toukokuu 12, 2024, 07:36:19 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Chili-innostus iski

Aloittaja Laventeli, maaliskuu 28, 2017, 11:07:35 ap

« edellinen - seuraava »

Laventeli

Hei kaikille,

Olen nelikymppinen perheenäiti Espoosta. Aiempina vuosina olen kasvatellut yrttejä ja pientä hyötykasvi- ja kesäkukkavalikoimaa rivitalon takapihalla. Chileistä on kokemusta toissakesältä yhden kasvin verran, kun naapurin rouva lahjoitti ylimääräisen taimensa aidan yli. Se kasvoi pihalla lasitetussa kasvihyllyssä muiden kasvien joukossa melkoisen pienessä ruukussaan, ei vaatinut huomiota eikä lannoittamista ja teki kohtalaisen sadonkin. Lajiketta en tiedä ja me ymmärtämättömät mieheni kanssa söimme sadon vihreänä ja totesimme, että eipä paljon paprikaa kummemmalta maistu...

Nyt keväällä tomaatinsiemeniä tilatessa alkoi chiliosasto kiinnostaa ja ennen kuin huomasinkaan, olin kahlannut internetin blogi- ja tietoviidakosta pään täyteen chilitietoutta. Olen vähän myöhään tänä keväänä liikkeellä, kun tilatut chilin siemenet sain tomaattien kanssa idätykseen vasta kolmisen viikkoa sitten. Nopeasti onneksi itivät ja nyt pukkaavat useimmat taimet jo lisälehtiä sirkkalehtien kaveriksi. Ehkä tässä on vielä toivoa tämänkin kesän sadosta.

Tänne ajattelin tehdä päiväkirjaa omiksi muistiinpanoiksi ja suunnittelun ja kaikenlaisen pähkäilyn tueksi. Kovasti koettaa jo chilimopo karkailla, parilla taimella oli tarkoitus kokeilla ja nyt on jo lajikkeita tulossa aika paljon enemmän.   :D



Chilivaari


Tervetuloa kirjoittelemaan!
Lainaus käyttäjältä: Laventeli - maaliskuu 28, 2017, 11:07:35 ap... chilin siemenet sain tomaattien kanssa idätykseen vasta kolmisen viikkoa sitten...

Tomaatit sait kuitenkin ajoissa kasvamaan.
Chileille nyt vain reilusti lämpöä ja valoa ja kohta lannoitustakin, niin voit saada jo heinäkuussa kypsää maustetta. Toivottavasti pääset chilien makuvalikoimaan sisään valitsemiesi lajikkeiden avulla. Chilejä muuten käytetään vihreänä, varsinkin Intiassa se on aivan tavallista. Kaikki lajikkeet eivät kuitenkaan maistu ennen kypsymistään, mutta monet sopivat ruokaan, kunhan ovat kasvaneet täyteen kokoonsa.


Lähiseudullasi saattaa kevään kuluessa olla monellakin liikaa taimia, kunhan ne kasvavat. Kannattaa kysellä huhtikuussa. Kukkivia chilejä karsitaan silloin ajoissa aloittaneilta, kun tila ei riitä.

Laventeli

Kiitos tervetulotoivotuksistasi Chilivaari, sinun blogiasi (ja paria muuta) olenkin lähipäivinä lukenut kuin raamattua. :) Tomaatin ja chilin taimet ovat tällä hetkellä kasvilampun alla (ne jotka mahtui, muut ovat länsi-ikkunalla) ja tomaattien kasvuvauhti on kyllä moninkertainen chileihin verrattuna.

Tälle vuodelle riittää hyvin, jos pääsen vähän satoa maistamaan eri lajikkeista, niin jatkossa tietäisi mitä kasvattaa. Jos saisin pari koristechiliä ja pari suosikkimakua talvehtimaan ensi vuodeksi, niin tämä kesän satotavoitteet eivät ole vielä sen kovemmat. Tilanpuutekin rajoittaa, kun kaikenlaista muutakin pitää pihaan mahtua kasvamaan.

Kiitos vinkistä, täytyy pitää silmät auki lisätaimien varalta myöhemmin. Naapurin ikkunasta iltaisin hehkuva vaaleanpunainen valo vihjaa, että täydennystä taimivalikoimaan voi löytyä läheltäkin. ;)

0lli

Joo päiväkirja on oiva apu, voi sitten myöhemmin tsekkailla mitä tuli tehtyä ja millon, lisää kuvia myös ihmeessä!

Menestystä tulevaan kesään! :)
If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.

chilifellow

Tervetuloa foorumille! Chilikasvatus on hauskaa, antoisaa ja mukavaa puuhaa. Tiedon valtaväylä on auki foorumilla. Kasvun ihmettä! Satoisaa kautta.
# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

Laventeli

Kiitos Olli ja chilifellow! Kuvia lisäilisin, kun jaksaisin ensin selvitellä mitä kautta niitä kätevimmin tänne saisin. Lueskelin ympäriinsä ja huomasin että monella on ongelmia eri kuvapalveluiden kanssa. Mistähän sen luotettavimman ja kätevimmän keksisi?
Joskus muinoin eri aihealueen foorumilla kirjoittelustani muistan tämän saman ongelman.

NPhoBiaz

Tervetuloa foorumille! :) Suosittelen kokeilemaan maailmanlaajuisesti suosittua Flickr-kuvapalvelua. Se on ollut helppo ja luotettava, eikä kuvien näkymisessä ole ongelmia.

0lli

Tuossa tulikin jo hyvä kuvapalvelu. Itse käytän imgur , homma toiminut myös sillä moitteettomasti :)
If you want to be happy for a lifetime, be a gardener.

Laventeli

Kiitos kuvien lisäysvinkeistä. Tuohon Flickriin jo kirjauduin ja onnistuneesti siirtelin puhelimessa tallessa olevia kuvia sinne. Mutta mutta... Olisin puhelimen tai tabletin kautta siirtänyt kuvia sieltä eteenpäin, mutta ilman hiirtä ja näppistä url-koodin kopioiminen kokonaisena osoittautui liian kärsivällisyyttä vaativaksi... Eli olisi ihan oikeasti pitänyt kävellä portaat yläkertaan ja käynnistää aataminaikuinen pöytätietokone, jotta koodin olisi saanut kokonaisena kopioitua.  :o
Oon varmaan kömpelö töppösormi tabletilla, mutta sen lisäksi vielä laiskakin ja on tällä hetkellä hiukan liian hankalaa jakaa nuo vaatimattomat taimenalkukuvat. Eli kehittelen ajatusta edelleen tai sitten saan niin upean chilikuvan aikaiseksi, että se on vaivasta huolimatta pakko kiivetä pöytäkoneelle jakamaan. Katsotaan kumpi toteutuu aiemmin.  ;D