Kasvatus ja yleinen chilitieto => Päiväkirjat ja fotoalbumit => Aiheen aloitti: HotVelo - tammikuu 08, 2013, 19:24:13 ip

Otsikko: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - tammikuu 08, 2013, 19:24:13 ip
Lienee aika näitä omia vaatimattomia kasvatuksia jo sitten esitellä.

Kasvukauden 2012 harjoitelmat ovat nyt talvetusvaiheen puolivälissä, ainakin jos ajattelee helmi-maaliskuun vaihdetta ajankohdaksi, jolloin kasvit saavat uudet mullat ja osa ehkä suuremmat ruukut. Siinä vaiheessa pitäisi päivänvalonkin jo tulla kolmen kasvivaloviritysten (kaksi koululaislamppua Megamanin 15W ESL:llä - nyt toisessa tosin jo 20W Airam 4000K sekä katosta roikkumassa Artcon kasvivalaisin) avuksi.



Aji Cristalit (taustalla) ja Rawitit ovat säilyneet olosuhteisiin nähden varsin vehreinä. Muutamien juurilla on vielä kirvasyöttejä, kuva on joulun edeltä, jolloin jätin syötit joulun ajaksi nähdäkseni olinko loppusyksyn kirvahyökkäyksestä jo päässyt eroon. Kun syöteistä ei puolentoista viikon joululoman jälkeen löytynyt kirvoja, oli niiden torjunta marraskuun lopulla ilmeisesti onnistunut.



Bolivian Rainbow't (edessä vasemmalla, takana oikealla) ja Naga Morichit eivät ole niin lehteviä, mutta nekin puskevat uusia lehtiä koko ajan vaikkakin rauhallisesti.

Kukkiakin melkein kaikki yrittävät väliin puskea, mutta sadotusta en aio yrittää enkä rohkaista tähän aikaan. Olkoot levossa vielä reilut puolitoista kuukautta.

Kuten näkyy kaikki ovat multaruukuissa, ja multakasvatuksessa on tarkoitus pysyä jatkossakin. Ensimmäiset vuoden 2013 uudet idätykset (C. chinense Black Naga 2x, Pink Habanero 2x) ovat olleet vajaan viikon turvebriketeissä. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, voivat ensimmäiset sirkkalehdet ilmestyä turpeen alta tämän viikon loppupuolella tai seuraavan alussa.

Varsin olennainen lähtökohta jo tässä vaiheessa vuotta on se, että kaikkien kasvien on oltava kuljetettavissa toukokuussa kesäasunnolle, joten niin vanhojen kuin uusienkin pituuskasvu on pidettävä hallinnassa siihen saakka.

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - tammikuu 15, 2013, 16:39:13 ip
Taisin tuudittautua liian helppoon kasvukauden aloitukseen tänä vuonna. Vajaat kaksi viikkoa sitten itämään laitetuista Black Naga, Pink Habanero ja mysteerisiemenistä ei ole itänyt yksikään.

Luulen kyllä tietäväni syyn - idätysastiaan kuuluvaa sopivaa kantta ei löytynyt toissa viikolla, ja niinpä kosteuden haihtumiselta on suojannut erinäisiä kansiviritelmiä. Pahaa pelkään, että idätysbriketit ovat kuivassa kerrostaloilmastossa päässet suihkutuspullokostutusten välissä kuivahtamaan. Siinä on sitten kuivahtaneet mahdollisesti itämisen aloittaneet siemenetkin. Laitoin eilen huomattavasti tiivimmän viritelmän kunnon kastelun jälkeen brikettien päälle - ei kuitenkaan mitään umpiota toki. Odotan nyt vielä pari päivää tuloksia, mutta varasuunnitelmaan ja uuteen idätykseen on jo nyt varauduttava.

Niin, tuosta aloituksesta vielä: viime vuonna itävyysprosentti oli 100%, ja kaikki sujui liki täysin ongelmitta. Niinpä taisin lähteä vähän soitellen sotaan. Talvetettavat viime vuoden kasvatukset ovat sentään erittäin virkeitä, joten ei tämä ihan pelkkää synkkyyttä liene.


Kun ei uusista taimista ole kuvia, niin kaivoin mielen virkistykseksi kuvan loka-/marraskuulta. Siinä on Naga Morich pääsadon säilöntä käynnissä. Vakiomausteiden (rosepippuri, sinapinsiemenet jne) myös siivutettua valkosipulia ja inkivääriä menossa Nagojen kaveriksi pikkupurkkeihin.

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - tammikuu 16, 2013, 15:57:40 ip
Galileota mukaillen: Se itää sittenkin!

Black Naga ja Pink Habanero joiden idätysten suhteen olin jo heittämässä lusikan nurkkaan itivät sittenkin! Eilisiltana oli kummastakin lajikkeesta toinen siemen nostamassa hentoa vartta turpeesta ylös. Itävyysprosentti on nyt siis 50%, mutta odotan loppujenkin kanssa vielä joitain päiviä.

Eilen lähti idätykseen myös baccatumit Dulce Dolor ja Aji Fantasy, kumpaistakin kahdet kappaleet. Sitten jää jäljelle enää ehken helmikuun loppupuolella idätettäväksi C. annuum Ramiro. Oletan ainakin että Ramiro helmi-maaliskuun vaihteessa idätettynä ehtisi kesäksi kasvaa satoa tuottavaksi. Jos jollain on siitä kokemusperäistä tietoa kasvunopeudesta, niin otan kommentit kiitollisena vastaan.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Anonyymi - tammikuu 30, 2013, 13:24:26 ip
Viime kautena oma Ramiro kasvoi tosi nopeasti (heikosta valaistuksesta huolimatta), pituuttakin oli kevääseen mennessä puolet enemmän kuin muilla samaan aikaan idätetyillä annuumeilla, joten luulen että kerkeää helposti  :blank:
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - tammikuu 31, 2013, 21:17:02 ip
No niin, nyt alkaa ensimmäisen ja toisen idätys kierroksen saldo olla selvillä, yllätysten kera.

Itämisen eteneminen oli tähän viikkoon saakka tuskallisen hidasta. Olikin viittä vaille, etten mennyt itkemään 'Itämisen sietämätön hitaus' keskusteluun siemenkannan heikkoutta, kraanaveden pahuutta ja auringonpilkkujen puutetta.

Vaan onneksi en valitusvirttä ruvennut veisaamaan.

Tämän viikon alussa idätyslaatikko sai avukseen pienen pöytävalaisimen, missä oleva Airamin Neodym 60W kasvivalo antoi 10 tuntia päivässä paitsi valoa niin myös lämpöä. Ja lämpö se olikin, mitä itäminen oli kaivannut.

Uusia taimenalkuja nousi pintaan päivittäin, ja tähän iltaan mennessä oli esittäytymättä enää Fataliin yllätyssiemen briketissään.

Mutta mikäs olikaan se yllätys? Olin ottanut tammikuun puolivälissä uusiokäyttöön ne briketit, missä olivat itämättömäksi olettamani Black Naga ja Pink Habanero. Pöyhin silloin turvetta pinseteillä löytämättä siemenistä jälkeäkään, ja laitoin tilalle kahden Pink Habaneron siemenet. Tänään oli noissa molemmissa kahdet taimet nousemassa!  ::)

Eli tammikuun ensipäivinä itämään laitetut Naga ja Habanero odottivat vain kunnon olosuhteita - melkein kuukauden.

Nyt sitten saldo on:

C. chinense
  Black Naga 2/2
  Pink Habanero 4/4

C. baccatum
  Dulce Dolor 2/2
  Aji Fantasy 2/2


Tuplaidätysten kanssa on sitten ehkä reilun viikon päästä tietysti vielä tarkka paikka, kun taimet pitää pystyä irrottamaan briketistä kumppaninsa vierestä elämään omaa itsenäistä chilin taimen elämäänsä. Jos se onnistuu ilman tappioita, on kasvamassa minun ajallisiin ja muihin resursseiheni nähden taimia jo ihan riittävästi - Ramirot kun vielä ovat tulossa maaliskuun alussa. Mutta jos tulee tuntu, että Pink Habaneroja lipsahti vähän liikaa, niin kaipa niille taimina ottaja Jyvässeudulta tarvittaessa löytyy.

Summa summarum: Kannattaa uskoa kokemuksiin perustuvat ohjeet siitä, että lämpöä on oltava riittävästi ja kosteutta sopivasti, niin itäminen kyllä tapahtuu.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: bluesman - tammikuu 31, 2013, 22:18:09 ip
 Joskus odottelu palkitaan. Yritäpä joskus villichilien idättelyä. Saattaa musta homeinen siemen jonka 4kk odottelun jälkeen päätit nakata kompostiin itää seuraavana päivänä.
Mukavannäköistä Nagansäilöntää. Yllättävän virkeitä talvetuksiakin.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - tammikuu 31, 2013, 23:34:19 ip
Talvetettavienkin puolella on tapahtunut piristymistä - siitä kiitos menee tehostetulle valaistukselle. Jo vajaan kuukauden valokuuri on saanut aikaan tämmöiset muutokset




Kuva on jo 1½ viikon takainen Rawit ja Aji Cristal otos, ja viherkasvu on edistynyt vielä tuostakin.

Laitoin vähän myöhemmin tehokkaamman kasvuvalon myös Naga ja Bolivian Rainbow puolelle, ja sekin näyttää kovasti piristyneeltä - kuvissa enimmäkseen BR.





Mutta jottei totuus unohtuisi, ja että asian vierestäkin olisi vähän juttua, niin näitä ovat ne kasvit, joiden parissa talvisin eniten aikaa menee.



Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: bluesman - helmikuu 01, 2013, 00:39:47 ap
 Taidat olla samaa kaliiberia kuin meikä kun tuo allekirjoituskin on Zapalta. On tullut kerättyä 15 ekaa albumia ja livenäkin pari kertaa nähty.
Sorry offtopic mutta loppuniitti oli tuo puukasakuva. Samaa hommaa harrastettu jo pitkän aikaa.
Hyvin oot saanut BR:nkin säilymään.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - helmikuu 17, 2013, 23:43:22 ip
No niin, pari viikkoa on mennyt edellisestä päivityksestä. Sinä aikana ovat eniten huomiotani saaneet Pinoideae Pinus ja Piceoideae Picea suvun kasvit.

Capsicum kasvattien tilanne on muutamien tappioiden jälkeen tämä:

C. chinense

Naga Morich x2 (talvetettu)
Black Naga x1
Pink Habanero x4 (päivitys 21.2., menetetyksi laskemani taimi virkosi sitten kuitenkin vielä kasvamaan)

C. baccatum

Aji Cristal x2 (talvetettu)
Dulce Dolor x1
Aji Fantasy x2

C. annuum

Bolivian Rainbow x2 (talvetettu)
Rawit x2 (talvetettu)

C. *?*

Fatalii yllätyssiemen x1

Kaksi kuukauden viiveellä itänyttä chinenseä (Black Naga, Pink Habanero) hyytyivät sirkkalehtivaiheessa, ja sama tapahtui toiselle Dulce Dolorille. Muut tästä vaiheesta selvinneet ovat nyt hyvässä kasvussa, seuraavaan päivitykseen täytyy ottaa niistä kuvat mukaan.

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - helmikuu 25, 2013, 13:05:39 ip
Nyt on sitten muutama kuvan räpsäisi tämän kauden uudiskasvatuksista.



Vasemmalta ylhäältä myötäpäivään:

Black Naga
Aji Fantasy
Aji Fantasy
Dulce Dolor
Pink Habanero (jo pariin kertaan menetetyksi tuomittu, vielä vaan sinnittelee)



Vasemmalta ylhäältä kuvassa kokonaisina näkyvät:

Pink Habanero
Pink Habanero
Fatalii yllätyssiemen
Pink Habanero (kurttasi ensimmäisen varsinaisen lehtiparinsa, toinen lehtipari jo normaalin näköinen, kolmas alullaan)

Kuvat ovat sen verran yläviistosta, en viitsinyt siirrellä ruukkuja kuvausta varten, että taimien kokosuhteita niistä ei kovin hyvin hahmota. Baccatumit kuitenkin ovat pituuskasvussa pyyhkäisseet kaksi viikkoa varhemmin itäneistä chinenseistä ohi niin että heilahti.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Miquel - helmikuu 25, 2013, 13:22:21 ip
Rohkeen kokoista ruukkua heti alkuun! :) Itse tulee nysvättyä kertakäyttömuki->8x8cm taimiruukku ennen kuin siirrän "noin isoon"
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - helmikuu 25, 2013, 13:54:14 ip
Lainaus käyttäjältä: Miquel - helmikuu 25, 2013, 13:22:21 ip
Rohkeen kokoista ruukkua heti alkuun! :) Itse tulee nysvättyä kertakäyttömuki->8x8cm taimiruukku ennen kuin siirrän "noin isoon"


Jep. Tiedostin asian kyllä, mutta oli ajatuksena ajan ja vaivan säästö, ja isojen brikettien kanssa olisi pienempi ruukku ollut enempi vain kosmeettinen siirto. Ja toisaalta kun taimet saavat viikottain olla omillaan 2-3 päivää, niin isoon multatilaan saa paremmin sidottua kosteutta.

Noilla saavat mennä kevääseen saakka, kunnes tulee siirto seuraavaan kokoluokkaa, missä pitäisi olla sadotuskelpoisia ja -kokoisia.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - maaliskuu 04, 2013, 20:46:49 ip
Mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut kasvua lukuunottamatta. Iloisin yllätys oli se, että kasvit selvisivät viime viikon omin nokkineen olosta vahingoitta. Eivät kuivahtaneet eivätkä myöskään kärsineet ylikastelusta saatuaan useamman päivän vesiannoksen kerralla.



Ylhäältä myötäpäivään:
Black Naga
Aji Fantasy
Aji Fantasy
Dulce Dolor
Pink Habanero



'Alarivissä' kolme eri kasvuvaiheessa olevaa Pink Habaneroa, toisessa rivissä Fataliin ylläri ja edellisessäkin kuvassa ollut Dulce Dolor.

Leikkasin tänään viime vuotisista Aji Cristaleista muutamia latvaversoja pistokkaiksi, ja laitoin vesilasiin kehittämään juuria. Saas nähdä onnistuuko. Muutama on tarkoitus yrittää juurruttaa vielä suoraan multaan.

Ramirot (C. annuum) on tarkoitus myös vielä laittaa itämään lähipäivinä.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - maaliskuu 05, 2013, 22:41:09 ip
No niin.

Nyt sitten päätös tiukasta lajikemääräkontrollista (<10) petti.

Syy lipeämiseen on peräisin jo muutamien kuukausien takaa. Meillä oli joulun tienoilla vieraita Australiasta - vaimon opiskelukaveri on naimisissa aussimiehen kanssa ja kävivät nyt toista kertaa yhdessä Suomessa. Siinä vietettiin aikaa laittaen hyvää ruokaa, lämmittäen savusaunaa ja maistellen ensimmäisen chilinkasvatuskauden säilöttyjä ja jalostettuja tuloksia.

Tänään oli sitten tullut Australiasta kirje. Kirjeessä oli paitsi normaaleja terveisiä ja valokuvia myös kolme siemenpussia.

Manzano orange (C. pubescens)

Big Jim (C. annuum)
- siemenpussin teksti mainostaa yhdeksi suurikokoisimmista chileistä (podi, ei kasvi), mieto

Hungarian yellow wax (C. frutescens?)
- tuo lajiluokitus ei kyllä täsmää sen kanssa, mitä vaikkapa chiliwikistä löytyy haulla tietoja

Siemenpusseissa olleet kylvöohjeet (suoraan avomaalle!) ja sopivat kylvöajankohdat (75-90pv satoon) eri lämpötilavyöhykkeillä olivat suomalaisittain hauskaa (?) luettavaa. Semminkin, kun meni muutama sekunti, ennenkö tajusin, että joulukuun suosittelu viileämmällä ilmastovyöhykkeellä kylvöajankohdaksi vastaa tietysti täällä pohjoisella pallonpuoliskolla kesäkuuta.

Näitä lähtee siis kohtapuoliin idätykseen yhdessä suunnitelmissa jo valmiiksi olleen Ramiron kanssa.
Otsikko: Uudet mullat, vanhat kujeet, osa 1
Kirjoitti: HotVelo - maaliskuu 19, 2013, 00:50:37 ap
Vanhojen kasvien multien vaihto alkoi viimein tänään. Uudet mullat ja myös ruukut saivat maanantaina molemmat Nagat ja toinen Rawit.



Keskellä Rawit ja laidoilla Nagat.

Vanhat ruukut olivatkin niin täynnä juurta, ettei ollut ihmekään, ettei luonnonvalon lisääntyminen ollut Nagoille enää lisää pontta tuonut.

Mullissa on nyt myös yksi Aji Cristalin pistokkaista.



Homma jatkuu tästä päivä kerrallaan ruukut/mullat uusien muiden vanhojen kasvien osalta (2x Aji Cristal, 1xRawit, 2xBolivian Rainbow).

Itämässä on vielä kauden viimeiset, kahdet kappaleet kutakin Australian tuliaista ja Ramirot.

Otsikko: Uudet mullat, vanhat kujeet, osa 2
Kirjoitti: HotVelo - maaliskuu 19, 2013, 22:32:03 ip
Eilen aloitettu homma jatkui tänä iltana. Uuteen kasvuvoimaa antavaan multaan pääsivät Aji Cristalit ja toinen Rawit.

Tuuppasempa tähän piruuttani pari kuvaa itse 'rosessistakin'.


Rawit juuripaakkuineen vanhasta ruukusta pois nostettuna.


Siistitty ja pienennetty juuristo - puhdistettu ruukku odottaa asukasta taustalla.


Salaojituskerros pohjalla ja ruukun pohjareiän päällä tiilenpala estämässä murusia valumasta ulos.

Ja tässä illan työn tulos. Ruukkujen pikainen kierrätys jätti puhdistusajan minimiin - täytyy Ajien ruukkuja putsata ulkopuolelta vielä ruukutuksen jälkeen.


Aji Cristalit laidoilla, Rawit keskellä.

Nyt vuoroaan odottavat vielä Bolivian sateenkaariyrtit. Ne menevät todennäköisesti 20cm altakasteluruukkuihin. Multatila pienenee nykyisestä, mutta altakastelulla oletan tahi toivon nestetasapainon pysyvän hallinnassa. Bolivialaisia minulla on tarkoitus vähitellen muotoilla muutenkin bonchin suuntaan - ei puhdasoppisella tavalla, mutta pikkuisiksi chilipuiksi kuitenkin.
Otsikko: Viimeiset idätykset
Kirjoitti: HotVelo - maaliskuu 21, 2013, 12:25:56 ip
Laitoin viikko sitten torstaina vielä yhden satsin itämään:

Manzano orange (C. pubescens) x2

Big Jim (C. annuum) x2
- toinen oli eilisiltana jo työntämässä versoa turvebriketistä


Hungarian yellow wax (C. annuum) x2

Ramiro (C. annuum) x2

Vähän myöhäistähän tämä on. Toisaalta voin valon päivä päivältä lisääntyessä ottaa keinovalaistuksen kokonaan pois tammi-helmikuun kasvatuksilta ja antaa sen näiden pienokaisten kasvuvaloksi kunnes ne alkavat kestää auringonvaloa.

Manzano Orange ei taida kyllä kesän aikana ehtiä satoa tuottaa - päätellen siitä, että pubeja on väki näemmä idätellyt seuraavaa kesää varten jo marraskuussa. Mutta kun siemeniä oli runsaasti kutakin lajia, niin ajattelin kokeilla kumminkin, eihän se mitään ota jos ei annakaan.

Nyt alkaa kohta vissiin meillä perheen sisäinen kasvatuskilpailu  ;D

Vaimolla on pikkuversoina nyt parit munakoisot - samana päivänä itämään laitetut kuin nuo yllä listatut chilit, tomaattia on tarkoitus laittaa itämään paria eri lajia tänään. Ja vähän myöhemmin lähtee sitten varmaan edellisvuosien malliin sen kymmentä sorttia erilaista basilikaa, rakuunaa, oreganoa ja ties mitä muuta yrttiä.
Otsikko: Uudet mullat, vanhat kujeet, osa 3
Kirjoitti: HotVelo - maaliskuu 21, 2013, 22:13:12 ip
Bolivian Rainbow't muuttivat tänään Pauliinoihin. Olin hämmästynyt, kun nostin ne vanhoista sinkkiämpäriruukuistaan. Niiden juuripaakut olivat todella pienet verrattuna käytettävissä olleeseen tilaan.

Kertokaapa kokeneemmat, onko se niille tyypillistä? Muut uusiin ruukkuihin ja multiin vaihdetut kun olivat semmoisia, että niiden juuristoa sai vapaasti hieman käsitellä vaihdossa. Bolivialaisten kanssa tuli tunne, että jos liian kovalla kädellä koskee, niin ovat mennyttä chiliä.


Bolivialaiset 20cm Pauliinoissa. Jos olisin etukäteen tiennyt juuriston koon, niin pienemmät ruukut olisin ottanut. Vaan paha oli enää rypistää, kun juuripaakku oli jo pöydällä. Edessä toinen Aji Cristal pistokas multiin siirtyneenä.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Jani M - maaliskuu 21, 2013, 23:31:03 ip
Helmikuussa idätetty bolivian rainbow oli kasvattanut litran juuritilansa ihan piukkaan juuria, kun tänään vaihdoin vastaavan kokoiseen ruukkuun. Itse kasvi hädin tuskin 20cm korkea ja pensasmainen. Olen kastellut sitä aika niukasti, jospa se on kannustanut kasvattamaan isomman juuriston, mene ja tiedä, mutta aivan normaalilta vaikutti muihin chileihin verrattuna kyllä.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Nightfrost89 - maaliskuu 22, 2013, 10:25:56 ap
Miulla taas on ollut enemmän vastaavanlaisia kokemuksia pienestä juuripaakusta. Aiemmin kasvattamani BR oli 5l ruukussa jota se ei täyttänyt juurillaan alkuunkaan vaikka koko kesän siinä sai olla. Koska katsoin että sillä ei ollut kiinnostusta isoon juuripaakkuun niin leikkelin hieman ja laitoin bonsai ruukkuun sen. Siinä kasvi kuitenkin kitui eikä pahemmin juuria kasvatellut. Nyt kasvi on siirretty tavalliseen litran ruukkuun jossa on turvetta enimmäkseen kasvualustana ja on siitä hieman piristynyt.

Alkuvaiheessa kastelin kasvia reilusti kun ajattelin että lannotevesi kannustaisi kasvattamaan juuristoa, mutta niin ei tosiaan käynyt.
Miekin siis päättelisin että kuivempi ja ilmavampi kasvualusta kannustaa juurien kasvattamiseen paremmin.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Herpiili - maaliskuu 22, 2013, 17:49:25 ip
Lienee hieman olosuhteista ja lannoituksesta riippuvaista. Kasvihuoneessa 2 taimea Bolivian Rainbowia täytti 85L turvesäkin juuristollaan varsin tehokkaasti.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: -V- - maaliskuu 23, 2013, 00:46:17 ap
Pahoitteluni lievästä offtopicista, mutta...

Lainaus käyttäjältä: Herpiili - maaliskuu 22, 2013, 17:49:25 ip
Kasvihuoneessa 2 taimea Bolivian Rainbowia täytti 85L turvesäkin juuristollaan varsin tehokkaasti.


Kuvia? BR/42,5l kasvualustaa kiinnostaa kuriositeettina :D
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Herpiili - maaliskuu 23, 2013, 01:17:02 ap
Lainaus käyttäjältä: -V- - maaliskuu 23, 2013, 00:46:17 ap
Pahoitteluni lievästä offtopicista, mutta...

Lainaus käyttäjältä: Herpiili - maaliskuu 22, 2013, 17:49:25 ip
Kasvihuoneessa 2 taimea Bolivian Rainbowia täytti 85L turvesäkin juuristollaan varsin tehokkaasti.


Kuvia? BR/42,5l kasvualustaa kiinnostaa kuriositeettina :D


Tuo tuli testattua vuonna 2004 jolloin digikameroiden hinnatkin oli vielä melko suuret eikä tuttavapiirissäkään sellaista ollut. Noin 2m korkeat ja 1,5m leveät tiheät pensaat niistä ehti kesän aikana muodostumaan. Ensimmäistä kertaa kasvattelin lajiketta niin enpä tiennyt sen olevan niin pahan makuinen, hukkaan meni kasvutila ja sato :D
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - huhtikuu 04, 2013, 00:11:59 ap
Hieman kuvapäivitystä 2013 kasvatuksista.


Baccatumit Dulce Dolor ja 2x Aji Fantasy


3xPink Habanero


Vasemmalla on Black Naga. Keskellä Fataliin yllärisiemenestä kehkeytynyt taimi, sen kasvutapa viittaa Chinense-lajikkeen suuntaan. Oikeanpuolimmaisen piti oman kirjanpitoni mukaan oleman neljäs Pink Habanero, mutta jokin sen kasvutavassa ei oikein sovi yhteen muiden Pink Habojen kanssa.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - huhtikuu 29, 2013, 22:32:47 ip
Minulla menikin melkein kuukausi ilman chilipäivityksiä, sitä sun tätä muuta joutavaa kyllä tulin kommentoineeksi.

Kuva-aineistoa tulee seuraavaksi aikalailla.

Ensinnä vuoden 2012 talvehtineet.



Tuosta sekamelskasta näkee lähinnä keskitalven kuviin verrattuna sen, miten kasvukausi on ollut vauhdissa. Vasemmalla etualalla Aji Cristalit, niiden takana saviruukussa yksi Rawit, ikkunalaudalla Bolivian Rainbow't ja matalammalla pöydällä vähän piilossa toinen Rawit ja enempi esillä Naga Morichit.

Bolivialaiset vielä tässä.

Tuo takimmainen hieman huolestuttaa, koska alkakasteluruukku ja -multa teki minulle tepposet. Odotin kyllä aina muutaman päivän veden altakastelusäiliöstä häviämisen jälkeen ennen uutta vesiannosta, mutta en kokeillut mullan kosteutta päältä. Nyt putoaa lehtiä ripeään tahtiin ja multa on pinnalta likimain märkää. Toivottavasti kunnon katkaisuhoito auttaa. Harmi jos ei, sillä se on minun makuuni juuri se nätimmän näköinen pienoispuuksi kehittyvä Bolivialainen.

Uutta satoakin on tulossa.



Aji Cristaleissa on muutamia podeja kasvamassa. Ensimmäisiä vihreitä maistiaisia uudesta sadosta lienee luvassa kesän aloittajaisiin.



Sitten vuoden 2013 kasvatit.

Chinenset

Pink Habanerot




Viimeinen Haba epäilyttää minua nyt kovasti paljon. Ettei siinä olisi joku Viljami Vaihdokas. Kuten joskus aiemminkin jo mainitsin, niin omien kirjausteni mukaan sen pitäisi olla Pink Habanero, mutta kasvutapa on niin erilainen kuin muilla.

Black Naga



Eipä tästä sen kummempia, kasvaa aikalailla kuin pitääkin.

Baccatumit

Aji Fantasy



Fantasy-sisarukset, kukkiakin jo puskevat.



Dulce Dolor



Kovin tuosta kasvoi hontelo, vaikka kyllä sitä muistaakseni koitin latvoa jo muutama lehtipari aiemmin. Mutta jos tuolla on nuppuja tulossa, niin ehkä se hillitsee pituuskasvua.




Annuumit



Tuolla niitä tomaattien lomassa pari on, löydätkö? (Big Jim, Ramiro)


Ja sitten viimeisenä mysteerichili.



Jotenkin kasvutapa viittaa chinensen suuntaan. Aika näyttää.

Lämpimämpiä kelejä ympärivuorokautisesti kaivattaisiin kyllä meilläkin, ahtaaksi rupeaa etelän puoleinen ikkunalauta käymään.



Ja sitten on vielä nämä kaksi mattimyöhäistä tai iltatähteä.



Jalapenot menevät ystävälle syntymäpäivälahjaksi. Manzano-pubet idätin puoliksi piruuttani, vaan nähdäkseni onnistuuko se, kun kuukautta varhempi yritys meni ihan kiville. Jalastarit voisivat hyvässä lykyssä saajalleen tuottaa satoa syksyllä, pubet itselleni siinä ja siinä jos niitä keinovalossa saan vedätettyä syystalveen asti.

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - toukokuu 12, 2013, 23:10:43 ip
Näin tänään chilikasvatukset helatorstaiviikon pitkän tauon jälkeen - kastelin vanhat kasvit viime viikolla keskiviikkoaamuna, tänä iltana katsoin sitten niiden kunnon.

Rawitit kasvavat tänäkin kesänä hullun lailla, en tiedä miten niille pitäisi kertoa, että niiden on määrä lajikuvausten mukaan olla kompaktin kokoisia.

Aji Cristalit tekevät kumpikin podeja, mutta mielenkiintoista on ero kahden kasvin välillä. Enemmän podeja - aika hyvällä prosentilla kukintaankin nähden jopa - tekee se, jolla on pienempi ruukku. Isommassa ruukussa oleva tykkää pudotella kukintojaan enemmän. Samat ravinteet ja kastelun saavat kumpikin.

Naga Morichit kukkivat molemmat, mutta keskittyvät kuitenkin enemmän kasvuun. Hyvä niin, nyt ne alkavat olla saaneet viime vuoden loppukesän lehtimassamäärän talven kituuttamisen jälkeen kiinni. Kyllä niitä podeja ehtii tulla kesän mittaan.

Bolivialaiset tuntuvat jotenkin hakevan omaa kasvutapaansa altakasteluruukuissa. Ehkä ne hyötyisivät nyt eniten siitä, kun saisin niille enemmän suoraan auringonpaistetta ja ulkoilmaa. Ne saattavat kyllä ensi perjantaina olla kyydissä maalle mennessä, ja pääsevät sen jälkeen totuttelemaan aluksi varjostettuun kasvihuoneeseen lämpöön ja paljon runsaampaan auringonpaisteeseen.

Tämän vuoden kasvatukset tarkistan huomisiltana.
Otsikko: Kevätmuutto 2013 - vaihe 1
Kirjoitti: HotVelo - toukokuu 22, 2013, 23:02:27 ip
Nyt on se vaihe, missä kasvit siirtyvät eteläisestä Jyväskylästä 70km pohjoiseen. Ei kaikki kerralla, tänään pakkasin huomista kuljetusta varten ylivuotiset Naga Morichit, Rawitit ja Aji Cristalit (2x kutakin) autoon. Yön ne viettävät autotallin pimeydessä, mutta huomenna koittaa vapaus kerrostalohuoneiston ahdistuksesta.



Tämän talven uusista kasvatuksista on toisessa Aji Fantasyssa 4 podia kehittymässä, suurimmassa osassa muitakin kasveja on myös nuppuja. Baccatumit siirsin iltapäivä-/ilta-auringon puolelle asuntoa, kun ne näyttivät palamisen oireita latvaversoissaan. Toipuminen siirron jälkeen oli nopeaa - Dulce Dolor, joka menetti koko latvakukintonsa on tehnyt uudet latvahaarat ja palaminen saattoi ollakin lopulta onneksi. Honteloksi pitkäksi roikoksi kasvaneelle kasville tuli nyt kunnollinen haarautumispiste.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: ChiliChillailija - toukokuu 23, 2013, 21:11:23 ip
Selvisivätkö kaikki kaverit kuljetuksesta vaurioitta vai kärsikö jokin pahastikin?
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - toukokuu 23, 2013, 23:28:17 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - toukokuu 23, 2013, 21:11:23 ip
Selvisivätkö kaikki kaverit kuljetuksesta vaurioitta vai kärsikö jokin pahastikin?


Kaikki ilmeisesti selvisivät ilman merkittäviä vaurioita. Varmasti kukkia karisi ja latvoja vähän taittui, mutta se on noin isoille kasveille tässä vaiheessa kevätkesää aika merkityksetöntä. Pahin pelko kyllä tosin oli paahtava auringonpaiste, mikä olisi kyllä tehnyt noinkin lyhyen matkan aikana tuhojaan. Onneksi kuitenkin puolilta päivin oli jo ohut pilvipeite taivaalla lieventämässä ison molluskan kärvennystä.

Minun osuuteni oli tässä siirrossa tosin vain auton lastaus, kuljetuksen ja purkamisen määränpäässä hoiti vaimo. Auto olikin tänään varsinainen viherauto, siinä olivat kyydissä chilien lisäksi päivällä myös kaikki itselle jäävät tomaatit ja muita 'hyötykasveja'.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - toukokuu 23, 2013, 23:40:48 ip
Pikainen päivitys tämän vuoden kasvateista, siltä osin kuin oleellista uutta on tapahtunut.

Aji Fantasy #1 on ruvennut podittamaan.





Pink Habaneroja on neljä kappaletta.

Tässä etualalla yksi napakkakasvuinen ja taustalla pari muuta,



ja sitten tässä se neljäs


Nyt kyllä entistä enemmän kummastuttaa, että voiko tuo olla millään ilveellä Pink Haba, vai onko jotakin mennyt tammi-helmikuun kylvöissä sekaisin.

Ja sitten on tämä Fataliin yllätyssiemenestä idätetty, joka myös on nupuilla.



Jotenkin hauskan näköisen kukkatertun se on kehittänyt latvustoonsa.



Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - toukokuu 26, 2013, 23:33:16 ip
Kesäkausi on nyt ihan nurkan takana. Kaikki niin tämän vuoden kuin vanhat kasvatukset ovat nyt kesäkauden asuinpaikalla.


Vanhaan kasvihuoneeseen ovat tilapäisvirityksin asettuneet Rawitit, Nagat, Aji Cristalit ja Bolivian Rainbow't.




Viimeisessä kuvassa oleva BR on se, minkä melkein tapoin liikakastelulla altakasteluruukussa. Vaan nyt se tekee jo hedelmää ja lehtien väri kertoo, että aurinkoa on saatu. Kun se vielä tuosta vähän virkistyy lisää, niin voin jatkaa taas sen muotoilua pienoispuuksi.

Osa vanhoista chileistä on tuolla oikeastaan suojelutehtävissä. Erityisesti Nagat ja Rawitit on asetettu varjostamaan vielä maitopurkkitölkeissä olevia tomaattihujoppeja liialta paahteelta.

Vaan näitä Aji Fantasyja minä kovin ihmettelen.



Tämäkin teinivanhempi on tuskin pari kertaa nimitikkuaan pidempi, vaan kukkia ja hedelmiä on melkein enemmän kuin lehtiä. Se sai nyt isomman ruukun, jospa se hillitsisi sen hormonivyöryä.

Minä kun olen ennenkin päättänyt nämä päivitykset chilipensaiden kanssa vähän toista kokoluokkaa olevien kasvattien esittelyyn, niin teenpä niin nytkin.



Omenapuut ovat melkein kukassa. Nämä puut tosin voisivat ennemminkin kutsua minua niiden kasvatiksi, ikää nuoremmalla lienee vajaat 70 ja vanhemmalla reilut 80 vuotta.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Chilivaari - toukokuu 27, 2013, 11:02:00 ap
Vanhat omenapuut ovat kyllä mahtavia.
Tuollaisten katveessa minäkin olen lapsuuteni kasvanut. Nykyisin omenat ovat pieniä ja happamia. Eivät ne silloin olleet...
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: akselsson1 - toukokuu 27, 2013, 12:19:39 ip
Mä luulin että meillä on isoja omenapuita, mutta huh! Aivan jäätävä jytky  ;)
Meillä taitaa olla kanssa n70v vanhoja omppupuita sen 7kpl, yksi kaadettiin keväällä, pari on ehkä vähän nuorempia, vain 50v kenties. osassa runko on jo lähes täysin ontto ja kovin kiertynyt, mutta siinä ne vaan yhä porskuttaa kun on hyvin hoidettu :) ja omppujen määrää syksyisin... huh..  ???
Ettei mene ihan OTksi niin chilitkin on ihan hyvännäköisiä, eiköhän satoa vielä tule sullakin kohtuullisesti :)
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - toukokuu 27, 2013, 16:15:44 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - toukokuu 27, 2013, 11:02:00 ap
Nykyisin omenat ovat pieniä ja happamia. Eivät ne silloin olleet...


Ei noita meidän vanhojen puiden omenoita irvistämättä syö, on silleen happamia. Ja ovat olleet niin kauan kuin minä muistan. Mutta se hillo minkä niistä saa kun keittää!!! Sopivasti sokeria, mutta ei imeläksi, ja sitruuna- ym. happojen kanssa ei tartte pelata. Ja käy leipomiseen kuin myös paahtoleivän päälle.

Pienenä, 40v ja 40kg sitten, kiipesin yläoksille pudottamaan omenoita alla olevalle lakanalle, mitä äiti ja sisko pitivät pingotettuna.

Jos tänä kesänä omenasatoa tulee, niin kohtuullinen osa siitä on hieman chilillä terästettyä. Äkkäsin viime syksynä niin myöhään Toni A:n Sushrajalta omena-chilihillon idean, että piti käyttää osto-omenoita viimeisten kypsyneitten Nagojen kanssa. Vaan kyllä ne näytepurkit meni tuttaville kuin kuumille kiville, hyvä ettei ennakkotilauksia jo tullut kaudelle 2013. Ja nyt on tarjolla uusia chilimakujakin hillon terästimeksi.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - kesäkuu 17, 2013, 13:52:23 ip
On mennyt aikaa viime päivityksestä, hädin tuskin olen ehtinyt edes muidenkaan kuulumisia käydä katselemassa.

Kesäkuun alkupuolisko on mennyt aika paljolti touhussa, mitä dokumentoivat seuraavat kuvat.

Tästähän se alkoi.



Pihamaalla naapuruston isännän koneella kaivama monttu.

Sitä sitten vielä säädin lapiopelissä oikeaan kokoon ja kaivoin yhden ison kiven sopivasti jättämään monttuun kasvihuoneen ulkopuolelle pesuvesien imeytyskaivon.

Täyttösoraa tilasin kuorman ja pyysin tipauttamaan liiat montun viereen. Vaan kuinkas kävikään, sora-autokuski oli sitä mieltä, että kyllä 13m3 soraa uppoaa runsaan 13 neliön puolimetriseen monttuun - en ollut itse paikalla estelemässä. Tiivistyyhän se toki, mutta ei ihan niin paljoa, joten tasaamisen ja tiivistämisen jälkeen sitä jäi valualueen ulkopuolelle muutamia kuutioita kasoihin. Turhaa työtä oli vaan ylimääräisen lusikoiminen pois pohjan kohdalta.



Eristeet, raudoitus ja lämmityskaapelit ovat tässä jo paikoillaan, samoin valumuotin loput tuet.



Suht tuore valu tasattuna. Ja ei, se lattiakaivo ei ole hukkunut betoniin, kyllä se keskellä laattaa on suojattuna.



Tämän jälkeen oli vuorossa betonin kuivuttua harkkoperustuksen muuraus, jotta tulossa olevalle Juliana Compactille saa lisää korkeutta. Siihen päälle vielä Julianan oma terässokkeli, niin nousihan se "markettikasvihuoneen" perustuskorkeus sentään kohtuullisesti.



Eilisiltana alkanut monsuuni pysäytti sitten työt tähän vaiheeseen.



Suurin osa laseista on paikoillaan ja osa kennokattoa valeessa suojaamassa kahta tomaattien kasvatussäkkiä enimmältä tuulelta ja sateelta.



Ja ettei tämä nyt ihan rakentajan päiväkirjaksi menisi, niin kyllä kasvihuoneen valmistumista odottamassa on ruuhkaisessa vanhassa pikkuhuoneessa koko joukko kasveja.






Viime kesäisistä Aji Cristaleista toinen alkaa kypsyttää ensimmäisiä podejaan.





Aji Fantasyt tekevät kohtuullista satoa niin pieniksi kasveiksi.





Pink Habanerot podittavat myös - tässä niistä 1/4.





Myös Fataliin mysteerichili tuottaa satoa, toenneeko tuosta vielä arvailla, mikä se mahtaisi olla?





Ja sitten on nämä kaksi kasvatuskokeilua, satoahan niistä tuskin tulee tälle kaudelle, vaikka miten pitkään syksyä jatkaisi, mutta saanpa tuntumaa, miten Manzano Orange pubet tykkäävät kasvaa.




Sitten huoneessa on ahdettuna tässä vaiheessa pari kurkun tainta, kaksi munakoisoa ja yksi vielä kasvihuoneen kasvuruukussa oleva tomaatti. Poutaa toivon siis hartaasti, että juhannukseen mennessä uusi kasvihuone on käytössä. Ympäristön maisemointi jatkuu siinä varmaan pitkin kesää.

Ai niin, meinasipa unohtua. Vaimo osti viime viikolla paikalliselta kasvihuoneelta Saarijärvellä neljä eri sorttia ei-chili paprikaa. Ne värjöttelevät rakennuksen kuistilla, kunnes pääsevät uuteen kasvihuoneeseen. Olivat somasti alennuksessa, kaikissa jo satoakin kypsymässä.


Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Raaka-Arska - kesäkuu 19, 2013, 04:06:55 ap
Kylläpäs tulee mellevä ja vimosen päälle hieno kasvari!! Mahtisatoja odotelessa  ;D
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: hellacce - kesäkuu 19, 2013, 08:12:09 ap
Siinä on kasvariin perustukset tehty vimosen päälle. Hieno on!
Otsikko: Juhannukseksi kasvari käyttöön
Kirjoitti: HotVelo - kesäkuu 20, 2013, 20:07:26 ip
Näyttää tulevan kesäisissä rakennushankkeissa perinteeksi valmistuminen juuri juhannuksen kynnyksellä. Kaksi vuotta sitten oli pari päivää ennen aattoa uuden savusaunan käyttöönottotarkastus, nyt sitten uusi isompi kasvihuone.



Tomaatit ja kurkut ovat vasemmalla, oikealla on paprikaosasto, niin chili- kuin vihannepaprikaakin. Taaempana olevalla pöydällä on vielä osa chileistä, takaoikealla ovenpuitteiden kätkemänä yrttihylly. Oven molemmin puolin on munakoisot portsareina.

Big Jim ei ole vielä aloittanut kukintaa, Black Naga juuri aloittamassa, muissa lajikkeissa onkin kaikissa jo satoa tulossa. Ai niin, viime kesän kukintahurvittelija Rawit ei ole vielä näyttänyt luontoaan, josko se tänä kesänä tekee satoakin vai vaan kukkia rehottaa koko kesän muuten vaan.
Otsikko: Vs: Juhannukseksi kasvari käyttöön
Kirjoitti: HotVelo - kesäkuu 20, 2013, 21:18:50 ip
Meinasipa jäädä kiitos antamatta sinne, minne se kuuluu. Ilman PiChilin viimeisen rutistusvaiheen talkooapua olisi juhannuksen valmistumistavoite ollut tiukalla. Talkooyhteistyöllä se kuitenkin onnistui!
Otsikko: Fataliin mysteerisiemenkasvin tunnistus
Kirjoitti: HotVelo - kesäkuu 22, 2013, 16:17:01 ip
Nyt tässä saattaisi olla paremmin (chinense?) lajikkeita tuntevalle jo edellytyksiä valistuneeseen arvaukseen.

Kasvutapa on hyvin samantapainen kuin habaneroissa ja nagoissa. Hedelmä on kuitenkin vielä 'kärsineemmän' näköinen kuin nagassa.





Arvauksia?

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: bobster - kesäkuu 22, 2013, 16:28:16 ip
7 podilta mun silmään näyttää.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Herpiili - kesäkuu 22, 2013, 16:51:33 ip
Oma veikkaukseni: Cili Goronong (Capsicum chinense) (http://chiliwiki.fi/index.php?title=Cili_Coronong)
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - kesäkuu 30, 2013, 15:11:46 ip
Sade keskeytti taas vaihteeksi ulkotyöt, joten oli yllättäen aikaa tännekin jotain päivitellä.

Kasvihuoneeseen on nyt siirtynyt kaikki sinne kuuluva. Lämpötilan hallintaa joutuu vielä opettelemaan, perustoimituksessa tuli yksi automaattiavaaja, loppuihin kolmeen luukkuu on nyt myös automaatit tilauksessa. Kasvihuoneen sijainti on pihalla sellainen, että lämpötilahuiput tuppaavat tulemaan neljän, viiden jälkeen iltapäivällä, kun aurinko kääntyy lännen puolelle. Laitimmainen tomaattikasvusto kärvensi hieman lehtiään ennen tuohon loppuiltapäivän paahteeseen tottumista, mutta näyttää nyt alkavan olla kuin kotonaan. Hieman yllätyksekseni myös chileistä Black Naga alkoi tupata päivän päätteeksi ruveta nuokkumaan, muutaman Baccatumin kera. Yön lepotauon jälkeen kaikki ovat kuitenkin aina virkistyneet.

Muutama kuvapäivitys tulee nyt seuraavaksi.


Aji Fantasyt ovat mielenkiintoisen erisävyiset.



Tuo värisävyero on ihan todellinen, eli kyse ei ole vain otosten erilaisesti valotuksesta. Mielenkiintoista. Kumpainenkin kantaa reilua pariakymmentä podia tällä hetkellä, ja kukinta on vieläkin varsin vahvaa.


Pink Habanero



Neljästä PH:sta tässä on ehkä parhaiten muodostuneet hedelmät tällä hetkellä. Yksi neljästä ei kylläkään ole Pink Habanero, sen kasvutapa ja kukinnot eivät vastaa mitään sellaista, minkä olen ainakaan tietoisesti tälle kaudelle kasvattanut. Jahka sen kukinnoista kehittyy jotain mahdollisesti tunnistettavaa, laitan siitä kuvia esille.


Ramiro



Ramiro alkaa päästä nyt kunnolla vauhtiin, kun se on pystynyt hyödyntämään parempaa valaistusta ja lämpöä.


Manzano Orange (C. pubescens)



Manzanot ovat ottaneet reilun kasvupyrähdyksen, saapas nähdä pääsevätkö ne ennen kesän loppua vielä kukkaan. Suuria sato-odotuksia ei näistä myöhäisistä kasvajista minulla ole, mutta jos vaikka pystyisin vahvemman talvettamaan odottamaan kunnollisen satokauden alkua ensi keväänä.


Bolivan Rainbow



Toinen bolivialaisista ulkoilemassa juuri ennen sateen alkamista. Jahka satokausi alkaa hiipua, voin jatkaa sen muotoilua edelleen pienoispuuksi.


Ja vähän OT:ta lopuksi.



Paprika Hunor tekee hauskan näköisiä pystyjä hedelmiä.

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - heinäkuu 07, 2013, 11:31:57 ap
Pieni kuvapäivitys tulee nyt tälle päivälle. Lopussa on myös kuva-arvoitus, tai ennemminkin tunnistustehtävä.

Nyt kun akselssonin päiväkirjassa on käyty pieni keskustelun tynkä Nagan värimuutoksesta, niin tässä esimerkki siitä, miten minun kasviyksilöni sen tapaavat hoitaa.



Muutos on tässä ihan alussa, mutta ensin tuommoisen ruskeahkon kautta koko podin värimuutos, punaiseksi sitten myöhemmin. Viime kaudella olisin tämän voinut laittaa heikompien kasvuolosuhteiden syyksi, mutta nyt kun täysvalossa uudessa kasvihuoneessa on tulossa aivan sama, niin se lienee näiden minun kasvattieni yksilöllinen tyyli.


Ramiron podit kasvavat suorastaan silmissä.



Noillehan pitää kohta laittaa ripustukset per hedelmä.  :D


Sitten sitä tunnistusihmettelyä.

Tätä idätin ja kasvatin taimesta Pink Habanerona.



Kasvutyyli ihmetytti jo alkuunsa, ja nyt kun kukista on tullut jo podin alkuja, niin ihmetyttää vielä enemmän.





Sekaannusta muihin idätyksiin en usko tapahtuneen, koska mitään tämän kaltaista en ole ollut hakemassa. Mysteeri-idätyksiäkin tein vain yhden, ja sitä onkin tunnistelu jo erikseen. Kummallista.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: SK - heinäkuu 07, 2013, 13:18:19 ip
Ihan en kukasta saanut selvää, että onko se annuum, jolloin voisi olla jokin linnunsilmächili.
Mutta kukan kasvutyyli viittaisi C.frutescensiin jos kukan heteet on violetit?
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - heinäkuu 09, 2013, 22:49:11 ip
Lainaus käyttäjältä: bobster - kesäkuu 22, 2013, 16:28:16 ip
7 podilta mun silmään näyttää.


Yksi podi oli viime vuorokauden aikana vaihtanut väriään. Suoraan vihreästä oranssinpunaiseksi. Tämä näyttäisi  tässä mysteerichiliveikkauksessa kääntävän vaakakupin 7 podin suuntaan.
Otsikko: Mysteerichilin (C. chinense) ensimmäinen maistelu
Kirjoitti: HotVelo - heinäkuu 17, 2013, 08:16:00 ap
Sain ensimmäisen maistiaisen Fataliin mysteerichilistä muutama ehtoo sitten. Muistinvirkistykseksi tässä vielä vanha kuva - en sitten ehtinyt tuoretta kuvaa napsaista ennenkö napsaisin saksilla kypsyneen hedelmän (hyvin mahdollisesti tuo etualalla oleva pyöreähkö podi) pois pilkottavaksi.



Pienessä podissa ei ollut kuin pari siementä, mitkä raakkasin pois. Halkaistuna tuoksu oli todella erinomaisen houkutteleva. Olin ostanut joku aika sitten kaupasta habaneropaketin (viljelymaa Hollanti), ja jos ne osuivat tuurilla olemaan varsin hyvälaatuisia ja aromikkaita, niin tämä kasvatti oli tuoksultaan vielä täyteläisempi. Jos nyt määritelmiä vapaasti yhdistelee, niin täyteläisen hedelmäinen, raikas aromi oli siinä.

Maistoin yhden pienen palan alkuunsa siltään, ja maku vastasi kyllä hajuaistimilla havaittua - niin kauan kuin siihen makuun pystyi keskittymään, eli ei kovin montaa sekuntia. Polte oli vähintäänkin riittävä. Ei hyökkäävän pistävä, vaan sellainen, mikä tovin kuluttua alettuaan säilyi hyvän aikaa. Pilkoin puolikkaasta loppuja suoraan lautaselle risoton sekaan hämmentäen, ja vaikutus oli yllättävä. Polte kätkeytyi juustoraasteen kera hämmennettyyn risottoon siten, että sitä ei havainnut alkuunsa ollenkaan suoraan, vaan vasta sen jälkivaikutukset, kun hiki alkoi pisaroida.

Vaikka tuossa pienessä hedelmässä ei ollut näkyvää siemenkalvoa kuin ihan tyvessä, niin kapsaisiinipitoisuus oli silti sen sisäpinnoilla ilmeisen korkea. Sen huomasi siitä, miten käsiin sitä jäi pitkälle seuraavaan päivään vaikken palasia sormissa pyöritellyt tai ylenpalttisesti näpelöinyt. Niin, eihän sitä ruokapöydässä viitsi lateksihanskoja käteen laittaa.  :D

Jos ensisadon muidenkin kypsyvien tuntu on vastaava, niin täytyy nyt käynnistyneessä toisessa kukinta-aallossa suojata muutama kukinto, jotta saisi ehkä risteytymättömän pölytyksen tuloksena tulleita siemeniä. Sen verran herkullinen ja lämmittävä kokemus tämä oli, että jos en kasvia päädy talvettamaan, niin ensi kaudella sitä pitää olla myös kasvamassa siemenistä idätettynä.

Niin, se lajikearvaus. Kyllä minä kallistun entistä enemmän 7Pod/7Pot lajikkeen suuntaan nyt itsekin, mikä oli bobsterin arvaus noista varhaisista kuvista. Olkoonkin, että en tuota lajiketta ole missään aiemmin maistanut, mutta jotenkin siitä lukemani kuvaukset tuntisivat vastaavilta.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: akselsson1 - heinäkuu 17, 2013, 15:30:21 ip
Mulla myös Morugan podit näyttää raakoina aika samalta, sekään ei välttämättä ole täysin poissuljettu vaihtoehto!  :)
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - heinäkuu 18, 2013, 07:28:59 ap
Lainaus käyttäjältä: akselsson1 - heinäkuu 17, 2013, 15:30:21 ip
Mulla myös Morugan podit näyttää raakoina aika samalta, sekään ei välttämättä ole täysin poissuljettu vaihtoehto!  :)


Eipä tuokaan paha vaihtoehto olisi. Yhdistelmä vahvaa, kestävää tulisuutta ja herkullista aromia - ainakin siinä ensimmäisessä podissa - oli se, mikä koukutti heti kerrasta. Osoittautuu lajikkeeksi sitten myöhemmin mikä hyvänsä.

Harrastin eilen illalla leikkiä, laulua ja askartelua, kun sovittelin pyramidimuotoisesta tyhjennetystä vihreän jasmiiniteen pussista suojusta "vieraspölytystä" vastaan muutamille kohta avautuville kukille tuossa mysteeri-chinensessä. Aikamoista tuuria kyllä on, jos tuosta kukkaryppäästä jo heti joku pölyttyy ja jää kiinni kasvamaankin. Mutta hauskahan sitä on kokeilla. Jos ei onnistu heti ensi yrittämällä, niin ei siinä mitään menetäkään. Jos taas onnistuu, niin tuloksena voi olla osapuilleen lajipuhtaita siemeniä.

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - heinäkuu 18, 2013, 19:54:22 ip
Sadepäivän, tai paremminkin -illan ratoksi.

Ensiksi Fataliin mysteerichilistä.



Seuraava pyöreämuotoinen hedelmä on jo kohta kypsä, mutta ylempänä oleva 'kärsimyshedelmä' on se varsinainen testiyksilö. Testaaja on yksi työtoverini, tai tarkemmin sanoen hänen vaimonsa. Nyt olen kuulevinani enemmän tai vähemmän pidätettyä naurua - "Jyväskylän ns. chilipäät testaavat chilit ensin vaimoillaan tai kavereiden vaimoilla". Kerrotaan siis vähän lisää asiasta. Ko. työtoverin vaimo on Thaimaasta, ja ei ole tiemmä mitään tulista Suomessa kasvanutta chiliä vielä kohdannut. Joten jos sieltä tulee kommentti tyyliin 'ihan Ok', niin sitten ei tulisuus ole ainakaan omaa kermap**seistä kuvittelua.


Ramiro



Olin talvella huolestunut siitä, että ehtiikö tämä kakkosvaiheen idätyksistä sadontekoon. Nyt huolestuttaa se, että kestääkö tukinarut kasvavia podeja ennenkö niistä pääsee kypsiä korjaamaan pois.



Dulce Dolor



Dulce tekee lisää podeja ja ensimmäiset alkavat jo saada vähän väriä.


Aji Fantasy



Koitan kuvitella kovasti, että tässä podiryppäässä olisi orastavaa kellastumista.




Manzano Orange



Tässä toinen tämän kauden kasvatusharjoittelun pubeista. Satoa en näistä enää kuvittele saavani tälle vuodelle, mutta kokemusta siitä, miten niiden kanssa menetellä seuraavalla kasvukaudella tulee ehkä nyt sentään. Taustalla yrittävät leikkiä seinäkoristetta Bolivian Rainbow't.

Ai niin, sen toisen Manzano Orange puben laitoin myös harjoituksen vuoksi amppeliin, mikä näkyy seuraavassa kuvassa.








Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - heinäkuu 27, 2013, 22:40:41 ip
Nyt kun tuntuu olevan sadonkorjuuaika yhden sun toisen chilitarhassa, niin täytyi siihen minunkin sitten ryhtyä. Seuraavassa sadonkorjuuta odottava Bolivian Rainbow.



Satokuvaa punnituksineen ei ole, mutta lupaan kertoa satomääristä siinä vaiheessa, kun voin punnitukseen käyttää tätä välinettä,



Eipä taida tosin se aika minun kasvatuksillani kuitenkaan lähivuosina olla näköpiirissä.

Mysteeri-chinense (7Pot - Moruga Scorpion?) on koht'siltään kypsyttänyt ensimmäisen satoeränsä.



Teepussikaranteenissa on vielä muutama kukinto tekeytymässä, siitä vasemmalla oleva jos jää kiinni, niin saan siitä aikanaan tämän kaverin siemeniä tulevia kasvatuksia varten.

Ja vielä OT loppuun.



Tulee niitä munakoison hedelmiä sieltä sittenkin! Kolme löytyi tämän kuvan kasvista tänään piileksimästä.





Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Hubert - heinäkuu 27, 2013, 22:56:50 ip
Onnittelut munakoison podeista! Harrastitko mehiläisleikkejä vai hedelmöittyivätkö itsekseen?
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - heinäkuu 27, 2013, 23:01:07 ip
Lainaus käyttäjältä: Hubert - heinäkuu 27, 2013, 22:56:50 ip
Onnittelut munakoison podeista! Harrastitko mehiläisleikkejä vai hedelmöittyivätkö itsekseen?


Kyllä siinä luontoäiti hoiti itse homman. Niin kuin se parempi onkin.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - elokuu 01, 2013, 08:05:22 ap
Eilisiltana pääsin tekemään ensimmäinen pienimuotoisen jatkojalostuksen kasvihuoneen tuotoksille.



Ylhäältä vasemmalta lähtien

- 2x toistaiseksi tunnistamaton chinense (7Pot tai Moruga Scorpion viimeisimmät arvaukset)
- 1x Naga Morich
- 2x Pink Habanero
- 1x Aji Fantasy
- 1x Aji Cristal

Jatkojalostuksen tavoitteena oli chilihyytelö, samalla perusperiaatteella kuin syksyllä 2012 mutta hieman säädettynä. 2012 chilihyytelöstä kun tuli makeaa chilikastiketta, hyvin kelpasi toki sekin niin itselle kuin sitä lahjaksi saaneille.

Valitsin mukaan yhden aukileikkauskuvan.



Kuvan tarkennus tuppasi olemaan hankalaa, mutta ehkä tuosta näkee, miten sisäpuoli kiiltelee kosteudesta. Kun olin kaksi noita kurttuisia kaunottaria halkonut, niin ilmassa oli sellainen aromi, että hiki tuppasi tulemaan päälaelle ihan ilman chiliä maistamatta. Ja näiden käsittely oli ensimmäinen kerta tähän mennessä, kun tein ruokaöljyvoitelun käsille niihin imeytyvän kapsaisiinimäärän minimoimiseksi. On näiden tarkka lajike sitten mitä hyvänsä, niin sellaisenaan nautittavaksi nämä ei kyllä ole tarkoitettu. Ellei sitten löydä itsestään ei enää niin piileviä masokistisia taipumuksia.

Loput chilit ja yksi kaupan keltainen vihannespaprika - harmi, ettei omat makeat paprikat ehtineet kypsyä tähän käyttöön - päätyivät sauvasekoittimen möyhennysmukiin.



Keittelyn ja muiden vaiheiden jälkeen reilun litran verran chilihyytelöä - toivottavasti hyytelöityy - jäi pikkupurkeissa jäähtymään umpioinnin jälkeen kuumaan veteen. Tästä 'ylijäämäerästä' saa jonkun kuvan  hyytelön koostumuksesta.



Keittelyohjetta täydentelen joko tähän päiväkirjaan tai chilin säilöntäosioon sitten, kun saan lausuntoja tuotoksen laadusta vielä koemaistajilta. Itse olin lopputulokseen eilisiltana varovaisen tyytyväinen, mutta täytyy tuotosta maistattaa vielä muilla. Kotosalla ei muita vapaaehtoisia maistajia ollut, retoriseen kysymykseen 'Et vissiin halua koemaistaa tätä?' tuli lyhyt ja ytimekäs vastaus 'En'.

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - elokuu 02, 2013, 08:57:57 ap
Edellisessä postauksessa esitettelemäni chilihyytelö sai riittävän hyvän vastaanoton makutesteissä päästäkseen jatkokehitykseen. Eli teen sitä hyvin todennäköisesti toisenkin erän, hieman lievemmällä tulisuudella tosin, jottei se jää pelkästään chilipäiden nautittavaksi.

Eilen otin sitten toisen kokeiluerän käsittelyyn hieman muutetulla chilivalikoimalla.



Aji Cristal x2
Dulce Dolor x1
Pink Habanero x1
Naga Morich x1
Aji Fantasy x1

Tavoitteena oli ruoan ohessa tai ruoanlaitossa käytettävä chilikastike, niinpä mukaan tuli muun muassa valkosipulia ja hapanta - raakaa tosin vielä - hillo-omenaa.

Tuota laitellessani mietin sitten jo useamman kerran mieleen noussutta kysymystä Dulce Dolorista. Dulce Dolor katosi Fataliin siemensivuilta aika pian sen jälkeen, kun olin viime syksynä oman tilaukseni tehnyt. Samalla nimellä ei ainakaan Google löydä mitään vastaavaa, eikä ole tullut vastaan samaa lajiketta muiden siemenkauppiaiden sivustoilla.

Kun minulla on siitä satoa tulossa (ja siis siemeniä), niin en haikaile siementen ostoa, mutta lajikkeen historia kiinnostaisi. Sen verran maistoin perkaamisen jälkeen podia, että aromi viehätti minua välittömästi, ja niinpä sitä on kasvamassa jatkossakin.

Bluesmanilla Dulcea näyttää olleen ainakin 2012 ja Jewellä tänä vuonna, mahtaisiko löytyä taustatietoa?

Fataliin kuva-arkistosta löysin 2011 päivätyn kuvan, mikä muodoltaan ja väriltään vastaa sitä, mitä minullakin on puskassa vielä kypsymässä ja kasvamassa. Chili-Wikin kuva Dulce Dolorin kohdalla in sitten taas aivan eri näköinen.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Marjis - elokuu 02, 2013, 09:43:21 ap
Laita toki ohjetta tuolle chilihyytelölle,  sellainen menisi mukavasti itselläkin ruokapöydässä.
Hakusessa siis makeahko, suht. tulinen hyytelö/juoksevakin käy,  jota voisi esim. ketsupin korvikkeena käyttää.
Tuo omenan lisääminen hyytelöön kuulostaa mielenkiintoiselta.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - elokuu 03, 2013, 10:33:27 ap
Lainaus käyttäjältä: Marjis - elokuu 02, 2013, 09:43:21 ap
Laita toki ohjetta tuolle chilihyytelölle,  sellainen menisi mukavasti itselläkin ruokapöydässä.
Hakusessa siis makeahko, suht. tulinen hyytelö/juoksevakin käy,  jota voisi esim. ketsupin korvikkeena käyttää.
Tuo omenan lisääminen hyytelöön kuulostaa mielenkiintoiselta.


Ensimmäisen testierän tavoitteena oli kaupallisten chilihyytelöiden kotoinen vastine. Eli käyttö lähinnä esim. paahtoleivän päälle levitettäväksi. Testaan koe-erää tänään vielä uusilla koekaniineilla, jotka tunnetaan aikamoisina (koti)herkkukokkeina.

Jälkimmäinen erä sai koemaistatuksessa myönteiset kommentit. Oma tuntumani siitä on, että siitä tuli perinteistä säilöntätuotetta mikä vaatii ainakin muutaman kuukauden kypsymisajan makujen tasaantumiseksi. Viime syksyn chilikastikkeeksi jäänyt hyytelöyritelmä oli samaa sorttia.

Omenaa on tarkoitus käyttää chilijalosteiden säilönnässä enemmänkin vielä syyskesän ja alkusyksyn aikana. Suurimmat odotukset minulla on omien omenapuiden hedelmistä tehdyn mehun hyödyntämisestä. Kunhan omenat nyt vielä vähän kypsyvät lisää.

Ja nyt ennenkö joku ehkä kauhistelee chilien väärinkäyttöä pelkkään säilöntään, niin kyllä, pistän osan pakasteeseen, kuivaan ja rouhin hiutaleiksi ja voin kokeilla pientä erää myös savustettuna.

Ai niin, tänäisessä Hesarin kuukausiliitteessä oli mielenkiintoisen tuntuinen oman ketsupin teko-ohje, chilin kera jopa. Chilin määrä oli ohjeessa tosin perheketsupin tasolla, joten sitä pitää varmasti kasvattaa.

Vähän chilien kasvuunkin liittyvää asiaa sentään lopuksi. Manzano Orange pubeissa on nyt ensimmäiset nuput. Olin ne näköjään idättänyt maaliskuun puolivälissä, joten neljä ja puoli kuukautta itämisestä meni tähän vaiheeseen. Eivätkä nuput vielä näytä olevan välittömästi edes aukeamassa. Tämä kasvatuskokeilu on sillä tapaa täyttänyt tarkoituksensa, että sain omakohtaisen empiirisen todisteen siitä, miten pitkän kasvuajan pubet vaativat. Eli jos minulla oli aiemmin epäilyksiä marras-/joulukuun idätyksen ehdottomasta takarajasta, niin ei ole enää.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - elokuu 09, 2013, 19:46:02 ip
On sateisessa illassa se hyvä puoli, että ehtii järjestellä ja päivitellä edellispäiväisiä kuvia.



Manzano Orangen kukat ovat aukeamassa.



Ramiron suippopaprikat alkavat nyt vihdoin osoittaa merkkejä kypsymisestä - kuvasta värimuutosta ei tosin kovin hyvin havaitse.



Ylempänä olevat podit ovat menneet sen tuhannen mutkalle.



Eilisiltaisen chilikastikkeen raaka-aineita lautasella. Nagaa, 10+ mysteeri-chinenseä ja Aji Cristalia.

Lopuksi pieni OT.



Tuohan on, niin, tuo on isonpuoleinen kukka.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - elokuu 26, 2013, 16:02:08 ip
Joutavasta spämmistä ei minua voine syyttää, edellisestä päivityksestä on nyt kaksi ja puoli viikkoa. Ei vaan ole ehtinyt kirjoittaa, eikä juuri koko foorumia juuri edes lukeakaan.

Nyt tulee sentään pieni kuvapäivitys. Pääsato näyttää nyt olevan vasta tulossa, ensimmäinen sato ei olikin varsin pieni kaikkiseltaan. Oma veikkaukseni on, että se johtui kasvien kasvun tarkoituksellisesta hillinnästä ennen uuden kasvihuoneen valmistumista.



Ramirosta löytyy nyt jo kypsiä hedelmiä. Tuleton suippopaprikahan tuo on, mutta sellaisena oikein hyvän makuinen. Tätä kasvaa varmasti myös ensi vuonna. Idätystä pitää kyllä aikaistaa, maaliskuun idätys tuottaa satoa vähän turhan myöhään.




Dulce Dolorin molluskat kypsyvät myös. Näitäkin tulee nyt enemmän kerralla kypsäksi kuin keskikesän yksi kerrallaan kypsyneet. Dulcen aromi viehättää minua niin paljon, että tätä kasvaa myös ensi vuonna. Yksi vaihtoehto on tämän yksilön talvettaminen, silloin satovaiheeseen pääsisi jo varhemmin ja isomman kasvin kera.




Aji Fantasy #2 on hämmentävä tapaus. Vaaleista podeista on vaikea nähdä kypsymisen merkkejä. Toisen tuottama sato on jo liki täysin käytetty, tästä ei vielä ensimmäistäkään. Kuvan värisävy ehkä hieman väärän kuvan, luonnossa podit ovat hyvin tasaisen vaalean hailakoita. AF:n pitäminen suppealla kasvatuslistallani on tällä tietoa epävarmaa. Jotenkin en ole siitä löytänyt sellaista persoonallisuutta, mikä riittäisi kasvattamisen perusteeksi.




Pink Habanerojen loppukesän sato tuottaa ensimmäistä reilusti suurempia hedelmiä, kuvassa yksi esimerkki. Tämä pysyy myös ensi kesän kasvatuksissa.




Nagaa kypsyy myös tasaisen tappavaan tahtiin. Sato ei ole mitään maanvyörymäluokkaa, mutta hyvät lämpöolosuhteet ovat kypsyttäneet podit kyllä siten, että ne voi luokitella sanalla riittoisa.

Black Naga tekee suht runsaasti podeja, mutta niiden koko tuntuu jäävän pieneksi. Yhden varhaiskypsän poimin viikonloppuna lautasen kulmalle, ja kyllä se teki sen mitä Naga tekee, nosti hien otsalle. Pysynee myös kasvatuslistalla.

Mysteerichinensen toinen sato alkaa myös vähitellen värjäytymään, sen ehkä koetan talvettaa ja saada isompana kasvina ensi kauden alkuun.

Manzano Orangen osalta kesä on harjoittelua, kuten siihen jo aika alussa suhtauduinkin. Jos niistäkin saan toisen talvetettua, voi ensi kesänä olla hyvässä lykyssä jo satoakin luvassa.

Rawit-lyhtypylväs kypsyttää muutamia harvoja podejaan, ne kun valmistuvat tulee pensaasta kompostin raaka-ainetta. Pink habaneron siementen joukosta tullut mystinen annuum (?) tekee sen sijaan paljon podeja, mutta pieniä. Ehkä se on jokin linnunsilmächilin lajike. Yhden punaiseksi ehtineen podin maistoin. Pienestä podista ei varsinaisesti makua pystynyt erottamaan, mutta polte oli terävä ja kuivan napakka. Varsin sopiva siis ehkä thai-henkiseen ruoanlaittoon. Jos saan jostain podista kelvollisia siemeniä, niin saattaa olla mahdollista, että idätän sitä myös ensi kaudelle.




Tomaattejakin alkaa nyt saada jo niin suoraan ruokapöytään kuin kastikkeiden ja salsojen raaka-aineeksi.


Lopuksi tulee vielä kasvihuoneen loppusyksyn ja alkukevään käyttöä parantava viimeistely.



Nyt on sähköt kytketty viranomaismääräysten mukaisesti, vikavirtasuojaus asuinrakennuksessa sähkökeskuksen vieressä. Syksyn viilentyessä päässen  testaamaan, mikä on lattialämmityksen oikea/sopiva säätö. Nyt vaikuttaa siltä, että syyskuun loppuun mennessä saan kasvihuoneen tyhjennettyä ja siten siivottua ennen pakkasia.

Keväällä lämmitys niin lattialämmityksellä kuin katosta roikkuvilla SPNA-valaisimilla auttanee ottamaan kasvihuoneen käyttöön ehkä jo huhtikuun puolivälin tienovilta. Tämän kesän voinkin kuitata harjoitteluna seuraavia satokausia varten. Ajatuksia tilan käytöstä, kasvien sijoittelusta ja tukemisesta on kesän mittaan syntynyt ensi vuoden varalle.

Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - syyskuu 17, 2013, 21:25:32 ip
On sen verran pienimuotoista tämä minun kasvatustouhuni, että kolmeen viikkoon ei kummempaa kerrottavaa ollut. Satoa on kypsynyt pikkuhiljaa, sitä mukaa kun sitä on tullut on se mennyt chilijalosteiksi. Grammoja en ole vaivautunut laskeksimaan, mutta purkitettujen ja pullotettujen jalosteiden määrä on omalla skaalallani vähintäänkin riittävä. Kausi on siis itselleni ollut hyvä, eikä se ihan vielä ole vielä ohikaan.

Muutamia kuvallisia huomioita viimeisen viikon ajalta tulee nyt seuraavaksi.




Pink Habaneroa tulee sadon päätteeksi ihan mukavasti. Kuvassa pikkuruukusta ponnistava yksilö näyttää kahdelle isommalle lajikumppanilleen esimerkkiä.




Black Naga tekee ikävä kyllä enimmäkseen pieniä podeja ja etualalla olevan kaltaisia nappuloita. Muutama vähän isompi on onneksi vielä raakileasteella kasvamassa, joten omaa siemenkantaa saattaa saada vähän talteen. Polte on pienemmissäkin ollut kyllä ihan riittävä, joten ennakko-odotuksia pienempi sato taitaa kuitenkin olla ihan riittävä.




Dulce Dolor on niitä harvoja kasveja, jotka jo tähän mennessä ovat kypsyttäneet samanaikaisesti enemmänkin kuin vain muutaman podin. Tämä menee nyt aiemmin kirjoitetun toistoksi, mutta tämä oli kyllä kohtuulliset ennakko-odotuksetkin maukkaudeltaan ylittänyt lajike.




Tämän piti olla idätettäessä Pink Habanero, vaan joku bird eye annuum lajikeko lienee. Pienissä podeissa on terävä, heti iskevä kuiva polte. Yleismausteena on ehkä hyvä, mitään makua tästä ei irtoa.




Ramiron viimeiset podit ovat kypsymässä. Sitä olen vaan mielessäni arvuutellut, missä vaiheessa podit ovat niin kypsiä, että siemenet ovat itämiskelpoisia. Näyttää siltä, että kypsyminen menee osassa suoraan vihreästä hyvin tummanpuhuvan punaiseksi, osa käy läpi kirkkaan punaisen vaiheen.




Tomaattisato on kohta loppusuoralla, viherkasvustoa olen tähän kuvaukseen harventanut jo suhteellisen reippaasti. Näitä on mennyt jo kastikkeisiin, osa pakastettuna myöhemmin syksyn ja talven aikana käytettäväksi.

SK:n päiväkirjassa kuvasin luumupuiden pitäneen välikauden sadon suhteen. No, se on vähän suhteellista, kyllä luumuja kuitenkin yksi ämpärillinen tuli, joten nyt on kaksi litran ja yksi kahden litran purkki tekeytymässä mausteiseksi luumulikööriksi.

Ja vielä loppuun tulee valoa syksyn pimeisiin öihin.


Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Chilivaari - syyskuu 17, 2013, 21:44:01 ip
Hieno on valo.
Bird Eyeksi epäilemäsi on kyllä minusta ilmiselvä frutescens, Tabasco tai Piri Piri esimerkiksi.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - syyskuu 17, 2013, 23:25:54 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - syyskuu 17, 2013, 21:44:01 ip
Bird Eyeksi epäilemäsi on kyllä minusta ilmiselvä frutescens, Tabasco tai Piri Piri esimerkiksi.


Jonkun - en nyt muista heti ken hän oli - kasvatuspäiväkirjan tuoreessa kuvassa näinkin tänään satovalikoiman, missä oli Piri Piri chiliä. Se kyllä sai aikaan kuvan nähdessäni déja vu tunteen, mutta en sitten sitä jäänyt sen enemmälti pohtimaan. Sinällään hauska (?) chililajike tuo on, joten jos saan jonkun siemeniä sisältävän podin kypsäksi asti, niin voi jäädä harkintaan uusintakasvatuskin.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Miquel - syyskuu 17, 2013, 23:58:01 ip
Toivotaan että ketjukirjeen saapuminen osuu viikonlopulle niin maistellaan nuo luumulikööritkin sitten samalla pois kuljeksimasta. :D

Katselin muuten tuota kasvihuonekuvaa ja pohdin että mahtaako ostamani koppi olla samankaltainen kuin omasi? Mikäli koko suunilleen täsmää voin näppärästi arvioida päiväkirjastasi tulevaa tilankäyttöä huoneessa. (Siis jotta varmasti idätän lajikkeita vähintään tuplasti sen määrän mitä huoneeseen järkevästi mahtuu?)  ;D
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - syyskuu 18, 2013, 00:14:57 ap
Lainaus käyttäjältä: Miquel - syyskuu 17, 2013, 23:58:01 ip
Katselin muuten tuota kasvihuonekuvaa ja pohdin että mahtaako ostamani koppi olla samankaltainen kuin omasi? Mikäli koko suunilleen täsmää voin näppärästi arvioida päiväkirjastasi tulevaa tilankäyttöä huoneessa. (Siis jotta varmasti idätän lajikkeita vähintään tuplasti sen määrän mitä huoneeseen järkevästi mahtuu?)  ;D


Ainakin tänä kesänä 12m2 kasvihuone oli hyvin väljästi käytössä, kuvat alempana kertovat sen varmaan aika hyvin.



Tomaatti- ja kurkkuosasto vasemmalla sivustalla.



Chili-, salaatti- ja yrttiosasto oikealla.



Päädyn istutuspöydällä lisää ruukkuchilejä.

Kuvista varmaan näkee, että kasvihuone on vähän kuin englantilaismallisessa käytössä - ei viritetty tehotuotantoon, vaan paikka, mihin voi mennä myös hetkeksi istuksimaan kaikessa rauhassa. Silloin harvoin, kun kesäaikaan semmoisia hetkiä on.

Yksi olennainen rakennustapavalinta oli kasvihuoneelle kuitenkin se, että sitä korotettiin paitsi rakennelman omalla terässokkelilla niin myös yhdellä harkkokerroksella. Siten seinävarsissa on korkeus lattiasta katonreunaan n. 170cm. Ja ensi kaudelle on tarkoitus käyttää kasvatustilaa paremmin hyödyksi nimenomaan korkeussuunnassa, paljon tarvitsee vaan opiskella kokeneempien kasvatustöistä multa-/turvekasvatuksessa.
Otsikko: Kauden 2013 alasajo alkaa
Kirjoitti: HotVelo - syyskuu 22, 2013, 23:00:56 ip
Nyt tulee oman unohduksen takia nopeasti latautuva päivitys. Unohdin kameran kaapelin maalle - tai Bluesmanin ilmaisua käyttäen farmille. Niinpä seuraavassa on pelkkää tekstiä.

Vanha pieni kasvihuone tyhjeni kasveista kokonaan, chilejä siellä ei ollutkaan kuin yksi Aji Cristal ja yksi kasvatussäkillinen tomaattia.

Isommasta kasvihuoneesta poistuivat muonavahvuudesta Ramiro ja vihdoin viimein Rawitiksi kutsuttu lyhtytolppa. Maustepaprikoista siirtyivät lämpökompostorin kautta suureen kiertokulkuun Mohawk ja Ophelia. Tomaatteja tuli molemmista kasvihuoneista sen verran, että kolmannella (ainakin) tomaattikastikekeittämällä tuli 2l kastiketta pakastettavaksi. Nyt osui makukin sillä viisiin kohdalleen, että olin siihen itse jo liki varauksettoman tyytyväinen.

Kypsiä chilejä tuli etelä-Jyväskylään viikolla käsiteltäväksi Aji Cristalia, Naga Morichia, Pink Habaneroa, Aji Fantasya, Dulce Doloria ja 10++ mysteerichinenseä. Todennäköisimmin niistä tulee pakastettuja täsmäannoksia, lienten keittelyissä tuumin pitää hetken tauon ennen loppurypistystä.

Kauden ensimmäinen tuholaisepidemiakin tuli tähän loppuvaiheeseen. Koko kasvukautena en ole torjunta-aineisiin tarttunut, lukuun ottamatta muutamia Neem-ruiskutuksia. Lauantai-iltana huomasin salaattia hakiessani, että koko kasvuaikansa kasvihuoneessa kasvanut salaatti oli täynnä kirvoja. Tänään tutkin asiaa tarkemmin, ja näin, että Manzano Orange pubet olivat niiden varsinaisia pesäpaikkoja. Hieman kun ravistin, niin pöllähdys vaan kävi. Kun ne eivät liian myöhäisinä kasvatteina sadontuotantoon asti päässeet, niin niistä tuli rajusti alasleikattuina ensimmäiset talvetukseen lähtijät. Ennen lähtöään ne saivat muiden chilien - ja yrttien - tavoin reippaan Spruzit -suihkutuksen. Eihän se kauan auta, on niitä kirvoja samassa huoneessa olevissa tomaateissakin, kuin myös vielä vihoviimeisiä hedelmiään tuottavissa kurkuissa, mutta vähän ehkä hidastaa uuden invaasion alkua.

Toivon mukaan kahdessa viikossa saan lisää talvetettavia leikattua alas ja tuotua liki puhtaina talvetusasunnolle. Sitten alkaa seuraavan kauden suunnittelu, mistä tosin suurin osa on jo toki mietittynä.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - syyskuu 27, 2013, 23:40:14 ip
Kasvatukset saivat viikon pärjäillä itsekseen, tänään oli aika arvioida sunnuntaina kasvihuoneesta pois muuttavien valintaa. Alkuperäinen ajatus sadon valmistumisen jälkeen tapahtuvasta siirrosta täytyy unohtaa, viikon kannattaa kasvihuonetta pitää vielä lämpimänä tämän jälkeen, eipä varmaan pidempään.

Kuluvan viikon lämpötilavaihteluvälit kasvihuoneessa näyttivät tältä.



Kasvihuoneen etuosa




Kasvihuoneen takaosa

Jos Nagoissa olisi enemmänkin näin hyvin tuottavia oksia, olisi voinut olla syytä satokuviinkin. Mutta tässähän on sitten ensi kaudelle pohdittavaa, kuinka saada aikaan tasaisemmin satoa tuottavaa kasvatusta.



Ja lopuksi esiteollista, tai sanoisinko luomukuivausta, Aji Cristaleille ja talteen otetuille siemenille.

Otsikko: Kauden 2013 alasajo, viikonloppu 2
Kirjoitti: HotVelo - syyskuu 28, 2013, 20:34:26 ip
Sunnuntaina farmilta talvehtimaan lähtevät on nyt valittu. Pink Habanero, Black Naga, Dulce Dolor ja Aji Cristal, yksi kasvi kutakin. Koska tulevalle viikolle on luvattu 2-3 pakkasyötä, siirsin jäljelle jäävät keskemmälle pois sienänvierustoista ja paremmin lamppujen valokeilaan ja lämpövaikutukseen.

Lisättyä kuvapäivitystä



Aji Fantasyn podeja kahdesta eri kasvista. Toisen podit muuttuivat kypsinä 'standardin' mukaisesti keltaiseksi. Toisessa ne pysyivät kelmeinä liki heti sen jälkeen, kun ne olivat sivuuttaneet oikeassa alakulmassa olevan vaaleanvihreän sävyn.



Dulce Dolorin podeja, jotka otin osin puolikypsinä saadakseni siirtoa varten kasvia leikattua jo alas.



Loppuun hieman OT:ta taas vaihteeksi.



Tomaatin ja kurkun juuristoa kasvusäkin pohjasta kastelualtaaseen kasvaneena. Juuret yltivät suoraan veteen heinäkuun jälkipuoliskolla, sen jälkeen kasvu ja tomaattien (ja kurkkujen) tuotto alkoikin vauhdittua.


/Lisättyjä kuvia 29.9.2013
Otsikko: Vs: Kauden 2013 alasajo, viikonloppu 2
Kirjoitti: -V- - syyskuu 29, 2013, 21:04:25 ip
Lainaus käyttäjältä: HotVelo - syyskuu 28, 2013, 20:34:26 ip


Aji Fantasyn podeja kahdesta eri kasvista. Toisen podit muuttuivat kypsinä 'standardin' mukaisesti keltaiseksi. Toisessa ne pysyivät kelmeinä liki heti sen jälkeen, kun ne olivat sivuuttaneet oikeassa alakulmassa olevan vaaleanvihreän sävyn.


Kah, jännästi tuo kanta menettää värinsä tuolla hedelmän puoleisessa päässä noissa kelmeissä. Löytyisiköhän baccoistakin samaa ominaisuutta kuin 7Pot Bubblegumista (kanta muuttuu punaiseksi hedelmän kypsyessä).

Ei vissiin ihan 13 tusinassa ominaisuus. Mitenköhän muiden kasvattajien Fantasyt?
Otsikko: Vs: Kauden 2013 alasajo, viikonloppu 2
Kirjoitti: PP - syyskuu 29, 2013, 22:25:41 ip
Lainaus käyttäjältä: -V- - syyskuu 29, 2013, 21:04:25 ip
Ei vissiin ihan 13 tusinassa ominaisuus. Mitenköhän muiden kasvattajien Fantasyt?


Samassa kasvissa on keltaisia ja noita ei minkään värisiä. Pitää tutkia tarkemmin, voisiko kyse olla siitä, että podiin pitää osua suoraa valoa, jotta se kellastuu.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Raaka-Arska - syyskuu 29, 2013, 23:14:08 ip
Ainakin meillä puskien sisällä kypsyvät Fantasyt kellastuu "normaalisti"... vaikka ovat kasvaneet koko elämänsä ajan varjossa...
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Quini - syyskuu 30, 2013, 10:16:44 ap
Mulla kaikki fantasyt keltaisia. Useita puskia joista kaikista tuli tasalaatuista tavaraa. Ei valaistuksellisesti samoissa olosuhteissa. Kaikki kuitenkin kasvihuoneessa, mutta osa varjoisemmassa.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: wille - syyskuu 30, 2013, 10:52:18 ap
Ja Tohtori Merle into pinkeänä kauppaa jo siemenpuodissaan Aji White Fantasya. Semillas siis kyseessä.
Otsikko: Vs: Kauden 2013 alasajo, viikonloppu 2
Kirjoitti: HotVelo - syyskuu 30, 2013, 16:18:05 ip
Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 29, 2013, 22:25:41 ip
Samassa kasvissa on keltaisia ja noita ei minkään värisiä. Pitää tutkia tarkemmin, voisiko kyse olla siitä, että podiin pitää osua suoraa valoa, jotta se kellastuu.


Luin joskus alkukesästä jonkun päiväkirjasta pohdintaa valon määrän vaikutuksesta Fantasyn hedelmien väriin. Siinä vaiheessa vielä toisen kasvin systemaattisen podien kelmeyden sen tiliin laitoinkin. Vaan kun uusi kasvihuone tuli käyttöön, niin muutosta ei tullut sielläkään hedelmöittyneissä podeissa. Kumpikin kasvi kuitenkin sai mielestäni erinomaisen reippaasti luonnonvaloa etelänpuoleisella seinustalla. Podit ovat tuossa toisessa kasvissa jo alkuunsakin vain hailakan vihreitä, toisessa sentään, no, luonnehtisinko sitä vaikka kuusenneulasen vihreydeksi jo hieman tummentuneissa uusissa kerkissä.

Vaan enpä aio tuota minään erikoisuutena jemmata, oma tuntumani on, että mitättömämmän makuisia nuo kalpeat kavaltajat ovat, oheismateriaalia kastikkeisiin tai vaikka salaattiin. Tunnustelemalla on vaan pitänyt kypsyyttä arvioida, kun värisävyn muutokset ovat sen verran pieniä.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: SK - syyskuu 30, 2013, 21:28:59 ip
Viime kesänä ihmettelin kanssa, kun minulla oli hailakan värinen fantasy. Enkä saanut yhtään keltaista, vaikka hyvä sato tulikin.

Tuolla sitä ihmettelin, jos jakssa selata alaspäin
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=9640.220 (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=9640.220)
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Lillen - syyskuu 30, 2013, 21:52:11 ip
Kaikki omat Fantasyny ovat myös olleet tuollaisia valkoisen kalpeita koko kesän läpi, ilman mitään keltaisehkoa värivivahdetta. Kasvaneet kasvarissa ja saaneet varmastikin tarpeeksi aurinkoa. Maistuvat pahvilta pienen poltteen kera. Sama kaava oli myös viime vuonna.

Lainaus käyttäjältä: wille - syyskuu 30, 2013, 10:52:18 ap
Ja Tohtori Merle into pinkeänä kauppaa jo siemenpuodissaan Aji White Fantasya. Semillas siis kyseessä.


...Ei voi olla totta, *tirsk* :D
Otsikko: Kauden 2013 alasajo, viimeinen osa ... eiku, sehän jatkuu sittenkin
Kirjoitti: HotVelo - lokakuu 04, 2013, 23:13:27 ip
Olin etukäteen ajatellut tätä viikonloppua kasvihuoneen tyhjennysajaksi. Mutta nyt kun säännöllisiä yöpakkasia ei näytä olevan tiedossa ja päivälämpötilat ovat nousseet kaksinumeroisiksi, loppujen chilien kypsyttäminen kasvihuoneessa jatkuukin vielä ainakin viikon verran. Kuluneen viikon alin lämpötila kasvihuoneessa oli ovensuun lähellä taas vajaat kymmenen astetta, keskemmällä 14 asteen tienoilla. Lämpimämmän kelin myötä sähkönkulutus ei nousse kohtuuttomaksi tällä jatkoajalla, oletan.

Eniten satoa tulee vielä Pink Habaneroista, perus-Nagoista ja 10+ kerhon mysteerichinensestä. Kylmän jakson jääminen ainakin toistaiseksi lyhytaikaiseksi on erityisesti Nagojen kannalta hyvä, jos ne olisi pitänyt leikata tänä viikonloppuna kuljetuskokoisiksi, olisi iso osa podeista lähtenyt puskista raakoina.
Otsikko: Syksyn tunnelmaa farmilla, talvetukseen valmistautumista
Kirjoitti: HotVelo - lokakuu 06, 2013, 23:13:06 ip
Laitanpa muutaman tunnelma-, sato- ja chilikuvan sentään tältä viikonlopulta.

Kuluneella viikolla oli ylänköalueella ollut ensimmäinen pakkasyö.



Dahliat saivat kukin omilla kasvupaikoillaan ensimmäisen varoituksen lähestyvästä talvenvietosta pakkasturpeessa autotallin pimeässä viileydessä. Vähän reilumpikin nipistys olisi ehkä ollut paikallaan, toivottavasti seuraavan parin viikon kuluessa se tulee vielä.




Valoa on vielä aurinkoisina päivinä. Kovin vaan paistaa alhaisesta kulmasta keltainen mollukka päivän taitekohdankin liepeillä, ja hädin tuskin metsän puiden välistä kasvihuoneeseen säteet yltävät. Mutta väljäksi alkaa käydä myös kasvihuone.


Sadonkäsittelyä.



Vähän on suttuinen tämä kuva, ikävä kyllä. Siinä on pohjalla omia tomaatteja - siemenet poistettuna ylimääräisen kosteuden poistamiseksi, Aji Fantasyä (tomaattien päällä), Nagoista ehkä kolmannes vielä jäljellä olleesta sadosta ja Pink Habaneroja. Tarkoitus oli tehdä riittoisa Naga-kastike. Silppusin yhden normikokoisen Nagan ja muutamia nappulaversioita sekä yhden Pink Habaneron - eivät ole siis tuossa muhennusastiassa mukana - ja paahdoin niitä ensin öljytilkassa kasarissa. Sitten laitoin sherryviinietikkaa ja muhennetun seoksen mukaan keitellen hiljakseen kymmenkunta minuuttia. Olihan siinä vielä vähän muitakin vaiheita ja aineksia, mutta reseptiosasto on erikseen. Entäpä mikä oli lopputulos? Huumaavan (monellakin tapaa) hedelmäisen tuoksuinen, mutta XXX-luokkaa oleva kastike. Tuli sitä, mitä tilasinkin.


Talvikasvatuspisteessä näyttää tämän illan siirtojen jälkeen tältä.



Eturivissä on Dulce Dolor, Pink Habanero, tapiksi leikattu Manzano Orange, 10++ mysteerichinense ja nipin napin hengissä roikkuva Bolivian Rainbow. Takana on Black Naga, Miquelin sanoja lainaten 'pöljä Aji Cristal' (pistokas, piilottelee Pink Haban takana), tällä hetkellä frutescens lajikkeeksi oletettu 'pikkuterävä' ja toinen tapiksi leikattu Manzano Orange. Tähän kun vielä reilun viikon päästä pitäisi saada pari ylivuotista Naga Morichia, niin talvetusasema alkaa olla aika täynnä.

Niin, ja sen olen nyt kasveja pikkuhiljaa sadon valmistuessa leikatessani huomannut, että ilmeisesti syyskesällä kasvihuoneessa alkoi viettää juhlia vihannespunkki. Jokaisen tulokkaan on ensimmäisenä talvetukseen tultua pitänyt ottaa vastaa pyretriinivalmistesuihku, ja se on uusiintunut viikon välein. Saapas nähdä tokenevatko ötökät siitä.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - lokakuu 21, 2013, 20:43:02 ip
Vierähtipä edellisestä päivityksestä aikaa!

Vaan nyt on kausi sitä myöten paketissa, että jäljellä ovat enää kaupunkiasuntoon kuskatut talvetettavat.



Yllättävän monta päätinkin talven yli yrittää. Tuplaten on Naga Moricheja, Aji Cristaleja ja Manzano Orangeja. Yksittäiset yksilöt ovat Black Nagaa, Dulce Doloria, Pink Habaneroa, Bolivian Rainbowta, 10++ mysteerichinenseä sekä oletettua tuntematonta C. frutescens chiliä. Nagat, Pink Habanero, Aji Cristalit,Dulce Dolor ja 10++ mysteeri kypsyttelevät vielä podeja. Fruteksi epäilty ei vain kypsyttele, vaan kukkii ja podittaa täyttä päätä valon alla.



Kasvihuone meni farmilla pakettiin - kuva jäi ottamatta - sopivasti juuri ennen viime viikon loppupuolen lumisateita. Viimeiset kasvihuoneen chilit menivät farminaapurille, joka sanoi niitä sitten jakavansa lapsilleen. Kierrätystä siis.

Nagojen alasleikkuusta jäi tämmöinen kimppu, proosallisessa ruukussa tosin, kaunistamaan pöytää.



Kauden 2014 valmistelut ovat täälläkin jo olleet ennen edellisen kauden päätöstä käynnissä. Mutta antaa tomun ensin laskeutua ennen kasvatuslistan ensimmäisen version julkaisua. Ajattelin tehdä sen nyt muillakin tavaksi tulleeseen malliin, teen ensin pitkän listan ja siitä karsin sitten lajikemäärän sopivaksi.

Otsikko: HotVelo - kauden 2013 yhteenveto
Kirjoitti: HotVelo - lokakuu 21, 2013, 23:49:51 ip
Nyt kun olen viime viikon syysloman keittiöremontti- ja muista oikeista töistä maaseutuasunnolla palautunut konttorityöläisen ja kerrostaloasukkaan elämään, ajattelin heittäytyä vallan hurjaksi. Kirjoitan samalle illalle vielä toisen päivityksen!

Ensinnä kasvatusarviot lajeittain ja lajikkeittain

C. annuum

Big Jim

Sain tämän siemeniä Tasmanian tuttavien kirjeessä alkuvuodesta 2013. Yksi kasvi tulikin kesään asti. Odotin satoa lähinnä uteliaisuudella, ja odotusta kyllä riittikin. Idätys oli tosin vasta maaliskuussa, mutta siitä huolimatta tämä oli kyllä todella hidas sadontuottaja. Sadon käytöstäkään minulla ei ole mitään yhtenäistä linjausta, sitä kun tuli podi kerrallaan. Viimeiset puolikypsinä pehmenneet podit jäivät puskaan, kun nostin sen viime viikolla kasvihuoneesta ulos pakkaseen.

Bolivian Rainbow

Bolivian yrttejä oli kaksi vuoden 2012 kasvatusta pinnistämässä uudelle kasvukaudelle. Tein jo varhain päätöksen siitä, että toisen voin pitää koristechilinä vielä edelleenkin. Toinen lähtikin alkukesästä vaimon sukulaisille. Itselle jäänyt teki podeja ihan kohtuullisesti, käytin niitä muiden chilien seassa satunnaisesti. Nyt se on karusti leikattuna ikkunalaudalla, ja mahdollisuudet talvesta selviämiseen ovat ehkä 50/50. Jos selviää, niin hyvä, jos ei, niin ei ole suuri vahinko.

Ramiro

Otin Ramiron kasvatukseen toiveissa saada loppukesälle grillattavia, täytettyjä chilejä (suippopaprikoita). Satoa kyllä tulikin liki kohtuullinen määrä, mutta kypsyminen jäi todella myöhäiseksi. Tulivat käytetyiksi salaateissa ja chilikastikkeissa tavallisen paprikan ohessa tai sijasta.

Rawit

Kesään 2013 tuli kaksi vuoden 2012 talvetettua yksilöä. Toisen annoin alkukesästä farminaapurille, toisen jätin kasvamaan sillä periaatteella, että jos satoa tulee, niin voi vielä saada jatkoaikaa, muutoin tulee lähtö. Jälkimmäinen vaihtoehto toteutui. Kukinnoista kehittyi podeja ehkä muutaman prosentin hyötysuhteella. Jos satoa olisi tullut, olisin varmasti hyödyntänyt rouheena tai pakastettuna. Nyt ne harvat podit menivät liki kädestä suuhun.



C. baccatum

Aji Cristal

Näitäkin oli kaksi vuoden 2012 kasvatusta. Tuottivat hyvän perussadon. Näistä sain ensimmäiset kypsyneet ja satoa tuli kauden loppuun saakka. Toinen vanhoista lähti farminaapurille, toisen otin kevättalvisen pistokkaan ohessa talvehtimaan seuraavaa vuotta varten.

Aji Fantasy

Näitä oli kasvamassa kaksi tämän vuoden kasvatusta. Toinen tuotti aiemmin jo kuvaamiani kelmeitä podeja, toinen standardin omaisia. Söin näitä leivän päällä, salaatissa ja käytin kastikkeiden oheisaineena. Kumpikin lähti viime viikolla farminaapurin huostaan.

Dulce Dolor

Tähän chiliin latasin suurehkoja odotuksia maun osalta. Kun satoa sitten vihdoin tuli, oli se maultaan ja aromiltaan kyllä odotuksen väärtti. Käytin podeja poltteeltaan lievemmissä kastikkeissa, hyytelöissä ja hilloissa, mieluiten ilman voimakasaromisten chinensejen seuraa. Otin tämän kasvin itse talvetukseen, toiveena saada siitä vielä vankempi ja tuottavampi kasvi vuodelle 2014.



C. pubescens

Manzano Orange

Nämä olivat myös Tasmanian tuliaisia. En satoa odottanut enkä myöskään saanut, kun idätin kasvit maaliskuussa. Muutamia kukintoja sentään kehittyi. Leikkasin kasvit tapeiksi, nyt ne ovat sisätiloissa virkistyneet aika reippaasti. Jos selviävät talvesta, niin ehkä sitten ensi kesänä jo satoakin tulisi. Tai sitten ei, foorumilta lukemani perusteella pubejen kasvatus satoa tuottavaksi ei aina ole aloittelevalle niin yksinkertaista.



C. chinense

Black Naga

Tämä oli vuoden 2013 uusia kasvatuksia. Kasvu oli hyvin hidasta ja satoa alkoi myös tulla myöhään. Ehkä sen vuoksi podit jäivät varsin pieniksi, eikä niistä saanut omaa erillistä jatkojalostettaan. Viimeisiä kypsyy nyt sisätiloissa, eli toiveissa on parempi sato talvetetun kasvin myötä ensi kaudelle. Sen verran kuitenkin tätä sain tyypitettyä (maisteltua), että jatkokasvatus oli selviö.

Naga Morich

Kaksi vuoden 2012 Nagaa näki kevään 2013 koiton. Sato oli minun mittakaavassani erittäinkin riittävä, tosin jokin kasvuolosuhteissa meni mönkään. Olosuhteiden puolesta sadontuotto ja kasvu olisi voinut olla huomattavasti runsaampikin. Kumpikin on nyt alustavasti alasleikattuina talvetuksessa, toivottavasti saan reippaamman kasvun aikaan ensi keväänä.

Pink Habanero

Näitä oli määrällisesti kasvamassa eniten, syynä idätysvaiheen todelliset ja oletetut ongelmat. Eli idätin näitä parissa perättäisessä erässä, kun oletin edellisen erän menneen mönkään. Tämä oli myös kasvien kokoon nähden ehdottomasti tuottoisin lajike. Yhden otin talvetukseen, ja kuten edellisen päivityksen kuvasta näkyy, se kypsyttelee pientää määrää podeja edelleenkin. Kaksi lähti farminaapurin matkaan viime viikolla.

Mysteeri 10++(+) chinense

En ole koskaan voittanut mitään arvonnoissa, mutta tässä osui kyllä arpa kohdalleen. Tämän lajikkeen aromi on nimittäin niin herkullisen vahva ja hedelmäinen, että vaikken sen varmaa määritystä ehkä koskaan saakaan tietää, oli talvetukseen valinta itsestään selvää jo ensimmäisestä suutuntumasta lähtien.



C. frutescens

Oletettavasti - viimeisin lajiketyypitys Chilivaarilta - frutescens lajiin kuuluva lajike, mikä iti Fataliin Pink Habanero siemenestä. Maultaan se on olematon - ainoa minkä aistii, on terävä polte, kuin kuuman naulan pistäisi suuhunsa. Mutta kun tämä kasvi, toisin kuin Rawit, tuottaa tuota pienenpientä pikkuterävää jatkuvalla syötöllä, on tällä kyllä tietty käyttöalueensa. Ja jos kasvi talven tullen ottaa ja rauhoittuu sadontuotannossaan, niin voin yrittää leikata sitä vielä kompaktimman kokoiseksi ikkunalautachiliksi. Jos se tuottaa satoa sellaisena liki ympärivuotisesti, niin mikäs siinä, kyllä se minulle vaan sopii.



Ja sitten on vuorossa loppulausuma.

Kaiken kaikkiaan olen vuoteen 2013 kohtuullisen tyytyväinen. Satoa en missään vaiheessa punninnut. Ja kun en punnitse peruna-, porkkana-, punajuuri-, sipuli-, omena-, kirsikka-, luumu-, viinimarja- ja karvias- ym. satoa, niin miksi tekisin poikkeuksen näidenkään hyötykasvien kohdalla myöskään jatkossa.

Joissain lajikkeissa haluan ehkä tähdätä silmämääräisesti ja näppituntumalla suurempaan kasvuun ja satoon vuodelle 2014 mahdollistaakseni monipuolisemman sadon jatkojalostuksen. Tällä kaudella suurin osa meni erilaisiin kastikkeisiin, hyytelöihin ja hilloihin sekä pakasteeseen. Pieni erä on kuivumassa, mutta savustettavaksi  saatikka jauheeksi asti satoa ei riittänyt.

Mutta Paavo Haavikon Kuningas Haraldin sanoja mukaillen: Jos se sato, minkä itse sain oli minulle täydet 100%, niin ei minulle merkitse mitään jonkun toisen 200%.
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: Raaka-Arska - lokakuu 26, 2013, 00:34:24 ap
Kyllä pubeista saa satoa aloittelijatkin, toki satomäärät eivät saavuta gurujen vastaavia, mutta muutamia kiloja kertyy kuitenkin aika helposti. Toki multa/turveviljelijä joutuu idättämään jo kohta....
Otsikko: Vs: HotVelo, ensimmäinen dokumentoitu kausi, 2013
Kirjoitti: HotVelo - lokakuu 27, 2013, 23:14:02 ip
Vihoviimeinen päivitys tähän päiväkirjaan olkoon kuvaannollinen esitys kauden 2013 paketoinnista. Melkein kaikki sato on nyt tallessa talvetukseen jääneistäkin, ja jatkotoimet kuuluvat jo 2014 valmisteluihin.

Seuraavaa kevättä odottaa kasvupaikka ylänköalueen farmillakin, kasvihuone on siivottu ja pyryt ja pakkaset saavat tulla milloin lystäävät.



Kauden 2014 avaus tapahtuu marraskuun aikana pubejen osalta, kuten Raaka-Arska tuossa ystävällisesti vihjasikin.