huhtikuu 18, 2024, 23:01:10 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Chilinkasvatuswiki?

Aloittaja dicotyledon, maaliskuu 22, 2009, 12:24:23 ip

« edellinen - seuraava »

dicotyledon

Olen tätä jo hitusen aikaa pohtinut ja tullut tulokseen, että kaiken tälläkin keskustelupalstalla esiintyvän tiedon kokoaminen voisi olla tärkeää, sillä täällä esiintyvää tietotaitoa ei löydy suoraan mistään. Infernon perusohjeet ovat hyvinkin kattavia enkä niiden syrjäyttämistä tässä ehdotakaan, mutta kohtalaisen usein huomaan etsiväni foorumilta jotain yksittäistä viestiä, jossa muistan olevan jostain aiheesta jotain hyödyllistä.

Olisiko kannattavaa aloittaa tiedon kokoaminen wikiin?

Abloy

Joku wiki.infernochili.tk olisi kieltämättä kätevä, kun vielä selkeä linkki foorumin etusivulle niin vähenisi perusjuttujen kysyminen täältä.
1577


Aji Inferno

Toden sanoakseni, Infernon tietosivujen kasvatusohjeet ovat kyllä häpeällisen ajastaan jäljessä, vaikka luullakseni aloittelijalle hyödylliset yhä ovatkin. Toisaalta, chili on osoittautunut aivan harvinaisen hankalaksi kasviksi yleisluontoisten ohjeiden suhteen. Jokaista "chinenset ovat hämärissä kerrostalo-oloissa hankalia saada menestymään" -tyylin havaintoa seuraa monien oma havainto siitä, ettei tuo pidäkään paikkansa! Sama pätee mustan mullan "vaarallisuuteen" chilille - jne. Lannoituksen sun muun suhteen tuntuu olevan melkein yhtä monta totuutta kuin on niiden kertojaakin. Edes iänikuiseen "totuuteen" Substralin vaarallisuudesta chileille ei voida luottaa täysin. ;)

Että kuka kehtaa ja uskaltaa ottaa sen mestarin äänen, joka kertoo miten asiat oikeasti ovat ja pitää hoitaa? Vai riittääkö vähän epämääräisempi ohjeistus, joka antaa tilaa itse kullekin kokeilla, erehtyä ja onnistua? :)

MasaT

Tuntuu olevan myös aikamoisia yksilöitä välillä nämä chilien taimet. Huomaa yleensä jo idätysvaiheessa että joku taimi kasvaa paljon elinvoimaisemmin kuin muut. Olisiko sitten kyse siemenien laadusta mutta kun sama taimi jatkaa samaa rataa koko kasvukauden ei siitä voi oikein antaa yleisarvostelua kyseiselle lajikkeelle.
Paljon varmaan kasvatuksestakin kiinni miten kenenkin chilit selviää ja jokainen kasvattaa varmaan vähän omalla tyylillään.  :)
Joillakin tuntuu vain olevan tuo "multasormi", että kasvattaa melkein mitä vaan. Pitäis varmaan vaan oppia lukemaan sitä kasvia, että mitä milloinkin vaatii.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 24, 2009, 00:27:20 ap... kuka kehtaa ja uskaltaa ottaa sen mestarin äänen, joka kertoo miten asiat oikeasti ovat ja pitää hoitaa? Vai riittääkö vähän epämääräisempi ohjeistus, joka antaa tilaa itse kullekin kokeilla, erehtyä ja onnistua? :)


Wikin kanssa ongelmaksi muodostuu, että yksi haluaa tiukat ohjeet, toinen taas kumoaa rajat ja kolmas pitäisi keskitiestä. Kaikki nämä henkilöt voivat muutella Wikiä vaikka päivittäin ja ohjeet voisivat vaihtua useastikin. Sekaisinhan siinä pienen aloittelevan kasvattajan pää menee. Parempi taitaa olla yhden keisarin systeemi näissä kasvatuskysymyksissä, ellei sitten valita jonkinlaista parlamenttia päättämään tai tekemään kompromisseja.  :D

Älä sinä Aji Inferno luovuta, vaikka ristiriitaisia tietoja putkahteleekin ilmoille. Silloin tällöin voisit tietysti todeta, että asia on näin, mutta poikkeuksia löytyy joka asiaan. Epämääräisempi ohjeistus varmasti houkuttelee, mutta siitä on sitten seurauksena myös paljon epäonnistuneita kokeilijoita. Kaikki eivät onnistu noilla mainitsemillasi tuotteilla varjoisella ikkunalla kasvattelussa. Syyttävätkö he sitten sinua, kun et varoittanut, vaikka tiesit vaarat? Jos tiukat ohjeet säästävät edes muutaman kokeilijan pettymyksiltä, sen vastapainoksi kannattaa kestää huomautukset siitä, että joku on onnistunut kieltämilläsi metodeilla. Aina on kaiken auktoriteetin epäilijöitä, niitä jotka tekevät varmasti juuri toisin päin. Keksijät ja edelläkävijät löytyvät yleensä tästä joukosta. Ympyrä on sulkeutunut. Huomaat varmaan itsekin kuuluvasi tähän sääntöjen rikkojien porukkaan chiliharrastuksen levittäjänä tässä maassa.  :D

Se ei kuitenkaan tee sääntöjä tarpeettomiksi. Ellei rajoja ole, ei niitä voi rikkoakaan.

Rince

Itse kaipaisin wiki-tyyppistä lajiketietokantaa chileistä. Infernollahan on paljon hyvää tietoa, mutta nykyään Suomessa kasvatetaan paljon lajikkeita joita ei niiltä sivuilta löydy. TheChileMan:in tietokannassa taas on kuvia lähes kaikista lajikkeista, mutta ei muuta tietoa. Samoin Fataliilla on paljon kuvia, mutta ei muuta tietoa.
Nykypäivänä olisi tärkeää pystyä tunnistamaan lajikkeet oikein, kun siemenliikkeet tuntuvat myyvän chilijä ihan millä nimellä tahansa. Tuntuu siltä, että vanhoille lajikkeille keksitään uusia nimiä päivittäin...

Lajiketietokannan tulisi olla Wiki-muotoinen jotta päivitys ei jäisi yhden henkilön harteille.

dicotyledon

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 24, 2009, 00:27:20 ap
Että kuka kehtaa ja uskaltaa ottaa sen mestarin äänen, joka kertoo miten asiat oikeasti ovat ja pitää hoitaa? Vai riittääkö vähän epämääräisempi ohjeistus, joka antaa tilaa itse kullekin kokeilla, erehtyä ja onnistua? :)


Eipä Chiliwikin tarvitsisi ollakaan mikään täysin eksakti tai tieteellinen julkaisu. Monipuolinen, eri näkemyksiä esiin tuova tietopaketti siitä kuinka chilejä voi kasvattaa ja millaisia tuloksia tulee. Lajiketietokanta olisi varmaan hyvinkin tärkeä tieto.

Kunhan jokainen kirjoittaja kunnioittaa toisten näkemyksiä, mielipiteitä ja kokemuksia asioista (kuten tällä foorumilla), tuloksesta tulisi varmasti, jos ei tyydyttävä, niin melko hyvä.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Rince - maaliskuu 24, 2009, 09:13:41 ap
Itse kaipaisin wiki-tyyppistä lajiketietokantaa chileistä.
Lajiketietokannan tulisi olla Wiki-muotoinen jotta päivitys ei jäisi yhden henkilön harteille.


Tuollaiseen Wiki sitten soveltuukin paljon paremmin, faktan kirjaamiseen ja mahdolliseen korjaamiseen. Kannatettava ajatus. Pitäisi vain heti aloittaa järjestelmällisesti, eli joku luokitussysteemi perustaksi.

Voisihan sinne tietysti laittaa myös tunnistuskaavion ja siitä suorat linkit löydettyihin lajeihin.

Rinnakkaisnimien käsittelyyn pitäisi luoda joku systeemi, vaikka onhan Wikissä tietysti uudelleen ohjaus. Hiemankin epäselvissä tapauksissa voi olla liian radikaali ratkaisu, jos minun suosikkichiliäni ei löydykään, vaan joudun jonnekin PI-xxxx sivulle.

GynZi

tämähän kuulostaa melko hyvältä idealta, tuon perään kyselinkin joku aika sitten, olisin laittanut silloin wikin pystyyn mutta sillä hetkellä ei ollut kiinnostuneita.
Artesaanirakastelija

Aji Inferno

Niinpä...

Useimmat elleivät kaikki näkemäni chilitietokannat ovat olleet paitsi äärettömän puisevia, myös tiedoiltaan vanhentuneita tai usein jopa vääriä. Tiedän kyllä houkutuksen lajikkeiden kattavaan luettelointiin, tunnistusohjeisiin ja sen sellaiseen, mutta tiedän myös miten hirveän vaikeaa edes jossain määrin tolkukkaan kannan luonti ja ennen muuta ylläpitäminen olisi. Moni täällä ei pidä noista PI-luokittelukoodeista, mutta kuten aiemminkin todettu, ne ovat sisarkoodeineen ainoa (!) lähes varma ja yhdenmukainen tapa erotella lajikkeet! Pelkkien nimien kanssa siitä ei tule yhtään mitään, koska samojen nimien alla on käytännössä aivan mitä sattuu. Ja me harrastajat pahennamme sotkua kaiken aikaa keksimällä omia nimiämme olemassa olevien jatkoksi... ;)  

Sinänsä hauska tällainen "keksitty" nimi on monen täällä kasvattama brasilialainen "Pimenta da Neyde", jonka oikeaa paikallista nimeä (saati mahdollista PI-koodia) ei ilmeisesti kukaan foorumilla tunne. Mutta Neyde-niminen kaveri sitä on Brasiliassa kasvattanut, eli nimi oli syntynyt. ;)  Mutta sama kasvi hyppää lähes varmasti eteemme jollain aivan eri nimellä jossain muualla. Ja ilmaantuu siksi tietokantoihinkin usealla eri nimellä... Ja vastaavasti, jos tuo Neyde sattuu kasvattamaan useampaa chililajiketta, kenties hänen nimellään onkin jossain vaikkapa ihan tavallinen Habanero nimetty "Pimenta da Neydeksi" tai "Habanero Neyde" -nimellä. Kuten juuri Habanerosta tuntuu olevan koko sateenkaaren kirjo ja englannin sanavarasto, poislukien ehkä "Habanero paskanruskea" -tyypin. ;)  Niin tai näin, ellemme käytä esim. PI-luokiteltuja nimikkeitä, käsissämme on täysi ja paheneva kaaos.

Kuka täällä esim. voi kuvata "tyypillisen" Aji Dulcen? Joka väittää siihen pystyvänsä, valehtelee tai ei tiedä mistä puhuu. :)  Entä kuka kuvailee tarkasti "oikean" Aji Habaneron? Tai Aji Amarillon? Tai edes tutun Jalapeñon? Jos luomme tietokannan, jossa on 20 eri versiota vaikka Jalapeñosta kuvineen ja pahimmillaan numeroituine luokituksineen: "Tulisuus: 4/10, Makeus 3/10, Satoisuus 7/10, jne jne", luomme erittäin luultavasti pelkkää hevonpaskaa. Näennäistietoa, joka ei oikeasti auta juuri ketään ja joka hajoaa hyvin pian säätäjiensä eri käytäntöihin vaikka jo siitä, käytetäänkö tietynlaisesta oranssista baccatumista nimitystä "Aji Amarillo" vai "Aji Yellow" - tai "Aji Peruvian" tai "Aji Rojo" tai "Aji Norteno" jne jne jne...  Sama pirun chili yleensä kaikkien noiden nimien alla, vaikka pieniä jalostuksellisia eroja olisikin! ;)

Em. Ajin tapauksessa ainoa edes jotenkin tolkukas yksiselitteinen kuvaus olisi ehkä: "Perulainen iso-aji -muototyypin c.baccatum tyyppiä PI-XXXXXX".  Kaikki muut yritykset kuvata noita chilejä tietokantaan ovat suurinpiirtein yhtä järkeviä kuin vaikka: "Länsivantaalainen iso peruna", "Joukon etelätamperelainen isohko muttei kovin iso peruna", "Justiinan potaatti nimeltään Möykky"... Voihan tuollaisia kantoja luoda, mutta ne ovat yhtä tyhjän kanssa, kuten (tietomielessä) nuo chilitietokannatkin joita netissä näemme.

Tuo lajikkeiden ominaisuuksien kuvaaminen numeerisesti ei sekään käytännössä onnistu luonnollisen vaihtelun vuoksi. Yhden Habaneron tulisuus on 10/10, toisella sama kasvi on vain 7/10, vaikkei henkilökohtaisia eroja maun tai tulisuuden tms. kuvaamisessa otettaisi huomioon. Satoisuuden kohdalla vaihtelu on jo aivan tolkutonta. Eli kantaan voidaan syöttää numeroita, mutta niillä ei ole juuri mitään merkitystä.

Tästä syystä Inferno ei ole yrittänytkään luoda kattavaa chilikantaa, vaan kuvailla chilin tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat perustyypit, joiden alle sitten mahtuu tuo lukematon määrä villisti nimettyjä eri variaatioita. Ja lajikkeiden erityispiirteet on kuvailtu yksinkertaisilla kuvasymboleilla.

Mutta... ainahan voi yrittää, jos intoa riittää! Äskeinen kritiikki ei tarkoitettu lannistavaksi, vaan lähinnä muistuttamaan jalostetun chilin nykyisestä moninimisyydestä ja -muotoisuudesta harrastajapiireissä. :)

Aji Inferno

Jatkoksi edelliselle:

Tietynlainen luokittelujärjestelmähän on jo Infernossa käytössä. Se perustuu lajin sisäisiin perusmuototyyppeihin (esim. baccatumeilla usein hyvin selvät) ja kasvien alkuperämaihin. Näiden luokkien sisällä sitten käytetään PI-koodeja ja/tai paikallisia nimiä, tai kaupallisesti vakiintuneita nimikkeitä kuten Jalapeño.

Hankalaksi tuo luokitus menee tosin silloin, kun pitää luokitella alkuperältään tuntemattomia tai unohtuneita pitkälle jalostettuja versioita, kuten juuri "Habanero punakeltaviheroranssisuklaalakritsi" tai "Jalapeño mieto aikainen muttei kovin aikainen eikä kovin mieto" ja porukan itse keksimiä nimiä. Moni suosii näitä alkuperältään epäselviä lajikkeita niiden maun, satoisuuden tai vaikka ulkonäön takia, mutta luokittelun kannalta ne ovat painajaisia! ;)

GynZi

Hm, jos laittais kahteen ryhmään nuo chilit tossa wikissä, toinen on nimiin perustuva ryhmä, johon kirjoitetaan mitä chilejä esiintyy tiettyjen nimien alla, ja näiden yhtäläisyyksistä ja omituisuuksista. Toinen ryhmä taas olisi nimenomaan noihin numeroihin perustuva, minne saa varmaa tietoa kirjoittaa, ja näiden koodattujen chilien sivuilla voisi olla linkkejä mahdollisiin nimityksiin joilla kyseinen chili tunnetaan.
Artesaanirakastelija

Chilicutter

Vaikeaa on tehdä kattava ja oikeita tietoja sisältävä wiki.
Maailmalla on monia chilitietokantoja osa hyviäkin.
Mutta lähes kaikki tietokannat ovat osittain henkilökohtaisella mutu tuntumalla kirjoitettu.
Wikissä pitäisi ehkä olla vaan muutama kuva mistä lajikkeen tunnistaa,mahdolliset nimet,Pi koodi,kasvin koko(sekin vaihtelee riippuen kasvattajasta,olosuhteista jne)alkuperämaa,tulisuuden voisi ilmoittaaa suuntaa antavana koska tulisuus kuitenkin vaihtee.
Eli koko wiki olisi sitten suuntaa antava kaikilta muilta osin paitsi kuvat ja PI koodi :(
Niitähän löytyy jo ennestään.
"on se vaikeeta"
Mutta onnea sille joka leikkin ryhtyy :D Itseänikin kiinnostaisi tuo mutta työmäärä on valtava,voisi aika loppua kesken.
Don't play with fire, but play with Wild Chilli's
HTTP://WWW.WILDCHILLI.EU

Volitans

Yhdistykselle on tulossa chilitietokanta, jonne kaikilla jäsenillä ainakin tulee olemaan päivitysoikeudet. Lisää tietoa tulossa, kun projekti hieman etenee.
jäsen
Suomen Chiliyhdistys ry


kyris

Tuon Wikipedian täydentäminen voisi olla fiksumpaa kuin "oman" tekeminen. Tietous chileistä leviäisi taatusti laajemmalle.

dicotyledon

Lainaus käyttäjältä: kyris - maaliskuu 26, 2009, 15:30:14 ip
Tuon Wikipedian täydentäminen voisi olla fiksumpaa kuin "oman" tekeminen. Tietous chileistä leviäisi taatusti laajemmalle.


Wikipedia on tietosanakirja, jonka artikkelit perustuvat enemmän tai vähemmän tutkimuksiin ja yleisesti hyväksyttyihin faktoihin. Jos halutaan säilyttää foorumin kokoelmat ja kokemus chilin kasvattamisesta, ei Wikipedia ole sille oikea paikka.

MasaT

Ehkei tuo linkki tullut ihan oikeaan kohtaan vaikka mielenkiintoinen olikin.
Olen itse koettanut laittaa excelillä tietoja ylös omista kasvatuksistani lähinnä oman itseni vuoksi, mutta ehkä niistä saattaa olla vielä hyötyä jos useampi on tehnyt samaa ja ne tiedot kasaa yhteen. Ihan tätä yhdistyksen tietokantaakin ajatellen.

Aji Inferno

Tein etenkin harrastuksen alkuvuosina pitkään omaa tutkimusta chilieni kasvunopeuksista, kukinta-ajoista, yms. Sellainen tieto monilta ihmisiltä olisi kyllä hyödyllistä, koska silloin selviää kasvien todellinen tyypillinen koko, aikaisuus, yms.