toukokuu 13, 2024, 02:14:08 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Kukkahylly, paikat kolmelle ebbille

Aloittaja Anbanero, toukokuu 21, 2010, 10:40:03 ap

« edellinen - seuraava »

Anbanero

toukokuu 21, 2010, 10:40:03 ap Viimeisin muokkaus: toukokuu 21, 2010, 11:09:46 ap käyttäjältä Anbanero
Jonkun aikaa on vaivannut päätäni vesiviljelysuunnitelmat. Asiaan auttoi vähän, kun otti MS Paintin auki ja piirteli ideoita paperille, auttoi hetkeksi, sitten se olikin jo pakko toteuttaa. Lähtökohtana oli vesiviljelyominaisuuksilla varustettu kukkahylly, joka ei olisi ihan kauhean ruma, että sitä kehtaa pitää keittiössä. Helppous ja toimivuus olisi kanssa kivoja ominaisuuksia (esim. vesiastian saa vaihdettua ilman että pitää siirrellä kasvatusastioita). Omasta taustastani sen verran, että puutyötaidot ja kokemukset on yläasteajoilta, jolloin litsailin puolet tunneista, mutta päätin silti yrittää. Opetellaan, opetellaan.

Laitetaan hieman kuvia ja mietteitä rakentelusta:
01. Tässä vaiheessa ei vielä tuo hylly ollut juolahtanut mieleen.

02. Visio alkaa muodostumaan. Kuva jopa mittakaavassa. Ainut vaan, että nuo lopulliset mitat muuttuivat hieman tuosta.

03. Olohuone muutettu väliaikaiseksi verstaaksi.

04. Päädyt valmiit. Kulmaraudoilla kiinnitykset, en jaksanut porailla liimatapeille reikiä. Lopputuloksesta tuli silti oikein tukeva kun vanerit kiinnitti paikalleen.

05. Jotain tätä tasoa odotin alunperin hyllyprojektiltani, tuntien omat taitoni.

06. Kasvatusastian reiät.

07. Maalausprojekti. Tämä oli vaimoni vastuualuetta.

08. Täytyy sanoa, että olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Jälki ei ole ihan ammattimaista, kuten odottaa saattaa, mutta itselleni kelpaa todella hyvin. Maalaus, jota en alunperin ollut suunitellut mukaan kuvioihin, teki hyllystä todella erinäköisen ja mielestäni tyylikkään.

Lopuksi vielä liimailin magneetit tuon oven kulmiin ja kiinnitin kahvat joista sen saa nostettua irti. Vähä feilattiin, eli alimmat magneettien liimaukset petti samantien kun oven nosti pois, mutta ylimmät jäi. Eli ovi pysyy nyt ihan hyvin paikoillaan lattian varassa, mutta jos esim. nostaa hyllyn lattiasta, niin ovi tipahtaa. Pitää rakennella tuohon vielä vähän parempi systeemi jossain vaiheessa, mutta toistaiseksi toimii oikein hyvin. Eihä tuota hyllyä tuosta mihinkään liikutella.

Hyllyssä on siis kolme eri tasoa, kasvatusastian ylhäällä, vesiastian keskellä ja sähköjohdot ja ajastimet tulee tuonne alas.

09. Sitten ebbin pariin. Läpiviennit, joita etsiskelin aika monesta paikasta, ja jotka lopulta kävin ostamassa Biltemasta (oli muuten kaksi viimeistä pientä läpivientiä, ensiviikolla tulee lisää). Pienempi nostoletkulle ja isompi ylivuotoletkulle.

10. Pora ja poranterä kirpparilta. Tarkoitus oli suurentaa tuota paluuletkun reikää puukolla, mutta kun sain sen sittenkin tungettua paikoilleen pienellä voimalla, niin en suurentanut.

11. Tässä vaiheessa olisi ollut kiva tietää, että silikooniin tarvitsee sellaisen "pyssyn" :(. No, kyllä se sormilla puristamalla onnistui, mutta aika työläältä tuntui :). No, seuraavana päivänä kävelin Clas Ohlsonille sellaisen ostamaan.

12. Läpiviennit paikallaan. Huomasin muuten, että olisi kannattanut sitä reikää suurentaa sittenkin. Nyt se läpivienti vääntää tuota pohjaa hieman mutkalle eikä asetu kunnolla kohdilleen. No, silikonille tukitaan. Opitaan taas ensikerraksi jotain.

13. Letkuista sopivat palaset.

14. Vielä kiinnitys. Nippusiteet olisi ajaneet saman asian, mutta ajattelin että letkuja saattaa joutua vielä irrottelemaan ja kiinnittelemään uudelleen.

15. Tässä tuli ehkä pieni moka. En keksinyt miten saan tuohon läpivientiin järkevästi kiinni ylivuotoletkun, niin tällainen patentti tuli mieleen. Toimii se noinkin, mutta olin ajatellut että ylivuotoletku oli paksumpi kuin tuloletku, niin tässä tuo sitten kapenee kuitenkin samanpaksuiseksi. No, testattu ja toimii, mutta ensikerralla voisi koittaa tehdä vähän toisella tapaa.

16. Läpiviennit. Myöhemmin lyhensin vielä ylivuotoletkua ja tiivistin sen kumikorkilla leikatulla palasella.

17. Kuvasta puuttuu vielä puukko. Oikealla tekniikalla ja työvälineillä taataan siisti ja toimiva lopputulos. Nyt saatiin toimiva lopputulos. Onneksi en ottanut kuvaa kannesta reiän valmistuttua.

18. Ei ollut hyttysverkkoa nurkissa pyörimässä, niin luotin että lähikierrätykseltä löytyisi jotain. Haarukkaveitsiritilä oli liian suurta lecasoralle, mutta noille korkeille tuli käyttöä. Lasiastialle voisi tulla käyttöä kunhan saa satoa.

19. Kaunis tästä ei tullut, mutta tuntuu pelittävän.

20. Ylivuotoletkulle koitin muokata kanssa paria muovikorkkia ja heitettyäni ne roskiin rikkinäisinä otin juustokuminapurkista kannen, leikkasin saksilla sopivaksi ja kiinnitin kumikorkilla ja nippusiteellä. Tuloletkun filtteri kiinnitetty silikonilla.

21. Toimiva ebb valmis. Toimisi yksinään noinkin, mutta asettuu nätisti kukkahyllyyn.

Ja sitten tarvikkeet, hinnat ja ostopaikat:

Itse kukkahylly:
-   Kulmakiinnikkeitä x 16 (20kpl paketti) = 04,20eur   (Clas Ohlson)
-   Puuruuveja 3,5x20 120kpl = 03,25eur   (Clas Ohlson)
-   Neodym-magneetti 10mm 0,9k 10kpl = 07,50eur   (Clas Ohlson)
-   2x2-lankkua 10,8m = 09,61eur   (K-Rauta)
-   Vaneria 3m^2 = 31,90eur   (K-Rauta)
-   Leikkuupalvelu =08,00eur   (K-Rauta)
-   Maali 1l =24,85eur (Prisma)
Yhteensä: = 89,31eur

Hydrotarvikkeet:
-   6 x 23l säilytyslaatikko (8kpl tarjous) = 30,00eur   (Clas Ohlson)
-   3 x kannet edellisiin (4kpl tarjous) = 08,00eur   (Clas Ohlson)
-   Läpiviennit paluuletkuille (2 x 16mm) = 02,78eur   (Biltema)
-   Läpiviennit nostoletkuille (3 x 19mm) = 05,07eur   (Biltema)
-   Letkukiristimet 16-22mm (2kpl) = 00,79eur   (Biltema)
-   Letkunkiristimet 13-19mm (2kpl) = 00,89eur   (Biltema)
-   Vesipumppu Resun SP880 = 11,00eur   (chilitarvike.fi)
-   Paluuletkut (5m) = 00,80eur   (kirppari)
-   Nostoletkut 10m ½" = 06,95eur   (Bauhaus)
Yhteensä: = 66,28eur

Kaikki yhteensä: = 155,59eur

Nyt kun jokupäivä teen vielä ne pari ebbiä lisää, niin tarvikkeet on aika pitkälti jo hommattu, pari vesipumppua pitää vaan ostaa. Ja ajastin.

Muutama kuva lisää päiväkirjassani:

EDIT: Ainiin, jäi suunnittelusta kanssa mainitsematta se, että koitin kanssa miettiä worst-case-scenariota vesivahinkojen kannalta ja hieman minimoida sitä riskiä. Eli tuossahan voi pettää vaikka ajastin pumppaamaan kokoajan ja letkut tukkeutua. Siksi astiat on sijoitettu päällekkäin ja kasvatusasioista on valittu samankokoisia vesiastioiden kanssa ja tarkoitus olisi vielä mitoittaa veden määrä sellaiseksi, ettei veden ole mahdollista tulvia lattialle sorankaan kanssa.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin chilien hoito, ja se on hiton tärkeää.

Ryhis

Hieno setti. Raskaansarjan asennusliimana suosittelen Casco Superfixiä.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Anbanero

Mikään ei ole niin tärkeää kuin chilien hoito, ja se on hiton tärkeää.

Anbanero

Laiska oon, liimat vielä ostelematta.
Ebb on kuitenkin jo toiminnassa, siitä muutama kuva päiväkirjassa.
Mikään ei ole niin tärkeää kuin chilien hoito, ja se on hiton tärkeää.