maaliskuu 29, 2024, 11:50:24 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Huru-ukon vuosi 2017

Aloittaja Huru-ukko, maaliskuu 16, 2017, 14:20:02 ip

« edellinen - seuraava »

Huru-ukko

Kevät ehti niin pitkälle, ettei chilejä tullut tänä vuonna yhtään laitettua tulille. Paria jallua ja Nagaa suunnittelin, mutta niitä on molempia säilykkeinä ja Nagaa mausteena.

Viikko sitten pistin kolmea lajiketta tomaatteja, joista jo sirkoilla on Sun Sugar F1 ja Cherry Cascade F1 myös. Muutama siemen lisäksi Coyotea, ei ituja ainakaan vielä.
Tomaatit osan kasvatan NFT:ssä, osan kasvarissa multalattialla. Ulkokasvatuksista huonoja kokemuksia, syyskuun alussa joka vuosi joku homeentapainen tuhoaa kaikki ulkona olevat tomskut.

Lisäksi otin muutaman siemenen Galia melonista itämään myöskin, oli näemmä unohduksen myötä vesi loppunut ja siemenet kuivuneet. Lienevät silti hyviä vielä, koska itämistä ei ollut tapahtunut. Seurataan.

Tämän vuoden kasvatukset normaalin hyötypuutarhan lisäksi keskittyy aika vähiin lajeihin/lajikkeisiin. Porkkanaa, lanttua, naurista, palsternakkaa, talvivalkkareita, kurpitsoita ja maissia muutaman neliön.

Kurpitsoja tuttu trio, Musque de Provence, Red Kuri ja Bluehubbard.

Kurkkujen maailmasta tuli tilailtua eri maanosien kurkkukasveja mielenkiinnon ja halu päästä maistamaan mitä normaalisti ei ole.

Maustekurkun ja hapankurkun säilykkeet tulee jo luotetusta ja kiinteästä kurkusta Parisian Pickling, sekä uutuutena Boston Pickling.

Lisäksi Sagami Hanjiro Cucumbe, Sikkim Cucumber, Metki White Serpent Melon ??, Khiva Cucumber, Gagon Cucumber. Kaikki oli maksettu, kun seuraavana päivän Rarreseeds lähetti postia mulle että minulla on luottoa 4 euroa heille, koska eivät pysty toimittamaan Gagon Cucumberia. Minun mielestäni on ryöstö tai ainakin näpistys pidättää asiakkaan rahoja tuosta noin vain.

RareSeeds valikoima on laaja, mutta ovat aika hintavia.

NPhoBiaz

Mukavaa nähdä kasvatuksiasi chilien ulkopuolelta. :) Seurantaan menee.

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - maaliskuu 16, 2017, 14:20:02 ipUlkokasvatuksista huonoja kokemuksia, syyskuun alussa joka vuosi joku homeentapainen tuhoaa kaikki ulkona olevat tomskut.

On joskus sateisena kesänä käynyt meilläkin niin. Silloin luin selityksen, että perunarutto leviää (naapureista) tuolla tavalla tomaatteihin sateisella tai sumuisella säällä.
Joka vuosi on kuitenkin ulkokasvatuksesta saatu tomskuja heinäkuun lopulta syyskuulle, joskus lokakuullekin asti.

Kiinnostavia lajikkeita sinulla tulossa, seuraan uteliaisuudella.

Huru-ukko

Taas aika vierähti nopsaan. Mitään ihmeellistä kasvatusrintamalla ei ole. Uusia idätyksiä on laitettu tulille. Meloneja, kurpitsoita ja kurkkuja.


Kaikki taimet on vielä pieniä, ja kurkutkin mitä haluan maistella laitoin vasta tänään. Säilöntään tarvittavat kesäkuun alussa sitten.
Salaatteja ja maustekasveja voisi myös laittaa itämään, ja maissit puolivälissä kuuta.

Kasvihuoneesen rakentelin tänään pienen muovihuoneen ja lämmitykseksi vanha systeemi. +15 asteessa tarkoitus yöllä lämmöt pitää.

Talvivalkkarit on talvehtinut 100% hyvin, ja muutaman sentin mittaiset idut nousseet.

Toivotavasti näkyy kuva, Firefoxin kanssa jaettu.

skemppi

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - toukokuu 04, 2017, 15:38:31 ip
Toivotavasti näkyy kuva, Firefoxin kanssa jaettu.

Ei näy yhtään kuvaa täällä Firefoxilla, Seamonkeylla eikä IEllä. Chromella näkyy.

Huru-ukko

Lainaus käyttäjältä: skemppi - toukokuu 05, 2017, 09:30:57 ap
Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - toukokuu 04, 2017, 15:38:31 ip
Toivotavasti näkyy kuva, Firefoxin kanssa jaettu.

Ei näy yhtään kuvaa täällä Firefoxilla, Seamonkeylla eikä IEllä. Chromella näkyy.

Kiitos infosta, tähän tyydytään  :).

Huru-ukko

Onpas aika mennyt, viimeinen kommenntti täällä yli 120 päivää sitten........

Huonohko kesä ei oikein innostanut kirjoittelemaan, ja sanomisen keksiminen ilman kunnon aihetta ei inspiroinut.

Mutta yhteenveto kaudesta kuitenkin pitää rehdä.

Kasvihuoneesta on helppoa aloittaa, siellähän kasvoi vain kurkkuja, tomaatteja ja joitain meloneita.

Kurkut kasvoi hyvin kasvarissa, osa vedessä ja osa mullassa. Näistä erilaisista kurkuista voi sanoa, että kaikki ne maistui ylläriylläri kurkulta. Serpent Melonin taimet kuolivat kaikki, joten uusi yritys tulevana kesänä. Parisian Pickling ja Boston Pickling erosi toisistaan ensimmäisen kasvaessa reilusti yli 10 cm, ja siinä oli isohkot piikit harvassa, sileä (edellisvuotiset kaikki oli hiukan pienempiä ja piikit pienempiä ja enemmän, lisäksi nukkapintaisia.) Eli siementoimittaja lienee vaihtunut RareSeedsullä. Boston Pickling jäi taas selkeästi alle 10 cm, kokonais ilme pulleahko riippuen korjuun ajankohdasta.
Sagami Hanjiro oli isoksi kasvava kasvihuonekurkku, n,25 cm ja kaljapullon paksuinen. Tuotto muutamia kurkkuja, surkea tulos sekä vedessä että mullassa.
Kurkkuja säilykkeenä maustekurkkuina (Marjatan kurkut tuunattuna Nagalla) ja hapankurkkuina, jotain 50 kg kieppeillä. Aiempine vuosina kurkut loppui ja maaliskuussa, jospa nämä riitäisi pidempään.

Tomaatit menstyi hyvin vedessä ja niistä riiti syötävää kesäkuun jälkeen hyvin. Nyt on jäljellä enää yksi puska mullassa kasvarissa, Cherry Cascade.
Syksy alkaa maistumaan hedelmissä, eivät ole enää niin makeita ja sokerisia.

Muutama meloni tuli, Saposta ja Galiasta. Pieniä hedelmiä. Melonit varmaan pitäisi aloittaa jo helmikuun alussa että sadosta tulisi jotain.

Nyt kasvihuone on tuhjä vesi- ja ruukkukasveista, ainoastaan jäljellä on kurkku Kiinalainen käärme ja tomaatti Cherry Cascade, saavat kasvaa niin kauan kuin halla päättää kauden. Joku sallaatikin.
Lämmitys ei ole päällä.

Puutarhan puolella taas juurekset onnistui hyvin (porkkanat), juuripersilja ja palsternakat saa olla ensimmäisiin pakkasiin. Ja molempien kylvö ensi vuodeksi hiukan aiemmin.
Valko sipuleita tuli tarpeeksi, koko jäi normia pienemmäksi.
Kun muu Suomi kärsi vesisateista ja kylmyydestä, niin täällä oli myös kylmää, mutta erittäin kuivaa. Sateet jäi saamatta. Ei silti vaikeuttanut kasvua, kastelin sadettajilla tarvittaessa.

Tämä taputeltu.

Huru-ukko

 Kerran vielä lisäys......
Neljä päivää sitten tuli nostettua palsternakat ja juurisellerit ylös, ja seuraavana päivänä prosessioitua kaikki raasteeksi fifty-fifty, mikä tarkoittaa että koko nyt nostettu sato meni raastimeen molemmista....... Prosentteina palsternakka voittoisa 60/40 noin.

Toissapäivänä sitten ensimmäiset kylvöt kasvimaalle, eli palsternakka ja juuriselleri sekä talvivalkosipulit.
Kasvihuonekautta tuli avattua jo pari viikkoa sitten wasabikylvöllä lautalle, itäneitä on nyt 6 kpl 30 siemenestä.

Joku chilikin varmaan tulee laitettua tulille tässä kuussa, Nagaa ainakin, pari kolme jallua, ja pubeja muutama.
Mutta niistä jatketaan muualla.