Kouvostoliiton ja alusmaiden (sekä läntisten siirtokuntien) viskimiitti?

Aloittaja InkRose, lokakuu 19, 2012, 23:17:57 ip

« edellinen - seuraava »

InkRose

Elieli, alustavasti kyselen, jotta löytyisikö innokkaita osallistujia pienimuotoiseen viskitasting-miittiin?

Tässä vaiheessahan kaikki on perinteiseen tapaan ilmassa, itsekin kun näytän työllistyvän vihdoin ja viimein, vieläpä niinkin vakaavuoroiselle alalle kuin pirssin rattiin, mutta jos sitä ei koskaan ala kysellä, ei sitä koskaan myöskään tapahdu. Viime Kouvostomiitissä olikin jo puhetta että kiinnostusta voisi olla.

Vakaa aikomus on jotain tämmöistä viritellä vielä tämän vuoden puolella, jos vain suinkin mahdollista. Hierotaan tastingin sisältöä yms sitten lähempänä, mutta nyt kuulisin mieluusti jonkinmoista päälukua kiinnostuneista. Lisää laseja tarvitsen joka tapauksessa sitten, mutta sanotaan näin että hirmu järkevästi ei meillekään mahdu enempää kuin 8 saman pöydän ääreen.

Viskien lisäksi voidaan sitten toteuttaa vaikkapa ruokaa ja/tai saunaa ja/tai seurapelejä. Yöpymäänkin meillä mahtuu jonkinmoinen kööri.

masaiman


Minbaari

Mielelläni tulen jos tosiaan päivämäärä sopii. Tosin seitsemän viikon kiertävä viikonloppuvapaa systeemi ei jätä paljon vaihtoehtoja omalla kohdallani, mutta chilin maistelun kannalta saattaa sopia jokin muukin kuin joulukuun 14pv alkava viikonloppu.  ;D
#816

InkRose

Onhan mullakin tosiaan omien lisäksi hoitoalalla työskentelevän vaimon kuviot huomioitava jotenkin. Lapset nyt yleensä saa viikonloppuna mummolaan hoitoon jos tarvii. Toki jos tuo 15.12. voisi muillekin sopia, niin näin pitkällä varoitusajalla varmaan voin itsekin vaikuttaa vuoroihin vähän, kun en kerta ole vielä työsuhteessakaan kehenkään. Broidin synttärit tosin on varmaan samana viikonloppuna, mutta jos tuo tuohon sovitaan niin sitten sovitaan. Vaimollakin on rästissä jo viisi vapaapäivää kun on työpaikkallaan ollut jo kokonaista 2 kk...

mohla

Alustavasti messissä ja voin ottaa 3 viskilasia mukaan. 15.12. sopisi ainakin näillä näkymin, mutta kaikkia pikkujouluja ei vielä ole tiedossa...

masaiman

Alustavasti käypi, pitää vielä varmistaa kun tuo päivämäärä tuntuu jotenkin tutulta...

InkRose

Lasitilanne tietty riippuu vähän sitten toteutuksesta. Jos vaikka 6 viskiä per nokka (à 2 cl) laitetaan eteen noin niin kuin pääsatsiksi niin tarvitaanhan siinä luokkaa 50 lasia. Muistaakseni 15 e maksaa 6 lasin paketti (plus postit), tusina multa löytyy ennestään. Se voisi olla vaikka osallistumisen kustannus?

Tai sitten jos jokainen tuo jonkun kivan ja kaadetaan isommat lasilliset jotka sitten pannaan kiertoon niin pärjätään pelkästään mun laseilla.

wille

Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

InkRose

Kyllähän tässä näin käy, että 15.12. on pikkuveljeni synttäribileet. Kolmekymppiskemuista - kuulemma suunnittelee jotain naamiaisia - en ehkä kehtaa kuitenkaan jäädä pois, joten katsotaan tälle toinen ajankohta.

Omien synttärieni päivämäärä olisi sinänsä ihan houkutteleva, että varmasti saisin puhuttua sen vapaaksi ja lapset mummolaan, mutta onko 17.11. halukkaille osallistujille liian aikainen ajankohta? Katsotaanko ennemmin vuodenvaihteen tienoilta tai tammikuulta aikaa?

masaiman

ääni tammikuulle. On marraskuu niin täynnä ohjelmaa et vaara joutua skippaan.

mohla

Sama homma eli tammikuulle vaan munkin puolesta. Eihän kukaan normijärjellä varustettu yksilö nyt mitään tipatonta tammikuuta vietä. ;D

wille

Joo. Voitaisiin minunkin puolestani katsella ennemmin Maya-kalenterin päättymisen tuolla puolen.
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Minbaari

Olisiko aika herätä tämän vuoden puolelle ja katsastaa milloin voitaisin jonkinlaista miittiä järjestää. Olisiko se sitten viskimiitti, chilimiitti vai molemmat? Saanen heittää ehdotuksen ajankohdaksi joko 1.2.2013 Perjantai tai 2.2.2013 Lauantai.
#816

wille

tammikuu 05, 2013, 19:30:37 ip #13 Viimeisin muokkaus: tammikuu 10, 2013, 11:50:53 ap käyttäjältä wille
Näillä näkymin kalenteri näyttää tyhjää kummallekin mainitsemallesi päivämäärälle. Lauantai voisi olla varmempi. Täytyy tarkistaa työvuorot.

Edit: Jep, molemmat päivämäärät sopii meikäläiselle.
Aika hiljaista tuntuu olevan keskustelu asian tiimoilta. Ideoita miitin juonesta? Johonkin evästämään?
Uniformu ukkosesta
Prässit sirkkelin teristä
Kiehuvaa pikeä poletit

Minbaari

Nythän ois Kouvolassa tarjontaa ravintoloiden osalta, kun torille on avattu jenkkiravintola Three Wings, Salppurinkadulla KMC- Fried Chicken and Fish ja Rillossa vaihtunut ruokalista. Sitten tietysti Neville, Vintti ja kumppanit vaihtoehtoina.
#816

InkRose

On mennyt sujuvasti kaikki foorumointi random lueskelua lukuunottamatta ohi. Onpa kaikki vielä kylvämättäkin...

Tällä haavaa en hirveästi tiedä vapaista muuta kuin että painottuu viikonloppuihin. Ja 31.1.-1.2. koitan saada järjestettyä itseni Helsinkiin UISGE 2013:een, mikäli vain tuuraaja löytyy noille päiville. Tai edes jälkimmäiselle.

masaiman

Melkeen vois joo vähän kevväämmällä, nyt niin paljon kaikkia projekteja päällä et joutuu niitäkin priorisoimaan kun viikonloppusin ehtii vaan värkkään...

Minbaari

Ja keväämmällähän ei kellään tietenkään ole mitään tekemistä, kun noita vauvoja ja kasvihuoneita alkaa syntymään tonteille..  ;)
Mutta yritetään sitten uudemman kerran jos ei kerta tuo helmikuun alku passaa.
#816

KP78


bobster

Kaikki käy, jos nykyinen tilanne (työttömyys) jatkuu. Tarttee vaan viskit unohtaa  :'( kun joutuu kuitenkin itse autoileen. Kuskista turha unta nähdä.
Freedom's just another word for nothin' left to lose- Kris Kristofferson