maaliskuu 28, 2024, 10:23:12 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Cantina West, Helsinki

Aloittaja Kiksi, helmikuu 04, 2010, 23:24:55 ip

« edellinen - seuraava »

Kiksi

Moi vaan.

Tulin hetkisitten otsikon ranvintolasta ja täytyy myöntää heti alkuun että oli positiivinen yllätys.

Chili harrastus on tehnyt sen, että en enää voi Suomessa tilata ravintolasta mitään "tulista". Hyvällä tuurilla jopa maistan tulisuuden. Vikahan ei siis ole minussa, vaan siinä että suomalaiset ovat keskimäärin suhteellisen nössöjä mausteisen ruuankanssa.

Nyt kävi kuitenkin toisin. Alkuruuaksi oli cheddarilla täytetyt friteeratut jallut ja pääruuaksi otin seepraa chipotlen ja pariloitujen bataattien kanssa. Onneksi ei tarvinnut itse maksaa =).

Jallut olivat isoja, paikanpäällä tehtyjä, joten kyseessä ei ollut mikään valmispakaste. Itseasiassa paikka mainostaa, että kaikki kastikkeet ja salsat tehdään oman keittiön voimin. Hyvä niin.

Seepra oli hyvää, mutta ei mielestäni eronnut olennaisesti naudasta. Tulisuus oli lisukkeissa ja kastikkeessa sopivaa chiliharrastajallekkin. Tosin muu porukka oli hieman vähemmän "cool". =D

Seurueeseen kuului myös kaksi vegaania ja he kehuivat makua ruuan rakennetta. Erityis mainita tuli papujen maistamisesta. Minulle valaistiin että isojen papujen maustaminen voi olla haasteellista, kun marinadi jää pavun pinnalle.

+ Hyvää ruokaa
+ Oikeasti tulista ruokaa
+ Kaikki soosit omasta keittiösta
+ Villilänsi aiheinen sisustus

- Tarjoilija ei heti ymmärtänyt mitä vegaani syö ja toi eläinperäisen alkuruuan vegaanille.
- Menu oli hieman sekavan oloinen
- Vesi oli koko ajan loppu pöydästä  ;)
- Hanassa vain Sandelssia ja Olvia. Pullo oluet turhan kalliita

Kaikesta pikku fibasta huolimatta SUOSITTELEN!

Onkos muilla kokemusta paikasta?

-K-






Chiliyhdistyksen jäsen 642

Rankkapanda

Itse tuli yksi päivä käytä taas Cantinassa ja ruoka oli yhä yhtä hyvää kuin aikaisemminkin. Täytetyt jalapenot ovat todella hyviä, mutta olisipa sitä frittitaikinaa vähemmän, koska enemmän sitä jalapenoa haluaisin siitä maistaa. Mutta hyvää silti. Pääruoaksi kaverin kanssa puoliksi jokin parilla pannu tai vastaava, ja jumaleissön jäi kyllä ranskalaiset syömättä ja sipuli-paprika paistosta, koska annokset ovat runsaat, paino sanalla runsaat. Ja erityismaininta, että salsa on parasta mitä tähän mennessä suomen ravintoloista löytänyt. Suosittelen, ihan jo sen takia, että tekevät itse todella paljon keittiössään.

ana198

Selkeästi paras Tex-mex suomessa. Ainoa paikka koko maassa missä friteeratut jalapenot ei ole pakastepaskaa, pääruoat sensijaan ei ole kovin ihmeellisiä. Usein meikällä onkin ollut tapana käydä vetämässä Cantinassa ainoastaan jalopeenot alkuun ja sitten Bamboo Centeriin tuliselle currykanalle:)

Kourinikoa

Cantina Westissä on näemmä meneillään 23.5 asti chili-viikot. Tarjolla kotimaisia, tuoreita chilejä Heinän tilalta. Lisätietoja: http://www.cantinawest.net/page.php?action=calendar&event_id=26&language=1

MikaK

Doc Evilin ja Rankkapandan kanssa käytiin syömässä chiliviikon sapuskoja.  Naposteltavaksi tuotuun salsaan lisäsimme ostamaani Do Bomb Beyond Insanity-soosia. Alkupaloiksi otimme juustotäytteiset jalapenot. Hyvä annos, kun jokaiselle riitti kaksi jalapenoa. Itse en olisi enempää kaivannutkaan, koska aika tuhti annos juuston ja frittitaikinan kanssa. Chiliviikon ruuista itse vetäisin antilooppimenun.

Alkuruokana vuohenjuustosalaatti makeilla Homero-chileillä oli hyvä ja chilit ansaitsevat erikoismaininnan. Ei tulisia, mutta erittäin maukkaita ja makeita. Toivottavasti Pena tarjoaa näitä myös ostettavaksi, koska tiedän yhden joka tilaa kyllä. Pääruokana antiloopin pihvi bataatilla ja uuniperunalla. Päällä jaluviipaleita ja chilirouhetta. Tulisempi annos muttei missään nimessä mikään erityisen tulinen. Sellainen sopiva tulisuus, mikä menee laajemmallakin sektorilla syöjiin. Kokonaisuutena maukas annos, ehkä kastikkeeseen olisi voinut laittaa vielä jotain tulisuutta. Nyt kastike jäi vähän tomaattisoosin tasolle. Jälkiruoka hedelmäsalaatti mojitosorbetilla oli ihan ok, mutta chilisyys jäi täysin huomaamatta sekä hedelmäsalaatti oli aika peruskamaa. Mojitosorbetti sitä vastoin oli erittäin hyvä, joten sen ansiosta annos kokonaisuutena oli onnistunut.

Voin suositella chiliviikon ruokia, joskaan tulisuus ei ole selkeästi ollut ruokien ykkösjuttu vaan on haettu maukkaita chilejä. Pitäisin tätä hienompana tekona kuin erittäin tulisten annosten tarjoamista. Uskoisin maukkaiden ja hyvien chiliruokien levittävän paremmin chilikulttuuria kuin pelkkien tulisten settien tarjoamisen.

Chilivarvas

Cantina Westissa menossa CHILIVIIKOT 20.8.- 27.9.

Menu: http://www.cantinawest.net/liitteet/cantinachili14menukortti2.pdf

Joku jo käynyt nappaamassa 50€ lahjakortin haasteesta?

WINGS OF DEATH!!!
Tulinen 500 g kanansiipiannos!
Jos saat syötyä annoksen 30 minuutissa, saat
50 euron arvoisen lahjakortin ravintolaamme
ja kuvasi Cantinan Hall of Fameen!
A super hot platter of chicken wings!
If you manage to eat 500 g of wings in 30
minutes, you get a 50 € voucher to Cantina West
and your picture on our hall of fame!
19,90 €