huhtikuu 19, 2024, 07:32:48 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Jewen kausi 2017 - Peru kasvihuoneissa

Aloittaja jewe, marraskuu 21, 2016, 21:33:46 ip

« edellinen - seuraava »

jewe


Kasvatusrintamalta ei kovin ihmeellistä kerrottavaa ja rocotot kasvaa hiljakseen vapun lumisateista huolimatta. Monien NFT kasvien pisimmät haarat huitelee jo silmien korkeudella. Podeja tulee kuitenkin vielä varsin harvakseltaan yhtä lajiketta lukuunottamatta. Monet kasvit pitäisi jo pian saada ulos kun kasvihuoneissa ahdistaa ja kasvit varjostaa toisiaan.
Positiivista on kuitenkin se että monet jättirocotot tekevät ensimmäisiään eli jännättävää riittää lähiviikoille mitä niistä tulee, tuskin kovin suuria kun ovat vasta ensimmäisiä kasveissa jotka kuitenkin ovat vielä varsin pieniä.


Rocoto Pico Mucho, podi kehittynyt jo suuremmaksi kuin monien normirocotojen joiden kehitys alkanut aikaisemmin, tämä on ihan lupaavaa kuitenkin jatkon kannalta.


Rocoto Puno Amarillo ja podeja tulossa jo kymmenittäin


GringaBonita

Hieno juttu ja mielelläni seuraan tämän edistymistä. Piti ihan tähän ketjuun kommentointia varten luoda profiili. Oma chilinkasvatus alkoi, jotta voisin hyödyntää anopin aji de gallina -reseptiä. Ensimmäisen kauden vaatimaton sato ei vain ihan vielä tehnyt sitä mahdolliseksi... Nyt kasvamassa eri perulaisten lajikkeiden lisäksi muutama muukin.

Mites ketjun aloittaja ja muutkin olette toimineet, kun olette tuoneet chilejä/siemeniä EU:n ulkopuolelta? Onko ne vain kulkeneet repussa mukana, vai vaatineet jotain selvityksiä?  Olen luullut, että Capsicum kuuluu niihin, joista hedelmiä yms. tuodessa pitäisi olla jokin terveystodistus ja tarkastus? Silläpä oma laukku onkin ollut täytetty lähinnä chilitahnoilla... Vai koskeeko tämä vain kaupallista/laajempaa maahantuontia eli onko tavalliselle turistille jotenkin kevyemmät vaatimukset? Vai onko tuuripeliä... Lähinnä uskaltaako anoppia pyytää käymään vähän ostoksilla ennen kylään tuloa, ettei joutuisi hankaluuksiin.  :)

NPhoBiaz

Lähtökohtaisesti kaikki Capsicum-suvun siemenet tarvitsevat EU:n ulkopuolelta tuotaessa kasvin terveystodistuksen. Käytännössä kuitenkin pieniin siemenpusseihin puututaan harvoin, jos koskaan. Tällainen ainakin on oma käsitykseni.

jewe

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - huhtikuu 30, 2017, 16:43:39 ip
Lähtökohtaisesti kaikki Capsicum-suvun siemenet tarvitsevat EU:n ulkopuolelta tuotaessa kasvin terveystodistuksen. Käytännössä kuitenkin pieniin siemenpusseihin puututaan harvoin, jos koskaan. Tällainen ainakin on oma käsitykseni.


Jotenkin näin se varmaan on. Osa omista tuliaisisita tuli ongelmitta mm. Lontoon kautta Suomeen ja kukaan ei ollut missään vaiheessa mistään kiinnostunut. Hedelmiäkin sai tuoda käsimatkatavaroissa.

Kai se on äärimmäisen harvinaista että pieniin lähetyksiin puututaan ja maailmallahan risteilee jatkuvasti siemeniä harrastajien siemenvaihdon ja nettikauppojen toimesta. Yhdestä tapauksesta olen kuullut vuosien varrella kun jenkeistä tilattu paketti jäi sille tielle.

Michilin

Mulla on semmonen mututuntuma että viranomaiset on viimesen päälle vainoharhaisia kaikkien kasvitautien ja öttiäisten kanssa että varmasti koppaavat talteen kaikki siemenet ja hedelmät mitä löytävät. Juju on vaan siinä ettei ne voi lähellekkään kaikkia matkustajia tai tavaroita tarkistaa ku siinä menis aina päivä että kone saatais liikkeelle. Jos pistotarkistuksessa jotaki siemeniä löytyy niin hyvä ettei niskalaukausta anna siihen paikkaan...
Kokemusta ei ole mutta visioita riittää!

Trioniska

Lainaus käyttäjältä: jewe - toukokuu 01, 2017, 08:59:50 ap
Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - huhtikuu 30, 2017, 16:43:39 ip
Lähtökohtaisesti kaikki Capsicum-suvun siemenet tarvitsevat EU:n ulkopuolelta tuotaessa kasvin terveystodistuksen. Käytännössä kuitenkin pieniin siemenpusseihin puututaan harvoin, jos koskaan. Tällainen ainakin on oma käsitykseni.


Jotenkin näin se varmaan on. Osa omista tuliaisisita tuli ongelmitta mm. Lontoon kautta Suomeen ja kukaan ei ollut missään vaiheessa mistään kiinnostunut. Hedelmiäkin sai tuoda käsimatkatavaroissa.

Kai se on äärimmäisen harvinaista että pieniin lähetyksiin puututaan ja maailmallahan risteilee jatkuvasti siemeniä harrastajien siemenvaihdon ja nettikauppojen toimesta. Yhdestä tapauksesta olen kuullut vuosien varrella kun jenkeistä tilattu paketti jäi sille tielle.


Noinhan tuo voi olla että hieman soo soo meiningillä ja takavarikoinneilla mennään jos tulliviranomainen kiinnostuisi asiasta. Kunhan ei Ausseihin mene tötöilemään  ;)

Äkkiseltään en siis löytänyt suoria sanktioita mitä voisi seurata kuin siementen menetys.

Evirasta yksiselitteinen lappu tosiaan tuohon
https://www.evira.fi/kasvit/tuonti-ja-vienti/siemenet/tuonti-eun-ulkopuolelta/siemenkauppalain-vaatimukset/tietoa-yksityishenkiloille/
https://www.evira.fi/kasvit/tuonti-ja-vienti/kasvit/tuonti-eun-ulkopuolelta/tietoa-yksityishenkiloille/

Siemenkauppalaki puuttuu nimenomaan kaupalliseen toimintaan. Sieltä toki löytyy kaikki viranomaistahot ja sanktiot keskittyy kaupalliseen toiminnan keskeyttämiseen jne.

http://tulli.fi/henkiloasiakkaat/matkailijalle/kasvit

LainausYksityishenkilöiden oikeuteen tuoda siemeniä liittyy kasvinterveysvaatimuksia koskevia tuontiehtoja.
Lue Eviran ohje: Kasvien tuontiehdot matkustajille

    Omaan käyttöön saa EU:n ulkopuolelta, Euroopan alueelta tuoda siemeniä 200 g. Sekä EU:n alueelta että sen ulkopuolelta saa tuoda vapaasti sellaisia siemeniä, jotka eivät vaadi kasvinterveystodistusta. Huom. kaikkien siementen tuonti Venäjältä on kuitenkin kielletty siemenkauppalain mukaisesti. Männyn ja douglaskuusen siemeniä ei myöskään saa tuoda lainkaan.

Siemenkauppalain määräämistä vaatimuksista kerrotaan Eviran ohjeessa Kylvösiemenen maahantuojille ja markkinoijille

    yksityishenkilön ei tarvitse rekisteröityä maahantuojaksi, jos kyseessä on yksittäinen tuontitapahtuma ja tuotavien siementen yhteismäärä ei ylitä 200 grammaa
    yksityishenkilön ei tarvitse tehdä tuonti-ilmoitusta maahantuontitapahtumasta Eviran siementarkastusyksikköön, jos siementen määrä ei ylitä 200 grammaa
    kun yksityishenkilö tuo siemeniä maahan, on varmistuttava, että tuontimaalla on vastaavuus ohjeen kohdan 2.2 mukaisesti, ja jos siementen määrä ylittää 200 g, on siemenlajikkeiden oltava EU:n lajikeluettelossa, katso ohjeen liite 2.

Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

jewe


Runsas viikko sitten piti kasvihuoneesta ottaa pöytätaso pois ja pöydällä olleet rocotot tiputtaa lattialle kun valo rupesi huoneesta loppumaan. Viikko meni ja puoli metriä tuli taas kasvua lisää joten sama ongelma on kohta taas edessä. Nämä ulos menevät ja autopoteissa olevat kasvitkin rupeaa olemaan jo miehen mittaisia eli siirto-operaatio tulee olemaan vaikea muutaman viikon päästä, sivuhaaroja olen jo surutta kasveista leikellyt. Podiakin rupeaa tarttumaan paremmin kiinni kun lannoitustasoa nostin noin 35 prosenttia, huonona puolena on sitten liiallinen pituuskasvu ajankohtaan nähden. Olosuhteet Euro-Serren kasvihuoneessa tuntuu vaan olevan varsin hyvät kun suurin osa NFT kasveistakin on jo kohta kahden metrin mittaisia.


Huoneessa on myös ainakin toistaiseksi vielä neljä amppelirocotoa ja kattokin rupeaa täyttymään kasvustosta, tämäkään ei välttämättä ole hyvä asia ja lattialla olevat NFT rocotot kärsivät valonpuutteesta.


Rocoto de la selva Oxapampa ja nihkeästi startannut kauden tärkein rocoto tekee nyt pystyhaaroja hyvää tahtia ja tuuheutta riittää, kasveja on peräti kolme kun varataimia en raaskinutkaan heittää pois ja jokainen niistä podittaa.


Rocoto Cuello Rojo Ollantaytambo ja tämä on varataimi joka piti laittaa kesällä kasvimaalle, mutta tuskin sille tilaa sieltä enää löytyy kun siipienväli on jo noin 1,5 metriä. Andien kasvatit ei pientä kevätlunta säikähdä.

Chiliharri

Onko sulla jewe monessa Capsicum pubescens -lajikkeessa keltaiset täplät kukissa terälehtien tyven lähellä?
Kirjoitin tuonne bluesmanin päiväkirjaan. Sitten muistin katsoa nuo sinun kukkakuvat muistakin lajikkeista, kuin minulla kasvavat.
Onhan niissä näköjään ainakin joissakin keltaiset täplät.

Chilivaari

Nuo ovat tosiaan hyönteisten houkutukseksi tarkoitettuja mesikuplia. Niiden koko ja väri taitaa vaihdella kukan iän mukana, mutta kyllä niitä on lähes kaikissa chilin kukissa jossakin vaiheessa.
En nyt "tähän hätään" löytänyt oikein osuvaa kuvaa, mutta tuossa blogijutussa ainakin ne näkyvät: http://chilivaari.blogspot.fi/2011/07/riesen-vasta-aloittaa.html

Hubert

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - toukokuu 11, 2017, 15:58:43 ip
Nuo ovat tosiaan hyönteisten houkutukseksi tarkoitettuja mesikuplia....En nyt "tähän hätään" löytänyt oikein osuvaa kuvaa...


Tässä pari mesipallerokuvaa:






jewe

Lainaus käyttäjältä: Chiliharri - toukokuu 11, 2017, 15:30:34 ip
Onko sulla jewe monessa Capsicum pubescens -lajikkeessa keltaiset täplät kukissa terälehtien tyven lähellä?
Kirjoitin tuonne bluesmanin päiväkirjaan. Sitten muistin katsoa nuo sinun kukkakuvat muistakin lajikkeista, kuin minulla kasvavat.
Onhan niissä näköjään ainakin joissakin keltaiset täplät.


Onhan noita keltaisia läiskiä suurimmassa osassa tämän kauden rocotoista, mutta ei kaikissa...ainakaan vielä en ole nähnyt.

jewe


Rocotojen pakkastesti viimeyöltä. Hyllyllä oli klo5:25 lämpötila -2,3 astetta. Kaikkiaan kasvit ovat olleet pakkasessa noin 6 tuntia.
Sikäli harmi että molemmat kasvit Arequipalaisia vaikkakin eri lajikkeita. Muita jämärimpuloita kun ei nyt ollut uhrattavaksi.

PP

Sinun jämärimpulat on toisilla loistotaimia. ;D Näyttää selvinneen täysin tuo vasemmanpuoleinen eikä oikeakaan taida olla kuolemassa.

jewe

Lainaus käyttäjältä: PP - toukokuu 11, 2017, 23:24:50 ip
Näyttää selvinneen täysin tuo vasemmanpuoleinen eikä oikeakaan taida olla kuolemassa.


Näin se on että vasemmanpuoleisessa ei ole mitään vaurioita ja pienempi ottanut sitten enemmän siipeensä vaikka hengissä onkin. Voiko tästä sitten vetää jotain johtopäätöksiä kasvien kesken, tuskinpa. Pienempi kasveista kuitenkin sijaitsee hyllyn ulkoreunalla jos sillä on jotain merkitystä, ehkä isompi ja vahvajuurisempi taas selviää paremmin kylmässä. Tärkeintä on kuitenkin se että kasvit ovat olleet useamman yön pakkasessa ja useamman tunnin yhtäjaksoisesti eikä mitään vaurioita isommassa rocotossa, tämä on kuitenkin minusta hieman yllättävää. Aamuisin olen kastellut juuristoa lämpimällä vedellä.

Tieten tahtoen en vie kasveja pakkaseen, mutta kaikki merkit viittaa nyt siihen että pakko on ensi viikolla aloittaa rocotojen joukkomuutto ulos ainakin talon päätykasvareihin ja lasiterassille jossa kuvan kasvitkin ovat tämän viikon viettäneet.

PP

Minkälainen tuon terassin rakenne on ylhäällä ja sivuilla? Voi olla, että ylhäällä lehdistössä on ollut asteen pari lämpimämpää kuin hyllyllä. Oikealla on hyvinkin voinut olla kylmempää ikkunan takia. Yllättävää tuo silti on, että useammassa päivässä ei tule näkyviä ongelmia. Juuristo ei tuskin ehtii jäähtyä muutamassa tunnissa alle nollan ja lämmin vesi auttaa varmasti.

Minulla oli hyvin lähellä, että pikkukasvari iomman sisällä olisi mennyt alle nollan, koska lämppäreiden jatkojohto oli irronnut. Ison puolella 2 m korkeudessa minini oli käynyt nollassa, mutta pikkukasvarin sisällä ei ollut silloin mittaria. Luultavasti siellä on ollut pari astetta, mikä on tietysti OK kaikille chileille.

jewe

toukokuu 12, 2017, 19:26:43 ip #95 Viimeisin muokkaus: toukokuu 12, 2017, 19:29:25 ip käyttäjältä jewe
Lainaus käyttäjältä: PP - toukokuu 12, 2017, 18:46:11 ip
Minkälainen tuon terassin rakenne on ylhäällä ja sivuilla? Voi olla, että ylhäällä lehdistössä on ollut asteen pari lämpimämpää kuin hyllyllä. Oikealla on hyvinkin voinut olla kylmempää ikkunan takia. Yllättävää tuo silti on, että useammassa päivässä ei tule näkyviä ongelmia. Juuristo ei tuskin ehtii jäähtyä muutamassa tunnissa alle nollan ja lämmin vesi auttaa varmasti.


Terassi on varsin suojaisessa paikassa ja on asuinrakennuksen yhdessä ns. sisänurkassa, jolloin myös talon harjakatto menee terassin yli. Terassin oma katto on lautakatto, jossa noin sentin raot ja katon yläpuolella kylmää ullakkotilaa. Terassi on alle 10 neliötä ja suorakaiteen muotoinen jolloin yksi pitkä sivu ja pääty ovat talon ulkoseiniä vasten eli ns. "lämpimällä seinällä". Terassin ulkosivuilla on sitten noin metrin korkuiset puukaiteet joissa pystylaudoitus noin sentin ilmaraoilla. Kaiteiden päällä sitten lasitukset kattoon asti.
Rocotot ovat kukkatelineen ylimmällä hyllyllä joka käsittääkseni olisi terassin lämpimin ja suojaisin nurkka, kylmä ilma kun pääsee sisään alhaalta kaiteen pystylautojen välistä. Yleensä terassilla on öisin 3-4 astetta lämpimämpää kuin ulkona.

jewe



Sain nyt purettua dataa kuluneen vuorokauden lämpötiloista ja tässä varsin kömpelö esitys. Sininen käyrä on lasiterassi, vihreä Euro-Serre Tropic kasvihuone ja punainen asuinhuoneiston lämpötila. Useampi tunti oli taas pakkasta ja kylmintä kuuden paikkeilla -2,1 astetta.

bluesman

 Vaikuttaisi siltä että hydrokasvit eivät siedä juuri yhtään pakkasta. Sullakin ovat nuo kaksi todella jämätaimien näköistä (huh!)turpeessa.
Todnäk eivät olisi hengissä jos olisivat olleet NFT:ssä.

jewe

Lainaus käyttäjältä: bluesman - toukokuu 12, 2017, 21:49:35 ip
Vaikuttaisi siltä että hydrokasvit eivät siedä juuri yhtään pakkasta.


Aivan sullahan meni just hydrokasvit siellä kärryssä ilmeisesti ?

Juuret paljaana pakkasessa niin se on kaput samantien