huhtikuu 19, 2024, 03:10:26 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Viiniköynnös (Vitis)

Aloittaja jewe, kesäkuu 23, 2011, 23:42:06 ip

« edellinen - seuraava »

jewe

Supaga on talvehtinut minulla nyt kaksi talvea kasvihuoneessa eikä mitään ongelmia ole ollut. Hallaharsoa olen juuriston suojaksi laittanut ja täksi talveksi kiedoin maanpäälliset haaratkin harson sisälle, en tiedä onko siitä mitään hyötyä.
Zilga kasvaa ulkona enkä koskaan ole sitä mitenkään suojannut. Pinot Noir Precocen hankin Kauppilasta Turusta viime kesänä.

Huru-ukko

Eilen siivoilin kasvihuonetta kevyesti jos kevään aikana tekisi ohuen jälkivalun jotta lattiasta saisi pois pari-kolme pientä lammikkoa. Sen jälkeen vielä maalaus niin pöliseminen loppuu.
Samalla vilkaisin Supagaa ja Red Svenssonia, molempiin oli ilmestynyt pieniä silmunystyröitä runkoon.
Toivottavasti ovat hengissä, syksyllä suojasin juuristoa laittamalla 85l puutarha turve säkin rungon ympärille.

mexx

Pihalla seinän vierustalla on nyt kolmas talvi menossa tummalla rypäleellä, jonka nimeä en valitettavasti muista. Viime kesänä teki ensimmäiset rypäleet ja niitä oli kohtalaisen paljon. Juuristoa en ole muuten suojannut, kuin lunta heittänyt päälle. Vantaalla pärjännyt ihan näin heitteillä (siis viiniköynnös), vaikka onhan täälläkin koviakin pakkasia ollut.

IceQueen

Zilga tarttui mukaan Chilipäivästä, joten nyt jännityksellä seuraan kasvuun lähtöä ja odotan sattuisko saamaan satoa jo ensimmäisenä vuonna sillä yksi isompi tertunalku siinä oli jo ostettaessa, ja pari pienempään. Todennäköisemmin ei satoa tule, vaan energia kuluu juurien kasvatukseen.

Huru-ukko

Kasvihuoneessa majailleet Red Svensson ja Supaga eivät sitten suostuneet tekemään ensimmäistäkään terttua, viime vuosi taisi olla vasta kasvun aikaa. Myöskin pubeviidakko niiden yläpuolella varmaan vaikuttaa kasvuun.....
Myöskään ulkona olleet Zilga ja Beta jättivät rypäleiden teon tulevaisuuteen........
Positiivista silti, että kaikki selvisivät ensimmäisestä talvesta.

IceQueen



Mulla Zilgan isoin rypäleterttu kasvaa silmissä.  :o Pari penempääkin löytyy, tosin ne varmaan jäänee kypsymättä, vähän sille vaikuttais, tai sit vaan on jonkin verran jäljessä kasvussa.


wille

Täällä viiniköynnös osoittaa viimeinkin kasvuhaluja. Kesällä 2011 sen taisin maahan laittaa. Siitä asti se on kitunut ja lonninut, mutta nyt on ensimmäinen kasvuspurtti päällä.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

SK



Zilgat kohtasivat toisensa ruusukaaren huipulla nyt kolmantena kesänä ja tertun alkujakin olisi.
Kuivuus on hidastanut tahtia jonkin verran.

Huru-ukko


Red Svensson kuvassa on selvinnyt talvesta kasvarissa kuten Supagakin, jonka silmut turpoaa kuin ....hmmmm  :o posket.

Tuo verson alku on parin metrin päässä juurakosta, joten viime vuosi sen valossa olisi ollut hyvä kasvun kannalta. Ja toisi siksi tänä vuonna satoakin.
En ole leikannut tänä vuonna kasvarista enkä ulkoakaan Betasta tai Zilgasta oksia. Kasvakoon mielensä mukaan, otan ne kuolleet oksat pois keväämällä.

ottulo

Mulla on kahdesta jeweltä saadusta Zilgasta toinen herännyt talviunilta, mutta toinen ei ole osoittanut mitään elonmerkkejä. En ole kuitenkaan vielä heittänyt toistakaan menemään, jospa kyse on vain omasta osaamattomuudesta ja tuo tuosta vielä virkoaisi.

Omituista on musta se, että tämä silmuja kasvattanut yksilö ei ole mun mielestä kasvanut muutamaan viikkoon yhtään. Se ei kuitenkaan näytä mitenkään huonovointiselta, kasvu vain junnaa paikallaan. Silmut eivät ole auenneet, vaikka ovat olleet näkyvissä jo pidemmän aikaa. Ei tullut jostain syystä tutkittua näiden kasvatusohjeita etukäteen, joten poistin heränneestä kasvista kaikki pidemmät oksat ym. ja jätin vain tapin, jossa on muutama pieni haara. Silmuja tuossa tapissa ei ole, vaan ne ovat vierestä lähteneessä toisessa rungossa.

Mitenkä tätä kannattaisi nyt hoitaa? Vilkuilin läpi tässä ketjussa olleet linkit (joista vain yksi enää toimi), mutta ohjeissa oletuksena oli, että köynnös on istutettu maahan, oli se sitten kasvarissa tai ulkona. Mulla tuo on ruukussa lasitetulla parvekkeella. Lannoitus- ja kasteluohjeet tuolla olikin, mutta mietityttää esim. ruukun koko. Siirsin taimen aika aikaisin tässä keväällä n. 10-senttisestä syvästä ruukusta isompaan, olisko tuo 20 cm. Voisiko tuo juuritilan kasvu olla syynä hitaaseen kasvuun?

Muistin ottaneeni kuvan aiemminkin, mutta ei löytynyt. Nämä kuvat on otettu tänään.

jewe

Supaga selvisi täälläkin hyvin talvesta kasvihuoneessa ja rypäletertun alkuja toistakymmentä tulossa. Laitoin kasvin nyt samaan lannoitetippukastelulinjaan tomaattien kanssa ja hyvin näyttää tykkäävän.

Chilivaari

On tuo kasvihuoneen lämpö ihme ainetta. Ulkona Zilga vasta turvottaa silmujaan, ei aikomustakaan avata lehtiä. Vaan ehtii sekin kypsäksi ennen syyspakkasia.

Huru-ukko

Onhan se, etenkin jos lämmittää hyvissä ajoin kaapelilla penkinkin......
Joskus reisussa asuttiin puoli vuotta Norjan Haldenissa omakoti talossa, jossa olohuoneen keskellä kasvoi palmuja maasta.....


Itsellä oli kasvarissa vain 50 mm routaeriste levyt Vitiksien juurten päällä talven ajan. Ulkona ei itselläkään Betassa tai Zilgassa ole kuin ehkä toiveajattelun muodostuma pullistuma silmussa  ::).

jewe

Sama juttu täällä Zilgan suhteen ja ulkona vasta silmut turpoaa. Supaga avasi ensimmäiset silmunsa kasvihuoneessa huhtikuun toisella viikolla eli kun lämpöä vaan saa niin kasvutahti on hurjaa.

Huru-ukolle tiedoksi kasvihuonekausi alkoi täällä tänä vuonna 24.3 kun kuplamuoveja en nyt laittanut ja pelkästään ilmaa on huoneessa lämmitelty ja lähinnä öisin ei penkkejä vaikka sellainenkin mahdollisuus toki olisi ollut. Penkkien päällä sen sijaan oli 50mm styroxlevyt yli talven aina huhtikuun 12 päivään asti.

Huru-ukko

toukokuu 07, 2014, 21:20:07 ip #74 Viimeisin muokkaus: toukokuu 07, 2014, 21:22:46 ip käyttäjältä Huru-ukko
Oma kasvarikausi lämmityksellä alkoi vasta 16.4.....Kolmen viikon ero näkyy kyllä selkeästi.
Tänäkin aamuna katseli puoli kuuden aikaan aamulla lähtisikö pistämään lisää tehoa lämmittimiin, mutta kasvarin lämpömittari pelasti kun +1 asteen lämmöstä tapahtui liikahdus +1.2 ja pikkuhiljaa ylöspäin sitä mukaa kuin aurinko nousi.
-6 astetta oli ulkolämpötila viime yönä.

Mukavan näköisiä terttuja sulla on tulossa  :).


jewe

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - toukokuu 07, 2014, 21:20:07 ip
Oma kasvarikausi lämmityksellä alkoi vasta 16.4.....Kolmen viikon ero näkyy kyllä selkeästi.


Siinä se ero pitkälti tulee ja varmaan voi myös johtua rypälelajikkeista että kasvu on erilaista. Joka tapauksessa lämpösumma kasvihuoneessa ollut huhtikuussa todella korkea. Vaikka ulkona olisi ollut kalsaa niin kun aurinko on vaan paistanut niin huoneessa lämpötila kohoaa nopeasti lähelle + 30 astetta ja parhaina päivinä ylikin vaikka kattoluukut toimii. Ja aurinkoahan on tosiaan riittänyt ainakin näillä leveysasteilla.

Huru-ukko


Tässä versossa "kukintoja" neljä kappaletta, yksi jäi pois kuvan yläosassa.... Lajike Red Swensson.

jewe

Viinirypälekausi vaikuttaa erittäin lupaavalta tällä hetkellä. Ulkona olevassa Zilgassakin on jo kymmenittäin rypäletertun alkuja. Näillä helteillä kasvu on hurjaa.

chipe

Löytyykö kokemuksia Zilgaa ja Supagaa suurikokoisempia rypäleitä tuottavista lajeista, tyyliin jotain lähempänä kaupasta saatavia ulkomaanelävien kokoluokkia? Nuo kaksi lajiketta itseltä jo löytyy kasvihuoneesta ja mielellään laittaisin kaverikseen jonkun suurempia rypäleitä tuottavan. Vaikka vähän riskipelilläkin talvenkestävyyden suhteen.

Toisekseen, onko kukaan hankkinut taimia täältä: http://www.omenakumpu.com/

Foorumin hakutoiminnolla löysin vain yhden vastaavan kysymyksen kolmen vuoden takaa ilman vastauksia... Tuolta näyttäisi löytyvän varsin kattava lajivalikoima: http://www.omenakumpu.com/omenakumpu_hinnasto_2014_v20140325.pdf

Huru-ukko

Viime talvi vaikka olikin lauha niin tappoi Zilgasta ja Betasta viimevuotiset versot.



Uuttaa kasvua pukkaa molemmista, mutta niistä tuskin satoa vielä tänä vuonna saa.....




Kasvarissa taas Red Swensson ja Supaga tuottaa ensimmäisen satonsa. Runsaan.