Miten torenogin saa kukkimaan? - Kaikki muut jo tuottavat satoa.

Aloittaja -jake-, toukokuu 24, 2004, 22:42:34 ip

« edellinen - seuraava »

-jake-

Mikähän mahtaa torenogia vaivata, kun se ei ole yhtäkään nuppua vielä tehnyt? Ikää kasvilla nelisen kuukautta ja korkeutta noin reilut 60cm.

Kaikki muut puskat (mm. habanerot, bolovian rainbow, pi260560, xmas chinese, short yellow tabasco, peru yellow, aji colorado) ovat tehneet nuppuja jo pitkään ja nyt olen antanut niiden kukkia ja aloittaa sadon tuottamisen.

Onko mitään keinoja/niksejä, millä kukkimista voisi edesauttaa?


PS. Kiitos Jukalle viime vinkistä.

Herpiili

Kerroppa lisää olosuhteista jossa kasvaa (valo, lannoitus, ruukun koko ja maaperä?). Siitä lienee jo hieman apua ongelman tunnistamisessa.

Fatalii

No ensimmäiseksi lannoitus kannattaa jättää pois koska torenog itselläni (f1 hybridi kun on niin voi olla erilainen kuin sun) kuten monet chinenset ei innostu kukkimaan / tekemään satoa kovin varhain mikäli typpeä on enemmän kuin tarpeeksi, tuohon vaikuttaa myös kasvualustan ravinnepitoisuus.

Kukkimista voi edesauttaa suht korkealla lämpötilalla (ei siis alle 10), mielummin 20-30 ja reippaammalla kastelulla, mutta ei missään nimessä ylikastelulla!

Tärkeimpänä tulee sitten valo, sitä pitää olla PALJON niin kukkiminen kyllä alkaa, väkisinkin, kannattaa olla aurinkoa hyväksikäyttäessään erittäin varovainen ettei polta kasvia kuoliaaksi...
The best chile pepper seeds available here:
http://fataliiseeds.net

Join Fatalii FACEBOOK with over 75 000 chileheads all around the world!
http://fatalii.net/fb

Check the latest chile articles and pictures here:
http://fatalii.net/
Being updated all year around

Slapa

Minun Torenog oli vuoden hiljaa, kunnes kuukausi sitten vaihdoin sen isoon altakasteluun, annoin vähän lannoitusta ja nostin kasvariin ja suojasin harsolla auringolta. (ensimmäisestä koe-Torenogista paloi isot lehdet valkoiseksi auringossa). Nyt molemmat kasvattavat uutta vihreää kovaa kyytiä, ja samalla ovat alkaneet työntää joka haarasta nuppuja. Kasvarin lämpötila vaihtelee yön 10 asteesta päivän jopa 35 asteeseen ja valoa riittää auringon noususta auringon laskuun.

Sami

-jake-

Kiitos vinkeistä.

Koitan jättää vähänkin lannoituksen pois ja vähän lisätä kastelua. Aurinkoa se ainakin saa tuossa eteläikkunalla.

Ruukun koko voisi tietysti olla vähän isompi, mutta alkaa resurssit loppua sillä puolella.