Auringon polttama, kuvat oireista

Aloittaja Chiliharri, huhtikuu 09, 2017, 22:18:38 ip

« edellinen - seuraava »

Chiliharri

huhtikuu 09, 2017, 22:18:38 ip Viimeisin muokkaus: toukokuu 22, 2017, 15:01:44 ip käyttäjältä Chiliharri
Chilifoorumilla on monessakin paikassa keskustelua tuon auringon valon raakuudesta siihen tottumattomille kasveille.
Laitan myös tänne alueelle uuden kuvitetun aiheen, kun en haulla löytänyt jne..
Siis omille kasvatuksille osui (jälleen  ;)) tänä keväänä tuollainen arpaonni. Yksi joulukuun 2016 alussa idätetyistä,
ja tuossa time-lapse videossakin esiintyneistä oli sitten kuitenkin liian lähellä ikkunaa.

Vaikka kyseessä on Suomessa normaali "kolmelasinen" ikkuna , niin luonnonvaloa oli liikaa:


Oireet näkyvät onneksi vain noissa puutikulla osoittamassani kolmessa lehdessä.
Ensimmäinen kerta minulla, kun tulee vaurioita ikkunan läpi. Toisaalta tuo ikkuna onkin noin suuntaan 110, eli aurinko paistaa kasveille vielä suoraan etelästä.

Tässä tarkensin kameran noihin talvetettaviin ylivuotisiin, joista mikään ei osoita merkkejä liiallisesta uv säteilystä tai vastaavasta:



EDIT 20.4.2017: Laitan tähän alle muutaman löytämäni linkin aiheeseen liittyen.
Tämä on ketjussa myöhemmässä viestissä linkittämäni englanninkielinen tutkimus,
johon löysin suomenkielisen viittauksen T&T lehden sivuilla

Tässä on toinen tutkimus, jossa on suomalaiselta vaikuttava nimi tekijänä.
Kopio Part I Abstractista:
"Photosynthetic eukaryotes house two photosystems with distinct light absorption spectra.
Natural fluctuations in light quality and quantity can lead to unbalanced or excess excitation,
compromising photosynthetic efficiency and causing photodamage."

Eli tuosta voi päätellä maallikkona äkillisen valon määrän vaihtelun voivan aiheuttaa valovaurioita!
Liittyykö tähän sitten aina UV? Tätä aihetta kun vaikka joku foorumilainen osaisi avata.

EDIT 22.5.2017: Kannattaa lukea viesti #10, jossa on tuoreet kuvat kasvihuoneessa tulleesta polttovioittumasta.
Vauriot ovat selkeästi nopeammin tapahtuneita ja pahempia, mutta samankaltaisia kuin tässä viestissä.

Huru-ukko

Sis siirsitkö tuon vaurioita kärsineen siihen lasin eteen, vai oliko se koko ajan siinä. Silloin siihen ei auringon pitäisi pystyä.

Outoa, ajattelisin että aurinko ottaa kiinni kaikkein eniten niihin lehtien alueisiin, jotka saavatkin eniten aurinkoa.

Itsellä ei muistaakseni auringon polttamia ole ollut, joten vaikea kuvasta arvioida, mutta tulee mieleen joku lehtien alapinnoilla majaileva ötökkä. joka syö sieltä solukkoa.

Chiliharri

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - huhtikuu 09, 2017, 22:43:12 ip
Sis siirsitkö tuon vaurioita kärsineen siihen lasin eteen, vai oliko se koko ajan siinä. Silloin siihen ei auringon pitäisi pystyä.

Outoa, ajattelisin että aurinko ottaa kiinni kaikkein eniten niihin lehtien alueisiin, jotka saavatkin eniten aurinkoa...


Ei tätä kuvaa ole mitenkään manipuloitu muuten, kuin autoin kasvin lehtiä tuolla puutikulla saadakseni vauriot paremmin näkyviin. Ei siis ole koko ajan ollut lähes lasissa kiinni - vaan ainoastaan nelisen viikkoa ruukutuksen jälkeen. Toisessa kuvassa kasvi on siirretty, että sain kuvattua tarkemmin.
Olen ainakin yrittänyt laittaa tänne kokemuksista mahdollisimman totuudenmukaista tietoa, enkä ihan "mutuarvioita" :)

Lainaus
...Itsellä ei muistaakseni auringon polttamia ole ollut, joten vaikea kuvasta arvioida, mutta tulee mieleen joku lehtien alapinnoilla majaileva ötökkä. joka syö sieltä solukkoa.


Mulla taas on ollut monta kertaa aikaisemmin parvekkeella keväällä, kunnes olen oppinut ainakin jotain kantapään kautta.
Mutta ei tosiaan kolmikerroksisen lasin läpi, jota pidän itsekin tosi outona. Siksi laitoinkin tämän postauksen  ;)
Olen lukenut, että lasin pitäisi suodattaa UV alueen melko hyvin. Sellainen vaihtoehto tuli mieleen, että lähellä oleva sälekaihdin heijastaisi jotenkin ja voimistaisi säteilyä.
Seurailen tuota, kunhan aurinko taas paistaa, kun kyllä tähänkin vaurioon olisi kiva tietää syy.
Ainoa muu ulkoinen häiriö mikä tuli mieleen, on tuo mosaiikkivirus. Täällä ei kuitenkaan ole käynyt kukaan tupakoitsija, ja muut kasvit näyttää voivan hyvin.
Jos sinulla on joku "ötökkä" tiedossa joka tekee tuollaista jälkeä, niin kerro.

Tässä on samoista siemenistä idätetty kaveri eli C.Pubescens 'Manzano Orange':



Tämän ruukutin samalla kerralla, ja molempia on lannoitettu samalla tavalla. Ainoastaan se majailee puoli metriä kauempana ikkunasta osittain muiden kasvien takana. Kasvi on terveen näköinen, kuten kaikki muutkin tuolla samalla pöydällä olevat. Sen sijaan alalehdet ovat ylälehtiä hieman vaaleamman vihreitä, mikä on kokemukseni perusteella täysin normaalia. Tarkkasilmäinen huomaa tuon vaurion eräässä alalehden ulkoreunassa. Se on minun teloma.

Chiliharri

Nyt on 6 päivää vierähtänyt tuosta ketjun ensimmäisen viestin kuvien otosta. Aurinkokin paistoi harmaan pilvisellä viikolla sen verran, että sälekaihtimet tekivät varjoja.
En huomannut mitään erityistä heijastumaa niitä käännellessä ainakaan näkyvän valon alueella, josta olisi aiheutunut tuollainen vaurio ikkunanvieruskasvin lehtiin.

C.Pucenscens kasvien paikat vaihdoin tuolloin vauriot havaittuani päittäin. Otin eilen pari kuvaa lisää:


Vaurioituneita lehtiä oli itse asiassa kolmen sijasta neljä kappaletta, joista yhtä en huomannut ensin. Mutta sen vauriot näkyvät jo tuossa ekan viestin kuvassa.
Tänään kiinni on vielä yksi lehti noista, kun tämän viestin oikenpuoleisen kuvan lehti irtosi juuri ennen kuvausta kasvia käännellessä.

Että näin tälläkertaa, varmuuttahan vaurion aiheuttajasta ei tietenkään ole. Kun ei sitä voi millään mitata, evätkä nuo kerro :-X
Jokatapauksessa epäilen edelleen polttovioittumaa, kun muissa lehdissä ei ole enää uusia vaurioita. Olosuhteet lukuunottamatta auringonpaistetta sekä lannoitus ovat säilyneet käytännössä samanlaisina.

Ezmo

Ei tuo minun mielestä polttoviotukselta näytä. Mulla menee ainakin Montufarin lehdet tuon näköisiksi monestikkin. Juuri kävin katsomassa, niin pari lehteä taas alkoi näyttämään tuolta. Ne tosin on alimmaisia karsiutuvia lehtiä. Ikkunoitten läpi en koskaan oo saanu kasveja uv säteilyn takia palamaan, mutta siitä ne ei tykkää kun kasvavat lasiin kiinni.

Chiliharri

Lainaus käyttäjältä: Ezmo - huhtikuu 16, 2017, 16:27:13 ip
Ei tuo minun mielestä polttoviotukselta näytä. Mulla menee ainakin Montufarin lehdet tuon näköisiksi monestikkin.


Miltäs sitten polttovioitus näyttää sinun mielestä? Minulla se on näyttänyt aikaisemmin juuri tuollaiselta, eli lehtiin ilmestyy terävärajaisia kuivia alueita kuten noissa tarkoissa kuvissa. Samalta näyttää minun silmään muittenkin julkaisemat kuvat polttovioittumasta. Jos katsot kuvia tarkkaan, niin huomaat etteivät kyseessä ole alalehdet. Nuo yksittäiset neljä lehteä ovat juuri tuolta aurinkoisen ikkunan puolelta. Epäilisin noiden lehtien olleen olemassa, kun siirsin kasvin tuohon paikalle maaliskuun 9 päivä.

Lainaus
Juuri kävin katsomassa, niin pari lehteä taas alkoi näyttämään tuolta. Ne tosin on alimmaisia karsiutuvia lehtiä. Ikkunoitten läpi en koskaan oo saanu kasveja uv säteilyn takia palamaan, mutta siitä ne ei tykkää kun kasvavat lasiin kiinni.


Laitahan kuvia karsiutuvista alalehdistä, jotka näyttävät tuollaiselta. Minun kasveissa alalehdet joskus kellastuvat tasaisesti ajan kuluessa, ennen kuin tippuvat. Sellainen on ihan tuttua ja normaalia varmaan useimmille vuosia chiliä kasvattaneelle. Jos meinaat kumota tämän epäilykseni, niin toivoisin vähän parempia perusteluita ja todisteita muusta aiheuttajasta. Kaikki havaintoni puoltavat tuota auringon valon aiheuttamaksi, mutta toistan itseäni että vaikuttaa oudolta.

Mutta tällaiseen törmäsin netissä:
http://www.qmul.ac.uk/media/news/items/se/124475.html
Tuo on tieteellinen tutkimus, joka liittyy vähän tähän aiheeseen. Harmi vaan, etteivät tarkemmat tulokset taida olla julkisia (ja ilmaisia).

Ezmo

Eihän se kuvan ottaminen silloin onnistu kuin oikein yrittää. Tossa näkyy kuitenkin vähän kaks tuollaista vaaleaa läikkää tummana ja keltaisia pisteitä joista nuita muodostuu lisää.


DP:n kuvassa näkee hyvin palovaurion, kun on vitivalkoista "paperia" nuo palaneet kohdat ja lehti on muuten terveen vihreä. Mulla tuli viimme kesänä Peruvian rokotoon palojäljet, kun sisältä vein ulos, eikä hallaharso pysynyt paikallaan. http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=5805.msg313394#msg313394

Chiliharri

Lainaus käyttäjältä: Ezmo - huhtikuu 16, 2017, 22:17:35 ip
Eihän se kuvan ottaminen silloin onnistu kuin oikein yrittää. Tossa näkyy kuitenkin vähän kaks tuollaista vaaleaa läikkää tummana ja keltaisia pisteitä joista nuita muodostuu lisää.

   Mielestäni vaurio ei (kuvasi perusteella) näytä samanlaiselta, kuin nuo minun laittamat kuvat ongelmasta. Kerrot lisäksi niiden muodostuvan ensin kellastumisesta.
Harmi jos et siis saanut otettua, kuin tuon yhden lähikuvan? Kauempaa otetusta ja useammasta kuvasta voisi saada uskottavamman kuvan siitä, mikä on tilanne.
Eli kuinka paljon vaurioita, missä kohdin kasvia jne.. Kuitenkaan minä en lähtisi kertomaan kuvasi perusteella aiheuttajaa kuvan laittajalle.

   Nuo minun kuvaamat näyttivät ilmestyneen kuin tyhjästä juuri noihin neljään ikkunanpuoleiseen lehteen. Siis täysin terveeseen ja vihreään, sekä melko nuoriin lehtiin ilmestyi vaaleita alueita. Kun kasvit ovat tämän kevään tuotoksia. Laskin tuosta täysikokoisesta (=koneellani) kuvasta neljässä lehdessa olevan ainakin 18 "paperimaista" kohtaa, jotka ovat omaan silmään vaaleanruskean ja valkoisen välillä, sekä reuna-alueella tummempaa ruskeata.

Lainaus
DP:n kuvassa näkee hyvin palovaurion, kun on vitivalkoista "paperia" nuo palaneet kohdat ja lehti on muuten terveen vihreä.


   "Vitivalkoinen" (näytöllä RGB 256,256,256) on oman värinäön ja mielipiteen mukaan huono kuvaus palovaurion ulkonäöstä. Sellaista kutsutaan kuvassa puhkipalaneeksi kohdaksi.
Linkittämässäsi ketjussa on myös muilla tullut vaurioita kolmen lasin läpi.
Noista minunkaan 9.4. laittamistani kuvista ei tietysti nää kaikkea, johon vaikuttaa osittain alhainen resoluutio. Vaikka latasin täysikokoiset 8MP kuvat koneeltani.
Huomasin tuossa jonkin aikaa sitten, että täälläkin jossain ketjussa mainitsemani ja käyttämäni photobucket pienentää noita ladattavia kuvia. Eli ei ole sekään ihan toivotunlainen ainakaan maksuttomana versiona.
   Mutta ei hätää! Laitanpa alkuperäisestä cropatut kuvat, joiden pitäisi näkyä pikseli pikseliltä.
Nämä on nyt säädetty harmaakortin mukaan .cr2 tiedostoista, joten säätäkää ne monitorit  ;):



   Nuo kuvat sain otettua seuraavana päivänä, kuin ensimmäisen kerran huomasin nuo vauriot. Tänään tippui viimeinen noista neljästä, eikä mitään vastaavaa ole edelleenkään muissa lehdissä.

   Löysin netistä huonosti juuri chiliin liittyvää sunburn/sunscald kuvaa, mutta tässä yksi "kansainväliseltä" foorumilta: http://thehotpepper.com/topic/33861-sun-burnt-leaves/
Tuolla tuntuu olevan aiheuttajasta melko yksimielisyys, vaikkei kuvassa ole pelkkää valkoista.

   En viitsi väitellä tästä asiasta enempää, mikäli kukaan asiasta oikeasti enemmän tietävä ei esitä vakuuttavampaa näyttöä.
Tarkoitus oli laittaa tänne aluelle ketju havaitsemastani äkillisestä häiriöstä, jonka olosuhteista useampi viittasi auringon valon aiheuttamaan vaurioon.
Johon muutkin voisivat laittaa KUVIA mahdollisista auringon polttovioittumista.
   Mutta en siis ainakaan halua ruokkia trollia <piste>

PP


Chiliharri

Lisäsin tekstiä tuohon avausviestiin (EDIT 20.4.2017), jossa on nyt linkkiä tutkimuksiin aiheeseen liittyen. Olisi kiva kuulla, jos tutkimus aukenee enemmän jollekin.

Chiliharri

toukokuu 22, 2017, 14:56:22 ip #10 Viimeisin muokkaus: toukokuu 22, 2017, 15:03:40 ip käyttäjältä Chiliharri
Nyt tulee sitten kuvia melko varmasti auringon polttamasta chilistä   :( ??? ;)

Kerrompa aluksi tapahtuneen lyhyesti. Kannoin ensimmäiset kasvit (Kaikki pubet ja baccat 8 ruukkua) kasvihuoneeseen perjantai-iltapäivällä 19.5..
Tänne oli ennustettu melko pilvistä mutta lämmintä säätä, joten en huolestunut auringosta. Launtain olin pois, mutta kuulin auringon sittenkin helottaneen lähes pilvettömältä taivaalta!
Sunnuntaina kiikutin loputkin chilit kasvihuoneeseen, ja huomasin yhden kasvin ottaneen sitten selvästi osumaa auringosta.
Halusin tietysti ottaa kuvat illemmalla sopivassa valossa - ennen sen harsokankaan  :thumbup: laittoa.

Kyseessä on tosiaan ylivuotinen Rocoto 'Montufar':


Eli juuri nuo eniten auringossa olleet (kuvissa) ottivat eniten osumaa, ja kyllä joihinkin muihinkin jonkinlaista merkkiä tuli ja varmasti tulee.
Tässä vielä tarkemmin tuon lehden ulkonäkö:


Näiden perusteella voin kokemuksella sanoa, että kyllä tuo ketjun aikaisemmissa viesteissä käsittelemäni 'Manzano Orange' tapaus näytti aika samanlaiselta.
Tänään ei vielä näy noissa muissa pahempia vaurioita, ja toivottavasti "myöhästynyt" harsokangas suojaa.

Huru-ukko



Tämä ei ole chili, mutta tässä on auringon polttojälkiä.

Sinun ruskettuneita lehtiäsi pidän pelkästään lehtinä, jotka kasvi on päättänyt pudottaa ja ottaa niistä lehtivihreän pois.

Chiliharri

Tässä on tilannepäivitystä edelliseen viestiini. Oletinkin kokemukseni ja ensinäkemän 21.5. perusteella, ettei palovaurioita ehtinyt tulla tuon enempää.
Jonkin verran - ehkä kymmenkunta - lehdistä kärsi auringon polttamasta näissä kahdessa Rocotossa auringonpuoleisella seinällä.
Toisella varjoisemmalla seinällä olevat eivät muuttuneet havaittavasti. Sillä puolella talo estää iltapäivän auringon.

Kuvasta ei näe läheskään yhtä hyvin, kuin luonnossa noita vaurioita:


Ja tässä otin vielä lähikuvan tuosta eilisestä pahiten vaurioituneesta:


Nyt jo irronneessa lehdessä näkee nopean etenemisen. Tuo eilisen jälkeen ilmestynyt vaalea melko terävärajainen "täplitys"
on vaikea saada kuvaan aidonnäköisenä, mutta tulee mieleen ehkä joku sametin hehku tvs.