maaliskuu 28, 2024, 15:15:22 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

CHILIKIRJA - Nyt sitä saa!

Aloittaja Fatalii, tammikuu 29, 2015, 13:57:29 ip

« edellinen - seuraava »

ottulo

Lainaus käyttäjältä: Helzy - maaliskuu 30, 2015, 21:13:02 ip
Bonchin leikkuuohjeissa hieman sain tavata numerointia, mutta tekevälle sattuu.

Kyseinen numerointi aiheutti päänvaivaa täälläkin. Oletan, että ideana ei ollutkaan olla yksi kuva jokaista numeroa kohti, vaan joiltakin numeroiduilta kohdilta puuttuivat kokonaan, toisilla oli useampi kuva. Hieman sekavan tuntuinen silti. Olisikohan toiminut paremmin, jos kuvat olisi numeroitu normaalisti järjestyksessä, ja tekstissä olisi viitattu niihin erikseen. [1. <teksti> (Kuvat 1-3)]

deltron

Eilen tuo saapui tännekkin, Rarities-siemenkokoelman kera :)  Tähän mennessä kerennyt vasta pintapuolisesti tutustumaan, mutta oikein hyvältähän tuo vaikuttaa!! Erinomainen tietopaketti kaiken kaikkiaan. Etenkin lajikuvaukset ovat mielenkiintoisia ja kattavia. Isäukko se on kuulemma chileistä innostunut, pitääpä viedä pääsiäisenä äijälle luettavaksi.. Ja sitten ehkäpä keväällä taimea 60-v lahjaksi ;)

zinzu

Taisin tilata omani liian aikaisin, ku on tullu aika kutkuttavia tarjouksia jälkikäteen... =D Upea kirja on silti.. ostoa en ole hetkeäkään katunut..
Chilejä, chilejä lisää chilejä ja pari kukkaa =D

chilifellow

Ostakaa kotimaista tietokirjallisuutta. Tukekaa suomalaista kulttuuritekoa. Kohta kirjaa saanee myös www.fataliiseeds.net in kautta. 2. painosta pukkaa.

Myös www.adlibris.fi on hyvä verkkokauppa, jossei lähikirjakaupasta löydy teosta.

Gummerukselle fanipostia. Koska kirjaa saa lontoonmurteella? 😁
# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

Fatalii

Nyt onpi kova tarjous kirjan suhteen tulevan joulun kunniaksi:

CHILIKIRJA + PARHAITA LAJIKKEITA CHILIN SIEMENINÄ! TÄYDELLINEN JOULULAHJA CHILIN YSTÄVÄLLE!
Itselle tai tutulle.
Tsekkaa lisätiedot ja tilaa paketti tästä:
http://fataliiseeds.net/search?query=chilikirja+%2B+flavor
Chilikirja + Chilinsiemenpaketti Fatalii's Flavor Selection RAJOITETTU ERÄ!

Huikeat lajikkeet omaava siemenpaketti + kovin mahdollinen chiliin syventyvä opus auttamaan alkuun ja raapaisemaan aihetta pintaa syvemmältä. Lajikkeista / Lajeista, kasvatuksesta, boncheista, yleistietoa, historiaa, tarinoita ja muutama hehkein resepti. Kirja Fataliin signeerauksella.
Tätä ilman ei chilipää tai chilistä vähääkään kiinnostunut voi olla!

HUOM. 25-26pv Marraskuuta mahdollisuus käyttää vielä voimassa olevaa 10% alennuskoodia! Alennuskoodi täällä:
https://www.facebook.com/fatalii.net/photos/a.1482873901939198.1073741828.1482853701941218/1819676461592272/?type=3

https://www.facebook.com/fatalii.net/photos/a.1482873901939198.1073741828.1482853701941218/1821629578063627/?type=3&theater
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: -AP- - huhtikuu 23, 2016, 17:35:19 ip
Loistoteos nyt varsin edullisesti - http://www.adlibris.com/fi/kirja/chilikirja-9789512098293?campaignId=778c5d01-31b3-4e03-8685-08fac13f0399

Tämän kirjan markkinointi ei mennyt ihan ns. nappiin. Sen ensi painos myytiin samana päivänä loppuun (suurin lain sallima painos tietokirjalle). Sitten asiat menivätkin vähän pieleen. Kirjakaupat esim. pääsääntöisesti sijoittivat tämän ruokaohjeosastolle. Mainontaa ei juuri näkynyt. Ja suunniteltu kansainvälinen julkaisu, jota pidettiin todella tärkeänä ja lupaavana asiana suomalaisen yhteisen chiliosaamisemme vientituotteena, ei sitten vain, erinäisistä syistä, ole toteutunut. Eikä se todellakaan johdu tekijätiimistä. Halusimme viedä tämän yhteisen intomme ja yhteisöllisen huikean osaamisemme myös maamme ulkopuolelle. Mielenkiintoa kun oli ja on. Mutta no can do.

Jos olette tässä asiassa sitä mieltä, että Chilikirja kuuluisi myös maailmalle, kirjoittakaapa asiasta mielipiteenne Gummerukselle. Jos ulkomaalaiset ystävänne haluaisivat lukea kirjan edes englanninkielellä, pyytäkää heitä tekemään sama. Kirjan tieto ei ole vielä mitenkään vanhentunut - kaikkea muuta! Jopa hyvät kääntäjät siihen ovat tiedossa. Jos uskotte, että tämä kirja ansaitsee enemmän kuin nyt on tapahtunut, levittäkää sanaa.

Yhtenä kirjan tekijöistä olen iloinen ja ylpeä siitä, että saimme vangittua kirjan kansiin paitsi aivan huikean kasvin perustietämyksen, myös jännittäviä chilikulttuurillisia asioita ympäri maailmaa ja myös ehkä parhaita kasvatusohjeita maailmassa. Ja olihan sekin jotain, että legendaarisen rockbändi Toton mestarikitaristi Steve Lukather halusi antaa kirjaan oman lyhyen, nasevan kommenttinsa! ;) Tai Don Rosa. Ja moni muu merkittävä ihminen maailmalta, joille chili on elämän suuri osa.

Tämä kirja oli oman, noin 30-vuotisen chiliharrastukseni eräänlainen kiteytymä - jotain, missä sain ilmaista rakkauteni ja mielenkiintoni chiliin yhdessä kahden aivan huikean chilisydämen kanssa. Okei, siitä olisi voinut saada paremmankin. Niin on aina kirjoissa. ;)  Mutta ehkä tämäkin tulos oli tekemisensä arvoinen.

Jos Gummerus ei mahdollista Chilikirjan viemistä Suomen ulkopuolelle, silloin tapahtunee jotain muuta. En usko, että olen siinä tapauksessa enää itse mukana asioissa, mutta arvelen, että ainakin Fatalii tulee vielä viemään mielettömän osaamisensa universumiin asti! :)

PP

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - huhtikuu 23, 2016, 22:32:07 ip

Fataliihan on jo ilmoittanut aloittavansa uuden kirjaprojektin suoraan englanniksi.

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: PP - huhtikuu 23, 2016, 22:48:22 ip

Noinhan se menee.

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - huhtikuu 24, 2016, 01:17:04 ap
Lainaus käyttäjältä: PP - huhtikuu 23, 2016, 22:48:22 ip
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - huhtikuu 23, 2016, 22:32:07 ip
Jos Gummerus ei mahdollista Chilikirjan viemistä Suomen ulkopuolelle, silloin tapahtunee jotain muuta. En usko, että olen siinä tapauksessa enää itse mukana asioissa, mutta arvelen, että ainakin Fatalii tulee vielä viemään mielettömän osaamisensa universumiin asti! :)

Fataliihan on jo ilmoittanut aloittavansa uuden kirjaprojektin suoraan englanniksi.

Noinhan se menee.

Niin pahus, pitää muuten se eng kielinen kirjakin ostaa suomenkielisen viereen jahka semmoinen ilmaantuu  ::)
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

chilifellow

Gummeruksen vellihousut ei taida käsittää, millanen timantti on hioutunut kirjaksi. Ihan bestseller ainesta.

Toivon mukaan Fataliin enkkukirjaproggis etenee. Kysyntää varmasti on sillekin ja globaalit markkinat.
# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

Fatalii

Kiitän, arvostan kovasti tuon kaltaista kommenttia. Sen verran verta, hikeä ja kyyneliä tuon opuksen eteen on joutunut vuodattamaan. Enkä nyt tarkoita vain itse kirjan tekemistä koskevaa työtä vaan kaikkia vuosia joiden aikana tietoa ja kuvamateriaalia on kerätty.

Englanninkielinen kirja on jotakuinkin valmis... omassa päässä, kuvamateriaalihan on pitkälti valmista jotain lisiä lukuunottamatta ja uutta kuvamatskua syntyy tässä kokoajan, itse tekstikirjoittaminen on nyt vaan sellasta mille ei aikaa tahdo löytyä. Ja ne harvat minuutit mitä chileistä pääsee hetkeksi irtautumaan ovat sellaisia ettei niitä viitsi käyttää kirjoittamiseen chileistä. Proggis on kuitenkin työn alla.On myös sen verran kallis investointi itselle että niiltäkin osin täytyy odottaa oikeaa hetkeä. Toisaalta, mitä enemmän aikaa venyy, sitä parempi myös kirjasta tulee (lisää tietoa ja kuvia kertyy). Tämän vuoden aikana kirjaa ei tule ilmestymään, mutta toivottavasti ensi vuoden kuluessa olisi mahdollista tehdä muutakin kun ansaita roposia hiki hatussa leipänsä eteen. :)
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

NPhoBiaz

Lainaus käyttäjältä: Fatalii - toukokuu 10, 2016, 14:13:51 ip
On myös sen verran kallis investointi itselle että niiltäkin osin täytyy odottaa oikeaa hetkeä.

Oletko harkinnut Kickstarter-kampanjaa? Varmasti olisi kiinnostusta tätä kohtaan maailmanlaajuisesti. :)

chilifellow

Mitäs joukkorahoitus tyyliin mesenaatti? Kyl mä voisin lahjoittaa kirjakampanjaan jotain euroja.

# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - toukokuu 10, 2016, 14:43:11 ip
Lainaus käyttäjältä: Fatalii - toukokuu 10, 2016, 14:13:51 ip
On myös sen verran kallis investointi itselle että niiltäkin osin täytyy odottaa oikeaa hetkeä.

Oletko harkinnut Kickstarter-kampanjaa? Varmasti olisi kiinnostusta tätä kohtaan maailmanlaajuisesti. :)

Tuo voisi olla myös ihan varteenotettava vaihtoehto rahoituksen puolesta. Toki veikkaan ensimmäisen resurssin eli ajan olevan oma rajoitteensa jos ei tosiaan suoraa käännöstä tekemässä/ teettämässä. Toki työn hajauttaminen on oma vaihtoehtonsa, mutta silloin siintä ei tule omanlaisensa... toki en tiedä minkälainen jako tuolla ensimmäisen kirjan tehokolmikolla oli  :P

Myös aina tietynlaisensa riskinsä pitää sisällään kun poistuu kotiympyröistä... hyppy tuntemattomaan ja uusiin ympyröihin painatus etc. ympyröiden kanssa. Tietenkin toimitukset päälle jne.  ::)

LainausEnglanninkielinen kirja on jotakuinkin valmis... omassa päässä, kuvamateriaalihan on pitkälti valmista jotain lisiä lukuunottamatta ja uutta kuvamatskua syntyy tässä kokoajan, itse tekstikirjoittaminen on nyt vaan sellasta mille ei aikaa tahdo löytyä.
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

ViljoH

on muuten tosi hyvä kirja :exclam: löytyy kaikki chileistä suosittelen