Laventelin chilit (ja muutama muukin kasvi) 2017

Aloittaja Laventeli, maaliskuu 28, 2017, 14:20:05 ip

« edellinen - seuraava »

Laventeli

Huhtikuun puoliväli ja lumihiutaleita sataa melkein päivittäin maahan täällä Espoossakin.  ??? :-\

Chilintaimet ovat noin kuukauden ikäisiä nyt. Lisäilen niistä kuvan tämän postituksen loppuun, kunhan saan aikaiseksi käydä sen nappaamassa. Kaksi "testiryhmää" ovat jo viikon kuluessa alkaneet erota kiinnostavasti ulkonäöltään.
Ryhmä A eli minipurkissa multaidätetyt pääsivät 2 viikkoa sitten isompiin ruukkuihin (maitopurkki) ja kylvömullasta turvemultaan. Nämä itivät vähän myöhemmin ja kenties siitäkin syystä olivat vähän pienempiä.
Ryhmä B eli kylvölautalla idätetyt olivat jo alussa n. 2 dl purkissa taimimullassa ja kasvoivat vähän ryhmä A:ta paremmin. Ne jatkoivat vielä vanhassa purkissa, mutta aloitin lannoituksen (tämän foorumin ohjetaulukon mukaan) Puutarhan Kesällä.

Molemmat ryhmät ovat kasvaneet hyvin ja hyötyneet muutoksesta. Kasvuero on tasoittunut, eli koosta ei voi suoraan päätellä kumpaan ryhmään taimi kuuluu. Ero oli kyllä hyvin pieni. Sen sijaan taimimultaan jääneet B-ryhmäläiset joita lannoitan, ovat muuttuneet tummemman vihreiksi ja työntävät enemmän uusia lehtiä, ovat ehkä aavistuksen tukevampia myös.
Aloitan nyt lannoituksen toisellekin ryhmälle, mutta annan B-ryhmäläisten jatkaa vielä pienemmässä ruukussaan, koska niiden lannoittamisesta on nyt selvästi enemmän hyötyä kuin isommasta ja paremmasta multatilasta.

Kaikki chilin taimet kasvavat edelleen loisteputken alla. En siirrä vielä ikkunalle, kun päivät ovat olleet niin pilvisiä. Yksi chilin taimi on ollut viikon verran kokeeksi ikkunalla ja sen kasvu on ollut vähäisempää kuin muiden. Eli ainakaan vielä ne muutamat auringonpaisteiset tunnit eivät riitä.

Tomaatintaimet kasvavat ikkunalla kilpaa, ovat kyllä pitkiä hujoppeja, mutta osa yllättävän tukeviakin, joten saavat pärjätä luonnonvalolla. Pohdiskelin tomaatin lannoitusta. Yleensä olen laiskana puutarhurina hoitanut sen varastolannoituksena ruukun pohjalla, mutta nyt pääsisin helpommalla, jos kastelisin tomaatit ja chilit samalla Puutarhan Kesä-lannoitevedellä.  Jonkunlaisen varastolannoituksen järjestän tomaattiruukkuihin kuitenkin, täytyy varmaan vaan sitten tarkkailla tomaatteja ja siirtyä pelkällä vedellä kasteluun jos näyttää että saavat liikaa lannoitetta.

Chilikirja oli mielenkiintoinen ja kattava. Nyt sille ei ole akuuttia tarvetta, kun just sen olen lukenut, mutta jos chilit vielä ensi kasvukaudella kiinnostavat (eli en tapa niitä nyt kesällä ja traumatisoidu, ;) ) tilaan kirjan seuraavan siementilauksen mukana itselleni.

chilifellow

Satoisaa kautta! Mullakin on muutama tomsku (kiitos Vuorikaskas). En pää oo aijemmin niitäkään paljoa kasvatellu. Kokemuksen kautta voittoon. Ei sadon määrä, vaan laadukasta herkkua pöytään.  ;D
# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

Laventeli

Kiitos Chilifellow!

Jäi näköjään ne kuvat viimeksi laittamatta, on se kummaa miten se on olevinaan niin vaivalloista. ;)

Tässä ne reilun viikon takaiset kuvat molemmista taimiryhmistä:


Tässä ryhmä A ja alapuolella ryhmä B.

[url=https://flic.kr/p/U5ow4i]

Laventeli

Nyt chilit ovat toki jo päässeet ikkunalle aurinkoon ja lumihiutaleita ihailemaan. Edelleen ryhmä B kasvaa paremmin ja tummemman vihreänä ja tarvitsee vettä selkeämmin enemmän kuin ryhmä A, vaikka molempia on nyt lannoitettu samalla tavalla. Tänään vaihdoin myös B-ryhmän taimet isompiin purkkeihin turvemultaan. Saa nähdä tuleeko kasvuun eroa, kun nyt en niitä vähään aikaan lannoita mullanvaihdon jälkeen.

Sitä en tietysti tiedä, onko ryhmä A vaan keskittynyt nyt juurten kasvatteluun viime aikoina isommassa multatilassa. Tässä ihan tuore kuva tältä päivältä, ryhmä A oikealla alustalla, ryhmä B vasemmalla. Niinkuin näkyy, ero kasvussa on yhä selkeämpi.



Laventeli

En ole ennättänyt hetkeen kirjoitellakaan, vaikka lueskelemassa olen käynytkin. Nyt ensimmäisenä vähän lämpimämpänä viikonloppuna olen alkanut totuttaa kasveja varovasti ulkoilmaan. Tomaatit vaihdoin viikko sitten isoihin ruukkuihin, chilit vaihdan vasta lopullisiin ruukkuihinsa kun sää on varmasti tarpeeksi lämmin jättää ne kokonaan ulos. Eli kesäkuussa.
Pihan kasvit on kevätlannoitettu tänään ja hiukan odottelen lämpenemistä vielä ennen kuin kylvän suoraan ulos kylvettävät siemenet itämään. (Hernettä, kukkia, ruohosipulia ainakin.)

Olen totuttanut kaikkia chilejä ulos, koska en ole vielä osannut päättää kumpi taimiryhmä jää sisälle ja kumpi menee kesäksi ulos. Kaikki eivät ulos mahdu, eivätkä toisaalta isommissa ruukuissa sisällekään. Kaikkia lajikkeita on tarkoitus saada yksi sisään ja yksi ulos.

Jos tietäisin että tulisi lämmin kesä, veisin ulos paremmat taimet (ryhmä B ) paremman sadon toivossa ja säilyttäisin varataimet sisällä "varalla". Hyvän kesän jälkeen noista ulkotaimista voisi talvettaa jotain ja jotkut varataimet voisivat olla ihan talvetuskelpoisia. Mutta jos tuleekin kylmä, sateinen tai ötökkäinen kesä, uhraisin paremmat taimet ulkona ja olisin syksyllä pelkästään varataimien varassa.

Jos taas pidän paremmat taimet sisällä "turvassa" on turha odottaa sadolta tai kasvulta kummoista.
Harmi kun ei ole kristallipalloa tuon sään suhteen.

Laventeli

Aloitin muutaman lumisen päivän jälkeen uudelleen lähes alusta kasvien totuttamisen ulkoilmaan. Nyt kun pysyisi lämmin ja aurinkoinen sää... Useammassa chilissä on pieniä nuppuja, erityisesti Black Scorpion Tonguessa useassa ryppäässä. Nythän ne ovat noin 2 kk:n ikäisiä.

Tomaatti Hundreds&Thousands kukkii jo sisällä, Tumblereissa on nuppuja. Ne oleilevatkin yläkerran paahteisen kuumassa pikkuhuoneessa, joka ainakin lämmön ja auringon puolesta käy keskikesän kasvihuoneesta.




Laventeli

Käväisin ohiajaessani Puutarhanikkareiden taimimyymälässä, jossa oli Chilipäivät. Ostin lähinnä muutamia yrttejä ja anopille ruusun, mutta sorruin myös chili-tomaattihyllyllä. Ostin Sungoldin taimen, kun vähän jäi harmittamaan että sitä ei tullut kylvettyä muiden tomaattien mukana. Lisäksi mukaan tarttui Snackchilinä mainostettu mieto Baby Red (annuum)-taimi sillä ajatuksella että saan lapsetkin maistamaan.

Tänään on lopultakin aikaa siirtää chilit isompiin ruukkuihin. Unohdin aiemmat ajatukset pihan jättisaaveista, kun chilit pitää kuitenkin nostella yöksi sisälle lämpimään muiden kasvien kanssa, eli pääsevät nosteltavan kokoisiin astioihin. Istuttelen isompiin saaveihin sitten kukkia kun ne voi jo säiden puolesta pitää ulkona.

Tomaatit ovat kasvaneet viikossa valtavasti istutussankoissaan, saa nähdä alkaako chileillä vastaava kasvupyrähdys. Monet chilit pääsivät venähtämään turhan pitkiksi lumisateiden loppumista odotellessa sisällä, istuttelen ne mahdollisuuksien mukaan syvempään.

Trepadeira Werner menee amppeliin.
Bird's Eye ja uusi Baby Red pienempiin ruukkuihin.
Orange ja Pink Habanerot samaan isompaan n. 20 l saaviin,
Samoin 3 Cabai Kerintiniä pääsee yhteiseen vastaavaan saaviin.
Lemon Dropia en raaski pistää pieneen amppelitilaan, kuten ensin ajattelin, vaan se pääsee n. 8 l ruukkuun.
Black Scorpionille on n. 5 litran ruukku.
Samoihin ruukkuihin sitten kaveriksi samettikukka auttamaan tuholaistorjunnassa, ainakin noihin isompiin ruukkuihin.

Näin aloittelijana ihmettelen Lemon Drop-taimien kiukuttelua. Kaikki muut lajikkeet ovat kasvaneet ja sopeutuneet suht kiltisti, mutta Lemon Dropin taimet ovat samalla hoidolla kiukutelleet koko ajan vähän kaikesta. Ensinnäkin vain pari monesta istutetusta Lemon Dropista lähti sirkkalehtivaiheesta kasvamaan. Ne pari ovat tässä välissä kerenneet kellastuttaa pari lehteä, rullata ja roikuttaa syystä jos toisesta lehtiään ja nyt aurinkoon hyvin maltillisesti chilejä totutettuani ovat ainoita, joiden lehtiin tuli polttojälkiä. Varsinaisia nirppanokkia.   ::)

Tänään myös perkasin kivikkopenkkiäni rikkaruohoista. Se on saanut olla hunningolla 2 vuotta, koska viime kesänä en uhrannut sille ajatustakaan ja olikin voikukkien ja ruohon valtaama. Kaivoin sieltä mehikasvit esille ja yllätyin: sinne toissa kesänä istuttamani laventeli oli talvehtinut ja pieniä laventelin alkuja kasvoi edelleen. En olisi uskonut että pärjää varsinkaan kahden talven yli. Istutin myös sisällä kasvatetut ruohosipulin alut maahan ja kylvin niitä lisää siemenestä penkkiin.



Laventeli

toukokuu 21, 2017, 17:25:04 ip #27 Viimeisin muokkaus: toukokuu 21, 2017, 17:27:10 ip käyttäjältä Laventeli
Googlailin tuota ostamaani "Baby Red"- annuumia. Vihernikkarit ja joku muu taimimyymälä kertoi sen olevan oikeasti Peppadew-chili/paprika. Sitten mainittiin jossain se baccatumiksi, mutta lajikelapun mukaan ostamani pitäisi olla annuum. Mitähän oikeasti tulikaan ostettua...   ;D

Huru-ukko

Lemon Drop on juurikin tuollainen. Toisilla kasvaa oikein hyvin, toisilla se on ongelmarehu.

Kuten minullekkin joka kerta, ainakin kolmena kautena.



Laventeli

Chileissä on habaneroja lukuunottamatta kaikissa kukkia tai vähintään nuppuja. Ei onneksi ruukunvaihto isompaan pudottanut aikaisimpia ja nyt on nuppuja tullut muihinkin. Pieniähän nuo chilit ovat, kun aloitin niin myöhään keväällä, enkä tiedä montako podia jaksavat kannatella. Tänä vuonna riittää kun saisi vähän maistiaista ja tutustuisi eri lajikkeisiin, suurta satoa ei ole tarvekaan saada.

Tomaatit kukkivat runsaasti, tumblereissa on jo pieniä raakileita. Kylmimmiksi öiksi ja nyt pariksi kylmäksi päiväksikin olen nostanut kasvit sisään säältä suojaan, toivotaan että ne uskaltaisi pikku hiljaa jättää kokonaan ulos.

Innostuin Fataliilta tilailemaan pienen alennuksen innoittamana uusia siemeniä, joten nyt on kaikkea mielenkiintoista jo seuraavaa kautta odottelemassa.

Laventeli

Pari kuvaa eiliseltä: Nyt habanerokin tekee nuppuja  ja Tumbler-tomaattia kohta tarjolla.




Laventeli

Kesäkuun alun sadepäivinä seurasin huolissaan chilien värjöttelyä pihalla. Nyt ovat onneksi lämpimien päivien myötä toipuneet ja jatkavat kukkimista. Toinen Habaneroista ei vieläkään kuki ja muutti lehtiään kellertäviksi, toinen voi samoissa oloissa yhteisessä ruukussa hyvin. Ei aavistustakaan kumpi niistä on orange habanero ja kumpi pink habanero, mutta kaipa se selviää aikanaan. Nakkasin vähän puutarhakalkkia ruukkuun (ja samantien muihinkin ruukkuihin varmuuden vuoksi), kun ajattelin että märässä ja viileässä oleilu ja kellertyminen yhdessä voisivat viitata siihen, että magnesiumia tarvitaan. Nyt molemmat habanerot voivat hyvin ja kumpikin työntää vihreää uutta lehteä koko varren pituudelta.

Pysyisi nyt vaan sää lämpimänä jonkin aikaa. Vaikka nyt on ollut hellettä, on vettä tullut sen verran ettei ulkoruukkuja ole tarvinnut kastella. Tavallaan helppoa, mutta lannoitatta ei nyt ole saanut lisättyä kasteluveden seassa.

Laventeli

Kaikissa muissa chileissä, paitsi tuossa oikuttelevassa Habanerossa josta viimeksi kirjoitin on paljon uutta pientä lehteä, kukkaa ja podi tai pari tulossa. Tuo Habanerokin kasvaa ihan hyvännäköistä lehteä, mutta ei kuki vielä. Vieressä toinen habanerolajike tekee muutamaa pientä podia ja kukkii ahkerasti.

On nämä säät kyllä haastavat, välillä paistaa aurinko oikein lämpimästi, välillä taas tuuli riepottelee. Kastella ei ole tarvinnut ulkoilmassa olevia ollenkaan, luonto on pitänyt huolen siitä enemmän kuin kiitettävästi. >:( Lisäsinkin chilien ruukkuihin vähän varastolannoitetta, kun sadeveteen on hankalampi lannoitetta sekoitella.
Kasvarin sisällä olevat chilit viihtyvät kyllä selvästi paremmin, samoin kuin tomaatitkin.

Kaksi muhkeaa raakiletomaatteja kantavaa Tumbler-tomaattia lenteli liian kevyissä ruukuissaan tuulen mukana pitkin pihaa eräänä päivänä. Molemmista katkesi kaikki isommat rönsyt tomaatteineen ja ovat melkoisen surkeita pikkupuskia nyt. Niihin ei montaa tomaattia jäänyt kypsymään. Nostelin raa'at tomaattitertut vesipurkkiin ikkunalle, jospa kypsyisivät siinä kuitenkin, vaikka eivät kokoa enää kasvakaan.
Tuo Tumbler on hankalan mallinen, kun kasvattaa isoa ja painavaa roikkuvaa kasvustoa. Ruukkua pitää nostaa korkeammalle, jotta tertut eivät makaa maassa ja amppeliin laitettu kasvaa myös niin painavana toiselle puolelle amppelia, että amppeli keikkuu ihan vinossa. Ensi vuonna yritän muistaa käyttää korkeita ja painavia ruukkuja, jos noita vielä kasvatan. Voisin kyllä vaihtaa lajiketta...


Laventeli

Pitkästä aikaa kuvallista päivitystä.

Nuo katkenneet Tumbler-tomaatinvarret, jotka olivat maljakossa vedessä, kasvattivat tomaatteja kypsytellessään uudet juuret, joten istutin ne takaisin multaan. Saavat jatkaa kasvamista ja sadontuottoa.

Trepadeira Werner sai jotain ötököitä, lehdet kellastuivat ja niissä oli jotain ruskeaa röppöä. Kasvi näytti surkealta ja jo menetetyltä. Se oli erillään muista chileistä tomaattien keskellä ja tomaatteihin ei ötökät levinneet. Samettikukka samassa ruukussa ei haitannut tuholaista ollenkaan. En ennättänyt asiaan mitenkään reagoida, kun heinäkuun alussa tuli pari kylmää yötä. Kylmyys ilmeisesti tappoi ötökät, koska ne hävisivät. Trepadeira kasvattelee nyt uusia terveitä lehtiä, vaikka näyttääkin aika rujolta kun pudotteli lähes kaikki vanhat.



Laventeli

Habanerot kiukuttelevat kylmää ja sateista säätä: toinen jurottaa, ei kasva eikä kuki. Toinen sentään tekee armosta vähän kukkia. Lemon Drop myös aloittelee vasta ensimmäisiä pikku podeja (alempi kuva). Kovin kummoista satoa ei ole kesältä tulossa, mutta jos maistiaisia sentään.




Laventeli

Olin viime viikon matkoilla ja lämpimän viikon ja huomattavasti runsaskätisemmän sijaiskastelijan jälkeen chileissä oli tapahtunut yllättäviä kasvu- ja podilisäyksiä.  :D

Habanerotkin ovat antaneet anteeksi kylmän alkukesän ja tuosta aiemman viestin kuvasta huomattavasti tuuheutuneet. Piilossa lehtien alla on molemmilla podejakin tulossa, joten ei jää ikuisesti mysteeriksi kumpi niistä on pink ja kumpi orange.  :)

Lemon Drop on nyt vasta innostunut työntämään podeja urakalla, turhaan pelkäsin että muutamaan joudun tyytymään. Se onkin sitten toinen juttu miten ennättävät kypsyä ajoissa.

Bird's Eye Babyn ensimmäiset podit ovat punaisia, ne ja valkoiset kukat ovat kaunis yhdistelmä!

Ostotaimi "Baby Redissä" on podeja vieri vieressä, kiva että edes joku tuottaa runsaasti chiliä, vaikka tuo ostotaimi onkin vähän lapsipuolen asemassa, siihen ei ole kiintynyt samalla tavalla kuin itse kasvatettuihin...

Trepadeira Werner on ollut kumma yllätys. Etukäteen oletin että se on rönsyilevä köynnös, mutta se kasvaa todella tukevana yhtenä oksana ylöspäin haarautumatta. Kasvattaa kauniin kuultavia ja yllättävän isoiksi kasvavia podeja suoraan ylöspäin. Sitä vielä korostaa lehtikato, kun ötökkähyökkäys vei lähes kaikki alkuperäiset lehdet kesäkuussa. Alapuolella kuvia, joista yläpuolelta kuvattu otettu viikko sitten, sivulta kuvattu otettu tänään:

[/url]


Laventeli

Cabai Kerintin kasvattaa hauskoja pitkiä suikeroita:

[/url]