Varsin perinteinen resepti norjan vuonoilta.
1. Juostaan pihamaalta kiinni yksi lammas, värillä ei väliä. Kannattaa valita suhteellisen pulska yksilö jotta jerkyä saadaan sopivan kokoinen pala:
(http://chilikauppa.fi/omat/baa.jpg)
Perataan lammas. Henki poistetaan ennen perkausta työskentelyn helpottamiseksi. Erityisesti veren laskeminen tehdään huolella, kuivalihaan jäänyt veri pilaa koko homman.
(http://chilikauppa.fi/omat/perkaus.jpg)
Annetaan jäähtyä kunnolla vaikka parikin päivää ja irrotetaan takajalka. Jalan pintaan hierotaan nitriittipitoista suolaa muutama ruokalusikallinen botulismin ehkäisemiseksi jonka jälkeen koko koipi upotetaan karkeaan merisuolaan. Suolaus kestää viitisen vuorokautta ja kinttua käännetään päivittäin, samalla pidetään huoli että jalka on kokonaan suolan peitossa.
Suolauksen jälkeen huuhtaistaan ja pyyhitään kuivaksi. Kylmäsavustus on optionaalista mutta antaa erinomaisen lopputuloksen, eli 12 tuntia kylmäsavua esimerkiksi Bradley -pöntössä jonka jälkeen herkku nostetaan ilmavaan ja viileään paikkaan roikkumaan. Alla oleva koipi on roikkunut kylmällä kuistilla 3 kuukautta ja kuten näkyy, on herkkusuu jo käynyt veistämässä makupaloja ahnaaseen kitaansa. Roikotustila saa mennä pakkasellekin välillä, siitä on itse asiassa kuivumisen kannalta vain hyötyä ja suola pitää lihan jäisenäkin helposti veisteltävänä. Liian lämpimässä liha luonnollisesti menee pilalle...
(http://chilikauppa.fi/omat/leg.jpg)
(http://www.gifninja.com/Workspace/987377d6-d074-41e8-b4b4-5c521169ef87/output.gif)
Mulle kans
Pitää vissiin hankkia pihalle pari lammasta. Jos tosta jotain jää, niin siitä tehdään sitten rosvopaistia. *kuolaa*
Sehän on ihan luomu-jerky! Pitänee rakentaa suunnitelma miten tuo onnistuu kaupunkiolosuhteissa...
"tää on mun lemmikki, ulkoilutan sitä tässä hiekkalaatikon vieressä hiukan"
LainausHenki poistetaan ennen perkausta työskentelyn helpottamiseksi.
Paheksun tätä, mikä lienee tarkoitettu ns. huumoriksi. Teurastus - missä elävältä eläimeltä tuo henki poistetaan - lienee aihepiirejä, joista vitsaillessa kannattanee käyttää vahvaa harkintaa.
Lainaus käyttäjältä: Lampuri - lokakuu 16, 2011, 12:01:12 ip
LainausHenki poistetaan ennen perkausta työskentelyn helpottamiseksi.
Paheksun tätä, mikä lienee tarkoitettu ns. huumoriksi. Teurastus - missä elävältä eläimeltä tuo henki poistetaan - lienee aihepiirejä, joista vitsaillessa kannattanee käyttää vahvaa harkintaa.
Minä olen toista mieltä. Musta huumori on tarpeen, etenkin kun kyse on varsin tutuiksi tulleista eläimistä. Se nimittäin auttaa hoitamaan tämän harrastuksen ikävämmän, mutta välttämättömän puolen helpommin. Teuraslammas ei vitsailusta pahastu.
Vitsailulla ei toki ole mitään tekemistä sen kanssa että hengenpäästö ja teurastus suoritetaan kivuttomasti ja stressittömästi.
Ehkä brutaalein viesti, mitä olen foorumilla lukenut. Mutta silti, näinhän se ohjeistus ei anna väärää kuvaa, joten ei ihan joka jannu luule osaavansa lukemisen perusteella.
Eipä varmaankaan teuras vitsailusta pahastu, joku ihminen ehkä kuitenkin. Minulle ei syksyn teurastuksia (yhdeksän pässiä) hoidellessani tullut mieleen mennä toimenpidealuetta kauemmas vitsailemaan. Päätän paheksuntani tähän.