maaliskuu 29, 2024, 12:19:27 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Sipsit

Aloittaja Klamypeikko, elokuu 15, 2012, 00:43:58 ap

« edellinen - seuraava »

Klamypeikko

Onko joku muu huomannut saman että normaalit "tuliset" sipsit jokseenkin maistuu pelkältä grillimausteelta mitä kaupassa myydään? Ja nuo blairssin sipsit maksaa 4€ pussi, joka loppuu olemattoman kokonsa vuoksi jo leffan puolivälissä. No minäpä nokkelana poikana ajattelin että voisihan noita itekkin koittaa tehdä. Ihan en blairssin tasolle yltänyt mutta parempia kuitenkin kuin pringlesin EXTRASUPERHOTHOTHOT grillimauste sipsit. Olin aikeissa tehdä sipsitkin itse mutta sitten iski laiskuus, joten kävin lähikaupasta hakemassa ihan perus suolalla maustettuja sipsejä (merkki oli pirkka) ja kaadoin isohkoon kulhoon n. Puoli pussia siltä varalta että voisin epäonnistumisen jälkeen koittaa uudestaan. No sitä ei kuitenkaan tapahtunut joten tein toiselle puolelle pussista saman tempun vähän myöhemmin. Kun sipsit olivat kulhossa heitin päälle jalapeno- ja nagajauhetta (jalapenoa runsaalla kädellä koska maku on loistava ja nagaa sen verran että tulisuus oli kohdallaan. Sitten kulhoon jonkinlainen kansi joka pysyy hiukan paikallaan, jotta voi ravistaa mausteet sekaisin. Tosin jos on aikeissa katsoa kummistä- tai taru sormusten herrastatrilogian, niin kannattaa varmaan varata useampi pussi;) onko jollain jotain muita kokemuksia ite maustetuista sipseistä?
Live your life, don't just dream about it!

ChIlIDoG

Taffelin Kartanon perunalastut toimii myös hyvin. Aji Cristal jauhe sopii hyvin myös.

Klamypeikko

Pitääpi kokeilla. Kuuluu myös suosikkeihini;)
Live your life, don't just dream about it!

HSuomi

Ite ostan tavallisia sibsejä mutta dippikastikkeeseen ripottelen nagajauhetta sekaan.

Harmi että ei ole olemassa halpoja tulisia sipsejä. Ärsyttäviä noi hotheadz ja blairsin "näytepussit" ja maksaakin mielettömästi.

ChiliChillailija

Itsellä on tähän asti mennyt Blair's tuotteet ihan hyvin. Jossain vaiheessa voisi kyllä kokeilla jotakin omia variaatioita. Valkosipuli-Aji Cristal sipsit?
PÄIVÄKIRJANI 2013
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=11915.

CHILIBLOGINI Uusin blogikirjoitukseni on:
http://chillailijanchilit.blogspot.fi/2013/07/satoa-tulee.html

"jokainen meistä on joskus aloittelija, toiset loppuelämän" ~Hessi

ChIlIDoG

tai sit normi sipsit ja Blairin XXX salsa...joks oli omaan makuun turhan tulista. Kourallinen sipsejä tuolla salsalla ja 1/3 Litraa jäätelöä :D

pentele

Lainaus käyttäjältä: HSuomi - syyskuu 02, 2012, 20:34:30 ip
Harmi että ei ole olemassa halpoja tulisia sipsejä. Ärsyttäviä noi hotheadz ja blairsin "näytepussit" ja maksaakin mielettömästi.

Crusti croc:n inferno sipsit on ihan kohtalaisia poltteeltaan. Lidlistä löytyy sillointällöin n. 1e/pussi hintaan. (n. tuplaten isompi säkki kun blairs)

Toby

Lainaus käyttäjältä: pentele - syyskuu 08, 2012, 17:09:36 ip
Lainaus käyttäjältä: HSuomi - syyskuu 02, 2012, 20:34:30 ip
Harmi että ei ole olemassa halpoja tulisia sipsejä. Ärsyttäviä noi hotheadz ja blairsin "näytepussit" ja maksaakin mielettömästi.

Crusti croc:n inferno sipsit on ihan kohtalaisia poltteeltaan. Lidlistä löytyy sillointällöin n. 1e/pussi hintaan. (n. tuplaten isompi säkki kun blairs)

Totta. Jos ostaa ison pussin, se ei maistu miltään (eli on ehkä poltetta mutta maistuu joltain pippurigrillimausteelta)
Tai sitten löytyy hyviä sipsejä. On tulisuutta ja maistuukin hyvältä. Mutta sitten se pussi on prkl täytetty vaan puoleen väliin. >:( Se vain näyttää täydeltä pakkauskaasun takia... Ei voi missään nimessä olla iso pussi täynnä hyviä sipsejä. Se on jompi kumpi, mutta molempiin ei ole firmoilla varaa...
Huh huh! Heti kun alettiin puhua sipseistä niin alko jo tehä mieli... mutta mitäs ostat kun määrä korvaa laadun.
Hoidan & kasvatan chiliä apinan raivolla.

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Toby - syyskuu 18, 2012, 11:33:18 apMutta sitten se pussi on prkl täytetty vaan puoleen väliin. >:( Se vain näyttää täydeltä pakkauskaasun takia... Ei voi missään nimessä olla iso pussi täynnä hyviä sipsejä. Se on jompi kumpi, mutta molempiin ei ole firmoilla varaa...

Jos se pussi olisi aivan täynnä, ne sipsit jauhaantuisivat tuhannen paskaksi ja taas olisi chilifoorumin nihilistit älisemässä.

Sitäpaitsi kilohinnan mukaanhan niitä ostetaan, ei pakkauksen fyysisen koon.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Kalakukko

Kahvipakettien kohdalla ei onneksi samaa kitinää voi harrastaa, kun ovat 99% tiiliskiviä vakuumipakattuina.
Sipsipusseissa saadaan printtipintaa mainontaa varten suurilla pusseilla ja toisaalta varmasti auttaa tuohon murskaantumisen estämiseen. Jos olisivat pieniä tiiviitä pusseja, olisi vähemmän mainospintaa ja murentuneita sipsejä. Ainut etu olisi pienemmät logistiikkakustannukset.

Fredrik-flugarn

Seuraavaksi voidaan pähkäilä mistä löydetään ne niin sairaan samankokoiset perunat mistä pringlesit tehdään ;-)
Rehut ja revitetyt pelihousut, kasvatuspäiväkirja siis...
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=16281.0

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: Fredrik-flugarn - syyskuu 19, 2012, 13:49:45 ip
Seuraavaksi voidaan pähkäilä mistä löydetään ne niin sairaan samankokoiset perunat mistä pringlesit tehdään ;-)

Tai ilmiselvästi tuubin muotoiset munat, joilla saadaan tasakokoisia rinkuloita leipien päälle!

Mutta mistä saadaan niitä tomaattisiivuja, joissa on aina vain yksi leikkauspinta! Jossain kerätään "nahkaisia kantapaloja" ja ne lähetetään Teboil OY:lle jossa ne pannaan ylihintaisten sämpylöiden väliin.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

LupeKani

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 20, 2012, 10:18:35 ap
Lainaus käyttäjältä: Fredrik-flugarn - syyskuu 19, 2012, 13:49:45 ip
Seuraavaksi voidaan pähkäilä mistä löydetään ne niin sairaan samankokoiset perunat mistä pringlesit tehdään ;-)

Tai ilmiselvästi tuubin muotoiset munat, joilla saadaan tasakokoisia rinkuloita leipien päälle!

Mutta mistä saadaan niitä tomaattisiivuja, joissa on aina vain yksi leikkauspinta! Jossain kerätään "nahkaisia kantapaloja" ja ne lähetetään Teboil OY:lle jossa ne pannaan ylihintaisten sämpylöiden väliin.

offtopickia mutta kuitenkin...

-V-

ChIlIDoG

Onhan nuit toki suomassakin ..esim ABC käyttää

bläkkäri

Jep, ja aikanaan olivat työpaikan käyttämän tukun listoilla nimellä "hetivalmis pitkämuna" ;D.
Kait se tuotteen nimi sitten piti muuttaa jonkun EU:n siveellisyysdirektiivin vuoksi...

Off, WayOfftopick.

Mika73

Miten ihmeessä ne saa munan tungettua tuohon tuubiin...  ;D

Fredrik-flugarn

Tältä se pulu näyttää kun niitä vääntää
Rehut ja revitetyt pelihousut, kasvatuspäiväkirja siis...
http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=16281.0

Whili

Jossain ketjussa muistan lukeneeni kehuja Lidl:n wasabisipseistä, no eipä maistunut hyvälle meikäläisen suussa.
Olihan niissä jonkinlainen wasabin maku, mutta muuten nuo öylättiäkin ohuemmat lastut olivat hirvittävää sontaa.

Tämä sopisi paremmin tuonne: "Kyllä taas niin mieleni pahoitin" -ketjuun  >:(  mutta avaudutaan nyt tänne.
Nyt vaan pitää miettiä mitä teen kahdelle ja puolelle pussille..

-V-

Lainaus käyttäjältä: bläkkäri - syyskuu 21, 2012, 02:11:21 ap
"hetivalmis pitkämuna" ;D.

Muahaha.

EDIT: Nollapostaus tunnustettu...