toukokuu 11, 2024, 17:23:38 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Siemenketjukirje II

Aloittaja Whili, tammikuu 03, 2013, 13:07:49 ip

« edellinen - seuraava »

jaolsten

Ja tuohon kirjeen pahvilaatikkoon... Edelleen pyytäisin osallistujilta kauniisti: te, jotka otatte enemmän kuin yhtä lajiketta, voisitteko edes pieneksi korvaukseksi ostaa postista uuden pahvilootan. Muistuttaisin, että ketjukirjeestä saatte muutamalla eurolla parhaimmillaan sadan euron siemenet!
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Jani M

Ja jos (ja kun) teippaatte sitä laatikkoa, käyttäkää pakkausteippiä ja huolehtikaa, ettei siihen teippiin jää mitään rämmäleitä ja taitoksia. Siisteys ja huolellisuus on hyvästä, silloin se laatikko kestää useammankin postituksen. Jeesusteippi, sähköteippi ja muut sellaiset venyvänsitkeät ovat huonoja, koska voivat aiheuttaa tarttumisia postin lajittelukoneissa. Sitä pakkausteippiä usein saa lainata esimerkiksi postista, jos tuntuu aivan hurjalta hankkia rullaa itselle.

Ottakaa myöskin parhaimpanne mukaan irti turhanpäiväiset teipinriekaleet ja osoitelaput niistä paketeista ennen kuin teippaatte siihen päälle uusia.

sorrii

Hyvä rähinä oli taas vähän aikaa  8) 8) 8)

Pitäisi ehkä säännöissä sanoa yksiselitteisesti, että paketti postitettava seuraavana arkipäivänä[tai viimeistään 2. arkipäivänä saapumisesta] - Jos ei onnistu, niin älä osallistu! Tuon kiireellisyyden hahmottamisessa voi olla ymmärrettävästi eroja. Ehkä esim. Jumppulussi-niminen käyttäjä ei tule ajatelleeksi että vaikkapa sorrii-niminen suurkäyttäjä saattaa jo tässä vaiheessa seurata ketjukirjeen kulkua monta kertaa päivässä ja vetää kiukkuripaskat joka päivä kun huomaa että taas joku viivyttelee. Joillakin ei ehkä ole ollenkaan elämää chiliharrastuksen ulkopuolella ja on mahdoton ymmärtää mitä muuta tekemistä voisikaan olla viikonloppuna kuin nautiskella siemenpussien laskemisesta, lajittelemisesta, järjestelemisestä .. aaaaah  :-*

MINÄ olen jo merkinnyt kalenteriini 19.11 klo 11.00 jolloin pitäisi sunnitelmien mukaan kolahtaa siemenpussukka tänne. Kyllä älämölön nostan jos ei onnistu!

Nythän näyttää hyvältä jos alkaa jäämään tyyppejä välistä urakalla, kun eivät toimita osoitteita. Itselleni on kyllä stressin paikka jos kauhian paljon aikaisemmin tulee, kun on siemenistä iso osa keräämättä kokonaan. Hedelmää kypsyy vielä paljon plantaasilla ja kasvarissa. Vähän pitäisi ehtiä kuivumaankin niiden ...

Tämä systeemi että osoite on tomitettava yksityisviestillä on oikein hyvä! Mun mielestä se pitäisi vielä varmistaa silloin kun näkyy kierje olevan ajankohtainen sillä edellisellä osallistujalla. Jos tätä postiteltaisiin jonkun listan mukaan joka on kerätty ketjun alussa, niin pomminvarmasti jää kirje jumiin jollekin joka on unohtanut koko homman, kuollut tai paennut ulkomaille ...
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

Thiikeri

syyskuu 17, 2013, 12:05:53 ip #423 Viimeisin muokkaus: syyskuu 17, 2013, 12:11:25 ip käyttäjältä Thiikeri
Morjens! :)
Onneks tulin tsekkaamaan tilannetta, mexxille laitettu osoite hetki sitten :)
Pahoitteluni, että kesti... Laitan kirjeen ihan viimeistään torstaina eteenpäin - osoite on jo hallussa ;)

Ja kiitos teille, jotka olette tämän kaiken hienouden taustalla sekä teille, jotka olette hoitaneet osuutenne hienosti tässä ketjussa. Jaostenin ehdottama muutos kuulostaa hyvältä, vaikkakin itse oon pyörinyt täällä vasta sen kolme kuukautta (syvimmät pahoitteluni myös siitä). :-[

MrJones

Niin ja jos edes vähän oltaisiin pahoillaan, ettei kerenny postittaan kirjettä hetimiten, niin voisi edes vähän löytyä ymmärrystä.

Varsinkin lapsiperheelliset tietää että tilanteet muuttuu yllättävänkin nopeasti. Ja toisekseen kyllä itselläkin menee yötyöksi, kun kirje joskus tänne gummitehtaan juurelle ilmestyy. Ei uskalla ottaa riskiä, että mukulat laittaa siemenet ja pussukat uuteen järjestykseen ;)

Sent from my LT26w using Tapatalk 4

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Whili - helmikuu 05, 2013, 19:29:36 ip
Wau !!

20 päivää ollut kirje liikkeellä ja yhdeksäs hemmo penkoo pusseja.
Esimerkillistä toimintaa, hienoa !!
Eka kierros...
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

mexx

Hienoa Thiikeri,

sain osoitteen. PostiPate ei tuonut kirjettä tänään ja huomisen olen duunissa iltamyöhään, eli saan paketin postiin torstaina ap:llä.

Thiikeri

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 17, 2013, 12:36:42 ip
Lainaus käyttäjältä: Whili - helmikuu 05, 2013, 19:29:36 ip
Wau !!

20 päivää ollut kirje liikkeellä ja yhdeksäs hemmo penkoo pusseja.
Esimerkillistä toimintaa, hienoa !!
Eka kierros...

Kieltämättä äärimmäisen nopeaa toimintaa ollut aikaisemmin :) Tää kertoo vaan siitä, että nyt jokaisen on osaltaan tehtävä RyhtiLiike, jotta saadaan ennen lumen tuloa kirjepaketti kohti Pohjoista ja vielä tämän vuoden puolella. Eiks je?

Larski

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 17, 2013, 09:00:02 ap
Muttakun me kymmenen aktiivia vain lisätään tuonne siemeniä, suurimmaksi osaksi harvinaisia ja monia villejäkin.

Eksoottisten ja uusien lajikkeiden saaminen kiertoon on silkkaa loistavuutta, mutta onko niillä mitään merkittävää erityisarvoa aloittelijoille joilla ei ole vertailukohtaa peruslajikkeista?

Pitäiskö vaihteeksi laittaa toinenkin paketti kiertämään? Vaikka ihan aloittelijoille omistettu ketjukirje, johon kuka tahansa pääsisi mukaan ja josta kaikki innokkaat saisivat koottua peruslajikkeet (aji cristal, lemon drop, sudden death, turbo pube ym.) joilla pääsisivät hyvään alkuun. Samalla tämän ketjukirjeen osallistumisvaatimuksia voisi kenties kiristää, jolloin kirje ehkä kulkisi vikkelämmin ja katoamisriski olisi pienempi.

sorrii

Ei kiertokirje ylipäätään ole aloittelijalle välttämättä paras paikka hommata ekoja siemeniä! MUN mielestä ...

Kiertokirjessä on liikaakin lajeja sekoittamassa untuvikon herkkää päätä. Jos ei raaski tilata siemeniä virallisista kaupoista niin foorumin torilla voi kysellä, tai missä vaan ketjuissa oikeestaan: Lajikearvosteluissa voi opiskella ja löytää kiinnostavia. Vapaaehtoisia luovuttajia löytyy pilvin pimein jos vaan kehtaa kysellä.
Ei kukaan mene konkurssiin jos tilaa sen muutaman lajin siemeniä kaupoista tai maksaa parin kirjekuoren postit ...
[voin vaan kuvitella hämärästi kuinka monta päivää olisi pitänyt selata edellistä SKK2'sta aloittelijana jolle kaikki ovat uusia lajeja]

Ilmainen ilmoitus - ei mainos  8) 8) 8)
Lainaushttp://fataliiseeds.net/
http://www.semillas.de/shop_en/index.html
http://www.thehippyseedcompany.com/
...
Oon kuullut että näitä on monta muutakin ....
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

Huru-ukko

Lainaus käyttäjältä: sorrii - syyskuu 17, 2013, 14:43:57 ip

Sorrii... Chilit on vain kasveja, joiden podeja syödään. Lehtiäkin.
Niitä on turha alkaa lokeroimaan kuka saa kasvattaa mitäkin. Harvinaisten siementen omistajat varmasti pystyy päättämään, mitä he niille tekevät.
Skk kaikki  +1

Thiikeri

Mä voin kutsua itseäni vapaasti aloittelijaksi  8), mutta kyllä sen verran on pakko sanoa, että jokaisen tulee harrastaa myös itseopiskelua - etenkin, jos jokin (lue: chilit) todella kiinnostaa (itse ainakin pyrin ottamaan asioista selvää ennen kuin alan ns kylmiltään räveltämään). On sitten myöhemmin helpompaa osallistua esim SKK:een, keskusteluihin ja itse kasvatustyöhön, kun on edes jotain oikeaa tietoa alla. :)

Pavla

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 16, 2013, 21:27:53 ip
Samalla voisi miettiä uudelleen noita ketjukirjeen osallistumisvaatimuksia. Tuo viestimäärä ei näytä olevan hyvä mittari, jos suuri osa viesteistä on aivan muualla, kuin chiliin liittyvissä ketjuissa. Ja ehkä foorumihistoriaakin voisi olla enemmän, kuin kolme kuukautta. Hiukan kyllä harmittaa leiviskänsä kunnialla hoitaneiden SKK2 osallistujien puolesta, mutta...

Miten olisi:
- Vähintään 1 vuosi foorumilla
- Vähintään 200 chileihin liittyvää viestiä (siis ei muut harrastukset/jäkätijäkäti-viestejä)

Pääsisin ilmoittautumaan tähän ilman suosituksia aikaisintaan ensi vuoden toukokuussa, mikä tarkoittaa käytännössä vuoden 2015 kautta.  :-\  Toisaalta en ehkä vielä silloinkaan...En ole vielä osallistunut kovin aktiivisesti kirjoitteluun, vaan olen keskittynyt enemmän foorumin lueskeluun ja muuhun ei-chiliaiheiseen höpinään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten ottaisi chiliharrastusta tosissani.

sorrii

syyskuu 17, 2013, 17:20:59 ip #433 Viimeisin muokkaus: syyskuu 17, 2013, 17:32:14 ip käyttäjältä sorrii
LainausSorrii... Chilit on vain kasveja, joiden podeja syödään. Lehtiäkin.
Niitä on turha alkaa lokeroimaan kuka saa kasvattaa mitäkin. Harvinaisten siementen omistajat varmasti pystyy päättämään, mitä he niille tekevät.

Enhän mä lokeroisi kuka saa kasvattaa tai osallistua SKK'seen. Oon vaan sitä mieltä että on aika vaikea pala aloittelijan ruveta ilman apua noista 200+ lajista valikoimaan mitäkäköhän kannattaisi kokeilla. Helpommalla pääsee [kuten mä tein ::)] tilaamalla vaikkapa Fataliilta muutaman kehutun ja aloittelijallekin suositellun lajin siidut: saa ohjeet ja kunnon kuvauksen lajista - ja voi yleensä luottaa että laji on sitä mitä tilaa.

Itse muuten tilasin ekakerralla: Aji Cristal, Aji Brown, Bolivian Rainbow, Cascabel, CAP1473, Inca Red Drop, Lemondrop, Omnicolor: mielestäni tuli aika hyvä setti olaittelijalle, joista kaikkia voisin edelleen kasvatella, ja varmaan joskus aina uudelleenelvytänkin niitä hylättyjä, unohdettuja ...
Joka vuosi oon pari-kolmekymmentä uutta lajia idätellyt. Eikä niissä montaa ihastusta ole kuitenkaan tullut. Siemenpankki kyllä laajentunut ihan kivasti.

Ketjukirjeeseen on varmasti antoisamapaa osallistua kun tietää jo enemmän eikä joka lajia tarvitse Chiliwikista ja Googlesta selvittää. Se rahansäästö mitä ketjukirjeellä saa, ei musta merkkaa paljoakaan ellei fanaattisesti aloita heti 30 lajilla tai kerää varastoon seuraavien 5 vuoden kasvienkin siemenet ...

Chiliwikissä on tiet ketjukirjeen lajeista listaa, joka harvoin on kuitenkaan ihan ajantasalla. Mä en sitä edes osaa päivittää ... [osaisin opetella kai, jos viitsisin  :-\]
Mulla meni viimeksi yön yli ~20 tuntia kun tutkin SKK2'n sisällön, niin että suurinpiirtein tiesin ne lajit ... Oon itse kasvatellut reilua 100 lajia.

Edit: Mun puolesta saa osallistua kuka vaan haluaa. "Poliittisesti valveutuneemmat" saavat miettiä säännöt joilla homma toimii.
En vaan suosittele jos ei ole valmis tiukalla aikataululla tutustumaan järjettömään määrään chililajeja. Ja ottamaan riskiä että siemenet ei olekaan ihan parasta laatua ...

Toki oikein hurahtaneelle chilipäälle on odottamisen arvoinen elämys kun postilaatikosta valuu paketti joka peittää mainospostitkin lattialla ja jossa on niitä pussukoita niin että voi kylpeä chilisiemenissä ja naatiskella niiden tuoksuista ... ...  :P
ø¤º°`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`Fuck Google!`°º¤ø,¸¸,ø¤º°`°º¤øø¤º°`Ask Me!°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°``°º¤ø,¸¸,ø¤º°`

Jani M

Lainaus käyttäjältä: MrJones - syyskuu 17, 2013, 12:27:31 ip
Niin ja jos edes vähän oltaisiin pahoillaan, ettei kerenny postittaan kirjettä hetimiten, niin voisi edes vähän löytyä ymmärrystä.

Joo, jos on joku Hyvä Syy™, niin eiköhän ymmärrystä löydy kirjettä kiimaisimminkin odottelevilta. Voin vain kuvitella kuinka riipii sielua odotella siemenketjukirjettä ja todeta, että se viipyy vain sen takia, kun joku ei jaksa, tai sitä ei kiinnosta, laittaa sitä normaaliaikataulussa eteenpäin.

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: Pavla - syyskuu 17, 2013, 17:10:09 ip
Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 16, 2013, 21:27:53 ip
Samalla voisi miettiä uudelleen noita ketjukirjeen osallistumisvaatimuksia. Tuo viestimäärä ei näytä olevan hyvä mittari, jos suuri osa viesteistä on aivan muualla, kuin chiliin liittyvissä ketjuissa. Ja ehkä foorumihistoriaakin voisi olla enemmän, kuin kolme kuukautta. Hiukan kyllä harmittaa leiviskänsä kunnialla hoitaneiden SKK2 osallistujien puolesta, mutta...

Miten olisi:
- Vähintään 1 vuosi foorumilla
- Vähintään 200 chileihin liittyvää viestiä (siis ei muut harrastukset/jäkätijäkäti-viestejä)

Pääsisin ilmoittautumaan tähän ilman suosituksia aikaisintaan ensi vuoden toukokuussa, mikä tarkoittaa käytännössä vuoden 2015 kautta.  :-\  Toisaalta en ehkä vielä silloinkaan...En ole vielä osallistunut kovin aktiivisesti kirjoitteluun, vaan olen keskittynyt enemmän foorumin lueskeluun ja muuhun ei-chiliaiheiseen höpinään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten ottaisi chiliharrastusta tosissani.

Mutta kun tämä on chilifoorumin skk2. Mistä me tiedetään miten vakavasti homman otat, jos et osallistu keskusteluun täällä meidän keskustelupalstalla? Jos ymmärrät, mitä tarkoitan.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Pavla

Lainaus käyttäjältä: jaolsten - syyskuu 17, 2013, 23:21:59 ip

Toki. Taisi päästä pieni aivotuhnu. *khm* Kunhan ajattelin ääneen ja päästin sen vielä näppiksille asti. ;)

jaolsten

Lainaus käyttäjältä: ChiliPark - syyskuu 18, 2013, 11:36:28 ap
En tahdo ymmärtää näitä osallistumisrajoitteita lainkaan. Ei ole mielestäni järkevää, että kirje toisensa jälkeen
kiertää samaa kehää. Niiden, jotka ovat jo useaan kertaan ottaneet omansa, pitäisi vapaaehtoisesti jättäytyä
pois ja antaa tilaa tulokkaille.

JS

Eli koska olen jo ~viisi kertaa ollut mukana ketjukirjeessä, en saa enää osallistua? Väittäisin, että 90% ketjukirjeeseen useampaan otteeseen osallistuvista antaa enemmän kuin ottaa. Ja JS olisi nyt eväämässä osallistumisen näiltä siementenluovuttajilta, vai?

Omituista ajatuksenjuoksua, jälleen.
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013

Miquel

Hirvee valitus ja nillitys kaikesta mahollisesta? Emmä ymmärrä, onko tää nyt sit jotain yleistä valitetaan kaikesta -meininkiä joka rehottaa töissäkin...  ::)
Sitten kun ketjukirje saapuu niin kiva päästä sitä mylläämään vaikken sieltä todennäköisesti tarvitse kuin naga morichin joka olisi toki helpomminkin saatavilla.
Tänävuonna eri-kiva juttu kun pääsee toista foorumilaistakin moikkaamaan ketjukirjeen ansiosta.

Ennenkaikkea hirvittävän masentavaa luettavaa. Haluaisin suodattaa tästä ketjusta näkyviin ainoastaan viestit jotka kertovat positiivisia asioita kirjeen matkasta kohti Jyväskylää.
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

jaolsten

Siinä olisi 41kpl suodatinpussillista siemeniä tämän kauden kasvatuksista. Pettymyksistä ja hybriideistä en ole siemeniä kaivanut, enkä aio siemenketjukirjeeseen laittaa. Yhtään siementä en todennäköisimmin taida myöskään ketjukirjeestä ottaa.

Pääosasta kasvatuksiani olen saamani lajikkeet kuvannut ja omalla ammattitaidottomuudellani myös arvostellut. Nämä kaikki löytyvät mm. päiväkirjastani. Sikaa säkissä en ole ketjukirjeeseen laittamassa.

Mutta jos Chilipark pahoittaa mielensä, niin kai voin jättäytyä välistä pois ja luovuttaa vuoroni jollekin tulokkaalle?
-Hirttotuomion saanut halusi viimeiseksi toiveekseen sätkiä-
YLÖJÄRVEN POLTE 2014
YLÖJÄRVEN POLTE 2013