ALOITA TÄSTÄ => Foorumin & Infernon tietosivujen kehittämisideat => Aiheen aloitti: Zabi - syyskuu 23, 2012, 21:41:44 ip

Otsikko: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 23, 2012, 21:41:44 ip
Chiliwiki (http://chiliwiki.fi) täyttää kohta kaksi vuotta, wiki on kasvanut yli kaikkien odotusten!
Voitaneen turvallisesti sanoa että wiki alkaa olla yksi kattavimmista harrastajien aikaansaamista chilitietokannoista koko maailmassa. Sen olemme kaikki yhdessä saaneet aikaan. Minä ylläpitäjänä, kiitän chiliyhteisöä mitä nöyrimmin. :)
Tästä meidän on todella hyvä jatkaa eteenpäin.

10.9 aloitin opiskelemaan itseäni puutarhuriksi, painottuen viherrakentamisen puolelle. Pari viikkoa koulua käyneenä huomasin että wikiä kun hieman laajentaa, tukee se opiskelua todella hyvin ja 2 vuotisen opiskelun aikana pitäisikin opetella tunnistamaan n.400 kasvia suomenkielisellä nimellä ja tieteellisellä nimellä. Wikiä tullaan laajentamaan muiden puutarhakasvien puolelle, jonne lisäilen tietoja opintojen edetessä, ja toki kaikki voivat lisätä kasveja yhtälailla kuin chilejä. Tulen lisäämään etusivulle linkit muillekin kasveille, viimeistään 7.10.2012 mennessä, mietittävä vain kasvien lajittelu/ryhmittelytapa, heimo -> suku -> laji-> lajike jne.

Nyt on aika suunnitella uusi logo Chiliwikiin!   8)
Vanha logo on varsin pelkistetty ja omaa vain tekstin Chiliwiki.
(http://chiliwiki.fi/skins/common/images/chiliwiki.png)

Uudessa logossa tulee olla selkeästi erottuva teksti Chiliwiki.fi , tai chiliwiki.fi, kumpi vain näyttää lopullisessa versiossa paremmalta.

Logon pohja tulee olla mielellään 1:1 neliö, esim. 1024x1024 pikseliä, logossa voi olla kehykset tai taustakuva, mikäli on taustakuva ilman kehyksiä tulee taustakuva häivyttää reunoilta läpinäkyväksi.
Kuvan tulee olla korkealaatuinen, ja mielellään kokoa 2048x2048 pikseliä, minimissään 1024x1024 pikseliä.

Aineistotoive: vektorigrafiikka, fontit konvertoituina poluiksi. Ei liukuvärejä, min. 300dpi.

Kilpailuaika 7.10.2012 klo 12:00 asti, johon mennessä kuva postitettava tähän ketjuun. Kuvan voi ladata Chiliwikiin ja linkata sieltä tänne, näin jäisi kaikki kilpailutyöt talteen! :)
Kuvien kesken järjestetään äänestys (http://chilifoorumi.fi/index.php?board=51.0) joista valitaan uusi logo. Äänestysaika päättyy 14.10.2012 klo 20:00.

Kuvan voi tänne linkata esim.  .jpeg, .png yms. muodossa.
Voittajakuva (uusi logo) tulee lähettää wikin ylläpidolle alkuperäisessä formaatissaan .psd .pdn .svg tms.
Logossa ei saa olla © merkintöjä, tekijän nimi tai nimimerkki tullaan lisäämään "Tietoja Chiliwikistä" (http://chiliwiki.fi/index.php?title=ChiliWiki:Tietoja) sivulle.
Chiliwikin ylläpidolla on oikeus käyttää logoa niin yksityisessä, julkisessa kuin kaupallisessa käytössäkin.

p.s chiliwikin kuviahan voi hyödyntää tarvittaessa!   :)

Kertaukseksi oleellisimmat:
- Logon pohja mielellään 1:1 neliö, 2048x2048 min. 1024x1024 pikseliä
- Teksti Chiliwiki.fi , tai chiliwiki.fi
- Aineistotoive: vektorigrafiikka, fontit konvertoituina poluiksi. Ei liukuvärejä, min. 300dpi.

- Kilpailuaika 7.10.2012 klo 12:00 asti

Voittajalle on mahdollisesti luvassa pieni tuotepalkinto liittyen chiliwikiin!  :)
Tästä kerrotaan sitten kisan jälkeen lisää. ;)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: exa - syyskuu 24, 2012, 10:32:36 ap
Katselmus kontribuutiooni:

(http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_v2_zpsa6a02c18.png)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 24, 2012, 12:47:19 ip
Selkeä logo. :)

Ei ole 1:1, mutta eipä sillä väliä, kyllä logo saadaan soviteltua oikeanlaiseksi ja oikeaan paikkaan wikissä.
Eli poistetaan tuo 1:1 vaatimus. Suunnitelkaa mieleinen logo ja aikanaan mietitään miten menee sopivasti wikiin. Käytännössä logohan voi olla vaikka pyöreä, tuo 1:1 neliö olisi vain pohja, eihän vanha logokaan ole muuten 1:1 neliö kuin pohjaltaan.

Nyt eikun vaan kaikki toteuttamaan visoitaan, jokainen voi osallistua useammallakin kuvalla niin halutessaan. Tekee vaikka 3 eri versiota samasta ideasta.

Lisätty aloitusviestiin: Voittajalle on mahdollisesti luvassa pieni tuotepalkinto liittyen chiliwikiin!  :)
Tästä kerrotaan sitten kisan jälkeen lisää. ;)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - syyskuu 24, 2012, 12:59:17 ip
Hienolta näyttää! Jatkakaa samaan malliin ja käyttäkää luovuutta jatkossakin rohkeasti. Minun mielestäni sopii kokeilla, myös tulta ja muuta rekvisiittaa mukana myös. Lupaan voittajalle henkilökohtaisesti pienimuotoisen maistiaisen chilien muodossa (Huom!, ei ole hirveän suuri, mutta kuitenkin), jonka logo voittaa kilpailun!  ;)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Macex - syyskuu 24, 2012, 13:30:55 ip
Täyttääkös tämä kilpailu arpajaislain mukaiset pykälät täysimittaisesti, ettei tarvi kenenkään tulla jeesustelemaan?
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 24, 2012, 14:02:45 ip
Lainaus käyttäjältä: Macex - syyskuu 24, 2012, 13:30:55 ip
Täyttääkös tämä kilpailu arpajaislain mukaiset pykälät täysimittaisesti, ettei tarvi kenenkään tulla jeesustelemaan?

Arpajaislaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20011047)

Lainaus

2 §
Arpajaisten määritelmä
Tässä laissa tarkoitetaan arpajaisilla toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. ...

4 § (24.6.2010/661)
Muut määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:

1) arvalla lipuketta tai sitä vastaavassa sähköisessä taikka muussa niihin verrattavassa muodossa olevaa tositetta, josta ilmenee oikeus osallistua arpajaisiin;

Kilpailu ei täytä arpajaisten määritelmää.
Kilpailussa ei jaeta lipukkeita tai muita verrattatavissa olevia tositteita. Lisäksi palkinto tulee mahdollisesti, joten se ei ole ainoa motivaatio osallistua kilpailuun, se on mahdollisesti pieni korvaus uurastuksesta.

Mikäli tästä jotain koituisi, vastaan siitä täysin yksityishenkilönä.
Terveisin Jari Lindgren
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - syyskuu 24, 2012, 14:09:11 ip
Lainaus käyttäjältä: Macex - syyskuu 24, 2012, 13:30:55 ip
Täyttääkös tämä kilpailu arpajaislain mukaiset pykälät täysimittaisesti, ettei tarvi kenenkään tulla jeesustelemaan?

No jo on aikoihin eletty! Eiköhän Macexilla pudonnut chili vähän turhan kauas chiliruukusta. Varsinaisesti tässä ole kyse mistään arpajaisista, vaan logon suunnittelu-kilpailusta. Ja yhtähyvin samassa kategoriassa voidaan painia, kuin missä tahansa, esim. oman satoni kilomäärän oikein arvanneiden suhteen! Mitäs näistä turhaan jeesustelemaan, peli on reilu kaikille, eikä rahapalkinnoista tai muutenkaan "rahallisesti" arvokkaista isoista palkinnoista ole kyse! Onko chilinkasvatuskilpailu ja sen ylläpitäminen arpajaislain mukainen, jos siitä lähdetään? Ei tehdä kärpäsestä härkästä! ;)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - syyskuu 24, 2012, 15:47:05 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - syyskuu 24, 2012, 14:09:11 ip
Lainaus käyttäjältä: Macex - syyskuu 24, 2012, 13:30:55 ip
Täyttääkös tämä kilpailu arpajaislain mukaiset pykälät täysimittaisesti, ettei tarvi kenenkään tulla jeesustelemaan?

No jo on aikoihin eletty! Eiköhän Macexilla pudonnut chili vähän turhan kauas chiliruukusta. Varsinaisesti tässä ole kyse mistään arpajaisista, vaan logon suunnittelu-kilpailusta. Ja yhtähyvin samassa kategoriassa voidaan painia, kuin missä tahansa, esim. oman satoni kilomäärän oikein arvanneiden suhteen! Mitäs näistä turhaan jeesustelemaan, peli on reilu kaikille, eikä rahapalkinnoista tai muutenkaan "rahallisesti" arvokkaista isoista palkinnoista ole kyse! Onko chilinkasvatuskilpailu ja sen ylläpitäminen arpajaislain mukainen, jos siitä lähdetään? Ei tehdä kärpäsestä härkästä! ;)

Hih, on joo aikoihin eletty. Macex osuu silti naulan kantaan siinä, että nykyään jokaikisestä asiasta eräät henkilöt etsivät juuri näitä porsaanreikiä.

Macex tuskin lähtee nipottamaan, se on siihen aivan liian mielikuvitukseton henkilö. Mutta noita eräitä varten on syytä olla vastaus valmiina  :D

Aika fantastisesti kuopaistu ongelma tosiaan!  8)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Ryhis - syyskuu 24, 2012, 16:35:42 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - syyskuu 24, 2012, 12:59:17 ipLupaan voittajalle henkilökohtaisesti pienimuotoisen maistiaisen chilien muodossa

Toivottavasti löytyy hygieniapassit ja erilliset tilat chilin käsittelylle ja pakkaamiselle. Onhan Valviralta varmistettu, että tämmöinen elintarvikkeiden postittelu on luvallista? Olisi ikävä saada botuliinismi tai vaikka laajakirjoinen epidermis lahjachilistä!

Niin ja muista ottaa selville chiliesi raskasmetallipitoisuudet!
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - syyskuu 24, 2012, 17:28:29 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 24, 2012, 16:35:42 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - syyskuu 24, 2012, 12:59:17 ipLupaan voittajalle henkilökohtaisesti pienimuotoisen maistiaisen chilien muodossa

Toivottavasti löytyy hygieniapassit ja erilliset tilat chilin käsittelylle ja pakkaamiselle. Onhan Valviralta varmistettu, että tämmöinen elintarvikkeiden postittelu on luvallista? Olisi ikävä saada botuliinismi tai vaikka laajakirjoinen epidermis lahjachilistä!

Niin ja muista ottaa selville chiliesi raskasmetallipitoisuudet!

;D Juuri tätä minä tarkoitinkin, mutta osasit pukea sen paremmin sanoiksi! ;)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: exa - syyskuu 24, 2012, 17:47:04 ip
Tuosta 1:1-suhteesta...

Käsitin sen niin, että kuvan(pohja) tulee olla neliö, joskaan logon ei tarvitse olla neliön (tai ympyrän) muotoinen. Tuossa kuvassakin pohja on alkuperäisesti
neliö, olen vain cropannut turhan tilan pois foorumia täyttämästä.

Voisin, mikäli aikaa liikenee, vääntää lisääkin kun kerran saa montakin kuvaa ehdottaa.  :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 24, 2012, 18:17:19 ip
Lainaus käyttäjältä: exa - syyskuu 24, 2012, 17:47:04 ip
Tuosta 1:1-suhteesta...

Käsitin sen niin, että kuvan(pohja) tulee olla neliö, joskaan logon ei tarvitse olla neliön (tai ympyrän) muotoinen. Tuossa kuvassakin pohja on alkuperäisesti
neliö, olen vain cropannut turhan tilan pois foorumia täyttämästä.

Voisin, mikäli aikaa liikenee, vääntää lisääkin kun kerran saa montakin kuvaa ehdottaa.  :)

Olet ymmärtänyt aivan oikein.
Eikun vaan lisää tekemään jos inspiraatio iskee! :)

Itse olen aina ollut hieman kädetön graafisessa suunnittelussa, teknisesti varmaan onnistuisikin, mutta kun ei irtoa jotain luovaa.  :o
Joten en tule itse osallistumaan, ja ei se ihan oikein olisikaan kun itse kisan pistin pystyyn.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Lillen - syyskuu 24, 2012, 19:11:03 ip
Loistava idea juhlistaa loistavan sivuston kaksi vuotista taivalta!

Itse en oikein tuota logohommailua hallitse, mutta jos hieman muunnellulla kuvalla saa osallistua niin mukana ollaan.
Äänestämässä joka tapauksessa takuu varmasti!
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Macex - syyskuu 24, 2012, 20:05:01 ip
(https://lh4.googleusercontent.com/-w09BgvwM9No/UGCSVRT-FKI/AAAAAAAAA3M/JyNhlZ8SMR8/s400/Wiki%2520logo.jpg)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Lillen - syyskuu 24, 2012, 20:16:31 ip
(http://i1060.photobucket.com/albums/t456/lillen3/chiliwiki1_zps7ce7c302.jpg)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - syyskuu 25, 2012, 00:39:26 ap
En aio osallistua kilpailuun, mutta laitan nyt jotain ideaa vaikka tässä eteenpäin, jos joku muu innostuisi. Hutiloin jotakin vain kasaan, ei tämän ole tarkoitus olla edes hyvä, tarkoitus oli vain tosiaan paiskoa ideoita eteenpäin.
(https://dl.dropbox.com/u/53859504/pfffff.jpg)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 25, 2012, 08:23:15 ap
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - syyskuu 25, 2012, 07:28:22 ap
Milloin tuo äänestys pyöräytetään käyntiin? Onko esim. seuraavana päivänä logojen suunnittelun loppumisesta vai miten?
Välittömästi suunnittelukilpailun jälkeen.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 25, 2012, 09:42:25 ap
Lainaus käyttäjältä: Jarok - syyskuu 25, 2012, 00:39:26 ap
En aio osallistua kilpailuun, mutta laitan nyt jotain ideaa vaikka tässä eteenpäin, jos joku muu innostuisi. Hutiloin jotakin vain kasaan, ei tämän ole tarkoitus olla edes hyvä, tarkoitus oli vain tosiaan paiskoa ideoita eteenpäin.
(https://dl.dropbox.com/u/53859504/pfffff.jpg)

Hieno idea tuo maailmankartta chilin pinnalla!
Kuvastaa hyvin sitä, miten chili on Kolumbuksen matkojen jälkeen levittäytynyt ympäri maailmaa. :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: exa - syyskuu 25, 2012, 16:26:33 ip
Lähin tuota Jarokin ideasta inspiroituneena seuraavaa ehdotusta kehittelemään. Ymppäsin kokeiluna samaan logoon referenssin Wikipediaan.

(http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_globe.png) (http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_globe_v2.png)

Fontissa on parantamisen varaa ainakin. Ehkä tuo väriteemakin on liian punainen.

Logoista yleisesti: paras lopputulos saataisiin varmasti sillä, että ehdotettuja kuvia kommentoitaisiin ja ehdotettaisiin parannuksia!

Edittiä kehiin heti! Eli detaileja lisää ja tulta varovaisesti kanssa. Pitäisi keksiä joku tapa saada kunnolla lieskoja tuohon. Muokkailin värejä vähän sarjakuvamaisempaan suuntaan. Kohta tossa alkaa olemaan niin monta elementtiä, että menee sotkuseks :D
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 25, 2012, 16:36:09 ip
Lainaus käyttäjältä: exa - syyskuu 25, 2012, 16:26:33 ip
Lähin tuota Jarokin ideasta inspiroituneena seuraavaa ehdotusta kehittelemään. Ymppäsin kokeiluna samaan logoon referenssin Wikipediaan.

Fontissa on parantamisen varaa ainakin. Ehkä tuo väriteemakin on liian punainen.

Logoista yleisesti: paras lopputulos saataisiin varmasti sillä, että ehdotettuja kuvia kommentoitaisiin ja ehdotettaisiin parannuksia!

Tottakai kommentointi on sallittua ja jopa toivottavaa!
Niinhän se aina menee että yhdessä ne hyvät ideat saadaan jalostettua loistaviksi! :)

Tämä on jo nyt varsin lupaavan oloinen esitys!
Värimaailma tosiaan on hieman turhan punainen kauttaaltaan, ja teksti voisi olla hieman paremmin erottuva. Lieskoja jonnekin kenties?

Jos muille tulee ehdotuksia mieleen ni eiku vaan sanainen arkku auki!  :)

edit: Sieltähän ChiliChillailija jo kerkes minun kirjotellessa kommentoida, samoilla linjoilla olen itsekin.
edit2: nuo irralliset palapelit tuossa chilin "ulkopuolella" elävöittää kuvaa mukavasti
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - syyskuu 25, 2012, 16:43:29 ip
Minun mielestäni alkaa olla jo aika lupaava tuo exan viimeisin myös. Punaista väriä hieman vaaleammaksi, että tulee kartta ja palapeli selkeämmin esiin. Tuo kehä on hieno veto, johon voisi niitä tulenlieskoja varovasti koittaa laittaa. Tekstin olisi mielestäni myös näyttävä vielä selkeämmin. Hienoa! :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: exa - syyskuu 25, 2012, 17:26:48 ip
Päivitystä toiseen ehdotukseen:
(http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_globe_v2.png)

Värejä ja yksityiskohtia tuunattu. Liekkiä lisätty, tosin ei kehään (ainakaan vielä) kun sitä en saanut hienosti onnistumaan ):
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - syyskuu 25, 2012, 17:27:42 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - syyskuu 25, 2012, 16:43:29 ipTuo kehä on hieno veto, johon voisi niitä tulenlieskoja varovasti koittaa laittaa.

Haha, Ring Of Fire, indeed. :D

Hei, miten muuten olis, jos tohon viitsis vaikka noita maan rajoja vetää jollaki hyvin ohuella mustalla, korostuis vähän enemmän kuin nyt. Tai sitten joku vaalea outer glow noiden mantereiden ympärille, sais nostettua niitä enemmän esille.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Chilivaari - syyskuu 25, 2012, 17:33:00 ip
Minusta teksti olisi selkeämpi ja positiivisempi, jos se olisi pohjoisella pallonpuoliskolla, eli keskikohta ylempänä.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: exa - syyskuu 25, 2012, 17:43:31 ip
Jäi tuo tulirengas kuumottelemaan sen verran, etten saanut rauhaa ennen kuin olin sitäkin kokeillut kunnolla. Tämän parempaa en saanut aikaseksi:

(http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_globe_v3.png)

Pitää vielä varmaan yrittää uusiksi, ja voisin samalla vahvistaa maanosien rajoja. Tänään ei jaksa enää  :D
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 25, 2012, 17:55:43 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - syyskuu 25, 2012, 17:33:00 ip
Minusta teksti olisi selkeämpi ja positiivisempi, jos se olisi pohjoisella pallonpuoliskolla, eli keskikohta ylempänä.

Samaa mieltä.

Nuo liekit tuossa tekstin päällä hieman peittää kirjaimia ja ei saa niin hyvin selvää siitä.

(http://devonmickley.pbworks.com/f/keep%20up%20the%20good%20work.jpg)

edit: Suomi jotenkin korostettuna tuohon karttaan? Onhan Suomi varmastikin yksi chiliharrastajien suurvaltoja! :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 25, 2012, 18:08:39 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - syyskuu 25, 2012, 18:01:35 ip
Lainaus käyttäjältä: exa - syyskuu 25, 2012, 17:26:48 ip
Päivitystä toiseen ehdotukseen:
(http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_globe_v2.png)

Värejä ja yksityiskohtia tuunattu. Liekkiä lisätty, tosin ei kehään (ainakaan vielä) kun sitä en saanut hienosti onnistumaan ):

Tämä on kyllä mielestäni edottomasti paras tähän mennessä. Hyvää työtä! :)

Kun itsekin olen näitä katsellut niin tässä on ehkä eniten sitä potentiaalia, värit sointuvat jo suht mukavasti ja tuo yhtenäinen rinkula on tasapainoisempi kuin pelkkä liekkirinkula. Tuommoinen yhtenäinen rinkula ja sitä kiertäisi liekit, siten että välillä näkyy tuo yhtenäinen rinkula selkeästi.
Liekit nousisi hieman ylöspäin rinkulan yläosasta? Liekit ei vaan taida olla kaiken helpoin toteuttaa...
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: PP - syyskuu 25, 2012, 18:20:04 ip
Oletko kokeillut käntää 3D-tekstin katselukulmaa alemmas tai jopa vaakatasoon? Jotenkin sattuu silmään tuo ylhäältä päin näkyvä teksti.

Ja kun kerran kommenteja pyydettiin niin yleisesti kaikille: kannattaa kokeilla, miten ehdotukset toimii selvästi pienemmässä koossa.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - syyskuu 25, 2012, 18:53:29 ip
Mun mielestä teksti voisi olla selkeämpi, eli ei liukuvärejä. Kehä ja teksti mustia? Kynttilänliekki podin varteen? Entäs "atomi-teema"? Aurinko? Halkaistu podi?

Paljoa ei ole annettavaa, kunnei osaa yhtään piirtää  :( Onneksi Jarok ja Eksa ja kumppanit paikkaa  ;)

Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - syyskuu 25, 2012, 21:15:17 ip
Plop. En jaksanut tehdä kunnolla, mutta kokeilin tohon Exan tekemään jotain pikkujuttuja.
(https://dl.dropbox.com/u/53859504/cw_exa_idea1.png)

Tohon kun vielä poistaa tuon liekin chiliwiki-tekstin edestä, muttaa sitä tekstiä vaaleammaksi, laittaa tekstiin tummat reunat ja nostaa sitä ylöspäin, niin vois olla taas jo huomattavasti eri näköinen. Ei tällä läppärillä ole mitään semmosia ohjelmistoja jolla vois noita askarrella kunnolla, niin en lähtenyt tuon kummempaa kokeileen. :D
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - syyskuu 25, 2012, 21:21:34 ip
Toi! Mut sit tosta tekstistä toi liukuväri pois?
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - syyskuu 25, 2012, 21:23:27 ip
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 25, 2012, 21:21:34 ip
Toi! Mut sit tosta tekstistä toi liukuväri pois?

Komppaan. Miten olis, mustat reunat ja valkoinen sisus. Eli ikään kuin kirjaimet olis valkoisia ja reunat mustia. Säilyis kuitenkin sellanen kiva kolmiulotteisuus ja pysyis tuo syvyysvaikutelma tuosta chilinmollukasta taustalla.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - syyskuu 25, 2012, 21:27:38 ip
Jep, miksei silti tuossa varjostuksessa vois olla liukuväriä. Piirrä, piirrä, piirrä!  :D
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Larski - syyskuu 25, 2012, 22:04:52 ip
Komialta näyttää. Voisko joku kuitenkin selventää tylsämieliselle, että mikä funktio logon palapelillä on..?
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - syyskuu 25, 2012, 22:08:43 ip
Lainaus käyttäjältä: Larski - syyskuu 25, 2012, 22:04:52 ip
Komialta näyttää. Voisko joku kuitenkin selventää tylsämieliselle, että mikä funktio logon palapelillä on..?

Minullahan ei tästä mitään tietoa ole, mutta kuvittelin itse, että chilitietous rakentuu pienistä palasista, jotka yhdistää, niin tulee yksi mahtava tietopankki.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Larski - syyskuu 25, 2012, 22:16:18 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - syyskuu 25, 2012, 22:08:43 ip
Lainaus käyttäjältä: Larski - syyskuu 25, 2012, 22:04:52 ip
Komialta näyttää. Voisko joku kuitenkin selventää tylsämieliselle, että mikä funktio logon palapelillä on..?

Minullahan ei tästä mitään tietoa ole, mutta kuvittelin itse, että chilitietous rakentuu pienistä palasista, jotka yhdistää, niin tulee yksi mahtava tietopankki.

Hoh! Jopas meni henkeväksi. Kieltämättä ihan järkevä selitys. Näemmä normiwikipediankin logoon on palapeli ympätty.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Minbaari - syyskuu 26, 2012, 00:15:30 ap
Mun silmään ei toi Exan ehdotuksen pehmeä fontti oikein uppoa. Jokin terävä reunaisempi olisi mielestäni selkeämpi jos ymmärrätte mitä tarkoitan..
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - syyskuu 26, 2012, 07:57:38 ap
Lainaus käyttäjältä: Larski - syyskuu 25, 2012, 22:16:18 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - syyskuu 25, 2012, 22:08:43 ip
Lainaus käyttäjältä: Larski - syyskuu 25, 2012, 22:04:52 ip
Komialta näyttää. Voisko joku kuitenkin selventää tylsämieliselle, että mikä funktio logon palapelillä on..?

Minullahan ei tästä mitään tietoa ole, mutta kuvittelin itse, että chilitietous rakentuu pienistä palasista, jotka yhdistää, niin tulee yksi mahtava tietopankki.

Hoh! Jopas meni henkeväksi. Kieltämättä ihan järkevä selitys. Näemmä normiwikipediankin logoon on palapeli ympätty.

Jep, jotain lainattua ja jotain omaa Wikipediasta. Minun mielestäni tämä viimeinen on aivan loistava, eikä suuria muutoksia kaipaa, ehkä niitä voisi liekkejä, jos exa osaat piirtää sinne kehälle sitten kokeilla. Uusia rohkeita ideoita kanssa kannattaa tuoda esille, ilman että käyttää tuota pohjana, vaikka onkin huippu sellainen! ;)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: unenkuva - syyskuu 26, 2012, 09:17:22 ap

Uutena ideana. Voisiko tekstin saada tehty chileistä? Oli jokainen kirjain olisi kyseisen kirjaimen muotoinen chili.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - syyskuu 26, 2012, 09:21:30 ap
Lainaus käyttäjältä: unenkuva - syyskuu 26, 2012, 09:17:22 ap

Uutena ideana. Voisiko tekstin saada tehty chileistä? Oli jokainen kirjain olisi kyseisen kirjaimen muotoinen chili.

Kannatan tuota ainakin osittain. Esim I -kirjaimet olisisvat chilejä.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - syyskuu 26, 2012, 09:48:54 ap
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - syyskuu 26, 2012, 09:21:30 ap
Lainaus käyttäjältä: unenkuva - syyskuu 26, 2012, 09:17:22 ap

Uutena ideana. Voisiko tekstin saada tehty chileistä? Oli jokainen kirjain olisi kyseisen kirjaimen muotoinen chili.

Kannatan tuota ainakin osittain. Esim I -kirjaimet olisisvat chilejä.

Ainahan sitä sopii kokeilla, mutta pahoin pelkään, että menee sitten aika puuroiseksi ja hankalaksi tunnistaa. Kädet ja taidot ovat vapaat kaikille ideoille! :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: exa - syyskuu 27, 2012, 22:46:43 ip
Lainaus käyttäjältä: Larski - syyskuu 25, 2012, 22:04:52 ip
Komialta näyttää. Voisko joku kuitenkin selventää tylsämieliselle, että mikä funktio logon palapelillä on..?

Referenssi Wikipediaan. Poistettavissa mikäli tuo liikaa elementtejä kuvaan.

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 25, 2012, 21:21:34 ip
Toi! Mut sit tosta tekstistä toi liukuväri pois?

Selvä homma. Valkoista ja mustaa en suostu puhtaana käyttämään. Ei soinnu omaan silmään.  ;)

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - syyskuu 26, 2012, 00:15:30 ap
Mun silmään ei toi Exan ehdotuksen pehmeä fontti oikein uppoa. Jokin terävä reunaisempi olisi mielestäni selkeämpi jos ymmärrätte mitä tarkoitan..

Oon ihan samaa mieltä  :D Kuten aluksi totesinkin "fontti tarvitsee muutosta", heitin vaan jonkun nopeasti, että saadaan työstövalmista tuotetta.

Lainaus käyttäjältä: unenkuva - syyskuu 26, 2012, 09:17:22 ap
Uutena ideana. Voisiko tekstin saada tehty chileistä? Oli jokainen kirjain olisi kyseisen kirjaimen muotoinen chili.

Todella vaikea toteuttaa järkevän näköisesti näillä taidoilla  :( Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että logo tulee olemaan melko pieni kun ihmiset sitä sivulla katselevat.

Jotkut pyysivät myös tekstin siirtämistä pohj. pallonpuoliskolle. Samalla voisin hoitaa uutta fonttia. En ole kerennyt tässä niin suuria loihtimaan mutta alla kuitenkin jotain päivityksiä.

Päivittelin pari pointtia:

(http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_globe_v4.png)
Tarkemmin ajateltuna tuo vaalea teksti toimii loistavasti. Mielipiteitä?

(http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_globe_v5.png)
Rakkaudesta lajiin <3 Toinen päivitys, pieni säätö liekkeihin  ;)

(http://i1230.photobucket.com/albums/ee492/exapics/chiliwki_logo_exa_globe_v6.png)
Light it on fire! Vielä kolmas yritys! Liekkejä hillitymmin, jaolstenin (?) idea kynttilän liekistä inspiksenä. Liekit vaativat vielä hiontaa. Jos saa t(u)ulta alleen niin viimeistelen.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - syyskuu 28, 2012, 00:03:18 ap
Noh, oonko jäävi vai en, mutta kyllä tuo kolmas vaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan näistä omaan makuun paras. Vieraspelipaita kun olis vielä. Eli jotkut vastavärit tjsp.

Miks muuten tuossa venäjällä on erivärisiä palapelinpalasia?
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: exa - syyskuu 28, 2012, 00:09:23 ap
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 28, 2012, 00:03:18 ap
Noh, oonko jäävi vai en, mutta kyllä tuo kolmas vaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan näistä omaan makuun paras. Vieraspelipaita kun olis vielä. Eli jotkut vastavärit tjsp.

Miks muuten tuossa venäjällä on erivärisiä palapelinpalasia?

Tykkään ite kanssa tuosta viimosesta, juurikin sen pelkistetyn ilmeen takia. Se on kuitenkin pieni logo eikä 3k x 3k pikselin taideteos.

Mitä Venäjään tulee, niin täytyneepi korjata asia...
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - syyskuu 28, 2012, 00:14:30 ap
Tarkemmin vilkaistuna näyttäis koko Eurooppa olevan tuolla värillä. Hieman se suttaa tuota karttaa noin. Toisaalta, aika pientä viilaamista enää.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: exa - syyskuu 28, 2012, 00:17:26 ap
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 28, 2012, 00:14:30 ap
Tarkemmin vilkaistuna näyttäis koko Eurooppa olevan tuolla värillä. Hieman se suttaa tuota karttaa noin. Toisaalta, aika pientä viilaamista enää.

Nyt ei kyllä ymmärtänyt exa. Tarkoititko noita irtopalasia vai mitä?  :o
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - syyskuu 28, 2012, 06:19:34 ap
Nii joo, siitä on palaset irti  :-[

Ei ihme et näytti hassulta..
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: unenkuva - syyskuu 28, 2012, 09:30:01 ap
Minäkin annan ääneni tuolle vimoselle
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Ryhis - syyskuu 28, 2012, 09:33:44 ap
Tämähän alkaa olla äänestystä vaille valmis. Hyvännäköinen logo kertakaikkiaan, tässä joku konsulttifirma on menettänyt varmaan kymppitonnin kun logo tehtiin talkoovoimin.  ;D

Mielestäni ensimmäinen noista kolmesta on paras.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Täti-E - syyskuu 28, 2012, 13:23:05 ip
Ihan hyvää linjaa, mutta mulla on tietty yksi tai kaksi muttaa.

Nää liekit tekee logosta aikamoisen pikkupoikien sekamelskan  ::)
Kun ajatellaan suuren yleisön logoa pitäisi se mielestäni olla aika neutraali ja tyylitelty.
Palapelimallissa on silmääni liika värejä, liikaa liekkiä ja lopputulos on sekava. Pitää jäädä tarkastelemaan mitä kaikkea siltä logosta löytyy..
Se ensimmäinen versio "maailmankartalla" oli kaikkein hienoin, varsinkin jos sitä hieman vielä viimeistelisi.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - syyskuu 28, 2012, 13:53:29 ip
Lainaus käyttäjältä: Täti-E - syyskuu 28, 2012, 13:23:05 ip
Nää liekit tekee logosta aikamoisen pikkupoikien sekamelskan  ::)
Kun ajatellaan suuren yleisön logoa pitäisi se mielestäni olla aika neutraali ja tyylitelty.
Palapelimallissa on silmääni liika värejä, liikaa liekkiä ja lopputulos on sekava. Pitää jäädä tarkastelemaan mitä kaikkea siltä logosta löytyy..
Se ensimmäinen versio "maailmankartalla" oli kaikkein hienoin, varsinkin jos sitä hieman vielä viimeistelisi.

Nämä on varsin hyviä huomioita, ja tuon logon tarkoitus on tietysti antaa selkeä viesti "chiliwiki.fi", sitä kun tultaisiin käyttämään muuallakin kuin pienenä logona wikin sivuilla.
Taitelijalla on tietysti vapaat kädet tehdä siihen eri versioita jos haluaa ja jaksaa. :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Hubert - syyskuu 28, 2012, 16:08:20 ip
Lainaus käyttäjältä: Täti-E - syyskuu 28, 2012, 13:23:05 ip
Nää liekit tekee logosta aikamoisen pikkupoikien sekamelskan  ::)
Kun ajatellaan suuren yleisön logoa pitäisi se mielestäni olla aika neutraali ja tyylitelty.
Palapelimallissa on silmääni liika värejä, liikaa liekkiä ja lopputulos on sekava. Pitää jäädä tarkastelemaan mitä kaikkea siltä logosta löytyy..
Se ensimmäinen versio "maailmankartalla" oli kaikkein hienoin, varsinkin jos sitä hieman vielä viimeistelisi.

Todella hieno logoaihio! Kuitenkin Tädin kanssa samoilla linjoilla...

Mun silmään on liikaa tavaraa tuossa. Jos tuon kehyksen ottaisi kokonaan pois? Nuo irtopalat ovat tyylikkäät, mutta niiden luoman tyhjän alueen kuva/väri on haastavaa saada hyvännäköiseksi...
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - syyskuu 28, 2012, 17:02:24 ip
Kokeilin taas yhtä ideaa, mutta eipä tuo kovin nyt lähteny nousuun.

(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-4.png)(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-5.png)(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-6.png)

Hyvin hankala muuten saada mitään toimimaan kunnolla mustavalkoisena. Ja logojenhan tulis toimia periaatteessa myös täysin mustavalkomaailmassa, esimerkiksi printeissä yms. Värit saavat olla vain tehokeinona, ei välttämättömyytenä.
Lahjakkaammat jatkakoon. :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - syyskuu 28, 2012, 18:42:40 ip
Todella hyvä mielestäni tuo eka, punainen.

Kokeileppa siten, että laitat nuo chilit toisinpäin, kanta ylhäällä.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - syyskuu 28, 2012, 19:42:26 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - syyskuu 28, 2012, 18:42:40 ip
Kokeileppa siten, että laitat nuo chilit toisinpäin, kanta ylhäällä.

Näin?
(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-7.png)

Vai meinasitko että olis nuo kärjet ristissä alhaalla ja kannat sitten erikseen?

(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-8.png)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - syyskuu 28, 2012, 19:51:00 ip
Lainaus käyttäjältä: Jarok - syyskuu 28, 2012, 19:42:26 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - syyskuu 28, 2012, 18:42:40 ip
Kokeileppa siten, että laitat nuo chilit toisinpäin, kanta ylhäällä.

Näin?
(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-7.png)

Vai meinasitko että olis nuo kärjet ristissä alhaalla ja kannat sitten erikseen?

Tuota meinasin. Mielestäni tuo on ehkä hiukan järkevämmän näköinen.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - syyskuu 28, 2012, 20:04:43 ip
Mites tää?

(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-666.png)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - syyskuu 28, 2012, 20:08:10 ip
Enempää tuota kuvaa moittimatta ja kommentoimatta, mutta minusta tuo näyttää jo pallopäiseltä luppakorvakanilta! :D Aikaisempi oli minusta taas parempi. Nyt kerran kommentoimaan ryhdyin, niin teille taitaville piirtäjille pallona heitän sellaista, että voisiko kokeilla vielä jättää tuollainen karttapallo tai karttapohjainen chili pois. Kokeilla voisi, myös jotain, missä olisi lehvästöäkin ja joku chilin podi kenties, mutta kohtuudella, ettei tule taas chilisalaatti kuvasta.  ::) Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, niin rohkeasti kokeilemaan.  :)

E: Tuokin tuorein on minusta parempi! :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - syyskuu 28, 2012, 20:16:47 ip
Juu, se tuo maapallohomma tulee kun ei osaa ajatella oikein laatikon ulkopuolelta. Wikeissä kun yleensä on joku viittaus globaaliin tietoon jne. Mutmut. Pitää aina kokeilla jos tulee jotain uutta mieleen. :D

Nii, ja en itsekään oikein pitänyt siitä että ne podit osoitti alaspäin, ei ollut tasapainoisen oloinen se logo niin. Mut pitää kokeilla ehdotuksia. :D
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - syyskuu 28, 2012, 20:20:01 ip
Lainaus käyttäjältä: Jarok - syyskuu 28, 2012, 20:04:43 ip
Mites tää?

(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-666.png)

Tuo on mielestäni tähän mennessä paras.
Tähän mennessä olleista äänestäisin tuota.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - syyskuu 28, 2012, 20:25:12 ip
Lainaus käyttäjältä: Jarok - syyskuu 28, 2012, 20:16:47 ip
Juu, se tuo maapallohomma tulee kun ei osaa ajatella oikein laatikon ulkopuolelta. Wikeissä kun yleensä on joku viittaus globaaliin tietoon jne. Mutmut. Pitää aina kokeilla jos tulee jotain uutta mieleen. :D

Erittäin hyvä ja toimiva paketti se maapallojuttukin on, mutta mielellään haluaa nähdä erilaisia vaihtoehtoja, kun kyse on logon suunnittelukilpailusta ja aikaa kokeilla. Sekä tietysti pitkä-aikaisesta logosta, minkä ei ihan heti toivoisi vaihtuvan uudestaan. Äänestämällähän se sitten paras valitaan.  :) Nostan hattua teille kaikille, jotka olette näitä tehneet, sillä itse en osaisi, eikä aika riittäisi opetella edes kilpailunaikana!  :o
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Aji Inferno - lokakuu 02, 2012, 10:21:50 ap
Lainaus käyttäjältä: Jarok - syyskuu 28, 2012, 20:04:43 ip
Mites tää?

(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-666.png)

Ettenkö sanoisi. Hieno!
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: unenkuva - lokakuu 02, 2012, 12:18:02 ip
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - lokakuu 02, 2012, 10:21:50 ap
Lainaus käyttäjältä: Jarok - syyskuu 28, 2012, 20:04:43 ip
Mites tää?

(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-666.png)

Ettenkö sanoisi. Hieno!

Minustakin paras tähän mennessä!
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - lokakuu 02, 2012, 13:58:23 ip
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - lokakuu 02, 2012, 10:21:50 ap
Lainaus käyttäjältä: Jarok - syyskuu 28, 2012, 20:04:43 ip
Mites tää?

(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-666.png)

Ettenkö sanoisi. Hieno!

Saisiko tuota karttaa hiukan paremmin esille tuosta maapallosta?
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - lokakuu 02, 2012, 15:05:52 ip
Jep, mutta käydään kuitenkin kisa loppuun ja katsotaan tuleeko uusia ehdoituksia mukaan vielä. Äänestys alkaa sitten omassa topicissaan myöhemmin ja sitten saa niitä omia mieltymyksiä sinne laittaa. Hienoja ovat monet olleet tähänastisista.  :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Maradoona - lokakuu 03, 2012, 22:15:55 ip
Oliskos Jarokilla aikaa/ viitsisitkö kokeilla laittaa tuohon logoosi lemon droppia tai muuta ei noin tavallisen näköistä chiliä?
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - lokakuu 03, 2012, 23:00:13 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilinkalastaja - lokakuu 03, 2012, 22:15:55 ip
Oliskos Jarokilla aikaa/ viitsisitkö kokeilla laittaa tuohon logoosi lemon droppia tai muuta ei noin tavallisen näköistä chiliä?

Ei ne oo tarpeeksi käyriä tommoseen. Nuo thaikut nyt valitsin lähinnä siksi, että oli puskassa sopivan muotoinen. :D
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - lokakuu 03, 2012, 23:05:37 ip
[offtopic]tulee mieleen Juha Vuorisen Kristianin teinivuosista DJ Captain Hook[/offtopic]
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Aji Inferno - lokakuu 03, 2012, 23:26:31 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilinkalastaja - lokakuu 03, 2012, 22:15:55 ip
Oliskos Jarokilla aikaa/ viitsisitkö kokeilla laittaa tuohon logoosi lemon droppia tai muuta ei noin tavallisen näköistä chiliä?

Tarvinneeko? Tavallista tai ei, onhan tuo hyvin "kuvaava" chili... :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: unenkuva - lokakuu 04, 2012, 09:16:38 ap
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - lokakuu 03, 2012, 23:26:31 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilinkalastaja - lokakuu 03, 2012, 22:15:55 ip
Oliskos Jarokilla aikaa/ viitsisitkö kokeilla laittaa tuohon logoosi lemon droppia tai muuta ei noin tavallisen näköistä chiliä?

Tarvinneeko? Tavallista tai ei, onhan tuo hyvin "kuvaava" chili... :)

Komppaan! Jos Matti Meikäläinen näkee logon, niin varmasti tunnistaa tuon helpommin chiliksi, ja lemondroppi aukeaa vain harrastajille. Eli yleisen hyvän ja tunnistamisen vuoksi minäkin pitäisin tuon.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Maradoona - lokakuu 04, 2012, 15:08:46 ip
En tullut ajatelleeksi, että chili voi olla vain punainen :D Mutta joo kannattaa pitää varmaan sitten tuo chili :D
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - lokakuu 04, 2012, 15:36:28 ip
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - lokakuu 02, 2012, 10:21:50 ap
Lainaus käyttäjältä: Jarok - syyskuu 28, 2012, 20:04:43 ip
Mites tää?

(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-666.png)

Ettenkö sanoisi. Hieno!

Niin, saisiko tuota karttaa hiukan enemmän esille tuosta maapallosta. Ettei olisi noin haalea.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: PP - lokakuu 04, 2012, 16:18:33 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - lokakuu 04, 2012, 15:36:28 ip
Niin, saisiko tuota karttaa hiukan enemmän esille tuosta maapallosta. Ettei olisi noin haalea.

Misrä kohtaa tuo on mielestäsi haalea? Ainoa hieman suttuinen kohta on vasen yläkulma, muttei sekään ole huono.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - lokakuu 04, 2012, 16:49:08 ip
Tarkoitan sitä, että jos maanosat saisi vaikka tunmemmaksi kuin meret. Eli ne sävyt toisinpäin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Macex - lokakuu 04, 2012, 17:31:48 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - lokakuu 04, 2012, 16:49:08 ip
Tarkoitan sitä, että jos maanosat saisi vaikka tunmemmaksi kuin meret. Eli ne sävyt toisinpäin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Kyllä noi aika selkeesti ainakin itsellä erottaa.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - lokakuu 04, 2012, 20:41:46 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - lokakuu 04, 2012, 16:49:08 ip
Tarkoitan sitä, että jos maanosat saisi vaikka tunmemmaksi kuin meret. Eli ne sävyt toisinpäin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Sitten se menee niin valjuksi. Katoaa jotenkin se selkeä muoto siitä.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Maradoona - lokakuu 04, 2012, 22:03:48 ip
Minusta tuo väritys pallossa loistava, mutta OMASTA mielestä tuo chili"ympyrä" jotenkin sekava, pidin enemmän aiemmasta yksinkertaisemmasta mallista.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - lokakuu 04, 2012, 23:37:26 ip
Oon kyllä vähän sitä mieltä, että tähän tarvittais nyt vähän enemmän osallistujia. Piirtäkää logoja! Samahan se on vaikka suunnitella ensin kynällä paperille ja ottaa vaikka siitä kuva, jos on joku idea. Pääasiahan tässä on saada chiliwikille edustava logo. Vaikka yhteistyössä, en minä näe tätä ainakaan mitenkään kovin vakavamielisenä kilpailuna. :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - lokakuu 05, 2012, 07:46:32 ap
Nyt puhuu Jarok asiaa. Pari päivää on logon kisapäiviä jäljellä ja sunnuntaina alkaa äänestys. Kenenkään kuvia ei kukaan teilaa suoriltakäsin, joten eikun rohkeasti vaan piirtämään. Itseni jäävään tyystin tuosta piirtämisestä mielelläni! ;D
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - lokakuu 05, 2012, 15:19:35 ip
Tietokoneella en lögöjä tai muutakaan osaa säheltää, joten tyydyin perinteiseen kynällä raapustukseen.
Olisi mukavaa jos joku tuon tietokoneella tehdyksi "kääntäisi". Siten, että ulkomuoto pysyy samana.

                                        (http://kuvapilvi.fi/k/Yd7Q.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)

Laittakaa kommentteja ja parannusehdotuksia. Voin kuvan piirtää uudestaankin parannusten kera, jos joku niin tahtoo.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Kaisuli-Haisuli - lokakuu 05, 2012, 15:26:25 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - lokakuu 05, 2012, 15:19:35 ip
Laittakaa kommentteja ja parannusehdotuksia. Voin kuvan piirtää uudestaankin parannusten kera, jos joku niin tahtoo.

Porkkana Chiliwikin logossa on kyllä vähän epälooginen. Joku chili ois kiva.  :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: ChiliChillailija - lokakuu 05, 2012, 15:44:13 ip
Lainaus käyttäjältä: Kaisuli-Haisuli - lokakuu 05, 2012, 15:26:25 ip
Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - lokakuu 05, 2012, 15:19:35 ip
Laittakaa kommentteja ja parannusehdotuksia. Voin kuvan piirtää uudestaankin parannusten kera, jos joku niin tahtoo.

Porkkana Chiliwikin logossa on kyllä vähän epälooginen. Joku chili ois kiva.  :)

Heh! :D Se yrittää esittää chiliä, mutta jostakin syystä en ole oikein ikinä onnistunut kunnon tsiliä piirtämään.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - lokakuu 05, 2012, 16:33:59 ip
 :blank:
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Ryhis - lokakuu 05, 2012, 17:20:02 ip
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - lokakuu 05, 2012, 16:33:59 ip
:blank:

Normaalisti en kuuntele heviä, mutta System of a Downilla on yksi hieno biisi. En muista siitä kuin kertosäkeen, joka menee suunnilleen; "Banana, banana, banana, banana, banana, banana..."
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Siku - lokakuu 05, 2012, 17:49:14 ip
http://www.youtube.com/watch?v=-If2r9ENQfA
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - lokakuu 05, 2012, 19:52:05 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhis - lokakuu 05, 2012, 17:20:02 ip
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - lokakuu 05, 2012, 16:33:59 ip
:blank:

Normaalisti en kuuntele heviä, mutta System of a Downilla on yksi hieno biisi. En muista siitä kuin kertosäkeen, joka menee suunnilleen; "Banana, banana, banana, banana, banana, banana..."

Terracotta pie!

Vicinity of obscenity tais olla se biisi. Ei kyllä ihan sitä lempimusiikkia, mutta välillä voi kuunnella.

Ja jotta vähän tulis asiaakin, yritän huomenissa väsätä ton aiemman idean pohjalta jotain.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - lokakuu 07, 2012, 00:30:03 ap
Jahans, ollaan sunnuntain puolella, joten logokilpailuun uusien kuvien laittaminen julistetaan kohtapuoleen päättyneeksi! ;) Vielä on kuitenkin aikaa melkein kaksitoista tuntia, joten viimeiset hetket ovat käsillä. Päivänmittaan laitetaan äänestys pystyyn, joten sitten niille omille mieltymyksille ääniä jakamaan kipinkapin. :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - lokakuu 07, 2012, 13:42:21 ip
Äänestys laitetaan tänään käyntiin myöhemmin illanmittaan, kunhan kiireiltä ehdimme. :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - lokakuu 09, 2012, 12:04:54 ip
Siirtelenpä offtopic:ia äänestysketjusta tänne.

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - lokakuu 08, 2012, 14:13:04 ipJoten yksinkertaisuutensa vuoksi äänestin nro6:sta. Jos tuo ko. logo voittaa, niin voisiko voittajapiirtäjä vielä hieman selventää tuota tekstiä?

Helposti toteutettavissa. Esimerkiksi leventämällä ton valkoisen tekstin ympärillä olevaa mustaa rajausta. Täytyy kokeilla itsekin tuota, miten se skaalautuu paremmin. Printata paperillekin yms.

Ps. Minustakin nro 4 oli parhaimman näköinen. En tiedä vain miten se aukeaa tavalliselle kaduntallaajalle, siksi päädyinkin itse käyttämään mahdollisimman geneerisen näköistä chiliä. :D

Edit: (https://dl.dropbox.com/u/53859504/cwlogo_s.png) < Meneekö liian suttuiseksi noin pienenä nyt?

Ai nii joo, ja mites kun nuo annuumit ei nyt varsinaisesti vektorigrafiikkaa edusta, voin kyllä piirtää ne vektoriohjelmalla, jolloin niistä ei tule ihan yhtä realistisen näköiset, mutta olisivat sitten ihan oikeasti skaalattavissa vaikka valtavaksi seinälakanaksi?

Edittiä vielä:
(https://dl.dropbox.com/u/53859504/Untitled-666.png) < Sekagrafiikkaa - pelkkää vektoria > (https://dl.dropbox.com/u/53859504/chiliwiki_uus_png.png)

Tuo puhdas vektorigrafiikkainen on tällä hetkellä vielä kesken, joten siihen tulee parannuksia vielä. Tarkoitus on tosiaan että nuo näyttäisivät lähestulkoon identtisiltä, mutta tuo jälkimmäinen olisi aivan täysin skaalautuva, tilanteesta riippumatta.

Kokeilin vielä täysin mustavalkoisena, eli sellaisena kuin esimerkiksi paitapainatuksiin tai kirjekuoren kulmiin tuollainen tulisi:
(https://dl.dropbox.com/u/53859504/cw_k.png)

Ei ole kovin hyvä tämä.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: jaolsten - lokakuu 09, 2012, 12:21:51 ip
Toi mustavalkoinen olis kähee, jos chilit jättäis värillisiksi!  8)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - lokakuu 09, 2012, 12:34:08 ip
Anteeksi! Tähän väliin on pakko kommentoida, että rauhoitutaan ja keskitytään nyt äänestämiseen. Toki kuvan voittajalla on mahdollisuus myöhemmin, kumpi se teistä onkaan exa tai Jarok, että kuvaa pystytään muokkaamaan sellaiseksi, että se käy mihin hyvänsä painatukseen. Tässä vaiheessa se on kuitenkin sivuseikka ja näillä mennään. Hienoa, että asia on tärkeä ja puhututtaa ja kaikenlaisia ehdoituksia tulee, niin kuin tuossa Sorriikin ehdotteli omia näkemyksiään, niin suuta olisi pitänyt aukaista silloin, kun mahdollisuus oli. Kuvat ovat äänestyksessä ne, mitä me yhteistuumin päätettiin Zabin kanssa ja näillä mennään loppuunsaakka. Hieman pientä kommentoimista, ehkä toivoisi muiltakin Chiliwikin ylläpitäjiltä, sillä yhtä samassa ja hyvän puolesta tässä ollaan tekemisissä. :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Chilivaari - lokakuu 09, 2012, 12:48:23 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - lokakuu 09, 2012, 12:34:08 ipHieman pientä kommentoimista, ehkä toivoisi muiltakin Chiliwikin ylläpitäjiltä, sillä yhtä samassa ja hyvän puolesta tässä ollaan tekemisissä. :)

Hei, mutta missä se varsinainen äänestys nyt sitten on, jos se kerran on jo käynnissä? En löydä niitä parempia ehdotuksia mistään.

Tuollainen yhden ehdotuksen porukalla parantelu kesken kisan on kyllä aika kyseenalaista toimintaa, mutta tämähän onkin harrastelufoorumi.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Zabi - lokakuu 09, 2012, 13:00:16 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - lokakuu 09, 2012, 12:48:23 ip

Minä en näe siinä mitään väärää, saattaa muutamaa henkilöä ns. ottaa päähän, ja se heille suotakoon. Lopputulos se ratkaisee.
Ja kuten totesit, harrastus, jota en itse ota liian vakavasti, mutta tietyllä intohimolla.

Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Chilivaari - lokakuu 09, 2012, 13:44:15 ip
Ihan totta, en minä täältä niitä loppukilpailuun valittuja löydä.
Kävin koko ketjun läpi ja se on loppuvaiheissa vain tuon yhden ehdotuksen "komiteakehittelyä". On siis joku valintaprosessi jo käynnissä vai onko tähän jo päädytty?
Vai onko ketjuja moderoitu?
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - lokakuu 09, 2012, 13:54:41 ip
Chilivaari! Äänestys ollaan laitettu käyntiin pystyyn tänne (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12353.0). Siihen on valikoitu Zabin kanssa yhteistuumin logoja, jotka voisivat olla potentiaalisia ehdokkaita tulevaksi logoksi. :) Lukaise ketju läpi ja kerro ihmeessä omaakin näkökulmaa ajatuksistasi. ;) Kaikki ei millään ollut sellaisia, mitä olisi haluttu mukaan, kun katsoo niitä tarkemmin läpi.

E: Anteeksi, jos koet asian noin, mutta olemme asian nopeuttamiseksi käyneet läpi parhaimmat vaihtoehdot ja valkanneet niitä mukaan. Jos, taas olisimme, mikä ehkä paras ratkaisu olisi ollut, että kaikkien mielitietyt valkattu läpi, niin äänestys ei olisi pystyssä vieläkään. :) Silti haluan painottaa, että kaikki olemme yhtä tärkeässä roolissa jatkon suhteen. :) Minäkään en mikään ammattilainen ole chilien suhteen ja tuskin koskaan olenkaan, vaan opettelua tämä tulee olemaan vuodesta toiseen. 
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Chilivaari - lokakuu 09, 2012, 14:02:18 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - lokakuu 09, 2012, 13:54:41 ipLukaise ketju läpi ja kerro ihmeessä omaakin näkökulmaa ajatuksistasi. ;)

Eipä vain löydy. Selasin ketjun läpi toiseenkin kertaan. Tänne se chiliwikin linkkikin osoittaa.

Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Jani M - lokakuu 09, 2012, 14:08:13 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - lokakuu 09, 2012, 12:34:08 ip...suuta olisi pitänyt aukaista silloin, kun mahdollisuus oli.

Joo, kovasti kaipailtiin silloin niitä ehdotuksia ja muitakin tekijöitä, mutta ei kuulunut, ei näkynyt. Nyt on sitten huomattavasti suurempi määrä lusikoita sopassa.

Ja kuten sanottua, mun mielestä tämä ei ole mikään vakavamielinen kilpailu, tavoitteena on vain saada chiliwikille uusi logo. Sivuseikka se, kenen tekemä se on. Ja kun amatööriporukalla näitä väännetään, niin tulee just sellaista kuin sattuu tulemaan.
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Toni.A - lokakuu 09, 2012, 14:17:41 ip
Lainaus käyttäjältä: Jarok - lokakuu 09, 2012, 14:08:13 ip
Lainaus käyttäjältä: Toni.A - lokakuu 09, 2012, 12:34:08 ip...suuta olisi pitänyt aukaista silloin, kun mahdollisuus oli.

Joo, kovasti kaipailtiin silloin niitä ehdotuksia ja muitakin tekijöitä, mutta ei kuulunut, ei näkynyt. Nyt on sitten huomattavasti suurempi määrä lusikoita sopassa.

Ja kuten sanottua, mun mielestä tämä ei ole mikään vakavamielinen kilpailu, tavoitteena on vain saada chiliwikille uusi logo. Sivuseikka se, kenen tekemä se on. Ja kun amatööriporukalla näitä väännetään, niin tulee just sellaista kuin sattuu tulemaan.

Nimenomaan tästä lähdetään ja toivottavasti ei liian vakavasti ajattele nämä, jotka ovat jääneet äänestyksen ja kilpailun ulkopuolelle?
Nyt on Chilivaarille linkki kunnossa Chiliwikissä (http://www.chiliwiki.fi/index.php?title=)kin, joten ei pitäisi olla asiasta epäselvyyttä! :)
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Chilivaari - lokakuu 09, 2012, 14:41:34 ip
Sori, minun mokani.
Siellä olikin erikseen äänestys-ketju. Minä etsin sitä täältä, kun tämä oli pinnalla ja wikin linkkikin osoitti tänne.

Olen sulkenut näkyvistäni kokonaan nuo höpöhöpö-foorumit ja niiden mukana äänestykset, kun siellä on vain kerta toisensa jälkeen kyselty kotipaikkoja, musiikkimakuja, itämisaikoja ja onko punainen chili parempaa kuin vihreä. Nyt taisi ensimmäisen kerran olla mukana asiallinen äänestys, jolla on jotakin merkitystäkin. Kiitos linkistä. En silti aio jatkossakaan seurata äänestys-osiota.

Ihan käyttökelpoisia ehdotuksia siellä on, tosin vain kahta erilaista, mutta minkäs sille mahtaa, jos ei ehdotuksia tullut.

Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Whili - lokakuu 09, 2012, 17:35:40 ip
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - lokakuu 09, 2012, 12:48:23 ip
Hei, mutta missä se varsinainen äänestys nyt sitten on, jos se kerran on jo käynnissä? En löydä niitä parempia ehdotuksia mistään.

http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12353.0
Otsikko: Vs: Chiliwiki logon suunnittelukilpailu!
Kirjoitti: Aji Inferno - lokakuu 10, 2012, 12:00:32 ip
Corel Draw kääntää helposti ja hienosti nuo chilinkuvat vektorigraffaksi. Kokeiltu moneen kertaan.