Ruoanlaitto ja ravintolat => Sadon säilöntä ja käsittely => Aiheen aloitti: Caderusso - elokuu 26, 2010, 15:41:43 ip

Otsikko: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Caderusso - elokuu 26, 2010, 15:41:43 ip
No, huomasin kyllä että täällä on eri kiinteä topicci "Chilin kuivatus".
Laitan nyt kuitenkin oman ketjun tänne joka toimii aloittelijan näkökulmasta hyvin.

Eli mullahan oli bubblerissa tuo yksi pirun iso Anaheim-puska ja kun piti valita tarkoin mitkä kasvit otan sisälle talveksi, Anaheimin kohtaloksi jäi kuolema syksyn ilmastossa, kunhan ensin ehdin korjata siitä sadon.
Arviolta podeja tuli joku 1-1,5 kg ja näistä oli tarkoitus tehdä chilijauhetta, joten itse etenin seuraavaa reittiä.

1. podit halkaistaan pitkittäin kahtia. Siemeniä en aikonut säästää joten halkaistut podit siemenineen uunipellille.

(http://a.imageshack.us/img59/8076/jauhatus1.jpg)

2. uuni "yläala"-lämmölle 50 asteeseen. Pelti chileineen uuniin ja puulusikka tai vastaava uunin oven väliin jotta ilma liikkuu. Jo 3 senttimetrin rakokin riittää mainiosti. Ilma kyllä ehtii liikkua. Sitten joku kello huutamaan noin 14-16 tunnin päähän ja kellon huutaessa chilit pois uunista, jolloin välitilanne näyttää suunnilleen tälle:

(http://a.imageshack.us/img839/8277/jauhatus2.jpg)

3. Kotoa jos (toivottavasti) löytyy jonkinlainen moulinexi tai yleismonitoimikone, niin chilit sinne jotta niitä saadaan vähän pienemmiksi palasiksi. (kyllä kyllä, tiedän että moulinex on merkki eikä laite..) ;)

(http://a.imageshack.us/img826/1386/jauhatus3.jpg)

4. Minuutin jauhatuksen ja hirvittävän kolisevan metelin jälkeen (josta tulee mieleen "will it blend?" -pätkät) chili näyttävät suunnilleen tältä ja nyt voi alkaa ihmetellä mihin helvettiin se 1,5 kiloa hävisi  ;D

(http://a.imageshack.us/img836/4320/jauhatus4.jpg)

5. Sitten esiin Braunin kahvimylly! Muunkin merkkinen kahvipapumylly käy ihan yhtä hyvin :) Itse jouduin tuolla chilimäärällä täyttämään myllyn kahdesti. Tässä vaiheessa kannattaa ehdottomasti laittaa pärstään kiinni jonkinlainen hengityssuojain. Itse sidoin kaulahuivin pääni ympärille ja kaivoin kaapista uimalasit vielä silmille  :D Onneksi ovikello ei soinut silläaikaa kun olin noissa pukineissa, olisi varmasti tvlupatarkastaja/kerjäläinen/kaupustelija ihmetellyt että mitä helvettiä täällä tehdään. Housuja ei tarvitse pitää tässä vaiheessa. Itse tuskin koskaan pidän kotona ollessani housuja jalassa.. joo.. mutta palatakseni aiheeseen:

(http://a.imageshack.us/img64/7623/jauhatus5.jpg)

Ja sitten huudetaan simsalabim! ja olemme juuri semiautomaagisesti muuttaneet 1,5 kiloa chilejä noin 100 grammaksi chilijauhetta  ;D

(http://a.imageshack.us/img90/9270/jauhatus6.jpg)

Omatekoinen jauhe maistuu lähes aina hyvältä  ;)
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Inca - elokuu 26, 2010, 15:46:21 ip
Oioi, hyvä ohje! Naureskelin tuolle housukohdalle  ;D Peukkua tälle!
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Rince - elokuu 26, 2010, 16:13:41 ip
Uunissa on tainnut olla lämpöä hieman enemmän kuin 50 astetta, kun chilit ovat noin tummuneet? Se uunin oma säätönamiska voi helposti näyttää 10-15 astetta väärin. Itselläni chilit säilyttivät kyllä värinsä kuivattaessa uunissa.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Caderusso - elokuu 26, 2010, 16:18:32 ip
Lainaus käyttäjältä: Rince - elokuu 26, 2010, 16:13:41 ip
Uunissa on tainnut olla lämpöä hieman enemmän kuin 50 astetta, kun chilit ovat noin tummuneet? Se uunin oma säätönamiska voi helposti näyttää 10-15 astetta väärin. Itselläni chilit säilyttivät kyllä värinsä kuivattaessa uunissa.

Tätä pohdiskelin itsekin, että se uunin oma termostaatti ei läheskään aina toimi niin kuin pitäisi. Jauheesta tuli hieman savuisen makuista, mutta silti todella hyvää. Tämä oli mun ensimmäinen kokeilu kuivattamisesta, joten olen jokatapauksessa tyytyväinen lopputulokseen :)
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - elokuu 27, 2010, 19:35:41 ip
Tosta monitoimikoneesta sain idean, ja kun sattumoisin kaapista löytyi pariakin lajia kuivattuna niin päätin kokeilla:
(http://www.obhnordica.fi/Admin/Public/GetImage.aspx?Image=/Files/Billeder/Ecom/Products/6659.jpg&Format=jpg&Width=280&&Resolution=72)
Tollasella saapi aikaan suoraan sirotinvalmista jauhetta kunhan jauhettava chili on vaan tarpeeksi kuivaa. Just jatkoin hiukan Nagajauhetta Championilla ja mahtavasti onnistui.(oma kone tosin musta, mutta tokkopa vaikuttaa lopputulokseen..) Hyvän näköstä kun yliääninopeudella pyörivä terä pitää koko jauheen lennossa lasissa:)
Nyt vaan odottelemaan että just tiskattu lasi kuivuu että pääsen jauhamaan lemon dropit.

Ilmainen vinkki: ÄLÄ HELVETISSÄ AVAA TON KANNEN KORKKIA JOS KONE KÄY! Yritin vauhdista lisätä pari palkoa koneeseen... Vieläkin huulia polttaa... ja kyseessä oli siis champion... Naga=kyynelkaasu?
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Rundari - elokuu 27, 2010, 20:18:41 ip
Ja kannattaa koneen pysähtymisenkin jälkeen venailla muutama minuutti, ainakin oma kahvimylly pistää erittäin hienoa pölyä leijailemaan.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Tomppa - elokuu 27, 2010, 21:37:40 ip
Höpöhöpö  ;D

vähän jos kutittaa tai aivastuttaa niin kuuluu asiaan..ja pöly laskeutuu...

löysin porukoiltani semmoisen noin 8 vuotta vanhan tehosekoittimen missä on 25 cm terä halkaisijaltaan..

murskaa kaiken mahdollisen ja mahdottoman...
  täytyy koittaa ruinata lainaan  ;D ;D

kahvimyllyä ajattelin ostaa..toisaalta kun tarvin niiiiiin paljon muuta sekoittajaa/isoa " blenderiä"

että tuo voi jäädä pieneksi..

toisaalta jauhaako kahvimylly paremmin....  kyllä.  :-\

nyt jos jollain on lahjoittaa mulle ja kihlatulleni omakotitalo ISOLLA keittiöllä niin saa infota....  :'(

tila loppuu prk!... :'( :'(
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: keto - elokuu 27, 2010, 21:39:35 ip
Itse kuivailen chilit yleensä kokonaiseen olomuotoon ja purkitan kuivatut sellaisenaan (optimaalisesti umpiopurkkiin silica gel-pussin kera). Jauhan sitten tarpeen mukaan pienemmissä erissä käyttöön, väittävät että aromit säilyvät paremmin näin. Ainakin itse olen huomannut omassa kokkailussani tämän olevan erittäinkin toimiva metodi, jauhelahjoitusten uhreilta on tullut samansuuntaista kommenttia.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - elokuu 27, 2010, 22:10:41 ip
Lainaus käyttäjältä: Tomppa - elokuu 27, 2010, 21:37:40 ip
toisaalta jauhaako kahvimylly paremmin....  kyllä.  :-\

Hiukan jättää joo hiutaleiseksi tuo blenderi ainakin noi pitkulaisemmat podit. Siivuina kuivatusta Championista (päärynämäinen) teki ihan pölyä.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Larski - syyskuu 06, 2010, 00:24:09 ap
Vallan pätevän olonen ohje. Justiin kans jauhoin aamulla kuivumaan laittamiani chilejä, ihan morttelilla kylläkin. Myllyn ostaminen alko taas tuntua vähä houkuttelevammalta ku keittiössä aikansa köhi pölyjä kitusistansa ja tuskaili nagalastua silmässänsä tohtimatta yrittää saada sitä chilisillä käsillään pois. Loppujen lopuksi alistuin vetämään suojavermettäki päälle. Oli jossaki määrin höynä olo huivi naamalla ja aurinkolasit päässä puoliltaöin hinkata morttelia ku vaimo tuli keittiös käymään. Caderussolta ehkä pitää ottaa jatkossa mallia ainaki noitten uimalasien osalta, astetta vakuuttavampi varuste.

Joo'o. Pääpointti tässä oli ehkä se, että jauhaminen onnistuu vallan hyvin ilman hienoja masiinoitaki. Kivinen mortteli ja jauhosiivilä pelitti mulla jälleen ihan riittävän hyvin. Henkilökohtaista mukavuutta voi tietysti lisätä tai ainaki epämukavuutta vähentää hommaamalla hienostuneemmat aparaatit.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sammal - helmikuu 24, 2011, 16:36:35 ip
Itsellä on obh nordica mylly.
Myydään nimellä kahvi mylly.
linkki--> http://www.onoff.com/online/fi/inet.nsf/vProd/50481?opendocument&markID=29-40-10

Tuohon kuvun ylä osaan tarttuu kuivattujen chilien jauhamisesta erittäin hienoa jauhetta joka on koostumukseltaan perunajauhoa ja tuonne alas jää se siemenmurska sotkuinen huonompilaatuinen jauhe.
Olen kaapinut eri jauheet eri purkkeihin.

Toi on vähän pienehkö mutta kokonaiset chilit sinne vaan  niin täyteen kun menee ja muutaman minuutin surrauksen jälkeen saat n 1kukku ruokaslusikallisen hyvää jauhetta ja sitä sotkua jonkin verran joka on sekin hyvöä mutta karkeampaa.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: THä - maaliskuu 01, 2011, 12:22:18 ip
Mikä muuten on pointti kun monissa jauheohjeissa kehoitetaan siemenet poistamaan? Itse en ole koskaan jauhetta tehnyt, ainoastaan kuivannut ja sitten sormin murskannut kuivia podeja ruokaan mielen mukaan. Enkä siis ole siemeniä poistanut tai muutakaan. Helposti nuo kuivat menevät ihan riittävän pieneksi puruksi sormissa. Kädet kannattaa pestä ennen nenänkaiveluita...
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - maaliskuu 01, 2011, 12:51:28 ip
Liekö jollakin muulla jokin muu agenda siihen, mutta itse huomasin viime syksynä kuivatellessani tollasella yleiskasvikuivurilla, että siinä kuivatessa, varsinkin ritilöitä koneesta poistaessa, suurin osa siemenistä ravisee kuivurin pohjalle ja lämpöelementtiin. Itse tykkään kuivata palot halkaistu puoli alaspäin. Tuntuis kuivuvan paremmin. Toinen mitä huomasin oli että jos blenderillä jauhettaessa ei jauha kovin kauaa jää siemenet isommiksi osiksi kuin itse chili ja näinollen hiljalleen kertyy sirottimeen kun ei mahdu ritelistä läpi ja tukkii sen. Tulipa pötkö.... Siis tekstistä...
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: linker - maaliskuu 01, 2011, 13:11:31 ip

Kuinka paljon tavallinen kiertoilmauuni kuluttaa sähköä, kun sitä käytetään 50 asteella
kuivattamiseen ?

Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: MrFrost - maaliskuu 22, 2011, 13:56:44 ip
Lainaus käyttäjältä: linker - maaliskuu 01, 2011, 13:11:31 ip

Kuinka paljon tavallinen kiertoilmauuni kuluttaa sähköä, kun sitä käytetään 50 asteella
kuivattamiseen ?

En osaa sanoa, mutta veikkaisin, että enemmän, kuin hyötykasvikuivuri.

-Timo
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: BlackWolf - huhtikuu 08, 2011, 09:16:37 ap
Alku postaukseenhan voisi lisätä siemenistä, että eihän niitä edes kannata poistaa. Tulevat kuivatuksi sitten samalla, jos varastoida meinaa. Tehokkaampaa kuin joku talouspaperi tms. systeemit. Ei homehdu ja itävyys ei kärsi noin matalista lämpötiloista ainakaan oman kokemuksen perusteella.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Jahvetti - huhtikuu 09, 2011, 18:32:01 ip
En ole törmännyt sellaiseen, että siemenet jauhautuis huonommin.
Itellä Boschin kahvimylly. Kun ei ihan täyteen tunge niin 20, max 30 sekuntia jurnuttaa niin on hienoa pölyä.
Tosin aika pieni määrä mitä kerralla saa jauhettua. Käyttöohjeessa vielä sanotaan että jos on käytetty kolme kertaa peräkkäin niin täytyy pitää tunnin tauko. Juu en oo pitäny. :)
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: linker - huhtikuu 09, 2011, 18:53:33 ip
(http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/1/17743/1288797651_img-d41d8cd98f00b204e9800998ecf8427e.jpg)

bamix myllyineen on vielä postissa, mutta tuota Moulinexiä parempaan jauhinkoneeseen en ole vielä
törmäännyt. Eikä vähään aikaan tarvitsekaan, kun noita on kolme kappaletta jemmassa.
ja värikin on oikea  :)

Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Ryhis - huhtikuu 09, 2011, 19:15:14 ip
^ Blast from the past!
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: InkRose - huhtikuu 10, 2011, 11:34:25 ap
Hohhooo, pitääpä katsella josko äiskällä on vielä tuo koneensa tallessa. Saman näköinen muuten, mutta väri oli valkoinen. Voi tietty olla ettei jouda ennakkoperintönä ihan vielä... ;)
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: paprikapää - toukokuu 12, 2011, 22:37:38 ip
Loistava ohje! Kiitos tästä!
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - toukokuu 12, 2011, 23:14:53 ip
Vielä jos tuollaisella blenderillä jauhatte, niin pitäkää mielessä että se on tarkoitettu nesteiden sekoittamiseen ts. terän laakerina toimiva nailon tms. holkki ottaa helposti kuumaa kuivana pyöritettäessä. Meikäläisellä unohtu toi hetkeks päälle niin tuli kahteen kertaan savustettua Medinajauhetta kun ehti terän akseli hiukan lämpiämään. Jos holkki ehtii sulaa vähääkään ei se ole enää tiivis ja neste pääsee moottoriin. eli voi kyllä jauhaa mutta joko pulsseina tai lyhyissä pätkissä.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Tunari - toukokuu 31, 2011, 21:06:41 ip
Tuoreista paloista siemenet kuivumaan (esim.. kertakäyttölautanen).. muutama päivä siinä, sitten minigrip (tai vast.) pussiin ja jääkappiin.... Tällä metodilla olen itse saanut parhaan itävyysprosentin siemenille...
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Jahvetti - kesäkuu 01, 2011, 08:44:01 ap
Siis hetkinen hei seis!

Siemenet muutaman päivän kuivumassa, sitten muovipussiin ja jääkaappiin?
Mikähän mahtaa olla homman nimi? :o

Kyselee/ihmettelee epätoivoinen Esp... eiku epätietoinen Hyvinkäältä.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Perhonen_Kärpänen - kesäkuu 01, 2011, 14:12:56 ip
Suomen kärsimättömin ihminen -tittelin omaavana nopeutin vähän tuota kuivausprosessia: Ensin saksilla saksimalla chileistä pientä palasta uunipellille, 100 asteessa noin tunti (luukku kiinni) ja sitten virrat pois. Antaa setin olla uunissa yön yli ja uuni taas 100 asteeseen ehkä tunniksi. Sen jälkeen on ollut jo niin kuivaa kamaa, että kivimorttelissa jauhaantuu. Eikä ole kärsineet värit taikka maut.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: wille - kesäkuu 01, 2011, 22:53:13 ip
Lainaus käyttäjältä: Perhonen_Kärpänen - kesäkuu 01, 2011, 14:12:56 ip
Suomen kärsimättömin ihminen -tittelin omaavana nopeutin vähän tuota kuivausprosessia: Ensin saksilla saksimalla chileistä pientä palasta uunipellille, 100 asteessa noin tunti (luukku kiinni) ja sitten virrat pois. Antaa setin olla uunissa yön yli ja uuni taas 100 asteeseen ehkä tunniksi. Sen jälkeen on ollut jo niin kuivaa kamaa, että kivimorttelissa jauhaantuu. Eikä ole kärsineet värit taikka maut.

Onnistuu hyvin, mutta ton jälkeen siemenet ei idä. Chilit saa näppärästi kuiviksi, mutta ensikauden siemeniä ei kannata niiden varaan laskea.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: döderö - elokuu 07, 2011, 01:07:46 ap
Podiin veitsellä viilto ja kannoista naruun tai rautalankaan ja huone oloihin, näin kuivaan tai sitten hyötykasvikuivurilla...
lisäksi pannuhuoneessa tai natikan yllä kuivaa myös hyvin (hukkalämmön hyötykäytön ABC  ;D )
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Apinamakina - elokuu 08, 2011, 18:02:03 ip
Voiko noista uunissa kuivatetuista chileistä saada jauhetta käsin jauhamalla? Kun päätin kuivattaa omat chilini ja tehdä niistä jauhetta, etteivät mene pilalle, koska muutamia ehti jo mennä.
Mutta kun olen tällainen hätäilevä tyyppi, huomasin vasta kuivatuksen jälkeen, ettei mulla ole kahvimyllyä jauhamiseen.  ;D
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: biblo - elokuu 08, 2011, 18:21:59 ip
Mortteli tai sitten voipaperin väliin ja kaulimella. Voipaperimetodilla ei tule niin hienoa jauhetta kyllä.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - elokuu 08, 2011, 23:17:40 ip
Morttelilla kannattaa varmaan jauhaa. Halpa tommonen maksaa jonkun 5-15e jos ei löydy valmiiksi. Sitten pari vinkkiä:

-Maltti on valttia. Tossa menee jonkin aikaa, joten ei kannata väsyttää itseään heti alkuun.
-Maltti on valttia myöskin siksi, että niin vähentää ilmassa leijuvan pölyn määrää.
-Kannattaa jauhaa se sitten kunnolla tasaiseksi kun kerran aloitat. Ei tuki sirotinta niin herkästi.
-Jauha vain se määrä, joka keralla mahtuu "hömpsytysvaran" kanssa purkkiin. Pysyy maut paremmin tallessa. Loput visusti kosteudelta suojaan, vaikka pariin sisäkkäiseen minigrip-pussiin.
-Voipaperia en suosittele. Ainakin oma yritykseni meni aikalailla totaalivituiksi kun terävät nurkat paineli surutta paperista läpi.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: popcornmaker - elokuu 09, 2011, 02:05:11 ap
Omat ekat jauheet jauhoin siten että kuivatut hilit pyöreä pohjaiseen kulhoon ja pyöreä pohjaisella kauhalla jauhoin niin pieneksi kuin sain. Ei siitä lopputuloksesta välttämättä tarvi tulla ihan pientä jauhetta. Lopputulos minigrip pussiin/ pusseihin. Pienet määrät jauhaa kyllä jokakodin esineillä, mutta isompiin satseihin joku mylly lienee järkevin.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Jahvetti - elokuu 14, 2011, 23:01:37 ip
Sähkökäyttöinen kahvimylly maksaa n.20-25€, miks pitää alkaa pelleilemään kaulimien sun muitten morttelien kanssa?
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Ryhis - elokuu 14, 2011, 23:27:13 ip
Lainaus käyttäjältä: Jahvetti - elokuu 14, 2011, 23:01:37 ip
Sähkökäyttöinen kahvimylly maksaa n.20-25€, miks pitää alkaa pelleilemään kaulimien sun muitten morttelien kanssa?

Koska sen 25€ voi käyttää johonkin muuhun, Fataliin siemeniin, temppuliemeen, vuokraan, naftaan.

Koska hintahaarukan 20-25€ täyttäviä kahvimyllyjä ei saa ihan joka paikasta, se aika joka käytetään Prisman tarjouksien kyttäykseen on n.100 kertaa suurempi kuin se aika mikä menee kun ne chilit hienontaa kaulimella.

Koska kahvimylly on jälleen yksi sähköhärpäke jota tarvitaan <10 kertaa vuodessa ja vie tilaa kaapissa.

Koska melkein jokaisella on kaulin, mutta suurimmalla osalla se kahvimylly on edelleen Prismassa.

;)
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: popcornmaker - elokuu 14, 2011, 23:51:51 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - elokuu 14, 2011, 23:27:13 ip
Lainaus käyttäjältä: Jahvetti - elokuu 14, 2011, 23:01:37 ip
Sähkökäyttöinen kahvimylly maksaa n.20-25€, miks pitää alkaa pelleilemään kaulimien sun muitten morttelien kanssa?

Koska sen 25€ voi käyttää johonkin muuhun, Fataliin siemeniin, temppuliemeen, vuokraan, naftaan.

Koska hintahaarukan 20-25€ täyttäviä kahvimyllyjä ei saa ihan joka paikasta, se aika joka käytetään Prisman tarjouksien kyttäykseen on n.100 kertaa suurempi kuin se aika mikä menee kun ne chilit hienontaa kaulimella.

Koska kahvimylly on jälleen yksi sähköhärpäke jota tarvitaan <10 kertaa vuodessa ja vie tilaa kaapissa.

Koska melkein jokaisella on kaulin, mutta suurimmalla osalla se kahvimylly on edelleen Prismassa.

;)

Noita sähköhärpäkkeitä on kyllä saatavilla jokaiseen asiaan.. On munankeitintä, riisikeitintä, yleiskoneita, leipäkoneita, raastimia, silppureita, miksereitä, sähköisiä tölkinavaajia jne jne. Kaikki vievät tilaa kaapeista eivätkä ole välttämättömyyksiä.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: wille - elokuu 14, 2011, 23:57:19 ip
Lainaus käyttäjältä: popcornmaker - elokuu 14, 2011, 23:51:51 ip
On munankeitintä, riisikeitintä, yleiskoneita, leipäkoneita, raastimia, silppureita, miksereitä, sähköisiä tölkinavaajia jne jne. Kaikki vievät tilaa kaapeista eivätkä ole välttämättömyyksiä.

Mun mielestä kaiken huippu oli kaverin, töpselillä seinään kytkettävä, Wok-pannu. Kaameen näppärää!!
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: popcornmaker - elokuu 15, 2011, 00:05:14 ap
Lainaus käyttäjältä: wille - elokuu 14, 2011, 23:57:19 ip
Lainaus käyttäjältä: popcornmaker - elokuu 14, 2011, 23:51:51 ip
On munankeitintä, riisikeitintä, yleiskoneita, leipäkoneita, raastimia, silppureita, miksereitä, sähköisiä tölkinavaajia jne jne. Kaikki vievät tilaa kaapeista eivätkä ole välttämättömyyksiä.

Mun mielestä kaiken huippu oli kaverin, töpselillä seinään kytkettävä, Wok-pannu. Kaameen näppärää!!

Sähkötoiminen leipäveitsi on kyllä kanssa hyvinkin tarpeellinen väline  ::)
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Ryhis - elokuu 15, 2011, 00:07:35 ap
Lainaus käyttäjältä: popcornmaker - elokuu 15, 2011, 00:05:14 ap
Sähkötoiminen leipäveitsi on kyllä kanssa hyvinkin tarpeellinen väline  ::)

Itseasiassa ainoa laite jolla saa hyytelöitä ja patéta leikattua siististi.  ;)

Mutta kotikeittiössä varmaan yksi hyödyttömimpiä laitteita.

Leipäkone on kanssa aika kova!
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - elokuu 15, 2011, 00:29:42 ap
Yhden peruskoulukaverin äitillä oli paha nivelreuma ja sillä oli kaikkia kummallisia keittiövehkeitä mm. Timpurinsahakahvalla varustettuja- ja sähköisiä veitsiä.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Jahvetti - elokuu 16, 2011, 22:53:05 ip
Eiköhän semmonen muutaman kympin mylly ole kuiteskin aika pieni investointi näissä(kin) hommissa?
Jauhetta, todella hienoa jauhetta, tulee nopeasti ja siististi.
Eikä paljon edes vie tilaa, aikuisen miehen nyrkin kokoinen laite.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: chilihardhead.fi - elokuu 16, 2011, 23:20:40 ip
Mikäs vika morttelissa tai muissa tarpeen mukaan jauhamiseen tarkoitetuissa menetelmissä on vikana?
Chilit ja muutkin mausteet säilyvät kokonaisina parhaiten ja tuommoisen sähkömyllyn putsaaminen esim. nagasta championiin siirtyessä ei ole kovin käytännöllistä mielestäni.
Jossain vaiheessa se tila ja rahakin loppuu kesken, ainakin meillä on tavannut näin käydä ???
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Jahvetti - elokuu 16, 2011, 23:26:42 ip
Ei kai niissä mitään vikaa ole.
Kukin tekee miten parhaaksi näkee.
Itse ole tullut siihen tulokseen että sähkökäyttöinen kahvimylly on omaan käyttööni se paras vaihtoehto.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: greenlife - elokuu 17, 2011, 04:49:09 ap
Lainaus käyttäjältä: Jahvetti - elokuu 16, 2011, 22:53:05 ip
Eiköhän semmonen muutaman kympin mylly ole kuiteskin aika pieni investointi näissä(kin) hommissa?
Jauhetta, todella hienoa jauhetta, tulee nopeasti ja siististi.
Eikä paljon edes vie tilaa, aikuisen miehen nyrkin kokoinen laite.

Mikä malli on noin pieni, kuulostaa hyvänkokoiselta?
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Ryhis - elokuu 17, 2011, 17:59:04 ip
Lainaus käyttäjältä: Jahvetti - elokuu 16, 2011, 22:53:05 ip
Eikä paljon edes vie tilaa, aikuisen miehen nyrkin kokoinen laite.

Mulla on kaks juuri kuvailemasi kokoista chilinmurskauskonetta. Ovat lisäksi ns. "matkamallia", eli aina mukana. Bonuksena vielä molemmat toimivat ilman sähköä ja karkeuden voi säätää portaattomasti!  ;)
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Jahvetti - elokuu 17, 2011, 20:39:19 ip
Se mun tarkoittama versio on Bosch MKM6003, muistaakseni gigantista hommattu.

Räyhiksen koneetkin varmaan toimii ihan hyvin, pölynhallinnassa saattaa tulla ongelmia ;D
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: greenlife - elokuu 17, 2011, 21:03:45 ip
Lainaus käyttäjältä: Jahvetti - elokuu 17, 2011, 20:39:19 ip
Se mun tarkoittama versio on Bosch MKM6003, muistaakseni gigantista hommattu.

Räyhiksen koneetkin varmaan toimii ihan hyvin, pölynhallinnassa saattaa tulla ongelmia ;D

:) Kiitos tarkasta vastauksesta.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sorrii - elokuu 29, 2012, 14:18:18 ip
Wanhaan ketjuun pakko laittaa kommentti!

Täähän on ihan hyvä ohje varuaksin ja jos ei ammattimaisesti kuivaile.

Itse ostin edellis-syksynä Prego-merkkisen "oikean" kuivurin "oikealla" termostaatilla eli namiskalla joka säätää vain tehoja ilman mitään termostaattia: 50 asteen asennossa meni ekat kaksi tuntia 35->50 asteessa; 3tunnin jälkeen näytti mittari [erillinen!] jo 65 ...
Prego hajosi kahden kuivauskerran jälkeen ja vein takaisin kaupaaan - rahat pois.

Tässä uunikuivauksessakin on sellainen riski että se uuni hajoaa! Itsellä havainto että muutamia kertoja kuvattuani chilejä em. metodilla niin huomasin että välillä uuni pysyi ihan kylmänä; välillä taas lämpeni; lopulta pysyi kylmänä kaikissa asennoissa! Korjaaja paikalle: uusi termostaatti maksoi hoitoineen ~200€
Tuo liesi oli vasta 3v vanha, joten tuli se korjaaja kuitenkin tilattua ..

Tuolla hinnalla jo melkein saisi kunnon kuivurin. Evermat maksaa Prismassa 249€ ...

Nyt taas on harkinnassa kuivaukset. Satoa on pääosin vielä raakana kasvihuoneessa ja ulkona. Ehkä kohta taas kämppä täynnä kypsyviä puskia ämpäreissä ja istutussäkeissä.

Uuniani en taida viitsiä uudelleen rikkoa, jos kuivattavaa kertyy enemmän kuin pari satsia. Pienet määrät [lähinnä siemeniä] on tullut ennenkin kuivailtua talouspaperin päällä esmes. digiboksin lämmössä, tietokoneen kotelossa[!] ja lämpöpattereiden päällä ym. Nyt ei vaan patteritkaan ole vielä oikein kuumia, niin pitää viritellä palovaarallisempia konsteja kuten esim. ritilöitä pakkasvahdin päälle jne. Kotilieden uunin termostaatti ei varmaan tykkää kun uuni on päällä tuntikausia luukku raollaan.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Ryhis - elokuu 30, 2012, 09:54:39 ap
Ei kai nyt uuni jumalauta hajoa jos kolme kertaa vuodessa pyörittää yön yli minimilämmöillä?
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sorrii - elokuu 30, 2012, 10:50:45 ap
LainausEi kai nyt uuni jumalauta hajoa jos kolme kertaa vuodessa pyörittää yön yli minimilämmöillä?

Mulla hajosi viime syksynä. Tokikin aika monta "yötä" tuli kuivailtua. Halvin perusliesi Gigantista: Rosenlev Kotiliesi - taisi maksaa vajaat 300€ ..

Kun sitä kuuntelee herkällä insinöörikorvalla siinä kuivausasennossa, niin termostaatti naksuttaa parin minuutin välein. Saattoihan se olla huono yksilö, perjantaikappale.

On muuten yksi ääliömäisimpiä "parannuksia" tehty tuohon malliin: Siinä on vaihdettu nuppien paikkoja niin että 1. ja 4. nuppi säätää takalevyjä; 2. ja 3. etulevyjä.
Vaikka on ollut käytössä nyt yli 5 vuotta, niin tulee tämän tästä laitettua väärä levy päälle - kutoselle tietysti. Joskus siinä on sitten ollut jotain väärän levyn päälläkin; onneksi ei tähän mennessä leivänpaahdinta tai kahvinkeitintä. Satunaiset vierailijat mun keittiössä -tytär, tyttöystävä, äiti ym- erehtyy järjestäin ...
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: PP - elokuu 30, 2012, 14:05:24 ip
Lainaus käyttäjältä: sorrii - elokuu 30, 2012, 10:50:45 ap
Mulla hajosi viime syksynä. Tokikin aika monta "yötä" tuli kuivailtua. Halvin perusliesi Gigantista: Rosenlev Kotiliesi - taisi maksaa vajaat 300€ ..

Kun sitä kuuntelee herkällä insinöörikorvalla siinä kuivausasennossa, niin termostaatti naksuttaa parin minuutin välein. Saattoihan se olla huono yksilö, perjantaikappale.

Oli taatusti huono yksilö. Minkä tahansa termostaatin pitäisi kestää kymmeniätuhansia kytkentöjä.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Ryhis - elokuu 31, 2012, 09:47:53 ap
Lainaus käyttäjältä: sorrii - elokuu 30, 2012, 10:50:45 ap
LainausEi kai nyt uuni jumalauta hajoa jos kolme kertaa vuodessa pyörittää yön yli minimilämmöillä?

Mulla hajosi viime syksynä. Tokikin aika monta "yötä" tuli kuivailtua. Halvin perusliesi Gigantista: Rosenlev Kotiliesi - taisi maksaa vajaat 300€ ..

Kun sitä kuuntelee herkällä insinöörikorvalla siinä kuivausasennossa, niin termostaatti naksuttaa parin minuutin välein. Saattoihan se olla huono yksilö, perjantaikappale.

On muuten yksi ääliömäisimpiä "parannuksia" tehty tuohon malliin: Siinä on vaihdettu nuppien paikkoja niin että 1. ja 4. nuppi säätää takalevyjä; 2. ja 3. etulevyjä.
Vaikka on ollut käytössä nyt yli 5 vuotta, niin tulee tämän tästä laitettua väärä levy päälle - kutoselle tietysti. Joskus siinä on sitten ollut jotain väärän levyn päälläkin; onneksi ei tähän mennessä leivänpaahdinta tai kahvinkeitintä. Satunaiset vierailijat mun keittiössä -tytär, tyttöystävä, äiti ym- erehtyy järjestäin ...

Jälleen nähdään, että kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita.

Aivan varmasti se saattoi olla maanantaikappale. Itseasiassa se oli maanantaikappale, koska termostaatti naksuttaa "vähän väliä" oli säädetty lämpötila mikä tahansa. Hienoa kuitenkin, että varoitit juuri ~50 asteen lämmön tuhoavan hellan kuin hellan. Äly hoi.

Ymmärrän helvetin hyvin, että kodinkoneet eivät kestä ihmisellä joka ei viidessä vuodessa opi käyttämään hellaansa.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sorrii - elokuu 31, 2012, 16:52:34 ip
LainausHienoa kuitenkin, että varoitit juuri ~50 asteen lämmön tuhoavan hellan kuin hellan. Äly hoi.

En mä sanonut että "juuri ~50 asteen lämmön"
Arvelin että termostaatti ei ehkä pidä siitä että luukku on auki - onhan se epätyypillistä käyttöä. Ja se arvelu oli peitelty kysymys viisaammille, vaan ei tarkoitettu tyhmemmälle katkeroituneelle ukolle joka ei tee muuta kuin vittuilee ihmisille lukematta tai ymmärtämättä yleensä edes mistä puhutaan ...

Tuo nuppien paikan vaihtaminen on vähän kuin autossa vaihdettaisiin jarrun ja kaasun paikkaa: kaipa sen oppisi kun tottuu, mutta varmaan 30-40 vuotta autolla ajanut välillä erehtyisikin huonolla hetkellä...
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - elokuu 31, 2012, 21:09:34 ip
Tuohon termariasiaan heittäisin, että tottakai se naksuu ~50 asteen lämpötiloissa koko ajan, katsos uunin lämpötilansäädin säätää loppulämpötilaa, ei niinkään lämmitystehoa. Jos uunia lämmitetään nyt vaikka 1000w:n vastuksilla 225:een, totta kai siinä menee kauemmin kun siihen 50:een, jonka termari saavuttaa kohtuu äkkiä. En sinänsä usko että uuninluukun aukipitämisellä olisi termarin hajoamiseen oikein muuta tekoa kuin jos valmiiksi paska termari on muutenkin jo henkitoreissaan saattaa tuollainen koko ajan naksutus liipasta sen viimeisen kerran. Se on lopulta erittän yksinkertainen kapistus, normaalisti kovia lämpötiloja kestävä termostaatti saattaa olla epätarkka sille alhaisessa lämpötilassa, mutten usko että se sitä on rikki saanut.

Tämä siis jonkinlaisen sähkömiehen mutuilua, ei tarkistettua faktaa.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Ryhis - syyskuu 01, 2012, 10:31:45 ap
Lainaus käyttäjältä: sorrii - elokuu 29, 2012, 14:18:18 ip
Tässä uunikuivauksessakin on sellainen riski että se uuni hajoaa! Itsellä havainto että muutamia kertoja kuvattuani chilejä em. metodilla niin huomasin että välillä uuni pysyi ihan kylmänä; välillä taas lämpeni; lopulta pysyi kylmänä kaikissa asennoissa!

LainausUuniani en taida viitsiä uudelleen rikkoa, jos kuivattavaa kertyy enemmän kuin pari satsia.

Lainaus
Kotilieden uunin termostaatti ei varmaan tykkää kun uuni on päällä tuntikausia luukku raollaan.

Joo ei tosiaan tullutkaan sellainen olo..eikun....tuota...siis..joo...tuli tai jotain. Taidan paukauttaa iltasella oikein kunnon jöötin hasaa niin aukeaa nämäkin kielelliset kiemurat.

Minä en kehtaisi A) tunnustaa, etten osaa käyttää liettä ja B) rinnastaa uunin namikoita autolla ajamiseen. Äläkä ukottele +20 vuotta nuorempiasi.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sorrii - syyskuu 01, 2012, 21:29:23 ip
Lainaus...sellainen olo..eikun....tuota...siis..joo...tuli tai jotain...

?!?
Mikä teksti noissa lainauksissa tuotti vaikeuksia?
Taisit paukattaa jöötisi ennekuin tulit taas rentona itsenäsi lukemaan vähän taas foorumia.

Oliko muita jotka ei ymmärtänyt??

Ukkous ei liiity mitenkään ikään. Akkamaista moista väittääkään ..
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Ryhis - syyskuu 03, 2012, 10:21:33 ap
Niin, että älä tule tunkemaan sitä mutuiluasi faktoina.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Thiikeri - elokuu 07, 2013, 11:27:12 ap
Lainaus käyttäjältä: Tunari - toukokuu 31, 2011, 21:06:41 ip
Tuoreista paloista siemenet kuivumaan (esim.. kertakäyttölautanen).. muutama päivä siinä, sitten minigrip (tai vast.) pussiin ja jääkappiin.... Tällä metodilla olen itse saanut parhaan itävyysprosentin siemenille...

Pakko kysyä, miten käy siemenille, jos ne on laittanut piltti-purkkiin (ilman kantta ja mitään paperinpalaa) kuivumaan huoneenlämpöön? Menevätkö piloille vai vieläkö on toivoa ens kautta ajatellen? Pitäiskö siemenet nyt laittaa johonkin muualle odottelemaan ens kautta tuosta lasipurkista? Mistä saa nuita pieniä pusseja, joita esim Chiliyhdistys ja FataliiSeeds käyttävät?
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - elokuu 07, 2013, 12:07:52 ip
Koeidätyksellähän tuosta varmuuden saat, tokkopa ne pilalla ovat mutta muistaakseni siemeniä suositeltiin säilyttämään pimeässä.

Pieniä salpapusseja saa vaikkapa Kärsältä tilaamalla:

http://www.chilitarvike.fi/salpapussit (http://www.chilitarvike.fi/salpapussit)

Joissain Etolassa tms olen kanssa joskus törmännyt mutta harvemmin kauheesti alle A5-kokoisiin.

Jotkut kuulemma tekee semmosista lätkäkorttikeräilyjutuista ihan kansioita missä siemenensä pitävät, itse olen säilyttänyt ihan pikkuisissa salpapusseissa ja pienessä muovilaatikossa kaapissa valolta suojattuna.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Thiikeri - elokuu 07, 2013, 12:35:10 ip
Kiitos vinkistä Mattson  :)
Laitankin nuo saman tien pimeään nurkkaan kaapin perukoille. Vai onko jokin muu paikka parempi?
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Seppo - elokuu 07, 2013, 20:02:51 ip
Minulla on tuollainen halpis-Prego jonka ostin ennen kuin luin chiliyhdistyksen fb-sivulta huonot kokemukset. No kun sellainen on, olen sitä myös käytellyt. Yleensä en mielelläni osta halpaa ja otaksuttavasti huonoa roinaa riesaksi, ennemmin vähän kalliimpi laite 10 vuoden käyttöön kerralla. Mutta tuon Pregon ostin halvan hinnan ja jonkinlaisen alkeellisen lämpötilasäädön houkuttamana, kun kuivuriin menee vain pieni osa sadosta ja käyttötarve niin ollen on vähäinen. On se nyt parisenkymmentä tuntia jaksanut jo hurista ja kuivata, eikä muutamaa ritilää käyttäessä ainakaan yläritsillä lämpö nouse taivaisiin.

amazon.co.uk:ssa nuo samat laitteet, sikäläisen maahantuojan Kiinasta tuomina ja omalla tavaramerkillään myyminä, ovat saaneet oikein hyvät arvostelut. Mutta sitäpä ei tiedä, millä kokemuspohjalla ja miten pitkän käytön perusteella arvostelut on tehty.

Minä jatkan omia kenttätestauksiani ja raportoin sitten, kun laite laukeaa.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sorrii - elokuu 09, 2013, 12:56:38 ip
Mä kirjoitin -ja haukuin- Prego-kuivurin viime (tai toissa-) syksynä. Se siis laukesi kolmannella käyttökerralla ...
Olisin varmaan ottanut kuitenkin uuden samanlaisen tilalle, vaan kun olivat loppu! Paskasysteemi on nykyään kaupoilla kun sesonkituotteita tilataan aina varovaisesti, eikä esim. kuivureita juuri löydykään [ainakaan halpoja] sesongin ulkopuolella.

Mun kokemus halpalaitteista yleensä on että kun takuuna vaihtaa kerran-pari niin voi saadakin ihan kunnollisen ja kestävän yksilön. Nykyään on laatukontrolli ulkoistettu kuluttajille ... Jouduimpa OBH Nordican Chilli mikrouuninkin vaihtamaan takuusta 2 kertaa: sitten on kestänyt jo ainakin pari vuotta ..

****

Ketjun varsinaisesta aiheesta -Tuoreesta chilistä jauheeksi kommentoin, että mä en enää jauheeksi chilejäni haluakaan! Kuivatut kokonaiset säilyttävät aromit pitempään, ja hyvä eli paras tapa minusta on käyttää niitä joku morttelilla tai paahtaa kuivalla pannulla ja liottaa tilkassa kuumaa vettä - sitten blenderillä tahnaksi, tai käytetään kuten tuoretta. Nesteen voi käyttää ruokaan tai miedompaa halutessa kaataa pois. Tuo paahtaminen [ei saa polttaa!] tuo hyvän pähkinäisen maun chiliin...
Näin meillä Meksikossa  8) 8) 8)
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: masaiman - elokuu 09, 2013, 15:55:44 ip
Joo kuivattujahan kannattaa tosiaan jauhaa käyttöön kerralla vain esim seuraavan kk:n tarpeet ja pitää loput tiiviissä pussissa. Ja ne kuivattavat kannattaa kuivata niin kuivaksi että taittaessa raksahtaa poikki taittumatta, muuten jää sellaseksi leseeksi kun yrittää jauhaa.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Fredrik-flugarn - elokuu 09, 2013, 22:05:48 ip
Itse laitan auton sisätilalämmitin seisomaan luukun päälle että puhaltaa pikkulämmöllä uuniin. Eka versio oli pahvilaatikko mutta aristi jotenkin nuo paloturvallisuusjutut...
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: Bruce Willis - elokuu 09, 2013, 23:26:43 ip
Tuo kuivaaminen kannattaa todellakin tehdä huolella ja sulkea ne tiiviisti, ettei käy kuten itselleni nyt,  ilma on niin kosteaa että jos rasia tai säilytysastia ei ole tiivis niin se kerää kosteutta ja jos yrität kuivata chilejä uunipellillä niin ne toki kuivaa hetkeksi mutta imevät kosteutta sitten huoneilmasta jos jäävät pöydälle lojumaan.

ja jos purkitat hiemankaan kosteina on astiassasi hometta  :-\
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sorrii - elokuu 10, 2013, 10:55:57 ap
Kyllävaan suuri osa vanhoista kuivatuista on nyt kuin vanhaa nahkaa.

Mulla on aika iso varasto vanhoja itse kuivattuja sekä ostettuja: Ostin talvella Coolchilestä Anchoja sekä Chipotle Moritaa. Mietityttää vähän pitäisikö yrittää noita jotenkin kuivata uudelleen!? Vaikka ovat "vetoketjupusseissa" ja osa Piltti- ym tiiveissä purkeissa. Kyä vaan se kosteus tahtoo tunkea sisään ...

Mietin tässä josko jättäisi tänä syksynä väliin kuivaukset kokonaan ja tekisi vaan tahnoja ja pakastaisi satoa. Vähän täytyy etikkasäilykkeitä tehdä ja omaa "tabascoa".
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: almaak - syyskuu 01, 2015, 00:05:06 ap
Saako normaali perusuunissa (ei siis kiertoilmauuni) vai kasviskuivurissa paremman lopputuloksen jauhatukseen ja muuttuuko maku kuinka eri tavalla kuivatellessa?
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sorrii - syyskuu 01, 2015, 00:51:34 ap
Itse kuivailin ennen tavallisella uunilla: lämmöt ~60 ja puu-kapusta luukun välissä. Hajosi uunista vaan sitten termostaatti ja korjaus maksoi 250€  ???
Ostin sitten kuivurin Honkkarista ..

Oon kokeillut "pakastekuivaustakin"!
Laitoin siis pakastekaapin yläosassa olevaan matalaan vetohyllyyn kerroksen talouspperia ja chilit sen päälle. Pakastmen kosteudenpoisto on niin tehokas, että chilit kuivuvat parissa viikossa ... ;-)

Jauheeksi kylläkään en ole koskaan jauhanutkaan chilejäni. Kokonaiset säilyvät paremmin; niistä teen ruoanlaittoon tahnan sitten perinteisesti tai teen blenderillä rouhettä myllyyn vähän kerrllaan.
Otsikko: Vs: Tuoreesta chilistä jauheeksi, kuvitettu ohje.
Kirjoitti: sorrii - syyskuu 01, 2015, 02:04:12 ap