maaliskuu 29, 2024, 07:59:17 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


2018-2020 ottulon tiluksilla

Aloittaja ottulo, marraskuu 28, 2017, 00:21:35 ap

« edellinen - seuraava »

ottulo

marraskuu 28, 2017, 00:21:35 ap Viimeisin muokkaus: maaliskuu 17, 2020, 13:06:36 ip käyttäjältä ottulo
Koitanpa taas vaihteeksi pitää päiväkirjaa! Pari vuotta kituuttelin rivarissa, jossa oltiin aika ahtaalla, mutta jotain chilejä sain sentään terassilla kasvamaan ja jopa vähän tuottamaan. Talvea vasten on tämänvuotisista toistaiseksi hengissä hyvinvoivan oloinen Starfish ja hiukan heikommassa hapessa olevat Jalastar, pari Chilacaa ja Aji Finlandia. Tämän kesän kasvatukset olivat minimaaliset alkukesän muuton ja töiden lisääntymisen vuoksi, enkä ole saanut edes kukkia - eipä tosin ole hoitokaan ollut kummoista, vähän vettä välillä.

Muuton myötä alkaa toiveissa olla nyt "kunnon panostus" chilinkasvatukseen (ja parin muun), sillä tilaa on sisällä neliökaupalla ja ulkona yli hehtaarin tontilla aurinkoista nurmikkoa vaikka useammallekin kasvihuoneelle. Kasvareista en vielä uskalla haaveilla, koska pitää perusasiat hoitaa kuntoon ensin, mutta ehkäpä lähivuosina ainakin yhden saisi pystyyn. Hyvällä tuurilla ja halvalla olisi mahdollista jo ensi kesäksi jotakin toteuttaa. Uusi kausi alkoi "virallisesti" eilen, kun pojan innokkaalla avustuksella laitoin kymmenen lajikkeen siemeniä talouspaperille itämään. Referenssiksi otin alla olevan kuvan.



Siemenpussit ovat kuvassa samassa järjestyksessä kuin talouspaperin ruudut, joille siemenet levitin. Kutakin laatua pääsi idätykseen 3 siementä. Ilman sen kummempaa syytä merkitsin yhden rivin aakkosilla ja toisen roomalaisilla numeroilla. Roomalaisille tuli pelkkiä annuumeja, aakkosille muita.

A: Keltainen rocoto (Tammisilta)
B: Turbo Pube (Tammisilta)
C: Lemon Drop
D: Champion
E: Pimenta da Neyde
I: THSC Black Scorpion Tongue
II: Gaucho
III: Fish Pepper
IV: Black Scorpion Tongue
V: Ancho (eli Poblano, mahd. käsiteltyjä ja itämiskyvyttömiä)

Oikeastaan vasta nyt huomasin, että poimin kasvatukseen kahta Black Scorpion Tongueta. Niissä pitäisi kyllä olla vähän eroa, joten ei haittaa. Anchot on kerätty jostakin säilykkeestä tms, jos en väärin muista, joten todennäköisesti niistä ei mitään kasva. Voisin melkeinpä heittää koko pussillisen omaan purkkiinsa ja katsoa itääkö yksikään vai homehtuuko heti. Kylvön jälkeinen näkymä oli tällainen:



Vielä pitäisi löytää jostakin lannoitepurkit, jotka voisin vannoa kantaneeni muutossa tänne taloon, mutta joita en ole onnistunut vielä paikantamaan. Toistaiseksi idätyspurkki saa olla muiden kasvien seassa "kukkapöydällä", koska alakerran huone, jossa saisin niitä hoitaa miten huvittaa ja niin leveälti kuin haluan, on toistaiseksi vailla omaa lämmitystä ja täynnä kaikenlaista (erittäin tarpeellista  ::)) romua. Kunhan vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän toiminta on varmasti kunnossa, alan varmaankin pitää myös tuota huonetta lämpimänä, jolloin chilit voisi siirtää sinne ihan lampun alle kasvamaan - nyt valosta huolehtivat isojen eteläikkunoiden lisäksi yli metrin korkeudella purkeista olevat loisteputket, jotka muistan joskus kotona ollessa pitää päällä.

Vuoden chilitapahtumiin en valitettavasti ole ehtinyt osallistua, juurikin sen lisääntyneen työmäärän vuoksi. Näkyvillä ei ihan heti ole suurta helpotusta. Mahdollisia parempia ratkaisuja olisi muutama, mutta mikään ei ole ainakaan kokonaan kiinni itsestäni, joten mennään nyt jonkin aikaa kolmea työtä tehden. Jospa niistä alkaisi jotain jäädä käteenkin joskus, niin voisi ostaa vaikka lisää AutoPotteja ja sen kasvarin. ;D

Lopuksi lisättäköön, että tätä kirjoittaessani talon uusin tulokas keksi kiivetä kukkapöydälle kaivelemaan turvetta purkista... Onneksi uhri oli edellisiltä asukkailta jäänyt aloe, ja kaivaja on sen verran kevyt, ettei kiivetessään kaatanut purkkia. Vahingot toistaiseksi nolla, mutta taidan nostaa chilien muualle siirron prioriteettia muutamalla pykälällä... :P

ottulo

Tyngäksi jäänyt ketju saa vihdoin jatkoa. Edellisen erän kävi vähän heikosti... Osa siemenistä iti ja kasvatti sirkkoja, mutta lopulta niiltä loppui voimat tai tuli juurten kanssa pelkässä vedessä ongelmia ennen kuin ehdin löytää lannoitepurkkini (jotka ovat edelleen kateissa  :o). Lopulta ostin uuden purkin Puutarhan kesää, mutta taimista oli enää kolme jäljellä ja nekin heikossa kunnossa. Pari taisi lopettaa itsekseen, jonkun muistaakseni kissakin vei. Jäljelle jäi jälleen ainoastaan ylivuotinen Starfish, joka ei viime kesänä kovin isoksi ehtinyt:



Kamerana näissä pikaotoksissa puhelin, jonka linssi näemmä on aika likainen.

Talven aikana sisälämpötila oli täällä niin matala, etten viitsinyt edes yrittää mitään idättää (vesikiertoinen järjestelmä, mutta ikivanha, menossa ainakin osin vaihtoon tänä vuonna...). Vasta hyvän matkaa tämän vuoden puolella päätin yrittää uudelleen muutamalla rocotolla. Niistä pari siementä kasvatti itselleen sellaisen homemajan, että se peitti vierustoveritkin. Heitin suosiolla koko satsin menemään, kun ei muissakaan ollut itämisen merkkejä. Noin kuukausi sitten kylvin satsin yrttejä ja mansikkaa, joista on nyt itänyt melkein joka laatua vähintään pari itua, vaikka monet olivat siemenpussin mukaan jo vanhentuneita. Siirsin itäneet turvenapit tänään minikasvarista pieniin ruukkuihin/purkkeihin, jotka tosin pitänee vielä suojata kissan hampailta:



Lämpötilan noustua jo normaaliksi uskaltauduin nyt idättämään myös lisää chilejä. Siemeniä ainakin on runsaasti. Jos vain saan pidettyä kissan loitolla taimista, niin tänä vuonna olisi tilan puolesta mahdollista saada jo ihan runsaskin sato. Kasvaria en ole vielä pihalle suunnitellut, mutta ei sekään ole vielä pois suljettua edes tältä kesältä, jos oikein innostun...



Otin muuten pakkasesta mukaan muutaman erilaisen podin työpaikalle ihan huvin vuoksi, koska olin siellä erästä mansikkajäätelöä jo lähes koko porukalle maistattanut. Onnistuttiin ylipuhumaan yksi työkaveri (joka ei tulisesta edes oikein pidä) syömään n. 2/3 Nagasta, josta olin leikellyt jo pienet maistiaiset muille ja itselleni. Söin itse siitä ehkä neljänneksen, ja totesin pakastuksen hävittäneen valtaosan poltteesta. Silti näytti yllättävän nopeasti helpottavan kaverin olo, vaikka hetken olikin aika kärsivän näköinen. >:D

ottulo

maaliskuu 21, 2019, 19:27:35 ip #2 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 21, 2019, 19:37:04 ip käyttäjältä ottulo
Viime vuosi kuivahti hieman kokoon, mutta jotain pientä satoa sentään tuli. Starfish antoi maistiaiset, samoin Black Scorpion Tongue ja Jalastar, ja Fish Pepperkin taisi jonkun podin vääntää. Tomaatteja sen sijaan sai napsia muutaman mollukan silloin tällöin. Ne menestyivät kohtalaisesti ulkosalla, vaikka autopotin tukkeutunut letku hieman verotti, ja loppujen lopuksi kausi päättyi liian aikaisin kunnon kypsymiseen. Syksyllä taimia oli jokunen, mutta kirvat verottivat raskaasti. Loppukaudesta on aika vähän kuva- tai muuta materiaalia.

Kadonneet lannoitepurkit löytyivät nekin lopulta, ja niiden voimalla kesä mentiinkin. Autopotin säiliöön jäi sen verran valmista lientä, etten ole vieläkään sekoittanut uusia litkuja, vaikka taimiakin on saanut kastella. Talvetuksen ongelmana ollut talon lämmitys parani vaihtamalla toimivan pumpun ja ehjän paineastian, sekä järjestämällä hieman aktiivisemman puiden polton. Hiljalleen saa siis rastia ongelmakohtia listalta pois.

Tähän kauteen päätin lähteä taas hieman suuremmalla innolla, joten sen kummemmin tilaa tai muita resursseja laskematta laitoin itämään vähän mitä sattui tulemaan mieleen. Niistä kirjoitin yleiselle puolelle jotakin jo aiemmin:

Lainaus käyttäjältä: ottulo - helmikuu 20, 2019, 20:47:46 ip
Itämään heitin aika vapaalla kädellä satsin siemeniä, ja vasta jälkikäteen laskin niitä olevan nelisenkymmentä, lajikkeita 14. Viime vuotisia on vielä henkihieverissä 4–5 (vaikea sanoa parin eläväisyydestä...). Itäneitä on tähän mennessä 14, lajikkeita viisi. Tällä kertaa koitetaan mennä etupainotteisesti ruukutusten, valon sun muun suhteen, kun viime vuonna kaikki laahasi jäljessä. Kolme päivää ensiruukutusten jälkeen (eli tänään) paransin vähän ruukkutilannetta ja samalla valaistusta:



Päätin nyt kuitenkin myös tähän päiväkirjaketjuun jatkaa löpinää, koska ainakin toistaiseksi kasveja taas on. Viime vuotisista sain tähän asti säilymään BST:n ja pari Harold St. Bart's:ia, Starfish taas päätti viimeisen parin-kolmen viikon aikana kuivua pystyyn. Uusista idätyksistä nousi muutama lisää viime viestin jälkeen, ja muutama päivä sitten kylvin vielä turpeeseen tomaatteja ym. ei-chilejä sekä kivivillassa itämättä jääneitä Trinidad Perfumea, Pink Habaneroa ja Championia talouspaperilautalle. Ajatus on järjestää parempi kasvimaa ulkosalle "tavallisemmille" viljelykasveille sekä käyttää AutoPottia, muita ruukkuja ja pientä NFT-järjestelmää eri chileille. Pikkutaimia olen siirtänyt parikin kertaa isompiin purkkeihin, ja vapauttanut samalla pienet ruukut uusimmille idätyksille. Tänään viritin vielä lisää valoa (työpöytäloistarin ja ~800 lm pikkuledin) ajastimen jatkeeksi, joten eiköhän näillä pärjätä luonnonvaloon asti.

Ylivuotinen BST ja habat sekä pari kitutainta:


Vaiheita viime viikoilta:



Päivälleen viikko sitten:


Nykytilannetta:


Lisää kuvia ja suuremmat versiot: https://ottulo.kuvat.fi/kuvat/Kasvit/2019/

ottulo

Lisätään kuvaspämmiä. Rehut ovat pysyneet hengissä ja vihreää tullut kivasti lisää, vaikka osa tuntuu jumittavan lähes paikoillaan. Ne tosin itivät vaivalloisesti ja ovat saaneet samaa kohtelua kuin muutkin, joten syy lienee "geeneissä". Tomaatteja tosin tuntuu vaivaavan jokin muukin, koska pudottelevat lehtiä. Pari tainta olen luovuttanut myös maailmalle, osasta kun oli jopa triploja. Viime kerrasta olen vielä lisännyt vähän valaistustakin, kun eivät kaikki enää mahtuneet valojen alle. Onneksi ikkunasta tulee jo sen verran, ettei noita heikompitehoisia lamppuja tahdo enää päiväsaikaan huomata ollenkaan. Osa kasveista on saanut varovasti ulkoilla parvekkeella (muutama vahingossa jo kokonaisen vuorokauden ilman harsoja tai muuta suojaa ::)), ja yhden rocoton ripustin harsotettuna amppeliin roikkumaan parvekkeen nurkalle. En ole pariin päivään vilkaissut sen menoa...

Ihan tuoreita kuvia ei nyt ole enkä ala iltahämärässä ottaa, mutta laitetaan viikon takaisia ja joku tästä parin päivän takaa. Valitettavasti vain kännykkälaatua, joku vastavaloonkin vielä. Lupaan  (:-X) tuoreempia otoksia tulevalla viikolla.


Isompaa purkkia, nyt tavalliseen puutarhaturpeeseen kookoksesta. Lajikkeita Aji Cristal, Aji Norteno, Surquillo, pari rocotoa.



Pienempiä taimia, osa tässä siirtämättä isompiin. Kennosta löytyy salaattia ja oreganoa, yksittäin istutettuna tomaattien ja chilien lisäksi myös pari vesimelonia.


Viime kesän BST ja Harold St Bart's, etualalla tomaattia ja piskuinen vesimeloni. Oikealla huoneen "kingi", NFT:ssä paisuvat jalapenot.



Tämän viikon yhteiskuva, jossa kaikki vielä jotenkin killuvat kasvihyllyn reunoilla.

ottulo

Ei tämä mun päiväkirjailu oikein ota jäädäkseen. Pitää kai vaihtaa otsikoksi "idätyksiä eri vuosilta" tai jotain vastaavaa.

Viime vuodesta kootusti sanottakoon, että kasveja tuli ja sain pientä satoakin, mutta ei ne 11 litran ruukuissa taivasalla mitenkään valtavasti tuottaneet. Eniten sai jalapenoja NFT:ssä olleista kahdesta kasvista, jotka kyllä rehottivat. Kypsyminen vain jäi pahasti kesken valtaosalta sadosta, vaikka muutaman kypsän punaisen sainkin maistiaisiksi. Vihreitäkin viipaloin leivän päälle, tosin niistä verotti vielä jonkinlainen latvamätä tai pakkasen puremat, kun tuli kerättyä turhan myöhään pois.

Uudelle kympille lähdetään yhdellä ylivuotisella rocotolla (Guatemala Orange) ja reilulla 60 kylvetyllä siemenellä 16 siemenpussista. Lajikkeita tosin on vain 15 tai 14, koska Starfishiä on sekä oman kasvin siemenistä että muualta saaduista ja Black Scorpion Tonguesta on kahta eri versiota.

Ensimmäinen itänyt oli Hainan Yellow Lantern, ja nyt 10 päivän kohdalla on ilmestynyt itu yhteen Surquilloon ja muutamaan Rojo Ollantaytamboon. HYL pääsi jo aiemmin turpeeseen ja rocotot odottavat nyt turpeen kostumista ennen siirtoa. Pieni lisävalokin on jo käytössä tuolle ylivuotiselle rocotolle, ja kasvimäärän paisuessa otetaan taas 125 W ESL esiin.

ottulo

Hiljalleen on saanut siirtää itäneitä turpeeseen. Tosin valtaosa lajikkeista vielä itämättä; yllä mainittujen lisäksi vain Starfish ja Bishop's Hat (Heinän sadon siemenistä) ovat liittyneet joukkoon. Taimia on kyllä jo parikymmentä, plus tomaatteja ja muita tusina. Päivällä niistä siirsin turpeeseen aika joukon ja samalla vaihdoin pikkutuikun tilalle viimeksi mainitun ESL:n. Vielä pitänee virittää tuolle ajastin, niin saavat joka päivä valoa eikä omalla vuorojen mukaan vaihtuvalla aikataululla.