maaliskuu 29, 2024, 07:29:12 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Reetan kasvattelut 2019

Aloittaja Rähinä-Reetta, tammikuu 03, 2019, 17:31:57 ip

« edellinen - seuraava »

Rähinä-Reetta

7.8. Tein toissailtana mäntysuopa+neem ruiskuttelun. Jamyssa varsinkin aika pitkälle päässyt vihannespunkkiongelma. Spruzitia, mikäli olen ymmärtänyt oikein, voi käyttää syötävillä kahdesti kasvukaudella, mutta se ei oikein tahdo riittää. Melkein olisin toivonut käyttäneeni mäntysuopa+neem -seosta jo aiemmin tälläkin kaudella, siinä sentään on myös ennaltaehkäisevä vaikutus.


Muutama paprika, Chocolate Bell. Ehtii tekemään mukavasti satoa.

Rähinä-Reetta

elokuu 19, 2019, 13:33:32 ip #61 Viimeisin muokkaus: elokuu 19, 2019, 13:37:49 ip käyttäjältä Rähinä-Reetta
19.8. Kasvaritilanne (kuva eiliseltä):



Käytiin tänään Ekotorilta uutta kylmäsavustuskalustoa - chileille oma kaappi, niin ei tarvitse sotkea kalojen kanssa. Tarttis jo ruveta tekemään jotakin, keltainen salsa -tilanne on huutava nolla. Ostinkin Lidlistä läjän mangoja.
Alkusatoa kerennyt kurttuuntuakin välillä liikekannalla olemisen takia, miehenkutalekaan ei syönyt Chocolate Bell'ejä mitkä jätin ja kehoitin pannulla paistelemaan lisukkeeksi mihin hyvänsä.
Varmaan taas ensikaudelle voisi harkita määrän vähentämistäkin, mutta eihän sellainen ole yhtään hauskaa.  :exclam:



Oli joskus ajatuksessa, että pitäisi tilailla vähän pienempiäkin lasipurkkeja, mutta taas ollaan tässä vaiheessa eikä ole tullut tilattua mitään, toivottavasti on edes kansia vielä jäljellä.

Rähinä-Reetta

20.8. Vähän offtopikki mutta matkalla chilihuoneeseen bongattua:





Luumua on niin, että hyvä että kestää puska pystyssä. Krakenin osto edessä. Niinkuin mulla ei olisi kylliksi puuhaa muutenkin.  :o

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Rähinä-Reetta - elokuu 20, 2019, 09:54:21 ap... Krakenin osto edessä....

Sekö on sopiva "myrkky" luumuille?
Meillä eivät vielä ole kypsiä, mutta kyllä niitä tulee enemmän kuin ehtii syödä.
Nyt on vielä kirsikoita puussa, kun ovat niin korkealla, että pitäisi kiipeillä. Mikäpä olisi niille sopivin säilömismenetelmä?

Rähinä-Reetta

elokuu 20, 2019, 11:50:39 ap #64 Viimeisin muokkaus: elokuu 20, 2019, 11:56:57 ap käyttäjältä Rähinä-Reetta
Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - elokuu 20, 2019, 11:15:48 ap
Lainaus käyttäjältä: Rähinä-Reetta - elokuu 20, 2019, 09:54:21 ap... Krakenin osto edessä....

Sekö on sopiva "myrkky" luumuille?
Meillä eivät vielä ole kypsiä, mutta kyllä niitä tulee enemmän kuin ehtii syödä.
Nyt on vielä kirsikoita puussa, kun ovat niin korkealla, että pitäisi kiipeillä. Mikäpä olisi niille sopivin säilömismenetelmä?


Joo pidän siitä kun siinä on sellainen hitusen tumman suklaan aromi kaiketi löydettävissä.  :) Luumuhilloni aines.

Niin, kirsikat. Meillä on kirsikkapuunkasvatusyritykset olleet niin epäonnisia etten ole päässyt koskaan jalostusaikeisiin asti.

Huru-ukko

elokuu 20, 2019, 12:07:13 ip #65 Viimeisin muokkaus: elokuu 20, 2019, 12:29:37 ip käyttäjältä Huru-ukko
Luumut on täällä vielä vihreitä ja kovia. Vain yhdessä saaresta joskus otetusta versosta tulee huippusato, muut on muutamassa kilossa per puu. Luumuhilloa kuitenkin se tav. muk. 10 litraa saa helposti. Luumuhilloni mauste on ollut kaneli, tankoja 4-5 10 litran soppaan. Tuo Kraken täytyy lisätä reseptiin.

Kirsikat kypsyi jo kolme viikkoa sitten ja syötiin.  Niistä oli laiha sato. Kirsikkaa 5 litraa ja 10 litraa mustikkamehua, erittäin makoisaa kotiviiniä.

Rähinä-Reetta

elokuu 20, 2019, 12:55:38 ip #66 Viimeisin muokkaus: elokuu 20, 2019, 15:01:19 ip käyttäjältä Rähinä-Reetta

Päivän poimintoja paitsi Aji Charapitat, jotka jo ehdin laittaa kuivumaan. Dalle Khursani, Aji Cristal, Aji Fantasy, Lemon Drop.

Viskillä maustettujen lastujen kanssa savustimeen menivät Aji Fantasyt ja osa Dalle Khursaneista. Toivottavasti ei ollut ihan huono valinta lastuissa.

Rähinä-Reetta

elokuu 21, 2019, 15:42:50 ip #67 Viimeisin muokkaus: elokuu 21, 2019, 17:31:55 ip käyttäjältä Rähinä-Reetta
21.8. Sain tehdä tänään ensimmäistä kertaa keltaista salsaa johon tulee myös omakasvattamaa paprikaa, enpä olisi uskonut että saan niitä riittävästi.


Ööh mikä se olikaan Pimiento Naranja.


Purkissa myös muutama Habanero Caribbean Red ja muutama Aji Charapita.

Tuntuu perinteisellä reseptillä tuohon isompaan purkkiin mangon kulukki olevan kutakuinkin mango per purkki (muistiin itselle).
Pimiento Naranjassani on ihan häivähdys poltetta, kuuluukohan siinä ollakin, mene ja tiedä.

Rähinä-Reetta

2.9. OT:a tänään, mutta eiköhän tuo seassa mene. Rankkaa luumuhillon vääntöä tänään, miten se olikin niin rankkaa.


Meinasi osa luumuista jo ehtiä karista maahankin ennenkuin pääsin kattilan ääreen, Krakeninkin juuri ja juuri muistin tänään hakea.
Huomenna jotain muuta.

Huru-ukko

Kuvaa en viitsi laittaa, mutta samaa tehtiin täälläkin. Minkä verran Krakkenia pistit sekaan. Mulla meni 9 hillokelitraan puolikas pulloa. Täyteläinen maku, sopii myöskin kanelin kaveriksi.

Rähinä-Reetta

Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - syyskuu 02, 2019, 21:10:26 ip
Kuvaa en viitsi laittaa, mutta samaa tehtiin täälläkin. Minkä verran Krakkenia pistit sekaan. Mulla meni 9 hillokelitraan puolikas pulloa. Täyteläinen maku, sopii myöskin kanelin kaveriksi.


Minulla sekaan meni sellaiset pari desiä Krakenia eli desin verran/ vähän reilu 2 kg perattuja luumuja. Ei sitä liikaa ollut vieläkään, täytyy maistella vielä tekeytynyttäkin hilloa olisiko annostusta saattanut vielä lisätäkin.
On kyllä yksi parhaita hilloja ikinä. Vahvan punaista ja maistuu kirsikoille vaikka onkin luumua.  ^-^


marre

Näyttää törkeän hyvältä  :P

PP

Täällä pitäisi tehdä samaa. Sopisikohan konjakki rommin sijaan? :question: Vahvemmat alkoholit ei juuri maistu (juotuna), ja sain ison pullon VSOP:tä. :D

Rähinä-Reetta

Lainaus käyttäjältä: PP - syyskuu 03, 2019, 20:07:17 ip
Täällä pitäisi tehdä samaa. Sopisikohan konjakki rommin sijaan? :question: Vahvemmat alkoholit ei juuri maistu (juotuna), ja sain ison pullon VSOP:tä. :D


Kokeile ihmeessä.  :) Luulisi konjakinkin sopivan, eipä ole tullut sitä vielä itse kokeiltua.

Siika

Tärkeintä ei ole voitto, vaan paras palkinto.


Rähinä-Reetta

syyskuu 05, 2019, 12:49:44 ip #76 Viimeisin muokkaus: syyskuu 05, 2019, 14:23:54 ip käyttäjältä Rähinä-Reetta
5.9. Lidlin mangoille voi taas antaa täydet pisteet laadusta. Salsakokkailua tänään, jotta päästään talven yli lämpimissä tunnelmissa.






Rähinä-Reetta

syyskuu 11, 2019, 18:28:20 ip #77 Viimeisin muokkaus: syyskuu 11, 2019, 20:35:51 ip käyttäjältä Rähinä-Reetta Syy: Lisää päivittelyä.
11.9. Uudistunut foorumi.  :) Keittelin tänään etikkaliemen Aji Fantasyille ja Numex Piñatoille. Tämänkertaiset ainekset muistiin itselle:

3 dl vettä
1 l omenaviinietikkaa
1 purkki hunajaa (440g)
5 tl merisuolaa

Maistoin liemen ennen käyttöä ja maistui ihan kohtuu sopivalta omaan suuhun. Kuvallista dokumenttia kunhan kerkiän.



Kelluvat hitusen. Siihen en keksinyt mitään apuja tällä kertaa.


Kuivurin myös tyhjensin tänäiltana:


Aji Cristal, Jamy, Aji Charapita

Kuivuri on hurissut aiemminkin. Pitäisi varmaan vielä tehdä vakuuminaattorointi kaikille, minigrippeihin ensi hätään pakkaillut kun ei mukamas sitä aikaa tahdo olla ikinä riittämiin.
Pussien ulkopuolella on hiukan sadepisaroita, täällä nimittäin sataa. Minulla on kuivuri eri rakennuksessa ettei tarvitse kärsiä chilipölläkästä, mukava myöskin pitää kuivurihommat paikassa missä ei ole koiria eikä liikoja pölyjä.

Rähinä-Reetta

syyskuu 12, 2019, 14:49:19 ip #78 Viimeisin muokkaus: syyskuu 12, 2019, 17:02:04 ip käyttäjältä Rähinä-Reetta
12.9. Punaiset salsat tänään vuorossa. Niihin sain menemään mitä Fresnoista irti sain, suuri osa oli kerennyt ylikypsyä. Ei ollut tänäkään syksynä aikaa ihan niin kuin olisin toivonut, mutta ei tuo nyt ihan täyskatastrofi ollut sadonkorjuullisesti, kaikki tarpeellinen tuli ja vähän ylikin. Paprikoista on tullut tehtyä paljolti tuoresalaattia ja leivänpäällistä. Tällä hetkellä annuumeissa on oikein kardinaalitason vihannespunkkimellastus, mutta penkkaan lähtevät kasvit piakkoin, joten ei kai sen väliä. Täytyy ensi keväänä taas aloitella kasvarin Tolu-pesulla. Monta vuotta palvelleet tukikeppini ovat alkaneet lahota ja katkeilla, niitäkin olisi ensi kaudelle jostain kehitettävä uusia.


Rähinä-Reetta

syyskuu 13, 2019, 11:41:05 ap #79 Viimeisin muokkaus: syyskuu 13, 2019, 16:26:42 ip käyttäjältä Rähinä-Reetta
13.9. Purkkilot jemmassa. Niissä on jotain lohdullista.



Pitäisi varmaan yrittää saada vielä yksi kuivurilasti.



Päivän päätös, ehkä jopa kaudenkin jollei muutamia jäljellä olevia syömäpaprikoita lasketa. :)