huhtikuu 18, 2024, 11:47:28 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Tauti ! - Chileihini iskenyt omituinen tauti?

Aloittaja Janne, huhtikuu 05, 2002, 14:00:58 ip

« edellinen - seuraava »

Tyräkki

Tänä aamuna oli sitten pudonnut se viimeinenkin lehti. Vain hedelmät istuvat tukevasti kiinni pelkkänä rankana sojottavasssa kasvissa. Kaikki vihreätkin hedelmät ovat muuten ruvenneet vauhdikkaasti muuttumaan kauniin oransseiksi tässä pensaan irvikuvassa.

Mitään pesuaine tms. suihkutuksia en ehtinyt tehdä, joten siitä ei ole kysymys. (samalla ikkunalla olevat muut paprikasvit eivät oireile) Ja entäpä se uv-säteily? Kasvi ei ole ollut lainkaan ulkona vaan on "nauttinut" aurinkoa vain tuplalasien läpi. Toisaalta kai se uv lasiakin läpäisee? Liiallisen ravinteikas multa kylläkin lienee enemmänkin kuin mahdollista. Kasvi on kasvanut alusta asti kuin rikkaruoho, siis todella nopeasti ja voimalla. Ruukkuun jemmaamani hevonpaska on ilmeisesti ollut melkoisen jytyä lannoitetta. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että se kasvua ylettömästi lisäävä typpi samalla vaikuttaisi satoa pienentävästi. Tämä yksilö nimittäin kukki koko ajan todella runsaasti ja hedelmöitymis-suhdekin oli kohtalainen.

Voisiko kenties tosiaankin olla mahdollista, että kasvista yksinkertaisesti "ulosmitattiin" liikaa kasvua. (käytin myös jaakontaika kasvutehostetta) Ehkä se ei vain enää jaksanut lyödä kaikkia kasvuennätyksiä vaan päätti "asettua lepoon", mene ja tiedä. Ikävähän tämä takaisku oli, vaikkei toki teekään harrastusta lainkaan vähemmän mielenkiintoiseksi, pikemminkin päin vastoin. Täytyy vain laittaa uusia siemeniä itämään, Anu-Riikka tuolta p-netistä lupasi lähettää minulle niitä rocotonsiemeniäkin. Miten muuten saadaan onnistuneesti lisättyä chilikasveja pistokkaista? Tuolla kasvihuoneessahan minulla olisi runsaasti materiaalia sisäkasvien "varaosiksi", mutta pari pistokaslisäyskokeiluani ovat epäonnistuneet surkeasti.

Kiitos vielä osallistumisesta "spekulaatioihin", jos jollain tulee vielä mieleen vaikka kuinkakin hurjia ajatuksia mahdollisista itsemurhan syistä, niin kuulisin niistä mielelläni.

Strode

Lainaus käyttäjältä: "thietavu"Jos on varmaa etteivät syyllisiä ole ötökät, mietin yhtä juttua... Tässä pari epätavallisen kuumaa päivää, jona sanottiin UV-säteilyn olleen keskikesän huipun tasolla, vahingoittivat ehkä puolta omista kasveistani selvästi.

Kiitoksia, pelästyinkin että mikä vaivaa yhtä Habaneroani. Nehän viihtyvät paremmin hieman varjossa, mutta aurinko paahtaa eteläikkunaani todella muikeasti. Taisi tulla vähän liikaakin, yhteen lehteen tuli valkoisia reikiä ja muutamaan lehteen sellaista "palaneen" jälkeä.

Sen jälkeen ei tapahtunutkaan mitään pahempaa. Ötököitä ei näy ja kasvi näyttää muuten todella hyvältä.

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: "Guest"Tänä aamuna oli sitten pudonnut se viimeinenkin lehti. Vain hedelmät istuvat tukevasti kiinni pelkkänä rankana sojottavasssa kasvissa. Kaikki vihreätkin hedelmät ovat muuten ruvenneet vauhdikkaasti muuttumaan kauniin oransseiksi tässä pensaan irvikuvassa.

Voisiko kenties tosiaankin olla mahdollista, että kasvista yksinkertaisesti "ulosmitattiin" liikaa kasvua.

Harmin paikka, Formula-Kyllöstä lainatakseni... :( Sinänsä, on vielä mahdollisuus että se selviääkin. Annuumien kohdalla lehdetön kasvi on mennyttä, mutta mulla on itselläni kerran, pari historiassa chili tehnyt tuollaisen "nakuksi vaan" operaation ja leikkinyt kuollutta viikkoja, joka kuukausia. Taisi olla muuten Rocoto se itsepäisin murjottaja ja legendaarinen selviytyjä...

Veikkaan (kun en kerran tiedä) että se hevosenpaska ja muu olivat liikaa, ehkä yhdessä UV-säteilyn kanssa... Chinenset eivät ole mulla olleet kauhean innokkaita kasvajia koskaan, ja esim. jo 5-vuotias Congoni on vain runsas 60 cm korkea. Habanerot vielä pienempiä...

Aji Inferno

Kysyit, Tyräkki, siitä juurruttamisesta. Se on teema joka ansaitsee pian ihan oman sivunsa Infernon chilisivuille.  :chef:
Metodeja on ainakin kaksi: vesilasi ja juurrutushormoni (esim. Rhizamon).

Leikkaa nuoresta oksasta tuollainen 5 cm pitkä (ei missään tapauksessa yli 10 cm) terve osa viistosti. Vesilasissa se voi kasvattaa juuret, tai sitten olla kasvattamatta... Eri lajikkeilla ja suvuillakin on tässä hirveästi eroa. Annuumien kanssa esim. menee vain hermot. Chinenset taas ovat hyvinkin kiitollisia juurrutettavia. Muut ovat jostain sieltä väliltä.

Juurrutushormonin kanssa tulokset ovat, kokemukseni mukaan, parempia vaikka eivät sataprosenttisia nekään. Leikataan vain pistokas edelliseen malliin, kastetaan veteen,  sitten hormoniin, ja lopulta tökätään märkään multaan. Tärkeää tuntuisi olevan pitää multa varsin kosteana melko pitkän aikaa, jotta pistokas ehtii kasvattaa toimivat juuret.

Tällainen chilipistokas voi hyvinkin pitkään miettiä josko alkaisi kasvamaan, vaiko ei... Se voi näyttää vallan mainiolta, muttei kasvaa senttiäkään. Itselleni kävi näin esim. Tabascon (c.frutescens) kanssa. Oikein mainiosti voi, yli vuoden vanhana, mutta siitä tuli bonsai-chili, kokoa 20 cm! Toisaalta, en ihmettele lainkaan jos se jonain päivänä aloittaakin huoneenvalloituksen... Niin ne vain käyttäytyvät: omapäisesti.

Janne

Juurruttaessa tulisi käsittääkseni pistokkaasta leikata suurin osa lehdistä pois, etteivät vie kaikkea energiaa. Näin pitäisi juurtumisen lähteä paremmin käyntiin.
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Tyräkki

Vaihteeksi taas jotain joka pitää chilitarhurin mukavasti "varpaillaan". Tänään kasvarissa huomasin sweet babana vihannespaprikan muutamissa lehdissä jotain outoa. Ne olivat rullautuneet pituusakselinsa ympärille jokseenkin vihreää sikaria muistuttaviksi kääröiksi. (eivät siis olleet kellastuneet tms)Osa lehdistä oli vasta alkamassa rullautua. Poistin kaikki n.20 poikkeavalta näyttävää lehteä ja rukoilin mielessäni armoa paprikoiden suojeluspyhimykseltä. (toivottavasti sellainen on) Tarkassa syynissä en kuitenkaan onneksi löytänyt muista paprikoista tai chileistä samanlaisia lehtiä. Kun tarkastelin "rullia" suurennuslasilla niin kaikenlaiset ötökät loistivat poissaolollaan. Kuitenkin joissakin lehdissä näytti paljain silmin olevan kuin jotain jauhoa. Suurennuslasi sitten paljasti ne pitkulaisiksi, sauvamaisiksi ja valkoisiksi hiukkasiksi, jotain muniako kenties? Kaikki kasvit näyttävät edelleenkin voivan loistavasti ja kun noita outoja lehtiäkin oli niin vähän, niin en toistaiseksi ruiskuttanut mitään mömmöä lehdille. Nyt olisivat kuitenkin kaikenlaiset neuvot, olettamukset yms. hyvinkin tarpeen.

Aji Inferno

Hmm... ei hyvältä kuulosta. Jos nyt ei välttämättä kamalaltakaan. Kyse on joko homeesta tai ötököistä. Oli oikea temppu ottaa sairaat lehdet veks; suihkuta terveitä varmuuden välttämiseksi suihkepullolla ahkerasti, miel. merileväuutteen kera joka päivä ja katso mitä tapahtuu...

Ei silti; Banana on aiheuttanut ennenkin ylläreitä... Mm. kasvatushistoriani pahimman matoinfektion; siemenistä tuli aivan pikkuruisia toukkia jotka levisivät idätyslaatikkoon ja söivät niin siemenet kuin taimetkin... Sattumaa, mutta kumminkin. ;)

Tekla

Jo muutaman suvun ja lajikkeen perusteella chilien kummallinen maailma alkaa avautua. Kovasti ovat arvaamattomia, kuten täälläkin on usein mainittu.

Jokin aika sitten kerroin, että vuoden vanhat Apacheni (c. annuum) ilmeisesti tekevät kuolemaa. Kaikki lehdet kuolivat pikkuhiljaa pois eri tavoin. Osaan tuli kirjavuutta, osa nahistui, osa kuivui, osa muuttui valkeaksi jne. Oireita oli vaikka kuinka monta. Ei ötököitä, ei järkevää selitystä (paitsi kasvualustan sopimattomuus?). Kasvit vain kuihtuivat todella nopeasti. En tietenkään raaskinut heittää niitä pois, leikkasin vain ison osan oksista. Nyt yllättäen puskat selvästi nousevat kuolleista. Uusia pieniä lehtiä tulee päivä päivältä lisää ja kukkanuppuja on taas runsaasti. Saa nähdä kuinka nuo zombit jatkossa selviävät, mielenkiintoista.

Näyttää siltä, että kuolleeksi ei kannata kasvia julistaa ennen kuin se on täysin kuiva ranka. Kiinnostaisikin nyt kuulla Tyräkiltä, kuinka lehdet pudottaneelle Habanerolle kävi? Korjasiko kuolo sen kokonaan vain jäikö kasvi henkiin?

Koetin surffailla ja etsiä tietoa tuosta lehtien rullautumisesta. Muistan joskus lukeneeni, että jokin ötökkä rullaa lehdet, mutta silloin ötökkä löytyy rullan sisältä. Toinen syy taisi liittyä ravinnetilaan tai kasvuoloihin, mutta minä onneton en muista... Miltä nyt näyttää, Tyräkki?

Tyräkki

Tervehdys kissanainen. Se sisällä kasvanut sulkasatoinen surkimus habaneroksi, joskin aika komea jonkin aikaa, makaa edelleenkin selällään koivet pystyssä ja näyttää kuolleelta. Vein sen ulos varjoisaan paikkaan tuossa muutama päivä sitten kun nämä kelit ovat olleet näin upeita. "Puska" on varsin hassun näköinen rankaviidakossa roikkuvine hiljakseen kypsyvine satoineen. Kaikki parikymmentä marjaa näkyvät nimittäin kukin vuorollaan muuttuvan oransseiksi ja totisen tulisiksikin, joten ainakin sadon saan sentään talteen. Aion tosiaankin pitää kasvia kohtuullisissa olosuhteissa kunnes se joko totaalisesti kuivuu ja murenee tai sitten päättää suorittaa näyttävän ylösnousemuksen. Olenkin toiveikkaasti nimennyt puskan Lasarukseksi ja tervehdin sitä aina aamuisin aamutakissani huikkaamalla kovaäänisesti, että - Lasarus tule ulos. Uskoni on siis vahva ja edelleenkin vahvistumaan päin kun luin juttusi apacheistasi.

Kasvarin sweet bananan lehtiä ei ainakaan toistaiseksi ole rullautunut uusiksi "pikkusikareiksi", joten olen toiveikas senkin suhteen. Tehosyyni on tosin päällä koko ajan. Tämä varsinkin kun huomasin eilen, että vain parin metrin päässä kasvarini päivisin avoimen oven edessä kasvava lumipalloheisi oli joutunut massiivisen kirvainvaasion uhriksi, niitä oli sananmukaisesti mustanaan. Pullollinen raidia lopetti nopeasti ne orgiat, eikä kasvarista näyttänyt tosiaankaan löytyvän mitään "reservijoukkoja". Että näin täällä, tänään söin muuten ekan punaisen fresnon. Hyyyyhhväää, huh huh.

Jarkko

Samat havainnot lumipalloheisistä ja myös kasvarin vieressä aivan mustana kirvoja, mutta malasin lopetti niiden herkkuaterian lyhyeen. Onneksi eivät ole levinneet tuonne kasvarin puolelle, tosin sielä taitaa olla turhan kosteat olosuhteen kirvoille. :D
Onko muuten tyräkki tuo jaakontaika auttanut huomattavasti, eikös ne lupaa joillekin kasveille jopa 100% suurempaa kasvua?

habaz

Kun lueskelein tätä foorumia, huomasin omassissa chileissäni samaa ongelmaa. Jostain syystä varsinkin habanero tuntuu olevan erittäin altis.  Syy, että tänne kirjoitan, oli kun tuossa oli erilaisia spekulaatioita mikä mahtaa olla syynä lehtien käpristelyyn ja kellastumiseen. Itselläni ongelmat alkoivat ruukunvaihdon jälkeen. Pikkuruukussa tämä pikkukaveri pukkasi oikeen isoa ja kaunista lehteä, mutta n.viikko ruukunvaihdon jälkeen alkoi esiintyä samaa efektiä kuin noissa kuvissa. Ruukku on n.4 litran vetoinen ja sekoituksena olen käyttänyt 40% kukkamultaa 40% turvetta ja 20 % kevytsoraa. Meinasi tulla suru puseroon mutta sitten vaan päätin huuhdella kasvin 5-7 litralla vettä läpi vaan  koko astiasta ja omaksi ilokseni 3 päivän päästä vihreä terve väri palasi lehtiin, mutta koppuraisiksi jäivät edelleen, uudet lehdet kyllä pukkaavat ihan kivan näköisesti, tosin hieman koppuraisia nekin vielä ovat, mutta muuten näyttivät toipuneen.                                                                          Eli ihan vaan oma mausteeni keskusteluun, eli taitaa nää kaverit ottaa melko helposti damagee kuitenkin. Ja näköjään ei ees pysty sanomaan mistä toi johtui munkin tapauksessa, olikohan liian tykkiä multaa?

Strode

Lainaus käyttäjältä: "habaz"Ruukku on n.4 litran vetoinen ja sekoituksena olen käyttänyt 40% kukkamultaa 40% turvetta ja 20 % kevytsoraa. olikohan liian tykkiä multaa?

Turpeesta ja kevytsorasta chilit tykkäävät, mutta kukkamullasta joidenkin mukaan ei. Onhan niissäkin toki eroja. Omat kokemukset kukkamulta/hiekka seoksesta ovat olleet pelkästään positiivisia. Tuo neljän litran ruukku kuulostaa kyllä pieneltä.

Sinun tapauksessa epäilen vahvasti vain kasvin stressaantumista, syynä uusi elinympäristö (isompi tila). Pelkällä vedellä kun tuskin pääsee eroon esim. punkeista.

habaz

Juu-u.. itsekkin epäilin juuri vain shokkitilaa, mikä ruukunvaihdosta johtuu. Sanoit, että 4litraa kuulostaa pieneltä, totta. Mutta unohdin mainita ensin, että tarkoitukseni on kasvattaa ruukkukokoa ajanmukaan, sitä mukaan kuin kasvit sitä vaativat. Ideana tässä on vain se etten käyttäisi ollenkaan lannotteita ennen ensimmäistä satoa, vaan isompaan ruukkuun istuttamalla saisi chilini uudesta maaperästä tarvittavat "lannoitteet".. Onko tälläisestä kokemuksia kellään?