Utelenpa tälläista kun en valmista topickia löytänyt...eli mitä-, minkälaista ja kuinka paljon kirjallisuutta harrastatte?

Omasta puolestani täytyy tunnustaa että kirjat ovat melkein jo paheeni. Kirjojen määrä on jossain 8 hyllymetrin paikkeilla ja joka on mielestäni vähän koska välissä oli useita vuosia etten ostanut kirjoja lainkaan- pari vuotta sitten päästin sisäisen shoppaajani taas irti ja tuloksena on tällä hetkellä n. 20 lukemista odottavaa kirjaa. Oma ongelmani on se, että olen liian kiinnostunut liian monista asioista ja kirjallisuuden tyyleistä verrattuna vapaa-aikaani etten yksinkertaisesti ehdi lukea kaikkea mitä haluaisin. Muutaman kuukauden ajan olen yrittänyt ratkaista tätä ongelmaa sillä etten yritä edes lukea ainoastaan yhtä kirjaa. Luen eri kirjaa riippuen vuorokauden ajasta ja ympäröivästä talon elämästä. Voi kuulostaa hölmöltä mutta toimii hyvin.

Tällä hetkellä keittiössä on kesken divarista löydetty "Lapin herkut"- Peräpohjolan ruokaperinnettä käsittelevä kirja...silmäilen tätä oikeastaan ruuanlaiton ja muksujen iltapalan aikoina. Iltapäiväkirjana (töiden jälkeen kun muksut on syötetty) on makuuhuoneessa Edgar Allan Poen kootut novellit. Ilta ja viikonloppukirjana on pari iltaa sitten aloitettu "Ja ihminen loi Jumalat"- uskontojen evoluutiota käsittelvä opus jota ei edes viitsi aloittaa ilman riittävää keskittymistä.

Nuorempana tuli ahmittua erityisesti fantasiakirjallisuutta - ja hyvä sellainen kolahtaa yhä. Samoin science fiction ja tietynlainen kieroutunut huumori mallia Adams tai Pratchett. Ihan oma lukunsa on Carlos Castanedan koko tuotanto, johon ei tunnu kyllästyvän koskaan. Loputtomasti niin jännitystä, hupia, ajateltavaa kuin jopa opittavaakin niissä. Sitten kiinnostaa aina luonto ja historia + kaikenlaiset mysteerit. Ja kansat & kulttuurit. Pari hyvää elämänkertaakin on luettu, mm. Tom Jones ja Carly Fiorina säväyttivät. Neil Gaiman on omassa luokassaan. Tällä hetkellä luen koko Pratchettin tuotantoa jälleen kerran putkeen - mikä aiheuttaa ajallisia haasteita, koska samalla koetan ehtiä kirjoittamaan omiakin tekeleitäni, eikä lukeminen ja kirjoittaminen oikein onnistu samanaikaisesti. :)

Myös itse luin paljon scifi ennen ja jälkeen armeijan. Scifin lukeminen tyssäsi käytännössä siihen etten enää löytänyt paikallisesta kirjastosta yhtään ainutta lukematonta aihepiirin opusta. Samoihin aikoihin luin myös paljon perinteistä kauhua ja vanhaakin kauhukirjallisuutta. Tältä sektorilta ehdoton ykkönen on edelleenkin Lovecratin Ctulhu teemat eri muodoissaan.

Kymmenkunta vuotta sitten luin Kurt Vonnegutin koko tuotannon noin neljässä viikossa. Vonnegut teki tällöin lähtemättömän vaikutuksen...joskus myöhemmin olen yrittänyt fiilistellä ja lukea Kurtin ajatuksia uudestaan, samaa kolahdusta ei enää kuulu ja aallotkin on paljon vaimeampia (eli parempi jättää se hyvien muistojen joukkoon ilman jälkilämmittelyjä). 

Viime vuosina maku on suuntautunut aikalailla historiaan kautta eri kirjallisuus tyylien. Keskiaikaa käsittelevää kirjallisuutta on tullut luettua paljon johtuen oikeastaan sen lievästä muodissa olemisesta- siitä kun julkaistaan kotimaista tai ammattitaitoisesti käännettynä ihan kiitettävästi materiaalia. Välillä tietysti uppoaa kevyempikin materiaali- Jussi Vareksen edesottamukset kun ovat verbaaliakrobatian taidonnäytteitä parhaimmasta päästä.

Itsellanikin taitaa olla kirjoja n. 10m, talla vuosituhannella olen ostanut vissiin <10kpl..
Scifi, fantasia on uponnut aina taysilla (kusti polkee seka porttin, tahtivaeltajan kuin spininkin). Dekkarit, joissa kiinnostus on painottunut christie, carr, freeman-crofts, hume -linjalle ja toisena paana on "rikos kannatta"-sarjaa joista ehdotonta karkea edustavat vachss, bunker ja westlake. Trillerit & toiminta, maclean, innes ja jopa clancy. Kauhuakin on hyllyssa, lovecraft, king, koonz..
Sitten on sekalainen kasa kaikennakoista.. Nakyypa tuolla olevan melkonen pino morgan kaneakin, vaikka yhden lahes taydellisen kokoelman kertaalleen myinkin..  ::)

Mulla on pakkomielteenä Outsiderin kirjat... sen lisäksi hyllystä löytyy sotahistoriaa, radio ja sähkötekniikkaa, Arto Paasilinnaa ja aikapaljon sekalaisia...

Kirjahyllystä löytyy scifiä, romaaneja, trillereitä, westerniä, sotakirjallisuutta, huumoria, historiaa, mytologiaa, filosofiaa ja fantasiaa.

Tällä hetkellä menossa on Gnostilaiset Evankeliumit. Myös John Lennonin elämäkerta on vielä lukematta. Scifistä Dan Simmons ja Reynolds ovat huippua, sotakirjallisuus on pääosin kotimaista (Paitsi Navaronen Tykit ja Navaronen Haukat), fantasian lajista hyllyssä on pakollinen Taru Sormusten Herrasta ja muuta perusfantasiaa, myös keittokirjoja löytyy, Alistair MacLeanin kirjat on loistavia vaikka toistavatkin itseään, Morgan Kane on lajinsa parasta, Juoppohullun Päiväkirjat löytyvät lähes kaikki, historiaa löytyy asiatekstinä ja osin fiktiivisinä romaaneina (Inkat, Keisari), filosofisempaan suuntaan ohjaavat mm. Platon ja Moore ja mytologiahan on vaan parasta!

On tullut luettua pienestä pitäen, paljon erilaisia kirjoja. Veikko Huovinen, Aaro Honka, Markus Kajo ja muutamat muut kotimaiset on lähellä sydäntä. Lisäksi nautin kovasti Pratchettin ja Neil Gaimanin teoksista, ja Lovecraft, Robert E. Howard ja Kingin Stephen on myös tuttuja. Fantasiakirjoista olen aina pitänyt, Tolkienia arvostan mutta kaikkein korkeimmalle jalustalle nosta George R.R. Martinin Tulen ja jään laulun. Ehdottomasti parhaita kirjoja mitä olen koskaan lukenut, ja olen sentään lukenut paljon. Varauksetta suosittelen, vaikka eivät välttämättä olekaan kaikkein helpoimpia kirjoja lukuisine henkilöhahmoineen ja poliittisine juonitteluineen. HBO on tekemässä tv-sarjaakin kirjoista, kieli pitkällä odottelen.

Meinasin aloittaa kirjakeskustelun, mutta onneksi selailin ja löysin tämänkin topicin.

Kirjoissa löytyy, nytkin on työn alla pieni pino. Alistair Macleanin "Tulvaportti", Sofi Oksasen "Puhdistus", P. G. Wodehousen "Pip-pip-sir" ja joku neljäs jonka nimeä en muista. Hyllymetrejä en osaa edes arvella, toistakymmentä metriä löytyy kirjahyllyn muodossa sitten on näitä pinoja siellä ja täällä.

Luen kirjoja aika laidasta laitaan, nyt viimeaikoina on uponnut aika tavalla fiktiota. Macleania ja Clive Cussleria. Charles Bukowskia löytyy suurinpiirtein koko suomennettu tuotanto runokirjoja lukuunottamatta. Niitäkin tosin yksi tai kaksi. Bukowskit luen yleensä kerran vuodessa läpi, ne kestävät mielestäni hyvin uudelleenlukemisen. Raymond Chandlerin dekkarit ovat myös ajattomia klassikoita.

Ennen tuli ravattua divareita läpi, nyt en enään viitsi kun en asu keskustassa. Lisäksi divareiden hinnat ovat karanneet käsistä. Kierrätyskeskuksesta lähinnä kirjoja ostelen, euro tai pari on mielestäni passelihinta puhkiluetusta dekkarista.

Mua harmittaa tavallaan se, että enää "ei ole aikaa" lukea... Kaikenlaiset kotitehtävät yliopistolta vievät aikaa ja lopun ajasta tulee istuttua koneella jotain pelatessa/katsoessa. Muutamia kirjoja tällä hetkellä odottaa lukemistaan. Jos yksi suosikkikirjailija pitäisi valita niin se voisi olla Vernor Vinge, jonka scifikirjat ovat jollakin tavalla realistisia ja ajatuksia herättäviä. Suosittelen kaikkia scifin ystäviä tutustumaan Vingen teoksiin, ainakin Linnunradan ääret ja Taivaan syvyydet löytyvät suomeksi, ja muutaman vuoden takainen Rainbow's End on loistava.

Ykkössijalle on ehdolla myös Helen DeWitt, jolta tosin olen lukenut vain yhden kirjan. Viimeinen samurai (jolla ei ole mitään tekemistä samannimisen elokuvan kanssa) ei noudata todellakaan kaikkia proosan oppeja, sillä teksi katkeaa välillä kesken lauseen ja jatkuu vasta parin sivun päästä, vuorosanat ovat tekstin seassa ja visuaalisesti teksti on muutenkin hyvin poikkeavaa. Minua katkot sun muut eivät juuri häirinneet, sillä kertomus kyllä vie mukanaan ja esim lainausmerkkien puutteeseen tottuu nopeasti.

Kirjoja on hyllyyn kertynyt jokunen metri, tosin viime aikoina on ostelu jäänyt aika vähälle. Nuorempana tuli käytettyä paljonkin kirjaston palveluja - ts. luettua paljon - mutta sitten opiskeluaikana harrastus jäi. Oikeastaan vasta kolmisen vuotta sitten löytyi harrastus uudestaan, samoihin aikoihin kun jätin digiboksin hankkimatta.

Nykyisellään on kirjastosta lainassa aina semmoinen rapiat toistakymmentä kirjaa, ja vaihtelevasti 1-5 kirjaa viikossa tulee luettua. Noita kirjoja on yleensä pari-kolme kesken yhtäaikaa. Maku vaihtelee ajoittain, mutta aika viihteellistä on luettavat nykyisin, kuten nuorempanakin.

Jäänyt kirjojen luku viimeaikoina vähemmälle. Lähinnä olen lukenut kalastus lehtiä.

Tänä vuonna olisi kyllä tarkoitus panostaa lukemiseen enemmän. Hyllyssä odottaisi lukemista Kingin mustatorni sarja, Alastair Reynoldsin kaksi viimeisintä. Philip K. Dickin kirjoja olis muutama lukematta. Robin Hobbin salamurhaaja setti pitäisi myös saada luettua. Ja satunnaisia muita kirjoja esim. Dan Brownia, Asimovia ja iäsyys projekti Rikos Ja Rangaistus.

Nuo kun saisi tänä vuonna luettua niin olisi hyvä. Kokoajan kuitenkin tulee hommattua lisää kirjoja vaikka vanhat on lukematta.

Äsken tuli luettua Dan Brownin Lost Symbol... On kyllä äijän paras, aika koukuttava ja ennen muuta ajatuksia herättävä. Siinä mielessä vieläkin "pahempi" kuin Da Vinci-jutut, etenkin jos sattuu olemaan sopivan avaramielinen (= hyväuskoinen) hörhö laillani. :)

Dan Brownin kirjat on kyllä sellaista pas**. Luin tuon Da Vinci koodin, muistaakseni vähän matkaa jotain toista kirjaa ja nyt viimeisempänä Dan Brownin Murtamattoman Linnakkeen. Voi fuuuuuuuuuuuuuxxxx sake mitä huttua. Itseasiassa se on sama kirja kuin Da Vinci Koodi, mitä nyt hahmot on erinimiset.

Dan Brownin Meteoriitti oli nyt sentään reilusti erilainen, mutta kuitenkin ennalta-arvattava.

Toinen vastaava kirjailija on tämä tämä....John Grisham. Luet ensin yhden kirjan. Vaikka Firman, sitten aloitat toisen kirjan, sovitaan vaikka Valamiehet, hetken luettuasi olet ymmälläsi. Kirjat ovat varmaan sekoittuneet. Kohta hoksaat olevasi kirjahyllyn edessä ja mietit, ovatko kansilehdet menneet sekaisin tai jotain. Mutta ei, sinua on kusetettu. Kyseessä on sama kirja. Ainoa joka poikkeaa noista kirjoista on Joulua Pakoon, mutta se nyt on jo ultimate-kakka-tasoa. Muutenkin tuntuu siltä, että Johnny-boy on lukenut liikaa korkeajännitystä. Korkkareissa asetelma on aina fiksu aliupseeri vastaan tyhmä upseeri. Tämä asetelma on ympätty lakimiesmaailmaan, jossa oikeamielinen - mutta pian köyhtyvä lakimies - on valmis uhratakseen kaiken Todellisen Oikeuden^tm esiinsaattamiseksi. Tottakai lopussa kiitos seisoo, sankari voittaa ja saa toki tehdä paskapalkalla surkeita hommia mutta ainakin kaikki tuumivat; "Hitto vie, tuossa on hyvä jätkä".

Michael Palmer on vähän samantyyppinen kirjailija, Palmer on kuitenkin kirurgi tai jotain muuta yhtä mageeta.

Dan Brown on siitä jännä kirjailija, että hän on samanaikaisesti aika kehno, että briljantti. Huomaan, etten itse esim. viitsi edes kiinnittää huomiota hänen henkilökuvauksiinsa (ohuita ja aika epäuskottavia). Juonta hän kyllä pyörittelee usein melkoisen vauhdikkaasti ja onnistuu välillä jopa yllättämään. Mutta se kova juttu noissa kirjoissa (etenkin tässä uusimmassa) on niiden synnyttämät kysymykset: "mitä, jos noin on oikeasti?"  Se on vastustamattoman koukuttavaa tietynlaiselle lukijalle, mutta (kuten toisaalla käydyssä aavekeskustelussa) jos lukija ajattelee ainoastaan "mitä hevonpaskaa!!", silloin ei jää paljon käteen...

Saakeli tuo oli hienosti sanottu. Kehno mutta briljantti!

Olen tuota myös pohtinut, että jos pystyy lukemaan kirjan ottamatta huomioon kohtia jossa kirjailija epäonnistuu, ei lopputulos ole huono. Yleensähän huono kirja on huono, sille ei voi mitään. Mutta Dan Brown kirjoittaa hyvin, mutta huonoja kirjoja.

Kuten joku sanoi Motörheadista, the best worst band in the world.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 14, 2010, 21:00:44 ip
Dan Brown on siitä jännä kirjailija, että hän on samanaikaisesti aika kehno, että briljantti. Huomaan, etten itse esim. viitsi edes kiinnittää huomiota hänen henkilökuvauksiinsa (ohuita ja aika epäuskottavia). Juonta hän kyllä pyörittelee usein melkoisen vauhdikkaasti ja onnistuu välillä jopa yllättämään.

Samaa mieltä Dan Brownista. Kerronta on todella sujuvaa, kirjat ovat sitä tyyppiä joka tulee luettua melko nopeassa tahdissa. Esimerkiksi tuo viimeisin taisi tulla luetuksi n. päivässä. ;D Ehkä tämä johtuu siitä, että tapahtumia vyörytetään "elokuvamaista" vauhtia ja tarina ei sisällä liikaa pohdintaa vaativaa ajatustyötä.

Tällä hetkellä kirjahyllystä löytyy enimmäkseen dekkareita ja kauhua. Stephen Kingin suomennetusta tuotannosta puuttuu pari, lisäks löytyy seuraavien kirjailijoiden tuotantoa:

Michael Connelly
Tess Gerritsen
Patricia Cornwell
James Patterson
Dean Koontz
Anna Jansson

Nuo vie suurimman osan hyllytilasta ja lisäks löytyy sitten yksittäisiä teoksia eri kirjailijoilta.

Tänään saapui New Delhistä lähetetty 600 sivuinen hieman A4-kokoa isompi kirja "Plants and people of Nepal" tekijä Narayan P. Manandhar. Teos käsittelee lähinnä Nepalin kasveja ja niiden hyötykäyttöä ruuan laitossa ja yrtteinä ja voin kertoa, että niitä kasveja on paljon!!
Chili-harrastaja tietysti hakee tietysti ensimmäiseksi kirjasta chilejä. Kirja ei tunne kuin Capsicum Annuumin lähinnä ruuansulatusta parantavana kasvina. Nepalilaiset käyttää sitä myös Marcha-kakun tekemiseen, missä yksi ainesosa taitaa olla vihreästä teestä tehty jauhe.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin Nepalissa chilistä käytettyjä nimiä on Linnaeuksen mukaan; Bhojpuri mirch, Chepang khursya,Danuwar khursani,Gurung khorsani,Lepcha saghakar,Limbu marchi,Magar khursani,Newari malta,Rai birosi,Sunwar du,Tamang marcha,Tharu mircha ja Tibetan tsi-tra-ka. :D

Lainaus käyttäjältä: Noseless - maaliskuu 14, 2010, 12:43:49 ip
Mua harmittaa tavallaan se, että enää "ei ole aikaa" lukea... Kaikenlaiset kotitehtävät yliopistolta vievät aikaa ja lopun ajasta tulee istuttua koneella jotain pelatessa/katsoessa. Muutamia kirjoja tällä hetkellä odottaa lukemistaan. Jos yksi suosikkikirjailija pitäisi valita niin se voisi olla Vernor Vinge, jonka scifikirjat ovat jollakin tavalla realistisia ja ajatuksia herättäviä. Suosittelen kaikkia scifin ystäviä tutustumaan Vingen teoksiin, ainakin Linnunradan ääret ja Taivaan syvyydet löytyvät suomeksi, ja muutaman vuoden takainen Rainbow's End on loistava.

Vinge on mietityttänyt minua jo pitkään. Palkittua bestseller SciFiä, Hyvin mielenkiintoista ja sujuvasti kirjoitettuakin (muuten: Linnunradan ääret on noista minusta parempi ;) ). Kirjat herättävät erään peruskysymyksen, johon itsekin kirjoittajana törmään: miten kuvailla esim. meille täysin vierasta elämänmuotoa, sen tavoitteita ja ajatuksia? Eilen hyvän ystäväni luona ihmettelimme porukalla mitä muuan älykäs kissatyttö mahtoi oikeasti ajatella jutellessaan (!) kanssamme. Sillä kyllähän hän ajatteli, aivan selvästi - ja pyrki ilmaisemaan ajatuksiaan! :)

Vingen alienit ovat ajatuksiltaan ja pyrkimyksiltään aika ihmismäisiä. Se tietysti helpottaa lukemista ja tunnesiteen muodostamista tarinan päähenkilöihin, mutta lukija väkisinkin välillä epäilee.

Tolkien kuvasi ehkä tämän "ongelman" kannalta huikeimman muukalaislajin: haltiat. Miten käytännössä lähes kuolemattomat olennot ajattelisivat? Miltä elämä ja maailma näyttäisi, jos voit odottaa eläväsi miltei loppumattomiin, siinä missä kaikki muu ympärilläsi syntyy, elää ja kuolee mitättömissä sykleissä? Tolkien itse ei yrittänytkään vastata tuohon kysymykseen kovin tarkasti. Ehkä viisasta. ;)

Kirjoitan itse tarinaa viimeisestä haltiasta, joka elää tänä aikanamme, muttei enää muista miksi. Vaikeinta ja kiintoisinta on mennä tuon haltian pään sisään, yrittäen ymmärtää tämän näkemää maailmaa. :)

Pakko mainita Daniel Suarez ja kirjat Daemon ja Freedom. Toista puolessa välissä, aika loistavaa tekstiä.

Itse luen mieluummin esim. jotain seikkailukirjallisuutta, mikä perustuu kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin.
Suomalaisista kirjailijoista on suosikkina Erik Munsterhjelm, joka on tehnyt useamman teoksen vaiheistaan elämästään suomesta amerikkaan muuton jälkeen. Kirjasarjan aloittaa kirja "kulkurina kaliforniaan" ja niitä seuraa ainakin "kanootilla ja koiravaljakolla" ja "kultakuumetta"-kirjat. Pari kuvitteellista poika-kirjaa Erik on myös tehnyt.
Toisin, kuin esim. Jack London, jonka kirjallisuus on täysin kuvitteellista Erik kertoo tosiasioita vaiheistaan junakulkurina idästä länsirannikolle ja myöhemmistä vaiheistaan kanadassa talvisessa verkkokalastuksessa, kullan etsinnässä ja turkismetsästyksessä. Mies meinasi mm. kuolla oltuaan talven yksin kanadan erämaissa ja lyötyään itseään kirveellä jalkaan, kunnes älysi pistää suolaa märkivään jalkaansa.
Hyllyyn on tullut keräiltyä monenlaisia tämän tapaisia kirjoja, mitä ei kuitenkaan ole saanut enää oikein luettua. Esim. Moottoripyörällä halki Afrikan tai polkupyörällä Intiaan, tutkimusretkiä väliamerikan tai amazonin viidakoissa jne.

Puffasinko tässä ketjussa tunnetun maailmankaikkeuden parasta kirjaa? Robert M. Pirsig - Zen ja moottoripyörän kunnossapito.

Nonnih! Nyt tuli sitten tilattua kirja "Duke`s Handbook of Medicinal plants of Latin America" sivuja 832.  :)
Niille jotka ihmettelee, miksi pistän rahojani näihin kirjoihin, niin kirjat saattaa olla myös sijoitus. ;)
Hyllystä löytyy myös atlas akvaariokaloista sivuja on 992. Yli 1000 sivuisiin opuksiin en ole vielä ehtinyt. ;D

Tuollaisen lukupommin jälkeen sitä tietää ilmeisen paljon akvaariokaloista?

Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - maaliskuu 28, 2010, 10:29:55 ap
Tuollaisen lukupommin jälkeen sitä tietää ilmeisen paljon akvaariokaloista?

Ei välttämättä. Onneksi harrastus hiipui aikanaan, kun siinäkin meinasi käydä niin, että noita akvaarioita olisi ostanut koko ajan vain lisää. Vähän niinkuin chilejä haluaa kokeilla koko ajan uudempia lajikkeita. Saas nähdä kasvaako seuraavaksi "pieni" yrttitarha meikäläisellä. :)

Viime aikoina on tullu lueskeltua George R. R. Martinin Tulen ja jään laulua. Koukuttavaa kamaa. Toka osa on nyt luvussa ja kaks seuraavaa odottaa jo hyllyssä.

Muita kovassa luvussa olleita kirjoja lähimmästä hyllystä:
Charles Bukowski: Pystyssä kaiken aikaa, Postitoimisto, Vanhan likaisen miehen juttuja
Jack Kerouac: Matkalla, Dharmapummit, Desolationin enkelit, Tuuliajolla Big Surissa
Donovan Leitch: Hurdy gurdy man
Juice Leskinen: Päivää, Siinäpä tärkeimmät
Pentti Linkola: Unelmat paremmasta maailmasta, Voisiko elämä voittaa
H. P. Lovecraft: Necronomicon (The best weird tales of H. P. Lovecraft)
Lauri Pakkala: Pikitie
R. A. Salvatore: Icewind dale-, Dark elf-, Legacy of the drow- ja Paths of darkness-sarjat
Alan Weisman: Maailma ilman meitä

Kirjojen lukua tulee harrastettua kausittain, vaikka joku sanoikin ettei kirjojen lukemista voi sanoa harrastukseksi. Sitä vain normaali-ihminen lukee kirjoja. Ikäänkuin ihmisyyden minimivaatimus. ;D

Nyt luettavana on Koneen ruhtinas, sattuneesta syystä... Varekset ovat kaikki luettu ja muista kotimaisista dekkareista tulee luettua mm. Seppo Jokista. Kotimaisista tuotantoa tulee luettua myös Tervolta, Hotakaiselta, Esko Valtaojalta, Kari Enqvistiltä ja Remekseltä. Wallanderit olen tainnut kahlata myös kaikki. Ulkomaiset englanninkielisten kirjojen kohdalla pyrin lukemaan ne alkuperäiskielellä. Lähihyllystä löytyy Bukowskia, Vonneguttia, Irvine Welshiä, J. D. Salinger, Robert Ludlumia ja Dan Brownia. Kirjoja on varmaan vajaa 10 hyllymetriä.

Yksi hauskimmistä kirjoistani on taivaan vanha "Krapula ja minä", jossa mm. selitetään kuinka vaaniva krapula on löydetty joskus syvimmästä viidakosta, eikä sittemmin ole enää ollut pelkkä myytti. ;D

Muutama kirja on kesken. Ehkä jo tänä iltana saatan jatkaa lukemista.

mm.

Neil Gaiman: Coraline. Kirja jota animaatioelokuva mukailee lähes täysin, muttei tyystin. Suosittelen kaikille iästä riippumatta lämpimästi sekä kirjaa, että elokuvaa. Perheen pienemmille saattaa olla turhankin pelottava satu.

Erlend Loe:Supernaiivi. Pätkä elämäänsä kyllästyneen nuoren mielen elämänvaiheesta. Kirja on tekstinäkin nimensä veroista luettavaa. Kirjan myös lukee kohtalaisen nopeasti,

Stephen King: Eksyneiden Jumala. Normaalisti en lue Kingiä, mutta tämä on hyvä. Tämän keskenjättämisestä on jo sen verran aikaa, että pitänee todennäköisesti lukea kirja uudelleen ihan alusta.


Pauline Reage: O:n Tarina. Vihjailevasti, joksenkin vanhoollisesti kirjoitettu sadomasokismiin liittyvä teos. Kirja ei mullistanut maailmaani, vaikka toisin pokkarin takakannessa väitetään. Tästä on tehty myös kaksi elokuvaa.

Kesken on myös kokonainen 12 - osainen sarja.  Tim LaHaye & Jerry B. Jenkins Viimeisten päivien vaellus, kertoo lopunajoista ja Jeesuksen ilmestymisestä. Ensimmäistä osaa en ole vieläkään saanut hankittua, vaikka joku täällä joskus sanoi mistä sitä vielä saa. Tästäkin on tehty elokuvia 3 kappaletta nimellä Left Behind.

Anne Rice: Vampyyrikronikat. Veren Vangit, Vampyyri Lestat, Kadotettujen kuningatar. Kahdesta tehty leffa, mutta kirjat vie voiton - kuten yleensä aina. Yleensä en ole kiinnostunut vampyyriaiheesta sen enempää, mutta tämä sarja kannattaa lukea. Tarina on mielenkiintoinen ja kaunis. E: Niin tosiaan tästä on kaksi ensimmäistä osaa luettuna, ja kolmas jäi kesken, joten siksi tämäkin kesken jääneiden listalla.

Angela Sommer-Bodenburgin Pikku Vampyyri - sarjaa tuli luettua ala - asteella. Tarkoitus kerätä koko sarja hyllyyn, lähinnä nostalgiamielessä. :D Näköjään uusiakin kirjoja julkaistu jopa 2000 luvulla. :o

Uusimpana aloitettu Cornelius Jakhelln: Jumalten Tuho. Valitettavasti vielä ei oel kirjasta mitään varsinaista sanottavaa, kun luettuja sivuja on vasta parisen kymmentä, kommentoin myöhemmin.

Ehkä seuraavaksi alan miettimään niitä, mitä on jo luettu, sekä niitä mitä pitäisi lukea.  ;D

-Morphiina

8.luokalla koulussa piti valita joku Rhodos aiheinen kirja ja jostain kumman syystä sinne oli sekaan joutunut Seppo Jokisen Komisaario koskinen ja taikashow.
Siitä se sit lähti tämä Dekkari riippuvuus hyllyssä löytyy kaikki Koskiset,Takamäet,Raidit Ja muut nykäsen kirjat. Elämänkertojakin tulee luettua.

Viime aikoina luettuja maininnan arvoisia kirjoja:

Charles "Chuck" Palahniuk: Fight club (tätä suosittelen kaikille), Tukehtuminen

Bret Easton Ellis: Amerikan psyko

Hubert Selby, Jr: Pääteasema Brooklyn

Hunter Stockton Thompson: Suuri hainmetsästys

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Irvine Welshin ja Charles Bukowskin tuotannot on luettu aika pitkälle.

Kirja-ja-viikko-tahdilla menty jo pitemmän aikaa. Tosin Duncan Kylen Jääkuilu oli niin koukuttava, että tempaisin sen neljässä illassa. Kirjoja on kaikkialla pinoissa. Hyllyyn ei mahdu enää!

Lainaus käyttäjältä: Naga Morphia - syyskuu 07, 2011, 00:28:01 ap
mm.

Neil Gaiman: Coraline. Kirja jota animaatioelokuva mukailee lähes täysin, muttei tyystin. Suosittelen kaikille iästä riippumatta lämpimästi sekä kirjaa, että elokuvaa. Perheen pienemmille saattaa olla turhankin pelottava satu.

Coraline oli kyllä hieno ja elokuvakin enimmäkseen onnistunut, mutta tuoreempi The Graveyard Book on monin verroin parempi. Onhan se pitempikin, ja selvästi vähän isommille kirjoitettu, mutta silti. Aika harva lasten- tai ehkä pikemminkin nuortenkirja nykyään alkaa "There was a hand in the darkness, and it held a knife..." ja ekan puolentoista sivun aikana tapahtuu kaksois- vai kolmoismurha... Kärsimättömänä odottelen milloin herra saisi ulos seuraavan pitkän romaanin, oli se sitten Journey to the West (joka taitaa olla kääntymässä etupäässä massiiviseksi kiinalaiseksi elokuvatuotannoksi) tai jotain muuta. Myös American Godsista tehtävää TV-sarjaa odotan jo kieli pitkällä.

Itselläni on lukeminenkin jäänyt yrittämisen jalkoihin ikävästi. Viimeksi sain broidilta lainattua Iain M. Banksin viimeisimmän Culture-romskun, Surface Detail. Helkkarin hieno sekin oli, miekkosen paras tuotos Algebraistin jälkeen, joskaan se ei Culture-settiä ollutkaan. Alastair Reynoldsin Ilmestysten Avaruus-sarjaa (Reynoldsin teosten suomennokset ylipäänsä ovat oikeasti todella hyviä) olen lukenut uusiksi kesän mittaan ja pakko on myöntää että todella loistokasta scifiä sekin setä kirjoittaa. Ja monipuolistakin kaiken lisäksi, perinteisemmän avaruusoopperan lisäksi löytyy mm. noir-henkistä dekkaria.

Lainaus käyttäjältä: mohla - syyskuu 06, 2011, 22:46:42 ip
Kirjojen lukua tulee harrastettua kausittain, vaikka joku sanoikin ettei kirjojen lukemista voi sanoa harrastukseksi. Sitä vain normaali-ihminen lukee kirjoja. Ikäänkuin ihmisyyden minimivaatimus. ;D

Tuo olikin muuten hyvin määritelty...ihmisyys meinaan  ;).

Jotain loman jälkeen luettua:
- Hal Duncan: Kaikkeuden kirja 1...2:n odottaa valmiiksi yöpöydällä. Pitkästä aikaa jotain uutta fantasiassa.
- Aravind Adigan: Valkoinen tiikeri. Tämä tuli luettua kahdessa päivässä. Omalla tavallaan järkyttävää luettavaa. Suosittelen.
- Desmond Morris: Alaston apina. Mielenkiintoinen lähestymistapa...kirjaa lukiessa itselle kuitenkin tulee mieleen se, että kuinka paljon mielipiteistä on harkittua huomionhakua. Ajat olivat  vuonna 1967 erit kuin nyt.
- Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi. Puolet luettuna. Osaan kirjan melkein ulkoa mutta aina uudestaan se tulee kuitenkin luettua. Paasilinnaa ajalta jolloin Paasilinna vielä loi oikeasti uutta eikä kopioinut vanhaa.

Lainaus käyttäjältä: Tepi - syyskuu 07, 2011, 13:22:59 ip

Lainaus käyttäjältä: mohla - syyskuu 06, 2011, 22:46:42 ip
Kirjojen lukua tulee harrastettua kausittain, vaikka joku sanoikin ettei kirjojen lukemista voi sanoa harrastukseksi. Sitä vain normaali-ihminen lukee kirjoja. Ikäänkuin ihmisyyden minimivaatimus. ;D

Tuo olikin muuten hyvin määritelty...ihmisyys meinaan  ;).

Jotain loman jälkeen luettua:
- Hal Duncan: Kaikkeuden kirja 1...2:n odottaa valmiiksi yöpöydällä. Pitkästä aikaa jotain uutta fantasiassa.

Onkos tuo Kaikkeuden kirja yhtä kuin Vellum ja Ink? On ollut lukuaikomuslistan kärjessä nyt jonkun aikaa. Ehkäpä uuden työn alettua sitä taas ehtisi, vai onkohan sittenkin pienten lasten viemää se lukuaika eikä yrityksen niinkään...

Luettua tulee todella paljon! mie oon kirjaholisti  ;D
Kirjailijoita mainitakseni:
Patricia Cornwell
Leena Lehtolainen
Elizabeth George

Eli aika rikosllispainotteista tuo lukeminen on.

Lainaus käyttäjältä: InkRose - syyskuu 07, 2011, 13:55:30 ip

Lainaus käyttäjältä: Tepi - syyskuu 07, 2011, 13:22:59 ip

Lainaus käyttäjältä: mohla - syyskuu 06, 2011, 22:46:42 ip
Kirjojen lukua tulee harrastettua kausittain, vaikka joku sanoikin ettei kirjojen lukemista voi sanoa harrastukseksi. Sitä vain normaali-ihminen lukee kirjoja. Ikäänkuin ihmisyyden minimivaatimus. ;D

Tuo olikin muuten hyvin määritelty...ihmisyys meinaan  ;).

Jotain loman jälkeen luettua:
- Hal Duncan: Kaikkeuden kirja 1...2:n odottaa valmiiksi yöpöydällä. Pitkästä aikaa jotain uutta fantasiassa.

Onkos tuo Kaikkeuden kirja yhtä kuin Vellum ja Ink? On ollut lukuaikomuslistan kärjessä nyt jonkun aikaa. Ehkäpä uuden työn alettua sitä taas ehtisi, vai onkohan sittenkin pienten lasten viemää se lukuaika eikä yrityksen niinkään...

Juurikin ne  :). Ainakaan Vellum ei ollut sieltä keveimmästä päästä...kirja kuitenkin palkitsee lukijansa.

Lainaus käyttäjältä: Tepi - syyskuu 07, 2011, 15:28:32 ip
Ainakaan Vellum ei ollut sieltä keveimmästä päästä...kirja kuitenkin palkitsee lukijansa.

Näin olen ymmärtänyt.

Jonkin verran olen Halin blogia lueskellut viimeisen vuoden aikana, ja ukolla on kyllä aivan järkyttävän syvällistä kirjallisuustieteellistä analyysia aina välillä meneillään. Toisinaan myös erittäin hienoja huomioita kirjallisuuden ja laajemminkin viihdeteollisuuden sosiaalipoliittisesta fakkiutuneisuudesta (mm. seksuaalisuus- ja rotuasioissa ainakin) sun muuta kevyttä ja mieltä ylentävää juttua. Pisti vaan näin ennakkoon jo vähän hirvittämään, että näinköhän pyyhkii humisten yli hilseen kirjansa. Kyllä se silti taitaa olla ostettava jossain välissä, vähän vaan mietityttää sekin, että pitäisikö ostaa suomennos vai alkukielinen laitos. Voittihan se suomennettunakin jonkun palkinnon vissiin, joten tuskin on kääntäjäkään juuri oikonut, toisaalta voi olla että englanniksi saattaa jäädä juttuja huomaamatta. Minkälainen maku sulla Tepi jäi suomennoksesta, vai luitko englanniksi?

Lainaus käyttäjältä: InkRose - syyskuu 07, 2011, 15:47:16 ip

Lainaus käyttäjältä: Tepi - syyskuu 07, 2011, 15:28:32 ip
Ainakaan Vellum ei ollut sieltä keveimmästä päästä...kirja kuitenkin palkitsee lukijansa.

Voittihan se suomennettunakin jonkun palkinnon vissiin, joten tuskin on kääntäjäkään juuri oikonut, toisaalta voi olla että englanniksi saattaa jäädä juttuja huomaamatta. Minkälainen maku sulla Tepi jäi suomennoksesta, vai luitko englanniksi?

Ei Suomennoksessa mitään vikaa mielestäni ollut...epäilen lisäksi oman kielitaitoni riittävyyttä tämän kirjan kohdalla alkuperäiskielellä. Kirjan lukeminen suomeksikin oli joinain iltoina hieman keskittymistä vaativaa...kirjassa on useita rinnakaisia tarinoita jotka kertovat toisistaan mutta silti sivuavat toisiaan, enempää en kerrokaan ;).

Lainaus käyttäjältä: ChiliPola - syyskuu 07, 2011, 10:39:15 ap
Hanki isompi hylly.  :D :D

Olkkariin ei mahdu enää isompaa kirjahyllyä!

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 08, 2011, 14:56:57 ip

Lainaus käyttäjältä: ChiliPola - syyskuu 07, 2011, 10:39:15 ap
Hanki isompi hylly.  :D :D

Olkkariin ei mahdu enää isompaa kirjahyllyä!

Laajenna taloa.

-Morphiina

Paras kirja minkä itse lukenut (luen tosi vähän) lienee Robert McLiam Wilson: Eureka Street Belfast. Toisaalta en edes muista mitä opuksessa tapahtui, mutta muistan että oli hyvä. Kingiä löytyy puolen metriä hyllystä ja jotain sekalaista pari m.

No okei.. Onhan paras kirja tietenkin taru sormusten herrasta :)

Lainaus käyttäjältä: Naga Morphia - syyskuu 08, 2011, 20:08:20 ip

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 08, 2011, 14:56:57 ip

Lainaus käyttäjältä: ChiliPola - syyskuu 07, 2011, 10:39:15 ap
Hanki isompi hylly.  :D :D

Olkkariin ei mahdu enää isompaa kirjahyllyä!

Laajenna taloa.

-Morphiina

Asun kerrostalossa! Voisinko mennä tylysti naapurin puolelle mittailemaan ja ilmoittamaan, että Casa di Räyhis laajenee muuten tänne teidän makkariin heti huomenna?  ;D

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 09, 2011, 09:50:25 ap

Lainaus käyttäjältä: Naga Morphia - syyskuu 08, 2011, 20:08:20 ip

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 08, 2011, 14:56:57 ip

Lainaus käyttäjältä: ChiliPola - syyskuu 07, 2011, 10:39:15 ap
Hanki isompi hylly.  :D :D

Olkkariin ei mahdu enää isompaa kirjahyllyä!

Laajenna taloa.

-Morphiina

Asun kerrostalossa! Voisinko mennä tylysti naapurin puolelle mittailemaan ja ilmoittamaan, että Casa di Räyhis laajenee muuten tänne teidän makkariin heti huomenna?  ;D

Painelet vaan naapuriin ja alat latomaan kirjoja niitten hyllyyn.

Täällä kirjoittelemassa pari päivän tauon jälkeen, mutta asiaan. En tiedä enää mitä lukisin. Prachettiä tuli taannoin luettua, mutta on mulle liian aikaavieviä, koska 1. En ehi lukeemaan hölkäsen pöläystä, vapaa-aikani on tosi pieni muitten harrastusten takia. 2.Mielenkiinto lopahtaa kaikissa kirjoissa yleensä kesken kirjan lukemisen.

Voisitteko auttaa löytämään oikean kirjan. Pidän kauhukirjoista yli kaiken, urheilu tulee seuraavana ja sitten muut.
;D

Jos Pratchetin parissa kyllästyy, lienee koko jamppa jo menetetty tapaus... ;D

Itse en kauhusta hirmusti pidä, en elokuvissa enkä kirjoissakaan. Jeff Longin Vuosi Nolla on varmaan ainoa omasta hyllystä löytyvä, jonka voisi kauhuksikin luokitella. Hyvin dystooppinen lähitulevaisuustarina. Nick Caven Kun aasintamma näki Herran enkelin oli raadollisuudessaan niin vastenmielinen etten päässyt paria lukua pitemmälle. Pitäisi ehkä joskus koittaa uudestaan, siitä on kuitenkin liki kymmenen vuotta kun viimeksi sitä luin. Itselleni parhaiten uppoaa, kuten aiemmin taisin sanoakin, SF/F-suunnan hömpötykset, olkoonkin että lukeminen ylipäänsä on kyllä todella mukavaa. Kesällä kun ei muuten tahtonut ehtiä, otin tavaksi lukea aina koiran aamu- ja iltalenkeillä, sai sentään suunnilleen tunnin päivässä tavattua mm. sitä viimeisintä Banksia.

Jeff Longin Helvetin piriit oli kova paukku aikoinaan. Se taisi olla ihan omaa lajityyppiään, ei oikein istunut mihinkään genreen.

Vate on varmaan lukenut jo kaikki Stephen Kingit? Kauhun Vuodenajat-sarjasta löytyy neljä novellikokoelmaa, eli lyhyempiä stooreja. Suurin osa on aika hyviä ja suorastaan pelottavia. Kirjasarjaa on lisäksi aikoinaan painettu aivan sikana, eli niitä löytää joka divarista pilkkahinnalla.

Dean Koontz on myös aika kiva kauhukirjailija. Köyhänmiehen Kingiksikin haukuttu! :D  Koontzin "Aaveet" oli aika tiukka pläjäys, luin sen joskus sekä suomeksi, että englanniksi. Aiheesta tehty leffa oli aivan syvältä.

Jos lievästi amerikkalainen toimintaseikkailu putoaa niin sitten suosittelen Clive Cussleria, siinä miehet ovat rohkeita ja naiset kauniita. Kirjallista scheissea kuten Dostista ahmiva rouvani sanoo, mutta viihteenä aivan loistavaa!

Sitten on tietenkin joka hämyluolan hyllystä löytyvät kuriositeetit; Alistair MacLean, Duncan Kyle ja Desmond Bagley. Joskus tammikuussa kun katsoo ikkunasta läpitunkematonta pimeyttä, miinus kaksikymmentä ja rapiat, pakkaslumi kieppuu paikoilleen jäätyneiden oravien ohi, pitää lempinojatuoliin vetäytyä viskipullo kainalossa ja maissipiippu hampaissa ja pinota lattialle ainakin seuraavat teokset.

Maclean: Karhusaari
Kyle: Jääkalterit
Maclean: Jääasema Zebra
Kyle: Jääkuilu
Maclean: Saattue Murmanskiin

Ja mieluiten tuossa järjestyksessä. Jos meriaiheet kiehtovat, niin voin lämpimästi suositella Patrick O'Briania. Nuorelle miehelle ehkä vähän turhan pikkutarkkaa, mutta jokatapauksessa erittäin hyvää tekstiä. Lisäksi parin kirjan jälkeen osaat sujuvasti nimetä purjelaivan eri osat ja komponentit. Elokuva Kuninkaan mies: maailman laidalla (http://fi.wikipedia.org/wiki/Master_and_Commander:_Maailman_laidalla), pääosassa Russel Crowe, perustuu Patrick O'Brianin kirjoihin.

Isäni oli n.14 vuotiaana sannut Kingin "Hohto". Luin van 3 sivua, kunnes silmäni olivat ihan rikki ja nukahdin lattialle. Isä siinä sitten herätteli minua 15 minutin torkunnan jälkeen. Prachetta olen luken 2 kirjaa puoleen väliin, sitten tyssää. Joten kauhupokkareita etsikellään. Voisin kokeilla noita pienenmpiä teoksia...

Nyt Hohto takaisin kouraan. Siitä ei kirja parene!

Kaveri kävi justiinsa naureskelemassa lainakirjavalikoimalleni:

- Päihderiippuvuudesta elämähallintaan
- Moniääniset, näkökulmia äänien kuulemiseen
- Intohimosta rikokseen
- Eroon viinasta
- Selviämistarina, alkoholismi
- Irti psykopaatin otteesta
- Unileipää, kuolonvettä, spiidiä
- Käytännön mielenterveystyö
- Lääkkeet mielen hoidossa
- Mieli keinussa, bipolaarihäiriöstä
- Jne.

Ammatillisuus nääs! Muutenkin tulee kyllä luettua aika paljon, jokseenkin laidasta laitaan. Tällä hetkellä taitaa olla kesken nelisen kirjaa + kaikki opiskeluun liittyvät.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 10, 2011, 10:45:26 ap
Nyt Hohto takaisin kouraan. Siitä ei kirja parene!

Käskystä! On monen mielestä Kingin parhaimmamista teoksista. Vai pitäisikö lainata "SE" ???

Näköjään minoon NIIN vanha... Kauhu ja scifi ei ole uponnut oikeastaan koskaan. Suuren vaikutuksen teki aikoinaan Gabriel Garcia Marguezin Sadan vuoden yksinäisyys, jonka olenkin lukenut moneen kertaan. Dekkarit uppoaa, viimeksi Nero Wolfeja ja on Vareksiakin luettu, osin tuttujen tapahtumapaikkojen vuoksi.

Ja nyt luen nuorimmaiselle iltasaduiksi ties kuinka monetta kertaa Jukka Parkkisen Karhukirjeitä-kirjoja. Niitä on mukava lukea kun tekstistä löytyy lasten tason lisäksi puhtaasti aikuisillekin sijoitettuja koukkuja.   

Itsellä tällä hetkellä menossa Michael Connelly: Runoilija(luettu aiemmin, mutta muistin virkistykseksi) ja heti perään olisi tarkoitus lukea Saalistaja(Runoilijan jatko-osa).
Myöhemmin listassa on parin vuoden aikana lahjoiksi saadut David Baldacci: Sekuntipeliä, Steve Berry: Kolmas Salaisuus, Henning Mankell: Kennedyn Aivot, sekä jo aiemmin luettu ja jännittäväksi todettu Sharon Sala: Kun enkelit itkevät.

Lainaus käyttäjältä: Kaisuli-Haisuli - syyskuu 10, 2011, 16:02:47 ip
Kaveri kävi justiinsa naureskelemassa lainakirjavalikoimalleni:

- Päihderiippuvuudesta elämähallintaan
- Moniääniset, näkökulmia äänien kuulemiseen
- Intohimosta rikokseen
- Eroon viinasta
- Selviämistarina, alkoholismi
- Irti psykopaatin otteesta
- Unileipää, kuolonvettä, spiidiä
- Käytännön mielenterveystyö
- Lääkkeet mielen hoidossa
- Mieli keinussa, bipolaarihäiriöstä
- Jne.

Onkos se Riku ihan ok?

;) ;)

Lainaus käyttäjältä: Janne - syyskuu 10, 2011, 20:11:24 ip

Onkos se Riku ihan ok?

;) ;)

Joku pakkomielle veitsiin, pilkkomiseen ja savustamiseen sillä ainakin on, sanotaan alustavaksi diagnoosiksi vaikka pakko-oireinen persoonallisuushäiriö  ;)

Lainaus käyttäjältä: Vate - syyskuu 10, 2011, 18:15:19 ip

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 10, 2011, 10:45:26 ap
Nyt Hohto takaisin kouraan. Siitä ei kirja parene!

Käskystä! On monen mielestä Kingin parhaimmamista teoksista. Vai pitäisikö lainata "SE" ???

Molemmat on helkkarin hyviä. Hohto ehkä uppoaa meikäläiseen vielä paremmin. Mutta jos nuorella miehellä piisaa kiireitä, niin silloin Kauhun vuodenajat toimivat kuin isohirvi. Jollain niistä on sellainen stoori kuin "Usva", se on aivan paskat housuun-kamaa.

Jos sotakirjallisuus uppoaa, niin erittäin autenttinen Vietnam-kuvaus on Gustav Hasfordin "Short timers", suomennettuna muistaakseni "Metallivaippa", aivan järkyttävän hyvä kirja.

Scifipuolelta suosittelen ehdottomasti Harry Harrisonin Bil - linnuradan sankari-sarjaa. Harrisonin "Tilaa, tilaa!" on jo liki scifikauhua kaikessa dystooppisuudessaan.

Scifikirjojen kruunamaton kunkku on kuitenkin Strugatski-poikien Stalker.

Ai niin, meinasin unohtaa uusimman kirjaostokseni. Hain pari viikkoa sitten paikallisesta kirjakaupasta Ville Tietäväisen Näkymättömät Kädet. On sarjakuvakirja, mutta vaikuttavuudessaan ja komeudessaan aivan mahtava teos. Suosittelen vilpittömästi. Toinen painos jo menossa.

Leffat ja tv-sarjat perustuu usein kirjoihin, joten jos ei keksi luettavaa niin kannattaa miettiä hyviä elokuvia/sarjoja ja tsekata löytyykö samannimistä kirjaa. Saattaa löytyä ihan helmiä.

Huono puoli tässä tietenkin on jo valmiiksi tuttu juoni ja lopun kliimaksit saattavat jäädä hieman vajaiksi.

Jeff Longia komppaan itsekin. Helvetin piirit on omasta mielestäni suoranainen mestariteos, sitä lukiessani sain vuosien tauon jälkeen saman kylmän hien tunteen..saman kuin joskus esim. Kingin Hohtoa lukiessa. Helvetin sydän, Helvetin piirien jatko- oli kyllä lievä pettymys...tuntui jotenkin väkisin väännetyltä stoorilta. Vuosi nolla oli ihan hyvä, paljon  muuta siitä ei itselläni ole sanottavaa.

Luin juuri kirjan- Armas J Pulla "Jees, Romulus, ei Remulus!" sanoi vääpeli Ryhmy, vuodelta 1957. Nyt luen Karl Mayn kirjaa "Hopeajärven aarre", vuodelta 1949. Pakko alkaa lukemaan välillä näitä keräämiäni kirjoja. :)
Räyhäkäs mainitsi tuossa Dean Koontzin. Itsekin lukenut yhden kirjan ja pidin ihan kelpo kirjailijana. Suosikki-kirjailijoita aikoinaan oli Desmond Bagley, juuri sen takia, että kun kerran aloitti lukea kirjaa, niin oli melkein pakko lukea kirja aina loppuun melkein samantien. Andien vangit ja Vivero varmaan suosikit tältä kirjailijalta.

Jeff Longin Helvetin Piirit on kyllä hyvä, se löytyy omasta hyllystä. Douglas Adamsin Käsikirja Linnunradan liftareille...
Tolkienin koko keskimaa tuotanto on vuosittain lukulistalla, C.S. Lewis. Markus Kajon kirjat, Tietokirjallisuus (tyyliin; Viljelykasvien nimistö)
Umberto Econ tuotanto on loistavaa. Eräs kaveri pitää divaria, joten sitä täytyy myös kannattaa.
Eli intohimoni on kierrellä divareita, kirjastojen poistomyyntejä ja kirpputoreja. Niissä tekee aina jotain löytöjä.
Viimeksi meille tuli 3 pahvilaatikollista vanhoja kirjoja naapurin vanhan sotaveteraanin jäämistöstä. Sieltä löytyi 1 laatikollinen mielenkiintoista kamaa.

Lainaus käyttäjältä: Masa.T - syyskuu 13, 2011, 22:08:57 ip
Räyhäkäs mainitsi tuossa Dean Koontzin. Itsekin lukenut yhden kirjan ja pidin ihan kelpo kirjailijana.

Dean Koontzin Pako tuli luettua loppuun eilen illalla.
Ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, vaikka saatan lukea häneltä lisääkin, jos sopivasti eteen sattuu. Ruotsalaiset ja norjalaiset tiiliskividekkarit ovat taattua tavaraa minulle moneltakin eri kirjailijalta kuten GW Persson, Stieg Larsson, Åke Edwardson, Arne Dahl, Åsa Larsson, Henning Mankell, Jo Nesbo,  Anne Holt, ranskalainen Fred Vargas ja jenkki Tess Gerritsen.

Nuo löytyvät siis dekkariosastolta kirjastossa kuten tamperelainen Seppo Jokinen. Myös Taavi Soininvaara ja Risto Isomäki ovat tehneet nautittavia kirjoja viime vuosina. Muut kirjallisuudenlajit jääkööt nyt mainitsematta. Nimiä on tuossakin jo aivan liikaa. Monelta noista olen lukenut koko tuotannon.

Tuo vanhojen kirjojen keräileminen on minulle pahe, mikä ei onneksi vielä ole riistäytynyt käsistä. Eniten harmittaa, kun kadotin mystisesti suomalaisen ameriikan matkaajan Erik Munsterhjelmin tosielämään perustuvan kirjasarjan. Siinä tuli aika paljon tietoa suomalaissiirtolaisen elämästä aikoinaan junapummina läpi amerikan mantereen ja kalifornian kautta Kanadaan turkismetsästäjäksi ja kullan etsijäksi. Pitää ehkä vaan kerätä sarja uudestaan. Englannin kielisenä löytyy varmaan vielä lisää kirjoja, mitä ei ole suomennettu.

Noita Kalmin matkapäiväkirjoja kun jostain saisi käsiinsä, niin oltaisi jännän äärellä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pehr_Kalm

Lainaus käyttäjältä: Noseless - maaliskuu 14, 2010, 12:43:49 ipKaikenlaiset kotitehtävät yliopistolta vievät aikaa

Näin oli mullakin vielä ennen kesää. Mutta juhuu... Vihdoinkin sain laput ulos yliopistolta ja tänä kesänä taas pitkästä aikaa oli kerrankin hyvä omatunto lukiessa jotain muuta kuin tieteellisiä opuksia. Nyt vain sitten syksyä kohti sohvan nurkkaan käpertyneenä ja pino kirjoja kirjastosta lainaan!

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - syyskuu 13, 2011, 22:44:08 ip

Lainaus käyttäjältä: Masa.T - syyskuu 13, 2011, 22:08:57 ip
Räyhäkäs mainitsi tuossa Dean Koontzin. Itsekin lukenut yhden kirjan ja pidin ihan kelpo kirjailijana.

Dean Koontzin Pako tuli luettua loppuun eilen illalla.
Ei tehnyt lähtemätöntä vaikutusta, vaikka saatan lukea häneltä lisääkin, jos sopivasti eteen sattuu. Ruotsalaiset ja norjalaiset tiiliskividekkarit ovat taattua tavaraa minulle moneltakin eri kirjailijalta kuten GW Persson, Stieg Larsson, Åke Edwardson, Arne Dahl, Åsa Larsson, Henning Mankell, Jo Nesbo,  Anne Holt, ranskalainen Fred Vargas ja jenkki Tess Gerritsen.

Dean Koontzin ongelma on sangen vaihteleva taso, itse olin lukenut kyseisen kirjailijan koko suomennetun tuotannon noin vuoteen 2002 asti. Sittemmin suomeksi on tainnut ilmestyä vain näitä sarjakirjoja, eli samat päähenkilöt seikkailevat useammassa tarinassa. Jään kahleissa on erittäin hyvä esimerkki kirjailijan tyylistä poikkeavasta, mutta silti hyvästä kirjasta. Noh, kieli on paikoitellen kehnoa ja tarinaa selkeästi ohjaa kustantajan halu miellyttää toiminnannälkäistä pokkarinlukijaa, mutta pari loistavaa kappaletta pelastavat kirjan!

Stieg Larsson on myöskin metka tapaus. Kirjasarja on erittäin koukuttava. Henning Mankelleitakin taitaa olla pari hyllyssä, Wallanderit on aika mainioita tapauksia. Hahmojen kuvaus ja elävöittäminen on aivan omaa luokkaansa, olen jopa joutunut spotifystä kuuntelemaan Jussi Björlingiä päästäkseni "enemmän" Kurtin pään sisään. Oma dekkarisuosikkini on kuitenkin Rex Stoutin Nero Wolfe-sarja joka ei päästä lukijaansa helpolla, ts. pakko lukea useampi kirja jos meinaa jotain ymmärtääkin..

Vaimoni sai Tess Gerritsenin kirjan Syytön lahjaksi viime jouluna, lukaisin sen ennen uuttavuotta. Ensimmäiset 50 sivua jaksoin lukea ajatuksen kanssa, mutta sitten takaraivossa alkoi soimaan "Amerikkalaista paskaa" ja tempaisin loppukirjan alle tuntiin, tarina kulki juuri kuten olin arvannut ja oli kerronnaltaan kovin köykäinen. Kirjan kannessa oli sitaatti Stephen Kingiltä; "Tess Gerritsenin kirjat ovat välttämättömyys kotonani", ainoa asia joka itseassa sai minut tarttumaan moiseen opukseen. Tuota sitaattia kun pohti, vähän sen jälkeen kun kirja oli lentänyt kaaressa roskikseen, niin oli harvinaisen kusetettu olo.

Osaako Vaari neuvoa parempien Gerritsenien pariin?

Hain muuten lainastosta Burroughsin Alastoman Lounaan, samalla ostin pari muutakin kirjaa. Lukemattomien kirjojen pino kasvoi taas ripauksen verran. (Gregory Corsoakin olisi ollut, mutta lainaston remontin jälkeen edelleen muuttolaatikoissa!)

No enpä ole tuota Syytöntä lukenut ja taitaa olla, että laatu on huonontunut nykyaikaan päin tullessa, tai sitten minä vain olen tottunut noihin jo liikaakin.

Kirurgi tai Luutarha voisivat olla sopivia tutustumiskohteita.

Viimevuosina on tullut luettua aika vähän mitään, päättötyön kirjoittamisen jälkeen lukeminen jäi.. :-\

Viimeksi olen kuitenkin tainnut lukea Juha Vuorisen tuotantoa. ( Nämä siis olen saanut luettua kokonaan loppuun )

Instrumenttien soittaminen verottaa kyllä aikaa hyvin paljon muilta harrastuksilta, kuten lukemiselta. Nyt ole _yrittänyt_ löytää aikaa. Hyllyllä on edelleen rivi kirjoja odottamassa lukijaansa. Mm. Carlos Castanedan teoksia, Lemmyn, Mötley Crüen ja Metallican kirjat, ja muutama muu.

-Morphiina

Lainaus käyttäjältä: Naga Morphia - syyskuu 15, 2011, 02:07:01 ap
Viimeksi olen kuitenkin tainnut lukea Juha Vuorisen tuotantoa.

Täällä puhutaan hei kirjailijoista...

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 15, 2011, 09:44:30 ap

Lainaus käyttäjältä: Naga Morphia - syyskuu 15, 2011, 02:07:01 ap
Viimeksi olen kuitenkin tainnut lukea Juha Vuorisen tuotantoa.

Täällä puhutaan hei kirjailijoista...

Täällä puhutaan KIRJOISTA  ;D

Vuorisen tuotanto on aivan mahtavaa. Kannattaisi Räyhämielenkin tutustua Kristianin kasvukipuihin ja Händi & Käpperssin seikkailuihin  8)

Nyt on menossa KIRJAILIJA Kallle Isokallion uusin.

Jos jonain päivänä saan sijoitettua haaveilemani kirjahyllyn vessaan, sijoitan koko Vuorisen tuotannon sen alimmalle hyllylle...en luettavaksi, ihan vain siltä varalta että vessapaperi sattuu loppumaan.

Olen yrittänyt lukea Vuorista kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla yritys loppui kolmanteen sivuun, toisella viidenteen...olenkin tunnetusti tylsä ja typerä. Toisaalta asetan lukemalleni kirjallisuudelle muitakin kriteerejä kuin pelkän naurattamisen tai sen yrittämisen. Kaikki kunnia kuitenkin kirjoittajalle, harva Suomalainen kirjoittajayltää vastaaviin myyntilukuihin.

Jos ruvetaan miettimään niin jokaisellahan saa olla mielipide. Miksei kirjan tekstille saa nauraa? Itse en osaa sanoa onko noi maailmankuulujen kirjailijoiden tuotokset sen kummempia kuin Vuorisenkaan teokset, ainakin vatsalihakset saivat Juoppohullun seikkailuja lukiessa hyvän treenin ja naapurit menettivät hermonsa kun nauroin niin helvetisti. Ei varmasti ole hyvä tuollainen, jos ei kirjoiteta maailmanluokan tyyliin erittäin täydellisesti kulkevaa ja järjettömän hyvällä juonella, erittäin hyvien ihmiskuvausten kanssa kriitikoiden ylistämää kirjaa. Tuntuu, ettei joillakin voi olla muita mahdollisuuksia kuin katsoa top-100 listaa kirjoissa, "kun ne on kriitikoidenkin mielestä niin helevetin hyviä". Osa niistä on, mutta mielipide kysymys. Nyt voisin lukaista kuitenkin jotain "oikeata kirjallisuutta" kuten jotkut sanovat ja aukaisen Michael Connellyn Saalistajan.

Lainaus käyttäjältä: Whili - syyskuu 15, 2011, 18:22:24 ip
Täällä puhutaan KIRJOISTA  ;D

Vuorisen tuotanto on aivan mahtavaa. Kannattaisi Räyhämielenkin tutustua Kristianin kasvukipuihin ja Händi & Käpperssin seikkailuihin  8)

Nimenomaan, suosittelen kaikille ainakin YHDEN kirjan lukemista Vuoriselta. Sen jälkeen voi sitten päättää haluaako tätä lisää. Kyllä muhun ainakin toimii tollanen välillä överinkin puolelle vedetty teksti.

-Morphia

Olen lukenut lähes kaikki Juha Vuorisen kirjat (ja juoppohullu-sarja löytyy kirjastosta). Hauskaa tekstiähän niissä on, välillä saa nauraa vedet silmissä.

Mutta kirjallisuuden kanssa niillä on yhtä paljon tekemistä kuin seiskalla ja Aku Ankalla.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 16, 2011, 14:52:54 ip
Olen lukenut lähes kaikki Juha Vuorisen kirjat (ja juoppohullu-sarja löytyy kirjastosta). Hauskaa tekstiähän niissä on, välillä saa nauraa vedet silmissä.

Mutta kirjallisuuden kanssa niillä on yhtä paljon tekemistä kuin seiskalla ja Aku Ankalla.

Mitenkäs Bukowski? Lasketaanko kirjallisuudeksi?

Lainaus käyttäjältä: El Borracho - syyskuu 16, 2011, 16:15:14 ip

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 16, 2011, 14:52:54 ip
Olen lukenut lähes kaikki Juha Vuorisen kirjat (ja juoppohullu-sarja löytyy kirjastosta). Hauskaa tekstiähän niissä on, välillä saa nauraa vedet silmissä.

Mutta kirjallisuuden kanssa niillä on yhtä paljon tekemistä kuin seiskalla ja Aku Ankalla.

Mitenkäs Bukowski? Lasketaanko kirjallisuudeksi?

Ehdottomasti !!

Dan Simmons, Ian Banks, Frank Herbet, Stanislaw Lem, Arthur C. Clarke, Sven Hassel, Philip K. Dick, Alastair, Neil Gaiman, King ja Hemingway.

Näiltä kirjailijoilta mitä kirjoja olen lukenut(monelta koko tuotannon), niin ei ole yhtään huonoa kirjaa tullut vastaan. Täyttä rautaa!!

Lainaus käyttäjältä: El Borracho - syyskuu 16, 2011, 16:15:14 ip
Mitenkäs Bukowski? Lasketaanko kirjallisuudeksi?

Vitsailetko? Tottakai! 2003-2005 luin pelkästään Bukowskia, aloitin alusta kun pääsin tuotannon loppuun.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 18, 2011, 11:56:57 ap

Lainaus käyttäjältä: El Borracho - syyskuu 16, 2011, 16:15:14 ip
Mitenkäs Bukowski? Lasketaanko kirjallisuudeksi?

Vitsailetko? Tottakai! 2003-2005 luin pelkästään Bukowskia, aloitin alusta kun pääsin tuotannon loppuun.

No olen itsekin aika monta läpi selannut, varmaan lähes koko suomennetun tuotannon runot poislaskien, niitä yritin, mutten jaksanut.
Muistelen vaan lukeneeni että Vuorinen olisi ottanut vaikutteita Fante nuoremmasta, joka sai vaikutteita Bukowskilta, joka sai vaikutteensa Fante vanhemmalta. Meni monimutkaiseksi, mutta, Vuoriset on ihan mukavaa luettavaa, joskaan eivät Bukowskille pärjää.

Eikös Bukowskiakin alunperin julkaistu lähinnä pornolehdissä?

E:Bukowski muuten toistaa itseään melko paljon. Samat tarinat monessa kirjassa...

Samat tarinat monessa kokoelmassa. Bukowskin runokirjat ovat ehkä sitä antia.

Bukowski ja Rimbaud kolahtivat koviten. John Keatsin Hyperion on aika mielenkiintoinen, pituutta parisataa sivua!

Unohtamatta Poea ja Yrjö Jylhää.

Nuorempana ei tullut kauheasti luettua, oikeastaan en tykännyt kirjoista kunnes aloin lukemaan monia musiikkiaiheisia (elämäkertoja ja bändikirjoja ja vastaavia) kirjoja.

Nyt otin sitten viime vuoden loppuna tavoitteeksi, että kirja per kuukausi aion lukea ja olenkin innostunut hyvin. Kiikarissa on ja on ollut niin klassikoita kuin kaikkea kiinnostavaa ihan maan ja taivaan väliltä. Kirja/kk suunnitelma onkin edennyt paremmin kuin osasin odottaa, ja tuleekin luettua 2-3 kirjaa kuukaudessa. Tämän vuoden puolella on tullut luettua niin Jolon saaren panttivankikriisistä ja Dalai Laman muistelmista sekä Tiibetin kuolleiden kirjasta ihan Hemingwayhin ja Hunter S. Thompsoniin asti. Sain myös kesällä vihdoinkin luetuksi hyllyssä pitkään odottaneen Ian Carrin kirjoittaman Miles Davis teoksen. Nyt on menossa Stieg Larssonia ja pöydällä on odottamassa Suomipunkin historiikkia ja listalta löytyy paljon mielenkiintoisia kirjoja jotka pitää lukea. Aina jos verot viiksettää, on hyvä muistaa miten loistava asia kirjasto on!

Bukowski on vissiin tutustumisen arvoinen, ei vaan oikeen tiedä mistä lähteä liikkeelle.

Lainaus käyttäjältä: Wahi - syyskuu 20, 2011, 21:04:12 ip
....Tämän vuoden puolella on tullut luettua...Hunter S. Thompsoniin asti....Bukowski on vissiin tutustumisen arvoinen, ei vaan oikeen tiedä mistä lähteä liikkeelle.

Bukowskilta pidin kirjasta Postitoimisto. Itse aloitin sillä. Hunter S.Thompsonilta olen lukenut sekä Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, että Helvetin Enkelit, jonka myös omistan. Jälkimäisestä pidin itse enemmän. Päihdehuuruisessa kirjallisuudessa kun liikutaan, mielestäni Ken Keseyn Yksi lensi yli käenpesän on yksi parhaista kirjoista mitä olen lukenut. Kuten Räyhis etsi Stalkeria, tahtoisin itse omistaa tuon.

George R.R Martin ja Song of Ice and Fire. Tähän olen ollut koukussa jo kuusi vuotta. Kirjasarjalla on käsittämättömän viriili ja aktiivinen lukijakunta joka keskustelee teorioistaan, mielipiteistään, tulevaisuuden skenaarioistaan ja suurien sekä pienien mysteerien ratkaisuista suurella voluumilla eri foorumeilla, mutta suurimmassa mittakaavassa westeros.org:issa. Tämä on nykypäivän kirjallisuuden ja netin yhdistämistä parhaimmillaan!!! Mahdollisesti koukuttaa vielä enemmän kuin shillin kasvatus (tiedän, vaarallista sanoa näin tällä foorumilla;).

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - syyskuu 20, 2011, 22:27:12 ip
Tämä on nykypäivän kirjallisuuden ja netin yhdistämistä parhaimmillaan!

Tsekkaapa joku päivä Shadow Unit. Itse olen puolitoista vuotta nyt aktiivisesti seurannut sitä, ml. muutamien keskeisten hahmojen blogeja sekä twitter-tilejä. Omalla foorumilla sitten fanikunta perkaa aina sisällön viitteitä ja pohtii miten uudet jutut istuvat vanhoihin teorioihin jne. Noin 8 viikon välein uusi jakso, välissä joka toinen viikko extroja. Tykkään kovasti.

Laitetaan muutama viimeaikoina lukemistani kirjoista jotka on jäänyt mieleen:

Hermann Hesse - Siddartha
Sielunetsintää Intiassa. Luettu yhdeltä istumalta ja kuukauden päästä uudestaan. Suomennoksen vanhahtava kieliasu lienee ainut miinus jos sitä sellaiseksi haluaa laskea.
5/5

Kevin Poulsen - Kingpin (eng)
Luottokorttihuijareista kertova tositarina internetin mustalta puolella, kirja jonka kaikki henkilöt istuvat tai istuivat vankilassa. Kirjoitustyyli hakusessa.
4/5

Susanna Clarke - Jonathan Strange & Mr Norrell (eng)
Taikuuden uusi tuleminen 1800-luvun Englannissa. Paras fantasiakirja jonka olen lukenut vuosiin. Dialogi ja ihmisten kanssakäyminen tyylikästä ja tiukkojen etikettien sanelemaa. Nerokasta!
6/5

Jesse Bullington - The Sad Tale Of The Brothers Grossbart (eng)
Haudanryöstäjäveljesten seikkailuja. Synkkää mustaa huumoria sisältävä kirja tavoittelee sympatiaa lukijalta veljeksiin jotka ei tunne sanaa moraali.
4-/5

Aravind Adiga - The White Tiger (eng)
Miten nousta voittajaksi yhteiskunnassa jossa olet syntynyt häviäjäksi. Löytyy myös Suomennettuna nimellä Valkoinen Tiikeri.
4+/5

Lainaus käyttäjältä: koshui - syyskuu 20, 2011, 23:21:05 ip
Laitetaan muutama viimeaikoina lukemistani kirjoista jotka on jäänyt mieleen:

Hermann Hesse - Siddartha

Tuo on luettu moneen kertaan, mutta kyllä Lasihelmipeli kolahti vieläkin voimakkaammin aikanaan.

Lainaus käyttäjältä: InkRose - syyskuu 20, 2011, 23:14:11 ip

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - syyskuu 20, 2011, 22:27:12 ip
Tämä on nykypäivän kirjallisuuden ja netin yhdistämistä parhaimmillaan!

Tsekkaapa joku päivä Shadow Unit. Itse olen puolitoista vuotta nyt aktiivisesti seurannut sitä, ml. muutamien keskeisten hahmojen blogeja sekä twitter-tilejä. Omalla foorumilla sitten fanikunta perkaa aina sisällön viitteitä ja pohtii miten uudet jutut istuvat vanhoihin teorioihin jne. Noin 8 viikon välein uusi jakso, välissä joka toinen viikko extroja. Tykkään kovasti.

Haaste kun annettiin niin pitihän se tsekata. Tämän tyyppisissä asioissa tietysti täytyy olla jonkin astaista paloa asiaan että mielenkiinto herää ja sisältä alkaa aueta. Itse en valitettavasti tunne Shadow Unitia, mutta näyttää siltä kuin asialle omistautuneita olisi edellä kuvailemallani tavalla. Se pitää kuitenkin vielä sanoa että jos joskus olet fantasiaa (tai historiallisia romaaneja) lukenut ja tykännyt, niin Song of Ice and Fire (Tulen ja jään laulu) on paresta mitä saralta voit löytää ja poikkeaminen asialle omistauteneelle foorumille kirvoittaa kipinäsi roihuksi! Kirjat kun on kirjoitettu hahmovetoisesti ja niissä on varsin yllättäviä käänteitä. Ikinä et tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu tai onko suosikki POV vielä seuraavassa osassa elossa. Tähänkin tietysti sopii se että kaikki eivät saa samoista asioista kiksejään, mutta tästä joko ei saa mitään erikoisia intoiluja aikaiseksi tai sitten ASoIaF muodostuu sinulle  fanatistiseksi. Lukekaa hyvä ihmiset ensiksi kirjat joista ilmestynyt nyt 5/7 ettei pian sumeenkin rantautuva HBO:n sarja spoilaa teitä piloille.

Shadow Unit kun on tosiaan kokonaan netissä (ja nyt myös e-kirjoina ainakin jenkeissä - myös paperiversiot taitavat olla tulossa), ei sitä ole ihan niin helppo lukea kun pitää ruudulta tihrustaa. Onneksi väriteema on suht silmäystävällinen sentään ja sivusto riittävän kevyt puhelimellakin käyttää. Ihan oikeasti kannattaa aloittaa alusta tuon kanssa, kuten yleensä isompien tarinoiden muutenkin, ja siinä SU:n sivuilla oleva wiki on loistava apu, sinne kun on lukujärjestys laitettu ilmestymisjärjestyksessä, mukaanlukien kaikki ekstrat sun muu bonusmateriaali.

GRRM:n suuri tarina on aika pitkään ollut aikomuslistallani kyllä, suurin innostukseni vain ehti kääntyä tieteiskirjallisuuden puolelle (Reynolds, Banks, Stross, Simmons jne) ennen kuin sain ostettua ensimmäistä kirjaa siitä.

Lainaus käyttäjältä: Wahi - syyskuu 20, 2011, 21:04:12 ip
Bukowski on vissiin tutustumisen arvoinen, ei vaan oikeen tiedä mistä lähteä liikkeelle.

Itse luin muutama vuosi sitten ilmestyneen Pystyssä Kaiken Aikaa - pokkarin. Voin suositella mikäli ei pienistä vedä nagaa nenään :D
Samalla nagalla voi sitten lukaista Kurt Vonnegutin Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater eli Helmiä sioille. Tulee perspektiiviä renttuiluun.

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - syyskuu 21, 2011, 07:44:08 ap

Lainaus käyttäjältä: koshui - syyskuu 20, 2011, 23:21:05 ip
Hermann Hesse - Siddartha

Tuo on luettu moneen kertaan, mutta kyllä Lasihelmipeli kolahti vieläkin voimakkaammin aikanaan.

Klassikkoja kahlatessa, laitetaan Lasihelmipeli listalle. Tällä hetkellä on työn alla Volter Kilven Alastalon Salissa.

Lainaus käyttäjältä: koshui - syyskuu 22, 2011, 01:14:30 ap
[
Klassikkoja kahlatessa, laitetaan Lasihelmipeli listalle. Tällä hetkellä on työn alla Volter Kilven Alastalon Salissa.

Alastalon salissa-kirjan lukeminen voi ilmeisesti olla aikamoinen suoritus, kun kuulemma piipun sytyttämisestäkin voidaan kertoa useamman sivun verran. :)

Vonnegutin koko tuotanto on tutustumisen arvoinen...joskus, vuosia sitten tuli sekin luettua yhden talven aikana.

Lainaus käyttäjältä: Wahi - syyskuu 20, 2011, 21:04:12 ip
Bukowski on vissiin tutustumisen arvoinen, ei vaan oikeen tiedä mistä lähteä liikkeelle.

Postitoimisto, Siinä sivussa ja Pystyssä kaiken aikaa ovat hyviä kirjoja aloittaa.

Hitsiläinen,

Tännehän on kokoontunut hyvin samanmielinen seurakunta. Lieneekö kirjamaulla ja chilihimolla jotain geneettistä yhteyttä. Edellä mainittujen mm. Bukowskin, GRR Martinin, Hessen, Hunter S. Thompsonin, Ken Keseyn etc. etc. lisäksi listaan tähän muutaman:

Klassikkoja:
Jaroslav Hasek - Svejk
John Steinbeck - Cannery Row-tuotanto + pari muuta
Jack Kerouac - Matkalla
George Orwell - 1984
William Golding - Kärpästen herra

Hauskat dekkarit:
Carl Hiaasen, Elmore Leonard, Joseph Wambaugh, Charles Willemore, James Crumley
Nämä ovat tässä ylenevässä hauskuusjärjestyksessä, lukekaa Crumleyn "Viimeinen kunnon suudelma" ekaks ja päättäkää onko tää ylipäätään kivaa.

Varoittaakseni nuorisoa voisi tietty koota "huonot kirjat/kirjailijat"-listan...

Robert M. Pirsigin Zen ja moottoripyörän kunnossapito on myöskin erittäin, erittäin suositeltava teos.

Nyt on jälleen tilanne jota olen yrittänyt vältellä viimeiseen asti...olen ajautunut kolmen kirjan loukussa, makuuhuoneessa Bukowskyn "Tarinoita tavallisesta hulluudesta", olkkarissa niinkin mielenkiintoisen kuuloinen opus kuin; "Kuusijalkainen vihollinen- niveljalkaisten vaikutus länsimaiseen sodankäyntiin". Sitten vielä keittiön pöydällä "Sotavuosien konsteja ja korvikkeita".

Kiitokset muuten Räyhikselle Bukowskyn esille nostamisesta...loistavaa rappioromantiikkaa, Postitoimisto tuli luettua kahdessa illassa.

iltalukemisenani on usein elämänkertoja.
Nyt muutamaa sivua vaille valmis Iiro Rantalan
Nyt sen voi jo kertoa, taitaa olla IMO paras
tänä vuonna lukemani kirja

Suosittelen,  jos(moninainen) musikki kiinnostaa.

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Iiron+pianokoulussa++ei+hienostella/HS20110305SI1KU06enp (http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Iiron+pianokoulussa++ei+hienostella/HS20110305SI1KU06enp)

Räyhis: Lue Juha Vuorisen "Viimeinen suuri seikkailu"

Sitten tiedät.

^ Luettu jo aikoja sitten. Se sienitrippailukohta oli hauska.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - marraskuu 19, 2011, 09:46:30 ap
^ Luettu jo aikoja sitten. Se sienitrippailukohta oli hauska.

Joo jälkeenpäin olen lukenut, että madonlakkien kerääminen edes omiin tarkoituksiin on huumausainerikos. Harmi.

^ Vaan jos jää kiinni ;)

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - syyskuu 20, 2011, 22:27:12 ip
George R.R Martin ja Song of Ice and Fire. Tähän olen ollut koukussa jo kuusi vuotta.

Aloitin myös tämän sarjan lukemisen syksyllä. Nyt on menossa viides kirja ja täytyy myös todeta että käsittämätön imu näissä kirjoissa. Vaikka kyseessä on fantasia, on fantasia mukana enemmänkin mausteena ja hyvinkin pienillä viilauksilla menisi aika realistisesta keskiaikakirjallisuudesta. Koko soppa rakentuu erittäin vahvasti henkilöhahmojen ympärille, joita riittää melkoisesti. Ja syvyyttä löytyy, kutakuinkin jokaisella sivuhahmollakin tuntuu olevan oikeasti oma historiansa.

Viime kuukaudet kahlannut Wallander-kirjoja.

Luin Lemmyn omaelämänkerran tuossa tovi sitten, sen perään Hotakaisen Huolimattomat ja nyt menossa Valtaojan kokoelmateos Kosmoksen siruja.

Lemmyn omaelämäkertaa suosittelen lukemaan katsottuaan ensin Lemmy the Movien. Saa hyvän lukijaäänen päähän. ;D Huolimattomat oli melko keskinkertainen kirja. Kosmoksen siruja joutuu lukemaan ajatuksella. Hyvää vaihtelua näiden kirjojen kanssa.

Kirjapinossa odottaa Jobsin elämäkerta ja Valtaojan kirjeenvaihtoa piispa Pihkalan kanssa. Jobsista en henkilönä pidä saati sitten hänen luomastaan Applesta, mutta pitäähän sitä "vihollisensa" tuntea. ;D

Lainaus käyttäjältä: Janne - helmikuu 28, 2012, 21:22:35 ip

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - syyskuu 20, 2011, 22:27:12 ip
George R.R Martin ja Song of Ice and Fire. Tähän olen ollut koukussa jo kuusi vuotta.

Aloitin myös tämän sarjan lukemisen syksyllä. Nyt on menossa viides kirja ja täytyy myös todeta että käsittämätön imu näissä kirjoissa. Vaikka kyseessä on fantasia, on fantasia mukana enemmänkin mausteena ja hyvinkin pienillä viilauksilla menisi aika realistisesta keskiaikakirjallisuudesta. Koko soppa rakentuu erittäin vahvasti henkilöhahmojen ympärille, joita riittää melkoisesti. Ja syvyyttä löytyy, kutakuinkin jokaisella sivuhahmollakin tuntuu olevan oikeasti oma historiansa.

Tuo syvyys on yllättävänkin harvinaista herkkua. Olen juuri lukenut Stephen Kingin mestariteokseksi sanotun "Musta Torni" 7-logian toistamisiin, enkä edelleenkään oikein pysty sitä mestariteokseksi kutsumaan. Kun asiaa tuumin, pääsyy lienee tarinan ohuus. King on mestari viljelemään actionia, väkivaltaa, kauhua ja seksiä, mutta tuon valtaisan pitkän tarinan henkilöhahmot, paikat, oikeastaan kaikki on paperinohutta, eikä kestä pienintäkään lähempää tarkastelua. On aika ilmeistä, ettei King itse ole ollut niistä asioista kovin kiinnostunut. Tai jos on, hänellä ei ole ollut kärsivällisyyttä tai kykyä rakentaa sitä lihaa tarinan luiden päälle.

Dan Simmonsin 4-osainen eeppinen sci-fi klassikko "Hyperion" on myös esimerkki tietynlaisesta "ohuudesta". Sen on kirjoittanut tiedemies, minkä lukija kyllä huomaa jo ensi sivulta lähtien. Juoni on huima, suorastaan loistelias. Itse tarina pienestä kuivakkuudestaan huolimatta myös hienoa kerrontaa. Ainoa heikkous on, Kingin tavoin, henkilöhahmoja vaivaava syvyyden puute. Simmons ei selvästikään ole kovin kiinnostunut ihmisistä ja näiden psykologiasta, lukija helposti ajattelee. Asiaa eivät paranna kovin jälkikäteen päälle liimatuilta vaikuttavat pakolliset seksikohtaukset, jotka erottuvat kirjan muusta yleisestä hengestä kovin räikeästi. Liekö ollut kustantajan vaatimus, jotta tarinasta tulisi "myyvä"? Kuka tietää.

Välillä sitä (itsekin kirjoittajana) miettiikin, jotta onko nykyihminen niin "pikakulttuurin" kyllästämä, ettei edes kirjoissa haluta kokea muuta kuin toimintaa? Juuri esim. seksin lähes pakollinen liittäminen melkein kirjaan kuin kirjaan tuntuu kummalliselta. Moneen kirjaan kun se ei lainkaan edes sovi. Vai kuka haluaisi (oikeasti) lukea vaikkapa Tarun Sormusten Herrasta "myyvänä" versiona, jossa "haltiakuningatar Galadriel katseli haltioituneena, otsa kiihotuksesta hiessä, Aragornin valtavaa, nousevaa, kivenkovaa kalua..." ? ;)   Ei kaikkea tarvitse kertoa saati alleviivata.

Tuo Martinin ilmeisen hienon fantasiasarjan tv-versio on kiintoisa tapaus tässä suhteessa. Tarina on loistava, ja tv-versio kieltämättä suunnattoman koukuttava. Se on myös äskeisessä suhteessa äärettömän laskelmoivan kaupallinen, eli mm. paikoin täyttä pornoa. ;)  Asia ei häiritse, mutta tavallaan huvittaa. Kertooko se nykyihmisestä ja kulttuuristamme? Olisi kiintoisaa jutella Martinin itsensä kanssa näistä asioista - ja siitä, miten vahvasti (jos lainkaan) häntä on painostettu tiettyihin mausteisiin tarinoissaan.

Näitä asioita tulee mietittyä usein oman tarinankerronnan saatossa; mitä asioita päähenkilöistä kertoo suoraan, mitä kenties peitellysti, ja mitä kenties jättää kertomatta ja jättää kokonaan lukijan mielikuvitukselle.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 28, 2012, 23:09:02 ip
...
Galadriel
...
Aragorn
...

Nyt meni fanficin puolelle, Aragornhan on Arwenille kihlattu. :P

Omat lukemiset lipesivät uusintapuolelle, Iain M. Banksin aivan loistava The Algebraist nyt kierroksessa.

Tällä hetkellä vessalukemisena yksi Jack Higginsin Sean Dillon-sarjaan kuuluva kirja. Vaikuttaa mieleiseltä eli pitää alkaa haalimaan muitakin ko. kirjailijan kirjoja.  :)

Lainaus käyttäjältä: InkRose - helmikuu 28, 2012, 23:38:37 ip

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 28, 2012, 23:09:02 ip
...
Galadriel
...
Aragorn
...

Nyt meni fanficin puolelle, Aragornhan on Arwenille kihlattu. :P

Eihän se myyvässä tarinassa mitään haittaa! Kaikki kun hyppivät kaikkien sängyissä lukijoiden ja katsojien riemuksi. ;)

Lainaus käyttäjältä: Janne - helmikuu 28, 2012, 21:22:35 ip

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - syyskuu 20, 2011, 22:27:12 ip
George R.R Martin ja Song of Ice and Fire. Tähän olen ollut koukussa jo kuusi vuotta.

Aloitin myös tämän sarjan lukemisen syksyllä. Nyt on menossa viides kirja ja täytyy myös todeta että käsittämätön imu näissä kirjoissa. Vaikka kyseessä on fantasia, on fantasia mukana enemmänkin mausteena ja hyvinkin pienillä viilauksilla menisi aika realistisesta keskiaikakirjallisuudesta. Koko soppa rakentuu erittäin vahvasti henkilöhahmojen ympärille, joita riittää melkoisesti. Ja syvyyttä löytyy, kutakuinkin jokaisella sivuhahmollakin tuntuu olevan oikeasti oma historiansa.

Onnittelut valinnastasi Janne. Itsekin taas mietin että aloittaisinko uudelleen viimeisimmän osan, kun olen sen vasta yhden kerran lukenut. Kolme ensimmäistä olenkin sitten lukenut jo niin monta kertaa etten ole ihan varma kuinka monta ja neljännen kai kolmesti.

Aji Inferno: sopiiko kysyä mitä kirjoitat? Ja suosittelen lukemaan tuon Song of Ice and Fire kirjasarjan ennen kun HBON kakkostuotantokausi alkaa. Kirjoissa on käsittämättömästi enemmän ja säästyt spoilauksilta. Se vaatii lukemaan itsensä useita kertoja ja joka kerta löytää paljon uutta ja ymmärtää asioita syvällisemmin. Olen tavannut George R.R Martinin itse ja seuraan hänen kaikkea nettikirjoitteluaa melko aktiivisesti, kuten myös foorumikirjoittelua sarjasta ja kirjailijasta. Seitsemän vuoden aikana olen oppinut tuntemaan sarjan ja kirjailija melko hyvin. Hän on luonnollisesti tyytyväinen sarjaan. Hän on myös itse työskennellyt Hollywoodissa, ja tuntee nuo systeemit. Hän tietää miksi tuottajat tekevät sarjasta telkkariin sopivan ja on sinut muutoksien kanssa.

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - helmikuu 29, 2012, 00:30:36 ap

Lainaus käyttäjältä: Janne - helmikuu 28, 2012, 21:22:35 ip

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - syyskuu 20, 2011, 22:27:12 ip
George R.R Martin ja Song of Ice and Fire. Tähän olen ollut koukussa jo kuusi vuotta.

Aloitin myös tämän sarjan lukemisen syksyllä. Nyt on menossa viides kirja ja täytyy myös todeta että käsittämätön imu näissä kirjoissa. Vaikka kyseessä on fantasia, on fantasia mukana enemmänkin mausteena ja hyvinkin pienillä viilauksilla menisi aika realistisesta keskiaikakirjallisuudesta. Koko soppa rakentuu erittäin vahvasti henkilöhahmojen ympärille, joita riittää melkoisesti. Ja syvyyttä löytyy, kutakuinkin jokaisella sivuhahmollakin tuntuu olevan oikeasti oma historiansa.

Aji Inferno: sopiiko kysyä mitä kirjoitat? Ja suosittelen lukemaan tuon Song of Ice and Fire kirjasarjan ennen kun HBON kakkostuotantokausi alkaa. Kirjoissa on käsittämättömästi enemmän ja säästyt spoilauksilta. Se vaatii lukemaan itsensä useita kertoja ja joka kerta löytää paljon uutta ja ymmärtää asioita syvällisemmin. Olen tavannut George R.R Martinin itse ja seuraan hänen kaikkea nettikirjoitteluaa melko aktiivisesti, kuten myös foorumikirjoittelua sarjasta ja kirjailijasta. Seitsemän vuoden aikana olen oppinut tuntemaan sarjan ja kirjailija melko hyvin. Hän on luonnollisesti tyytyväinen sarjaan. Hän on myös itse työskennellyt Hollywoodissa, ja tuntee nuo systeemit. Hän tietää miksi tuottajat tekevät sarjasta telkkariin sopivan ja on sinut muutoksien kanssa.

Sopiihan toki! Genre on sukua tuolle Martinin työlle, eli joku voisi kenties kuvailla sitä moniosaiseksi jännitys/selviytymistarinaksi, jossa on aineksia myös fantasiasta, sci-fistä ja kenties paikoin kauhukirjallisuudestakin. Ensimmäinen tarinan osa on valmis, ja tulee näillä näkymin julkaistuksi ensin sähköisessä muodossa suht' lähitulevaisuudessa (koputan puuta). Kakkososa on työn alla ja pitkällä sekin.

Alustava takakansiteksti kertonee jotain ideasta:

"Monikansallinen tutkimusalus ajautuu Grönlannin edustalla epätavallisen rajuun myrskyyn, jonka loputtua mikään ei ole ennallaan. Yhteydet muuhun maailmaan katkeavat täydellisesti, eikä tähtitaivaskaan näytä oikealta. Alus löytää maata, mutta miehistölle käy pian selväksi, etteivät he ole Grönlannissa.

Aluksen miehistö joutuu ankaraan selviytymistaisteluun samanaikaisesti sekä tutunoloisessa, että oudossa maailmassa, missä mikään ei ole aivan sitä, miltä se näyttää. Kuolleilla kukkuloilla liikkuu vaitelias hahmo, joka kansansa viimeisenä vartioi ikivanhaa ja mahdollisesti tappavaa salaisuutta.

Tutkimusaluksen saapuminen käynnistää tapahtumien ketjureaktion, jossa panokset ovat kovat, mutta kukaan ei tiedä mikä tai kuka peliä lopulta pelaa."

Tarinan idea syntyi kauan sitten siitä, kun tuumin itsekseni kahta asiaa: millaisia Tolkienin kuvaamassa maailmassa olivatkaan ne itäiset maat, joista hän ei koskaan kertonut oikeastaan mitään. Siis, nykymaailman Aasiasta. Ja toisekseen sitä, millaista noilla mailla nykyään olisi, jos meidän maailmamme nykyihminen joutuisi niille tahtomattaan. Mitä olisi tapahtunut kymmenien tuhansien vuosien aikana? Olisiko yhä ihmisiä? Tai haltioita - jne. Ja jos, niin mitä nämä kaikki olisivat Aasiassa (!) käyneet läpi.

"Viimeinen" on asiaan yhden sortin vastaus. Se ei ole mikään "Taru Sormusten Herrasta" - se ei, tarkoituksella, kajoa Tolkienin perintöön juuri millään lailla, mutta myös fantasian ystävä saattaa kenties saada tarinasta viitteitä joistakin itseäni kiinnostaneista asioista. Alkaen siitä, mikä oli viimeisen lännen suurhaltian kohtalo itäisillä mailla.

Tarina on kestänyt lukemattomia vuosia kirjoittaa, ja koska se sijoittuu vaihtoehtoiseen Aasiaan meidän päivinämme, jouduin/pääsin kiinalaisten ystävieni avustamana mm. kirjoittamaan siihen niin kiinankielistä dialogia, kuin muinaiskiinalaisia paikan nimiä, ja sen sellaista. Lukemattomien yksityiskohtaisten karttojen kera. Tästä saa syyttää mm. kiinalaissyntyistä henkilöhahmoa, arkeologia Kathy Xu (Xu Jing Chu), joka otti pyytämättä tarinassa aika ison roolin jo tuhansia sivuja sitten. ;)

Sorry, meni vähän pitkäksi tämä selostus! Mutta sitähän se on näissä asioissa; mitä rakastaa, siitä haluaa puhua. Chilistä alkaen! :)

Olet tavannut Martinin itse? Ei hassummin! Millainen ihminen hän on?

Oma ehdoton suosikkini tämänkaltaisessa genressä lienee Neil Gaiman, jonka "Sandman" -sarjakuvat ovat lajinsa ansaittu legenda, ja "American Gods" kirjojen suuren suuri klassikko!

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - helmikuu 29, 2012, 00:30:36 ap

Lainaus käyttäjältä: Janne - helmikuu 28, 2012, 21:22:35 ip

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - syyskuu 20, 2011, 22:27:12 ip
George R.R Martin ja Song of Ice and Fire. Tähän olen ollut koukussa jo kuusi vuotta.

Aloitin myös tämän sarjan lukemisen syksyllä. Nyt on menossa viides kirja ja täytyy myös todeta että käsittämätön imu näissä kirjoissa. Vaikka kyseessä on fantasia, on fantasia mukana enemmänkin mausteena ja hyvinkin pienillä viilauksilla menisi aika realistisesta keskiaikakirjallisuudesta. Koko soppa rakentuu erittäin vahvasti henkilöhahmojen ympärille, joita riittää melkoisesti. Ja syvyyttä löytyy, kutakuinkin jokaisella sivuhahmollakin tuntuu olevan oikeasti oma historiansa.

Onnittelut valinnastasi Janne. Itsekin taas mietin että aloittaisinko uudelleen viimeisimmän osan, kun olen sen vasta yhden kerran lukenut. Kolme ensimmäistä olenkin sitten lukenut jo niin monta kertaa etten ole ihan varma kuinka monta ja neljännen kai kolmesti.

Aji Inferno: sopiiko kysyä mitä kirjoitat? Ja suosittelen lukemaan tuon Song of Ice and Fire kirjasarjan ennen kun HBON kakkostuotantokausi alkaa. Kirjoissa on käsittämättömästi enemmän ja säästyt spoilauksilta. Se vaatii lukemaan itsensä useita kertoja ja joka kerta löytää paljon uutta ja ymmärtää asioita syvällisemmin. Olen tavannut George R.R Martinin itse ja seuraan hänen kaikkea nettikirjoitteluaa melko aktiivisesti, kuten myös foorumikirjoittelua sarjasta ja kirjailijasta. Seitsemän vuoden aikana olen oppinut tuntemaan sarjan ja kirjailija melko hyvin. Hän on luonnollisesti tyytyväinen sarjaan. Hän on myös itse työskennellyt Hollywoodissa, ja tuntee nuo systeemit. Hän tietää miksi tuottajat tekevät sarjasta telkkariin sopivan ja on sinut muutoksien kanssa.

Jatketaan pyramidia. Aloin lukea sarjaa tammikuussa, kun huomasin HBO:n sarjan alkavan YLEllä. Olen lukenut sitä niin, että olen kirjassa aina jonkin verran edellä. Helpottaa huomattavasti muutosten huomaamista TV-version ja kirjan välillä. Toisaalta, kuten sanottu, muutokset on tehty niin hyvin, ettei niitä kirjoja lukematta edes huomaa (toisin kuin joissakin sarjoissa/elokuvissa, joissa yksinkertaisesti jotakin puuttuu). Tykästyin itsekin fantasian ja taikuuden vähyyteen, ainakin toistaiseksi. Olen aiemmin pitänyt mm. David Eddingsin kirjoista, mutta ne kieltämättä alkoivat loppuvaiheessa vaikuttaa kovin lapsellisilta. Eräänkin kirjan "loppuhuipennus" vain tapahtuu yhtäkkiä, olisi voinut tapahtua milloin vain, ja koko parin-kolmensadan sivun "tarina" menettää merkityksensä. Harmitti. :-\

Hyvistä sarjoista pitää mainita Lian Hearnin Tales of the Otori -sarja, joka on todella koukuttava. Sarjan viimeisen kirjan loppuessa harmitti oikeasti, loppu ei ollut "kiva". Toisaalta olin tyytyväinen, koska kirjailija onnistui tekemään lopusta erittäin hyvän, ja "mukava" loppu olisi todennäköisesti latistanut koko tarinan.

Infernon tuleva julkaisu kiinnostaa kovasti... Tarkoittaako sähköinen julkaisu ilmaisjakelua jollakin tietyllä sivustolla/foorumilla, vai e-kirjan myyntiä? Miten vain, laita ihmeessä linkki, kun lukemista on saatavilla; en varmasti ole ainoa, jota tuo kiinnostaa!

Fantasia on aika jännä kirjallisuuden laji. Kuten kaikki kirjallisuus (luulen), joskus se myy pelkkänä roskanakin aivan tolkuttomasti. Huonoin tähän saakka kohtaamani todella menestynyt fantasiakirjailija lienee J.V. Jones, jonka (ainakin taannoiset) työt saivat minut jonkinlaiseen pysähdystilaan: miten tällainen *voi* oikeasti tulla New York Timesin bestselleriksi?! 

Raadollinen selitys lienee yksinkertainen. Esim. Tolkieniin verrattuna nuo kirjat ovat täyttä (!) paskaa. Mutta: ne ovat viihdyttäviä monille lukijoille. Viihdettä. Siihen kun on syynsä, että esim. Britney Spears myy helkkaristi enemmän kuin vaikkapa suomalainen RinneRadio. Kumpi on "parempaa" musiikkia? Kansa ei piittaa. Kansa haluaa viihtyä. ;)

Sitten on Robert Jordan ja hänen ikuisuusprojektinsa "The Wheel of Time" (tai Ajan Pyörä). Siinä on maailma, jossa on kyllä... sitä jotain! Syvyyttäkin riittämiin. Ehkä liiaksikin. Sillä vaikka itse ahmin tuota spektaakkelia vuodesta toiseen, tuhatsivuisesta kirjasta seuraavaan, lopulta putosin kärryiltä. Noin 10.000 sivun jälkeen en enää oikeastaan muistanut mistä koko homma alkoi. Enkä, ehkä poikkeavana lukijana, jaksanut kiinnostua tarinan päähahmojen loputtomista teini-ikäisistä ihmissuhdekriiseistä.  Lopulta tuli sellainen olo, että tulkoon jostain lohikäärme Smaug, polttakoon helvettiin kaikki nuo ärsyttävät, typerät päähahmot, ja tarina kulkekoon viimein eteenpäin! ;)

Ursula Le Guin on aivan oma tapauksensa. Maameren Tarinat ovat innoittaneet monia meistä. Erästä vanhaa ystävääni jopa siinä määrin, että hän on nimennyt lapsensa tarinan mukaan. Hieno asia. :)

Maameren Tarinat on erikoinen tarina monella tavalla. Se on paitsi hyvin vangitseva, myös hyvin katkonainen. Se ei kerro paljoakaan asioiden taustoista. Sen myöhemmät jatko-osat ovat erityisen mielenkiintoisia, sillä ne ovat suututtaneet monia faneja todella pahasti. Ne ovatkin aivan erilaisia kuin Le Guinin maineeseen nostaneet kirjat. Muuan ystäväni kuvaili niitä "raivofeministisiksi". En ole aivan samaa mieltä.  Ne ovat... Mielenkiintoisia. Positiivisella tavalla. Siinä, missä Tolkien yritti rakentaa kaiken kattavan, yhteisen maailman, Le Guin on toiminut täysin toisin. Emme tule koskaan saamaan selville "totuuksia" siitä, mitä esim. velho Ged kohtasi. Eikä hän ole Le Guinin maailmassa edes sankari - lopulta. Paremminkin päinvastoin. Ehkä tässä on yksi iso syy siihen, miksi arvostan Ursula Le Guinia niin paljon. Hän uskalsi uhrata tarinoidensa päähahmon. Fanit eivät pitäneet asiasta, mutta ainakin kirjoittaja oli rohkea ja uskollinen sille, mitä hän itse näki.

Lopuksi, mitä tulee omaan kirjaani, olen miettinyt paljon "oikeaa" julkaisukanavaa ja -tapaa. En itse hyväksy alalla vallitsevia tiukkoja, tavallista lukijaa haittaavia kopiosuojauksia. En halua omien kirjojeni tulevan osaksi sitä meininkiä. Saapa siis nähdä.

Tulen odottamaan mielenkiinnolla kirjoittamaasi opusta! Olen itsekin jo pitkään empinyt jonkin isomman jutun kirjoittamista, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Pienempiä novelleja olen jo omaksi ilokseni kirjoitellut mutta vieläkun saisi irrallisista ideoista kasattua isompi kokonaisuus.

Viime vuonna piti muuten omien töiden ohessa kääntää eräs englanninkielinen kirja suomeksi, mutta viime hetkessä tuli työesteitä. Joitain pienempiä käännöksiä olen toki joihinkin kirjoihin tehnyt..

Jos nyt ensi vuonna sitten rohkaisisi mielensä ja tarttuisi tuumasta toimeen. Tai sitten menen takaisin kouluun syksyllä. Jotain tarttis tehrä ennenkuin oon 40-vuotias. Moottoripyörää en osta.  ???

Alastalon salissa tuli luettua läpi viime kesän, syksyn ja tämän talven aikana. Olihan aika teos luettavaksi, mutta varsin hyvä ja hauska kirja. Nyt menossa Tom Waits Takapihan taikuri.

RinneRadio on huikea!

Itsekin olen jotain kirjoitellut vuosikausien aikana. Kirjoittaminen ei ehkä kuitenkaan ole minun juttuni, mutta jonkin luominen on nautinnollista ja siksi ehkä pidän myös karttojen piirtämisestä.

LainausSitten on Robert Jordan ja hänen ikuisuusprojektinsa "The Wheel of Time" (tai Ajan Pyörä). Siinä on maailma, jossa on kyllä... sitä jotain! Syvyyttäkin riittämiin. Ehkä liiaksikin. Sillä vaikka itse ahmin tuota spektaakkelia vuodesta toiseen, tuhatsivuisesta kirjasta seuraavaan, lopulta putosin kärryiltä. Noin 10.000 sivun jälkeen en enää oikeastaan muistanut mistä koko homma alkoi. Enkä, ehkä poikkeavana lukijana, jaksanut kiinnostua tarinan päähahmojen loputtomista teini-ikäisistä ihmissuhdekriiseistä.  Lopulta tuli sellainen olo, että tulkoon jostain lohikäärme Smaug, polttakoon helvettiin kaikki nuo ärsyttävät, typerät päähahmot, ja tarina kulkekoon viimein eteenpäin!

Tämähän jäi lopulta kesken. En ole vielä lukenut sitä Jordanin jälkeen kirjoitettua tarinan lopetusta. Itse pidin suurimpana tarinan puutteena sen henkilöhahmojen samankaltaisuutta. Tarina oli ärsyttävyyteen asti liian tasa-arvoinen. Mies loi yhä uusia naishahmoja jotka olivat ihan samanlaisia keskenää. Äkäisiä, kiukuttelevia ja näsäviisaita. Pari tuollaista hahmoa menettelee, mutta jos luo satoja hahmoja ja kaikki ovat hyvin samankaltaisia, alkaa niistä lukeminen tympimään.

Noseless: Olen samaa mieltä kanssasi David Eddingistä. Belgarion sarja oli ensimmäinen fantasiakirjasarja jonka luin 15v sitten. Se oli myös paras ja sopi teinille, mutta muuten hänen kirjansa eivät ole tarpeeksi kestäviä. Niissä on paljon hyvää, mutta taikuus ei toimi välttämättä kovin hyvin.

G.R.R Martin mietti sarjansa aloittaessa että miten Tolkien käytti taikuutta. Hän päätteli että kirja tapahtuu taianomaisessa maailmassa, mutta siitä huolimatta siinä ei käytetä taikuutta juuri ollenkaan. Näin hän päätti toimia itsekin. Taikuus toimii epämääräisenä taustavoimana joka voi viedä yllättäen tai väkivaltaisesti tarinaa eteenpäin. Mitään perus loitsuja ei lueta ja taikuus toimii, jos toimii, tulella ja verellä. Valta - tai näennäinen valta - on rahalla, henkilösuhteilla, juonilla, politiikalla kaupankäynnillä ja miesten voimakkailla miekkaa kantavilla käsillä. Tarinan edetessä myös taikuus lisääntyy, mutta ei koskaan niin että sillä haettaisiin jotain helppoja ratkaisuja hankaliin tilanteisiin. Martin käytti juuri pari  kolme vuotta ratkaistakseen kirjassaan olleen kerronnallisen ongelman mitä kutsui nimellä "Mereenes knot" (ver. Aleksanteri Suuri ja Gordionin solmu). Hän ei hae helppoja ratkaisuja vaan on aidon kiinnostunut kirjoittamaan niin hyvää proosaa kuin vain kykenee. Monesti hän kirjoittaa aamupäivän ja on tyytyväinen tuotokseensa. Seuraavana päivänä se tuntuu paskalta ja hän kirjoittaa kaiken uudelleen. Sitä seuraavana hän tekee saman uudelleen.

LainausEhkä tässä on yksi iso syy siihen, miksi arvostan Ursula Le Guinia niin paljon. Hän uskalsi uhrata tarinoidensa päähahmon. Fanit eivät pitäneet asiasta, mutta ainakin kirjoittaja oli rohkea ja uskollinen sille, mitä hän itse näki.

Fanit vihaavat hetkittäin kirjailijaa mutta myös rakastavat Martinin tuotosta samasta syystä. Ja tämä ei tapahdu vain kerran, mutta palvelee tarinaa ja saa ihmiset koukkuun siihen. Mielenterveyden järkkyminen on tosin lukijalle mahdollista.

Infernolle: Jaa siksi sinulla oli se aasialainen kaveri kylässä. Kerroppa kun kirjasi on jossain luettavissa.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 28, 2012, 23:09:02 ip
Tuo syvyys on yllättävänkin harvinaista herkkua. Olen juuri lukenut Stephen Kingin mestariteokseksi sanotun "Musta Torni" 7-logian toistamisiin, enkä edelleenkään oikein pysty sitä mestariteokseksi kutsumaan. Kun asiaa tuumin, pääsyy lienee tarinan ohuus. King on mestari viljelemään actionia, väkivaltaa, kauhua ja seksiä, mutta tuon valtaisan pitkän tarinan henkilöhahmot, paikat, oikeastaan kaikki on paperinohutta, eikä kestä pienintäkään lähempää tarkastelua. On aika ilmeistä, ettei King itse ole ollut niistä asioista kovin kiinnostunut. Tai jos on, hänellä ei ole ollut kärsivällisyyttä tai kykyä rakentaa sitä lihaa tarinan luiden päälle.

Dan Simmonsin 4-osainen eeppinen sci-fi klassikko "Hyperion" on myös esimerkki tietynlaisesta "ohuudesta". Sen on kirjoittanut tiedemies, minkä lukija kyllä huomaa jo ensi sivulta lähtien. Juoni on huima, suorastaan loistelias. Itse tarina pienestä kuivakkuudestaan huolimatta myös hienoa kerrontaa. Ainoa heikkous on, Kingin tavoin, henkilöhahmoja vaivaava syvyyden puute. Simmons ei selvästikään ole kovin kiinnostunut ihmisistä ja näiden psykologiasta, lukija helposti ajattelee. Asiaa eivät paranna kovin jälkikäteen päälle liimatuilta vaikuttavat pakolliset seksikohtaukset, jotka erottuvat kirjan muusta yleisestä hengestä kovin räikeästi. Liekö ollut kustantajan vaatimus, jotta tarinasta tulisi "myyvä"? Kuka tietää.

Hmm... pistää miettimään olenko itse jotenkin "ohut", koska ei ole koskaan tullut mieleeni, että esimerkiksi Kingin kirjat kärsisivät "ohuudesta". Itse olisin kallistuvainen mieluummin päinvastaiseen suuntaan. Esimerkiksi mustassa tornissa sen syvyys piilee osittain kyllä viittauksissa muihin Kingin teoksiin, mutta mielestäni henkilöhahmojen syventäminen vielä tuosta lisää olisi lukijan mielikuvituksen aliarvostamista. Tai no, minä en ainakaan keksi kuinka hahmoja pitäisi vielä syventää, ilman että siitä tulisi piinallista.
Mielestäni paras osoitus tästä on se, että Kingin kirjat eivät toimi elokuvina laisinkaan. Elokuvista puuttuu nimenomaan se syvyys, mikä Kingin kirjoista tekee koukuttavia.

Jos taas ohuesta kauhukirjallisuudesta puhutaan, niin ottaisin tästä tyyppiesimerkiksi Koontzin - viihteellistä kioskikirjallisuutta vailla minkäänlaista syvyyttä.

Simmonssin Hyperion on itse asiassa tällä hetkellä prosessissa, sen kanssa meinasi jossain vaiheessa usko loppua. Vaihe taisi osua johonkin toisen kirjan alkupuolelle, kolmas kirja imaisi taas hyvin mukaansa, nyt on neljäs menossa alkumetreillä. Tarina on loistava, vaikkakin se paikoitellen on hieman pitkäpiimäinen.  Henkilöhahmojen ohuus ei tässäkään ole ainakaan minua  vaivannut, nuo päälleliimatun oloiset seksikohtaukset ehkä aavistuksen kyllä. Myös Simmonssin kauhukirjat ovat mielestäni olleet kelpo luettavaa.

AI:n postaus osui näemmä arkaan paikkaan, sillä jos itseni olisi pitänyt nimetä kaksi parasta lukemaani "eeppisen pitkää teosta" olisin sanonut Musta Torni ja Hyperion. Mutta makuasioitahan nämä ovat ja niistä pitääkin kiistellä, koska faktoista harvemmin kannattaa vääntää :)

Lainaus käyttäjältä: -mtk- - helmikuu 29, 2012, 11:18:47 ap

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 28, 2012, 23:09:02 ip
Tuo syvyys on yllättävänkin harvinaista herkkua. Olen juuri lukenut Stephen Kingin mestariteokseksi sanotun "Musta Torni" 7-logian toistamisiin, enkä edelleenkään oikein pysty sitä mestariteokseksi kutsumaan. Kun asiaa tuumin, pääsyy lienee tarinan ohuus. King on mestari viljelemään actionia, väkivaltaa, kauhua ja seksiä, mutta tuon valtaisan pitkän tarinan henkilöhahmot, paikat, oikeastaan kaikki on paperinohutta, eikä kestä pienintäkään lähempää tarkastelua. On aika ilmeistä, ettei King itse ole ollut niistä asioista kovin kiinnostunut. Tai jos on, hänellä ei ole ollut kärsivällisyyttä tai kykyä rakentaa sitä lihaa tarinan luiden päälle.

Dan Simmonsin 4-osainen eeppinen sci-fi klassikko "Hyperion" on myös esimerkki tietynlaisesta "ohuudesta". Sen on kirjoittanut tiedemies, minkä lukija kyllä huomaa jo ensi sivulta lähtien. Juoni on huima, suorastaan loistelias. Itse tarina pienestä kuivakkuudestaan huolimatta myös hienoa kerrontaa. Ainoa heikkous on, Kingin tavoin, henkilöhahmoja vaivaava syvyyden puute. Simmons ei selvästikään ole kovin kiinnostunut ihmisistä ja näiden psykologiasta, lukija helposti ajattelee. Asiaa eivät paranna kovin jälkikäteen päälle liimatuilta vaikuttavat pakolliset seksikohtaukset, jotka erottuvat kirjan muusta yleisestä hengestä kovin räikeästi. Liekö ollut kustantajan vaatimus, jotta tarinasta tulisi "myyvä"? Kuka tietää.

Hmm... pistää miettimään olenko itse jotenkin "ohut", koska ei ole koskaan tullut mieleeni, että esimerkiksi Kingin kirjat kärsisivät "ohuudesta". Itse olisin kallistuvainen mieluummin päinvastaiseen suuntaan. Esimerkiksi mustassa tornissa sen syvyys piilee osittain kyllä viittauksissa muihin Kingin teoksiin, mutta mielestäni henkilöhahmojen syventäminen vielä tuosta lisää olisi lukijan mielikuvituksen aliarvostamista. Tai no, minä en ainakaan keksi kuinka hahmoja pitäisi vielä syventää, ilman että siitä tulisi piinallista.
Mielestäni paras osoitus tästä on se, että Kingin kirjat eivät toimi elokuvina laisinkaan. Elokuvista puuttuu nimenomaan se syvyys, mikä Kingin kirjoista tekee koukuttavia.

Jos taas ohuesta kauhukirjallisuudesta puhutaan, niin ottaisin tästä tyyppiesimerkiksi Koontzin - viihteellistä kioskikirjallisuutta vailla minkäänlaista syvyyttä.

Simmonssin Hyperion on itse asiassa tällä hetkellä prosessissa, sen kanssa meinasi jossain vaiheessa usko loppua. Vaihe taisi osua johonkin toisen kirjan alkupuolelle, kolmas kirja imaisi taas hyvin mukaansa, nyt on neljäs menossa alkumetreillä. Tarina on loistava, vaikkakin se paikoitellen on hieman pitkäpiimäinen.  Henkilöhahmojen ohuus ei tässäkään ole ainakaan minua  vaivannut, nuo päälleliimatun oloiset seksikohtaukset ehkä aavistuksen kyllä. Myös Simmonssin kauhukirjat ovat mielestäni olleet kelpo luettavaa.

AI:n postaus osui näemmä arkaan paikkaan, sillä jos itseni olisi pitänyt nimetä kaksi parasta lukemaani "eeppisen pitkää teosta" olisin sanonut Musta Torni ja Hyperion. Mutta makuasioitahan nämä ovat ja niistä pitääkin kiistellä, koska faktoista harvemmin kannattaa vääntää :)

Tämähän mielenkiintoinen keskustelu! :)  Ekaksi: vain hyvistähän kirjoista kannattaa ylipäätään esittää perusteltua kritiikkiä. Musta Torni -sarja on kiistatta hyvä. Ehkä siksi siinä niin harmittikin se, että se voisi olla (no, omasta mielestäni) vielä niin paljon parempi...

Muista (lukemistani, melko harvoista) Kingin kirjoista olen kanssasi samaa mieltä; ohuus ei niitä vaivaa. Tämä oli Kingille hänen omien sanojensa mukaan erittäin vaikea projekti, jonka hän jo luovutti ensimmäisen osan jälkeen, koska ei tiennyt miten tarinaa jatkaa. Se tietyllä tapaa myös näkyy. Tarinassa on paljon epäloogisuuksia ja epäjatkumokohtia, jotka King on paikannut sillä minkä parhaiten osaa: toiminnalla ja kauhulla. Arvelisin, että Musta Torni antaa huomattavan paljon enemmän lukijalle, joka on lukenut kirjailijan lähes koko tuotannon, sillä viittauksia hänen muihin teoksiinsa vilisee kaikkialla. Ehkä kaipaamani "taustatieto" monista asioista löytyykin juuri noista toisista kirjoista.

Esimerkkejä tuosta "ohuudesta": Rolandin ja Punaisen Kuninkaan poika on yksinkertaisesti minusta epäuskottava, kesken jäänyt hahmo, joka lopussa katoaakin epäuskottavalla tavalla - tavallaan häviää omaan mahdottomuuteensa. Myös tarinassa hyvin keskeinen hahmo, Walter kokee täysin arvolleen sopimattoman, pettymyksen tunteen jättävän lopun. Kirjoittajana mieleen tulee vahvasti se, että King on halunnut saattaa nämä ja monet muut juonen langat vain nopeasti päätökseen. Vain hän itse tietää totuuden, mutta kirja tuntuu (!) vaikeasti ja tuskallisesti kirjoitetulta. Ei kaiken aikaa, mutta usein.

Pakollinen (?) rakastavaispari Susannah ja Eddie: molemmat henkilöhahmoina lähinnä ärsyttäviä. Itse päähahmo Rolandiin ei lukija saa juuri minkäänlaista otetta (ainakaan itse en saa). Jos hahmo on Clint Eastwoodmainen kylmä, jäyhä tappajaerakko, miksi tämän pitää välttämättä tanssia ripaskaa (siis commalaa...) maalaistansseissa, ja sen jälkeen - taas kerran - hypätä paikallisen vanhanpiian sänkyä natisuttamaan? :)  En tiedä - se ei vain tunnu uskottavalta. Hahmo on välillä myyttinen sankaripahis, välillä taas tehty aina hetkeksi ns. inhimilliseksi. Ei kuitenkaan kovin uskottavalla tavalla.

Mietin tuota lukiessani monesti, että kenties Mustan Tornin suurin haaste on ollut Kingin halu tehdä jotain esikuvansa J.R.R. Tolkienin kaltaista, eli eräänlainen hyvin pitkä fantasiatarina. Ymmärrän hyvin tuon halun; luultavasti lähes jokainen kirjoittaja haaveilisi samasta. King vain ei ole - tietyllä tapaa - fantasiakirjoittaja. Hän on hyvä ja loistava vallan muussa. Tolkienin valttina oli aina se, että hänen luomansa maailma on äärimmäisen uskottava. Aina siihen pisteeseen saakka, että lukija todella *tietää* sen olevan totta. Jossain universumissa...  Tolkien loi uskottavat kielet, kuvaili maantieteen, kansat, eläimet, kasvit, kaiken mahdollisuuden tiedemiehen tarkkuudella. King ei taustoita luomaansa maailmaa millään tavalla. Asiat vain "ovat" - ilmestyvät ja katoavat, selityksittä. Tolkienin maailmassa lukija löysi aina napin "haluatko tietää asiasta lisää?". Kingin maailmassa lisätietoa ei heru. Tarina rientää jo aivan muualle ja jättää sinut itseksesi ihmettelemään mikä Ludin suurkaupungin historia oikein oli?

Kaikki tämä kritiikki on toki tietyllä tapaa epäoikeudenmukaista. Musta Torni on niin majesteettisen mittasuhteen hanke, että tuskin kukaan kykenisi sitä elinaikanaan saattamaan valmiiksi - ainakaan Kingiä paremmin. Omakin "pitkä tarinani" potee samoja ongelmia, ja jokaisella uudelleenkirjoittamiskierroksella (kyllä, niitä on ollut jo ainakin viisi) huomaan pahoja epäloogisuuksia, ohuita ja/tai turhia henkilöhahmoja, ja yksinkertaisesti "turhaa tekstiä". Monen muunkin kirjailijan perisyntiä.

Niin, Robin Hobb on esimerkki fantasiakirjailijasta, jonka töitä samanaikaisesti rakastaa ja vihaa. Niissä on oikeaa taikaa enemmän kuin laki sallii, mutta myös luvattoman paljon "läskiä", eli turhalta tuntuvaa tekstiä, jota tulee pahimmillaan hypittyä sivukaupalla yli. ;) Naiskirjailijana Hobb:lla on vähän erilainen näkökulma asioihin, mikä näkyy metkalla tavalla esim. henkilöhahmojen vaatetuksen todella yksityiskohtaisena kuvailemisena. Hän myös kirjoittaa sivutolkulla dialogia malliin: "Mistä tiedän, rakastaako hän minua? Hänen kalsareissaan oli melko varmasti eilen huulipunaa!" "Sellaisia miehet ovat, älä välitä. Tärkeää on se, kosiiko hän sinua? Oletko muuten jo valinnut häämekkosi, nyt ovat muotia sellaiset..."  jne. :)  Toisin sanoen, loistavaa fantasiaa saippuaoopperan mausteilla. Ja kyllähän se resepti selvästi toimii: myyntilukemat ovat valtavia...

Vernor Vinge on Neil Gaimanin tavoin kirjailija, jota en lähde kritisoimaan lainkaan. Aivan huimia tarinoita molemmilla.

Hyperion jäi minulla kesken. Se junnesi liian kauan paikallaan. Robin Hobb on loistava, vaikkei kaikkein paras. Ne olen jaksanut lukea kaikki.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 29, 2012, 16:51:38 ip
Vernor Vinge on Neil Gaimanin tavoin kirjailija, jota en lähde kritisoimaan lainkaan. Aivan huimia tarinoita molemmilla.

Ja taas kolahti! Vingeä aloin lukea luettuani ensimmäisen kerran Linnunrata-sarjan. Linnunradan ääret ja Taivaan syvyydet -kaksikko avasi myös Linnunrata-sarjan parodian aivan uudella tavalla. Ensikertalaiselle niiden scifi oli ehkä liiankin kovaa tavaraa, mutta koukuttamaan se silti onnistui. Samalla tarina oli sijoitettu niin kauas nykymaailmasta, että en täysin pystynyt sitä sisäistämään, mutta ehkä seuraavalla lukukerralla se on tutumpi.
Sittemmin englanniksi lukemani Rainbow's End oli mielenkiintoinen siinä mielessä, että osa sen motiiveista on jo näkyvissä nykyään - kirjat hankitaan ja luetaan sähköisenä, kaiken pitää olla verkossa ja saatavilla, ym... Tavallaan tuo tulevaisuus kiinnostaa, mutta toisaalta pelottaa juuri tuon kaikenkattavan verkoston takia. En valitettavasti ole ehtinyt tutustumaan miehen muihin teoksiin, mutta Amazonissa toivelistalla niitä on jokunen odottamassa rahakkaampia aikoja. :D

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - helmikuu 29, 2012, 09:04:50 ap
RinneRadio on huikea!

Itsekin olen jotain kirjoitellut vuosikausien aikana. Kirjoittaminen ei ehkä kuitenkaan ole minun juttuni, mutta jonkin luominen on nautinnollista ja siksi ehkä pidän myös karttojen piirtämisestä.

G.R.R Martin mietti sarjansa aloittaessa että miten Tolkien käytti taikuutta. Hän päätteli että kirja tapahtuu taianomaisessa maailmassa, mutta siitä huolimatta siinä ei käytetä taikuutta juuri ollenkaan. Näin hän päätti toimia itsekin. Taikuus toimii epämääräisenä taustavoimana joka voi viedä yllättäen tai väkivaltaisesti tarinaa eteenpäin. Mitään perus loitsuja ei lueta ja taikuus toimii, jos toimii, tulella ja verellä. Valta - tai näennäinen valta - on rahalla, henkilösuhteilla, juonilla, politiikalla kaupankäynnillä ja miesten voimakkailla miekkaa kantavilla käsillä. Tarinan edetessä myös taikuus lisääntyy, mutta ei koskaan niin että sillä haettaisiin jotain helppoja ratkaisuja hankaliin tilanteisiin. Martin käytti juuri pari  kolme vuotta ratkaistakseen kirjassaan olleen kerronnallisen ongelman mitä kutsui nimellä "Mereenes knot" (ver. Aleksanteri Suuri ja Gordionin solmu). Hän ei hae helppoja ratkaisuja vaan on aidon kiinnostunut kirjoittamaan niin hyvää proosaa kuin vain kykenee. Monesti hän kirjoittaa aamupäivän ja on tyytyväinen tuotokseensa. Seuraavana päivänä se tuntuu paskalta ja hän kirjoittaa kaiken uudelleen. Sitä seuraavana hän tekee saman uudelleen.

LainausEhkä tässä on yksi iso syy siihen, miksi arvostan Ursula Le Guinia niin paljon. Hän uskalsi uhrata tarinoidensa päähahmon. Fanit eivät pitäneet asiasta, mutta ainakin kirjoittaja oli rohkea ja uskollinen sille, mitä hän itse näki.

Fanit vihaavat hetkittäin kirjailijaa mutta myös rakastavat Martinin tuotosta samasta syystä. Ja tämä ei tapahdu vain kerran, mutta palvelee tarinaa ja saa ihmiset koukkuun siihen. Mielenterveyden järkkyminen on tosin lukijalle mahdollista.

Infernolle: Jaa siksi sinulla oli se aasialainen kaveri kylässä. Kerroppa kun kirjasi on jossain luettavissa.

Jos omistat lukulaitteen mallia Android-tabletti tai iPad, voin laittaa esituotantoversion kirjan ekasta osasta "Myrsky" sinulle (tai muillekin, jos jotakuta kiinnostaa). Myös PDF-versio löytyy. Sisällöllisesti nuo versiot ovat jo toivoakseni "lopullisia", mutta julkaisua varten tarvitaan vielä pientä kansien yms. viilausta.

Minkälaisia juttuja olet itse kirjoitellut?

Martin vaikuttaa paitsi mielikuvituksen, myös järjen mieheltä. :) Tuo taikuushommahan esim. on monissa fantasiagenren töissä vedetty täysin överiksi. Juonelliset umpisolmut ovat julmia asioita, joita ei usein yksin selvitä. Siksi on hyvä olla kaiken aikaa luotettu rinki suorapuheisia ja rehellisiä ihmisiä, jotka näkevät mitä kirjoittaja ei aina itse näe, ja usein tuovat uuden näkökulman kautta myös ratkaisun solmuihin. Niin on minullekin käynyt useat kerrat.

Kirjoitustyylisi on mielekästä ja genre tuntuu mielenkiintoiselta. Joten lähetä vain se PDF-tiedostona. Sähköpostini näet tuolla profiilissa. Pistän lukulistan kärkeen. Nyt juuri joudun lukemaan työkirjallisuutta. Tai joutua on aika vahva sana sillä ainakin tästä nyt luvussa olevasta kirjasta nautin: Kiintymyskeskeinen vanhemmuus, Toimivuutta kasvatukseen.

Tämä Martinin tapaaminen jäi vielä vastaamatta. Mies on ystävällinen, hauska, puhelias ja aito. Puhuu mielellään asioista jotka häntä kiinnostavat ja puhuu paljon ja pitkään. Eli jos kysyt jotain saattaa hän vastata siihen vartin yhteen soittoon.

Omat kirjoitukseni ovat jotain fantasian ja historiallisen fiktion välimaastoa. Varsinaisen tarinan kirjoittamista enemmän nautin niiden tapahtumapaikkojen, kulttuurien, maantieteen, historian ym. suunnittelusta. Eli kai olen samanlainen kuin Tolkien tässä. Martin muuten vertaa Tolkienia arkkitehdiksi ja itsensä hän ajattelee kasvien kasvattajaksi. Hän vaalii sitä mikä haluaa kasvaa.

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - helmikuu 29, 2012, 21:45:03 ip
Kirjoitustyylisi on mielekästä ja genre tuntuu mielenkiintoiselta. Joten lähetä vain se PDF-tiedostona. Sähköpostini näet tuolla profiilissa. Pistän lukulistan kärkeen. Nyt juuri joudun lukemaan työkirjallisuutta. Tai joutua on aika vahva sana sillä ainakin tästä nyt luvussa olevasta kirjasta nautin: Kiintymyskeskeinen vanhemmuus, Toimivuutta kasvatukseen.

Tämä Martinin tapaaminen jäi vielä vastaamatta. Mies on ystävällinen, hauska, puhelias ja aito. Puhuu mielellään asioista jotka häntä kiinnostavat ja puhuu paljon ja pitkään. Eli jos kysyt jotain saattaa hän vastata siihen vartin yhteen soittoon.

Omat kirjoitukseni ovat jotain fantasian ja historiallisen fiktion välimaastoa. Varsinaisen tarinan kirjoittamista enemmän nautin niiden tapahtumapaikkojen, kulttuurien, maantieteen, historian ym. suunnittelusta. Eli kai olen samanlainen kuin Tolkien tässä. Martin muuten vertaa Tolkienia arkkitehdiksi ja itsensä hän ajattelee kasvien kasvattajaksi. Hän vaalii sitä mikä haluaa kasvaa.

Kirja on nyt mailissasi. Saattaa olla hitusen erilainen tuosta vanhemmuus-/kasvatusteemasta, mutta kukapa sitä haluaisi lukea vain yhden sortin kirjoja? En minä ainakaan. :) 

Martin olisi mielenkiintoista joskus tavata, samoin kuin vaikka Neil Gaiman. Ja Terry Pratchett. Ja... moni muu. :)  Työurani aikana olen säätänyt monenlaista myös musiikkipalveluissa, ja tietty haaveeni on ollut tavata tiettyjä kunnioittamiani artisteja. Esim. Shakira. Ja ennen kuin kukaan ehtii piruilemaan, heitän tämän: musiikillisista syistä, ei ulkonäöllisistä. ;)  Joitakin ns. suuria artisteja olen saanut tavata, mieleenpainuvimpana kenties Toton Steve Lukather. Erittäin hieno ja lämmin mies, joka muiden alkuperäisten Totolaisten tavoin selvästi rakastaa musiikkia, eikä diivaile kymmenien miljoonien myytyjen levyjen jälkeenkään. Kuitenkin, jokin tässä "stara" -kultissa minua aina mietityttää ja vaivaakin. Kun ihmisestä tulee "ilmiö", asioista tulee kummallisia. Ei aina kauniita.

On hienoa, jos Martin on todella kyennyt säilyttämään ihmimillisyytensä, sisäisen palonsa ja innon jakaa sen ihmisten kanssa. Se on valtaisa lahja! :)

Fantasian ja historiallisen fiktion välimaastossa itsekin seikkailen. En halua kirjoittaa mitään mikä ei - jollain tavalla - tunnu uskottavalta. Bullshit-filtteri on välillä armoton. ;)  Omassakin tarinassani on lukemattomia yhtymäkohtia niin alkuperäiskansojen uskomuksiin, kulttuuriin, tieteeseen, historiaan, kuin kaikkeen mahdolliseen. Siinä on kaiken aikaa tietynlainen "uskotko todella tämän?!" -ehto päällä. Jos vastaus on "en", se tarkoittaa deleteä...  Ennemmin tai myöhemmin. Noin vuosi sitten jouduin kirjoittamaan suuren osan koko tarinan yhtä pääjuonta uusiksi tajutessani, etten voinut uskoa sen olevan kirjoitettu "niin kuin asiat todella tapahtuivat". Mikä puolestaan on tunne, jota ei voi eikä ehkä pidäkään selittää.

Olisi mielenkiintoista nähdä mitä olet kirjoittanut!

Tolkien todella oli eräänlainen arkkitehti, jonka perinnöstä on kasvanut paljon loiskasveja, mutta myös aivan loistavaa uutta puutarhaa! Martin on asiassa täysin oikeassa. Kasveja pitää kasvattaa! ;)

Hauska nähdä että täällä on muitakin Tolkienista pitäviä. Itse taidan olla jo vähän "pitämisen" tuolla puolen, sen verran tullut ahmittua aikoinaan tuota kirjallisuutta.

Stephen King on kirjamaailman Metallica. Siinä missä Metallica voisi paukutella kattiloita harjanvarsilla ja myydä silti googleplex-platinaa, voi King raapustaa mitä tahansa shittiä ja kansa ostaa - viimeistään jos kirja saadaan joulumarkkinoille.

Kersana tuli luettua aika paljon, paha tapani oli ottaa yksi kirjailija ja lukea koko tuotanto läpi. Kingi tuli kahlattua 90-luvun lopulla alusta loppuun, silloin jäi tuo Musta Torni mieleen. Silloin se ei ollut vielä kirjasarja, ensimmäisen ja toisen osan välillä taisi olla useita vuosia? Luin myöhemmin osat kaksi ja kolme, ja muistaakseni vähän matkaa neljättäkin mutta jätin sen kesken. Syynä oli lähinnä, että se oli uskomatonta skeidaa. Ensimmäinen osa puolustaa paikkaansa jonkinlaisena mutantti-epämäärä-ei-ihan-scifiä-ei-ihan-fantasiaa genren hahmotelmana, tarina on lyhyt, ytimekäs ja jotenkin rujon hahmotelmamainen. Taustatietoa annetaan hyvin niukasti, vähän kuten Cormack McCarthy "Tiessä" tai A&B Strugatskin "Stalkerissa", mikä toimii jos kirja ei ole mammuttimainen. Mustan Tornin tapauksessa koko paska kaatuu omaan mahdottomuuteensa, King olisi voinut kirjoittaa sarjan vähän pitemmällä aikavälillä ja omassa rauhassa. Nyt kirjasarjasta haiskahtaa kovasti kustannustoimittajan painostus.

Kokonaisuus on kuin renaultin tila-auto, näyttää hyvältä ja vaikuttaa toimivalta mutta ensimmäinen koeajo ja alustaan kurkistaminen saa punan nousemaan niskaan.

Kirjasarja on onneksi vaikeaselkoinen ja täynnä ristiviitteitä, joten kriitikot voivat huoletta ylistää sitä, ja mitä kriitikot ylistävät, sitä kansa ostaa.

Antaa ihanan kulturellin vaikutelman, kun hyllystä löytyy joulualesta ostettu septologia jota voi sitten kehua "mahtavaksi fantasiapläjäykseksi".

Ja paskat.

Minusta King on parhaimmillaan luodessaan tunnelmia sangen vähistä tapahtumista. Esimerkkinä Julma leikki. Periaatteessa koko kirja tapahtuu yhdessä huoneessa lyhyen ajan sisällä. Tunnelma on julma.

Stephen King on aiheuttanut ongelmia täälläkin... Esim. Christie ja Uinu uinu lemmikkini ovat hyviä, mutta juuri tuota Musta Torni -sarjaa en vain jaksanut lukea. Sain ensimmäisen kirjan vaivoin kahlattua läpi. Ajatus oli periaatteessa ihan hyvä, toteutus aivan kuraa.

Siirryin itse kovasta scifistä (Frank Herbert) arkisempaan suuntaan, ei muuta kuin trilleri pitkästä aikaa käteen ja aivot narikkaan.

Jostain syystä se Vihreä maili-juttukaan ei yhtään toiminut. Onhan King kirjoittanut aivan helkkaristi surkeita kirjoja, jossain vaiheessa niitä pokkareita tuli kerran kuussa, tai siltä ainakin tuntui. Vanhempi tuotanto on huomattavasti parempaa, myös Bachman-nimellä julkaistut.

Jatketaan tuosta scifistä, löytyykö foorumilta Harry Harrisonin faneja?

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 01, 2012, 09:39:48 ap
Jostain syystä se Vihreä maili-juttukaan ei yhtään toiminut. Onhan King kirjoittanut aivan helkkaristi surkeita kirjoja, jossain vaiheessa niitä pokkareita tuli kerran kuussa, tai siltä ainakin tuntui. Vanhempi tuotanto on huomattavasti parempaa, myös Bachman-nimellä julkaistut.

Jatketaan tuosta scifistä, löytyykö foorumilta Harry Harrisonin faneja?

Piti ihan googlettaa nimi... Aivan, tämä Ruostumattoman teräsrotan kirjoittaja. Nyt on pakko myöntää, että ainakin nuo kirjat ovat jääneet ainakin toistaiseksi nimen perusteella hyllyyn.

Kuka muistaa mikä kirja: ideana on asukkaita tietyin väliajoin kohtaava tuho, muistaakseni muutaman sadan vuoden välein. Tiedemies (miehet) yrittävät saada ihmisiä vakuuttuneiksi asiasta, mutta heitä ei kuunnella. Ovat löytäneet jotain todisteita asiasta ja saavat joitakin vakuuttuneiksi. Tarinassa keskeinen paikka on jokin torni/ observatorio ja loppujenlopuksihan tuo tuho tulee. Jälkeen jää kuitenkin aina kourallinen ihmisiä, jotka aloittavat alusta, kunnes uusi tuho kohtaa heidät.
Ei mitään mielikuvaa kirjoittajasta. Joskus olen tällaisenkin lukenut. Scifiähän tämä on. En edes muista mikä tuon tuhon aiheutti.

Robert A. Heinlein: Tuomiopäivän komedia

Tässä muuten hyvä kirja.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 29, 2012, 16:51:38 ip
Mietin tuota lukiessani monesti, että kenties Mustan Tornin suurin haaste on ollut Kingin halu tehdä jotain esikuvansa J.R.R. Tolkienin kaltaista, eli eräänlainen hyvin pitkä fantasiatarina. Ymmärrän hyvin tuon halun; luultavasti lähes jokainen kirjoittaja haaveilisi samasta. King vain ei ole - tietyllä tapaa - fantasiakirjoittaja. Hän on hyvä ja loistava vallan muussa. Tolkienin valttina oli aina se, että hänen luomansa maailma on äärimmäisen uskottava. Aina siihen pisteeseen saakka, että lukija todella *tietää* sen olevan totta. Jossain universumissa...  Tolkien loi uskottavat kielet, kuvaili maantieteen, kansat, eläimet, kasvit, kaiken mahdollisuuden tiedemiehen tarkkuudella. King ei taustoita luomaansa maailmaa millään tavalla. Asiat vain "ovat" - ilmestyvät ja katoavat, selityksittä. Tolkienin maailmassa lukija löysi aina napin "haluatko tietää asiasta lisää?". Kingin maailmassa lisätietoa ei heru. Tarina rientää jo aivan muualle ja jättää sinut itseksesi ihmettelemään mikä Ludin suurkaupungin historia oikein oli?

Kaikki tämä kritiikki on toki tietyllä tapaa epäoikeudenmukaista. Musta Torni on niin majesteettisen mittasuhteen hanke, että tuskin kukaan kykenisi sitä elinaikanaan saattamaan valmiiksi - ainakaan Kingiä paremmin. Omakin "pitkä tarinani" potee samoja ongelmia, ja jokaisella uudelleenkirjoittamiskierroksella (kyllä, niitä on ollut jo ainakin viisi) huomaan pahoja epäloogisuuksia, ohuita ja/tai turhia henkilöhahmoja, ja yksinkertaisesti "turhaa tekstiä". Monen muunkin kirjailijan perisyntiä.

Menemättä sen syvemmälle kritiikkiin, on kyllä sanottava ettei se nyt täysin epäoikeudenmukaista ole. Musta Torni projektina on ollut pitkä ja pidemmät tauot osien välillä näkyvät kyllä ja ehkä sitä itse antaa tiettyjä epäloogisuuksia helpommin anteeksi kun tarina kokonaisuudessaan on kiehtova.

Mutta se, mikä itse asiassa sai minut syventymään mustaan torniin ensimmäisen kerran kymmenisen(?) vuotta sitten (kun osia oli vasta 4), oli se että olin löytänyt Kingille hyvin epätyypillisen, puhtaan fantasiakirjan, joka oli mielestäni loistava. Tämä kirja oli Eyes of the Dragon, johon kyllä tornissakin on viitteitä jonkin verran. Pitäisi oikeastaan kaivella kirjahyllyä (kunhan Hyperionista selviän) ja lukea se uudestaan - saisi tarkistettua mielipiteensä siitäkin opuksesta. Vaikka harvemmin kirjojen kanssa kyllä mitään Commodore64-efektiä tulee, ts. teokseen uudelleen kajoaminen ei pilaa hyvää mielikuvaa :)

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 01, 2012, 09:39:48 ap
Jostain syystä se Vihreä maili-juttukaan ei yhtään toiminut. Onhan King kirjoittanut aivan helkkaristi surkeita kirjoja, jossain vaiheessa niitä pokkareita tuli kerran kuussa, tai siltä ainakin tuntui. Vanhempi tuotanto on huomattavasti parempaa, myös Bachman-nimellä julkaistut.

Tulee väkisin mieleen yksi asia... King oli sanojensa mukaan aikamoinen viinamäen mies käytännössä koko parhaan luomisaikansa, kunnes vaimonsa antoi ukaasin. Miehestä tuli raivoraitis, mutta putosiko samalla kirjojen taso? En itse ole lukenut niitä tarpeeksi arvaillakseni, mutta esim. musiikkipiireissä sellaista on kyllä tapahtunut. Joidenkin ihmisten luovuus tuntuu vain liittyvän itsetuhoiseen elämäntapaan.

Ehkä suurin suosikkini kaikista kirjailijoista on kuitenkin jo edesmennyt, aikoinaan melkoisesti keskustelua herättänyt Carlos Castaneda. Hänen kirjojensa sisältämästä arvo- ja uskomusmaailmasta voi olla mitä mieltä haluaa, sillä totuus niistä asioista tuskin tulee koskaan ilmi. Niissä on kuitenkin jotain todella hurjaa, mitä ehkä parhaiten kuvaa New York Timesin kriitikon taannoinen kommentti: "Näiden kirjojen lukemisen jälkeen on mahdotonta nähdä maailmaa enää aivan entisellä tavalla."  Castanedan omaelämänkerrallinen pitkä seikkailu Meksikon hyvin erikoislaatuisessa pienessä intiaaniyhteisössä on äärimmäisen jännittävä (monesti kauhuun saakka), outo, mielenkiintoinen, humoristinen ja aivan rikollisen paljon ajatuksia herättävä. Voiko hyvältä kirjalta enempää pyytää?

Kirjoista tunnetuin, "Teachings of Don Juan" eli ensimmäinen osa, on niistä kirjallisesti selvästi heikoin, vaikka tuottikin Castanedalle UCLAn yliopistossa aikoinaan antropologian tohtorinarvon. Sitä vaivaa kuivakiskoinen, tieteellinen tyyli, sekä uskomus siihen, että intiaanien hyvin erikoinen elämänkatsomus kumpusi pääosin huumekasvien käytöstä. Tämä osoittautui myöhemmin harhaluuloksi, ja myöhemmät teokset sisältävät erittäin sujuvan kerronnan lisäksi valtavasti todella mielenkiintoista tietoa ja ajateltavaa niin Meksikon alueen hyvinkin pitkästä historiasta kuin oman elämäntapamme oudoista ja jopa surkuhupaisista puolista. Nämä kirjat myös aukenevat lisää aina uudella lukukerralla, ja kuuluvat Tolkienin tarinoiden ohella pitkäikäisimpiin tietämiini.

Loistoluettavaa uteliaille ja avoimille mielille, muttei varmasti kaikille ihmisille. Suomennettuja versioita välttäisin.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 01, 2012, 12:13:22 ip

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 01, 2012, 09:39:48 ap
Jostain syystä se Vihreä maili-juttukaan ei yhtään toiminut. Onhan King kirjoittanut aivan helkkaristi surkeita kirjoja, jossain vaiheessa niitä pokkareita tuli kerran kuussa, tai siltä ainakin tuntui. Vanhempi tuotanto on huomattavasti parempaa, myös Bachman-nimellä julkaistut.

Tulee väkisin mieleen yksi asia... King oli sanojensa mukaan aikamoinen viinamäen mies käytännössä koko parhaan luomisaikansa, kunnes vaimonsa antoi ukaasin. Miehestä tuli raivoraitis, mutta putosiko samalla kirjojen taso? En itse ole lukenut niitä tarpeeksi arvaillakseni, mutta esim. musiikkipiireissä sellaista on kyllä tapahtunut. Joidenkin ihmisten luovuus tuntuu vain liittyvän itsetuhoiseen elämäntapaan.

Voipi hyvinki olla, koska mielestäni yhdentekevimmät tuotokset (mm. Vihreä Maili, Rose Madder, Dolores Claiborne) ovat kyllä tuon raitistumisen jälkeen julkaistuja. Nyt kyllä taas vähän on tuntunut siltä, että 2000-luvulla taso on jälleen parantunut - toki uudemmat eivät ehkä ole enää samalla tavalla "rosoisia" kuin aivan alkuaikojen tuotokset.

Musta tornikin näyttäisi muuten saaneen (helmikuussa) kahdeksannen osansa "The Wind Through the Keyhole", joka sijoittuu osien 4 ja 5 väliin. Ilmeisesti niitä häiritseviä aukkoja on jäänyt sinne myös kirjailijan mielestä.

Lainaus käyttäjältä: -mtk- - maaliskuu 01, 2012, 11:17:17 ap
Mutta se, mikä itse asiassa sai minut syventymään mustaan torniin ensimmäisen kerran kymmenisen(?) vuotta sitten (kun osia oli vasta 4), oli se että olin löytänyt Kingille hyvin epätyypillisen, puhtaan fantasiakirjan, joka oli mielestäni loistava. Tämä kirja oli Eyes of the Dragon, johon kyllä tornissakin on viitteitä jonkin verran. Pitäisi oikeastaan kaivella kirjahyllyä (kunhan Hyperionista selviän) ja lukea se uudestaan - saisi tarkistettua mielipiteensä siitäkin opuksesta. Vaikka harvemmin kirjojen kanssa kyllä mitään Commodore64-efektiä tulee, ts. teokseen uudelleen kajoaminen ei pilaa hyvää mielikuvaa :)

Muistat sitten vaan jättää Hyperion-sarjan lukemisen niihin kahteen ensimmäiseen osaan. Ne ovat loistavia. Endymion ja Endymionin nousu olivat sellaista roskaa että tuli surullinen olo niiden puiden vuoksi, jotka on noiden kirjojen valmistamista varten kaadettu.

Lainaus käyttäjältä: Noli Me Tangere - maaliskuu 02, 2012, 11:05:42 ap
Muistat sitten vaan jättää Hyperion-sarjan lukemisen niihin kahteen ensimmäiseen osaan. Ne ovat loistavia. Endymion ja Endymionin nousu olivat sellaista roskaa että tuli surullinen olo niiden puiden vuoksi, jotka on noiden kirjojen valmistamista varten kaadettu.

Myöhäistä rypistää kun saagasta on Endymionin nousu menossa :) Itse melkein koin Endymionin viihteellisemmäksi(?) kuin kaksi ensimmäistä osaa. Viihteellisemmällä tarkoitan tässä tapauksessa kevyempiä lukea, ei välttämättä että se olisi parempi.

Edit: Typo

Aika tasaisena tuota Hyperion-saagaa pidän ihan loppuun asti. Jänniä ideoita ja käänteitä, vaikka seksihullu naispuolinen uusi vapahtaja vähän... No, joo. ;) Pikku ärsyttävyyksiä on, muttapa missä noin laajassa työssä ei olisi? Varsin viihdyttäviä ovat zen-arvoituksia lausuvat supertekoälyt! Kwatz! :)

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 02, 2012, 14:35:40 ip
Aika tasaisena tuota Hyperion-saagaa pidän ihan loppuun asti. Jänniä ideoita ja käänteitä, vaikka seksihullu naispuolinen uusi vapahtaja vähän... No, joo. ;) Pikku ärsyttävyyksiä on, muttapa missä noin laajassa työssä ei olisi? Varsin viihdyttäviä ovat zen-arvoituksia lausuvat supertekoälyt! Kwatz! :)

Oon samaa mieltä noista tekoälyistä. Endymionin & Endymionin nousun parasta antia oli mielestäni... Noh, Endymion. Iso korsto, jota potkitaan päähän ja joka tuntuu aina olevan vähän pihalla. Piristävää vaihtelua.

No okei, onhan noilla jälkimmäisilläkin kirjoilla hetkensä. Jotenkin vaan ärsyttää se hukkaan heitetty potentiaali. "Ois voinu kirjottaa paremman tarinan, nillin nillin..."

Oon sellasessa pyörässä, että mitä kirjaa vaan alan lukemaan, niin se alkaa vaikuttaa tylsältä :D Tai siis.. Tykkään lukea ja silleesti, mutta kun tykkään kauhusta ja muutamista jännityskirjoista, niin nykyään niistä on tullut tylsiä  ;D Liikaa paasausta, vähän asiaa.
Joten olen jättänyt kauhun väliin, ja alkanut ettiä uutta genreä itelleni. Filosofisia ja psykologisia kirjoja ettinyt kauan, ja lukenutkin muutaman.
Tekis taas mieli alottaa tuo lukeminen.. Suositelkaa jotain  ;D

Kingin Under the Dome oli aika menevä. Kannattaa kokeilla.

Neil Gaimanin koko mieletön 10-osainen "Sandman" sarja. Voittanut jotakuinkin kaikki sarjakuvapalkinnot, eikä aiheetta. Ei välttämättä kaikkein heikkohermoisimmille. :)  Löytyy ainakin hesan Akateemisesta.

Tämän hetkiset kirjat joita luen:
(http://www.puutarhakirjat.fi/images/kasvioppi.jpg)(http://verkkokauppa.oph.fi/WebRoot/Opetushallitus/Shops/OPH/4B05/2D91/2E88/AF89/8FAA/0A28/1038/37D0/9789521319006.jpg)

Suomenkielinen laitos Lords Of Chaos kirjasta tuli juuri lainaksi kaverilta ja Goth Chic pokkari Huuto. netistä.
Vielä kun pystyisi tosissaan keskittymään lukemiseenkin, muttakun ei aivot suostu niin ei suostu. Ei edes musiikki korvakuulokkeista ja piippu suupielessä saa toivottua tulosta aikaan. Pakko vissiin hakea divarista kasa ...lehtiä ja opettelisi aluksi pelkillä kuvilla.

-P-

Terry Pratchettin "Snuff", eli viimeisin työ tuli luettua demoversiona Applen iBooks-palvelusta 40 sivun verran. Lupaavaa, eli täytyy kyllä ostaa loppukin. Häneltä ei välttämättä enää montaa kirjaa tule miehen sairastuttua Alzheimerin tautiin :( - joten täytyy olla kiitollinen jokaisesta uudesta, ja toivoa hänelle voimia ja parantumista!

REMES ikiyö. Edellinen kirja oli Juoppohullun päiväkirja - Raskausarpia eli osa 3 :D

Kirjaston poistonurkasta nappasin 50c hintaan Jeff Longin Vuosi nollan.

Onko kellään tapana lukea useampaa kirjaa samanaikaisesti? Mulla on aina 4-5 kirjaa kesken.. ADHD?

^Mulla menee yhden kirjan lläpikahlaamiseen 4-5 kirjan lukemiseen tarvittava aika. ::)

Nimim. En mä ole hidas lukemaan, mä vaan luen tunteella. ;)

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - huhtikuu 01, 2012, 11:00:04 ap
Kirjaston poistonurkasta nappasin 50c hintaan Jeff Longin Vuosi nollan.

Onko kellään tapana lukea useampaa kirjaa samanaikaisesti? Mulla on aina 4-5 kirjaa kesken.. ADHD?

Parhaillaan työn alla:

-Stefan Olivier; Uskollisuus kunniamme
-Brian Hamnet; A Concise History of MEXICO
-Louis Masterson; Morgan Kane no. 76, Kohtaaminen Tascosassa
-Sekä erittäin pitkään kestäneet projektit, Dostojevski Rikos ja rangaistus, olen lukenut sitä toistaiseksi vasta 6 vuotta, mutten ole näköjään vieläkään luovuttanut, toinen William Burroughsin Alaston lounas, jota en ole lukenut kuin vuoden...
-Ajattelin illan mittaan ottaa jatkoksi työn alle joko Claude Simon; Flanderin tie tai uudelleen ties monettako kertaa Steinbeckin Hyvien ihmisten juhla ja Torsatai on toivoa täynnä. -Dashiel Hammetin Veristä Satoakin voisi olla pitkästä aikaa kova sana, luin sen ensimäistä kertaa ala-asteikäisenä aiheuttaen paheksuntaa opettajissani, sen jälkeen lukenut lukemattomia kertoja.

Kuluneen kuukauden aikana lukenut;
-Joseph Conrad; Anarkistit
-Desmont Morris; Alaston apina
-Jared Diamond; Tykit, taudit ja teräs
-John Irving; Oman elämänsä sankari
-Douglas Adams; Sielun pitkä pimeä teehetki
-Charles Sellers; A Synopsis of American History vol. 1, Trough Reconstruction & vol. 2 Since the Civil War
-Iso nippu Morgan Kaneja
-Don Rosan kootut 1,2 ja 3
-Georges Simenon; Maigret'n revolveri
-Etc.

Alaston lounas on karmeaa skeidaa. Burroughsilta on parempiakin kirjoja, esimerkiksi Nisti on aivan loistava.

Täytyy ynnätä mitä kirjoja on tullut luettua viimeisen kuukauden aikana. Ja mitä on kesken.

^-Ilmankos en ole tuota sen pidemmälle koskaan saanut. Burroughsilta olen yhden kirjan saanut loppuun asti, taskukirjaa pienemmän itseään toistavan julkaisun nimeltä Kissa sisälläni. Hyllyssä olisi odottelemassa myös Burroughs&Kerouack "Ja virtahevot kiehuivat altaissaan". Pitäisi sitäkin kokeilla. Kerouackin Matkan luin joskus, yritin jotain muutakin Kerouackilta mutten pystynyt. Matkan luki kerran, mutten taida ihan hetkeen sitäkään uudestaan lukea.

Hunter S. Thompson menee paljon paremmin. Sain joskus lahjaksi Enkelit. Hyvä kirja.

Edelliseen listaan on pakko vielä lisätä Charles Bukowskin Lounaalla ja Kurt Vonnegutin Maaton mies. Bukowskia ja Vonnegutia jostain syystä jaksaa kahlata läpi vaikkei kyseinen kirja aina parasta tuotantoaan olisikaan. (Ei, en ole vieläkään saanut tutustuttua Bukowskin runoihin.)

Lainaus käyttäjältä: El Borracho - huhtikuu 01, 2012, 12:36:39 ip
Kerouackin Matkan luin joskus, yritin jotain muutakin Kerouackilta mutten pystynyt.

Kerouaceja on omassa hyllyssä Matkalla, Dharmapummit, Desolationin enkelit, Maanalaiset ja Tuuliajolla Big Surissa. Matkalla on tullut luettua muutamaan kertaan, mutta monet muut miehen kirjat ovat vähintäänkin tuskaista luettavaa. Desolationin enkelit ja Big Sur on melkolailla loistavia myös, mutta esim. Tristessa puolitoistasivuisine virkkeineen kävi työstä.

Rosa Liksomia on tullut ensimmäisen ja viimeisen julkaisun verran luettua, kovasti olen tykännyt. Nyt menossa on Emmi Itärannan debyytti; Teemestarin kirja, vakuuttavan oloista tulevaisuuden maalailua.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - huhtikuu 01, 2012, 11:00:04 ap
Onko kellään tapana lukea useampaa kirjaa samanaikaisesti? Mulla on aina 4-5 kirjaa kesken.. ADHD?

No, tällä hetkellä kesken on:
Dan Simmons: Endymionin Nousu
Brillat-Savarin: Maun Fysiologia
Jonathan Glover: Ihmisyys
Stephen King: Lisey's Story
ja joku Stackpolen Star Wars -pokkari (nämä ei edisty kuin reissussa)

Joten kyllähän niitä tuppaa useampi aina kesken olemaan. Ihmisyys on noista suurinta tuskaa tuottanut, ei meinaa millään löytyä sopivaa mielentilaa tuon (synkkyyden) lukemiseen.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - huhtikuu 01, 2012, 11:00:04 ap
Onko kellään tapana lukea useampaa kirjaa samanaikaisesti? Mulla on aina 4-5 kirjaa kesken.. ADHD?

Just nyt:
Ian Kershaw: Hitler
Anu Hopia: Kemiaa keittiössä
Peter F. Hamilton: Judas Unchained

Tässä on välissä mennyt useampi kirja kun näitä on tullut tahkottua - yleensä jos on jotenkin tökkivä kirja niin se kestää ja kestää. Miksi ne sitten pitää lukea loppuun, sitä en tiedä. Ja nyt pahasti näyttää siltä että tekee mieli ottaa GRR Martinin Valtaistuinpeli uusintakierrokselle...ja se olis menoa sitten koko sarjan suhteen.

Alotin vihdoinkin Millenium-trilogian viimeisen osan. Tykkäsin edellisistä osista paljon ja ahminkin ne nopeasti, joten tarkoituksella olen "säästellyt" tätä enkä ole halunnut ihan heti perään lukea.

En muista suositeltiinko täällä Bukowskin Pulp:ia, mutta se tuli luettua viime viikolla ja täytyy sanoa että maistui todella hyvin.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9524924439 

Tätä kirjaa silmäilin cittarissa

Lainaus (iphonella otettu kuva) Paprikojen yhteyteen kirjoitettua chileistä.

Ei sovi henkilöille, joilla on korkea verenpaine, niitä ei tule käyttää raskauden aikana, Paprika voi aiheuttaa ripulia, ...lisääntynyttä verenvuotoa ....ja voi sekaantua MAOI-järjestelmään ja verenpainelääkitykseen........

Erittäisn suurina annoksina paprika auheuttaa ruumiinlämmön laskua. Jatkuva pitkäaikainen käyttö aiheuttaa mahakatarria, mahahaavan ja mahan limakalvojen rappeutumista, munuais- ja maksavaurioita, hermostollisia myrkytystiloja. Erittäisn suurina annoksia vuosien ajan käytettynä se aiheuttaa sappirakkosyöpää. Se voi (harvoin aiheuttaa allergisia reaktioita, joskus jopa anafylaktisen sokin. annoksesta riippuen paprikat voivat lisätä mahasyövän riskiä tai torjua sitä.

Hauskinta varsinkin viimeinen lause.

Eiköhän viimeaikaiset uutisoinnit ja tutkimukset kerro päinvastaista.
Heh

huutonetistä tuli ostettua kitchen confidential tyyriiseen hintaan(vaikutti siltä että joku muukin tahtoi kirjan) suomeksi.
muita kirjoja jotka on luettavana tällä hetkellä.
hunter s thompsonin - helvetin enkelit
Gomez-Jurado Juan - petturin merkki
Ja kuten moni on varmaan huomannut meikäläisen kirjoituksista mulla on todella paha lukihäiriö mutta silti luen 1-5 kirjaa kuukaudessa:)
Olisiko jollain suositella bourdainin tapaisia kirjailijoita ( ei tyylillisesti vaan keittiö alaa käsitteleviä)

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - huhtikuu 01, 2012, 11:00:04 ap
Kirjaston poistonurkasta nappasin 50c hintaan Jeff Longin Vuosi nollan.

Onko kellään tapana lukea useampaa kirjaa samanaikaisesti? Mulla on aina 4-5 kirjaa kesken.. ADHD?

En siis ole yksin. 2-4 kirjaa on yleensä aina kesken. Yksi matkalukemiseksi, yksi yöpöydälle, yksi ihan muuten vaan...

No niin..sain rustattua paperille nämä. Kaikki ovat tämän vuoden puolella luettuja, siivosin kirjaston tuossa neljä viikkoa sitten, niin en voi olla satavarma onko tässä kaikki.

Luetut;

Jeff Long - Vuosi nolla (hyvä kirja)
Terry Pratchet - Magian väri (hyvää huumorifantasiaa)
Terry Pratchet - Viikatemis (hirveää skeidaa)
Esko Puupponen - Suuri orkideakirja (suosittelen)
Esko Puupponen - Harrastajan suuri orkideakirja
Pekka Ranta - Phalaenopsis; kukkiva kaunotar
Pekka Ranta - Orkideat koti-ikkunalla
Pekka Ranta - Kodin orkideat
Hugh Laurie - Järein asein
Michael Palmer - Äärirajat
Kathryn Stockett - Piiat (suosittelen, helvetin hyvä kirja)
Raymond Chandler - Pikkusisko (hyvä)
William Peter Blatty - Manaaja (parempi kuin leffa)
Keith Floyd - Kaikki krapulasta
Bohumil Hrabal - Tarjoilin englannin kuninkaalle

"Työn alla";

Ilkka Remes - Ikiyö
Lu Wenfu - Herkkusuu
Seppo Laurell - Valo merellä (Suomen majakoiden historiikki)
Mario Puzo - Sisilialainen
SAMBA! (sambasta ja Rion karnevaaleista kertova kirja)
Celts:europes people of iron
Valentin - 55 parasta

Lukupinossa on myös Strugatskin veljesten koko suomennettu tuotanto jonka sain eilen lainaan.

^Yritän parhaillaan etsiä Esko Puupposen Harrastelijan mehikasvikirjaa.

Raymond Chandlerit ovat hyviä, kaikki löytyvät hyllystä. Voittavat mielestäni esikuvansa, Hammetin. -makuasia.

-Mario Puzo... en tiennytkään että on muitakin kuin se yksi... pitää tutustua.
-Kuin myös muihin Strugatskeihin. En tästäkään ollut tietoinen että on muitakin. Kiitos!

Nyt iskee kovasti Jack Higginsin kirjoittama Sean Dillon-sarja.

Heaven and Hell - The Eaglesin leadkitaristi Don Felderin muistelmat 21 vuodelta yhdestä rokin jättiläisestä. Mielenkiintoinen kuvaus ryysyistä miljonääriksi ja superkuuluisuuteen -matkasta eri puolineen. Välillä aika "amerikkalaisen" perhe-elämään ja lapsiin yms keskittyvä, tarkoituksena kai painottaa supertähteyden ja huumeet/groupiet/moottorisahalla huoneet hajalle -elämän vastapuolta: olla yksi ihminen kotona (aviomies ja isä), kokonaan toinen rundeilla. Menestyksen ja rahan mädättävä vaikutus ihmisiin käy hyvin selväksi, kuten myös se, miten mukavaa on voida ostaa Porsche hetken mielijohteesta... Näitähän kirjoja riittää, mutta kyllä tätä jaksoi lukea satoja sivuja yhteen putkeen lukulaitteelta. Tietysti kuunnellen Eaglesin koko tuotannon samalla - tuli nimittäin ihan uusi näkökulma albumeihin ja biiseihin...

Lainaus käyttäjältä: rasse - maaliskuu 01, 2012, 09:46:29 ap
Kuka muistaa mikä kirja: ideana on asukkaita tietyin väliajoin kohtaava tuho, muistaakseni muutaman sadan vuoden välein. Tiedemies (miehet) yrittävät saada ihmisiä vakuuttuneiksi asiasta, mutta heitä ei kuunnella. Ovat löytäneet jotain todisteita asiasta ja saavat joitakin vakuuttuneiksi. Tarinassa keskeinen paikka on jokin torni/ observatorio ja loppujenlopuksihan tuo tuho tulee. Jälkeen jää kuitenkin aina kourallinen ihmisiä, jotka aloittavat alusta, kunnes uusi tuho kohtaa heidät.
Ei mitään mielikuvaa kirjoittajasta. Joskus olen tällaisenkin lukenut. Scifiähän tämä on. En edes muista mikä tuon tuhon aiheutti.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6_saapuu (http://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6_saapuu)

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - huhtikuu 09, 2012, 12:23:29 ip
Keith Floyd - Kaikki krapulasta

Oliko Floydin kirja hyvä? Miehen kokkiohjelmat olivat mainiota katseltavaa. =)

Terry Pratchettin viimeisin teos, "Snuff". Terry vain on yksi Suurista, vaikka asioita miten päin katsoisi. Hän on luonut omalla hassulla tavallaan uskottavan maailmansa - tai paremminkin loistavan karikatyyrin maailmastamme, ja onnistunut yhdistämään jännittävät tarinat aivan ensiluokkaiseen brittihuumoriin sekä - mikä erityisen harvinaista - myös johonkin vakavampaan, syyllistymättä (yleensä) sormella osoittavaan maailmanparantamiseen. Hän vain saa monet, ellei useimmat arkemme asiat näyttämään juuri siltä mitä ne ovat: naurettavilta. Se ei kaikkia miellytä, sillä kaikki eivät osaa eivätkä halua nauraa etenkään itselleen. Itse olen saanut tuon miehen kirjoista niin suunnattoman monet naurut ja hyviä lukuhetkiä, ettei sille voisi koskaan laskea hintaa. Parantukoon Terry alzheimerin taudistaan - hän, jos kuka, ansaitsee sen!

Lainaus käyttäjältä: rasse - huhtikuu 20, 2012, 16:25:46 ip

Lainaus käyttäjältä: rasse - maaliskuu 01, 2012, 09:46:29 ap
Kuka muistaa mikä kirja: ideana on asukkaita tietyin väliajoin kohtaava tuho, muistaakseni muutaman sadan vuoden välein. Tiedemies (miehet) yrittävät saada ihmisiä vakuuttuneiksi asiasta, mutta heitä ei kuunnella. Ovat löytäneet jotain todisteita asiasta ja saavat joitakin vakuuttuneiksi. Tarinassa keskeinen paikka on jokin torni/ observatorio ja loppujenlopuksihan tuo tuho tulee. Jälkeen jää kuitenkin aina kourallinen ihmisiä, jotka aloittavat alusta, kunnes uusi tuho kohtaa heidät.
Ei mitään mielikuvaa kirjoittajasta. Joskus olen tällaisenkin lukenut. Scifiähän tämä on. En edes muista mikä tuon tuhon aiheutti.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6_saapuu (http://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6_saapuu)

Olen kuvitellut lukeneeni kaiken Asimovilta julkaistun, tuosta ei ole kyllä mitään mielikuvaa.

Jossain kohtaa ketjua oli aiheena usean kirjan lukeminen saman aikaisesti...itse kuulun myös näihin tapauksiin. Tällä hetkellä kesken on:
- Ihmisyys, Jonathan Glover...kirja meni puoleen väliin asti ihan hyvin, nyt on pakko pitää luova tauko.
- Peltirumpu, Gunter Grass...mielenkiintoinen, kerrontatavasta tulee jotenkin mieleen Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan.
- Muste: Kaikkeuden kirja 2, Hal Duncan...omasta mielestäni Vellum oli parempi- tai sitten en jaksa keskittyä kirjaan enää nukkumaan mennessä.
- olohuoneen "katselukirjana" Toisen maailmasodan historia.
...ja postissa odottamassa Solzenitsyn Vankileirien saaristo.

Lainaus käyttäjältä: mohla - huhtikuu 20, 2012, 22:57:28 ip
Oliko Floydin kirja hyvä? Miehen kokkiohjelmat olivat mainiota katseltavaa. =)

Itseasiassa ei. Eikä se ole edes kovin kummoinen kirja, pikemminkin kovakantinen vihko. Isolla fontilla ja paljon kuvia, tekstinä semmoinen heppoinen tajunnanvirta. Tuskin on edes Keith-sedän itse kirjoittama. Pari tykkiä krapulanloiventajadrinkkiä löytyy, pari juttua jolle nauraa ja 5-päivän "raitisteluohjelma". Kannessa on Keith-setä komeimmassa 80-luku sotisovassaan.

Mutta näyttää hyvältä keittiön pöydällä keittokirjapinon välissä; "Jmlauta tää heppu on kova doku..."

Huhtikuun 9. päivän jälkeen sain luettua;

Ilkka Remes - Ikiyö (Taattua Remestä)
Strugatskin poikien Kasvatin (Taattua epäselvää neuvostoscifiä)
Harry Harrison - Ruostumaton Teräsrotta 2 (Sarjan faneille uppoaa varmasti)

Ja pari viimeistä aukeamaa on jäljellä Strugapoikien Poika Helvetistä-kirjasta.

Työn alla edelleen;
Lu Wenfu - Herkkusuu
Seppo Laurell - Valo merellä (Suomen majakoiden historiikki)
Mario Puzo - Sisilialainen
SAMBA! (sambasta ja Rion karnevaaleista kertova kirja)
Celts:europes people of iron
Valentin - 55 parasta

Sekä lisäyksenä parituhatsivuinen 1940-luvulla kirjoitettu Svenska Flottans Historia, superheviä shittiä...

Hannu Rajaniemen Kvanttivaras siirtyi luettujen pinoon viime viikolla. Erittäin suositeltava pläjäys kaikille sci-fin ystäville. Ei mitään perinteistä suomiscifiä, enemmän dekkarin kaltainen. En spoilaa enempää, lukaiskaa.

Samaan syssyyn suosittelen lämpimästi Peter Maylen kirjoja, taisin lukaista koko suomennetun tuotannon elokuussa. Saattaa tosin aiheuttaa matkakuumetta eteläisen Ranskan suuntaan....

Viimeaikoina luettua:

Ralph Barger, Hell's Angel: Sonny Bargerin elämä ja Hell's Angels Motorcycle Club
-Mielenkiintoinen kirja. Elämäkerta, kuten nimestä voi päätellä...

Ralph Barger, Ridin' high, livin' free : hiuksianostattavia moottoripyörätarinoita
-Lyhyitä juttuja. Mielenkiintoinen joskaan ei läheskään yhtä hyvä kuin em.

Sami Parkkonen, Lainsuojattomat -villiintynyt legenda
-Antaa paikoin kylmää kyytiä Mika Mölsän Prosenttijengit Suomessa -teokselle(luettu jo aikaisemmin). Motoristin näkökulma asiaan.

Hunter S. Thompson, Hells Angels

Ja, yllätys yllätys... Autokoulun moottoripyöräkirja...

Selailin lävitse myös Arto Mellerin Runot sekä Pentti Saarikosken Runot. Tuli luettua vähän turhan nopeasti, selaillen. Vallankaan Saarikoskesta en oikein saanut mitään tolkkua... Liian tyhmä lukemaan runoja?

Lisäksi nippu kynäruiskumaalausta käsittelevää kirjallisuutta ja yksi valokuvauskirja.

Tällaista tällä kertaa. Sattuuko kukaan tietämään Kelttejä, erityisesti Piktejä käsittelevää kirjallisuutta jossa mielellään paljon tarkkoja kuvia heidän taiteestaan?
-Jaa, mutta onhan tullut luettua myös Simon Jamesin Keltit.

Itsekin luin pari viikkoa sitten Kvanttivarkaan, oli kyllä vallan mainio tekele jahka venäläisjohteisen teknosanaston kanssa pääsi sinuiksi.

Myös GRRM:n Song of Ice and Fireä oon lainaillu kirjastosta pala kerrallaan, pari ekaa takana jo ja pöydällä odottaa Storm of Swords osat 1 ja 2. Niitä ennen kuitenkin Margaret Atwoodin The Handmaid's Tale sekä Raymond E. Feistin Mustan kuningattaren varjo. Atwoodin kanssa olen jo puolivälissä, on vaan sen verran vakuuttava dystopia että aika ikävällä mielin joutuu lukemaan.

Tässä välissä on mennyt myös Ernest Clinen Ready Player One, joka oli ihan kelpo hömppää runsaalla nörttiknoppailulla höystettynä. Toisaalta hahmojen kehittelyt jäivät ohkaisiksi ja monet isommatkin juonenkäänteet olivat suorastaan häiritsevän "sattuipa sopivasti"-tyylisiä. Noh, tulipahan luettua...

Armando Torres: Encounters with Nagual

Erikoisimpia kirjoja mitä koskaan voi lukea. Jollei muuta, niin taatusti mietittävää maailmankäsityksestämme. ;)

Lainaus käyttäjältä: El Borracho - syyskuu 03, 2012, 17:50:16 ip
Viimeaikoina luettua:

Ralph Barger, Hell's Angel: Sonny Bargerin elämä ja Hell's Angels Motorcycle Club
-Mielenkiintoinen kirja. Elämäkerta, kuten nimestä voi päätellä...

Ralph Barger, Ridin' high, livin' free : hiuksianostattavia moottoripyörätarinoita
-Lyhyitä juttuja. Mielenkiintoinen joskaan ei läheskään yhtä hyvä kuin em.

Sami Parkkonen, Lainsuojattomat -villiintynyt legenda
-Antaa paikoin kylmää kyytiä Mika Mölsän Prosenttijengit Suomessa -teokselle(luettu jo aikaisemmin). Motoristin näkökulma asiaan.

Hunter S. Thompson, Hells Angels

Tuohon listaan sopisi vielä pari kevyempää teosta Riku Immoselta:
HD-miehen seikkailut - kadonneen respektin metsästys (http://www.pokkarit.fi/kirjat/viihde/HD-miehen-seikkailut---kadonneen-respektin-metsaestys)
HD-mies ja löydetyn respektin menetys  (http://www.pokkarit.fi/kirjat/viihde/HD-mies-ja-loeydetyn-respektin-menetys)

HD-miehen seikkailut on kyllä loistavia. :D

Kesän aikana luetut:
Ilkka Remes: Pahan perimä (oli omaan mieleen)
Ilkka Remes: Pyörre
Sven Hassel: Tuomittujen legioona

Nyt kesken:
Sven Hassel: Kuolema telaketjuilla
Ilkka Remes: Hirosiman portti. (äänikirja lenkkeillessä)

Odottaa:
Ilkka Remes: 6/12

Lähikuppilani on varsinainen kulttuurin keidas, kuten kaikki täällä upeassa Helsingissä, siellä nimittäin on oma lainasto josta niteitä voi napata ilman sen kummempia velvotteita - kunhan palauttaa lainaamansa materiaalin!

Bongasin pari päivää sitten kirjojen seasta Clive Cusslerin Jäävirran. Voi veljet että rakastan Clive Cusslerin kirjoja, silkkaa paskaa mutta niiiin viihdyttäviä. Kyllä entinen mainosnikkari osaa!

Tuorein Parnasso on niin tykki pläjäys, että suosittelen lämpimästi sen hankkimista omiin kätösiin. Jutskaa niin Joycesta, Salingerista kuin Hemingwaystä.

Himolukija. Monta kirjaa koko ajan kesken. Miten voi lukea koirankusetusreissulla? (Koirat aitauksessa ja itse penkillä?)Voinkohan lukea siis pyöräillessä?

Haave lapsuudesta on juuri toteutettu: kirjahylly jatkuu oviaukon yläpuolella! Miten ihana näky! Kirjastosta löytyy myös tupakkatakki ja ihanat nojatuolit.
Hyllyistä löytyy ihan kaikkea laidasta laitaan: Vuorista, Pratchettia, Adamsia, Verrosta, Robertsia, Scott Cardia, Sandemoa, Moersia, Larssonia, Gabaldonia... ja pakollinen Dostojevski jonka luen vielä joskus. Lähinnä säilön hyllyihini niitä kirjoja joita luen vielä uudelleen ja toivon tyttönikin joskus lukevan. Kyllä, hänkin on himolukija.

Dilemma: Liian paljon kirjoja jotta voisin kaiken lukea elämäni aikana. Valitsenko satunnaisotannalla vai toisten suosituksesta? Luenko aina kirjan loppuun vaikka se olisikin tuskaa ja joskus jopa myötähäpeää?

Lainaus käyttäjältä: Enna - syyskuu 07, 2012, 11:35:03 ap
Dilemma: Liian paljon kirjoja jotta voisin kaiken lukea elämäni aikana. Valitsenko satunnaisotannalla vai toisten suosituksesta? Luenko aina kirjan loppuun vaikka se olisikin tuskaa ja joskus jopa myötähäpeää?

Ei kirjoja voi olla liikaa. Itsekin olen joutunut kasvattamaan kirjahyllystöä pikkuhiljaa isommaksi ja isommaksi. Nyt ei ole tilaa laajentua ja kirjoja alkaa olla (taas) pinoissa siellä täällä, mutta ei haittaa!

Ei kukaan olisi sattunut lukemaan Pelle Miljoonan Hamaca-nimistä kirjaa?
Pitäisi kirjoittaa siitä aine mutta en pysy lainkaan kärryillä, soisiko joku hiukan kertoa siinä tapauksessa mitä tapahtuu sen jälkeen kun Hamacasta siirryttiin yht' äkkiä Hollywoodiin Tupacin, Magnetin ja Chalupan (onko edes henkilö?!) seuraan. Olen ihan ulalla...

Silläkin "uhalla", että Räyhis bongaa tämän (bongaa ihmeessä!)... :)  Mutta hiljattain suomennettu ja julkaistu "Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta" on kyllä kaikessa lyhyydessäänkin aika perkuleen pysäyttävä ja lukemisen arvoinen kirja. Sanoisin melkein, että jos sen luettuaan ei ole vähintäänkin helvetin vihainen, ja todennäköisesti googlannut yhtä jos toistakin Youtube- ja muuta aineistoa aiheesta, silloin jotain on mennyt vikaan.

Toinen vastaava (ja hyvä), joskin paljon pidempi kirja on "Mao: The Untold Story". Molemmat saavat ajattelemaan turhankin paljon ihmisyyttä ja sitä, millaisia hirviöitä meistä sopivissa olosuhteissa näyttää tulevan.

Kummastakaan kirjasta ei taatusti tule hyvälle mielelle - ellei sitten ehkä satu omaamaan jonkun Breivikin mieltä, kuka tietää - mutta kumpikaan ei taatusti ole ns. hukkaostos.

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi pois Parhaa..siis Pohjois-Koreasta?  :o

Lainaus käyttäjältä: Lillen - syyskuu 08, 2012, 18:29:38 ip
Ei kukaan olisi sattunut lukemaan Pelle Miljoonan Hamaca-nimistä kirjaa?
Pitäisi kirjoittaa siitä aine mutta en pysy lainkaan kärryillä, soisiko joku hiukan kertoa siinä tapauksessa mitä tapahtuu sen jälkeen kun Hamacasta siirryttiin yht' äkkiä Hollywoodiin Tupacin, Magnetin ja Chalupan (onko edes henkilö?!) seuraan. Olen ihan ulalla...

Useamman Pelle Miljoonan kirjan lukeneena täytyy sanoa, että ovat minustakin paikoitellen vähän vaikeasti seurattavia. En muista olenko juuri Hamacaa lukenut joten turhahko postaus.

Satuin joskus lataamaan iPadiin ilmaisen Sherlock Holmes - kirjan. Tarina oli ihan hyvä, mutta ei se mielestäni kirjalta tuntunut, kun EI SE OLE kirja. Se oli iPad mitä luin. Kirjaan kuuluu oikeat kannet ja oikeat sivut ja oikea painomuste. Ja kirja pitää pystyä tuntemaan ja kokemaan. Kansineen ja sivuineen päivineen.

Lainaus käyttäjältä: Wahi - syyskuu 10, 2012, 13:41:13 ip

Lainaus käyttäjältä: Lillen - syyskuu 08, 2012, 18:29:38 ip
Ei kukaan olisi sattunut lukemaan Pelle Miljoonan Hamaca-nimistä kirjaa?
Pitäisi kirjoittaa siitä aine mutta en pysy lainkaan kärryillä, soisiko joku hiukan kertoa siinä tapauksessa mitä tapahtuu sen jälkeen kun Hamacasta siirryttiin yht' äkkiä Hollywoodiin Tupacin, Magnetin ja Chalupan (onko edes henkilö?!) seuraan. Olen ihan ulalla...

Useamman Pelle Miljoonan kirjan lukeneena täytyy sanoa, että ovat minustakin paikoitellen vähän vaikeasti seurattavia. En muista olenko juuri Hamacaa lukenut joten turhahko postaus.

Tänään pidettiin kirja esitelmät luokassa. Meitä oli kolme luokassani jotka olivat lukeneet Pelle Miljoonan kirjan ja kaikki olivat sitä mieltä että oli hankalaa pysyä kärryillä mitä tapahtui ja missä. Itse harmittelin sitä myös että kun ei ole elänyt 60-80-luvulla niin ei tunne niitä julkkiksia joita kirjassa kutsumanimellä mainittiin, Jeesusta (kirjassa: Jesseä) lukuunottamatta, tämä hankaloitti tarinan ymmärtämistä ainakin omalta osaltani...

Lainaus käyttäjältä: Lillen - syyskuu 10, 2012, 16:38:40 ip

Lainaus käyttäjältä: Wahi - syyskuu 10, 2012, 13:41:13 ip

Lainaus käyttäjältä: Lillen - syyskuu 08, 2012, 18:29:38 ip
Ei kukaan olisi sattunut lukemaan Pelle Miljoonan Hamaca-nimistä kirjaa?
Pitäisi kirjoittaa siitä aine mutta en pysy lainkaan kärryillä, soisiko joku hiukan kertoa siinä tapauksessa mitä tapahtuu sen jälkeen kun Hamacasta siirryttiin yht' äkkiä Hollywoodiin Tupacin, Magnetin ja Chalupan (onko edes henkilö?!) seuraan. Olen ihan ulalla...

Useamman Pelle Miljoonan kirjan lukeneena täytyy sanoa, että ovat minustakin paikoitellen vähän vaikeasti seurattavia. En muista olenko juuri Hamacaa lukenut joten turhahko postaus.

Tänään pidettiin kirja esitelmät luokassa. Meitä oli kolme luokassani jotka olivat lukeneet Pelle Miljoonan kirjan ja kaikki olivat sitä mieltä että oli hankalaa pysyä kärryillä mitä tapahtui ja missä. Itse harmittelin sitä myös että kun ei ole elänyt 60-80-luvulla niin ei tunne niitä julkkiksia joita kirjassa kutsumanimellä mainittiin, Jeesusta (kirjassa: Jesseä) lukuunottamatta, tämä hankaloitti tarinan ymmärtämistä ainakin omalta osaltani...

Kirja onkin ehkä tarkoitettu hiukan vanhemmille henkilöille.

Lainaus käyttäjältä: Lillen - syyskuu 10, 2012, 16:38:40 ip

Lainaus käyttäjältä: Wahi - syyskuu 10, 2012, 13:41:13 ip

Lainaus käyttäjältä: Lillen - syyskuu 08, 2012, 18:29:38 ip
Ei kukaan olisi sattunut lukemaan Pelle Miljoonan Hamaca-nimistä kirjaa?
Pitäisi kirjoittaa siitä aine mutta en pysy lainkaan kärryillä, soisiko joku hiukan kertoa siinä tapauksessa mitä tapahtuu sen jälkeen kun Hamacasta siirryttiin yht' äkkiä Hollywoodiin Tupacin, Magnetin ja Chalupan (onko edes henkilö?!) seuraan. Olen ihan ulalla...

Useamman Pelle Miljoonan kirjan lukeneena täytyy sanoa, että ovat minustakin paikoitellen vähän vaikeasti seurattavia. En muista olenko juuri Hamacaa lukenut joten turhahko postaus.

Tänään pidettiin kirja esitelmät luokassa. Meitä oli kolme luokassani jotka olivat lukeneet Pelle Miljoonan kirjan ja kaikki olivat sitä mieltä että oli hankalaa pysyä kärryillä mitä tapahtui ja missä. Itse harmittelin sitä myös että kun ei ole elänyt 60-80-luvulla niin ei tunne niitä julkkiksia joita kirjassa kutsumanimellä mainittiin, Jeesusta (kirjassa: Jesseä) lukuunottamatta, tämä hankaloitti tarinan ymmärtämistä ainakin omalta osaltani...

Pellen kirjoissa on myös aika paljon viittauksia popkulttuuriin, ug-kulttuuriin ja kulttihahmoihin. Ja tietty paljon puhekieltä ja slangia.

Ite olen tykännyt eniten ekasta kirjasta eli Buddha Bluesista.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - syyskuu 10, 2012, 01:26:14 ap
Silläkin "uhalla", että Räyhis bongaa tämän (bongaa ihmeessä!)... :)  Mutta hiljattain suomennettu ja julkaistu "Leiri 14 - Pako Pohjois-Koreasta" on kyllä kaikessa lyhyydessäänkin aika perkuleen pysäyttävä ja lukemisen arvoinen kirja. Sanoisin melkein, että jos sen luettuaan ei ole vähintäänkin helvetin vihainen, ja todennäköisesti googlannut yhtä jos toistakin Youtube- ja muuta aineistoa aiheesta, silloin jotain on mennyt vikaan.

Toinen vastaava (ja hyvä), joskin paljon pidempi kirja on "Mao: The Untold Story". Molemmat saavat ajattelemaan turhankin paljon ihmisyyttä ja sitä, millaisia hirviöitä meistä sopivissa olosuhteissa näyttää tulevan.

Kummastakaan kirjasta ei taatusti tule hyvälle mielelle - ellei sitten ehkä satu omaamaan jonkun Breivikin mieltä, kuka tietää - mutta kumpikaan ei taatusti ole ns. hukkaostos.

En ehtinyt montaakaan sivua lukea Leiri 14 kirjasta kun jo olin tietokoneella google earthissa katselemassa sateellitti kuvia ja kirosin ääneen että " ei perkules tää ei voi vaan olla todelista" ja samana iltana kun teki kotona ruokaa tuli kyllä katsottua sitä possyn kyljen palaa pikkusen erilailla kun muina päivinä.

Mulle kävi täysin samoin - heti googlaamassa karttoja... Ja sama epätodellinen fiilis. Sitten tuli googlattua vielä joitakin huikeita filmidokumentteja ko. maasta. Kyllä, niitäkin on...

Minkä takia äänestyksessä ei ole vaihtoehtoa "en ole kokeillut"? Miksi ainoat vaihtoehdot ovat "En ole enkä aio" ja "En ole ja tunge se perseeseesi".

Onko tässä takana samanlaista vainohulluutta, että kaikki jotka eivät kuulu tai viimeistään huomenna liity Facebookkiin, ovat automaattisesti sitä ja koko muuta maailmaa vastaan olevia ihmisvihaajasosiopaatteja?

Voisin kyllä kokeilla e-kirjaa jos markkinointi ja mainonta olisi sillä tasolla, että tietäisin aiheesta jotain tilaamatta Mikrobitti-lehteä. Tuskin kuitenkaan lähden ostamaan lukulaitetta tms. herkkää instrumenttia niin kauan kuin kierrätyskeskuksesta saa Raymond Chandlerit eurolla kipale.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - syyskuu 16, 2012, 22:41:46 ip
Minkä takia äänestyksessä ei ole vaihtoehtoa "en ole kokeillut"? Miksi ainoat vaihtoehdot ovat "En ole enkä aio" ja "En ole ja tunge se perseeseesi".

Onko tässä takana samanlaista vainohulluutta, että kaikki jotka eivät kuulu tai viimeistään huomenna liity Facebookkiin, ovat automaattisesti sitä ja koko muuta maailmaa vastaan olevia ihmisvihaajasosiopaatteja?

Voisin kyllä kokeilla e-kirjaa jos markkinointi ja mainonta olisi sillä tasolla, että tietäisin aiheesta jotain tilaamatta Mikrobitti-lehteä. Tuskin kuitenkaan lähden ostamaan lukulaitetta tms. herkkää instrumenttia niin kauan kuin kierrätyskeskuksesta saa Raymond Chandlerit eurolla kipale.

Nyt on tuo vaihtoehto lisätty. Totta kyllä se, että homma on lähinnä kopiosuojausten vuoksi vielä enimmäkseen liian hankalaa.

No nyt on vaihtoehtoja. Kiitos.

Mulla on kaksi 3x4-metristä kirjahyllyä. Toisessa on pelkkiä keittokirjoja (kolmisen sataa) ja toisessa pääsääntöisesti matkakirjoja ja vanhoja merenkulun oppikirjoja.

Viihdekirjallisuus on lahjoitettu lapsille ja viety divariin, mutta Kindleen on sitten vastavasti kymmeniä tuhansia verkosta imutettuja dekkareita ja jännäreitä. Keittiön koneella on muutama tuhat keittokirjaa lisää.

Jos joku tarvitsee jotain, niin antaa tulla vaan privaa.

Nyt on menossa Tom Rob Smithin Leo Demidov-trilogian kakkosen loppumetrit. Kolmonen odottaa...

Linnunradan käsikirja liftareille ja Maailmanlopun ravintola tahkottu läpi. Seuraavaksi Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki.

Niin ja ihan paperisina kirjaversioina meni. ei sähkökirjoja.

Elämäni ensimmäinen e-kirja alkaa olla kohta onnellisesti takana päin. Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen...kirja joka on samanaikaisesti outo, hauska ja sekopäinen.

Sinänsä vielä hauska tapaus, etten takakannen perusteella olisi koskaan kirjaa ostanut. Se sattui vain tulemaan 9 muun e-kirjan kanssa ilmaiseksi Samsungin tab 2:n mukana.

Conn Iggulden: Valloittaja.

Nyt on koko viisiosainen sarja luettu läpi. Jos historiallisista romaaneista tykkää, niin ihan kelvollista kamaa. Huomenna onkin taas kirjastoreissu edessä. Suositelkaas jotain mielenkiintoista.

Lainaus käyttäjältä: Sir Badger - lokakuu 18, 2012, 20:28:40 ip
Conn Iggulden: Valloittaja.

Nyt on koko viisiosainen sarja luettu läpi. Jos historiallisista romaaneista tykkää, niin ihan kelvollista kamaa. Huomenna onkin taas kirjastoreissu edessä. Suositelkaas jotain mielenkiintoista.

Lainaus käyttäjältä: Toby - lokakuu 15, 2012, 21:35:30 ip
Linnunradan käsikirja liftareille ja Maailmanlopun ravintola tahkottu läpi. Seuraavaksi Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki.

Niin ja ihan paperisina kirjaversioina meni. ei sähkökirjoja.

Jos sci-fi kiinnostaa, suosittelen näitä.

Vaikka perinteisissä kirjoissa onkin ilman muuta oma hieno fiiliksensä, huomaan itse alkavani tykätä hyvin tehdyistä e-kirjoista koko ajan enemmän. Loppujen lopuksi, tarinahan on kaiken keskipiste - ei se, missä formaatissa se toimitetaan.

Puhumme usein siitä, miten hankalia sähköiset lukulaitteet (ennen kaikkea iPadit?) ovat arjen tilanteissa, kuten (ainakin sinkkujen) lukutuokioissa sängyssä ennen unta. On totta, että esim. iPadit ovat kohtuupainavia. Mutta niin ovat kyllä painetut romaanitkin, etenkin täysikokoiset sellaiset! Jopa iPadeja painavampia, uskaltaisin (mittaamatta) arvella. Monessa tapauksessa paljonkin painavampia!

Oman kokemukseni perusteella esim. iPad 2 ei ole lainkaan "liian painava" lukulaite e-kirjalle. Sen näyttökin on aivan riittävän tarkka ja luettava pitkienkin romaanien lukemiseen, vaikka uudemmat tabletit kieltämättä ovat asiassa vielä parempia.

Tärkeintä tässä kaikessa on tarina. Missä muodossa se sitten esitetäänkin. Sillä siihenhän me jäämme koukkuun, jos mihinkään.

Ostanko hyvän tarinan vaikka e-kirjana? Aivan taatusti ostan. :)

Suurimmat lukemiseni luen bussissa, ja ainakin siinä mielessä E-kirja olisi hyvä, että yhtään paksumpaa kirjaa on vähän hankala änkeä laukkuun ja kantaa mukana toisin kuin vastaavaa e-kirjana. Mitään e-kirjan lukulaitteita mulla ei ole, mutta töiden puolesta (kirjasto) on tullut laitteista hypisteltyä Kindleä ja Samsungin tabia joista Kindle vaikutti e-kirja touhuihin tosi hyvältä. Näytöltä en tykkää lukea pitkiä tekstejä mutta tosiaan Kindle on aivan eri asia kuin tabletit.

Tablettia kohtaan on ihmisillä aika paljon vääriäkin ennakkoluuloja. Esim. pokkareita on pienine teksteineen selvästi työläämpää lukea kuin e-kirjaa tabletilta. Ja sitten on vaikkapa "Wheel of Time":n kaltaisia tuhatsivuisia, järjettömän isoja ja paksuja eepoksia, joiden lukeminen kirjamuodossa ei todellakaan ole helpompaa tai miellyttävämpää kuin sähköisen version.

Sähköisissä kirjoissa on kaikenlaisia oikeasti hyödyllisiä ja/tai mielenkiintoisia ominaisuuksia. Voit tietysti säätää esim. tekstin koon mieleiseksesi, mutta esim. Applen oman kirjakaupan kirjoissa on myös äärettömän helppoa alleviivata, kommentoida, merkitä värein, yms. mitä tahansa kirjojen kohtia - ja mikä esim. englanninkielisissä kirjoissa minua miellyttää, on sisäänrakennettu erinomainen sanakirja, jolla mitä oudoimpienkin sanojen merkitys selviää parilla sormen tökkäyksellä. Sähköiset suorat linkit karttoihin, kuvitukseen, taustatietoihin, tms. ovat myös e-kirjassa mahdollisia.

Lainaus käyttäjältä: Toby - lokakuu 18, 2012, 20:55:58 ip

Lainaus käyttäjältä: Sir Badger - lokakuu 18, 2012, 20:28:40 ip
Conn Iggulden: Valloittaja.

Nyt on koko viisiosainen sarja luettu läpi. Jos historiallisista romaaneista tykkää, niin ihan kelvollista kamaa. Huomenna onkin taas kirjastoreissu edessä. Suositelkaas jotain mielenkiintoista.

Lainaus käyttäjältä: Toby - lokakuu 15, 2012, 21:35:30 ip
Linnunradan käsikirja liftareille ja Maailmanlopun ravintola tahkottu läpi. Seuraavaksi Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki.

Niin ja ihan paperisina kirjaversioina meni. ei sähkökirjoja.

Jos sci-fi kiinnostaa, suosittelen näitä.

Scifiä on kotona noin puolitoista hyllymetriä, nuo mukaanlukien. Suosittelen kyllä noita muillekin.

Nyt on menossa Gary Jenningsin 'Marco Polo'. Hiukan... erilainen.

Itselleni ei ihan kyllä avaudu (tämänkin) topicin spämmääminen Aji Infernon toimesta. Milloin ei foorumia verrata Parhaaseen-Koreaan, muistella Maon sankaritekoja tai kerrota futisfoorumin kiusaamishengestä niin puolustellaan jotain aivan toisarvoisia asioita kuten Facebookia (joo sen on näppärä kun voi pitää yhteyttä) tai sitten näitä lukulaitteita. Niin ja joo, jos ei lukulaitetta löydy itseltä, vaimolta, lapsilta, autosta, kellarista ja koiran talutusnuorasta on fasistirasisti neofoobikko tai vähintäänkin luddiitti.

Itsehän en ole moista lukulaitetta edes nähnyt elävässä elämässä. Voisin kyllä tyypata kokeeksi, mutta miksi helvetissä upottaisin Hiacen öljynvaihdon verran fyrkendaalia johonkin stanan laitteeseen joka ei kestäisi päivääkään minun käytössä, johon saisi (kohtuuhintaan) ainoastaan englanninkielisia kirjoja, joka veisi jälleen yhden pistorasian ja toisi jälleen uuden muuntaja-lataaja-kombionaation?

Raymond Chandlerit ja Clive Cusslerit irtoavat 1-2€ hintaan kierrätyskeskuksen kirjatorilta, ne eivät vaadi sähköä, ne eivät hajoa jos tippuvat lattialle, niitä voi lukea aamupaskalla ja tunkea patterin väliin siten ettei sivut sekoa, ne eivät hajoa viikonloppureissuilla laukussa, niissä ei ole takuuaikaa ja lisäksi ne ovat jotain konkreettista.

Paras puoli fyysisissä kirjoissa on, että kirjailijan ja kustantajan jossain määrin tunteva ihminen tietää mitä saa. Ihan mitä tahansa paskaa (paitsi Knut Faldbakkenit ja Juhavuoriset) ei ole painettu kansien väliin. E-kirjoissa tilanne on varmaankin sama kuin internetissä, eli kaikki patakampauksella varustetut MT-tapaus riemuidiootit voivat leikkiä kirjailijaa ja tarjontaa varmastikin löytyy.

Tämmöisestä flametuksesta voisi äkkiväärä ihminen vetää johtopäätöksen, että Infernon scifisaagan uljas avaus ei ole täyttänyt keltaisen kirjaston laatustandardeja ja ilmestyy ainoastaan lukulaitteelle.

Kehutaan täällä monenlaista muutakin, Hi-Aceista kattiloihin. Tuskin info e-kirjoista sen kummempaa spämmäystä lienee, etenkin kun teema on monelle aika uusi. Kantsii kokeilla joskus vaikka ihan piruuttaan - jos vaikka tykästyisi.

Siitä samaa mieltä, että laatutaso varmasti laskee julkaisukynnyksen myötä, ja vähän jokainen voi alkaa halutessaan leikkiä kirjailijaa. Samahan on musassa jo tapahtunut. Tuloksena niin roskaa kuin välillä jalokiviäkin.

Perinteisissä kirjoissa, muuten, on yksi ihan omanlaisensa hankaluus: saatavuus. Esim. kaverini julkaisema Kapteeni Shiva -scifisaaga on jo osin loppuunmyyty, eikä sitä tahdo löytää mistään. Sähköisenä, toivon, pian löytyy. Ei hassumpi stoori, nimittäin.

Räyhiksen arvailuun "Infernon scifisaagasta": sen laadun (tai laaduttomuuden) voi kukin halutessaan itse arvioida ensi viikosta alkaen. Perinteisessäkin muodossa tulee aikanaan ulos, mutta prosessi on niissä paljon hitaampi.

Voin kokeillä tätä lukulaitetta jos ilmaiseksi saan.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - lokakuu 20, 2012, 14:16:46 ip
Voin kokeillä tätä lukulaitetta jos ilmaiseksi saan.

Varmaan jatkossa saatkin, esim. operaattorilta kaupanpäällisenä. Siihen suuntaan homma on menossa. Varmaan viimeistään 2013 näkyy tuollaisia tarjouksia eri paketeissa.

Lainaus käyttäjältä: Toby - lokakuu 18, 2012, 20:55:58 ip

Lainaus käyttäjältä: Sir Badger - lokakuu 18, 2012, 20:28:40 ip
Conn Iggulden: Valloittaja.
Nyt on koko viisiosainen sarja luettu läpi. Jos historiallisista romaaneista tykkää, niin ihan kelvollista kamaa. Huomenna onkin taas kirjastoreissu edessä. Suositelkaas jotain mielenkiintoista.

Lainaus käyttäjältä: Toby - lokakuu 15, 2012, 21:35:30 ip
Linnunradan käsikirja liftareille ja Maailmanlopun ravintola tahkottu läpi. Seuraavaksi Elämä, maailmankaikkeus - ja kaikki.
Niin ja ihan paperisina kirjaversioina meni. ei sähkökirjoja.

Jos sci-fi kiinnostaa, suosittelen näitä.

Aloin taas lukea Vernor Vingeä, nyt menossa A Fire Upon the Deep, jonka olen aiemmin käännöksenä lukenut. Siitä vaan on useampi vuosi, ja halusin virkistää muistia ennen kuin siirryn A Deepness in the Sky:n kautta "sarjan" uusimpaan: The Children of the Sky. Suosittelemisen arvoinen sarja, kuten olen tainnut aiemminkin tässä ketjussa mainita.

Tähän fyysinen vs. e-kirja -väittelyyn liittyy osittain Vingen kirja Rainbow's End. Mielenkiintoinen opus, ei vain aiheen takia, mutta monet siinä kuvaillut kapistukset saattavat hyvinkin tulla konkreettisesti käyttöön seuraavien 10-20 vuoden sisällä. Muistaakseni se sijoittuukin johonkin 2010-2020 -luvulle. (Voin olla hieman väärässäkin, mutta lähellä.)

Vinge on kyllä todella hyvää kamaa...

Vernor Vinge on reippaasti keskivertoa parempaa scifiä.

E-kirjaa voisin kokeilla joskus. En tosin löydä siitä muita hyviä puolia kuin sen, että voin kantaa mukanani kokonaista kirjahyllyä. Kovakantinen kirja vain tuntuu hyvältä kädessä, en minä noista tableteista ja älypuhelimistakaan niin...

Tunneasioista harvemmin kannattaa kinata. Musapuolellahan vallitsee kai ikuinen "sota" analogisen ja digitaalisen äänentoiston kannattajien välillä, tunnetuimpana taistelukenttänään vinyylilevyt vs. CD:t (ja nyttemmin kaikki tiedosto- ja streaming-tyyppinen toisto). Samaten on omat leirinsä putki- ja transistorivahvistinten paremmuudelle, jne. Sähköisissä palveluissa munattiin heti alusta alkaen pahasti juuri tuon tunnepuolen merkitys. Ajateltiin, että väki vain "kuluttaa" tai vaikka "latailee" juttuja, ja samalla maksaa itsensä kipeiksi + operaattorit rikkaammiksi kuin koskaan. Eihän se ihan niin mennyt.  8)

Vinyylilevyssä hienoine kansineen on taikaa. Jopa CD:ssä on jotain taikaa. Fyysisessä kirjassa on ilman muuta taikaa, etenkin jos se on iso ja hyvin tehty. "Ladattavissa" asioissa ei ole taiasta yleensä tietoakaan. Taikuutta voi lähinnä vaatia niiden saaminen edes toimimaan, jos käytössä on tavalliseen tapaan mutkikkaat kopioinninestot sun muut persepuupista tulevat kammotukset...  Juttujen on oltava helppoja ja varmatoimisia, ja niiden on toimittava myös tulevaisuudessa. Kopiosuojatut systeemit eivät toimi enää esim. 10 vuoden jälkeen todennäköisesti lainkaan (pätee kaikkeen sähköiseen matskuun musasta kirjoihin ja leffoihin). Tämän on muututtava, ja esim. kirjojen näitä suojauksia ollaan nyt vähentämässä ja poistamassa.

Jenkkilässä sähkökirjoja myydään jo selvästi enemmän kuin tavallisia. Kuka uskoisi, mutta näin on... Kaipa niihinkin se tietty tunneside syntyy, mutta eri tavalla kuin fyysisiin esineisiin. Ajattelisin sen liittyvän tällöin vain itse tarinaan ja sen kirjoittajaan (ehkä kuvitukseen ja kuvittajiinkin, jne). Tietty "keräilyvietti" iskee myös helposti päälle, kun esim. Stephen Kingin koko tuotannon kokoaminen itsellesi onnistuu muutamalla hassulla klikkauksella. Samoinhan esim. iTunes houkuttelee ostamaan bändien koko tuotantoja - ja siihen olen itsekin monesti langennut. ;) Keräilyvietti on yksi iso syy siihen, että tietty sisällöntuotanto kannattaa taloudellisesti lainkaan. :)

Huomasin äskettäin ladanneeni tablettiin jo kaikki Martinin "Game of Thrones":ista alkaneen saagan osat ihan puolivahingossa. Siellä ne komeilevat, vaikken vielä voi jokaista lukea (aktivointi sitten maksaa). Samalla tavoin löytyy Vingen, Kingin, yms. yms. koko tuotanto sekunneissa nätiksi kokoelmaksi. Se muuttaa hiukan myös lukutottumuksia, huomasin itsestäni. Nyt tulee luettua aika usein vaikkapa 20 sivua yhtä kirjaa, sitten 20 sivua toista, jne. Samaan tapaan kuin Spotifyssä jengi "maistelee" usein kaiken aikaa kaikkea jännää mitä tulee vastaan tai tutut suosittelevat. Netflixissä sama meno jatkuu sitten telkkarisarjojen ja leffojen kanssa: hetki yhtä, sitten ehkä hetki toista, sitten kolmatta. Fiiliksen mukaan.

Jännä nähdä mihin kaikkeen tämä johtaa, kun kaikki sisältö palveluineen on periaatteessa saatavilla kaiken aikaa ja kaikkialla...

Jos e-kirja saa ihmiset lukemaan enemmän, niin jotain hyvää se on silloin saanut aikaan. Kirjat kun eivät ole kovin seksikkäitä, varsinkaan nuorison mielestä.

Sivumennen tutkimustietoa vuodelta 2008:

LainausNiitä, jotka eivät ostaneet yhtään kirjaa, oli 852 000, 21 prosenttia kaikista 15-79-vuotiaista.

Linkataan tuo koko tutkimus: http://www.kirjakauppaliitto.fi/?page_id=29 (http://www.kirjakauppaliitto.fi/?page_id=29)

Lainaus käyttäjältä: Sir Badger - lokakuu 20, 2012, 16:54:32 ip
Jos e-kirja saa ihmiset lukemaan enemmän, niin jotain hyvää se on silloin saanut aikaan. Kirjat kun eivät ole kovin seksikkäitä, varsinkaan nuorison mielestä.

Sivumennen tutkimustietoa vuodelta 2008:

LainausNiitä, jotka eivät ostaneet yhtään kirjaa, oli 852 000, 21 prosenttia kaikista 15-79-vuotiaista.

Linkataan tuo koko tutkimus: http://www.kirjakauppaliitto.fi/?page_id=29 (http://www.kirjakauppaliitto.fi/?page_id=29)

Tuo on kyllä surullista tilastoa. Tulee mieleeni se suht' hiljattainen tutkimus, jossa selvitettiin kaupunkilaisteinien nykyisiä elämänarvoja. En nyt muista ihan tarkkaan, mutta kaikkein "epäcooleimpien" ja halveksituimpien juttujen listalla olivat lukuharrastus, nörtteily, kaikenlainen maailmanparantaminen, ja tietysti ennen muuta epätrendikäs pukeutuminen! Antoi aika tyhjäpäisen kuvan citypissiksen maailmasta - mutta eipä kai siinäkään mitään isoa "uutta" ole. Noin se on ollut ennenkin. Esim. musiikin "tosiharrastajia" on vuosikymmenet ollut aika pieni osuus kansasta, ja sama pätenee kirjoihin. Sen kyllä uskon, että lukuharrastus on vähentynyt musiikkia paljonkin enemmän. Pelaaminen esim. vienee juuri lukemiselta aikaa.

Jenkeissä asiaan liittyy sitten vielä ihan oma hilpeä sivumausteensa: koko kansan tietynlainen tyhmeneminen. Siellähän on republikaanien asialistalla julkisen koulutusjärjestelmän alasajo, ja pressaehdokas Rick Santorum totesi hiljan suoraan: "fiksut ihmiset eivät tule koskaan äänestämään meitä". Tarkoitti sillä koulutettuja ja kaikkia ns. "intellektuelleja", jos se sana nyt nykyään mitään enää merkitsee. Mutta ydin on siinä, että amerikkalaiset sekä lukevat, että kirjoittavat koko ajan huonommin - ja tietävät maailmasta kaiken kaikkiaan koko ajan vähemmän...

Taannoinen mainos kuului: "books feed your head". Uskon tuohon; paljon lukevilla on aika varmasti laajempi ja syvempi käsitys asioista kuin niillä, jotka elävät hömppäohjelmien ja pelkkien trendien sivistäminä. Jollei mitään muuta, kirjat saavat ajattelemaan, joskus kyseenalaistamaankin asioita. Siksi niitä on aina pidetty vaarallisina esim. diktatuureille. Kiinan ensimmäinen keisari määräsi yhtenä ensimmäisistä teoistaan kaikki vanhat kirjat poltettaviksi. Siinä tosin oli taka-ajatuksena myös kiinankielen yhtenäistäminen. Ja onnistuihan tuo... Yksi hilpeän kummallinen fakta Kiinasta on se, että vaikka naapurikylät eivät välttämättä aina ymmärrä toistensa puhuttua kieltä, kirjakieltä ymmärtää jokainen lukutaitoinen kiinalainen. Ei siis ihme, että mm. Mao piti kirjailijoita niin vaarallisina olentoina, että laittoi nämä jauhelihaksi lähes viimeiseen naiseen ja mieheen...

Tähän voisi tietysti ihan Räyhiksen iloksi laittaa vertauksen Pohjois-Korean suhtautumiseen kirjoihin, mutta antaapa olla. :)

Tärkeitä asioita, omalla tavallaan, nuo kirjat ovat.

Tällä hetkellä on menossa Alistair MacLeanin "Takaa-ajo Vaccaresiin". Vanha kirja, mutta pirun koukuttava.
Ja ei siis E-kirjana.

Teknisille vimpeleille on omakin ketjunsa.

   
Mikä e-kirjoissa mättää, mikä toimii?  (http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12092.0)

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - lokakuu 20, 2012, 19:56:36 ip
Taannoinen mainos kuului: "books feed your head". Uskon tuohon; paljon lukevilla on aika varmasti laajempi ja syvempi käsitys asioista kuin niillä, jotka elävät hömppäohjelmien ja pelkkien trendien sivistäminä. Jollei mitään muuta, kirjat saavat ajattelemaan, joskus kyseenalaistamaankin asioita. Siksi niitä on aina pidetty vaarallisina esim. diktatuureille. Kiinan ensimmäinen keisari määräsi yhtenä ensimmäisistä teoistaan kaikki vanhat kirjat poltettaviksi. Siinä tosin oli taka-ajatuksena myös kiinankielen yhtenäistäminen. Ja onnistuihan tuo... Yksi hilpeän kummallinen fakta Kiinasta on se, että vaikka naapurikylät eivät välttämättä aina ymmärrä toistensa puhuttua kieltä, kirjakieltä ymmärtää jokainen lukutaitoinen kiinalainen. Ei siis ihme, että mm. Mao piti kirjailijoita niin vaarallisina olentoina, että laittoi nämä jauhelihaksi lähes viimeiseen naiseen ja mieheen...

Paras-Korea mainittu!  ;) Linkkaan tähän Esko Valtaojan raapustuksen joka mielestäni kuvaa hyvin ihmisten maailmankuvan laajuuttaa suhteessa luettuihin kirjoihin (tämä korrelaatio ei toki päde aina).

http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/391389/Islamin+todelliset+viholliset

Mitä tulee tuohon nuorison asennoitumiseen, niin hällä väliä. Minä muistan ottaneeni lukuisia kertoja turpaani välitunnilla kun footbaggaamisen ja salatupakoinnin sijaan luin kirjoja.

Nyt nuo 90-luvun lökäpöksyt ovat edelleen idiootteja, asuvat jossain surullisessa kaupungin vuokra-yksiössä metrolinjan varrella ja odottavat kieli pitkällä työttömyyskorvauksia voidakseen ostaa lisää keskiolutta.

Minulla menee paremmin.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - lokakuu 22, 2012, 10:28:42 ap
Nyt nuo 90-luvun lökäpöksyt ovat edelleen idiootteja, asuvat jossain surullisessa kaupungin vuokra-yksiössä metrolinjan varrella ja odottavat kieli pitkällä työttömyyskorvauksia voidakseen ostaa lisää keskiolutta.

Minulla menee paremmin.

+1

Joillain noista ysäri-lökäreistä ammattina on jopa huima saavutuksena: "Kuulun Posken posseen" :D Osa ei tainnut edes saada peruskoulun päättötodistusta... :D

Tällä saraa lueskelen Jobsin elämänkertaa, paria dekkaria ja yhtä yrityshistoriikkia. Monta kirjaa aina kesken...

Lainaus käyttäjältä: ChiliPark - lokakuu 22, 2012, 14:16:29 ip
Julkisen koulujärjestelmän olisin valmis purkamaan Suomessakin heti. Ei ole mitään järkeä tuhlata
varoja tasa-arvon nimissä ihmisiin joiden ÄO = kengän numero, ja motivaatio sukissa.

Nauroin hetken, mutta sitten aloin epäillä, ettei kirjoituksesi ollutkaan täyttä sarkasmia. En tajua, miten tasa-arvo voisi tällaisessa asiassa olla pahasta. Enkä voi mitenkään käsittää, että tähän vedetään raha mukaan. Siinä vaiheessa kun ihmisiä aletaan määritellä hyödyn mukaan, ihmisoikeuksilla ja tasa-arvolla voidaan heittää vesilintua. En vedä nyt pöytään natsikorttia...

Sitä paitsi peruskoululainen ei useinkaan tajua, mistä kaikesta voi myöhemmin elämässä olla hyötyä.

Nimim. "Olisi pitänyt lukea ruotsia"

Ja takaisin ketjun aiheeseen: Jos George Orwellin 1984 tai Ray Bradburyn Fahrenheit 451 ovat vielä lukematta, suosittelen tutustumaan. Pelottavia kirjoja.

Takaisin aiheeseen, kannatan myös. Arvokeskusteluista ei synny täällä kuin pirunmoisia riitoja, koska chiliväki tuntuu edustavan niin poliittisesti kuin arvoiltaankin oikeastaan kaikkea mahdollista maan ja taivaan alla.  8)

Heitetään vielä pari viime aikoina luettua kirjaa, joita voisin suositella: T.C. Boyle - Hatka City ja Robert M. Pirsig - Zen ja moottoripyörän kunnossapito. Noista tuli jotenkin hyvälle tuulelle.

Spämmiä niille, joita asia sattuisi kenties hitusen kiinnostamaan: https://kirja.elisa.fi/ekirja/myrsky-3 (https://kirja.elisa.fi/ekirja/myrsky-3)

Ken tykkää, ken ei, aika näyttänee, mutta seuraava yhteinen tavoitteemme voisi sitten olla se suuri suomalainen chilikirja? :)

Suomalainen chilikirja kuulostaa todella hyvälle.
Olen itse jäänyt harmissani kaipaamaan suomalaista chilikirjallisuutta ja olisi hienoa jos tuollainen projekti saataisiin liikkeelle.
Täällä foorumillakin on muutama tosi asianosaava tyyppi, jotka voisivat lyödä viisaat päänsä yhteen

Itse sain tuon Infernon kirjan lukea jo hieman aikaa sitten. Tykkäsin, suosittelen! :)

älkkä ny sit spoilatko sitä... just ostin ja luen sitä "iltalukemisena" muutaman sivun illas :D
alku ainaki on mielenkiintoinen

Lainaus käyttäjältä: Herra 47 - lokakuu 24, 2012, 20:03:07 ip
älkkä ny sit spoilatko sitä... just ostin ja luen sitä "iltalukemisena" muutaman sivun illas :D
alku ainaki on mielenkiintoinen

Toivottavasti jatkuisikin sellaisena. Jatko-osa on, muuten, nyt viimeistelyvaiheessa... Nimi on aivan yhtä monimutkainen, eli "Aamu". ;)

Tulipä käytyä viikonlopun aikana hesan kirjamessuilla ihmettelemässä kuhinaa, nauttimassa pari vajaan vitosen hintaista kuoharia ihan periaatteesta (lähellä oli hienoja tauluja, joten asiaan kai kuului nauttia niistä halvan kuplivan kera?), keskustelemassa maamme kirjailijayhdistysten, kustannusosuuskuntien ja muun mainion jengin kanssa viisaita (?), ja höpisemässä itsekin kertaalleen lavalla paitsi yhdestä omituisesta scififantasiakauhujännärihevonpaskasta, myös itse käsitteen "kirja" tulevaisuudesta.

Pirun mielenkiintoista - ja kiintoisia keskusteluita. Heti jälkeeni lavan valtasi paljon räiskyvämpi ja rajattomasti tunnetumpi persoona, Lenita Airisto, joka puhui kyllä täyttä asiaa - ihan kunnon kirosanojen kera! ;) Ikinuori leidi totesi, että "vain pelkurit estävät muutosta" - hän kun on itse elänyt jopa ajat, jolloin tavallinen puhelinsoitto vaati sentraali-santran (eli puhelinkeskuksen) apua ja tunnin odottelun, että puhelu yhdistetään. Tuumasi Lenita, ettei sillä ole lopulta mitään väliä, miten luemme kirjoja - kunhan luemme. Ja se tehdään helpoksi & mukavaksi. Saatoin vain näyttää peukkua - noin se on. Hommaan luultavasti jatkossakin vanhoja kunnon paperikirjoja hyllyni täyteen (nyt jo ylitäynnä), mutta saatan silti lukea samojakin stooreja vaikka matkalla ihan toisella tavalla. Ei sillä niin väliä. Pääasia, että saan lukea. :)

p.s: e-kirjoja "vihaaville" iloviesti: isot kustantajat ja jotkut nimekkäät kirjailijatkin ovat sitä mieltä, että kyseessä on ohimenevä ja kuoleva aivopieru. Enpä menisi lyömään asiasta silti kovin paljon vetoa, sillä täysin samaa mantraa lauloivat mm. levy-yhtiöt kymmenen vuotta sitten. Tiedämme miten on käynyt.

:D totta puhut. Ja sivukommenttina sanon että jatka ihmeessä kirjoittamista :D
kyllä sinunkin kirjoittamilla tarinoilla lukijoita on :D ei sillä ehkä miljonääriksi tulla mutta onpahan mielenkiintoista luettavaa niille jotka siitä pitävät. turhaan en odottanut tätä saagan ensimmäistä osaa. itse ainakin hankin loputkin sitä mukaa kun ilmestyvät.
keep on writing and all prospect to that.

olen sanottavani sanonut :D

Lainaus käyttäjältä: Herra 47 - lokakuu 28, 2012, 23:14:08 ip
:D totta puhut. Ja sivukommenttina sanon että jatka ihmeessä kirjoittamista :D
kyllä sinunkin kirjoittamilla tarinoilla lukijoita on :D ei sillä ehkä miljonääriksi tulla mutta onpahan mielenkiintoista luettavaa niille jotka siitä pitävät. turhaan en odottanut tätä saagan ensimmäistä osaa. itse ainakin hankin loputkin sitä mukaa kun ilmestyvät.
keep on writing and all prospect to that.

olen sanottavani sanonut :D

Kiitos, arvon Nagaherra 47!! :)

Eihän juuri kukaan täysipäinen kirjoittamista (tai vaikka musiikkia) rahan vuoksi alkaisi tehdä. Aniharvat onnistuvat kaupallisesti, ja monet heistäkin syistä, joilla ei aina ole mitään tekemistä juttujen "hyvyyden" kanssa. Sikäli jokaisen kirjoittajan (tai muusikon, tms) pitää olla aidosti kiitollinen jokaisesta, joka kokee tekeleesi lukemisen/kuuntelemisen/katsomisen arvoiseksi. En tiedä mikä tekee joistakin ihmisistä alalla miljonäärejä, mutta sen tiedän, että tuo antamasi palaute kannustaa kummasti kirjoittamaan tähänkin tarinaan jatkoa! Ja kenties uusiakin tarinoita... :)

Ja tsekatkaapa, fantasian ystävät, J.S.Meresmaan "Mifongin Perintö"... :)

Tulipahan tilattua itselle mieluisa joululahja

Cocco Bill - Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin

(http://img718.imageshack.us/img718/4593/hns2265729364.jpg)

Ihmeellinen tilanne, kun kaikkialta ympäri kämppää on kirjat luettu. Yleensä joku on jossain kesken ja tätä kirjoittaessa tajusin, että yksi taitaa sittenkin löytyä... :)

Viimeisimpänä sain luettua Kari Enqvistin Uskomattoman matkan uskovien maailmaan. Hyvä kirja mielestäni, oli maailmankatsomus sitten mitä hyvänsä. Pari hieman toisistaan poikkeavaan arvostelua löysin kirjasta. Toisesta ei tarvi pahemmin rivien välistä lukea, että nagalla maustettua hernemaissipaprikaa on ollut sieraimet täynnä... ;D

Arvostelu Savon Sanomissa (http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/kari-enqvist-uskomaton-matka-uskovien-maailmaan/1241203)

Arvostelu Aamulehdessä (http://www.aamulehti.fi/Kirjat/1194765665691/artikkeli/kari+enqvist+uskomaton+matka+uskovien+maailmaan.html)

AL:n arvostelu kuuluisi tuonne "Mikä tänään naurattaa"-säikeeseen. Mutta kiitos mohla - yksi joululahja-ahdistus poistui tällä ! Paitsi että onkohan tämä nyt oikeastaan hyvää lukemista jouluna  ??? ::) ;D

Lainaus käyttäjältä: mohla - joulukuu 13, 2012, 13:45:39 ip
Arvostelu Aamulehdessä (http://www.aamulehti.fi/Kirjat/1194765665691/artikkeli/kari+enqvist+uskomaton+matka+uskovien+maailmaan.html)

Jälleen nähdään, että kaikilla on oikeus mielipiteeseensä - kaikki mielipiteet eivät vain ole yhtä arvokkaita.

Aamulehti, pyh!

Lainaus käyttäjältä: Whili - joulukuu 13, 2012, 11:59:26 ap
Tulipahan tilattua itselle mieluisa joululahja
Cocco Bill - Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin

Nyt tuli Joulu !!
Cocco Bill saapui Viinikkaan

    (http://www.sherv.net/cm/emo/dancing/super-happy-dance-smiley-emoticon.gif)

Myrskyn kakkososaa odotellaan täälläkin. Sain kunnian lukea sen "tuotantovedosta" jo jonkin aikaa sitten. Viimeksi luin Remeksen uusimman ja kirjaston uutuusosasto vetää puoleensa tasaisin väliajoin.

Itse tykkäsin myös Myrskyn ensimmäisestä osasta kovasti. Toista osaa innolla odottelen :)

Myrskyn seuraajan etenemistä voi halutessaan seurata Thomas Sandin Facebook-sivulla... Nyt noin 400 sivua kutakuinkin valmiina.

Luettavista valmiiksi tuli juuri Barbara Derickin "Nothing to Envy" (muistuttaa kummasti siitä, ettei Suomi ole paskempi maa elää). Stephen Kingin "Pimeyden Talo" oottaapi aloittamista!

Stephen Kingin Mustan Tornin viimeinen, jälkisyntynyt osa: "Wind through the keyhole" (Applen e-kirjana, hinta noin 12 eur).

Erittäin hyvä, sarjan selvästi paras mielestäni. Ei voinut päästää käsistään. On äijä mestari kun vain haluaa.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - tammikuu 03, 2013, 18:35:02 ip
Stephen Kingin "Pimeyden Talo" oottaapi aloittamista!

Tykkäsin. Aika kuumeinen tunnelma ko. kirjassa.

Gulag vankileirien saaristo on erihyvä kirja, suosittelen lukemaan. http://www.gulag.fi/

Kauhun kuningasta tulee itsekin luettua. Talismaani oli hyvä, pitääpi tuota jatko-osaa metsästää kirjastoista. Itsehän en kirjoja pahemmin omista, poikamiesboksiin ei kirjahyllyä tarvita...

Onko joku jo ehtinyt lukea tuon Kingin uuden Kennedyn murhaa (tai sen estämistä) koskevan kirjan, 22.11.63? Täytyy lähteä kirjastoon kärkkymään sitä, jos vaikka sais lainaan.

En oo vielä lukenut, mutta ajatus olis heti kun olis aikaa. Eräs ystävä kehui sitä hyväksi :)







_________________________________________________________________________________
hotels helsinki  (http://www.hotelarthur.fi/eng/)  hotel helsinki  (http://www.hotelarthur.fi/eng/)
отель Хельсинки  (http://www.hotelarthur.fi/rus/)  отели Хельсинки  (http://www.hotelarthur.fi/rus/)

Rajaniemen Kvanttivarasta lopettelemassa. Kiintoisia ideoita kyllä, ihmiskuvauksiin toivoisi ehkä taas enemmän syvyyttä, mutta tämä nyt on scifissä yleinen piirre. Tulevat Simmonsin Hyperionit monessa kohtaa mieleen. Jotenkin jännä juttu, miten toimintapainotteista meininki näissä menestyvissä kirjoissa niin usein on. Kaipa siinä on ajateltu telkku- tai leffapotentiaaliakin jo alusta saakka (esimerkki: Game of Thrones).

Rajaniemen kirja oli helvetin hyvä, mutta selkeästi tätä "uuden aallon" scifiä. Viittauksia tulee sellaiseen tahtiin, että parhaimman lukunautinnon saa oikeastaan vain jos on aikaisemmin lukenut  paljon ja leveällä skaalalla scifiä. Vanhemman polven scififaneihin ei välttämättä uppoa ollenkaan.

Molemmat Rajaniemen kirjat nyt luettu. Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa. Hyviä kirjoja, mitä nyt Fraktaaliruhtinas vaikutti paikoitellen rasittavalta lukea. Tosin siinä saunottiin, joten "Suomi mainittu" ja yksi plussa.

Rajaniemen "Kvanttivaras" herätti lopulta myös hiukan ristiriitaisia fiiliksiä. Siinä kyllä näki, että hyvin älykäs ihminen oli kirjoittajana. Kirja myös piti otteessaan aika hyvin pitkän aikaa. Loppua kohden kuitenkin huomasin, että aloin kyllästyä siihen. Tarinan henkilöhahmot tuntuivat ohuilta ja aika yhdentekeviltä. Loputonta tieteellistä jargoniakaan ei oikein jaksanut enää lukea. Kokonaisuutena tulikin hiukan mieleen sama ajatus kuin Martinin "Game of Thrones" -fantasiasaagasta. Molempia on ylistetty kriitikoiden toimesta. Molempia yleisö on rakastanut. Eli niillä mittareilla hyviä tarinoita!

Mutta... Hyvyyshän on aina suhteellista. Ja viihde on viihdettä. Nykyäänhän kaiken pitää olla myös viihteellistä.

En voi välttää vertaamasta "Kvanttivarasta" Dan Simmonsin "Hyperion" -sarjaan. Uskoisin jälkimmäisen toimineen edelliseen ainakin jonkinlaisena esikuvana. Vaikka "Hyperion" kärsiikin samankaltaisista ongelmista henkilökuvauksissa, se on silti selvästi toimivampi, kypsempi tarinakokonaisuus. Yhtymäkohtia myös esim. Neil Gaimaniin löytyi. Ja miksi ei? Jokainen kirjoittaja (tai muusikko) ottaa vaikutteita parhaista! "Kvanttivaras" ei ole ollenkaan huono scifi-kirja. Sen ideoissa on tyyliä. Jäin itse vain toivomaan selvästi parempaa - ja ehkä vähemmän klisheistä - henkilökuvausta. Päähenkilöstä jäi tietynlaisen kiimaisen idiootin maku suuhun. Eikä tämän lukuisista naisystävistä kovin paljon parempi...

Luin aikoinaan erään J.V.Jonesin, naispuolisen bestseller-fantasiakirjailijan ensimmäisen menestystrilogian. Voi helvetti, miten HIRVEÄ se oli!!! ;) Siis, ehkä hyvinkin huonoimpia koskaan lukemiani kirjoja. Joita miljoonat amerikkalaiset silti ostivat - eli minun täytyi olla asiassa väärässä. ;) Mutta: Jonesin äärimmäisen klisheisessä fantasiassa jo henkilökuvaukset menivät aivan totaalisesti perseilleen! Päähahmo, Prinssi Rohkea osoittautui ensisivuilta alkaen super-ärsyttäväksi teini-prinssi-ääliöksi. Tyypiksi, jonka lähinnä toivoi saavansa varsijousesta kuolettavan osuman niin pian kuin mahdollista. Tämän (pakollinen) teinirakas, prinsessa, osoittautui (tietenkin) vähintään yhtä aivokuolleeksi seksihulluksi pissisääliöksi, jonka edesottamuksia ei todellakaan halunnut lukea! Että sellaista sitten satoja sivuja, kolmen kirjan verran. Ja tietysti: bestseller! Aarrgggghhhhh!!! ;)

Mutta: elämä on. Juuri näistä syistä tv-viihdekin on sitä, mitä se on.

Kansa ei halua mitään älykkötarinaa. Se haluaa rasvaa! ;)

Itse sitä kuitenkin etsii asioita, tarinoitakin, jotka saavat mielen ajattelemaan. Hienoja tarinoita on ympärillämme. Tämänkin foorumin kavereilla on aivan varmasti "pöytälaatikossa" kovia juttuja. Mitäpä, jos laitettaisiin niitä ulos, ihmisten nähtäville?

Ihan oikeasti: jos sinulla on hyvä tarina, jota et ole - syystä tai toisesta - vielä laittanut "ulos", laitapa viestiä. Asiaan voipi löytyä ratkaisu! :)

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno
Rajaniemen "Kvanttivaras" herätti lopulta myös hiukan ristiriitaisia fiiliksiä. Siinä kyllä näki, että hyvin älykäs ihminen oli kirjoittajana. Kirja myös piti otteessaan aika hyvin pitkän aikaa. Loppua kohden kuitenkin huomasin, että aloin kyllästyä siihen. Tarinan henkilöhahmot tuntuivat ohuilta ja aika yhdentekeviltä. Loputonta tieteellistä jargoniakaan ei oikein jaksanut enää lukea.

Henkilöhahmojen ohuudesta en ole aivan samaa mieltä, paljon pahempiakin on tullut vastaan. Tuo scifijargon alkoi paikoitellen kyllästyttää, Fraktaaliruhtinaassa se menee vielä pahemmaksi.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno
Luin aikoinaan erään J.V.Jonesin, naispuolisen bestseller-fantasiakirjailijan ensimmäisen menestystrilogian. Voi helvetti, miten HIRVEÄ se oli!!! ;) Siis, ehkä hyvinkin huonoimpia koskaan lukemiani kirjoja. Joita miljoonat amerikkalaiset silti ostivat - eli minun täytyi olla asiassa väärässä. ;) Mutta: Jonesin äärimmäisen klisheisessä fantasiassa jo henkilökuvaukset menivät aivan totaalisesti perseilleen! Päähahmo, Prinssi Rohkea osoittautui ensisivuilta alkaen super-ärsyttäväksi teini-prinssi-ääliöksi. Tyypiksi, jonka lähinnä toivoi saavansa varsijousesta kuolettavan osuman niin pian kuin mahdollista. Tämän (pakollinen) teinirakas, prinsessa, osoittautui (tietenkin) vähintään yhtä aivokuolleeksi seksihulluksi pissisääliöksi, jonka edesottamuksia ei todellakaan halunnut lukea! Että sellaista sitten satoja sivuja, kolmen kirjan verran. Ja tietysti: bestseller! Aarrgggghhhhh!!! ;)

Paska on hyvää - miljardi kärpästä ei voi olla väärässä. Eikö olisi kannattanut lopettaa jo sen ekan kirjan kohdalla?

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 03, 2013, 11:17:31 ap
Rajaniemen "Kvanttivaras" herätti lopulta myös hiukan ristiriitaisia fiiliksiä. Siinä kyllä näki, että hyvin älykäs ihminen oli kirjoittajana. Kirja myös piti otteessaan aika hyvin pitkän aikaa. Loppua kohden kuitenkin huomasin, että aloin kyllästyä siihen. Tarinan henkilöhahmot tuntuivat ohuilta ja aika yhdentekeviltä. Loputonta tieteellistä jargoniakaan ei oikein jaksanut enää lukea. Kokonaisuutena tulikin hiukan mieleen sama ajatus kuin Martinin "Game of Thrones" -fantasiasaagasta. Molempia on ylistetty kriitikoiden toimesta. Molempia yleisö on rakastanut. Eli niillä mittareilla hyviä tarinoita!

Mutta... Hyvyyshän on aina suhteellista. Ja viihde on viihdettä. Nykyäänhän kaiken pitää olla myös viihteellistä.

En voi välttää vertaamasta "Kvanttivarasta" Dan Simmonsin "Hyperion" -sarjaan. Uskoisin jälkimmäisen toimineen edelliseen ainakin jonkinlaisena esikuvana. Vaikka "Hyperion" kärsiikin samankaltaisista ongelmista henkilökuvauksissa, se on silti selvästi toimivampi, kypsempi tarinakokonaisuus. Yhtymäkohtia myös esim. Neil Gaimaniin löytyi. Ja miksi ei? Jokainen kirjoittaja (tai muusikko) ottaa vaikutteita parhaista! "Kvanttivaras" ei ole ollenkaan huono scifi-kirja. Sen ideoissa on tyyliä. Jäin itse vain toivomaan selvästi parempaa - ja ehkä vähemmän klisheistä - henkilökuvausta.

Kvanttivaras on kerronnaltaan velkaa Hyperionille. Kuten sanoit, henkilöhahmojen kuvaus on syvällisempää Hyperionissa, mutta täytyy ottaa huomioon eräs seikka; Hyperion on kolmiosainen ja 1500-sivuinen jättiläinen kattaen henkilöiden elämät suunnilleen kohdusta hautaan, Kvanttivarkaassa on mitä, kolmesataa sivua? Tämä ei tietenkään ole syy jättää henkilökuvauksia torsoiksi.

En tiedä itsekään miten hyvin jaksan suhtautua tähän kirjallisuuden osahaaraan, jossa tarinan taustoja ei juurikaan valoteta. Tarkoitan tämmöistä tyylisuuntausta joka on varsinkin venäläisessä kirjallisuudessa paljon käytetty tehokeino. Mutta kun puhutaan scifistä, fantasiasta tai dystopia-scifistä ei lukijaa voi vain "pamauttaa kaiken keskelle" ja toivoa hänen pääsevän heti kärryille kaiken jargonin avulla.

Hienovaraisuus on tietenkin kaiken A ja O, mutta voi pahimmillaan vaatia useamman lukukerran. Tämä taas edellyttää sitä henkilöhahmojen kehittymistä, sillä kuka lukee kirjan kahdesti tai kolmasti jos päähenkilö on Grandiosa-pizzan luonteella varustettu pässinpää? Tämä hienovarainen ohjailu, jossa  lukija saadaan käyttämään omaa mielikuvitustaan, onnistuu mielestäni erittäin hienosti Arkadi ja Boris Strugatskin Stalkerissa, jonka jaksaa helposti lukea pari kolmekin kertaa vuodessa. Jälleen kyse on "uskottavista" ja mielenkiintoisista hahmoista joihin samaistuu mielellään.

Rajaniemellä on selkeästi erilainen tyyli scifiin, hänhän on jonkinsortin ydinfyysikko/raketti-insinööri? Mutta sama mikä uppoaa nerokkaaseen hardcore-scifistiin ei välttämättä uppoa samalla tavoin lukijalle joka lukee kaikkea, myös scifiä mutta ei vain-ja-ainostaan scifiä.

Varsinaisten rajavetojen tekeminen erilaisten kirjallisten suuntausten välille on erittäin vaikeaa, kun itse puhun "uuden aallon scifistä" tarkoitan oikeastaan mitä tahansa vuoden 1980 jälkeen kirjoitettua scifiä jossa on erilainen ote asioihin. Ja kun puhun erilaisesta, tarkoitan sellaista Vernen ja Bradburyn linjasta poikkeavaa matskua. Hyperionit ja Kvanttivaras menevät tähän kategoriaan mielestäni enemmän kuin hyvin.

Mitä tulee tuohon tyyliin, että lukijalle ei juurikaan selitellä mitään, suosittelen lukemaan Cormac McCarthyn kirjan Tie (The Road) joka ei tosiaan selittele YHTÄÄN MITÄÄN. Lukija havaitsee heti alussa olevansa tuhkasateessa tiellä ja kirjan päätyttyä samassa pisteessä. Tehokeino toimii koska se on niin kokonaisvaltainen. Hienovaraisilla nyansseilla ei toki tule pelleillä, ellei ole varma onnistumisestaan. Aivan kuten sinänsä merkityksettömät asusteet voivat joko kruunata hyvän asukokonaisuuden tai vaihtoehtoisesti muuntaa sen naurettavaksi kostyymiksi.

Mitä tulee "uuden aallon fantasiaan", kama joka poikkeaa R.A. Salvatoren ja Vernen (onnistun tunkemaan tuon Vernen joka rakoon), niin lukaisin tuossa helmikuun alussa Andrej Sapkowskin Noituri-trilogian kaverin suosituksesta. Täytyy sanoa, että en ollut kovin vakuuttunut. Ensinnäkin takakansitekstit pullistelivat sellaisia ylisanoja, että jopa 7-lehden editoija olisi punastunut! Ensimmäiset kaksi kirjaa ovat oikeastaan novellikokoelmia, tai ei edes oikeastaan vaan ovat erillisiä tarinoita jotenkuten kronologisessa järjestyksessä. Sapkowskin tyylitaju jättää jonkinverran toivomisen varaa, vuorotellen yritetään olla slaavilaisen kuivakkoja, välillä tavoitellaan montypyhtonia. Hahmot ovat oikeastaan aivan huippuluokkaa idean tasolla, mutta homma mokataan puupökkelömäisellä esittelyllä jonka seurauksena ne jäävät vähintäänkin etäisiksi heidän motiiveista puhumattakaan. Onneksi kertojaääni kuitenkin muistaa selostaa yksityiskohtaisesti päähenkilön motiivit kaikkeen. Ei näin.

Ei nyt ihan täyttä skeidaa, mutta en lukisi toiste. Enkä välttämättä edes suosittelisi kirjasarjaa kenellekään, korkeintaan sen ensimmäistä osaa ja silloinkin sen viihdearvoa rankasti korostaen.

LainausPäähenkilöstä jäi tietynlaisen kiimaisen idiootin maku suuhun. Eikä tämän lukuisista naisystävistä kovin paljon parempi...

Suosittelen tutustumaan Simon Ingsin scifikirjoihin, niitä ei tarvitse lukea kuin yksi niin jopa maitotölkki säteilee sen jälkeen karismaa ja syvyyttä! Kvanttivarkaan henkilöhahmoista puhumattakaan!

Toivoin vähän vilkkaampaa keskustelua asian tiimoilta..

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 04, 2013, 17:52:04 ip
Mitä tulee "uuden aallon fantasiaan", kama joka poikkeaa R.A. Salvatoren ja Vernen (onnistun tunkemaan tuon Vernen joka rakoon), niin lukaisin tuossa helmikuun alussa Andrej Sapkowskin Noituri-trilogian kaverin suosituksesta. Täytyy sanoa, että en ollut kovin vakuuttunut. Ensinnäkin takakansitekstit pullistelivat sellaisia ylisanoja, että jopa 7-lehden editoija olisi punastunut! Ensimmäiset kaksi kirjaa ovat oikeastaan novellikokoelmia, tai ei edes oikeastaan vaan ovat erillisiä tarinoita jotenkuten kronologisessa järjestyksessä. Sapkowskin tyylitaju jättää jonkinverran toivomisen varaa, vuorotellen yritetään olla slaavilaisen kuivakkoja, välillä tavoitellaan montypyhtonia. Hahmot ovat oikeastaan aivan huippuluokkaa idean tasolla, mutta homma mokataan puupökkelömäisellä esittelyllä jonka seurauksena ne jäävät vähintäänkin etäisiksi heidän motiiveista puhumattakaan. Onneksi kertojaääni kuitenkin muistaa selostaa yksityiskohtaisesti päähenkilön motiivit kaikkeen. Ei näin.

Ei nyt ihan täyttä skeidaa, mutta en lukisi toiste. Enkä välttämättä edes suosittelisi kirjasarjaa kenellekään, korkeintaan sen ensimmäistä osaa ja silloinkin sen viihdearvoa rankasti korostaen.

Näinpä. Luin ne itsekin pari kuukautta sitten takakannesta innostuneena ja petyin. Ensimmäinen oli vielä kohtuuhyvä ja koska yleensä sarja kehittyy paremmaksi uusien osien myötä, jaksoin lukea nuo kaksi muutakin. Koko ajan odotin, että tarina "heräisi henkiin", mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Lässähtänyt pannukakku -olo jäi saatuani kirjat luettua.

Fantasiasta olen viime vuosina eniten lukenut Robin Hobbia. Lordi Kultainen-trilogia tuli luettua pari vuotta sitten ja aloin silloin etsiä lisää Hobbia. Suomennettuna onkin hankala löytää, mutta onneksi asuin hyvän kirjaston lähellä ja tuli luettua Liveship Traders-trilogia englanniksi. Viime vuonna löysin Rain Wild-sarjaa pari ekaa kirjaa. Pari viimeistä osaa on vielä lukematta ja nyt olen metsästänyt niitä lähikirjastoista. Eipä löydy.  :'(

Täällä blogissa: http://tsandmyrsky.blogspot.fi/ (http://tsandmyrsky.blogspot.fi/) on vähän ajatuksiani tarinoista ja kirjoittamisesta... Myös näistä nyt käsiteltävistä asioista. Hyvä viesti Räyhäsedältä, muuten - kiitoksia! Herätti niin paljon ajatuksia, ettei heti tiennyt mistä päästä niitä alkaa käsitellä. ;)

Kuten blogistakin ilmenee, yksi itseäni mietityttänyt asia kirjoissa ja tarinoissa on niiden tietty "toden tuntu". Termi voi tarkoittaa monia asioita, mutta yksinkertaistaisin sen ehkä siihen, että lukija tietyllä tapaa imeytyy tarinan virtaan tietäen, ettei kirjoittaja ole "keksinyt" eteen hyppeleviä asioita ja tapahtumia, vaan tuntuisi olleen paikan päällä niitä todistamassa.

Se voi lähteä jo dialogista. Jos esim. kirjan hahmo sanoo asioita, jotka saavat lukijan heti automaattisesti ajattelemaan: "et sinä noin sanonut!" - silloin dialogissa on jotain perusteellisesti pielessä. Toinen yleinen ongelma liittyy myös henkilökuvaukseen; jos jokin henkilöhahmo on ensi alkuun kuvattu esim. fiksuksi, mutta tämän puheet ja teot saavatkin lukijan pitämään kaveria lähinnä rasittavana aivokääpiönä tms, tuo "toden tuntu" -faktori jää valjuksi. Eli tuo Räyhiksen aiemmin kuvaama "Noituri" -ilmiö? Kvanttivarkaan päähenkilö kärsii ainakin jälkimmäisestä, sillä tämä ei oikein missään vaiheessa saanut ainakaan itsessäni minkään sortin "wau!" -efektiä aikaan. Paremminkin myötähäpeää, etenkin ns. romanttisissa hetkissä. Mietin tosin, oliko suomennoksella osuutta asiaan. Veikkaisin kirjan olevan "alkukielellä" parempi. Onko kokemuksia? Rajaniemi, muuten, on tosiaan tiedemies, kuten niin moni muukin scifikirjailija.

Vaan eipä hyvä kirjoittaminen helppoa ole. Vaikka sitä miten monta vuotta vakavissaan tekisi, aina löytää uusia tapoja langeta omiin ansoihinsa. ;)

Huumori, muuten, on pirun hankala asia tarinoissa. Sillä voi parhaimmillaan maustaa hyvää kirjaa loistavammaksi, mutta vielä paljon helpommin sillä voi pilata tarinan tunnelman, sekä luoda tahattomasti "idioottihahmoja". Margaret Weis ja Tracy Hickman ovat kevytfantasia/-scifissään onnistuneet tuossa kauhun tasapainossa useimpia muita paremmin. Esim. heidän ehkä parhaassa työssään, "Musta Portti" -sarjassa on kaiken päällä kaiken aikaa tietty hyvin tumma, uhkaava, surumielinen tuhon ja epätoivon ilmapiiri, mutta he onnistuvat - ehkä hiukan "montypythonmaisilla" ideoillaan myös hymyilyttämään lukijaa, ja tuomaan vastapainoksi myös tiettyä valoa ja toivoa tarinaan. Itse esim. repesin, kun heidän paljon vanhemmasta tuotannostaan monille tuttu, perin "persoonallinen" velhohahmo Fizban teki täysin odottamattoman ilmaantumisen muuten hyvinkin vakavien tapahtumien keskelle! Lukijan yllättäminen on taitolaji. :)

Robin Hobb, joka tuli juuri tässä keskustelussa esiin, on myös jännittävä tapaus kirjoittajana. En sanoisi hänen luomaansa todellisuutta aina kovinkaan uskottavaksi, mutta se ei ole siinä tarkoituskaan. Se on esimerkki tarinoinnista, joka rakentuu suoraan mielikuvitukselle, ei realismiin. Hobb ei mieti mitä lohikäärmeet oikeasti ajattelevat, tai miten usein ne käyvät paskalla. Tai: hän ei ainakaan vaivaa lukijoitaan moisella. Sitä vastoin, hän voi kuvailla kymmenien sivujen ajan naisten välistä keskustelua siitä, kuka kihlaa kenet, ja mitä ruokalajeja oli herttua sen-ja-sen viikonloppuisissa juhlissa tarjolla. Hän rakastaa sellaisia detaljeja. Toisin sanoen: itse mieleltäni ehkä yksioikoisempana hyppään hänen kirjoissaan välillä pitkiäkin tuollaisia sessioita ylitse (ei tyypillistä minulle muuten), koska "ei kiinnosta niin tipan vertaa"... Mutta heti perään Hobb yleensä heittää peliin jotain täysin erilaista, ja huikean mielenkiintoista! Tulos: viha-rakkaus-suhde hänen kirjoihinsa. :)

Huomaan itse miettiväni kirjoittaessani enemmän ehkä sitä, mitä eri hahmojen pään (tai mitä niillä sitten ajatteluelimenä onkin) sisällä liikkuu, kuin sitä, mitä he/ne tekevät. Jälkimmäinen, eli tekeminen, syntyy aina ensimmäisestä asiasta, eli hahmoista itsestään. Siten tekemisille syntyy tietyllä tapaa syy ja motiivi. Tuo tekniikka on vain siitä hankala, että se tekee esim. johdonmukaisen juonen ja tapahtumasarjojen kehittelyn työlääksi ja aikaa vieväksi. Koska harva ihminen tms. on täysin ennustettava, monet meistä ovat jopa lähes ennustamattomia, tuollaisten hahmojen ajatukset, tunteet, pelot, yms. saavat helposti aikaan täysin odottamattomia käänteitä tapahtumiin. Toisinaan jopa itse tarinan pääjuonen säikeisiin. Voisi melkein sanoa, että niinä hetkinä hahmot vievät tarinaa, eikä päinvastoin. Esimerkiksi viikonloppuna huomasin erään "hyvikseksi" arvelemani hehkilöhahmon muuttuneen yhdellä odottamattomalla hetkellä "pahikseksi" tavalla, jota en olisi mitenkään osannut ennakoida. Mietin myös asioiden historiaa ja taustoja hyvin paljon, oikeastaan kaiken aikaa. ;)

Rajaniemi toimii ymmärtääkseni jokseenkin päinvastoin, suunnitellen tarinansa niiden rakennetta myöten hyvinkin tarkkaan etukäteen. Tiedemies mikä tiedemies!

Uuden aallon scifi ja fantasia... Mielenkiintoinen teema sekin. Jos yksi asia on selvästi muuttunut vuosikymmenten aikana, se on ehkä kirjojenkin muuttuminen yhä "myyvemmiksi" ja helpommin sulatettaviksi. Näen siinä jotain samaa kuin pikaruoassa, Angry Birdsin kaltaisissa nopeasti ja helposti hetken ajan pelattavissa peleissä, tai tietynlaisessa hittimusiikissa. Ihmiset tuntuvat kokevan itsensä koko ajan kiireisemmiksi, eikä asioihin (kuten kirjoihin) enää etenkään nuoriso (tutkimukset väittävät) enää ehdi/jaksa/viitsi syventyä. Elämyksiä pitää tulla heti, nopeasti, halvalla ja ilman tarvetta ajatella liikaa...

Kun tuo "instant gratification" -maailma leviää sisältöön, saamme mm. Game of Throneseja, realitytelevisiota, juorulehtiä, nopeasti pelattavia aivottomia pelejä malliin Farmville, jne. Onko silloin ihme, jos kirjojenkin pitää iskeä ja tehdä vaikutus heti, mahdollisimman raflaavein elementein? Viihdettä kyllästyneille, kiireisille ihmisille. Ei välttämättä enää nautiskeltavaa ja hitaasti pureskeltavaa herkkua. Kirjojenkin pitää menestyäkseen (tai tullakseen edes julkaistuiksi) yhä useammin sisältää räväkkä, myyvä, julkisuudelle kiinnostava kirjailija (Sofi Oksasen imago...) sekä mielellään olla kirjoitettuja televisio tai jopa elokuvat mielessä.

Olen osallistunut monenlaiseen tutkimukseen ja keskusteluun näiden aiheiden tiimoilta, ja yksi niin musiikissa kuin kirjoissakin vastaan tullut, hiukan shokeeraavakin toistuva kysymys on ollut: "Entä, jos kirjoja (tai musiikiesityksiä) ei enää sellaisinaan tarvitakaan? Entä, jos teemme kaikesta multimediaa, joka on yhtenä hetkenä tekstiä, toisena videoa, kolmantena peli, jne jne jne..?"  Tuon kysyjät ovat olleet selvästi tosissaan. He eivät ymmärrä mikä antaa esim. hyvälle kirjalle tai Led Zeppelinin vinyylilevylle niiden taian. Se on itse tarina - aina itse tarina. Ei sen esitysmuoto. Jos sekavalla esitystavalla rikotaan tarina, taika kuolee, eikä tulos ole enää muuta kuin "multimediaa". En siksi ole luvannut esim. omista tekeleistäni videopelin ja kirjan yhdistelmiä ihan lähitulevaisuuteen. ;) (asiaa ehdotettiin viimeksi tänään...)

Noh, siinä paljon sekalaisia ajatuksia tolkuttoman univelan ja flunssan päälle...

^Hyvä kirjoitus!
En puutu siihen sen enempää.

Huomasin nimittäin, että enhän kertonut muuta lukutottumuksistani. Melkoisen sekalaista seurakuntaa löytyy meikäläisen kirjahyllystä. Pari lukematontakin sieltä löytyy, lähinnä kategoriasta chick lit, juuri siitä pinnallisesta, helposti sulatettavasta lajista.

Mitä olen viime aikoina lukenut:
James Herriotia, jota löytyy omastakin hyllystä pari kirjaa
Bändikirjoja, viimeisin The Doorsista. Nämä lainasin kirjastosta.
Panu Kailan Talotohtoria, sekin omasta hyllystä.
Janet Evanovichiä alkukielellä, omasta hyllystä.
Nora Robertsia, romantiikkaa kirjastosta.

Omasta hyllystä löytyy Herriotin, Kailan ja Evanovitchin lisäksi Clive Cussleria, Stephen Kingiä, Ursula LeGuinniä, J.R. Wardia, Charlaine Harrisia, Terry Pratchettiä, J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta ja A.A. Milnen Nalle Puh. Joitain yksittäisiä teoksia löytyy muiltakin, en vaan nyt just muista keneltä ja mitä.

Helposti sulatettavista kirjoista pitää sanoa se, että kaikki eivät jaksa paneutua kirjaan. Sanonkin chick litiä aivot-narikkaan-kirjallisuudeksi. Jos ei halua rasittaa aivojaan vakavampaan, mutta haluaa silti rentoutua kirjan parissa, on esim. Nora Roberts täydellinen valinta. Tiedät jo heti ensi sivulla, että lopussa sankaritar saa sankarinsa ja he elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka. Aikuisten satuja siis. Eikä mikään koko kirjassa anna aihetta ajatella sivuja pidemmälle. Ei tämä kyllä ole millään tavalla uusi ilmiö. Johan noita Harlekiini- ja muita pokkareita on myyty kymmeniä vuosia.

Viihde on tosiaan viihdettä - ei taidetta. ;) Tuppaa vaan unohtumaan välillä kun kiroaa jonkin "Front side ollien" kaltaisia laskelmoituja renkutuksia, joita sitten suuri kansa diggaa aivan sikana! Sama pätee Big Brotheriin, noihin mainitsemiisi Harlekiineihin, seiskalehtiin, ja Big Maceihin. Niille on tarkoituksensa ja käyttäjänsä, eivätkä ne kilpaile lainkaan samalla alustalla Led Zeppelinin, Citizen Kanen, Michelin-ravintoloiden ja vaikka Tolkienin kanssa. Jotkut meistä eivät kaipaa muuta kuin viihdettä - jotkut jopa inhoavat kaikkea "hienostelevaa" taidetta tms. Ja sama pätee toisinpäin.

Välillä vain tehdään hämmentäviä asioita massaviihteen ja taiteen välimaastossa. Oikeastaan ehkä koko ajan enemmän. Siten syntyy Dan Brownin kaltaista kirjallisuutta, josta ei oikein tiedä onko se laatukirjallisuutta vai viihdettä - ja joka jakaa siten rajusti mielipiteitä.

Bändikirjat ovat kyllä usein mielenkiintoisia. Doorsin tarina, vaikka tuttu sinänsä onkin, pitänee joskus lukea ihan kirjana... Itse luin viimeksi siltä saralta The Eaglesin kitaristi Don Felderin elämänkerran "Life in the fast lane". Hurjaa on musamaailman meno, etenkin kun todella iso raha tulee peliin. Rumaa meininkiä.

Herriot - eläinlääkäri? Niitä tuli nuorempana katseltua telkusta. Oma tapani päästää aivot tyhjäkäynnille on aina ollut Aku Ankka. ;) (p.s - aina ikuisesti ja turhaan toivoen Karhukoplan kerrankin vievän sen paskiaisen, Roopen rahat - ja Milla Magian tämän onnenrahan! :D )

Immersio on tärkeä asia jopa kirjallisuudessa. "Siellä olemisen tuntu" on tietyissä tyylilajeissa suorastaan välttämättömyys. Mitä tulee dialogiin, on se tärkeä kanava kuvastaa henkilöhahmoja ja heidän motiivejaan, siksi huonolla dialogilla on helppo mokata hyvätkin lähtökohdat omaava kirja. Joissain kirjoissa törmää sellaiseen tarantinomaiseen ylivenytettyyn jankutusdialogiin, jolla haetaan jonkinlaista älykkyyden vaikutelmaa. Totuus on kuitenkin se, ettei sellaista skeidaa jaksa kukaan. Toinen yleinen moka on ottaa helvetin monta hahmoa kirjaan ja antaa jokaiselle vuorotellen puheenvuoro, tämä on typerää. Vaikka Balzac onnistuikin siinä, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että juttu on hyvä. Kaari Utrion kirjoissa hahmoja on yleensä runsaasti, mutta tapahtumat keskittyvät muutaman eri henkilön toimiin eri paikkakunnilla joten sekoamisen mahdollisuutta ei ole. Tosin Utrion muutamassakin kirjassa henkilöiden nimet menevät sekaisin kerran tai kaksi, itseäni tämä jurppii suunnattomasti vaikka oikeille raiteille päästäänkin heti seuraavassa esittelyssä.

Myös ylenpalttinen titteleiden tai puhuttelumuotojen käyttö on tyylikeino johon vain harvan tulisi ryhtyä, ettei meininki alkaisi muistuttaa amerikkalaista epookkifilkkaa jossa alun epsanjan- tai ranskankieliset kohteliaisuudet vaihtuvat jossain vaiheessa ihan reiluksi 1900-luvun ameriikaksi (että yleisö pysyisi kärryillä....)

Huumori on vaikeaa ja jotkut huumorin alalajit, kuten satiiri, helvetin vaikeaa. Jotkut tykkäävät "kirjailija" Juha Vuorisen kakkapissajutuista "huumorina", mutta kyse on lähinnä halvasta huvista joka naurattaa kerran. Tyylikästä satiirisen huumorin mestarinäytettä voi kukin tykönään tyypata hankkimalla omistukseensa Jonathan Swiftin kirjan "Ohjeita palvelusväelle". Ohut kirjanen löytynee jokaisesta nettikirjakaupasta. Huumori toimii EDELLEEN vaikka kirja on kirjoitettu vuonna 1731!!

Itseäni miellyttävää huumoria on myös lempidekkaristini Raymond Chandlerin kuivannasevat heitot kuten "Hän oli iso mies, mutta ei sataayhdeksääkymmentäviittä senttiä pitempi, eikä olutautoa leveämpi" (Näkemiin kaunokaiseni). Chandlerillä on muutenkin sana hallussaan; "To say goodbye is to die a little" Tuskin kukaan voisikaan kuvitella Philip Marlowen tylyttävän ihmisiä jollain Iso-Arska tyylisillä one-linereilla?

LainausUuden aallon scifi ja fantasia... Mielenkiintoinen teema sekin. Jos yksi asia on selvästi muuttunut vuosikymmenten aikana, se on ehkä kirjojenkin muuttuminen yhä "myyvemmiksi" ja helpommin sulatettaviksi. Näen siinä jotain samaa kuin pikaruoassa, Angry Birdsin kaltaisissa nopeasti ja helposti hetken ajan pelattavissa peleissä, tai tietynlaisessa hittimusiikissa. Ihmiset tuntuvat kokevan itsensä koko ajan kiireisemmiksi, eikä asioihin (kuten kirjoihin) enää etenkään nuoriso (tutkimukset väittävät) enää ehdi/jaksa/viitsi syventyä. Elämyksiä pitää tulla heti, nopeasti, halvalla ja ilman tarvetta ajatella liikaa...

Kun tuo "instant gratification" -maailma leviää sisältöön, saamme mm. Game of Throneseja, realitytelevisiota, juorulehtiä, nopeasti pelattavia aivottomia pelejä malliin Farmville, jne. Onko silloin ihme, jos kirjojenkin pitää iskeä ja tehdä vaikutus heti, mahdollisimman raflaavein elementein? Viihdettä kyllästyneille, kiireisille ihmisille. Ei välttämättä enää nautiskeltavaa ja hitaasti pureskeltavaa herkkua. Kirjojenkin pitää menestyäkseen (tai tullakseen edes julkaistuiksi) yhä useammin sisältää räväkkä, myyvä, julkisuudelle kiinnostava kirjailija (Sofi Oksasen imago...) sekä mielellään olla kirjoitettuja televisio tai jopa elokuvat mielessä.

Kirjojen pitää olla yhä myyvempiä koska tuotantoa on enemmän! Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että ns. scheissea on myös enempi tyrkyllä. Minkäs mahdat. Allekirjoitan tuon instant gratification-mallin täysin, tätähän suurin osa "myyvästä" kirjallisuudesta hyödyntää. Tom Clancy, Dan Brown, Ilkka Remes ja muut vastaavat kirjoittavat kirjoja jotka kävisivät suoraan elokuvakäsikirjoituksesta. Niissä hyvikset ovat hyviä ja pahikset pahoja, mielellään puhuvat vielä vjenäläisittäin murtaen tai kuvaillaan rättipäisiksi, ettei lukijalle varmastikaan jäisi epäselväksi kuka kukin on! Kirjoissa on kaksi, max kolme, erillistä aikajanaa jotka kohtaavat lopussa. Nopearytminen ja helppotajuinen kirjallisuus yksinkertaisesti toimii. Ernest Hemingwayn tyyli, joka oli itseasiassa jumalattomasti velkaa hänen sotakirjeenvaihtajavuosilleen loi pohjan tämmöiselle sähkösanoma-toisensa-perään jutulle. Olisiko Sven Hassel myynyt miljoonia kirjoja jos nopeatempoisen toiminnan sijasta keskityttäisiin kuvaamaan ihmisten välisiä keskusteluja tai yleisiä moraaliarvoja?

Mutta kaikesta huolimatta on helkkarin hienoa, että kirjoja on joka lähtöön. Itselläni on jatkuvasti 3-4 kirjaa kesken. Jos Tom Clancy teknologiahifistelyineen ja maailmankauppaa yksityiskohtaisesti analysoiden käy liian raskaaksi, nappaan Kaari Utrion lukuun. Jos 1800-luvun Helsinki ei jaksakaan innostaa, otan lukupinosta Eric Hansenin Stranger in the Forest: On Foot Across Borneo. Tai sitten palaan jälleen takaisin siihen ihmiskunnan hienoimpaan kirjaan.

Järkäleeseen.

Larousse Gastronomiqueen.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 07, 2013, 00:07:51 ap
Herriot - eläinlääkäri? Niitä tuli nuorempana katseltua telkusta. 

Eläinlääkäripä hyvinkin ja kirjoitti koulutuksestaan ilmavoimissa toisen maailmansodan aikana sekä työstään eläinlääkärinä Englannissa 1940-luvulta 1970-luvulle. Yhteensä häneltä on julkaistu 10 kirjaa. Muistaakseni ensimmäiseen kirjaan perustuu tuo sarja. Herriotin kirjat ovat ihania, hellyyttäviä tarinoita maaseudun elämästä ja eläinlääkinnästä, mutta hetkittäin saarnaavia. Tällaiselle ratsastavalle koiranomistajalle mukavaa luettavaa, varsinkin kun muutkin eläimet ovat sydäntäni lähellä.

Itsellänikin on kaiken aikaa useita kirjoja luettavana, aina kulloisenkin fiiliksen tarpeisiin. Usein niiden joukossa on jokin vanha suosikki, jota tulee aina muutaman vuoden jälkeen luettua uudelleen. Parhaista kirjoista tuntuu joka lukukerralla löytyvän uusia ulottuvuuksia.

En tuomitse "helposti sulavaa" viihdekirjallisuutta ollenkaan. Musiikin saralla sitä edusti mm. The Beatles, joka sitten toisaalta osasi tehdä myös hyvinkin monimutkaisia ja jopa perin kummallisia juttuja... Aina ei jaksa pitää aivojaan täydellä teholla - joskus sitä vain haluaa upota tarinaan, ja antaa sen viedä. Se on myös tietynlaista eskapismia, pakoa arjesta.

Räyhäsetä on oikeassa (jälleen erinomainen viesti, kiitoksia!) siinäkin, että kilpailua on kirjoissa nyt enemmän kuin milloinkaan ennen. Osaltaan tähän vaikuttaa omakustantamisen helppous. Omat tarinat, niin timantit kuin kamelinlanta, saadaan mm. netin kautta koko maailman tietoisuuteen parilla klikkauksella. Se tulee muuttamaan asioita monella tapaa, vaikka vielä emme tiedä kunnolla kaikkia vaikutuksia.

Jotain osviittaa saattaa antaa lemmenelämäänsä kyllästyneen keski-ikäisen rouvan 2011 omakustantama ja netin välityksellä levittämä "Fifty Shades of Grey" - kriitikoiden pitkälti aivan täydeksi roskaksi haukkuma sadomasokistinen pornoromaani, josta tuli miljoonien seksinnälkäisten kotirouvien jättihitti - ensin netissä, sitten kustannettuna myös paperikirjana oikeastaan koko maailmassa. Nyt on kaksi supermenestynyttä jatko-osaakin takana, Hollywood-elokuvasopimukset allekirjoitettu, ja rouvasta tuli multimiljonääri. Koko homma alkoi silti netti-ilmiönä. Vastaavasta uneksii - turhaan - miljoonia kirjoittajia...

Useimmat "nettihitit" ovat jokseenkin odottamattomia ilmiöitä. Niitä on vaikea rakentaa tarkoituksella, on kyse sitten musasta, kirjasta, YouTube-videosta tai muusta. Siksi esim. Facebook-markkinointi on yhä melkolailla "hit-and-miss" -touhua. Tuloksia ei oikein voi ennustaa. Yhä kriittisemmäksi tulee joka tapauksessa erilaisten verkostojen rooli asioiden menestymisessä. Aiemmin oli tärkeää tuntea "oikeat tyypit", jotta sai tilaisuuden. Sama pätee edelleen, mutta sen lisäksi on hyvä olla "oikeiden" verkostojen aktiivinen ja näkyvä jäsen, sillä niin hyvä kuin pahakin sana kulkevat todella nopeasti Internetissä. Ja se, josta kukaan ei tiedä, jää edelleenkin täysin tuntemattomaksi, vaikka kirjoittaisi itse Tolkienia hienompia juttuja.

Toistaiseksi nettinäkyvyyttä on voinut saada esim. Facebookissa, Youtubessa tai muualla jokseenkin ilmaiseksi. Tämä on nyt muuttumassa, sillä esim. Facebookia ei enää voi käyttää omien tekeleidensä tehokkaaseen verkkolevittämiseen ilmaiseksi. Muutos on hiljattainen, ja raju. Ja täysin tietoinen. Jos haluat esim. Facebookin tekevän sinusta seuraavan pehmopornon omakustannemenestyskirjailijan, saat maksaa siitä heille - ja kunnolla. Muutoin jäät näkymättömäksi. "Artisti maksaa" -periaate ei siis ole kadonnut minnekään.

Tämä kaikki tekee kustantamoiden tulevasta roolista mielenkiintoisen. Kuten levy-yhtiöt, kustantamotkin joutuvat jatkossa miettimään toimintatapansa pitkälti uusiksi. Netti muuttaa paljon. Yksi asia ei ole toistaiseksi muuttunut. Levy-yhtiöt julkaisevat koko ajan vähemmän musiikkia, ja panostavat siten yhä enemmän, yhä harvempiin ns. hittiartisteihin. Sama näyttää olevan suunta kirjojen kustantamisessa. Uusia kirjoja kenties tehdään enemmän kuin koskaan, mutta niitä kustannetaan ja julkaistaan kunnollisen markkinoinnin kera yhä vähemmän. Tulos: varmat hitit saavat yhä enemmän näkyvyyttä - ja myös myyntiä. Kaiken tämän alle jää valtava - ja kasvava - määrä vaihtelevan tasoista tarinaa, paskasta loistavaan, joka yrittää saada päänsä pinnalle, ja tulla ihmisten tietoisuuteen. Tarinan laatu ei yksin tule riittämään siinä mihinkään.

Tuo "Fifty Shades of Grey" (en ole itse lukenut) kuuluu tosiaan kirjana olevan "huono", mutta se vastasi kymmenien miljoonien naisten vaiettuihin tarpeisiin. Heille se oli täysosuma - loistava kirjasarja. Ja samasta syystähän kaikki ns. roskaviihdekin myy; se osuu ihmisten tarpeisiin. Tänä päivänä Tarua Sormusten Herrasta ei välttämättä edes julkaistaisi... Tuo jälkimmäinen asia sanoo ehkä enemmän kuin mikään muu. Karu tosiasia lienee myös se, että moni tuleva bestsellerin tekijä on räväkkä, näkyvä, mielipiteitä muodostava "julkkis" - tai ainakin ihminen, jossa on ainesta lööppeihin. Tai sitten joko tehtailtu tai vahingossa tapahtunut täysosuma riittävän monien ihmisten näkymättömiin tarpeisiin... Totumme nopeatempoiseen, kevyeen, räväkkään, sisällöltään usein ohueen "televisiokirjallisuuteen", ja muu jää helposti marginaaliryhmien tietoisuuteen.

...Mikä sitten saakin monelle aikaan valtaisan yllätyksen, kun esim. Ursula LeGuinin jokin hidas, kiehtova, ajatuksia herättävä kirja sattuu kouriin - ja muistuttaa siitä, että toisenlaisiakin tarinoita on - ja että moni niistä on aarre!

Totta, nykyään kaiken pitää olla myyvää ja koska harva jaksaa paneutua esim. Taru Sormusten Herrasta- sarjan tyylisiin, hetkittäin jopa kuiviin järkäleisiin, sellaiset saattaisivat jäädä tänä päivänä julkaisematta. Tai sitten ei. Ennen TSH:ta nimittäin julkaistiin Hobitti, joka on huomattavasti helpommin luettava kirja. Hobitin menestyksen vanavedessä Tolkien sai myytyä kustantajalle trilogiansa. Ei siis voida sanoa, että sitä välttämättä silloinkaan olisi julkaistu ennen edeltävää hyvin myyvää kirjaa. Tai etteikö joku nykypäivän roskaromaaneiden kirjoittelijoista voisi tulevaisuudessa julkaista jonkunlaista syvällisempää teosta. Toivossa on hyvä elää.  ;)

En ole lukenut Fifty Shades -sarjaa eikä kyllä kiinnostakaan. Olen lukenut siitä useita arvosteluja ja aluksi kuulosti kiinnostavalta, koska muutenkin pidän roskakirjallisuudesta. Twilightistakin oli pakko lukea ensimmäinen osa ihan vain hypen takia. Tätä ei lopulta tarvinnut. Kuulin niin monesta paikasta, ettei tarina kulje ja kirja on huonosti kirjoitettu, että se sai pääni kääntymään. Mieluummin tyydyn laadukkampaan roskaan.
Toisaalta, jos sen saisi vieläkin ilmaiseksi netistä, niin saattaisin lukea. Olen nimittäin huomannut omaavani siinä suhteessa kaksi eri kategoriaa: kirjat ja omakustanne-e-kirjat. Kirjoista heitän nopeasti sivuun tylsät ja huonosti kirjoitetut, mutta e-kirjoilta siedän paljonkin huonoa tekstiä. Goodreadsissä on osio, johon voi ladata omia e-kirjojaan ja antaa toisten käyttäjien arvostella tuotoksensa (tiedä, vaikka olisi tuolta lähtöisin myös Fifty Shades). Lueskelen sieltä välillä e-kirjoja. Harva niistä toimisi oikeana kirjana, mutta lyhyenä ilmaisena e-kirjana osa niistä on hyviä välipaloja.

Tuli tässä kyllä mieleen toinenkin juttu. On oikeasti ihan kasvatuksesta kiinni oppiiko lapsi tai nuori arvostamaan tarinoita ja syvällisyyttä. Jos lapsi pienestä pitäen istutetaan television eteen eikä radiosta soiteta kuin titinallea, niin onko ihme, ettei keskittyminen myöhemminkään riitä kunnon tarinoihin? Saatan olla siinä suhteessa friikki. Lapset ovat pienestä pitäen kuunnelleet samaa musiikkia kuin me aikuisetkin eikä heillä ole ensimmäistäkään lasten cd-levyä. Lasten DVD:itä heillä on, mutta ne ovat sellaisia, että jaksan niitä itsekin katsoa. Lapsille on joka ilta luettu iltasatu. Aluksi Disneyn kirjoja ja myöhemmin suosikkeja omasta lapsuudesta, kuten Ronja Ryövärintytär, Pessi ja Illuusia, Hobitti ja Nalle Puh. Nyt iltasatuna luetaan Taru Sormusten Herraa lasten pyynnöstä jo toista kertaa läpi. Ystäväni kysyi eikö se ole vähän raskas kirja ala-asteikäisille, mutta mielestäni ei. On parempi lukea tarinaa pienissä pätkissä kuukausien ajan, kuin antaa hänen katsoa kirjasta tehty elokuva. Tällöin lapselle voi selittää, jos joku asia jää epäselväksi ja vaivaamaan. Ja sitä paitsi, itse luin pari vuotta nuorempaa lastani vanhempana Stephen Kingin Cujon ja Carrien enkä koe siitä pysyvästi vaurioituneeni. Mutta eihän hulluutta yleensä itse huomaakaan...  ;)

Nyt kun näistä E-kirjoista hypetetään niin armottomasti, niin onko kellään lyödä pöytään kovaa faktaa niiden myyntimääristä? Käsittääkseni käännös-E-kirjallisuus ei ole lukumäärältään vielä lähelläkään sitä mitä perinteinen käännöskirjallisuus? Tokihan Amazonin nettiputiikeista voi ulkomaankielisiä tilata, mutta...

En kyllä pysty myöntämään, että omakustanteen julkaisija olisi millään lailla kirjailia. Oli kyse sitten perinteisestä kirjasta tai sähköisestä. Jokaisellahan meillä on lievästi pimahtanut uskovainen isotäti tms. joka on raapustellut yksiin kansiin sulassa sovussa "muistelmansa" jossa keskitytään sotien jälkeiseen pulaan, Lanzaroten häämatkaan ja lopuksi haukutaan ex-miestä jonka kanssa oltiin Lanzarotella. Kirjasta puolet on täytetty epäselvillä, suttuisilla valokuvilla paikoista, ihmisistä tai tädin luterilaista kirkkoa ylistävistä akvarelleistä. Jos tällä logiikalla ihminen on kirjailija, niin sitten on myös jokainen jonkinlaista nettiblogia pitävä.

Perinteisen kirjan saaminen markkinoille ei ole helppoa. Jostain luin joskus, että joku lehti oli tehnyt testin; Jane Austinin Ylpeys ja Ennakkoluulo oli ladattu netistä ja päähenkilöiden nimet muutettu toisiksi sekä muutamaa juonen yksityiskohtaa muokattu. Tämä "käsikirjoitus" oli sitten lähetetty useammalle kustantamolle arvioitavaksi. Vissiin yksi tai kaksi kustantamoa hiffasi, että kyseessä on selvä plagiaatti, lopuilta tuli vain vastaus tyyliin "Kiitti vaan, mutta ei tämmöinen paska kiinnosta ketään!"

Nyt jos tilanne on sellainen, että KUKA tahansa voi tehdä kirjan on helmien löytäminen scheissen keskeltä entistä hankalampaa. Tilannetta voisi verrata youtubeen jossa kaikenmaailman työttömät ja potilas-tapaukset luulevat olevansa uudestisyntyneitä filmialan auteureita. Sitten kuvataan keitettyä kalapuikkoja kimitetään päälle siansaksaa.



edit. Lehtijuttu: Muistinpas missä lehdessä:
http://www.guardian.co.uk/uk/2007/jul/19/books.booksnews

Räyhis: ymmärrän poittisi tuossa, että omakustanteissa on varmasti vielä paljon enemmän ns. kauheaa kuraa kuin kustannetuissa teoksissa. Mutta yhtä asiaa jäin kummastelemaan: mikä sinulle oikein sitten tekee ihmisestä kirjailijan? Kustantamo? Sillä sehän on monessa tapauksessa ainoa erottava tekijä modernin, julkaistun omakustanteen ja ns. perinteisesti kustannetun kirjan välillä.

Uskotko, että esim. Elisa Kirja ottaa julkaisuohjelmaansa omakustanteissakaan "sikoja säkissä"? Ei; kyllä ne luetaan siellä ennen julkaisusopimuksen tekoa monen portinvartijan toimesta, ja hyvin harva omakustanneromaani on heidän ohjelmassaan tällä hetkellä. Omani oli ensimmäinen, ja luullakseni tällä hetkellä vielä ainoa. Lisää on kuitenkin tulossa - tarkan valinnan kautta, jossa osallisina on mm. kirjallisuusyhdistyksiä laadunvalvojina. Prosessi voi kestää kuukausia, ja siinä käydään niin itse teksti,  kuvitukset, kannet, kuin tekninenkin oikeellisuus tarkkaan lävitse. Jokainen kyseisistä  Elisa-Kirjalaisista on kirja-alan kokenut ammattilainen (mm. WSOY:n entistä väkeä). Heillä ei ole mitään halua täyttää palveluaan roskalla mallia "pimahtanut uskovainen isoäiti muistelee"! Päin vastoin. He aikovat erottautua laadulla - ja laajemmalla valikoimalla, mihin kuuluu osaltaan myös uusien hyvien kirjojen ja kirjailijoiden löytäminen. Se työ on vasta alussa, mutta suunnitelma + sitä toteuttava jengi vaikuttaa hyvältä.

Olen käynyt tästä omakustanne vs. perinteisesti kustannettu -kysymyksestä heidän kanssaan lukuisia kiintoisia keskusteluja. Yhtä mieltä ollaan mm. siitä, että hyvä kirja on hyvä kirja, on se sitten kustannettu millä tavalla hyvänsä. Jos "omakustanne" on laadukas ja valmis, se on heille kirja siinä, missä muutkin. Ja heille sen kirjoittaja on silloin tasa-arvoinen kirjailija muiden joukossa. Kuten näkyy myös heidän kirjailijaluettelostaan. Ei siellä näy erikseen "omakustannehörhöjä" vs. "oikeat kirjailijat" - kuten ei itse kirjoissakaan. Miksi siis varta vasten luoda keinotekoisia rajoja? Jos muusikotkaan eivät koe tänä päivänä tarvitsevansa levy-yhtiöitä välikäsikseen, miksi kirjoittajien pitäisi jämähtää vanhoihin malleihin kustantamisen suhteen?

Ja tosiaan: mikä tekee kaupallisesti julkaisseesta kirjoittajasta silmissäsi kirjailijan..? Kiinnostaisi oikeasti tietää, sillä en nyt ainakaan haluaisi ajatella itsekään olevani "pimahtanut uskovainen isoäiti" kirjoittamassa aivan täyttä paskaa "oikeiden" kirjailijoiden häväistykseksi. :) Oma valintani oli täysin tarkoituksellinen, koska olen tutkinut ja rakentanut sähköisiä media- ym. palveluja työkseni jo pitkään. Oli yksinkertaisesti kiintoisaa katsoa ensin mitä tapahtuu yhdistelmällä sähkökirja + omakustanne. Myöhemmin sitten muuta.

Toki niin kauneus kuin paskakin ovat aina lukijan silmissä; kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Se pätee niin sähkö- kuin paperikirjoihinkin, ja kaikkiin eri kustanteisiin.

Sähkökirjoja myydään mm. USA:ssa jo selvästi enemmän kuin perinteisiä kirjoja. Sanonee paljon. Lukuja löytyy helposti googlaamalla. Suomessa (myös lukulaitteiden) hinnoittelu ja käyttäjille hankala kopiosuojaus ovat hidastaneet suosion nousua melkoisesti. Osin ehkä myös e-kirjavastaiset asenteet. Suomessa suhde e-kirjojen ja perinteisen kirjan välillä oli viime vuonna niinkin surkea kuin keskimäärin 1:100. Poikkeuksiakin toki on, ja myyntiluvut paranevat tablettien yleistymisen myötä. Ei niillä juuri kukaan Suomessa vielä rikastu, mutta suunta on oikea ja nopeasti paraneva. Elisalaisetkin ovat toiveikkaita. Mielenkiintoista nähdä, mitä parina tulevana vuotena tapahtuu asioissa.

Uskoisin, kaikkiaan, että kirjoittaja ansaitsee - tai ei ansaitse - kannuksensa kirjailijana *tekstillään*, ei sillä, onko hänellä kahle minkälaisiin välikäsiin. Loppujen lopuksi, kustannussopimuskin on vain lopputulos siitä, että joku on itsenäisesti tehnyt hyvää työtä kirjoittajana. Jos (ja kun, uskon) musiikkimaailma antaa osviittaa, saattaa olla että perinteinen kustannustoiminta on tulevina vuosina vähintäänkin muuttumassa, ellei jopa katoamassa, ja yhä useammista nimikirjailijoistakin tulee "omakustantajia". Tuleeko heistäkin silloin "pimahtanut uskovainen isoäiti" -kategoriaa? Mitä porukka tuumaa?  8)

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 08, 2013, 10:16:53 ap
Nyt kun näistä E-kirjoista hypetetään niin armottomasti, niin onko kellään lyödä pöytään kovaa faktaa niiden myyntimääristä?

http://tilastointi.kustantajat.fi/PublicReporting/Yearly.aspx?language=FIN

Tuolta löytyy jonkunlaisia tilastoja. Klikkailun tuloksena löytyy:
http://tilastointi.kustantajat.fi/WebReport.aspx?manualreport=8&language=FIN
Eli vuonna 2011 e-kirjoja myytiin n. 19 000 kpl. Pari vuotta aiemmin niitä ei juuri myyty.

http://tilastointi.kustantajat.fi/PublicReporting/Yearly.aspx?reportName=YearlySalesPcsPrint.xml&language=FIN
Painettua kaunokirjallisuutta taas myyty samana vuonna 4 900 000 kpl... eli onhan siinä eroa. En ainakaan vielä löytänyt taulukkoa, jossa olis kaikki kaunokirjallisuus vuosittain, paitsi €-määräisenä (joka ei korreloi kunnolla kappalemäärän kanssa). Pitäisi verrata onko painettua kirjallisuutta myyty vähemmän e-kirjojen suosion kasvaessa, vai onko mitään näkyvää muutosta.

Lainaus käyttäjältä: ottulo - maaliskuu 08, 2013, 13:26:35 ip

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 08, 2013, 10:16:53 ap
Nyt kun näistä E-kirjoista hypetetään niin armottomasti, niin onko kellään lyödä pöytään kovaa faktaa niiden myyntimääristä?

http://tilastointi.kustantajat.fi/PublicReporting/Yearly.aspx?language=FIN

Tuolta löytyy jonkunlaisia tilastoja. Klikkailun tuloksena löytyy:
http://tilastointi.kustantajat.fi/WebReport.aspx?manualreport=8&language=FIN
Eli vuonna 2011 e-kirjoja myytiin n. 19 000 kpl. Pari vuotta aiemmin niitä ei juuri myyty.

http://tilastointi.kustantajat.fi/PublicReporting/Yearly.aspx?reportName=YearlySalesPcsPrint.xml&language=FIN
Painettua kaunokirjallisuutta taas myyty samana vuonna 4 900 000 kpl... eli onhan siinä eroa. En ainakaan vielä löytänyt taulukkoa, jossa olis kaikki kaunokirjallisuus vuosittain, paitsi €-määräisenä (joka ei korreloi kunnolla kappalemäärän kanssa). Pitäisi verrata onko painettua kirjallisuutta myyty vähemmän e-kirjojen suosion kasvaessa, vai onko mitään näkyvää muutosta.

Kiitos linkeistä! Sähkökirjojen myynti tosiaan korreloi erittäin voimakkaasti ns. tablettien ja muiden lukulaitteiden yleistymisen kanssa. 2011 esim. iPad oli vielä kallis ja suhteellisen harvojen käytössä, eikä muita lukulaitteita mainittavammin Suomessa myyty. 2012 tilanne ja tarjonta oli jo hyvin toisenlainen, ja nyt 2013 tableteista alkaa tulla laitteita, joita ns. suurella kansalla on. Hintatasokin on laskenut roimasti. USA:n muita nopeampi "sähkökirjaistuminen" selittynee pitkälti Amazonin vahvalla asemalla siellä, sekä siihen liittyvien huokeahkojen Kindle-lukulaitteiden suosiolla. Siinä on eroa, maksaako lukulaite 100 vai 600 euroa...

Kyllä sähkökirjojen suosio väistämättä syö perinteisten kirjojen markkinoita - se on vääjäämätöntä. Lukijoiden kokonaismäärä pysyy enemmän tai vähemmän vakiona, eivätkä useimmat lukijat osta samaa kirjaa sekä kirjahyllyyn, että lukulaitteeseen. Tosin, hinnoittelun ollessa kohdallaan, jotkut ostavat jo kirjahyllyssään olevan paperikirjan uudelleen sähkökirjana, esim. matkoja varten. Itsellänikin on jokunen tällainen tapaus. Kehitys tulee kulkemaan samaa tietä kuin äänilevyjen kohdalla. Fyysinen kirja tai levy ei katoa, mutta sen merkitys tulee laskemaan melkoisesti. Ehkä siitä tulee tietyllä tapaa "hifistelyä" - ja monelle toisaalta periaatevalintakin.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 08, 2013, 12:47:14 ip
Uskoisin, kaikkiaan, että kirjoittaja ansaitsee - tai ei ansaitse - kannuksensa kirjailijana *tekstillään*, ei sillä, onko hänellä kahle minkälaisiin välikäsiin. Loppujen lopuksi, kustannussopimuskin on vain lopputulos siitä, että joku on itsenäisesti tehnyt hyvää työtä kirjoittajana. Jos (ja kun, uskon) musiikkimaailma antaa osviittaa, saattaa olla että perinteinen kustannustoiminta on tulevina vuosina vähintäänkin muuttumassa, ellei jopa katoamassa, ja yhä useammista nimikirjailijoistakin tulee "omakustantajia". Tuleeko heistäkin silloin "pimahtanut uskovainen isoäiti" -kategoriaa? Mitä porukka tuumaa?  8)

Mä en usko, että kirja tulee formaattina katoamaan. Enkä usko, että e-kirjasta tulee yhtä iso hitti kuin mp3:sta ja muista musiikin sähköisistä muodoista, ainakaan kovin nopeasti. Suurin ongelma on lukulaitteiden puute. Toki, tietokoneelle saa jos jonkinlaista lukuohjelmaa ja saa kai niitä älypuhelimiinkin lukulaitteiden lisäksi, mutta kukapa haluaisi lukea kirjansa tietokoneella? Niin kauan kuin lukulaitteiden hinta pysyy korkeana, niin kauan kirjastot elävät. Eivätkä kaikki vanhukset ja nuoremmatkaan halua opetella käyttämään lukulaitteita ja -ohjelmia. Voi olla, että joskus kolmen- neljänkymmenen vuoden päästä kirjalla on sama kuriositeettiarvo kuin vinyyleillä nykyään ja lukulaitteet ja e-kirjat ovat pääasiallinen julkaisumuoto, mutta siihen vaaditaan pitkällistä kehitystä. On muistettava, että päästäkseen musiikissa tähän pisteeseen on isojen vinyylien jälkeen tullut c-kasetit ja nykyisenä varsinaisena julkaisuformaattina on cd-levy. Näin mutuna, vaikka suurin osa musiikista varmasti löytyisi verkostakin, niin kyllä cd:t ovat kuitenkin se pääasiallinen julkaisukanava isoille levy-yhtiöille. Uskon, että ennemmin pokkarit tulevat yleistymään entisestään kirjojen hinnan alentamiseksi ja e-kirjat ehkä tulevaisuudessa tulevat siihen rinnalle.

Toinen e-kirjojen ongelma lukulaitteiden lisäksi on tiedostomuotojen sekalaisuus. Löytyy PDF:ää, mobi-tiedostoa, lib-tiedostoa ja epub-tiedostoa. Osaa ei pysty lukemaan ilman tiettyä lukulaitetta. Lähes jokaiseen tarvitsee avaamiseen oman ohjelmansa. Jos kaikilla e-kirjoilla olisi yhtenäinen tiedostomuoto ja lukuohjelma, niin niiden käyttö olisi helpompaa ja ehkä e-kirjatkin yleistyisivät nopeammin.

Olen oikeastaan Räyhiksen kanssa vähän samaa mieltä tuossa kirjailija-asiasta. Mielestäni omakustanteisen e-kirjan kirjoittaja ei ole oikea kirjailija. Kirjailija on kirjoittanut kirjan ja valitettavasti montaa lukemaani e-kirjaa ei voi pitää kirjana, vaan enemmänkin novellina. Aidolla kirjalla on mielestäni kannet tai ulkopuolinen julkaisija, mielellään molemmat. Se pimahtanut uskonnollinen isoäiti ei siis mielestäni ole kirjailija ennenkuin joku muukin kiinnostuu hänen teksteistään ja haluaa levittää sitä kaupallisesti. Vasta sitten se isoäitikin voi tituleerata itseään kirjailijaksi.

Lainaus käyttäjältä: meikkupeikko - maaliskuu 09, 2013, 02:10:40 ap

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 08, 2013, 12:47:14 ip
Uskoisin, kaikkiaan, että kirjoittaja ansaitsee - tai ei ansaitse - kannuksensa kirjailijana *tekstillään*, ei sillä, onko hänellä kahle minkälaisiin välikäsiin. Loppujen lopuksi, kustannussopimuskin on vain lopputulos siitä, että joku on itsenäisesti tehnyt hyvää työtä kirjoittajana. Jos (ja kun, uskon) musiikkimaailma antaa osviittaa, saattaa olla että perinteinen kustannustoiminta on tulevina vuosina vähintäänkin muuttumassa, ellei jopa katoamassa, ja yhä useammista nimikirjailijoistakin tulee "omakustantajia". Tuleeko heistäkin silloin "pimahtanut uskovainen isoäiti" -kategoriaa? Mitä porukka tuumaa?  8)

Mä en usko, että kirja tulee formaattina katoamaan. Enkä usko, että e-kirjasta tulee yhtä iso hitti kuin mp3:sta ja muista musiikin sähköisistä muodoista, ainakaan kovin nopeasti. Suurin ongelma on lukulaitteiden puute. Toki, tietokoneelle saa jos jonkinlaista lukuohjelmaa ja saa kai niitä älypuhelimiinkin lukulaitteiden lisäksi, mutta kukapa haluaisi lukea kirjansa tietokoneella? Niin kauan kuin lukulaitteiden hinta pysyy korkeana, niin kauan kirjastot elävät. Eivätkä kaikki vanhukset ja nuoremmatkaan halua opetella käyttämään lukulaitteita ja -ohjelmia. Voi olla, että joskus kolmen- neljänkymmenen vuoden päästä kirjalla on sama kuriositeettiarvo kuin vinyyleillä nykyään ja lukulaitteet ja e-kirjat ovat pääasiallinen julkaisumuoto, mutta siihen vaaditaan pitkällistä kehitystä. On muistettava, että päästäkseen musiikissa tähän pisteeseen on isojen vinyylien jälkeen tullut c-kasetit ja nykyisenä varsinaisena julkaisuformaattina on cd-levy. Näin mutuna, vaikka suurin osa musiikista varmasti löytyisi verkostakin, niin kyllä cd:t ovat kuitenkin se pääasiallinen julkaisukanava isoille levy-yhtiöille. Uskon, että ennemmin pokkarit tulevat yleistymään entisestään kirjojen hinnan alentamiseksi ja e-kirjat ehkä tulevaisuudessa tulevat siihen rinnalle.

Toinen e-kirjojen ongelma lukulaitteiden lisäksi on tiedostomuotojen sekalaisuus. Löytyy PDF:ää, mobi-tiedostoa, lib-tiedostoa ja epub-tiedostoa. Osaa ei pysty lukemaan ilman tiettyä lukulaitetta. Lähes jokaiseen tarvitsee avaamiseen oman ohjelmansa. Jos kaikilla e-kirjoilla olisi yhtenäinen tiedostomuoto ja lukuohjelma, niin niiden käyttö olisi helpompaa ja ehkä e-kirjatkin yleistyisivät nopeammin.

Olen oikeastaan Räyhiksen kanssa vähän samaa mieltä tuossa kirjailija-asiasta. Mielestäni omakustanteisen e-kirjan kirjoittaja ei ole oikea kirjailija. Kirjailija on kirjoittanut kirjan ja valitettavasti montaa lukemaani e-kirjaa ei voi pitää kirjana, vaan enemmänkin novellina. Aidolla kirjalla on mielestäni kannet tai ulkopuolinen julkaisija, mielellään molemmat. Se pimahtanut uskonnollinen isoäiti ei siis mielestäni ole kirjailija ennenkuin joku muukin kiinnostuu hänen teksteistään ja haluaa levittää sitä kaupallisesti. Vasta sitten se isoäitikin voi tituleerata itseään kirjailijaksi.

Kiitos hyvistä ajatuksista, Meikkupeikko! :)

En itsekään usko fyysisen kirjan formaattina katoavan - ei ainakaan elinaikanamme. Kuten fyysisillä vinyyli- ja CD-levyillä (tai C-kaseteilla), niillä on oma erityinen taikansa ja tarkoituksensa. Ne ovat tietyllä tapaa enemmän kuin pelkkä sisältämänsä tarina tai musiikki. Ne kertovat jotain omistajistaan.

Tietokoneella tai kännykällä harva tosiaan lukee kirjoja muutoin kuin pakon edessä. Se ei ole kovin miellyttävää. Tosin, itse kirjoittajana, joudun tuijottamaan tietokoneen ruutua säädyttömän paljon. Mutta ymmärrän pirun hyvin niitä, jotka eivät sitä halua tehdä - etenkään, kun mainitsemasi tiedostomuotojen ja kopiosuojausten kaaos tekee hommasta lähinnä painajaista...

Musiikkimaailma oli 2000-luvulla kovaa vauhtia kulkemassa kohti tietynlaista painajaista. Seurasin sitä itse hyvin läheltä, yrittäen vaikuttaa asioihin. Ideana tietyillä, mahtavilla tahoilla, oli ottaa täydellinen kontrolli siitä, miten, missä ja koska, millä laitteilla kuuntelemme musiikkia. Olin neuvotteluhuoneissa, joissa alan pomot kertoivat suoraan halustaan rahastaa kuluttajia kaiken aikaa, yhä useammin, kaikkialla... Ideana oli: ostat lisenssin musiikkiisi kaikkiin laitteisiisi erikseen, kaiken aikaa. Et "omista" mitään. Ja ennen muuta: sinulla ei ollut oikeuksia mihinkään! Muistan esim. Applen iTunesin vuosien takaisen käyttäjäsopimuksen, jossa todettiin kylmästi, että Applella oli "oikeus lopettaa iTunes-musiikkipalvelu milloin tahansa, ilman ennakkovaroitusta." Mikä taas merkitsi ns. lainkuuliaisille kansalaisille sitä, että pahimmassa tapauksessa KAIKKI heidän laillisesti ostamansa kopiosuojattu musiikki saattoi muuttua soittokelvottomaksi datapaskaksi koska tahansa ilman varoitusta. Musiikkiteollisuus haki siis täydellistä kontrollia meihin. Se ei onnistunut, koska ihmiset kapinoivat. Vain siksi meillä on nyt esim. iTunesissa ja useimmissa muissa musapalveluissa tarjolla musiikkia, jota voimme käyttää jotakuinkin haluamallamme tavalla, eri laitteissa.

Kirjoissa, ikävä kyllä, ollaan toistamassa täysin samoja virheitä kuin musiikissa. Halutaan täydellinen kontrolli, mikä tekee lukijan elämästä pirun hankalaa. Amazon, Apple, Microsoft - ja muut laskevat hyötyvänsä siitä, ettei "heidän" kirjojaan voida lukea muissa laitteissa. Se ei ole lukijalle hyväksi, eikä toimi pidemmän päälle.

Kantasi "omakustanne" -asiaan sai minut mietteliääksi. Epäilemättä moni, nimittäin, ajattelee samoin. Mikä tietyllä tapaa kyllä mietityttää. Jos olet tunnetun, laadunvalvonnassaan kriittisen toimijan kaupallisesti julkaisema sopimuskirjailija, vain erilaisen sopimuksen kera (yksi välikäsi puuttuu), tekeekö se sinusta automaattisesti sen pimahtaneen uskonnolisen isoäidin - eli epäuskottavan "kirjailijan"?

Hyvällä omakustannetullakin e-kirjalla voi olla loistava kansi, kuvitus, sisältö, kaikki se mitä "kustannetullakin" kirjalla. Mitään eroa ei välttämättä ole.

Paitsi mielikuvamme...

En todellakaan kuvittele, että esim. oma, julkaistu "Myrsky" -fantasia/scifi/toiminta/kauhuromaanini Elisa Kirjassa miellyttää kaikkia. Se olisi mahdotonta. Se on kuitenkin myynyt mukavasti, ja saanut mukavaa palautetta. Elisa odottaa siltä jatko-osia. Niitä koetan naputella, tänäkin yönä. :)

Tunnen minua lahjakkaampia kirjoittajia, jotka eivät ole vain - syystä tai toisesta - uskaltaneet laittaa upeita tarinoitaan ulos. En välitä vähääkään siitä, julkaisevatko he tarinansa kustantajien kautta vai omakustanteina. Tärkeää on vain se, että nuo tarinat pääsevät ulos, luettaviksemme. :) Minulle nuo kirjoittajat ovat oikeita kirjailijoita!

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 08, 2013, 12:47:14 ip
Uskotko, että esim. Elisa Kirja ottaa julkaisuohjelmaansa omakustanteissakaan "sikoja säkissä"?

En todellakaan usko. Minä en tiedä! Käsitykseni E-kirjoista on suurinpiirtein sellainen, että kuka tahansa voi raapustaa wiki-tyyppiseen tietokantaan ihan mitä tahansa "kirjana". En ymmärrä e-kirjaa, en tiedä mikä se on. Käännän laskuja Open Officen taulukkolaskennasta PDF-muotoon, tekeekö se minusta jonkinlaisen E-laskuttajan.

Olen kerran pitänyt sellaista "sähkökirjaa" kädessäni, kyseessä oli ilmeisesti semmoinen I-pädi jossa oli lukuohjelma. Hienosti kääntyivät sivut kun sormilla törötti. Varmasti hieno laite, tai onhan se I-pädi. Ja varmasti jos tarvitsisin tabletin, hankkisin sellaisen. Ja jos hankkisin sellaisen, varmasti ostaisin siihen semmoisen lukusoftan sekä pari kirjaa. Ainakin kokeeksi, voisihan niitä matkalla lukea. Jos olisi rahaa ja aikaa matkustaa.

Mutta kotiini en varmaankaan sellaista ostaisi. Jälleen uusi pistorasiavaras latureineen! Jos haluan lukea, marssin kirjastooni selaan hyllyni läpi ja nappaan kirjan. James Ellroyn Brown's Requiem maksoi kierrätyskeskuksessa euron ja sitä lukiessa ei tarvitse miettiä akun loppumista.

On hyvä tietää, että E-kirja kustantajat toimivat kuten perinteiset kustantamot. En väheksy e-kirjaa julkaisuna yhtään enempää kuin perinteistä "analogista kirjaa", enkä varsinkaan nyt kun tiedän että julkaisuprosessi molempien takana on samankaltainen.

Tiesin sohaisseeni ampiaispesää, kun väheksyin omakustannekirjailijoita. Tämä ei ollut herja sinulle Aji Inferno! Satunpahan vain tietämään, kun asun *köh* kulttuuripiireistä tunnetussa kaupunginosassa (lue: 70-kaadereita ja mattotakkihippejä), niin ylivoimaisesti suurin osa henkilökohtaisesti tuntemistani kirjailijoista, muusikoista ja taiteilijoista ovat todellisuudessa työmarkkituella eläviä työttömiä työnhakijoita, vailla aikomustakaan tehdä rehellistä työtä. Tai ylipäätänsä mitään järkevää, aika kuluu keskioluen ääressä samalla paasaten miten Jyrki Katainen aikoo ensi vuonna muuttaa kirjastot maksulliseksi ja sitä seuraavana vuonna laivata kaikki alle 100 000€ vuodessa tienaavat Jäämerelle.

Tämmöisissä hommissa voisin siteerata lentävää lausetta takavuosilta; ravintola-alalla on nimittäin semmoinen sanonta, että "Et ole kokki, ennenkuin joku sanoo sinun olevan kokki". Mitä enemmän vakuuttelet muille olevasi jotain, sen heikommalla jäällä seisot (vaikka tosimies ei heikompiaan pelkääkään).

Kirjailija on semmoinen ihminen joka on ansainnut tunnustusta toisilta tahoilta, mitä useammalta sen parempi. Kustantamo nyt ainakin ja mahdollisesti muut kirjailijat ovat mielestäni välttämättömyys tämmöisessä yhteydessä.

Inferno tuskin on käyttänyt aikansa töitä pakoillen ja sossusta rahaa nostaen, samalla keskikaljaa kitaten ja scheissea raapustaen, "kirjailijanura" kulminoituen viimeisillä penneillä kustannettuun 50kpl erään jota yritetään myydä puoliväkisin tutun kuppilan kantiksille?  ;)

Mitenkäs muuten tämmöinen vihonviimeinen E-kirjaton änkyrä voisi tutustua mösjöö Tomppa Sannan hengentuotteeseen?

Kiitoksia selvennyksistä, Räyhis! Osuit kieltämättä hiukan "ampiaispesään", koska muistan esim. omalta osaltani ne tuhannet (kirjaimellisesti) tunnit, joita olen ansiotyöni ohessa käyttänyt tarinoideni kirjoittamiseen. Siihen kuului myös karttojen piirtämistä, valokuvausta Kiinassa, ja kaikenlaista muuta hullua. Sen ajan olisi epäilemättä voinut käyttää toisinkin, mutta uskoin noihin tarinoihin (niitä on tosiaan useampi kuin yksi), ja käytin siksi suht' ison palasen elämääni tällaiseen.

Tuosta ensimmäisestä julkaistusta työstäni olisi hyvin voinut tulla täyttä paskaa. Tarina itsessään (tai: sen ensimmäinen osa) oli vielä muutama vuosi sitten periaatteessa "valmis", mutta onnekseni muuan kustantaja sanoi minulle puhelimessa ns. suorat sanat. Viesti oli suunnilleen tämä: "Itse tarina on parhaita lukemiani lajissaan, mutta siinä on paljon turhaa ja klisheitä. Kirjoita se vielä kerran, miettien joka lauseen kohdalla, onko se tarpeellinen ja viekö se tarinaa eteenpäin. Lähetä se sitten uudelleen."

Tuo oli ehkä paras "selkäsauna", minkä olen koskaan saanut. Näin tekstini uusin silmin, ja ymmärsin mikä siinä mätti. Jokainen on omille tekeleilleen sokea; pätee varmasti myös bestseller-kirjoittajiin. Kirjoitin tuon kirjani - viidennen kerran - uusiksi, ihmetellen miksi olin aiemmin hyväksynyt niin monet yksinkertaisesti huonot kohdat siinä. Olen aivan varma siitä, että nykyisessä, "lopullisessa" versiossakin on veitselle leikattavaa, mutta johonkin raja on vedettävä. Ja siinä ulkopuoliset ihmiset ovat korvaamattoman tärkeitä. He näkevät sen, mitä itse ei useinkaan näe. Toisaalta, he voivat myös tuhota tarinan kääntämällä sitä väärään suuntaan, tai tappamalla oman uskosi siihen. Tuossa vallitsee tietty "kauhun tasapaino". Loppukädessä sitä on aina itse vastuussa luomuksistaan, jotka ovat tavallaan omia lapsiasi. Epätäydellisiä, mutta todellisia. Ja kun ne kerran on maailmaan saattanut, paluuta ei ole.

Olet oikeassa siinä, että käsite "kirjailija" todellakin on pitkälti mielikuva, joka syntyy mm. mainitsemistasi asioista. Olet kokki - tai kirjailija - kun ihmiset alkavat laajemmalti pitää sinua sellaisena. Itse ei voi itseään sellaiseksi aina nimittää, vaikka itsensä sellaiseksi tuntisikin, ja vaikka diplomi olisi taskussa...

Kustannettu paperikirja on käsin kosketeltava, konkreettinen asia, aivan kuten vinyyli- tai CD-levy. Niissä asioissa on jotain "tiettyä", mitä biteistä koostuva uusi digitaaliaika ei vain välttämättä tavoita.  En suosittele e-kirjaa nykyisellään varauksetta muille kuin kelvollisen lukulaitteen (= tabletin) käyttäjille. Lukukokemus tietokoneelta tai älypuhelimesta on parhaimmillaan ihan siedettävä, mutta vaatii kyllä aikamoista "omistautumista" asiaan. iPadeilla ja niitä paljon huokeammilla Android-tableteilla (puhumattakaan Amazonin jo oikeasti halvoista, hyvistä Kindle-lukulaitteista) e-kirjoja lukee jo ilokseen. Vehkeiden näyttö vastaa hyvinkin keskivertokirjoja, ja on paljonkin esim. pokkareita helppolukuisempi. Laitteet tekevät kirjanmerkit automaattisesti, ja esim. Applen iBooks -kirjoissa käytössäsi on loistava sanakirja kaiken aikaa (hyvinkin tarpeellinen joidenkin vieraskielisten kirjojen kohdalla). Itse kyllä tykkään lukukokemuksesta; toimii siinä missä paperikirjatkin. Esim. iPad Mini on vieläpä pieni ja kevyt (itse käyttämäni iPad 2 on hiukan painava - mutta niin ovat kyllä pitkät paperiromaanitkin malliin Robert Jordan -vainaan tuhatsivuiset työt...)

Että mistäkö Tomppa Sonnan stooria sitten löytyy kauhisteltavaksi..? Tällä hetkellä virallisesti vain yhdestä paikasta: https://kirja.elisa.fi/ekirja/myrsky-3 (https://kirja.elisa.fi/ekirja/myrsky-3). Jatkossa toivoakseni laajemminkin. En hyväksy käyttöä vaikeuttavia kopiosuojauksia, joten kirja on Elisalla ensimmäinen kopiosuojaamaton, ns. vesileimattu romaani. Tarkoittaa sitä, että kirja sisältää ostajan nimen, muttei estä sinua käyttämästä sitä esim. missä laitteessa hyvänsä, koska tahansa. Ei välttämättä oikea kirja kärsimättömille, sillä mittaa on e-kirjana muistaakseni pitkälti yli 800 sivua...

Facebookissakin tarinasta on juttua aivan hiljattain perustamallani sivulla: https://www.facebook.com/thomassandstorm?ref=hl (https://www.facebook.com/thomassandstorm?ref=hl)... Kaikki tarinan kuvitus, muuten, ihan sivujuonteena, on todellakin kuvattu Kiinassa, keskellä "ei-mitään" (paikkaa ei löydy edes englanninkielisellä Googlella). Se oli oman tarinansa arvoinen seikkailu, mutta siellä vain tajusin yhtenä hetkenä, että "todistin" tarinani tapahtumapaikkoja. Se oli merkillisimpiä asioita mitä voinee kokea. Mm. kirjan kansikuva on valokuva... sieltä.

Kesken mielenkiintoisen keskustelun now reading -päivitys:

Iain M. Banks, Muista Flebasta

Täytyy varmaan lukea ainakin koko suomennettu tuotanto, sen verran hienoa tarinaa. Mä olen melko varmasti lukenut tämän ja Pelaajan joskus 90 -luvun puolivälissä mutta parikymmentä vuotta on tehokkaasti pyyhkinyt muistin, korkeintaan pieni "tuntuupa tutulta" -tunne kutittelee takaraivossa.

Banks on kyllä tolkuttoman hieno. Tai ainakin meikäläiseenkin miehen SF-tuotos uppoaa kerta toisensa jälkeen.

Eipä mulla mitään varsinaista asiaa ole, mutta kivaa huomata ihmisillä olevan hyvä maku kirjallisuuden suhteen :) E-kirjoista on sanottava että jotenkin tökkii (+35v perinteisiä suurkuluttajana lukeneena) Haluaisin Myrskyn ihan perinteisenä kirjana, en vaan jaksa lukea tabletilla. Mulle kirjat on jotekin vaan niin "pyhiä" jopa pokkarit on mun mielestä saatanast.

cuski

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 09, 2013, 03:26:17 ap
Kantasi "omakustanne" -asiaan sai minut mietteliääksi. Epäilemättä moni, nimittäin, ajattelee samoin. Mikä tietyllä tapaa kyllä mietityttää. Jos olet tunnetun, laadunvalvonnassaan kriittisen toimijan kaupallisesti julkaisema sopimuskirjailija, vain erilaisen sopimuksen kera (yksi välikäsi puuttuu), tekeekö se sinusta automaattisesti sen pimahtaneen uskonnolisen isoäidin - eli epäuskottavan "kirjailijan"?

Ja tuossa sanoitkin taikasanan: kaupallisesti julkaisema. Pidän sinua kirjailijana, jos kirjoituksiasi myydään muuallakin kuin omassa keittiössäsi tai omalta nettisivultasi. Koska olet nyt päässyt Elisan sopimuskirjailijaksi, niin sinullahan on julkaisusopimus eli olet mielestäni kirjailija. Se pimahtanut isoäiti tuskin saisi julkaisusopimusta. En kyllä ole siitäkään ihan varma, koska olen eksynyt hetkittäin uskonnollisten romaanien puolelle ja siellä on kyllä ihan painettuna sellaista huttua, että oksat pois. Omasta mielestä huonojen kirjojen takia se raja on vedettävä johonkin ja juuri tuohon kohtaan olen sen omassa mielessäni vetänyt. Ihmisten arvostus kirjailijoita kohtaan on julkaisuformaatista riippumatta vaihtelevaa, kuten täälläkin on tullut huomattua Juha Vuorisen kohdalla.

Toisaalta ottaen huomioon suomen kielialueen pienuuden, voi olla että varsinkin tuollaisilla julkaisusopimuksilla pääsee esiin enemmän hyviäkin kirjoja. Taas mutuiluna: harva kustantamo ottaa listoilleen kirjaa, jota melko takuuvarmasti myydään vähän. Tiettyjä lajityyppeja, kuten fantasiaa, skifiä ja kauhua myydään vähemmän kuin esim. dekkareita, terävintä kärkeä lukuunottamatta. Se terävin kärki taas on näissä lajeissa tullut ulkomailta ja jos on kustannettu se maailmalla bestselleriksi noussut 10-osainen sarja, niin tuskin otetaan kustannettavaksi toista, samaan lajityyppiin kuuluvaa sarjaa suomeksi, varsinkin jos suomenkielinen sarja on lukukokemuksena vaikeampi.

Lainaus käyttäjältä: cuski - maaliskuu 09, 2013, 18:11:14 ip
Eipä mulla mitään varsinaista asiaa ole, mutta kivaa huomata ihmisillä olevan hyvä maku kirjallisuuden suhteen :) E-kirjoista on sanottava että jotenkin tökkii (+35v perinteisiä suurkuluttajana lukeneena) Haluaisin Myrskyn ihan perinteisenä kirjana, en vaan jaksa lukea tabletilla. Mulle kirjat on jotekin vaan niin "pyhiä" jopa pokkarit on mun mielestä saatanast.

cuski

Chiliväki on viksua porukkaa! :)

Vielä sananen e-kirjoista. Saarnasin aikoinani bisnes- ja teknologiajampoille (enimmäkseen toki turhaan) siitä, ettei ihminen halua vain "ladata tiedostoa", vaan kokea elämyksiä. Ainakin, jos siitä maksaa. Siinä on aika niukasti tunnetta (ainakaan positiivista sellaista) ja elämyksellisyyttä, jos maksaa ja "lataa" kasan bittejä, vain huomatakseen ettei koko roska edes toimi laitteessasi, koska joku on jossain päättänyt niin... Applen sähkökirjakauppa toimii hyvin, jos sieltä vain löytää etsimänsä. Siinä kun on parantamisen varaa, kuten iTunesissakin. Kirjan osto- ja lukukokemus ovat oikein hyviä. Tiedän silti, että jonain päivänä jos/kun vaihdan tablettia ja/tai puhelinta Applesta muille laitumille, ostamani Apple-kirjat eivät tule enää toimimaan. Ja se on, kauniisti sanottuna, perseestä.....

Luulen ja toivon, että Siperia Opettaa, ja noiden yhteensopivuus ja käyttökokemus vain paranevat. Niin kävi musassakin; kun asiat ahneuttaan tehtiin liian vaikeiksi ja epäluotettaviksi, ihmiset kapinoivat. Osaltaan juuri tuon takia "Myrsky" ei ole kopiosuojattu. Jos siitä pitää, se tulee toimimaan kaikissa vehkeissä niin kauan kuin ePub -julkaisuformaattia vain tuetaan. Tarkoittaa todennäköisesti aika pitkää aikaa. Elisa Kirjan jengi tekee parhaillaan työtä muutoinkin noiden epäkohtien ratkaisemiseksi. Kustantamot vain pistävät hanttiin, aivan kuten levy-yhtiöt vuosia aiemmin. Totutuista toimintatavoista tuntuu olevan vaikea päästä irti...

Toivottavasti Myrsky tulee myös paperikirjana saataville ennen maailmanloppua. Se on ainakin tarkoitus.

En tiedä, ovatko pokkarit saatanast, mutta sellaiset kirjat ovat, joista sivut irtoilevat taivaan tuuliin. ;) Tuossa luettavanani on parikin sellaista riesaa.

Lukuiltaa kaikille! Ellette sitten Emmanuellea aio katsella... :)

Lainaus käyttäjältä: meikkupeikko - maaliskuu 09, 2013, 19:20:59 ip

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 09, 2013, 03:26:17 ap
Kantasi "omakustanne" -asiaan sai minut mietteliääksi. Epäilemättä moni, nimittäin, ajattelee samoin. Mikä tietyllä tapaa kyllä mietityttää. Jos olet tunnetun, laadunvalvonnassaan kriittisen toimijan kaupallisesti julkaisema sopimuskirjailija, vain erilaisen sopimuksen kera (yksi välikäsi puuttuu), tekeekö se sinusta automaattisesti sen pimahtaneen uskonnolisen isoäidin - eli epäuskottavan "kirjailijan"?

Ja tuossa sanoitkin taikasanan: kaupallisesti julkaisema. Pidän sinua kirjailijana, jos kirjoituksiasi myydään muuallakin kuin omassa keittiössäsi tai omalta nettisivultasi. Koska olet nyt päässyt Elisan sopimuskirjailijaksi, niin sinullahan on julkaisusopimus eli olet mielestäni kirjailija. Se pimahtanut isoäiti tuskin saisi julkaisusopimusta. En kyllä ole siitäkään ihan varma, koska olen eksynyt hetkittäin uskonnollisten romaanien puolelle ja siellä on kyllä ihan painettuna sellaista huttua, että oksat pois. Omasta mielestä huonojen kirjojen takia se raja on vedettävä johonkin ja juuri tuohon kohtaan olen sen omassa mielessäni vetänyt. Ihmisten arvostus kirjailijoita kohtaan on julkaisuformaatista riippumatta vaihtelevaa, kuten täälläkin on tullut huomattua Juha Vuorisen kohdalla.

Toisaalta ottaen huomioon suomen kielialueen pienuuden, voi olla että varsinkin tuollaisilla julkaisusopimuksilla pääsee esiin enemmän hyviäkin kirjoja. Taas mutuiluna: harva kustantamo ottaa listoilleen kirjaa, jota melko takuuvarmasti myydään vähän. Tiettyjä lajityyppeja, kuten fantasiaa, skifiä ja kauhua myydään vähemmän kuin esim. dekkareita, terävintä kärkeä lukuunottamatta. Se terävin kärki taas on näissä lajeissa tullut ulkomailta ja jos on kustannettu se maailmalla bestselleriksi noussut 10-osainen sarja, niin tuskin otetaan kustannettavaksi toista, samaan lajityyppiin kuuluvaa sarjaa suomeksi, varsinkin jos suomenkielinen sarja on lukukokemuksena vaikeampi.

Totta, Meikkupeikko. Juuri tämä mainitsemasi fantasia-scifi-kauhu -kolmikko, joka muuten alkaa yhä selvemmin sulautua yhdeksi ja samaksi niche-genreksi, on esim. Suomessa pienehkön porukan lukemista. Ja nekin (= mekin) valitsemme lähes automaattisesti ulkomaisten kirjailijoiden töitä kotimaisten sijaan. En siksi ihmettele kustantajien nihkeyttä ottaa näitä valikoimiinsa.

Tuossa on, toisaalta, yksi erittäin suuri syy siihen, miksi tietyt toiset, uudemmat toimijat pyrkivät nyt e-kirjojen kautta pääsemään Suomesta myös maailmalle. Sähköinen julkaisu kun on monessa mielessä hyvin helppoa jopa maailmanlaajuisesti. Tarvitaan vain oikeat kumppanit. Tähän liittyy sitten esim. laadukkaiden käännösten teettäminen eri kielialueille. Se on kallista ja hidasta hommaa, ainakin jos laatua halutaan. Jos tuota prosessia voitaisiin helpottaa uudenlaisilla sopimuksilla ja järjestelyillä, silloin Suomestakin voitaisiin aivan mainiosti myydä laadukasta kirjallisuutta kaikkiin maankolkkiin. Eräässä hiljattaisessa työtapaamisessani keskustelin aiheesta mm. erään kiinalaisen opiskelijan kanssa. Hänen mielestään vaikkapa juuri "Myrskyä" voisi aivan mainiosti myydä Kiinassa, etenkin koska kirja sijoittuu tietyllä tapaa Kiinaan. Siellä, puolestaan, on tolkuttoman paljon hyvää luettavaa meille tänne. Kun asiat vain tehdään mahdollisiksi.

Rajat on todellakin piirrettävä jonnekin, jottei seurauksena ole MySpacen kaltainen kaatopaikka kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Se, ketkä ja mitkä tahot tuossa jatkossa toimivat portinvartijoina, on hankala ja kiintoisa kysymys. Kenties chilifoorumi päättää jatkossa julkaistavista kirjoista? ;)

Eräs sivuhuomautus sallittaneen: Hankin e-kirjan lukulaitteen ihan vaan kokeilunhalusta. En tablettia enkä Iikonetta tai muutakaan tehosekoitinta, vaan Sonyn Readerin. Se on tarkoitettu ainoastaan kirjojen lukemiseen, ilman kiukkutipuja ja naamakirjaa tai muuta minulle tasan tyhjänpäiväistä ja tarpeetonta.

Yksi painava syy oli siihen Räyhiksen mainitsema laturihelvetin kammo. Sony ladataan USB-väylästä, täyden latingin saavuttaminen kestää pari tuntia, ja lataus näkyy kestävän ainakin näin uudenkarheana reilun kolme viikkoa, lukuaika on ollut 2-3 tuntia päivässä. Ei taida tabuletti ihan samaan päästä. Näyttö ei liioin rasita silmiä, kuten tietsikkaruudut.

Laite on sopivan kokoinen, mahtuu taskuun, eikä paina liikaa. On muuten ainoa tietotekninen laite, jonka olen ikinä roudannut paskahuussiin mukaan, siellähän iso osa lukusuoritteista tapahtuu...

Toinen itselleni hyvä syy ko. laitteen hankintaan on kesäloman pari mökkiviikkoa. Parikyt kirjaa kulkee aikalailla kevyemmässä muodossa mukana kuin ennen, joten juotavaa mahtuu mukaan vastaavasti enemmän.

E-kirjojen valikoima on vielä aika suppea, mutta eiköhän se siitä parane. Sekakäyttäjänä mulla ei ole kiirettä, jos ei sähkökirjaa löydy, niin paperinen sitten. Eivät ne ole toinen toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.

Myrsky on tällä hetkellä työn alla, parisataa sivua tavattuna. Hinta-laatu-suhde on ainakin kohdallaan.

Mikähän muuten on näiden sähköisten julkaisujen tulevaisuus noin editoinnin suhteen, sitä mä olen jkv funtsinut. Tuntematon sotilas esimerkiksi muokattiin uudelleen yhdeksännen painoksen (?) jälkeen. Se oli manuaalisesti iso työ.

Nythän esimerkiksi Aji Inferno voisi kaiketi muokata ja tiivistää, leventää ja laventaa teostaan melko vähällä vaivalla.
Mikä on silloin alkuperäisteos, eka painos vai se mihin kirjoittaja on lopulta aivan tyytyväinen?

Nii, nimimerkistä huolimatta olen Toyotan omistaja.

Lainaus käyttäjältä: BMW - maaliskuu 09, 2013, 20:13:57 ip
Eräs sivuhuomautus sallittaneen: Hankin e-kirjan lukulaitteen ihan vaan kokeilunhalusta. En tablettia enkä Iikonetta tai muutakaan tehosekoitinta, vaan Sonyn Readerin. Se on tarkoitettu ainoastaan kirjojen lukemiseen, ilman kiukkutipuja ja naamakirjaa tai muuta minulle tasan tyhjänpäiväistä ja tarpeetonta.

Yksi painava syy oli siihen Räyhiksen mainitsema laturihelvetin kammo. Sony ladataan USB-väylästä, täyden latingin saavuttaminen kestää pari tuntia, ja lataus näkyy kestävän ainakin näin uudenkarheana reilun kolme viikkoa, lukuaika on ollut 2-3 tuntia päivässä. Ei taida tabuletti ihan samaan päästä. Näyttö ei liioin rasita silmiä, kuten tietsikkaruudut.

Laite on sopivan kokoinen, mahtuu taskuun, eikä paina liikaa. On muuten ainoa tietotekninen laite, jonka olen ikinä roudannut paskahuussiin mukaan, siellähän iso osa lukusuoritteista tapahtuu...

Toinen itselleni hyvä syy ko. laitteen hankintaan on kesäloman pari mökkiviikkoa. Parikyt kirjaa kulkee aikalailla kevyemmässä muodossa mukana kuin ennen, joten juotavaa mahtuu mukaan vastaavasti enemmän.

E-kirjojen valikoima on vielä aika suppea, mutta eiköhän se siitä parane. Sekakäyttäjänä mulla ei ole kiirettä, jos ei sähkökirjaa löydy, niin paperinen sitten. Eivät ne ole toinen toisensa poissulkevia vaihtoehtoja.

Myrsky on tällä hetkellä työn alla, parisataa sivua tavattuna. Hinta-laatu-suhde on ainakin kohdallaan.

Mikähän muuten on näiden sähköisten julkaisujen tulevaisuus noin editoinnin suhteen, sitä mä olen jkv funtsinut. Tuntematon sotilas esimerkiksi muokattiin uudelleen yhdeksännen painoksen (?) jälkeen. Se oli manuaalisesti iso työ.

Nythän esimerkiksi Aji Inferno voisi kaiketi muokata ja tiivistää, leventää ja laventaa teostaan melko vähällä vaivalla.
Mikä on silloin alkuperäisteos, eka painos vai se mihin kirjoittaja on lopulta aivan tyytyväinen?

Nii, nimimerkistä huolimatta olen Toyotan omistaja.

Kiitos kannatuksesta! ;) Kritiikki ja muukin palaute on erittäin tervetullutta. Hinnan valitsin tuoksi kympiksi ihan siksi, että uskon sen olevan, musiikkialbumien lailla, aika pitkälle sellainen kaikille "reilu" hintataso.

Tuo akkujen kestoaika ja todella hyvälaatuinen, silmiä rasittamaton näyttö varsinaisissa kirjojen lukulaitteissa on kyllä kova sana. iPadini kestää yhdellä akkujen latauksella vuorokaudesta muutamaan, jos käytän sitä normaaliin tapaan ahkerasti myös nettiselailuun sun muuhun. Näyttö siinä on tarpeeksi hyvä, vaikkei lähelläkään varsinaisten lukulaitteiden mattapintaisia, paperimaisia näyttöjä.

Editoinnista: yksi hyvä puoli tällaisessa hiukan poikkeavassa julkaisutavassa on se, että kaikki sisällölliset oikeudet ovat kirjoittajalla. Muutoksia voi siten tehdä, kun tarvetta on. Ja toisin kuin perinteisessä kirjoissa, ne päivittyvät tarvittaessa jopa automaattisesti kaikkiin ostettuihin kirjoihin. Se taas on vähän ehkä kaksiteräinen miekka; kaikki eivät välttämättä pidä ajatuksesta "itsestään muuttuvista kirjoista". En ehkä itsekään.

Niin, mikä todellakin on se "alkuperäisteos"? Hyvä kysymys! Teen tässä "Myrskyn" jatko-osia naputellessani kaiken aikaa myös pieniä hienosäätöjä ja korjauksia myös Myrskyyn. Ei mitään tärkeää tähän saakka, mutta periaatteessa, mikäli jotain hälyttävää ilmenee esim. lukijapalautteessa, kirjaa voi kyllä muuttaa. Yksi asia on varma: kirjoittaja itse ei ole koskaan täysin tyytyväinen tekemäänsä. En itse ainakaan ole. Sitä vain yrittää ns. parhaansa, ja myöhemmin tunnustaa tehdyt virheet.

P.s - Toyota *on* hyvä auto! :)

Lainaus käyttäjältä: BMW - maaliskuu 09, 2013, 20:13:57 ip
Nii, nimimerkistä huolimatta olen Toyotan omistaja.

Voittajan valinta!

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 09, 2013, 20:30:35 ip
P.s - Toyota *on* hyvä auto! :)

Paras. Ja ainoa todellinen vaihtoehto jos töihin pitää päästä joka päivä.

Vieläkös dekkarit ovat nro.1 mitä kustantajille tyrkytetään? Näin oli ainakin vuosi pari sitten, yli puolet matskusta oli dekkareita - niitähän suomalaiset rakastavat kuin vaniljajäätelöä!

Olen höpöttänyt ummet ja lammet "uuden aallon" siitä ja tuosta antamatta kuitenkaan mitään konkreettista esimerkkiä. Alan muistuttaa erästä Viisaiden Neuvoston jäsentä joka tälläkin foorumilla perseilee mutuiluillaan. Toki pikkukankkusessa on hauska esittää näennäisesti älykästä.

Diana Gabaldonin kirjat, onko kukaan tutustunut? Tässä on mielenkiintoinen cross over, jonkinlainen outo hybridi fantasiaa, scifiä, epookkia ja hömppää. Gabaldon on erittäin taitava kirjailija joka nokkelasti maalaa maanosan kokoisia taustoja tarinoille ja erottaa kirurgin tarkkuudella tarinan sivujuonteet omiksi pikku kertomuksikseen.

Vaikka kirjat voisi helposti kiteyttää täydeksi hömpäksi, mitä ne ovat myös, toimii kokonaisuus mielestäni erittäin hyvin. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, tarinat koukuttavat ja juonenkäänteet ovat uskottavia, tai ainakin niin uskottavia kuin epookkifantasiassa yleensä voi olla. Teksti kestää myös kriittisen tarkastelun niin faktojen kuin kielellisen laadun osalta. En tiedä Gabaldonin kirjojen saatavuutta, mutta ainakin Matkantekijä trilogia on saatavana pehmytkantisena, samoin samaan "sarjaan" kuuluva Syysrummut, meidän perheeseen tuo Syysrummut tuli lahjana, alkuperäinen trilogia hankittiin Kirjatukusta hintaan 10€/kpl, tuolla rahalla saakin rahoilleen vastinetta sillä jokainen kirja sisältää yli 700 sivua!

Hitto soikoon! Itseasiassa en ole tänä vuonna lukenut vissiin yhtään ainutta huonoa kirjaa! Tai no, Noituri-trilogia oli kehnohko mutta ei varsinaisesti huono.

Olen joulun jälkeen pyrkinyt pitämään "muistissa" kaikki lukemani kirjat, että voisin tehdä jonkinlaisen yhteenvedon loppuvuonna. Katsotaan mitä kaikkea vuoden ensimmäisen 2 kuukauden aikana on tullut lukaistua;

Susan Orlean: The Orchid Thief
Terry Burrows: Kitara - soittajan käsikirja
Eric Hansen: Orchid fever : a horticultural tale of love, lust and lunacy
Viimeinen toivomus / Andrzej Sapkowski
Kohtalon miekka / Andrzej Sapkowski
Haltiain verta / Andrzej Sapkowski
Tatuointi symbolit ja niiden merkitykset / Jack Watkings
Ken Cameron: Vanilla Orchids
Eric Hansen: On foot across Borneo
Tom Clancy: Kunniavelka
Kaari Utiro: Viipurin kaunotar
Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet
Kaari Utrio: Aatelisneito, porvaristyttö
Kaari Utrio: Pappilan tyttäret
Desmond Bagley: Vivero
Ilkka Remes: Nimessä ja veressä
Michael Connelly: Saalistaja

Hajontaa on aika laidasta laitaan, positiviisin yllättäjä pitkiin aikoihin on ollut tuo Eric Hansen. En voi sietää mitään "travellerimeininkiä" jossa läskit länkkärit kapuavat huitsin helvettiin itkemään miten Walt Disney ja Casio tuhoavat maailman kaiken alkuperäiskulttuurin. Hansenin kirjoissa asiat ovat toisin, onneksi Janne vinkkasi vastahangassa tuosta awesomebooks.comista, sieltä lähti heti kotiutumaan Hansenin orkideakirja sekä Motoring with Mohammed. Suosittelen kaikille tutustumista tuohon Stranger in a forest: On foot across Borneo-opukseen, Eric-setähän oli ensimmäinen valkonaama joka veti jalan em. saarivaltion läpi kahdesti, suoraan skutsin läpi. Tämä tapahtui vasta vuonna 1982 jolloin vielä suurin osa Borneon kartasta oli mustaa läiskää jossa luki "kartoittamaton". Eric Hansen on mielestäni yksi harvoista tämän ajan todellisista sankareista, mies joka on todella ottanut itsestään mittaa. Hansenin orkideakirja on myöskin erittäin, erittäin hieno opus. Ei varsinainen kasvikirja sinänsä vaan kutkuttavan hykerryttävän monipuolinen tarinakirja mystisistä, hullannuuttavista kasveista, orkideoista. (toisin kuin Kapteeni Hapon Koristehampun kasvatusopas)

Minulla on suuret odotukset tuon Motoring with Mohammed-kirjan varalle. Se yksinkertaisesti ei voi olla huono!

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 10, 2013, 14:54:11 ip

Diana Gabaldonin kirjat, onko kukaan tutustunut? Tässä on mielenkiintoinen cross over, jonkinlainen outo hybridi fantasiaa, scifiä, epookkia ja hömppää. Gabaldon on erittäin taitava kirjailija joka nokkelasti maalaa maanosan kokoisia taustoja tarinoille ja erottaa kirurgin tarkkuudella tarinan sivujuonteet omiksi pikku kertomuksikseen.

Vaikka kirjat voisi helposti kiteyttää täydeksi hömpäksi, mitä ne ovat myös, toimii kokonaisuus mielestäni erittäin hyvin. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia, tarinat koukuttavat ja juonenkäänteet ovat uskottavia, tai ainakin niin uskottavia kuin epookkifantasiassa yleensä voi olla. Teksti kestää myös kriittisen tarkastelun niin faktojen kuin kielellisen laadun osalta. En tiedä Gabaldonin kirjojen saatavuutta, mutta ainakin Matkantekijä trilogia on saatavana pehmytkantisena, samoin samaan "sarjaan" kuuluva Syysrummut, meidän perheeseen tuo Syysrummut tuli lahjana, alkuperäinen trilogia hankittiin Kirjatukusta hintaan 10€/kpl, tuolla rahalla saakin rahoilleen vastinetta sillä jokainen kirja sisältää yli 700 sivua!

Meiltä löytyy vaimokkeen toimesta kirjahyllystä Gabaldonin tuotanto, olen niistä suurimman osan lukenut. En ole varmaan kohderyhmää, ja tarinat tuntuvat välillä pikkuisen turhan romanttisilta ja selkeästi naisille suunnatusta pehmopornosta huolimatta niitä silti jaksaa jopa näin miehenäkin lukea. Kunhan vaan skippailee ne muutamat kohdat kaikessa rauhassa ylitse. Tarinaa riittää noissa, vaikka jättää ne muhinoinnit lukemattakin. Viihdyttävää luettavaa siitä huolimatta, että kohderyhmänä on selkeästi naiset.

Onko tuo romaanien yleinen pehmopornoilu, muuten, ns. naisille suunnattua yleisemminkin? Ja jos, niin miksi? Viisaammat kertokoon. :)

Minusta on. Tai naiset tuntuvat siitä saavan enemmän kyllä irti kuin miehet. Itse en niin perusta, tuntuu aina kauhean kornilta se kuvailu. Tulee jotenkin myötähäpeä sitä lukiessa, kun se on yleensä niin läpinäkyvää.

Mitenkäs muuten tuo Elisa Kirja, jos ostan sieltä e-kirjan, tuenko sillä enemmän tuota kauppaa, vai kirjailijaa? Mietin että voisin kokeeksi ostaa sieltä jotain.

Lainaus käyttäjältä: Jarok - maaliskuu 10, 2013, 20:02:36 ip
Minusta on. Tai naiset tuntuvat siitä saavan enemmän kyllä irti kuin miehet. Itse en niin perusta, tuntuu aina kauhean kornilta se kuvailu. Tulee jotenkin myötähäpeä sitä lukiessa, kun se on yleensä niin läpinäkyvää.

Mitenkäs muuten tuo Elisa Kirja, jos ostan sieltä e-kirjan, tuenko sillä enemmän tuota kauppaa, vai kirjailijaa? Mietin että voisin kokeeksi ostaa sieltä jotain.

Myötähäpeä lienee se sana itsellenikin. Mutta jokaiselle makunsa mukaan. :)

Mitä Elisa Kirjaan tulee, asia on sopimuskohtainen. Myrskyn tapauksessa ostaja tukee enemmän kirjailijaa. Kustantamoilla sitten on omat standardimallinsa, joista ei pahemmin tingitä ainakaan uusissa kirjoissa. Arvelisin kustantajan, jakelijan ja kirjailijan osuuksien olevan tällöin jokseenkin samaa suuruusluokkaa. Korjatkoon joku, jos parempaa tietoa on. Kyllä tuota kokeilla kannattaa; toimii hyvin, ja sitä parannellaan jatkuvasti.

Tarttee käydä ostoksilla. Testasin kännykässä tuollaista e-kirjan lukusoftaa ja ainakin yömoodissa oli hyvinkin miellyttävän oloista käyttää. Kännykkä painaa paljon vähemmän kuin tabletti, joten voi helposti peiton allakin lueskella.

Lainaus käyttäjältä: Jarok - maaliskuu 10, 2013, 20:22:20 ip
Tarttee käydä ostoksilla. Testasin kännykässä tuollaista e-kirjan lukusoftaa ja ainakin yömoodissa oli hyvinkin miellyttävän oloista käyttää. Kännykkä painaa paljon vähemmän kuin tabletti, joten voi helposti peiton allakin lueskella.

Mikä kännykkä sulla on. Mietin vaan, että eikö se ole aikamoista tihrustamista lukea kännykän näytöltä?

Itse olen houkan lämmennyt jo tuolle e-kirja idealle ja latasin iPadiin pari ilmaista kirjaa. Kyllä se ihan näppärää ja visuaalista on, mutta kyllä oikea kirja vie silti voiton. :)

Lainaus käyttäjältä: ChiliChillailija - maaliskuu 10, 2013, 20:25:21 ip

Lainaus käyttäjältä: Jarok - maaliskuu 10, 2013, 20:22:20 ip
Tarttee käydä ostoksilla. Testasin kännykässä tuollaista e-kirjan lukusoftaa ja ainakin yömoodissa oli hyvinkin miellyttävän oloista käyttää. Kännykkä painaa paljon vähemmän kuin tabletti, joten voi helposti peiton allakin lueskella.

Mikä kännykkä sulla on. Mietin vaan, että eikö se ole aikamoista tihrustamista lukea kännykän näytöltä?

Itse olen houkan lämmennyt jo tuolle e-kirja idealle ja latasin iPadiin pari ilmaista kirjaa. Kyllä se ihan näppärää ja visuaalista on, mutta kyllä oikea kirja vie silti voiton. :)

Nokian N9. Siinä on yllättävän hyvä näyttö tollaseen lukemiseen, ei rasita silmiä ja kontrasti on hyvä. Yömoodissa lukukokemus on varsinkin hyvä, koska silloin ei liian kirkas näyttö lyö pimeässä liikaa silmille.

Ei se kovin tihrustamista ole. Lukee vaakatasossa, niin saa fontinkin säädettyä mieluisaksi, ainoa ongelma on se, että sivua saa vaihtaa aika usein. Onneksi sekin on helppoa, näytön oikeaa puoliskoa kun koskettaa, niin "sivu" vaihtuu.

E-kirjan hyviä puolia minun käytössä on ainakin se, että voin nukkuvaa vaimoketta häiritsemättä lukea, meillä kun on hieman erilaiset vuorokausirytmit. Tavallisen kirjan kanssa pitäisi olla eri huoneessa ja hyvä valo, että jaksaisi lukea. Kirjat myös ovat yleensä niin painavia, ettei niitä hirveästi sängyssä viitsi lukea. Pokkarit tietysti asia erikseen.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 10, 2013, 18:13:50 ip
Onko tuo romaanien yleinen pehmopornoilu, muuten, ns. naisille suunnattua yleisemminkin? Ja jos, niin miksi? Viisaammat kertokoon. :)

Viisaasta en tiedä, mutta sanon kuitenkin.  ;)
Kyllä pehmopornoilu ja suoranainen kirjallinen pornoilu tuntuu olevan nimenomaan naisille suunnattua. Miksi muuten esim. se Fifty Shades olisi naisten kesken ollut niin suosittua? Mistä se johtuu, en osaa sanoa. Kyllä muhunkin iskee joku sopivasti porno kirja enemmän kuin porno elokuvana tai kuvina. Esimerkiksi J.R. Wardin vampyyrisarjassa on hyviä seksikohtauksia. Pehmoilu alkaa olla enemmän mennyttä aikaa ja aktin kunnollinen kuvailu nykypäivää.

Lainaus käyttäjältä: meikkupeikko - maaliskuu 10, 2013, 21:26:52 ip

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 10, 2013, 18:13:50 ip
Onko tuo romaanien yleinen pehmopornoilu, muuten, ns. naisille suunnattua yleisemminkin? Ja jos, niin miksi? Viisaammat kertokoon. :)

Viisaasta en tiedä, mutta sanon kuitenkin.  ;)
Kyllä pehmopornoilu ja suoranainen kirjallinen pornoilu tuntuu olevan nimenomaan naisille suunnattua. Miksi muuten esim. se Fifty Shades olisi naisten kesken ollut niin suosittua? Mistä se johtuu, en osaa sanoa. Kyllä muhunkin iskee joku sopivasti porno kirja enemmän kuin porno elokuvana tai kuvina. Esimerkiksi J.R. Wardin vampyyrisarjassa on hyviä seksikohtauksia. Pehmoilu alkaa olla enemmän mennyttä aikaa ja aktin kunnollinen kuvailu nykypäivää.

Siinä on myös yksi "filosofinen" kysymys, että tarvitseeko "kaikkea" kirjoissa kertoa, tai elokuvissa näyttää... Jotenkin sitä mieltää jotkut asiat jopa tarinoiden henkilöiden yksityisasioiksi, joita ei halua laittaa tirkisteltäviksi. :) "Game of Thronesin" aika roisia menoa katsellessa tai lukiessa sitä on moneen kertaan kiittänyt Tolkienia siitä, ettei hän elänyt tänä "aktitäytteisenä" aikana, vaan kirjoitti huikean synkänkauniin, syvän ja jännittävän tarinan, josta ei silti inhimillisiä tunteitakaan puutu. Kuvitelkaapa nykyversiota Tarusta Sormusten Herrasta! Siinähän heti ensi tilaisuuden tullessa valtiatar Galadriel hyppäisi muhinoimaan vaikkapa Aragornin kanssa, ja samaan aikaan jälkimmäisen kihlattu Arwen tekisi kimppakivaa kahden perverssin kääpiön kanssa... Aarrrggghhh!!  ;D Se siitä tarinan taiasta!

Ei, kaikkeen tuo ei tosiaankaan sovi. ;)

Arwen ja seitsemän kääpiötä. Plus pari hobittia ja muutama entti. Ööö. :D

Asiasta takaisin e-kirjoihin, alla on kuva siitä miltä muuan teos näyttää kännykän sovelluksesta luettuna:
(https://dl.dropbox.com/u/53859504/ekirja.jpg)
Kuva on hieman tärähtänyt, mutta joka tapauksessa tuosta käy selväksi, että ihan yllättävänkin hyvä tuota on lukea. Sivun vaihto on nopea ja sujuva, ilman mitään turhia animaatioita. Tiedän mitä teen ensi yönä.

Ei lainkaan hassumman näköinen lukukokemus Nokialaisessa... Tarinakin näyttää epämääräisen tutulta. Kirjoittaja kiittää kannatuksesta! :)

Lukukokemus jopa vanhanlaisella iPhone 3:lla on, vaikka huonomman näytön vuoksi heikompi kuin vaikka tuolla Nokialaisella, ihan kelvollinen. Tällöin teksti on vain suurempaa, ja sitä mahtuu sivulle selvästi vähemmän. Mutta kyllä kirjoja niinkin lukee, esim. junassa...

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 10, 2013, 23:39:03 ipTarinakin näyttää epämääräisen tutulta. Kirjoittaja kiittää kannatuksesta!

Tarina ainakin tempaa heti mukaansa, eihän tätä malta olla lukematta kuin juuri sen verran, että käyttää koiraa ulkona aina välillä.

Hyvä oli ainakin alku jota Elisan nettisivuilla pääsi testaamaan.

Erityisesti diggailin kohdasta jossa piipuntuhkat karistettiin tyhjään pizzalaatikkoon! Mahtava oivallus ylipäätänsä viitata esineeseen tuollaisen toimen kautta, varsinkin kun tietää ettei AI ole tupakkamiehiä.

Hivenen vain hymyilyttää tuo Jack Berger, ilmeisesti Sinkkuelämät on katsottu? Vai onko kyse sattumasta?

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 11, 2013, 10:02:35 ap
Hyvä oli ainakin alku jota Elisan nettisivuilla pääsi testaamaan.

Erityisesti diggailin kohdasta jossa piipuntuhkat karistettiin tyhjään pizzalaatikkoon! Mahtava oivallus ylipäätänsä viitata esineeseen tuollaisen toimen kautta, varsinkin kun tietää ettei AI ole tupakkamiehiä.

Hivenen vain hymyilyttää tuo Jack Berger, ilmeisesti Sinkkuelämät on katsottu? Vai onko kyse sattumasta?

Usko tai älä, sattumaa tuo on. En nimittäin muista katsoneeni Sinkkuelämiä edes vahingossa... ;) Joskus sitä miettii, onko alitajuntaisesti lainannut henkilöhahmoja muualta, tai jopa tosielämästä. Tähän asti en tiedä niin tapahtuneen, mutta meissä ihmisissä taitaa olla tietynlaisia stereotyyppejä, jotka vain tavalla tai toisella toistuvat kaikkialla.

Onko Sinkkuelämissä siis Bergeriä vastaava hahmo? Pahus, pitää haastaa nuo oikeuteen!  ;D

Sinkkareissa on sivuhahmona parin jakson verran Jack Berger niminen kirjailija!  ;D

Lainaus käyttäjältä: Räyhis - maaliskuu 11, 2013, 10:31:08 ap
Sinkkareissa on sivuhahmona parin jakson verran Jack Berger niminen kirjailija!  ;D

No, tämä Berger ei kyllä tietääkseni suuremmin kirjaile. ;) Eipä silti, yleinen nimihän tuo on. Ja taas opin uutta yleissivistyksestä! Pitäisi varmaan katsella telkkaria enemmän. :)

Olen lopettelemassa yhtä varsin erikoista romaania. Se on Yiyun Li:n "Kulkurit" ("Vagrants"). Kiinalainen todellisuus on kiehtonut minua monistakin syistä jo vuosia. Sen eräs hätkähdyttävimpiä dokumentteja on Jung Changin "Mao: The Unknown Story". Vaikka kirjan sisältöä lukisi miten kriittisin mielin, se lienee yksi hätkähdyttävimmistä koskaan lukemistani kirjoista. Se ei ole mitään miellyttävää luettavaa, kaikkea muuta. Se aiheuttaa jopa pahoinvointia - oikeasti... Ymmärrätte miksi, jos luette sen. Mutta se avaa kyllä täysin uuden näkökulman moneen asiaan maailmassa - aina jopa Suomen rooliin maailmanpolitiikassa saakka. En varsinaisesti ihmettele sitä, että se on yhä  kielletty kirja Kiinassa.

"Kulkurit" on erilainen kuvaus Kiinasta. Tavallaan pienempi ja henkilökohtaisempi. Se kertoo Maon jälkeisen ajan Kiinasta. Pahin hulluus oli jo (niukasti) takana, ja maa yritti toisaalta avautua maailmalle, toisaalta myös löytää oman identiteettinsä. Ihmiset olivat yhä ymmällään ja sekaisin Maon ajan hirmuteoista, eivätkä tienneet mihin ja keihin luottaa. Hetkittäin näytti siltä, että demokratia ja oikeus löytäisivät kiinalaiset. Seuraavana hetkenä kaikki sellainen murskattiin verisesti ja armotta.

Kirja kertoo joukosta tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät tahoillaan vain selviytyä tuon ajan Kiinassa. Teloitetusta nuoresta naisesta, joka yhdistää kaikkien muiden kohtalot. Vammaisesta 12-vuotiaasta tytöstä, jonka kohtalona näytti olevan elinikäinen häpeä ja muiden taakkana olo. Orvosta, mutta muista syistä varakkaasta nuorukaisesta, joka uskoi kykenevänsä selviämään mistä tahansa puhumalla - ja joka tuhosi huomaamattaan monien muiden elämät. Pienestä pojasta, joka kadotti koiransa. Kuolemansairaasta nuoresta miehestä, joka uskoi että järki vielä voittaisi politiikan...

"Kulkurit" ei ole iloinen kirja sen enempää kuin tuo mainitsemani Mao-historiikkikaan. Se on, vaikka hetkittäin hymyileekin kyynelten läpi, hienosti kirjoitettu kuvaus aivan tavallisista ihmisistä olosuhteissa, joihin he eivät voi vaikuttaa mitenkään. Se on tietyllä tapaa kertomus ihmisyydestä ja selviytymisestä, vaikka sitten välillä miten kyseenalaisin keinoin. Ennen muuta se ehkä muistuttaa siitä, että esimerkiksi oma nykyinen yhteiskuntamme, vaikka miten sitä (syystäkin) kritisoisimme, on arvokas asia.

Lukemassa nyt Belinda Carlislen omaelämänkertaa "Lips Unsealed" sähkökirjana. Jos joku täällä on liian nuori tietämään kuka Belinda on, vastaus kuuluu: "Heaven is a place on earth" - ja jos tuota biisiä ei ole kuullut, eikun pirun vikkelään Spotifyn ääreen... Myös maailman menestyneimmän naispuolisen punkpopbändin, mainion The Go-Go'sin perustajia ja solisti.

Mielenkiintoista luettavaa musabisneksestä ja kaikista siihen liittyvistä kummallisuuksista. Samoin siitä, miten pienistä asioista usein riippuu niin asioiden "taika", kuin onnistuminen ja epäonnistuminenkin. Tai miltä tuntuu muuttua aivan hetkessä kiusatusta "pullukasta" köyhän perheen kapinallisesta teinitytöstä julkkikseksi ja rockstaraksi, joka hengailee ja bilettää Queenin, The Policen ja muiden "ei-kuolevaisten" yksityisbileissä, ymmärtämättä oikein koskaan itse mitä oikein tapahtui.

Loppuun linkki niille, jotka eivät ole todistaneet The Go-Go'sia: http://www.youtube.com/watch?v=3X3ox2N_jo4 (http://www.youtube.com/watch?v=3X3ox2N_jo4) ... Kantsii oikeasti tsekata. Asennerokkia.

Sain juuri luettua Ben Myersin System Of A Down: Hollywoodin Hypnootikot. Kuten kirjailija alkupuheessaan sanookin, hän on fani ja tämä onkin selvästi fanin kirjoittama kirja. Olihan siinä ihan mielenkiintoistakin asiaa, mutta päällimäiseksi jäi mieleen hehkutus, kuinka hienoa musiikkia SOAD tekee. Niin minunkin mielestäni, mutta olisin silti mieluusti kuullut lisää bändin ideologiasta ja luomisprosessista.

Eilen luin Vince McNeilin Tatuointeja ja Tequilaa. Siitä taas jäi käteen yhtä vähän, mutta toisessa mielessä. Neil lähinnä kertoi, kuinka paska jätkä hän on ja kuinka vielä paskempia ovat loput Mötley Crüesta. Siihen sitten ex-vaimot säestivät, kuinka pili ei pysy housuissa ja tenttukin maistuu. En suosittele, kuin tosifaneille.

Lainaus käyttäjältä: meikkupeikko - maaliskuu 22, 2013, 21:26:16 ip
Sain juuri luettua Ben Myersin System Of A Down: Hollywoodin Hypnootikot. Kuten kirjailija alkupuheessaan sanookin, hän on fani ja tämä onkin selvästi fanin kirjoittama kirja. Olihan siinä ihan mielenkiintoistakin asiaa, mutta päällimäiseksi jäi mieleen hehkutus, kuinka hienoa musiikkia SOAD tekee. Niin minunkin mielestäni, mutta olisin silti mieluusti kuullut lisää bändin ideologiasta ja luomisprosessista.

Eilen luin Vince McNeilin Tatuointeja ja Tequilaa. Siitä taas jäi käteen yhtä vähän, mutta toisessa mielessä. Neil lähinnä kertoi, kuinka paska jätkä hän on ja kuinka vielä paskempia ovat loput Mötley Crüesta. Siihen sitten ex-vaimot säestivät, kuinka pili ei pysy housuissa ja tenttukin maistuu. En suosittele, kuin tosifaneille.

Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja. Kaveri istuu komerossa, vetää kamaa eikä peseydy. Loppu.

Törkytehdas oli sentään jotenkin hyvä.. Hyvä tietää, etten turhaa lue tuota Heroiinipäiväkirjaa!

Nyt on työn alla Juha Lehtosen koko tuotanto. Kaikki kolme kirjaa.

Joskus 2000-luvun puolivälissä tarttui kirjakaupan joulunjälkeis-superalennusmyynnistä ostoskoriin kirkkaankeltainen pokkari, jonka kannessa vanhanmallinen sukelluskypärä ja otsikko Atlantic Unicorn - meriromaani. Koska olin jo lukenut Sotaromaanin oli tämä melkein pakko ostos. Olisiko muuten maksanut kolmisen euroa?

Kirjoittaja Lehtonen oli ammatiltaan merikapteeni ja sukeltaja ja vissiin jokaisella merellä seikkaillut, Atlantic Unicorn on tapahtumiltaan fiktiivinen, öljynporauslautalle sijoittuva...öö..trilleri? Vaikea kuvailla genreä, mutta tuttua alistairmacleania jokatapauksessa. Jos Jääasema Zebra tai Karhusaari kolahtaa yhtään, niin voin lämpimästi suositella Atlantic Unicornia!

Pari viikkoa sitten lukaisin kirjan uudestaan, melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen. Diggasin kirjasta edelleen aivan kympillä ja rupesin miettimään, miten en ole Lehtosen muuhun tuotantoon tutustunutkaan. Onhan kyseessä kuitenkin yhden kirjan perusteella aivan omaa luokkaansa oleva kotimainen kirjailija! Aamukahvin lomassa googlailin heppua ja suureksi surukseni törmäsin ensimmäiseksi nekrologiin, kapteeni Lehtonen oli edesmennyt vain nelisen kuukautta sitten!

Tuotanto jäi neljään kirjaan, yksi on 80-luvun alkupuolelta ja sitä en löytänyt mistään, mutta sen sijaan Pärskeitä ja Ristiaallokosta löytyivät pääkaupunkiseudun lainastoista. Pärskeitä upposi kahdessa illassa, aivan mahtavaa tekstiä. Molemmat kirjat ovat jonkinlaisia epäkronologisia muistelmateoksia, täynnä rempseitä tarinoita ja hivenen mustaa huumoriakin! Lyhyesti ja ytimekkäästi; aivan mahtavia.

Enpä taida olla Juha Lehtosesta kuullutkaan... Laitetaas nimi ylös ja käydään lainaamassa joku päivä.

Eilen parin tunnin maratonilla luin loppuun Wizard of Oz -kirjan, jonka halusin selailla läpi ihan mielenkiinnosta, se kun on poikinut jokusenkin rinnakkaistarinan. Ei mikään erikoinen oikeastaan, lastenkirjaksi se on kirjoitettu ja sellainen se olikin: mielikuvituksellisia tapahtumia, paikkoja ja henkilöitä, ja iso osa juonesta rakentui sille, että jotain vain sattui tapahtumaan. Jännä, että elokuvaversiossa ja esim. Wicked-kirjassa joitakin yksityiskohtia on muuteltu, ilmeisesti paremman vaikutuksen luomiseksi/aikuisempaan makuun. Wickediä en itse vielä lukenut, mutta avokin mukaan on jokseenkin suorapuheinen, eikä mikään lasten kirja.

Nyt jatkuu Vingen "trilogia" kakkososalla: A Deepness in the Sky. Tämäkin on joskus nuorempana luettu kertaalleen käännöksenä, mutta siitä on suht vähän muistissa. Sen muistan, että oli erittäin mielenkiintoinen!

Vinge kyllä kolahtaa... Tarkoitus lukea siltä ja Dan Simmonsilta lähiaikoina lisääkin kamaa.

Itellä on pöydällä noin metrinen pino kandimatskuja, mutta huilaan niiden parista ja "käyn vieraissa" välillä wanhan kunnon fiktion parissa. Tällä hetkellä kolisee uudelleenlukuna Carl Hiaasenin Sick Puppy, jonka luin joskus vuonna keppi ja kives suomennoksena Koirankuria. Aivan loistava romsku, ja loistava satiristi muutenkin mokoma Hiaasen, suosittelen lämpimästi.

Iltalukemisina on mennyt uusintoina myös Lois McMaster Bujoldin Barrayar-sarjan mainiot avaruusseikkailut ja poliittiset juonittelut. Imperialistisia franko-venäläisiä avaruudessa! Maaninen kääpiö joutuu outoihin tilanteisiin ja kaappaa avaruuslaivueita puolihuolimattomasti! Lukekaa ihmeessä. Kirjailijan kotisivut tarjoavat melko lailla ilmaista matskua uteliaille.

Hobitin luin tuossa viime viikolla viimeinkin, sen jälkeen lähdin taas A. Reynoldsin matkaan eli vuorossa Blue Remembered Earth.

Lainaus käyttäjältä: ElliOop - maaliskuu 26, 2013, 16:57:32 ip
Tällä hetkellä kolisee uudelleenlukuna Carl Hiaasenin Sick Puppy, jonka luin joskus vuonna keppi ja kives suomennoksena Koirankuria. Aivan loistava romsku, ja loistava satiristi muutenkin mokoma Hiaasen, suosittelen lämpimästi.

Hiaasenit ovat tosiaan hauskoja kirjoja. Huumoria riittää. Pitäisikin lukea ne uudestaan.

Sain eilen luettua Antje Windgassenin Diktaattorien Naiset. Kirja kertoi nimensä mukaisesti diktaattorien, kuten Maon, Stalinin, Titon, Mussolinin ja Ceausescun vaimoista ja pitkäaikaisista rakastajattarista. Ihan mielenkiintoinen kirja. Melko pintapuolisesti naisia tarkasteltiin, mutta eipä kai noin lyhyeltä kirjalta voi muuta olettaa.

Markus Zusak - Kirjavaras.

Toinen maailmansota. Kirjoja keräilevä pikkutyttö. Kertojana kuolema. Julma, mutta kaunis kirja.

"Itketkö sinä?!"
"Ei kun... meni jotain silmään..."

Ruma lapsi: "Esikoinen" ja "Ikuinen kakkonen" tuli luettua läpi. Sarjakuva-albumi on kyseessä ja aivan mahtavaa tavaraa! Tässä näyte:
(http://gloom.fi/sites/default/files/styles/comic_large/public/comic/tyhma.jpg)
Käytännössä pelkkää pilkkaavaa, mustaa, ja pervoa huumoria.

Lainaus käyttäjältä: Toby - toukokuu 30, 2013, 19:19:59 ip
Ruma lapsi: "Esikoinen" ja "Ikuinen kakkonen" tuli luettua läpi. Sarjakuva-albumi on kyseessä ja aivan mahtavaa tavaraa! Tässä näyte:
(http://gloom.fi/sites/default/files/styles/comic_large/public/comic/tyhma.jpg)
Käytännössä pelkkää pilkkaavaa, mustaa, ja pervoa huumoria.

Kuuluuko nää siihen samaan sarjaan, kun naapurin pikkutyttö huutaa: "Äiti, kato miten isoja mulkkuja!" ? :D

Carlos Castanedan kirjoista 7 on nyt Applen iBook-storessa saatavilla kohtuuhintaan. On niiden kuvaamasta maailmasta (hyvin erikoinen, ikivanhaksi väitetty Meksikon shamanistinen intiaanikulttuuri) sitten mitä mieltä hyvänsä, itse kirjat, Castanedan elämänkerrat, ovat aivan loistavia. Jännittäviä, paikoin kaameitakin, usein hauskoja, ja aina aivan helkkarin paljon ajatuksia herättäviä. Nuo kannattaa lukea järjestyksessä, eli iBooksissa hyvä aloitus olisi miehen toinen romaani "A Separate Reality". Siitä eteenpäin lukukokemus vain paranee, ja mieleen jää monenlaisia pirun hyviä kysymyksiä.

Mä oon kyllä niin vanhanaikainen, etten ymmärrä tommosten nykyajan hömpötysten, kuten e-kirjojen päälle.

Paljon luen, mut kyl siin on jotain tuntua, kun lukee kunnon paksua, paperista kurjaa. Viel kun on joku oikein luettu versio, mis sivuista näkee, et on luettu niin hyvä. :)

Lainaus käyttäjältä: IceQueen - heinäkuu 06, 2013, 00:26:42 ap
Paljon luen, mut kyl siin on jotain tuntua, kun lukee kunnon paksua, paperista kurjaa. Viel kun on joku oikein luettu versio, mis sivuista näkee, et on luettu niin hyvä. :)

Oletko koskaan lukenut ihan tuoretta, vasta painettua kirjaa? Uuden kirjan tuoksu on huumaava! Vaikka on siinä kuluneemmaassakin kirjassa oma hohtonsa.

Deepness in the Sky tuli luettua loppuun pari päivää sitten, nyt työn alla on Nicolae Constantinescun Romanian Traditional Culture. An Introduction. Osittain ihan mielenkiinnosta, osittain siksi, että pitäis keksiä esseen aihe... ??? Tämän jälkeen jatkuu kevyemmällä, ehkä Dan Brownin uusin, tai Vingen Children of the Sky. Lukemattomia kirjoja löytyy hyllystä...

Lainaus käyttäjältä: ottulo - heinäkuu 07, 2013, 10:53:37 ap

Lainaus käyttäjältä: IceQueen - heinäkuu 06, 2013, 00:26:42 ap
Paljon luen, mut kyl siin on jotain tuntua, kun lukee kunnon paksua, paperista kurjaa. Viel kun on joku oikein luettu versio, mis sivuista näkee, et on luettu niin hyvä. :)

Oletko koskaan lukenut ihan tuoretta, vasta painettua kirjaa? Uuden kirjan tuoksu on huumaava! Vaikka on siinä kuluneemmaassakin kirjassa oma hohtonsa.

Deepness in the Sky tuli luettua loppuun pari päivää sitten, nyt työn alla on Nicolae Constantinescun Romanian Traditional Culture. An Introduction. Osittain ihan mielenkiinnosta, osittain siksi, että pitäis keksiä esseen aihe... ??? Tämän jälkeen jatkuu kevyemmällä, ehkä Dan Brownin uusin, tai Vingen Children of the Sky. Lukemattomia kirjoja löytyy hyllystä...

Kyllä olen  lukenut, ja kyllä se uuden kirjan tuoksu on myös huumaava. Nytkin postissa odottaa paketti, jossa on uusi kirja ensimmäistä luku kertaa odottamassa.  :-*

Maaliskuun alussa Suomalaisesta Kirjakaupasta tilattu englanninkielinen Moby Dick saapui vihdoin tällä viikolla perille. Suosittelen lämpimästi kyseistä myymälää, kirjat 4-7 päivän toimitusajalla tulevat ennätysnopeasti kotiin, jopa alle puolessa vuodessa!!

Itse hain tänään postista cdon.fi paketin, jossa oli Berliininpoppelit-trilogia yksissä kansissa.

Tolkuttoman pitkä oli toimitus, kun kesti Itellalta yli viikon saada paketti mulle. No, loma aika ja silleen, mut silti tuntuu vähän tyhmälle, kun ulkomailtakin tulee paketit nopeemmin...

Dan Brownin "Inferno" (e-kirjana) alkaa lähestyä loppuaan. Ei aivan samaa tasoa kuin pari edeltäjäänsä, mutta aivan viihdyttävä ja jännittäväkin stoori. Saa lukijan googlaamaan asioita ja paikkoja kaiken aikaa. Sekin on jotain. ;)

Kilpailemassa lukuajasta on paljon vanhempi ja aivan eri genren kirja: Carlos Castanedan "A Separate Reality" - sekin e-kirjana Applelta. Jälkimmäinen kyllä voittaa kilpailun, mikäli mittarina on esim. se, malttaako kirjaa päästää käsistään... Se, että miehen myöhemmät työt ovat vielä huikeasti parempia, onkin sitten jo oma lukunsa. Jännitystä, mystiikkaa, intiaanien kulttuuria, ja pirusti ajateltavaa = kova sana. :)

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - heinäkuu 08, 2013, 01:06:04 ap
Dan Brownin "Inferno" (e-kirjana) alkaa lähestyä loppuaan. Ei aivan samaa tasoa kuin pari edeltäjäänsä, mutta aivan viihdyttävä ja jännittäväkin stoori. Saa lukijan googlaamaan asioita ja paikkoja kaiken aikaa. Sekin on jotain. ;)

Kilpailemassa lukuajasta on paljon vanhempi ja aivan eri genren kirja: Carlos Castanedan "A Separate Reality" - sekin e-kirjana Applelta. Jälkimmäinen kyllä voittaa kilpailun, mikäli mittarina on esim. se, malttaako kirjaa päästää käsistään... Se, että miehen myöhemmät työt ovat vielä huikeasti parempia, onkin sitten jo oma lukunsa. Jännitystä, mystiikkaa, intiaanien kulttuuria, ja pirusti ajateltavaa = kova sana. :)

Tämä jålkimmäinen kirjailija onkin mulle ihan uus, tarviipa varmaan kokeeksi lukaista joku teos häneltä. Kiitos vinkistä.

Lainaus käyttäjältä: IceQueen - heinäkuu 08, 2013, 01:48:15 ap

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - heinäkuu 08, 2013, 01:06:04 ap
Dan Brownin "Inferno" (e-kirjana) alkaa lähestyä loppuaan. Ei aivan samaa tasoa kuin pari edeltäjäänsä, mutta aivan viihdyttävä ja jännittäväkin stoori. Saa lukijan googlaamaan asioita ja paikkoja kaiken aikaa. Sekin on jotain. ;)

Kilpailemassa lukuajasta on paljon vanhempi ja aivan eri genren kirja: Carlos Castanedan "A Separate Reality" - sekin e-kirjana Applelta. Jälkimmäinen kyllä voittaa kilpailun, mikäli mittarina on esim. se, malttaako kirjaa päästää käsistään... Se, että miehen myöhemmät työt ovat vielä huikeasti parempia, onkin sitten jo oma lukunsa. Jännitystä, mystiikkaa, intiaanien kulttuuria, ja pirusti ajateltavaa = kova sana. :)

Tämä jålkimmäinen kirjailija onkin mulle ihan uus, tarviipa varmaan kokeeksi lukaista joku teos häneltä. Kiitos vinkistä.

Castaneda on/oli aivan huikea kirjailija, muttei aivan joka makuun. Hän kuvaa omaelämänkerrallisesti amerikkalaisena tiedemiehenä kokemuksiaan tietyn erikoisen intiaaniporukan touhuista. Melkoisen mielenkiintoista, usein hauskaa, monin paikoin pelottavaakin, ja joka tapauksessa sen verran ajatuksia herättävää tekstiä, että oksat pois. Tuota kannattaa lukea ajatuksella - muuten turhan paljon jää puuttumaan, tai koko teksti tuntuu höpöhöpöltä. Sitä se ei kuitenkaan ole - kaikkea muuta. Paitsi tietysti niille, jotka uskovat tietävänsä maailmasta kaiken. :)

Tänään hain postista Dave DeWitt:n 1001 Best Hot and Spicy recipes- kirjan.  :)  Siinä on hienoja ruokaohjeita ympäri maailmaa. Nyt onkin runsaalle chilisadolle hyviä käyttökohteita.  ;)

Simon Sebag Montefioren "Jerusalem, kaupungin elämäkerta" (Helsingin Hagelstamin antikvariaatista 15 euroa) on loistava Jerusalemin historiaa valaiseva teos. Suosittelen kaikille yleensäkin historiasta kiinnostuneille. Loistavaa kuvausta vallan turmelevasta vaikutuksesta läpi vuosisatojen. "Rauhan kaupunki", totta tosiaan....


Hakusassa on Josefuksen "Juutalaissodan historia", ei vaan löydy suomenkielistä painosta käytettynäkään. Englanninkielisenä löytyisi, mutta nyt on tullut luettua englanninkielisiä kirjoja tarpeeksi, täytyy antaa aivojen levähtää suomenkielen parissa.

Anne B. Radgen Berliininpoppelit tuli luettua, nyt menossa kakkososa, Erakkoravut.

Hyvää kerrontaa, miellyttävä lukea, mutta sisällöltään vähän erikoisia.

Historiasta kiinnostuneille voisin suositella mieleenpainunutta teosta nimeltä persian tuli. Kirjoittaja Tom Holland.
Kertoo Persian ja Kreikan välisestä valtamittelöstä.

Lainaus käyttäjältä: chilimieli - joulukuu 09, 2013, 21:24:26 ip
Historiasta kiinnostuneille voisin suositella mieleenpainunutta teosta nimeltä persian tuli. Kirjoittaja Tom Holland.
Kertoo Persian ja Kreikan välisestä valtamittelöstä.

Historiasta kun on puhe, niin voin suositella tieto-Finlandia voittajaa: Murtuneet mielet - Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945.

Tämä samoin Ruma sota on mielekiintoista tekstiä, joka kertoo sotien vaietummasta puolesta eli psyykkisistä ongelmista, päihteiden käytöstä jne.


Murtuneet mielet http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510374665 (http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510374665)
Ruma sota http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510329177 (http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510329177)

Lainaus käyttäjältä: IceQueen - heinäkuu 06, 2013, 00:26:42 ap
Mä oon kyllä niin vanhanaikainen, etten ymmärrä tommosten nykyajan hömpötysten, kuten e-kirjojen päälle.

Paljon luen, mut kyl siin on jotain tuntua, kun lukee kunnon paksua, paperista kurjaa. Viel kun on joku oikein luettu versio, mis sivuista näkee, et on luettu niin hyvä. :)

Kyllä kirja on aina kirja, sanokoot ketä mitä tahansa. Itse olen ainakin sen verran fiilisihminen, että ei mistään tabletista lukeminen kyllä iske, ei sitten millään.

Tuli justiinsa luettua Leon Uriksen Harmagedon. Kertoo toisen maailmansodan miehitysjoukoista Berliinissä antautumisesta ilmasillan loppuun saakka. Hyvä kirja, ei ole muuten tuttua nuo ajat.

Lainaus käyttäjältä: ottulo - heinäkuu 07, 2013, 10:53:37 ap
Tämän jälkeen jatkuu kevyemmällä, ehkä Dan Brownin uusin, tai Vingen Children of the Sky. Lukemattomia kirjoja löytyy hyllystä...

Molemmat luettu, ja Vinge kyllä edelleen iskee, vaikka ikääkin on jo ihan kunnioitettavasti. Selvästi on jätetty avoimeksi jatkolle, mutta en tiedä onko tulossa. Toivotaan, on tuo mielenkiintoinen maailma! Pari päivää sitten alkuun lähti A Feast for Crows, hyllyä täytetty Pratchett-Baxter -kaksikon pokkareilla Long Earth ja Long War. Parin viime kuun aikana sinne on ilmestynyt myös Quantum Thief, Fractal Prince ja Necronomicon, eli paljon kaikenlaista jännää on edessä.

Lainaus käyttäjältä: ottulo - maaliskuu 05, 2014, 11:40:04 ap...viime kuun aikana sinne on ilmestynyt myös... Necronomicon...

Lovecraft-kokoelma Necronomiconko?

Cthulhu-henkisten härökertomusten ystävien kannattaa lukaista Scott Jäegerin tarinakokoelma By the light of a gibbous moon. Kindlen kirjakaupasta löytyy myös Chtulhu mythos megapack, johon on koottu aika hyvä paketti Lovecraftin ja kumppaneiden parhaimmistoa.

Lainaus käyttäjältä: Larski - maaliskuu 05, 2014, 17:15:47 ip

Lainaus käyttäjältä: ottulo - maaliskuu 05, 2014, 11:40:04 ap...viime kuun aikana sinne on ilmestynyt myös... Necronomicon...

Lovecraft-kokoelma Necronomiconko?

Cthulhu-henkisten härökertomusten ystävien kannattaa lukaista Scott Jäegerin tarinakokoelma By the light of a gibbous moon. Kindlen kirjakaupasta löytyy myös Chtulhu mythos megapack, johon on koottu aika hyvä paketti Lovecraftin ja kumppaneiden parhaimmistoa.

No se juuri, joku juhlapainos tai vastaava. Ollut jo vuosikaudet suunnitelmissa, mutta en saanut aikaiseksi itse hommata, joten avokki sen lykkäsi kouraan. En ole vielä perehtynyt juuri näihin 'härökertomuksiin', mutta pidän vinkin mielessä, jospa ne innostais enemmänkin. ;D

Kettusen kuudetta aistia tässä on tullut ahmittua. Ihan paskaa iltalukemista. Koita ny helvedos nukahtaa, kun vettä silmissä naurua kikertää.

Turmelee yöunet näin aamuvuoroisin.

Pitkästä aikaa aloittelen Sven Hasselin sarjan alusta uudelleen... Hyvää iltalukemista.

Lainaus käyttäjältä: Tunari - huhtikuu 24, 2014, 13:22:48 ip
Pitkästä aikaa aloittelen Sven Hasselin sarjan alusta uudelleen... Hyvää iltalukemista.

Vahva komppaus tälle. Ala-asteella taisin nuo ensimmäistä kertaa lueskella.  Sittemmin säännöllisen epäsäännöllisesti kirja sieltä, toinen täältä.

Tulossa on sitten chiliaiheinen tietokirja... Se, missä on viimeinkin koko kattaus kaikesta aiheeseen liittyvästä, ja ziljoona kaunista kuvaa.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - toukokuu 16, 2014, 15:45:53 ip
Tulossa on sitten chiliaiheinen tietokirja... Se, missä on viimeinkin koko kattaus kaikesta aiheeseen liittyvästä, ja ziljoona kaunista kuvaa.

Sitten Infernolle tulee se pettymys kun tietääkin enemmän kuin kyseinen kirja: "Eihän se noin ole! Ja itsekin kasvatan hienompia puskia... Paska opus." :D

Lainaus käyttäjältä: Toby - toukokuu 19, 2014, 17:00:34 ip

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - toukokuu 16, 2014, 15:45:53 ip
Tulossa on sitten chiliaiheinen tietokirja... Se, missä on viimeinkin koko kattaus kaikesta aiheeseen liittyvästä, ja ziljoona kaunista kuvaa.

Sitten Infernolle tulee se pettymys kun tietääkin enemmän kuin kyseinen kirja: "Eihän se noin ole! Ja itsekin kasvatan hienompia puskia... Paska opus." :D

Noh, ei täällä todellakaan kaikkea tiedetä, kaikkea muuta! ;) Kirjan takana on mm. Fatalii, joten enpä usko, että asiantuntemuksesta tulee siltä osin pulaa!

(http://www.helmet.fi/download/noname/%7B36A21D33-DE6A-4DA4-B4D4-C4198899E016%7D/18464?maxheight=400&maxwidth=680)

Joskus kyllä pitää ostaa kunnon kovakantinen paksu nide (kuten vaikka Raamattu) ja kovertaa se ontoksi :)

Tuollaiset e-hömpötykset voi puolestani jättää "hyllyyn", oikea kirja sen olla pitää!

Sain tuossa luettua uudelleen tuon Eva Wahlströmin Homma Hanskassa ja olipahan kyllä upea kirja, edelleen. Ei voi käsittää, miten tuota ei valittu edes vuoden 2009? parhaaksi urheilukirjaksi. Suosittelen kyllä ihan kaikille, pitää sitten urheilusta tai ei. Arvostusta lisää, että Eva on itse kirjoittanut kirjan ja se onkin poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu amatöörin tekeleeksi. Evalta on tänä vuonna tulossa toinen kirja nimeltä Rajoilla, joka menee kyllä välittömästi lukuun allekirjoittaneella.

Ja helmikuussa tulee sitten Chilikirja Gummerukselta... 160 sivua, paaaaaaljon kuvia ja vielä enemmän tietoa!

Lapsena tuli luettua aika paljon, sitten teininä lukuinto kuoli pois. Nyt 20 vuotta myöhemmin tuli taas lukeminen kuvaan mukaan. Seppo Jokisen kirjoja moni kehui, ja tuli luettua ekaa kirjaa. Oli mielenkiintoista omalla tavallaan, kun maisemat ja paikat tutut, ja ehkä siksi mielenkiintoista. Kolme ekaa luettu, ja neljäs jäi vähän kesken, kun nyt syksyn tultua tuli pieni tauko lukemisessa. Mutta eiköhän kohta taas jatkuu, ja tarkoitus lukea koko sarja.

Helmikuussa tulee tulisen kuuma chilikirja todellakiin myyntiin. Ainakin Gummerus lupailee. Eli se Fataliin Jukan, Aji Inferno Tommin ja Teijan yhteisteos. Hienoa!

Jukka lupaili kirjan tulevan www.fataliiseeds.net kautta myös myyntiin. Samoin useissa verkkokirjakaupoissa, kuten esim. www.adlibris.fi. Tukekaamme kotimaista tietokirjallisuutta!

HEI! Nyt se kotimainen chilikirja on ennakkotilattavissa http://fataliiseeds.net/other-products ja mukaan saa yllärisiidujakin.

Lainaus käyttäjältä: chilifellow - tammikuu 29, 2015, 10:16:21 ap
HEI! Nyt se kotimainen chilikirja on ennakkotilattavissa http://fataliiseeds.net/other-products ja mukaan saa yllärisiidujakin.

Pitääpä harkita ihan kunnolla... Onhan siinä Jukka "Fatalii" Kilpisen nimmarikin!

Lainaus käyttäjältä: Toby - helmikuu 09, 2015, 11:43:01 ap

Lainaus käyttäjältä: chilifellow - tammikuu 29, 2015, 10:16:21 ap
HEI! Nyt se kotimainen chilikirja on ennakkotilattavissa http://fataliiseeds.net/other-products ja mukaan saa yllärisiidujakin.

Pitääpä harkita ihan kunnolla... Onhan siinä Jukka "Fatalii" Kilpisen nimmarikin!

Kyllä toi kannattaa, on muuten niin hyvä kirja ettei tarpeeksi voi kehua! :) Usko pois.

Pidän lukemisesta; haluaisin lukea paljon enemmän mitä nykyään ehdin/saan aikaiseksi. Tällä hetkellä lueskelen englanninkielistä "The secret life of Salvador Dali" -omaelämäkertaa.
Nuorempana luin melkein kaikkea mitä käsiini sain. Jos ei muuta ollut, kävin isän kirjahyllystä läpi Veikko Huoviset sun muut. Klassikkoja olen lukenut joitakin. Pidän myös kovasti novelleista, koska ne ovat lyhyitä ja siten sopivahkoja kerta-annoksia nykymenoon; Stephen Kingiä ja Franz Kafkaa esim. Tykkään Kingin muistakin kirjoista, hänen kirjoitustyylissään on jotain mistä pidän.
Tyttärelle olen lukenut ääneen melkein joka ikinen ilta viimeiset (ainakin) 10 vuotta, siinä on kahlailtu kanssa läpi kaikenlaista klassikkosaduista Timo Parvelaan ja Eduard Uspenskiin.
Illalla olisi aikaa ja rauhaa lukea itsekin mutta tuo ääneen satuilu toimii liian hyvin unilääkkeenä, ja siitä pääsee hyvin hyvin harvoin luistamaan.  :D

Koettamassa lukea Game of Thronesin kolmososaa "A Storm of Swords"... Vaikka suuri hyvän fantasian ystävä normaalisti olenkin, tämä ei nyt vain tunnu toimivan. :( Seksiä, juonia ja väkivaltaa riittää kyllä kaikkiin kuviteltaviin tarpeisiin, mutta huomaan jälleen yhden hälyttävän merkin: hyppään aika isojakin osuuksia kaiken aikaa yli. Tarina alkaa tuntua sekä tylsältä, että väkisin kaikenlaisilla turhillakin detaljeilla täytetyltä. Kohtauksissa saatetaan kuvailla ruokalajit ja paikallaolijoiden vaatteet aina haukotteluun saakka, pääsemättä itse asiaan. Hahmojen stereotyyppisyys myös alkaa väsyttää. Siellä on muutama aidosti kiinnostava hahmo. Muiden osalta: "lordi se-ja-se" on aivan samanlainen kuin joku toinenkin "lordi se-ja-se". Joita on aivan liikaa ylipäätään.

Huomasin saman suomalaisessa hitti-sci-fi-romaanissa "Kvanttivaras". Seksiä, juonia ja väkivaltaa + loputtomasti mitä merkillisimpiä detaljeja, mutta lukijana vieraannuin ja kyllästyin kirjaan niin, etten lopulta jaksanut lukea sitä edes loppuun. En saanut tarinasta otetta. Sama pätee GoT:hen. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta lukijana huomaan, etten lopulta piittaa juuri paskaakaan siitä, miten useimmille hahmoille tai tapahtumapaikoille käy. Usein en edes muista kuka on kuka ja mikä on missä.

Silti tämä myy miljoonittain, kuten 50 Shades of Gray, jota ei sitäkään ole kukaan kai "hyväksi romaaniksi" haukkunut. Viihdettä. Ei enempää, ei vähempää. Mutta taidan itse siirtyä viihteestä taas vaikka Ursula LeGuiniin ja Neil Gaimaniin! ;)

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - toukokuu 03, 2015, 22:39:49 ip
Koettamassa lukea Game of Thronesin kolmososaa "A Storm of Swords"...

Jos en väärin muista, juuri tuota sarjan osaa muutkin ovat pitäneet ns. vaikealukuisena, eli hieman pakkopullana. En muista olleeni sen kanssa sen kummemmin ongelmissa kuin muidenkaan sarjan kirjojen, mutta jonkinlainen saturaatiopiste alkaa tulla vastaan mullakin. Enimmät yksityiskohdat tulee jätettyä huomiotta, muuten eteneminen olisi aivan liian hidasta.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - toukokuu 03, 2015, 22:39:49 ipHuomasin saman suomalaisessa hitti-sci-fi-romaanissa "Kvanttivaras".

Luitko kirjan suomeksi vai englanniksi? Vaikka kirjailija syntyjään onkin suomalainen, on tässä tapauksessa alkuteos englanninkielinen. En ole päässyt vertailemaan suomenkielistä laitosta, mutta ainakin enkkuversio oli mun mielestä aivan tarpeeksi suoraviivainen. Avasin kirjasta sattumanvaraisen sivun ja luin pätkän, ja kyllähän siinä on ehkä merkityksettömiä yksityiskohtia, mutta toisaalta niiden ansiosta tarinan tapahtumapaikat ym. saavat jotakin eloa. Samalla tarina tuntuu enemmän todelliselta, koska epämääräisten ja suurpiirteisten kuvauksien sijasta kerrotaan jotakin konkreettista. Ehkä tämä satunnaisotanta ei vastaa aivan sitä mitä tarkoitit, mutta en muista itse kokeneeni vastaavaa häiriötä. Koitan muistaa pohdiskella asiaa jatko-osaa lukiessani, kunhan saan kirjani takaisin lainaajalta.

Täällä on edistynyt vaihteeksi kohtuullista tahtia Pratchettin ja Baxterin The Long Earth. Nautin jollakin tavalla siitä, kun tosielämän mysteerejä selitetään "loogisesti", vaikka logiikka pohjautuisikin vain tarinassa todellisiin asioihin. Kirjassa on ripaus Pratchettin huumoria, sekä piristävä sekoitus fantasiaa ja scifiä. Onneksi jatko-osa on jo hyllyssä odottamassa, muuten pitäisi lisätä sekin johonkin päänsisäiseen ostoslistaan.

Hynynen: Paskapuhetta (äänikirja, Elisa-kirjalta)

Tästä ei kyllä tiennyt etukäteen lainkaan, mitä odottaisi! Paitsi rivoa ja rujoa tekstiä. Ja sitähän kuulija/lukija toden totta saa!! ;) Täysin K-18 kamaa paikoin. Mutta tämä on yllättävän viihdyttävä lukukokemus, jopa paikoin oivaltava. Tällainen tosikkokin joutui nauramaan moneen otteeseen Kotiteollisuus-maestron antaessa palaa tuutin täydeltä oikeastaan kaikista elämän alueista. Palaten aina joka aiheessa jossain käänteessä K-18 vaihteelle. ;) Ihan kaikissa aiheissa ei ollut itselleni yhtä paljon kiinnostavuutta (esim. perhe-elämän kuvaukset), mutta voisin kuvitella monen perheellisen kuulija/lukijan kierivän naurusta mm. kasvatusneuvojen kohdalla. Ja tiukkapipojen verenpaine nousee yhtä takuuvarmasti tappavalle tasolle! :D Tämä on silkkaa South Parkia, joka ei kunnioita kerta kaikkiaan mitään, vaan pyrkii provosoimaan, kääntämään monet asiat (välillä nerokkaastikin) ylösalaisin ja yllättämään kuulijalukijan kerta toisensa jälkeen mitä raivostuttavimmilla käänteillä! Eli täyttä metallia, kuten maestro Hynyseltä vain voi odottaakin! Suosittelen, jos huumorintajusi kestää tämän paskapuhe-tsunamin! ;)

Lainaus käyttäjältä: ottulo - toukokuu 04, 2015, 00:25:20 ap

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - toukokuu 03, 2015, 22:39:49 ip
Koettamassa lukea Game of Thronesin kolmososaa "A Storm of Swords"...

Jos en väärin muista, juuri tuota sarjan osaa muutkin ovat pitäneet ns. vaikealukuisena, eli hieman pakkopullana. En muista olleeni sen kanssa sen kummemmin ongelmissa kuin muidenkaan sarjan kirjojen, mutta jonkinlainen saturaatiopiste alkaa tulla vastaan mullakin. Enimmät yksityiskohdat tulee jätettyä huomiotta, muuten eteneminen olisi aivan liian hidasta.

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - toukokuu 03, 2015, 22:39:49 ipHuomasin saman suomalaisessa hitti-sci-fi-romaanissa "Kvanttivaras".

Luitko kirjan suomeksi vai englanniksi? Vaikka kirjailija syntyjään onkin suomalainen, on tässä tapauksessa alkuteos englanninkielinen. En ole päässyt vertailemaan suomenkielistä laitosta, mutta ainakin enkkuversio oli mun mielestä aivan tarpeeksi suoraviivainen. Avasin kirjasta sattumanvaraisen sivun ja luin pätkän, ja kyllähän siinä on ehkä merkityksettömiä yksityiskohtia, mutta toisaalta niiden ansiosta tarinan tapahtumapaikat ym. saavat jotakin eloa. Samalla tarina tuntuu enemmän todelliselta, koska epämääräisten ja suurpiirteisten kuvauksien sijasta kerrotaan jotakin konkreettista. Ehkä tämä satunnaisotanta ei vastaa aivan sitä mitä tarkoitit, mutta en muista itse kokeneeni vastaavaa häiriötä. Koitan muistaa pohdiskella asiaa jatko-osaa lukiessani, kunhan saan kirjani takaisin lainaajalta.

Täällä on edistynyt vaihteeksi kohtuullista tahtia Pratchettin ja Baxterin The Long Earth. Nautin jollakin tavalla siitä, kun tosielämän mysteerejä selitetään "loogisesti", vaikka logiikka pohjautuisikin vain tarinassa todellisiin asioihin. Kirjassa on ripaus Pratchettin huumoria, sekä piristävä sekoitus fantasiaa ja scifiä. Onneksi jatko-osa on jo hyllyssä odottamassa, muuten pitäisi lisätä sekin johonkin päänsisäiseen ostoslistaan.

Luin Kvanttivarkaan suomeksi. Käännös oli kohtuuhyvä, eli luulen ongelman olleen muualla. Ehkä omassa kirjamaussani; en yleensä kauheasti diggaile selvästi hyvin tarkkaan suunniteltuja (minkä kirjailijakin on myöntänyt) ja väkinäisen kaupallisilla elementeillä (esim. seksiä kaikkialla sielläkin, missä se ei vain toimi) tarinoita, vaan pidän spontaanimmasta, yllättävämmästä kerronnasta. Makuasioitahan nämä. Kirjan lukijakunta on kai toisenlaisissa ihmisissä.

"The Long Earth" on mullakin e-kirjana odottamassa vuoroaan. Odotan mielenkiinnolla! Saattaa nimittäin olla, etten jaksa tuota GoT-kirjaa lukea ainakaan tältä erää loppuun, eli välillä voisi vaihtaa johonkin mielenkiintoisempaan.

Joko pian? :D

Varmaankin jotain pian! :) Ja nyt menossa Terry Pratchettin Dodger...

Guillermo Del Toron Strain - sarjan eka kirja menossa. Töllöstäkin tulisi kyseinen sarja, mutta panttaan sen katsomista kunnes kirjat on luettu. Osaa se kelmi kirjojakin kirjoittaa. Ja toivon mukaan saa joku päivä ohjattua sen Lovecraftin ikuisuusprojektinsa Moutains of madnessin ja Hellboy kolmosen :)

Lainaus käyttäjältä: Charles D. Ward - heinäkuu 18, 2015, 22:41:06 ip
Guillermo Del Toron Strain - sarjan eka kirja menossa. Töllöstäkin tulisi kyseinen sarja, mutta panttaan sen katsomista kunnes kirjat on luettu. Osaa se kelmi kirjojakin kirjoittaa. Ja toivon mukaan saa joku päivä ohjattua sen Lovecraftin ikuisuusprojektinsa Moutains of madnessin ja Hellboy kolmosen :)

Mistä kertoo? Minkämoinen opus?

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - heinäkuu 19, 2015, 02:17:20 ap

Lainaus käyttäjältä: Charles D. Ward - heinäkuu 18, 2015, 22:41:06 ip
Guillermo Del Toron Strain - sarjan eka kirja menossa. Töllöstäkin tulisi kyseinen sarja, mutta panttaan sen katsomista kunnes kirjat on luettu. Osaa se kelmi kirjojakin kirjoittaa. Ja toivon mukaan saa joku päivä ohjattua sen Lovecraftin ikuisuusprojektinsa Moutains of madnessin ja Hellboy kolmosen :)

Mistä kertoo? Minkämoinen opus?

Virus pääsee valloilleen Nykiin laskeutuneen koneen sisältä ja sitten osuu tuulettimeen. Ihmisistä tulee ilmeisesti jonkin asteisia vampyyreja. En ole vielä hirmu pitkälle päässyt kirjassa. 3 x 400 sivua plärättävää.

Kaikille kevyemmän viihteen ja outouksien ystäville voin suositella Joe R. Lansdalen teoksia. Hap & Leonard -sarja on kuin kirjallista Pulp Fictionia (mun mielessä päähahmoja näyttelevät Samuel L. Jackson ja Tim Roth) mutta nyt on menossa aikamoinen ilotulitus.

Flaming Zeppelins: The Adventures of Ned the Seal

Kirjan maailma on jonkin sortin 1800/1900 -lukujen vaihteeseen sijoittuvaa steampunk -vaihtoehtohistoriaa. Mukana menossa mm. Buffalo Bill Codyn pää (elävänä lasipurkissa), Wild Bill Hickock, Istuva Härkä, Tohtori Moreau saarineen, Ihmemaa Ozin peltimies, Frankesteinin hirviö, Dracula, aikakoneita, zeppeliinejä, rinnakkaistodellisuuksia jne... Ei siis kovin vakavaa mutta erittäin hauskaa luettavaa.

Vastasin että en ole kokeillut eikä kiinnosta. Kyllä siinä perinteisessä kirjassa, minkä sivuja voi käännellä käsin, on vaan sitä jotain...en tiedä ei vaan oikein nuo sähköiset kirjat innosta. Vaan onhan se mahdollista, että joskus mieli voi vielä muuttua  :)
Enimmäkseen tulee tietokirjoja luettua tätä nykyä, Chilikirja menikin jo tilaukseen.  :D
Aiemmin luin enemmän myös kaunokirjallisuutta mutta se on nyt vähän jäänyt...ehkä sitä taas innostuu kesällä lukemaan niitäkin. Viime kesänä luin sen "Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi". Tykkäsin, että se oli sopivan hauskaa kesä lukemista.

Joskus luin aiken minkä käsiini sain vähänkään kiinnostava. Isäni sanoin roskaromaanja.
Jack Londonin, Waltarin, Päätalon Ian Flemingin kirjoista kaikki mitä vain löysin. Ja muutaman muun.

Sitten tuli työ keikkahommissa ja lukeminen jäi......
30 vuodeksi melkein.
Tulen ja jään laulun haluaisin lukea jos sen saa jostain suomeksi. Olisi aikaakin. Muistelisin että siskoni luki sitä aikoinaan, tai sitten se oli joku muu....

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - helmikuu 03, 2016, 10:32:01 ap
Tulen ja jään laulun haluaisin lukea jos sen saa jostain suomeksi. Olisi aikaakin. Muistelisin että siskoni luki sitä aikoinaan, tai sitten se oli joku muu....

Kyllähän noita on suomeksi viisi osaa julkaistu ja kirjastoista hyvin löytyy.

Se on nyt niin, että jos vauhtia ja vaarallisia tilanteita plus kaikenlaista omituista puuttuu chilielämästänne, niin yks tyyppi nimeltään Thomas Sand laittoi juuri ulos uuden scififantasiajännityskauhukirjan nimeltään "Aamu" (eli "Myrskyn" seuraajan)... Löytyypi näytteineen täältä: http://thsand.wix.com/thsand (http://thsand.wix.com/thsand)

Tjaa, niin tämmönen vai?
(https://dl.dropboxusercontent.com/u/53859504/kirja.jpg)

Kesästä asti odoteltu...

Lainaus käyttäjältä: Jani M - maaliskuu 01, 2016, 19:07:49 ip
Tjaa, niin tämmönen vai?
(https://dl.dropboxusercontent.com/u/53859504/kirja.jpg)

Kesästä asti odoteltu...

Tuoltahan se näyttää!

En ole yhtään kirjaihmisiä... Hidas lukemaan ja mielenkiinto loppuu nopeasti. Nyt on kuitenkin tapahtunut jotain kummallista. Löysin vaimolle keräilymessuilta 1930-luvulla painetun ylvään ja paksun Kalevalan (vaimo keräilee wanhoja kirjoja), ja innostuin nyt itse lukemaan sitä!
Jokin tuossa tarinassa on aina minua kiehtonut, mutta koskaan en ole jaksanut sitä täysimittaisena lukea. Nyt kun sain "flow'n" päälle tuohon, ja jokaisella sivun kääntämisellä tulee uusi tuulahdus wanhan kellastuneen paperin tuoksua, niin voin sanoa nauttivani tuosta elämyksestä todella paljon. :)

Ostin aamulla Thomas Sand:in e-kirjat Myrsky ja Aamu Apple iBook kirjakaupasta iPad:lle. Hyvää iltalukemista ennen nukkumaanmenoa.

Lainaus käyttäjältä: BaccatumPlus - toukokuu 02, 2016, 10:35:19 ap
Ostin aamulla Thomas Sand:in e-kirjat Myrsky ja Aamu Apple iBook kirjakaupasta iPad:lle. Hyvää iltalukemista ennen nukkumaanmenoa.

Kirjoittaja kiittää! :)

Herätellään vanhaa ketjua. Onks kukaan lukenu kotimaista kirjailijaa Juhan-Ville Kaarnakaria? JVK kirjoittaa lähihistoriasta sotien aikakauden Operaatio-sarjaa (mm. Ubung-42, Op. Chevalier, Op. Parabellum, Op. Verna ym...).

Kirjoissa sekoittuu fakta ja fiktio. Tapahtumia, jotka ovat tai olisi voinu tapahtua vaaran vuosina 1939-1948. Kirjoissa ei mässäillä ruumiilla ja ruuti palaa hienon hienosti. Ei varsinaista sotakirjaa vaan Suomen PV:n tiedusteluelimien toimintaa. Mielestäni aika hyviä ja koukuttavia opuksia. Kirjojen hahmoilla on yhtenäisyyksiä tosi tapahtumiinkin.

Kaarnakari on tehny myös yhteistyönä legioonalais-Kyösti Pietiläisen kanssa sarjaa. Se onkin toinen tarina...

"Lukeminen kannattaa. Aina."

Lukemiselle ei ole aikaa, mutta kirjoille kyllä nimittäin äänikirjoille. Työmatka 1,5h suuntaansa päivässä ja äänikirjoa tulee kuunneltua nyt on mennyt useampi Seppo Jokinen ja komisaario Koskinen. :)

Lainaus käyttäjältä: ChIlIDoG - syyskuu 05, 2017, 20:07:15 ip
Lukemiselle ei ole aikaa, mutta kirjoille kyllä nimittäin äänikirjoille. Työmatka 1,5h suuntaansa päivässä ja äänikirjoa tulee kuunneltua nyt on mennyt useampi Seppo Jokinen ja komisaario Koskinen. :)

Äänikirjat on käytössä täälläkin, Witcher-sarjan kolmannessa mennään...

Mullekin äänikirjat maistuu paremmin kuin tavalliset. Ei tarvii varata erikseen niin kauheasti aikaa lukemiselle, voi hyvin puuhata muuta samalla, kuten tiskata tai käydä lenkillä! Ja palveluitahan riittää, niin tarjontaakin on. Bookbeat, Nextory ja Storytel on varmaankin suurimmat suomessa toimivat äänikirjapalvelut. Erinomainen valikoima kaikissa, mut ite tykkään tuosta Storytellistä kaikista eniten. Jos hakee tarjouksia ko. palvelulle, niin kannattaa vilkaista https://www.aanikirjapalvelu.com/storytel-tarjous/ Sieltä löytyy aika hyvin erilaisia tarjouksia, niin ei aina tarvii edes maksaa kuukausimaksua kokonaisena. Oon siis koittanut kaikkia noita palveluita, mut Storytel on mun mielestä helpoin käyttää ja sieltä on löytynyt kaikki mitä olen halunnut kuunnella.

Lupasin joskus etten enää kirjoita tälle foorumille, mutta pakko se on. Tässäkin ketjussa ollaan paljon puhuttu kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, kun foorumeille kirjoittelu jäi pois mutta teki silti mieli kirjoittaa, niin kirjoitin sitten kirjan.

Se ilmestyy lokakuussa.

Sisältö on täyttä sitä itseään mitä tekstini ovat täälläkin olleet, hurttia huumoria vakavien aiheiden rinnalla. Ketään ei säästellä ja mikään ei ole pyhää. Viina virtaa ja eläkeläisten kanssa tapellaan.

Hanskat tiskissä (https://docendo.fi/sivu/tuote/hanskat-tiskissa/4180294)

(https://docendo.fi/onix/media/3605982.jpg?size=max400&cl=888036&ch=32ec1c123534a5ef1cf7343d19b1bf3f)

Metsän kansa 5. osa odotellaan.

Lainaus käyttäjältä: Ryhis - elokuu 04, 2022, 11:56:21 apLupasin joskus etten enää kirjoita tälle foorumille, mutta pakko se on. Tässäkin ketjussa ollaan paljon puhuttu kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, kun foorumeille kirjoittelu jäi pois mutta teki silti mieli kirjoittaa, niin kirjoitin sitten kirjan.

Se ilmestyy lokakuussa.

Sisältö on täyttä sitä itseään mitä tekstini ovat täälläkin olleet, hurttia huumoria vakavien aiheiden rinnalla. Ketään ei säästellä ja mikään ei ole pyhää. Viina virtaa ja eläkeläisten kanssa tapellaan.

Hanskat tiskissä (https://docendo.fi/sivu/tuote/hanskat-tiskissa/4180294)

(https://docendo.fi/onix/media/3605982.jpg?size=max400&cl=888036&ch=32ec1c123534a5ef1cf7343d19b1bf3f)

Nyt on Räyhiksen tarinat alennusmyynnissä !!

Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - helmikuu 23, 2016, 22:24:58 ipSe on nyt niin, että jos vauhtia ja vaarallisia tilanteita plus kaikenlaista omituista puuttuu chilielämästänne, niin yks tyyppi nimeltään Thomas Sand laittoi juuri ulos uuden scififantasiajännityskauhukirjan nimeltään "Aamu" (eli "Myrskyn" seuraajan)... Löytyypi näytteineen täältä: http://thsand.wix.com/thsand (http://thsand.wix.com/thsand)

Luin pari vuotta takaisin kaikki Thomas  Sandin kirjat ja oli mieluisaa luettavaa. Kirjastosta lainasin silloin. Harmillisesti muistaakseni kävi näin että viimeinen kirjasarjan osa ei tullut valmiiksi ennen kirjailijan poismenoa. Olisin senkin halunnut kyllä lukea.
Sittemmin olen lukenut Sinuhe egyptiläistä ns. ikuisuusprojektina, joskin voiton puolella ollaan siinäkin jo pikkuhiljaa :D