maaliskuu 28, 2024, 11:14:06 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Mammuttipetäjä -Sequoia gigantea

Aloittaja kasvattaja, tammikuu 05, 2015, 18:26:00 ip

« edellinen - seuraava »

kasvattaja

Exotic garden -siemenluettelossa on myös mammuttipetäjän siemeniä. Varmasti jotkut lukijakunnasta laittaa tilausta ko. firmaan, joten päätin tehdä puulle oman aiheen kiinnostuksen heräämistä toivoen.

Mammuttipetäjän siemenet itävät todella huonosti, joten kannattaa ostaa reilusti suurempi määrä siemeniä, kuin mitä haluat taimia. Olen idättänyt n. 110~130 siementä, joista pinnalle asti on päässyt 4 tainta.

Puu Kasvaa luonnonmukaisena ainoastaan pienissä toisista erillään olevissa metsiköissä, Sierra Nevadan vuoristossa Kalifornian osavaltiossa, mutta pärjää myös Suomessakin mikäli taimen peittää Elokuusta lähtien. Ilman peittämistä puu ei talveudu, vaan on kasvuvaiheessa pakkasten alkaessa. Aivan nuorena taimi kannattaa siirtää talveksi, jos mahdollista vaikka ulko-eteiseen/terassille suojaan kovimmilta pakkasilta.

Luontaisen kasvualueen vuotuinen sademäärä vaihtelee 450 - 1500 mm:iin ja lämpötila -16 + 37c:een.
Menestyy parhaiten maaperän ollessa hiekka-savipitoinen ja pH:n ollessa n. 6.5, eli kohtuu hyvin vettä läpäisevässä maa-aineksessa.

Puusta tekee mielenkiintoisen sen koko ja ikä:
-Mammuttipetäjät ovat vanhimpia elollisia maailmassa
-Vanhin elänyt puu on saavuttanut 3 500 - 4 000 vuoden iän
-Mammuttipetäjät kasvavat suurimmiksi puiksi tilavuuden mukaan. General Sherman 1 487 kuutiota
-Kasvavat keskimäärin 75 - 90 metrin pituiseksi rinnankorkeusläpimitan vaihdellen 6-8 metrin välillä
-Suurin mitattu läpimitta on ollut 12,5 metriä!  :D

Jos haluaa perinteisten pihapuiden vierelle jotakin sukupolvesta toiseen kasvavaa niin....  ;)

Yleistä puusta:

Mammuttipetäjä on harvinaisen kestävä erilaisia ilmastollisia vaaroja sekä hyönteis- ja sienituhoja vastaan.
Kuori on huokoista ja uurteista, mutta erittäin paksu. Vanhojen puiden kuoren paksuus voi olla 30 - 50 cm paksuista. Lämpöä eristävän kuoren avulla puu selviytyy kesän kuumuudesta ja talven kylmyydestä.
Pahin puuta uhkaava vaara on kulo. Vaikka kulot eivät ole mammuttipetäjän levinneisyysalueella yleisiä, harvoinkin muodostuvat kulot voivat olla kohtalokkaita. Kulopaloja ollessa vaikkapa kerran vuosisadassa, kertyy niitä yhden puun osalle 20 - 30.
Mammuttipetäjän kävyt säilyvät vihreänä ja pysyvät kiinni oksissa useita vuosia siementen kypsymisen jälkeen. Suurin osa siemenistä varisee vasta sitten, kun käpy kuolee tai irtoaa puusta tai irrotetaan puusta.
Alkaa tuottaa siemeniä noin 10 vuotiaasta alkaen. Parhaan siementämisiän ilmoitetaan alkavan n. 200 ikävuodesta.
Suurin osa luonnollisesti esiintyvistä mammuttipetäjistä on rauhoitettuja.
Puuta kasvatetaan koristekäyttöön puutarhoissa ja puistopuuna sekä joulukuuseksi.
Tietysti myös bonsai-puuna nopean ja tyvekkään kasvun takia



Benmore Botanic garden Scotland
planted in 1863. These trees are all over 50 m tall.  Ikää 151 vuotta

Lähteet
http://www.monumentaltrees.com/en/trees/giantsequoia/giantsequoia/
http://giantsequoia.tripod.com/parts.html
http://www.npexp.com/giant-sequoia-national-monument/
http://www.na.fs.fed.us/pubs/silvics_manual/Volume_1/sequoiadendron/giganteum.htm
http://www.parks.ca.gov/?page_id=1151

PS.
Halvemmallakin saa siemeniä.
http://stores.ebay.com/sequoiapark?_trksid=p2047675.l2568




 



Chili korvaa suolan ruuanlaitossa. Lajikepuhtaita Hainan yellow latern -siemeniä myytävänä.

ottulo

Olen katsellut näitä joskus vielä edullisemmalla täältä:

http://www.rarexoticseeds.com/en/sequoiadendron-giganteum-seeds-sequoia-gigantea-seeds.html

En ole vielä uskaltanut tilata, kun ei ole sitä ikiomaa tonttia... toisaalta, en ole varma onko laitonta kasvattaa tuota ulkona, kun on kuitenkin olemassa riski, että se leviää itsestään Suomen luontoon. Tietääkseni ei ole luvallista istuttaa maahan ei-paikallisia lajeja, jotka saattavat levitä luontoon ja vallata elintilaa luontaisilta lajeilta. Tosin kukapa sitä tietää, minkä myräkän mukana ne siemenet ovat lentäneet Atlantin yli... ::)

Aji Inferno

Mulla on itse poimittu käpy maailman vanhimmasta ja suurimmasta mammuttipetäjästä "General Sherman Tree" Kalifornian Giant Forestissa vuodelta 1995. Muutama siemenkin lienee vielä jäljellä, mutta onnea ei ole ollut idätyksessä. Lajin sanotaan itävän vain metsäpalojen jälkeen, mikä on mielenkiintoinen seikka tuohon "kulo-ongelmaan" nähden. Äärettömän mielenkiintoinen puu tuo olisi saada kasvamaan. Siinä olisi jälkipolvilla, jos sellaisia tulisi, ihmettelemistä! :)

yan

Lajin idätyksen parantamiseksi on käytettävä 30-45 päivän kylmäkäsittelyä esimerkiksi jääkaapissa. Tällöin itämis prosentti kasvaa huomattavasti. Kasvi itää myös ilman kylmäkäsittelyä, mutta huonommin tuloksin. Itse olen idättänyt näitä kylmäkäsittelyn avulla onnistuneesti ja antanut lahjaksi tutuille.

Tämän ja monen muun puulajin siemeniä saa ostettua suomesta Mustilan Arboretumista. Hinta on kohtuullinen 4e/per siemenpussukka. Pussissa on siemeniä useampaan taimeen. Siemeniä voi tilata ihan lähettämällä heille sähköpostia ja kysymällä. Ymmärtääkseni siemeniä ja taimia voi ostaa myös käymällä paikanpäällä Elimäellä.

Siemenluettelon ja idätysohjeet löytyvät täältä.
http://www.mustila.fi/siemenhinnasto

Muutamia mainintoja olen kuullut, että tämä kestäisi suomenkin oloissa ulkona. Täytynee ensitalveksi laittaa kokeiluun kuinka se kestää. Ymmärtääkseni talven yli selviytyminen vaatisi ainakin jonkinlaista lumipeitettä ennen kovien pakkasien tuloa.

Aji Inferno

Tuttuni puutarhuriystävä sanoo, että eka talvi on Sequoialla Suomessa vaikea ja yleensä tappava, mutta jos siitä selviää, niin...

Herpiili

Mustilassa kannattaa käydä paikan päällä ja varata reilusti aikaa, mahtava paikka ja loputtomasti hämmästeltävää.

yan

Näyttää siltä, että tämän kevään idätyksestä tähän mennessä 5/12 on itänyt. Vaikka näin pienellä otannalla ei voi sanoa mitään itämisprosentista, mutta vaikuttaa kuitenkin ihan kohtuulliselta 45 päivän kylmäkäsittelyn jälkeen.

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: yan - maaliskuu 11, 2015, 11:39:39 ap
Näyttää siltä, että tämän kevään idätyksestä tähän mennessä 5/12 on itänyt. Vaikka näin pienellä otannalla ei voi sanoa mitään itämisprosentista, mutta vaikuttaa kuitenkin ihan kohtuulliselta 45 päivän kylmäkäsittelyn jälkeen.


Upeaa! :)

kasvattaja

Lainaus käyttäjältä: yan - maaliskuu 11, 2015, 11:39:39 ap
Näyttää siltä, että tämän kevään idätyksestä tähän mennessä 5/12 on itänyt. Vaikka näin pienellä otannalla ei voi sanoa mitään itämisprosentista, mutta vaikuttaa kuitenkin ihan kohtuulliselta 45 päivän kylmäkäsittelyn jälkeen.


En kylmäkäsitellyt siemeniä ollenkaan.

Kaikkiaan tähän mennessä itäneitä siemeniä on 15 kpl. Neljätoista pientä tainta on tällä hetkellä elossa. Yksi taimi koki luonnollisen poistuman.  :(
Alkaa olla aika vaihtaa taimet pienistä idätysruukuista suurempiin 10*10 cm ruukkuihin. Multa alkaa olla idätysruukuissa aikas tiivistä. Laitan jossain vaiheessa mammuttipetäjistä kuvan tänne.

Mammuttipetäjä ei varmasti luontoon istutettuna tule uhkaamaan meidän kotoperäisiä puulajeja. Koska ei uudistu kunnolla edes "itsensä alle" luontaisella esiintymisalueella.  :)
Chili korvaa suolan ruuanlaitossa. Lajikepuhtaita Hainan yellow latern -siemeniä myytävänä.

kasvattaja

Tässäpä tämänhetkinen tilanne.

Mammuttipetäjä -Sequoia gigantea


Oikealla puolen, keskellä olevat taimet ovat puolivuotiaita.
Oik. yläreuna taimet ovat noin 2 kk. vanhoja.

8)
Chili korvaa suolan ruuanlaitossa. Lajikepuhtaita Hainan yellow latern -siemeniä myytävänä.

yan

Hyvältä näyttää!

Itse istutin pienet taimet ulos, jossa ne näyttävät kasvavan oikein hyvin. Syksyn tullen sitten nähdään kuinka käy taimille.

AirMan

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - tammikuu 05, 2015, 23:35:49 ip
Lajin sanotaan itävän vain metsäpalojen jälkeen, mikä on mielenkiintoinen seikka tuohon "kulo-ongelmaan" nähden.

Ettei olisi sittenkin tarpeen lämpö- eikä kylmäkäsitellä? Vai auttaako esimerkiksi emäksinen tuhka tai tummaksi hiillostuneen maan keräämä lämpö itämisessä? Vai onko vain niin, että itävyysprosentti on huono, mutta mikään muu ei selviä kovista tulipaloista kuin korkealla puussa kävyn sisällä oleva siemen ja paksun kaarnan suojassa oleva jättimäinen puu? Sieltä sitten liekkien kuivattamasta kävystä siemenet tipahtelevat tuhkan lannoittamaan autioon maahan odottamaan sadetta.
Varmaa tietoa ei ole, mutta tämäkään ei ole varma tieto, koska varmaa tietoa ei ole.

Aji Inferno


chilifellow

Hei, mitä kuuluu mammuttipetäjille? Ois kiva nähä kuvia ja kertomusta kasvatuksesta.
# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

kasvattaja

Huomenia  :)

Taimet olivat elokuun alusta syyskuun viidenteen lyhytpäiväkäsittelyssä. Saivat valoa 9 tuntia /vrk.
Ilman LP -käsittelyä kasvukärkiin ei olisi muodostunut latvasilmuja eli taimet ei olisi menneet lepotilaan talvea varten.
LP -käsittely myös parantaa juuriston pakkaskestävyyttä.

En istuta taimia vielä ollenkaan maahan. Kaikki saavat olla talven isossa ruukussa, jonka säilön jonnekkin suojaiseen paikkaan.

Ilmeisesti multaan tuli laitettua liian vähän hiekkaa sekaan, koska osa taimista kellastui alhaalta latvaan päin ja kuoli. En keksi muuta syytä, kuin liian märkä maaperä.
Kuolleiden taimien juuristossa ei ollut jäljellä ollenkaan lyhytjuuria, mikä tukee teoriaa liian kosteasta mullasta.

Laitan kuvia tällä viikolla miten jäljellä olevat petäjät jakselevat.
Chili korvaa suolan ruuanlaitossa. Lajikepuhtaita Hainan yellow latern -siemeniä myytävänä.

NPhoBiaz

Lainaus käyttäjältä: kasvattaja - syyskuu 17, 2015, 07:40:41 ap
Laitan kuvia tällä viikolla miten jäljellä olevat petäjät jakselevat.


Meinaatko istuttaa itsellesi kaikki taimet? Olisin todella kiinnostunut ostamaan yhden taimen heti, kun ne ovat siinä pisteessä, että ne voisi istuttaa ulos ilman sen suurenpaa huolenpitoa. :)

kasvattaja

Tämän hetkinen tilannekuva "mammuteista"  ;D

Mammuttipetäjä 10 kk ikäisenä

Taimiksi asti on selvinnyt 15 itäneestä siemenestä kahdeksan. Viisi varttuneen taimen tappoa voi laittaa suoraan liian kostean mullan piikkiin.

Kuvan keskellä olevalla taimella on ongelmia juuriston kanssa. Märkyyden aiheuttamaa.

Paras kasvualusta taimivaiheessa olisi varmasti kaktusmulta johon sotkisi vielä hiekkaa ja vähän tuhkaa sekaan.
Tuhka toimii terveyslannoitteena ja Ph: n nostajana. Tuhkasta ravinteet siirtyvät maa-artikkeileihin niin hitaasti, ettei ravinne yliannostusta tarvitse pelätä.


Vien tänään taimet suojaan avokatoksen alle missä ei tarvitse pelätä, että sadanta kastelisi multaa liikaa.   

Pisimmät taimet ovat kasvaneet 16: cm mittaan.

Kuvassa näkyy LP-käsittelyllä muodostuneet latvasilmut.

Myyntiin en näitä taimia kasvattanut. Ymmärrän kyllä, että olisi varmasti kiinnostavaa saada mammuttipetäjä vaikka pihapuuksi  :)

Jos nämä taimet lähtevät menestymään niin ajattelin ottaa yhteyttä muutamiin taimitarhoihin, josko jollakin olisi kiinnostusta käydä hakemassa kärkisilmu kloonausta varten. Onhan taimitarhoilla valikoimissaan vaikka minkälaisia pihapuiksi soveltuvia taimia niin miksipä ei..

AirMan;
Juuri niin sanoit. Taimet ei pärjää kilpailussa muille puulajeille, joten tulen raivaama maa on ainoa vaihtoehto uudistumiseen.

Voitko yan laittaa kuvaa ulkona kasvavista mammuteista? Olisi kiva nähdä miten suureksi ovat vapaassa juuritilassa kasvaneet  :) 
 
Chili korvaa suolan ruuanlaitossa. Lajikepuhtaita Hainan yellow latern -siemeniä myytävänä.

yan

Omat mammuttipetäjäni ovat jääneet hieman pienemmiksi. Liekköhän kesän viileydellä tähän vaikutusta. Puut ovat kasvaneet pääosin luonnon hoidolla. Välillä niille on annettu itsekkin vettä ja tietenkin ravinteita.

Tuntuu, että multa ei saisi olla liian kosteaa, koska silloin kasvit kärsivät. Kuivuutta näyttävät kestävät hieman paremmin, mutta kasvu hidastuu silloin. Tästä voisi ajatella että paras multasekoitus olisi juurikin tuo kasvattajan ehdottama multa hiekka seos.

En ole tehnyt lyhytpäivä käsittelyä. Jännityksellä odotan miten syksy vaikuttaa kasveihin. Luultavasti aikainen lumen tulo edistää taimien selviytymistä talvesta, joten sitä toivotaan.

Kuvaa voin laittaa tänne kunhan kiireiltä kerkeän.


Kevääksi istutan varalta näitä lisää, jos näistä yksikään ei selviä.


Kasvattaja, jos jätät ruukut ulos pakkaseen kannattanee yrittää suojata juuria kylmältä. Haudata/peittää ruukku karikkeeseen tai vastaavaan jotta selviytymis todennäköisyys kasvaa.

WertyX

Hieno infopaketti Kasvattaja ja mukava nähdä, että on näinkin paljon kiinnostuneita mammuteista. :)

Lainaus käyttäjältä: kasvattaja - tammikuu 05, 2015, 18:26:00 ipPuu Kasvaa luonnonmukaisena ainoastaan pienissä toisista erillään olevissa metsiköissä, Sierra Nevadan vuoristossa Kalifornian osavaltiossa, mutta pärjää myös Suomessakin mikäli taimen peittää Elokuusta lähtien. Ilman peittämistä puu ei talveudu, vaan on kasvuvaiheessa pakkasten alkaessa. Aivan nuorena taimi kannattaa siirtää talveksi, jos mahdollista vaikka ulko-eteiseen/terassille suojaan kovimmilta pakkasilta.


Onko sinulla kokemusta noin aikaisesta peittämisestä? Luulisi, että äkillinen peittäminen kesken kasvukauden voisi jopa tappaa taimen. Voisin myös kuvitella, että peittely käy vaivalloiseksi taimen kasvettua puun kokoluokkaan.

Eurooppalaisilla keskustelufoorumeilla kasvattajat ovat suositelleet 2-4 vuoden kasvatusta ruukussa. Siirtäen taimen aina talveksi suojaan esim. kellariin. Suomessa, jopa pidempi kasvatusaika ruukussa voisi olla hyvä idea, koska talvenkestävyys vain paranee iän myötä.

Lainaus käyttäjältä: kasvattaja - tammikuu 05, 2015, 18:26:00 ipMammuttipetäjä on harvinaisen kestävä erilaisia ilmastollisia vaaroja sekä hyönteis- ja sienituhoja vastaan.


Tämä pitää paikkaansa vain mammutin luontaisilla kasvupaikoilla. Tämän ympäristön ulkopuolella mm. kosteissa olosuhteissa mammutit sairastuvat helposti erilaisiin sienitauteihin. Esim. tänä vuotta idättämäni ja kasvihuoneessa kasvanut mammutti kuoli todennäköisesti harmaahomeeseen. Samoin pari isompaa ostotaimea ovat kärsineet sienitaudeista hyvin sateisina aikoina.

Suosittelen muuten käyttämään ruukkuna jotain hengittävämpää vaihtoehtoa, kuin perus muoviruukkuja. Esim. Airpot ruukut vähentävät ylikastelun riskiä, sekä edistävät terveemmän juuriston muodostumista.

Tässä vielä kuvaa hyvin kasvatetuista taimista.
http://supertrees.com/sites/default/files/Sequoia%2C%20Hazel%20Smith%20at%20Nursery.jpg

Istutin tänä vuonna pari isompaa taimea maahan ja yksi pienempi taimi menee n. 10 asteiseen varastoon talveksi. Toiselle pihataimelle virittelen talvisuojauksen, mutta mitään isoja odotuksia näiden selviytymiseen ei ole. Ainakin latvavauriot ovat lähes varmoja, koska latvat eivät ehtineet puutua.

Mutta uskon, että oikealla siementen alkuperällä ja tarpeeksi suurella taimenten määrällä mammuteista voisi hyvin jalostaa ainakin Etelä-Suomessa menestyvän muunnoksen. Pitää vaan toivoa, että joku ammattilainen tarttuu haasteeseen. Toki, olisihan se hienoa, jos kiinnostusta riittäisi ja jossain olisi ylimääräinen maapläntti käytettävissä, niin voisimme viedä joka vuosi ison määrän taimia kasvamaan ja antaa luonnon valita meille parhaat yksilöt pistokkaita varten. :)

WertyX

lokakuu 16, 2015, 10:15:38 ap #19 Viimeisin muokkaus: lokakuu 16, 2015, 10:46:08 ap käyttäjältä WertyX
Lainaus käyttäjältä: yan - syyskuu 28, 2015, 10:37:33 apJännityksellä odotan miten syksy vaikuttaa kasveihin. Luultavasti aikainen lumen tulo edistää taimien selviytymistä talvesta, joten sitä toivotaan.


Lauha ja runsasluminen talvi on täälläkin joululahjatoiveissa. :)

Nuoret mammutit ovat myös hyvin herkkiä kevätahavalle. Jos maa on vielä roudassa lumien sulettua ja kevätaurinko porottaa, niin taimi kuolee helposti veden puutteeseen. Tilanne paranee, kun taimen juuret kasvavat routarajan alapuolelle. Mutta riippuen maaperästä siinä voi mennä vuosia.

Jos luotat pelkkään lumeen talvisuojauksessa, niin voisit peittää tai varjostaa taimia keväällä, kunnes maa on varmasti sulanut.

Odotan mielenkiinnolla kuvia pihamammuteistasi. :)