Kirjoittaja Aihe: Helvetillisiä muistoja matkoilta  (Luettu 5257 kertaa)

Riverboogie

  • Vieras
Helvetillisiä muistoja matkoilta
« : Elokuu 25, 2005, 19:17:43 ip »
En ole aiemmin eksynyt tälle sivustolle, mutta tästä taitaa tulla pysyvä kohde... :) Näyttää, että täältä puuttuu otsikko maailman makuelämyksistä, joten kertokaapa polttavin kokemuksenne ulkomailta?

  Itse pääsen suoraan taivaaseen, sillä koin helvetin Thaimaan Krabissa torilla, jossa myyjän sitkeistä varoitteluista ja kielloista huolimatta otin annoksen punaista lihacurryä.
  Olin reissannut nelisen kuukautta pitkin poikin Aasiaa, syönyt lähestulkoon yksinomaan paikallisissa ruokaloissa ja kokenut Sichuanin ja Thaimaan keittiön pahamaineiset poltteet. Kitalaki muistutti muurikkapannua ja takapuoleen oli palanut pysyvä karsta. Uskoin, ettei mikään voisi enää hetkauttaa.
  En olisi voinut olla enempää väärässä.
  1/4 annoksesta meni hikoillessa. 1/3 kohdalla olin juonut litran vettä (torilla ei ollut jogurttia tms. myynnissä, enkä ollut osannut varautua - sen kun piti olla tavallinen iltaruokailu) Sain tuhottua puolet annoksesta, ja sitten tuli paniikki. Polte ei vähentynyt yhtään ruokailun aikana, vesi valui silmistä ja nenästä aivan holtittomasti ja koko pää tuntui turpoavan kiinni.  Syöksyin etsimään kauppaa tai jäätelökioskia, ja tietysti lähin oli yli puolen kilometrin päässä. Myyjä katsoi hiukan hämmentyneenä tärisevää ja vettä valuvaa miestä joka tyhjensi kaksi jugurttipurkkia jo ennen kassalle pääsyä, ja osti vielä kyytipojaksi jäätelön.
   Voisin koettaa uudelleen, mutta varustautuneena ja hyvin nöyränä.
Koodia: [Valitse]
- Älä turhaan lausu Habaneron, sinun Jumalasi nimeä

Poissa kyris

  • Lemon Drop
  • ****
  • Viestejä: 560
    • Profiili
    • http://www.kyrohonka.net
Helvetillisiä muistoja matkoilta
« Vastaus #1 : Elokuu 25, 2005, 21:23:04 ip »
Itselläni tulisin kokemus oli Beijingissä eräässä sivukujan sechuanilaisessa ravintolassa.

Jo itse ravintola oli kokemus, tyhjät huoneet, joissa oli pari pöytää ja tuoleja. Ei koristeita. Astiat olivat aikaa kokeneita, reunat säröillä...

Kysyin  WC:tä, ja tarjoilija ohjasi minut ulos, ja sata metriä katua (ilmeisesti) yleiseen WC:hen, jossa käynnin jälkeen pyyhin kaikki paljaina olleet ihon pinnat antiseptisellä pyyhkeellä  :wink:  

Ruoka ei muuten ravintolassa ollut kovin vahvaa, mutta eräs annos "Pork in hot sauce" oli sitten jotain muuta...

Olin seurueen ainoa, joka ylipäätään kykeni syömään sitä. Hiki virtasi, mutta tappavaa ei polte ollut, eli kitalaesta ei nahka kärventynyt  :wink: Maukasta, mutta lähes tappavan tulista siis. Beijingin palokunnan numeroa olisi kyllä kaivannut. Polte säilyi mukavasti pitkään, ja antoi hyvän syyn nauttia parit oluset  :D

Seuraavana päivä olikin jo sitten hauska. Ja itseasiassa sitä seuraavakin... Ulkoilu oli suoritettava länsimaisten WC:itten sijannin mukaan  :shock:

200m kauemmaksi posliinipöntöstä en kahteen päivään uskaltanut mennä  :o

http://www.io.com/~m101/tcs/chants.html

Poissa Torakka

  • Goat's Weed
  • ****
  • Viestejä: 836
  • it's like killing a unicorn with like a bomb
    • Profiili
Helvetillisiä muistoja matkoilta
« Vastaus #2 : Toukokuu 13, 2007, 12:30:05 ip »
itselläni oli pahin ruoka kokemus ruotsin laivalla joku 3-4 vuotta sitten tilasin tulisen naudanliha nuudelikeiton no ajattelin että ei tälläsessä paikasssa voi olla kovin tulista ruokaa no erehdyin ja pahan kerran (mutta siltitää on yks mun parhaimista kokemuksistani) sain syötyä annoksesta puolet sitten katsoin pöydälle olin kaatanut 4 puolen litran kokista kurkusta alas sitten alko mahasta kuuluun hieman sellaista ääntä että ajattelin lähte Vit*n kiireesti vessaan ja lautanen jäi sinne loppu seurue olikin sitten maksanut mun chili nuudeli keiton prkl:D

Poissa PunkyFish

  • Zibula
  • Viestejä: 9
    • Profiili
Helvetillisiä muistoja matkoilta
« Vastaus #3 : Toukokuu 16, 2007, 13:54:47 ip »
Lontoossa aikoinaan makumatkalla Nigerialaisessa ravintolassa.
Otin sopan kuivatulla turskalla (luullen stock fishin olevan pakastekalaa, no selvishän sekin juttu tolla reissulla), turska ei ollut mun makuun ollenkaan ja se liemi oli niin tulista, että kävi samat kuin tän ketjun kirjoittalla, noin niinkuin fyysisissä oireissa:D

Poissa Stormcrow

  • Paprika
  • *
  • Viestejä: 11
    • Profiili
Helvetillisiä muistoja matkoilta
« Vastaus #4 : Huhtikuu 21, 2008, 07:10:19 ap »
Vuosia sitten myös Londoniumissa poikkesin indonesialaisessa ravintolassa. Ruokalajin nimi oli "Kering danang dan kintang". Tai jotain sinnepäin. Ehkä se nyt jo menis, mutta silloin jäi puolet syömättä ja tuli kiire maitokauppaan jota ei tietty ollut lähimaillakaan.

SC

Poissa sundried

  • Pepperoni
  • **
  • Viestejä: 48
    • Profiili
Helvetillisiä muistoja matkoilta
« Vastaus #5 : Toukokuu 06, 2008, 02:27:14 ap »
thai yö juna:chili-kana noin 50 kpl pieniä vihaisia chilejä vessaan ei tarvinnut mennä 1 1/2 päivään söin kaiken paitsi sen pienen määrän riisiä minkä alle oli piilotettu noin kymmenkunta chiliä,häpeällistä. noin lentokone safkojen jälkeen tulisuus aste oli kohillaan, loppu reissun söin paikallisten perheitten kanssa ja välillä oli kyllä vielä tulisempaa mutta ei sitä voi laskea kun vieressä mättää ruokaa 2 vuotias lapsi ilman pienintäkään huomattavaa kuumotusta

Poissa Sunnikka

  • Pepperoni
  • **
  • Viestejä: 45
    • Profiili
    • http://sunnikka.vuodatus.net
Helvetillisiä muistoja matkoilta
« Vastaus #6 : Toukokuu 07, 2008, 14:45:43 ip »
Olinpa viime syksynä Jenkeissä tapaamassa kirjekaveria (tarkempana kohteena North Port, Alabama).. Toisena päivänä mieleni teki jotain kiinalaista mättöä ja Allen sitten vei mut paikalliseen ravintolaan.. Erosi Jenkkien "kiinalaiset ravintolat" aika hyvin suomalaisista sisustuksiltaan, ei ole yhtä värikkäästi laiteltu kaikkea mutta siistiä oli, joten uskalsin jopa tilata ;)

Tilasin alkuruoaksi peking-keittoa, pääruoaksi riisiä ja curry-chili-kanamössöä sekä kevätkääryleitä. Alkukeitto oli jo iloinen yllätys, koskapa sisälsi paljon enemmän poltetta ja potkua kuin mitä ikinä olin Suomessa tämäntyylistä maistellut.
Mutta pääruoka oli jo itkun paikka. Siis tuskanitkun, ei surkuttelun vuoksi! Kastike nimittäin sisälsi kokonaisia palkoja tuntematonta chililajiketta ja olivat järkyttävän tulisia. Loppupeleistä oli pakko alkaa karsimaan noita herkkuja, koska vaikka ravintolassa olikin ilmastointi kohdallaan, niin silti otsalta valui hikinoroja reippaasti. Tässä vaiheessa olin erittäin kiitollinen siitä, että juotavaa sai santsata ilmaiseksi :P

Ruoan kruunasi onnenkeksi, joka muistaakseni povasi "You will have a wonderful trip". Ja oli muutes oikeassa...
Hurrrrrrrjan hyvää.
#293

http://sunnikka.vuodatus.net
-Sunnikan (B)Lokikirja. Elämää tai ei.