maaliskuu 29, 2024, 07:46:12 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Chilifoorumi 20 v

Aloittaja Aji Inferno, helmikuu 13, 2017, 23:32:10 ip

« edellinen - seuraava »

Aji Inferno

Chilifoorumimme täyttää tänä vuonna 20 vuotta!

Paljon on tapahtunut vuosien varrella. Muistan itse aivan ensimmäisenkin foorumimme, joka hädin tuskin toimi. ;)

Matkan varrella on maailma muuttunut monin tavoin. Esimerkiksi sosiaalista mediaa mallia Facebook ei tuolloin 1997 ollut olemassa kuin enintään jonkun villeissä unissa. Nettifoorumien suosio on kärsinyt somen (= sosiaalisen median) tullessa osaksi ihmisten arkea. Siksi haluaisin kuulla mielipiteenne siitä, millä tavoin chiliharrastusta voitaisiin parhaiten edistää tulevaisuudessa.

akselsson1

Itsekin olin täältä kotvan pois, kun ei kertakaikkiaan ollut aikaa  ???
Mutta tuntuu että täällä on takavuosien ajoista meininki hiljentynyt, vaikka chilin harrastajia kuullemma on päivä päivältä enemmän  ???
Mistä tämäkin sitten johtuu, en varmaksi tiedä. Onko vanhoilla aktiiveilla uusia harrastuksia, vai roikkuuko jengi vaan facebookissa  ::)
Puhuuko ihmiset chileistä vähemmän, vaikka harrastaisivat saman verran  ???
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

PP

Lainaus käyttäjältä: akselsson1 - helmikuu 18, 2017, 23:56:15 ip
Itsekin olin täältä kotvan pois, kun ei kertakaikkiaan ollut aikaa  ???
Mutta tuntuu että täällä on takavuosien ajoista meininki hiljentynyt, vaikka chilin harrastajia kuullemma on päivä päivältä enemmän  ???
Mistä tämäkin sitten johtuu, en varmaksi tiedä. Onko vanhoilla aktiiveilla uusia harrastuksia, vai roikkuuko jengi vaan facebookissa  ::)
Puhuuko ihmiset chileistä vähemmän, vaikka harrastaisivat saman verran  ???

Olen tehnyt samoja havaintoja. Varmaan aikaa menee enemmän kaikken muuhun ja etenkin sosiaaliseen mediaan. Muutama vuosi sitten tähän aikaa vuodesta kaikki laittoi innoissaan kuvia taimista paljon enemmän kuin nyt. Ehkä tästä harrastuksesta on tullut niin yleistä ja itsestäänselvää, että tietynlainen yli-into tavallaan katoaa vaikka harrastus jatkuisi samanlaisena. Voin itsekin allekirjoittaa tuon osittain.

Aji Inferno

Hiljaiselta täällä nykyään  näyttää. Osa porukkaa on luultavasti siirtymyt Facebookiin ja muuhun some-meininkiin. Mutta onko chiliharrastus nyt laskusuunnassa? Vaiko tasaantumassa eräänlaiseksi vaihtoehtoiseksi valtavirraksi, joka ei niinkään ehkä kiinnosta mediaa, eikä ärsytä taviksia, mutta tuottaa esim. ei-niin-tulisia, mutta Yrjö Tavis Tampiolle syömiskelpoisia eineksiä sun muita? Onko "ilmiö" ohitse? Ja jos niin, mitä jää jäljelle? Poppamies on tehnyt hyvää työtä chilikulttuurillemme. Fatalii samaten, vaikka heidän huippuluokan tuotteitaan ei vain löydy kaupoista. Miksi ei?

20 vuiotta tosiaan takana. Maukkaita, tulisia vuosia - ja monia hienoja ystäviä sen varrella! :)  Mutta maailma muuttuu. Miten saamme kansallisruokiimme mm. nagakalakukon? ;)  Miksikö? Miksipä eii? :D

jussa

Paremminkin voisi sanoa, että foorumeiden aika yleensä alkaa olla ohitse. Erilaiset some-systeemit ovat nuorille (ja vanhoillekin) paljon helpompia käyttää. Sama ilmiö on siis havaittavissa muillakin foorumeilla. Moni varmaan itsekin tietää että esimerkiksi kuvan jakaminen kännykästä facebookiin on huomattavasti helpompaa.
Kaudet: 2016, 2017, 2018, 2019, 2020

PP

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 19, 2017, 03:33:36 ap
Poppamies on tehnyt hyvää työtä chilikulttuurillemme. Fatalii samaten, vaikka heidän huippuluokan tuotteitaan ei vain löydy kaupoista. Miksi ei?

Miten niin Poppamiestä ei löydy? Varsinkin K-ryhmässä niitä on monissa pienissäkin kaupoissa kohtuullinen valikoima ja S:ssäkin on tyhjää enemmän.

-AP-

Jopa Motonetistä löytyy kohtuullinen valikoima Poppamiestä!

NPhoBiaz

Uusien aiheiden, viestien ja jäsenien määrä on tosiaan laskussa. Mutta mielenkiintoista on se, että kävijöiden määrä ei ole laskussa. Noita peakkeja ei kannata tuijottaa, vaan laajentaa tarkkailu kuukausi- ja jopa päivätasolle. Tästä nähdään, että esimerkiksi tämän vuoden tammikuussa on ollut karkeasti yhtä paljon kävijöitä kuin foorumin kulta-aikana 2010-2011. Vaikka uutta sisältöä ja aktiivisuutta ei ole läheskään niin paljon, kiinnostusta silti on. Ja tuo kiinnostus koostuu pääosin kirjautumattomista käyttäjistä.

Omaa spekulaatiotani, mutta kiinnostus harrastusta kohtaan näyttäisi siirtyneen hc-harrastajilta "taviksille", jotka kiinnostuvat chilistä vallitsevien ruokatrendien vuoksi. Mikä on tietysti hyvä asia. Foorumilta löytyy kaikki tarvittava tieto, joka on tietysti varmasti osasyyllinen tekijä aktiivisuuden laskemiseen. Lähes kaikki jo tiedetään ja on kokeiltu. Veikkaisinpa että mikäli foorumi jouduttaisiin aloittamaan kokonaan alusta, niin uusien viestien määrä räjähtäisi taivaisiin.

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: jussa - helmikuu 19, 2017, 08:36:36 ap
Paremminkin voisi sanoa, että foorumeiden aika yleensä alkaa olla ohitse. Erilaiset some-systeemit ovat nuorille (ja vanhoillekin) paljon helpompia käyttää. Sama ilmiö on siis havaittavissa muillakin foorumeilla. Moni varmaan itsekin tietää että esimerkiksi kuvan jakaminen kännykästä facebookiin on huomattavasti helpompaa.

Minulle tämä alusta on kyllä paljon muuta, ohjearkisto, tee-se itse innovaattori, kokemusopettaja jne.

Täällä kaikki on paketissa valmiina eikä yhdessä ketjussa tai muuten vain levällään kaikkialla tai yksittäisissä blogeissa.

Kuvien kanssa Leikkaa ja liimaa toki on miinus verrattuna muihin alustoihin mutta pitää vain elää niitten kanssa.
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: PP - helmikuu 19, 2017, 10:20:49 ap
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 19, 2017, 03:33:36 ap
Poppamies on tehnyt hyvää työtä chilikulttuurillemme. Fatalii samaten, vaikka heidän huippuluokan tuotteitaan ei vain löydy kaupoista. Miksi ei?

Miten niin Poppamiestä ei löydy? Varsinkin K-ryhmässä niitä on monissa pienissäkin kaupoissa kohtuullinen valikoima ja S:ssäkin on tyhjää enemmän.

Veikkaanpa että Fatalii oli kommentissa kohteena...

LainausFatalii samaten, vaikka heidän huippuluokan tuotteitaan ei vain löydy kaupoista. Miksi ei?
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

Chilivaari

helmikuu 19, 2017, 12:12:14 ip #10 Viimeisin muokkaus: helmikuu 19, 2017, 12:25:10 ip käyttäjältä Chilivaari
Eipä noita suurten viestimäärien vuosia kannattaisi ihastella. Ne olivat niitä aikoja kun minäkin poistuin päiväkirjoineni foorumilta ovet paukkuen. Suuri osa viesteistä oli kiivasta kinastelua turhanpäiväisistä aiheista, joita joku trolli tai tunnettu vastarannan kiiski provosoi lähes päivittäin ja muut vastasivat joukolla. Jopa foorumin ylläpito vääristeli muiden viestejä munansaannoksillaan, jollakin ohjelmoidulla sanojen muunteluohjelmalla. Mihinkään ei voinut luottaa.
Kinastelu sitten vähitellen väheni ja joitakin pahimpia vihaviestien kirjoittajia suljettiin ulkopuolelle. Samalla väheni viestien määrä ja sävy muuttui ystävällisemmäksi. Kävijämäärät taisivat kasvaa.

Naamakirjaa minun ei kai pitäisi kommentoida, kun en siellä ole, mutta kokeeksi avasin Vaarille sivun todetakseni, että sielläkin voi kirjoitella salanimellä. Huomioni on, että siitä ei ole foorumien tai blogien korvaajaksi. Kun kirjoitan Facebookiin jotakin, ensimmäisinä tunteina siellä on satoja lukijoita ja peukuttajia, seuraavan päivänä vielä muutamia, mutta kolmen päivän jälkeen ei ketään enää kiinnosta. Ei tuollaisessa mediassa kannata julkaista mitään pitkäkestoisempaa tai analyyttisempää. Vain päiväperhot elävät, hetken.

Blogissani käy tasainen virta lukijoita riippumatta hidastuneista päivityksistä. Noin kymmenentuhatta kävijää kuukaudessa hakee tietoa ja osa löytääkin sitä suoraan Googlen avulla oikealle sivulle tai blogin hakemiston avulla jopa yhdeksän vuotta vanhoihin juttuihin. Täällä foorumillakin pitäisi hakua parantaa, se helpottaisi monen elämää, kun asiallinen tieto löytyisi helpommin.

chilifellow

Hyvin tää foorumi porskuttaa etiäpäin. Seuraavat 20-vuotta? Paljon on hyvää vaik softa on kaukana nyky someilusta. Kiitos ylläpidolle ja modeille.  :thumbup:
# www.chiliyhdistys.fi / jäsen 058 #

tp.teppet

Naamakirjan ja muun somen heikko puoli on se että tieto hukkuu ja yksinkertaisia asioita kysellään uudestaan ja uudestaa. Moni entinen foorumi joita ennen seurasin siirtyi kokonaan naamakirjaan ja kaikki saatavilla ollut tieto hukkui turhien kyselyjen ja postauksien virtaan. Ajan myötä muuttuivatkin lähinnä perus some kuvan-jako ja tykkäys mössöksi. Kaikki keskustelukin kuollut monesta ajanmyötä. Keskustelut menettävät osin merkitystään kun kymmenen ihmistä kommentoi mutu tuntumalta ja naamakirja ryhmissä trendinä on ollut se että tieto ei niin olennaista. Ja kukaan ei loppupeleissä monessa keskustelussa voi olla oikeassa kun silloin tulee pahamieli niille kymmenelle jotka eivät asiasta muutaman kuukauden kokemuksella mitään tiedä ja sattuvat olemaan väärässä. Toki eihän sen ole pakko mennä noin, mutta ikävän moni ryhmä siihen on päätynyt. 30 vuoden kokemuksen omaavien tieto julistettu saman arvoiseksi kuin alottaneden vain sen takia että jotkut vasta alkajat eivät ole kestäneet sitä että ovat väärässä vaikka ihan asiallista keskustelua käyty. En kyllä ymmärrä miksi facessa ihmiset tuntuvat ottavan herkemmin nokkiinsa ja ylläpito monisas ryhmissä tunkenut itsensä jokaiseen keskusteluun mukaan. Itse en edes kyseisissä ryhmissä vaivautunut kommentoimaan koskaan, mutta kyllä se keskusteluja lukiessa harmitti, kun joku hyvin perustelee kokemuksella ja faktoilla tietonsa ja mutu ihmiset ottavat nokkiinsa ja hiljentävät kokeneemmat. Kyllähän täällä foorumilla on paljon parempaa keskustelua ja tietoa. Toivonkin että foorumi ja Chilivaarin kaltaiset blogit porskuttavat vielä pitkään. Tieto ei huku parin päivän jälkeen ja keskustelua käydään oikeasti laadukkaammin.

jussa

Lainaus käyttäjältä: Trioniska - helmikuu 19, 2017, 11:32:35 ap
Lainaus käyttäjältä: jussa - helmikuu 19, 2017, 08:36:36 ap
Paremminkin voisi sanoa, että foorumeiden aika yleensä alkaa olla ohitse. Erilaiset some-systeemit ovat nuorille (ja vanhoillekin) paljon helpompia käyttää. Sama ilmiö on siis havaittavissa muillakin foorumeilla. Moni varmaan itsekin tietää että esimerkiksi kuvan jakaminen kännykästä facebookiin on huomattavasti helpompaa.

Minulle tämä alusta on kyllä paljon muuta, ohjearkisto, tee-se itse innovaattori, kokemusopettaja jne.

Täällä kaikki on paketissa valmiina eikä yhdessä ketjussa tai muuten vain levällään kaikkialla tai yksittäisissä blogeissa.

Kuvien kanssa Leikkaa ja liimaa toki on miinus verrattuna muihin alustoihin mutta pitää vain elää niitten kanssa.

Ihan selvennykseksi vielä, että itse hyvin mieluusti käytän tätä ja muitakin foorumeita. Arvostan myös kovasti kaikkea sitä tietoa mitä täällä on tallennettuna ja suhteellisen helposti löydettävissä. Arvostan myös kaikkien teidän panostanne mielenkiintoisen sisällön tuottajina. Minulla on lähes aina chilifoorumi auki yhdellä selaimen välilehdellä.
Kaudet: 2016, 2017, 2018, 2019, 2020

Aji Inferno

Hyvä, että syntyi keskustelua ja asiallisia pointteja!  :fire: :chili: Facebook on tosiaan kuin pikaruokaa: etenkin kuvien laitto sinne on ratkaisevasti helpompaa kuin täällä, mutta viestit tulevat ja menevät, tiedon haku jälkikäteen on hankalaa tai mahdotonta. Helppoa, nopeaa ja lopulta lähinnä vain rasvaa ja hiilihydraatteja. ;)

Huippuvuosien (siis aktiviteetissa) chilifoorumi oli, kuten Chilifaari toteaa, tosiaan melkoista sanasotaa. Politiikassa oli juuri tapahtunut "jytky" ja sen ohessa melkoinen vastakkainasettelun ilmapiiri kaikkialle yhteiskuntaan. Se näkyi täälläkin niin vahvasti, että kyllästyttyäni jatkuviin henkilökohtaisiin uhkailuihin (kyllä, jopa tappouhkausta tuli privana) ja tulipalojen sammutteluihin, jätin suosiolla ylläpitohommat vähemmälle. Ei tuntunut enää ns. "omalta paikalta". Nyt chilifoorumi on paljon paremman fiiliksen paikka ja lähempänä sitä, mistä se aikoinaan alkoi. Vähemmän anarkistinen kuin alkuaikoina, mutta ehkä se on hyväkin ajatellen nykyistä "chili on koko kansan asia" -meininkiä. Chillikirjat ja tämän foorumin + blogien mallia Chilifaari (Turussa vaari on aina faari!) tarjoama perustieto kasvatuksesta on kouluttanut valtavan määrän jengiä, joka opettaa nyt puolisoitaan, lapsiaan, ystäviään, tuttujaan ja työkavereitaan chilistelyn saloihin. Perustietoa, vieläpä hyvää sellaista, saa nyt helposti - toisin kuin 20 vuotta sitten.

Olen omalta osaltani ylpeä tästä porukasta. Teidän ansiostanne Suomesta on tullut maukkaampi ja tulisempi maa! :) Että eikun kohti seuraavaa 20 vuotta! ;)  :chili: :chili: :chili:

akselsson1

helmikuu 22, 2017, 18:39:02 ip #15 Viimeisin muokkaus: helmikuu 23, 2017, 20:40:52 ip käyttäjältä akselsson1
On kyllä totta että facebookkiin vanhat postaukset hukkuu helposti, eikä ne pysy särmässä järjestyksessä.
Mietin tuossa eilen että ruokapuolen ketjujakin voisi taasen aktivoida, niin saisi itselleen tekemistä  8)

edit: Ps. ruokapuolelle kirjoiteltu juttua  8)
Chilihulluutta jo vuodesta 2011

Käki

Mä vannon foorumien nimeen, vaikka niille voi käydä kuten BBS aikoinaan.

Olen kuitenkin merkkiuskollinen.

Phalaenopsis

helmikuu 26, 2017, 10:29:19 ap #17 Viimeisin muokkaus: helmikuu 26, 2017, 10:35:47 ap käyttäjältä Phalaenopsis
Harrastusfoorumien hiljentyminen on tapahtunut useimmilla harrastusaloilla joissa ei tapahdu jatkuvasti olennaista teknistä kehitystä mikä antaa jatkuvasti uusia aikaisemmin käsittelemättömiä aiheita.

Käytännössä (asiallinen) foorumi hiljenee, kun kaikki sanomisen arvoinen on jo sanottu.

Tähän ei vaikuta se onko harrastusala sinänsä nousussa vai laskussa. Se on aivan luonnollista eikä ole oikeastaan lainkaan negatiivista kirjoitetun tiedon myöhemmän käytön kannalta, koska turhanpäiväiset viestiketjuja venyttävät ja uusia ketjuja avaavat viestit vain huonontavat tilannetta, vaikka ylläpitävätkin foorumin aktiivisuutta.

Jos erilaiset somesovellukset ovat imeneet juuri tuon turhanpäiväisen viestittelyn, jonka on syytäkin unohtua seuraavaan tiistaihin mennessä, pois foorumeiden asiallistakin tietoa sisältävistä ketjuista, niin aina parempi.

Foorumit ovat parhaimmillaan kuin erittäin laaja tietokirja (jossa toki on aina seassa enemmän tai vähemmän turhanpäivästäkin tekstiä) jonka ovat tipoittain kirjoittaneet hyvinkin asiantuntevat harrastajat, jotka kuitenkin ovat usein hävinneet foorumeilta kun kaikki järkevä aiheeseen liittyvä on jo kerrottu. Jos se mitä on aiheesta kirjoitettu esim. vuonna 2010 pitää edelleen lähes täydellisesti paikkansa, miksi sitä pitäisi toistaa ja vatvoa edelleen?

"Valmiin" foorumin arvoa ja hyödyllisyyttä pitäisi juurikin arvioida sen perusteella miten paljon foorumilla on kävijöitä (lukijoita), ei sen perusteella miten paljon sinne kirjotetaan viestejä koska käytännössä kaikki pidempään olemassa olleet harrastusalat jotka eivät perustu jatkuviin teknisiin innovaatioihin (esim. tietokoneohjelmat yms.) ovat pääsääntöisesti olleet arvokkaan tiedon puolesta "kypsiä" jo n. 5 vuotta foorumin perustamisen / suosituksi tulemisen jälkeen.

Chilierakko

Poistuin minäkin Naamakirjasta juuri sen takia että kaikissa ryhmissä missä olin jäsenenä oli todella mahdoton hakea mitään vanhempaa tietoa. Myöskin naamakirjan vakoilu rupesi vituttamaan todella paljon. Kas kun olin ostanut jostain nettikaupasta jotain, alkoi nassukirjasta tulemaan mainoksia pilvin pimein.  >:(

Foorumilta sentään vielä löytää haulla jotenkin jotain vanhojakin tietoja, mutta hakutoimintoa saisi kyllä parantaa paljonkin. Foorumin vanhojen juttujen suranta on kuitenkin vaikeutunut paljon kuvien hävittyä tekstien seasta.   :'(

akselsson1

Lainaus käyttäjältä: Chilierakko - helmikuu 26, 2017, 12:22:40 ip
Poistuin minäkin Naamakirjasta juuri sen takia että kaikissa ryhmissä missä olin jäsenenä oli todella mahdoton hakea mitään vanhempaa tietoa. Myöskin naamakirjan vakoilu rupesi vituttamaan todella paljon. Kas kun olin ostanut jostain nettikaupasta jotain, alkoi nassukirjasta tulemaan mainoksia pilvin pimein.  >:(

Foorumilta sentään vielä löytää haulla jotenkin jotain vanhojakin tietoja, mutta hakutoimintoa saisi kyllä parantaa paljonkin. Foorumin vanhojen juttujen suranta on kuitenkin vaikeutunut paljon kuvien hävittyä tekstien seasta.   :'(

Tuosta kuvakadosta ollaankin puhuttu toisessa ketjussa, kuvapalvelut vähän meitä kiusaa  :-[
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=16966.msg326452#msg326452
Chilihulluutta jo vuodesta 2011