huhtikuu 19, 2024, 23:18:52 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Onko sienestäjiä ja sienien ystäviä?

Aloittaja ..TOMPPA.., syyskuu 04, 2011, 17:27:14 ip

« edellinen - seuraava »

Kelnozz

Sienet ovat kyllä olleet aina itselle yksiä suurimpia herkkuja. Tosin sienestys on viime vuosina (vuosikymmenenä) jäänyt todella vähille ja ne on tullut hommattua torilta. Tosin tänä vuonna päätettiin vihdoin lähteä metsään kun molemmilla oli aikaa (avopuoliso lähinnä muistikoiden perään) ja nyt ollaan jo reilun viikon sisään käyty kolmesti. Kummasti se metsässä olo rauhoittaa näinkin levotonta otusta. Sienisaalis on jäänyt aika laihaksi (mitä nyt jonkin verran kanttarelleja, joita vissiin tänä vuonna on aika runsaasti. Tatit mitä on löytyneet ovat kaikki olleet täysin ötököiden syömiä), mutta mustikkaa enemmän kuin pakkaseen mahtuu.
One of God's own prototypes. Not meant for mass production. Too weird to live. Too rare to die.

karvainen

Pitäisi joskus perehtyä vähän noihin sieniin, ei tohdi keräillä, kun ei varmaksi tunnista, mielellään kyllä maistuisi.

Jame

Lainaus käyttäjältä: karvainen - lokakuu 17, 2015, 18:45:56 ip
Pitäisi joskus perehtyä vähän noihin sieniin, ei tohdi keräillä, kun ei varmaksi tunnista, mielellään kyllä maistuisi.


Kannattaa aloittaa jostain helposti tunnistettavista ja yleisistä. Kantarelleista ja suppilovahveroista on hyvä aloittaa. Tosin tänä syksynä ei sieniä ole juuri näkynyt kun on ollut liian kuivaa.
Failure is simply the opportunity to begin again - this time more intelligently.

Huru-ukko

Nyt kaikki korvasienten ystävät sankoin joukoin sinne hakkuuaukioiden ja ajourien varsille kevään ensimmäistä herkkua hakemaan. Nämä bongasin jo 1.5 kuluvaa vuotta, mutta kuvan otin vasta eilen. Puhelimella, kameralla otin jo 1.5., mutta en viitsi alkaa sitä säätämään nyt.


Molemmat pieniä, mutta niinhän ne aina pieninä  :o ::).....

kasvattaja

Korvasieniä on taas tullut maastossa urheillessa vastaan. Viikonlopun sateet varmasti edesauttaa paljon herkkujen kasvua.
Tuoreet hakkuuaukeat kannattaa jättää muhimaan pariksi vuodeksi.
Eli 2-4 vuotta hakkuuaukeat tarkkailuun.
PS. Voisipa leipoa korvasienipiirakkaa viikonloppuna. Jauheliha & korvasieni ja Chili  :thumbup:
Chili korvaa suolan ruuanlaitossa. Lajikepuhtaita Hainan yellow latern -siemeniä myytävänä.

MiM

Hmm, korvasieni on kyllä yksi josta itse jättäisin chilit pois. Ellei sitä ole ihan riesaksi asti ja joutuu säätämään variaatioita rankemmin.
Viime vuodesta opin sen asian, ettei kannata aloittaa liian aikaisin ja ravinteita voi antaa myös vähemmänkin. 8)
-Chilijamppa-

kasvattaja

No okei "tarkennetaan" reseptiä. Kaupasta jotakin texmex jalopeno -viipaleita. Tuo aavistuksen chilisyyttä piirakkaa. En ole kertaakaan laittanut piirakkaan mitään vahvempaa chiliä, jotta itse pääherkku tulee arvolleen kuuluvasti esille.
Viime viikolla törmäsin kahteen kookkaaseen korvasieneen, jotka kasvoivat mustikka\puolukka kankaalla. Kuin noissa Huru-ukon kuvissa.
Chili korvaa suolan ruuanlaitossa. Lajikepuhtaita Hainan yellow latern -siemeniä myytävänä.

Miquel

Lainaus käyttäjältä: Jame - lokakuu 17, 2015, 19:11:35 ip
Lainaus käyttäjältä: karvainen - lokakuu 17, 2015, 18:45:56 ip
Pitäisi joskus perehtyä vähän noihin sieniin, ei tohdi keräillä, kun ei varmaksi tunnista, mielellään kyllä maistuisi.


Kannattaa aloittaa jostain helposti tunnistettavista ja yleisistä. Kantarelleista ja suppilovahveroista on hyvä aloittaa. Tosin tänä syksynä ei sieniä ole juuri näkynyt kun on ollut liian kuivaa.


Suppis ja suippumyrkkyseitikki sekoittuu helposti. Pysytään Kantarellissa, rouskuissa jaaaaa ...tateissa? :)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Huru-ukko

kesäkuu 28, 2016, 10:45:38 ap #468 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 28, 2016, 10:51:24 ap käyttäjältä Huru-ukko
Lainaus käyttäjältä: Miquel - kesäkuu 28, 2016, 08:30:18 ap
Lainaus käyttäjältä: Jame - lokakuu 17, 2015, 19:11:35 ip
Lainaus käyttäjältä: karvainen - lokakuu 17, 2015, 18:45:56 ip
Pitäisi joskus perehtyä vähän noihin sieniin, ei tohdi keräillä, kun ei varmaksi tunnista, mielellään kyllä maistuisi.


Kannattaa aloittaa jostain helposti tunnistettavista ja yleisistä. Kantarelleista ja suppilovahveroista on hyvä aloittaa. Tosin tänä syksynä ei sieniä ole juuri näkynyt kun on ollut liian kuivaa.


Suppis ja suippumyrkkyseitikki sekoittuu helposti. Pysytään Kantarellissa, rouskuissa jaaaaa ...tateissa? :)


Älä ihmeessä....;D ;D ;D.



Suippumyrkkyseitikki.


Suppiksesi taitaa tarkoittaa siis suppilovahveroa, yllä....

Jos sienituntemuksesi on tätä luokkaa, että sekoitatat nämä, niin ehkä on parempi että jätät ne tatitkin metsään ;) :D.....

Kehnäsieni on oikeastaan ainoa johon suippumyrkkyseitikin voisi sekoittaa.
Punavyöseitikki ja kehnäsieni on aika samannäköiset, mutta syötäviä molemmat.
Yleensäkkin seitikit voi jättää metsään jos olet noobie siellä.
Itse olen sienestänyt n. 45 vuotta, enkä näe mitään syytä niitä kerätä koska voi sekoittaa, vaikka ne omasta mielestäni tunnistankin.

Kanttarellitkin on jo nousseet aikaisille paikoille.

Miquel

Äläpä vähättele. Tuo on kuitenkin niitä harvoja tappavan myrkyllisiä ja pienempänä hyvinkin sekoitettavissa. Varsinkin silloin kun sientä on pienellä alalla sadoittain ja ollaan poiminnan kiihkossa.

Tottakai guru-ukko nämä tunnistaa vaikka pihakoivunsa latvasta, realistina huomautan asiasta aloittelevaa sienestäjää.  >:D
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Siika

Meilläpäin sanotaan et sen näkee seuraavan päivän Lapin kansasta olikos net syötäviä vai ei  ::) ::) ::) ::) ::)
Tärkeintä ei ole voitto, vaan paras palkinto.

longi

Kanttarellei ollu taas ihan kyllästymiseen asti:) ekat suppiksetkin jo bongattu ja rouskuja näyttäs tulevan. Haperoita jonkin verran. Itse en ole paljon herkkutatteja löytänyt. Mites muill tattia löytynyt?

Huru-ukko

Kuukauden kuiva kausi vei sienet hyvän alkukesän jälkeen tyystin.
Vaikutukset juuristoihin näkynee sienisadon puuttumisena ainakin tattien osalta, rouskujakaan ei ole näkynyt.

Nyt on tullut jo vettä, hiukan enemmänkin saisi tulla tälle seudulle.
Jospa se pelastaisi tilannetta hiukan syksyä ajatellen.

Siika

Satanu on ja paljon vaan eipäs vaan sieniä nouse(rovaniemi),nyt odotamma että vielä lämpenis josko sit viel tulis satoa.
Kiertelin useamman tiiman metsiä tänää ja eilen eikä juuri mitään,muutamia vanhahkoja rouskuja ja haperoita siinä kaikki,ei hyvä ei niin. >:( >:( >:(
Tärkeintä ei ole voitto, vaan paras palkinto.

Huru-ukko

Nyt on tullut vettä edellisen postauksen jälkeen melkein joka päivä.
Kanttarelleja löytyy nyt ihan hyvin, mutta ei juurikaan muuta.

Eilen tuli muutama hivikärpänenkin niskasta kaivettua  :o.

Cyradish

Pari viikkoa sitten tuli kaupan muovikassillinen kanttarellejä kerättyä mökkeilyn yhteydessä. Suppilovahverot ja torvisienet ovat kyllä parhaita.

Michilin

Herkkutatteja yks reissu keräsin 105 litraa ja parin päivän päästä samasta paikasta kaupan kassillinen. Kanttarellejä ei täälläpäin kasva  :'(
Kokemusta ei ole mutta visioita riittää!

kasvattaja

Voitteko paljastaa minkälaisesta kasvupaikasta mustatorvisieniä löytää?
Sienikirjassa ilmoitetaan "tuore metsä", eli kasvupaikan kuvaus melko ympäripyöreästi..  :o
Chili korvaa suolan ruuanlaitossa. Lajikepuhtaita Hainan yellow latern -siemeniä myytävänä.

Huru-ukko

elokuu 29, 2016, 14:32:13 ip #478 Viimeisin muokkaus: elokuu 29, 2016, 14:35:58 ip käyttäjältä Huru-ukko
"Tuore metsä" on jotensakkin harhaanjohtava, ellei sitä ole erikseen määritelty nimenomaisessa oppaassa joka ilmaisua käyttää.
Mustatorvisieniä olen löytänyt monistakin paikoista, jotka eroaa ainakin kasvuympäristöltään toisistaan. Olettaisin että maaperän happamuus on aika ratkaiseva tekijä. Mutta mistäpä sen mittaa, ellei ole niin pitkälle omistautunut että erottaa sen kasvustosta mitä sieltä sammaleista nousee.

Mutta mustatorvisieniä on täälläpäin erittäin vähänlaisesti, eikä niitä ole tullut nyt perinteisille kasvupaikoilleen kahtena vuonna, eikä vielä tänä vuonnakaan. Kuivuus keskikesällä....

Lisäksi olen löytänyt niitä vasta kun suppiloitakin alkaa jo olla hiukan.

Ylivoimaisesti paras paikka löytyi kerran noin 20 metriä halkaisijaltaan olevasta metrin korkuisesta kummusta, jonka keskellä kasvoi ISO haapa. Samalla paikalla kasvoi pieniä saniaisia myös.  Torvisienet kasvoi kummun eteläpuolella muutaman neliömetrin alueella. Maapohja oli siinä mustaa multaa; traktoriurista näki....
Lähettyvillä sitten kivikkoinen yleisolemukseltaan kangas jolla lähinnä mäntyä, siellä täällä katajaa ja muuta puuta.
Se rajottui (pieni rinne) sitten korpisempaan ja vetisempään kuusimetsään. Rinteen alareunassa kuusten alla oli sitten (eläinten) polulla ja vieressä siellä täällä torvisieniä muutaman metrin matkalla.
Nykyään paikalla hakkuuaukio, jolla poika painaa mönkijän kanssa  :o :o.

Plus kaksi samankaltaista paikkaa jossa kuusten alla saniaisia ainakin lähellä, sienet kasvaa niissä parin neliön alueella.

Sitten on muutama paikka ihan mäntykankaalla, niistä ei ole kuivina kesinä tullut mitään. Kalliokumpujen lähettyvillä osa noista paikoista. Eikä saniaisia.
Nämä siis sijaitsee Eurajoella, joka ei oikein sieniparatiisi ole, vaikka hyvinä vuosina niitä löytyykin.
Esim, Tampereen ja Lahden akselilla niitä on huomattavasti enemmän, ja kasvupaikatkin erilaisia jos olen kavereiden puheen oikein käsittänyt.

Paras ohje sienimetsään lienee jos ei tiedä kasvupaikkoja eikä ole aiempaa kokemusta paljon, kulkea kasvustovyöhykkeiden rajaalueella. Missä eri metsätyypit kohtaa, kallioiden ja kumpujen vieressä, ei kuitenkaan aivan kiinni. Jos aikaa, niin kulkee mutkille, ja etenkin torvareita + suppiloita hakiessa vauhti kolmannekseen normaalista. Mustat torvisienet kasvaessaan varjossa ja samassa kasassa tekee niiden huomaamisen tosi vaikeaksi. Siinä kehittyy ajan kanssa.

Pelkkä kuiva mäntykangas ja korpimetsä on huonoja valintoja, kuten tiheät taimikotkin.

Ps. Älä kerää kiihkossa, ettet kerää myrkkysieniä  ;).

Muurahaiskarrhu

Mun lähes kaikki torvisienipaikat eteläisimmästä Suomesta Etelä-Pohjanmaalle on olleet jonkinlaista sekametsää, jossa kasvaa haapaa. Toiset on enempi haavikkoa ja toiset sammalpohjaista kuusimetsää, jossa jonkun verran haapaa.

Suomen sieniopas kertoo mustatorvisienestä seuraavaa: Kasvaa Etelä-Suomessa yleisenä lehdoissa, tuoreissa kangasmetsissä ja lehtomaisissa kuusikoissa usein avoimemmilla, sammaleisilla ruohikkopaikoilla. Vyöhykkeet I-III.

Ehkäpä vaikka kuusivaltaiseen lehtoon kannattaisi lähteä torvisienten perässä.