  312.jakob  313.remula52  314.JasoX  315.asking
316.Micce  317.kuuraketti  318.Huru-ukko  319.(poistui jonosta)  320.zilious
321.Whili  322.Paawi  323.Vomor  324.Marjis  325.synkri 
326.Torakka  327.pykman  328.toe  329.Atheos__  330.AnouR
331.Sipulikeitto  332.jaolsten  333.Russia On Ice  334.Erska  335.blakk
336.Jupelii  337.Nakkii  338.Niian  339.tombola  340.Meteli 
341.Pjuukula  342.waab  343.diidadaa  344.Tzili  345.Partsu
346.spuge666  347.Jarok  348.dzamuto  349.#cstone  350.Fantom
351.Paawi  352.yan  353.Raaka-Arska  354.jörgen  355.jewe
356.leka  357.Whili  358.lazki  359.sorrii  360.tuoppim 
361.lasa 








Kirje on jo liikkeellä!!!!!!
Otsikko: Hep!
Kirjoitti: chilifellow - maaliskuu 05, 2008, 18:00:22 ip
Allekirjoittanut mukana kuin täi tervassa.

Ketä kiinnostaisi taimivaihtarit? Sirkkikset putkeen ja postiin.
(Filagon päiväkirjassa vinkkiä)

:lol:
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Taiminen - maaliskuu 05, 2008, 18:55:19 ip
Taimivaihtarit ois tosi kivoja! :D Minua kiinnostaisi! ; )))
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 06, 2008, 17:52:47 ip
Tänään lähtee kirje liikkeelle, toivottavasti jo huomenna perillä.
Olis kiva jos kaikki laittais melko nopeesti kirjeen eteenpäin koska osallistujia on monta.  
Vieläkin voi ilmoittautua mukaan.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - maaliskuu 07, 2008, 01:13:06 ap
Nopeutta lisää tietenkin se, jos seuraava ymmärtää laittaa oman osoitteensa yksityisviestinä edelliselle vastaanottajalle ajoissa.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: kyris - maaliskuu 07, 2008, 02:09:52 ap
Jos vielä mahtuu mukaan, niin liityn seuraan iloiseen
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - maaliskuu 11, 2008, 21:08:02 ip
Siemenkirje saapui, nyt tarvittaisiin seuraavan (kuti) postiosoite. Yksityisviestillä homma hoituu helposti - muutkin voisivat jo vaikka valmiiksi ilmoittaa oman osoitteensa edelliselle listalla olijalle.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - maaliskuu 11, 2008, 22:24:13 ip
Ehkä tulevaisuudessa voisi osoitteet vaatia jo listalle ilmoittautuessa, jolloin kirjeen aloittaja pystyisi myös osoitteet liittämään kirjeeseen. Ainakin osa kirjeen jumituksista jäisi pois.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 11, 2008, 23:07:43 ip
:arrow:
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 11, 2008, 23:08:26 ip
Ihmeen hitaasti tuli kirje volitanssille, torstaina sen jo postin lootaan vein.
Oon sitä mieltä että jokainen huolehtikoon osoitteensa aina edelliselle, jos ei osoitetta kuuluu niin pitää vaan hypätä yli listassa.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 17, 2008, 11:45:36 ap
Missäs tämä kirje nyt menee?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kuti - maaliskuu 17, 2008, 12:16:34 ip
Lähtee tänään minulta taimiselle.
Käytin kirjettä kädestä käteen menetelmällä kaverillani
ja se aiheutti hivenen lykkäystä.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Taiminen - maaliskuu 18, 2008, 18:27:57 ip
Kirje on saapunut! Kiitoksia, aluksi ihmettelin että mikä ihme kun on näin paljon "CHILIN SIEMENIÄ" ( 11 siemenkirjettä tulossa.. ) mutta sittenpä muistinkin että se oli tämä. :D Yritän pistää huomenna postiin. :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - maaliskuu 18, 2008, 19:19:52 ip
Voisi olla hyvä, jos aina välillä tulisi tieto tähän ketjuun mitä siemeniä on liikkellä ja kuinka paljon.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Taiminen - maaliskuu 26, 2008, 21:07:40 ip
Anteeksi tämä viivästys parhaillaan kotonani viisi kirjettä ja huomisen postissa lähtee kaksi perjantain postiin yritän saada tämän kahden muun ISON kirjeen lisäksi. Lajikkeet on jo valikoita,kiitos!

Volitans: Laittaisin mielelläni lajikkeet ja lukumäärän, mutta koko viikon on ollut hirveän kiire. :/
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: ZAZ - maaliskuu 26, 2008, 21:35:52 ip
Volitans: Kirje saapuu seuraavaksi mulle. Niin voin toki pistää lajikkeet ja lukumäärät tänne.  :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - maaliskuu 26, 2008, 21:45:57 ip
Lainaus käyttäjältä: "ZAZ"Volitans: Kirje saapuu seuraavaksi mulle. Niin voin toki pistää lajikkeet ja lukumäärät tänne.  :)


Hieno homma, jos mukaan ilmestyy kiinnostavia lajikkeita, niin osaan sitten vinkua niiden perään :)
Otsikko: Ketjukirje
Kirjoitti: chilifellow - maaliskuu 30, 2008, 16:49:15 ip
Vieläkö kirje kulkee?  :|

(ZAZilla on osoitteeni?)
Otsikko: Re: Ketjukirje
Kirjoitti: ZAZ - maaliskuu 30, 2008, 17:05:31 ip
Lainaus käyttäjältä: "chilifellow"Vieläkö kirje kulkee?  :|


Samaa mietin. Aikalailla hitaasti etenee.
Laitan postiin samana päivänä kun itse sen saan. :|

Toivottavasti tulee huomenissa...
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Taiminen - maaliskuu 30, 2008, 18:16:22 ip
Kyllä kulkee ja taas minulle kävi näin :( ;

Äitini lupasi viedä kirjeet postiin kun lähti töihin. Kirjeet olivat valmiina pöydällä ja muistutin häntä aamulla. Vaan mitä löysinkään: kirjeet samasta paikkaa! Kaikki olivat täysin valmiina vaan ei..  :(  Suututtaa yhäkin vaan maanantaina lähtevät aivan varmasti kun äitini ei niitä ollut vienyt.. olisivat olleet jo perilläkin.. :evil: Pitää tästä lähin luottaa vain siihen että vie ne itse eikä päästä äitiä niihin käsiksi. Olen todella todella pahoillani.  

Ja vielä; Foorumilla en käy tällä viikolla kun lehdellä on kiire, mutta kirje lähtee jokatapauksessa kiire tai ei kun sen piti lähteä jo sillon kun lupasin. Anteeksi kamalasti!
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: ZAZ - huhtikuu 01, 2008, 17:38:08 ip
Jiihaa, posti kulkee.
Seuraavat jäivät kuoreen:

Habanero White bullet 5 kpl
Diavolichio                 62 kpl
Redskin                     7 kpl
Bolivian rainbow         39 kpl
Kashmiri                    176 kpl
Dutch red                   61 kpl
Starfish                      5 kpl
Whippet's tail              20 kpl
PI 441551                  13 kpl
Lemon drop                51 kpl
Sweet banana             23 kpl
Aji panca                    21 kpl
Champion                   9 kpl
Aji cristal                    9 kpl
Gumdrop                    205 kpl
Torito                         32 kpl
Aji dulce Amarillo        11 kpl
Malagueta                   64 kpl

Perhana. Rasittava laskea noin pieniä juttuja kuin siemenet. :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 01, 2008, 17:45:28 ip
Aikamoisen työn oot tehnyt :D
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: ZAZ - huhtikuu 01, 2008, 17:47:40 ip
Hölmöhän sitä täytyy olla jos tähän hommaan muutenkaan ryhtyy. :D

Kirje ei valitettavasti ehtinyt enää tämän päivän postiin.
Meillä kun nuo laatikot tyhjennellään viideltä. :(
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Taiminen - huhtikuu 01, 2008, 21:03:26 ip
Meillä taas posti tyhjennetään viisitoista vaille neljä, siinähän vähemmästäkin kiire tulee! :D Mutta asiasta toiseen; olet tehnyt upean urakan ZAZ! Harva sitä tuommoiseen jaksaa ryhtyä :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - huhtikuu 01, 2008, 21:08:27 ip
Nyt olis toiveena, että ketju kiertäisi mahdollisimman nopeasti, sillä yhdistys tarvitsee kipeästi siemeniä. Jäsenmäärä on nimittäin hurjassa kasvussa :)

Rohkenen jopa ehdottaa, että siemenkirje kierräettäisiin kauttani aina välillä, josta sitten suurempia siemenmääriä olevia lajikkeita otan yhdistyksen siemenpankkiin.

Eli kuun alusta olen lupautunut hoitamaan näitä yhdistyksen jäsenrekisteri/siemenpaketti -asioita.
Otsikko: "Siemennyskirje"
Kirjoitti: chilifellow - huhtikuu 05, 2008, 09:01:58 ap
Posti toi 2.4. ja kirje jatkaa matkaa 7.4. Itä-Helsinkiin...

Tai jos gurgo haluaa, niin voin kiikuttaa sen viikonlopun aikana? (pm)

t. cf
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: juja - huhtikuu 09, 2008, 13:04:48 ip
Hieno homma että kirje etenee. Uutena harrastajana toivoisin, että tämä "yhteistyö" etenee. Minulla kasvaa nyt noin 50 kasvia, joten voisin antaa tähän  touhuun jotain enemmänkin ensi vuonna. Nyt tietty siemeniä ei kovin paljoa ole.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: gurgo - huhtikuu 09, 2008, 17:18:14 ip
Kirje läheti eilen 08.03 kohti HerraDI:tä. Toivottavasti ehti eiliseen postiin ja on jo tänään perillä.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: HerraDI - huhtikuu 09, 2008, 20:24:24 ip
Kirje tuli tänään (9.4) perille ja lähtee huomisen postissa Chiliparkille.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: futuristi - huhtikuu 18, 2008, 10:43:15 ap
kirje on tullut perille, en tiedä kyllä koska kun olen muuttamassa ja tuli tuonne vanhaan osoitteeseen.
maanantaina laitan tulemaan seuraavalle.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - huhtikuu 18, 2008, 16:30:47 ip
Lainaus käyttäjältä: "ChiliPark"
Kuoressa oli omiin ketjukirjeisiini laittamia siemeniä, mikä ihmetyttää...


Joo, mä laitoin ne. Otin hoitaakseni yhdistyksen siemenpankin - edellinen ketjukirje päätyi siis tänne. Aloituspaketteihin taas sopii mielummin siemenet, joita on määrällisesti paljon - vähemmän työtä. Suoritin siten vaihtokauppaa ja laitoin yhdistykselle omia siemeniäni ja näitä kiertokirjeen pikkumääriä laitoin suoraan nyt jäsenille jakoon. Ongelmana, kun oli siementen riittämättömyys aloituspaketteihin.

Jatkossa voisi miettiä, että miten näitä yhdistyksen siemenpankin siemeniä muuten voisivat jäsenet hyödyntää.

Periaatteessa homma toimisi hyvin siten, että kierrätettäisiin näitä ketjukirjeitä, vaikka useampaakin, niin kierto olisi nopeampaa. Ja perusperiaate voisi olla, että osallistumisen ehto olisi, että laittaa mukaan enemmän siemeniä, kun kirjeestä poistaa. Suuremmat erät voisi laittaa suoraan yhdistykselle aloituspaketteja varten.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: futuristi - huhtikuu 24, 2008, 23:03:41 ip
koiran kanssa oltiin lenkillä ja kevätilma sai riehakkaaksi. kiven päältä loikkasin ja kun koiran meinas jäädä alle, niin liikerataa joutusin korjaamaan kesken ilmalennon. maahantulo jäi puutteelliseksi, ja rusahdus nilkanseudulla, tai kipu, sai minut laskeutumaan ukemilla maahan.
hetken voihkin ja sadattelin maassa, kipu oli niin kova. kauhoin kylmää maata sukkaan rauhoittamaan kipua. hetken kuluttua, pahimman kivun laannuttua tajusin, että jalalla pystyy ontumaan kotiin.
okei eli pistän kyllä sen postiin maanantaina. tai huomenna. kun se nyt on parantunut riittävästi.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: NaokiSoma - huhtikuu 25, 2008, 09:37:10 ap
Lainaus käyttäjältä: "futuristi"koiran kanssa oltiin lenkillä ja kevätilma sai riehakkaaksi. kiven päältä loikkasin ja kun koiran meinas jäädä alle, niin liikerataa joutusin korjaamaan kesken ilmalennon. maahantulo jäi puutteelliseksi, ja rusahdus nilkanseudulla, tai kipu, sai minut laskeutumaan ukemilla maahan.
hetken voihkin ja sadattelin maassa, kipu oli niin kova. kauhoin kylmää maata sukkaan rauhoittamaan kipua. hetken kuluttua, pahimman kivun laannuttua tajusin, että jalalla pystyy ontumaan kotiin.

Kannattaa käydä kuvauttamassa se nilkka. Jos siellä on jotain rikki ja se pääsee luutumaan väärään asentoon, niin on sitten loppuelämän riesana.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: ZAZ - huhtikuu 25, 2008, 18:11:01 ip
Kuten allekirjoittaneen kaikki raajat.  :roll:
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: juja - toukokuu 03, 2008, 15:39:51 ip
Tulimme eilen illalla (perjantai) kotiin lomareissulta ja kotona odotti mielyttävä yllätys,  kirje täynnä chilin siemeniä. :)  Tullut varmaankin keskiviikkona. Kiitos.  Pläräsin kirjeen läpi, otin haluamani siemenet ja laitoin hiukan lisää omista kokoelmistani. Kirje lähtee laatikkoon tänään ja on toivottavasti perillä seuraavalla ensi viiikon alussa. :haba:
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Sitruunapisara - toukokuu 03, 2008, 20:00:23 ip
Voi paska.  Lähden reissuun 10.5. ja tulen takas 27.5. Jää sit varmaan just tuolla välillä tänne jumiin. Siirtäkää mut listan viimeiseksi?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: kyris - toukokuu 06, 2008, 19:31:30 ip
Kirje kolahti tänään luukusta, ja vaihdot tehty.

Huomenna lähtee etiäpäin, mutta kene, sitruunapisaralle, vai seuraavana olevalle (Pummitus)?

Pitäisi olla torstaina perillä, eli kerkiätkö ottamaan vastaan ennen reissuasi sitruunapisara?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: kyris - toukokuu 07, 2008, 12:02:24 ip
Eli Pummitus, laitapa osoitteesi vaikka yksärinä, niin saan kuoren eteenpäin.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - toukokuu 21, 2008, 10:37:50 ap
Mihinkäs jumitti tällä kertaa?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: timppa - toukokuu 23, 2008, 13:06:23 ip
Onkos kirje liikenteessä enää ollenkaan?

Ehdottaisin, että jos ei seuraava vastaanottaja ilmoittele osoitettaan valmiiksi, niin kirje sitten hyvin nopealla aikataululla sitä seuraavalle. Jos ei tältä seuraavalta vastaanottajalta saa osoitetta kohtuullisessa ajassa, niin sitä seuraavalle. Jos siis on ongelmia seuraavalle postituksessa, niin heti privaa vaikka kahdelle seuraavalle listalla olevalle, jossa kysyy heidän osoitteet. Ja postittaa sitten sille, jolta saa osoitteen. Tärkeämpää se kirje on saada kiertämään kuin se että se menee juuri oikeassa järjestyksessä sen kustannuksella että kirje joutuu olemaan paikallaan pitkiä aikoja. Nyt kirje on kaiketi lojunut jo pari viikkoa paikallaan(?).
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: mipi - toukokuu 29, 2008, 13:10:07 ip
Kolmeen viikkoon ei ole kuulunut kirjeestä mitään.

Sitruunapisara, kyris, Pummitus; missä mennään?
-m
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: kyris - toukokuu 29, 2008, 13:41:05 ip
reilun viikon metsästin kenelle lähettää. Ei vastannut pummitus, eli on sitruunapisaralla.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Rissakainen - kesäkuu 05, 2008, 13:39:57 ip
Vieläkö liike riittää kirjeeseen kummaan ja pääsisin mukaan joukkoon tummaan?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 05, 2008, 20:01:18 ip
Ei oteta ainakaan vielä lisää kun ei tunnu oikein liikkuvan, mukaan pääsee kyllä jossain vaiheessa.
Se jolla se kirje nyt menee vois ilmoitella mikä tilanne.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - kesäkuu 05, 2008, 23:29:41 ip
Täällä odotellaan edelleen. Vaan mikäs kiirus tässä.  :roll:
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Sitruunapisara - kesäkuu 10, 2008, 14:15:19 ip
Kirje tuli ja lähteepi eteenpäin tänään.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Lare78 - kesäkuu 18, 2008, 13:54:43 ip
Missäs päin kirje tätänykyä pörrää?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - kesäkuu 25, 2008, 11:55:20 ap
Vieläköhän sitä kirjettä uskaltaa toivoa saapuvaksi. Täällä ei ole näkynyt, ja edellisestä havainnosta taas tuo 2 viikkoa kulunut.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 25, 2008, 17:53:36 ip
Se kellä on se kirje nyt niin laittaa mulle yksityisviestiä.
Se kirje lähetetään minulle seuraavaksi, sen jälkeen jos joku sen vielä haluaa niin saa lähettää minulle nimen, osoitteen ja puhelinnumeron.
Uusi käytäntö sen takia että voin soitella kirjeen perään jos se  ei liiku tai sitten käyn kuseen postiluukusta.
Lähetän myös yhdistykselle reiluiten olevia siemeniä, jos vaan saan sen kirjeen tänne tämän vuosituhannen aikana.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 25, 2008, 19:11:04 ip
Tänään lähtee liikkeelle kirje numero 2.
Jos haluat kirje kakkoseen mukaan niin mulle yksityisviestiä missä lukee otsikkona: kirje2
Kirje kaksi sisältöön kuuluu: aji benito, aji cristal, aji habanero, inca berry, torito, habanero white bullet, bolivian rainbow, 260567, lemon drop ja suippo paprika (kaupan).
Osallistujia päivitetään aloitusviestiin. Muistakaa ilmoittaa minulle: nimi, osoite ja puhelinnumero.
Listaan laitetaan volitans usealle sijoitukselle jotta chili yhdistys saa
siemeniä kassaansa.
Kirjettä saa pitää max. kaksi päivää.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 26, 2008, 16:45:23 ip
Kirje2 on siis lähtenyt liikkeelle.
Aloitusviestissä listaa osallistujista.
Osallistujia otetaan vastaan.
Kirje ykkösenkin osallistujat saavat osallistua tähän.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Lare78 - kesäkuu 26, 2008, 17:26:20 ip
edit. MOka  :shock:
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Mape - kesäkuu 27, 2008, 23:41:02 ip
Missä mahtaa kirje kulkea :D
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 28, 2008, 10:19:13 ap
Kaikki vois aina tänne ilmoittaa kun kirje saapuu.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - kesäkuu 28, 2008, 21:27:22 ip
Kerroppas mikä tuo "volitans" on. Itseltä tulee ainakin orange pubescensia  pussiin. Toivon tosiaan että olisi mahdollisuus saada kasvattajalta takaisin siemeniä jos kasvatus onnistuu.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Ungreat - kesäkuu 29, 2008, 00:51:46 ap
Volitans on Suomen Chiliyhdistyksen rahastonhoitaja, joka myös pitää Chiliyhdistyksen siemenpankkia itsellään. Eli tarkoittivat että "Rahastonhoitaja" Volitans laitetaan useaan kohtaan postituslistaa niin saavat siemeniä uusien jäsenien varalle jos vaikka kirje jämähtääkin jonnekin kiinni.

Eli Volitans on henkilö, ei chililajike. Hassu mutta täysin ymmärrettävä väärinkäsitys.  :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - kesäkuu 29, 2008, 03:37:55 ap
Lainaus käyttäjältä: "Aji Ungreat"Volitans on Suomen Chiliyhdistyksen rahastonhoitaja, joka myös pitää Chiliyhdistyksen siemenpankkia itsellään. Eli tarkoittivat että "Rahastonhoitaja" Volitans laitetaan useaan kohtaan postituslistaa niin saavat siemeniä uusien jäsenien varalle jos vaikka kirje jämähtääkin jonnekin kiinni.

Eli Volitans on henkilö, ei chililajike. Hassu mutta täysin ymmärrettävä väärinkäsitys.  :)


Korjattakoon, että en ole rahastonhoitaja - enkä sellaiseksi edes ryhtyisi :) Jäsenrekisteri on tosin vastuullani nyt ja myös uusien jäsenten aloituspaketit lähtevät täältä toistaiseksi.

Yhdistyksen siemenpankki on täällä ja sille yritän keksiä kaikkia jäseniä hyödyttävää käyttöä. Jonkinlaisen webbisovelluksen teen, josta ainakin jäsenet näkevät yhdistyksen siemenpankin tilanteen.

Yhdistyksen siementen jako on sitten yhdessä päätettävä  - ehdotuksia otetaan vastaan. Päämäärähän on tietenkin se, että siemenpankki toimisi kaikkien jäsenten hyödyksi.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Ungreat - kesäkuu 29, 2008, 13:21:04 ip
Jaah, tuli muistettua väärin. En jaksanut selailla että mikäs se arvonimi olikaan. Muistelin että rahastonhoitajahan se sinä olit. Noh.
Otsikko: kirje2
Kirjoitti: Rissakainen - kesäkuu 30, 2008, 00:19:02 ap
elikkä kirje on saapunut ja koitan laittaa pikimmiten eteenpäin.
Otsikko: kirje2
Kirjoitti: Rissakainen - heinäkuu 01, 2008, 22:24:04 ip
Kirje läpsähti eteenpäin postiin tänää...
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Ungreat - heinäkuu 02, 2008, 00:56:41 ap
Voiko jompaan kumpaan kirjeeseen vielä tulla mukaan? Ostin Penalta tuoretta chiliä ja niistä saisi kohta läjän siemeniä. (Champion, Habanero, Lemon Drop)

Tietysti voi laittaa ihan oman kirjeen menemään... Ehkä se olisikin viisainta?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - heinäkuu 02, 2008, 01:44:23 ap
Lainaus käyttäjältä: "Aji Ungreat"Voiko jompaan kumpaan kirjeeseen vielä tulla mukaan? Ostin Penalta tuoretta chiliä ja niistä saisi kohta läjän siemeniä. (Champion, Habanero, Lemon Drop)

Tietysti voi laittaa ihan oman kirjeen menemään... Ehkä se olisikin viisainta?


Yhdistykselle siemeniä siitä keräät aloituspakettehin :)

Kehitetään toi yhdistyksen siemenpankki semmoiseksi, että siemenet alkavat liikkua :) Ehdotuksia siemenpankin toiminnan totettamiseksi tuonne:


http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?t=4688&highlight=
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Mape - heinäkuu 03, 2008, 19:07:59 ip
tänään tuli ja maanantaina etiä päin
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - heinäkuu 03, 2008, 19:20:22 ip
Liikkuu taas liian hitaasti se kirje, olisi kiva että sen voisi jatkossa lähettää samana päivänä seuraavalle.
Kirje kerkiäisi käymään ainakin kolmella viikossa, tällä vauhdilla yksi per viikko.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Mape - heinäkuu 03, 2008, 22:16:11 ip
kirje lähtee huomenna ja on tod.näköisesti maanantaina perillä
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Paprikaana - heinäkuu 07, 2008, 13:15:13 ip
ei tainnut keretä tänään perille :(
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Paprikaana - heinäkuu 08, 2008, 11:43:21 ap
tänään kolahti postilaatikosta ja lähetän nyt samantien kirjeen jatkamaan matkaa. :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Doc Evil - heinäkuu 09, 2008, 10:23:40 ap
Kirje tuli juuri äsken. Kiitos Paprikaanalle todella nopeasta toiminnasta :D
Tunnin kuluttua on taas liikkeellä.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: snu - heinäkuu 13, 2008, 10:55:35 ap
Vieläkös tänne mahtuu mukaan?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - heinäkuu 13, 2008, 19:58:58 ip
Siemenkirje lähtee täältä huomenna eteenpäin.

Tuota yhdistyksen siemenpankkia ollaan kehittämässä ja uskoisin, että sillä saadaan nämä kirjeet korvattua. Kirjeissä on ongelmana niiden hidas kierto ja se, että itse haluamia lajikkeita ei sitten välttämättä enää löydykään, kun kirje osuu kohdalle.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - heinäkuu 15, 2008, 13:03:22 ip
Kirje saapui ja lähtee heti kun saan seuraavan osoitteen.
Pistäkää osoitteenne aina edelliselle yv,nä niin saadaan kirje kulkemaan vähän nopeammin.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - heinäkuu 15, 2008, 14:23:46 ip
Sain osoitteen ja vien kirjeen nyt postiin.
Toritoa otin vähän ja kyllä tuo kirje jo jonkin verran pullotti kun vein postiin.
Eikö tähän ketjukirjeeseen ole tosiaankaan tullut enempää väkeä?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Rince - heinäkuu 16, 2008, 12:38:55 ip
Kirje saapui ja lähti eteenpäin.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: kyris - heinäkuu 16, 2008, 12:42:33 ip
Hyvä idea voisi olla laittaa vaikka yksärinä ketjulaisille osallistujat osoitteineen. Tai ainakin aloittajalla olisi lista osoitteista jo alussa.

Nyt kirje jumitti itselläni, koska seuraava henkilö oli lomilla, ja en saanut mistään hänestä seuraavan osoitetta. Täysin turha viive siis.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - heinäkuu 16, 2008, 23:39:54 ip
Eikös tähän kirjeeseen mukaanpääsyn ehtona ollut, että lähettää aloittajalle osoitteensa? Kaikkien osoitteet siis pitäisi olla tiedossa. Ja toimivaksi on havaittu kirjeen mukaan tulostettu lista osoitteista.

Ja itsellä ainakin siemenkirjeiden viehätys on siinä, ettei koskaan tiedä mitä kirjeestä paljastuu. Eihän tämä juuri tietyn lajin metsästykseen oikea tapa ole.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: ¿Por que no? - heinäkuu 17, 2008, 11:41:18 ap
Nopeampaa tämä oli kuin odotin!
Mukava saada ensimmäisenä lomapäivänä tällainen kirje. Laitoin sisään enemmän kuin otin, hyviä herkkuja...

Sili tuli, sili meni. Tai siis kohta lähtee!
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - heinäkuu 18, 2008, 18:51:00 ip
Tänään saapui ja lähti eteenpäin.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Herra 47 - heinäkuu 21, 2008, 17:08:12 ip
tänään oli siemenkirje laatikossa ja huomenna jatkaa matkaa... Muutamin pienin muutoksin :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Lare78 - heinäkuu 23, 2008, 15:47:58 ip
...ja tänään täällä. Huomenna taas jatkaa matkaa metkaa.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - heinäkuu 28, 2008, 20:58:13 ip
Kirje tuli ja meni.
Lisää osallistujia kaivataan mukaan.
Ilmoittautua voi minulle.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Sauli Särkkä - heinäkuu 28, 2008, 21:23:17 ip
Kärsä: sait yksityisviestin.


-Sale
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: snu - heinäkuu 28, 2008, 21:51:23 ip
Lähetin yksityisviestiä jo joskus kymmenes päivä tai jotain. Olenkohan mä listalla?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - heinäkuu 29, 2008, 05:58:50 ap
Laitoin sut listaan, on päässyt unohtuun.
Puhelin numerot täytyis minulle vielä kaikkien lähettää jotka ei sitä ole vielä tehnyt.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: O - heinäkuu 30, 2008, 19:54:56 ip
Tuli ja meni tänään. Yllättävän vähän lajeja, ensimmäiseen kirjeeseen verrattuna, vaikka kirje on kulkenut monin kertaisen matkan.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - heinäkuu 31, 2008, 00:06:54 ap
Paljonkos siinä ekassa kirjeessä sitten oli? Olihan tässäkin, ainakin täällä käydessään, reilusti kolmattakymmentä lajia ja lähtiessä vielä seitsemän enemmän.

Jokos tuon ensimmäisen kirjeen kohtalo on selvinnyt vai kannattaako sitä enää odotella?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Paprikaana - heinäkuu 31, 2008, 11:26:31 ap
kiertääkö kirje 1 yhä? starfish:istä kiinnostuin :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: O - heinäkuu 31, 2008, 14:18:33 ip
Meinasin siis sitä ensimmäistä joka oli joskus keväällä. Ensimmäinen näistähän hävisi jo ennen minua. Suunnilleen samanverran oli kyl lajeja..
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: snu - heinäkuu 31, 2008, 20:22:54 ip
Lainaus käyttäjältä: "Paprikaana"kiertääkö kirje 1 yhä? starfish:istä kiinnostuin :)



Kirje tuli ja meni tänään.

Uusina lajikkeina toivottu Starfish, sekä Golden Cayenne, PI 260560 ja jotain muita. Joitain lajikkeita löysin itsellenikin.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: O - elokuu 02, 2008, 00:20:52 ap
Nappasin tuosta kirjeestä yhden siemenen mongolian annuum nimisestä pussista. Olisikohan tästä lajista enemmän informaatiota jossain?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Sauli Särkkä - elokuu 02, 2008, 01:07:50 ap
Nappasin itse makeaa suippopaprikaa ja cherry bombia muutaman siemenen noista pusseista ja laittelin mukaan mm. jotain villimpää satsia. Maanantaina kampe lienee seuraavalla osallistujalla ja siitä jatkaa matkaansa kohti teitä tuntemattomia.

Iiiiiiso läjä siemeniä kuitenkin lähetyksessä oli mukana, mutta tämä ja viime kausi oli niin kapeaa hommaa omalta osaltani, niin en uskaltanut omantunnon puitteissa ottaa setistä kuin muutaman siemenen.


-Sale
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Stoppari - elokuu 02, 2008, 12:20:45 ip
Oonkohan minä listalla, ainakin laitoin kärsälle osoitetiedot... :roll:
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - elokuu 02, 2008, 13:56:20 ip
Tuosta mongolian-chilistä tuntuu olevan mahdoton löytää oikein mistään tietoa, olen kyllä etsinyt. :(
Chilewoman kertoo sivuillaan sen olevan chinense mutta kyllä tuo mielestäni ihan selvä annuum on.
Muistuttaa vähän yhtä kiinalaista  chao tian jiao(facing heaven) -chiliä.
Tietoa haluaisin itsekin tuosta.
(http://www.kuvaboxi.fi/mediaobjects/orig/pub/2008/08/02/8143010478541390623orig.jpg)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - elokuu 04, 2008, 13:44:34 ip
Kirje saapui tänään ja lähtee Kutille heti kun tästä nousen ja menen postiin. Alkaa olla sen verta paksu ja painava että pitää punnauttaa...

Itse laitoin kyytiin näitä tavallisia mitä minulla on, sääli että kierros oli näin aikaisin ja Chinenset ovat vielä puskissa roikkumassa, kaipa jollekin oisi nagat sun muut kelvanneet ;). Ehkä uusi kierros syksymmällä?

Paketista otin muutaman Black Hungarianin siemenen.. sellainen hämmennys kylläkin, että siemenet oli etiketöity Baccatumiksi, ja pikainen netteily tarjoaa ko. lajikenimellä vain Annuumia. Oletan siis Annuumiksi, mutta jospa joku joka tietää kertoisi enemmän? Varmaan kuitenkin upeita, ja lajikin selviää kunhan ensi kesä koittaa :).

Samoin piti verottaa Pimenta De Bode pussia, kun katsoin kuvat ja todella, se näyttää aivan satupuulta :).. vielä kun saisi kasvamaan sellaiseksi. Maullahan on vähemmän väliä ;). Ja tämän aion idättää heti, kun siitä kuitenkin on tarkoitus tulla sisäkasvi.

Ja nyt sitten tunnustus. Siellä kun oli valikoima erikoisia villichilejä, niin yhdestä pussista vein kaksi siementä. Vielä niitä jäi siihenkin pussiin muillekin. Laji on C. Praetermissum, tunnus CGN22795. Katselin netistä, että se olisi ehkä kohtuullisen hyvä yhdistelmä ei ihan vaikeaa kasvatusta ja onnistuessa maukkaita chilejä. Ja niitä siemeniä palautettavaksi kiertoon, yhdistykselle jne.

Mutta nyt siis, ennenkuin pilaan mitään, kokeneemmat voisivat antaa ohjeet idätykseen, käsittääkseni se on se vaikea osa... ja ilmeisesti perinteinen siemen multaan, akvaarion lampun päälle lämpimään ja odotetaan ei tässä toimi?

Filago, joka kirmailee nyt postiin
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Pepper - elokuu 04, 2008, 16:08:19 ip
Wää minulla ei ole vielä yhtään omaa siementä, osallistun varmasti kunhan jotain pukkaisi ulos  8)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Lare78 - elokuu 07, 2008, 16:16:28 ip
Vieläkös tuo siemenketjukirje nro.1 mahtaa olla liikenteessä, vai onko se "lopetettu"?
Ainakaan tänne sitä ei koskaan kuulunut... :?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Muffe42 - elokuu 09, 2008, 16:35:15 ip
Mikäs on kirjeiden siementilanne (lähinnä c. baccatum kiinnostaa) ja vieläkö mahtuu mukaan?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Inferno - elokuu 09, 2008, 17:04:16 ip
Lainaus käyttäjältä: "Filago"Kirje saapui tänään ja lähtee Kutille heti kun tästä nousen ja menen postiin. Alkaa olla sen verta paksu ja painava että pitää punnauttaa...

Itse laitoin kyytiin näitä tavallisia mitä minulla on, sääli että kierros oli näin aikaisin ja Chinenset ovat vielä puskissa roikkumassa, kaipa jollekin oisi nagat sun muut kelvanneet ;). Ehkä uusi kierros syksymmällä?

Paketista otin muutaman Black Hungarianin siemenen.. sellainen hämmennys kylläkin, että siemenet oli etiketöity Baccatumiksi, ja pikainen netteily tarjoaa ko. lajikenimellä vain Annuumia. Oletan siis Annuumiksi, mutta jospa joku joka tietää kertoisi enemmän? Varmaan kuitenkin upeita, ja lajikin selviää kunhan ensi kesä koittaa :).

Samoin piti verottaa Pimenta De Bode pussia, kun katsoin kuvat ja todella, se näyttää aivan satupuulta :).. vielä kun saisi kasvamaan sellaiseksi. Maullahan on vähemmän väliä ;). Ja tämän aion idättää heti, kun siitä kuitenkin on tarkoitus tulla sisäkasvi.

Ja nyt sitten tunnustus. Siellä kun oli valikoima erikoisia villichilejä, niin yhdestä pussista vein kaksi siementä. Vielä niitä jäi siihenkin pussiin muillekin. Laji on C. Praetermissum, tunnus CGN22795. Katselin netistä, että se olisi ehkä kohtuullisen hyvä yhdistelmä ei ihan vaikeaa kasvatusta ja onnistuessa maukkaita chilejä. Ja niitä siemeniä palautettavaksi kiertoon, yhdistykselle jne.

Mutta nyt siis, ennenkuin pilaan mitään, kokeneemmat voisivat antaa ohjeet idätykseen, käsittääkseni se on se vaikea osa... ja ilmeisesti perinteinen siemen multaan, akvaarion lampun päälle lämpimään ja odotetaan ei tässä toimi?

Filago, joka kirmailee nyt postiin


Black Hungariania voisi arvella annuumiksi ihan jo siksi, ettei baccatumeja olla Euroopassa kasvatettu merkittävissä määrin tai luultavasti ollenkaan. Myös tuo väri viittaa annuumiin. Itse en ole kasvattanut moista, eli kaikki edellinen vain arvailua. :)

Praetermissumeista sen verran, että ovat yleensä helppoja kasvatettavia, eivätkä edes mahdottoman vaikeita idättää. Normaalikin idätysmenetelmä toimii. Tuo 22795 on vain praeksi hyvin erikoinen ja edustaa sen "villeintä" tyyppiä. Se on puskana aivan valtavan kokoinen, jonkin sellaisena ihan nätti. Sen marjat ovat puolestaan paljon pienempiä kuin useimmilla lajitovereillaan ja kukat lähes valkeat. On harmi, etteivät "tavallisemmat" praetermissumit ole monellakaan täällä kasvatuksessa, sillä vaikka 22795 on hieno ja kiintoisa kasvi, nuo muut ovat etenkin ruoanlaittoon käytännöllisempiä isompien marjojensa ja pienemmän puskan ansiosta. Tosin, isoja nekin ovat - tämä vain on jättiläinen. ;)
Otsikko: Ketjuun siemeniä.
Kirjoitti: chilifellow - elokuu 09, 2008, 18:43:00 ip
Mielenkiintoista tietoa Aji Infernolta.

Mistähän näitä erilaisia muunnoksia C. praetermissumsiemeniä saisi?


"On harmi, etteivät "tavallisemmat" praetermissumit ole monellakaan täällä kasvatuksessa, sillä vaikka 22795 on hieno ja kiintoisa kasvi, nuo muut ovat etenkin ruoanlaittoon käytännöllisempiä isompien marjojensa ja pienemmän puskan ansiosta."

- chilifellow -  :?:
Otsikko: Re: Ketjuun siemeniä.
Kirjoitti: Aji Inferno - elokuu 09, 2008, 18:49:03 ip
Lainaus käyttäjältä: "chilifellow"Mielenkiintoista tietoa Aji Infernolta.

Mistähän näitä erilaisia muunnoksia C. praetermissumsiemeniä saisi?


"On harmi, etteivät "tavallisemmat" praetermissumit ole monellakaan täällä kasvatuksessa, sillä vaikka 22795 on hieno ja kiintoisa kasvi, nuo muut ovat etenkin ruoanlaittoon käytännöllisempiä isompien marjojensa ja pienemmän puskan ansiosta."

- chilifellow -  :?:


Vaikeastihan niitä, harvinaisia kun ovat. :(  Mutta kuvittelisin ainakin Fataliilta löytyvän. Omani taitavat olla jo yli-ikäisiä ja tuskin itävät. Praesta kantsii lukea Infernon villichiliosiosta enemmän.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - elokuu 09, 2008, 22:46:57 ip
Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"
Praetermissumeista sen verran, että ovat yleensä helppoja kasvatettavia, eivätkä edes mahdottoman vaikeita idättää. Normaalikin idätysmenetelmä toimii. Tuo 22795 on vain praeksi hyvin erikoinen ja edustaa sen "villeintä" tyyppiä. Se on puskana aivan valtavan kokoinen, jonkin sellaisena ihan nätti. Sen marjat ovat puolestaan paljon pienempiä kuin useimmilla lajitovereillaan ja kukat lähes valkeat. On harmi, etteivät "tavallisemmat" praetermissumit ole monellakaan täällä kasvatuksessa, sillä vaikka 22795 on hieno ja kiintoisa kasvi, nuo muut ovat etenkin ruoanlaittoon käytännöllisempiä isompien marjojensa ja pienemmän puskan ansiosta. Tosin, isoja nekin ovat - tämä vain on jättiläinen. ;)


Kiitos kovasti tiedoista. Siemenketjukirjeessä ei ollut muita Praetermissumeita kuin mainittu numerokoodi, joten valinnanvaraa Praeissa ei ollut.

Arvelin, että ne muut villit ovat paremmassa hoidossa jollain kokeneemmalla, joka varmemmin tuottaa yhdistyksellekin ison kasan siemeniä. Siinä vaiheessa sitten minäkin saatan olla jo hiukan kokeneempi ja ehkä innokkaana jo ottamassa mahdollisuutta kasvattaa niitäkin :).

Laitan nyt ensi hätään toisen siemenen itämään tavanomaiseen tapaan, steriloituun turpeeseen, styroksilaatikkoon höllän muovin alle, akvaarion päälle, missä päivisin on se n. 25-27 näin kesällä ja öisin ehkä n 20-22 astetta. Siinä on aika kivasti itäneet useimmat lajikkeet.

Vielä ei tarvinne raivata tilaa jättiläiskasvia varten, huolehdin ongelmista sitä mukaa kuin niitä ilmenee ;). Minkäkokoinen se on niinkuin senteissä/metreissä, suunnilleen?

Filago, joka soitteli tänään Oblivionin perään, että miksei kuulu.. no pitäisi olla haettavissa nyt sitten ensi viikolla.. olivat olleet maahantuojalta väliaikaisesti loppu

ps. Muffelle tiedoksi, mukana kirjeessä oli nimenomaan runsaasti erilaisia Baccatumeja ja Annuumeja, vähemmän muita
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - elokuu 10, 2008, 00:14:01 ap
Itsellä on praetermisum var baccatumin siemeniä mutten tiedä pistänkö itämään kun on niin paljon muitakin mielenkiintoisia chilejä ja tästä ei ole oikein tietoa.
Villichileistä sen verran, että ei kai ne kaikki niin harvinaisia ole? Kasvaahan suomessakin villinä marjoja.
Ymmärrän kun on olemassa näitä siemenvaihtosivustoja joissa tosiharrastajat ovat metsästäneet vuosikaudet jonkun tietyn capsicumin siemeniä ja sitten jossain suomessa alkaa olla siemeniä vähän joka harrastajan ulottuvilla, nin pistää se vähän miettimään.
Näistä chileistä on vaan niin vaikea löytää tietoa mikä on uhan-alainen ja mikä ei.
Kasvatan ainakin itse ihan niinkuin tähänkin asti, -aloittajan innolla. :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Inferno - elokuu 10, 2008, 01:14:59 ap
Lainaus käyttäjältä: "MasaT"Itsellä on praetermisum var baccatumin siemeniä mutten tiedä pistänkö itämään kun on niin paljon muitakin mielenkiintoisia chilejä ja tästä ei ole oikein tietoa.
Villichileistä sen verran, että ei kai ne kaikki niin harvinaisia ole? Kasvaahan suomessakin villinä marjoja.
Ymmärrän kun on olemassa näitä siemenvaihtosivustoja joissa tosiharrastajat ovat metsästäneet vuosikaudet jonkun tietyn capsicumin siemeniä ja sitten jossain suomessa alkaa olla siemeniä vähän joka harrastajan ulottuvilla, nin pistää se vähän miettimään.
Näistä chileistä on vaan niin vaikea löytää tietoa mikä on uhan-alainen ja mikä ei.
Kasvatan ainakin itse ihan niinkuin tähänkin asti, -aloittajan innolla. :)


Tuosta kaikesta on suht' ajan tasalla oleva ja totuudenmukainen tietopaketti Infernon sivuilla: http://www.infernochili.tk. Tosin, siihen on tulossa syksyn mittaan isoja päivityksiä juuri villichilien uusimmista tutkimustuloksista.

Mutta lyhykäisesti asiasta: kaikki tunnetut villichilit ovat uhanalaisia, äärimmäisen uhanalaisia, tai jo sukupuuttoon kuolleita. Sama pätee yllättävän moneen täällä suomessa harrastajapiireissä pyörivään ei-villiinkin lajikkeeseen. Näiden alkuperä oli hyvin usein USA:n kansallisessa uhanalaisten kasvien siemenpankissa USDAssa, jota käytimme sanalla sanoen törkeästi väärin takavuosina. Saimme sieltä siemeniä kasveista, jotka ovat lähellä sukupuuttoa - kuka paremmin, kuka huonommin perustein. Enää moinen ei onnistu.

Yllättävän moni siemenkirjeissäkin kiertävä lajike on oikeasti aivan äärimmäinen harvinaisuus, jota kasvaa kenties vain pienessä kylässä Etelä-Amerikassa jollain Andien rinteellä. Aina kun näette PI-koodin chilin yhteydessä, tällöin kyse on jostain tällaisesta lajikkeesta. Ja silloin siihen on hyvä suhtautua tietyllä arvostuksella. Silloin kysymys on useimmiten lajikkeesta, johon et koskaan elämässäsi törmäisi, ellei noita geenipankkien "ryöstöjä" olisi taannoin tehty.

Mainitsemasi brasilialainen capsicum baccatum var. praetermissum on oikeasti capsicum praetermissum (vaikkakin sukua baccatum-lajille). Se kuuluu ns. puolivilleihin chilipaprikoihin. Vastaavia ovat Meksikon capsicum annuum var. glabriusculum (ns. villi-annuum), Argentiinan capsicum chacoënse ja Bolivian hyvin erikoiset capsicum eximium ja cardenasii, jotka ovat hyvin läheistä sukua keskenään.

Praetermissum lienee villeistä chileistä vähiten uhanalaisin maailmassa, sillä sitä käytetään Brasiliassa aika paljon ruoanlaittoon hienon arominsa vuoksi. Sitä viljelläänkin sen verran paljon, että voidaan puhua puolivillistä chilistä. Tuo siemenkirjeessä jostain kumman syystä kiertävä CGN-22795 on eri maata. Se ei ole puolivilli lajike, vaan täysin villi ja uskoakseni erittäin harvinainenkin.

Chilin villiysasteen muuten voi todeta jossain määrin itsekin. Luonnossa aidosti villit chilit tuottavat pieniä, pyöreitä, helposti irtoavia marjoja, joita linnut rakastavat. Ihmisen osittainkin jalostamat lajikkeet ovat tässä suhteessa erilaisia; ne eivät irtoa puskasta helposti tai itsestään. Ihminen ei halunnut lintujen vievän satoa! ;)  Jalostetut lajikkeet ovat samaten pääsääntöisesti ei-pyöreitä ja villejä lajikkeita suurempia hedelmiltään.

En ole ylipäätään ihan varma siitä, onko siemenkirje oikea paikka etenkään oikeasti harvinaisille, saati uhanalaisille villichileille. Tai edes harvinaisille jalostetummille lajikkeille. Kuten Infernon päiväkirjassani asiasta kirjoitin, vaarana on, ettemme osaa arvostaa liian "helposti" saamiamme hienoja ja harvinaisia asioita.

Eivät villichilit tai edes harvinaiset PI-luokitellut Etelä-Amerikan baccatumit tms. ole välttämättömiä etenkään chilinkasvatuksen aloittamiseen. Niitä voi toki kasvatella myöhemmin, tilaisuuden tullen tai kun siltä tuntuu, mutta koko homman ydin on minusta muissa kuin harvinaisuuksissa. Aivan mahtavia lajikkeita - ja samalla eksoottisia - kuten perulainen Lemon Drop tai chileläinen Aji Cristal on nykyään saatavillamme. Kumpiakaan ei tunnettu Euroopassa 90-luvulla...  

Vielä esimerkki siitä, miten harvinaisia villichilit oikeasti ovat. Jos kaverisi kasvattaa esim. sellaista ihmetystä kuin capsicum lanceolatum, kaverisi kasvattaa vielä äskettäin sukupuuttoon kuolleeksi luultua kasvia. Kaikki maailman lanceolatum-siemenet ovat peräisin muutamasta kasvista, jotka amerikkalaistutkijat hiljattain löysivät Guatemalan vuorilta. Kyse on aivan samasta, kuin vaikka siperiantiikerin osalta. Nämä kasvit ovat kuolemassa luonnosta - tai jo kuolleet. Se, jos muutama eläintarha maailmassa näyttää pirteitä tiikereitä, tai kaverillasi on villichili kasvamassa kukkaruukussa (kenties vielä huolettomasti), ei tarkoita sitä, että kumpiakaan löytyy luonnosta enää paljon - tai lainkaan.

Vakavaa tekstiä, tiedän. Mutta minua todella aidosti harmittaa se, miten me ihmiset olemme onnistuneet hävittämään sukupuuttoon niin paljon ainutlaatuisia asioita. Drontit, muuttokyyhkyt, niin... Lista on loputon.

Siksi vain toivon, että jokainen teistä, joka kasvattaa villichilin, kantaisi siitä myös vastuun... Pelkkään hauskanpitoon löytyy muita lajikkeita. :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Inferno - elokuu 10, 2008, 01:37:43 ap
Lainaus käyttäjältä: "Filago"
Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"
Praetermissumeista sen verran, että ovat yleensä helppoja kasvatettavia, eivätkä edes mahdottoman vaikeita idättää. Normaalikin idätysmenetelmä toimii. Tuo 22795 on vain praeksi hyvin erikoinen ja edustaa sen "villeintä" tyyppiä. Se on puskana aivan valtavan kokoinen, jonkin sellaisena ihan nätti. Sen marjat ovat puolestaan paljon pienempiä kuin useimmilla lajitovereillaan ja kukat lähes valkeat. On harmi, etteivät "tavallisemmat" praetermissumit ole monellakaan täällä kasvatuksessa, sillä vaikka 22795 on hieno ja kiintoisa kasvi, nuo muut ovat etenkin ruoanlaittoon käytännöllisempiä isompien marjojensa ja pienemmän puskan ansiosta. Tosin, isoja nekin ovat - tämä vain on jättiläinen. ;)


Kiitos kovasti tiedoista. Siemenketjukirjeessä ei ollut muita Praetermissumeita kuin mainittu numerokoodi, joten valinnanvaraa Praeissa ei ollut.

Arvelin, että ne muut villit ovat paremmassa hoidossa jollain kokeneemmalla, joka varmemmin tuottaa yhdistyksellekin ison kasan siemeniä. Siinä vaiheessa sitten minäkin saatan olla jo hiukan kokeneempi ja ehkä innokkaana jo ottamassa mahdollisuutta kasvattaa niitäkin :).

Laitan nyt ensi hätään toisen siemenen itämään tavanomaiseen tapaan, steriloituun turpeeseen, styroksilaatikkoon höllän muovin alle, akvaarion päälle, missä päivisin on se n. 25-27 näin kesällä ja öisin ehkä n 20-22 astetta. Siinä on aika kivasti itäneet useimmat lajikkeet.

Vielä ei tarvinne raivata tilaa jättiläiskasvia varten, huolehdin ongelmista sitä mukaa kuin niitä ilmenee ;). Minkäkokoinen se on niinkuin senteissä/metreissä, suunnilleen?

Filago, joka soitteli tänään Oblivionin perään, että miksei kuulu.. no pitäisi olla haettavissa nyt sitten ensi viikolla.. olivat olleet maahantuojalta väliaikaisesti loppu

ps. Muffelle tiedoksi, mukana kirjeessä oli nimenomaan runsaasti erilaisia Baccatumeja ja Annuumeja, vähemmän muita


Villit chilit ovat usein vaikeita tai hyvin vaikeita harrastuksen alkuun. Usein myöhemminkin, koska niistä monet kuten vaikkapa vain Galapagos-saarilla kasvava capsicum galapagoense vaativat todella kummalliset elinolosuhteet!

Suosittelen villeistä kiinnostuneille muutamia tiettyjä helpoiksi ja antoisiksi havaitsemiani tyyppejä:

- "Rocopica" capsicum cardenasiin isomarjainen versio, joka on sukua myös Rocotolle (c.pubescens). Valtavan kokoinen kasvi (helposti korkeutta ja leveyttä 2m), mutta myös aivan uskomattoman elinvoimainen, sitkeä, helppo, kaunis ja satoisa. Ja niiden marjojen maku... Sanoisin, että tässä voi olla kaikkien chilien kuningatar! :)

- Perustyypin capsicum praetermissum. Ei siis tuo siemenkirjeissä leviävä superharvinainen erikoisuus CGN-22795! Vaan oikeastaan kaikki muut tyypit. 22795 on sinänsä hyvinkin kiinnostava tieteellisessä mielessä.

- Tepin (capsicum annuum var. glabriusculum). Villi-annuum on yleensä varma valinta. Se voi elää yli 40 vuotta (!) ja kasvaa viihtyessään aina 4-5 metriseksi puuksi. Tulisissa marjoissa on ytyä kaikkeen ruokaan ja kaverienkin pelotteluun.

- Capsicum chacoënse. Maailman eteläisin chililaji ei ole hirveän tulinen, ei hirveän suurikokoinen kasvi, eikä hirveän kaunis kasvi. Se on yleensä vähän kuin tuollaisen metrin joka suuntaan kokoinen risupöheikkö, joka kasvaa helposti ja tuottaa paljon kuivattuina mainioita marjoja.

Muita villichilejä en suosittele harrastuksen alkuun. Ne ovat hankalia.

Että minkä kokoiseksi tuo CGN-22795 sitten kasvaa? No, käytin omissa, hämärissä ja kaikin puolin huonoissa oloissani ahkerasti saksia, mutta silti... Sisätiloissa se voi helposti vallata ainakin 1.5 metriä sivusuunnassa ja 2 metriä korkeussuunnassa. Hyvässä valossa en uskalla edes ajatella! :D  Mutta on se myös uljas pensas!

No, kaikki on suhteellista... Chileistä jotkut todella harvinaiset villilajit, kuten c.parvifolium tai c.rhomboideum kasvavat aidoiksi puiksi! :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - elokuu 10, 2008, 06:24:04 ap
Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"
Villit chilit ovat usein vaikeita tai hyvin vaikeita harrastuksen alkuun. Usein myöhemminkin, koska niistä monet kuten vaikkapa vain Galapagos-saarilla kasvava capsicum galapagoense vaativat todella kummalliset elinolosuhteet!

Suosittelen villeistä kiinnostuneille muutamia tiettyjä helpoiksi ja antoisiksi havaitsemiani tyyppejä:

- "Rocopica" capsicum cardenasiin isomarjainen versio, joka on sukua myös Rocotolle (c.pubescens). Valtavan kokoinen kasvi (helposti korkeutta ja leveyttä 2m), mutta myös aivan uskomattoman elinvoimainen, sitkeä, helppo, kaunis ja satoisa. Ja niiden marjojen maku... Sanoisin, että tässä voi olla kaikkien chilien kuningatar! :)

- Perustyypin capsicum praetermissum. Ei siis tuo siemenkirjeissä leviävä superharvinainen erikoisuus CGN-22795! Vaan oikeastaan kaikki muut tyypit. 22795 on sinänsä hyvinkin kiinnostava tieteellisessä mielessä.

- Tepin (capsicum annuum var. glabriusculum). Villi-annuum on yleensä varma valinta. Se voi elää yli 40 vuotta (!) ja kasvaa viihtyessään aina 4-5 metriseksi puuksi. Tulisissa marjoissa on ytyä kaikkeen ruokaan ja kaverienkin pelotteluun.

- Capsicum chacoënse. Maailman eteläisin chililaji ei ole hirveän tulinen, ei hirveän suurikokoinen kasvi, eikä hirveän kaunis kasvi. Se on yleensä vähän kuin tuollaisen metrin joka suuntaan kokoinen risupöheikkö, joka kasvaa helposti ja tuottaa paljon kuivattuina mainioita marjoja.

Muita villichilejä en suosittele harrastuksen alkuun. Ne ovat hankalia.

Että minkä kokoiseksi tuo CGN-22795 sitten kasvaa? No, käytin omissa, hämärissä ja kaikin puolin huonoissa oloissani ahkerasti saksia, mutta silti... Sisätiloissa se voi helposti vallata ainakin 1.5 metriä sivusuunnassa ja 2 metriä korkeussuunnassa. Hyvässä valossa en uskalla edes ajatella! :D  Mutta on se myös uljas pensas!

No, kaikki on suhteellista... Chileistä jotkut todella harvinaiset villilajit, kuten c.parvifolium tai c.rhomboideum kasvavat aidoiksi puiksi! :)


Rocopica onkin jo kasvamassa. Keväällä pienenä sirkkataimena saapunut yksilö on kovasti aikuistumaan päin, parikymmentä marjaa ovat vielä vihreitä, mutta ilmeisesti suunnilleen täyttä kokoa lähestyviä. Ja uusia kukkia ja uusia alkuja ilmaantuu satunnaisesti vieläkin. Kasvi itse sen sijaan ei ole todellakaan täydessä koossa, koska en kutsuisi valtavan kokoiseksi kasvia, joka on sivusuuntaan ehkä 80 senttiä ja korkeutta alle puoli metriä. Voi tosin olla, että mun tapani kitsailla lannoitteissa "kantaa satoa" kasvien miniatyyrikokoina? Makua pääsee testailemaan kunhan tuosta kypsyvät. Ja luultavasti kasvu käynnistyy taas kunhan ensimmäinen sato valmistuu.

Tuon siemenkirje Praen koetan joka tapauksessa kasvattaa, kun kerran siemenet otin, vaikka olisihan se kiva nähdä myös se perustyyppi joskus.

Ja mielenkiintoisia tietoja noista muistakin. Kiitos, että paneudut meidän alkutaipaleella välillä ihmeissämme olevien "tyhmiin kysymyksiinkin". Ehkä sitä Tepiniä pitää vielä tuon koon takia harkita, onko se nk. järkevä hankinta perheenjäseneksi, mutta sen siemeniä käsittääkseni löytyy ihan tilaamalla jos soskus sorrun ;)?

Filago, reippaana heti aamusta

ps. niin ja ei mulla ole mitään sisäistä pakkoa kasvatella nimenomaan harvinaisia kasveja, kyllä päätarkoitus on kulinaarinen.. mutta en myöskään kasvata mitään kasvia kevyesti, en ota kesächilejä
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - elokuu 10, 2008, 06:56:09 ap
Muuten missäs kirje tällä hetkellä liikuskelee, saithan Kuti paksun kirjeen kolmella erilaisella postimerkillä jo? ( 70, 30 ja 5 senttiä ;) )

Filago
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - elokuu 10, 2008, 07:44:08 ap
Kiitos aji infernolle vastauksista. Pitää ottaa lanceolatumin siemenet talteen, kun tekee marjaa parast aikaa.
On noita PI-lajikkeita muuallakin netissä kuin suomessa, eikä kaikki edes ilmoita noita koodeja ja nimetkin saattaa olla aika epämääräisiä.
Samasta paikkaa tuon praetermissumin kanssa tuli eximium 594141 type #1. Myyjä sentään laittoi vähän tietoja siemenistä. -En voinut olla ostamatta muitten siementen ohessa. En pidä kuitenkaan tätäkään minään superharvinaisuuksena.
Alkuinnostuksessa tuli hommattua noita villejä ja onhan ne mielenkiintoisia edelleen kun saa tietoja vähän mistä on kotoisin. Mitenkäs tuo chinensekin esim. on levinnyt läpi amazonin? Lintujen vai alkuasukkaiden toimesta?
Saattaa vieläkin asustaa heimoja täysin eristyksissä muusta maailmasta.
Aikamoinen työsarka tässä on vielä edessä kun pitäis päästä maistelemaan mahdollisimman montaa chililajiketta. :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Paprikaana - elokuu 10, 2008, 09:09:50 ap
minulle kirje ei ainakaan ole  tullut  :(
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - elokuu 10, 2008, 10:52:58 ap
Lainaus käyttäjältä: "Paprikaana"minulle kirje ei ainakaan ole  tullut  :(


Oletko ilmoitellut yksärinä Kutille osoitteesi? Kirjeen mukana ei ollut minkäänlaista nimi-osoitelistaa, joten minäkin ilmoitin itse edelliselle osoitteeni, ja sain vastaavasti lähetysossun Kutilta itseltään silloin parahiksi samana päivänä, kun kirje tuli omaan postilaatikkooni.

Se siis lähti etiäpäin jo tuolloin 4.8., ja en laittanut keltaiseen laatikkoon, vaan virkailija punnitsi ja laittoi merkkivalikoiman, joten uskoisin, että pääsi liikenteeseen asiallisesti samana päivänä. Laitoin myös lähettäjän osoitteen, että osaisi palautua jos ei pääse perille, mutta ei ole näkynyt takaisinkaan tulleena.

Filago
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Paprikaana - elokuu 10, 2008, 11:45:33 ap
on kyl osoite ilmoiteltu ihan hyvissä ajoin.. ei auta kun odottaa. joskus posti voi olla hieman hidas  :x
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Inferno - elokuu 10, 2008, 15:17:29 ip
Lainaus käyttäjältä: "MasaT"Kiitos aji infernolle vastauksista. Pitää ottaa lanceolatumin siemenet talteen, kun tekee marjaa parast aikaa.
On noita PI-lajikkeita muuallakin netissä kuin suomessa, eikä kaikki edes ilmoita noita koodeja ja nimetkin saattaa olla aika epämääräisiä.
Samasta paikkaa tuon praetermissumin kanssa tuli eximium 594141 type #1. Myyjä sentään laittoi vähän tietoja siemenistä. -En voinut olla ostamatta muitten siementen ohessa. En pidä kuitenkaan tätäkään minään superharvinaisuuksena.
Alkuinnostuksessa tuli hommattua noita villejä ja onhan ne mielenkiintoisia edelleen kun saa tietoja vähän mistä on kotoisin. Mitenkäs tuo chinensekin esim. on levinnyt läpi amazonin? Lintujen vai alkuasukkaiden toimesta?
Saattaa vieläkin asustaa heimoja täysin eristyksissä muusta maailmasta.
Aikamoinen työsarka tässä on vielä edessä kun pitäis päästä maistelemaan mahdollisimman montaa chililajiketta. :)


Heh, osoittaa tavallaan tätä ylellistä chilielämäämme, miten uskomattomia lajikkeita jengi kasvattelee ihan tuosta vaan. ;)  Vai ei Bolivialainen PI-594141 superharvinaisuus? Kyllä se sitä on. :)  Asia selviää jos yrität löytää sen siemeniä tuntematta aivan tiettyjä ihmisiä maailman chiliyhteisössä. Turha toivo. Tämä suomalainen superharrastajaporukka on luonut tavallaan illuusion tiettyjen juttujen yleisyydestä. Voisi ehkä puhua "suhteellisesta yleisyydestä" kun pienen porukan sisällä kiertää runsaasti oikeasti todella harvinaista juttua. Jännä ilmiö.

Hauska työsarka tuo mahd. monen lajikkeen maistaminen! :D
Otsikko: Re: Ketjuun siemeniä.
Kirjoitti: Filago - elokuu 10, 2008, 18:44:23 ip
Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"
Lainaus käyttäjältä: "chilifellow"Mielenkiintoista tietoa Aji Infernolta.

Mistähän näitä erilaisia muunnoksia C. praetermissumsiemeniä saisi?


- chilifellow -  :?:


Vaikeastihan niitä, harvinaisia kun ovat. :(  Mutta kuvittelisin ainakin Fataliilta löytyvän. Omani taitavat olla jo yli-ikäisiä ja tuskin itävät. Praesta kantsii lukea Infernon villichiliosiosta enemmän.


Mietin tuota tilannetta, että harvinaiset siemenet vanhenevat käsiin eivätkä sitten enää idä. Niin eikö kuitenkin kannattaisi uusintaa siemenkantaa aina välillä, siis ottaa osa siemenistä idätykseen, kasvattaa, ja sitä kautta saada uusia tuoreita siemeniä? ( Ei tosin välttämättä niin satunnaisella keinolla kuin siemenketjukirje, ehkä ennemmin yhdistyksen tiimoilla?)

Ymmärrän kyllä tuon spesialiteetti pointin, ja sen, että tulee fiilis kuinka "nykykasvattajille ei mikään enää riitä", ja kuinka aikoinaan olimme ikionnellisia jalapenosta, jne. Jokainen joka on elänyt mustavalko-tv-ajalla ymmärtää kyllä ;).

Ja pelon, että viimeinenkin spesialiteetti häviää, jos joku joka saa siemenet itämään, idättäisi niitä, ja antaisi "kasvatukseen" niille kenellä on tilaa, jotta saataisiin lisää siemeniä, jne. jne. Mutta eikö se olisi sen arvoista, jos nyt kuitenkin halutaan välttää jonkun lajin häviäminen suomen chilikentältä? Vaikkapa niiden "perus-praetermissumeiden"?

Ja vaikka aina on niitä, joille kasvit ovat kulutustavaraa ja kokoelman laajuus itseisarvo, ja uudet lajit vain bongauksia, niin aina on poikkeukset, joista kasvaa se uusi sukupolvi joka haluaa säilyttääkin jotain. ( Kuvittelen itse olevani sellainen vastuullinen, kuinkas muuten ;), vaikken olekaan uutta sukupolvea vaan ennemmin tätä wanhaa, uutta vain chilien suhteen..)

Filago

ps. mitenkään halveeraamatta bongaamista, kyllähän sellaista itsekin tulee harrastettua eräitten asioiden suhteen.. yksi osa harrastusta ;)

edit: typoja.. ajatus jäi varmaan edelleen sekavaksi, kun aihekaan ei ole helppo eikä yksiselitteinen
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kuti - elokuu 10, 2008, 22:06:06 ip
Hei,

Pahoitteluni, että kirje pysähtyi haltuuni pariksi päiväksi suuremmin ilmoittamatta. Sanoin Paprikaanalle yksityisviestissä, että vien sen torstaina postilaatikkoon. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Perjantaina kiikutin kirjeen postin tädeille oikein käteen asti. Kyllä sen pitäisi huomenissa saapua Paprikaanalle.
Otsikko: Re: Ketjuun siemeniä.
Kirjoitti: Aji Inferno - elokuu 10, 2008, 23:26:30 ip
Lainaus käyttäjältä: "Filago"
Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"
Lainaus käyttäjältä: "chilifellow"Mielenkiintoista tietoa Aji Infernolta.

Mistähän näitä erilaisia muunnoksia C. praetermissumsiemeniä saisi?


- chilifellow -  :?:


Vaikeastihan niitä, harvinaisia kun ovat. :(  Mutta kuvittelisin ainakin Fataliilta löytyvän. Omani taitavat olla jo yli-ikäisiä ja tuskin itävät. Praesta kantsii lukea Infernon villichiliosiosta enemmän.


Mietin tuota tilannetta, että harvinaiset siemenet vanhenevat käsiin eivätkä sitten enää idä. Niin eikö kuitenkin kannattaisi uusintaa siemenkantaa aina välillä, siis ottaa osa siemenistä idätykseen, kasvattaa, ja sitä kautta saada uusia tuoreita siemeniä? ( Ei tosin välttämättä niin satunnaisella keinolla kuin siemenketjukirje, ehkä ennemmin yhdistyksen tiimoilla?)

Ymmärrän kyllä tuon spesialiteetti pointin, ja sen, että tulee fiilis kuinka "nykykasvattajille ei mikään enää riitä", ja kuinka aikoinaan olimme ikionnellisia jalapenosta, jne. Jokainen joka on elänyt mustavalko-tv-ajalla ymmärtää kyllä ;).

Ja pelon, että viimeinenkin spesialiteetti häviää, jos joku joka saa siemenet itämään, idättäisi niitä, ja antaisi "kasvatukseen" niille kenellä on tilaa, jotta saataisiin lisää siemeniä, jne. jne. Mutta eikö se olisi sen arvoista, jos nyt kuitenkin halutaan välttää jonkun lajin häviäminen suomen chilikentältä? Vaikkapa niiden "perus-praetermissumeiden"?

Ja vaikka aina on niitä, joille kasvit ovat kulutustavaraa ja kokoelman laajuus itseisarvo, ja uudet lajit vain bongauksia, niin aina on poikkeukset, joista kasvaa se uusi sukupolvi joka haluaa säilyttääkin jotain. ( Kuvittelen itse olevani sellainen vastuullinen, kuinkas muuten ;), vaikken olekaan uutta sukupolvea vaan ennemmin tätä wanhaa, uutta vain chilien suhteen..)

Filago

ps. mitenkään halveeraamatta bongaamista, kyllähän sellaista itsekin tulee harrastettua eräitten asioiden suhteen.. yksi osa harrastusta ;)

edit: typoja.. ajatus jäi varmaan edelleen sekavaksi, kun aihekaan ei ole helppo eikä yksiselitteinen


Hyviä ajatuksia sinulla. Enkä itsekään ole mitenkään tarkoituksella "pantannut" ja siten päästänyt piloille hallussani olleita siemeniä. Edustan vain ehkä täällä nyt tietyllä tapaa eri harrastajasukupolvea kuin useimmat. Kun itse aloitin 1996, televisio ei ollut enää mustavalkoinen, mutta chilikulttuurista ei ollut tietoakaan suomessa tai harrastusmielessä oikein missään muuallakaan. Enkä tuolloin tiennyt, miten chilin siemeniä esim. pitäisi varastoida. Silloinen tieto käski panemaan kaiken pakastimeen. Huono idea. Mutta jo tuo "tieto" pilasi suuren osan omasta kokoelmastani. Fiksusti käsiteltyinä siemenet kun säilyvät aika kauan.

Bongarinahan minäkin harrastuksen aloitin - ja menetin lopullisestikin monia kiintoisia lajeja, koska en ymmärtänyt niiden harvinaisuutta ja annoin niiden vain kuolla jonkin hölmön virheen vuoksi. Yksi näistä oli Aji Cristal. En oikeasti uskonut, että tuo silloin äärimmäisen harvinainen Chileläinen lajike putkahtaisi vielä uudelleen jostain. Eikä näin olisi käynytkään ilman osin kyseenalaisiakin USDA-geenipankkioperaatioitamme...

Sinänsä, tuo on kyllä hyvä kysymys: onko luonnonsuojelulle eduksi vai haitaksi se, että esim. harvinaista kasvia levitetään harrastajien keskuudessa? Asiassa kun on monta puolta. Jonkin Aji Cristalin ja vastaavien kohdalla uskon, että harrastajien aktiivisuus on vain hyödyksi, sillä vaikka kasvin geeniperimä (aika väistämättä) prosessissa muuttuukin risteytymien myötä, se saattaa muuttua vain parempaan suuntaan.

Mutta nuo villichilit... Ne eivät ole ihmisen hyötykasveja. Niistä toki voidaan sellaisiakin jalostaa, mutta silloin ne eivät ole enää villejä kasveja. Villien chilien kasvatuksen vaikeus liittyy osaltaan juuri siihen, ettei niitä ole totutettu tietynlaisiin oloihin ja ihmisen toiveisiin. Ne elävät omilla ehdoillaan.

Ja vaikka useimmat villichilit eivät risteydy helpolla tai lainkaan toisten villien tai jalostettujen lajikkeiden kanssa, monet kyllä tekevät senkin. Siinä tullaan arkaan asiaan. Jos esim. kasvatat parvekkeellasi useaa capsicum praetermissum -lajiketta (kuten minäkin taannoin tein) ja hyvässä lykyssä tämän sukulaiskasveja, kuten villejä baccatumeja tai vaikka eximiumeja, on oikeastaan väistämätöntä, että syntyvät siemenet ovat epäpuhtaita. Ne sitten taas leviävät yhteisöön... Turha kuvailla lopputulosta.  Sanotaanko näin: tällä hetkellä vielä erittäin omintakeinen brasilialainen praetermissum CGN-22795 ei muutaman kasvukauden jälkeen enää olekaan niin omintakeinen. Se on risteytynyt sukulaistensa kanssa ja muuttunut joksikin muuksi, uudeksi. Eikä sekään ole välttämättä paha asia. Mutta silloin kyseessä ei ole enää sama kasvi.

Uhanalaisten villien kasvien tapauksessa tuo on melkoinen ongelma.

Jotain asiasta kertonee se, että esim. itselläni kasvaa tällä hetkellä kaksi yksilöä erittäin harvinaisiin ja uhanalaisiin chileihin lukeutuvaa capsicum flexuosumia Paraguaysta. Molemmat eri paikoista ja eri geeniperimää. Toisen marja on hyvin makea ja tuleton. Toisen taas kohtuullisen tulinen ja ei-makea! Toisen kukkien täplät ovat vihreät, toisen taas ruskeat. Mutta kasvilaji on selvästi sama!

Sama laji - mutta kaksi aivan erilaista ilmentymää! Jos näiden antaisi risteytyä joksikin geneeriseksi "capsicum flexuosumiksi", jolla voisi olla molempien ominaisuuksia - tai ei kumpiakaan - menetämme mahdollisesti jotain ainutlaatuista.

Ehkä tämä onkin syynä siihen, miten haluttomia useimmat tutkimuslaitokset ovat harvinaisten kasvien siementen luovuttamisessa harrastajille. Intoahan meillä toki on. Ja osaamistakin. Mutta meidän käsissämme asioista tulee lähes väistämättä jonkinlaisia kompromisseja, eräänlaisia Big Maceja.

Itse ajattelen asian niin, että chilin pitääkin olla kulutustavaraa, iloa arkeen ja ruoanlaittoon! Siihen käyttöön kaikki jalostetut chilit ovat loistavia. Harvinaisemmatkin voivat omata siihen potentiaalia, kuten vaikkapa nyt suomessakin kasvatettu loistava chileläinen Aji Cristal. Villien lajikkeiden ja lajien antaisin puolestaan elää omaa elämäänsä. Joistakin niistä syntyy keittiöihimme tai silmiemme iloksi jotain massoihinkin vetoavaa. Useimmat ovat kuitenkin ihmisen kannalta sellaisinaan hyödyttömiä (tai paremminkin: massoille hyödyttömiä). Niiden kasvatuksella tulisikin siksi olla vain vastaava tarkoitus ja arvostus.

Äärimmäisen harvinainen ja uhanalainen villichili capsicum tovarii on hyvä esimerkki. Ruoanlaitolle se on lähes merkityksetön. Ja vaikka pieni, kaunis kasvi onkin, koristekasveiksi löytyy paljon näyttävämpiä valintoja.

Jos sellaisen sattuu löytämään, sitä voi kasvattaa bongausmentaliteetilla... Tai sitten tieteellisestä mielenkiinnosta. Tai luonnonsuojelun näkökulmasta. Useimmille meistä täällä se olisi kuitenkin täysin turha kasvatti. Ja koska siemeniä on maailmallakin jaossa erittäin niukasti, jokainen "no, piti koettaa, mutta perseelleen meni!" -tapaus vain vahingoittaa kasvin selviytymistä. Mutta tiedän omasta kokemuksestani bongarin mentaliteetin; silloin kaikki pitää kokeilla. On järkee tai ei. :)

Siksi kannattaisin kaikkein harvinaisimpien chilien saatavuuden kontrollia. Silloin nekin olisivat saatavilla, mutta eivät kesäkissoiksi. :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Paprikaana - elokuu 11, 2008, 15:37:53 ip
kirje tuli ja kirje meni :) seuraava valmiinaaaaaaaaaaaa
Otsikko: Re: Ketjuun siemeniä.
Kirjoitti: Filago - elokuu 11, 2008, 16:13:52 ip
Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"Siksi kannattaisin kaikkein harvinaisimpien chilien saatavuuden kontrollia. Silloin nekin olisivat saatavilla, mutta eivät kesäkissoiksi. :)


Tuossa taisikin olla kaiken tän tajunnanvirran pointti :). Että olisi olemassa mahdollisuus, jos haluaa tehdä harrastuksestaan vaikeampaa. Mutta ei ole pakko. Ja että on erittäin suotavaa huomioida ne tuhat tai yli tavanomaista lajikettakin ;).

Filago, joka päätti, että tänään on lannoituspäivä
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Xbow - elokuu 11, 2008, 16:28:48 ip
Hieno juttu, että täällä Suomessa on saatavilla toinen toista eksoottisempia chililajikkeita. Hyvä, ettei massamarkkinat pääse määräämään chilien tulevaisuutta, vaan kotikasvattajallekin on tarjolla jotain uniikkia, muutakin kuin toinen toistaan keinotekoisemman oloisia F1 hybridejä tai muuten vaan massaviljelyssä suosittuja kaupallisia lajikkeita.

Villichili lajikkeissa tietty jalostumista tapahtuu sukupolvesta toiseen väistämättä. Keinotekoiset olot mitä todennäköisimmin eivät vastaa luonnon oloja ja suosivat siten osittain erilaista perimää kuin luonto. Täten mitä usemman sukupolven kasvattaa keinotekoisissa oloissa, sitä kauemmaksi mennään alkuperäisestä lajikkeesta. Sille ei voi mitään.

Harrastelijatasolla tuskin on kovin suurta merkitystä, kuinka lähellä autenttista jokin lajike on ( riippuu tietty harrastajasta ). Tärkeätä on, että siementen alkuperä olisi tiedossa, jottei mitään sotkuja pääse syntymään. Pahin tapaus olisi, jos geenipankkiin pääsisi eksymään joku harrastelijoiden jalostama mukamas villichili ( tätä tuskin tapahtuu, sen verran luotan ihmisten ammattitaitoon  :lol: ). Lievempiä 'kauhuskenaarioita' voi toki tapahtua, mikä laskee saatavilla olevien lajikkeiden puhtautta.

Mikäli kontrolli tarkoittaa siementen roskiin heittämistä, en näe siihen kyllä perusteita. Muuten kyllä jotain kontrollia voisi hyvä olla, ettei päädytä sellaiseen tilanteeseen, että saatavilla yhtäkkiä olisikin vain jotain epämääräisiä risteymiä. Olisiko jonkinasteinen 'kantakirja' tarpeen?

Toisaalta myös siementen, joita Suomessa jo on kovin vähän, jakelua pitäisi kontrolloida siten ettei yhtäkkiä tapahtuisi niin, että hupskeikkaa sinne meni kaikki...

Noo, itse kasvattelen chilejä ihan kulinaristisessa mielessä ( joten villichilejä saattaa ehkä joskus eksyä yksi tai kaksi joukkoon, mutta painopiste ruokachilien puolella ), myöskin mielenkiinto yleiseen erityyppisten chilien kasvun seurailuun on kova. Mukavaa silmäniloakin ovat :)
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Inferno - elokuu 11, 2008, 18:09:35 ip
Luulenpa, että yksinkertaisin ja ehkä toimivinkin keino olisi laittaa villichilien siemenille sen verran kova hintalappu, että ainoastaan "tositarkoituksella" kasvattavat investoisivat niihin. Itse säpsähdin aluksi kuultuani c.lanceolatumin siemeniä alkujaan myydyn USA:ssa kovaan hintaan. Mutta kun asiaa sitten ajatteli, se oli sikäläisiltä toimijoilta täsmälleen oikea teko. Siten laji saatiin harrastajienkin ulottuville, ilman sitä kaaosta, millä USDAsta ilmaiseksi puliveivaamamme siemenet ovat vanhentuneet, kadonneet, tulleet huolimattomasti kasvatetuiksi ja ennen muuta menettäneet jengin silmissä arvostuksensa.

No, itse maksan mielelläni hyvästä musiikistakin (mitä moni pitää hulluna kun sitä kerran ilmaiseksikin saa). Asioista voi olla niin montaa mieltä ja tällä foorumillahan totta totisesti ollaan asioista lukemattoman montaa mieltä! :)

p.s: osa USDAn kokoelmista saadaan lahjoituksina yksityisiltä. Siten on olemassa hyvinkin todellinen mahdollisuus siihen, että huolimattoman kasvatuksen ja risteytymisten tulokset ilmaantuvat sinne aikanaan sotkemaan asioita. Eihän asialla ole väliä perusharrastajalle, mutta tieteelle se on harmittavaa.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: PK - elokuu 11, 2008, 22:47:37 ip
Kovasti alkaa mennä sivuraiteille. Taisin joskus aiemminkin kysellä viitteitä chilien uhanalaisuudesta. Kotikasvatuksella ei ole käytännössä mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa. Voisi joskus jutustella näistä asioista kasvotusten. Oulun chilimiitti olisi lähellä, jospa tuolla pääsisi pyörähtämään. Illalla voisi vääntää asiasta nuotion ääressä ;) Kiva silti, että huolta löytyy asian tiimoilta.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Inferno - elokuu 12, 2008, 01:27:33 ap
Lainaus käyttäjältä: "PK"Kovasti alkaa mennä sivuraiteille. Taisin joskus aiemminkin kysellä viitteitä chilien uhanalaisuudesta. Kotikasvatuksella ei ole käytännössä mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa. Voisi joskus jutustella näistä asioista kasvotusten. Oulun chilimiitti olisi lähellä, jospa tuolla pääsisi pyörähtämään. Illalla voisi vääntää asiasta nuotion ääressä ;) Kiva silti, että huolta löytyy asian tiimoilta.


Jeps, ehkä saarnat on saarnattu tältä erää ja on aika palata siihen mistä alkujaan puhuttiin. :)  Oulussa varmasti riittää paljon jutusteltavaa!
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Vesty - elokuu 12, 2008, 19:52:12 ip
Kirje tuli ja lähtee huomenna jatkamaan matkaa...
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - elokuu 13, 2008, 22:20:27 ip
1. kirje saapui ja lähti tänään mipille.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Raineri Sipinen - elokuu 18, 2008, 17:08:16 ip
Lainaus käyttäjältä: "Vesty"Kirje tuli ja lähtee huomenna jatkamaan matkaa...


Tuli perjantaina ja lähti äsken kohti pohjoista.
Otsikko: Kirje tuli ja jatkaa matkaa Wolffille!
Kirjoitti: chilifellow - elokuu 21, 2008, 22:09:28 ip
Sain ketjukirje2 tänään. Huomenna kiikutan postiin.

Maanantaina tullee perille.  :roll:

- chilifellow -
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - elokuu 27, 2008, 20:20:04 ip
Kenelläs tämä kirje1 menee?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - elokuu 28, 2008, 21:51:10 ip
Toivottavasti nuo kirjeet kulkee vielä. Jotkut oli nähneet vähän vaivaakin sen eteen.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - elokuu 28, 2008, 22:00:30 ip
Kakkonen kulkee kyllä, mutta ykkösestä ei ole mitään tietoa missä menee.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - elokuu 29, 2008, 16:15:57 ip
Muistakaa sitten kun lähetätte kirjettä eteenpäin että postimerkkejä menee ennenmän kuin yksi(ainakin kirje2 painaa niin paljon ettei menee enään yhdellä), postista kannattaa kysyä, ne osaa kyllä myydä siihen oikeet merkit.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: laumat - syyskuu 03, 2008, 00:23:34 ap
Eli jos viela paasee mukaan olis hienoa mut jos ei ni olin vaan myohassa.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Bermann_7 - syyskuu 05, 2008, 14:02:35 ip
mäkin lähtisin mieluusti mukaan ketjuun.... nyt kun on jonkun verran siemeniäkin laittaa peliin ;P
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Maakari - syyskuu 05, 2008, 15:26:52 ip
Mulla on nyt jompukumpi kirjeistä... mistä tiedän kumpi se on?
Noh kuitenkin. Mihin nytten laitan kirjeen menemään?

Edit: Sori en hoksannut heti katsoa topicin alkua.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Patu - syyskuu 05, 2008, 17:31:45 ip
kertokaa jos pääsee vielä mukaan!! vaihtarit kiinnostais!
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - syyskuu 05, 2008, 18:27:58 ip
Laittakaa mulle nimeä, osoitetta ja puhelinnumeroa niin lisään teidät listaa.
Kirje2 on nyt se mikä liikkuu, ykkösestä ei ole kellään mitään tietoa.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: cola - syyskuu 05, 2008, 19:53:46 ip
Hei hei hei minä haluan kirjeeseen mukaan  :D  Luksusta tätä mä olen oikeastaan odottanut  :wink:  Toivottavasti mukaan pääsee vielä ?

Paljonko kirjeestä saa siemeniä ottaa ja paljon niitä laitetaan tilalle ?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Muffe42 - syyskuu 05, 2008, 20:01:15 ip
Päivitätkö minutkin tuonne listalle? Laitoin yhteystiedot jokin (kauan) aika sitten
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Matteus - syyskuu 05, 2008, 22:39:51 ip
Minäkin sitten laittelin tietojani etiäpäin. Olisiko tuosta postituslistasta mahdollista saada jossain vaiheessa näkyviin päivitettyä versiota, niin tietäs noitten kuittausten perusteella vähän päätellä missä mennään?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - syyskuu 06, 2008, 01:47:56 ap
Lainaus käyttäjältä: "cola"Paljonko kirjeestä saa siemeniä ottaa ja paljon niitä laitetaan tilalle ?


Tarkoitushan on, että otetaan omaan tarpeeseen ja vaihdossa laitetaan sen verran mitä on tarjota. Eli ei suurta siemenvarastoa tarvitse olla, että mukaan uskaltaa.

Kunhan muistaa vain siementen hyvän itävyyden, eli 2-3 siementäkin riittää jo usein itävyyden varmistamiseen.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: cola - syyskuu 06, 2008, 03:47:07 ap
No niin hyvä tietää. Mulla on Kreikasta tuotuja chilin siemeniä joita otin kasveista. Ikävä kyllä en tiedä niiden nimiä mutta minulla on niistä kuvia jos yhtään auttaa.

Onko kirje missä päin Suomea? Että tietäis pikkasen millon kirje olis tulossa tänne päin. Ciao
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: cola - syyskuu 14, 2008, 18:48:38 ip
Kenellä on kirje tällä hetkellä ? ja minne se menee seuraavaksi???
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - syyskuu 14, 2008, 19:54:46 ip
Pitäis olla matkalla sinulle.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: asking - syyskuu 15, 2008, 22:31:07 ip
Mitä sille 1 kirjeelle tapahtui ???
Olin kauan listalla, mitään ei kuulunut...
Taas näköjään listaa muutettu eikä mun nimimerkkiä
näy missään.
Reilua.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - syyskuu 15, 2008, 22:45:19 ip
Kirje 1 oli pitkään kadoksissa, nyt se on kai löytynyt ja pitäis olla tulossa minulle. Purin sen koko jonon koska se ei ole liikkunut kuukausiin.
Sitten kun saan sen kirjeen tänne niin katsotaan mitä sille tehdään.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Muffe42 - syyskuu 16, 2008, 14:07:54 ip
Vinkki ketjukirjeeseen osallistuville:

Kun lähetätte sitä pakettia eteenpäin, yrittäkää pakata se mahdollisimman tiiviisti, niin että se mahtuu postiluukusta. Silloin lähettäminen tulee halvemmaksi.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - syyskuu 22, 2008, 11:23:11 ap
Kelläs toi kakkonen menee nyt?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: O - syyskuu 30, 2008, 16:57:36 ip
Huomio cito siemenistä joita laitoin kirjeeseen. Nyt kun podit valmistuivat niin niissä ei ole potkua ollenkaan. Ilmeisesti saamani siemenet ovat risteytyneet vain ulkomuoto on citomainen. Kuinkas yleistä ristiin pölyttyminen muuten on? Että onko todennäköistä, että monetkin itse kasvatetut siemenet ovat sekoittuneet jos kasveja on lähekkäin?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: HerraDI - lokakuu 01, 2008, 18:16:45 ip
Kirje 2. saapui tänään tänne ja jatkaa matkaansa huomenna asfaltille.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: futuristi - lokakuu 02, 2008, 12:18:36 ip
pääseeks messiin?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: timppa - lokakuu 02, 2008, 18:15:35 ip
Voisin itsekin osallistua, jos pääsee mukaan. Uskon, että tuon kirjeelle paljon lisäarvoa, sillä siemenvalikoimani on tällä hetkellä aika kattava.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 02, 2008, 18:35:31 ip
Lähettäkää mulle yksityisviestinä: nimi, osoite ja puhelinnumero. Lisään teidät listaan kuhan saan tietonne.

Kirje1 on löytynyt, se on minulla tällä hetkellä. Siinä ei ole kovin kummoisia lajikkeita (pääasiassa annuumeja ja joitain baccoja), joten ajattelin että sen vois yhdistää tuohon toiseen kirjeeseen. Jos joku haluaa ruveta pyörittämään ykkös kirjettä niin sekin käy, mutta itse en jaksa ruveta kahta erillistä listaa pyöritellä.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - lokakuu 06, 2008, 16:01:09 ip
Perjantaina saapui kirje-2 ja tänään lähti eteenpäin.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Cayenne - lokakuu 11, 2008, 17:03:10 ip
Haluaisin osallistua kanssa! Kenellä kyseinen kirje-2 liikkuu?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 11, 2008, 17:45:04 ip
Minulle osoitetietoja sekä puhelinnumero niin pääsee listalle.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Bermann_7 - lokakuu 11, 2008, 18:08:31 ip
Laitoin perjantaina postilootaan. varmaan maanantaina seuraavalla....
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Eltax - lokakuu 13, 2008, 21:22:04 ip
Tänään tuli ja tänään heitän postilaatikkoon, eli keskiviikkona pitäs olla seuraavalla.


- Juha
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - lokakuu 14, 2008, 22:39:34 ip
Hei,

Voisin ottaa toisen kierroksen kirjettä nyt kun sato kypsynyt ja siemeniä laajempi valikoima laittaa.

Filago, jonka osoite ja puh lienevät jo sulla?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Matteus - lokakuu 16, 2008, 17:01:03 ip
Kirje saapui eilen ja lähti tänään jatkamaan matkaa, Matteus kiittää kaikkia osallistuneita.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 16, 2008, 17:22:41 ip
Filagon tiedot olen jo poistanut, viittitkö lähettää uudestaan.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Stoppari - lokakuu 16, 2008, 20:32:54 ip
Lisäsitkö minut jo?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 17, 2008, 09:36:31 ap
Nyt lisäsin, välillä aina joku unohtuu laittaa ku tulee niin pirusti välillä viestejä. Kannattaa aina muistutella jos nimi ei ilmaannu muutamassa päivässä listaan.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Cayenne - lokakuu 21, 2008, 10:44:31 ap
Missä kirje liikkuu tällä hetkellä?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Doc Evil - lokakuu 29, 2008, 22:44:31 ip
Tänään tuli paksu kirje luukusta. Hirveästi oli siemeniä (annuumeja suurin osa) ja vielä enemmän lähtee huomenna eteenpäin. Pystyin laittamaan paria lajiketta, joita siellä ei ennestään ollut (Thai Dragon ja Habanero Pointed Yellow). Toivottavasti niistä on joillekin iloa. Lisäksi täydensin paria muuta pussia.

Suuri kiitos kaikille osallistuneille!
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Rissakainen - marraskuu 12, 2008, 17:16:06 ip
Pääseekö kurkkaan kirjeeseen vielä?
Otsikko: Liikkumisesta ilmoittaminen
Kirjoitti: Filago - marraskuu 14, 2008, 21:23:32 ip
Eipä ole taaskaan kahteen viikkoon kukaan tunnustanut liikuttaneensa kirjettä... Olisi kiva tietää suunnilleen edes muutaman henkilön välein missä menee.

Filago, joka ei yhtään suutu vaikka jonossa seuraava laittaisi yhteystietonsa yksärinä jo nyt, kun kirjettä ei näy eikä kuulu, niin ei sitten h-hetken koittaessa tarvitse alkaa metsästää
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: timppa - marraskuu 14, 2008, 21:45:23 ip
Mulle kuulema tulossa ensi viikolla. Seuraava listassa saisi ilmoittaa osoitteensa minulle asap., olen sitä yrittänyt kysellä. Tällä hetkellä kirje siis ei vielä ole minulla, mutta kohta kuulema on.

Samalla myös seuraaville listalla oleville kehoitus, että kaikki antavat oman osoitteensa edelliselle listalla olevalle jo hyvissä ajoin. Tällä tavoin saadaan kirje liikkumaan liukkaammin ja kaikki on tyytyväisempiä.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: cix - marraskuu 21, 2008, 20:08:12 ip
kiitos timppa kirjeestä. En ehtinyt saada kirje postiin tänään (pe). mutta ma lähtee taas.
Kiitos.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: cix - marraskuu 24, 2008, 21:01:37 ip
tänään lähti eteenpäin
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: TomiL - joulukuu 02, 2008, 18:40:00 ip
Missäs päin tällä hetkellä?
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: kuartsi - joulukuu 02, 2008, 19:35:03 ip
Pääseekö mukaan jos ei ole oikeastaan siemeniä tuonne edes laitettavaksi? Mitä nyt muutama Aji Cristalin siemen löytyy.
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Volitans - joulukuu 02, 2008, 22:46:31 ip
Lainaus käyttäjältä: "kuartsi"Pääseekö mukaan jos ei ole oikeastaan siemeniä tuonne edes laitettavaksi? Mitä nyt muutama Aji Cristalin siemen löytyy.


Chiliyhdistykseen liittymällä saa siemenpaketin vaivattomasti kotiin.

http://app.chiliyhdistys.fi/join
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: futuristi - joulukuu 06, 2008, 20:02:01 ip
Lainaus käyttäjältä: "TomiL"Missäs päin tällä hetkellä?

meitsil, postimerkinki sain jo siihen, pitäis vielä käydä tipauttamas..
Otsikko: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: futuristi - joulukuu 09, 2008, 02:51:31 ap
tänään lähti kuski polkemaan kirjettä etiäpäi..
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - joulukuu 20, 2008, 12:02:47 ip
Katselin tuossa näitä aikoja mitenkä kirje etenee. Siitä kun ilmoittauduin listalle, on yli kaksi kuukautta, ja siinä ajassa kirje päässyt vasta 7 nimeä eteenpäin. Jossain tapauksissa kirje on ollut samalla henkilöllä jopa kaksi viikkoa. Tällä ei olisi merkitystä, ellei olisi juuri nyt menossa paras Rocotojen ja Chinensien kylvöaika, ja ellei jonossa olisi vielä vino pino nimiä. Ja ellen esimerkiksi minä aikoisi laittaa kirjeeseen juurikin Ulupican, RedRocoton ja erilaisten kasvattamieni Chinensejen siemeniä. Jos saan kirjeen vasta .. mikäli kirje etenee kuten tähän asti, kuukauden kuluttua, tai pahimmillaan kahden kuukauden päästä, niin siemenistäni ei juuri ole iloa niille keillä ei ole kasvihuonetta tai massiivisia lamppusysteemejä. Varsinkaan jos hidas eteneminen jatkuu siitäkin eteenpäin, ja jotkut saavat sitten kirjeensä niin, että tulee kiire jo kirjeessä kuulemma vahvasti edustettuina olevien Annuumienkin kanssa....

Eli voisiko porukka joulukiireistään ja matkustelustaan huolimatta pyrkiä jälleen siihen alkuperäiseen vanhaan hyvään tapaan, että kirje tulee, sitä tutkitaan iltapäivä tai yön yli, lisätään omat valmiiksi pakatut pussukat ja laitetaan samantien eteenpäin sille kenen osoite on saatu/hankittu jo hyvissä ajoin. Sillä tavalla kirje etenisi viikossa helposti kaksi tai kolme ihmistä, verrattuna siihen että nyt tahti on jäänyt alle yhden. Jos tietää olevansa reissussa useamman sellaisen päivän jona postia kannetaan, ei liene mahdotonta sopia järjestyksen vaihdosta?

Filago, joka tietää, että vuosi on pitkä aika odottaa uutta sopivampaa kylvöaikaa
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Rissakainen - joulukuu 21, 2008, 13:21:19 ip
ASIAA!!!
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Snubi - joulukuu 22, 2008, 13:18:36 ip
Tänään tuli kirje perille, ja tänään se jatkaa matkaa eteenpäin :) Kiitoksia oikein paljon että sain olla mukana. Ja kaikille hyvät Joulut :)
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - joulukuu 30, 2008, 17:28:50 ip
Tänään löytyi postilaatikosta pullea kirje :). Koska se sai hiukan lisää pulleutta, niin joudun käyttämään huomenissa punnittavana, eli postiin heti kun yövuoroilun jäljiltä herään. Vesty voi odotella varmaankin perjantain kieppeillä. Hienoja lajikkeita siellä oli, kiitos kaikille mukana olleille. Nappasin kauan kaipaamaani Madame Jeanettea pari siidua ja uusi tuttavuus Baccatum PI 446900 sai hyvän kodin täältä mikäli sattuu itämään. Ja jokunen oma kasvattama lähti taipaleelle etsimään kotia.

Filago

ps. ja edit 31.12. : Volitans, mä laitoin mukaan myös vähän Lemon Droppia ja Kaleidoskopia sen verran, että niitä ei varmaan niin paljoa jää matkalle, päätyy varmaan sulle asti. En kuitenkaan kasannut hirveetä satsia, kun muutenkin menee jo yli ykköspostimerkin, oli punnituksessa tänään 1.10 €, suotta kiertäisi koko ketjun läpi kauheet lastit. Eli mikäs on tilanne, tarvitaanko noita ja muita peruslajikkeita vielä alotuspaketteihin?
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Vesty - joulukuu 30, 2008, 17:53:12 ip
Pistin Stopparille yv:tä jonkun aikaan sitten, mutta kun vastausta ei ole kuulunut niin ajattelin vielä pistää tänne kyselyn. Elikkä laitatko osoitetta minulle päin niin ei jää kirje roikkumaan?
Hacky pistätkö varmuuden vuoksi sinäkin osoite yv:llä, jos Stopparista ei kuulu mitään?

//Vesty
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: mio - tammikuu 05, 2009, 22:06:46 ip
Lainaus käyttäjältä: Vesty - joulukuu 30, 2008, 17:53:12 ip
Pistin Stopparille yv:tä jonkun aikaan sitten, mutta kun vastausta ei ole kuulunut niin ajattelin vielä pistää tänne kyselyn. Elikkä laitatko osoitetta minulle päin niin ei jää kirje roikkumaan?
Hacky pistätkö varmuuden vuoksi sinäkin osoite yv:llä, jos Stopparista ei kuulu mitään?

//Vesty


Onko kirje jumissa vieläkin vestyllä, vai onko laitettu jo hackylle?
Täällä malttamattomina jo odotellan =)!
Voi tuo stoppari kait liittyä myöhemmin halutessaan uudelleen, muttakun jos muut ovat aktivoituneet vastaanottamaan ja eteenpäin lähettämään, niin eikös olisi viisainta käyttää kirje ensin niillä, jotka ovat aktiivisesti mukana?
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Vesty - tammikuu 05, 2009, 22:19:22 ip
Kirje tuli tänään, mutta en kerennyt viemään takaisin postiin...
Laitan kirjeen keskiviikkona eteenpäin Stopparille.

//Vesty
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: mio - tammikuu 05, 2009, 23:15:49 ip
Okei, kiitos infosta, taas odotellaan =).
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Vesty - tammikuu 07, 2009, 19:27:13 ip
Kirje lähti päivällä jatkamaan matkaansa Stopparille.

//Vesty
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: gurgo - tammikuu 15, 2009, 21:06:03 ip
Missähän päin kirje tällä hetkellä on menossa? Odottavan aika on pitkä...
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Hacky - tammikuu 16, 2009, 10:20:15 ap
Lähtee tänään multa Miksa73:lle. Päivä tai kaksi tuli valitettavasti viivettä kun osui just mun työmatkan aikana kirje postilaatikkoon. Kiitos kaikille, sain jokusen mukavan uuden lajikkeen!
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Miksaa - tammikuu 20, 2009, 16:06:04 ip
Keskiviikkona lähtee -mason-:lle.

Laitoin mukaan 30kpl tyhjiä pikkupusseja, että ne joilla ei niitä ole, voivat niitä käyttää omiin vaihdokkeihinsa. Tuntuu vähän turhauttavalta repiä auki ja sit teippailla niitä paperivirityksiä.

Sama nöyrä pyyntö kaikille muillekin, jolla minigrip-pusseja on ylimääräisiä, että laittaisivat muutamia tyhjiä mukaan...

Kiitos osallistujille!

Mikko
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: -mason- - tammikuu 24, 2009, 21:26:32 ip
Kirje tuli eilen. Ilta puhteiksi purin kaikki paperiviritykset ja pussitin ne. Pussitukseen käytin omaa varastoani, joten mukana kulkee edelleen Miksa73:n lisäämät pussit.

Kirje lähtee maanantaina Rissakaiselle.
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Rissakainen - tammikuu 28, 2009, 12:56:52 ip
Kirje tuli tänään, koitan saada sen viim. huomena postii ja eteenpäin.
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: -mason- - tammikuu 31, 2009, 21:15:46 ip
Olisiko järkevää ilmoittaa myös luokka, johon kirjeeseen lisätyt siemenet kuuluvat?
Helpottaisi, jos tulevaisuudessa lahjoittaa yhdistykselle siemeniä. Ei menisi kaikki siemenet turhaan C-luokkaan.


luokitus (http://javu.kapsi.fi/inferno/index.php?topic=4688.msg47286#msg47286)
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: O - helmikuu 04, 2009, 21:17:59 ip
Tänään käväisi..
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kimppu - helmikuu 10, 2009, 20:43:26 ip
Joko on seuraavilla?
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: mio - helmikuu 10, 2009, 23:25:25 ip
Lainaus käyttäjältä: Kimppu - helmikuu 10, 2009, 20:43:26 ip
Joko on seuraavilla?

Postin mukaan saapunut tänään gurgolle. Lienee käsissäsi huomenna tai ylihuomenna =)!
Kiitokset vielä kaikille, tuli hyvia vaihtoja =)!
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: gurgo - helmikuu 11, 2009, 17:16:19 ip
Lainaus käyttäjältä: mio - helmikuu 10, 2009, 23:25:25 ip
Lainaus käyttäjältä: Kimppu - helmikuu 10, 2009, 20:43:26 ip
Joko on seuraavilla?

Postin mukaan saapunut tänään gurgolle. Lienee käsissäsi huomenna tai ylihuomenna =)!
Kiitokset vielä kaikille, tuli hyvia vaihtoja =)!


Jepujee, sain tänään kirjeen ja yritän saada  sen eteenpäin huomenna.


HOX HOX, Kimppu en ole saanut osoitetietojasi!!!
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: gurgo - helmikuu 12, 2009, 16:32:47 ip
Kirje tuli ja meni, uutena suuntana Kimppu. Lisäilin noin kymmenkunta pussia siemeniä kirjeeseen.
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Hakkis - helmikuu 15, 2009, 01:48:31 ap
Voiko vielä ilmoittautua remmiin? ;D
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - helmikuu 15, 2009, 11:10:27 ap
Kyllä voi. Laita mulle nimi, osoite ja puh.numero.
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kimppu - helmikuu 15, 2009, 13:41:06 ip
Kirje tuli perjantaina, mutta sain käsiini vasta illalla, joten lähtee tulemaan kohti escargoa huomenna!
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: escargo - helmikuu 20, 2009, 17:41:57 ip
Tänä aamuna lähti Kärsälle!
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: DeNaKO - helmikuu 23, 2009, 19:53:49 ip
Vieläkö tähän pääsee mukaan ja miten tämä oikeastaan toimii olen erittäin kiinnostunut asiasta
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - helmikuu 23, 2009, 20:29:20 ip
Pääsee mukaan. Sain yv:si. Laitaa nimen listaan.
Kirje saapui tänään minulle ja huomenna lähtee seuraavalle.
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: DeNaKO - helmikuu 23, 2009, 20:47:20 ip
Mahtavaa.

voisko saada tietää koska olis tulossa tänne päin
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - helmikuu 23, 2009, 21:22:53 ip
Vois minuakin kiinnostaa, tosin olen aika uusi täällä enkä myöskään tiedä miten toimii....
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: wille - helmikuu 23, 2009, 21:28:05 ip
Siemenketjukirje toimii niin, että ilmoitat osoitteesi ketjukirjeen "ylläpitäjälle" (Kärsä?) ja odotat että kirje saapuu sinulle. Kun kirje saapuu, laitat sinne siemeniä ja otat haluamiasi siemeniä. Sitten voit ilmoitella tässä ketjussa kun olet saanut kirjeen ja lähettänyt sen eteenpäin. Nopea eteneminen on kaikkien eduksi!  ;)
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - helmikuu 23, 2009, 21:39:15 ip
Kiitti wille tiedosta. Meneekö tuon ekan sivun listan mukaan eli ollaan nyt aika loppuvaiheessa.
Joku infoaa sitten kenelle itse lähetän ja antaa yht.tiedot ilmeisesti.
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: wille - helmikuu 23, 2009, 21:45:28 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - helmikuu 23, 2009, 20:29:20 ip
Pääsee mukaan. Sain yv:si. Laitaa nimen listaan.
Kirje saapui tänään minulle ja huomenna lähtee seuraavalle.


Eli näyttää olevan Kärsä Babarilla tällä hetkellä ja DeNaKo tällä hetkellä viimeisin osanottaja. Eli tuon listan mukaan pitäisi kulkea!
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Stoppari - helmikuu 23, 2009, 23:01:22 ip
Kirjeessä olevat Aji Cristallit ei meinaa itää millään.... ???
Otsikko: Vs: Uusi siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - helmikuu 24, 2009, 17:29:11 ip
Ne on kai mun lisäämiä, niissä ei pitäis olla mitään vikaa :D Mahdollistahan on aina ettei idä. Onko kauan ollut itämässä?
Lisäsin aloitusviestiin vähän ohjeita kuinka tähän ketjukirjeeseen lähdetään mukaan jne.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: DeNaKO - helmikuu 25, 2009, 11:46:44 ap
Hakkis joko on kolhatanut kirje kotiin...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hakkis - helmikuu 25, 2009, 12:08:57 ip
Eipä ole vielä posti käynyt. Ilmoitusta tulee heti, kun posti kirjeen tuo. :D 
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hakkis - helmikuu 25, 2009, 14:09:13 ip
Do diin. Posti toi mukavan kuoren kotiin. Alkaakin tänä iltana selvitystyö lajikkeiden osalta. ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hakkis - helmikuu 26, 2009, 17:24:36 ip
Kirje lähti tänään eteenpäin. Mukaan lisäsin kaupan Fataliin, Inca Berryn, Habanero Bointed Yellowin ja Porkkana Thain siemeniä. Olipa mukavasti kirjeessä lajikkeita. ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Japis - helmikuu 27, 2009, 12:15:28 ip
Tuuppasin babarille yv:tä jos itsekkin pääsisi ylimääräisistä siemenistä eroon.  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Malla007 - maaliskuu 02, 2009, 21:05:36 ip
En sitten viitsinyt laittaa uutta aihetta asiani takia :D Eli ei varsinaisesti siemenketjukirjeeseen liittyen mutta toriasiaa kuitenkin :D

Mulla on venähtänyt ihan liian pitkälle tämä siemenien kylväminen, mitä luulette että saako nyt kylvettäessä enää mitään aikaan? Tähän mennessä joka vuosi olen laittanut tammikuussa siemenet niin että tuntuu aika mahdottomalta saada satoa enää...

Ja siemeniin liittyen: olisiko jollain ystävällisellä sielulla ylimääräisiä siemeniä jättijalapenoon? Ihan sama mikä lajike mucho nacho vaikka, kunhan lopputulos on TOSI iso jalapeno :D hehehe... :P

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 02, 2009, 21:35:37 ip
Kenelläs kirje nyt kulkee?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: wille - maaliskuu 03, 2009, 10:53:00 ap
Lainaus käyttäjältä: Malla007 - maaliskuu 02, 2009, 21:05:36 ip
En sitten viitsinyt laittaa uutta aihetta asiani takia :D Eli ei varsinaisesti siemenketjukirjeeseen liittyen mutta toriasiaa kuitenkin :D

Mulla on venähtänyt ihan liian pitkälle tämä siemenien kylväminen, mitä luulette että saako nyt kylvettäessä enää mitään aikaan? Tähän mennessä joka vuosi olen laittanut tammikuussa siemenet niin että tuntuu aika mahdottomalta saada satoa enää...

Ja siemeniin liittyen: olisiko jollain ystävällisellä sielulla ylimääräisiä siemeniä jättijalapenoon? Ihan sama mikä lajike mucho nacho vaikka, kunhan lopputulos on TOSI iso jalapeno :D hehehe... :P




Kyllä varmaan vieläkin on aikaa ihan hyvin, ei muuta kuin idätykset käyntiin vaan!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: DeNaKO - maaliskuu 03, 2009, 17:57:59 ip
Kirje tuli tänään postissa
ehdin huomenna käymään ne läpi ja toivottavasti lähettämään eteenpäin

"asking" ei vastannut kenellekkään yv:hin joten hän jäi nyt väliin

lajikkeita on yli kolmekymmentä itse voin vain täydentää pusseja ja lisäämään kaksi uutta lajiketta

Tämä toimii todella hienosti ja on hyvä keksintö zemppiä kaikille kasvattajille
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - maaliskuu 03, 2009, 18:16:38 ip
Hienoa eli tuleepi mulle sitten seuraavaksi, rupeaa jo kämmenet hikoomaan täällä :D,

Toivottavasti minultakin löytyy jotain uutta pussiin jos siellä noin paljon on lajikkeita, minulta puuttuu vielä seuraavan osoite mutta ei sillä vielä kiirettä !
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - maaliskuu 05, 2009, 20:24:22 ip
Jewe joko sait kirjeen?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - maaliskuu 05, 2009, 20:36:50 ip
LainausJewe joko sait kirjeen?


Ei ole vielä tullut. Toivottavasti nyt tulisi huomenna niin pääsisin viikonloppuna tutkimaan  :o  ja saisin sitten sulle eteenpäin...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - maaliskuu 06, 2009, 17:24:59 ip
Tänään löytyi mukava ylläri postilaatikossa  ;D. Kirje on varsinainen aarrearkku joten viikonloppu menee siemeniä tutkiessa ja maanantaina lähtee sitten Chilicutterille.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sputnick - maaliskuu 08, 2009, 15:18:03 ip
Pääseekö tähän jotenkin mukaan, vai miten tää toimii?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: gurgo - maaliskuu 08, 2009, 15:39:02 ip
Lainaus käyttäjältä: sputnick - maaliskuu 08, 2009, 15:18:03 ip
Pääseekö tähän jotenkin mukaan, vai miten tää toimii?

Älä ihmeessä lue aloitusviestiä ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: asking - maaliskuu 08, 2009, 19:08:05 ip
\o/ Täällä ollaan!
Oon jääny aikasemminkin jo välistä, joten jos
sen kirjeen millään sais ujutettua seuraavaksi tännepäin.
En oo huomannu kattoa yksityisviestejä kun niistä ei oo
tullu mitään ilmoitusta sähköpostiin tai popuppia yms..

Justiin muutenkin idätyspuuhat meneillään ja vaihdokkeja
olisi reippaasti tarjottavana!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: timppa - maaliskuu 08, 2009, 21:17:20 ip
Lainaus käyttäjältä: asking - maaliskuu 08, 2009, 19:08:05 ip

En oo huomannu kattoa yksityisviestejä kun niistä ei oo
tullu mitään ilmoitusta sähköpostiin tai popuppia yms..



Voit säätää asetuksia:

--> Profiili -->Muokkaa profiilia - Yksityisviestien asetukset -->Näytä popup-ilmoitus, kun uusi yksityisviesti on saapunut. & Muistuta sähköpostilla aina kun saan uuden yksityisviestin --> Aina
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 09, 2009, 09:38:55 ap
Asking siirsin sut listalla, pari on ennen sua. Ilmoittele osoitettasi edellä olevallesi ja pyyde itse seuraavan listassa olevan osoite.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Japis - maaliskuu 09, 2009, 11:35:52 ap
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - maaliskuu 09, 2009, 09:38:55 ap
Asking siirsin sut listalla, pari on ennen sua. Ilmoittele osoitettasi edellä olevallesi ja pyyde itse seuraavan listassa olevan osoite.
näköjään juuri minun edelle.. toivottavasti siellä ollaan tälläkertaa hereillä, sillä täällä vielä odotellaan kirjettä saapuvaksi että idätykset lähtisivät käyntiin.  ::)

Yhteystiedot laitettu privalla askingille.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - maaliskuu 10, 2009, 11:57:16 ap
Jees
Kirje tuli tänään.
Lisäsin siemeniä 8 pussia.
Muutama löytyi itsellenikin :D
Lähtee vielä tänään Herra 47.lle 
Toivotaan että ehtii täältä keskeltä suomea sinne rannalle huomiseksi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Herra 47 - maaliskuu 12, 2009, 06:11:58 ap
joo eilen oli tullut...  tänään yritän ehtiä saada sen liikkeelle eteenpäin :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Herra 47 - maaliskuu 12, 2009, 18:00:45 ip
Ääh... Ylitöitä joudun painaa... Pahimmas tapaukses perjantai aamuun asti... Mutta kuitenkaan tänään en ehdi laittaa eteenpäin... :(

Perjantaina sitten... 
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Japis - maaliskuu 16, 2009, 16:34:17 ip
Missäpäin kirje menee?  ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: asking - maaliskuu 16, 2009, 23:24:52 ip
Ei saapunut maanantain eikä tiistain postissa.
Onko jo lähetetty tännepäin vai eihän
ole jäänyt riittämättömien postimaksujen
takia matkalle ?

Odottavan aika on ...
pitkä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Japis - maaliskuu 18, 2009, 12:33:22 ip
Lainaus käyttäjältä: asking - maaliskuu 16, 2009, 23:24:52 ip
Ei saapunut maanantain eikä tiistain postissa.
Onko jo lähetetty tännepäin vai eihän
ole jäänyt riittämättömien postimaksujen
takia matkalle ?

Odottavan aika on ...
pitkä


Kai tänään tuli?  :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: asking - maaliskuu 18, 2009, 19:28:58 ip
Maanantaina ilmeisimmin saapuu.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: asking - maaliskuu 23, 2009, 11:48:46 ap
Tänään tuli ja lähti, eli tiistaina pitäisi
kolahtaa Japiksen postiluukkuun.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Japis - maaliskuu 24, 2009, 18:01:02 ip
Lainaus käyttäjältä: asking - maaliskuu 23, 2009, 11:48:46 ap
Tänään tuli ja lähti, eli tiistaina pitäisi
kolahtaa Japiksen postiluukkuun.

Japis kuittaa ja kiittää.  8)
Kirje kävi ja on jo matkalla seuraavalle. Mukavasti oli tämän vuoden kirjeessä lajikkeita!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kuikka K - maaliskuu 25, 2009, 15:05:42 ip
Tänään tuli kirje perille. Epäselvää on vielä mihin pitää laittaa seuraavaksi menemään? Kiitos ja kuitti.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Japis - maaliskuu 25, 2009, 15:37:42 ip
Lainaus käyttäjältä: Kuikka K - maaliskuu 25, 2009, 15:05:42 ip
Tänään tuli kirje perille. Epäselvää on vielä mihin pitää laittaa seuraavaksi menemään? Kiitos ja kuitti.

Ensimmäiseltä sivultahan tuon järjestyksen näkee, elikkä JiiHaan suuntaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kuikka K - maaliskuu 25, 2009, 15:49:03 ip
Aa juu jeh.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sputnick - maaliskuu 30, 2009, 17:00:51 ip
Missä mennään? Jouko ja Kosti.

odottelua odottelua. Jännittävää seurata kirjeen kulkua...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kuikka K - maaliskuu 31, 2009, 10:20:28 ap
Eilen lähti JiiHaalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: JiiHaa - maaliskuu 31, 2009, 19:50:30 ip
Tänään tuli kirje ja myös jatkoi seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - huhtikuu 03, 2009, 21:59:26 ip
Hienoa päästä itsekkin mukaan ketjukirjeeseen. Viitsisikö joku listata kirjeen lajikkeet, siementen määriä ei tarvitse laskea, siinä nyt menisi varmaan ikuisuus ;D. Olisi kiva tietää edes suunnilleen mitä kaikkea sieltä on tulossa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sputnick - huhtikuu 08, 2009, 16:51:39 ip
Lainaus käyttäjältä: Make12345 - huhtikuu 03, 2009, 21:59:26 ip
Hienoa päästä itsekkin mukaan ketjukirjeeseen. Viitsisikö joku listata kirjeen lajikkeet, siementen määriä ei tarvitse laskea, siinä nyt menisi varmaan ikuisuus ;D. Olisi kiva tietää edes suunnilleen mitä kaikkea sieltä on tulossa.

missäs taas mennään... onko liikaa vaadittu jos kerrotte kun saatte kirjeen, ja laitatta etiäpäin?

Helpottaa odottelua, kun tietää että lähestyy...

terv. malttamaton ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - huhtikuu 12, 2009, 00:55:57 ap
Paljonkos sihen kirjeeseen on jonoa... josko se kerkeisi poikkeemaan täällä Marttilassa joskus...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 13, 2009, 18:34:27 ip
Jos joku viittis taas vaihteeks kertoa missä kirje menee että tietää onko pysähtynyt johonkin vai mistä kyse.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - huhtikuu 14, 2009, 14:45:57 ip
Turkuun päinkin olisi kiva saada. ::)Olisi laittaa mukaan kaikkea kivaa, mielelläni laajentaisin omaa siemenvalikoimaanikin. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sputnick - huhtikuu 14, 2009, 17:01:22 ip
Herpiilillekkö tää jäi vai?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Herpiili - huhtikuu 14, 2009, 17:10:47 ip
Viime viikon tiistaina tuo lähti seuraavaan määränpäähänsä, eiköhän se siellä liikuskele. Guampinha De Veadoa lisäilin kourallisen kuivattuina palkoina eli varsin reippaasti pitäisi siitä olla siemeniä yhteensä niiden sisällä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Arto - huhtikuu 15, 2009, 23:54:50 ip
Odottelen. Pitäisi saapua pian. Malla007 lupasi lähettää heti pääsiäisen jälkeen.

Jos paketti saapuu huomenna, niin perjantaina lähtee pohjoisen suuntaan. Joten maanantaina pitäisi olla Midnaight Walkerilla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - huhtikuu 17, 2009, 00:45:10 ap
Lainaus käyttäjältä: chilimieli - huhtikuu 14, 2009, 14:45:57 ip
Turkuun päinkin olisi kiva saada. ::)Olisi laittaa mukaan kaikkea kivaa, mielelläni laajentaisin omaa siemenvalikoimaanikin. :)


Joo tulee Marttilasta Turkuun kunhan se ensin kerkee poikkeemaan täällä... Ja jos oikeen hyvä tuuri on niin voin jopa olla tulossa Turunsuuntaan niin voin jopa onnistua tuomaan sen :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - huhtikuu 17, 2009, 09:45:11 ap
Lainaus käyttäjältä: SahuriX - huhtikuu 17, 2009, 00:45:10 ap
Lainaus käyttäjältä: chilimieli - huhtikuu 14, 2009, 14:45:57 ip
Turkuun päinkin olisi kiva saada. ::)Olisi laittaa mukaan kaikkea kivaa, mielelläni laajentaisin omaa siemenvalikoimaanikin. :)


Joo tulee Marttilasta Turkuun kunhan se ensin kerkee poikkeemaan täällä... Ja jos oikeen hyvä tuuri on niin voin jopa olla tulossa Turunsuuntaan niin voin jopa onnistua tuomaan sen :)


Jes! Innolla odottelen, ilmoitusta kun saapuu sinne päin. :P
Paljonko kirjeessä on tällä hetkellä suurin piirtein sisältöä? Paljonko muita, kuin annuumeja ja baccatumeja? Olisi kiva saada jotain muitakin kokoelmiini... ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Arto - huhtikuu 20, 2009, 19:08:29 ip
Tänään saapui odotettu siemenkirje. Huomenna laitan eteenpäin.

Ja tänään tiistaina lähti eteenpäin.............
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Uine - huhtikuu 21, 2009, 13:02:54 ip
Voisin osallistua minäkin. :) Helsingissä asustelen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Malla007 - huhtikuu 21, 2009, 19:53:59 ip
Anteeksi kaikille tämän siemenkirjeen hitaudesta, syytökset voipi osoittaa tännepäin ;) Hyvä tarkoitus oli laittaa kirje heti pääsiäisen jälkeen postiin, mutta kuljeskelinpa sitten kirje käsilaukussa monta päivää ennekuin tajusin mikä siellä tilaa vie...  :'( Ensi kerralla  lupaan olla parempi!

Uusia lajikkeita en oikein saanut mukaan, mutta lisäilin varastosta entisiä.. Näkyy aika samat lajikkeet olevan kaikilla :D Yhden ylläripussin laitoin mukaan, sieltä voipi tulla vaikka ja mitä!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Midnight Walker - huhtikuu 22, 2009, 22:34:08 ip
Tänään kolahti kirje luukusta ja huomenna lähtenee seuraavalle. Melko hyvin näyttää olevan siemeniä mukana.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: maxdrehzahl - huhtikuu 27, 2009, 10:10:29 ap
Tänään lähti eteenpäin 46 eri siemensorttia sisältävä kirje, viimeisimpänä lisäyksenä Vette (c. baccatum). Laitoin joutessani lajikkeet ja siementen arvioidut lukumäärät taulukkoon.



 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 

MääräLajikeLaji
8Cayenneannuum
30Guajilloannuum
4Numex Twilightannuum
40PI 441596baccatum
3Paprika Baco Local
30?? (Thaimaa)
50Red Habanero (market)chinense
14Cherquiannuum
20Harold St. Bartschinense
20Chili Leek
14PI 441551baccatum
80?? (Espanja)
30Championbaccatum
4Habanero (market)
20Spanish Redannuum
3CAP 1152baccatum
5Paprika Zolotoi Dozdannuum
3Pepper Penbaccatum
30Fatalii (market)
6Orange Rocotopubescens
18Red Savinachinense
17Bubbabaccatum
20?? (Thai chili)annuum
100Cherry Bomb (market)
60??baccatum
20?? (Thaimaa: Yum)
30?? (Iran)
20?? (Egypti)annuum
3Hungarian Hot Cherryannuum
50Kaleidoskopbaccatum
2Naga Morichchinense
30Big Sunchinense
30CAP 1687sp
11Red Serenade (market)
6??
30?? (Thaimaa)annuum
18?? (Kreikka)
100Guampinha De Veadobaccatum
20Bolivian Rainbowannuum
14Aji Cristalbaccatum
7Vietnamese Multicolorannuum
7Dutch Red
7Cheyenneannuum
7Apacheannuum
50Lemon Dropbaccatum
15Vettebaccatum

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sputnick - huhtikuu 29, 2009, 15:57:14 ip
Lainaus käyttäjältä: maxdrehzahl - huhtikuu 27, 2009, 10:10:29 ap
Tänään lähti eteenpäin 46 eri siemensorttia sisältävä kirje, viimeisimpänä lisäyksenä Vette (c. baccatum). Laitoin joutessani lajikkeet ja siementen arvioidut lukumäärät taulukkoon.



 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 


 
 
 

MääräLajikeLaji
8Cayenneannuum
30Guajilloannuum
4Numex Twilightannuum
40PI 441596baccatum
3Paprika Baco Local
30?? (Thaimaa)
50Red Habanero (market)chinense
14Cherquiannuum
20Harold St. Bartschinense
20Chili Leek
14PI 441551baccatum
80?? (Espanja)
30Championbaccatum
4Habanero (market)
20Spanish Redannuum
3CAP 1152baccatum
5Paprika Zolotoi Dozdannuum
3Pepper Penbaccatum
30Fatalii (market)
6Orange Rocotopubescens
18Red Savinachinense
17Bubbabaccatum
20?? (Thai chili)annuum
100Cherry Bomb (market)
60??baccatum
20?? (Thaimaa: Yum)
30?? (Iran)
20?? (Egypti)annuum
3Hungarian Hot Cherryannuum
50Kaleidoskopbaccatum
2Naga Morichchinense
30Big Sunchinense
30CAP 1687sp
11Red Serenade (market)
6??
30?? (Thaimaa)annuum
18?? (Kreikka)
100Guampinha De Veadobaccatum
20Bolivian Rainbowannuum
14Aji Cristalbaccatum
7Vietnamese Multicolorannuum
7Dutch Red
7Cheyenneannuum
7Apacheannuum
50Lemon Dropbaccatum
15Vettebaccatum




Laitoin siihen joku 10~+ siementä/laji kun ei satoa talvella paljoa tullut...


Uudet lajit:

Starfish
Caribbean red habanero
Turbo Pube
PI 585262

Huomenna lähtee eteenpäin, pitäisi perjantaiksi ehtiä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Antsu - toukokuu 02, 2009, 14:36:51 ip
Muuten olisi varmaan perjantaiksi ehtinyt mutta vappu sotki kuviot  ;)  No maanantaina varmaan saapuu ja tarkoitus on että maanantaina lähtee eteenpäin...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: HassuSetä - toukokuu 05, 2009, 19:10:46 ip
Paljonkohan on kirjeelle jonoa? Voisin osallistua itsekin, asustelen Oulussa:)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Antsu - toukokuu 06, 2009, 12:08:13 ip
\õ/  No niin ;D  tänään tuli siemenketjukirje perille ja koitan pistää sen vielä tänään eteenpäin ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - toukokuu 11, 2009, 12:34:32 ip
Joko lähti eteen päin? Jos jollakulla ennen minua olevalla sattuu olemaan pink habaneron siemeniä, voisi niitä sujauttaa mukaan pienen pussukan. ;D
Tässä yksi, jolta puuttuu kyseinen lajike ja tahtoisin jotain uutta "leffanaposteltavaa". :P
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Luigi - toukokuu 11, 2009, 17:22:11 ip
Tänään saapui kirje ja ihan mukavaltahan se näytti :)

Huomenna jatkaa matkaansa seuraavaan osoitteeseen...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: juja - toukokuu 14, 2009, 00:54:48 ap
Kirje saapui. Otin omiin tarpeisiin joitain (useita!) ja lisäsin kymmenkunta uutta lajiketta mukaan.
Kirje lähtee torstaiaamuna postin kuljetukseen ja on toivottavasti sitten perjantaina seuraavalla. ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: meriahven - toukokuu 14, 2009, 17:24:16 ip
Osallistuin myös tähän, loistava idea! Mikäli ihmisillä on ylimääräistä starfishiä, laittakaa sitä (lisää?). Tuo kirjeen sisältö näytti kyllä hyvältä :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Klopisto - toukokuu 14, 2009, 20:51:21 ip
Kiertääkö kirje paikkakunnittain vai miten? On vissiin sen verran osallistujia että kestää päästä ketjun loppuun asti  ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - toukokuu 14, 2009, 21:03:20 ip
Ensimmäisessä viestissä on lista minkä mukaan kulkee.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kuti - toukokuu 19, 2009, 09:29:53 ap
Kirje lähtee tänään minulta eteenpäin Snulle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: snu - toukokuu 19, 2009, 09:36:56 ap
WOHOO! \;D/
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - toukokuu 19, 2009, 12:50:49 ip
Minäkin haluaisin listalle mukaan :-)

Hassusetäkin ilmeisesti pääsi, etten turhaan tässä huhuile.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - toukokuu 19, 2009, 20:32:54 ip
Ensimmäisessä viestissä on ohje miten listalle pääsee.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: snu - toukokuu 21, 2009, 13:52:50 ip
Siemenketjukirje tuli eilen, ja pyhäpäivän vuoksi pääsee lähtemään eteenpäin vasta huomenna.

Kolmesta lajikkeesta vein viimeiset siemenet, mutta pistin kuusi uutta lajiketta tilalle (+kaksi omatekemää risteymää). Lisäksi rokotin kahdeksasta pussista muutaman siemenen, mutta täydensin toisiin kahdeksaan pussiin lisää siemeniä. Hyvä diili molempiin suuntiin :).

Olin ensimmäisen kerran ketjukirjeessä mukana numerolla 13, ja nyt numerolla 77. Pakollisia markettihaboja, Bolivian Rainbowta, Aji Cristaleja ja PI 441551:tä lukuunottamatta kirjeen sisältö oli muuttunut lähes täysin. Joku taisi kysellä Starfishejä, niitä oli seitsemän siementä jäljellä.

Jatkossa olisi kiva, jos uusia lajikkeita lisättäessä pussiin kirjoitettaisiin lajikkeen nimen lisäksi myös laji ja tulisuus, jos vaan ovat tiedossa.

Nämä lähtivät eteenpäin.
(http://lh6.ggpht.com/_htVh7sYTwi0/ShUtwlmG6lI/AAAAAAAAC3s/BgXbHz3Ui4o/s800/Siemenketjukirje.jpg)

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: snu - toukokuu 22, 2009, 17:59:09 ip

Kirje lähti tänään eteenpäin kohti Taementa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - toukokuu 22, 2009, 20:44:25 ip
Taidan vähän myöhään olla asialla, mutta jos kirjeessä ei vielä ole ja jos jommallakummalla minua ennen olevalla (Taeman tai rubbus) olisi jalopenon siemeniä, niin olisi kiva jos saisitte lisättyä muutaman.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Taemen - toukokuu 26, 2009, 19:14:07 ip
Lainaus käyttäjältä: Make12345 - toukokuu 22, 2009, 20:44:25 ip
Taidan vähän myöhään olla asialla, mutta jos kirjeessä ei vielä ole ja jos jommallakummalla minua ennen olevalla (Taeman tai rubbus) olisi jalopenon siemeniä, niin olisi kiva jos saisitte lisättyä muutaman.


Early Jalopenoa laitoin mukaan, kylläkin vain 5 siementä kun ei itsellänikään ollut montaa ylimääräistä. Mutta sieltä löytyy sitten!  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - toukokuu 27, 2009, 15:40:18 ip
Lainaus käyttäjältä: Taemen - toukokuu 26, 2009, 19:14:07 ip
Lainaus käyttäjältä: Make12345 - toukokuu 22, 2009, 20:44:25 ip
Taidan vähän myöhään olla asialla, mutta jos kirjeessä ei vielä ole ja jos jommallakummalla minua ennen olevalla (Taeman tai rubbus) olisi jalopenon siemeniä, niin olisi kiva jos saisitte lisättyä muutaman.


Early Jalopenoa laitoin mukaan, kylläkin vain 5 siementä kun ei itsellänikään ollut montaa ylimääräistä. Mutta sieltä löytyy sitten!  :D



Suurkiitokset!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - toukokuu 29, 2009, 21:14:36 ip
Missäpäin kirje seikkailee tällä hetkellä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - toukokuu 29, 2009, 22:25:26 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilicutter - toukokuu 29, 2009, 21:14:36 ip
Missäpäin kirje seikkailee tällä hetkellä?



ei vielä ainakaan oo tänne kerinnyt, mutta ensviikolla jo odottelen  :) :) :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - toukokuu 31, 2009, 19:50:02 ip
Lainaus käyttäjältä: SahuriX - toukokuu 29, 2009, 22:25:26 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilicutter - toukokuu 29, 2009, 21:14:36 ip
Missäpäin kirje seikkailee tällä hetkellä?



ei vielä ainakaan oo tänne kerinnyt, mutta ensviikolla jo odottelen  :) :) :)


ei oo vielä näkyny täälläkään, eli rubbuksella ilmeisesti
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - kesäkuu 03, 2009, 13:35:25 ip
hei ihan tosi, mihin tää kirje nyt jäi? ei oo VIELÄKÄÄN saapunu tänne..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: rubbus - kesäkuu 04, 2009, 18:54:57 ip
Hei!!

Anteeksi kirjeen viivästymisestä, olen ollut koko viikon arkkitehtiosaston pääsykokeissa ja nyt on työskentelyt ohitse. Kirjeen pistän nyt postiin ja täytän kirjettä vielä lisäsiemenillä!

Olen pahoillani viivästyksestä, mutta tuli minulle vain erittäin huonoon aikaan..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - kesäkuu 04, 2009, 19:47:23 ip
Kärsä Babarille laitettu viestiä osallistumishalukkuudesta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: cohiba - kesäkuu 04, 2009, 20:00:41 ip
listalle tahtoo kanssa!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 04, 2009, 20:03:02 ip
Simpsala pim!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - kesäkuu 04, 2009, 21:46:00 ip
Voiko Ketjukirjeeseen lisätä sellaisia siemeniä joista ei ole ihan varmaa lajikkeesta... ajattelin kun mulla ei ole oikeenpaljoa muita siemeniä kun Nattaly ja Sunflame (tai siis sen punainen velipuoli) keltasen sunflamen siemenet tulevat vähän myöhemmin... joten ne ei kirjeeseen kerkeä kunnolla  :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: snu - kesäkuu 04, 2009, 21:54:52 ip

Kyllä siellä näytti ainakin jotain yllärisiemeniä olevan, sekä jotain, josta oli vain ostovaltio selvillä. Voi niitä ainakin mun puolesta sinne joitakin lykätä. Joku voi hyvinkin olla kiinnostunut. Pistä mukaan kaikki tieto mitä sulla niistä on.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - kesäkuu 04, 2009, 21:59:03 ip
Kyllä sinne voi laittaa.
Kunhan vaan laittaa kaiken tiedon mitä on saatavilla.
Mukava kasvatella välillä ylläreitä :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - kesäkuu 04, 2009, 22:45:00 ip
Joo laitan... ja tossa naapurissa kanssa Asustelee Chiliharrastaja joten poikkeen sitäkautta josko jokunen vaihturi sieltäkin tulisi mukaan :)

[edit]Tossa olen koittanut kaivella tietoa minkänäkösiä ovat lajikkeet joita en muista ulkoa...

  Olis hienoa jos niistä olis joku linkkilistatietoknata tms...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - kesäkuu 05, 2009, 10:56:32 ap
Lainaus käyttäjältä: rubbus - kesäkuu 04, 2009, 18:54:57 ip
Hei!!

Anteeksi kirjeen viivästymisestä, olen ollut koko viikon arkkitehtiosaston pääsykokeissa ja nyt on työskentelyt ohitse. Kirjeen pistän nyt postiin ja täytän kirjettä vielä lisäsiemenillä!

Olen pahoillani viivästyksestä, mutta tuli minulle vain erittäin huonoon aikaan..


no hyvä tietää että kirje on tulossa, ei taida vielä tänään tulla, mutta josko maanantaina ilmestyisi. Harmi vaan etten ole maanantaina kotona, vaan tulen tiistai-iltana joten keskiviikko aamuna saan kirjeen vasta eteenpäin. Paha aika siis mullekkin kun pitää mökillä käydä just nyt.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: gunslinger - kesäkuu 08, 2009, 15:35:42 ip
moro voisin olla halukas ottamaan vastaan kirjeen! ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - kesäkuu 08, 2009, 22:42:39 ip
Tulin sittenkin jo tänään, n. 10 min sitten ja nyt alan setvimään mitä siemeniä otan ja kuinka paljon pistän tilalle, tässä menee varmaan hetki :D  huomena kuitenkin kirje lähtee eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - kesäkuu 08, 2009, 23:20:34 ip
Kirjettä odotellessa... varmaankin se ehtii tälläviikolla tänneasti... ja täältä vielä toivottavasti seuraavalle...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - kesäkuu 09, 2009, 11:19:34 ap
Kovassa suosiossa tää kirje jo 99 osallistujaa :D kuka lie on sadas lenkki ketjussa.
Aamulla vein kirjeen postiin joten huomenna toivottavasti saapuu SahuriX:lle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - kesäkuu 10, 2009, 22:08:02 ip
Kirje tuli perille ja äsken sain inventaarion tehtyä kuutesenkymmetä pussia siellä on sisällä sekä pussipussi :)

Jokusesta pussista verotin muutman siemenen... enimmäkseen noista puolin tuntemattomista... uteliaisuus iski...

Kuoren pohjalla oli myös kolme irtosiementä, ne otin kaikki ja kylvän viikonvaihteessa... voin sitten pitää arvauskilpailua mitä niistä tulee... kaikki kolme siementä ovat saman kokosia "suuria" eivätkä tummia...

  Lisäilin jokukkoon kolme pussillista...

huomenaamuna postiin niin toivotaan että se on jo perjantaina perillä chilimielellä... muuten olisin vienyt ko paketin Turkuun kun olisi ollut muutakin torstai-asiaa sinne... mutta tuli este...

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Herpiili - kesäkuu 11, 2009, 13:59:17 ip
Lainaus käyttäjältä: SahuriX - kesäkuu 04, 2009, 22:45:00 ip
Joo laitan... ja tossa naapurissa kanssa Asustelee Chiliharrastaja joten poikkeen sitäkautta josko jokunen vaihturi sieltäkin tulisi mukaan :)

[edit]Tossa olen koittanut kaivella tietoa minkänäkösiä ovat lajikkeet joita en muista ulkoa...

  Olis hienoa jos niistä olis joku linkkilistatietoknata tms...


Guampinha de veadosta löytyy Fataliin sivuilta artikkeli, alunperinhän siemenet olivat peräisin Lucan lähettämistä tuoreista hedelmistä jotka olivat peräisin juurikin tuossa artikkelissa esitellystä kasvista :) Toista kautta kasvaa tuo kasvi nyt itselläni, varsin satoisalta ja tukevarunkoiseltahan tuo vaikuttaa.
http://www.fatalii.net/growing/index.php?option=com_content&task=view&id=83&Itemid=52 (http://www.fatalii.net/growing/index.php?option=com_content&task=view&id=83&Itemid=52)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Klopisto - kesäkuu 11, 2009, 20:04:47 ip
En tiedä mikä on tilanne nyt mutta tiettyjä lajikkeita taitaa olla turha odotella olevan enää tarjolla.

Eli haen Numex Twilightiä, jos joltain löytyy, yv:tä tms.

Ajatus oli laittaa abt. 80 kpl siemeniä eli lisätä 16 kpl lajikkeita lisää ja ottaa pussukoista abt. 29 kpl siemeniä eli kasvattaa omien lajikkeiden määrää 10 kappaleella. Jossain vaiheessa oli jotain listan tynkää heilumassa.

Päivittäkää vähän tietoa jos mahdollista.

Itse lisään (olemassa olevien lisäksi):

Pepper Pen (en ole kasvattanut vielä)
Hungarian Hot Cherry (en ole kasvattanut vielä)
Kaleidoskop (en ole kasvattanut vielä)
Naga Morich (en ole kasvattanut vielä)
Bolivian Rainbow
Lemon Drop (en ole kasvattanut vielä)
CAP267 (en ole kasvattanut vielä)
Locato (en ole kasvattanut vielä)
PI441560 (en ole kasvattanut vielä)
Aji Benito (en ole kasvattanut vielä)
Pea (en ole kasvattanut vielä)
Malawi Bird's Eye
Canario (en ole kasvattanut vielä)
Mexican Red (en ole kasvattanut vielä)
Long Pequin (ei itänyt)
Limo (en ole kasvattanut vielä)
Red Fatalii (en ole kasvattanut vielä)
Habanero Capuccino (en ole kasvattanut vielä)
Habanero Red Uganda
Habanero Golden (en ole kasvattanut vielä)
CAP217 (Hyper Pube) (en ole kasvattanut vielä)
Grif9345 (en ole kasvattanut vielä)

Ihan vaan tiedoksi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Make12345 - kesäkuu 11, 2009, 20:45:01 ip
Lainaus käyttäjältä: Klopisto - kesäkuu 11, 2009, 20:04:47 ip
En tiedä mikä on tilanne nyt mutta tiettyjä lajikkeita taitaa olla turha odotella olevan enää tarjolla.

Eli haen Numex Twilightiä, jos joltain löytyy, yv:tä tms.


sori, kirjeessä oli yksi ainoa numex twilightin siemen, ja itsekkäänä ihmisenä otin sen sieltä itselleni.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - kesäkuu 11, 2009, 21:29:21 ip
pitää varmaan taas ensivuonna koittaa käyttää kirje tätäkautta... vai voiko varata etukäteen vaikka numeron 148   ::) ::) ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Klopisto - kesäkuu 12, 2009, 00:32:16 ap
No problem, haaskalla ensin käyneet saavat parhaat palat...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - kesäkuu 15, 2009, 19:14:18 ip
Joko Tuli perille...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Klopisto - kesäkuu 15, 2009, 20:17:34 ip
Ei tullu vielä :(.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - kesäkuu 16, 2009, 14:45:58 ip
Eli kirje kävi jo meillä ja on paraikaa matkalla eteen päin. ;D
Kiitokset vain, lisäsin itse putkilon taikku cayanneja. ;D
Itse otin muutamia siemeniä niitä lajikkeita, jotka nyt eniten kiinnostaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - kesäkuu 17, 2009, 22:04:15 ip
Kirje saapui tänään ja jatkaa matkaa huomenna, mukana reilusti lisää siemeniä, etenkin guajilloa.
Toivottavasti on perjantaina chilicutterilla, kun on juhannusaatto. ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - kesäkuu 21, 2009, 12:43:10 ip
Ei tullut kirje perjantaina...ei tullut postia ollenkaan joten jakaja taisi olla juhannuksen vietossa.
Mutta jos huomenna tulee niin huomenna myöskin lähtee eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Klopisto - kesäkuu 24, 2009, 20:44:30 ip
Kirje tuli tänään minulle.

Kerään siemenet ja yritän ehtiä viemään sen huomenna postiin ennen klo 18 jotta se ehtisi vielä huomisen päivän lajitteluun.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Klopisto - kesäkuu 27, 2009, 00:02:25 ap
Tänään lähti kirje eteenpäin Henkkaadolle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Klopisto - kesäkuu 28, 2009, 23:03:24 ip
Juu, tosiaan kirjeessä pitäisi tulla uusia siemeniä mukana ???. Jostain kumman syystä nämä 'uudet' siemenet eivät koskaan päädy ainakaan uusille kasvattajille (kirjeessä) ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - kesäkuu 28, 2009, 23:46:42 ip
Lainaus käyttäjältä: Klopisto - kesäkuu 28, 2009, 23:03:24 ip
Juu, tosiaan kirjeessä pitäisi tulla uusia siemeniä mukana ???. Jostain kumman syystä nämä 'uudet' siemenet eivät koskaan päädy ainakaan uusille kasvattajille (kirjeessä) ???


niin no aina ei voi voittaa... mitä sieltä nyt sitten puuttu... minä en ainakaan ottanyt yhtään lajiketta loppuun...

Kirjeen ideahan on se että saa ottaa mitä siemeniä haluaa ja saa laittaa sinne mitä haluaa... tai ainakin luulisin niin...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Klopisto - kesäkuu 29, 2009, 09:38:36 ap
Ei minulta jäänyt mitään puuttumaan, ajattelin vain ketjun seuraavia 'uusia' kasvattajia.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 29, 2009, 10:11:38 ap
Mitäs siellä kirjeessä oli/olis pitänyt olla?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - kesäkuu 29, 2009, 15:44:21 ip
Jos joku tarvii niin mulla on ylimääräsenä tällähetkellä...
Nattalyn,
Jalapeno drh-7400:n ja
Sunflamen punaisen velipuolen siemeniä...

 
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: henkkaado - kesäkuu 29, 2009, 18:56:24 ip
tänään tuli kirje, huomenna lähtee uinelle!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Uine - heinäkuu 01, 2009, 17:47:02 ip
Kirje saapui, laitan huomenna eteenpäin. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Peisi - heinäkuu 08, 2009, 20:07:29 ip
Lainaus käyttäjältä: Uine - heinäkuu 01, 2009, 17:47:02 ip
Kirje saapui, laitan huomenna eteenpäin. :)


Oletko jo laittanut kirjeen postiin? Ei ainakaan vielä ole tullut perille.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - heinäkuu 09, 2009, 16:03:30 ip
Ei, kai tää ny sit pissiny tää juttu... just hekumoin, et tulee erittäin hyvää tahtia kirje kohti meikäläistä... rrrsyttää... jos meitsin kohalla bygii, ni saa laittaa niitä kuuluisia partasuumotoristeja samantien pihaan tulemaan :-)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tagl - heinäkuu 10, 2009, 21:43:47 ip
Kirje ollu paikallaan n.9pv. ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Peisi - heinäkuu 12, 2009, 20:15:53 ip
Ei vielä perjantaina näkynyt kirjettä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - heinäkuu 14, 2009, 18:40:54 ip
Huhun mukaan se kirje olis tänään menossa postiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Peisi - heinäkuu 18, 2009, 17:32:09 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - heinäkuu 14, 2009, 18:40:54 ip
Huhun mukaan se kirje olis tänään menossa postiin.


Ei tainnut huhu pitää paikkaansa. Ei ole kirjettä näkynyt.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - heinäkuu 18, 2009, 17:39:33 ip
mihin se nyt on sitten jääny???

muuten tuli mieleen kun täälkin moni kasvattaa muutakin kun chiliä että josko laitetaan toinenkin kirje liikkeelle jossa olisi sitten  kaikenlaisia siemeniä ?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - heinäkuu 18, 2009, 17:48:59 ip
Uine on ainakin tänään loggautunut tänne, jotta olemassa on. Mikähän siinä voi maksaa :-(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tagl - heinäkuu 20, 2009, 11:12:45 ap
Pistäkää Yv:eetä menee sinne ja kattoo sit mitä tekee  ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - heinäkuu 20, 2009, 12:01:05 ip
Jos se on kylväny ne kaikki siemenet ???

Harmittaa listalla seuraavien puolesta kun tällästä kirjeenpysähtelyä tapahtuu...

Mulla on jo jokunen pussi odottamassa kunhan kirje joskus ensikesänä poikkee täällä...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tagl - heinäkuu 23, 2009, 22:37:55 ip
Mi-mihin tää ny on jumittunu? Ite meinasin ilmottautua mukaa, mut saapa ny nähä... ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - heinäkuu 23, 2009, 22:53:49 ip
Mua ihmetyttää toi homma aika paljon. Uine ei puolustaudu mitenkään vaikka tänään taas forumiin loggautunut. Lisäksi ei sniikkaa, kun profiilista löytyy mm.     aamuvalo.net nettisaitti, jossa aika runsaat tiedot. Laitoin spostia menemään myöskin. Galtsussakin näyttäisi vaikuttavan, ehkä sieltäkin vois kysellä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - heinäkuu 23, 2009, 22:57:53 ip
Lainaus käyttäjältä: tonttu - heinäkuu 23, 2009, 22:53:49 ip
Mua ihmetyttää toi homma aika paljon. Uine ei puolustaudu mitenkään vaikka tänään taas forumiin loggautunut. Lisäksi ei sniikkaa, kun profiilista löytyy mm.     aamuvalo.net nettisaitti, jossa aika runsaat tiedot. Laitoin spostia menemään myöskin. Galtsussakin näyttäisi vaikuttavan, ehkä sieltäkin vois kysellä.


Jotenkin kanssa tuntuu oudolta... Oisko käyny niin et ko kirje on jossain Uinen kätten ulottumattomissa, tuskin siinä on niin käynyt että sillä ei oo rahaa laittaa kirjettä eteenpäin ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - heinäkuu 24, 2009, 18:08:31 ip
Ja Uine jos näin on käynyt, niin mun frendi asuu pihliksessä, joten se voi tulla sen kirjeen hakemaan free of charge... tietysti, sit liittyy saleen ketjukirjeeseen vähän niinku välistä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - heinäkuu 27, 2009, 20:24:29 ip
Taitaa olla jo entinen tämä siemenketjukirje  ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - heinäkuu 27, 2009, 20:50:35 ip
Asuuko joku Uinen lähiseudulla tms. josko voisi tarkistaa missä mennään ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - heinäkuu 27, 2009, 22:06:48 ip
missäs se asuu? pihliksessä? kyllä mä tästä vantaalta voin vaikka käydä hakemassa sen jos kirjeen pihliksestä voi noutaa....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - heinäkuu 27, 2009, 22:22:14 ip
Mahtaako sitä kirjettä enää ollakaan, jos on mennyt vaikka vahingossa roskiin lehtien joukossa, tää oli huono arvaus, heh.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: SahuriX - heinäkuu 27, 2009, 22:24:04 ip
niino kirjeeestä niinkään väliä... mutta missäs UINE on ??? enempi mä siitä oon murheissani  :-[
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Luigi - heinäkuu 27, 2009, 22:27:38 ip
Harmi kyllä,jos tämä kirje jäi tälle tielle. Oli kyllä hyvä valikoima siemeniä.

Niin ja veikkaampa että jos tämä Uine on kirjeen hukannut, niin taitaa pitää matalaa profiilia siksi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Peisi - heinäkuu 28, 2009, 12:51:22 ip
Älkää hätäilkö.  :) Uineen ollaan kyllä oltu yhteydessä, ja kirjeen pitäisi olla kohta taas matkalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - heinäkuu 28, 2009, 13:15:08 ip
Kuukauden viiveellä saa kyllä jo ruveta hätäilemäänkin  :-\
Lähinnä näiltä kaikilta välttyisi, jos jotain infoa edes antaisi. Maanalle katoaminen on aina se nihkein vaihtoehto, jos on tullut mokattua.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Peisi - heinäkuu 31, 2009, 09:44:00 ap
No niin, homma etenee. :D Kirje kolahti juuri luukusta ja siemeniä näyttäisi nopealla vilkaisulla olevan aikamoinen kasa. Yritän laittaa kirjeen jo tänään postiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tagl - heinäkuu 31, 2009, 10:55:07 ap
Lainaus käyttäjältä: Peisi - heinäkuu 31, 2009, 09:44:00 ap
No niin, homma etenee. :D Kirje kolahti juuri luukusta ja siemeniä näyttäisi nopealla vilkaisulla olevan aikamoinen kasa. Yritän laittaa kirjeen jo tänään postiin.
Mikähän siellä kesti?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Peisi - heinäkuu 31, 2009, 12:26:31 ip
Viivästyksen syytä en tiedä, mutta sen tiedän, että kirje on jo matkalla HassuSedälle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: HassuSetä - heinäkuu 31, 2009, 13:00:08 ip
Kirje siis taas liikkeellä:) hienoa!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: HassuSetä - elokuu 04, 2009, 20:57:06 ip
Kirje lähti tänään eteenpäin Meriahvenelle.

Itse otin useammasta lajikkeesta muutaman siemenen, lähinnä pusseista joissa oli reilusti siemeniä.
Mukaan laitoin 4 uutta lajiketta ja täydensin paria pussia.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: meriahven - elokuu 05, 2009, 06:34:23 ap
\o/ \o/ \o/ tänks!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - elokuu 06, 2009, 19:08:14 ip
Mahtuuko/ehtiikö kirjeeseen enää mukaan?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - elokuu 06, 2009, 19:18:48 ip
Lainaus käyttäjältä: manmanman - elokuu 06, 2009, 19:08:14 ip
Mahtuuko/ehtiikö kirjeeseen enää mukaan?


Ekassa viestissä on ohjeet miten voi ainakin yrittää... eiköhän.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - elokuu 06, 2009, 19:26:15 ip
Lainaus käyttäjältä: tonttu - elokuu 06, 2009, 19:18:48 ip
Lainaus käyttäjältä: manmanman - elokuu 06, 2009, 19:08:14 ip
Mahtuuko/ehtiikö kirjeeseen enää mukaan?


Ekassa viestissä on ohjeet miten voi ainakin yrittää... eiköhän.


Lähetin eilen Kärsä Babarille yv:tä, mutta ei ole mitään kuulunut niin aattelin että ei oteta enää porukkaa kyytiin. En ihan koko threadia lukenut jos asiasta olisi vaikka ilmoitettu aikaisemmin.   :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - elokuu 06, 2009, 20:15:32 ip
kyllä se sitäkautta onnistuu, kärsivällisyyttä :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: meriahven - elokuu 07, 2009, 13:50:01 ip
Sain eilen kirjeen ja meni 2h lueskellessa netistä kuvauksia että minkälaisia nämä ja nämä lajikkeet nyt ovat. Otin yhtä, kahta siementä muutamasta lajikkeesta ja lisäsin yhden uuden, kun muuta ei vielä ekan kauden tarhurilla ollut laittaa :( Kirje toimitettu lounastauolla postiin, perillä maanantaina, harmi vaan että viikonloppu välissä :/
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - elokuu 10, 2009, 21:11:27 ip
Tänään tuli kirje tänne ja paljon on siemenpusseja huh huh, tiedä sitten ehdinkö kaikkea käydä vielä illan aikana läpi mutta huomenna viimeistään ja sitten kirje eteenpäin. :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Luuk - elokuu 12, 2009, 21:06:06 ip
Kolahti tänään postiluukusta ja on matkalla jo seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ari77 - elokuu 13, 2009, 14:50:11 ip
kirje tuli tänään ja nyt on siemenet vaihdeltu. otin 5 lajista muutaman siemenen ja tilalle tuli noin 10 lajia joita ei vielä ollut. yritän ehtiä vielä tänään postittamaan mutta lähtee tontulle viimeistään huomenna.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - elokuu 13, 2009, 15:09:25 ip
Ei sattuisi kirjeessä olemaan sen aidon oranssin Habaneron siemeniä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - elokuu 13, 2009, 22:19:28 ip
Lainaus käyttäjältä: manmanman - elokuu 13, 2009, 15:09:25 ip
Ei sattuisi kirjeessä olemaan sen aidon oranssin Habaneron siemeniä?


en tiedä mutta veikkaisin että niitä on siellä aika perkeleesti :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - elokuu 13, 2009, 22:20:08 ip
ja jos ei ole niin mä voin niitä sulle sinne lisätä ku oon kaks ennen sua vuorossa :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - elokuu 13, 2009, 23:31:39 ip
Lainaus käyttäjältä: Niabo - elokuu 13, 2009, 22:20:08 ip
ja jos ei ole niin mä voin niitä sulle sinne lisätä ku oon kaks ennen sua vuorossa :)


Ah, hienoa! Kiitän jo valmiiksi!  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: masaman - elokuu 15, 2009, 12:30:20 ip
minullekkin kelpais oranssit habikset=) pistä vähän extraa tännekkin päin jos ei löydy jo =)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - elokuu 15, 2009, 14:49:55 ip
juu, laitetaan :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - elokuu 18, 2009, 13:53:37 ip
Oho, nythän se on vauhdilla liikkunut. Oon tänään palaamassa lomalta pk-seudulta. Kattelen illalla läpi ja laitan kirjeen huomenna postiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - elokuu 18, 2009, 22:11:04 ip
Sori jätkät... ei lähe huomenna eteenpäin... tää foorumi lagaa ja tuntuu, että 90% lajikkeiden tietoudesta on täällä. Mahtava paketti! Sain jo 50% pusseista käytyä läpi, mutta loput on tavaraa, mihin haluan perehtyä. Eli, huomenna käyn loput läpi ja sit lähtee postiin... Suuret kiitokset ketjun edellisille :-)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - elokuu 19, 2009, 21:11:44 ip
Noniin, nyt on käyty pussi läpi... kahtena iltana yhteensä 3 tuntia siihen meni...
Sain sieltä mahtavan paketin ensi vuotta ajatellen, max 4 siementä per lajike, mutta uudistui siemenvarasto aika hienosti. Paria oisin halunnut ottaa, mutten kehannu viedä vikoja. Lisäsin 3 uutta ja täydensin vähän vanhoja. Laitoin myös mukaan pikku nipun minigrippejä, joita saa hyödyntää, ettei tartte paperitaitteluita tehdä.

Huomenna laitan eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chao - elokuu 20, 2009, 13:50:55 ip
Millasesta määrästä eri lajikkeita puhutaan mitä kirjeestä löytyy,vai pidättekö hullua jännityksessä,onko joukossa lajeja jotka ovat harvinaisuuksia tai vaikeampia tapauksia.esim idätyksen osalta,itseäni kiinnostais enempi kompaktit lajikkeet,löytyykö näitä joukosta?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Doc Evil - elokuu 20, 2009, 14:00:23 ip
Lainaus käyttäjältä: Chao - elokuu 20, 2009, 13:50:55 ip
Millasesta määrästä eri lajikkeita puhutaan mitä kirjeestä löytyy,vai pidättekö hullua jännityksessä,onko joukossa lajeja jotka ovat harvinaisuuksia tai vaikeampia tapauksia.esim idätyksen osalta,itseäni kiinnostais enempi kompaktit lajikkeet,löytyykö näitä joukosta?


Moi Chao,

Katsoppa tätä kuvaa muutamaa sivua aiemin:

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=4328.msg65439#msg65439

Näkyy olevan esim. Bolivian Rainbown siemeniä ja viime vuonna kun kirje pyörähti luonani, siinä oli todella runsaasti Aji Beniton siemeniä. Nämä kaksi ovat ainakin helppoja, satoisia ja kompakteja lajikkeita. Ilmoittauduin kirjeeseen tänäkin vuonna ja olen kolme pykälää sua ennen listalla. Aikeissani on lisätä mm. suuri määrä Malawi Birds Eyen siemeniä, joita suosittelen myös kompaktia kasvia hakeville. Noin suuresta siemenmäärästä löytyy kyllä varmasti muitakin kriteerisi täyttäviä lajikkeita.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - elokuu 20, 2009, 15:14:11 ip
Lajikkeet oli tuosta listasta selkeästi lisääntyneet. Ja oli siellä monta ornamenttaali lajiketta myös joukossa, joten uskon että löydät sieltä omasi :-) Ja olipa siellä todella harvinaisuuskin joukossa... pi jotain ;-)
Kiertolainen jatkoi matkaa tuossa äsken, vein lounastauolla laatikkoon.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fransu1 - elokuu 20, 2009, 15:30:18 ip

Hei,

Kärsälle laitetty yv pyynnöllä päästä myös Siemenkirjelistalle...=)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: smz - elokuu 21, 2009, 22:43:15 ip
listapyyntö kanssa laitettu, long cholate habaneron sieneniä löytyy reilusti ja muita jossainmäärin lisättäväksi
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jussi007 - elokuu 25, 2009, 16:41:16 ip
Oiskohan kirjeessä sitä kuuluisaa ja legendaarista nagaa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - elokuu 25, 2009, 16:49:47 ip
Lainaus käyttäjältä: jussi007 - elokuu 25, 2009, 16:41:16 ip
Oiskohan kirjeessä sitä kuuluisaa ja legendaarista nagaa?


Oli siellä kohtuu reippaasti.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - elokuu 25, 2009, 17:06:10 ip
Kenellä kirje on tällä hetkellä menossa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tonttu - elokuu 25, 2009, 17:50:25 ip
Pitäisi olla viimeistään tänään perillä nimimerkki Asfaltilla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Asfaltti - elokuu 26, 2009, 16:02:23 ip
Tänään lähti eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gasol - elokuu 26, 2009, 23:18:05 ip
kärsälle laitoin viestin ja nyt jo aloittelevalla kasvattajalla alkaa multapeukkua ja makuhermoja syyhyttämään...taidampa näin alkujännitykseen sipaista pari palkoa tuosta puskasta... tulisuus 3 (1-10) :D nimeä en enään muista kun emäntä tuon puskankin osti :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - elokuu 27, 2009, 16:56:54 ip
Kirje tuli tänään, laitan huomenna eteenpäin.
Otin viittä lajia ja lisäsin 2 uutta (Criolla sella ja Ulupica large) ja täydensin vanhoja pusseja. Pirunmoinen lajittelu
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - elokuu 28, 2009, 18:09:53 ip
Kirje jatkoi matkaa
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: gunslinger - elokuu 29, 2009, 01:08:41 ap
moro kenelle kirje mahtoi lähteä?.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - elokuu 29, 2009, 05:40:50 ap
eiköhän se tolle cohiballe lähteny kun on seuraavana vuorossa :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: cohiba - elokuu 31, 2009, 10:40:29 ap
kirje tuli,mutta lähtee vasta kun saan osotteen johon lähetän!!!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: cohiba - elokuu 31, 2009, 16:09:57 ip
Lainaus käyttäjältä: tonttu - elokuu 25, 2009, 16:49:47 ip
Lainaus käyttäjältä: jussi007 - elokuu 25, 2009, 16:41:16 ip
Oiskohan kirjeessä sitä kuuluisaa ja legendaarista nagaa?


Oli siellä kohtuu reippaasti.

ei ollu enään,oisin ittekkin ottanu muutaman!!!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Starwhite - elokuu 31, 2009, 16:51:11 ip
Nagaahan saa nykyään ruokakaupoista, sieltä vaan ostaan rasia niin tulee siemeniä iso kasa samalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: cohiba - elokuu 31, 2009, 17:36:55 ip
kirje lähti yhtä lajia rikkaampana eteenpäin!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jussi007 - syyskuu 02, 2009, 11:04:04 ap
Lainaus käyttäjältä: Starwhite - elokuu 31, 2009, 16:51:11 ip
Nagaahan saa nykyään ruokakaupoista, sieltä vaan ostaan rasia niin tulee siemeniä iso kasa samalla.



Joo niin täytyi tehdä... laitan sitten itse nagan siemeniä tuonne kirjeeseen kun se minulle eksyy...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - syyskuu 02, 2009, 22:34:04 ip
Kirje tuli, mutta ei mennyt kun ei ole osoitetta mihin mennä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - syyskuu 02, 2009, 22:40:40 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - maaliskuu 05, 2008, 17:56:17 ip
Antakaa nimenne ja osoitteenne myös edelliselle listassa. Hätätapauksessa minä annan sen.


Ja varmaan voi laittaa ne tiedot kaverille pikimmiten kun näkee nimestä tuossa aloitus viestissä.

Tahtoo siiduja..  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: O - syyskuu 07, 2009, 16:07:00 ip
Tuli meni. Mietiskelin tässä, että viime kerralla siellä oli hillitön säkki esim. thai sun tms. mutta enää ei ollut yhtään jäljellä. Vaikka kaikki tuossa välissä olisivat ottaneet 20 kpl farmin itsellensä sitä, niin silti pitäisi olla jäljellä. Joten mihinkäs nuo häviävät? Täyttääkö joku aareittain kasvihuonettaan noilla vai ihan muuten vaan kyllästyksissään heittelee roskiin tilaan viemästä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fraspa - syyskuu 09, 2009, 13:35:12 ip
Kirje lähti seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mikho - syyskuu 12, 2009, 11:32:59 ap
KärsäBabarille laitoin YVtä osallistumishalukkuudesta. (jos tähän nyt vielä pääsee mukaan?)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - syyskuu 13, 2009, 20:34:07 ip
Lainaus käyttäjältä: O - syyskuu 07, 2009, 16:07:00 ip
Tuli meni. Mietiskelin tässä, että viime kerralla siellä oli hillitön säkki esim. thai sun tms. mutta enää ei ollut yhtään jäljellä. Vaikka kaikki tuossa välissä olisivat ottaneet 20 kpl farmin itsellensä sitä, niin silti pitäisi olla jäljellä. Joten mihinkäs nuo häviävät? Täyttääkö joku aareittain kasvihuonettaan noilla vai ihan muuten vaan kyllästyksissään heittelee roskiin tilaan viemästä?
Ehkä joillain on hieman vääristynyt kuva siitä, paljonko siemeniä tarvitsee kasvatteluun. Mene ja tiedä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: synkri - syyskuu 15, 2009, 11:38:27 ap
Tänään tuli, tänään lähtee.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dragoon - syyskuu 16, 2009, 16:30:07 ip
Vielä ei tänne saapunut. Huomenna varmaankin sitten pääsee valkkaamaan silejä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dragoon - syyskuu 21, 2009, 16:28:36 ip
Perjantaina saapui, tänään postiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: lake - syyskuu 24, 2009, 13:38:45 ip
Eilen saapui ja tänään postiin. Kaksi lajiketta lisätty..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - syyskuu 27, 2009, 22:07:42 ip
Jepa, tuli siemenet valikoitua ja lisäsin viittä lajia kirjeeseen. Huomenna eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - lokakuu 05, 2009, 09:28:37 ap
Tänään tuli kirje, ja huomenna laitan eteenpäin.

Ei ollu sitä oranssia habaa  :'(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - lokakuu 05, 2009, 10:31:01 ap
jaajaa, et vaan huomannu :) ainakin sitä oli kun se multa lähti...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - lokakuu 05, 2009, 11:58:29 ap
Lainaus käyttäjältä: Niabo - lokakuu 05, 2009, 10:31:01 ap
jaajaa, et vaan huomannu :) ainakin sitä oli kun se multa lähti...


Oonkohan puusilmä, ku pari kertaa tuon katoin läpi niin en löytänyt. Pussissa varmaan luki sen nimi?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: masaman - lokakuu 05, 2009, 12:50:14 ip
en minäkään nähnyt  :( löytyi vaan marketin punasta habista  ja joku pointed yellow habis
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - lokakuu 05, 2009, 14:13:55 ip
Mä en lisänny ku siellä oli pussi valmiina missä luki oranssi market haba... tai sit oon ite ollu sokee ku en oo nähny oikein :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - lokakuu 05, 2009, 15:19:15 ip
Lainaus käyttäjältä: Niabo - lokakuu 05, 2009, 14:13:55 ip
Mä en lisänny ku siellä oli pussi valmiina missä luki oranssi market haba... tai sit oon ite ollu sokee ku en oo nähny oikein :D


No voi lol. :D Ei siellä semmosta ollut. Metsästin nämä kaksi, toisessa lukee 'Habanero Citymarket' ja toisessa 'Red Habanero C.Chinense  (Market). Laitoitko jompaankumpaan noista sitten?

Sherlockina laitoin vielä kuvan messiin:
(http://www.aijaa.com/img/t/00523/5008700.t.jpg) (http://www.aijaa.com/v.php?i=5008700.jpg)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - lokakuu 05, 2009, 18:12:41 ip
Joo, toi habanero citymarket on sitä :S
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - lokakuu 05, 2009, 18:48:20 ip
Joo.  :-[

No ens kerralla sitten paremmalla menestyksellä. :)

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Doc Evil - lokakuu 05, 2009, 21:04:20 ip
Uskon, että tällä foorumilla on vaikka kuinka moni ottanut talteen siemeniä Heinän Penan kasvattamasta lajikkeesta nimeltään Habanero Sudden Death. Nimestään huolimatta se on ilmeisesti juurikin tämä klassinen oranssi habanero. Ei luulis niiden siementen saamisen muodostuvan ongelmaksi  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - lokakuu 05, 2009, 22:05:53 ip
ja hyötykasviyhdistykseltä saa niitä just perus oransseja haban siemeniä http://www.hyotykasviyhdistys.fi/tuoteluettelo.shtml

monet on noita kehunu!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - lokakuu 05, 2009, 22:32:40 ip
Juuh,  eipä tuosta ongelmaa ole. Eikä itsellä mikään kiire ole noitten kanssa ollut, ja sen takia oikeestaan lähinkin tähän kirjeeseen mukaan enkä alkanut tilailemaan erikseen. Mutta nyt varmaan joutuu kaivaa kukkarosta muutama ropo ja käydä ostaa niitä siemeniä. :)

PS: Löytyi Scotch Bonnettia kirjeestä. Onkohan tietoa onko nämä juurikin sitä keltaista (originaalia)? Viime kaudella kasvatin kyseistä laatua, mikä sitten loppujen lopuksi osottautuikin Red Scotch Bonnetiksi. Pistin näitä nyt mukaan kirjeeseen..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: heikki - lokakuu 06, 2009, 23:04:53 ip
Lainaus käyttäjältä: manmanman - lokakuu 05, 2009, 22:32:40 ip
Juuh,  eipä tuosta ongelmaa ole. Eikä itsellä mikään kiire ole noitten kanssa ollut, ja sen takia oikeestaan lähinkin tähän kirjeeseen mukaan enkä alkanut tilailemaan erikseen. Mutta nyt varmaan joutuu kaivaa kukkarosta muutama ropo ja käydä ostaa niitä siemeniä. :)

PS: Löytyi Scotch Bonnettia kirjeestä. Onkohan tietoa onko nämä juurikin sitä keltaista (originaalia)? Viime kaudella kasvatin kyseistä laatua, mikä sitten loppujen lopuksi osottautuikin Red Scotch Bonnetiksi. Pistin näitä nyt mukaan kirjeeseen..


Laitappa yyveenä osoitteesi, niin lähetän sulle penan habsuista keräämiäni.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: manmanman - lokakuu 07, 2009, 07:12:22 ap
Lainaus käyttäjältä: heikki - lokakuu 06, 2009, 23:04:53 ip
Lainaus käyttäjältä: manmanman - lokakuu 05, 2009, 22:32:40 ip
Juuh,  eipä tuosta ongelmaa ole. Eikä itsellä mikään kiire ole noitten kanssa ollut, ja sen takia oikeestaan lähinkin tähän kirjeeseen mukaan enkä alkanut tilailemaan erikseen. Mutta nyt varmaan joutuu kaivaa kukkarosta muutama ropo ja käydä ostaa niitä siemeniä. :)

PS: Löytyi Scotch Bonnettia kirjeestä. Onkohan tietoa onko nämä juurikin sitä keltaista (originaalia)? Viime kaudella kasvatin kyseistä laatua, mikä sitten loppujen lopuksi osottautuikin Red Scotch Bonnetiksi. Pistin näitä nyt mukaan kirjeeseen..


Laitappa yyveenä osoitteesi, niin lähetän sulle penan habsuista keräämiäni.


Erittäin ystävällistä, Kiitos! YV pistetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Doc Evil - lokakuu 07, 2009, 15:32:15 ip
Kirje saapui ja lähden nyt viemään sitä postiin. Paljon oli kirjeessä pussukoita ja lisäsin vielä viisi. Uudet lajikkeet ovat: Pusa Jwala, CGN 22871, Inca Berry, Rocoto Rojo ja Tabasco.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Malicia - lokakuu 07, 2009, 18:44:24 ip
Lainaus käyttäjältä: manmanman - lokakuu 05, 2009, 22:32:40 ip
PS: Löytyi Scotch Bonnettia kirjeestä. Onkohan tietoa onko nämä juurikin sitä keltaista (originaalia)? Viime kaudella kasvatin kyseistä laatua, mikä sitten loppujen lopuksi osottautuikin Red Scotch Bonnetiksi. Pistin näitä nyt mukaan kirjeeseen..


Minä ainakin laitoin mukaan punaista Scotch Bonnettia. En tarkentanut silloin pussiin, kun ei ollut vielä tietoa minkä värisiä niistä tulee.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rince - lokakuu 08, 2009, 13:34:47 ip
Kirje saapui ja lähtee tänään jatkamaan matkaa.
Tässä lista kirjeen tämänhetkisestä sisällöstä (suluissa siementen lukumäärä):

19(?) (2)
7 pod (kymmeniä)
Aji Benito (kymmeniä)
Aji Chombo (kymmeniä)
Aji Cristal (kymmeniä)
Apachesta (kymmeniä)
Big sun (1)
Bishops crown (1)
Bolivian rainbow (muutama)
C02598 (muutama)
C04765 (muutama)
California Wonder (muutama)
Cayenne (muutama)
Cayenne golden (muutama)
CGN 22871 (kymmeniä)
Chergri(?) (2)
Cherry Bomb (kymmeniä)
Cheyenne (1)
Chilimielen cayennet (kymmeniä)
De Arbol (3)
Delicias (kymmeniä)
Dutch Red (1)
Early Jalapeno (kymmeniä)
Early Jalapeno puhdas (muutama)
Egyptiläinen (2)
Espanjalaisia (muutama)
Fatalii (1)
Fresno (muutama)
Goats weed (kymmeniä)
Guajillo (kymmeniä)
Guampinha de veado (3)
Habanero citymarket (muutama)
Habanero pointed yellow (muutama)
Hot Tree Pepper (muutama)
Hungarian hot cherry (2)
Inca Berry (kymmeniä)
Inca Red Drop (muutama)
Jalapeno (5)
Keltainen Ramiro (kymmeniä)
Kreikasta otettuja siemeniä (muutama)
Leek (1)
Lemon drop (kymmeniä)
Leutghauer(?) (muutama)
Makea suippopaprika (kymmeniä)
Malawi birds eye (kymmeniä)
Market Rawit (kymmeniä)
Mongolian (2)
Nattaly (kymmeniä)
PI 260567 (kymmeniä)
PI 441551 (kymmeniä)
PI 441552 (muutama)
pieni Thaimaan annuum (muutama)
Pimenta Cambuci (3)
Pusa Jwala (muutama)
Red market habanero  (kymmeniä)
Red Scotch Bonnet (kymmeniä)
Red Serenade (1)
Red Tinkerbell (muutama)
Rocoto Rojo (muutama)
Scotch Bonnet (muutama)
Sekalaisia baccatumeja (muutama)
Short yellow tabasco (kymmeniä)
Siberian House Pepper (muutama)
Spanish red (3)
Suippopaprika (muutama)
Sun Flame (kymmeniä)
Sweet banana (kymmeniä)
Sweet Chocolate (muutama)
Tabasco (kymmeniä)
Thai chili (muutama)
Thai dragon (kymmeniä)
Thai sun (2)
Thaimaan tuntematon (muutama)
Thaimaan ylläri (muutama)
Torito (kymmeniä)
Tuntematon annuum (kymmeniä)
Tuntematon frutescens (kymmeniä)
Tuntematon Iranista (muutama)
Whippets Tail (2)
Ylläribacca (muutama)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - lokakuu 08, 2009, 21:24:44 ip
Viestiä laitettu, taas olisi kiva saada uusia tuttavuuksia kirjeestä kokoilmiini ensi kesää varten, mikäli jollakulla ennen minua on esim. riotia, brown habaa, villichilejä, taikka black scorpion tongueta, ottaisin mielelläni vastaan kutakin.. Itse laittelen sitten tämän kesän satoa mukaan siemenien muodossa.. ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hutilo94 - lokakuu 09, 2009, 06:55:14 ap
Ei starfishejä ollu tuossa mukana?
Olisin todella kiitollinen jos joku voisi laittaa mukaan pari starfissin siementä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tomduud - lokakuu 09, 2009, 20:00:46 ip
Kirje kolahti laatikkoon tänään ja pussit on nyt läpikäyty ja veroitettu sopivasti. Lisäilin seuraavia mukaan:
- naga
- pepper pen
- poblano (ei tietoa itävyydestä, mutta eiköhän nuo idä, laitoin reilusti noita mukaan)
- chilaca (ei tietoa itävyydestä)

Ensi kesän projektiin siemmenet alkaa olla kasassa. Enää puuttuu mirasol, serrano ja turbo pube niin sitten alkaisi kasvihuoneen täytteet olemaan kohdallaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dewon - lokakuu 20, 2009, 14:04:08 ip
Kirje lähtee tänään eteenpäin, otin muutamasta pussista ja lisäsin uutena medusan ja numex sunglowin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: heikki - lokakuu 20, 2009, 14:55:38 ip
Lainaus käyttäjältä: hutilo94 - lokakuu 09, 2009, 06:55:14 ap
Ei starfishejä ollu tuossa mukana?
Olisin todella kiitollinen jos joku voisi laittaa mukaan pari starfissin siementä.


Meikä lisää sekä Chilimielelle brownia
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hutilo94 - lokakuu 23, 2009, 07:00:04 ap
Kiitän.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fransu1 - lokakuu 26, 2009, 08:56:01 ap

Kirje tuli ja lähtee tänään eteenpäin seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: kapsikapseli - lokakuu 27, 2009, 18:51:52 ip
Olis hakusessa rainbow ja Cascabel siemenet. Jos kellään ei ole niin voisitteko kertoa mistä saisi?  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: rasse - lokakuu 27, 2009, 19:05:28 ip
http://www.chilimaailma.net/plaincart/index.php

Vaikkapa tuolta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: kapsikapseli - lokakuu 27, 2009, 23:33:52 ip
Kiitti. Olin unohtanu ton chilimaailman kokonann kun selailin noita lajikkeita esim fataliilta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - lokakuu 28, 2009, 00:14:20 ap
Lainaus käyttäjältä: heikki - lokakuu 20, 2009, 14:55:38 ip
Lainaus käyttäjältä: hutilo94 - lokakuu 09, 2009, 06:55:14 ap
Ei starfishejä ollu tuossa mukana?
Olisin todella kiitollinen jos joku voisi laittaa mukaan pari starfissin siementä.


Meikä lisää sekä Chilimielelle brownia


Loistavaa!
Itse lisään ainakin paria uutta lajiketta, joita ei ainakaan aikaisemmin ole ollut listalla..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: smz - marraskuu 04, 2009, 18:51:29 ip
Lisäsin reilusti long chocolate habaa ja fataliin nagan siemeniä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: habarento - marraskuu 10, 2009, 18:48:46 ip
Hip hei oli tänään iloinen yllätys kun tulin töistä kotiin, ketjukirje on saavuttanut minut!
Otin kirjeestä rocotoja asensin tuonne Palermo Sweetia, Pi260560aa,
Rocotillo Twinsiä, Datil Sweetiä ja Pink Habaa.
Pink Habojen pitäisi olla 100% pinkkiä, lopuistasta en voi satavarma olla kun olivat kesällä ulkosalla.
Topsi puikolla olen noita härrinyt (yksi topsi per laji).
Täydensin muutamalla simpulla Cherquita, Cheyenneä, ja Boliviaanoa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Muffe42 - marraskuu 12, 2009, 19:04:38 ip
Tänään kirje kolahti luukusta ja huomenna lähtee seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chili_maestro - marraskuu 17, 2009, 16:39:57 ip
Eilen saapui kirje ja tänään päivällä laitoin eteenpäin. Kovin annuum voittoista oli, itse korjasin edes hieman tilannetta laittamalla sinne muitakuin annuumeja. Ainakin triplasti laitoin takaisin mitä otin, eli entistä paksumpana lähti eteenpäin seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mikho - marraskuu 20, 2009, 13:01:05 ip
Tänään lähtee eteenpäin, nyt kun viimein sain osoitteen. Ihan jatkoa ajatellen:
ANTAKAA OSOITTEENNE EDELLISELLE LISTALLA JO HYVISSÄ AJOIN! Kirje on taas muutamaa sorttia rikkaampi, ja täydennykset päälle. Myös "Bleedy" kävi täydentämässä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Japis - marraskuu 23, 2009, 15:15:14 ip
Kirje saapui tänään ja tuuppasin samantien menemään sumelle joka oli tippunut pois välistä kun ei ollut yhteystietoja.

Ihan mukavasti oli kasvanut lajike määrä sitten viimekerran.. menin laskuissa hiukka sekasin mutta 100 lajiketta taisi kuitenkin mennä rikki.  8)
Ite lisäsin red savinaa ja muutaman random rocoton kuvauksen kera.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: heikki - marraskuu 24, 2009, 07:35:59 ap
lopettakaa sooloilu. Itse lähetin osoitetietoni hyvissä ajoin edelliselle ja selvitin seuraavan, joten olisin odottanut kirjettä kotiini näihin aikoihin ja olin jo lisättävät siemenetkin pakannut. Tuskin olen ainoa joka ei pysty päivittäin forumia seurata (tai edes halua). Jospa siis joku jolle kirje on ylitseni hypännyt voisi lähettää sen tännekkin ja samalla ilmoittaa seuraavan osoitetiedot. Osoitteeni  voi pyytää numerosta 0468110040 tai henkilöltä joka on listalla meikäläistä ennen. Sähköpostiin tai yksitysviestiin en pysty valitettavasti vastaamaan seuraavaankaan viikkoon (ellen voita lotossa ja innostu ostamaan uutta konetta). Kiittäen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Sume - marraskuu 24, 2009, 15:25:28 ip
Täältä olis sopivasti laihtunut ja sit taas lihonnut siemenkirje lähdössä Hutilo94:lle tänään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: heikki - marraskuu 24, 2009, 16:57:36 ip
Melko sekavaksi olette kirje järjestyksen säätäneet. Listalla numero 120 lähetti kirjeen numerolle123joka lähetti sen 125.selle joka puolestaan 124.lle joka puolestaan127.lle välistä jäi itseni lisäksi jokunen muukin kirjettä kaipailemaan... Olisiko 120 voinut selvitellä edellisen puolenvuoden aikana numeron 121 osoitteen? Tällöin 121 olisi voinut lähettää kirjeen minulle ja minä puolestaan seuraavalle..jne. Toivon todella, että kirje kävisi täälläkin, ennen ensi syksyä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hutilo94 - marraskuu 25, 2009, 15:40:22 ip
Kirje saapui nyt minulle ja pistän luultavasti huomenna matkaan.
Lähetän sen Heikille, mutta tarvitsen hänen osoitteensa.

Pistän kirjeeseen Heikille mukaan Kapsituuttajan yhteystiedot, joten Heikki voi lähettää kirjeen samantien eteenpäin.
Joten jos joku voisi nyt lähettää minulle Heikin yhteystiedot minulle yksityisviestinä, niin saataisiin kirje jo huomenna liikkeelle.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Oli muuten aikamoinen määrä siemeniä kirjeessä, epäilemättä helposti yli 100lajiketta :o
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Miksaa - marraskuu 25, 2009, 16:27:39 ip
Lainaus käyttäjältä: heikki - marraskuu 24, 2009, 07:35:59 ap
Osoitteeni voi pyytää numerosta 0468110040
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hutilo94 - marraskuu 25, 2009, 16:33:30 ip
Lainaus käyttäjältä: Miksa73 - marraskuu 25, 2009, 16:27:39 ip
Lainaus käyttäjältä: heikki - marraskuu 24, 2009, 07:35:59 ap
Osoitteeni voi pyytää numerosta 0468110040



Kiitän.

Sokeus on ikävä tauti ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chili_maestro - marraskuu 25, 2009, 23:16:42 ip
Onkohan heikille tämän siemenketjukirjeen säännöt oikein selvillä (ja hyvät käytöstavat tällä palstalla)
Jokainen hoitaa omat yhteystiedot itseä edeltävälle listassa. Minua listassa seuraava ei ollut lähettänyt osoitettaan minulle (vaikka n. viikkoa aikaisemmin ketjukirjeen minulle tuloa sitä vielä erikseen lähetin viestiä hänelle). Sen jälkeen kun viestiä ei alkanut kuulua, lähetin meiliä vielä toiselle ja kolmannellekin tyypille (heikille ja kapsikumille). Heikin vastausta ei kuulunut ja siksi lähetin kirjeen kapsikumille( ja kapsikumilta sain kyllä kiitosta toiminnastani). Lisäksi kysyin Kärsä Babarilta minua seuraavan osoitetta. Hän ei sitä antanut, vaan käski kysyä sitä seuraavilta. Ja sen jälkeen laitoinkin postia heikille ja kapsikumille.

Omasta profiilistani löytyy sähköpostiosoite, jota seurailen päivittäin.
Jos heikki olisi laittanut oman yhteystietonsa profiiliinsa josta saa jopa kiinni, ei hän olisi jäänyt välistä.
Kukaan ei ole tahallaan sekavaksi tehnyt tätä järjestystä. Itse olen hoitanut oman osuuteni omasta mielestä varsin mallikelpoisesti, kirjekään ei vanhetunut minulla kuin alle vuorokauden.
Tämä tuntui heikin osalta hieman riidanhakuiselta. Eikö olisi kaikkien puolesta mukavampaa jos jätettäisiin tuo aiheeton syyttely, kirjeeseen osallistuneet hoitavat omat osuutensa ja näin pysyisi hyvä mieli kaikilla.  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mikho - marraskuu 26, 2009, 11:52:22 ap
Samoilla linjoilla chili_maestron kanssa. On melko turhauttavaa selvitellä osoitteita kun ei halua hautoa kirjettä kovin pitkään. Itse laitoin kuudelle osallistujalle viestiä kunnes sain yhden osoitteen. On kaikille parempi kun jokainen hoitaa oman pienen osansa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hutilo94 - marraskuu 26, 2009, 22:55:00 ip
Itsekin olen samaa mieltä tuossa että jokainen hoitaa oman osuutensa, mutta silti lähetin kirjeen Heikille että "ruikuttaminen" loppuu.

Jokatapauksessa kirje lähti postiin tänään päivällä laihtuneena ja sopivasti lihoneenakin.
Lisäsin uudet lajikkeet: Numex Bailey Beguin ja Tepin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - marraskuu 29, 2009, 17:56:46 ip
Kylläpä sitä taas ruikutuksen vastustajat ajattelevat avoimesti. Mitä jos heikillä ei ole toimivaa konetta tai varaa ostaa sellaista? Jos heikillä vaan sattuu olemaan sellainen elämäntilanne ettei siemenkirje satu olemaan päällimmäisenä mielessä. Kyllähän se kuitenkin varmasti jokaista meistä ottaa päähän, kun kirjettä on odotettu kuukausitolkulla ja sitten omalla kohdalla hypätään yli.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hutilo94 - marraskuu 30, 2009, 16:27:16 ip
Mutta kirje on nyt "heikillä" joten asia loppuunkäsitelty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: kapsituuttaaja - joulukuu 02, 2009, 19:12:37 ip
Tänään saapui ja taas on postissa eli palattiin "vuoronumero järjestykseen"! ;D
Pieni siemenpankkihan se on,lisäsin 6-lajiketta.
Vielä mahtuu postiluukusta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - joulukuu 02, 2009, 19:59:56 ip
Kärsälle: Taas alkaa olla jo sen verran aikaa ed kierroksesta meilläpäin, ja jotain uusia siemeniä saatu kasvateltua väliaikana lisättäväksi sekaan. Että josko lisäisit meikäläisen taas jonon hännille?

Terveisin Filago
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - joulukuu 03, 2009, 06:40:59 ap
Kärsälle laitettu viestiä osallistumishalukkuudesta
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Burneri - joulukuu 04, 2009, 19:16:17 ip
Tänään saapui ja lähtee seuraavalle heti maanantaina.

Oli kyllä melkoinen paketti  ;D Kiitokset minun puolestani kaikille aikaisemmille osallistujille.

Onnistuin lajikkeiden runsaudesta huolimatta lisäämaan vielä kolme uutta mukaan ja täydentämään muutamia vähiin päässeitä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Einari - joulukuu 09, 2009, 17:43:52 ip
joopa joo.. olihan se melkoinen paketti tuo kirje. Kirje kolahti eilen luukusta niin olo oli kuin lapsena karkkikaupassa, mieletön kirjo siemeniä. :P
Mieli teki ottaa siemeniä jokaisesta pussukasta, mutta jokin takoi päässä " sä asut kerrostalossa ja sulla ei ole kasvimaata/kasvihuonetta yms. " joten ei tuota sitten kaikkea viitsinyt rohmuta :)
kymmenen mielenkiintoisinta lajia ja muutama siemen per lajike tuli napattua, katsotaan mihin näillä päästään. Eipä meikäläisen omasta siemenpankista löytynyt mitään uutta tuohon kirjeeseen. Lisäilin vähän täytettä cherquin pussukkaan ja nakkasin pienen tukun pieniä "mini-gripppejä", jos vaikka niille käyttöä tulisi kun seassa näytti olevan jokunen teippi-paperi-purkkaviritys :)

kirje siis saapui eilen tampereelta ja tänään tuo jatkoi matkaansa tampereelle takaisin..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Bermann_7 - joulukuu 10, 2009, 20:13:01 ip
jees, kirje tuli, ja toi epidemian mukanaan...

siis chilikuumeen!
Tässä vaiheessa vuotta se näyttää aina iskevän, siemeniä on paljon tyrkyllä ja kaikkea huvittaisi kokeilla. saapa nähdä mihinkä resurssit riittää...

Uskomaton määrä kamaa tosiaan oli kirjeessä, runsaudenpulaa. Hieno systeemi tää ketjukirje, ei voi muuta sanoa! Pläjäys poistuu Tampereelta huomenna, suunta kohti espoota...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bittipippuri - joulukuu 10, 2009, 22:17:44 ip
Osallistumisinto ilmaistu yksityisviestimin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jounix - joulukuu 15, 2009, 17:52:53 ip
Lisäsin pari uutta lajiketta ja otin muutamaa lajikette itselleni, en kuitenkaan mitään loppuun. Aika paljon kaiken maailman markettikamaa ja muuta epämääräistä, ihan kivasti meksikolaisia mutta aika nihkeästi perus annuum-bacca-chine -ulkopuolelta.. etenkin pubeja vois joku lisäillä tonne jos on ylimääräisiä siemeniä :) Chinensejäkin voisi olla paljon parempi valikoima, etenkin niitä vähemmän tulisia lajikkeita.

Kirje lähtee huomenna Turkuun chilimielelle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - joulukuu 27, 2009, 11:19:05 ap
Kirje jatkoi matkaa viikko sitten, tuliko perille?
Mukaan lisäsin caterpillaria ja paria muuta lajiketta.. Esim. Portugalilaista piripiriä. ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ruudyn - joulukuu 27, 2009, 13:43:04 ip
Kirje tuli perille mutta on nyt joulupyhien & -matkailun takia hetken saanut levähtää paikallaan. Huomenna jatkaa matkaa taas eteenpäin  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: wertyupf - joulukuu 27, 2009, 13:46:41 ip
Siemenketjukirje kuulostaa mukavalta.itselläni ei ole siemeniä, joten jos liityn kirjeeseen,niin voinko ottaa itselleni tulleesta kirjeestä ne mitkä haluan ja pistää loput eteenpäin seuraavalle?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chili_maestro - joulukuu 28, 2009, 11:00:15 ap
Jossain netin sivustoilla olen lukenut, että jos ei ole laittaa siemeniä kirjeeseen, niin laittaa siemenien sijasta postimerkkejä. Vastaavasti ne ketkä laittavat runsaamman puoleisesti siemeniä kirjeeseen, voivat käyttää näitä p-merkkejä kirjeen eteenpäin menemiseen.

Siitä huolimatta suosittelisin katsomaan tämän chilifoorumin tori-osiosta siementen myynti ilmoituksia.

Ja löytyy niitä siemeniä itseltänikin ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - joulukuu 28, 2009, 16:52:12 ip
Lainaus käyttäjältä: wertyupf - joulukuu 27, 2009, 13:46:41 ip
Siemenketjukirje kuulostaa mukavalta.itselläni ei ole siemeniä, joten jos liityn kirjeeseen,niin voinko ottaa itselleni tulleesta kirjeestä ne mitkä haluan ja pistää loput eteenpäin seuraavalle?


Ajatus on tosiaan ollut ketjukirjeissä yleensä se, että mukaan lähtee ne, kellä jo on jotain sekaan laitettavaa. Että ne ekat siemenet hankittaisiin tukemalla joko siemeniä myyviä tahoja tai liittymällä chiliyhdistykseen, liittymispaketissahan tulee mukana siemeniä.

Katsoin profiilisi ja ikäsi huomioiden ymmärrän, että tilaaminen netistä ei ole niin helppoa. Esim. minulla on siemeninä kohtuullinen valikoima tavallisia lajikkeita. Jos laitat yksityisviestiä voidaan katsoa millä pääsisit parhaiten alkuun. Lajikkeet kasvavat eri kokoisiksi ja viihtyvät erilaisissa olosuhteissa, siksi kannattaa hiukan miettiä mitä tarvitsee, millaiset omat olosuhteet ovat, eikä vain napsia ketjukirjeestä kiireessä jotain.

Kyllä me sulle järkätään kuorellinen siemeniä ilman, että tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa ketjukirjeen verottamisesta ;). Pitäähän uutta harrastajaa tukea.

Filago, josta on mukavaa, että myös meitä tyttöjä/naisia tulee lisää mukaan kasvattamaan
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: wertyupf - joulukuu 28, 2009, 18:09:11 ip
Kiitos,kiitos.Kenelle laitan yksärillä tietoni,mitä tietoja tarvitsee laittaa ja tarvitsenko muiden tietoja?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ruudyn - joulukuu 28, 2009, 19:08:56 ip
Onhan tuossa kirjeessä monien lajikkeiden siemeniä 50+ kpl, niitä kyllä riittää kaikille ja jättää sitten rauhaan ne lajit joita on vain muutama siemen. Muutenkin tuo kirje alkaa olla jo liian iso, pakkaamiseenki piti oikein panostaa ettei kirjeestä tullut liian kookasta.

Aloitusviestissä on tarvittavat ohjeet osallistumiseen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: wertyupf - joulukuu 29, 2009, 10:05:53 ap
Mistä tunnistan ne lajikkeet mitkä haluan ottaa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jounix - joulukuu 29, 2009, 11:26:24 ap
Siellä on jokainen siemenpussi nimetty. Lisätietoa lajeista löydät mm. näiltä foorumeilta "lajikkeiden arvostelut", infernon sivustolta, fataliin siemensivuilta ja ihan googlen avulla. Ensikertalaisen kannattanee pitäytyä annuum-, baccatum- ja chinense-perheiden edustajissa. Mietit haluatko mietoa vai tulista, herkullista vai kitkerää ja tietenkin sen mukaan missä meinaat kasvattaa. Kolmimetriseksi kasvanut starfish saattaisi yllättää kesäisellä ikkunalaudalla..

Jos nyt jotain suosituksia ketjukirjeestä, sellaisia mitä oli paljon, niin jotain jalapenoa, baccatumeja oli paljon ainakin championia ja muita, chinejä jos tahdot niin ota jotain niistä lukuisista habaneroista ja vaikka naga morichia kavereille syötettäväksi. Kyllä noilla alkuun pääsee oikein mainiosti!

Toki jos kesäksi tahdot kasvattaa, niin kohta kannattaisi olla jo istuttamassa ja siemenkirje on melko hidas. Sen postittamisen hinnalla, vaivasta puhumattakaan, tilaa kyllä fataliilta jotain perussiemeniä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: wertyupf - joulukuu 29, 2009, 14:49:14 ip
Eli siemenet ovat kirjekuoressa pusseissa?Ahaa,kätevää.Kiitos!Saan ehkä Filagolta myös siemeniä,joten katsotaan myöhemmin,olenko mukana siemenketjukirjeessä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sepitepi - tammikuu 04, 2010, 19:08:59 ip
Tänään lähti kirje kohti seuraavaa osanottajaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ikke - tammikuu 07, 2010, 16:38:31 ip
Tänään kävi täällä kääntymässä, pitäis olla huomenna seuraavan laatikossa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - tammikuu 12, 2010, 16:27:40 ip
No niin kaikki jotka odottavat malttamattomasti kirjettä.
Kirje viihtyy täällä ylimääräisen päivän.
Fiksaan tuon kirjeen sisällön(enempi muovia ja muuta sälää kuin siemeniä)
Mukaan täältä kirjeeseen tarttuu joitakin villichilin siemeniä ja Pubescens ja C.Sp siemeniä ;)
Huomenna aamulla lähtee seuraavalle.
Anteeksi että pidättelen kirjettä ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - tammikuu 13, 2010, 01:17:18 ap
Per**le >:(
Siivous on tehty :P
Pussitin kaikki siemenet uudelleen.
Kirjeen koko pieneni puolella ja paino kanssa :)
Kirjeessä tällä hetkellä 84 lajiketta,elikkäs löytyy kaikenlaista mielenkiintoista.

MUUTAMA TOIVE KIRJEESEEN OSALLISTUJILLE!!
Ne jotka lisäävät lajikkeita voisivat laittaa nimimerkkiä alle,jos tulee jotain kysyttävää!
Siivotkaa podin jäänteet pois ennenkuin laitatte siemenet pussiin!
Tarkempia kuvauksia jos ei nimi ole selvillä!(Pelkkä Italia,Mongolia ym. ei paljoa chilistä kerro)
Käytä kirjeen mukana tulevia pusseja,niin kirje pysyy siedettävän kokoisena!
Laitan pusseja mukaan ÄLÄ PÖLLI OMAAN KÄYTTÖÖN
Kiitos!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bittipippuri - tammikuu 13, 2010, 02:06:08 ap
Huh. Vissiin melkoinen urakka. Kiitoksia vain kaikkien puolesta yhteishyvän tekemisestä. Täälläkin jo odotellaan näpit syyhyten kirjettä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tombola - tammikuu 15, 2010, 15:35:38 ip
Toi kirje oli kyllä odotettua siistimpi ja fiksumpi, kiitokset siis Chilicutterille mainiosta työstä! (jotenkin oli tullut kauhukuva isosta paketista joka ei mahtuisi edes postiluukusta sisään :D)

Koko iltahan tossa meni lajikkeita ihmetellessä, ja noihin eksoottisempiin en uskaltanut edes koskea :) muutamia perusbaccoja ja chinensejä otin sekä täydensin myös paria pussukkaa. Niin ja tosiaan, kirjeen vein aamulla postiin eli maanantaina pääsee jo seuraava tutkiskelemaan siemeniä! ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - tammikuu 19, 2010, 10:57:02 ap
Missäs kirje kuljeskelee? Paljonkos kirje painaa, ei taida selvitä yhdellä postimerkillä?  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - tammikuu 19, 2010, 17:03:50 ip
Eilen tuli kirje tänne ja tänään jo lähti eteenpäin Filagolle.

Kova urakka oli illan aikana käydä sisältö läpi sillä aikamoinen määrä oli lajikkeita kirjeessä, mutta sainhan sen käytyä läpi. Sieltä sun täältä nappasin siemeniä mutta kaikkiin joista otin jäi vielä runsaasti siemeniä.
Muutamia tyhjempiä pusseja sain omista täytettyä ja kokonaan uusiakin lajikkeita sain 4 kpl laitettua, joten ennestäänkin laaja lajikevalikoima vaan kasvoi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - tammikuu 20, 2010, 12:16:37 ip
Kirje saapui tänne tänään, juuri parahiksi, että ehdin pelastaa sen laatikosta sisälle lämpimään ennenkuin lähden työmaalle iltavuoroon. Tänään en siis ehdi purkaa enkä pakata, mutta onneksi huomenna on vapaapäivä... eli huomenna eteenpäin Atheokselle.

Filago, jonka Tovarii on jo vihertänyt olkapäänsä, mutta kasvupiste vielä siemenkuoren sisällä... jännitys on hirrrmuinen
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - tammikuu 21, 2010, 13:30:16 ip
Ja nyt kirje on sitten matkalla seuraavalle. Tullessa oli 88 lajiketta, lähtiessä 96. Kirje oli aika annuum-pitoinen, myös niitä kaivattuja meksikolaisia löytyy, Guajilloa, Serranoa ja Chilacaa. Myös Baccoja on kattava perusvalikoima, ja Chilicutterin jäljiltä Praeja ja Capsicum sp. monituinen joukkio. Toki Chinensejäkin on moneen makuun, Nagaa unohtamatta.

Koitin korjata suhdetta laittamalla pari uutta Chinenseä, Fatalii ja Limo, ja täydentelemällä muutamaa, mm. Red Savina sai vähän tuoretta kamaa. Ainut Annuum mihin koskin oli Goats Weed, jonka pussi oli tyhjenemässä niin täytin. Baccoja en tunkenut sekaan kuin uuden rakkauteni Aji Rojon. Pubeja samoin tein pari uutta pussia, Rocoto Rediä ja Rocoto Chile de Sedaa, kumpaakin suosittelen lämpimästi. Ja villiosioon kannoin korteni kekoon laittamalla Ulupica,largea eli Rocopicaa, Lanceolatumia ja Praetermissum CGN 22795:sta, sitä valkokukkaista, joka teki mulla ekana kesänä satoja marjoja pihalla. Praen suhteen historia toistaa itseään, itse poimin samasta ketjukirjeestä sen alkutaipaleella puolitoista vuotta sitten siemenen ( kiitos vain Sale), jonka jälkeläiset pääsivät nyt matkalle tähänkin kirjeeseen.

Chilicutterin jo mainittuja villipussukoita verotin useampaa parilla siemenellä, onneksi kaikkia oli paljon, ts. laajalle joukolle jos jokainen malttaa ottaa sen pari siementä eikä rohmua. Ja ihan ensimmäinen yritykseni kasvattaa Frutea alkanee pian, sillä mukana oli niin houkuttelevasti nimetty pussi: "Frutescens, vihreät kukat". Voisiko alkuperäinen kasvattaja kertoa lisää ko. kasvista? No, joka tapauksessa laitan toisen siemenen itämään kunhan ehdin vaaleitten siementen tämän vuotiseen idätykseen asti.

Filago, joka arpoo tilojaan ja aikaansa, uskaltaisiko laittaa jo tänä kesänä toisenkin Praen vai riittääkö tämän kesän uusiksi villeiksi entisten jatkoksi Gala ja Tovarii, yhden huoneen ikkunalautatilan nuo sit jo viekin, onneksi en asu yksiössä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - tammikuu 21, 2010, 13:43:00 ip
Eli kirje saattaa olla jo huomenna meikäläisen postilaatikossa  :D
Osaatko Filago suositella kirjeestä yhtä tai kahta villiä jota kokeilisin kasvattaa?  Tällä hetkellä kasvaa ulupica large, sitä ei tarvitse ehdottaa ;).
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - tammikuu 21, 2010, 16:02:46 ip
Lainaus käyttäjältä: Atheos__ - tammikuu 21, 2010, 13:43:00 ip
Eli kirje saattaa olla jo huomenna meikäläisen postilaatikossa  :D
Osaatko Filago suositella kirjeestä yhtä tai kahta villiä jota kokeilisin kasvattaa?  Tällä hetkellä kasvaa ulupica large, sitä ei tarvitse ehdottaa ;).


No Lanceolatum on tietenkin kaunis, varsinkin kukkivana mutta myös muulloin, jopa viherkasvina, ja tietenkin marjovana. Ja on oman kokemukseni mukaan helppo, ja ainakin muilla on nuo mun kasvini tän vuotiset siemenet on itäneet aika hyvin ja nopeastikin. Ja se ei kasva valtavan kokoiseksi. Ruoanlaittoon siitä ei sitten kyllä ole.

Praet sitten, itse kasvattamani 22795 kasvoi ensin suoraa paksua vartta yli puoli metriä ja yli 30 lehtiparia ennenkuin haarautui, eli siitä ei tullut valtavaa kuten Aji Inferno varoitti, mutta iso kyllä. ( Tällä hetkellä leikattuna alas, mutta uutta kasvua pukkaa, noin kaksi kertaa siihen tahtiin mitä muut alasleikatut.) Elinvoimaa ja kasvuvoimaa siis piisaa.... Ja sama vika saattaa olla niissä muissakin Praeissa, mitä Chilicutter laittoi, kuulemani mukaan kaikki Praet kasvavat helposti täyttämään koko ikkunan tai parvekkeen tai nurkan tai elämän. Se on sitten henk koht käsitys onko se etu vai haitta. Mutta joo, kannattaa arpoa joku numeroyhdistelmä Prae kokeiltavaksi. Useimmissa violetit kukat, eli nättejä ovat. Siemenet itävät hitaasti, mutta kasvit ovat helppoja kasvattaa ja marjat ovat hyviä kokkaukseen.

Muutamia Chilicutterin Capsicum Sp. merkinnällä olevia en uskalla suositella, kun pelkällä Species määritelmällä ne voivat olla ihan mitä vain, ja niissä olevia numerokoodejakaan en saanut auki, ts. löytänyt tietoa mitä niistä voisi olla odotettavissa. Tässä asiassa Chilicutter voisi meitä valistaa, jos on itse jo kasvattanut niitä? Itsekin osallistuin arpajaisiin, ja pitää kasvattaa se oma sitten kunhan on sopiva hetki.

Filago, joka vielä mainostaa niille ketkä epäröivät kirjeeseen osallistumista, että kirje meni 1.10 ekellä seuraavalle, joten mikään mahtava taloudellinen ponnistus tämä lähes sataan lajikkeeseen tutustuminen ei ole
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - tammikuu 21, 2010, 16:19:23 ip
Eli villeihin tutustuminen ei voi mennä pahasti metsään jos nappaan Lancen, yhden random praen ja yhden random C.Sp:n  :D

Atheos joka arpoo että sopiiko kerrostaloyksiöön yli vai alle 15 kasviyksilöä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bittipippuri - tammikuu 21, 2010, 16:23:59 ip
Lainaus käyttäjältä: Atheos__ - tammikuu 21, 2010, 16:19:23 ip
Eli villeihin tutustuminen ei voi mennä pahasti metsään jos nappaan Lancen, yhden random praen ja yhden random C.Sp:n  :D

Atheos joka arpoo että sopiiko kerrostaloyksiöön yli vai alle 15 kasviyksilöä


Jos on yksiö niin yli 15 kasvia, jos on kaksio, alle 15 ;P.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jeQQ - tammikuu 22, 2010, 01:55:20 ap
Mulla on kaksiossa nyt vissiin 21. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - tammikuu 22, 2010, 12:04:35 ip
Kirje saapui tänään, kyllä oli siemeniä! Paketissa oli tullessa 96 pussia. Täydensin lukemaa neljällä uudella lajikkeella, uusi lukema on siis täydet sata  8)

(http://img638.imageshack.us/img638/1527/img0368.jpg)

Verotin pussista C.Lanceolatumin, C.Sp cap505, ja C.Praetermissum cgn22795 villilajeja 2 siementä kutakin. Uusina lajeina pussiin laitoin De Arbol, 7 pod/7pot, cap220 ja Rocoto de san isidro. Tänään en varmaan saa kirjettä vielä postiin, kiitos kipeän polven. Maanantaina kirje kuitenkin jatkaa matkaa  ;)

Kannattaa panostaa pakkaamiseen, siemenet ei sovi kuoreen sullomalla.  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: descarga - tammikuu 23, 2010, 01:36:27 ap

Newbie kysyy, että kun tuo hieno kirje kopsahaa luukusta, niin mistä tiedän, minne lähetän sen seuraavaksi?

Asiasta kolmanteen, laitoin pari päivää sitten kourallisen CM:sta löytyneiden habanerojen siemeniä itämään. Nyt ne melkein kaikki pukkaa juurta. Hitsi, ei ollut tarkoitus, kokeilin vaan..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ikke - tammikuu 23, 2010, 07:47:05 ap
Lainaus käyttäjältä: descarga - tammikuu 23, 2010, 01:36:27 ap

Newbie kysyy, että kun tuo hieno kirje kopsahaa luukusta, niin mistä tiedän, minne lähetän sen seuraavaksi?

Asiasta kolmanteen, laitoin pari päivää sitten kourallisen CM:sta löytyneiden habanerojen siemeniä itämään. Nyt ne melkein kaikki pukkaa juurta. Hitsi, ei ollut tarkoitus, kokeilin vaan..


Listassa sinua seuraavan kuuluisi privailla sinulle osoitteensa, ja sinun itseäsi ennen olevalle.

Täälläkin pari samanlaista "Pirkka" habaneroa syksystä asti kasvanut, toinen punertaa jo ainoaa podiaan.. pääsee kohta maistamaan :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - tammikuu 25, 2010, 10:53:55 ap
Kirje liikkuu taas, saapuu varmaan Bittipippurille huomenna.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bittipippuri - tammikuu 27, 2010, 18:02:02 ip
Saapunut ja lähtenyt eteenpäin Lokille. Lähti ennen neljää, joten huomenna voi olla odotettavissa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Loki - tammikuu 28, 2010, 15:40:52 ip
Kirje saapui, on katsottu läpi, ja lähtee vielä tänään Hakkikselle 104 pussukkaa mukanaan.
Lisätty Pink Habanero, Numex Suave, Arpad ja Peri Peri.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hakkis - tammikuu 29, 2010, 20:13:16 ip
Kirje saapui perille ja lähtee maanantaina eteenpäin. ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hakkis - helmikuu 01, 2010, 15:54:28 ip
Kirje lähti eteenpäin Lolleropollerolle. Pitäisi olla huomenna perillä. Kirjeestä verotettu minulle uusien lajikkeiden taholta seuraavasti. Lanceolatum, C.Rhomboileum, Pratemissum , C.sp, Frute, ja muutama chinese ja yksi annuumi. Mukaan laitettu Bolivian Rainbow hybridi, tuntematon chinese, Scotch Bonnet ja lisätty siemeniä Inca Red Drop, Inca Berry, Cayanne Gold ja Habanero Yellow Bointed.  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: lolleropollero - helmikuu 02, 2010, 15:08:23 ip
Kirje postissa. Jos huomenna olis jo seuraavalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: descarga - helmikuu 04, 2010, 16:00:55 ip
Kirje tuli tänään. Laitan huomenna eteenpäin.

edit: Kirje liikkeellä taas.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - helmikuu 10, 2010, 04:27:03 ap
kirje tuli, koitan saada tänään lähtemään
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rusakko - helmikuu 12, 2010, 18:29:00 ip
Kirje saapui tänään. aikamoinen paketti, no onneks on viikonloppu aikaa katsella. koitan saada matkaan sunnuntaina niin on sitten tiistaina perillä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rusakko - helmikuu 12, 2010, 23:39:04 ip
Kävin läpi kirjettä ja tein seuraavaa:
Loin kirjeelle oman emailin, jotta pystyin rekisteröimään kirjeen thechilemanin sivulle http://www.thechileman.org/index.php (http://www.thechileman.org/index.php). Lisäsin kaikki löytämäni siemenet luomalleni käyttäjälle sivuston tietokannasta. Kopioin listan PDF muotoon ja lähetin juuri luomalleni emailille. Lisäksi kirjoitin ylön pussien nimet joita ei tietokannasta löytynyt.

Tarkoituksenani oli siis löytää jonkinlaiset selitykset eri lajeille ja antaa tuleville kirjeen saajille mahdollisuuden tutustua kirjeen sisältöön etukäteen.
Onko tämä nyt hyvä asia? Eli jaanko mailin tiedot(tunnus ja salasana), sivuston kirjautumistiedot(tunnus ja salasana), PDF:n ja listaamani lajikkeet tässä ketjussa? Haluatteko tietää mitä kirjeessä on vai pidetäänkö salaisuutena.

Ajatuksena tietysti että tulevat kirjeen saajan päivittävät kirjeen sisältöä jos siihen muutoksia tulee. Ja kun yhdistyksen sivuille saadaan parempi tietokanta niin siirretään tuo lista sinne :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - helmikuu 13, 2010, 01:33:46 ap
Ilman muuta kirje seis!!  Väärä toimenpide levittää tietoa yksityisten tietoa ympäri nettiä!! Kirje takas kärsälle ja uus kirje liikkeelle, jos halukkaita on? -
Anteeks vaan sulle. Mut on mun mielipide.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - helmikuu 13, 2010, 02:01:43 ap
Ei ole mitään oikeutta tehdä tuollaisia temppuja edes kysymättä muilta osallistujilta!! Nyt korjaat asian enää sen enempää selittelemättä!
Ja sillä chilisipulipikkellssi!!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ristokoo - helmikuu 13, 2010, 02:05:39 ap
Lainaus käyttäjältä: MasaT - helmikuu 13, 2010, 01:33:46 ap
Ilman muuta kirje seis!!  Väärä toimenpide levittää tietoa yksityisten tietoa ympäri nettiä!! Kirje takas kärsälle ja uus kirje liikkeelle, jos halukkaita on? -
Anteeks vaan sulle. Mut on mun mielipide.


Tähän aikaan en nyt ole ihan terävimmilläni, mutta eikös tarkoitus ollut laittaa ennakkotietoa kirjeen sisältämistä siemenistä, eikä henkilötietoja? Eli ihan hyvä juttu, jonka eteen Rusakko on nähnyt vaivaa. Ainahan toki on riski että mukaan ilmestyy väärääkin tietoa, jos joku humoristi tms. löytää täältä kirjautumistiedot... ;)

Risto
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - helmikuu 13, 2010, 03:37:12 ap
Pidän tarpeettomana pistää  siemenketjukirjeen sisältöä johonkin chilemanin  tiedostoon! - Tehkää niinkuin hyväksi näette.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rusakko - helmikuu 13, 2010, 09:32:48 ap
ei tietenkään mitään yhteystietoja, eihän mulla niitä edes ole, vain seuraavan.
mutta jos mielipide on että poistan tuon listan niin sen teen, ajattelin vain että olis hieman helpompi selvittää mitä lajikkeet ovat ettei jokaisen tarvitse niitä hakea erikseen

Edit: Poistin tiedot sivustolta, pahoittelen tapahtunutta. Ajattelin tosiaan että auttais ainakin aloittelevia, ainakin itselle selvensi huomattavasti kirjeen sisältöä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - helmikuu 13, 2010, 12:37:27 ip
Pelkkä listahan tuo olisi ollut mutta mielestäni olisi hankaloittanut tämän takkuilevasti kulkevan kirjeen kulkua entisestään.
Voihan kukin, joka haluaa, pistää sen listan sillä hetkellä kirjeessä olevista siemenistä vaikka tänne.
Pahoittelut, jos tuli avauduttua hieman liikaa. :(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rusakko - helmikuu 13, 2010, 12:49:19 ip
no eipä mitään. itseäni ainakin helpotti kun en noista lajikkeista oikeen mitään tiedä. no jos joku listalla seuraavina olevista haluaa tietoa niin pistää yksityisviestiä ja laitan pdf:n tulemaan jollain tavalla. paperina sitä ei tuohon mukaan kannata varmaan tulostaa, 32 sivua kuitenkin painaa jonkin verran
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MasaT - helmikuu 13, 2010, 14:49:23 ip
Toinen hyvä paikka mistä pääsee ainakin näkemään millaisesta chilistä on kyse on Petterssononline http://petterssononline.com/habanero/peppers.php?action=varieties.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rusakko - helmikuu 15, 2010, 00:03:50 ap
Muutama lajike pääsi idätykseen, vaikka niitä on jo liikaa, pari säilöön ensi kautta varten.
Täydensin Sweet Bananaa. Lisäsin Anaheimin, Madame Jeanetten sekä pitkän miedomman thaikku chilin, lyhyt ja tulisempi kirjeestä jo löytyi. Muita uusia ei itseltä löytynyt ja mahdolliset täydennettävät olivat jo aika piukassa, mm aji cristal :)
Huomenna suunta kohti seuraavaa ja varmaan tiistaina perillä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: descarga - helmikuu 15, 2010, 02:54:57 ap
Oonko mä vähän uuno kun en tajua, miksi kirjeen sisältöä ei olisi voinut listata. No, ei muuta kuin jatketaan. Kirje oli kyllä tavattoman hieno. Sääli, että 7podeja oli vain yksi siemen jäljellä. En raaskinut aloittelijana ottaa sitä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - helmikuu 17, 2010, 17:32:11 ip
Minun puolesta ainakin saa listata jos tykkää, kunhan lista koskee vain kirjeen sisältöä.
Löytyiskö vapaaehtoista joka tekisi kirjeestä kaksi kirjettä. Voin lähettää tyhjiä minigrip pusseja jos tarvii.
Kirjeen monistus toimisi vakuutena että kirje liikkuu jatkossakin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chiliminatus Maximus - helmikuu 18, 2010, 19:41:59 ip
pdf-lista on mitä mainioin, oikeasti auttaa kun on lajikuvauksia yhdessä tiedostossa.

Mutta kirje on nyt saapunut tänne, yritys on kova saada huomenna liikkeelle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: kapsituuttaaja - helmikuu 21, 2010, 01:30:48 ap
Joulukuun alussa poimin kirjeestä Chilacan siemeniä enkä oo saanu ainuttakaan itämään (savustetun värisiä?).
Kaikki muut itäny normisti, onko jollain samoja "fiiliksiä"? ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Loki - helmikuu 21, 2010, 02:12:29 ap
Ei oo Chilaca itäny. Tosin ei Aji Rojo tai Piri Pirikään.
Neljättä viikkoa ovat nyt paperin päällä kellumassa.

Edit. Perutaan tuo itämättömyys Piri Pirin osalta. Tänä aamuna vihdoin pienenpieni hännän alku näkyvissä, eikä vain yhdessä, vaan kaikissa kolmessa itämään laitetussa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - helmikuu 21, 2010, 11:02:31 ap
Sama juttu täälläkin, 2,5 viikkoa sitten laitettu multaan eikä ole chilaca itänyt...ainakaan vielä.

Muutenkin itävyys ollut vähän heikonlainen tuon kirjeen siemenillä. Ehkä puolet laittamistani eri lajikkeiden siemenistä itänyt.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - helmikuu 22, 2010, 18:25:07 ip
Lainaus käyttäjältä: Loki - helmikuu 21, 2010, 02:12:29 ap
Ei oo Chilaca itäny. Tosin ei Aji Rojo tai Piri Pirikään.
Neljättä viikkoa ovat nyt paperin päällä kellumassa.


Kun katselin kirjeen järjestystä, niin ne sun Aji Rojot on varmaan meikäläisen siemeniä. Mä laitoin samasta omasta pussista itselleni kaksi siementä 13.2. itämään kivivillaan akvaariolampun päälle. Toinen iti kolmisen päivää sitten, toinen eilen. Eli sulla on aika huono tuuri käynyt, jos useampaa yksilöä oot joutunut viikkokausia oottelemaan. Mutta jos nyt käy niin, että sulta loppuu siemenet ennenkuin joku itää, niin laita yv, saat lisää harjoittelumateriaalia täältä kyllä jos tarviit.

Filago, jolla on itsellä ollut ongelmia saada ketjukirjeen "Frute, vihreät kukat" lajiketta itämään... lisämateriaali olisi kohta tervetullutta, jos lajikkeen laittaja lukee tämän..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Loki - helmikuu 23, 2010, 18:58:41 ip
Lainaus käyttäjältä: Filago - helmikuu 22, 2010, 18:25:07 ip
Kun katselin kirjeen järjestystä, niin ne sun Aji Rojot on varmaan meikäläisen siemeniä. Mä laitoin samasta omasta pussista itselleni kaksi siementä 13.2. itämään kivivillaan akvaariolampun päälle. Toinen iti kolmisen päivää sitten, toinen eilen. Eli sulla on aika huono tuuri käynyt, jos useampaa yksilöä oot joutunut viikkokausia oottelemaan. Mutta jos nyt käy niin, että sulta loppuu siemenet ennenkuin joku itää, niin laita yv, saat lisää harjoittelumateriaalia täältä kyllä jos tarviit.

Filago, jolla on itsellä ollut ongelmia saada ketjukirjeen "Frute, vihreät kukat" lajiketta itämään... lisämateriaali olisi kohta tervetullutta, jos lajikkeen laittaja lukee tämän..


Kahta koitin, ei tulosta kummallakaan. Olivat nauttimassa kylppärin lattialämmityksestä ja adsl-boksin lämmöstä.
Jäi niitä siemeniä vielä pari, joten jos sitä laittaisi uudet tulille, niin eiköhän niistä sitten joku suostu itämään. Ei nyt niin huono tuuri voi olla (tai kädetön idättäjä) :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dragoon - helmikuu 25, 2010, 23:12:27 ip
Kirje tuli tänään, huomenna jatkaa matkaansa neljän uuden lajikkeen vahvistamana.  :)

Valtava määrä oli tullut uusia lajikkeita ja chilicutter oli tehnyt loistavaa työtä! Rusakon tekemä lista oli myös hyvä apu ja nopeutti läpikäymistä kovasti, suosittelen!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Cold Rose - maaliskuu 01, 2010, 21:14:10 ip
Missäs kirje nyt seikkailee?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dragoon - maaliskuu 01, 2010, 21:49:53 ip
Valitettavasti vasta tänään kerkesin työkiireiden vuoksi viemään kirjeen jatkamaan matkaansa. Huomenna tod. näk. seuraavalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chiliumi - maaliskuu 02, 2010, 10:08:16 ap
Alkaa uhkaavasti oma vuoro kirjeen hipeltämiseen lähestyä.. Jännityksen lieventämiseksi olisi kyllä mukava saada se lista jostain, onko se siis jossain netin syövereissä? vai millä tavalla tieto kulkee? Minusta listan voisi ihan hyvin linkittää tähän threadiin, vaikka sen avulla voisikin saada selville mitä lajikkeita ketjukirjeeseen osallistuneet nimimerkit ehkä kasvattavat. Vai miksiei?

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - maaliskuu 02, 2010, 11:21:07 ap
Lainaus käyttäjältä: Loki - helmikuu 21, 2010, 02:12:29 ap
Ei oo Chilaca itäny. Tosin ei Aji Rojo tai Piri Pirikään.
Neljättä viikkoa ovat nyt paperin päällä kellumassa.

Edit. Perutaan tuo itämättömyys Piri Pirin osalta. Tänä aamuna vihdoin pienenpieni hännän alku näkyvissä, eikä vain yhdessä, vaan kaikissa kolmessa itämään laitetussa.


Onko kyseessä tuo mun laittama Portugalilainen piripiri? Itsellä samaiset siemenet itivät viikossa.. :) Edit. I want to be in again. ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ddog - maaliskuu 09, 2010, 02:48:43 ap
Tähän ei varmaan pääse enää mukaan? Jos pääsee niin hinku kyllä olisi kova!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dragoon - maaliskuu 09, 2010, 13:36:09 ip
Lainaus käyttäjältä: ddog - maaliskuu 09, 2010, 02:48:43 ap
Tähän ei varmaan pääse enää mukaan? Jos pääsee niin hinku kyllä olisi kova!


Ei minun tietääkseni mikään estä liittymästä mukaan, ja kirje on jo varsin lähellä loppupäätä, joten luulisi ettei sen tuloon edes montaa viikkoa mene.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Cold Rose - maaliskuu 09, 2010, 19:24:46 ip
Lainaus käyttäjältä: ddog - maaliskuu 09, 2010, 02:48:43 ap
Tähän ei varmaan pääse enää mukaan? Jos pääsee niin hinku kyllä olisi kova!


Kyllä mäkin vasta viikko sitten pääsin mukaan :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ddog - maaliskuu 09, 2010, 19:53:34 ip
Lainaus käyttäjältä: Cold Rose - maaliskuu 09, 2010, 19:24:46 ip
Lainaus käyttäjältä: ddog - maaliskuu 09, 2010, 02:48:43 ap
Tähän ei varmaan pääse enää mukaan? Jos pääsee niin hinku kyllä olisi kova!


Kyllä mäkin vasta viikko sitten pääsin mukaan :)


Eli osoite Kärsälle ja tässä tapauksessa sinulle niin pääsee mukaan?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: habarento - maaliskuu 10, 2010, 11:58:48 ap
Missäköhän kirje menee tätänykyä?
Ilmoittauduin Kärsälle viimeviikolla, mutta tuon etusivun listan päivitys on maaliskuun alusta.
Taitaa pitää jonkin verran kiirettä tuon tsilipuljun kanssa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Harri1980 - maaliskuu 10, 2010, 14:26:36 ip
Niin pääseekö vielä oikeasti mukaan?

Ensi kaudeksi saisi hyvissä ajoin muutaman siemenen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Siemen - maaliskuu 10, 2010, 16:51:32 ip
Lainaus käyttäjältä: habarento - maaliskuu 10, 2010, 11:58:48 ap
Missäköhän kirje menee tätänykyä?
Ilmoittauduin Kärsälle viimeviikolla, mutta tuon etusivun listan päivitys on maaliskuun alusta.
Taitaa pitää jonkin verran kiirettä tuon tsilipuljun kanssa.

Kirje on täällä ja jatkaa matkaa huomenna.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 10, 2010, 18:45:16 ip
Laitan kaikki listaan siinä järjestyksessä kun mulle on viestit tullut.
En ole nyt kerinnyt niitä ruveta katteleen kun teen remonttia työn lisäksi ja yritän hoitaa chilitarviketta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - maaliskuu 16, 2010, 16:53:47 ip
Missä lie kirje menossa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Cold Rose - maaliskuu 18, 2010, 07:54:59 ap
Lainaus käyttäjältä: ARvngr - maaliskuu 16, 2010, 16:53:47 ip
Missä lie kirje menossa?


Sama itseäkin kiinnostaisi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chiliumi - maaliskuu 18, 2010, 14:24:31 ip
Toimitin kirjeen eilen seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - maaliskuu 19, 2010, 15:04:36 ip
Ei näy nimeä vieläkään listassa.. Koska nimilistaa päivitetään? ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - maaliskuu 24, 2010, 15:30:12 ip
No missäs kirje nykyään menee? Ilmeisesti ainakin viikko sitten lähtenyt postiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ristokoo - maaliskuu 24, 2010, 19:03:53 ip
Lainaus käyttäjältä: ARvngr - maaliskuu 24, 2010, 15:30:12 ip
No missäs kirje nykyään menee? Ilmeisesti ainakin viikko sitten lähtenyt postiin.


Tuli tänään mulle. En uskalla luvata että huomenna saisin vielä postiin, mutta perjantaina viimeistään.  :)

Edit:
Ja tänään (25.3.) lähti eteenpäin. Oikein hyvällä tuurilla seuraavalla jo ennen viikonloppua...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Cold Rose - maaliskuu 29, 2010, 16:11:45 ip
Jokos saapunut seuraavalle?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - maaliskuu 29, 2010, 18:15:51 ip
Joo tuli tänne ja lähtee täältä tänään postiin. Lajikkeita oli kyllä tällä kertaa paljon paremmin kuin viimeeksi kohdallani, eli siis alkusyksystä. Suurkiitos ja hatunnosto erityisesti Chilicutterille villeistä ja melkein samanmoiset Filagolle!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - maaliskuu 31, 2010, 03:30:23 ap
Tänään tuli mulle. Näyttäisi olevan 105 lajia, jos en ihan väärin laskenut ... huhhuh. Yritän kuitenkin saada eteenpäin samantien huomenna. Mihinkähän tässä joutuu? Eedenistä itään .... (=Pitkäniemen sairaala)  :o ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - maaliskuu 31, 2010, 20:20:16 ip
 ;D Postiin meni, eli lähi-Sivaan. Ilalla klo 20 ei kyllä posti lähde ...
Askartelin sinne listan niistä lajikkeista. Olis mukavaa varmaan seuraaville, että siihen noita vähän päivitteleekin. Ehkä  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Cold Rose - huhtikuu 04, 2010, 17:22:24 ip
Ei ole vieläkään saapunut tänne :/
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 04, 2010, 17:40:49 ip
Pääsiäisenä ei varmaan posti hirveemmin kulje.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jounix - huhtikuu 04, 2010, 21:24:38 ip
Siemenketjukirjeestä napattu "bolivian rainbow" näyttäisi olevan baccatum joka kasvattelee pitkiä, suippoja vihreitä podinalkuja :) Ei nyt ihan sitä mitä odotin mutta ehkä tostakin tulee vielä kiva koriste..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Cold Rose - huhtikuu 05, 2010, 17:58:49 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - huhtikuu 04, 2010, 17:40:49 ip
Pääsiäisenä ei varmaan posti hirveemmin kulje.


Joo totta :) Eiköhän huomenna sitten saavu.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - huhtikuu 07, 2010, 12:42:34 ip
Joko on cold rosen saavuttanut?  ;D

Odottavan aika on jälleen kerran ihmeellisen pitkä..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Cold Rose - huhtikuu 07, 2010, 14:37:21 ip
Just hain postilaatikosta kivan paksun kirjeen :)

Tänään illemmalla postiin, ehkä jopa ennen neljää.

EDIT: Postissa oli ennen neljää, tosin lähipostilaatikkoa ei tyhjennetäkkään klo 16 vaan 9 aamulla.  :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - huhtikuu 13, 2010, 21:40:11 ip
Tänään saapui, yritän toimittaa ennen töitä huomenna jo postiin kohti seuraavaa kotia. ;) Mahtavasti erilaisia lajikkeita, en kehtaa ottaa paria enempää, laitan mukaan uutta ja vanhaa. 8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Azukki - huhtikuu 14, 2010, 10:58:29 ap
Pakko sitä oli sitten itekkin osallistua  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Harri1980 - huhtikuu 14, 2010, 16:22:51 ip
Ilmeisesti tänne tulee kirje kohta. Tässä on vähän ylitöitä tiedossa, joten loppuviikko on kiireinen. Lupaan kirjeen postiin kuitenkin maanantaina, jos se tänne saapuu tämän viikon puolella.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TunturiTiger - huhtikuu 14, 2010, 19:53:35 ip
Jaaah.. Onko tähän kirjeeseen mahdollista päästä mukaan jossain vaiheessa? Vai pörrääkö tää kirje suljetussa sisäpiirissä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gali - huhtikuu 14, 2010, 21:07:43 ip
Kiinnostaisi myös päästä mukaan , jos kirjeen matka jatkuu (toiselle kierrokselle).

Tuli myös mieleen, että tällainen aarrearkku on ehkä syytä , jakaa vaikka 2. osaan, ettei koko setti katoa jossain vaiheessa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - huhtikuu 14, 2010, 21:56:22 ip
Ensimmäisestä viestistä löytyy ohjeet. Mukaan pääsee ja toista kierrosta tuskin tulee, tämä kirje taitaa käydä vain yhden kierroksen  ;). Tuo kahteen kirjeeseen jakaminen tuottaisi todennäköisesti vain älyttömästi vaivaa. Jos kirje sattuu menemään hukkaan, niin eiköhän uusi saataisi kasattua aika pikapuoliin jäsenten kesken.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - huhtikuu 15, 2010, 03:31:03 ap
Lainaus käyttäjältä: Harri1980 - huhtikuu 14, 2010, 16:22:51 ip
Ilmeisesti tänne tulee kirje kohta. Tässä on vähän ylitöitä tiedossa, joten loppuviikko on kiireinen. Lupaan kirjeen postiin kuitenkin maanantaina, jos se tänne saapuu tämän viikon puolella.

Kirje lähteekin vasta aamulla eteenpäin.. Anteeksi, töissä meni tämä päivä niin, että jäi lähettämättä. Tähän aikaan yöstä kun posti ei taida olla avoinna..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Harri1980 - huhtikuu 15, 2010, 03:34:06 ap
Lainaus käyttäjältä: chilimieli - huhtikuu 15, 2010, 03:31:03 ap
Lainaus käyttäjältä: Harri1980 - huhtikuu 14, 2010, 16:22:51 ip
Ilmeisesti tänne tulee kirje kohta. Tässä on vähän ylitöitä tiedossa, joten loppuviikko on kiireinen. Lupaan kirjeen postiin kuitenkin maanantaina, jos se tänne saapuu tämän viikon puolella.

Kirje lähteekin vasta aamulla eteenpäin.. Anteeksi, töissä meni tämä päivä niin, että jäi lähettämättä. Tähän aikaan yöstä kun posti ei taida olla avoinna..


Joo pitäisi silti perjantaiksi keretä. Töissä menee koko yö, joten eipä sitä olisi tänään jaksanut oikein syventyä mihinkään. Kunhan viikonlopuksi tulisi niin saisi sitten taas maanantaina heti eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilimieli - huhtikuu 15, 2010, 12:03:13 ip
Totta, olin ihan perjantaissa, paketti postissa, matka jatkuu.. ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Harri1980 - huhtikuu 16, 2010, 22:13:23 ip
Kirje on täällä. Kaksi lajia pääsin vähäisestä valikoimastani huolimatta lisäämään.

On muuten jo liiankin paljon lajikkeita. Vaikea valkata mitä ottaa.

Varmasti jokaiselle normaalikasvatajelle löytyy lajikkeita valittavaksi asti.

Maanantaina matka jatkuu.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: habarento - huhtikuu 21, 2010, 23:42:05 ip
Ketjukirje kävi täällä ja tänään vein postiin... mutta väärällä osoitteella.. :-[
Taisi tulla pieni mutka matkaan joolsan kautta..
Pahoitteluni tittelityylle ja muullekkin porukalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: joolsa - huhtikuu 22, 2010, 17:16:35 ip
Joo
Tuli vahingossa mulle, kun oon siemenketju2:ssa. Mutta no hätä, laitan sen eteenpäin pikimmiten.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gali - huhtikuu 27, 2010, 13:39:55 ip
Missä kirje on menossa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: joolsa - huhtikuu 28, 2010, 08:23:03 ap
Laitoin maanantain lähtevään postiin. Pitäisi olla tittelityyllä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jebus - huhtikuu 29, 2010, 17:57:45 ip
Tittelityy pisti viestiä, että on mahataudissa, eikä ole kerinnyt kirjettä tutkimaan. Lupasi ensiviikon maanantaina laittaa tännepäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jebus - toukokuu 04, 2010, 12:14:20 ip
Jej, kirje saapui äsken. Lähtee täältä eteenpäin huomenna tai viimeistään torstaina. Reilusti on kyllä lajikkeita.  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jebus - toukokuu 05, 2010, 14:01:51 ip
Kävin kirjeen äsken tipauttamassa lähipostiin, eli Omenilta löytynee huomenna postilaatikosta. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Omen - toukokuu 05, 2010, 18:24:20 ip
Mahtavaa :)
Saa sitten tällä viikolla laitettua luultavasti etiä päin :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Azukki - toukokuu 11, 2010, 00:11:58 ap
tänään tuli tänne ja todennäköisesti saan laitettua huomenna etiäppäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Azukki - toukokuu 11, 2010, 11:54:50 ap
postiin pistin etiäppäin seuraavalle
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gali - toukokuu 11, 2010, 16:09:02 ip
Hienoa.
Kirjettä odottelen...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jasssu - toukokuu 11, 2010, 21:12:48 ip
miten tähän kirjeeseen pystyy osallistumaan vai oonko myöhässä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jebus - toukokuu 11, 2010, 23:03:49 ip
Ketjun ensimmäisestä viestistä löytyy selkeät ohjeet. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jasssu - toukokuu 11, 2010, 23:16:16 ip
Lainaus käyttäjältä: Jebus - toukokuu 11, 2010, 23:03:49 ip
Ketjun ensimmäisestä viestistä löytyy selkeät ohjeet. :)


aattelin vaa et pystyyköhä siihe osallistumaa ja kyl siihe näköjää pystyy, hyvä homma  :D .
ei vaa vielä pysty osallistuun ku ei voi osotetta laittaa ku tullee muuttohommia enskuun alussa eikä oo vielä uutta kämppää tiedossa  :(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gali - toukokuu 12, 2010, 15:30:41 ip
Tänne kirje saapui tänään. Laitan huomenna eteenpäin...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gali - toukokuu 12, 2010, 21:42:04 ip
Olipas paljon eri lajeja.
Pää vieläkin pyörällä.
Kiitos kaikille siemeniä lisänneille. Jokusen otin ja jokusen matkaan laitoin.

Vein kirjeen postiin, mutta eipä taida huomenna kulkea.
Sitten kun kulkee, niin seuraavalle kirje on tulossa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Alivakaa - toukokuu 14, 2010, 12:38:45 ip
Jes. Ei tullut vielä tänään, mutta maanantaina sitten. Innolla odotellaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - toukokuu 15, 2010, 17:36:44 ip
Osallistumishalukkuus ilmaistu, koskas listaa päivitetään?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Alivakaa - toukokuu 18, 2010, 15:28:26 ip
Eilen tuli kirje postin mukana, ja tänään oon saanut tarvittavat lajikkeet valkattua. Oli kyllä hyvä määrä mielenkiintoisa lajikkeita :). Valitettavasti ei vaan ollut yhtään Pubeja tarjolla, ja frutescensejakin oli vain yksi lajike.

Uusia lajikkeita tuli otettua reilu kymmenen, ja tilalle pistin viisi uutta lajiketta, Baccatumeita pääasiassa.

Kirjeen mukana tullut siemenlista oli varsin hyödyllinen, siitä näki heti mitä mitä lajikkeita kirjeessä ei vielä ollut.Sitten oli helppo pistää puuttuvat lajikkeet kuoreen mukaan.

Mun jälkeen jonossa olevat voisivat pistää mulle yksityisviestillä osoitetietojaan, niin voin sitten lähettää kuoren eteenpäin. 


Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: maitos - toukokuu 20, 2010, 17:56:24 ip
Kirje on nyt täällä. pistän maanantaina eteenpäin
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TunturiTiger - toukokuu 26, 2010, 20:21:37 ip
Kirje tuli. Katson illalla sen läpi ja mietin mitä teen. Mihin laitan sen menemään? Kärsällekkö? Lähteekö uusi kierros sieltä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - toukokuu 26, 2010, 20:45:37 ip
Laitoin kärsälle jo pari viikkoa sitten viestiä osallistumishalukkuudesta, ei ole vielä nimi ilmestynyt listalle. Ilmeisesti meikäläinen olisi seuraava jos listaa joskus päivitellään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kaltsu - toukokuu 26, 2010, 21:11:02 ip
Täälläkin halukas ilmouttautuu ketjuun mukaan, jos mahdollista. Laitoin yv:tä kärsälle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - toukokuu 26, 2010, 21:15:24 ip
Nyt se on päivitetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: miemsl - toukokuu 27, 2010, 18:47:27 ip
Alkaa jo vähän poltteleen kun lähelle tulee, eli kelläs tuo kirje on nyt?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - toukokuu 27, 2010, 19:28:58 ip
Pitäisi olla Tunturitiikerillä tai jopa matkalla meikäläiselle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TunturiTiger - toukokuu 27, 2010, 21:35:54 ip
En ehtinyt tänään postiin ennne viittä joten se lähtee laatikosta vasta huomenna.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - kesäkuu 01, 2010, 19:26:20 ip
Kirje tuli tänään, yritän saada postiin huomenna tai viimeistään torstaina. Uusina lajeina lisäsin annuumi Royal black ja prae cgn22795.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TunturiTiger - kesäkuu 01, 2010, 19:55:34 ip
niin joo... Piti mainitsemani aikaisemmin, että lisäsin caribean red habaneron kirjeeseen. sori..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - kesäkuu 03, 2010, 11:45:45 ap
Kirje jatkoi tänään matkaa, ehkä on jo huomenna seuraavalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Miksu77 - kesäkuu 04, 2010, 15:40:09 ip
Kirje tuli tänään ja laitoin sen menemään seuraavalle, varmaan on maanantaina perillä.
Laitoin sinne näitä Rocoto de san isidro, 7Pod, Numex bailei piquin ja Lemon drop.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: popcornmaker - kesäkuu 08, 2010, 17:43:08 ip
Kirje kävi ja laitoin jo seuraavalle
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mikho - kesäkuu 09, 2010, 22:54:25 ip
Kärsälle laitettu yksäriä osallistumishalukkuudesta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: miemsl - kesäkuu 10, 2010, 19:55:34 ip
Kirje tuli tänään, valintoja, valintoja...119 pussukkaa mukana...osa jo onneksi tyhjiä niin valinta hiukan helpottuu  ;)

Lisään vielä mukaan kolme italialaista c.annuumia. Luulisin että ovat tulettomia, omat kasvit ei ole vielä ehtineet satoa antamaan
Peperone quadrato rosso - punainen kellopaprika
Peperone friggitello- vihreä pitkänomainen
Peperoncino ornamentale - pienikasvuinen värikkäät

Nuo siemenet on tuottanut Sgaravatti puutarha, löytyy noista jotain tietoakin http://www.sgaravatti.net/uk/prod/pep.htm

Huomenna laitan kirjeen seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hegu - kesäkuu 13, 2010, 16:26:38 ip
täältä myös laitoin Kärsälle yksäriä osallistumishalukkuudesta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pasilo - kesäkuu 15, 2010, 22:32:58 ip
Tänään kävi minun luonani ja laitoin myös eteenpäin, pitäsi olla mahdollisesti huomenna seuraavalla
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: gunslinger - kesäkuu 17, 2010, 21:10:21 ip
haluaisin ilmottautua listalle!!! :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kaltsu - kesäkuu 18, 2010, 19:09:17 ip
Piti laittaa tänään kirje eteenpäin, mutta saamattomuutta jäi laittamatta. Mutta vannon kautta kiven ja kannon että maanantaina jatkaa matkaa.  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jump - kesäkuu 22, 2010, 19:03:24 ip
Tänään tuli mulle ja pyrin viemään vielä huomenna postiin. 

Kirjeessä on ihan kivasti mukavasti siemeniä, mutta osa pusseista oli päässyt aukeamaan. Laitoin ne kirjen pohjalla olleet siemenet yllätyspussiin.
Kirjeen mukana ollut lista siemenistä ei taida pidää enää paikkansa tai en ainakaan löytänyt paria lajia joista olen kiinnostunut. Joku jolla olisi aikaa ja innostusta (itse en valitettavasti ehdi tällä kertaa) voisi tutkia pussin sisällön ja tehdä uuden listan kirjaan mukaan. 

EDIT: Kirje viety tänään(23.6) postiin ja varmaan siis huomenna seuraavalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hegu - kesäkuu 24, 2010, 15:52:18 ip
tänään tuli mulle yritän selata ne läpi ja huomenna vien postiin. lajikkeita oli ja otin noin 6 eri lajiketta esim. bovilian rainbow, cayanne, lemon drop ja otin ylläripussista muutaman siemenen...... Ai niin lisäsin pussiin omia c.Annuumeja ja aji critaleita joita kyllä oli jo.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Erska - kesäkuu 26, 2010, 01:48:51 ap
Hyvää juhannusta!  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hegu - kesäkuu 26, 2010, 09:31:28 ap
eilen laitoin 8 aikaan paketin menemään temakalle :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Temakka - kesäkuu 30, 2010, 08:19:26 ap
Kirje tuli eilen meikäläiselle ja laitan sen matkaan heti kun saan osoitteen Erskalta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Erska - heinäkuu 02, 2010, 18:23:57 ip
Kirje tuli tänään ja lähti samantien matkaan. Pitäis olla maanantaina danipilla  8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dani - heinäkuu 03, 2010, 09:51:15 ap
Lainaus käyttäjältä: Erska - heinäkuu 02, 2010, 18:23:57 ip
Kirje tuli tänään ja lähti samantien matkaan. Pitäis olla maanantaina danipilla  8)


Yritin laittaa YV:tä sekä Erskalle, että Kärsälle, mutta täältä mökiltä saattaa hieman yhteydet tökkiä. Pääsen siis laittamaan kirjettä eteenpäin vasta kun palaan möksältä, mutta eipä tuossa listalla olekaan meikän perässä ketään, joten nou hätä? :D

Eli laitanko Kärsälle seuraavaksi vai pidänkö tallessa, kunnes listalle saadaan lisää porukkaa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - heinäkuu 03, 2010, 13:02:38 ip
Lainaus käyttäjältä: danip - heinäkuu 03, 2010, 09:51:15 ap
Eli laitanko Kärsälle seuraavaksi vai pidänkö tallessa, kunnes listalle saadaan lisää porukkaa?
Sanoisin että pidä tallessa. Kärsällä taitaa olla muitakin kiireitä sen verran ettei siinä varmaan yhtä siemenkirjettä kaivata pyörimään käsissä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Butch - heinäkuu 03, 2010, 14:35:27 ip
Lainaus käyttäjältä: danip - heinäkuu 03, 2010, 09:51:15 ap
Lainaus käyttäjältä: Erska - heinäkuu 02, 2010, 18:23:57 ip
Kirje tuli tänään ja lähti samantien matkaan. Pitäis olla maanantaina danipilla  8)


Yritin laittaa YV:tä sekä Erskalle, että Kärsälle, mutta täältä mökiltä saattaa hieman yhteydet tökkiä. Pääsen siis laittamaan kirjettä eteenpäin vasta kun palaan möksältä, mutta eipä tuossa listalla olekaan meikän perässä ketään, joten nou hätä? :D

Eli laitanko Kärsälle seuraavaksi vai pidänkö tallessa, kunnes listalle saadaan lisää porukkaa?


ainakin meikäläinen tulis vielä mielellään mukaan vaan jos pääsee, Kärsälle pistin tuossa jokunen päivä sitten YV:tä.
Nimim. Ajoissa kuten aina  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - heinäkuu 03, 2010, 15:23:44 ip
Listalle on tulossa nimiä lisää. Päivitän varmaan huomenna listaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dani - heinäkuu 04, 2010, 20:45:29 ip
Lainaus käyttäjältä: Erska - heinäkuu 02, 2010, 18:23:57 ip
Kirje tuli tänään ja lähti samantien matkaan. Pitäis olla maanantaina danipilla  8)


Vielä tänään ei kolahtanut laatikkoon.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Erska - heinäkuu 04, 2010, 21:55:19 ip
tänään onkin sunnuntai eikä posti kai kulje  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dani - heinäkuu 04, 2010, 23:01:14 ip
Lainaus käyttäjältä: Erska - heinäkuu 04, 2010, 21:55:19 ip
tänään onkin sunnuntai eikä posti kai kulje  ;D


Oho, taidanpa olla pahasti vielä lomalla :D Tai sit loman tarpeessa..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dani - heinäkuu 05, 2010, 18:32:42 ip
Lainaus käyttäjältä: danip - heinäkuu 04, 2010, 23:01:14 ip
Lainaus käyttäjältä: Erska - heinäkuu 04, 2010, 21:55:19 ip
tänään onkin sunnuntai eikä posti kai kulje  ;D


Oho, taidanpa olla pahasti vielä lomalla :D Tai sit loman tarpeessa..


No eipä tullut nyt oikeanakaan maanantaina.. syyhyttää jo päästä tutkimaan paketin sisältöä!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dani - heinäkuu 06, 2010, 15:53:12 ip
Tänään tuli paketti postissa. Taidan setviä sen läpi ennen lähettämistä seuraavalle, sillä tuo lista ei pidä alkuunkaan paikkaansa ja todella monet pussukat ovat tyhjillään. Onpahan sitten seuraavilla ketjulaisilla helpompi käydä siemenet läpi!

Kapsikumi jos tätä lukee, niin laitappa YV:llä yhteystiedot!

Omista lisäyksistäni mainittakoot outo tabascon tyyppinen mutantti (muistuttaa perus tabascoa), mutta lienee kuitenkin annuum -sukua. Sain podeja ja niistä siemeniä, mutta en ole itse vielä kasvattanut. Jos joku uskaltaa tämän kasvattaa, niin laittakaa mulle infoa ;) Itse vielä olen epäröinyt tilan puutteen vuoksi..

Vähän tietoa kasvista: Kasvutapa on matala, koristekasvimainen. Pienet suipot podit kasvavat ylöspäin, kypsänä punaiset, podeilla oudot pienet mutantti-liepeet tyvessä. Tulisuutta löytyy.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dani - heinäkuu 06, 2010, 17:29:05 ip
Tässä siemenketjukirjeen tämänhetkinen sisältö:

Yli 10 kpl jäljellä
"Cheyenne" kenties tuleton
"Pitkä miedompi thaikku chili"
"Thaimaa, pienet tuliset podit"
Aji Cristal
Aji Benito
Apache
Bolivian Rainbow
Bolivian Rainbow Hybridi (mahd. Cayenne)
Caribean Red Habanero
Cayenne
Champion
Cherry Bomb
Chilimielen Yllärimixaus
Golden Cayenne
Habanero Red Uganda
Inca Red Drop
Italia
Jalapeno (market)
Jalapeno Early
Keltainen Ramiro
Lemon Drop
Limo
Limon
Lombardo
Long Pequin
Nattaly
Orange Bell
Palermo Sweet
Peperoncino
Peperone Friggitello
Peperone Quaduto rosso
PI 20560
PI 441551
Pimento De Padron
Punainen suippopaprika (market)
Rawit (market)
Red Habanero (market)
Rocotillo Twins
Serrano (market)
Sun Flame
Sweet Banana
Tabasco-tyyppinen mutantti (annuum)
Tuntematon C. Annuum (ks hegun kausi 2010)
Yolo Wonder


Vähän jäljellä
Aji Brown
Aji Chombo
Anaheim
Buenos Carbide
C01172
CAP 214
CAP 505
Cherqui
Chilaca
CO 2598
De Arbol
Delicas
Fresno
Guajillo
Habanero Yellow Pointer
Peito de Moca
Red Savina
Siberian
Stripe
CGN 22795
Kaleidoskop
Malagueta PI 260541
Peruvian Chinense
Starfish
Tortig
Super Chili
Sun Flame Red
Cheyenne
Naga Morich
Scotch Bonnet
Cayenne Long Slim
Cigaretta di Bergamo
Apache
CAP 1151


LOPPU
"C. frutescens vihreät kukat"
7 pod
Aconcagua
Black Scorpion Tonque
CAP 1042
CAP 1141
CAP 1204 "Chili tepin"
CAP 1531
CAP 357
CGN 22871
Fatalii
Harold St. Barts
Hungarian Hot Cherry
Lanceolatum
Long Chocolate Habanero
Malawi Birdseye
Numex Bailey Piquin
Omnicolor
PI 585267 "Turbo Pube"
Piri Piri
Rainforest
Red Tinkerbell
Rocoto de san Isidro
Royal Black
Sweet Datil
Thai Dragon
Tuntematon Iranista
White bullet (White pearl) Habanero
Yellow Adjuma
Inca Berry
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: masaman - heinäkuu 06, 2010, 22:34:32 ip
Onkos joillakin laittaa sinne nagaa ja bhut jolokiaa tai muita tosi tulisia chilin siemeniä joukkoon ennen kuin se tulee minulle. Mahdollisimman tulisia kaipaisin, kiiiitän ja kumarran!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: kapsituuttaaja - heinäkuu 07, 2010, 01:15:36 ap
Lainaus käyttäjältä: masaman - heinäkuu 06, 2010, 22:34:32 ip
Onkos joillakin laittaa sinne nagaa ja bhut jolokiaa tai muita tosi tulisia chilin siemeniä joukkoon ennen kuin se tulee minulle. Mahdollisimman tulisia kaipaisin, kiiiitän ja kumarran!

Laitan sulle muutamat nagat ja 7-podit ainakin.
Yellow Adjumaa pistelen kanssa, kannattaa kokeilla,tokaa vuotta kasvatan ja tänä vuonna tuli älyttömän tulisia podeja ja siinä sivussa helkkarin hyvän makusiaki.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dani - heinäkuu 07, 2010, 16:28:48 ip
Pitäisikö laittaa eteenpäin tuolle kapsituuttaajalle, kun kapsikumista ei ole kuulunut mitään? Katsoin hänen profiilistaan, että viimeksi ollut foorumeilla 28. kesäkuuta..

Kapsituuttaaja: voisit pistää YV:llä yhteystietoja siltä varalta, ettei kapsikumi herää tässä päivän sisällä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hegu - heinäkuu 08, 2010, 22:07:33 ip
pistä vaan seuraavalle menemään
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dani - heinäkuu 09, 2010, 13:17:20 ip
Tänään lähti vihdoin Kapsituuttaajalle. Toivottavasti on jo maanantain perillä!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mikho - heinäkuu 10, 2010, 17:45:20 ip
En saanu laitettua osoitetta, ku on ollu netti poikki muuton takia. Oiskohan mahdollista päästä johonkin väliin?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: kapsituuttaaja - heinäkuu 13, 2010, 11:57:49 ap
Nyt läks Butchille.
Olipa laihtunu joulukuusta! Rantakunnossa? ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Butch - heinäkuu 13, 2010, 12:39:57 ip
Jos muille, elikkä mun jälkeen tuleville, käy niin voisin vaikka pistää kapsikumille eteenpäin kun kirje tänne seuraavana tulee. Mielipiteitä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Butch - heinäkuu 14, 2010, 19:39:47 ip
Saapui tänään tänne ja vaikein tehtävä tehty, eli päätetty mitä ottaa testaukseen. Huomenna pistän eteenpäin Masamanille. Toivottavasti pääsee vielä kapsikumillekin jossain vaiheessa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - heinäkuu 14, 2010, 19:40:43 ip
Lisään kapsikumin jonon perään kun päivitän listaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: masaman - heinäkuu 21, 2010, 20:16:41 ip
täyttelin vähän vajaita ja huomenna pistän postiin jos ehdin töistä ajoissa tai sitten illalla jos en ehdi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Larski - heinäkuu 27, 2010, 00:09:30 ap
Tänään tuli paketti postissa ja huomenna lähtee Neofelisille. Täyttelin vajaita pusseja ja lisäsin pari lajiketta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Neofelis - heinäkuu 29, 2010, 00:08:40 ap
Saapui. Jokunen siemen otettu ja useampaa lajiketta laitettu tilalle, mm. Pink Habaneroa, Heart Throbia ja Cherqui x Bolivian Rainbow F2:ta. Ehtinen huomenna laittaa eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tagl - elokuu 03, 2010, 11:13:00 ap
Kirje saapui tänään postiin ja lähtee viimeistään huomenna jatkamaan matkaa.  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hessi - elokuu 04, 2010, 19:08:29 ip
sain viestiä, että ketjussa on ollu Rocoto, ja siinä merkintä Hessi,
ilmoitan ,etten ole ketjuun yhtään rocoton siementä laittanut,
joten siemenet eivät ole minulta! ehkä joltain joka on kasvin minulta tilannut tai simenen joskus saanut,
joten en voi tietää onko kyseessä Rocoto orange vai keltainen Rocoto, mutta jokainen joka kasvatta niin bodin muodosta se sitten selviää.
keltainen rocoto on kuin paprika pienois koossa ja orange sitten pitkulaisen mallinen
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Herra 47 - elokuu 05, 2010, 06:19:38 ap
juurikin toisinpäin hessiseni ;)

rocoto orange (virallinen nimi) kyseiselle on kuten paprika ja pitkulainen suipompi on jokin keltaisen värinen rocoto(canario tyyppiä) kyseiset lajikkeet ovat minulta alunperin lähtöisin
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mikho - elokuu 06, 2010, 11:15:35 ap
Kirje saapui eilen ja nyt olis lähtövalmiina, mutta osoite puuttuu. Jos smuck ei ole kuulolla, niin tiipii78 vois laittaa osoitetta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mikho - elokuu 06, 2010, 11:54:34 ap
Smuck laittoi osoitteen, joten kirje lähtee tänään postiin.

Laitoin uutta kirjeeseen:
Ultra pube
Datil sweet
Joe's Long
Malawi birdseye

Täydensin:
Champion
Inca red drop
Rawit (market)

Saattoi olla vielä muutakin mitä en muista..on vähän kaaosta noiden siementen kanssa.

Myös bleedy kävi jälleen vaihtareilla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TeemuT - elokuu 06, 2010, 16:40:34 ip
Onko siemenketjukirjeeseen mahdollista päästä mukaan vaikka minulla ei ole laittaa mitään sinne tilalle (vasta aloittanut harrastuksen ja kolmea lajiketta itämässä)?
Onko mitään arvioita, että kuinka paljon siemenkirjeen lähettäminen kustantaa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tagl - elokuu 06, 2010, 20:25:50 ip
Lainaus käyttäjältä: TeemuT - elokuu 06, 2010, 16:40:34 ip
Onko siemenketjukirjeeseen mahdollista päästä mukaan vaikka minulla ei ole laittaa mitään sinne tilalle (vasta aloittanut harrastuksen ja kolmea lajiketta itämässä)?
Onko mitään arvioita, että kuinka paljon siemenkirjeen lähettäminen kustantaa?
Itsellä maksoi 1.50€
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: smuck - elokuu 09, 2010, 14:55:34 ip
Kirje saapui tänään ja jatkoi matkaa eteenpäin tiipii78:lle

Laitoin uutta/täydensin loppuneet:
Trindad scorpion morouga blend (pari)
Cheiro amarela (paljon)
Habanero large brown (muutama)
Habanero pointed yellow (paljon)
Habanero caribbean red (muutama)
starfish (muutama)
birds eye (muutama)

Otin viimeisen (1kpl): Siberian
/smuck
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tiipii78 - elokuu 10, 2010, 08:49:12 ap
Kävin eilen hakemassa smuckilta kirjeen.
Johannesh  voisi laittaa osoitetta niin saadaan taas eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - elokuu 10, 2010, 11:37:28 ap
Onko olemassa mitään listaa siitä mitä kirje tällä hetkellä sisältää?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bugs1 - elokuu 11, 2010, 22:43:49 ip
Mä oon hollilla jos johannesh ei vastaile.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tiipii78 - elokuu 11, 2010, 23:06:11 ip
Laitahan bugs1 osoitetta. Jos huomisaamuna Johannesh ei oo laittanut viestiä niin laitan kirjeen sulle tulemaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: joonast - elokuu 13, 2010, 21:10:13 ip
Terve olen uusi foorumilla joten kaikkille moro vaan!

Chilikausi nro 2 menossa ja tuossa olisi kuva caribbean red habanerosta..
(http://i146.photobucket.com/albums/r269/Kichiko--Chan/kuva7-1.jpg)

Bonsai puut ovat omaa alaani ja voitte käydä vilkaisemassa:

http://www.bonsaifi.net/keskustelu/viewtopic.php?id=960 (http://www.bonsaifi.net/keskustelu/viewtopic.php?id=960)

Kiinnostaisi erityisesti pienilehtiset/koristeväritytetyt ja etenkin nopeakasvuinen chili-lajikke joten vinkkiä vaan privaan.

-joonast
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bugs1 - elokuu 14, 2010, 01:11:11 ap
tietenkin olin poissa pari päivää mut osoite toimitettu.
mihinkäs mä tän pistän ku mun jälkeen ei ollut ketään? uusi kierros?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: joonast - elokuu 14, 2010, 10:29:21 ap
Lainaus käyttäjältä: bugs1 - elokuu 14, 2010, 01:11:11 ap
tietenkin olin poissa pari päivää mut osoite toimitettu.
mihinkäs mä tän pistän ku mun jälkeen ei ollut ketään? uusi kierros?


Jos uskallatte mulle lähettää niin olisinkohan seuraava?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - elokuu 14, 2010, 10:49:24 ap
Listaa päivitetty taas.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jasssu - elokuu 18, 2010, 14:51:42 ip
missä kirje on tällä hetkellä menossa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: joonast - elokuu 18, 2010, 23:15:44 ip
Sitä minäkin ihmettelen...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bugs1 - elokuu 20, 2010, 00:02:28 ap
ei o ainakaan mulle tullut vielä. ehkä se huomen tulee
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TeemuT - elokuu 22, 2010, 15:58:29 ip
Lainaus käyttäjältä: bugs1 - elokuu 20, 2010, 00:02:28 ap
ei o ainakaan mulle tullut vielä. ehkä se huomen tulee


Onkos kirje mahtanut jo saapua vai onko vieläkin teillä tuntemattomilla?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tiipii78 - elokuu 22, 2010, 16:10:47 ip
Kirje lähti vasta perjantaina, kun en ollut kotosalla alkuviikosta.
Lienee huomenna perillä bugs1:llä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bugs1 - elokuu 24, 2010, 19:53:42 ip
kirje tuli eilen ja pääsen sen sisältöön huomenna tarkemmin perehtymään. yritän kumminkin saada sen huomenna jo eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bugs1 - elokuu 26, 2010, 01:02:46 ap
Kirje lähtee Jasssun suuntaan tänään siis torstaina.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - elokuu 27, 2010, 12:13:38 ip
vieläkö on mahdollista päästä siemenketjukirjeeseen mukaaan?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jasssu - elokuu 30, 2010, 19:14:00 ip
vein kirjeen tänään postiin. pistäs olla viimestää ylihuomenna teemut:llä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TeemuT - syyskuu 01, 2010, 19:59:58 ip
Tänään napsahti kirje postilaatikosta! omarosa voisi laittaa yhteystietojaan tulemaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 01, 2010, 21:45:26 ip
laitoin.teemut:eelle

198.Fugi  voisitko laittaa osoitetietosi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fugi - syyskuu 01, 2010, 22:46:42 ip
Pistin osotteen.
Mites nyt ku kerta oon viiminen?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - syyskuu 02, 2010, 00:09:42 ap
Lainaus käyttäjältä: Fugi - syyskuu 01, 2010, 22:46:42 ip
Pistin osotteen.
Mites nyt ku kerta oon viiminen?



olisin kiinnostunut saamaan siemenketjukirjeen käymään täälläkin päin, mutta Kärsä Babar ei ole vastannut vielä mitään haluuni ilmoittautua. Mitenhän se on, voiko sitä laittaa tännepäin?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - syyskuu 02, 2010, 05:55:52 ap
Päivitin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: piiperö - syyskuu 02, 2010, 07:44:26 ap
Pääseekös vielä mukaan?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - syyskuu 02, 2010, 07:48:50 ap
Pääsiskö vielä mukaan?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 07, 2010, 14:33:50 ip
Lainaus käyttäjältä: TeemuT - syyskuu 01, 2010, 19:59:58 ip
Tänään napsahti kirje postilaatikosta! omarosa voisi laittaa yhteystietojaan tulemaan.


Ei tullut vielä tänään. jos ehdit viemään postiin ennen klo17.30 niin on huomenna täällä , vai mikä tilanne teemut:llä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TeemuT - syyskuu 07, 2010, 14:35:39 ip
Pahoittelut viivästymisestä. Olen ollut reissussa ja tulin tänään vasta kotiin. Laitan kirjeen matkaan huomen aamulla!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - syyskuu 07, 2010, 20:02:33 ip
Lainaus käyttäjältä: Leevi22 - syyskuu 02, 2010, 07:48:50 ap
Pääsiskö vielä mukaan?


Ei oo vastausta tullu.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 09, 2010, 15:32:38 ip
Ei tullu tänään jos postiin ennen klo 16.30 niin huomenna perjantaina täällä, voithan laittaa nimen uudestaan listan perään jos nyt et ehdi katsoa siemeniä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 10, 2010, 14:11:52 ip

Vs: Siemenketjukirje
« Vastaus #622 : Syyskuu 01, 2010, 18:59:58 » Lainaus  Tänään napsahti kirje postilaatikosta! omarosa voisi laittaa yhteystietojaan tulemaan.

Lainaus käyttäjältä: TeemuT - syyskuu 07, 2010, 14:35:39 ip
Pahoittelut viivästymisestä. Olen ollut reissussa ja tulin tänään vasta kotiin. Laitan kirjeen matkaan huomen aamulla!


Ei tullut tänäänkään, laita yhteys tiedot , voin hakea huomenna helsingistä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 11, 2010, 08:04:07 ap
Ei tullut yht tietoja , eikä kuulu mitään . Missä kirje , teemu?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 13, 2010, 16:29:46 ip
Ei tullut siemen ketjukirje tänäänkään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - syyskuu 13, 2010, 17:22:01 ip
Lainaus käyttäjältä: omarosa - syyskuu 13, 2010, 16:29:46 ip
Ei tullut siemen ketjukirje tänäänkään.


eiköhän se huomenna tule, jos se on 8. päivä laitettu postiin. :)

Lainaus käyttäjältä: Leevi22 - syyskuu 07, 2010, 20:02:33 ip
Lainaus käyttäjältä: Leevi22 - syyskuu 02, 2010, 07:48:50 ap
Pääsiskö vielä mukaan?


Ei oo vastausta tullu.


Ensimmäisellä sivulla on ohjeet miten pääsee mukaan ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 14, 2010, 15:53:35 ip
 
"Sähköposti:  chiliteemu@gmail.com 
Kotisivu:   
Tila:   Poissa   
Sukupuoli:  mies
Ikä: 24
Asuinpaikka: HELSINKI
2010, Kielipaketti: Finnish "


Kirje päättyi sitten teemut:hen . Ei tullut tänäänkään , eikä vastaa,ehkä nickname vaihtunnut, ip osoite?.
Olisin soittannut , ei saanut numeroa tiedustelusta , osoite on johon jasssu lähetti kirjeen on :

Tunteeko kukaan tai asuuko lähempänä, vois käydä pimpottelemassa.


194.bugs1   195.jasssu
196.TeemuT  197.omarosa  198.Fugi  199.juksu  200.yan





Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: biblo - syyskuu 14, 2010, 18:19:01 ip
Ota nyt nuo tiedot pois..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - syyskuu 14, 2010, 20:13:33 ip
Lainaus käyttäjältä: biblo - syyskuu 14, 2010, 18:19:01 ip
Ota nyt nuo tiedot pois..
Jep. Vähän jos vaikka malttia? On kuitenkin sanottu että kirje on jo laitettu postiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Angaroth - syyskuu 16, 2010, 11:31:35 ap
pääseekö vielä mukaan ketju kirjeeseen? vai pitääkö odottaa seuraavan kirjeeseen asti?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - syyskuu 16, 2010, 13:34:32 ip
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=4328.0
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 16, 2010, 18:40:44 ip
Lainaus käyttäjältä: omarosa - syyskuu 14, 2010, 15:53:35 ip

"
Kirje päättyi sitten teemut:hen . 




Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - syyskuu 18, 2010, 00:42:37 ap
Lainaus käyttäjältä: omarosa - syyskuu 16, 2010, 18:40:44 ip
Lainaus käyttäjältä: omarosa - syyskuu 14, 2010, 15:53:35 ip

"
Kirje päättyi sitten teemut:hen . 







Tjaa a. Kärsä Babarilla on ainakin joku puhelinnumero josta kirjettä voi kysellä. Toisaalta en ihmettelisi yhtään, että suomen postilaitoksella kestäisi lähetyksen toimitus perille asti. ::) Ei olisi ainakaan ensimmäinen kerta. :D Eli maltti lienee valttia :P
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 20, 2010, 17:58:29 ip
Lainaus käyttäjältä: omarosa - syyskuu 14, 2010, 15:53:35 ip

kirje päättyi sitten teemut:hen . 

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: biblo - syyskuu 20, 2010, 20:12:12 ip
Ota nuo tiedot jo pois tuolta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: juksu - syyskuu 23, 2010, 00:55:27 ap
Tämä homma ei vissiin etene enää?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - syyskuu 23, 2010, 19:58:31 ip
Lainaus käyttäjältä: juksu - syyskuu 23, 2010, 00:55:27 ap
Tämä homma ei vissiin etene enää?


olis itelläki mukava tietää mikäs homma tässä on nyt menossa. Onko kirjettä viel näkyny?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 23, 2010, 21:25:09 ip
Lainaus käyttäjältä: omarosa - syyskuu 14, 2010, 15:53:35 ip

kirje päättyi sitten teemut:hen . 


Teemu taisi ihastua intohimoisesti saamaansa siemen satsiin , Syytä saa arvailla, mitään ei ole kuulunnut, Eikä Kirjettä Näkynnyt, eikä varmaan näykkään ilman karpoa tai poliisia.
Kiitos kuitenkin kiitettävästä 195 onnistuneesta postauksesta , teemu oli 196.

Kirjettä voidaan kuitenkin jatkaa jos löytyy Siementen Lahjoittajia , osoitteeni saa yksityisviestillä .
itse voin laittaa uuteen kirjeeseen ainakin chinese, sudden death habaneron siemeniä. 
annuumeja en kyllä aloittelijana haluaisi , kun jouduin juuri nuo kitkerät punkin syömät marketeista saatavat lajikkeet pihalle roudaamaan.

Toivottuja lajikkeita olisi Esim.:
Pudecens,rocoto
chinese, madame jaenetta
baccatum, cap220
annuum, peperoncini

197.omarosa
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ARvngr - syyskuu 24, 2010, 18:04:02 ip
Lainaus käyttäjältä: omarosa - syyskuu 23, 2010, 21:25:09 ip
Lainaus käyttäjältä: omarosa - syyskuu 14, 2010, 15:53:35 ip

kirje päättyi sitten teemut:hen . 


Teemu taisi ihastua intohimoisesti saamaansa siemen satsiin , Syytä saa arvailla, mitään ei ole kuulunnut, Eikä Kirjettä Näkynnyt, eikä varmaan näykkään ilman karpoa tai poliisia.
Kiitos kuitenkin kiitettävästä 195 onnistuneesta postauksesta , teemu oli 196.
Tutkaileppa huviksesi ketjua sivusta 21 eteenpäin ja seuraa erityisesti viestien päivämääriä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - syyskuu 28, 2010, 17:31:54 ip
vissiin sitä kirjettä ei viel oo näkyny? pitäisköhän kärsä babarin hätistellä puhelimella kirjettä eteenpäin, jos ei oo viel menny ees postiin?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TeemuT - syyskuu 28, 2010, 19:56:02 ip
Todella syvälliset pahoittelut kirjeen lähetyksen viivästymisestä johtuen. Chilivaari tuossa ehtikin jo soitella kirjeen perään viime viikolla. Olen tosiaan tehnyt töissä noin 14-15 tuntisia päiviä ja jouduin lähtemään viikoksi toiseen kaupunkiin töitä tekemään. Mutta selittelyt sikseen, kirje lähti tänään eteenpäin kello viiden maissa ja pitäisi nyt parin päivän sisään saapua perille! Miljoonat anteeksipyynnöt vielä kerran!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 28, 2010, 20:08:27 ip
Työn sankari mitalli teemulle. Se on sitten täällä torstaina.   
 
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - syyskuu 28, 2010, 20:13:11 ip
Kas ihmisillä on vielä elämää chilisysteemien ulkopuolellakin, onko se tosiaan mahdollista. :o
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: juksu - syyskuu 29, 2010, 11:16:15 ap
Lainaus käyttäjältä: TeemuT - syyskuu 28, 2010, 19:56:02 ipMutta selittelyt sikseen, kirje lähti tänään eteenpäin kello viiden maissa ja pitäisi nyt parin päivän sisään saapua perille!


Hienoa! Pääsepi ehkä sitten itsekkin selaamaan siemenet.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - syyskuu 29, 2010, 22:25:17 ip
Lainaus käyttäjältä: juksu - syyskuu 29, 2010, 11:16:15 ap
Lainaus käyttäjältä: TeemuT - syyskuu 28, 2010, 19:56:02 ipMutta selittelyt sikseen, kirje lähti tänään eteenpäin kello viiden maissa ja pitäisi nyt parin päivän sisään saapua perille!


Hienoa! Pääsepi ehkä sitten itsekkin selaamaan siemenet.

Jes mäkin pääsen
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: omarosa - syyskuu 30, 2010, 18:19:45 ip
Kirje tuli tänään ja lähti tänään , saapuu maanantaina fugille.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fugi - lokakuu 04, 2010, 14:41:51 ip
Kirje tipahti tänää postiluukusta ja lähti samantein Juksulle.
Lisäsin vähän siemeniä ja pistin muutaman uuden lajikkeen sinne.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mr_Green_ - lokakuu 05, 2010, 16:15:28 ip
Tervehdys kaikille!!
Oon ihan uus foorumilla ja heti bongasin tällasen ketjukirjehässäkän...kuulostaa huikeelta idealta.
Itsekin siis pistin kärsäbabartyypille viestiä, josko vois osallistua ketjuun. Tää on ihan huippujuttu!! Vaihtarit kehiin! =)

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 05, 2010, 16:48:18 ip
Lainaus käyttäjältä: Mr_Green_ - lokakuu 05, 2010, 16:15:28 ip
Tervehdys kaikille!!
Oon ihan uus foorumilla ja heti bongasin tällasen ketjukirjehässäkän...kuulostaa huikeelta idealta.
Itsekin siis pistin kärsäbabartyypille viestiä, josko vois osallistua ketjuun. Tää on ihan huippujuttu!! Vaihtarit kehiin! =)


Tervetuloa joukkoon !
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: juksu - lokakuu 05, 2010, 19:45:34 ip
Tattista vaan. Kirje saapui tänään ja tsekkasin siemenet.
Pari lajia löytyi mitä vois tulevalla kaudella lähteä testaamaan. Täydensin jonkuverran siemeniä meniköhän joku 6-9 lajiketta? Vette, Baccata da orto, Fish pepper, Long pequin, Naga... jottain. Joo ja jotain pieniä minigrippejä jos joku sattuu tarttemaan.

Yan saanee kirjeen piakkoin
Käyn nakkaamasa tuon tai hän noutaa sen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - lokakuu 06, 2010, 18:44:58 ip
Nonii, pussukoita on nyt ihmetelty ja näytti siltä että viimesimpää listaa katsottaessa nii lajikkeet oli vähentyny. Muutamia lajikkeita oli vaa yksiä kappaleita jälellä, mut onneks monissa pusseissa oli usiampia. Valinnan varaa riittää  :D

Harkinnan jälkee otin muutamasta kiinnostavasta lajikkeesta siemeniä. Olis kyl tehny mieli ottaa usiammastaki, mut täytyhän sitä ottaa järkikäteen ja miettii ettei kuitenkaa mahu kämppään kaikki. :D Lisäsin naga morichia ~20kpl.

Kirje lähtee etenemään huomenissa, tai mahdollisesti jo tänään jos kerkeää käydä ettimässä postilaatikon :P
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 10, 2010, 11:18:40 ap
Listaa taas päivitetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mr_Green_ - lokakuu 10, 2010, 13:26:25 ip
Jeee! Pääsin listalle...enpäs malta odotella, että pääsen itsekin tuon kirjeen selaamaan läpi..very interesting!! =)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 13, 2010, 08:48:45 ap
Kenelläs kirje nyt on? ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - lokakuu 13, 2010, 10:04:23 ap
Lainaus käyttäjältä: Leevi22 - lokakuu 13, 2010, 08:48:45 ap
Kenelläs kirje nyt on? ???


Pitäisi olla jo O:lla. Laitoin viimetorstaina postiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: -mIDE- - lokakuu 13, 2010, 10:08:45 ap
Lainaus...203.Leevi22  204.slaye  205.Angaroth
206.Leevi22...


Miksi Leevi22 olet kirjeessä mukana kahdesti lähes peräjälkeen?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 13, 2010, 11:40:42 ap
Lainaus käyttäjältä: -mIDE- - lokakuu 13, 2010, 10:08:45 ap
Lainaus...203.Leevi22  204.slaye  205.Angaroth
206.Leevi22...


Miksi Leevi22 olet kirjeessä mukana kahdesti lähes peräjälkeen?


Siinä on tullu virhe. Kärsä Babar vois korjata ton.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 13, 2010, 13:46:15 ip
Pieni moka on tullut. Korjasin asian.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 13, 2010, 13:57:12 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - lokakuu 13, 2010, 13:46:15 ip
Pieni moka on tullut. Korjasin asian.


Tais muuten olla mun moka, koska olin lähettäny 2 kertaa ton lisäyspyynnön. Toivottavasti tästä ei koitunut kellekkään suurta surua tai harmia.  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: -mIDE- - lokakuu 13, 2010, 14:12:05 ip
Lainaus käyttäjältä: Leevi22 - lokakuu 13, 2010, 13:57:12 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - lokakuu 13, 2010, 13:46:15 ip
Pieni moka on tullut. Korjasin asian.


Tais muuten olla mun moka, koska olin lähettäny 2 kertaa ton lisäyspyynnön. Toivottavasti tästä ei koitunut kellekkään suurta surua tai harmia.  ;D


Eipä tuosta varmaan vahinkoa ole koitunut. Satuit vaan olemaan listassa ennen mua, niin mietin että laitanko sulle vai kelle osoitettani tulemaan. Myös omassa nimimerkissäni on listassa pieni virhe (viiva puuttuu alusta), mutta tuokaan ei haittaa, koska Thunder on saanut jo osoitteensa mulle lähetettyä. Kiitokset Kärsälle nopeasta korjauksesta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: piiperö - lokakuu 15, 2010, 18:07:21 ip
Kirje on minulla, maanantaina lähtee eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 15, 2010, 19:24:13 ip
Lainaus käyttäjältä: piiperö - lokakuu 15, 2010, 18:07:21 ip
Kirje on minulla, maanantaina lähtee eteenpäin.


Wuhuu, sehän tulee mulle  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 19, 2010, 14:33:10 ip
Kirje on nyt mulla. Lähtee eteenpäin huomenna tai viimeistään ylihuomenna.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 19, 2010, 19:02:46 ip
No, nyt on kirje postattu eteenpäin. Muutamia siemeniä mä otin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pownedi - lokakuu 20, 2010, 00:24:10 ap
Onkos tähän kirjeeseen ilmottautuminen mahdollista vielä? Kärsälle tuikkasin viestiä tuossa eilen vai oliko toissapäivänä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: slaye - lokakuu 20, 2010, 09:33:04 ap
Lainaus käyttäjältä: pownedi - lokakuu 20, 2010, 00:24:10 ap
Onkos tähän kirjeeseen ilmottautuminen mahdollista vielä? Kärsälle tuikkasin viestiä tuossa eilen vai oliko toissapäivänä.

Odota hetki. Kyllä se Kärsä lisää kunhan kerkiää.

Vielä ei ole kirje saapunut, mutta ehkä se vielä tänään tai sitten huomenna. :>
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 20, 2010, 10:57:14 ap
Lainaus käyttäjältä: slaye - lokakuu 20, 2010, 09:33:04 ap
Lainaus käyttäjältä: pownedi - lokakuu 20, 2010, 00:24:10 ap
Onkos tähän kirjeeseen ilmottautuminen mahdollista vielä? Kärsälle tuikkasin viestiä tuossa eilen vai oliko toissapäivänä.

Odota hetki. Kyllä se Kärsä lisää kunhan kerkiää.

Vielä ei ole kirje saapunut, mutta ehkä se vielä tänään tai sitten huomenna. :>

Huomenna se taitaa saapua, kun illalla vasta postinlaatikkoon vein.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Leevi22 - lokakuu 21, 2010, 16:26:26 ip
Tuliko kirje tänään?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: slaye - lokakuu 21, 2010, 17:56:05 ip
Lainaus käyttäjältä: Leevi22 - lokakuu 21, 2010, 16:26:26 ip
Tuliko kirje tänään?


Jup. Tulihan se. Katon siemenet tänään illalla läpi ja pistän huomena aamulla postiin Angarothille.

Edit. Katoin siemenet läpi ja pettymyksekseni en löytänyt yhtäkään pubescensia. Otin muutaman Heart Throbia, Cheiro Amarelaa, Cherqui x Bolivian Rainbov F2 ja PWH:ta. Lisäsin Bolivian Rainbowia, Short Yellow Tabascoa, Inca Red Droppia, Pink Habaneroa, Cumari Polluxia, Hyper Pubea ja PI387838 "Locatoa" muutaman kutakin, ja kaikki ovat fataliilta. Laitan pussin huomenna postiin, jos se sitten maanantaina löytäisi perille!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Angaroth - lokakuu 22, 2010, 12:59:14 ip
Kuulostaa hyvältä, nyt sitten vain maanantaita odottelemaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - lokakuu 24, 2010, 12:32:14 ip
Lainaus käyttäjältä: slaye - lokakuu 21, 2010, 17:56:05 ip
Lainaus käyttäjältä: Leevi22 - lokakuu 21, 2010, 16:26:26 ip
Tuliko kirje tänään?


Jup. Tulihan se. Katon siemenet tänään illalla läpi ja pistän huomena aamulla postiin Angarothille.

Edit. Katoin siemenet läpi ja pettymyksekseni en löytänyt yhtäkään pubescensia. Otin muutaman Heart Throbia, Cheiro Amarelaa, Cherqui x Bolivian Rainbov F2 ja PWH:ta. Lisäsin Bolivian Rainbowia, Short Yellow Tabascoa, Inca Red Droppia, Pink Habaneroa, Cumari Polluxia, Hyper Pubea ja PI387838 "Locatoa" muutaman kutakin, ja kaikki ovat fataliilta. Laitan pussin huomenna postiin, jos se sitten maanantaina löytäisi perille!


pubescesis ovat ilmeisesti aika haluttuja ja menevät nopeasti kaupaksi. Kyllä sielä niitäkin on kuullema ollut, mutta verottaja on käynyt..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - lokakuu 24, 2010, 14:26:34 ip
Kärsä!

Kuulostaa siltä, että on aika taas käyttää kirje jossain, vaikkapa täällä, saamassa Pube-täydennystä. Aika mukavasti niitä nyt onkin tuolla kypsinä ja saan siemenet kuivailtua moneen kertaan ennenkuin kirje ehtii tänne asti.

Eli lisääpä taas listaan, koitan laittaa Rocotoja/Pubeja muutamaa laatua. Ja noita meksikaanoja, ainakin Mulato Islenoja ja Anchoja on siemeninä niin maan perusteellisesti, oon muistanut ottaa talteen aika hyvin noista mitä syöty pitkin syksyä.

Edelleen toimii tietenkin se perinteinenkin, että postimerkitetyllä paluukuorella voi pyytää mitä haluaa, yv:tä jos on kiire tai tarkka visio mitä tarvitsee ja haluaa...

Filago
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 24, 2010, 14:44:32 ip
Listaa taas päivitetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Angaroth - lokakuu 25, 2010, 14:39:18 ip
Kirje tipahti laatikkoon ja ryöstin siitä oman osani  ;D
Tiputan tänään postiin jotta pääsee nopeasti eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: -mIDE- - lokakuu 25, 2010, 15:19:27 ip
Lainaus käyttäjältä: Angaroth - lokakuu 25, 2010, 14:39:18 ip
Kirje tipahti laatikkoon ja ryöstin siitä oman osani  ;D
Tiputan tänään postiin jotta pääsee nopeasti eteenpäin.


Loistavaa! Sehän on sitten parin päivän sisällä täällä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Thunder - lokakuu 25, 2010, 16:59:33 ip
Lainaus käyttäjältä: -mIDE- - lokakuu 25, 2010, 15:19:27 ip
Lainaus käyttäjältä: Angaroth - lokakuu 25, 2010, 14:39:18 ip
Kirje tipahti laatikkoon ja ryöstin siitä oman osani  ;D
Tiputan tänään postiin jotta pääsee nopeasti eteenpäin.


Loistavaa! Sehän on sitten parin päivän sisällä täällä.
Loistavaa todellakin!

Jos kaikki nyt sujuu oikein nopeasti minäkin saatan saada kirjeen vielä loppuviikosta. :o
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RakuLa - lokakuu 25, 2010, 21:53:04 ip
Pistin osoitteet kans Kärsälle  :P Hetken jo haaveillu lähteväni ketjukirjeeseen mukaan. Nyt odottelen koska Kärsä lisää nimeni listaan että tiedän varmasti kertoa edelliselle minne paketti lähtee.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: -mIDE- - lokakuu 26, 2010, 14:22:58 ip
Kirje oli kuulemma saapunut postilaatikkoon. Valitettavasti tämä ilta sisältää vähän kiireitä, mutta yritän kuitenkin saada kirjeen jo huomenissa eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: -mIDE- - lokakuu 26, 2010, 19:30:26 ip
Kirje tutkiskeltu. Otin muutamasta. Laitoin uusia lajikkeita; Poblano / Ancho (c.annuum), Manzano Rojo (c.pubenscens), Rocoto Peru Bitdumi (c.pubenscens), Inca Berry (c.baccatum), Aji Cito (c.baccatum).

Pientä siivoamista tuo kaipaisi. Tyhjiä pusseja, sekä useissa vain 1-2 siementä.
Joku, jolla on enemmän tietämystä ja laajempi siemenvalikoima/varasto, voisi hieman siivota kirjeen sisältöä.

Kirje lähtee täältä huomenissa eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - lokakuu 26, 2010, 20:20:21 ip
Lainaus käyttäjältä: -mIDE- - lokakuu 26, 2010, 19:30:26 ip
Kirje tutkiskeltu. Otin muutamasta. Laitoin uusia lajikkeita; Poblano / Ancho (c.annuum), Manzano Rojo (c.pubenscens), Rocoto Peru Bitdumi (c.pubenscens), Inca Berry (c.baccatum), Aji Cito (c.baccatum).

Pientä siivoamista tuo kaipaisi. Tyhjiä pusseja, sekä useissa vain 1-2 siementä.
Joku, jolla on enemmän tietämystä ja laajempi siemenvalikoima/varasto, voisi hieman siivota kirjeen sisältöä.

Kirje lähtee täältä huomenissa eteenpäin.


Jaa,pitäsköhän mun taas siistiä toi kirje ;)
Noh katotaan kunhan saapuu tänne joskus.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RakuLa - lokakuu 26, 2010, 21:32:48 ip
onhan siellä ihan kätevä olla tyhjiä pusseja mukana, kun itsellänikin on kaikki pienet pussit käytössä ja jäljellä on vain tyhjinä noin 5x6 cm pusseja. Jos sinne lisää jonkin uuden lajikkeen siemeniä, niin ei tarvitse niitä turhan isoja pusseja käyttää noin viidelle siemenelle  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: -mIDE- - lokakuu 26, 2010, 21:49:09 ip
Olisin itse vaihtanut kaikki noi kulahtaneet vanhat tyhjät pussit uusiin, mutta valitettavasti pussitilaukseni ei ehtinyt vielä saapua tähän hätään.  :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ashrak - lokakuu 26, 2010, 23:11:38 ip
Ilmottauduin kans jonoon.  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: -mIDE- - lokakuu 27, 2010, 17:48:46 ip
Kirje etenee kohti Thunderia. Ehti jopa tämän päivän lähteviin, joten saattaapi olla jo huomenissa perillä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Thunder - lokakuu 27, 2010, 21:11:31 ip
Lainaus käyttäjältä: -mIDE- - lokakuu 27, 2010, 17:48:46 ip
Kirje etenee kohti Thunderia. Ehti jopa tämän päivän lähteviin, joten saattaapi olla jo huomenissa perillä.
Hienoa! Kirjettä odotellessa... :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Thunder - lokakuu 28, 2010, 19:18:06 ip
Tänään se sitten saapui. :)
Meneekin loppuilta varmaan sisältöä selatessa ja lukemalla lajike arvosteluja foorumilta... Onhan tämä siemenketjukirje kyllä aivan mahtava juttu!

Huomenna lähtee kirje varmaan eteenpäin peisille...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: aropupu - lokakuu 29, 2010, 17:13:03 ip
Mitenköhän en ollut tajunnut tätä siemenkirjettä aikaisemmin. Noh, nyt on ilmoittauduttu mukaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Thunder - lokakuu 29, 2010, 20:34:12 ip
Tänään en sitten ehtinyt kirjettä viemään postiin,joten pienet pahoittelut siitä...

Maanantaina lähtee siis eteenpäin....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Thunder - marraskuu 01, 2010, 17:15:37 ip
Noniin..

Tänään lähti kirje sitten eteenpäin kohti peisiä... :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Peisi - marraskuu 04, 2010, 18:39:55 ip
Jepjep, sain kirjeen eilen illalla käsiini ja käyn sen tänään läpi. Huomenna kirje jatkaa taas matkaansa...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Peisi - marraskuu 05, 2010, 16:33:31 ip
Kirje lähti tämän päivän postin mukana seuraavalle. Täydensin kuoreen viittä lajiketta jotka meinasivat loppua ja lisäsin viisi uutta lajiketta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilicutter - marraskuu 08, 2010, 16:01:47 ip
Kirje olikin tänän laatikossa..
Kovin on laihan oloinen edellisiin verrattuna.
Huomenna lähtee seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - marraskuu 08, 2010, 16:16:56 ip
Voih, onkohan mitään jäljellä ku mulle saapuu  ??? Pitänee täyttää kirjettä vielä listan viimeisille ettei kukaan jää ilman.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ashrak - marraskuu 13, 2010, 18:26:32 ip
Kellä tää on nyt menossa?  ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - marraskuu 15, 2010, 14:25:02 ip
hiljasta on!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RakuLa - marraskuu 16, 2010, 10:08:03 ap
Joo olis kiva jos kaikki päivittäis tänne kun saavat kirjeen ja lähettävät sen. Onko kirje jämähtänyt jonnekki taas, vai liikkuuko kirje?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mr_Green_ - marraskuu 17, 2010, 00:04:36 ap
Älkääpäs nyt hätähousut! =P Huomenna (tai siis tänää, eli ke :) lähtee kirje eteenpäin...pahoittelut pienestä viivästyksestä. Hyvää kannattaa odottaa..vai miten se meni? ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: -mIDE- - marraskuu 17, 2010, 07:36:24 ap
Jos jokainen osallistuja olisi jumittanut kirjettä tuon 7 päivää, niin olisi mennyt neljä vuotta että kirje olisi sinut saavuttanut.  :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mr_Green_ - marraskuu 17, 2010, 11:43:55 ap
Lainaus käyttäjältä: -mIDE- - marraskuu 17, 2010, 07:36:24 ap
Jos jokainen osallistuja olisi jumittanut kirjettä tuon 7 päivää, niin olisi mennyt neljä vuotta että kirje olisi sinut saavuttanut.  :-\


Mjoo...mistä tuon 7 päivää laskit? Ja jos jollakin on kiire siemeniä saada, tämä ei varmaan ole se paras vaihtoehto. Minusta tämän kirjeen takia kenenkään ei kuulu stressileveleitään ruveta kuitenkaan nostamaan...

...anyway..tänään lähti kirje postissa etiäpäin..!..ja vielä pahoittelut viivästyksestä..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - marraskuu 17, 2010, 12:58:36 ip
Mutta kirjeen olisi tarkotus liikkua sulavasti käyttäjältä toiselle, jotta myös muut voi tietää missä mennään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - marraskuu 17, 2010, 17:42:22 ip
Vastahan tuo maanantaina 15. päivä on vihreällemiehelle postin mukaan tullut, 3 arkipäivää kun on itellalta hyvä saavutus osua, ehkä oikeaan laatikkoon.
Ja kummallista kyllä kaikki eivät odota laatikon vieressä kirjeitään. :)
Ja kirjehän on ollut matkalla 2,5 vuotta, mikä on aika hyvä saavutus ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MadDog - marraskuu 17, 2010, 18:13:42 ip
Jees , eihän tässä vielä mikään hoppu ole. Mikäs oli muuten siemen tilanne kirjeessä? Jääkö häntäpään porukalle mitään kiinnostavaa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mr_Green_ - marraskuu 17, 2010, 20:21:32 ip
Jep...Elikä mulle se on luultavasti perjantaina 12.pv tipahtanut luukusta. Ja itse saavuin kotiin ma iltana. (mitä mä tässä tilitän menojani ja tulojani, huhhuh..=) Mun mielestä hassua, että ihmiset osallistuu ketjukirjeeseen...sitten täällä käyvät kyttäämässä, missä kirje menee, ja koska se tulee mulle, mitähän se sisältää? Senhän näkee sitten joskus kun se luukusta tipahtaa.  Omasta mielestäni on vaan mielenkiintoisempaa jos ei etukäteen tiedä, koska kirje tulee tai mitä se sisältää. Niin ne ketjukirjeet lapsenakin toimi... No..se on mun näkemykseni. Kukin tavallaan. Tästä tulee vielä hirveä mekkala täällä...jotenkin aavistan sen.. =D hehe...

Mutta kirjeen sisällöstä...hmm...Ei mitään ylistettävää, mutta mukavaa oli selailla pussukoita! =) Kahta eri Jalapenoa otin itselleni. Tilalle lisäsin uuden, Black Pearlin...sekä Cayenneen ja Bolivian Rainbowhin lisäsin aika paljon siemeniä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TeemuT - marraskuu 17, 2010, 20:41:24 ip
Meikäläinen taisi vetää pohjanoteerauksen tuossa kirjeen jumittamisessa. Pahoittelut siitä tosiaan vielä kertaalleen!!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - marraskuu 18, 2010, 13:29:52 ip
Lähinnä kai ton kirjeen olinpaikkaa kysellään sen takia, että jos listan seuraava on vaikka kuollut kotiinsa. Lähimpänä asuva tyyppi voi käydä hakeen kirjeen pois ja soittaa vaikka ambulanssin tai jotain. ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ingeniero - marraskuu 18, 2010, 22:23:53 ip
Kohta vaaditte henkilöitä perumaan lomansa kirjeen takia. Onhan jokaisen valvottava laatikkoa ja postitettava kirje samana iltana etiäpäin pikakirjeenä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - marraskuu 19, 2010, 01:04:00 ap
Höpö höpö. Potut pottuina ja mieluite kuorittuina!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chili Tenor - marraskuu 23, 2010, 20:04:15 ip
No niin, tulihan se kirje sieltä viimein. Huomenna lähtee eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - marraskuu 23, 2010, 20:12:04 ip
Kylläpä posti muka kulkee hitaasti jos Mr. Green pisti 17. päivä postiin :O
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ingeniero - marraskuu 23, 2010, 21:08:20 ip
Kyllä te ehditte, jouluunkin on vielä aikaa 8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Miku - marraskuu 26, 2010, 19:58:42 ip
Kirje jumittaa taas postissa. Hätähousuille tiedoksi että työmatkan takia jatkopostitus menee ensi viikon torstaille, sillä oletuksella että kirje saapuu siihen mennessä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Aji Inferno - marraskuu 26, 2010, 20:16:02 ip
Olkaapa sitten vähän varovaisia. Tutkimus osoitti, että yli kolmasosa USDAn PI-luokitelluista siemenistä sisältää vaarallisen ja helposti tarttuvan kasviviruksen. Koska maassamme on kasvatettu USDAsta peräisin olevia chilejä jo lukuisia vuosia, on käytännössä varmaa, että tauti on levinnyt suomeenkin ja meille harrastajille. Sen tunnusmerkkejä ovat mm. epämuodostuneet hedelmät, huono satoisuus, lehtien epämuodostumat ja värivirheet lehdissä. Tai mikä tahansa noiden asioiden yhdistelmä. Jos kasvisi on oireillut tuollaisilla tavoilla, ÄLÄ laita siemeniä muille jakoon! Saastutat kaikkien ketjukirjeen käyttäjien puutarhat ja kodit!

Kyseinen virus ei ilmeisesti (ainakaan helposti) leviä, jos siemenet liotetaan ennen kylvöä tietyissä kemikaaleissa. Yhdeksi on mainittu valkaisuaine, eli vetyperoksidi. Ei sellaisenaan, vaan laimennettuna.

Vielä muistutus tupakoitsijoille: tupakkamosaiikkivirus tarttuu savukkeistanne chileihin.

Paras tapa hankkia siemeniä on edelleenkin ostaa niitä vastuuntuntoisilta tahoilta, jotka voivat taata siementensä puhtauden. Ketjukirje ei ole turvallinen, eli suosittelen siitä otettujen siementen desinfiointia, vaikka toimenpide laskeekin itävyyttä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kaltsu - marraskuu 26, 2010, 22:14:44 ip
Luin Dave Dewittin kirjaa The Complete Chile Pepper Book ja siinä mainittiin useimpia chiliin tarttuvia viruksia AMV, BCTV, CMV, PEMV, PVY, SLTMV, TEV, TMV, TSWV. Aikamoinen lista, mutta onko nämä virukset sitten kuinka yleisiä? Todennäköisesti siemenissämme kulkeutuu monenlaisia viruksia tietämättämme. Monet niistä ovat hankalasti tunnistettavia ja ehkä monet chilien "sairaudet" olemme katsoneet puutosoireiksi tai kasteluongelmiksi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: popcornmaker - marraskuu 27, 2010, 08:28:40 ap
Kyllä jokaisessa meissäkin on sairauksia ja jos ei tarpeeksi niin uusia keksitään kokoajan lisää..

tupakkamosaiikkivirus.. Hohhoijaa
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jan - marraskuu 28, 2010, 19:02:27 ip
Lainaus käyttäjältä: popcornmaker - marraskuu 27, 2010, 08:28:40 ap
Kyllä jokaisessa meissäkin on sairauksia ja jos ei tarpeeksi niin uusia keksitään kokoajan lisää..

tupakkamosaiikkivirus.. Hohhoijaa


Tuosta tupakkamosaiikista on niin paljon ja monessa paikassa varoiteltu, että ainakin itse tupakoivana pidän huolen etteivät tupakkani edes käy samassa huoneessa chilieni kanssa, enkä itse mene niitä lähellekkään ilman käsienpesua. Muiden ihmisten siementen/kasvien kohdalla (kuten ketjukirje) desinfioin käteni. Vainoharhaa tai ei, mutta minulle ainakin kasvaisi iso vehje otsaan jos omaa varomattomuuttani pistäisin kasvini hengiltä (tai vielä pahempaa jonkun muun kasvit). Toisaalta ihmisten tauteja en taas välttele millään tavoin. Sikaflunssankin sairastin, mutta ei siihen kuollut :)

Sitten takaisin aiheeseen eli tämä ketjukirje on ilmeisesti eri ketjukirje, kuin tuo joka aloittelijapuolella pyörii? Onko täällä jonkunlainen kuppikuntien muodostuminen käynnissä ;) vai onko kiinnostuneita vain niin paljon, että on helpompaa olla kaksi eri kirjettä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Miksaa - marraskuu 28, 2010, 20:12:21 ip
Lainaus käyttäjältä: JanSitten takaisin aiheeseen eli tämä ketjukirje on ilmeisesti eri ketjukirje, kuin tuo joka aloittelijapuolella pyörii? Onko täällä jonkunlainen kuppikuntien muodostuminen käynnissä ;) vai onko kiinnostuneita vain niin paljon, että on helpompaa olla kaksi eri kirjettä?


Tämä on se ensimmäinen ja alkuperäinen ketjukirje, jonka Kärsä laittoi pystyyn. Toisen ketjun laittoi muistaakseni biblo ja rakensi omista siiduistaan aloituspaketin. Eli, ei ole mitään kuppikuntia. Molemmat vain kiertävät omaa elämäänsä... Juurikin hidas kierto sai aikoinaan aikaan ketjukirje vol.2 :sen. ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: biblo - marraskuu 28, 2010, 22:45:39 ip
Chilivaarin avustuksella saatiin tosiaan tuo toinen kirje kiertoon. Nykyään hommaa hoitaa Rusakko.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - marraskuu 29, 2010, 11:40:17 ap
Lainaus käyttäjältä: popcornmaker - marraskuu 27, 2010, 08:28:40 ap
Kyllä jokaisessa meissäkin on sairauksia ja jos ei tarpeeksi niin uusia keksitään kokoajan lisää..

tupakkamosaiikkivirus.. Hohhoijaa


Ei niitä keksitä lisää. Löydetään uusia. Ei tahallaan, sen takia että ihmisillä ois vittumaista. Vaan sen takia, että ne ovat olemassa. Tuo mosaiikkivirus on ihan totta ja tehokkaasti tuhoaa kasvisi.

Tuo USDA:n siemenistä tullut kasvivirus kannattaisi ottaa kyllä tosissaan. Jossain toisessa ketjussa mainittiin aine jota he suosittelevat desinfiointiin. Valitettavasti en äkkiseltään muista mikä se oli. Ilmeisesti vetyperoksidikin kelpaa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kattila - joulukuu 08, 2010, 16:37:26 ip
Kirje tuli tänään mulle, lähtee huomenna pkdille.
Olis ollu mukavaa, jos noissa siemenissä olis ollut niiden alkuperä. Osassa pussissa lukee, että on markettichilejä, mutta muuten ei paljoa alkuperästä ole viittauksia..Harmi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - joulukuu 08, 2010, 18:08:19 ip
Lainaus käyttäjältä: Kattila - joulukuu 08, 2010, 16:37:26 ip
Kirje tuli tänään mulle, lähtee huomenna pkdille.
Olis ollu mukavaa, jos noissa siemenissä olis ollut niiden alkuperä. Osassa pussissa lukee, että on markettichilejä, mutta muuten ei paljoa alkuperästä ole viittauksia..Harmi.


Oiskohan ne sit juuri niitä mitkä olleet alunperin isommissa pusseissa, ja pusseissa olleet merkinnät hävinneet kun siirretty pienempiin? Ainakin mä olen laitellut omiini kyllä merkinnän Filago ja keräysvuodenkin kai useinpiin.

Mistä tulikin mieleen... Oli puhe, että laitan Pubeja. Lajikkeet joita on tarpeeksi jaettaviksi tähän ja siihen toiseen ketjukirjeeseen ovat: Rocoto Red ( = Rocoto Rojo), Locato Long Red, Rocoto Chile de Seda ( keltainen), Turbo Pube ( keltainen), ja Rocoto Peru Puno Marki ( Chilivaarin punainen omenanmuotoinen). Rocoto Manzano Rojoa on jonkun verran, tämän kanssa mulla oli siementen kuivausongelmia, mutta mikäli joku tätä Bluesmaniltä alunperin saatua lajiketta haluaa, voin laittaa pienen määrän pussiin missä lukee sit päällä kelle meinattu tms? Eli kaikkiako laitetaan, vaikka onkin ne n. kymmensenttiset pussit sit täyttämässä kirjettä?

Joku kyseli Trinidad Scorpionin perään, mutta sitä ei ole, koska ainoat siemenet mitä onnistuin viime keväänä hankkimaan eivät tykänneet itää oikealla tavalla, ja jäi sit kasvattamatta :(.

Pink Habaa keräsin juuri viimeiset puskasta ja otin siidut kuivumaan, eli jos sitä ei viä ole kirjeessä niin kohta on. 7pottia myös pääsi kuivamaan tänään satsi, sille sama kohtalo.

Niin ja se Peppadew. Siitä olen kuivannut paljon siemeniä. Muoto oli oman kasvini hedelmissä pitkänomaisempi kuin säilyke Peppadeweissä yleensä, eikä hedelmänlihakaan ehken ihan yhtä paksua. Herkullisia ne kuitenkin olivat. Eli maun puolesta aitoa kamaa, kasvuolosuhteet ehken muuttivat hedelmän ulkomuotoa ja rakennetta hiukan? Tai sitten ei ole oikeaa. Sillä nimellä nyt kuitenkin laitan siidut tarjolle, ottakaa jos aiotte kasvattaa, jatketaan arvailua aitoudesta sitten ensi kesän jälkeen taas...

Filago, jolla on uuni täynnä kuivuvia Rocotoja ja viimeiset Guajillot
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - joulukuu 08, 2010, 19:37:04 ip
Joo, tuo Manzano rojo, Locato Long Red ja Peppadew kiinnostaa kyllä :D
Scorpparikin olis tosiaan kelvannu, mutta joutaa sen sitten muualta tilaileen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kattila - joulukuu 08, 2010, 20:26:27 ip
Mä laitoin muutaman Canarion siemenen, niitä oli jonkin verran ylimääräisiä. Olispa mulle tullu tämä vasta Filagon jälkeen, kiintoisia pubeja!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kattila - joulukuu 10, 2010, 14:19:52 ip
Kirje viivästyy, olen kamalassa flunssassa ja sairaslomalla, joten lähtee postiin vasta maanantaina.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pownedi - joulukuu 13, 2010, 17:12:36 ip
Onkos kirje liikkeellä Kattila?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kattila - joulukuu 15, 2010, 07:51:09 ap
Kirje lähti eilen aamupäivällä matkaan, joten pitäisi olla perillä tänään. Kamala flunssa  >:(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - joulukuu 15, 2010, 11:54:44 ap
Vielä ei ole tullut perille, jospa se tässä tänään tulis! :)))
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - joulukuu 16, 2010, 14:26:14 ip
Tänää saapui kirje. En ole vaan varma onko tuo 'Siemenketjukirje' vai 'Toinen siemenketjukirje', voisiko joku kuvailla tätä Siemenketjukirjettä... :D
EDIT: tosiaankin, kun tarkotusenmukaisesti kummatkin näistä saapuu mulle tällä viikolla...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - joulukuu 16, 2010, 15:33:07 ip
Nyt sain tietää että tämä kirjehän mulla on hyppysissä. Täydentelin vanhoja lajikkeita ja lisäilin uusia n. 10:n lajikkeen verran.. toivottavasti kelpaa. Tänään tai huomenna lähtee jumille!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jumi - joulukuu 16, 2010, 16:40:22 ip
Kiva! Mullakin taitaa olla jotain sinne lisättävää.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - joulukuu 17, 2010, 13:56:46 ip
Nonni, Elvis has left the building. Kobra 1, keep your eyes open! chrrrhhh...Check.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jumi - joulukuu 21, 2010, 10:22:17 ap
Kirje saapui eilen, ja lähtee tänään eteenpäin. Toivottavasti ehtii ennen joulua perille. Kieltämättä oli hiukan köyhänlainen (liikaa markettitavaraa!) tuo kirje, mutta muutamia mielenkiintoisia siemeniä onneksi löysin. Laittelin pari uutta pussia mukaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pkdi - joulukuu 21, 2010, 13:35:40 ip
Jumi, olen samaa mieltä sun kans... Oli melko köyhänlainen kirje, sain paria lajiketta kuitenki itse talteen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - joulukuu 21, 2010, 15:10:52 ip
Lainaus käyttäjältä: pkdi - joulukuu 21, 2010, 13:35:40 ip
Jumi, olen samaa mieltä sun kans... Oli melko köyhänlainen kirje, sain paria lajiketta kuitenki itse talteen.


Ilmeisesti se jossain vaiheessa alkaa kostautua, jos nk. vanhat eivät enää viitsi olla mukana kirjeessäenää sitten, kun itselle ei ole mitään uutta, ja uudet tulevat mukaan kirjeeseen jo ennenkuin ovat kasvattaneet mitään lajiketta itse siemeniksi asti.

Eli olisi hyvä, että ne, kellä siemeniä on, vaikka kuinka ja erilaisia, ottaisivat kirjeen aina välillä huomaansa täydennettäväksi. Ja sitten olisi hyvä sekin, että ihan ensimmäiset siemenet voisi hommata esim. suoraan muilta kasvattajilta tai netistä, ja sitten kun niitä alkaa olla itse kasvatettuna jonkinlaisia määriä, sitten voisi ilmaantua siemenketjukirjeeseen ikäänkuin tekemään vaihtoa. Ja tietenkin se oleellisin: siemenet itävät pääosin hyvin, joten yhden tietyn lajikkeisen taimen saamiseksi ensi kesälle ei tarvitse ottaa montaa samaa siementä, pari yleensä riittää mainiosti, ja sillä tavalla esim. kaivatut Pubet riittävät pitemmälle ja useammalle.

Pohtiipi Filago
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kaltsu - joulukuu 21, 2010, 16:16:03 ip
Lainaus käyttäjältä: Filago - joulukuu 21, 2010, 15:10:52 ip
Lainaus käyttäjältä: pkdi - joulukuu 21, 2010, 13:35:40 ip
Jumi, olen samaa mieltä sun kans... Oli melko köyhänlainen kirje, sain paria lajiketta kuitenki itse talteen.


Ilmeisesti se jossain vaiheessa alkaa kostautua, jos nk. vanhat eivät enää viitsi olla mukana kirjeessäenää sitten, kun itselle ei ole mitään uutta, ja uudet tulevat mukaan kirjeeseen jo ennenkuin ovat kasvattaneet mitään lajiketta itse siemeniksi asti.

Eli olisi hyvä, että ne, kellä siemeniä on, vaikka kuinka ja erilaisia, ottaisivat kirjeen aina välillä huomaansa täydennettäväksi. Ja sitten olisi hyvä sekin, että ihan ensimmäiset siemenet voisi hommata esim. suoraan muilta kasvattajilta tai netistä, ja sitten kun niitä alkaa olla itse kasvatettuna jonkinlaisia määriä, sitten voisi ilmaantua siemenketjukirjeeseen ikäänkuin tekemään vaihtoa. Ja tietenkin se oleellisin: siemenet itävät pääosin hyvin, joten yhden tietyn lajikkeisen taimen saamiseksi ensi kesälle ei tarvitse ottaa montaa samaa siementä, pari yleensä riittää mainiosti, ja sillä tavalla esim. kaivatut Pubet riittävät pitemmälle ja useammalle.

Pohtiipi Filago


Samaa pohdin minäkin. Jos ketjussa on paljon ensikasvattajia ilman vaihtosiemeniä niin ottajia on enemmän mitä antajia. Ja varmaankin ne ensimmäiset siemenet ovat monesti niitä yleisimpiä lajikeita mitä kirjeessä on jo entuudestaan runsaasti. Markettisiemenet ovat myös niitä ensimmäisiä joten niitä alkaa kertyä kirjeeseen. Minusta ne voisi poistaa kokonaan, koska moni niitä saa lähikaupastaan.

En tiedä mikä ratkaisu olisi. Ei marketti siemeniä. Otat max kaksi siementä per lajike ja laitat saman verran lajikkeita takaisin minkä otat. Tuskin toimisi, koska eihän me ihmiset kovin rehellisiä olla. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pownedi - joulukuu 23, 2010, 14:19:45 ip
Kirje saapui. Huomenissa takaisin postin kuljetettavaksi!

edit. No eipähän muuten lähdekään :D huomennahan on jouluaatto. Selaan siemenet siis pikapikaa ja vien jo tänään postiin.

edit2. Kävin kirjeen läpi. Otin Jalapenoa ja Manzano Rojoa muutaman siemenen. Lisäsin Bolivian Rainbowta n. 100 siementä, kun niitä jäi viime kesältä aivan mieletön määrä. Lähtee siis postiin vielä tänään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pownedi - joulukuu 23, 2010, 16:08:35 ip
Lainaus käyttäjältä: pownedi - joulukuu 23, 2010, 14:19:45 ip
Kirje saapui. Huomenissa takaisin postin kuljetettavaksi!

edit. No eipähän muuten lähdekään :D huomennahan on jouluaatto. Selaan siemenet siis pikapikaa ja vien jo tänään postiin.

edit2. Kävin kirjeen läpi. Otin jalapeñoa ja Manzano Rojoa muutaman siemenen. Lisäsin Bolivian Rainbowta n. 100 siementä, kun niitä jäi viime kesältä aivan mieletön määrä. Lähtee siis postiin vielä tänään.


edit3. Kirje viety postiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - joulukuu 27, 2010, 16:12:43 ip
Kirje saapui, ja vaikka olenkin flunssassa, ehdin jo avaamaan sen ja katsomaan pikaisesti läpi.

Baccatum osasto on aivan kelvollinen ja siellä on hyviä määriä kivoja lajikkeita siisteissä pusseissa.

Chinense pussi on pahasti aneeminen, valikoima rajallinen, puuttuu tavallisiakin lajikkeita, epämääräisiä merkintöjä ( tyyliin "bhut caribbean red"), pusseja joiden pohjalla enää pelkkää jauhautunutta mössöä muistona isoista siidumääristä, pusseja missä n 90 % siemenistä näyttää siltä, etteivät taatusti idä ( ruskeita, mustakeskustaisia, homeisia).

Ja Annuum-pussi, kuten jo mainittiinkin, on laaja mutta joukossa paljon marketti siiduja. Ja aivan onnettoman huonosti kuivattuja siemensatseja, onko järkeä pussittaa käytännössä homehtumaan päässeitä? Vai onko näiden osalta kyseessä liian kosteana matkaan laitto, ja aika muovipussissa tehnyt tehtävänsä?

Ja "muut" pussissa ei ollut aikaisempien kierrosten villeistä enää jälkeäkään, mutta on niitä kaivattuja Pubejakin jo paria lajiketta, tosin kaikkea vain muutamia siiduja.

Hyvänä ideana mukana oli loppuneet pussit osasto.

Ja mitäkö nyt sitten teen?

Ainakin pitää laittaa mukaan niitä kaivattuja Rocotoja kuten lupasinkin. Mutta tää vaatis kyllä täysremonttia muutenkin. Tyhjentyneistä pusseista täyttelen jotain, mutta aikomus olis nyt kyllä käydä pakettia läpi vähän muutenkin, ja ehkä jopa heittää pois selkeesti roskiskamat. Mielipiteitä?

Filago
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - joulukuu 27, 2010, 16:16:32 ip
Heitä ihmeessä roskiin jos siellä on jotain epäkelpoa. Ei ne epämääräset taida muutenkaan oikein kellekkään kelvata.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RakuLa - joulukuu 28, 2010, 13:51:47 ip
Samaa mieltä kärsän kanssa. Ei ole mitään järkeä homevaurioisia siemeniä pitää kirjeessä tai muuten vaan sutta ja sekundaa. Roskat roskikseen. Enemmän siinä pettyy kun pistää sekundaa itämään ja suuressa toivossa odottaa viikkokaupalla turhaa jos vaikka joku itäis, kun että siellä on vähemmän siemeniä mutta laadukkaita.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - joulukuu 29, 2010, 16:27:36 ip
No niin, tällainen ketjukirje plus "Pubejen täydennyssetti" pääsee nyt liikkeelle kohti chilihardhead.fi :tä. Vähän siivosin mutta seuraavat ketjussa saa jatkaa.

Kuvassa vanhat täydet lajipussukat ylhäällä oikealla, kuten näkyy Chinense pussi on vähäsen ohut. Ylälaidassa entiset Pubet mitä siis oli kolmea lajiketta, näistäkin saa useampi kasvit itselleen. En lisännyt näihin, ettei mene erät sekaisin. Sitten alempana omia lisäyksiä, viittä eri lajia Pubeja, kutakin useampia kymmeniä siemeniä, toivon mukaan riittää edes jonkin aikaa. Mulla kun ei ole noita pieniä minigrippejä, niin sanomistahan tästä tietenkin tulee, mutta ei auta. Välttääkseni isojen pussien invaasiota en sitten alkanut ihan uusia lajikkeita laittamaan enempiä, paitsi:
Löysin useamman tyhjän pienikokoisen minigripin, ja loppuneiden lappuja missä oli vain lajikkeen nimi, niin täyttelin niitä sitten, Ancho/Poblano, Guajillo, Delicias ja Red Savina saivat uudet täytteet. 

(http://img844.imageshack.us/img844/6720/20102912003.jpg)
By filago (http://profile.imageshack.us/user/filago) at 2010-12-29

Noi Rocotojen siemenet on usein kaarevia ja käppyrän muotoisia ja kuivina murtuvat helposti. Siksi, kirjeen täyttymisen uhallakin pitäisin ne noissa paksumpaa muovia olevissa pusseissa itsensä ympäri käärittyinä. Mulle itselleni on saapunut useampikin hartaudella odotettu siemenerä Pubeja missä sitten siemenet jauhautuneet postissa kappaleiksi. Pusseissa on myös tietoja siitä miten lajikkeet käytännössä eroaa toisistaan, helpompi valita mikä olisi itselle sopiva. Ei muuta Hangosta tänään.

Filago, jonka mielestä tuo nyt on kuitenkin ihan hyvä paketti sekä Baccojen, myös Annuumien suhteen, ainut mihin porukka saisi tosissaan koittaa täytellä on Chinenset.. Ja toki lisää Pubeja, mutta kyllä 8 lajiketta, yhteensä yli 200 siidua on jo kohtuu hyvä valikoima... Kun ei nyt sitten ahnehdita enempää kerralla kuin mitä joku oikeasti kasvattaa ja kämppään mahtuu niin niistä riittää aika monelle jopa...

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Toni.A - joulukuu 29, 2010, 16:38:56 ip
No täältä olisi tulossa chinensejä ja jotain muutakin kivaa, jahka tänne ehtii.  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - tammikuu 01, 2011, 20:48:42 ip
Kirje löysi perille ja lähtenyt jatkamaan matkaa.   
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RakuLa - tammikuu 04, 2011, 02:56:20 ap
Kirje saattaa hieman viivästyä kohdallani. En ole tällähetkellä kotikaupungissa vaan noin 300 km päässä tärkeällä vierailulla. Luulin aluksi että olisin päässyt aikaisemmin kotia täältä, mutta aina ei mee niinkuin strömsössä. Velipoika saa käydä viemässä postit sisälle ja kotia päästessäni tutkin kirjeen aarteet ja pistän kirjeen mahdollisimman nopeasti jatkamaan matkaa.

Pahoitteluni etukäteen :-\ RakuLa kuittaa
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MadDog - tammikuu 05, 2011, 08:57:07 ap
Seedit lähti tänään liikkelle stadista RakuLalle. Lisäilin C.Baccatum Aji Andean. C.Annuum pussiin: Bolivian Bonsai, Black Scorpion Tongue, Dutch ja Bolivian Raibow:ta.
Mistähän muuten noita pikkupusseja sais ostaa lisää?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ChiliK - tammikuu 05, 2011, 09:53:24 ap
4cmx6cm minigrip pusseja sai ostaa ainakin paikallisesta teollisuus-etolasta eli etrasta aika huokeastikin, 100kpl pakkauksissa olivat. Olisi sieltä vähän isompiakin löytynyt. Hinta parin euron luokkaa /100kpl.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ashrak - tammikuu 05, 2011, 16:10:33 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliK - tammikuu 05, 2011, 09:53:24 ap
4cmx6cm minigrip pusseja sai ostaa ainakin paikallisesta teollisuus-etolasta eli etrasta aika huokeastikin, 100kpl pakkauksissa olivat. Olisi sieltä vähän isompiakin löytynyt. Hinta parin euron luokkaa /100kpl.


Ebaysta saa kans kohtuu huokeasti. Ovelle kannettuna tyyliin 2e ellei alle /100kpl.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RakuLa - tammikuu 09, 2011, 23:10:08 ip
Maanantaina yritän saada lähetettyä paketin eteenpäin. Viimeistään tiistaina kirje lähtee eteenpäin  ;) Sai Viikonlopun rauhas tutkia lajikkeita. Otin muutamaa lajiketta ittelle talteen semmoisista pusseista missä oli paljon siemeniä. 8)

Annuumeja oli kyllä hieno määrä! Lisäsin uuden lajikkeen: Golden Nugget. täydensin muutamia lajikkeita ja rocotoihin pistin Red Peruvian siemeniä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - tammikuu 10, 2011, 17:30:04 ip
Miten muuten tää homma on järjestetty? Lähteekö kirje joskus uudelle kierrokselle?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - tammikuu 10, 2011, 18:13:52 ip
Tuli taas pitkästä aikaa päivitettyä listaa.
Siellä on ensimmäisessä viestissä ohjeet miten liitytään mukaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - tammikuu 10, 2011, 18:39:54 ip
Tiedän kyllä miten pääsee mukaan, mutta tarkoitin että lähteekö kirje uudelle kierrokselle joskus vai onko lista ns. loputon?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - tammikuu 10, 2011, 20:06:16 ip
Lista on ns. loputon.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RakuLa - tammikuu 12, 2011, 00:12:08 ap
siemenketjukirje jatkaa matkaa :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Loki - tammikuu 12, 2011, 18:16:29 ip
Täällä tänään, huomenna eteenpäin :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Loki - tammikuu 13, 2011, 19:46:50 ip
Pitäis olla huomenna jo seuraavalla  :)

Lisäsin pari uutta, täydensin joitakin ja vaihdoin pari pussia pienempiin. Laitoin myös mukaan nipun pikkupusseja ketjukirjeessä käytettäväksi.
Annuumien pussin vaihdoin isompaan jotta kirjeen sai litteämmäksi ja menemään pienemmillä postimaksuilla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: JJVV - tammikuu 15, 2011, 16:31:22 ip
Eilen saapui tänne ja äsken vein postiin. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Toni.A - tammikuu 18, 2011, 14:39:39 ip
Nonni, kirje on nyt täällä ja selattua paketin läpi, pisti todella silmiin tuo markettien paljous. Itse en löytänyt kirjeestä juuri mitään. Yhden uuden lajikkeen ainoastaan sain itselleni, pari siementä otin. Lisäsin nyt runsaasti uusia lajikkeita, noin pariakymmentä veikkaisin mm. annuumeja ja niitä toivottuja chinensejäkin tuli, sekä paria pubescensiä. Lisäksi vajaita pusseja täydennetty hiukan.

Huomenna kirje lähtee eteenpäin. ->
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Toni.A - tammikuu 19, 2011, 12:55:27 ip
Kirje on postin huomissa ja näillänäkymin kirje on Ashrakin hypisteltävissä huomenissa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ashrak - tammikuu 19, 2011, 13:30:16 ip
Lainaus käyttäjältä: ToniPetter - tammikuu 19, 2011, 12:55:27 ip
Kirje on postin huomissa ja näillänäkymin kirje on Ashrakin hypisteltävissä huomenissa.


Ahhh, viimein.  :D :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ashrak - tammikuu 23, 2011, 16:05:47 ip
Ja kirjettä eteenpäin heti maanantaina. Oli muuten todella hyvässä kuosissa kirjeen sisältö. Lajikkeita varmaan sadan luokkaa ja pubetkin ihan hyvin edustettuina. Lisäsin pari annuumia mitä ei vielä ollut.  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: aropupu - tammikuu 27, 2011, 16:44:03 ip
Hyvä valikoima oli siemeniä kirjeessä. Muutamaa pubea ja chinenseä otin, lykkäsin tilalle paria baccaa ja yhtä annuumia. Just kävin tyrkkäämässä kirjeen postilaatikkoon Asurmelle menemään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Asurme - tammikuu 28, 2011, 14:54:10 ip
Kirje kolahti luukusta sisään ja alan sitä kohta tutkiskeleen. Huomenna aamulla röihin mennessä pudotan kirjeen laatikkoon ja sieltä se etenee sitten HannuH:lle.

Edittiä:
Hyvin on kyl kirjeessä tavaraa. Otin muutamaa, lisäsin muutamaa ja laitoin yhren uuden. Aamulla tosiaan lähtee jatkaan matkaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: HannuH - helmikuu 01, 2011, 16:53:58 ip
Kirje saapui ja olo on ku 7-vuotiaalla jouluaattona.
Pistin uusina kirjeeseen Trinidad Bushin ja Aji Valentinen (PI260549).
Kirjeen ansiosta on mullakin nyt vihdoinkin Nagaa  8)

Lähtee tänään etiäpäin viel jos vaan lähden kaupungilla käymään. Jos ei niin huomenna sitten.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Neofelis - helmikuu 07, 2011, 13:06:20 ip
Saapui. Eteenpäin viimeistään huomenna, laitan mukaan ainakin (mahdollisia) risteytyksiä ja jotain muuta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: make_ - helmikuu 07, 2011, 19:08:53 ip
Lisäisikö joku mukava ihminen mut ketjukirjeen jatkoksi?  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - helmikuu 07, 2011, 19:39:57 ip
Ketjun ensimmäisessä viestissä on ohje miten pääsee mukaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Neofelis - helmikuu 08, 2011, 18:16:03 ip
Lähti eteenpäin Pahakeijolle, toivon mukaan huomenna perillä. Välissä kai olisi pitänyt olla J23, mutta "Jos ette saa seuraavana olevalta tietoja niin hypätkää yli".

Lisätty Wild(e) Grove -frutescens, CAP 1492 -rocoto ja chinenseistä Zavory, Snow White, Chocolate Fatalii ja Congo sekä baccatumeista CAPit 343, 448, 218, PI 595905, CGN 22871 ja Aji Amarillo Small.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Eric Sour - helmikuu 09, 2011, 11:39:36 ap
Kappas.
Tässähän mennäänkin jo näin pitkällä, Pahakeijon jälkeen pääsen siis minäkin hypistelemään pusseja...
Loistavuutta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Pahakeijo - helmikuu 09, 2011, 19:47:44 ip
Perille tuli, ja just sopivasti syntymäpäivälahjaksi! Ilta menee sisältöä plärätessä ja laittelen huomenna etiäpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Eric Sour - helmikuu 11, 2011, 13:59:13 ip
Kirje saapui, ja pusseja on hierottu.. Paria chinenseä otin, ja joitain myös laitoin.
Kanki voi kovana odotella maanantaina lähetystä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Eric Sour - helmikuu 11, 2011, 18:55:04 ip
Lainaus käyttäjältä: Eric Sour - helmikuu 11, 2011, 13:59:13 ip
Kirje saapui, ja pusseja on hierottu.. Paria chinenseä otin, ja joitain myös laitoin.
Kanki voi kovana odotella maanantaina lähetystä.


Siis perkele.. Nyt meni siemenketjukirjeet sekaisin, kun molemmissa olin seuraavana. Tämä meni siis nimimerkille Kanki.
Pistin jewen osoitteen eteenpäin Kankille, joten viivästystä tulee päivä pari.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Espa - helmikuu 12, 2011, 22:33:48 ip
tämä on hiivatin hieno juttu tämä ketjukirje! pitänee liittyä jonon jatloksi ensi syksynä kun on antaa itsekkin täydennystä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kanki - helmikuu 15, 2011, 13:47:19 ip
Kanki saa nyt siementä oikein urakalla. Kovana odotellaan. Tämän päivän postissa ei vielä tullut.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kanki - helmikuu 15, 2011, 18:45:54 ip
Tulipas sittenkin, koitan saada huomenna eteenpäin jewelle
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rundari - helmikuu 15, 2011, 19:38:36 ip
Onko sellainen mahdollista kun tuossa vähän ennen minua on jahman joka asuu samassa kaupungissa niin kirje tulisi häneltä minulle? Tietenkin niin että viivästystä ei tulisi yhtään ylimääräistä päivää. Katsooko joku tän etuiluksi vai miten, niin ja tietenkin jos jahmanille itselle sopii.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 15, 2011, 20:14:36 ip
 :)
Eiköhän tää kirje oo risteillyt Suomen ympäri ja ristiin sekä rastiin jo moneen kertaan. Eipä noilla kaupungeilla niin merkitystä; posti viipyy sen saman päivän matkalla. Toki jos tuon Jahven -tai-mikä-se-ny-oli- kanssa saat kimppaa sovittua ilman, että tulee viivytyksiä, niin eihän sitä tarvitse kysyäkään. Ilmoittelet vaan jääväsi rundista sitten väliin!? ..eikös se niin mene, ettei tarvitisisi kenkään edes tietää ...  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rundari - helmikuu 15, 2011, 20:15:54 ip
no juu, ja ei sillä periaatteesa kyllä kiirettä ole kun kalenteria kattoo. Tän kauden idätykset on suoritettu :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 16, 2011, 01:55:52 ap
Vai ei kiire ...  :o
Mä meinaan idätellä omat parin viikon kuluttua, jolloin -toivottavasti- tulee tää ketjukirjekin!
Viime keväänä kävi niin, että jouduin leikkelemään niitä kirahvin-sukuisia baccatumejani melkos
kovalla kädellä ennenkuin tuli riittävän lämpimät kelit, että sain kasvit ulos (=parvekkeelle)

Tammikuussa kun idättelin, sain kyllä muutaman podinkin huhti-toukokuussa, mutta olivat kasvit tosiaan
niin laihoja että jouduin leikkelemään niitä. Niinhän sitten kävi, että parhailla keleillä kaikki kasvit kasvatteli
varsia eikä juuri satoa näkynyt, ennenkuin taas syyskuussa: natikka surisi parvekkeella lokakuun loppuun.

Nyt mä uskon tuohon viralliseen ohjeeseen, että satoa alkaa tulla 3kk'n kuluttua idätyksestä, joka siis
osuu sitten kesäkuulle. Juhannuksena pannaan suu happamaksi!

Vaikka siis polttelen sähkö chileille 40€'llä per kuukausi, ei sisäkasvatus oikein lyö leivän päälle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Eric Sour - helmikuu 16, 2011, 14:13:08 ip
Taitaapi sulla mennä idätyksiin vielä kuukausi, jos tätä kirjettä meinaat odotella. 12 postitusta joista suurin osa ei kuitenkaan saa saman päivän postiin menemään...

Pannaan villi veikkaus, saat kirjeen 22.3.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 16, 2011, 16:04:46 ip
Kyä se mun laskujen mukaan on 11/3 ...  ::) .. jos kaikki on ahkeria ja tunnollisia. Toki joillakin työssäkäyvillä yksilöillä saattaa mennä yks päivä postituksissa hukkaan, kun saavat lähetyksensä vasta illalla, eivätkä asu pääpostin vieressä.

Ehkä mä pärjään ihan kohtuullisesti nykyisilläkin, kun on ihan elätettäviä kasveja muutama ja omia siemeniä ~30 lajia + pari uutta jotka oon tilannut ja saanut, vaan en idättänyt:
Tilasin Fish Pepper -nimisen erikoisuuden, jolta odottasin paljon. Saas nähä...
http://www.motherearthnews.com/Organic-Gardening/Grow-Cook-Fish-Peppers.aspx
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - helmikuu 16, 2011, 16:17:38 ip
Kova on luotto Itellaan, toivottavasti saat sen maaliskuun puolella, tai yleensäkin tulee perille. Taas tuli itselle lajittelukoneen tuhoama kirje.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 16, 2011, 16:30:11 ip
En mä itsellaan kovin luota, mutta juopontuuriin ...

Viimeksi kun mulla käväisi tää samainen kiertolainen, se oli aika paksu paketti, joka varmaan menee käsin lajitteluun, toivottavasti!

Varmaanhan asia on niinettä jokainen odottaa oma vuoroaan innolla ja toivoo, että edelliset lähettää kirjeen samantien eteenpäin samana päivänä kun sen saa. Sitten kun tulee itselle, löytyy toki aikaa yksi yö niitä tutkia ja jos oikein onnekas on niin saa paketin viikonlopuksi ja postittaa vasta maanantain iltapostissa ...

Välillä tuntuu, että olisi hyvä jos kaikki siemenet viipyis yhden kevään ohi kokonaan  ::)
Säästyisi kyllä rahaa, aikaa ja vähän vielä järkeäkin, ehkä ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rundari - helmikuu 17, 2011, 12:14:28 ip
Joo antaa kirjeen mennä vaan miten menee, ei kiirettä ole kyllä saada. ja ehtii sitten rauhassa itekkin tutkimaan sisältöä kun aika koittaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 18, 2011, 12:02:42 ip
Missähän nyt mennään, kun se paketti tais tehdä ylimääräisenkin rundin??
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jewe - helmikuu 18, 2011, 18:14:11 ip
Eilen tuli kirje tänne ja annuumit olen vasta ehtinyt käydä läpi. Viikonloppuna sitten loput ja maanantai aamuna lähtee eteenpäin. Aika massiivinen paketti ja pubeja ainakin saan lisäiltyä ihan mukavasti kirjeeseen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 18, 2011, 19:38:40 ip
Onko tässä kirjeessä mukana listaa mitä sisältää??
Huomasin, että siinä "toisessa kiertokirjeessä" oli ihan foorumissa jonkunlainen ...

Mä itse tein ekalla kierroksella listan niistä mitä oli silloin ... en muista olisinko laittanut jollain levykkeellä mukaan. Itseltä hukkunut se tiedosto.

Olis kyllä kätevää kun siellä olisi vaikka joku paperinen lista, vihko tms. tai sitten pieni usb-muisti ...

Ei menis aikaa niin siinä postittelussa, jos voisi vähän etukäteen suunnitella; sitten vaan äkkiä ottaa, jättää ja postittaa etiäppäin ...

PSPS. Itseasiassa fiksuintahan olisi kun joku uljas näppäräsormi kirjoittaisi listan tänne foorumiin. Sitähän voi sitten aina joku innokas päivittää; ei kaikkien olisi pakko.
(saas nähä ehtiikö joku ennen mua ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Nizo - helmikuu 18, 2011, 20:04:37 ip
Ellei joku ennen minua moista listaa rustaa, niin voin sen verran turhan päiväistä aikaani siihen tuhlata.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Neofelis - helmikuu 18, 2011, 23:53:36 ip
Minähän tein aikanaan listan siemenketjukirjeen sisällöstä nettiin kaikkien muokattavaksi, mutta se ei näyttänyt ottavan tuulta alleen. Siellä se vielä on olemassa lajikkeiltaan hieman vanhentuneena, jos sitä haluaa päivittää tai vaikka käyttää pohjana uudelle listaukselle. Helposti muistettava osoite on tinyurl.com/chilikirje (http://tinyurl.com/chilikirje). Ensimmäisessä taulukossa on ohjeita, muissa on annuumit, baccatumit, chinenset, frutescensit ja pubescensit sekä muut/tuntemattomat.

Tietoja saa lisäillä tai muokkailla vapaasti, tosin kuvauksien sijaan oleellisinta voisi jo olla wikilinkki, jos sellainen löytyy, ja mahdollisesti tulisuus, koska sen avulla niitä voi järjestää helposti makunsa mukaan taulukossa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 19, 2011, 03:35:17 ap
Toi listahan on hyvä. Vähän yksinkertaisempaa mä ajattelin, toki: Tämmöisen editoimiseen voi olla vähän isompi kynnys, kuin että olisi vain luettelo tekstinä, kuten "toisessa siemenketjukirjeessä"

Mä käytän koneellani Chrome-selainta ja oon kokoajan kirjautuneena Googleen, joten aukeaa toi suoraan G-docs'iin. Ihmettelen tässä mites sitten, jos ei oo G -tiliä eikä Chromea??
**Kokeilin kirjautua ulos, ja avasin linkin Firefoxilla, ja aukesihan se edelleen selaimessa ... kummallista. Mä luulin että se Google docs toimii vaan jos on kirjoilla***

Täytyis kai toi linkki sitten kirjoittaa ketjukirjeeseen mukaan, että sen osaa osallistujat etsiäkin. Varmaan sitä aina joku päivittääkin, jos ehtii  :-\ ...
Toivottavasti ei hidastu postitukset, jos porukat rupee kovin tunnollisesti tätä päivitteleen!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Neofelis - helmikuu 19, 2011, 04:32:38 ap
Lainaus käyttäjältä: sorrii - helmikuu 19, 2011, 03:35:17 ap**Kokeilin kirjautua ulos, ja avasin linkin Firefoxilla, ja aukesihan se edelleen selaimessa ... kummallista. Mä luulin että se Google docs toimii vaan jos on kirjoilla***


Juu, säädin sen kaikkien (osoitteen tietävien) vapaasti muokattavaksi, niin ei ole pakko tiliä luoda. Omistajana voin myös palauttaa sen koska tahansa johonkin aiempaan muokkauskohtaan, joten ilkivallankaan ei pitäisi suuri ongelma olla, vaikken oleta sellaista tapahtuvankaan. (Operalla Google docs muuten näytti vähän bugaavan, mutta ihan käytettävissä se kuitenkin oli.)

LainausTäytyis kai toi linkki sitten kirjoittaa ketjukirjeeseen mukaan, että sen osaa osallistujat etsiäkin. Varmaan sitä aina joku päivittääkin, jos ehtii  :-\ ...
Toivottavasti ei hidastu postitukset, jos porukat rupee kovin tunnollisesti tätä päivitteleen!


Jos sinne saisi kertaalleen (taas) täytettyä kaikki mukana kulkevat lajikkeet, ajan tasalla pitäminen olisi varsin helppoa ja nopeaa. Jokaisen tarvitsisi vain lisäämiensä chilien nimet laittaa, koska muut kentät eivät ole niin oleellisia, plus sitten tarvittaessa merkitä loppuneet chilit. Tietysti jos pari tyyppiä unohtaa muokata sitä niin korjaajalla on vähän enemmän hommia, mutta ei kai mitään ylitsepääsemätöntä jos sitä lähinnä nimilistana ajattelee eikä jumiudu murehtimaan muista tiedoista. Ja muita tietoja voi toki lisätä ja tarkentaa senkin jälkeen, kun on jo lähettänyt kirjeen (tai vaikka juuri nyt!).
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 19, 2011, 12:43:07 ip
 ;) Jeps- katsellaan.
Arvaan kyllä, ettei kaikki chilifoorumilaiset oo nörttejä jotka jaksaa räpeltää tietokoneella yhtään enempää kuin on pakko ...
Mun tulee laiminlyötyä kasvejani -ja kaikkea muutakin- kun istun -koneen ääressä 16t/vrk

Jos -toivottavasti kun- joku tätä listaa päivittää, niin raportti tänne ketjuun ...
Mä alan jo suunnitella istutuksiani ton vanhan pohjalta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Zabi - helmikuu 22, 2011, 16:51:57 ip
Olipas hyvä päivä lähteä töistä klo 13:00, postilaatikossa odotti siemenketjukirje! :)

Tein kirjeen sisällöstä listan chiliwikin puolelle, sinne on helppo päivittää listaa ja sen avulla näkee helpommin millainen mikäkin lajike on.
http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje

Otin muutamaa lajiketta ja lisäsin Malawi Bird's Eye:n siemeniä reilusti ja Cap 1941 siemeniä joita sain Bluesmanilta.
Tänään lähti kirje Hegu:lle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 23, 2011, 13:22:12 ip
Lainaus käyttäjältä: Zabi - helmikuu 22, 2011, 16:51:57 ip

Tein kirjeen sisällöstä listan chiliwikin puolelle, sinne on helppo päivittää listaa ja sen avulla näkee helpommin millainen mikäkin lajike on.
http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje



Hieno homma, sinänsä:
Menee vaan viikko noiden selaamisessa, kun jokainen laji on linkkinä, eikä taida olla mikään tehopalvelin siellä toisessa päässä!

Mä toivoisin käytettävän sitä yksinkertaisempaa listaa [ https://spreadsheets.google.com/ccc?key=0Ak3KVISpCT1XdG1RbkIyak9YRzB0Y1RVcDNSVE1YdkE&hl=en&authkey=CKeR1u8I#gid=0 )
Siitä noi lajit saa selattua kohtuuajassa, tarvitsematta odottaa minuuttia linkin aukeamista joka lajin kohdalla, josta kiinnostuu.
Mä selasin sitä äsken kaksi tuntia, enkä päässyt kuin 1/4 listasta (sitten lensi hiiri seinään ... ) [eikä mun 4M yhteys oo niin hidas]

Itse ehkä päivitän tuota. Chilivikissä en edes osaa .... (toisekseen vitu-vitu-ttaa noi iänikuiset kirjautumiset ja rekisteröitymispakot)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - helmikuu 23, 2011, 13:43:31 ip
Mun mielestä ihan yliveto tuo wikilista, aukeaakin takkuilematta, ainakin mulla
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilivaari - helmikuu 23, 2011, 14:01:19 ip
Kyllä se oli aivan toivottoman hidas minullakin klo 14. Jotain tarttis tehrä, että tuosta tulisi sujuvasti selattava.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chilihardhead.fi - helmikuu 23, 2011, 14:05:17 ip
Taitaa olla alueellisia häröjä, toimii vieläkin ihan hyvin
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Zabi - helmikuu 23, 2011, 16:05:16 ip
Suncometilla on ollut liikaa ongelmia palvelimen toiminnassa, olenkin alkanut etsiskelemään uutta palveluntarjoajaa.
Eli jos jollain on vinkata edullinen ja hyvä palveluntarjoaja, otetaan ehdotuksia vastaan.

Vastaukset tänne (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8442.msg137592#msg137592) kiitos!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hegu - helmikuu 26, 2011, 15:52:01 ip
Kirje tuli ja perjantaina laitoin eteen päin seuraavalle :) todella paljon ja mielenkiintoisija lajikkeita.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: chili123 - helmikuu 28, 2011, 17:39:59 ip
Kirje tuli tänään ja laitoin eteenpäin seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: miikkaj - maaliskuu 02, 2011, 14:16:37 ip
Huomenissa pitäisi lähteä eteenpäin tulemaan. Pitää vaan ostaa uusi kirje kun tapani mukaan repäisin kirjeen keskeltä auki ja tajusin vasta sitten että olikin tämä ketjukirje  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Upcider - maaliskuu 08, 2011, 14:49:09 ip
Missä mahtaa kirje luurata?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Nizo - maaliskuu 08, 2011, 16:56:34 ip
Lainaus käyttäjältä: Upcider - maaliskuu 08, 2011, 14:49:09 ip
Missä mahtaa kirje luurata?


Täällä!

Sain kirjeen haltuuni vasta maanantai iltana niin myöhään, että selailu meni tälle päivälle. Huomenna lähtee työmatkalla eteen päin. Pahoittelut viivästyksestä.

Lisäsin kirjeeseen mm. Peruvian Chinenseä, jota oli enää yksi siemen jäljellä. Yhtään uutta lajiketta ei ollut lisättäväksi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Eric Sour - maaliskuu 08, 2011, 17:37:24 ip
Lainaus käyttäjältä: Eric Sour - helmikuu 16, 2011, 14:13:08 ip
Taitaapi sulla mennä idätyksiin vielä kuukausi, jos tätä kirjettä meinaat odotella. 12 postitusta joista suurin osa ei kuitenkaan saa saman päivän postiin menemään...

Pannaan villi veikkaus, saat kirjeen 22.3.


Lainaus käyttäjältä: sorrii - helmikuu 16, 2011, 16:04:46 ip
Kyä se mun laskujen mukaan on 11/3 ...  ::)


Taitaa sun laskut mennä hieman metsään.. Ja munkin arvaus on vissiin vähän optimistinen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - maaliskuu 09, 2011, 11:44:43 ap
 :scyth: Enpä taida sitten mäkään pitää mitään kiirettä lähettämisen kanssa kun sen saan   8) ...prrrkl$£@"¤&!!
Näyttää tossa matkan varrella jokainen erikseen ajattelevan, että voi ottaa yhden extrapäivän, että "ehtii tutkimään sisältöä"
Ja täähän ei ole piikki kenellekään henkilökohtaisesti!
Laskeskelin vaan teoriassa, että lähes jokainen lähettää paketin eteenpäin samana, tai viimeistään seuraavana päivänä; ja että itella iteloi sen perille seuraavaksi päiväksi. Nythän näyttää olevan poikkeus, jos joku lähettää paketin edes seuraavana päivänä, eikä taida itellakaan niin nopea olla. Onkohan ne keksinyt sen nimen jotenkin italialaisesta ...

Ja mulla kun ei oo vielä itämässä kuin pari- kolmekymmentä kasvia, eikä viime- toissavuotisistakaan hengissä kuin joku 40kpl. Kaksioni vaikuttaa autiolta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Bubblejet - maaliskuu 09, 2011, 13:27:07 ip
Onneks on tuo etukäteislista mitä aion tutkia hyvin huolella... Onneks ei paineita - ensi vuodelle saa tästä hyvät setit :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Nizo - maaliskuu 09, 2011, 15:15:38 ip
Pahoitteluni nyt vielä kerran viivästymisestä. En nyt yritä mitenkään itseäni puolustella, mutta tässä nyt on ollut kaikennäköistä menoa ja kiirettä tuon asuntomme homeongelman takia... Kirje on nyt kuitenkin liikkeellä, ja Upciderilla todennäköisesti huomenna.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: miikkaj - maaliskuu 09, 2011, 15:41:06 ip
Eipä se kirjeen eteenpäin laittaminen samana päivänä ole kaikille mahdollista. Itse esim. olin iltavuorossa kun kirje kohdalle osui. Ja kun posti tulee n. 12-13.00, niin milläpäs siinä pieraset kirjeen vielä samana päivänä liikkelle jos tulet kotiin seiskalta?

Koululaisilla ja työttömillä ja normaalia päivätyötätekevillä asia voi olla eri. Tuskin kukaan viljelyksiään kuitenkaan tämän ketjukirjeen varaan laskee - tai ei ainakaan kannattaisi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Eric Sour - maaliskuu 09, 2011, 16:29:20 ip
Hyvin harvalla on mahdollisuus samana päivänä lähettää kirjettä eteenpäin.
Jos suurinosa muistaa laittaa eteenpäin seuraavana päivänä, eikä itella juurikaan töppää normaalia enempää, voi odottaa kirjeen kiertävän 2 ihmistä viikossa.
Realistisempi taitaa kuitenkin olla 3 ihmistä kahdessa viikossa..
Aina kun ei muista, pysty tjms. ja toi kirottu logistiikkafirmakin munii vähintään jokatoisen lähetyksen kanssa ylimääräisen päivän.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 09, 2011, 17:02:52 ip
Ei tästä kannata hirveetä stressiä ottaa. Aloitus viestissä lukee että 3 päivän sisään pitäis saada liikkeelle.
Jos on hirveä kiire saada siemeniä niin kannattaa tilata vaikka Fataliilta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - maaliskuu 10, 2011, 03:10:24 ap
Omaa optimismiäni mä manasin ...  :-X

Paras sato mulla tuli viimevuonnakin vähän ennen joulua! Kasvit kasvoi hirrrveenä viidakkona kesän keittiössä ja parvekkeella kilpaillen valosta. Syksyllä kun oli aikaa olla kotonakin, tuli niitä harvenneltua, kytkettyä natikka, ja lopulta nostettua parvekekasvit olohuoneeseen natikan valoon. Oli aika hauska kasvinurkkaus parvekkeen edessä, kun isossa ebbissä lemondrop, aji cristal ja pi441551 teki kilpaa hedelmiä ja peitti koko seinän. Sähkööhän se söi, mut niin aina ....

Tänä vuonna jätin tarkoituksella idätykset aika myöhään siksikin, kun viime keväänä ehti kasvit sisällä niin isoiksi (ja honteloiksi) että jouduin kaikki kuitenkin leikkaan pätkiksi ennen parvekkeelle siirtoa. Pari kitukasvuista (Omnicolor ja Inca Red Drop) eleli maitopurkeissa juhannukseen asti, kunnes siirsin ne wanhusten mökille kasvimaahan. Niistä tuli silti kesän paras sato, vaikkakaan ei monikaan podi ehtinyt kypsyä. Pistolapiolla vaan juuret poikki ja tavallisissa ämpäreissä kotiin kypsymään ...

Ei tää viljely ihan järkisysteemeillä oo tarkoituskaan mennä. Odottaminen on aina tylsää, vaikka olisi lokakuu ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Upcider - maaliskuu 10, 2011, 13:55:31 ip
Nyt saapui meikäläiselle ja huomenna karkaa eteenpäin!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ChiliSX - maaliskuu 15, 2011, 13:17:52 ip
Just tuli luukust alas :) Huomenna eteenpäin!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - maaliskuu 17, 2011, 13:06:54 ip
Tänää tipahti tänne.. kerkeen kattelemaan läpi vasta illalla ni huomen aamulla käyn heittää postiin!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - maaliskuu 17, 2011, 13:49:52 ip
Jippii! Kohtahan tuo on mulla.
Onko joku päivittänyt siemenlistaa chiliwikissä, tai muuten tietoinen pitääkö lista yhtään paikkaansa??

[[pakko oli kirjoittaa yksi viesti, että saan ylennyksen "asemaani" ... 200. viesti täällä  :-*
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Upcider - maaliskuu 17, 2011, 14:41:29 ip
Lista piti hyvin paikkansa, vain muutamaa lajiketta ei löytynyt. Sen sijaan lajikekuvaukset puuttuvat vielä ainakin kolmasosalta joten foorumin hakukenttä saa melko paljon käyttöä. 8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niabo - maaliskuu 17, 2011, 14:56:06 ip
http://www.thechileman.org/search.php

tuolta myös aika helppo ja mukava etsiä lajikkeita.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - maaliskuu 17, 2011, 15:14:43 ip
Edelleen olisi musta kiva jos se toinen lista [ https://spreadsheets.google.com/ccc?key=0Ak3KVISpCT1XdG1RbkIyak9YRzB0Y1RVcDNSVE1YdkE&hl=en&authkey=CKeR1u8I#gid=0 ] myös olisi käytössä. Mua itseeni ei lajikuvauksiet kiinnosta kovin, kun useimmat tiedän ja loput löytää helposti G'llä. Ajantasainen lista saatavilla olevista lajeista on paljjon tärkeämpi, että voi etukäteen funtsata mitä ottaa ja jättää. Silloin saa sen paketin eteenpäinkin nopeemmin!

Mun mielestä tuo lista joka keskittyy vaan lajikuvauksiin on ihan turha.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: fluidii - maaliskuu 22, 2011, 19:27:34 ip
Maanantaina tuli..
Tänään paketti seuraavalle hepulle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hurjatar - maaliskuu 23, 2011, 06:49:21 ap
Jee! (rientää nojailemaan postilaatikkoon) En oo paljon ootellu.  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hurjatar - maaliskuu 24, 2011, 11:31:24 ap
Jaahas. On vissiin kusti polkassu lepikkoon sen kirjeen kanssa.  >:(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: fluidii - maaliskuu 24, 2011, 14:04:22 ip
Kyllä se sieltä tulee :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hurjatar - maaliskuu 24, 2011, 14:10:14 ip
Kenties, mutta kun täällä laatikolla alkaa jo olla kylmä.  :D


edit. kylmät sormet ei osaa kirjottaa
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - maaliskuu 24, 2011, 22:22:30 ip
 ;D Hurjatar kolmatta vuorokautta odottelee postilaatikolla? Onko eväät mukana ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Herpiili - maaliskuu 24, 2011, 23:27:46 ip
Lainaus käyttäjältä: hurjatar - maaliskuu 24, 2011, 11:31:24 ap
Jaahas. On vissiin kusti polkassu lepikkoon sen kirjeen kanssa.  >:(


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102812542101_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102812542101_uu.shtml)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hurjatar - maaliskuu 25, 2011, 06:40:28 ap
Juurikin näin. Oon ajatellu teltan hakemista jos ei tänäänkään tärppää.  ???


Mutta niinhän siinä kävi että hurjatar palautuu sisäruokintaan.  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: habarento - maaliskuu 29, 2011, 00:45:18 ap
En ole tänä vuonna rakennus hommilta oikein ehtinyt syventyä muutamaa peruslajiketta enempää chileihin. Yllätys oli sitäkin mieluisampi kun rouva toi raksalle jonkin mysteeripaketin, josta paljastui kirjeen täydeltä siemeniä. Onkohan tämä kirje erehtynyt tänne Mikkeliin vai olenko väärässä ketjussa? Poistakaa hyvät ihmiset vanhat kirjeeseen liittyvät yhteystiedot ettei käy näin, siellä joku palelee postilaatikolla ja kiroaa postin alimpaan helvettiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: hurjatar - maaliskuu 29, 2011, 07:12:43 ap
Kyllä tämä kirje on kaiketi ollut koko ajan oikeassa osoitteessa. Helsingin postissa leimattu. Ja tänään pitäis olla Mikholla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Miksaa - maaliskuu 29, 2011, 16:27:03 ip
Lainaus käyttäjältä: habarento - maaliskuu 29, 2011, 00:45:18 ap
Onkohan tämä kirje erehtynyt tänne Mikkeliin vai olenko väärässä ketjussa?


http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=6595.msg126318#msg126318

Kyllä tuossa TOINEN SIEMENKETJUKIRJE-listassa olet ihan oikein jewen jälkeen vuorossa, joka on sen sulle postittanut ;)
Seuraatkohan väärää ketjukirjettä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - maaliskuu 29, 2011, 16:54:04 ip
Jeeee. Tällä viikolla taitaa tulla mullekin. Ja huh: Tarttee varmaan mennä torille kohta kauppaamaan kasveja!
Laskin juuri, että mulla on ennestään:
-40kpl taimia
-9kpl elinvoimaisia pistokkaita
-32 pienehköa kasvia ruukuissa (osassa tulee hedelmää)
-22 isompaa kasvia ruukuissa, ebbissä, bublerissa, passiivihydroissa, jotka pääosin kaikki tuottaa ja on osa kohta leikkkausvaiheessa, taas ...
-4 ikkunaa joiden edessä lisäksi hyllyä tai pöytää. 10 loisteputkea, muutama 20-30W esl; 250 natikka ja 120W ledi ...
-48m2 asuntopinta-alaa ja kiihkeä viikonloppuvaimo, joka jo vihjailee ettei tänne kohta mahdu ....... muka!

Siis kyähäm mää muutaman uuden idättelen vielä, jos on mielenkiintoisia  ;D :D :'(

PS. Mä teen kohta inventaarion noista ja voin omakustannehintaan "myydä" pois aika monta. En nyt tässä viiti alkaa luetella lajeja; yli 30 niitä on. Viestiä vaan mulle jos on jotain hakusessa. Voi löytyä. Ruukut ei oo ilmaisia .... Varmaan laitan torille ilmoituksen, kunhan ehdin, jaksan, saan aikaiseksi ja valmistaudun antamaan lapsiani adoptioon.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mikho - maaliskuu 29, 2011, 20:10:39 ip
Tänään tuli, huomenna lähtee eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: BlackWolf - huhtikuu 05, 2011, 17:46:31 ip
Tänään täällä, huomenna lähtee eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - huhtikuu 05, 2011, 19:52:36 ip
Mä en ehtint tänne mainitakaan, että kävi kirje mullakin. Laskin ja listasin suurinpiirtein lajit ja siementen määrät:
Annuumeita 52 lajia; joitakin lajeja vain pari hassua siementä, mutta suurinta osaa paljon. Lisäsin cascabelia ja CAP1473 joka ei ehkä oo varsinaisesti annuum .. C. Microcarpum?? Villi tai puolivilli, häijyn tulinen pikku pippuri.
Lombardoja lisäsin jos joku haluaa mietoa, makeaa ja tulisen cayennen näköistä helppoa paprika-chiliä.

Baccatumeja 37 lajia; useimpia tavallisia ihan reilusti. Lisäsin PI441551 (mieto piispanhattuchili); inca red dropia lisäsin; ja aji cristalia on taas reilusti.

Chinensejä 31 lajia; lisäsin aji brownia (iso mieto ruskea joka voisi olla yhtähyvin baccatum); saatoinpa lisätä limon'ia, vaan en muista  :'(

Frutescens edustettuna 3'lla lajilla: Duke Pequin, Tabasco, Piri-piri joista viimeistä palljjonn..

Pubescens'ia löytyi 13 lajia, mutta vain mysteeri pube'a ja canario'ta oli paljon. Turbo pube, jota odotin, oli loppu  :scyth:

Joitakin sekalaisia hybridejä -mielenkiintoisiakin, ehkä- sekä tarkemmin määrittämättömiä muutamia.

Yhteensä 141 lajia on siis kertynyt kiertokirjeeseen.

Ja kyllähän mä muutamia siemeniä otin itsellekin; Goats weed, Naga ja Piri-piri. Tiiäsitten mihin ne kasvit mahtuisi .....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tmz - huhtikuu 07, 2011, 16:37:36 ip
Kirje saapui postissa tänään ja laitan seuraavalle huomenna.
Sammal nimimerkille olen laittanut kaksi yv:tä ja, jos ei tämän päivän aikana vastaa niin kirje lähtee make_:lle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 11, 2011, 18:39:45 ip
Listaa on taas päivitetty pitkästä aikaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rundari - huhtikuu 11, 2011, 18:46:33 ip
Lähtikö sammaleelle vai makelle?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juhoa - huhtikuu 12, 2011, 23:37:58 ip
Lainaus käyttäjältä: Rundari - huhtikuu 11, 2011, 18:46:33 ip
Lähtikö sammaleelle vai makelle?


Saitko Rundari muuten mun osoitteen? Lähetin puhelimella ni ajattelin vielä varmistaa, että se viesti lähti ja tuli perille.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rundari - huhtikuu 13, 2011, 06:29:14 ap
Juu kyllä sain, kirjettä odotellessä  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: make_ - huhtikuu 13, 2011, 17:32:53 ip
Ketjukirje saapui tänään postissa. Christ484 laita osoitteesi meikälle Yv:nä niin saat kirjeen itsellesi. Rundari voi laittaa myös varmuuden vuoksi jos kristuksesta ei kuulu mitään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: make_ - huhtikuu 14, 2011, 11:04:43 ap
Kirje lähtee rundarille huomenna ellei Christus laittele osoitetta tämän päivän aikana minulle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: make_ - huhtikuu 14, 2011, 22:40:59 ip
Tjoo, Rundari voi alkaa odottelemaan postia itselleen, koska Kristuksesta ei kuulunut pihaustakaan.Laitan kirjeen perjantaina menemään niin se suattaap olla perillä alkuviikosta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rundari - huhtikuu 15, 2011, 06:16:25 ap
Jees, hieno homma. Alkaakin talviloma joten on hyvää aikaa tutkia sisältöä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rundari - huhtikuu 18, 2011, 14:55:55 ip
Kirje tuli tänään ja lähden nyt viemään sitä eteenpäin postiin.

edit.huomiseksi lupailivat perille
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juhoa - huhtikuu 19, 2011, 13:10:12 ip
Ei saapunut vielä tänään tänne :/
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juhoa - huhtikuu 20, 2011, 18:11:58 ip
Kirje lähti seuraavalle ja huomenna mahdollisesti perillä. Parit siemenet tuli otettua, joista yritän saada Bonchit aikaiseksi. Lisättävää kirjeeseen ei itseltä löytynyt kun kaikkea mitä itsellä olisi ollut niin oli kirjeessä yllinkyllin. Ensikaudella sitten.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jamppa - huhtikuu 26, 2011, 09:36:48 ap
Paketti lähti tänään eteenpäin Leksi80:lle.
Vuorossa olisi ollut niest, mutta en saanut häneen yhteyttä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jsikonen - toukokuu 03, 2011, 22:58:40 ip
Viikon reissannut... Missäköhän nyt liikkuu?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - toukokuu 05, 2011, 13:20:26 ip
ei ole vielä miulle asti päässy...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - toukokuu 06, 2011, 14:26:23 ip
Missähän kirje pyörii? Täällä jännitetään kerkeääkö mulle ensiviikolla..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - toukokuu 06, 2011, 14:30:44 ip
Oiskohan sitten tuon Leksi80:n hoteissa viel... yhteystietoni olen hänelle toimittanut yv:llä jo pari viikkoa sitten, mutta ei oo kirjettä viel näkyny..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - toukokuu 14, 2011, 00:42:53 ap
nonni... kirje (siis laatikko  :D) saapui tänään (pe)...yan ilmoitti jättäytyvänsä väliin mutta toimitti Bubblejet:in tiedot, elikkäs maanantaina 16.5. lähtee Bubblejetille...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - toukokuu 15, 2011, 13:10:32 ip
Siemenketjukirjeeseen lisätty seuraavat lajit:

Annuum:
=======
Fish Pepper (kirjavalehtinen (valk/vihr) lajike, tulisuus 8/10)
African Red Devil (tää on epävarma, tällä nimikkeellä oleva lajike pitäisi olla Bacca, tämä kukkien perusteella annuum... Mutta emokasvi on Afrikasta tuotu)
Chile Grande
Medusa
Apache F1
Thai Green Rawit (Market) (Hyvänmakuinen ja satoisa)

Baccatum:
========
Peri-Peri (hauskan muotoiset palot, tulinen)
Kaleidoskop
Lemon Drop

Frutescens:
=========
Thai Hot

Pubescens:
=========
Rocoto Manzano
Tuntematon (siemenpussista nimilappu hukassa... mahdollisesti joku Ultra/Turbo Pube)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - toukokuu 16, 2011, 15:10:28 ip
Tänään lähti Bubblejetille....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: snu - toukokuu 20, 2011, 13:00:06 ip

Kirje tuli eilen ja lähtee tänään kohti Tomoa. Lisäsin kirjeeseen pari rocotoa, yhden baccan, yhden annuumin ja yhden chinensen. Lisäksi pariin melko tyhjään pussiin lisäilin siemeniä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tomo - toukokuu 26, 2011, 16:32:23 ip
Kirje saapui eilen ja lähti tänään jsikoselle. Laitoin muutamia siemeniä tyhjiin Baccata Da Orto- ja CO 2598- pusseihin sekä lisäsin siemeniä Naga Morichiin. Otin Rocoto Rojoa, CO 1403:a, Piri Piriä ja Pink Habaneroa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jsikonen - toukokuu 26, 2011, 16:54:04 ip
Odottaa kuumeisesti jo lähetystä.  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dl125 - toukokuu 26, 2011, 21:03:19 ip
Onko kirjeeseen pakko lisätä siemeniä? Olen aloitteleva chilikasvattaja (no olkoon, täysi n00b)
ja haluaisin melko halvalla siemeniä harrastukseen. (Uskoisin että pitää, mutta kysytään kuitenkin)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dl125 - toukokuu 29, 2011, 15:26:42 ip
Nyt on siemeniä ja haluaisin osallistua.
(Yksityisviesti Kärsälle ei näyttänyt toimivan, ei näkynyt lähetetyissä)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - toukokuu 29, 2011, 17:42:08 ip
Tuli se viesti perille.
Listaa on nyt päivitelty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jsikonen - toukokuu 30, 2011, 15:02:48 ip
Tänään saapui lähetys. Laitan matkaan varmaankin keskiviikkona.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Lillen - toukokuu 31, 2011, 21:04:28 ip
En vielä ilmoittaudu mukaan ,koska minulla ei ole chilin siemeniä vaihdoksi ,mutta mietin että kuinka monta postimerkkiä joutuu tällähetkellä tuohon kirjeeseen käyttämään?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jsikonen - toukokuu 31, 2011, 22:00:22 ip
Huomenna lähtee Kuulakkeelle. Jotain kivaa löytyi ensikaudelle ja muutamia pusseja tuli täytettyä lisääkin. Uusina lisäsin joukkoon Pimientan De Padronia, Pequena Amarillaa ja Larga Rojan siemeniä.
Tuhti satsi siemeniä paketissa vaikka joidenkin pussien siemenet näytti hieman heikkolaatuisilta. Ehkä joku asiaan enempi vihkiytynyt osaa katsoa tarvittaessa karsintaa tuohon pakettiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kuulake - kesäkuu 06, 2011, 09:06:05 ap
Täällä odotellaan pakettia kuumeisesti!  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kuulake - kesäkuu 08, 2011, 10:48:10 ap
Täytettä löytyi, mut ei mitään uusia. Lähtee tänään Saigonille.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dl125 - kesäkuu 12, 2011, 15:49:36 ip
Lainaus käyttäjältä: Lillen - toukokuu 31, 2011, 21:04:28 ip
En vielä ilmoittaudu mukaan ,koska minulla ei ole chilin siemeniä vaihdoksi ,mutta mietin että kuinka monta postimerkkiä joutuu tällähetkellä tuohon kirjeeseen käyttämään?


Se riippuu painosta. Jos kirje painaa nyt esim. 200-250 g niin maksikirjeenä 2.luokassa 3 euroa, 1.luokassa 4 euroa. Kohtuu halvalla noita siemeniä saa. Jos ei ole nyt siemeniä, osta vaikka www.chilitarvike.fi tai www.fataliiseeds.net (Suosittelen, erittäin hyvä valikoima)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Saigon - kesäkuu 14, 2011, 23:38:31 ip
Kirje saapui ja on käyty läpi. Huomenna lähtee Puutarhakadulle.

Muutama kappale Peruvian White Habaneroa ja Bolivian Rainbowta lisätty tyhjiin pusseihin.

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: puutarhakatu - kesäkuu 15, 2011, 08:37:39 ap
Upeaa, täällä odotetaan kuumeisesti uusia lajikkeita.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - kesäkuu 20, 2011, 17:16:08 ip
Kirje liikkuu taas. Käännytin yllätyspussin siemenillä (en kaikillab ;) ) muutaman kaverin chilin ihmeelliseen maailmaan  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sevenchaos - kesäkuu 22, 2011, 23:42:32 ip
Kirje tuli tänään.
En valitettavasti ehdi varmaankaan huomenna vielä viemään eteenpäin sitä mutta laitan heti juhannuksen jälkeen seuraavalle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 26, 2011, 21:42:47 ip
Listaa on taas päivitetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - kesäkuu 28, 2011, 18:10:21 ip
Mikä mahtaa olla kirjeessä oleva "Mutantti"? Muistaakseni annuum-pussissa oli. Yksi sellainen on jo sirkkalehdet nostanut mullasta  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Azukki - kesäkuu 28, 2011, 19:42:19 ip
Lainaus käyttäjältä: Atheos__ - kesäkuu 28, 2011, 18:10:21 ip
Mikä mahtaa olla kirjeessä oleva "Mutantti"? Muistaakseni annuum-pussissa oli. Yksi sellainen on jo sirkkalehdet nostanut mullasta  :)


Mahtaisiko olla tuo bluesmanin mutantti http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8479.msg151609#msg151609 (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8479.msg151609#msg151609) ?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - kesäkuu 29, 2011, 20:54:31 ip
^ WAU noita mutantin siemeniä KIITOS :D vekkulin näkönen!!! siis WAU.... oon sanaton
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juhaz - kesäkuu 29, 2011, 23:32:29 ip
Lainaus käyttäjältä: Azukki - kesäkuu 28, 2011, 19:42:19 ip
Lainaus käyttäjältä: Atheos__ - kesäkuu 28, 2011, 18:10:21 ip
Mikä mahtaa olla kirjeessä oleva "Mutantti"? Muistaakseni annuum-pussissa oli. Yksi sellainen on jo sirkkalehdet nostanut mullasta  :)


Mahtaisiko olla tuo bluesmanin mutantti http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8479.msg151609#msg151609 (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=8479.msg151609#msg151609) ?


Ketjusta löytyy ainakin tälläinen viesti (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=4328.msg104801;topicseen#msg104801), joten siitäkin voi olla kyse, eikä bluesmanin mutantista. Harmi sinänsä, jos näin on, viimeksimainittu on kyllä varsin mielenkiintoinen ilmestys.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sevenchaos - heinäkuu 01, 2011, 11:05:01 ap
Suuret pahoittelut että en ole saanut kirjettä aikaisemmin postiin.
Oon tässä nyt ollut juhannuksesta asti mukavassa kuumeessa ja räkätaudissa eikä ole sängystä ylös päässyt.
Nyt kuitenkin kirje on liikkeellä taas.
Ei jaksanut tutkia lajikkeita joten otin kokonaista 3 siementä tuolta fataliin yllärichilipussista sekä 2 jalapeno earlyn siementä.
Lisäsin tuonne caribbean red habaneron siemeniä kun en moisia nähnyt siellä.
Puska on Eric Sourin esikasvattelema planttu jonka sitten itse laitoin hydroon ja nyt on hetelmää niin maan perk...paljon.
Otin suoraan puskasta kypsät marjat ja nappasin niistä siemenet sinne joten pitäisi ainakin olla tuoreita siemeniä  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Eric Sour - heinäkuu 01, 2011, 14:58:06 ip
Lainaus käyttäjältä: sevenchaos - heinäkuu 01, 2011, 11:05:01 ap
Puska on Eric Sourin esikasvattelema planttu jonka sitten itse laitoin hydroon ja nyt on hetelmää niin maan perk...paljon.
Otin suoraan puskasta kypsät marjat ja nappasin niistä siemenet sinne joten pitäisi ainakin olla tuoreita siemeniä  ;D


Toivottavasti eivät homehdu siemenet, säilyvyyden kannalta kannattaa kyllä ainakin pari viikkoa kuivatella..
Tuo CRH on kyllä ihme chinense, tekee satoa todella hyvin vähän huonommassakin valossa, ja ainakin mun mielestä todellä hyvän makuisia. Tulisuuttakin riittää ihan omiksi tarpeiksi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sevenchaos - heinäkuu 01, 2011, 19:08:27 ip
Lainaus käyttäjältä: Eric Sour - heinäkuu 01, 2011, 14:58:06 ip
Lainaus käyttäjältä: sevenchaos - heinäkuu 01, 2011, 11:05:01 ap
Puska on Eric Sourin esikasvattelema planttu jonka sitten itse laitoin hydroon ja nyt on hetelmää niin maan perk...paljon.
Otin suoraan puskasta kypsät marjat ja nappasin niistä siemenet sinne joten pitäisi ainakin olla tuoreita siemeniä  ;D


Toivottavasti eivät homehdu siemenet, säilyvyyden kannalta kannattaa kyllä ainakin pari viikkoa kuivatella..
Tuo CRH on kyllä ihme chinense, tekee satoa todella hyvin vähän huonommassakin valossa, ja ainakin mun mielestä todellä hyvän makuisia. Tulisuuttakin riittää ihan omiksi tarpeiksi.


Laitoin ne suodatinpussiin jonka laitoin minigrippussiin ja jätin raolleen jotta kosteus pääsee veke sieltä.
Suodatinpussi imee aika tehokkaasti liian kosteuden veke ainakin omien kokemusten perusteella.

On kyllä todella hyvän makuinen haba tosiaan ja tossa natikan alla tuntuu kukkia tulevan mukavaa vauhtia.
Toinen jallu niistä sulta saaduista koki karun kohtelun kissalta ja menehtyi mutta toinen on täynnä palkoja, ei vaan kypsiä ollut vielä mikään niin jäivät puskaan kypsymään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - heinäkuu 12, 2011, 09:58:14 ap
missä mennään ?????
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mieli% - heinäkuu 12, 2011, 14:37:04 ip
Thunder laittaa minulle seuraavana. Ei ollut saanut kiinni kahta edellistä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Thunder - heinäkuu 12, 2011, 22:32:39 ip
Lainaus käyttäjältä: Mieli% - heinäkuu 12, 2011, 14:37:04 ip
Thunder laittaa minulle seuraavana. Ei ollut saanut kiinni kahta edellistä.
Kahdesta tyypistä ei sitten tosiaan kuulunut mitään,joten tänään lähti sulle kirje eteenpäin... :)

Pahoittelen pientä viivästystä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Mieli% - heinäkuu 13, 2011, 14:06:27 ip
Kirje saapui tänään, lisäsin pari uutta ja täydensin muutamaa.
Lähetetty eteenpäin TunturiTigerille!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TunturiTiger - heinäkuu 13, 2011, 17:55:26 ip
Lainaus käyttäjältä: Mieli% - heinäkuu 13, 2011, 14:06:27 ip
Kirje saapui tänään, lisäsin pari uutta ja täydensin muutamaa.
Lähetetty eteenpäin TunturiTigerille!

Täälläkin olis tarkotus vaan lisätä joku jyvä pakettiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TunturiTiger - heinäkuu 15, 2011, 12:03:37 ip
Tuli! Pari lajiketta lisätty ja paan postiin tänään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: odir77 - heinäkuu 19, 2011, 16:15:30 ip
Tänään laitettu kirje eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ropocoo - heinäkuu 20, 2011, 09:13:48 ap
Ei malttais odotella, että saapuu tännekkin  ;D ::)

Sitten vielä lisäkysymys: Haluaisin myös kasvattaa jotain villilajiketta/harvinaisempaa, jonka kasvattamisesta olisi myös hyötyä lajin säilymiselle niin mikähän olisi sellanen, joka kannattaisi napata kirjeestä?

Mullassa kasvattelen ja lamppuja on tarkoitus hankkia ennen talvea lisää. Tällähetkellä 400w spna + ~200w ESL:ja ja aurinkoinen lasitettuparveke lounaaseen (arska paistaa 14->).. =) Lannoitukseen biobizz grow,bloom, topmax ja alg-a-mig.

Ei mitään yber haastavaa lajiketta, kun ensimmäista kautta harrastellaan...  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: InkRose - heinäkuu 20, 2011, 09:54:06 ap
Kuten tuolla vanhin kasvi-äänestyksessä Aji Inferno (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=9971.msg156730#msg156730) muistutti, kaikki villit ovat vähintäänkin uhanalaisia. Suomessa harrastajien keskuudessa yllättävänkin yleinen C. Lanceolatum saattaa esimerkiksi olla jo luonnosta kadonnut. Se on kyllä aika vaivaton kasvi kunhan sen saa kasvatettua sirkkalehdille, joskaan omani ei ole vielä suostunut kukkimaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juseq - heinäkuu 20, 2011, 10:05:12 ap
Lainaus käyttäjältä: Ropocoo - heinäkuu 20, 2011, 09:13:48 ap
Ei malttais odotella, että saapuu tännekkin  ;D ::)

Sitten vielä lisäkysymys: Haluaisin myös kasvattaa jotain villilajiketta/harvinaisempaa, jonka kasvattamisesta olisi myös hyötyä lajin säilymiselle niin mikähän olisi sellanen, joka kannattaisi napata kirjeestä?

Ei malttais ei, lähtee mopo keulimaan jo etukäteen! Ja edellistä kompaten ja lisäten, kuuleman mukaan kaikki villit ovat todellakin vaivan arvoisia, eli siis kaikki vaan kasvamaan ja lisää siemeniä maailmaan! Voidaan sitten porukalla käydä levittelemässä niitä eteläiselle pallonpuoliskolle ;D

Tosiaan, mitäs kaikkia tuolla kirjeessä on? Edellä mainittua C.Lanceolatumia ei taida löytyä listassa (jota tosin ei ole hetkeen päivitelty) http://www.chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje (http://www.chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje). Jollakin tuoreempaa tietoa, mitä villejä kirje sisältäisi?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - heinäkuu 20, 2011, 14:58:44 ip
Justiinsa suljin kirjeen. Eipä juuri villejä tainnut paljoa olla ja oli muutenkin tuosta listasta vajennut.
Mutta kyllä siellä jotakin on. Lisäsin oranssia ja punaista lemon droppia, orange ja star flamea, homeraa, medinaa, nattalya, sudden death habaneroa yms.
Paljon jäi vielä ensikauden siemenistä saamatta...

Hakusessa olisi:
-Cajamarca
-Ultra pube
-Pink habanero
-Omnicolor
-Aji benito
-Fresno

Jos jollakin olis ylimääräisiä..(http://www.cosgan.de/images/smilie/traurig/k050.gif)

saattaa lähteä jo tänään riihimäelle..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ropocoo - heinäkuu 26, 2011, 20:56:07 ip
moikka!

missähän on menossa tällähetkellä?  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - heinäkuu 27, 2011, 04:11:53 ap
eipä oo näkynynnä viel. eli oletan se on Angarothilla. toivottavasti ilmestyisi jo tänään niin pääsisi kattelee ensikauden settejä :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - heinäkuu 27, 2011, 06:05:32 ap
20.7 lähti Angarothille
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - heinäkuu 28, 2011, 06:16:32 ap
kirje saapui tänään laatikkoon. ihmettelen sitä tänään/huomenna ja se jatkaa matkaansa mahdollisimman nopeasti.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - elokuu 01, 2011, 15:21:19 ip
Kirje on lähtenyt eteenpäin. Päätin päivittää myös siemenlistan chiliwikiin. Paljon oli muuttunut  puolessa vuodessa sisältö. Yllättäen kuitenki siellä oli samojakin pusseja mitä melkein vuosi sitten  :D  Otin paria lajiketta ja lisäsin muutamaa loppunutta. Ei ihan kerenneet manzano rojot kypsyä, että sitä olisi voinut laittaa.. Ensikerralla sitten!

Linkki listaan, jos joku siitä ei vielä tiedä --> http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje (http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje)

edit: linkkikin toimii nyt
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dl125 - elokuu 02, 2011, 15:45:40 ip
Lähden huomenna lyhyelle lomalle, eli yhden yön reissu  ;D
Tulen ylihuomenna, eli pientä viivästystä on odotettavissa.
Pahoittelen!  :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RedRave - elokuu 02, 2011, 17:59:28 ip
Paketti oli tänään saapunut, ja pyrin saamaan paketin huomenna eteenpäin.
Muutama odotettu lajike puuttui kirjeestä, mutta eiköhän tuosta aihiot löydy bonchin kasvatteluun.  ;)


Edit: Paketti on matkalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dl125 - elokuu 04, 2011, 21:36:52 ip
Tänään saapui, paria lajiketta otin, laitoin Cayenne Long Slimiä.
Huomenna vien postiin ja lähtee kohti Vaasaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ropocoo - elokuu 09, 2011, 11:52:31 ap
Joko kohta liikahtaa Vantaalle..  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juhaz - elokuu 09, 2011, 15:21:30 ip
Lainaus käyttäjältä: Ropocoo - elokuu 09, 2011, 11:52:31 ap
Joko kohta liikahtaa Vantaalle..  ;D


Ei näkynyt ainakaan puolilta päivin töihin lähtiessä vielä mitään postilaatikossa. Tiedä mitä se iteljooni taas häslää...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juhaz - elokuu 11, 2011, 13:21:50 ip
Lainaus käyttäjältä: Ropocoo - elokuu 09, 2011, 11:52:31 ap
Joko kohta liikahtaa Vantaalle..  ;D


Sinne läks.

Otin yhtä sun toista pusseista, joissa oli paljon siemeniä, vaihtarit oli niin vaatimattomia että mitään "harvinaisia" ei kehdannut sosialisoida.

Lisätty seuraavia:

Koristekasvit Numex Twilight, Peppa Orangina F1 ja Black Pearl.

Numex Big Jim
Ja... pitkällisen "olenko idiootti, teenkö tyhmästi" -pohdinnan jälkeen Aji Fantasy, siemenet kaupan hedelmistä. Toivottavasti Chilivaarin epäilykset lajikkeen epävakaudesta eivät osoittaudu aiheellisiksi, varauksella kannattaa niihin siemeniin kuitenkin suhtautua, markettikamaksi kyllä merkkasinkin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ropocoo - elokuu 11, 2011, 15:48:36 ip


Sinne läks.

[/quote]

Mahtavaa!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juseq - elokuu 11, 2011, 16:13:40 ip
Komijaa! Alkaa näpit täälläkinpäin syyhyämään jo et pääsee kahlaamaan läpi 8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilivaari - elokuu 11, 2011, 19:54:54 ip
Lainaus käyttäjältä: Juhaz - elokuu 11, 2011, 18:51:52 ipToivottavasti Chilivaarin epäilykset lajikkeen epävakaudesta eivät osoittaudu aiheellisiksi.

Eiköhän tuo nyt jo ole melko tasaantunut.
Ei tämän kehitys mitenkään salassa ole tapahtunut. Siemeniä ja kuvia on ollut tarjolla eri kehitysvaiheissa vuodesta 2008, vaikka uusi nimi ilmestyikin vasta tänä kesänä. Tuossa on viimekesäinen F4 sukupolvi ja sehän näyttää aika paljon samalta kuin nyt kaupoissa oleva F5.
http://fatalii.net/chile/?u=g&word=Lemon+Drop+x+PI+441551+F4+%28C.+baccatum%29

EDIT: Tarkemmin tutkien löytyi jo 2007 ensimmäinen kuva risteytyksestä:
http://fatalii.net/chile/?u=g&c=&word=Lemon+Drop+x+PI+441551+%28C.+baccatum%29&id=5330
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ropocoo - elokuu 12, 2011, 10:39:19 ap
Just tyttöystävä soitteli, et kirje on saapunut perille.. =) kattelen viikonlopun aikana ja laittelen heti maananatina etiäpäin  :)

Sellanen pikku miinus, et oli kuulemma ollu kuori auki, mutta onneksi kuplamuovin ansiosta ei ilmeisesti ollu mitään tipahdellut pihalle, joten no problemo..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juhaz - elokuu 12, 2011, 16:30:57 ip
Lainaus käyttäjältä: Ropocoo - elokuu 12, 2011, 10:39:19 ap
Just tyttöystävä soitteli, et kirje on saapunut perille.. =) kattelen viikonlopun aikana ja laittelen heti maananatina etiäpäin  :)

Sellanen pikku miinus, et oli kuulemma ollu kuori auki, mutta onneksi kuplamuovin ansiosta ei ilmeisesti ollu mitään tipahdellut pihalle, joten no problemo..


Huh. Ei näköjään pitäisi luottaa kuoren liimaan ainakaan silloin kun siellä on noin paksu sisältö, mutta hyvä ettei siemenet ole kuitenkaan levällään pitkin lajittelukoneistoa.

Ja hieno homma että posti hoiti vaihteeksi homman ajallaan eikä mennyt ens viikkoon.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ropocoo - elokuu 12, 2011, 16:41:45 ip
Siemenet kahlattu läpi ja googlen kanssa käyty jokainen laji kurkkaamassa.. Fresnoa pääsin lisäämään, joka oli loppunut.. Ainut, josta olen omaa kypsää hedelmää ikinä saanut  ;D vielä... Ekaa kautta siis ajellaan..  8)

Aika montaa eri lajia jäi Vantaalle -lähinnä niitä, joiden siemeniä oli runsaasti tarjolla  :)

Kirjeet jo valmiina kuoressa, pitää käydä vkl:n aikana heittämässä postiin. Eli maanantaina matka jatkuu kohti poria :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Ropocoo - elokuu 12, 2011, 23:48:35 ip
Laitettu postilaatikkoon :) tänään tuli ja tänään lähti -harmi et on vkl, olis muuten huomenna porissa  ;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - elokuu 13, 2011, 16:37:36 ip
Lainaus käyttäjältä: Juhaz - elokuu 11, 2011, 13:21:50 ip

Otin yhtä sun toista pusseista, joissa oli paljon siemeniä, vaihtarit oli niin vaatimattomia että mitään "harvinaisia" ei kehdannut sosialisoida.



Eihän sillä oo niinkää väliä onko jotku lajikkeet "harvinaisia", vaan siitä onko niitä tarjolla, jos ei nii kirjeeseen vaan. Ei sitä tarvi pelätä, että ottaisi ne viimeiset siemenet sieltä. Sitä vartenhan tuo kirje on, että saa ottaa.


Lainaus käyttäjältä: Ropocoo - elokuu 12, 2011, 10:39:19 ap

Sellanen pikku miinus, et oli kuulemma ollu kuori auki, mutta onneksi kuplamuovin ansiosta ei ilmeisesti ollu mitään tipahdellut pihalle, joten no problemo..


Hyvä idea tuo kuplamuovi. Luultavasti sitävarten se sinne on laitettukkin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juseq - elokuu 15, 2011, 08:05:38 ap
Lainaus käyttäjältä: Ropocoo - elokuu 12, 2011, 23:48:35 ip
Laitettu postilaatikkoon :) tänään tuli ja tänään lähti -harmi et on vkl, olis muuten huomenna porissa  ;D

Cheers!

Sellanen huomio muuten, että mulle ei oo tullut yv:nä kenenkään yhteystietoja vielä (281.marsuchen , 282.Vesku) seuraavina minusta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: marsuchen - elokuu 16, 2011, 15:51:39 ip
Moikka,
mun viestit ovat näköjään kadonneet matkalla bittiavaruuteen.
Lähetin äsken yhteystiedot uudestaan, kokeillaan jos nyt tulis perille saakka ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juseq - elokuu 16, 2011, 15:54:51 ip
Lainaus käyttäjältä: marsuchen - elokuu 16, 2011, 15:51:39 ip
Moikka,
mun viestit ovat näköjään kadonneet matkalla bittiavaruuteen.
Lähetin äsken yhteystiedot uudestaan, kokeillaan jos nyt tulis perille saakka ;)

Tulihan ne, kirje lähtee sinnepäin kunhan oon ite saanut ja kahlaillut läpi!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Juseq - elokuu 18, 2011, 08:21:09 ap
Tosiaan! Eilen iltasella lähti kirje etiäppäin saatuani sen kahlattua läpi 8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: marsuchen - elokuu 22, 2011, 20:58:21 ip
Tsau, kirje saapui helsinkiin tänään.
Listassa seuraavana olevien (282.Vesku  283.RySky) yhteystietoja odotellaan..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Lillen - elokuu 26, 2011, 18:25:28 ip
Missäs kirje tällähetkellä?

Mietin vaan jotta tiedän ,milloin ilmoitella yhteystietoja edelliselle...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: lärpäke - elokuu 27, 2011, 03:47:11 ap
Missäs kirje menossa? Veskulla? Ryskyllä?

Ryskylle laitoin omat yhteystietoni jo menemään aikoja sitten. Ja mulla minusta seuraavan vastaanottajan osoite jo tiedossa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: lärpäke - elokuu 28, 2011, 14:39:21 ip
marsuchen joko kirje on sulta lähtenyt eteenpäin? ootko saanu seuraavien yhteystietoja?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: marsuchen - elokuu 30, 2011, 08:03:42 ap
Tervehdys ja pahoittelut hiljaiselosta.
En ole saanut edelleenkään seuraavien yhteystietoja,
joten laittaisitko osoitteesi yv:llä niin saadaan kirje taas eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ParturjzCoxsone - elokuu 30, 2011, 11:35:43 ap
vieläkö tähän voi osallistua ?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Touko - elokuu 30, 2011, 11:46:39 ap
Pistä Kärsälle viestiä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RySky - elokuu 30, 2011, 19:43:17 ip
Pahoitteluni viestiin vastaamattomuudesta, sattui sitten kuukausien odottelun jälkeen näppärästi kesälomareissun ajalle tämä kirje.. :(

No, onhan noita siemeniä kotitarpeiksi, toivottavasti ei aiheuttanut suurempaa murhetta.

RySky
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RySky - elokuu 31, 2011, 19:54:20 ip
Veskun osoitetta on varmaan turha odotella, on ollut viimeksi kirjautuneena ennen juhannusta.. Omani oon laittanut Veskua edeltävälle..

Rysky
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RySky - syyskuu 02, 2011, 22:17:00 ip
Ei oo kuulunut kirjeestä mitään, ei havaintoa, että missä menee..  :/
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - syyskuu 03, 2011, 12:42:36 ip
Koittakaahan nyt laittaa sitä kirjettä eteenpäin, minuakin meinaan voisi kiinnostaa osallistua.

-Morphia
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: lärpäke - syyskuu 03, 2011, 18:22:49 ip
Kirje marsuchenillä tai ryskyllä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RySky - syyskuu 04, 2011, 16:29:55 ip
Ei oo näkynyt.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: marsuchen - syyskuu 05, 2011, 17:46:03 ip
no niin, kirje jälleen (tai viimein) liikkeellä.
Yhteystiedot tuli jo viime viikolla, mut satuin sitten itse olemaan reissussa. Pahoittelut tästä.
Uutena lisätty c.annuum caloro.

-m
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: RySky - syyskuu 08, 2011, 23:26:55 ip
Jes, paketti oli kopsahtanut eilen tai tänään meikäläiselle, muutaman Puben ja Chinensen sieltä kääräisin itselleni..

Lisäilin seuraavia..

C.Pubescense
-Penan Chilifesteillä kauppaama keltainen/oranssi Pube, lajista mulla ei havaintoa, maku mitä parhain. Kertokoon lajin, ken tietää.

C.Chinense
-Habanero Brown Large
-Biquinho
-Orange Habanero
-Zanahoria Triangulo
-7 Pot/Pod

C.Annuum.. Kuala Lumpurin herkkutorilta tuliaisia, paikallisilta nimiltään..
-Bydage Chilli
-Gundur Chilli
-Tomato Chilli
-Kashmiry Chilli

Laitoin mukaan myös tyhjiä, pieniä minigrippejä, jos joku sattuu tarvitsemaan.

Aamulla paketti lähtee kohti Lärpäkettä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: lärpäke - syyskuu 11, 2011, 21:50:43 ip
Kirje tulee varmaan huomenissa mulle. Tosin olen valitettavasti nyt "matkoilla", joten minulta kirje lähtee eteenpäin vasta Ke, To tai Pe. Toukolle seuraavaksi, osoite minulla onkin jo.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tso - syyskuu 12, 2011, 00:11:22 ap
Lainaus käyttäjältä: RySky - syyskuu 08, 2011, 23:26:55 ip
C.Pubescense
-Penan Chilifesteillä kauppaama keltainen/oranssi Pube, lajista mulla ei havaintoa, maku mitä parhain. Kertokoon lajin, ken tietää.


Penalla oli festeillä kahta Pubee:

Organge Rocoto (pyöreähkö) ja
Turbo Pube (pitkulainen)

Molemmat samansävyisiä ja herkullisia. Orange Rocoto hieman tulisempi. Namia molemmat! :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: lärpäke - syyskuu 14, 2011, 23:01:07 ip
Tänään sain kirjeen käsiini. Vein saman tien postiin Toukolle kuljetettavaksi. Erityiskiitos ryskylle tyhjistä minigrip pusseista, otin muutaman siemenille. Ei ollut hirveästi täydennettävää, mutta ensi vuonna sitten enemmän. Muutamaa mielenkiintoista lajiketta otin itselleni testiin ensi kaudeksi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Lillen - syyskuu 20, 2011, 21:53:22 ip
Missäs kirje tällähetkellä majailee?

Täällä sitä odotetaan jo innolla  ;D.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Touko - syyskuu 20, 2011, 23:10:38 ip
Kirje on tuossa mun pöydälläni, torstaina se on Gnuravalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Benighted - syyskuu 21, 2011, 00:10:17 ap
Pääseekös tähän enää mukaan, ekaa postia ei oo päivitely aikoihin ja kärsällekin lähti viesti jo pari viikkoa sitten :|
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - syyskuu 21, 2011, 05:48:28 ap
Kyllä siitä sitten ilmoitetaan jos kirjeeseen ei oteta enään mukaan. Ei siitä ole edes kuukautta kun edellisen kerran päivitin. Kirje on pyörinyt jo kolme ja puoli vuotta, joten en sitä liian tiheään tahtiin jaksa päivitellä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Benighted - syyskuu 21, 2011, 23:02:03 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - syyskuu 21, 2011, 05:48:28 ap
Kyllä siitä sitten ilmoitetaan jos kirjeeseen ei oteta enään mukaan. Ei siitä ole edes kuukautta kun edellisen kerran päivitin. Kirje on pyörinyt jo kolme ja puoli vuotta, joten en sitä liian tiheään tahtiin jaksa päivitellä.
Oho, eipä tullut katsottua tuota ensimmäisen postin päivämäärää. Asia kunnossa siis, hienoa että homma toimii edelleen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gnurava - syyskuu 22, 2011, 10:24:33 ap
Kirje tuli pari tuntia sitten mulle ja keskeytin työt parhaasta mahdollisesta syystä heti ;D
Nyt lähden yliopistolle ja nakkaan kirjeen postin matkaan kohti TuffGongia. Kiitokset mainiosta sadosta - poimin mukaan brown habaneroa, aji habaneroa, Golden Nuggetia, CHinese 5 coloria, Black Pearlia, Lemon Droppia, PI 439380, Medusaa, PI 441551, Turbo Pubea , CAP 1473 ja Anchoa kutakin pari siementä. Lisäsin kuormaan runsaasti Orange Rocotoa, Malaguetaa, Cambuci Capeau de Bispoa, Vulcaõa sekä muutamat siemenet Starfishiä, Nigels Outdoors Chilliä ja Brasiliasta torilta ostamaani valkoista Scotch Bonnettia.

Mitä chili-iloa  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jester - syyskuu 23, 2011, 19:39:08 ip
Alkaiskohan kohta aika olla taas päivittää tota "seuraava listaa" tuntuu taas vauhdilla etenevän.  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ahokkis - syyskuu 27, 2011, 21:23:58 ip
Täällä menossa kirje. Ehdin vasta perjantaina nakkaamaan tuon etiäppäin niin tulee pieni viivästys tuohon. Olipa hauska nähdä kun alkutäpinöissäni tsekkailin "loppuneissa"-pussissa parinvuoden takaista omaa käsialaa, näköjään kelvannu kun edellisellä kerralla täyttelin. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Lillen - syyskuu 27, 2011, 21:48:43 ip
^Eipä ainakaan omalta osalta mitään hengenhätää, kunhan vain tietää, että "tulossa on"  :).
Joten varmaan ensi viikon alussa (tiistaina?) pääsen penkomaan siiduja ensikaudelle...
Edelleen puuttuu minulta seuraavana listassa olevan osoite!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Lillen - lokakuu 05, 2011, 16:14:47 ip
Tänään löysin mukavan kokoisen kirjeen postilaatikosta. Eli siemenketjukirje oli löytänyt perille :).

Pistän sen mahdollisimman nopeasti seuraavalle listalla olevalle jahka olen kirjeen tutkinut  :D.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Dradge - lokakuu 13, 2011, 23:38:33 ip
Kirje kolahti luukusta sisään, pistän mahdollisimman pian eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - lokakuu 21, 2011, 00:55:56 ap
Näyttää viime aikoina viipyilleen kirje aika pitkään jokaisella ... Noin ketjua selaamalla vaan päättelen.

En mä mikään poliisi täällä ole, eikä edes itsellä oo kovaa kiirettä juuri nyt. Tulipahan vaan mieleen aikaisempia muistoja kuinka tuli perseessä odottelin, että tulisi se tuli sinne ...  :-X

Eiköös olisi ajatus, ettei sitä pakettia montaa päivää pantata, kun joillakin varmasti on hoppu(?!) ..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sammy - lokakuu 21, 2011, 21:15:31 ip
miulle asti ei oo kirje vielä löytänyt.. :'(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tmu - lokakuu 25, 2011, 19:01:54 ip
Eiköhän tuota nyt olisi jo aika pistää etiäppäin? Meinaan vaan että homma ei oikein etene jos odottaa että siemenet itää ennen kuin pistää paketin uudestaan matkaan...  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Afasa - lokakuu 25, 2011, 22:53:36 ip
^Just näin. Ois kiva saada se kirje jos ei tän ni sentäs ensvuoden puolella  >:( ;D.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gamasina - lokakuu 27, 2011, 14:27:40 ip
Vieläkö kirje on Dradgella? Jos näin, niin viimeisen kuukauden aikana kirje on ehtinyt käymään peräti kolmen postilaatikon kautta. No, kyllä se tällä menolla tännekkin vielä ennen kautta 2013 ehtii...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sammy - lokakuu 27, 2011, 21:34:21 ip
Lainaus käyttäjältä: Dradge - lokakuu 13, 2011, 23:38:33 ip
Kirje kolahti luukusta sisään, pistän mahdollisimman pian eteenpäin.
juu dradgella se on vielä..ja pistää vielä nopiaan etiäpäin.. ??? alkaa kiukuttaa tää uottelu.. >:(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hubert - lokakuu 28, 2011, 08:30:19 ap
Kyllähän elämässä voi tapahtua mitä tahansa, mikä siirtää jonkun siemenpussukan taka-alalle. 2 viikkoa alkaa kyllä olemaan aika kauan ilman mitään ilmoituksia, näyttää dradge 25. päivä ainakin käyneen foorumillakin. Pitäisikö Kärsän laittaa Dradgelle koodia ja kysellä, että koskas kirje taas liikahtaa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - lokakuu 28, 2011, 10:51:58 ap
Eiköhän sieltä kohta tule joku perusvastaus. Noku on ollut kiireitä, lomalla olin, vein sen postiin jo viikko sitten, koira söi, just oon lähössä viemään. Näitä hemmoja kun on mukana tarpeeksi niin kaikkia vituttaa.

Aina välillä löytyy joku oikeakin syy, mutta harvassa ne on.

:-*
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: JohnnyBlade - lokakuu 28, 2011, 22:10:47 ip
Paha epäilys nyt iskee kun tämä dradge on tasan yhen viestin tänne laittanut ja nyt rupeaa pimittään ketjukirjettä. Kohta kuukauden pantannut sitä  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 29, 2011, 15:02:35 ip
Soitin dradgelle. Hän sanoi että muuton vuoksi on tullut viivästys hänen kohdallaan ja hän postittaa kirjeen pian eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 30, 2011, 13:39:35 ip
Listaa on taas päivitetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sammy - marraskuu 02, 2011, 16:42:00 ip
no tänään se kauan odotettu kirje kolahti luukusta...   :) :D pistän mahollisimman nopeesti eteenpäin
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hubert - marraskuu 04, 2011, 19:26:22 ip
No nyt kirje liikkuu mukavasti. Löytyi siis tänään postilaatikosta. Otin paria baccaa ja chinesia, täytin Starfishin ja lisäsin Cumari Polluxin (praetermissium). Maanantaina kirje jatkaa matkaansa Tampereelle sorriille.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kartturi - marraskuu 04, 2011, 23:58:44 ip
En ole saanut Jesterin yhteystietoja postiini, eikä herra ole kirjautunut foorumille sitten lokakuun alun.
Laittaisiko InkRose osoitetta tänne päin niin saadan kirje liikkeelle mahdollisimman pienellä viiveellä, kun se joskus minulle saapuu.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 07, 2011, 13:14:39 ip
Voehan nenä! Tarttee ruveta selaamaan omaa siemenpankkia. Enpä oo tehnt inventaarioo sitten huhtikuun, ja uusia kuivattuja wessapaperitolloja on iso laatikollinen pussittamatta ...
Ei oo puutarhurilla näköjään vapaata aikaa syksylläkään  :'(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 09, 2011, 17:27:49 ip
Tuliha se sieltä!
Äkkiselaamalla ei kovin kiinnostavia uusia nyt. Pitää tutkia ... aina jotain löytyy.

Pari pussia huomasin, jotka on pakattu kosteina, pussissa vessapaperiin käärittyinä; mustaa hometta! Pitäisköhän koittaa kuivata huomiseen asti, vai roskiin??

Käyn illalla läpi ja lisään omiani mukaan. Huomenna matka jatkuu ...

PS. Osaan pusseista kirjoitettu suoraan muoviin, eikä saa selvää. Paperilappu pussin sisään on hyvä ....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Larski - marraskuu 09, 2011, 17:41:59 ip
Lainaus käyttäjältä: sorrii - marraskuu 09, 2011, 17:27:49 ip
Pari pussia huomasin, jotka on pakattu kosteina, pussissa vessapaperiin käärittyinä; mustaa hometta! Pitäisköhän koittaa kuivata huomiseen asti, vai roskiin??

Hienoa touhua... Roskiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hubert - marraskuu 09, 2011, 19:15:07 ip
Lainaus käyttäjältä: Larski - marraskuu 09, 2011, 17:41:59 ip
Lainaus käyttäjältä: sorrii - marraskuu 09, 2011, 17:27:49 ip
Pari pussia huomasin, jotka on pakattu kosteina, pussissa vessapaperiin käärittyinä; mustaa hometta! Pitäisköhän koittaa kuivata huomiseen asti, vai roskiin??

Hienoa touhua... Roskiin.

Taisivat kyllä olla ihan mielenkiintoisia lisäyksiä, mutta en tuon homeen takia uskaltanut pusseja avata. Jos jollain muulla osuu siementen perkuu juuri samaan päivään kuin kirjeen saapuminen, niin mieluummin kuivaa siemeniä päivän tai kaksi ja viivyttää kirjettä, kuin laittaa "märkiä" siemeniä pussiin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TuffGong - marraskuu 09, 2011, 21:55:25 ip
Lainaus käyttäjältä: hubert - marraskuu 09, 2011, 19:15:07 ip
Lainaus käyttäjältä: Larski - marraskuu 09, 2011, 17:41:59 ip
Lainaus käyttäjältä: sorrii - marraskuu 09, 2011, 17:27:49 ip
Pari pussia huomasin, jotka on pakattu kosteina, pussissa vessapaperiin käärittyinä; mustaa hometta! Pitäisköhän koittaa kuivata huomiseen asti, vai roskiin??

Hienoa touhua... Roskiin.

Taisivat kyllä olla ihan mielenkiintoisia lisäyksiä, mutta en tuon homeen takia uskaltanut pusseja avata. Jos jollain muulla osuu siementen perkuu juuri samaan päivään kuin kirjeen saapuminen, niin mieluummin kuivaa siemeniä päivän tai kaksi ja viivyttää kirjettä, kuin laittaa "märkiä" siemeniä pussiin.


Tämä taisi olla mun kämmi, Joten pahoitteluni. :-\ Oli kyllä puhdasta ajattelemattomuutta, kun ei nyt juuri sillä hetkellä tullut mieleen, että pitäisihän siemenien kosteuden jotenkin päästä pussista uloskin kuivuakseen. ::) 
Heitä roskiin vaan.
oliko ne muuten Trinidad scorpion yellown ja duke pequinin siemenet?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 10, 2011, 11:14:03 ap
Oli ne! Trinidad Scorpionin etiketistä ei näkynyt muuta kuin ..orpion €$£@ ..** siitä homeen alta.
Mä avasin sen duken ja hetken ajattelin ettäsjos koittais idättää, kun osa oli terveen värisiä, mutta heitin pois kuitenkin ..
Olihan nuo pahan näköisiä, ja pussin sisäpintakin oli kuin mustalla spraymaalilla suihkaistu.

Mä oon muuten kaikenmaailman pakkauksista ottanut talteen niitä silicagel-pusseja, joita pidän siemenlaatikossa. Semmoinen voisi toimia jos pussittaa kosteita siemeniä, kunhan joku älyää sen pussin poistaakin sitten...

Kyä sinne mielenkiintoisia tulee lisää. Homma kesken. Yritän saada Siwaan vielä ennen 17..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 10, 2011, 16:15:23 ip
Tais tulla aikalisä tälle päivälle:
(http://img577.imageshack.us/img577/4208/siemenlajittlu.jpg)
On noissa lajittelemista ....
..ja pussittamista!
Ehkä kuitenkin kivampi, että tulee reilummin uusia lajeja.
Tuntuis aika hölmöltä kerätä ja kuivata talteen tollaista määrää siemeniä, jos ei niitä pane jakoon ...
Huomenna siis vasta postitan, ja Kartturi saa siemeniä maanantaina, olettettavasti.

Eipä tullut vilkaistuakaan siemenvarastoon etukäteen, kun pitelee kiireitä....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 11, 2011, 17:16:44 ip
Sinne män! Jyväskylään ...

Tuli käytyä läpi omatkin kertyneet siemenet, joita tullut kuivateltua pitkin vuotta pikkulautasilla weskipaperin päällä, ja kuivuneita paperitolloja jemmailtua laatikoihin. Oli niitä!
...Ja kun peketti oli jo mennyt, huomasin, että oli yksi parin litran saviruukku vielä hyllyssä, jossa parikymmentä kääröä.

Otin paketista muutaman mielenkiintoisen lajin siemeniä: 7 Pot, Turbopube, Enorme Caliente, Piri-piri, Medusa ...

Lisäsin - täydensin:

Annuumit:
Bolivian Rainbow
Cascabel
Chili Padron (lienee Pimiento del Padron .. kuvaus sopii)
Fish Pepper
Hungarian Hot Wax
Jalapeno Early
Mexican Cluster

Baccatumit:
Aji Benito
Aji Cristal
Aji Habanero
Bishops Crown
C02598 (lieneeköhän "seeoo-" vai "seenolla-" Molempia kirjoitustapoja tulee netissä, yhteenkirjoitettuna ja erikseen co 2598 .. ?!?)
-Tää on tosi tuottoisa baccatum, joka tekee pieniä äkäisiä punaisia podeja. Palljjonn!
Inca Berry
Inca Red Drop
Kaleidoskop (siihen lipesi sekaan muutama fishpepperin siemen! Ei liene vaaraa että kukaan sekoittaisi noita lajeja ihan taimivaiheen jälkeen..)
Omnicolor
Ubatuba Campuci

Chinenset:
Aji Brown -lähtöisin Fatalii'lta ja uskoisin olevan chinense: samalla nimellä on myös baccatum
-iso tukevakasvuinen kasvi, joka viihtyy vähän vähemmälläkin valolla (kuin chinenset yleensä)
-ruskeat miedot podit, jotka kypsänä muistuttaa aika paljon chilacaa; hyvä kuivattuna
Cajamarca
Datil Sweet (mieto, mauton, aika turha, paitsi pilailutarkoituksiin ... tai koristekasvina)
Limon (ainoa chinense jonka oon saanut tuottamaan kunnolla hedelmää sisällä ilman ihmevirityksiä eli natikkaa ½ metrin päässä ...)
-keltaiset pienet suipot podit; tulinen; maku aika habaneromainen + sitruunan aromia, ehkä ... )

Ja tietysti:
Rocoto red Peruvian
-mä en muita pubeja tarvitsisi!
-ylivuotinen kasvi teki kesällä mökin pihalla 20cm pauliinaruukussa kymmenkunta omenankokoista podia lähes ilman hoitoa; kotona sisälläkin 20cm välein vähän pienempiä Ø 4cm .. 8kpl nyt.

Eiköhän taas pärjäillä muutama kuukausi ilman lisää siemeniä
 
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Afasa - marraskuu 12, 2011, 12:32:30 ip
Nonii ja nyt ois semmone kysymys, että kuinkas paljon nuo painaa ja kuinka isoon kirjeeseen nuo menee?
Kun tuo kirje on mullekki joskus tulossa ni osais varautua.  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hubert - marraskuu 12, 2011, 14:00:43 ip
Lainaus käyttäjältä: Afasa - marraskuu 12, 2011, 12:32:30 ip
Nonii ja nyt ois semmone kysymys, että kuinkas paljon nuo painaa ja kuinka isoon kirjeeseen nuo menee?
Kun tuo kirje on mullekki joskus tulossa ni osais varautua.  :)

Jos sorrii ei montaa tuhatta uutta siementä sinne lykännyt, niin kirje painaa edelleen alle 250g ja menee siis normaalina kirjeenä postimaksun ollessa 1,50€. Jos paino paukahtaa yli 250g:n, niin sitten hinta on hurjat 2,80€ 500g:an asti! ;) Normaalin kirjeen enimmäismitat siis 250mm x 400mm x 30mm.

Edit: hinnat korjattu oikeiksi
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Afasa - marraskuu 12, 2011, 14:21:08 ip
Lainaus käyttäjältä: hubert - marraskuu 12, 2011, 14:00:43 ip
Lainaus käyttäjältä: Afasa - marraskuu 12, 2011, 12:32:30 ip
Nonii ja nyt ois semmone kysymys, että kuinkas paljon nuo painaa ja kuinka isoon kirjeeseen nuo menee?
Kun tuo kirje on mullekki joskus tulossa ni osais varautua.  :)

Jos sorrii ei montaa tuhatta uutta siementä sinne lykännyt, niin kirje painaa edelleen alle 500g ja menee siis normaalina kirjeenä postimaksun ollessa 1,50€. Jos paino paukahtaa yli 500g:n, niin sitten hinta nousee hurjaan 2,80€:oon! ;) Normaalin kirjeen enimmäismitat siis 250mm x 400mm x 30mm.


Jaa postin sivuilla lukee, että max 250g ois 1,50€ ja max 500g ois 2,80€. Ja tällä kirjeen koolla tarkoitin sitä että kuinka iso kirjekuori pitää olla, että siemenet mahtuu sinne.  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Hubert - marraskuu 12, 2011, 14:41:16 ip
Lainaus käyttäjältä: Afasa - marraskuu 12, 2011, 14:21:08 ip
Jaa postin sivuilla lukee, että max 250g ois 1,50€ ja max 500g ois 2,80€. Ja tällä kirjeen koolla tarkoitin sitä että kuinka iso kirjekuori pitää olla, että siemenet mahtuu sinne.  :)

Juu, noinhan ne hinnat meneekin. Siemenet ovat lajeittain minigrip/pakastepusseissa ja mahtuvat isoon kirjekuoreen. Ei sitä kirjekuorta tarvitse vaihtaa, vaan voit ihan hyvin lähettää samassa kuoressa eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Afasa - marraskuu 12, 2011, 14:53:17 ip
Juu... Näinmä aattelinkin että se menee, mutta halusin vaa tarkistaa.
Kiitos tiedosta. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 12, 2011, 23:11:16 ip
Joo. Kyllähän noita siemeniä äkkiä pari tuhatta menee, kun muutaman lajikkeen päivittää, muttei ne mitään painakaan.
Postimaksu oli edelleen 1,50€
Kuoren vaihdoin, kun vanha alkoi olemaan enemmän roudariteippiä kuin paperia.
Joku muu voisi uusia niitä pusseja jos sattuu omistamaan sopivia kestäviä pusseja....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Rami - marraskuu 13, 2011, 15:14:26 ip
Voin nakata kun tänne saapuu niitä pusseja sinne ~50kpl ku tuli tilattua vähän liikaa omiin tarpeisiin nähden :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kartturi - marraskuu 16, 2011, 09:00:42 ap
Kirje kävi Jyväskylässä kääntymässä ja kolahtanee InkRosen postilaatikkoon tänään tai huomenna.  :)

@sorrii: olit laittanut eri pusseihin Ubatuba Cambucin ja Bishop's Crownin siemeniä? Eivätkös ne ole samaa lajia (http://chiliwiki.fi/index.php?title=Bishop%27s_Crown)?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 16, 2011, 12:58:58 ip
Eipä suinkaan!
Ubatuba campuci on jonkun verran tulinen, aika kuutiomainen hedelmä; kulmikas pallo, mitensennytsanoo. Joskus nystyräinen:
(siemenet ostettu "vanhemmalta harrastajalta" huutonetin kautta)
(http://img804.imageshack.us/img804/7738/ubatubaimg2410.jpg)
Bishops Crown (samaa alkuperää) on tuleton tai ainakin hyvin mieto, vaikkakin paljon makeampi; "ameebamaisesti pyöreämuotoisempi"
(http://img191.imageshack.us/img191/2083/bishopscrownimg1917.jpg)
Näissä kuvissa ei ero näy niinkään selvästi kuin livenä. Bishops on tosi nami suupala, paprikaa leivän päälle;
Ubatubaa en wanhalle äidilleni syöttäisi, kun irvisteli bishopiakin ...

Mainittakoon, että bishops crownia saatan kasvattaa ensivuonnakin kasvihuoneessa; ubatuba jää arkistoon ...
Tulisia löytyy parempiakin, vaikkapa aji cristal. Ja samantyylisistä Inca Berrykin on paljon paremman makuinen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 16, 2011, 13:14:51 ip
Lisäyksenä tohon ubatuba vs bishops crown:
Mä tilasin toissa keväänä yhdeltä foorumilaiselta (huuto.netin ilmoitus) muutamia lajikkeita, joissa oli erikseen Champion, PI441551 (kahta versiota), Ubatuba Campuci, Pimiento Campuci, Bishops Crown. Minäkin netin kautta tutkittuani käsitin että olisivat enemmän ja vähemmän samaa lajia. Kokeilin kasvattaa kaikkia, ja olihan noissa eroja: Pimiento Campuci oli tulisin; PI441551 selvästi satoisin. Tänä kesänä kasvatin noita viimevuotisia toisvuotisina ja parhaaksi valitsin Bishops Crownin. Uusista samaan sukuun laskisin mainitun Inca Berryn.
Samat lajikkeet on eri kasvattajila usein erilaisia, ammattilaisillakin. Johtuuko sitten hallitsemattomista risteytymistä, vai eroavatko vaan sukupolvien geenit luonnostaan, en tiedä. Onhan meilläkin perheessä fiksu ja tyhmä poika; toinen on tumma, toinen vaalea ...
Ostin muutaman podin citymarketista Heinän Aji Cristalia ja huomasin niissäkin aika ison eron omiini, jotka olen kasvattanut Fataliin siemenistä. Kaipa nuo erkanevat aika äkkiä toisistaan sattuman ja valinnan tuloksena. Itse en juurikaan ole valikoinut mistä puskista tai hedelmistä oon siemeni ottanut, vaikka esim. Aji cristalin pensaita on ollut kymmenkunta, ja varmaan niissä eroja kasvun ja tuoton suhteen. Tähän asti olen vaan luottanut minäkin, että AC on aina AC. Määrätietoisella valinnalla kuitenkin varmasti voisi jalostaa omaan suuntaan sitäkin, vaikkei risteyttäisikään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: InkRose - marraskuu 16, 2011, 23:28:49 ip
Tänään saapui kirje. Saas nähdä ehtiikö huomenna jo etiäpäin, sen verta kovasti jo väsyttää.

E: Eipä ollutkaan Benighted laittanut yhteystietoja mulle. Pistin kyselyä äsken, jos ei tänään vastaa niin pyydän illalla vielä seuraavan osoitteen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Benighted - marraskuu 17, 2011, 11:18:41 ap
Lainaus käyttäjältä: InkRose - marraskuu 16, 2011, 23:28:49 ip
Tänään saapui kirje. Saas nähdä ehtiikö huomenna jo etiäpäin, sen verta kovasti jo väsyttää.

E: Eipä ollutkaan Benighted laittanut yhteystietoja mulle. Pistin kyselyä äsken, jos ei tänään vastaa niin pyydän illalla vielä seuraavan osoitteen.
Vastattu on, seuraavankin osoite on jo tiedossa, joten eiköhän tuo liikkeellä pysy ihan hyvin :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - marraskuu 20, 2011, 00:06:44 ap
Jokojokojoko?!  ::)

*kiemurtelee malttamattomana*

-Morphia
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Micce - marraskuu 23, 2011, 19:41:39 ip
Hitto, lista loppuu jo kohta, oma järjestysluku jänskättää!! :D Koskahan Kärsä ehtii lisäämään listalle uusia osakkaita...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - marraskuu 23, 2011, 20:29:23 ip
Missä tää kirje nyt oikein menee? Viikko kun viimeksi liikkunut?

-Morphia

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: HassuSetä - marraskuu 25, 2011, 08:50:19 ap
Ei ole kirje ainakaan vielä tänne asti päässyt.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - marraskuu 25, 2011, 23:55:58 ip
Olisko Benightedillä? Viimeksi kirjautuneena 17.11.2011.

InkRose?  ???

-Morphia
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: InkRose - marraskuu 26, 2011, 00:55:53 ap
Lähti Benightedille viikko sitten, eli pitäisi siellä päin jossain olla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - marraskuu 26, 2011, 13:51:40 ip
No näin vähän meinasinkin.

Benighted voisi pistää vauhtia kirjeen lähettämiseen eikä pantata sitä itsellään päiväkausia, listalla on vielä monta jotka kirjeen haluaisivat.

-Morphia
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - marraskuu 26, 2011, 14:45:51 ip
Listaa on taas päivitetty.

Ilmoittakaa jos sitä kirjettä ei rupea pian kuulumaan niin kysellään sitten perään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Benighted - marraskuu 26, 2011, 18:18:50 ip
Sain keskiviikkoaamuna käsiini ja eilen en ehtinyt vielä postiin tiputtamaan. Maanantaina lähtee priorityllä, niin kai se tiistaina tai keskiviikkona on perillä.

Älkää nyt liikaa hermoilko.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - marraskuu 26, 2011, 22:34:29 ip
Lainaus käyttäjältä: Benighted - marraskuu 26, 2011, 18:18:50 ip
Sain keskiviikkoaamuna käsiini ja eilen en ehtinyt vielä postiin tiputtamaan. Maanantaina lähtee priorityllä, niin kai se tiistaina tai keskiviikkona on perillä.

Älkää nyt liikaa hermoilko.


No minä ainakin hermoilen.

-Morphia
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Benighted - marraskuu 27, 2011, 14:10:24 ip
Noniin, kävin läpi nämä ja maanantaina vien postiin. Tiistaiksi voisi olla perillä, priorityllä kun menee. Lisäsin pussukoita, kun olivat aika lopussa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - marraskuu 27, 2011, 19:59:17 ip
Listaa taas päivitetty. Oli viimeksi unohtunut jonkun nimi listasta, ilmoitelkaa vaan jos nimeä ei ilmesty listaan päivityksen jälkeen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Coofdrad - marraskuu 28, 2011, 21:38:43 ip
Muistaako kukaan oliko kirjeessä pink habaneron siemeniä? Tarttisin niitä. Itellä iso läjä siemeniä mitä voin laittaa.

EDIT. Löysin chiliwikin listan, eipä näyttänyt olevan pink habaneroa :(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Benighted - marraskuu 29, 2011, 00:29:23 ap
Lainaus käyttäjältä: Coofdrad - marraskuu 28, 2011, 21:38:43 ip
Muistaako kukaan oliko kirjeessä pink habaneron siemeniä? Tarttisin niitä. Itellä iso läjä siemeniä mitä voin laittaa.

EDIT. Löysin chiliwikin listan, eipä näyttänyt olevan pink habaneroa :(

Ei mun mielestä ollut, eilen noita katselin.

Vinkkinä lähettäjille että tää paketti menee kyllä ihan normikirjeenäkin kun vähän asettelee pussukoita limittäin ja päästää ilmoja pihalle. Neljä euroo on edelliset PK:t ollut, ite sain menemään 1,50e:llä kun oli mukava postintäti eikä ihan millintarkasti mitannut. Siemeniäkään en niin paljoa ottanut, että siitä olisi kiinni.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 30, 2011, 14:28:22 ip
Mä luulen ettei sitä chiliwikin listaa ole kukaan päivittänyt aikoihin. Mä listasin ne itselleni käsin lyijykynällä jotenkin... niinkuinmyös edellisellä kerrallä.
Kyllähän siinä vierähtää monella lisäpäiviä postittelun kanssa jos vielä listaa päivittelee ...
..ja kun paketti on lähtenyt, niin ei enää viitsi, tule mieleen, eikä tunnu tärkeeltä. Äkkiähän nuo jokainen selaa tahollaan ja tavallaan.
Ja jos joku listaa selaa chilivikissä ja sitten haluaa mukaan, saa odottaa niin kauan, että lajikkeet on vaihtunut moneen kertaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: HassuSetä - marraskuu 30, 2011, 21:40:53 ip
Kirje lähti tämän päivän postissa eteenpäin. 1.50€ postikuluilla sain itsekin lähtemään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - joulukuu 01, 2011, 12:15:23 ip
WUHU! Kirje on nyt Porissa. Viimeistään maanantaina lähtee eteenpäin. ;D

-Morphia

ps. Voin päivittää listankin huomenissa, on meinaan listassa siemeniä joita ei enää ollut / ole, ja on myös sellaisia joita ei listassa vielä mainita. Laitoin itsekin ihan uuttakin lajia mukaan. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Coofdrad - joulukuu 01, 2011, 21:32:38 ip
PIstäkääs joku sitä pink habaneroa niin saadaan kirjekin tänne päin :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - joulukuu 02, 2011, 02:05:41 ap
Pink Habaneroa ei muuten ollut yhtään, ja muutama muukin itseäni kiinnostanut "puuttui". Ehkä sitten ensi kerralla, tai jonkun ystävällisen chilimiehen tai naisen kanssa vaihtamalla. :)

-Morphia
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tahvonainen - joulukuu 02, 2011, 18:21:07 ip
Kirje lähtee ilmeisimmin tänne Helsinkiin päin maanantaina, mutta amish125fratin osoitetta ei näy eikä kuulu. Eikä itse mies/nainenkaan ole foorumilla toviin vieraillut. Miten kauan tuota voin pantata itselläni ennen kuin seuraavalta alan osoitetta huhuilemaan?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - joulukuu 02, 2011, 19:03:10 ip
Ei sitä kannata pantata ollenkaan, pyydä jo valmiiksi seuraavan tiedot
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga Morphia - joulukuu 02, 2011, 23:30:19 ip
Juu, maanantaina lähtee kirje eteenpäin. Päivittelin listan kirjeen sisällöstä; jos on kirjoitusvirheitä lajikkeiden nimissä, niin korjatkaa. Lisäksi saattaa olla muitakin virheitä, kun silmät ristissä yritin naputella.  ;D

http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje

-Morphia
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - joulukuu 02, 2011, 23:35:18 ip
Lainaus käyttäjältä: Naga Morphia - joulukuu 02, 2011, 02:05:41 ap
Pink Habaneroa ei muuten ollut yhtään, ja muutama muukin itseäni kiinnostanut "puuttui". Ehkä sitten ensi kerralla, tai jonkun ystävällisen chilimiehen tai naisen kanssa vaihtamalla. :)

-Morphia
Olen tulossa huomenna lauantaina Poriin. Jos tuut vaikka tiilimäen hesburgerilta hakemaan? Siis läpikulkumatkalla (Ylöjärvi-->Luvia) ollaan...

Laita yhteystietoja yv:llä ja ota mulle joku harvinaisempi chinense siitä ketjukirjeestä. Siemenlista näkyy tossa sigissä, että tiedät mitä mulla jo on.

OK?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Afasa - joulukuu 04, 2011, 16:23:37 ip
Ei kenelläkään ennen minua kirjeessä olevalla sattuis olemaan Nagan ja Harold St. Bartsin siemeniä koska näitä nyt sattuu puuttumaan ja ainakin naga ois vähän pakko saada ens kauelle :).
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Nizo - joulukuu 04, 2011, 17:09:33 ip
Lainaus käyttäjältä: Afasa - joulukuu 04, 2011, 16:23:37 ip
Ei kenelläkään ennen minua kirjeessä olevalla sattuis olemaan Nagan ja Harold St. Bartsin siemeniä koska näitä nyt sattuu puuttumaan ja ainakin naga ois vähän pakko saada ens kauelle :).


Voisin sinulle lähettää noita molempia vähän enemmän, niin otat itsellesi mitä tarvitset ja laitat loput ketjukirjeeseen kun se sinulle tulee?

Voisin jotain muutakin täytettä kirjeeseen lahjoittaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Afasa - joulukuu 04, 2011, 18:21:30 ip
Lainaus käyttäjältä: Nizo - joulukuu 04, 2011, 17:09:33 ip
Lainaus käyttäjältä: Afasa - joulukuu 04, 2011, 16:23:37 ip
Ei kenelläkään ennen minua kirjeessä olevalla sattuis olemaan Nagan ja Harold St. Bartsin siemeniä koska näitä nyt sattuu puuttumaan ja ainakin naga ois vähän pakko saada ens kauelle :).


Voisin sinulle lähettää noita molempia vähän enemmän, niin otat itsellesi mitä tarvitset ja laitat loput ketjukirjeeseen kun se sinulle tulee?

Voisin jotain muutakin täytettä kirjeeseen lahjoittaa.


Juu, kelpaa mulle :).
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Paawi - joulukuu 10, 2011, 11:00:10 ap
Missäs on kirje menossa? En malta odottaa.. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tahvonainen - joulukuu 10, 2011, 12:55:47 ip
Kirje saapui tänne perjantaina ja olen niitä tässä nyt katsellut tovin. Maanantaina lähtee eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dl125 - joulukuu 16, 2011, 20:48:05 ip
Imma be sorry  :D
Eli mun jälkeen listassa on... pownedi!

eli hänelle lähtee kirje maanantaina.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - joulukuu 16, 2011, 22:57:52 ip
Liikettä siihen kirjeeseen nyt, perkele.

Pitäis olla jo täällä.  >:(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pykman - joulukuu 18, 2011, 16:56:35 ip
Vieläkö kerkii mukaan?  ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - joulukuu 18, 2011, 20:42:33 ip
LainausVieläkö kerkii mukaan? 

Kärsälle vaan yksityisviesti, niin oot mukana ... jonon viimeisenä.
Tää on jatkuva kiertokirje.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pownedi - joulukuu 22, 2011, 14:15:36 ip
Kirje on perillä ja lähtee tmu:lle mahd. pian!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: pownedi - joulukuu 27, 2011, 14:12:41 ip
Noniin, normaali arki taas saavutettu ja postikin taas kulkee. Tänään lähtee kirje eteenpäin!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tmu - joulukuu 27, 2011, 19:01:15 ip
Ja tietenkin juuri silloin kun olen lähdössä reissuun. Jos paketti ehtii tänne huomiseksi saan sen eteenpäin torstaina. Muuten se odottaa täällä Raisiossa tiistaihin saakka. Olen pahoillani.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tmu - tammikuu 04, 2012, 20:23:05 ip
Hep ja hoi,

Järjestys vaihtui matkalla ja paketti kiersi Ramin kautta mulle. Säästyihän siinä ainakin yksi päivä.

Hipelsin, otin ja laitoin. Lähetin eteenpäin kohti kosken ympärille rakennettua tehdaskaupunkia (Gamasinaa).

Kiitos ja kumarrus.

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tmu - tammikuu 09, 2012, 11:03:08 ap
Tuliko se paketti perille?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Gamasina - tammikuu 09, 2012, 13:55:13 ip
Saapui torstaina, kiitos siitä. Jatkoi matkaansa tänään aamulla postilaatikkoon (koska en ole varma kuinka paljon siemenet pitävät suurista lämpötilan vaihteluista, jätin kirjeen varmuudeksi rautatieaseman sisätiloissa sijaitsevaan laatikkoon), mistä sen pitäisi varmaankin jo huomiseksi löytää tiensä Fledermausille. 
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fledermaus - tammikuu 11, 2012, 18:32:39 ip
Kirje perillä ja huomenna jatkaa matkaa kohti Willy Wonkaa!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Wonka - tammikuu 16, 2012, 17:15:24 ip
Tänään lähti kirje eteenpäin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Afasa - tammikuu 18, 2012, 16:43:18 ip
Tänään tuli kirje, pistän eteenpäin mahdollisimman pian.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: aku-aku - tammikuu 22, 2012, 18:07:22 ip
Huomenna jatkaa kirje matkaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - tammikuu 28, 2012, 11:13:10 ap
Missä mennään?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - tammikuu 28, 2012, 11:38:49 ap
Lainaus käyttäjältä: jakob - tammikuu 28, 2012, 11:13:10 ap
Missä mennään?



309.aku-aku  310.illuvier  >TÄSSÄ MENNÄÄN> 311.mztahtin  312.jakob  313.remula52  314.JasoX  315.asking
316.Micce  317.kuuraketti  318.Huru-ukko  319.Naga-Jooseppi  320.zilious
321.Whili  322.Paawi  323.Vomor  324.Marjis  325.synkri 
326.Torakka  327.pykman  328.toe  329.Atheos__  330.AnouR
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - tammikuu 28, 2012, 14:37:45 ip
Kiitos  ;D

lähinnä meinasin et jos aku-aku on heivannu sen kirjeen postiin maanantaina niin illu olis saanu sen keskiviikkona ja olis laittanu samantien eteenpäin jolloin se olis ollu maztahdilla perjantaina ja siten mulla tiistaina  ;D

Todennäköisempää on kyllä ettei oo vielä liikkunut minnekkään  :'(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: illuvier - tammikuu 28, 2012, 15:51:25 ip
Juu, sain sen vasta eilen postiin, on siis maanantaina mztahtinilla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 06, 2012, 19:29:57 ip
Josko se tulisi jo tällä viikolla  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Myrkky Nuoli - helmikuu 06, 2012, 20:29:33 ip
 >:(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 07, 2012, 15:19:44 ip
Mulkerot jotka panttaa ketjukirjettä yli 3 päivää pitäisi heivata koko foorumista!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - helmikuu 07, 2012, 15:25:23 ip
Lainaus käyttäjältä: sorrii - helmikuu 07, 2012, 15:19:44 ip
Mulkerot jotka panttaa ketjukirjettä yli 3 päivää pitäisi heivata koko foorumista!

No joillakin toki voi olla hyviä syitä siesottaa kirjettä viikon verran, MUTTA yritetään pitää kirje ripeässä liikkeessä
niin pääsevät toverit tutustumaan kirjeen sisältöön ennen kesää, Jooko ??  :)

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tomppa, - helmikuu 07, 2012, 15:25:31 ip
Noh,  ei nyt sentään niin rankasti kannata rankaista,menee pian into koko touhusta  :)!
Monilla voi olla ihan oikeasti niin kiire ettei vain ehdi laatikolle tai tutustumaan kirjeen sisältöön. Toki laiskoja sekä välinpitämättömiä ihmisiäkin valitettavasti on, tälle emme voi mitään.
Moni ei ajattele sitä että kun kyse on ketjukirjeestä ja jos jokainen kirjeen saaja panttaa sitä 3 päivää niin lopulta kirje voi olla kk myöhässä ja näin ollen aloitus kasvattamiseen siirtyy. Itse olin viime kesänä noin 3-4 viikkoa myöhässä ja habanerot eivät kukkineet, lisävaloa kun ei ollut antaa..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - helmikuu 07, 2012, 16:09:37 ip
missä se kirje nyt menee? :o ja onko missään listaa sisälöstä(paikkansa pitävää)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 07, 2012, 17:41:55 ip
Tuosta on pidetty kirjaa jossain vaiheessa chiliwikissä. Sitä listaa vaan ei ehdi kukaan päivittää; menisi ainakin mun exeltaitojeni kanssa sitten kaksi viikkoa ennenkuin kirje jatkaa matkaa ...
Huom: kukahan viitsii sitten enää päivitellä listaa kun on kirje jo lähtenyt ...  :]
Mä listasin viimeksikin nuo äkkiä (=½ tuntia)  käsin paperille, jotta oli helpompi valita mita ottaa ja jättää.

Hyvä idea voisi olla jos mukana olisi joku vihko tai paperi, johon voisi samalla korjata saldoja. Sellainen vihkokin äkkiä kasvattaa kirjeen kokoa ja maksua ...

https://docs.google.com/spreadsheet/ccc?authkey=CKeR1u8I&key=0Ak3KVISpCT1XdG1RbkIyak9YRzB0Y1RVcDNSVE1YdkE&hl=en&authkey=CKeR1u8I#gid=0 (https://docs.google.com/spreadsheet/ccc?authkey=CKeR1u8I&key=0Ak3KVISpCT1XdG1RbkIyak9YRzB0Y1RVcDNSVE1YdkE&hl=en&authkey=CKeR1u8I#gid=0)

"Last edit was 308 days ago"  :scyth:

Löytyhän se toinenkin linkki: http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje (http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje)
Ei oo yhtään perempi ...

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - helmikuu 07, 2012, 20:08:51 ip
Lainaus käyttäjältä: Torakka - helmikuu 07, 2012, 16:09:37 ip
... ja onko missään listaa sisälöstä (paikkansa pitävää)


Voisin koittaa päivittää tuota chiliwikilistaa, jos se kirje joskus eksyy tännepäin  ;)

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Myrkky Nuoli - helmikuu 08, 2012, 06:58:17 ap
Vieläkin mztahtin:lla  ??? :(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - helmikuu 08, 2012, 08:08:12 ap
LainausOkei. 23.1. lähtenyt edelliseltä liikkeelle eli yli kaksi viikkoa maannut yhdellä kasvattajalla. Reilua, etenkin nyt parhaaseen idätysaikaan 

Hups, niimpä, olihan siinä mztahtin:kin välissä. Pahoittelut, lasku-/ajatusvirhe.

Sen verran vielä, että mielestäni tuo 2. siemenketjukirje on liikkunut vähintään tuplanopeudella tähän ensimmäiseen verrattuna...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 08, 2012, 10:36:42 ap
Lainaus käyttäjältä: Vomor - helmikuu 08, 2012, 06:58:17 ap
Vieläkin mztahtin:lla  ??? :(


Ei ainakaan tänne oo vielä tullu.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - helmikuu 08, 2012, 18:51:00 ip
jotenkin itselleni tulee sellainen fiilis että joku on kotonaan ja nauraa että "höynäytin chilifoorumilaisia" :'(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: InkRose - helmikuu 08, 2012, 19:17:42 ip
Foliohattuketjuun voisi tähän liittyen heittää jotain Setä Fataliin puuttumisesta peliin salanimellä siementen menekin varmistamiseksi... ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Toni.A - helmikuu 08, 2012, 19:32:45 ip
Ketään sormella osoittamatta ja syyllistämättä, mutta näissä kirjeissä pitäisi mielestäni olla jokin aika, minkä on viettänyt foorumilla, ennenkuin pääsee liittymään. Toki ymmärrän, että aloittelevan on helpompi päästä lajikkeiden kirjoon ja makuun helpommin, kun tällaisesta siemeniä ottaa.

Samalla sanon itseni irti tästäkin kirjeestä. Enköhän minä ole jo aika omavarainen tämän kauden jälkeen. Yksittäiset lajikkeet saan helpommin muualta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilivaari - helmikuu 08, 2012, 19:54:35 ip
Lainaus käyttäjältä: InkRose - helmikuu 08, 2012, 19:17:42 ip
Foliohattuketjuun voisi tähän liittyen heittää jotain Setä Fataliin puuttumisesta peliin... ::)


Eiköhän menekkiä lisää se, että noiden kasvattelun jälkeen monet haluavat oikeita tunnettuja siemeniä. Ja tilata siihen aikaan kuin itse haluavat.

Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta vilkaisin listaa ja pisti silmään, että siellä oli samoja nimiä moneen kertaan, eräskin At-alkuinen viidesti. Miksiköhän?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 09, 2012, 03:34:45 ap
Samoja nimiä tulee listaan varmaan siksi, kun on samaa lajia useammassa pussissa. Eipä ehkä olisi järkevääkään täydennellä toisten paketteja?? Eri erät voi olla aika erilaisiakin....
Jotkut pussi on nimetty vaan "joku annuum", "Aji Cristal" ... kun toisissa lukee tarkkaan laji, kasvattajan nimi, alkuperä, vuosiluku jne.

Asiaa sivuten huomasin syksyllä kun ostin kaupasta Heinän Aji Cristaleita, niin olivat selvästi erilaisia kuin omani, jotka kasvatettu Fataliilta 3v sitten ostetuista siemenistä. Kyllähän maku aika sama on tiettty, mutta podit eri sävyisiä, paksumpia, sileämpiä, symmetrisempiä muodoltaan...
Varmaan jos ketjukirjeestä ottaa kahdesta pussista vaikkapa lemon droppia, niin toiset voi olla isompia, suipompia, makeampia, tulisempia, jne..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Chilivaari - helmikuu 09, 2012, 08:41:54 ap
Jaahas, taas tuli ilmaistua itsensä epäselvästi. Tarkoitin siis postituslistaa. Jotkut sankarit ovat tilanneet kirjeen viiteenkin kertaan. Miksi? Eikös se viivytä muiden saantia?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - helmikuu 09, 2012, 09:37:24 ap
Listalle uudestaan pääsy on mahdollista eikä siihen ole tulossa muutosta. Kirje on kulkenut jo melkein neljä vuotta, joten olisi kohtuutonta rajoittaa kirjeen saanti yhteen kertaan. Käsitykseni mukaan myös osallistujat jotka on useaan kertaan kirjeen saanut, ovat myös lisänneet siemeniä sinne kirjeeseen runsaasti.
Osallistuminen tulee olemaan mahdollista kaikille tasapuolisesti jatkossakin.
Jos on kiire saada uusia siemeniä niin tämä ketjukirje ei ole ehkä paras tapa siihen. Siemeniä löytyy hyvät valikoimat nettikaupoista melko halvoillakin hinnoilla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 09, 2012, 13:59:00 ip
Joo. Mä oon ollut vuorossa jo kolme kertaa, vuosittain käytännössä. Syksyllä kun seurasin tilannetta ei siellä ollut edellä listassa kuin 3 nimeä saamassa pakettia, eli ei ihmeemmin jonoa. Aika nopeesti sinne sitten syksyn edetessä tuli lisää, minäkin. Ja sainhan sitten odottaa kuitenkin monta viikkoa. Eli paketti on liikkunut aika hitaasti nykyään.

LainausJaahas, taas tuli ilmaistua itsensä epäselvästi. Tarkoitin siis postituslistaa

Japs. Asiayhteys: Katson muutaman viestin taaksepäin, niin siellä kysellään listaa sisällöstä ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tomppa, - helmikuu 09, 2012, 22:48:59 ip
Kirje lähtee kuulemma huomena eteenpäin jonkun jutun vuoksi!!  sain vastauksen yksityisviestillä.
Eli älkää hätäilkö  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - helmikuu 11, 2012, 00:56:59 ap
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - helmikuu 08, 2012, 19:54:35 ip
Eiköhän menekkiä lisää se, että noiden kasvattelun jälkeen monet haluavat oikeita tunnettuja siemeniä. Ja tilata siihen aikaan kuin itse haluavat.
Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta vilkaisin listaa ja pisti silmään, että siellä oli samoja nimiä moneen kertaan, eräskin At-alkuinen viidesti. Miksiköhän?


Jos jotain häiritsee kyseisen At-alkuisen tapauksen listalla olo niin voin sieltä kyllä vetäytyä  ;) Jokaisella kerroksella olen siemeniä lisännyt ja ainakin pari uutta lajiketta olen mukaan heittänyt.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - helmikuu 11, 2012, 01:21:14 ap
Lainaus käyttäjältä: Atheos__ - helmikuu 11, 2012, 00:56:59 ap
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - helmikuu 08, 2012, 19:54:35 ip
Eiköhän menekkiä lisää se, että noiden kasvattelun jälkeen monet haluavat oikeita tunnettuja siemeniä. Ja tilata siihen aikaan kuin itse haluavat.
Asiahan ei minulle mitenkään kuulu, mutta vilkaisin listaa ja pisti silmään, että siellä oli samoja nimiä moneen kertaan, eräskin At-alkuinen viidesti. Miksiköhän?


Jos jotain häiritsee kyseisen At-alkuisen tapauksen listalla olo niin voin sieltä kyllä vetäytyä  ;) Jokaisella kerroksella olen siemeniä lisännyt ja ainakin pari uutta lajiketta olen mukaan heittänyt.
Eihän provosoiduta?  ;)

Eiköhän kaikki fiksut chilinkasvattajat tiedä miksi jotkut ovat tuolla listalla useaan otteeseen. Teette kuitenkin arvokasta työtä Suomen chilinharrastuksen puolesta ihan konkreettisesti!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 11, 2012, 12:38:18 ip
Jep. Eipä kiertokirjeeseen osallistuminen ole pelkää ottamista ...

Enemmän mäkin sinne oon uusia laittanut. Viimeksi taisin ottaa kolmea lajia; täydensin/lisäsin pariakymmentä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tomppa, - helmikuu 11, 2012, 16:04:20 ip
Mitäpäs kaikkea siellä nyt sitten olisi, jos itsekkin liittyisin mukaan  :) voisin myös täydentää pussia muutamilla lajikkeilla..toki kiireellisemmät ensiksi  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Micce - helmikuu 11, 2012, 18:26:24 ip
Kenellähän kirje mahtaa mennä tällä hetkeä? :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 14, 2012, 19:50:58 ip
Eiköhän ens vuodeks saa hyvät rehut näistä kasvamaan. Tänä vuonna kun ei näytä natsaavan  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - helmikuu 17, 2012, 11:36:05 ap
missäs kirje menee?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 17, 2012, 12:29:17 ip
mztahtin
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - helmikuu 18, 2012, 08:31:46 ap
Kolmisen viikkoa ollut mztahtinilla ?? ?? ??
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - helmikuu 18, 2012, 08:33:13 ap
kerkesit ensin. siis mitä hittua? eikö kellään ole ton tyypin osotetta tai jotain että voi hakea sen kirjeen pois???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Huru-ukko - helmikuu 18, 2012, 14:27:06 ip
Pistäkääs tyypin osoitetta näkyviin ja nimeä niin joku  vois käydä katsomassa........höhö  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: illuvier - helmikuu 18, 2012, 14:46:56 ip
Voisi olla Kärsä Babarilla paikallaan soittaa puhelu. Itse laitoin kirjettä lähettäessäni siihen myös oman osoitteeni siltä varalta, että se jäisi postiin pyörimään.
En ole kirjettä saannut takaisin eli sen on täytynyt päätyä mztahtinille asti. Jouduin tosin yksityisviestillä pyytämään mztahtinilta hänen osoitteen, juuri ennen kuin itse sain kirjeen,
eli hän ei ole itse voinnut ainakaan kauhean aktiivisesti kirjettä odottaa, koska ei omatoimisesti minulle osoitettaan kertonut.
Toivon itse ainakin ettei kirjeelle olisi tapahtunut mitään sen pahempaa kuin vain erittäin laiska lähettäjä,
rupeaa muuten ketuttamaan, sillä olisin perjaattessa voinnut yhtähyvin pyytää mztahtinia seuraavan jonossa olevan osoitetta ja tältä kaikelta olisi ilmeisesti vältytty.
Mutta mistäpä tuota olisi etukäteen voinnut tietää.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - helmikuu 18, 2012, 23:35:37 ip
Täytyy kokeilla huomenna soitella.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 19, 2012, 11:34:08 ap
Veikkaan et vakuuttelee vieneensä kirjeen jo postiin ja ihmettelee ettei oo vielä tullu perille.

Oikeasti vie sen tänään tai huomenna postiin. Eli tiistaina täällä  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - helmikuu 19, 2012, 14:44:17 ip
Ei nyt tyrmätä kaveria ihan vielä, voihan tosiaan olla joku postin kämmi tai jotain.
Päiväkirjaansa (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10953.msg186447#msg186447) on päivitellyt viimeksi tammikuun puolessa välissä ja helmikuun 9 päivä oli viimeksi foorumilla.

No joka tapauksessa Kärsä lupasi soitella ja kysellä missä mennään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 20, 2012, 14:25:52 ip
Kerkeskö kärsä soitella?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - helmikuu 20, 2012, 15:21:09 ip
Oon yrittänyt muutamaan kertaan soitella, muttei vastaa. Voi olla vaikkapa lomamatkalla.
Täytyy kohta laittaa uusi kirje liikkeelle jos ei rupea pian kuulumaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 20, 2012, 17:10:21 ip
Voiihan nenä jos oharin joku tekee. Tän sortin systeemissä ei varmaan virallisesti voi järjestää mitään sanktiotakaan.
Toivataan vaan että kaverilla on vaikka iloinen juomaputki ja kirjehommat vaan unohtunut. Vaikea ajatella että joku tahallaan ...

Siemenpankki kyllä kasvaa äkkiä uuteen kirjeeseenkin. Mulla ainakin löytyy reilusti aika monia peruslajeja. Harvinaiset on harvinaisia tiet mullakin.
Mut voi laittaa uuteen listaan jos sellainen lähtee liikkeelle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - helmikuu 20, 2012, 17:40:04 ip
Jos tässä joutuu uuden kirjeen säätämään, niin sittenhän se on hyvä ottaa muutamia vapaaehtoisia jotka voisivat täyttää kirjettä alkuun. Ketkä sitten olisivat siihe kiinnostuneita?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Huru-ukko - helmikuu 20, 2012, 22:54:22 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - helmikuu 20, 2012, 15:21:09 ip
Oon yrittänyt muutamaan kertaan soitella, muttei vastaa. Voi olla vaikkapa lomamatkalla.
Täytyy kohta laittaa uusi kirje liikkeelle jos ei rupea pian kuulumaan.

Ja voihan sitä sattua jotain muutakin, mihin ei itse voi vaikuttaa....
      Kun aatteelee, niin tuskin kukaan joka on viitsinyt rekisteröityä tänne ja ottanut siihen kirjeeseenkin osaa, sitä tahallaan pimittää.....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 21, 2012, 09:58:03 ap
Lainaus käyttäjältä: .TOMPPA. - helmikuu 09, 2012, 22:48:59 ip
Kirje lähtee kuulemma huomena eteenpäin jonkun jutun vuoksi!!  sain vastauksen yksityisviestillä.
Eli älkää hätäilkö  :)


Vaikea uskoa mihinkään kovin pahaan esteeseen kun on jo kerran sen sanonut laittavansa eteenpäin.

Laiskuuttaan se sitä kirjettä siellä pimittelee. Eiköhän se kohta liikahda eteenpäin kun ruokakauppaankin sen pitää jossain vaiheessa toivottavasti raahautua.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 22, 2012, 14:12:54 ip
Arvatkaas mikä tippui postiluukusta?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - helmikuu 22, 2012, 15:09:10 ip
Lainaus käyttäjältä: jakob - helmikuu 22, 2012, 14:12:54 ip
Arvatkaas mikä tippui postiluukusta?


??? ???  sähkölasku ??
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 22, 2012, 15:26:22 ip
No siemenketjukirje tietysti. Höhlä  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jakob - helmikuu 22, 2012, 16:37:31 ip
Remula52:lle lähti etenemään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - helmikuu 22, 2012, 18:38:15 ip
no kyllä kesti prkl ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: ingeniero - helmikuu 22, 2012, 22:58:31 ip
Pahaa tekee aina katsoa, kuinka toistuvasti ihmiset hermostuvat näin mitättömästä asiasta elämässään. Se on vain yksi kirje, jonka sisältö ei määrää elämäänne yhtään.
Ottakaa elämä hieman rauhallisemmin  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - helmikuu 22, 2012, 23:15:29 ip
Kyä odottaminen aina hermostuttaa. Ei pitäisi kyllä mitään idätyksiä suunnitella kiertokirjeen varaan ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - helmikuu 22, 2012, 23:17:51 ip
Lainaus käyttäjältä: ingeniero - helmikuu 22, 2012, 22:58:31 ip
Pahaa tekee aina katsoa, kuinka toistuvasti ihmiset hermostuvat näin mitättömästä asiasta elämässään. Se on vain yksi kirje, jonka sisältö ei määrää elämäänne yhtään.
Ottakaa elämä hieman rauhallisemmin  :)
'
ei se hermostuta se vaan ottaa päähän että joku lokittelee kirjettä itellään viikkoja tähän aikaan kun moni vielä haluais tuolta kirjeestä jotain mitä ei välttämättä vielä ole itsellä itämässä:)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - helmikuu 23, 2012, 11:21:21 ap
haluaisiko joku mukava chilimieli katsoa onko kirjeessä cumari polluxin siiduja?   ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - helmikuu 24, 2012, 06:02:10 ap
Lainaus käyttäjältä: Torakka - helmikuu 22, 2012, 18:38:15 ip
no kyllä kesti prkl ::)
Viestien perusteella kesti kokonaiset neljä tuntia.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - helmikuu 24, 2012, 17:39:32 ip
Aikoiko whili päivitellä sitä siemenlistaa wikiin? Jos ei niin olisi mukava, jos joku viitsisi sen tehdä.. päivitetty kuitenki kohtuullisen kauan sitten.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - helmikuu 24, 2012, 20:25:34 ip
Lainaus käyttäjältä: yan - helmikuu 24, 2012, 17:39:32 ip
Aikoiko whili päivitellä sitä siemenlistaa wikiin? Jos ei niin olisi mukava...


Kyllä ajattelin kuitenkin päivitellä  ;) jos ei joku reipas sielu ehdi ennen.

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - helmikuu 24, 2012, 06:02:10 ap
Viestien perusteella kesti kokonaiset neljä tuntia.


Insinöörillä on helmitaiúlu ruosteessa, 2 tuntia 25 minuuttia on oikea vastaus .  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - helmikuu 25, 2012, 10:24:48 ap
Lainaus käyttäjältä: Whili - helmikuu 24, 2012, 20:25:34 ip

Insinöörillä on helmitaiúlu ruosteessa, 2 tuntia 25 minuuttia on oikea vastaus .  :D


:-[

;D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niian - helmikuu 25, 2012, 10:41:32 ap
eikös se insinöörin helmitaulu ole aina ruosteessa ja päässä lasku unohtunut... meillä on ni pirkuleen hienot laskimet :D

Hienoa että kirje on jälleen liikkeellä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: JasoX - helmikuu 29, 2012, 16:15:41 ip
Tänään tuli ja menikin jo samantien, ehti vielä tämänpäivän lajitteluun.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: asking - maaliskuu 02, 2012, 17:48:20 ip
Tänään oli odottamassa muhkea kirje postilaatikossa.
Maanantaina lähtee eteenpäin Miccelle.
Päivitin chiliwikiin kirjeen sisällön:
http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Micce - maaliskuu 05, 2012, 14:16:52 ip
Whoo! Piiiiiitkä odotus vihdoin palkitaan! \o/ kuuraketti laittoikin jo yhteystietojaan ja kirje jatkaa sinnepäin heti kunhan olen pienen inventaarion tehnyt  ;D Näköjään pikkusen ennakoitu kun eilen jo ehdin lykkiä kauden 2012 baccatumit itämään... :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - maaliskuu 05, 2012, 15:17:02 ip

http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje

Eipä ollut juurikaan mitään järisyttävää, jotenka poistun listasta.
Pistin yv:tä zilious:lle.

Zilious -> Paawi
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - maaliskuu 05, 2012, 16:09:11 ip
mukavaa että lista päivittyi meikäläinen lisäilee ainakin uusia lajikkeita
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Micce - maaliskuu 06, 2012, 21:27:40 ip
Tänään oli muhkea kuori postiluukussa. Sain plärättyä jo läpi, muutamia lajikkeita jäi itselle ja Kirjeeseen omasta siemenpankista päätyi C.Chinense Cajamarca ja C.Baccatum Aji Amarillo. Huomenna jatkaa kohti kuurakettia, valitettavasti ei taida ehtiä huomenna vielä lähtemään kun taitaa mennä iltapäivän puolelle ennen kuin postiin ehdin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - maaliskuu 07, 2012, 20:08:55 ip
Listaa on taas pitkästä aikaa päivitetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Paawi - maaliskuu 13, 2012, 19:50:31 ip
Onpas huono tuuri. Just samaan aikaan kun lähden pitkästä aikaa lomareissulle, niin alkaa olla oma vuoro ton ketjukirjeen kanssa.

Oon poissa Suomesta 17.3 - 2.4.
Jos ton pairin viikon aikana olis paketti lähdössä mulle päin ja halutaan että se lähtee heti eteenpäin, niin kannattaa varmaan vaan lähettää suoraan Vomor:ille (mun jälkeen vuorossa) niin ei jää mun postilaatikkoon jumittamaan. Ja jos näin käy, niin mut voi sitten siirtää jonossa vaikka jonon hännille.. :(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Huru-ukko - maaliskuu 14, 2012, 15:41:08 ip
Saapui tänään, lähtee huomenna....Avasin ja otin muutaman vihreän jallun siemenen. Niitä mitä aioin laittaa, oli siellä riittävästi...

Edit. Ehdin viemään tänään vasta ilta seitsemältä, eli ei taida tulla huomenna. Nippelinä, painoa oli 168g ja maksoi 1.50 ekua...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Paawi - maaliskuu 15, 2012, 21:19:02 ip
Noin pitkällä on jo kirje, joten eiköhän tää oo selvä homma. Mut kannattaa jättää välistä ja siirtää jonon perälle (kuten tossa sanoin oon poissa Suomesta 17.3 - 2.4).

Lähetän vielä lauantaina ennen lähtöä YV:tä Kärsälle ja Whilille jos ei sitä ennen tuu kuittauksia tähän.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: zilious - maaliskuu 16, 2012, 19:33:27 ip
Siemenketjukirjeessä on viime aikoina ollut muitakin poisjääntejä... Minun jälkeeni listalla oleva Whilikin ilmoitteli jäävänsä pois listasta, joten kun Paawi on matkoilla ensi viikolla, niin minun jälkeeni seuraava taitaa olla Vomor...

Siemenketjukirje:
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - maaliskuu 05, 2008, 17:56:17 ip
...  318.Huru-ukko  319.(poistui jonosta)  320.zilious
321.Whili  322.Paawi  323.Vomor  324.Marjis  325.synkri  ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Paawi - maaliskuu 17, 2012, 10:44:38 ap
Jos Whilikin puuttuu, ni sitten joo Vomorille suoraan.

Harmittaa kyllä. Mutta toisaalta rupeis muutenkin olemaan jo vähän myöhästä ruveta noita uusia siemeniä kesää varten idättelemään. Täytyy pärjätä tää kesä näillä mitä on (toivottavasti ei taimet kuole reissun aikana..  :-\).
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - maaliskuu 17, 2012, 11:08:42 ap
Juu, saa hypätä ylitte.
Eipä mahdu enään uusia rehuja tälle kaudelle.
Toki joitakin siemeniä on hakusessa, mutta ei näkynyt olevan chiliwikin listassa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: zilious - maaliskuu 20, 2012, 17:30:09 ip
Kenelle lähetän kirjeen seuraavaksi? Osoitetietoja kaipaillaan... Vomor? Marjis? Synkri? ...

Edit. Sainkin jo Vomorilta tiedot, joten sinne kirje sitten seuraavaksi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: zilious - maaliskuu 21, 2012, 22:33:17 ip
Kirje lähti tänään kohti Vomoria.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Myrkky Nuoli - maaliskuu 27, 2012, 20:34:29 ip
Jos ei tullut tänään marjikselle niin eiköhän viimestään huomenna. En kerennyt kiireiltäni postiin ja oli vain kakkosluokan merkkejä kotona, enkä oo ihan varma oli loota jo perjantaina tyhjennetty. Tsori pienestä viiveestä. Onneks kerkesi kuitenkin mulle ennenku lähdetään ulkomaille  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - huhtikuu 04, 2012, 11:31:19 ap
missäs päin kirje matkaa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - huhtikuu 04, 2012, 12:08:42 ip
Lainaus käyttäjältä: Torakka - huhtikuu 04, 2012, 11:31:19 ap
missäs päin kirje matkaa?
Kyselin tekstiviestitse...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - huhtikuu 04, 2012, 12:38:00 ip
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - huhtikuu 04, 2012, 12:08:42 ip
Lainaus käyttäjältä: Torakka - huhtikuu 04, 2012, 11:31:19 ap
missäs päin kirje matkaa?
Kyselin tekstiviestitse...
Ei ole vissiin saapunut vielä Marjikselle. Vomor?

Edit. vahvistettu, kirje ei ole saapunut Marjikselle. Eli kyssäri Vomorille:

Lainaus käyttäjältä: Vomor - maaliskuu 27, 2012, 20:34:29 ip
Jos ei tullut tänään marjikselle niin eiköhän viimestään huomenna. En kerennyt kiireiltäni postiin ja oli vain kakkosluokan merkkejä kotona, enkä oo ihan varma oli loota jo perjantaina tyhjennetty. Tsori pienestä viiveestä. Onneks kerkesi kuitenkin mulle ennenku lähdetään ulkomaille  :)


Mitähä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - huhtikuu 12, 2012, 21:52:13 ip
mikäs tän tilanne nyt on taas? ei oo kuulunut taas mitään?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - huhtikuu 14, 2012, 17:09:30 ip
kirje jäänyt välille vai mikä täällä on homman nimi...?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - huhtikuu 14, 2012, 19:56:02 ip
olis kiva tietää juu kun itselle ei ole ainakaan tullut yhteyden ottoja.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - huhtikuu 21, 2012, 07:52:30 ap
taas on viikko vierähtänyt ja mitään ei kuulu? saisko joku selville missä kirje on ?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Myrkky Nuoli - huhtikuu 26, 2012, 17:05:44 ip
Kärsis soitteli tännepäin. Elikkäs lähetin sen 23. maaliskuuta perjantaina marjikselle. Hää jatkaa soittokierrosta sinnepäin. Ei oo marjis ainakaan muhun päin ollut yhteydessä niin en tiedä sen perille menosta mittään. Lähettäjäksi kirjoitin osoitteeni kummiskin niin ois se jo tullut takasin jos oisin esim. osotteen kämmänny.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 26, 2012, 17:12:55 ip
Marjikselle ei ole tullut perille. Kirje on voinut kadota postin syövereihin. Voin vielä postista kysellä mutta tuskin mitään auttaa.
Laitetaan kohta uusi kirje liikkeelle jos ei  tilanne ei tästä muutu.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - huhtikuu 26, 2012, 17:22:02 ip
Voitko päivittää lähetyslistaa, vaikkei nykyistä kirjettä kuuluisi, uutta kohden tietää ainakin kauanko odotella  :)
Kesä kovasti tulollaan..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 26, 2012, 17:30:37 ip
Päivitän sitä joku päivä kun ei ole mitään kiireitä. Tuossa nimien selailussa menee välillä aikaa sen verran että kannattaa tehdä yleensä sunnuntaisin kun on eniten aikaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: diidadaa - huhtikuu 26, 2012, 19:20:48 ip
Eipä ollut onnea tuolla kirjeellä  :(. No, ensi vuotta odotellessa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 26, 2012, 22:47:50 ip
Kyllä sillä kirjeellä oli onnea aika hyvinkin. Yli neljä vuotta se kulki.
Listankin sain nyt päivitettyä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - huhtikuu 26, 2012, 23:15:11 ip
 :'( voi ttu jos suoraa sanotaan
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - huhtikuu 27, 2012, 04:25:03 ap
Lainaus käyttäjältä: Torakka - huhtikuu 26, 2012, 23:15:11 ip
:'( voi ttu jos suoraa sanotaan


Veit kyllä sanat varmaa useamman suusta, toivoa nyt että valaisinta saa syksyä/talvea kohden, niin pääsisi kirjeen antimia hyödyntää..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - huhtikuu 27, 2012, 10:28:43 ap
Kuka tietää vaikka olisi siement jossain poliisin labrassa tutkittavana ...

Multa löytyy tarvittaessa oma osani siemeniä alkuun, jos tarvitaan: listaa ei nyt ole mutta reilusti löytyy n. 40 lajia - syksyllä parikymmentä enemmän...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - huhtikuu 27, 2012, 20:15:24 ip
Lainaus käyttäjältä: sorrii - huhtikuu 27, 2012, 10:28:43 ap
Kuka tietää vaikka olisi siement jossain poliisin labrassa tutkittavana ...



Katotaampa tuleeko kohta kaikille siemensyö..eiku ketjuhemmoille kutsu nimismiehen puheille   8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - huhtikuu 28, 2012, 01:24:45 ap
Joo. Söin unikkosämpylöitä kun pakkasin siemeniä ...  :o
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Myrkky Nuoli - huhtikuu 28, 2012, 02:46:59 ap
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - huhtikuu 26, 2012, 17:12:55 ip
Marjikselle ei ole tullut perille. Kirje on voinut kadota postin syövereihin. Voin vielä postista kysellä mutta tuskin mitään auttaa.
Laitetaan kohta uusi kirje liikkeelle jos ei  tilanne ei tästä muutu.

Pahus! Oon neuroottisen tarkka postilähetysten kanssa ja tuonkin osoitteen doublecheckasin. Onhan siinä tietysti silti kämmäämisen mahdollisuus ja kirje naapurilla.. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Lainaus käyttäjältä: sorrii - huhtikuu 27, 2012, 10:28:43 ap
Kuka tietää vaikka olisi siement jossain poliisin labrassa tutkittavana ...

Multa löytyy tarvittaessa oma osani siemeniä alkuun, jos tarvitaan: listaa ei nyt ole mutta reilusti löytyy n. 40 lajia - syksyllä parikymmentä enemmän...
Sekin voi olla. Melkeinpä yllättää, että näin kauan kiersi keskeytymättä  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - huhtikuu 28, 2012, 20:52:49 ip
joo kyllä itekkin voisin uuten kirjeeseen sit laittaa siemeniä
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 29, 2012, 13:03:23 ip
Yritän tänään saada katseltua siemeniä kirjeeseen kun kotiin pääsen. Keskiviikkona varmaan perillä seuraavalla.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - huhtikuu 29, 2012, 13:26:59 ip
Miulle asti kun kerkiää, niin saan tankattua jonkin verran kirjettä (189 lajikkeen siemeniä; useammat tosin vajaahkoja (== < 10 siementä), mutta ainakin jotakin saapi kiertoon...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - huhtikuu 29, 2012, 17:10:46 ip
Itsekkin voin osallistua kirjeen täyttämiseen, jos minut lisätään listalle. Vai onko tässä täyttäjiä jo alkuvaiheeseen tarpeeksi?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - huhtikuu 29, 2012, 19:23:44 ip
Järkkää mut kesä-heinäkuun vaihteeseen listaan niin pitäis tulla useampi kymmenen lajia siemennysikään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - huhtikuu 29, 2012, 23:12:56 ip
Synkrille lähtee kirje huomisen postissa. Marjis jäi välistä pois.
Kiitos kun tarjouduitte täyttämään kirjettä alkuun. Minulta kuitenkin löytyi siemeniä riittävästi. Kirjeeseen pääsee taas tuttuun tapaan mukaan kun ilmoittaa tietonsa minulle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - huhtikuu 29, 2012, 23:42:20 ip
23 edellä, toivotaan että lamppu löytyy syksyyn :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: #cstone - huhtikuu 30, 2012, 01:24:59 ap
Aika mahtavaa kun tuo kirje heräsi uudelleen eloon! Noviisina ehdin ilmottautua listalle juuri kun kävi ilmeiseksi, että alkuperäinen tuskin enää kiertää. Ehdin jo manailla tyypillistä tuuriani, että siinäpä se sitten meni. Toivotaan uudelle kirjeellekin pitkää ikää ja kiitos kärsälle :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - huhtikuu 30, 2012, 08:15:28 ap
viskaan kaikki siemeneni sinne ja jos on kirjeessä jotain mikä kiinostaa otan sitä 1-2 siidua :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - huhtikuu 30, 2012, 22:01:10 ip
Joo, pitää minunkin perkata tuolta valmiiksi jotain jo mistä tohtii luopua. Laitan kyllä varmaan joka lajikkeesta pari siementä vähintään, jos nyt sattuu olemaan enemmän kuin kaks siementä itselläni. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - huhtikuu 30, 2012, 23:39:16 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - huhtikuu 29, 2012, 23:12:56 ip
Kirjeeseen pääsee taas tuttuun tapaan mukaan kun ilmoittaa tietonsa minulle.


Elikkäs uudelleen ilmoittautuminen?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: #cstone - huhtikuu 30, 2012, 23:55:35 ip
Käsittäisin, että kirje jatkuu siitä mihin se tyssäsi - vai olenko hakoteillä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - toukokuu 01, 2012, 09:50:49 ap
Kirje jatkaa listaa ihan normaalisti siitä mihin se tyssäsi.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: synkri - toukokuu 03, 2012, 15:53:19 ip
Tänne tuli tänään.
Pakko myöntää että ketjua en ole seurannut joten en tiennyt että kirje on tulossa ja osotetta ei seuraavalle siitä syystä ollut valmiina.
Torakka onneksi sen vertaa aktiivinen että osotteen saanti pitäisi olla nopeeta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - toukokuu 04, 2012, 14:13:30 ip
Lainaus käyttäjältä: synkri - toukokuu 03, 2012, 15:53:19 ip
Tänne tuli tänään.
Pakko myöntää että ketjua en ole seurannut joten en tiennyt että kirje on tulossa ja osotetta ei seuraavalle siitä syystä ollut valmiina.
Torakka onneksi sen vertaa aktiivinen että osotteen saanti pitäisi olla nopeeta.
Kärsältä sen osoitteen saa minuutissa. Soitappa chilitarvikkeen numeroon.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 04, 2012, 16:37:10 ip
laitoin eilen jo  synkrille YV:LLÄ nimen ja osotteen joten ei hätää!!!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - toukokuu 07, 2012, 16:10:43 ip
Missäs paketti matkailee tällä hetkellä? :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 07, 2012, 21:16:29 ip
veikkaisin että huomenna mulla kun tietoni ainakin oon jo synkrille natanu viimeviikolla
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 08, 2012, 16:32:47 ip
ei ollut ainakaan vielä tänään eksynyt tänne tuo kirje.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - toukokuu 08, 2012, 23:31:53 ip
Itellan salainen tiedustelupalvelu iski taas?

\                /
  \            /
    \        /
      \    /
        \/
        /\
      /    \
    /        \
  /            \
/                \

Truth is out there
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 09, 2012, 09:45:23 ap
itsellä on sormet ristissä että tulis tänään:)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 09, 2012, 13:56:20 ip
ei tullut kirjettä tänään :'(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - toukokuu 09, 2012, 18:09:18 ip
Uskomatonta jos posti on onnistunut hukkaamaan tai tärvelemään tämänkin. Ei kohta pitäisi itellan kautta lähettää mitään, pitäisi siirtyä käyttämään esimerkiksi matkahuollon palveluita täysin. Olkoonkin, ettei sieltä ihan postilaatikkoon asti jaella.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 09, 2012, 19:22:39 ip
tai sit vaan aletaan lähettää pakettina vähän se maksaa mutta ei varmaan hukkuis näin helposti
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 10, 2012, 17:18:33 ip
kirje tuli. en katsellut mitä sisälsi mutta lisäsin tälläsen määrän uusia
(koko oma pankki)
(https://lh5.googleusercontent.com/-Bq66o6icG3g/T6vNzZ3Aj6I/AAAAAAAAAMk/Y0Lrv3JaG2k/s640/2012-05-10%252017.06.57.jpg)
jos seuraavan tyypin osotteen saisin niin saisin taas illalla etiä päin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - toukokuu 10, 2012, 22:19:07 ip
Lainausjos seuraavan tyypin osotteen saisin niin saisin taas illalla etiä päin.


Olis hyvä jos ne osoitteet olis jo valmiiksi hallussa, niin ei jäis tuo kirje jumittaan sen takia jonnekin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - toukokuu 10, 2012, 22:57:54 ip
[Vaatimaton mielipiteeni on, että jos ei joku huolehdi itse osoitettaan ajoissa edelliselle listassa, niin jääköön välistä!
Sen osoitteenhan voi pienellä vaivalla laittaa vaikka heti kun oma nimi ilmestyy listaan...]
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - toukokuu 10, 2012, 23:36:17 ip
Tossahan tulee sitten se ongelma, että mistäs sen seuraavan osoite? :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - toukokuu 11, 2012, 02:54:46 ap
Useimmat jonossa seuraa ketjua ja foorumia paivittäin: yksityisviestiä vaan seuraavalle...
Tässähän ajatus oli ettei montaa päivää odotella jos ei sitä osoitetta kuulu: ehkä reiluinta olisi yrittää YV'llä ensin tuolta joka on se seuraava. Sitten jos ei reagoi, niin jää välistä...?!

On täällä ketjussa hiljattain ollut tapaus joka ilmoitteli luopuvansa itse suosiolla vuorostaan kun oli menossa lomareissuun juuri sillä viikolla kun olisi ollut vuoro: Itsekseni mietin etteikö olisi voinut vaihtaa vuoroa jonkun kanssa ... Ehkä ei ollut kovin tarkeää hänelle tämä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 11, 2012, 06:31:20 ap
pykmanille ja toelle laitoin viestiä ja pisti kyllä silmään että viimeksi paikalla helmikuussa molemmilla???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - toukokuu 11, 2012, 09:05:02 ap
Lainaus käyttäjältä: Torakka - toukokuu 11, 2012, 06:31:20 ap
pykmanille ja toelle laitoin viestiä ja pisti kyllä silmään että viimeksi paikalla helmikuussa molemmilla???


Pistäppä osoitekyselyä Atheokselle niin saadaan paketti liikkeelle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - toukokuu 11, 2012, 09:38:16 ap
Lainaus käyttäjältä: Torakka - toukokuu 11, 2012, 06:31:20 ap
pykmanille ja toelle laitoin viestiä ja pisti kyllä silmään että viimeksi paikalla helmikuussa molemmilla???
OHI!

Edit: Laitoin yksäriä Atheokselle, josko laittaisi osoitteensa torakalle pikimmiten.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - toukokuu 11, 2012, 11:47:26 ap
Onkos kadonnutta kirjettä kyselty postilta, jos nii tiesivätkö mitään asiasta sanoa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - toukokuu 11, 2012, 19:18:13 ip
Laitoin Torakalle yksärinä osoitetiedot.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 11, 2012, 20:58:06 ip
toelta tuli myös osoite tiedot? ja myös atheokselta maanantaina laitan matkaan niin ei tarvii kastua tuolla laatikossa. seuraavaksi lähtee siis toelle
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sami. - toukokuu 13, 2012, 18:12:26 ip
Osaisko kukaan sanoa, minkä numeron kohdalla ollaan tuossa eka sivun listassa menossa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 13, 2012, 18:30:53 ip
Lainaus käyttäjältä: jörgen - toukokuu 13, 2012, 18:12:26 ip
Osaisko kukaan sanoa, minkä numeron kohdalla ollaan tuossa eka sivun listassa menossa?

minulla on huomiseen asti ja sitten lähtee numerolle 328(toe)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - toukokuu 13, 2012, 18:31:13 ip
Torakka = #326
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 13, 2012, 18:40:30 ip
kyllä ja pykman jää välistä koska ei ole vastannut YV:seeni ja on ollut paikalla viimeksi helmikuussa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 14, 2012, 09:21:05 ap
nyt lähden kiikuttamaan kirjettä postiin. ja illalla joskus 17 aikaa lähtee sitten sieltä taas etiä päin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Meteli - toukokuu 14, 2012, 18:26:20 ip
Onkohan tuota kirjettä kukaan punninnut, minkälaisella määrällä ykkösluokan merkkejä kulkeutuu seuraavalle?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 14, 2012, 23:19:22 ip
yhellä tuli mulle ite löin 2 ihan huvin vuoksi. ei se paljoo painanut. siellä on arviolta +/- 40-50pussia siiduja se oli ruskeassa kuplamuovi pussissa ja ite laitoin sen vielä isoon kirjekuoreen jonka vedin jesarilla vähän pienemmäksi kun en muuta kuorta löytänyt. Mutta sujahti nätisti vielä postilaatikosta. joku voisi pahvista tehdä uuden kuoren sille jos kehtaa/viitsii. Hyvällä asialla tässä ollaan.  8)
EDIT:oli mun 700 postausi:)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - toukokuu 20, 2012, 23:36:15 ip
Voiskos Toe ilmoitella missä mennään? Muutenkin tässä on ollut ihan liikaa koettelemuksia, ettei jaksaisi taas ruveta ihmettelemään viikkoja yhdellä foorumistilla roikkuvaa kirjettä. Ja juuri siksi olisi hyvä, jos jokainen ilmoittaisi, milloin kirje on tullut perille ja milloin arvioi kirjeen lähtevän liikkeelle. Tässä kaikessa kestäisi sen pari minuuttia. PRKL.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - toukokuu 21, 2012, 16:14:59 ip
Kirje lienee vielä Toella, ei ole minulle vielä tullut.  ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - toukokuu 21, 2012, 19:51:10 ip
olis se pitäänyt arvata...  tarvii varmaan tähän kirjeeseen laittaa joku viestimäärä ketä otetaan mukaan... taitaa olla jo viikko mennyt siitä kun kirjeen postitin
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - toukokuu 22, 2012, 09:18:44 ap
Voihan se olla Itellakin joka kämmäilee. Mulla kesti ykkösluokan normaalikirjeen tulo puolitoista viikkoa !!

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - toukokuu 20, 2012, 23:36:15 ip
...olisi hyvä, jos jokainen ilmoittaisi, milloin kirje on tullut perille ja milloin arvioi kirjeen lähtevän liikkeelle...  PRKL


Kannatetaan Mister J:n ehdotusta PRKL  8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - toukokuu 22, 2012, 11:05:41 ap
Joo, mun mielestä olis asiallista kuitata tänne, kun saa siemenketjukirjeen ja vieläpä editoida viestiään sitten kun sen on eteenpäin lähettänyt.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - toukokuu 22, 2012, 16:23:13 ip
Tänään tuli kirje Meikäläiselle :) Käyn kirjeen läpi ja laitan huomenna aamusta taas matkaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - toukokuu 23, 2012, 16:46:53 ip
Ja kirje liikkuu taas.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - toukokuu 24, 2012, 13:42:31 ip
 
LainausJa kirje liikkuu taas.

Keep it moving, nyt alkaa olla tatsi kohdillaan  8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - toukokuu 24, 2012, 13:58:48 ip
Tuonne aloitusviestiin voisin joskus lisätä vaatimuksen että täytyy ilmoittaa kun kirje saapuu ja lähtee eteenpäin.
Josko se auttaisi pitämään kirjeen kulun vaudikkaana.
Mitään viesti määrä rajoituksia ei ole tulossa. Kirjeeseen saa osallistua kaikki halukkaat jatkossakin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Myrkky Nuoli - toukokuu 25, 2012, 09:38:46 ap
Lainaus käyttäjältä: Whili - toukokuu 22, 2012, 09:18:44 ap
Voihan se olla Itellakin joka kämmäilee. Mulla kesti ykkösluokan normaalikirjeen tulo puolitoista viikkoa !!
Lähiaikoina on tullut tämä huomattua, vaikka eläessäni ei oo kovin montaa Postin kämmiä tullut todistettua. Multa kyseltiin just et missäköhän myymäni paketti viipyy. No lähetysseuranta näyttää tältä:

http://www.posti.fi/itemtracking/posti/search_by_shipment_id?lang=fi&ShipmentId=JJFI00000600002314327

Ei helvetti sentäs minkälaista tunarointia, mitähän tuolla tapahtuu  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - toukokuu 26, 2012, 14:30:55 ip
No jopas on härdelliä. Itella happens.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: blakk - toukokuu 28, 2012, 05:04:21 ap
Lainaus käyttäjältä: Vomor - toukokuu 25, 2012, 09:38:46 ap
Lainaus käyttäjältä: Whili - toukokuu 22, 2012, 09:18:44 ap
Voihan se olla Itellakin joka kämmäilee. Mulla kesti ykkösluokan normaalikirjeen tulo puolitoista viikkoa !!
Lähiaikoina on tullut tämä huomattua, vaikka eläessäni ei oo kovin montaa Postin kämmiä tullut todistettua. Multa kyseltiin just et missäköhän myymäni paketti viipyy. No lähetysseuranta näyttää tältä:

http://www.posti.fi/itemtracking/posti/search_by_shipment_id?lang=fi&ShipmentId=JJFI00000600002314327

Ei helvetti sentäs minkälaista tunarointia, mitähän tuolla tapahtuu  :D


Tämähän ei ole mikään yllätys, kun kyseessä on itella, ei ole ensimmäinen eikä kymmenes lähetysseuranta, jossa olen vastaavaa toimintaa nähnyt.  >:(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Atheos__ - toukokuu 29, 2012, 18:46:47 ip
Postikusti toi tänään joulukortin. Hyvin pyyhkii ja toimitusajat ovat kohdallaan :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - toukokuu 31, 2012, 13:40:41 ip
Lainaus käyttäjältä: dzamuto - toukokuu 24, 2012, 13:42:31 ip
LainausJa kirje liikkuu taas.

Keep it moving, nyt alkaa olla tatsi kohdillaan  8)
Siihen se tatsi sitten katosikin, reilu viikko taas vierähtänyt, eikä mitään kuulu...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Sipulikeitto - kesäkuu 01, 2012, 14:42:11 ip
Kirje saapui ja lähtee huomenna jatkamaan matkaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - kesäkuu 06, 2012, 06:07:21 ap
Kirje saapui eilen. Otin paria siementä muutamasta pussista ja laitoin muutamia uusia lajikkeita täydet pussilliset. Laitan kirjettä tänään eteenpäin joko postitse, tai sitten vien kädestä käteen (Tampereelle).
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - kesäkuu 07, 2012, 22:07:05 ip
Plääh. Eilen oli foorumi alhaalla ja tänään on läppäri ollut jumissa, joten en ole päässyt seuraavn osoitetta katselemaan. Seliseli, olisin tietty jollakin konstilla päässyt, mutta laiska on laiska. Nyt on kuitenkin nimet kuoressa ja huomenaamulla menee postiin.

Pahoittelut viiveestä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - kesäkuu 07, 2012, 23:23:38 ip
Päivitin taas listaa hieman.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Russia On Ice - kesäkuu 13, 2012, 11:12:01 ap
Please Mr Postman look and see

If there's a letter, a letter for me.

http://www.youtube.com/watch?v=AHfddvbKb4w
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - kesäkuu 13, 2012, 12:43:01 ip
HyväHyvä, tuli onneksi nopeasti perille 1-Luokassa. Laitoin muuten mukaan klöntin pieniä salpapusseja, käyttäkää pois.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fantom - kesäkuu 19, 2012, 23:28:27 ip
Missähän lie tämä kirje liikkuupi...?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - kesäkuu 19, 2012, 23:33:21 ip
Minulta lähti eteenpäin 9.6. klo 7:05 1-luokan postissa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Erska - kesäkuu 20, 2012, 15:29:47 ip
Kirje on Russia On Icen mukaan tulossa minulle Joensuuhun. Ikävä kyllä kirje jumittaa vähän aikaan tänne kun pitää lähteä tänään työkeikalle Etelä-Suomeen, eikä kirje ollut vielä tullut. Yritän saada jonkun hakemaan sen postilaatikosta mun puolesta, ettei kirje jumittais viikkoa pidempään täällä. Pahoittelen viivästymistä  :(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Russia On Ice - kesäkuu 20, 2012, 16:27:57 ip
Joo kyllä se postissa on. Mä sain kirjeen torstaina 14.6 kun se oli laitettu viikonloppuna liikenteeseen. Eli tällä viikolla pitäisi olla perillä tai sitten voi mennä maanantaillekin. Ykkösluokassa lähetetty, joten pitäisi tulla kyllä nopeammin, mutta ei se aina kuitenkaan toimi niin.

Kirjeellä oli painoa hieman  alle sata grammaa, joten miespuolinen postineiti sanoi, että menee sillä yhdelläkin merkillä. En ruvennut törsäämään, koska itsellenikin tultaessa kesti neljä päivää kahdella ykkösluokan postimerkillä.

Väsyttää hieman, ei pysty järkevään artikulointiin. Mutta kirje on siis matkalla eikä jumita minun käsissäni. Lajikkeita on nopeasti arvioituna kyydissä noin 50-60. Melko tasaisesti oli baccatumeja ja chinencejä. Jonkun verran sitten annuumeita ja taisi siellä perus paprikan siemeniäkin olla mukana. Olisin laittanut omia siemeniä mukaan, mutta en tajunnut kuivattaa niitä ajoissa, joten en uskaltanut laittaa ketjukirjeeseen mukaankaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: blakk - kesäkuu 28, 2012, 12:41:01 ip
Mikäs on Erskan aikataulu kirjeen kanssa?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Erska - kesäkuu 29, 2012, 02:00:04 ap
Tänään tulin käymään Joensuussa, koitan saada huomenna jo kirjeen liikkeelle. Ilmottelen tänne kun kirje on postissa
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Erska - heinäkuu 03, 2012, 00:45:17 ap
Kirje lähti tänään (maanantaina) kohti tamperetta 1. Luokassa. Kiitos siemenistä, poimin sieltä muutamaa lajiketta joita oli kirjeesä ihan älyttömästi. Lemon drop, torito, chiqui mitä lie olikaan  :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: blakk - heinäkuu 06, 2012, 16:13:28 ip
Kirje saapui tampereelle eilen ja lähtee tänään, viimeistään kuitenkin maanantaina takaisin liikenteeseen.

Lisäsin muutamaa lajiketta, yhden uuden villi lajin sekä salpapusseja.
Yhteensä neljää lajiketta otin itselleni.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jupelii - heinäkuu 11, 2012, 17:34:26 ip
Kirje tuli onnellisesti perille! Yritän saada tänään jo perkattua pussin läpi ja laitettua heti huomenna liikkeelle.


Edit: Ja sain krjeen vietyä postiin heti töiden jälkeen. Siemeniä otin muutamia erilaisia että pääsee ens kaudella kokeileen :) Omat varastot oli toisella paikkakunnalla (aika nihkeet kylläki..) nii en valitettavasti saanu lisättyä mitään. :/
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Nakkii - heinäkuu 17, 2012, 16:14:42 ip
Tänään kirje jatkanut matkaa seuraavaan osoitteeseen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niian - heinäkuu 20, 2012, 18:16:20 ip
Kirje tuli tänään ja lähtee viikonloppuna matkaamaan jo kohti seuraavaa kohdetta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tombola - heinäkuu 24, 2012, 22:39:09 ip
Kirje tipahti tänään luukusta, kiitos! :) Lisäsin yhden uuden lajikkeen ja täydensin muutamaa. Aika paljon tuntui olevan samoja lajikkeita monessa eri pussukassa, onkohan tämä perusteltua? ??? Yritän huomenna ehtiä viedä paketin postiin siten, että lähtisi jo huomenna kohti seuraavaa kohdetta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - heinäkuu 27, 2012, 06:40:28 ap
Lainaus käyttäjältä: tombola - heinäkuu 24, 2012, 22:39:09 ip
Kirje tipahti tänään luukusta, kiitos! :) Lisäsin yhden uuden lajikkeen ja täydensin muutamaa. Aika paljon tuntui olevan samoja lajikkeita monessa eri pussukassa, onkohan tämä perusteltua? ??? Yritän huomenna ehtiä viedä paketin postiin siten, että lähtisi jo huomenna kohti seuraavaa kohdetta.


Oletusarvoisesti varmaankaan ei ole perusteltua pussittaa "samoja" siemeniä useampaan kertaan. Tietenkin syitä voi olla monia miksi joku niin on tehnyt. Itse laittaisin siemenet tylysti samaan pussiin, ellei ole hyvää syytä olla laittamatta (korkea risteytyneiden siementen riski esimerkiksi).

Jos jollain on innostusta ja aikaa, niin chiliwikin siemenlista tarvisi päivitystä. Se ei luultavasti pidä oikein enää paikkaansa kun sisältö on vaihtunut uuden kirjeen takia täysin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tuoppim - heinäkuu 30, 2012, 08:53:31 ap
Vieläkö tähän pääsisi osallistumaan, en ainakaan aloitusviesteistä huomannut mitään rajoituksia ja kierros taitaa lähetä loppuaan?

Laittelin Kärsä sulle yksäriä, olihan se oikea paikka ilmoittautua?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - heinäkuu 30, 2012, 09:06:02 ap
Kyllä pääsee mukaan. Päivittelen taas joskus listaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tuoppim - heinäkuu 30, 2012, 11:27:00 ap
Kiitos paljon!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - heinäkuu 31, 2012, 11:18:05 ap
Nyt se lista on taas päivitetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - heinäkuu 31, 2012, 12:03:09 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - heinäkuu 31, 2012, 11:18:05 ap
Nyt se lista on taas päivitetty.


Tuumailin tuossa jos kurkkaisi tuota kirjettä, kun edellinen kertakin tuli peruutettua.
Meinasin laittaa YV:tä tulemaan, mutta olit jo lukenut ajatukseni  ;D

Täydellistä palvelua !!
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: jaolsten - elokuu 07, 2012, 08:28:45 ap
Taasko jumittaa?

339.tombola --> 340.Meteli ??!?? 341.Pjuukula

Kun saatte kirjeen, laittakaa viestiä tähän ketjuun.
Kun lähetätte kirjeen edelleen eteenpäin, laittakaa viestiä tähän ketjuun.

Ei luulis olevan kovin vaikeeta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Pjuukula - elokuu 07, 2012, 09:33:44 ap
Ei ole vielä tänne asti kulkeutunut. Tombola kuitenkin on laittanut kirjeen jo liikenteeseen?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - elokuu 07, 2012, 11:46:53 ap
Lainaus käyttäjältä: tombola - heinäkuu 24, 2012, 22:39:09 ipYritän huomenna ehtiä viedä paketin postiin siten, että lähtisi jo huomenna kohti seuraavaa kohdetta.


Heinäkuun 24. päivätty tuo viesti. Kohta kaksi viikkoa ollut paketti _jossakin_. Jokohan sille on käynyt itellahups taas. Viime aikoina kadonnut taas vähän enemmänkin (onneksi vähemmän tärkeitä) lähetyksiä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tuoppim - elokuu 12, 2012, 12:48:47 ip
Onkohan tämä paketti liikkunut Metelille saakka tai sieltä eteenpäin laisinkaan?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - elokuu 13, 2012, 13:06:38 ip
Pitäis kai joku aktiivisuustaso ja viestien määrä vaatia ennenkuin tällaiseen listaan pääsee mukaan!!
Tuolla Tombolalla näyttää olevan peräti 19 viestiä eikä ole näkynyt foorumilla 24/7 jälkeen ...

Eikäpähän Metelikään näytä olleen kovin aktiivinen: 2 viestiä ... !?!

Jospa tän ketjukirjeen perustaisi taas uudelleen ja laittaisi jonkun tasovaatimuksen siihen, ettei ihan hetken mielijohteesta tule mukaan tyyppejä jotka kyllästyy seuraavalla viikolla. 3 kuukautta foorumilla ja viestejä joku kymmenen: se voisi jo taata jotain ... ehkä.

Mä voisin uuteen kirjeeseen luovuttaa helposti parikymmentä lajiketta, ainakin ...

PS. Mainittujen henkilöiden on turha loukkaantua: mä tiedän heistä tasan tuon nimimerkin ja foorumin tilastotiedon ...  ;)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - elokuu 13, 2012, 13:48:02 ip
Tällaisia on moneen kertaan ehdoteltu. Aina olen sanonut ettei tähän kirjeeseen pääsyä rajoiteta.
Jokainen voi perustaa oman kirjeensä millaisilla vaatimuksilla tahansa, mutta tähän kirjeeseen ei tule mitään erikoisehtoja.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Filago - elokuu 17, 2012, 10:11:49 ap
Lainaus käyttäjältä: Jarok - elokuu 07, 2012, 11:46:53 ap
Lainaus käyttäjältä: tombola - heinäkuu 24, 2012, 22:39:09 ipYritän huomenna ehtiä viedä paketin postiin siten, että lähtisi jo huomenna kohti seuraavaa kohdetta.


Heinäkuun 24. päivätty tuo viesti. Kohta kaksi viikkoa ollut paketti _jossakin_. Jokohan sille on käynyt itellahups taas. Viime aikoina kadonnut taas vähän enemmänkin (onneksi vähemmän tärkeitä) lähetyksiä.


Itellaa on helppo syyttää aina, mutta ... Itse en muista koskaan hävinneen pakettia silloin, kun tuttu kaveri, jolla on oikea osoite oikein kirjoitettuna pakettiin ilmoittaa seisovansa postissa ja vilkuttelevan rullakon mukana häviävän paketin perään. Joskus on vienyt kauemmin kuin sen ihannesuorituksen. Mutta harvemmin paketin kokoisia esineitä onnistutaan aivan tyystin hukkaamaan.

Pakettia lähettäessä on hyvä tarkistaa sen kunto, ja jos alkaa itseä epäilyttää, että Itellan pakettien survomiskone hajottaa sen, vaihtaa suosilla uuteen, tai sitten teipata niin maan perusteellisesti. Osoite on hyvä olla paitsi oikein, myös selvällä käsialalla ja kynällä, joka ei tuhriinnu. Kannattaa myös laittaa se lähettäjän osoite asiallisesti, niin palautuu sitten siihen, jos ei mennyt putkeen se vastaanottajan ossu.

Filago, joka ei nyt kuiteskaan halua syyllistää lähettäjiä ja vastaanottajia, voihan olla, että Itella ylipäänsä hukkaa paljon, ei vain ole osunut tähän mennessä omalle kohdalle

ps. Kerran luulin silloisen postin hukanneen kirjeen, jota kaveri innolla odotti. Se löytyi sitten mun kotoa viikkoa myöhemmin siivoillessa, olikin sen eteisen puhelinpöydän takana, mistä mun piti nostaa se mukaan ja tiputtaa postiin... Ilmeisesti poissa näkyvistä aiheutti mieleen oletuksen, että sille oli tapahtunut se todennäköisin asia, eli viety postiin, meillä kun on noita viejiäkin useampi mahdollisuus. Eli kannattaa tutkia auto ja eteinen, jos on muistikuva kirjeen tai paketin viemisestä postiin, jota ei alakaan kuulua... Näin meillä blondeilla siis.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - elokuu 21, 2012, 00:47:43 ap
Lainaus käyttäjältä: sorrii - elokuu 13, 2012, 13:06:38 ip
Pitäis kai joku aktiivisuustaso ja viestien määrä vaatia ennenkuin tällaiseen listaan pääsee mukaan!!
Tuolla Tombolalla näyttää olevan peräti 19 viestiä eikä ole näkynyt foorumilla 24/7 jälkeen ...

Eikäpähän Metelikään näytä olleen kovin aktiivinen: 2 viestiä ... !?!

Jospa tän ketjukirjeen perustaisi taas uudelleen ja laittaisi jonkun tasovaatimuksen siihen, ettei ihan hetken mielijohteesta tule mukaan tyyppejä jotka kyllästyy seuraavalla viikolla. 3 kuukautta foorumilla ja viestejä joku kymmenen: se voisi jo taata jotain ... ehkä.

Mä voisin uuteen kirjeeseen luovuttaa helposti parikymmentä lajiketta, ainakin ...

PS. Mainittujen henkilöiden on turha loukkaantua: mä tiedän heistä tasan tuon nimimerkin ja foorumin tilastotiedon ...  ;)


Noh, pientä lohdutusta.. Itellan toiminta on mitä on; itse joutunut nyt 9 krt viim 2 v:n aikana neuvottelemaan toimittajan ja Itellan kaa että mitä ny ku lähetykset hukassa... Mutt...

Sitten heti eriävä mielipide... En ole omalta osaltani montaakaan viestiä tänne lähettänyt; lähinnä luen ja otan opikseni tietyt lukemani jutut.. Itse olen kerran saanut kirjeen, verotin muutamia lajikkeita lisäsin muutamia.. Aikaisempi kirje kun katosi jonnekkin (virkavalta/posti/ketjukirjeeseen osallistuja syypää) tarjouduin ottamaan osaa uuten kirjeeseen, sama pätee vieläkin.. (Lajikemäärä siemenien suhteen itselläni nyt n. 98 lajiketta, enimmäkseen 4-12 siementä / lajike).. Elikkäs jos uutta laitetaan (vielä kerran) pystyyn, niin jotain siemeniä pystyn laittamaan mukaan jos tarvitaan....

Mutt toi yleistys ett jos ei ole aktiivisesti kirjoitellut --> ei hyväksytä ni tuo ajatus nostattaa ainakin omat niskakarvat pystyyn heti ja saa näkemään punaista...
Jostain syystä tuosta tulee mieleen Stasi/KGB/USA..  (ei siis mitään henkilökohtaista; vaikeaahan se on arpoa ett kuka "luotettava" ja kuka ei, mutta ei toi kirjoitettujen viestien lukumäärä ainakaan omasta mielestäni mikään hyvä mittari ole....)

Ja joo.. foorumia seuraan suht aktiivisesti, yleensä en itse vaivaudu kirjautumaan sisään (tietoturvasyistä selaimessa estetty automaattikirjautuminen).. Elikkäs ei itsellänikään tuo viimeisin paikallaolo näy oikein.. Tähän tapaukseen en ota kantaa enempää, mutt vain tälläinen asia nyt esille että kaikki eivät käytä automaattista kirjautumista vaan selailevat foorumia ilman kirjautumista jolloin  esim. viim. foorumilla pistäytyminen eivät foorumin tilastojen mukaan pidä paikkaansa...

En siis puolustele ko. henkilöä (en edes tunne), mutt tää on nyt tälläinen oma näkökanta tähän keskusteluun...


-Tunari
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Lassi-s - elokuu 22, 2012, 19:20:27 ip
no...ilmottauduin ny mukaan.

naga, aji fantasy, habanero, aji christal ja lemondrop ny ainakin iteltä löytyy kuivattuna
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Pjuukula - elokuu 23, 2012, 08:37:10 ap
Alkaa olla jo kuukauden päivät siitä, kun tombola laittoi kirjeen Metelille päin. Onko ko. henkilöiltä tiedusteltu, että mikä on tilanne? Eihän tässä tähän aikaan vuodesta sinällään mikään kiire ole, kun ensi kauden idätyksiinhän nämä siemenet tulee. Ensi kautta ajatelleen jonon loppupää kuitenkin varmaan toivoo, että kirje liikkuisi sutjakasti.

Ja tosiaan ei ole meikäläisen luukku vielä kolahtanut. Metelin jälkeen olen seuraavana.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: tombola - elokuu 27, 2012, 20:16:03 ip
Jaahas, täällähän on jo verikoirat suunnilleen perässä :-[ Anyways, kirje on postitettu eteenpäin tuolloin 25.7. ja vieläpä ihan varmuuden vuoksi kassaneidin avustuksella, jottei jäisi postimerkkien puutteesta ainakaan pyörimään minnekään. Omat tietonikin pakettiin laitoin, mutta eipä ole ainakaan tänne Jyväskylään enää palannut. Lisäksi pakkasin koko komeuden pahviseen, dvd-kotelon kokoiseen laatikkoon.

Kirjoitusten määrästä sen verran, että itselläni Chilifoorumi on toiminut eritoten harrastuksen informaatiolähteenä, eikä niinkään ajatustenvaihdon tai muun kommunikoinnin välineenä. Pari vuotta chilejä harrastaneena en ole kokenut juurikaan tarvetta jakaa näkemyksiäni asioista, jotka muut tuntuvat tietävän itseäni paremmin. Toivottavasti kaltaisilleni käyttäjille on jatkossakin paikka täällä foorumin "katsomossa".

Toivottavasti kirje nyt vielä jostain palautuu kiertoon, vaikka olisihan sen jo kuukaudessa luullut jostain löytyvän.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga - elokuu 27, 2012, 23:00:53 ip
Minä voin laittaa uuden kirjeen kiertämään ja pistää lemon droppia, nagaa, habaneroa ja birds eyeta eteenpäin. Ilmoitelkaa mikäli apuni on tarpeen :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - elokuu 28, 2012, 00:50:06 ap
Lainaus käyttäjältä: Naga - elokuu 27, 2012, 23:00:53 ip
Minä voin laittaa uuden kirjeen kiertämään ja pistää lemon droppia, nagaa, habaneroa ja birds eyeta eteenpäin. Ilmoitelkaa mikäli apuni on tarpeen :)


Jehh.. Itseltäni löytyy useampiakin lajikkeita (tosin 2-6 siementä / lajike; ei menny tää kasvatuskausi ihan niinkuin oletin... Mut täytettä löytyy jonkun verran, pääasiassa annuuum, jonnin verran bacca / chinense; muutama pube ja 1-2 frute ja 1 lanceolatum...

Mutt joss saadaan kiertoa syntymään taasen, niin lajikkeita löytyy.. (lisään tähän postiin löytyvät lajikkeet paremmalla ajalla...)...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Naga - elokuu 28, 2012, 08:17:34 ap
Lainaus käyttäjältä: Tunari - elokuu 28, 2012, 00:50:06 ap
Lainaus käyttäjältä: Naga - elokuu 27, 2012, 23:00:53 ip
Minä voin laittaa uuden kirjeen kiertämään ja pistää lemon droppia, nagaa, habaneroa ja birds eyeta eteenpäin. Ilmoitelkaa mikäli apuni on tarpeen :)


Jehh.. Itseltäni löytyy useampiakin lajikkeita (tosin 2-6 siementä / lajike; ei menny tää kasvatuskausi ihan niinkuin oletin... Mut täytettä löytyy jonkun verran, pääasiassa annuuum, jonnin verran bacca / chinense; muutama pube ja 1-2 frute ja 1 lanceolatum...

Mutt joss saadaan kiertoa syntymään taasen, niin lajikkeita löytyy.. (lisään tähän postiin löytyvät lajikkeet paremmalla ajalla...)...


No periaatteessa voisin sinulle laittaa tulemaan mainitsemiani lajikkeita jos vain jaksat laittaa eteenpäin kiertämään :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - elokuu 28, 2012, 10:13:02 ap
Tunari; Naga:
Meinaisiko pojat laittaa uutta pakettia tän vanhan listan mukaan?? Elisiis Tombolasta etiäpäin ...

Vaiko luoda uutta ketjukirjettä taas =Siemenketjukirje3 ??

Ihan itse ajattelin, että olisi aika kiva jos vaikka vähilläkin lajeilla lähtisi kirje eteenpäin alkuperäisen nimilistan mukaan.
Mullahan kyllä löytyy siemeniä jakoon ainakin parikymmentä lajia. Ja kiva olisi jotain ottaa uuttakin tiet...

Itse kun oon hölösuu, niin en oikein osannut ajatella jonkun viitsivän aktiivisesti seurata foorumia kommentoimatta itse  ;)
Sellaista luotettavuusmittaria on kyllä tosiaan aika vaikea keksiä, ja ymmärrän Kärsän kannan ettei tähän ketjuun ruveta laittamaan rajoituksia: Hänhän ketjun on aloittanut ...

Ehkäpä Kärsällä on sanottavansa jatkostakin??
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - elokuu 28, 2012, 11:05:51 ap
Voin laittaa taas kirjeen liikkeelle jos minulta vielä löytyy siemeniä.
Täytyy ruveta tarkastelemaan laatikoita joku päivä.
On ollut kiireitä sen verran etten ole jaksanut edes miettiä tätä asiaa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - elokuu 28, 2012, 15:26:25 ip
Lainaus käyttäjältä: sorrii - elokuu 28, 2012, 10:13:02 ap
Ihan itse ajattelin, että olisi aika kiva jos vaikka vähilläkin lajeilla lähtisi kirje eteenpäin alkuperäisen nimilistan mukaan.
Mullahan kyllä löytyy siemeniä jakoon ainakin parikymmentä lajia. Ja kiva olisi jotain ottaa uuttakin tiet...

Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - elokuu 28, 2012, 11:05:51 ap
Voin laittaa taas kirjeen liikkeelle jos minulta vielä löytyy siemeniä.
Täytyy ruveta tarkastelemaan laatikoita joku päivä.
On ollut kiireitä sen verran etten ole jaksanut edes miettiä tätä asiaa.

Voitais Pirkammaan hemmot keräillä Kärsälle pussintäytettä..   ;D
Multa ainaski rupeaa kohta löytymään kaikenlaista jaettavaa. Pitänee pyörähtää joku päivä Tammelassa.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Pjuukula - elokuu 28, 2012, 21:44:28 ip
Ei ollut tarkotus jahdata ketään.  ;D Mulla on lomamatka tiedossa 1.9.-8.9. ja kuulin tuossa juuri waabilta, että hän on reissussa heti sitä seuraavan viikon 8.9.-16.9.

Eli jos kirje tästä kohta lähtee taas jatkamaan matkaa, niin kannattanee vaihtaa minun ja waabin paikkaa jonossa. Kirjeen matkanteko ei hidastuisi ja päästäisiin kuitenkin molemmat käsiksi siemeniin. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: waab - elokuu 29, 2012, 07:45:59 ap
Minulle kelpaa Pjuukulan ehdotus.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - elokuu 29, 2012, 12:55:56 ip
Lainaus...niin kannattanee vaihtaa minun ja waabin paikkaa jonossa. Kirjeen matkanteko ei hidastuisi ...


Näin!
Mä oon miettint aikaisemminkin etteikö tyypit täällä voisi tuollaisissa tilanteissa omatoimisesti vaihtaa ja sopia: Ilmoittaa vaan molemmat noille listassa edellä oleville asian. En mä ainakaan kieltaytyisi, jos joku ilmoittaa että järjestys on vaihdetu päikseen ...

Itse oon listalla parikymmentä pykälää eteenpäin nyt ja odotan innolla josko saisin paketin Joulun aikaan vaikkapa. Olisi mullakin sitten lajeja jaettavaksi eteenpäin aika reilustikin tarvittaessa. 1-2 vaihtoa viikossa tuon pitäisi edetä; jos oltaisiin kaikki nopeita niin parhailla viikoilla voisi edetä kolmekin pykälää ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - elokuu 29, 2012, 17:23:36 ip
Lainaus käyttäjältä: sorrii - elokuu 28, 2012, 10:13:02 ap
Tunari; Naga:
Meinaisiko pojat laittaa uutta pakettia tän vanhan listan mukaan?? Elisiis Tombolasta etiäpäin ...

Vaiko luoda uutta ketjukirjettä taas =Siemenketjukirje3 ??


Noh, onhan tuolla siemenketjukirje2 (taas käsittämätön kriteeri, jos et ole tietyn verran päätäsi aukonut foorumilla, et saa osallistua.. Näkökantahan se on tuokin, ite vierastan tuollaista karsimista kun ei tuo lähetettyjen viestien määrä mitään kerro...)

(Välikommentti):
Joo oon harrastanut tätä chilien kasvatusta aktiivisesti/enempi aktiivisesti vuodesta 2002; juurikaan en oo kommentoinu tällä foorumilla (mitä ny tehny tyhmiä kysymyksiä ja useammankin kerran melkein naurettu pihalle täältä  ;D ; edelleenkin teen kaiken väärin; ei tarpeeksi lannoitetta, vain luonnonvalo (ei natikkaa; oon siis tyhmä  :o, liian pienet kasvatusastiat yms...)).. Mut ei se omaa menoa haittaa...  Kotikutoisen hörhön testeissä testataan lajikkeiden perimä ja jos jokin lajike selviää hengissä miun käsittelystä niin se selviää luonnossa (vrt. "Aji Perkele" -projekti).. En siis ole "henkeen-ja-vereen" -harrastaja, vaan omaksi mielenkiinnoksi ja muiden harmiksi & harrastusta levittääkseni tutuille näiden kanssa turaan...
(/Välikommentti)

-Tunari
Eli itsellä oli aikomus ihan tarjota tähän ketjukirjeeseen alkupääomaa jos kärsä viel yhen eteenpäin laittaa.. Hyvin on toiminut tähän asti, poislukien nyt 2 kadonnutta kirjettä (vastaanottaja/lähettäjä/itella/virkavalta)... Itse epäilisin nuita kahta viimeistä, varsinkin viimeisintä  8)...

Elikkä itselläni on siemeniä joita joutaa (lista löytyy tuolta: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12013.0), vähässä määrässä olevat ovat harkinnassa annanko ilmaiseksi (nää sii (market) tekstiä lukuunottamatta ostettuja kaikki eri välittäjiltä; omista podeista kotoisin olevia siemeniä ei tuossa listassa ole)...

Harmittaa nää hukkumiset, mutt jos vain lisää harrastajia tämän alan pariin saadaan, niin ehkäpäs (toivottavasti) muutaman sukupolven päästä suomellakin on edes jonninmoinen ruokakulttuuri (ei nää suolattomuus ja mausteettomuus suomalaiseen kulttuuriin kuulu :D )...

Mutt.. aloitetaanko kirje ihan alusta, vai jatketaanko siitä mihin viimeisin hyytyi; kaikki kelpaa miulle.. Mutt siis jos täytettä tarvitaan alkuun, niin olen valmis täyttämään kirjeen niillä hitusilla (ja muutama lajike joissa löytyy enempi siemeniä) mitä on, että saadaan kirje taas pelaamaan...

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Huru-ukko - elokuu 29, 2012, 19:01:23 ip
Itse en näihin siekemketjukirjeisiin aio osallistua. Korkeintaan voin antaa siemeniä kunhan niitä tulisi...

Mutta ymmärrän hyvin tuon kriteerin. Sillähän on juuri tarkoitus estää kirjeen katoaminen jonkun muun kuin Itellan toimesta. Ja siitä pään aukomisesta ja lähetettyjen viestien sisällöstä saa aika hyvän kuvan kaverista tai neidosta.
Ja ehkä tiettyjen sääntöjen luominen niiden toimesta, jotka sen vaivan näkee ja joita jokainen voisi sitten mielessään kiittää, on ihan paikallaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - elokuu 29, 2012, 21:18:20 ip
Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - elokuu 29, 2012, 19:01:23 ip
Itse en näihin siekemketjukirjeisiin aio osallistua. Korkeintaan voin antaa siemeniä kunhan niitä tulisi...

Mutta ymmärrän hyvin tuon kriteerin. Sillähän on juuri tarkoitus estää kirjeen katoaminen jonkun muun kuin Itellan toimesta. Ja siitä pään aukomisesta ja lähetettyjen viestien sisällöstä saa aika hyvän kuvan kaverista tai neidosta.
Ja ehkä tiettyjen sääntöjen luominen niiden toimesta, jotka sen vaivan näkee ja joita jokainen voisi sitten mielessään kiittää, on ihan paikallaan.


Jooh.. Vaikeahan se on valita ett kuka noudattaa ehtoja / sovittuja asioita, omasta mielestäni vain tuo viestien määrä ei todellakaan kerro totuutta missään muotoa (eli siis enää ei riitä viestien määrä vaan nyt pitäisi lähteä algoritmeilla selvittelemään kaverin persoonaa perustuen vain tämän foorumin lähetettyihin viesteihin?? [Nyt mennään taas Stasi/KGB -osastolle])...

Noh, nuilla ehkä saadaan selville ko. henkilön chilitietämys (tämän foorumin viestien perusteella), mutta mitä muuta faktaa tuollainen seuranta tämän foorumin viesteihin perustuen antaisi? Chilitietämys ei mielestäni korreloi ollenkaan sen suhteen miten ko. hlö suhtautuu näihin suht. vapaisiin sopimuksiin ja pakettien käsittelyyn...

Ainakin nuilla rajoituksilla saataisiin ehkäs n. 50-70% foorumin käyttäjistä pois tästä kirjeestä; positiivista että kiertonopeus lisääntyisi; mutta edistäisikö tuollainen asennoituminen harrastuksen / harrastusmahdollisuuksien leviämistä ja chilitietoisuuden leviämistä? ...  Lähestyy uhkaavasti nykylinjausta "jos ei oo rahaa --> ei oo ihminen, ei saa harrastaa, ei saa elää"....

Ymmärrän kyllä tuon sinun näkemyksen; eihän tuo kivaa ole että 99% väestä noudattaa (näitä väljiä eikä niin paperille lyötyjä) sopimuksia; 1 % ei sitten noudata nuita ja kaikkia rangaistaan pirun pienen vähemmistön takia (noh, näinhän tässä yhteiskunnassa toimitaan tänäkin päivänä, ei mitään uutta)...

Jos jokin aikaisempi viestini sai sinut provosoitumaan, niin eiköhän selvitellä asiat kerralla kuntoon.. Tuo minun käyttämä "pään aukominen" ehkä huonoa tilannetajua osoittaen (itse olen todellakin _hiljainen_ foorumeilla; en juurikaan lähettele viestejä; lähinnä luen niitä ja otan opikseni)... Tarkoitus ei ollut provosoida ketään tuolla lausahduksella.. Oli vain oma näkemys siitä että jos viestien lukumäärä merkkaa enemmän kuin viestien laatu (joka tohon ylempänä olevaan kommenttiini liittyy), niin taas ollaan harmaalla alueella...

-Tunari
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - elokuu 29, 2012, 21:39:14 ip
Lainaus..taas käsittämätön kriteeri, jos et ole tietyn verran päätäsi aukonut foorumilla, et saa osallistua..


Käsittämätön??
Jos jotenkin haluaa kontrolloida osallistujia, niin vaikea on keksiä parempaa kriteeriä, valitettavasti..
[en mä nyt vaatisi kuitenkaan sitä kontrollia, asiaa mietittyäni]

En tiedä voisiko harrastuksen vakavuutta muuten jostain tilastoista nähdä, esim foorumilla vietetyn ajan perusteella:
Sittenkin joku vaarallinen "stalkkeri" voi saada luotettavan leiman vaanittuaan hämärän turvin toisia kuukausia mielessään kokoajan tavoite miten saisi huijattua tuon arvokkaan siemenpaketin ...

Kyllähän "tilastollisesti" tai talonpoikasjärjellä ajatellen epäluotettavampi on tyyppi joka hetken mielijohteesta osallistuu saadakseen ilmaisia siemeniä, ja into loppuukin juuri kun saa sen paketin ... hah. Voihan näitä järkeillä.

Ehkäpä luotettavat harrastukseen tosissaan vihkiytyvät henkilöt omaa muitakin kanavia saadakseen siemeniä, ja on hyvä ajatus että tämä ketjukirje on suunnattu juurikin aloitteleville kasvattajille jotka ei heti halua, osaa, tai voi panostaa ostettuihin siemeniin ...

Enkä mä nyt pidä epäilyttävinä kuitenkaan niitäkään jotka ei kokoajan höpötä ajatuksiaan täällä.  ::)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Huru-ukko - elokuu 29, 2012, 21:57:07 ip
Selvyyden vuoksi, en provosoitunut tuosta lausunnostasi, eihän minulla ole siihen mitään sytä. Käytin tuota termiäsi ihan vaan sen tavallaan nasevuuden vuoksi.
Siemenketjukirjeeseen kolme on tuo sääntö pistetty mukaan, hyvä niin. Olen siinä vahvassa uskossa että ketään joka on siihen halunnut osallistua, ole pois käännytetty. Eli tuolla rajoituksella on korkeintaan psykologinen vaikutus.
Se taas kuinka moni jää ilman halpoja siemeniä sen rajoituksen vuoksi siksi, ettei edes kysy mukaan, jää epäselväksi.
Itse tilaan lähinnä siemeneni koska se tarjoaa suurimman todennäköisyyden saada niitä mitä haluaakin...
Omassa kasvarissa kun olen katsellut eri pörriäisten lentoa, niin aivan varmasti siellä on useampaa lajia "jalostettu" uuteen uskoon...
Tuon (noiden) siemenketjukirjeen suurin voima on uskoakseni siinä, että se tavallaan yhdistää porukkaa. Ja tietysti monikin harrastaja ja vannoutunutkin kasvattaja saa sieltä uusia siemeniä, joita ei välttämättä kaupasta löydä.
Itselläni harrastus keskittyy kahteen asiaan, puutarha ja kasvimaa on rentouttava paikka (kaikkine kitkemisineenkin..). Sekä hyöty chilien, hedelmien, juureksien, salaattien ja marjojen muodossa....

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - elokuu 29, 2012, 22:19:22 ip
Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - elokuu 29, 2012, 21:57:07 ip
Selvyyden vuoksi, en provosoitunut tuosta lausunnostasi, eihän minulla ole siihen mitään sytä. Käytin tuota termiäsi ihan vaan sen tavallaan nasevuuden vuoksi.


Ok, sori, oon ehkä turhankin herkällä päällä tällä hetkellä...

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - elokuu 29, 2012, 21:57:07 ip
Siemenketjukirjeeseen kolme on tuo sääntö pistetty mukaan, hyvä niin. Olen siinä vahvassa uskossa että ketään joka on siihen halunnut osallistua, ole pois käännytetty. Eli tuolla rajoituksella on korkeintaan psykologinen vaikutus.
Se taas kuinka moni jää ilman halpoja siemeniä sen rajoituksen vuoksi siksi, ettei edes kysy mukaan, jää epäselväksi.


Ahh, okkie, ei ole tullut edes mieleen tiedustella asiaa koska omat lähetettyjen viestien määrät eivät ole vastanneet ko. ketjukirjeen vaatimuksia...

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - elokuu 29, 2012, 21:57:07 ip
Itse tilaan lähinnä siemeneni koska se tarjoaa suurimman todennäköisyyden saada niitä mitä haluaakin...


Juh, itsellä nyt 9 eri toimittajaa joilta olen omia siemeniä tilannut; kieltämättä varmempi tapa saada ns. "lajipuhdasta" -tavaraa kuin ketjukirje, jossa itsekasvatettujen siementen (ja risteymämahdollisuus) määrä aika korkea.... Mutt aina saattaa tuotakin kautta uusia tuttavuuksia saada hankittua...

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - elokuu 29, 2012, 21:57:07 ip
Omassa kasvarissa kun olen katsellut eri pörriäisten lentoa, niin aivan varmasti siellä on useampaa lajia "jalostettu" uuteen uskoon...
Tuon (noiden) siemenketjukirjeen suurin voima on uskoakseni siinä, että se tavallaan yhdistää porukkaa. Ja tietysti monikin harrastaja ja vannoutunutkin kasvattaja saa sieltä uusia siemeniä, joita ei välttämättä kaupasta löydä.


Jeps, tuon allekirjoitan... Eli lajipuhtaus ei sitä parasta mahdollista, mutta ainakin jotkut (enimmäkseen aloittelevat) harrastajat saattavat saada ns. "helmen" ja sitä kautta kipinän, jolloin suurempi mahdollisuus saada enemmän levikkiä harrastuksen / ruokakulttuurin suhteen....

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - elokuu 29, 2012, 21:57:07 ip
Itselläni harrastus keskittyy kahteen asiaan, puutarha ja kasvimaa on rentouttava paikka (kaikkine kitkemisineenkin..). Sekä hyöty chilien, hedelmien, juureksien, salaattien ja marjojen muodossa....


Tuo on itsellänikin toive; vielä kituutan kerrostalossa pienessä kämpässä (ja 2008-2011 kaudet menivät parveke- /ulkosivuremontin ja sairaalassa olon merkeissä aivan käsille... Ei sitä satoa / siemeniä  saanut mitä olisi toivonut, mutt uutta yritystä edelleen (epätoivoisesti ja perinteisen ei-ammattilaisen ottein   8)) ...

Mutt hyvät kasvut siullekin (vaikka näin alkutalvesta(?) sitä toivotankin).. johan chinenset ja pubet tarttee laittaa itämään viim. joulukuussa....
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - elokuu 30, 2012, 11:24:37 ap
Kerrostalokasvattajalta saattavat ne puhtaimmat siemenet tulla: Niitä kun ei pölyttäjiä sisällä juuri tapaa. Mä en muista nähneeni yhtään pörriäistä. Pari viikkoa sitten liihotteli nokkosperhonen ympäriinsä. Toissa talvena mulla eleli iso tuohinopsajalka -hämis pari kuukautta olohuoneen kirjahyllyssä [kai] ..

Nyt kun on harrastus laajentunut ensin parvekkeelle, sitten vanhempien mökille ja tänä kesänä kaupungin viljelypalstoille; lajeja on lähekkäin kasvutunneleissa ja mökin kasvihuoneessakin aika monensorttisia, niin varrmasti tulee kinnostavia ristisiitoksia. Kasvihuone näytti olevan tällaisena sadekesänä varsinainen paratiisi noille öttiäisille.

On mulla tullut ylläreitä Fataliin siemenistä ihan siinä kuin jostain siemenketjukirjeenkin siemenistä. Joskus nuo on ihan kinnostavia: Fataliin Cascabelistä tuli kerran pienen jalapenon näköisiä tosi tulisia podeja. Ketjukirjeen Black Pearlista tuli joku tosi tukevakasvuinen annuum, jossa kurpitsan tai pihvitomaatin muotoisia pieniä paprikoita -palljjonn!- joita en ole vielä päässyt maistamaan [=mökillä kypsymistä odottelemassa]

Tänä kesänä kasvarissa kukki rinnakkain jalapeno, serrano, chilaca, joes long, ancho, maui purple, black pearl, mainittu mutantti, kashmiry mm. sekä useita baccatumeja. Noista oikein toivon, että tulisi mielenkiintoisia ylläreitä: Joes long x maui purple tai chilaca x black pearl voisivat olla hauskoja ...

Näkeehän siellä ketjukirjeessä joskus merkittynäkin risteytyksia ... tai näitä vahinkoja, joiden isukki on vaan arvattu ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fantom - elokuu 30, 2012, 13:45:53 ip
Ilmeisesti kirje on edelleen hukassa/jumittaa? Parisen sivua siemenketjukirjeen taustoista ja syvemmästä luonteesta ei liene vaikuttanut sen liikkeisiin.. Harmi sinänsä, kun itsekin listalla vielä odottelen.. ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - elokuu 30, 2012, 14:01:42 ip
Jos se menee postin silppurista lävitse niin siinä ei muutama sivu nettikeskustelua auta.
Todennäköisyys että joku varastastaisi kirjeen ja väittäisi hukkuvan, on todella oieni koska kirjeestä saa ottaa ilmaiseksi siemeniä.
Samoin virkavalta epäilyt on kummallisia. Miksi ihmeessä poliisia kiinnostaisi chilinsiemenet?
Ja jos kiinnostasi niin miksi ihmeessä ei palauttaisi kirjettä.
Tosiaan, kirje lähtee taas liikkeelle kun kerkiän siihen etsiä siemenet.

Kirjeeseen liittyvien ehdoista ja rajoituksista kannattaa keskustella niiden kirjeiden ketjuissa joita ne koskettaa.
Tässä kirjessä ei ole edelleenkään mitäät rajoituksia osallistumiselle, eikä tule tulemaankaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: TunturiTiger - elokuu 30, 2012, 14:16:43 ip
Lainaus käyttäjältä: Whili - elokuu 28, 2012, 15:26:25 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - elokuu 28, 2012, 11:05:51 ap
Voin laittaa taas kirjeen liikkeelle jos minulta vielä löytyy siemeniä.
Täytyy ruveta tarkastelemaan laatikoita joku päivä.
On ollut kiireitä sen verran etten ole jaksanut edes miettiä tätä asiaa.

Voitais Pirkammaan hemmot keräillä Kärsälle pussintäytettä..   ;D
Multa ainaski rupeaa kohta löytymään kaikenlaista jaettavaa. Pitänee pyörähtää joku päivä Tammelassa.

Eiköhän meiltä aina jotain siemeniä löydy. Pitää ruveta penkomaan pöytälaatikoita.

On tuo kirje joskus aikasemminkin ollut kateissa, mutta aina päätynyt uudestaan liikenteeseen. En muista kumpi näistä kirjeistä joskus saapui minullekin revenneenä. Postin lajittelukone oli tehnyt siihen kunnon vekin.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: MrJones - syyskuu 01, 2012, 18:34:06 ip
Voisin kanssa osallistua jos/kun kirje lähtee kulkemaan.

Iteltä löytyis Turbo pupe,Lemondrop, Gaucho,Aji Finlandia, Aji Fantasy sekä Chilaca.

Kaikki on lähtösin joko fataliilta taikka Heinän Penalta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sami. - syyskuu 15, 2012, 20:49:38 ip
Lopahtiko tämä homma ny? Pitänee sitte jostain muualta kahtella siemeniä ens kauelle...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - syyskuu 15, 2012, 21:21:42 ip
Ei ole lopahtanut. En ole kerinnyt laittaa uutta kirjettä matkaan. On yhdistyksen vuosikokoukseen liittyviä asioita ja työ juttuja sen verran ollut.
Nämä ketjukirjeet ei ole ehkä muutenkaan se minkä varaan siemenhankintoja kannattaa jättää.
Netti ja kaupat on väärällään chilinsiemeniä. Näissä kirjeissä muutenkin vaaditaan kärsivällisyyttä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - syyskuu 15, 2012, 21:47:58 ip
Jos on siemenhinkua niin vaihdetaan / annetaan (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=10282.0) -osiota kannattaa lueskella  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jozpe - syyskuu 20, 2012, 15:01:37 ip
Morjes,

Siementen ketjukirjeet kiinnostavat paljonkin ja ehkä tuossa juuri aloittamani kasvatuspäiväkirja yltää jossain vaiheessa 50 viestin paremmalle puolelle, jos se oli kriteerinä osallistumiselle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Pjuukula - lokakuu 17, 2012, 19:55:02 ip
Heipat!

Kärsälle lähetetty yksityisviestillä uusi muuttunut osoite! Laitan tännekin varuilta viestin, jos laitat kirjettä liikkeelle huomaamatta lukaista posteja. :) Tämä siis, jos kirje jatkaa matkaa suoraan Kärsältä minulle.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - lokakuu 18, 2012, 15:01:00 ip
Jatkaako kirje siis matkaa siitä mihin viimeks jäi - samalla listalla?
[Näinhän se olisi hyvä, mullekin .. ]
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - lokakuu 18, 2012, 15:44:08 ip
Jatkaa siitä matkaa mihin jäi.
Nyt olen löytänyt siemenet kirjeeseen. Täytyis vielä lähettää se.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dl125 - lokakuu 18, 2012, 18:17:29 ip
Voisin osallistua siemenketjukirjeeseen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Pjuukula - lokakuu 19, 2012, 11:51:49 ap
Lainaus käyttäjältä: amish125frat - lokakuu 18, 2012, 18:17:29 ip
Voisin osallistua siemenketjukirjeeseen.


Ohjeet osallistumiseen löytyy ketjun aloitusviestistä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Tunari - marraskuu 03, 2012, 03:43:31 ap
Mikäs on nyt tilanne tän ketjukirjeen suhteen?

Lokakuun puolivälissä ilmeisestikin viimeisin viesti saapunut tähän ketjuun..
Elikkäs nyt kysymys:

Uusi kirje lähtenyt eteenpäin, seisokissa (syystä tai toisesta), vai tää projekti jo lopetettu?

Kuten aiemmissa viesteissä jo ilmoitin, niin omaan kyllä useita lajikkeita joiden siemeniä voin antaa tähän ketjukirjeeseen (täytettä että saataisiin tämä taasen liikkelle)...  (edellyttäen että tämä ketjukirje vielä liikkuu / systeemi toimii..)...

Kärsän varassahan (?) tässä kait mennään viel..

Ei siis kenenkään varpaille ole tarkoitus astua / mitään vastaavaa, pitkästä aikaa vain vilkaisin tätäkin aiemmin kommentoimaani ketjua, eikä nyt tällä hetkellä ole tietoa missä mennään, mutt joss siemeniä ei tarvita/kaivata tai tämä ketju on jo lopetettu, niin ilmoitusta kiitos niin kohdennan ylimääräiset siemenet sitten jonnekin toisaalle..

-Tunari
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Lillen - marraskuu 03, 2012, 19:17:03 ip
Joo, olisi mukava tietää missä mennään, eikä vastuu missään nimessä ole vain Kärsän vaan kaikkien osallistujen, siinä määrin että osallistujat voivat auttaa selvittää minne kirje on jäänyt tai hukkunut.

Itsellänikin löytyisi nyt siemeniä annettavaksi kun ensimmäisellä kerralla otin enemmän kuin annoin niin nyt voisin tehdä sitten päinvastaisesti.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - marraskuu 05, 2012, 15:59:05 ip
Unohdin lähettää sen uuden kirjeen. Olihan se tuossa jo viikkoja valmiina.
Tänään vein sen postilaatikkoon.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - marraskuu 06, 2012, 06:52:25 ap
Viitsisisikö joku reipas nuorimies päivittää tuonne Chiliwikiin (http://chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje) kirjeen sisältöä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - marraskuu 06, 2012, 12:54:40 ip
Lainaus käyttäjältä: Kärsä Babar - marraskuu 05, 2012, 15:59:05 ip
Unohdin lähettää sen uuden kirjeen. Olihan se tuossa jo viikkoja valmiina.
Tänään vein sen postilaatikkoon.


Sattuu sitä paremmissakin piireissä, vai mite se meni...  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Kärsä Babar - marraskuu 06, 2012, 13:00:09 ip
Tämä taisi olla muutenkin jo kolmas kirje minkä lähetin. Jos se vielä katoaa johonkin niin luultavasti en enään uutta lähettä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 06, 2012, 15:52:02 ip
Pitäisi keksiä joku vaihtoehto tuolle Itellalle kun taitavat nykyään hukata enemmän kirjeitä kuin saavat perille!
Mulla itsellä on ihan oikeesti viime parin vuoden aikana kadonnut 3 tärkeää virallista kirjettä; yksi taisi mennä perille, kun vein itse lopulta Kelan neuvontaan ...
[eppäilen kyllä että KeLa'ssakin saattaa hukkua talon sisällä papereita] Kesti asumistuen haku viimeksi 4 kuukautta ...

Matkahuollolla on joku lähipaketti jonka voi lähettää ja noutaa Sivassa! Ei vaan nyt alkuun vakuuta, kun ei edes nettisivut toimi enkä löydä hintoja ..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Pjuukula - marraskuu 08, 2012, 12:22:08 ip
Kirje liikkeellä jälleen!

Tosiaan kirje putosi eilen postiluukusta ja tänään lähtee jonossa seuraavalle, kunhan saan chiliwikin siemenlistan päivitettyä ajantasalle. Hyvin oli Kärsä saanut siemeniä kasaan. Löytyi monta mielenkiintoista lajiketta, jotka pitää ottaa kokeiluun. Vastineeksi lisäsin omistani kuusi lajiketta.

Chiliwikin lista päivitetty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: diidadaa - marraskuu 14, 2012, 23:14:40 ip
Kirje putosi tänään luukusta. Minusta seuraavalta kyselin viikko sitten yv:llä osoitetta, mutta ei ole kuulunut mitään. Tänään pyysin sitä seuraavan osoitetta eli laitan kirjeen sinne suoraan, kunhan saan osoitteen.

Edit: Kirje postissa menossa spuge666:lle.

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - marraskuu 22, 2012, 20:23:31 ip
Hitaanlaisesti liikkuu tämä kirje, ei ole vielä minun postilaatikossa näkynyt. Mutta odotellaan... :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: spuge666 - marraskuu 23, 2012, 10:31:40 ap
Pahoittelen, että on muutaman päivän ollut minulla  :-[ On pitänyt kiirettä. Katsastan tänään vielä omat siemenet ketjukirjeeseen laitettavaksi ja vien postiin. Maanantaina tai tiistaina pitäisi postiluukusta kolahtaa :)

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - marraskuu 23, 2012, 16:07:03 ip
Lainaus käyttäjältä: spuge666 - marraskuu 23, 2012, 10:31:40 ap
Pahoittelen, että on muutaman päivän ollut minulla  :-[ On pitänyt kiirettä. Katsastan tänään vielä omat siemenet ketjukirjeeseen laitettavaksi ja vien postiin. Maanantaina tai tiistaina pitäisi postiluukusta kolahtaa :)


Juu, ei mulla hoppu. :D Lähinnä sillä lähdin kyseleen, ettei ole iteljoonilla käynyt taas oho hups ja mennyt johonkin muualle se kirje. Aina välillä tulee joitakin kirjeitä viikkoja myöhässä ja lukee kirjekuoressa, että toimitettu väärään osoitteeseen jne.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - marraskuu 27, 2012, 14:41:33 ip
Siemenketjukirje tuli, täyttelen muutamia lajikkeita siihen ja hyppään pyörän selkään ja vien tuonne toiselle puolelle kaupunkia seuraavalle. Päivittelen listaa chiliwikiin tässä illan päälle.


Muok: 22 lajiketta lisäsin kirjeeseen. Joukossa osa vähän harvinaisempaakin.


Siemenlista päivitetty chiliwikiin:
http://www.chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - marraskuu 27, 2012, 14:49:36 ip
 :P Voi-voi kun saataisiin nyt tää kirje kulkemaan 2 vaihtoa per viikko ...

Saisin minä sen sitten tammikuun toisella viikolla juuri sopivasti chinensien idättelyyn  8)
Riittää reilusti siementä jakoon myös mulla ...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: spuge666 - marraskuu 28, 2012, 09:40:38 ap
Lainaus käyttäjältä: Jarok - marraskuu 27, 2012, 14:41:33 ip
...22 lajiketta lisäsin kirjeeseen. Joukossa osa vähän harvinaisempaakin...


Wau, hyvät on kokoelmat miehellä =) Jotain villichiliä olisinkin halunnut testata "tieteellisestä mielenkiinnosta" - harmi että tulivat kirjeeseen vasta nyt.

Lainaus käyttäjältä: sorrii - marraskuu 27, 2012, 14:49:36 ip
:P Voi-voi kun saataisiin nyt tää kirje kulkemaan 2 vaihtoa per viikko ...


Listassa ei enää kovin montaa nimeä ole, joten voipa onnistuakin. Tietysti joulun alla kusti polkee hitaammin ja ihmisillä on ehkä enemmän kiireitä.

Joskus tulevaisuudessa jos lista paisuu pitkäksi, voisi ajatella, että jakaisi sekä kirjeen että listan kahtia.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - joulukuu 06, 2012, 11:33:27 ap
Huh huh taas raivattu kirjettä... Huomenissa lähtee postiin seuraavalle : )
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Raaka-Arska - joulukuu 09, 2012, 21:57:00 ip
Moro!

Onkos kellään tietoa, onko nimim. Jörgen vaihtunut johonkin toiseen? On mun jälkeen kirjeessä, eikä profiilia löydy?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sami. - joulukuu 17, 2012, 22:25:12 ip
Lainaus käyttäjältä: Raaka-Arska - joulukuu 09, 2012, 21:57:00 ip
Moro!

Onkos kellään tietoa, onko nimim. Jörgen vaihtunut johonkin toiseen? On mun jälkeen kirjeessä, eikä profiilia löydy?

Anteeksi, unohdin ilmoittaa nimimerkin vaihdosta. Taisin joskus jo yhteystiedot sulle lähettää, katoppa löytyykö inboxista.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - joulukuu 20, 2012, 21:54:05 ip
Missäs lie kirje kiitää tällähetkellä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Raaka-Arska - joulukuu 23, 2012, 13:48:49 ip
Lainaus käyttäjältä: sami. - joulukuu 17, 2012, 22:25:12 ip
Lainaus käyttäjältä: Raaka-Arska - joulukuu 09, 2012, 21:57:00 ip
Moro!

Onkos kellään tietoa, onko nimim. Jörgen vaihtunut johonkin toiseen? On mun jälkeen kirjeessä, eikä profiilia löydy?

Anteeksi, unohdin ilmoittaa nimimerkin vaihdosta. Taisin joskus jo yhteystiedot sulle lähettää, katoppa löytyykö inboxista.


Ok, on tallessa... Jos se nyt tänne joskus laskeutuu...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Paawi - joulukuu 25, 2012, 14:43:07 ip
Missähän se kirje tosiaan kulkee? Ton dzamuto:n viestin jälkeen ei taida olla tietoa ja siitä on jo kolme viikkoa..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Raaka-Arska - tammikuu 01, 2013, 22:44:21 ip
Vieläkös tämä on hengissä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - tammikuu 02, 2013, 17:30:32 ip
Vähän meinaa kyllä tökkiä tämä kirje. Harmittaa, jos on taas kadonnut jonnekin, laitoin kuitenkin ihan kivasti siemeniä kirjeen matkaan.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: sorrii - tammikuu 02, 2013, 18:43:44 ip
Ihmemmeinikiä!?!
Viime talveen asti mun tietääkseni ei pysähdellyt pari päivää kauempaa kenelläkään: Mulla se kävi kaksi kertaa ... tai kolme(?)

Onkohan joku kilpailevan foorumin [esim. sienifoorumi?] agentti soluttautunut terrorisoimaan tätä ...

Mäkin varauduin laittamaan kymmeniä lajeja tarvittaessa: on meinaan noita kertynyt eikä jaksa ruveta myymäänkään ....
... ja voisihan sitä itsekin aina pari uutta ja mielenkiintoista lajia löytää.

[Pitäisi alkaa vaatimaan oikeat henkilötiedot ja osoite jo ilmoittautuessa - auttaisikohan se?]
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - tammikuu 03, 2013, 07:40:24 ap
Mitä äkkiseltään katselin, niin ainakin ovat jokainen minun ja ensimmäisen kirjeen perään kyselleen välissä olevat ketjukirjeeseen ilmoittautuneet ainakin käyneet foorumilla joulukuussa. Joten ei kai pitäisi olla mikään ihmeellinen temppu alkaa jäljittää kirjettä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - tammikuu 16, 2013, 23:33:10 ip
Hieman vaikuttaa että tämä kirje on taas kuollut.. Lienee nyt 3 kerta vähän ajan sisään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Raaka-Arska - tammikuu 19, 2013, 00:01:37 ap
Olipas aika lyhyt reissu tällä kirjeellä tällä erää  :'(
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: spuge666 - tammikuu 25, 2013, 10:38:19 ap
Olisko sellanen raportointisysteemi mitää, et foorumille kuitataan, kun saa kirjeen ja kun laittaa kirjeen eteenpäin..? Kaikki pystyisi samalla seuraamaan, että missä kirje kulkee. Ja tosiaan siinä vaiheessa kun kirje on tarpeeksi paksu, niin sen sekä listan voisi jakaa kahtia.

Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - tammikuu 25, 2013, 13:23:10 ip
Sehän se oli tarkoitus, mutta se raportointi katkes heti kuin kanan lento.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - tammikuu 25, 2013, 14:39:05 ip
Lainaus käyttäjältä: spuge666 - tammikuu 25, 2013, 10:38:19 ap
Olisko sellanen raportointisysteemi mitää, et foorumille kuitataan, kun saa kirjeen ja kun laittaa kirjeen eteenpäin..?
Kaikki pystyisi samalla seuraamaan, että missä kirje kulkee.

Tuosta on puhuttu joskus aikaisemmin ja se pitäisi lisätä tuonne ykkösviestin sääntöihin.
Aivan kuten SKK2:sen säännöissäkin lukee.

Lainaus käyttäjältä: spuge666 - tammikuu 25, 2013, 10:38:19 ap
Ja tosiaan siinä vaiheessa kun kirje on tarpeeksi paksu, niin sen sekä listan voisi jakaa kahtia.

Se on hankalaa, koska joitakin lajikkeita on vain muutama ja toisia iso säkillinen. Ajatus sinänsä hyvä.
Mutta voihan noita kirjeitä laittaa useampikin liikkeelle, esim. peruslajikkeita-SKK tai Special-SKK tai ...
Tämä kyseinen kirje nyt kuitenkin taitaa olla historiaa, onko itellan silppurissa vai onko postipojan polle syönyt  ?             (http://www.mormonismi.com/images/smilies/cliches.deadhorse.gif)
Pitänee Herra Kärsän kanssa neuvotella mitä tehdään.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: P1kkis - tammikuu 25, 2013, 21:56:31 ip
Muutaman näistä viesteistä lukeneena voin todeta, että kirjeitä on kadonnut.
Laittakaa ihmeessä myös lähetettäviin kirjeisiin lähettäjän tiedot ja osoite.
Jos kirje menee johonkin virheeseen, voi posti palauttaa kirjeen lähettäjälle niin se ei ainakaan jää kateisiin..
Tai vaihtoehtoisesti jos on valmis jonkun pennin maksamaan, voi kirjeitä myös lähettää posti pakettina.
Näin kirjeelle muodostuu JJFI koodi. "Vink" "Vink"
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Niian - tammikuu 26, 2013, 10:05:22 ap
Itellan toiminnasta hyvä esimerkki: Lähetin kaverilleni runokirjan ennen joulua joulukortin kera.... Saapui perille viime viikolla reilun kuukauden myöhässä...
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fantom - tammikuu 27, 2013, 18:21:35 ip
Onhan tuota kirjettä tullu kytättyä josko se jotenkin ois päässy itellekin asti, vaan ei ole tullut. Eikä ilmeisesti minun edellä olevillakaan ole havaintoa kirjeestä. Kuulemma postiin se on viimeksi viety joulun aikoihin.. Näin siis nimimerkki dzamuto kertoi. Pyysin häntä tännekin kommentoimaan, mutta ei ole ilmeisesti käynyt foorumilla tms...  :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Paawi - tammikuu 27, 2013, 20:51:29 ip
On kyllä tosi harmillista että kirje on taas kadoksissa. Mitenhän ihmeessä tän katoamisongelman sais ratkastua..? Esim. kirjattuna kirjeenä tai postipakettina lähettäminen on aika paljon kalliimpaa ja myöskin huomattavasti hankalampaa. Mutta luulis että se ei sillon ainakaan yhtä usein katoais..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jamppa - tammikuu 27, 2013, 22:53:08 ip
Se on paskapuhetta, että posti näitä kirjeitä hukkaa.
Kirjeellä on kokoa sen verran, että sen kadottaminen on vaikeata vaikka kuinka yrittäis.
Kadonneet asiat löytyvät alle kahden metrin sisältä sieltä missä ne on viimeksi nähty.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Maradoona - tammikuu 27, 2013, 23:00:19 ip
Joku kirjottelikin tuonne SKK II että löytyi SKK 1 pussi SKK II kirjeestä.. Joku säätää taas omiaan
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - tammikuu 28, 2013, 03:56:53 ap
Lainaus käyttäjältä: Chilinkalastaja - tammikuu 27, 2013, 23:00:19 ip
Joku kirjottelikin tuonne SKK II että löytyi SKK 1 pussi SKK II kirjeestä.. Joku säätää taas omiaan


Mikäs ihme se on? Kai sen pussin voi ottaa siemenketjukirjeestä ja laittaa myöhemmin kiertoon? Muistaakseni minulle tullessa ei kyseistä lajiketta siemenketjukirjeessä ollut, joten se on päätynyt jonkun haltuun jo paljon aiemmin, kuin mitä tämä kirje katosi.

Voihan siinä käydä niinkin, että jää yksi pussi pois siemenketjukirjeen matkasta ja laittaa sen pussin sitten toisen siemenketjukirjeen mukaan. Jännästi tässä aina näitä salaliittoteorioita tulee. Todennäköisesti itellalla jossakin se kirje, toinen vaihtoehto on, että joku ei vaan ole jaksanut sitä enää postittaa eteen päin.

Edit: Tuollainen se siemenketjukirjeen sisältö oli minulta lähtiessä: http://www.chiliwiki.fi/index.php?title=Siemenketjukirje
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: dzamuto - tammikuu 28, 2013, 04:00:21 ap
Lainaus käyttäjältä: Fantom - tammikuu 27, 2013, 18:21:35 ip
Onhan tuota kirjettä tullu kytättyä josko se jotenkin ois päässy itellekin asti, vaan ei ole tullut. Eikä ilmeisesti minun edellä olevillakaan ole havaintoa kirjeestä. Kuulemma postiin se on viimeksi viety joulun aikoihin.. Näin siis nimimerkki dzamuto kertoi. Pyysin häntä tännekin kommentoimaan, mutta ei ole ilmeisesti käynyt foorumilla tms...  :-\
Joo sori, kaikille, aktiivisuus ollut vähän niukkaa viime aikoina.
Kirjeen tosiaan postititn bläkkärille eteenpäin jo aikaa sitten, koska #cstone halusi välistä pois jäädä, ennen aattoa muistaisin kuitenkin kirjeen postittaneeni, kuitenkin useita viikkoja takaperin... prkl...  :-\
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - tammikuu 28, 2013, 04:03:26 ap
Lainaus käyttäjältä: Jamppa - tammikuu 27, 2013, 22:53:08 ip
Se on paskapuhetta, että posti näitä kirjeitä hukkaa.
Kirjeellä on kokoa sen verran, että sen kadottaminen on vaikeata vaikka kuinka yrittäis.
Kadonneet asiat löytyvät alle kahden metrin sisältä sieltä missä ne on viimeksi nähty.


Jännä, että itella pystyy silti hukkaamaan esimerkiksi kokonaiset auton takavalot. Paketti oli kuitenkin noin 40 senttiä kantiltaan. Mitä tuollaiseen kirjeeseen tulee, niin eihän siinä tarvitse tapahtua muuta, kuin että kirjeestä repeää osoite pois, yleensä noissa siemenketjukirjeissä on ties mitä teippivirityksiä ja osoitetta osoitteen päällä. Siksipä ne osoitteet olisikin syytä laittaa siihen kirjepakettiin kunnolla kiinni, ja teipata vielä pari kertaa kirkkaalla pakkausteipillä ympäri, niin eipähän ainakaan pääse repeämään. Ja lähettäjän osoite pitäisi aina merkata vasempaan yläreunaan, että edes jotain vihjettä olisi, minne kirjeen voi palauttaa, jos kohdeosoitteessa on jotain hämärää.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - tammikuu 30, 2013, 16:34:32 ip
Lainaus käyttäjältä: Jamppa - tammikuu 27, 2013, 22:53:08 ip
Se on paskapuhetta, että posti näitä kirjeitä hukkaa.
Kirjeellä on kokoa sen verran, että sen kadottaminen on vaikeata vaikka kuinka yrittäis.
Kadonneet asiat löytyvät alle kahden metrin sisältä sieltä missä ne on viimeksi nähty.

Vaan eipä ole. Joku Itellan pomopuolen ukkeli tuossa juuri yksi päivä teeveessä kertoi kirjeenkäsittelykoneessä olleen vikaa,
ja että kone oli tuhonnut useita isohkoja kirjelähetyksiä. Kun muistelee miltä tuo SKK1 näytti kun se viimeksi pääsi perille
meikän osoitteeseen, niin en yhtään ihmettele, että sellainen teippihässäkkä tarttuu koneeseen kiinni ja tuhoutuu. Siellä kun on
siemenet ja kirjeen riekaleet leväällään ympäri konetta, ja hirveä kiire ja vitutus päällä, niin niiden loppusijoituspaikka on melko selvä.

Jotenka jos vielä SKK1 lähtee liikkeelle, niin kiinnittäkää hieman huomiota paketin kuntoon ennenkuin lähetätte sitä etiäpäin
ja sama koskee SKK2:sta.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - tammikuu 30, 2013, 16:44:34 ip
Minä oon yleensä laittanut ihan uuteen boksiin ne, ne kun ei niin paljoa maksa kuitenkaan. Minusta olisikin viisasta, että joka kolmas, tai joka neljäs vaikka laittais uuteen pakettiin ne siemenet. Tai jos nyt ei ihan lukumäärähommiin mennä, niin ensimmäinen, jonka silmin paketti on vähänkään läjässä, rispaantunut, teipillä kasassa tai muuten vain maailmaa nähneen näköinen, laittaa sen uuteen pakettiin tai ainakin sen vanhan paketin uuteen kirjekuoreen. Ainakin tää siemenketjukirje ykkösen paketti olisi mahtunut hienosti esimerkiksi A4-kokoiseen kirjekuoreen.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fredrik-flugarn - tammikuu 30, 2013, 18:58:46 ip
Toi skk2 idea että kirje liikkuu kädestä toiseen kun mahdollista ja kierto suunniteltu sen mukaan on minun mielestä hyvin figsu!

Tärkeämpi että kirje likkuu ja pysyy tallella kun missä järjestyksessä  :) Helkutin iso työ menee hukkaan kun tommonen aarre häviää.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Fantom - helmikuu 03, 2013, 12:16:29 ip
Lainaus käyttäjältä: dzamuto - tammikuu 28, 2013, 04:00:21 ap
Lainaus käyttäjältä: Fantom - tammikuu 27, 2013, 18:21:35 ip
Onhan tuota kirjettä tullu kytättyä josko se jotenkin ois päässy itellekin asti, vaan ei ole tullut. Eikä ilmeisesti minun edellä olevillakaan ole havaintoa kirjeestä. Kuulemma postiin se on viimeksi viety joulun aikoihin.. Näin siis nimimerkki dzamuto kertoi. Pyysin häntä tännekin kommentoimaan, mutta ei ole ilmeisesti käynyt foorumilla tms...  :-\
Joo sori, kaikille, aktiivisuus ollut vähän niukkaa viime aikoina.
Kirjeen tosiaan postititn bläkkärille eteenpäin jo aikaa sitten, koska #cstone halusi välistä pois jäädä, ennen aattoa muistaisin kuitenkin kirjeen postittaneeni, kuitenkin useita viikkoja takaperin... prkl...  :-\


Hmm.. Oonkohan kattonu tuon järjestyksen jotenki väärin. Kirje ei siis ole milloinkaan edes meinannut tulla mun osoitteeseen.. Harmittavan lähelle tosin listassa pääsin. Noh, pitäydytään sitten vanhoissa lajikkeissa ilmeisesti. ???
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - helmikuu 03, 2013, 13:00:35 ip
Lainaus käyttäjältä: dzamuto - tammikuu 28, 2013, 04:00:21 ap
Joo sori, kaikille, aktiivisuus ollut vähän niukkaa viime aikoina.
Kirjeen tosiaan postititn bläkkärille eteenpäin jo aikaa sitten, koska #cstone halusi välistä pois jäädä, ennen aattoa muistaisin kuitenkin kirjeen postittaneeni, kuitenkin useita viikkoja takaperin... prkl...  :-\

Niin tuota vaan, että enpä nähnyt bläkkäriä tuolla listassa  ???

...347.Jarok  348.dzamuto  349.#cstone  350.Fantom  351.Paawi  352.yan  353.Raaka-Arska...

Jos bläkkäri on vahingossa saanut kirjeen, niin voisi ystävällisesti pistää takaisin kiertoon.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: yan - helmikuu 03, 2013, 17:45:13 ip
Mites kirje listan ulkopuolelle on joutunut? Onko bläkärille laitettu yksityisviestiä?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Torakka - huhtikuu 20, 2013, 10:52:28 ap
ilmoitaudun mukaan... missäsä kirje menee?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Jani M - huhtikuu 20, 2013, 15:19:19 ip
Lainaus käyttäjältä: Torakka - huhtikuu 20, 2013, 10:52:28 ap
missäsä kirje menee?


Kukaan ei tiedä. Eikä ketään kai kiinnosta edes ottaa selvää.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Thiikeri - kesäkuu 20, 2013, 09:11:01 ap
Hejsan,
Mikäs tämän ketjukirjeen tilanne nyt oikeasti on?
Kenen kohdalla jumittaa??
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - kesäkuu 20, 2013, 11:50:11 ap
Lainaus käyttäjältä: Thiikeri - kesäkuu 20, 2013, 09:11:01 ap
Hejsan,
Mikäs tämän ketjukirjeen tilanne nyt oikeasti on?
Kenen kohdalla jumittaa??

Vastaus löytyy muutamaa viestiä ylempää (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=4328.msg235389#msg235389)  8)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Elly - tammikuu 06, 2014, 18:52:49 ip
Liikenisikö joltakulta siemeniä uuden ketjukirjeen aloittamiseksi?
Minulla on melko vähän siemeniä, mutta voisin antaa osan niistä kiertoon nyt ja lisää sitten kun kasvini niitä tuottavat.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bobster - tammikuu 06, 2014, 19:10:36 ip
Auttaa jos laitat profiiliis missä vaikutat. Monilta meiltä saa siemeniä ihan kysymällä.
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Elly - tammikuu 06, 2014, 19:38:03 ip
Asustan tampereen seudulla, mutta vastaanottaisin siemeniä kuitenkin mieluiten postitse.
Maksan toki postimaksut tilille etukäteen.
Kaikenlaiset siemenet kiinnostavat.

Alkuperäinen ajatus oli uuden ketjukirjeen aloitus, mutta laittakaa toki yksityisviestiä jos teillä on antaa ylimääräisiä siemeniä hyvään kotiin. :)
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Whili - tammikuu 09, 2014, 12:48:45 ip
Tarkoitus olisi nostella tämäkin siemenketjukirje takaisin kiertoon Chiliyhdistyksen avustuksella.

..asiasta lisää lähiaikoina..
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Elly - helmikuu 02, 2014, 22:05:51 ip
Mahtavaa!

Nyt alkaa olemaan parahultainen idätysaika, ehtiiköhän uusi siemenkerjukirje vielä tämän kevään kylvöihin?
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: Raaka-Arska - helmikuu 03, 2014, 12:51:05 ip
Ei valitettavasti taida kyllä keritä tämän kesän kylvöihin... Mutta kannattaa kysellä Treen seudulta kasvattajilta ylimääräisiä ns. varataimia, niitä tuppaa yleensä keväällä olemaan  :D
Otsikko: Vs: Siemenketjukirje
Kirjoitti: bläkkäri - elokuu 05, 2014, 15:07:59 ip
Ohhoh, nyt vasta kun randomisti näitä vanhoja ketjuja silmäilin, huomasin nimeni mainittaneen. Aikanaan tuli tuolla tori-osastolla siemeniä kyseltyä, ja Dzamuto niitä lupasi lähetellä jos hieman rahallista korvausta pistän kirjeen matkaan. Kirjeen ja rahat lähetin, vaan sen jälkeen ei miehestä mitään kuulunut.

Missään vaiheessa ei Dzamuton kanssa ollut mistään siemenketjukirjeestä puhetta, luulin että omista varastoistaan aikoi lähetellä minulle jokusen siemenen. Oliskohan nimimerkit tai jotain menneet jossain vaiheessa sekasin.

Vanhoja asioitahan tässä kommentoidaan, mutta kun nimimerkki oli mainittu niin ajattelin hiukan korjata faktoja, näin jälkikäteen...