huhtikuu 19, 2024, 09:20:59 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Minbaarin viides kausi

Aloittaja Minbaari, marraskuu 07, 2013, 13:25:41 ip

« edellinen - seuraava »

PP

Kasvuongelmat vaikuttaa samanlaisilta kuin minulla viime keväänä ja kesällä. Suuri osa multakasveista vaan jämähti paikoilleen tai kasvoi paljon normaalia hitaammin. En saanut syytä selville, mutta se ei luultavasti ollut multa, koska sitä oli useammasta eri aikaan ostetusta säkistä ja jokunen huono kasvi oli kookoskuidussakin.

Chilivaari

Jos olisi aloittelija kysymyksessä, sanoisin, että liian märkä multa noista keltaisista alalehdistä päätellen, mutta nyt en sano.
Tämäkään ei varmaan sinun tapaukseesi sovi, mutta minulla kävi kerran näin: Turvesäkki jäi puolilleen syksyllä ulos, eikä ollut kunnolla suljettu. Sade huuhteli sitä, kun alhaalla oli sen verran reikiä, että vesi pääsi ulos. Keväällä siinä ei kasvanut mikään. Ravinteet olivat huuhtoutuneet pois ja kenties pH:kin muuttunut.

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: Chilivaari - maaliskuu 26, 2014, 10:45:36 ap
Jos olisi aloittelija kysymyksessä, sanoisin, että liian märkä multa noista keltaisista alalehdistä päätellen, mutta nyt en sano.
Tämäkään ei varmaan sinun tapaukseesi sovi, mutta minulla kävi kerran näin: Turvesäkki jäi puolilleen syksyllä ulos, eikä ollut kunnolla suljettu. Sade huuhteli sitä, kun alhaalla oli sen verran reikiä, että vesi pääsi ulos. Keväällä siinä ei kasvanut mikään. Ravinteet olivat huuhtoutuneet pois ja kenties pH:kin muuttunut.

Niin miekin epäilin osalla ylikastelua, mutta sekin olisi aika outoa, kun kaikki kastelin ruukunvaihdon yhteydessä suunnilleen samalla määrällä ja seuraavaksi vasta kun lehdet tuntuivat pehmeiltä ja ruukku kevyeltä. Kasteluveden pH:kin olen pyrkinyt säätämään 6- 6,5:een ph downilla, niin sekään ei oikein mätsää. Ellei sitten tuo talven ulkona ollut multa olekin happamoitunut, jolloin pH onkin päässyt laskemaan turhan alas. Tuota varten pitäisi sitten testata sen mullan pH. Juurten kunto on kuitenkin ollut surkea noilla kaikilla kituvilla.
#816

Minbaari

Eilen oli litkujen vaihtopäivä ja ei-bioponisiin meni kokonaan uudet ravinneliemet Yaran lannoitteilla terästettynä. Käytin Chiliwikin ohjeen mukaista annostusta Ec 1,62 isommille kasveille. Bioponisissa tasasin veden pinnan resoissa ja lisäsin molempiin n.4litraa samalla lannoitevahvuudella olevaa lientä. Lisäksi revin vähän chilinlehtiä niiden resoihin. Kiitoksia muuten x46900:lle vierailusta. Joko syötit omiin NFT:hin Yarat? Täytyy katsoa milloin saadaan vastavisiittiä aikaiseksi.
#816

Miquel

Kumpi komponentti oli hienoa jauhetta ja kumpi isorakeista? Tiedustelee nimimerkki "merkitsemättömät sangot" ;D
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: Miquel - maaliskuu 28, 2014, 12:18:00 ip
Kumpi komponentti oli hienoa jauhetta ja kumpi isorakeista? Tiedustelee nimimerkki "merkitsemättömät sangot" ;D

Hydro hienoa, Calcinit isorakeista. Oisithan sä voinut kokeilla paljailla märillä sormilla et kumpi alkaa syövyttämään! =D =D
#816

Miquel

Näppärää! :) eli kun maistan niin toinen on selkeästi hapan ja pyöreähkön päällekäypä? ;)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Minbaari

Calcinit voi kyllä kieltämättä olla hieman rapeeta kielen päällä. (tietämättömille: calcinit on siis syövyttävää, joten varovaisuus sitä käsitellessä on paikallaan)
#816

x46900

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 28, 2014, 10:34:19 apKiitoksia muuten x46900:lle vierailusta. Joko syötit omiin NFT:hin Yarat? Täytyy katsoa milloin saadaan vastavisiittiä aikaiseksi.

Ilo oli minun. Kiitos kierroksesta tiluksilla ja kiitokset myös kirjahylly esittelystä, en nyt vaan enää muista esittelijän nimeä, mutta varmaan välittynee ilman sitäkin.

Omat pubet näyttää pienille nyt kun on nähnyt mitä siellä kasvaa, mutta toisaalta omat turve chinenset taas näyttää paljon paremmille kuin ennen siellä käyntiä.

Aamulla aloin vaihtaa NFT-liemiä, edelleenkin homma vaiheessa... Mutta jos nukkumaan menoon mennessä pääsisi isojenpoikien lannoitteisiin.  Chiliwikin teksti ei kyllä näiden lannoitteiden osalta ole mitenkään helposti omaksuttavalla tavalla kirjoitettuna. Jonkun (Juso, Bluesman, PP?) vanhassa päiväkirjassa muistan nähneeni melko selkeän taulukon, mutta en sitä aamulla 5 minuutissa löytänyt.

Mutta, löysin sen sijaan sikatilan Myllykoskimansionin kylästä, josta voi tilata itselleen esim. puolikkaan sian ihan sopu hintaan... Nyt tarttui matkaan palvikinkkua ja kansleria, nakkia ja grillimakkaraa yms...

Tervetuloa kylään!

Juso

Täältä löytyy jonniinmoiset ohjeet Yaran sekoitteluun. Itse käytän koko alkukauden tuonne kesäkuun puoliväliin asti 1:1 Hydro:Calcinit- suhdetta ja hyvin on kasvanut.
Suosittelen kuitenkin mittareita ja stokin sekoitusta, ainakin jos yhtään enemmän on hydroja.

Mullan kanssa kannattaa löytää joku varma valinta (esim Biolanin Turvemulta), ja pysyä siinä. Itsellä ei tahdo onnistua sittenkään, joten siirryin kookokseen. Sen kun voi kastaa kerralle läpimäräksi tai jopa jos on joku aluslaatikko, jättää pidempien poissaolojen ajaksi vettä pohjalle, jolloin se toimii hieman passiivin tapaan. Kannattaa vaan pitää huolta että liottelee tiilet sopivassa lannoitevedessä.

Joku imeytymishäirö tuossa näyttäisi olevan. Itse sain tuollaiseksi kloroottisen oloisiksi liikakastelulla kun en vaan osannut, mutta siitä varmaankaan ei ole siis sinulla kysymys. Harmi homma ja ottaa hermoon kun ei oikein tiedä mikä vikana. Hydrolla on helpompaa kun mittaa ja korjaa/vaihtaa.

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: x46900 - maaliskuu 28, 2014, 15:44:50 ip
Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 28, 2014, 10:34:19 apKiitoksia muuten x46900:lle vierailusta. Joko syötit omiin NFT:hin Yarat? Täytyy katsoa milloin saadaan vastavisiittiä aikaiseksi.

Ilo oli minun. Kiitos kierroksesta tiluksilla ja kiitokset myös kirjahylly esittelystä, en nyt vaan enää muista esittelijän nimeä, mutta varmaan välittynee ilman sitäkin.

Mutta, löysin sen sijaan sikatilan Myllykoskimansionin kylästä, josta voi tilata itselleen esim. puolikkaan sian ihan sopu hintaan... Nyt tarttui matkaan palvikinkkua ja kansleria, nakkia ja grillimakkaraa yms...

Tervetuloa kylään!

Joo kiitokset tuli välitettyä! Tuo sikatila kuulostaa todella houkuttelevalta. Laitatko vaikka Yv:llä paikan koordinaatit jos sitä vaikka kesäksi hakisi pulled pork raaka-aineita sieltä?
#816

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: Juso - maaliskuu 29, 2014, 09:42:00 ap

Kiitos linkistä. Laitoin sen jemmaan työpöydälle niin saa apinoida sieltä tulevaa kesää ajatellen. En tietenkään sulje tuota liikakastelun vaihtoehtoa noiden kohdalla, mutta kun osalla noista multakasvateista taas ei ole ollut noita oireita vaikka ovat saaneet samanlaisen hoidon, niin epäilen syyn olevan jossain muussa. Täytyy nyt tällä kaudella panostaa tuohon vesiviljelyyn, jotta saa jotain purtavaa ensi syksyksi.
#816

Myllykoskimansion

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 30, 2014, 05:56:01 ap
Lainaus käyttäjältä: x46900 - maaliskuu 28, 2014, 15:44:50 ip
Lainaus käyttäjältä: Minbaari - maaliskuu 28, 2014, 10:34:19 apKiitoksia muuten x46900:lle vierailusta. Joko syötit omiin NFT:hin Yarat? Täytyy katsoa milloin saadaan vastavisiittiä aikaiseksi.

Ilo oli minun. Kiitos kierroksesta tiluksilla ja kiitokset myös kirjahylly esittelystä, en nyt vaan enää muista esittelijän nimeä, mutta varmaan välittynee ilman sitäkin.

Mutta, löysin sen sijaan sikatilan Myllykoskimansionin kylästä, josta voi tilata itselleen esim. puolikkaan sian ihan sopu hintaan... Nyt tarttui matkaan palvikinkkua ja kansleria, nakkia ja grillimakkaraa yms...

Tervetuloa kylään!

Joo kiitokset tuli välitettyä! Tuo sikatila kuulostaa todella houkuttelevalta. Laitatko vaikka Yv:llä paikan koordinaatit jos sitä vaikka kesäksi hakisi pulled pork raaka-aineita sieltä?

Mitä mitä, grillikausi käy kuumana. Missä moinen sikatila on? Nyt olisi rajua tilausta kunnon spare ribseille...  :P

Minbaari

Ei tämä Faria nyt vielä kauhean sairaannäköinen ollut, vaikka pH olikin tippunut neljään. Jokatapauksessa, vaihdoin tälle ravinneliemen, huuhtelin juuriston suihkussa ja lisäsin merileväuutteen resoon. Ph oli yaran lannoitteiden lisäämisen jälkeen 6,5, joten sille ei tarvinnut tehdä mitään. Toivottavasti tuo nyt lähtee pelaamaan oikein.
#816

Minbaari

huhtikuu 09, 2014, 01:54:21 ap #74 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 09, 2014, 01:58:11 ap käyttäjältä Minbaari
Huhtikuun kylvöt aloitettu kurpitsoiden, kasvihuonekurkkujen, sipuleiden ja joidenkin kaalien kohdalla. Lisäksi piti laittaa muutamia meksikosta saatuja siemeniä itämään.

Kuranttia tavaraa kun on oikein peitattuja siemeniä. Serrano olikin jäänyt pois kasvatuslistasta tänä vuonna, mutta onneksi asia tuli korjattua nyt.

Otappa näistä nyt selvää.. Guajillo (Mirasol)?? Chilin koko on kuitenkin Chilacan luokkaa ja samoin maku. Nuo on todella mietoja, mutta erittäin makeita ja luumumaisen aromikkaita. No kuitenkin niin hyviä, että oli pakko laittaa siemeniä multaan.

Kun ei kerran mullassa, niin jos sitten vedessä. Järjestyksessään kuudes NFT pörähti käyntiin 3.4.2014. Lajikkeeksi valikoitui yksi 7Pot Brain Strain Yellow:n varataimi.

Pimenta Da Neyde aloittelee podittelua.

Faria haarautui kivasti 15cm korkeana. Kyllä tästä vielä puska tulee.

Sugar Rush alkoi vihdoin venymään. Tämänkin kohdalla tosin joudun vaihtamaan vedet, sillä pH on tasaisesti tippunut ja viime mittaus taisi antaa jo tuloksen 5.

Tobago Sweet. <3

Macan pikkuinen taimi. Takana myös yksi Ashwagandhan taimi.

Tupakat kasvaa voimalla!

Kokonaiskuvaa. Multakasveja on tullut ruukuteltua pitkin viikkoa ja varmaan kohta joutuu alkaa siirtämään joitain baccatumejakin kasvihuoneeseen pubejen seuraksi. Kasvihuoneessa on käyttöönoton jälkeen lämpötila tippunut alimmillaan 6,2 asteeseen, eikä pubeilla ole ollut hädän päivää siellä. Tietysti jotta lämmöt on pysyneet noinkin hyvissä lukemissa, niin olen antanut toisen termostaatillisen lämmittimen olla yötäpäivää päällä, mutta kuitenkin todella pienellä teholla.
#816

Minbaari

huhtikuu 24, 2014, 00:55:35 ap #75 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 24, 2014, 01:02:51 ap käyttäjältä Minbaari
Tässä vaiheessa kautta alkaa olemaan selvää ettei 5-10 lajikkeesta mitä kasvatuslistallani on, tulla saamaan satoa muutamaa podia enempää jos sitäkään. Mutta jottei mene liian vakavaksi, niin viime aikoina on tullut koulittua isompiin ruukkuihin sellaisia lajikkeita joiden kohdalla toivoa vielä on. Kasvihuonekin alkaa näyttämään jo joltakin.

Näiden ja tietenkin rocotojen seuraksi pääsi vielä viime iltana Sugar Rush NFT, johon jouduin jo toistamiseen vaihtamaan litkut ja aloittamaan bakteerien kasvatuksen uudelleen.

Rhomboideum pääsi vihdoin isompaan ruukkuun. Sen vasemmalla puolella jokin chili jonka nimeä en nyt muista.

Kuivahtamaan päässyt MiT, Black Knight kukka ja Serranon ja Habanero Manzanon sirkkalehtiset taimet.

Cheiro Roxa, Aji Colorado, Inca Berry, Aji Calatenango ja Tangella tomaatti.

Edessä Marmandino F1 tomaatti, Black Sea Samsun tupakka ja takana Frutescensejä ja muita rehuja.

Edessä Virginialainen jonka kanssa samassa boksissa kurpitsat ja kasvihuonekurkku. Takana punoittaa kypsää Piri-Piriä, Flexu vasemmassa nurkassa ja sen vieressä vaivainen Aji Norteno.

Siinä vielä lähikuva Piristä-Piristä....

Taimia.

Jättiläsmäinen baccatum!  :-\

Pimenta Da Neyden lehdet alkoivat muuttaa väriä kasvihuoneeseen pääsyn jälkeen.

Kuvassa Sugar Rush vielä tässä huoneessa, mutta se tuli tosiaan siirrettyä kasvihuoneeseen. Aika väljää on..  :)

Sitten niihin hautajaistunnelmiin:

Tämä lajike ei näe kesää..

Eikä tämä.

Tämä mullassa kasvava Brain strain ei taida myöskään selvitä. NFT:ssä olevalla on vielä jotain saumaa..

Tämä baccatum vielä sinnittelee..

Kun taas tällä Pimenta Diomarilla ei mene vahvasti.

Tää CAP on roskiskamaa.  :(

Eikä onnistunut Scorppari x Nagakaan.

Ei kuollut, muttei oikein elossakaan..

Pequantella ehkä pieniä saumoja vielä.

Tuommoista jälkeä saa pH 4:n arvot aikaan Sugar Rushin lehdille.

Mutta ei nämä epäonnistumiset niin paljoa harmita, kun noita lajikkeita on vielä ihan tarpeeksi mistä satoa voi tulla. Kasvihuonekin on startattu 2 kuukautta aikaisemmin käyntiin kuin viime vuonna, tosin sen hyöty ei ole vielä näkynyt ainakaan pubejen osalta. Nuppuja niihin on alkanut vasta ilmestymään, vaikka olisin jo toivonut kukinnan alkamista aikaisemmin.
#816

NPhoBiaz

Tuota voisi jo sanoa takapakiksi... :-\

Minbaari

Tuli tehtyä lajike-inventaario, kun ei meinaa enää itsekään muistaa mitä puskia on vielä pystyssä. Tässä tällä hetkellä elossa olevat chililajikkeet:

Annuumit:

1. Catarina
2. Fish Pepper
3. Guajillo (lisätty 9.4.2014)
4. Iran Annuum
5. Jalapeño DRH-7400
6. Jalapeño Kenia
7. Leek
8. Mestnyj iz Ternovka
9. Peperinchino
10. Sarga Chereznie
11. Serrano (lisätty 9.4.2014)

Baccatumit:

12. Aji Banana (H)
13. Aji Calatenango
14. Aji Cristal
15. Aji Colorado
16. Aji Fantasy
17. Aji Norteno
18. Aji Rico
19. Campane
20. CO 4321
21. Inca Berry
22. Naranga
23. Pequante
24. PI 260567 (H)
25. PI 410560
26. Sugar Rush

Chinenset:

27. 7Pot Brain Strain Yellow
28. Cheiro Roxa
29. Faria
30. Fatalii Gourmet Jigsaw
31. Habanero Manzano (lisätty 9.4.2014)
32. Naga Morich
33. Peach Bhut Jolokia (H)
34. Peach Trinidad Scorpion
35. Pimenta Da Neyde
36. Pimenta Diomar (H)
37. Tobago Sweet
38. Tobago Sweet x Yellow Pointed Habanero
39. Trinidad Scorpion x Naga Morich (H)

Frutescensit:

40. CAP 467
41. CAP 650
42. Chenzo
43. Piri Piri
44. Tabasco
45. Wild Boonie

Pubescensit:

46. Canario
47. Canario Peru Cusco
48. CAP 357
49. CAP 867
50. GRIF 9345
51. Mexican Red
52. PI 585273
53. Rocoto Chile De Seda
54. Rocoto La Palma
55. Rocoto Peron
56. Rocoto Red Peruvian
57. Ultra Pube

Villit:

58. C.Rhomboideum
59. C.Flexuosum

(H) merkintä tarkoittaa, että lajike on huonossa jamassa, mutta annan sille vielä aikaa lähteä kasvamaan. Hitto oisko kellään mitään superloistavaa lajiketta tarjota taimena, että saisi pyöreät 60 kpl lajikkeita täyteen?

Rocoto la Palma oli aloittanut kukinnan tänään kasvihuoneessa!
#816

PP

Lainaus käyttäjältä: Minbaari - huhtikuu 29, 2014, 12:01:26 ip
(H) merkintä tarkoittaa, että lajike on huonossa jamassa, mutta annan sille vielä aikaa lähteä kasvamaan. Hitto oisko kellään mitään superloistavaa lajiketta tarjota taimena, että saisi pyöreät 60 kpl lajikkeita täyteen?

Bonda Ma Jacques ja Biquinho/Chupetinho loistaa poissaolollaan. Minulla on molemmat joutilaana.

Minbaari

Lainaus käyttäjältä: PP - huhtikuu 29, 2014, 12:26:37 ip
Lainaus käyttäjältä: Minbaari - huhtikuu 29, 2014, 12:01:26 ip
(H) merkintä tarkoittaa, että lajike on huonossa jamassa, mutta annan sille vielä aikaa lähteä kasvamaan. Hitto oisko kellään mitään superloistavaa lajiketta tarjota taimena, että saisi pyöreät 60 kpl lajikkeita täyteen?

Bonda Ma Jacques ja Biquinho/Chupetinho loistaa poissaolollaan. Minulla on molemmat joutilaana.

Biquinhoa en ole koskaan kasvattanut niin voisin laittaa alustavan varauksen sille. Bondaa on vieläkin pakkasessa parin vuoden takaa.
#816