huhtikuu 18, 2024, 05:58:23 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Mikä tappoi(?) Chilini

Aloittaja Kiku, syyskuu 25, 2016, 11:26:03 ap

« edellinen - seuraava »

Kiku

Tervehdys kaikille.
Kokeilin tänä kesänä miten peukalo vihertää.
Alkuun näyttikin että jotain onnistun saamaan aikaiseksi.
Tämä kyseinen yksilö oli vahva verrattuna toiseen lajikkeeseen. Kesti hienosti ruukunvaihdot ja lämpötilanvaihtelut.
Nyt säiden kylmettyä toin nämä sisälle ja tämä vahvempi yksilö tiputti kaikki lehdet ja mielestäni näyttää kuolemaa tekevältä.

Siemenet tilasin Kiinalaisesta verkkokaupasta ja lajike piti olla Peter Pepper. Mielestäni näin ei ole.
Onko tämä jokin vaihe kasvussa vai onko game over?

tp.teppet

Oma pikainen veikkaus ongelman aiheuttajiksi on liikakastelu, multa ainakin näyttää aivan liian kostealta ja itselläkin tuli saman tapaista vahinkoa tehtyä kun liikakasteli kerralla aivan liikaa. Ja vielä kun olosuhteet muuttuvat koko ajan vähemmän valoisiksi ei kasvi haihduta niin paljoa vettä kuin aurinkoisena kuumana päivänä. Voi toki olla myös että on ehtinyt kärsiä kylmyydestä. Voi kokeilla antaa mullan kuivua tai vaihtaa kuivempaan jos haluaa pelastaa, tai odottele kokeneempien neuvoja, itsellä ei kauheasti vielä kokemusta ole. Tässä vaiheessa kautta tosin pelastus C. Annuumille voi olla vaikeaa tai turhaa koska saattavat olla vaikeita talvettaa, itsellä ei niistä tosin kokemuista ole. Jos haluaa pelastaa pelkän sadon voi satoisat oksat leikellä irti ja laitella maljakoihin tai vaikka tuoppeihin kypsyttelemään loppuun. Leikkaa vain viistoon ja sopiva ravinne liuos valittuun astiaan niin ainakin itsellä kypsyttelee mukavasti tuopissa.
Onko sulla minkäänlaista lisävaloa? näyttää vähän hämärältä paikalta jos kasvi yleensä on tuossa. Tuntuvatko podit pehmeiltä ja jos olet lähiaikoina poiminut niin ovatko keränneet kuinka vettä? Näyttäisivät ryppyisltä ja jos tuntuvat pehmeiltä voi sekin antaa osviittaa mahdolliseen syypäähän.

Ei kyllä äkkiseltään näytä peter pepperiltä.

Kiku

Kasvivalo on olemassa ja paikka on ikkunan edessä. Kaadoin vettä pois ruukusta ja koitetaan kuivatella. Yksi hedelmä jonka söin oli mielestäni aika kuiva. 

Trioniska

ulkona kostea + viileä + vaihtelua lämpötiloissa...

sisällä kuivaa + lämmintä + tasainen lämpö.

voinut ottaa herneen nenään liiallisesta olosuhdemuutoksesta yhdessä liian hukuttavan kastelun kanssa...
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

PP

Lainaus käyttäjältä: Kiku - syyskuu 25, 2016, 14:48:47 ip
Kasvivalo on olemassa ja paikka on ikkunan edessä. Kaadoin vettä pois ruukusta ja koitetaan kuivatella. Yksi hedelmä jonka söin oli mielestäni aika kuiva.


Voi olla, että tuolla ei ole enää toiveita selviytyä eikä pelkkä veden kaataminen pois ainakaan auta, koska kuivuminen kestää liian kauan. Jos haluat yrittää pelastaa kasvin, siirrää se uuteen vain kevysti kostutettuun multaan ruukkuun, jossa on pohjalla reiät. Kooskoskuitu tai turve on veden läpäisyn ja ilmavuuden kannalta multaa parempia.

KP78

Sisälle tuodessa ilmankostuttimen käyttö melkein pakollista. Itse käytän ilmankostutinta ja sumuttelen sisälle tuotuja kasveja ainakin 2 viikkoa.