huhtikuu 19, 2024, 04:15:44 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Peru parvekkeelle - Chilivaarin '009

Aloittaja Chilivaari, tammikuu 01, 2009, 11:43:25 ap

« edellinen - seuraava »

Chilivaari

Ei Kellu mitenkään äkkiväärä ole poltteeltaan, minusta miellyttävä. En minä näitä kuitenkaan paljaaltaan rouskuttele, vaan ruoan joukossa. Aji Cristal tulee lähinnä mieleen, itse kasvatettu, kypsä. Tuohon numeroasteikkoon en ole niin paljoa perehtynyt, että osaisin sen sijoittaa. Pitäisi kait olla enemmän vertailukohtia. Makuasioitahan nuo ovat ainakin baccatumien kohdalla. Annuumeista löytyy puhtaammin pelkkää poltetta.

Tutkin eilen illalla vähän tietokantoja. Sekä Aji Amarilloa, että Lemon Dropia mainitaan suoraan samaksi kuin Kellu Uchu. Sillä on myös nimi Hot Lemon. Lisäksi Aji Limon eli Peru Yellow kuuluu samaan kastiin ja kävisi kuvan mukaan täysin Kellusta. Chilin koon mukaan vain Lemon Drop on samanlainen kuin tämä minun yksilöni. Tässä suorat linkit Chilemanin tietoihin: Peru Yellow ja Lemon Drop.

Lemon Dropin kohdalla tietojen sekavuus sitten taas kerran paljastuu. Siinä on hienosti PI-numero, joka johtaa USDA:n tietokantaan, missä tämä chili onkin chinense. Chilemanin kuvassa on kuitenkin baccatumin kukka. Lisätään löylyä: Tilasin varmuuden vuoksi tätä "antiikkista" lajiketta kahdesta siemenliikkeestä, kun sitä kolmella oli tarjolla. Toisesta kasvoi annuum. Lieneekö edes keltainen? Pystyt podit eivät ole vielä saaneet väriä kylkeensä. Amerikkalaiset siemenliikkeet ovat aika suurpiirteisiä chilejä nimitellessään.

Chilivaari

Tutkistelin vähän yllätyslajikkeitani. Niitähän oli Fataliin tilauksista kertynyt 9 vaaleaa, joista 8 iti ja sai kasvaa aivan viime viikkoihin asti tiukasti samassa litran rasiassa. Kun siirtelin niitä maitopurkkeihin, kukkia ja hedelmiä alkoi muodostua. Tunnistus ei ollutkaan kaikilta osin aivan toivotonta. Yksi on Aji Cristal, yksi ilmeinen Bolivian Rainbow. Marjojen värikirjoa tosin en ole vielä päässyt näkemään. Yksi muistuttaa niin paljon Spanish Rediä, että en ole enempää etsiskellyt. Neljäskin vaikuttaa helpolta. Pyöreämarjainen baccatum, jollainen minulla jo kypsyy ennestäänkin. Pari vaihtoehtoa tosin jää tarkistettavaksi kun pääsee maistelemaan, mutta joukosta PI 439370, PI 441560 tai CGN 17241 se löytyy. Pari baccatumia ja yksi chinense ovat niin varhaisessa kukintavaiheessa, että tunnistusta ei kannata vielä yrittää. Yksi kummajainen sieltä löytyi:
Yllätyschili V7:
Valkoisissa terälehdissä on siniset kärjet ja reunus. Palhot ovat selvästi violetit, mikä viittaisi frutescensiin tai chinenseen. Annuumia tämä kuitenkin eniten muistuttaa.
Vähän saman oloinen kukinta minulla oli viime vuoden päiväkirjassa 13. kesäkuuta: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=4107.msg46505;topicseen#msg46505. Ei tämä kuitenkaan sama ole. Värityskin on eri, mutta erityisesti palkojen muoto poikkeaa selvästi. Se tökkii myös Fataliin sivustolta löytämäni CAP 1042 kohdalla.

Paksuja palkoja:
Kukkia lähtee useita samasta pisteestä ja palot ovat melko lyhyitä ja paksuja. Isommat leviävät vielä enemmän tyvipäästään. Isoin on nyt yli viisisenttinen ja melkein 3 cm paksu. Pienehkö Jalapeño tuosta tulee lähinnä mieleen.
Ehdotuksia?

Fudurez

Voisiko olla Fassen risteyttämä Dutch Habanero kun eikö se ole annuum x chinense? Podien muoto sopisi ymmärtääkseni dutch habaan. Itselläni oleva dutchhaba ei vielä ole kukkia kasvatellut, joten niistä en vielä osaa sanoa.

chiliwili

LainausKukkia lähtee useita samasta pisteestä ja palot ovat melko lyhyitä ja paksuja. Isommat leviävät vielä enemmän tyvipäästään. Isoin on nyt yli viisisenttinen ja melkein 3 cm paksu. Pienehkö Jalapeño tuosta tulee lähinnä mieleen.
Ehdotuksia?
Kukkien väri, lehtien muoto ja hedelmien muoto näyttävät aivan samanlaiselta kuin omassa Golden Nuggetissa. Varsinkin jos hedelmät kehittyvät ensin lähes mustiksi ja siitä tumman keltaisiksi.

Chilivaari

kesäkuu 13, 2009, 10:59:08 ap #204 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 13, 2009, 15:32:28 ip käyttäjältä Chilivaari
Netistä löytämäni Nuggetin kuvissa kyllä chilit ovat lyhyempiä ja paksumpia. Sinun päiväkirjastasi löysin kyllä aivan saman muotoisia. Seurataan värien kehitystä. Mikään ei kuitenkaan viittaa mustiin raakileisiin, eivätkä lehdetkään tummu, vaikka vieressä bolivialainen mustuu. Nämä ovat parvekelasien vieressä luonnonilmiöiden armoilla. On sieltä paistanutkin.  :D

Fataliin Dutch-risteytyksistä en löytänyt sinistä kukkaa mistään.

Chilicutter

kesäkuu 13, 2009, 13:42:56 ip #205 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 13, 2009, 14:51:51 ip käyttäjältä Chilicutter
Mulla on Purple Tigerissä samanlaiset kukat.
Don't play with fire, but play with Wild Chilli's
HTTP://WWW.WILDCHILLI.EU

Chilivaari

Samaa näköä on, mutta...
- Yllärin kukat (ja raakileet) suuntautuvat suoraan alas
- Palhot (heteiden varret) ovat minulla selkeästi violetit, miten Tiikerillä?
- Pitäisikö tuosta tulla tummia sinipunaisia chilejä? Väri voi ratkaista tunnistuksen. Keltaisen ja violetin sentään minäkin erotan.  :D

Onko tämä Tiikeri koristechili, vai gourmet-lajike? Oli minulle täysin uusi nimi.

Chilicutter

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - kesäkuu 13, 2009, 15:23:45 ip
Samaa näköä on, mutta...
- Yllärin kukat (ja raakileet) suuntautuvat suoraan alas
- Palhot (heteiden varret) ovat minulla selkeästi violetit, miten Tiikerillä?
- Pitäisikö tuosta tulla tummia sinipunaisia chilejä? Väri voi ratkaista tunnistuksen. Keltaisen ja violetin sentään minäkin erotan.  :D

Onko tämä Tiikeri koristechili, vai gourmet-lajike? Oli minulle täysin uusi nimi.


Kyllä nuokin alaspäin kääntyvät kuvausteknillisistä syistä taivutin kukkia ylöspin.
Heteiden varret on voletit tuossakin.
Tummia chilejä pitäisi tulla punaisen kautta.
Muoto näyttäisi samalta kun sinulla.


En tiedä sitten kuvia katsellessa maailmalta thechilemanin kuvissa oli täysin violetit kukat muualla samanlaiset kuin minulla,ei kyllä oli eka kerta kun thechilemanilla on väärää tietoa.
Tunnetaan myös nimillä:Trifetti ja Variegata mutta noilla nimillä on myös toisenlaisiakin chilejä kaupan.
Ota näistä nyt sitten selvää,kauppiaiden metkuja :(
Don't play with fire, but play with Wild Chilli's
HTTP://WWW.WILDCHILLI.EU

Chilivaari

Jatketaanpa yllätyslajikkeiden tunnistusleikkiä. Bolivian Rainbow ehdokkaani ei sitten ollutkaan ihan sitä. Kasvutapa täsmää, alalehdet tummuvat, kukkien värikin kävisi, vaikka niissä on valkoista aika usein terälehdissä.
Ei Bolivian Rainbow:
Kukkien ja varsinkin marjojen asento ei täsmää. Nämä kasvavat selvästi alas, Boliviaanolla kukatkin ovat pystyssä ja marjat aivan suoraan ylös. Nuo eivät näytä kääntyvän, eikä väriäkään ole vielä ilmestynyt.

"Melkein bolivialaisia" lajikkeita taitaa olla muutamia, mutta ei nyt juuri tule mieleen sopivaa. Marjojen kehitystä ehkä pitää vielä seurata. Tuon sinikukkaisen V7:n hedelmät muuten ovat tummentuneet. Sain siitä jo kaksi hyvin erilaista veikkausta. Lopullinen väri ehkä kertoo, kummasta on kysymys, vai löytyykö noita muitakin.

Chilivaari

Tuon purplen yllärin marjat tummuvat ja roikkuvat alaspäin, saattaisivat mustuakin, jos paistaisi. On tämä KESÄkuuta.

Ajattelin tässä varoittaa muita tekemästä samaa virhettä, vaikka kai ne jokaisen on itse tehtävä, muuten ei usko. Turbo Pube poseerasi kohta kolme viikkoa sitten ensimmäisiä pikku podeja kasvatellen. Olin sen silloin kääntänyt huonommin kehittyneen puolen valoon päin. Niin ei olisi pitänyt tehdä. Pienimmät raakileet varisivat pois siellä varjon puolella.
Turbo Pube:
Tuollaisia yli kuusisenttisiä löytyi lehtien kätköstä keskeltä puskaa, mutta varjon puolella, missä pikku alkuja oli eniten ennen kääntöä, ei ole nyt mitään. Valoisammalle puolelle on tulossa uusia alkuja, tuollaisia kuin kuvassa oikealla. Nyt en käännä tätä vähään aikaan. Kehittyköön toispuoleiseksi.

axo

Joo mä oon kans ton turbo puben kanssa tullu siihen tulokseen et ihan turha yrittää siitä tasapainoista kasvattaa, toista vuotta nyt sama kasvi kasvamassa. Ei vissiin nää etelä-suomen KESÄkelit oo  oikein kohallaan tolle,tiputtelee vaan kaikki kukat pois :( No,on siellä sentään kaks palkoa kasvamassa.

Chilivaari

Pari viikkoa on siitä, kun istutin uudestaan PI 439450:n (Capsicum sp) ja se sai niin tuhdin annoksen kananP:tä ruukkunsa pohjalle, että sen voisi jopa sanoa kasvavan lantakasan päällä. Kerroin tästä kesäkuun kolmannen päiväkirjamerkinnän loppuosassa: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=5272.msg66766;topicseen#msg66766. Nyt on parin viikon väliajan vuoro:
PI 439450 17.6.
Eipä se ainakaan heti kupsahtanut. On ollut niin kylmä kesäkuun alku, että juuri mikään ei ole kasvanut mainittavasti parvekkeellani. Vain Omnicolor kukoistaa ja siihen on kehittynyt kymmenittäin uusia vaaleita chilin alkuja, jotka myös kasvavat. Tämä PI on selvästi kasvattanut rungon paksuutta, mutta latvassa muutokset ovat vähäisiä. Saattaa johtua siitäkin, että se alkoi samalla haarautua. Tuosta on nyt tulossa kolme haaraa ja pikkuisia nupun aiheita löytyy haarojen kätköistä. Mittaa tämä ei kuitenkaan ole kasvanut kuin pari senttiä. Seuraan jännityksellä tilannetta. Ruukun pohjalla muhii lannoitepommi.

Chilivaari

Hitaasti on kasvanut tämä Peruvian Chinense, mutta aloitti kuitenkin chilien teon kesäkuulla.
Peruvian Chinense:
Tästä pitäisi tulla mieto ruskea "salaattichinense". Saapa nähdä. Ensimmäinen hedelmä aloitti paprikan muotoisena, seuraavat ovat pitkiä ja suippoja. Jotakin tuolta väliltä niiden pitäisi olla. Siemenet ovat Australiasta ja siellä kasvatusolosuhteet ovat kovasti toisenlaiset. Muutoksia olen havainnut muissakin lajikkeissa. Vesi kielellä kuitenkin odottelen. Mietoa chinenseä ei vielä ole tullut maistetuksi. Johnin asteikolla tämä on 4-5, kun esimerkiksi Aji Cristal on 7 ja Jalapeño 5.

Riiviö

Suomennos Capsicum sp. se tarkoittaa Capsicum- laji tai lajike eli se on paprikoiden John Doe
...vaikka olenkin Puutarhuri, joka tappaa talossa ja puutarhassa...

Chilivaari

Tästä saattaa tulla uusi suosikkini. Olen kehunut Inca Red Droppia ja hieno kasvatettava se onkin. Nytkin olen saanut satoa huhtikuun alusta asti. Perus chilinmaku ruoassa on ollut turvattu. Vasta eilen maistelin Omnicoloria, jonka ensi sato viivästyi pahasti, kun siirtelin sitä uusiin ruukkuihin ja kylmään parvekkeelle juuri ensimmäisten raakileiden alkaessa kasvaa. Putosivathan ne siinä touhussa.
Omnicolor:
Sori tämä sotkuinen kuva. Ei ole valokuvausstudiota parvekkeella, joten taustalla muut chilit sotkevat pääkohdetta. Kuvassa on linkki isompaan, josta näkyy esim. että ruukussa kasvaa karviaisen taimi.
Amppelikasviksi tämä perulainen baccatum soveltuu vallan loistavasti. Ei se pöydälle tai hyllylle olisi mahtunutkaan. Leveyttä on metri ja korkeutta yli amppelin koukun, 45 cm. Suorastaan roikkuva se ei ole, mutta jotkut oksat kulkevat melkein vaakasuoraan. Siinä on nyt, kun muutamat kypsät keräilin pois, useita kymmeniä eri kokoisia raakileita ja kukinta jatkuu. Kypsyminen oli hidasta, mikä saattaa johtua lämpötilasta, mutta näitä voi syödä myös vaalean keltaisena. Amppelini on niin korkealla, että siihen ei lainkaan paista aurinko, joten en nähnyt hienoja, jopa sinisiä värejä kypsymisessä. Australian siemenkauppiaani sivuilla tuokin ihme on nähtävissä: Sininen chili: http://www.thechilliman.biz/Aji%20Omnicolour%20Photos.htm

Makuhan tästä suosikkia on tekemässä. Toki myös huoleton kasvutapa, helppohoitoisuus ja satoisuus. Jo ensi puraisulla ihastuin makuun. Ei sitä ehkä poltteeksi kannata sanoa, pikemminkin miellyttävä pistely. Sulatejuustossa tämä saa kiitettävät arvosanat. Kastikkeen maustamiseen potkua saattaa olla liian vähän. Ja tosiaan, kun punaiset oli syöty, keltaisetkin maistuivat melkein samalta.

dicotyledon

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - kesäkuu 26, 2009, 13:01:53 ip
Amppelikasviksi tämä perulainen baccatum soveltuu vallan loistavasti. Ei se pöydälle tai hyllylle olisi mahtunutkaan. Leveyttä on metri ja korkeutta yli amppelin koukun, 45 cm. Suorastaan roikkuva se ei ole, mutta jotkut oksat kulkevat melkein vaakasuoraan


Itselläni on kasvamassa Omnicolor sillä kuuluisalla upside down -tekniikalla ämpärissä ja vaikka sen vasta toukokuun hujakoilla ehdin ämpäriin laittaa, on se mukavan tuuhea ja kaunis tähän tarkoitukseen.

Chilivaari

Tuli tehtyä vääriä valintoja. Jotenkin kuvittelin, että Aji Verde ja Aji Norteno olisivat kohtuullisen kokoisia baccatumeja ja jätin ne pieniin, 13 cm ruukkuihin. Useiden rajujenkin leikkausten jälkeen ne ovat suurimmat baccatum-hyllylläni ja Aji Verde on myös paksurunkoisin. Korkeutta noilla on reippaasti yli metrin ja kasvu jatkuu. Pakko kai on vielä jostakin taikoa pari isompaa ruukkua ja tilaa niille. ;)

Aji Verde 29.6.
Perun rannikkoseutujen "maatiaislajike" Aji Verde kasvattaa aikamoisia mötkylöitä. Niitä on joka oksassa, joten on kasvin syytäkin olla tukeva. Tuokin on vielä keskenkasvuinen. Nyttemmin olen löytänyt tietoa, että tuo olisi varsin myöhäinen ja hidas lajike. Jollakin oli kestänyt punaiseksi kypsyminen heinäkuulta lumen tuloon asti. No, minä uskon edelleen, että tämä on nimensä mukaisesti vihreä chili, eli aion kyllä maistella sitä vihreänä viimeistään kuukauden päästä.

Aji Norteno on kasvanut Verden rinnalla tasatahtia, mutta kukinta sillä oli vähän myöhemmässä ja yllätti täysin. Kasvini onkin annuum. Kukat ovat täysvalkoiset. Chilien muodosta ei vielä ole havaintoa. Olen siis saanut vääriä siemeniä. Taas Amerikasta, vaikkakin tällä kerralla itäeurooppalaisnimiseltä siirtolaispojalta, jolla on uusi satojen eri lajikkeiden nettikauppa. Vielä reilu vuosi sitten hän kyseli tietoa ja kerjäsi siemeniä alan gurujen sivustoilla. Netti on siitä ihmeellinen, että yhdellä haulla voi löytää vuosien takaisia juttuja.

Samasta kaupasta on peräisin myös toinen Kellu Uchuni. Kun noita Inkojen muinaislajikkeita oli myynnissä vain kolmella kauppiaalla, tilasin vertailun vuoksi kahdelta ja idätin molemmat. Ei ole tämäkään oikein. Muut kyseisestä kaupasta tilaamani siemenet olivat oikeita lajikkeita ja itivät hyvin. Kaipa aloittelevalle siemenkauppiaalle tapahtuu helposti niin, että kaikkea ei ehdi tarkistaa.
Ei Kellu Uchu:
Oikea Kellu Uchu on Inkojen keltainen baccatum. Tämä on ilmiselvä annuum, kukka on täysvalkoinen. Raakileet kasvavat pystyssä ja ovat vaalean vihreitä, suorastaan kellertäviä. Kypsän väriä en vielä ole päässyt näkemään, enkä ole maistellut. Vladan on jo poistanut Kellun listaltaan. Ehkä hänkin on huomannut, että jotakin on vinossa.
Ei Kellu, koko puska:
Onko tutun näköinen? Tuollainen puska siitä kasvoi. Kunhan chilien lopullinen väri selviää, voimme ryhtyä arvailemaan. Keltaisia pystyjä annumeita ei ainakaan ole paljon, mutta tuo väri saattaa muuttua vielä vaikka miksi.

CyberDog

Mulla oli jokunen vuosi tuollainen chili kun toi sun "ei kellu" on. Sen siemenet myytiin mulle reimeristä "lemon drop" nimellä. Silloin kasvattelin tyytyväisenä sitä lemon droppina. Makukin oli kuvauksien mukainen sitruunainen. Mutta näin hieman viisaampana sen kukat oli tosiaan kaukana baccasta. Tosin annuumina se myytiinkin.

Chilivaari

Eli sellainen mystinen Lemon Drop annuum on ollut olemassa ja saattaa kummitella vieläkin jossakin.  :o  ::)

Reimers on muuttanut luokitustaan ja Lemon Drop onkin nyt chinense: http://www.reimerseeds.com/lemon-drop-hot-peppers.aspx
Kuva ja sanallinen kuvaus vastaavat muiden sivustojen baccatumia melko tarkkaan. Heillä on myös Hot Lemon, joka luokitellaan annuumiksi. Onneksi ei tarvitse ostaa tuolta enää koskaan mitään. Niin olen päättänyt viime talvisen täydellisen itämättömyyden jälkeen.

CyberDog

No niinpä onkin. Mutta tossahan on ihan selkeesti PI numerokin? Ja sillä PI numerolla (PI 315024) kun googlailee niin näkyis löytyvän baccoja. Mutta siitä olen aivan varma että siinä mun chilissä kukat oli kyllä aivan annuum kukkien näköisiä. En ole mäkään sieltä aikoihin mitään ostanut. Ja tuskin tulen ostamaankaan. Itävyys mulla oli kyllä ihan kelvollista. Ehkä jotain 75 % luokkaa epämääräisissä olosuhteissa :P