maaliskuu 28, 2024, 14:49:52 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Aiheet - Nike

1
Nonniin.  :o

Muutama vuosi vierähtänyt kun viimeksi tänne kirjoittelin. Olen kyllä jotakuinkin joka kausi chilejäkin kasvattanut, mutta painopiste on ollut milloin koristekasveissa, eksoottisissa puissa, vihanneksissa, yms. Kasvattelu on siis jatkunut koko ajan, ja nyt tuntuu että chilit voisivat ottaa taas vähän isompaa siivua elämästä.

Minulla olisi nyt pieni huone joka omistaa kokonaan taimikasvatukselle kunnon valon alla, miksei aikaisten yksilöiden sadottamisellekin. Pihalla on pieni kasvihuone jonka ostin viime kesänä, ja jonka ensimmäinen kausi oli aikamoinen epäonnistuminen; kylmä kesä, liian täyteen ahdettu kasvutila (home, kotilot), liian myöhäinen taimettaminen tomaateilla ja chileillä, sekä liiallinen typpilannoitus. Kesältä säästin kuitenkin ruukkuun ja ledien alle Carolina Reaperin ja Rocoto Guatemala Orangen.

Eli nyt ajattelin lähteä ajoissa liikkeelle. Muistelisin että paras chilikesäni alkoi myös edellisen joulukuun alkupuolella. Kylvin nyt aluksi pieniin verkkoruukkuihin kookoskuituun lajikkeet Tepin, Jamy, Cascabel, Jamaican Hot, Ancho Poblano ja Trepadeira Werner. Ruukut vatiin, elmukelmu päälle ja lämpömatto alle. Kun tulevat ylös niin annan aluksi madonkakkaliuosta ja sitten laimeaa lannoitetta. Ja sitten multaan.

Jos olen jotain kasveista oppinut näinä vuosina, niin tiivistäisin ne ehkä seuraavasti (muitakin lähestymistapoja toki on):
- komposti rulettaa. Se ei ole mikään nopea tie, mutta kun kompostikierron saa toimimaan ja maaperän eläväksi, niin puutarhurin tehtävät vähenevät vuosi vuodelta.
- ruukkukasvatuksessa tärkeintä on kasvualustan rakenne, tarpeeksi niukka kastelu ja maltillinen lannoitus; molemmissa vähempi on parempi. Ja isompi ruukku on yleensä parempi.
- monimuotoisuus, vuoroviljely, riippuvuussuhteet kasvien/sienien/mikrobien yms välillä. Näitä ei voi koskaan täysin ymmärtää mutta niiden mukana voi yrittää juosta. Tästä voi johtaa esimerkiksi sen, ettei myrkyttäminen mielestäni ole ikinä tarpeellista (mäntysuopaa en laske myrkyksi...), jos kasveissa on tuholaisia niin jotain on mennyt pieleen jo paljon aiemmin.

Okei tarpeeksi paatosta.... katsotaan miten homma lähtee käyntiin. Asiat mitkä kiinnostaisi olisi ainakin tieto avomaachileistä (homma on varmaan edennyt sitten Aji Perkeleen metsästyksen? :) ) , ja yleisen kasvihuonetaito; vedätin todella kasvarin hankkimisen näin pitkälle ja jotenkin tuollaisen rajatun ja pienen kasvatustilan hallitseminen olikin sitten yllättävän erilaista/vaikeaa....

Niin ja Hainan Yellow Lanternin siemenet myös tilattu; erittäin hienoa toimintaa täytyy sanoa tämä projekti mistä olen lukenut! :)  :thumbup:

2
Osoitteessa http://humanurehandbook.com/downloads/Humanure_Finnish_All.pdf
on ladattavissa ilmaiseksi suomentamani Joseph Jenkinsin "Ihmislantakäsikirja". Sivuja 229.

Kirja on alansa legenda. Jenkins selostaa kädestä pitäen yksinkertaisen tapansa kierrättää syömämme ravinteet. Hänellä itsellään on aiheesta yli 30 vuoden kokemus. Käytännön lisäksi kirja laajentaa aihettaan ihmisenä olemisen perusteiden miettimiseen, sanitaation historiaan ja tulevaisuuteen. Luettuani kirjan ensimmäisen kerran noin puolitoista vuotta sitten, tiesin heti että minun on suomennettava se. Eli: olkaa hyvät ja nauttikaa. Ja levittäkää sanaa.

Nyt tiedätte minkä voimalla kasvini kasvavat  ;)
3
Edistyneempi chilinkasvatus / Konstellaatiot ja idätys
tammikuu 17, 2008, 09:00:12 ap
Kun on varmaan jo totuttu siihen että minä tuon aina tänne ne hörhöideat, niin tänä vuonna on vuorossa biodynaaminen kuu- ja planeettarytmin mukaisesti idättäminen. Perhe Thun julkaisee joka vuosi valmiin almanakan johon kunkin kasvityypin parhaat idätys- ja hoitoajat on merkitty valmiiksi. Onko kellään omia kokemuksia aiheesta?
4
Edistyneempi chilinkasvatus / "Turkinpippuri"?
tammikuu 14, 2008, 18:35:44 ip
Hyötykasviyhdistyksen siemenluettelossa mainostetaan Turkinpippuria http://www.hyotykasviyhdistys.fi/sl2008.pdf sivulla 109. Mistäköhän on kyse?
5
Olen taas lueskellut....  ;)

Chilien kohdalla pitäisi populaatioiden olla vähintään 20 saman lajin yksilöä jos tavoitteena on siementen tuottaminen, kannan säilyttäminen elinvoimaisena ja siementen levittäminen muille kasvattajille. Tai ainakin mahdollisimman monta yksilöä.  Kuinkas moni on tällä tavalla tehnyt? En ainakaan minä.

Ongelmanahan on, että kun useimmiten sitä hedelmöittää chilin kukan toisella saman kasvin kukalla, niin siemenissä ei ole minkään muun yksilön geenejä. Sitten kun me vielä levitämme niitä tälläisessä melko pienessä yhteisössä, ja sama kuvio toistuu useamman vuoden aikana, niin teemme aikamoisen karhunpalveluksen lajikkeille. Taudit iskevät helpommin, tuottavuus laskee,jne. Varsinkin villien harvinaisempien lajikkeiden kohdalla olisi hienoa jos pystyisi haalimaan saman lajikkeen siemeniä vaikka parista kolmesta eri lähteestä, ja noista kasvattaisi kasvit joilla teettäisi siemeniä.

Hyvä kirja Siementen säästämisestä, Suzanne Ashworth:"Seed to seed".
6
http://www.oceangrown.com/

Ajattelin tilata tuota tavaraa. Sopii näemmä vesiviljelyynkin, vaikken ko. menetelmää suosittelekaan. Siis vesiviljelyä.
7
Kodin mausteinen kokkaus / Snakebite- sauce
kesäkuu 27, 2007, 09:35:00 ap
Yllätyin eilen kun posteljooni toi pullollisen Thechileman.orgin Snakebite- kastiketta. Yllätyin siksi, etten ole tilannut kyseistä putelia? Noh, kuitenkin, kyseessähän on Naga Morich- kastike, eli varsin tulista pitäisi olla. Yritän tässä kerätä rohkeutta maistaakseni lusikallisen, ja jos jään eloon voin lisätä tänne kokemukseni.
8
Niin, jos ihmiset olisivat hetkenkään vertaa hereillä, niin IPCC:n viimeisimmän ilmastoraportin http://www.ipcc.ch/olisi pitänyt aiheuttaa maailmanlaajuinen paniikki. Mutta kuinka ollakaan, ihmiset vaan vaihtavat kanavaa taulutelevisiostaan, suunnittelevat seuraavan citymaasturin ostoa ja käyvät sitten heittämässä styroksit pahvinkeräyslaatikkoon.

Jääkausi on planeettamme normaalitila. Ne kestävät n. 90 000 vuotta, ja niiden välissä on n. 10 000 vuotinen välikausi, jolloin mannerjää vetäytyy ja suurimmassa osassa planeettaa vallitsee kasvien kasvulle otolliset olosuhteet. Jääkauden tehtävä on jauhaa planeetan kallioperästä mineraaleja kivipölyn muodossa, ja samalla levittää tämä hedelmällinen aines tasaiseksi kerrokseksi maahan. Päiväntasaajan lähellä aina sinne asti minne mannerjää ei yleensä ylety, on taas voimakkaampaa volkaanista toimintaa, joka ajaa saman asian tulivuorenpurkausten levittäessä mineraalituhkaa purkauksissaan.

Jääkauden jälkeen maa on erittäin hedelmällistä. Ensimmäiset kasvit ovat jättiläisiä nykyään eläviin verrattuina. Niiden lehdistä ym. kuolleesta orgaanisesta aineksesta muodostuu sitten humusta, ja maaperä paksunee nopeasti parantaen entisestään kasvien elinolosuhteita. Mineraalivarannot kestävät tuon mainitun n. 10 000 vuotta, jonka jälkeen maa ei enään jaksa elättää runsasta eikä tervettä satoa. Tämä johtaa kasveihin ja maaperän pieneliöihin sitoutuneen hiilidioksidin vapautumisen ilmakehään, joka puolestaan aiheuttaa ilmaston lämpenemisen. Suuret lämpimät ilmamassat virtaavat napa- alueille josta puolestaan virtaa kylmää ilmaa muualle maapallolle. Ainakin tähän asti kylmä on voittanut ja uusi jääkausi on alkanut tässä vaiheessa.

Elämme nyt tuossa kohdassa maailmanhistoriaa. On tärkeää tajuta että se tapahtuu juuri nyt, että lapsemme ja lapsenlapsemme eivät säästy siltä, siis juuri nyt. On ironista että juuri tässä kohdassa aikaa ihminen on siinä kehityspisteessä että kaikki keksintömme vielä jouduttavat tuota muutosprosessia lisäämällä ilman hiilidioksidipitoisuutta entisestään.

Ja sitten siihen mahdolliseen ratkaisuun; on louhittava ja murskattava kiveä jauhoksi, ja levitettävä se kaikkeen maahan. On järjestettävä jääkausi ilman 90 000:n vuoden mannerjäätikköä. Tämä saisi aikaan sen, että kukoistava kasvikunta sitoisi jälleen itseensä ylimääräisen hiilidioksidin ilmakehästä, ja status quo voisi ehkä palautua. Jos emme ole venyttäneet onneamme sitten jo liian pitkälle. Ratkaisu on niin yksinkertainen että se kuulostaa naurettavalta, mutta toisaalta vaihtoehto kuulostaa niin karmealta, että miksei sitä kannattaisi ainakin kokeilla? Samalla uuden hedelmällisyyden aalto voisi ruokkia kaikki nyt nälkää näkevät ihmiset, poistaa sotia, tauteja, mitä kaikkea?

Köyhtyneen maaperän ainoa vika ei ole yllämainittu. Myös se vähä ruoka mitä siitä saamme kärsii samoista puutteista, porkkana joka on kasvatettu uudellen mineralisoidussa maassa sisältää moninkertaisia määriä ravinteita. Ja kaikki liha on kasveista peräisin, ja kaikki kasvit taas ovat peräisin maasta. Syömme huonoa ruokaa ja kärsimme sairauksista, masennuksesta, allergioista, oppimishäiriöistä, vaikka mistä. Ruoan pitäisi pitää meidät terveenä.

Jos olisimme hereillä siinä mitä on tapahtumassa, emme saisi iltaisin unta kun ajattelisimme koko planeetan olevan ihan aikuisten oikeasti parhaillaan liukumassa tilaan jossa se ei pysty elättämään kuin murto- osan nykyisestä väestöstä. Ehkä sitäkään väestöä ei ole sitten enään olemassa kun viimeinen iso sota on käyty viimeisistä ruoka- ja viljelysmaavarannoista?
9
Edistyneempi chilinkasvatus / Paramagneettiset retiisit
kesäkuu 14, 2007, 07:42:36 ap
Luin tuossa mielen kiintoisen kirjan: "Paramagnetism" kirj. Philip S Callahan. Paramagnetismissa on kyse ihan fysikaalisesta ilmiöstä, jossa kaikki aine on joko paramagneettista tai diamagneettista. Esim. kaikki kasvit ovat diamagneettisia ja esim. monet kivilajit, ja siten myös maaperä taas paramagneettista. Kirjan mukaan tätä ilmiötä on muinoin osattu hyödyntää esim. Zen- puutarhoissa. Vanhoissa ko. puutarhoissa olevat kiviasetelmat koostuvat säännönmukaisesti para-/ diamagneettisista kivistä. Sittemmin tieto on unohtunut, ja uudemmissa vastaavissa kivet on valittu pelkästään ulkomuodon perusteella.

Kasvien pitäisi kasvaa paremmin tälläisten vahvojen paramagneettisten kenttien läheisyydessä. Kirjailija ei tyydy pelkästään uskottelemaan, vaan tarjoaa kokeiltavaksi helpon kokeen. Ei kun toimeen:

Ensin otetaan kaksi samanlaista muovista ruukkua. Muovi on paramagneettisesti neutraalia. Täytetään ne samanlaisella mullalla, tässä tapauksessa Biolanin TurveMullalla.


Sitten otetaan retiisin siemeniä, koska ne ovat nopeakasvuisia. Kumpaankin ruukkuun 10 siementä.


Sitten otetaan volkaaninen kivi, koska kaikki volkaaninen kiviaines on vahvasti paramagneettista. Muista kiviaineksista ei voi ilman mittaamista olla täysin varma.


Lopuksi siemenet istutetaan tasaisesti ympäri ruukkua ympyrän muotoon, ja toisen ympyrän keskelle asetetaan em. kivi. Kumpikin ruukku sai tasan litran vettä suoraan hanasta. Kahdeksan päivän kuluttua taimet sitten nypitään, ja paramagneettisen voiman pitäisi aiheuttaa selvästi vahvempi kasvu, jonka taas pitäisi näkyä kiven sisältämän ruukun kasvattamien taimien isompina juurina. Nyt sitten odotetaan ja jännitetään!  ;)
10
Muut harrastukset ja elämä / Nettiroolipelit?
toukokuu 05, 2007, 12:51:53 ip
Onkos täällä ketään kun pelailee em. pelejä? Tekisi mieli yrittää jotain niistä, mutta mikä on paras? Ainakin olen katellut World of Warcraftia ja Guild Warsia. Mitään supertietokonetta en omista, joten onko noissa eroja esim. laitevaatimuksissa? Grafiikoilla e ole niinkään väliä kuin jutun syvyydellä.
11
http://davesgarden.com/gwd/

Tuolla on listattuna MOOONNTTAAAA siementoimittajaa,ja käyttäjät ovat listanneet kokemuksiaan ko. toimittajista. Mainittakoon että esim. Reimer on mustalla listalla. Ja syystä!!  :evil:

Pitää vielä vähän jatkaa Reimerin lyttäämistä: taas kun sorruin sieltä tilaamaan, niin ovat olleet itävyydet ihan kuraluokkaa. Jos jotain prosentteja laskisi kylvetyt/ itäneet, niin ei päästäisi edes 10%:een! Mitä ihmettä ne oikein tekevät niille siemenille?!
12
Muut harrastukset ja elämä / Hyviä e-maileja?
joulukuu 28, 2006, 21:06:43 ip
Oma e-mail tarjoajani lopettaa vuodenvaihteessa, ja pitäisi siis hommata uusi. Mikä olisi hyvä/paras? Olen valmis pari-kolme dollaria/euroa kuussa siitä pulittamaankin,kunhan spämmit pysyvät kurissa jne.
13
Edistyneempi chilinkasvatus / Salainen ase ensi kaudelle?
joulukuu 08, 2006, 07:27:53 ap
http://www.fungi.com/mycogrow/index.html

Tuota olisi mukava kokeilla niin ruukuissa kuin avomaallakin. Kyse on siis mykorritsa- sienistä,jotka asettuvat symbioottiseen suhteeseen juuriston kanssa parantaen ravinteiden käyttöä ja taistellen taudinaiheuttajia yms. vihulaisia vastaan.
14
Miksi foorumi on tänään pläjäytellyt ruutuun sellaista käyttäjänimi- ja tunnussanaikkunaa johonkin kuva-ym. ohjelmaan? Onko jotain botti-juttuja?
15
Eli jos ette vielä ole huomanneet niin Mark on järjestämässä uutta kasvatuskilpailua ensi kaudelle! Aiheena tällä kertaa NuMexin Big Jim,ja tavoitteena on siis yrittää saada uusi Guinnesin ennätys chili! Eli siitä vaan ilmoittautumaan mukaan, siemeniä voi kuulemma tilata itse jos on hirveä kiire päästä aloittamaan, mutta ilmaisiakin on kuulemma myöhemmin luvassa.

Viime kesän kilpailussahan voittaja Whippet`s Tail oli huikeat 31cm pitkä!
16
Sain näitä siemeniä Lucalta jo toissa kesänä, mutta vasta tänä kesänä tuli kasvatettua. Kasvi on erittäin kaunis Chinense, se näyttää marjoineen joltain "satupuulta". Hedelmiä tuli ihan kiitettävästi. Niiden maku on hyvinkin "raparperimainen", eli ihan sellaisenaan eivät välttämättä ole mikään kulinaristinen täyttymys, mutta osana mausteseosta voisi toimia. Tulisuutta löytyy, ehkä n.6 voisi olla osuva arvio. Koristechilinä varmasti parhaimmillaan, kunhan muistaa antaa tarpeeksi (niinkuin Chinenseille yleensäkin) juuritilaa.



17
Kasvattamani kaksi kasvia olivat todella nopea- ja vahvakasvuisia. Isompi yksilö venähti parissa kuukaudessa yli metrin pituiseksi. Lajike tuntuu myös olevan erittäin vastustuskykyinen ainakin kirvoille ja punkeille: vaikka koko muu parveke kärsi kummistakin edellämainituista, ei varsinkaan isommassa WT: ssä näkynyt ensimmäistäkään!

Lajike on tunnettu TODELLA pitkistä hedelmistään; pisin omista kasveistani poimimani oli tasan 25cm. Olin odottanut makua terävämmäksi ja polttavammaksi, mutta se paljastuikin hieman makeaksi ja vain miedosti tuliseksi. Mutta älkää antako sen hämätä,nämä ovat todella ainakin itseni mielestä herkullisia ruokachilejä,joita voi huoletta lisätä ruokaan hieman enemmänkin. Tulisuus siis enintään 3.

18
Edistyneempi chilinkasvatus / Hesin litkut?
kesäkuu 20, 2006, 11:19:58 ap
Onko kenelläkään tietoa noista Peukun myymistä Hesin hydroravinteista? Niissä kun sanotaan että "toimivat kaikilla pH- arvoilla"? Olisiko todella jotain tälläistä olemassa, ettei tarvitse edes pH: ta vaivautua mittailemaan?
19
http://www.nurturelite.com/photoponics.htm

Kelatkaa sivua alaspäin,ja sieltä löytyy aika miehekäs lamppu;tuo Phositronics Plasma Hyper-jotain sinne päin! Vastaa 2500W SPNa- valoa, hintaa 1500GBP.
20
As my plants are starting to flower I was thinking about cross-breeding them and maybe trying to end up with some new variety. But as all these F1`s, F2`s are complete mysteries to me,I would be very interested in any info about how it works. I`m also curious how you stabilize what you`ve created,so that all the seeds will turn out a same kind of plant.
21
Edistyneempi chilinkasvatus / Pubescensien siemenet
toukokuu 02, 2006, 12:54:33 ip
Tein ainakin itselleni jännittävän havainnon idättäessäni yhtä uutta Pubescensia; tuo tunnusomainen musta kuori on todellakin vain kuori,sen alla on ihan tavallinen keltainen chilinsiemen. En tiedä onko tämä oikeasti mikään uusi havainto, mutta ei ainakaan ole tullut puheeksi.
22
Edistyneempi chilinkasvatus / Bio Filtre?
huhtikuu 16, 2006, 19:25:37 ip
Onko kukaan kokeillut tuota ko. Peukussa myytävää laitetta? Periaate kuulostaa järkevältä.
23
Eli tänne päivitetään edistymistä ko. kilpailussa. Ainakin kaksi itseni lisäksi ovat ilmoittautuneet tuonne "viralliselle" kisalistalle:http://www.thechileman.org/whippet_challenge.php.

Lähetin kyllä vielä kolmannenkin paketin jollekulle,mutten millään muista kenelle? Ilmoittaudu ihmeessä mukaan! Multa saattaisi myös irrota yksi taimi,jos joku haluaa tulla noutamaan.

Tässä threadissa ovat myös kaikki neuvot tervetulleita,jotta saataisiin himoittu  :lol:  voitto Suomeen!
24
Edistyneempi chilinkasvatus / Kevään -06 sää
huhtikuu 12, 2006, 07:22:31 ap
Pakko oli aloittaa tämmöinen topicci että saa vähän haukkua säätä. Itse asiassa pitäisi olla joku virasto,jossa voisi jonottaa ja sitten täyttää valituslappuja säästä, vaikkei se mitään auttaisikaan; helpottaisi vaan omaa oloa  :x

Niin,eli on niin s£¤$&nan huono sää ollut että! Ja nyt on vielä kahtena iltana kuin pisteeksi I:n päälle kirkastunut juuri kun aurinko laskee! Ja aamulla on taas ihan pilvistä! Kuka meille pottuilee? Oli pakko eilen kaivaa lisävaloa ikkunalaudalle, kun kasvit eivät ole viikkoon tehneet yhtään uutta lehteä pimeyden takia...  :evil:  :evil:  :evil:
25
Edistyneempi chilinkasvatus / "The Pepper Garden"
huhtikuu 08, 2006, 13:25:18 ip
Kertokaa kirjan lukeneet, että onko siinä enään niin paljon tietoa jota ei netistä nykyään saisi,että se kannattaa tilata Amazonista?
26
Minulla on hieman eettisiä ongelmia hydroilun kanssa; minne tuon kaiken ylijäävän ravinnelitkun voisi laittaa? Tietenkin muille kasveille, mutta kun suurin osa kasveista on chilejä, niin parinkin hydron vesistä tulee ihan liikaa käytettäväksi kokonaan siten. Jos sen kaataa pönttöön niin mereenhän ne ravinteet valuvat vesistöjä rehevöittämään... auttakkee!
27
Wild Chiles / Crossing wild capsicums?
huhtikuu 08, 2006, 10:21:58 ap
Is there info on how crossing different wild capsicums with whatever species` work or won`t? I`ve seen that one about Tovarii, but was thinking if there`s a more concise source somewhere? I mean like, would Galapagoense cross with anything,or would a Flexuosum x Baccatum work,etc.? And I mean would they make fertile offspring, not just "duds".
28
Edistyneempi chilinkasvatus / Kylmänkesto?
maaliskuu 20, 2006, 17:55:04 ip
Miten nopeasti noita taimia viitsii alkaa siirtämään lasitetulle parvekkeelle? Eikö joku Rocoto esim. pitäisi olla aika kestävä? Mutta olisiko joku sellainen turvallinen asteraja jonka mukaan asiaa ajoittaa?
29
Edistyneempi chilinkasvatus / Kasvatuskaupat
maaliskuu 17, 2006, 07:25:06 ap
Suoraa puhetta:

Miksi kaikki nämä edistyneempiä kasvatusmenetelimiä myyvät yritykset ovat ennen kaikkea ns. "Grow-shoppeja" eli kannabiksen kasvatukseen ensisijaisesti suuntautuneita? En lähde millään tavalla em. harrastusta tuomitsemaan,mutta eikö ole kummallista että puutarhanhoidossa radikaaleimmat ajatukset ja tuottoisimmat systeemit tulevat meille vain tälläista marginaaliväylää pitkin?

Eiköhän kannattaisi perustaa "normaali" kasvikauppa jossa kaikkea tätä uutta ja ihmeellistä olisi kaiken kansan saatavilla? En tarkoita etteikö jokainen Pirjo ja Reima voisi kävellä Peukkuun, mutta ehkä se olisi heille paljon helpompaa jos nurkassa ei olisi aktiivihiilisuodattimia ja piilokasvatuskaappeja( ja ajoittain hieman "poissaolevia" myyjiä  :wink: )? Eli siis yksinkertaisesti: Hyvä Bisnes. Ja valikoimaa voisi laajentaa siemeniin ja taimiin, kirjallisuuteen ym.ym.

Eli jos perustatte,ottakaa mut mukaan osakkaaksi  :)
30
Edistyneempi chilinkasvatus / Aji Perkele revisited
maaliskuu 15, 2006, 14:14:44 ip
Yritin etsiä tästä aiheesta aiempia threadeja,mutten löytänyt?

Mutta,kun olen tätä ajatusta päässäni pyöritellyt,niin on kaikenlaisia kysymyksiä herännyt:

-Jos risteyttäisi pelkästään Suomen oloissa paremmin menestyviä yksilöitä,niin johtaisiko tämä pitemmän päälle suomalaiseen lajikkeeseen?

-Onko ideana saada aikaan kasvi joka talvehtii Suomessa,vai lajike joka talvehtii vain siemeninä?

-Mitkä lajikkeet ovat tähän asti parhaiten selvinneet?