POCO - Blue and Gray (1981) * * * * *

[Aji Inferno]

Kantrirockin arvostetuin, vaikkei tunnetuin bändi, joka on tuottanut mm. kaksi The Eaglesin jäsentä (Randy Meisner & Timothy B. Schmit), on yhä voimissaan - ja vastuussa osista menneen vuosituhannen komeimmasta musiikista!

Poco on legenda. Jo yli 30 vuotta mukana jatkuvasti ollut laulaja/kitaristi/lauluntekijä Rusty Young on valittu useina vuosina maailman parhaiden kitaristien joukkoon. Ja toinen solisti/leadkitaristi Paul Cotton - hän on mies jonka veressä virtaa rock'n roll...

Tämä Pocon pitkän uran yksi huippukohta, ja samalla albumi joka kilpailee kaikkien aikojen parhaan kantrirock-levyn tittelistä mm. Eaglesin "Desperadon" kanssa, on teema-albumi USA:n sisällissodasta.

Jo aloitusbiisi "Glorybound" saa aistit valpastumaan. Heleät, kauniit akustiset kitarat johtavat tavallaan synkkään, blueshenkiseen tunnelmaan. Kun nimibiisi "Blue and Gray" jatkaa tätä tunnelmaa saumatta, mutta lisäten pikkuhiljaa uhan tunnetta, päätyen lopulta jonnekin missä heavyballadien kirjoittajien taivas lienee, sitä on hetken aikaa vain hiljaa... Helvetin rankkaa kamaa..!!!

Mutta Poco ei päästä irti. "Streets of Paradise" heittää peliin lisää tempoa, ja siinä sitten ollaan. Tässä heitetään peliin sen luokan rokkia ja tunnelmaa, että siinä alkaa loppua selitykset lyhyeen... Nyt liikutaan vähän Chris Rean maastossa: tyylikästä, voimakasta, kaunista musaa!

Sitten Poco, tapansa mukaan, tekeekin täyskäännöksen. Seuraa kolme aika kantrihenkistä, komeaa akustista kappaletta. Tunnelma tihenee...

Lopulta Poco heittää peliin totaalisen kortin. "Widowmaker" on varmasti yksi rockin historian aliarvostetuimpia kappaleita. Mutta mikä helvetinmoinen "statement"..!!! Tässä puhutaan rock-musiikin klassikoista, siitä kamasta minkä soitettuaan ei yleensä tarvitse selitellä...  Aivan MIELETÖN biisi - ja jotain minkä jälkeen sitä on hetken kumman hiljaa...

Kaiken kaikkiaan, yksi niitä levyjä joiden ostoa ei tarvitse koskaan selitellä tai ihmetellä. Totaalisen upeaa, kaunista, voimakasta musiikkia upeilla soundeilla. Ja jos kaikki tämä tuntuisi hivenenkään liian "mullantuoksuiselta", ostapa Pocon edellinen albumi "Under The Gun". Siinä on rock-musiikin sielu sellaisessa muodossa ettei jää selittelyille sijaa. Perkeleen täyttä tavaraa...

Pocon tapauksessa bändin kansikuvan ikuinen teema, laukkaava villihevonen, kertoo tarpeeksi ja kaiken. Muotivillitykset saattavat tulla ja mennä, mutta näiltä jätkiltä tulee aivan helvetin rankkaa kamaa, loppuun saakka!!! Ja yhdestä syystä: nämä jätkät rakastavat musiikkia!