Runsaat kolme ja puoli kuukautta sitten päätin kauden 2015, avaan nyt kauden 2016.
Raportoimatta on jäänyt idätykset ja taimikasvatukset, mennään suoraan asiaan. Kasvihuonekausi vuodelle 2016 alkoi viikonloppuna. Tuolla ei vielä ole tosin kuin 5 rocotoa (2x Santa Natalia, 2x Montufar ja 1x Red Peruvian) sekä roikaleen mittaiseksi hujahtanut Aji Amarillo.
Tulevina viikonloppuina kasvimäärä kasvaa sitä mukaa, kun kasveja eteläisestä Jyväskylästä farmille kuskaan. Tarkoitus on pitää kesäksi kasvariin jäävien kasvien määrä kuitenkin maltillisena, sillä työnantaja järjesti vekkulin muutoksen työskentelypaikkaan, ja kesällä on rajoitetummin aikaa kasvien huolenpitoon.
Taimikasvattamossa on ylimääräisiä taimia. Laittanen niistä ilmoituksen kaupankäyntiosastolle lähiaikoina, kun ensin saan kirjattua jo tehdyt varaukset. Varmasti ylimääräisiä on tulisimmassa päässä (Naga Morich, Trinidad Douglah) mutta myös kevyemmin polttelevia lajikkeita tullee jakoon.