maaliskuu 29, 2024, 14:51:08 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Tee-Hetkiä?

Aloittaja Vate, elokuu 10, 2011, 10:29:12 ap

« edellinen - seuraava »

biblo

Juotua tulee teetä, cháita, rooibosta ja matéta, boldattua eniten.

Irtoteenä tulee ostettua/tilattua aina ja miksailtua kaikennäköisiä tai sitten ihan yksittäisenäkin. Saksasta tulee maté tilattua kun hinnaltaan huomattavasti halvempaa kuin täällä ja maut kohdillaan. Chái tulee pöräytettyä yleensä kulutusmaitoon ja aavistus voita sekaan. Maultaan ei varmasti vastaa aitoa ja oikeaa mutta hyvää se noinkin on, varsinkin kun vielä siihen kaveriksi pöräyttää bidin. Sattui tuttu tuomaan noita Intiasta pienen läjän, muttei kuitenkaan mitään maustettuja vaan originaaleja.

Makeutukseen hunaja tai raakasokeri. Siis jos makeutusta vaatii.
"Grow food, not lawns"

Rach

Teen ja matén ystävä ilmoittautuu. Aamu lähtee parhaiten käyntiin vahvalla mustalla teellä, johon voi lorauttaa myös maitoa (entisen maitokahvinjuojan pinttynyt tapa). Esim. intialaiset Assam-teet tai kiinalaiset Yunnanin alueen teet toimii hyvin. Olen huomannut, että moni kahvinjuoja pitää teetä laihana vetisenä litkuna, jota sitten siemaillaan pikkusormi pystyssä. Näille epäilevilletuomaksille voisin suositella esim. Yunnan Imperial -teetä. Maistuu lantaiselle maalle ja tuoksuu navetalle. Eli parasta! Puer-tee on kans ihan loistavaa, toki ilman maitoa aina. Joskus tulee vedettyä myös pussiteetä aamulla. Forsmanin Assam on yllättävän hyvää ja jopa Rainbow:n Ceylon menettelee. Satunnaisesti tulee juotua myös vihreetä teetä. Harmi vain, että nälkä kasvaa syödessä ja hyvälaatuiset vihreät teet tahtoo olla vähän hintavia. Maustetusta teestä en niinkään välitä. Chai toki menettelee.

Iltapäivällä tai illalla tulee sitten viriteteltyä jokapäiväinen maté. Tuntuisi senkin suosio kasvavan koko ajan Suomessa, eikä ihme! Saksasta minäkin nykyään tilaan matea, kun tulee halvemmaksi. Rosamonte Especial on ehkä parasta yerbaa, mitä on vastaan tullut. Mate-kulttuurista on muuten olemassa hyvä ja mielenkiintoinen suomalainen gradu: https://www.doria.fi/handle/10024/43230

ottulo

Lainaus käyttäjältä: Vate - elokuu 10, 2011, 13:11:15 ip
Onkos tuolla Kauppahallissa Forsmanin teevalikoimassa sen mustaa teetä? Vai onko sillä ees sitä?

Muutaman kerran olen käynyt, ja ongelmana on yleensä ollut valintojen vaikeus. Siellähän on eri laatuja kymmeniä, joten eri makuja tuntemattomana ei tiedä mitä kokeilisi. Suosittelen, että käyt katsomassa. Mustaa teetä löytyy varmasti joku mieluinen. :P

Vate

Kaikki musta tee on hyvää, paitsi Liptonin mansikka ... Se ei sit ollu mitään hyvää! :(

marko-

elokuu 11, 2011, 22:06:28 ip #24 Viimeisin muokkaus: elokuu 13, 2011, 19:39:16 ip käyttäjältä marko-
Perus-Liptoniahan sitä eksyy kuppiin jos teetä juo, mutta tykkään Earl Greystä, siinä on jotain mikä vain toimii. Makeutuksena käytän yleensä hunajaa tai sitten perus palasokeria. Kiinassa käydessäni sain kokea eri tee-lajien maistamista ja tuli sitä istuttua erilaisissa kahviloissakin teetä ja espressoa juoden.

Sieltä tarttui mukaan eräs teelajike minkä nimeä en muista, eikä pussissa lue mitään. Lehdet ovat noin 1-1.5cm pitkiä "lehtiä", jotka turpoavat putkilon oloisiksi haudutettaessa. Ne saavat lillua kupissa juodessakin ja on hyvä pitää kantta teekupin päällä näin tehdessä niin ei tule suuhun ne lehdet. Yksi kollega toi mukanaan mustaa teetä nimeltä "tie guan yin tea" ja se on myös yllättävän hyvää.

Yleensä aika riittää juuri siihen perus pannukahvin suodatinkahvin tekoon ja niitä nopeasti pari 3dl kuppia naamariin että herää.

edit: oops mikä moka!

biblo

Lainaus käyttäjältä: marko- - elokuu 11, 2011, 22:06:28 ip
Perus-Liptoniahan sitä eksyy kuppiin jos teetä juo, mutta tykkään Earl Greystä, siinä on jotain mikä vain toimii. Makeutuksena käytän yleensä hunajaa tai sitten perus palasokeria. Kiinassa käydessäni sain kokea eri tee-lajien maistamista ja tuli sitä istuttua erilaisissa kahviloissakin teetä ja espressoa juoden.

Sieltä tarttui mukaan eräs teelajike minkä nimeä en muista, eikä pussissa lue mitään. Lehdet ovat noin 1-1.5cm pitkiä "lehtiä", jotka turpoavat putkilon oloisiksi haudutettaessa. Ne saavat lillua kupissa juodessakin ja on hyvä pitää kantta teekupin päällä näin tehdessä niin ei tule suuhun ne lehdet. Yksi kollega toi mukanaan mustaa teetä nimeltä "tie guan yin tea" ja se on myös yllättävän hyvää.

Yleensä aika riittää juuri siihen perus pannukahvin tekoon ja niitä nopeasti pari 3dl kuppia naamariin että herää.

Noihin boldattuihin: Itse tilasin China Gunpowder-nimellä olevaa luomuteetä. Kuivana tuollaisia pikkuruisia mutta hauduttaessa kasvavat valtavasti, samoja kenties?
"Grow food, not lawns"

marko-

voin ottaa kuvan lehdistä seuraavan kerran kun teen sitä, ennen haudutusta ja kupissa.

ottulo

Gunpowder on mun käsittääkseni yleisnimitys teelle, joka on rullattu pieniksi palloiksi - niin kuin vanhanajan ruuti eli "gunpowder". Ei siis välttämättä kerro vielä laadusta juuri mitään. "Etunimi" China voi antaa jo apuja, mutta pahoin pelkään, että joka tuottajalla on omat nimensä.

TunturiTiger

Joskus tuuppaan itse teepannuun vaan jotain keisarinmorsianta tai vastaavaa teetä, mutta en tiedä jatkosta. Aamulehden sivuilta silmääni iski tämmönen juttu. Voipi olla, että pitää poiketa tuolakin jossain vaiheessa. Ymmärsin tuosta, että haudutan teetä aina liian kauan. ???

Vate

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 12, 2011, 11:43:38 ap

No kuinkas kauan oot hauduttanu?
:o

TunturiTiger

Lainaus käyttäjältä: Vate - elokuu 12, 2011, 11:50:37 ap

Jaa-a... Olisko joku 10min.? Kuitenkin joskus on hieman kitkerää.

Kimppu

Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 12, 2011, 13:09:31 ip
Lainaus käyttäjältä: Vate - elokuu 12, 2011, 11:50:37 ap
Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - elokuu 12, 2011, 11:43:38 ap
Joskus tuuppaan itse teepannuun vaan jotain keisarinmorsianta tai vastaavaa teetä, mutta en tiedä jatkosta. Aamulehden sivuilta silmääni iski tämmönen juttu. Voipi olla, että pitää poiketa tuolakin jossain vaiheessa. Ymmärsin tuosta, että haudutan teetä aina liian kauan. ???

No kuinkas kauan oot hauduttanu?
:o

Jaa-a... Olisko joku 10min.? Kuitenkin joskus on hieman kitkerää.

Paljonko teetä laitat pannuun mihinkin vesimäärään?

Mustaa teetä haudutettaessa 10 minuuttia on kyllä liian pitkään, 3-4 minuuttia on sopivampi. Eikä mustan teen päälle kannata täysillä kiehuvaa vettä kaataa. Jos vedenkeittimessä keittää vettä, niin antaa sen pari minuuttia jähtyä siinä, ja vasta sitten pannuun.
http://tulipaprika.blogspot.com

Lainaus käyttäjältä: KadotusMutta joo, kohta tulee Aji Inferno ja rankaisee poistamalla koko topicin, koska eihän tämä ole mahdollista.

Lainaus käyttäjältä: nicklas
kuinka voin kiertää tonne piratebayhin kun elisa on sen kerran plokannut....

Vate

Ite keitän vedenkeittimessä, kun semmonen tuli joululahjaks (sattuneesta syystä), joten laitan ihan vaan normisti eli pussi kuppiin, sokerit sekaan vaan, vesi perään, haudutus 2-3 min, maito ja juotava on valmis...

Ja kyl toi 10 min. on liikaa ::)

Rach

Haudutusaika riippuu toki teelajista, mutta useimmille laaduille 10 min haudutus tuottaa tosiaan kitkerän makuista teetä. Jossain päin nettiä oli tutkimus, miten haudutusaika vaikuttaa vihreän teen ominaisuuksiin. Muistaakseni lyhyt haudutus (1-2 min) tuotti nopeasti piristävän teen, kun taas pidemmän haudutuksen (n. 5 min) myötä tee piristi vähemmän mutta pidempään. Maku oli toisarvoinen juttu tässä.. Yli 5 min haudutettu vihreä teehän tahtoo olla melko kitkerää.

Aikoinaan googlasin puer-teestä kaikenlaista, mutta TunturiTigerin linkin mukainen valmistustapa oli mulle aivan uusi! Puoli pannullista teekakkua, ensimmäinen haudutus kaadetaan pois ja muutenkin tosi lyhyt haudutusaika! Pitää ehdottomasti kokeilla! Puer on muuten siitä kätevä tee, että se ei välttämättä vaadi pannua ja suodatusvermeitä: pala kakkua suoraan kuppiin ja vettä päälle. Hyvää on eikä montakaan purua eksy suuhun asti. Tosin siitä on oikeaoppisuus näköjään melko kaukana...

ottulo

Enpä näemmä osaa minäkään teetä hauduttaa. Oma tapa kun on keittää vesi hellalla teräspannussa, vesi mukiin, tee mukin malliseen suodattimeen, jonka upotan mukissa olevaan veteen. En siis kaada vettä teen päälle. ~5min haudutuksen jälkeen suodatin ylös, annan seistä minuutin-pari ja sitten alas kurkusta.

Mulla on aika jännää toi pu-erh tee näemmä... noi kakut kun on minikokoisia, tollasia ehkä 2cm halkaisijaltaan olevia paksuja nappeja. Muistaakseni yhden napin piti riittää n. pannulliseen teetä, eli kai n. 6dl. Tiedä sitten minkälaista tulis, jos tosiaan laittais pannun puolilleen.  :o

masaiman

Vaasan Citymarketista löysin tällästä:

Aika...jännän makusta tavaraa... mausteita ja pikkasen siliäkin sieltä löytyy sekä maun että lämmön muodossa. Ainakin lenssussa toimii kohtuuhyvin.

Naga Morphia

Lainaus käyttäjältä: mattson - elokuu 18, 2011, 22:07:31 ip
Vaasan Citymarketista löysin tällästä:

Tuo on muuten _tosi_ hyvää teetä, joskin vaan aika kallista. Suosittelen.

-Morphia
Cooking the next step..

Vate

TADAA! Terveisiä Viron-laivalta!

Ai että kun oli hyvää, siirto on tehty, pussi teet jorpakkon!
Eli kyseessä on Twingisin Breakfastiä, vaikka päivät pitkät tota rupeen veteleen... :D

ottulo

Pari viestiä ylempänä kommentoin tuota väärää tapaa(ni) hauduttaa tee, eli ensin vesi, sitten tee. Olen siitä asti "kokeillut" tehdä toisin päin ihan mielenkiinnosta, ja tulokset ovat kyllä hyviä. Tee maistuu edelleen hyvältä, ei kitkeröidy, ja valmistuu huomattavasti nopeammin. En tiedä kumpi tapa sitten on parempi, mutta molemmat tuntuvat toimivan. ;)

Vate

Koulussa oli köksän tunnilla hauduttettu tee, valittiin kamujen kanssa Formanin Jasmine Tee. Tuoksu oli taivallinen ja maku smanlainen ::). Sitten nuuhkaistiin Early Greyta Twinigsiltä, YÄK! Tosi tunkkainen haju yms. :(

Kauppa-halliin on joskus pakko suunnata, asun aikaskin lähellä kaupunkia :)
Mikäs on suosikki maku? Vois aluks ostaa sitä, sitten mita kokeilemaan! ;D