maaliskuu 28, 2024, 10:15:18 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Chilifoorumi.fi paidat, pipot ym

Aloittaja Janne, syyskuu 24, 2012, 20:37:15 ip

« edellinen - seuraava »

Janne

Nonii,

alkaa chilifoorumikin olemaan siinä iässä että jotain pientä kivaa oheissälää on suunnitteilla. Teetätin yhden t-paitamallin tuossa ja samaa kuvaa voi käyttää toki myös mukeissa, pipoissa ja missä ikinä keksiikin.

Tyyli ei ehkä ole konservatiivisille Aikuisille ihmisille suunnattu, joten avataan tässä samalla tuon chiliwikilogokisan innoittamana myös Chilifoorumi.fi -paitakuvakisa. Kisa on avoin eikä sido mihinkään, eikä kuvaan lähetettyjä kuvia käytetä allekirjoittaneen toimesta mihinkään muuhun kuin oheistuotteiden painattamiseen halukkaille. Tässä kallo-logossa on kuvan alla paikka tekstille johon voi halutessaan painattaa fooruminickinsä, nimensä tai ihan mitä hyvänsä keksiikin. (yleispäteviä logotekstejäkin muuten voi ehdotella)

Sekä näiden nyt jo mietittyjen että mahdollisten uusien mallien painattamisella ei ole tarkoitus tehdä bisnestä joten myyn tuotteet sisäänostohintaan, ainoastaan pakkauskulut lisään hintaan. Ihan käytännön syistä hoidan myynnin ja postituksen kuitenkin chilikaupan kautta, jolloin laskutukset ja muut onnistuvat luontevasti ja kaikille helpolla tavalla, maksu kun onnistuu silloin tarvittaessa myös verkkomaksulla.

Tarkat hinnat ja tuotetiedot ilmoitan lähiaikoina kunhan saan ne painotyön tekijältä. Joka muuten on luonnollisesti suomalainen pienyrittäjä.
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

wille

Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

ChiliChillailija

Lainaus käyttäjältä: wille - joulukuu 15, 2012, 20:47:37 ip
Mitenkäs tämä projekti etenee?

Ei ilmeisesti kovin hyvin, kun ehdotuksia ei ole tainnut oikein tulla.  ;)
PÄIVÄKIRJANI 2013
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=11915.

CHILIBLOGINI Uusin blogikirjoitukseni on:
http://chillailijanchilit.blogspot.fi/2013/07/satoa-tulee.html

"jokainen meistä on joskus aloittelija, toiset loppuelämän" ~Hessi

Macex

Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - joulukuu 18, 2012, 19:45:06 ip
Lainaus käyttäjältä: wille - joulukuu 15, 2012, 20:47:37 ip
Mitenkäs tämä projekti etenee?

Ei ilmeisesti kovin hyvin, kun ehdotuksia ei ole tainnut oikein tulla.  ;)
Ei ole tullut parempia ehdotuksia, muotoillaan asia näin.

Hallituksen jäsen 2011-2012, 2012-2013
Tampereen alajaoston puuhamies -2011-2012-2013-
2013
Kuiva ja Naseva.

LupeKani

Veikkaisin, että sellaisella osastolla tämä viesti jota ei tule tarkistettua ihan joka päivä. Kiinnostusta voisi kysellä vaikka tuolta muut harrastukset ja elämä osiosta tai muualta.

Täti-E

Muotoilen näin: ei juuri innosta osallistua enään näihin logokilpailuihin, vaikka graafisia juttuja tykkäänkin väsäillä. Ai miksi? No katsellaan sitten lisää kun saan yhdistykseltä/foorumilta tietooni edellisen voittamani ( voitinko?) palkinnon uudesta jäsenkortista. Tuleekos ne edes käyttöön, tai jossei tule pitäisi kuitenkin luvattu palkinto hoitaa,olikin sitten voittaja kuka tahansa.

Tee mielensä pahoittanut.

Janne

Kyyl noita paitoja voidaan teettää koska vaan tuolla aloitusviestin logolla!
Muita vaihtoehtoja ei ole kuulunut...
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

wille

Lainaus käyttäjältä: Janne - joulukuu 27, 2012, 17:07:38 ip
Kyyl noita paitoja voidaan teettää koska vaan tuolla aloitusviestin logolla!
Muita vaihtoehtoja ei ole kuulunut...

Tätäpä juuri tarkoitinkin. Mulle ainakin kelpaisi.

Jos vaihtoehtoja haluaa miettiä, niin voisihan tuon chilifoorumin logon

painattaa mustalle paidalle. Tai jos Jannen alkuperäisessä on liikaa tavaraa, niin pelkästään tuo kuvan kaareva "chilifoorumi.fi"-teksti?
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: wille - joulukuu 29, 2012, 18:09:01 ip
Lainaus käyttäjältä: Janne - joulukuu 27, 2012, 17:07:38 ip
Kyyl noita paitoja voidaan teettää koska vaan tuolla aloitusviestin logolla!
Muita vaihtoehtoja ei ole kuulunut...

Tätäpä juuri tarkoitinkin. Mulle ainakin kelpaisi.

Jos vaihtoehtoja haluaa miettiä, niin voisihan tuon chilifoorumin logon

painattaa mustalle paidalle. Tai jos Jannen alkuperäisessä on liikaa tavaraa, niin pelkästään tuo kuvan kaareva "chilifoorumi.fi"-teksti?

Mulle kelpaa tuo ilman kaarevuuttakin! Pienenä tuo logo rintaan (esim 15*3cm) ja isona selkään (esim. 40*8cm)

Itseasiassa innostuin niin, että kyselenkin tuota painatuskustannusta heti ensi viikolla. Onko Janne tuota sapluunaa jo jossain painossa? Sen sapluunan teko kun on se kallein vaihe...
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Kärsä Babar

Tuossa on ainakin Hämeenkyrössä Vaasantien varressa yksi firma mikä tekisi ihan kohtuulliseen hintaan pienempiäkin määriä.
Tutustukaa kasvatustarvikekauppaani:
www.chilitarvike.fi
Tampereella ja Helsingissä myymälät!
Chilitarvike myös Facebookissa:
http://www.facebook.com/pages/Chilitarvike/182891188480903

jaolsten

-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

PP

wille

joulukuu 29, 2012, 18:52:26 ip #12 Viimeisin muokkaus: joulukuu 29, 2012, 18:54:17 ip käyttäjältä wille
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - joulukuu 29, 2012, 18:35:21 ip

Mulle kelpaa tuo ilman kaarevuuttakin! Pienenä tuo logo rintaan (esim 15*3cm) ja isona selkään (esim. 40*8cm)

Tarkoitin siis tota Jannen alkuperäisen kuvan kallon yläpuolelta löytyvää chilifoorumi.fi-tekstiä.

Muistetaan sitten painattaa laadukkaille paidoille, oli painatus sitten mikä tahansa näistä. Maksan mielelläni laadukkaasta paidasta sen 5-10€ enemmän, kuin jostain pesussa muodottomaksi virttyvästä, saumoista ratkeilevasta rätistä.

PS. Olen Jaolstenin kanssa samoilla linjoilla tuon painatuksen asettelusta.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

PP

joulukuu 29, 2012, 19:03:24 ip #13 Viimeisin muokkaus: joulukuu 29, 2012, 19:07:13 ip käyttäjältä PP
R-collectionin paitoja laadukkaampia saa hakea. Ei ole halpoja, enkä tiedä painatuksen hintaa, mutta kannattaa kysyä.

Edit: Perus-t-paidat näköjään 17 e/kpl, mutta määräalennuksia luulisi saavan.

wille

Lainaus käyttäjältä: PP - joulukuu 29, 2012, 19:03:24 ip
R-collectionin paitoja laadukkaampia saa hakea. Ei ole halpoja, enkä tiedä painatuksen hintaa, mutta kannattaa kysyä.

Hyvä tietää.

Jos haluaa hyvän ja halvan, pitää ostaa molemmat.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

jaolsten

Pitääkö sen olla t-paita? Entäs pikeepaita? Tai sellanen reteempi lyhythihainen kauluspaita?

Ihan vaan ehdotuksena..
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

wille

joulukuu 29, 2012, 19:57:01 ip #16 Viimeisin muokkaus: joulukuu 29, 2012, 20:02:59 ip käyttäjältä wille
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - joulukuu 29, 2012, 19:53:01 ip
Pitääkö sen olla t-paita? Entäs pikeepaita? Tai sellanen reteempi lyhythihainen kauluspaita?

Ihan vaan ehdotuksena..

T-paitaa ainakin itse käytän mieluummin/useammin. Mutta täytyisi kai kartoittaa mitä jengi haluaa. Kyllähän tollanen worker-paitakin aika naseva olisi, kunhan saadaan hinnat kohdilleen!

Olisihan sitä käyttöä hupparillekin ja miksei long sleevellekin. Viimeksi mainituissa logo voisi olla hihassakin. Eli varmaan olisi hinkua koko tuoteperheelle, kunhan tilauksia tulisi tarpeeksi. Tällöin tuotantomäärä olisi riittävän suuri ja sen seurauksena hintakin kohtuullinen.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Ryhis

Miten olisi joku fiftarihenkinen paneelipaita/keilapaita? Rintataskun hollille chilipalko, jonka alle kaarevasti "chilifoorumi.fi". Hihaan voisi kukin aplikoida oman nickinsä.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Janne

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - joulukuu 30, 2012, 13:03:15 ip
Miten olisi joku fiftarihenkinen paneelipaita/keilapaita? Rintataskun hollille chilipalko, jonka alle kaarevasti "chilifoorumi.fi".

Mä voisin ottaa tällasen vaikka heti. Paahine.net on muuten yks mukava pulju jonka kautta näitä voisi tilailla, palvelu toimii ja on "chilihenkistä".
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Janne - joulukuu 30, 2012, 13:47:17 ip
palvelu toimii ja on "chilihenkistä".

Täynnä kirjoitusvirheitä? Tyyliin "Paitankoot on XS S M L ja isopaita"

https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa