maaliskuu 29, 2024, 13:32:21 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Bambu

Aloittaja papereeka88, toukokuu 17, 2011, 08:11:07 ap

« edellinen - seuraava »

Charlottiina

Saas nyt nähdä koska ne tilaamani pikku bissetii:t tulevat kun toimituskuukaudet ovat niin tyhmästi että heinäkuu on vasta seuraava toimituskuukausi.

Oijoi M;kko...tuo kertomuksesi siitä että kukaan bambuistasi ei selvinnyt talvesta sai minut huolestumaan vielä vähän lisää noiden vielä saksassa olevien bambujeni puolesta  :(. Eiväthän ne raasut ennätä kotiutua ennen syksyä jos tulevat vaikka vasta heinäkuun lopussa, kuinka pidän ne sisäkasveina tulevan talven, neuvoja ?

Olen suunnitellut kohopenkkiä bambuille ja paikkakin on katsottuna niin että pohjoisen puolella on pakkastuulelta suojana suuri ja rehevä pusikko, marja-aronia rivistö. Ajattelin että joku täällä osaisi kertoa tuosta lehvästön talvisuojauksesta, riittääkö hallaharsopussukka vai pitäisikö laittaa sen lisäksi vaikka säkkihangashuput ?

Muutaman erikoisemman mansikantaimen me menetimme viime talven vähälumisuuden takia joten jatkossa meillä laitetaan turvetta kaikkien kasvien suojaksi jo alkusyksystä, kai sitä voi laittaa bambuillekkin, voiko ?

Juuriesteen tilasin myöskin Saksasta, väittivät kyllä sen puljun kotisivuilla etteivät toimita ulkomaille mutta sain ylipuhuttua heidät toimitukseen kuitenkin. Maksoihan tuo 10 metrin rulla tuota estettä rahtikuluineen ihan kiitettävästi mutta onpahan nyt olemassa, jos vaikka joskus saisin bambutkin juurrutettua. (mieheni nauroi että kasvien tarvitsemat lisävarusteet maksavat monta kertaa enemmän kuin kasvit, hänestä se oli jotenkin nurinkurista  ???)


papereeka88

Kun varta vasten omia kokemuksia näistä kyseltiin niin joudun nyt hiukan masentamaan innokkaimpia.Eli omat kokeiluni on tapahtunut seuraavilla lajeilla:P.Nuda,P.Bissetii,P.vivax huanwhenzhu ja p:atrovaginata.Kasvit ovat laidoista kyhätyissä kohopenkeissä ja ovat olleet talvet pakkaskangas teltoissa (viime talvena nuda suojattuna havuilla maata vasten.Alueena 2-vyöhykkkeen saaristo.Tilanne on viime talven jäljiltä tämä.Kaikki Nudat ja atrovaginatat kuolleet.Toinen bissetii lähtenyt aivan maan juuresta uusilla lehdillä samoin vivax ja tehnyt uusien lehtien lisäksi vain yhden verson.Ehdotan siis kokeileville seuraavaa.Istuttakaan suoraan maahan tehtyyn harjuun vahvaan maahan (tietysti ei pelkkään saveen tai hiekkaan).Phyllostachyksille mahdollisimman aurinkoinen paikka.Tosin uskaltaisin myös suositella muita bambulajeja kokeiluun esim sasa,pseudosasa ja fargesia->saattavat ollan menestykkäämpia kuin phyllostachykset (kokemukset näistä kerätty nyt 3 talven osalta).
"Mina olla cool ja tyyni koko tämän nautinnon ajan"

Charlottiina

Oijoi joi, noin ikävästi kävi sinunkin bambuillesi, papereeka88  :(

Kiitos että tulit kertomaan kokemuksistasi, näistä ei todellakaan löydy liikaa tietoa edes netistä vaikka netti onkin aivan tulvillaan tietoa monista muista asioista.

Minkä merkkistä tuo pakkaskangastelttasi on, siis se kangas tms. mistä olet sen tehnyt ? Vai onko olemassa valmiita pakkastelttoja kasveille ? (no joo, olen aivan noviisi ja muutenkin jatkuvasti kyselyikäinen ::))

Itseasiassa minun bambuhankintani ovat tässä jo ennättäneet muuttumaan. Tuo saksalainen pulju mistä tilasin noita pieniä Py.bissetii-taimia ei ole vaivautunut vastaamaan toimitusajankohta-kyselyihini ja tuumasin sitten että tulkoot bambut koska tulevat, minä tilaan tälle kesälle bambut toisaalta ja sitten jos ne ph.bissetii:t joskus tulevat niin mietin sitten mitä niille teen. Todennäköisesti toimittavat ne heinäkuun lopulla ja sitten minun on pidettävä ne sisäkasveina ensi kevääseen saakka, penkkiin teen niille kyllä valmiiksi tilaa jo nyt kun kerran rakennan penkin.

Löysin Alankomaista tälläisen www.palmaverde.nl paikan ja tilasin sieltä pikkiriikkiset taimet : Fargesia Nitida, Fargesia robusta Pingwu ja Fargesia robusta Campbell, Fargesia jiuzhaigou ja yksi (karkaavainen) Ph. Flexuosa.
Tietty juuriston voimakkuus olisi ollut suuremmista taimissa parempi näin "loppukesän" istutusajankohtaa ajatellen mutta rahapussin mielestä kannatti hankkia pieniä taimia ja ajatella että pienet matkustavat helpommin...(tämä on näitä "itselohdutuksia" )

Olen suunnitellut näiden kohopenkit sellaisiksi että ulompana on 10 senttiä halkaisijaltaan olevaa purilasta, vähän niinkuin silmäniloksi koska sehän näyttää paksulta bambulta  ;), sitten styrox-levy, juurimatto ja mullat sisälle. Alimmaksi laitan tuollaista halkaisijaltaan n.3-5 senttistä soraa. Koko tämä viritelmä olisi 70 senttiä korkea, tai no vähän enemmän. Maahan en kaiva yhtään, soramaata ei lapiolla jaksa kaivella.

Olisihan tontilla pehmeämpiäkin kohtia mutta ovat sen verran alempana että halla löytää sinne helpommin Perunat, vaikka ovatkin kohopenkissä, paleltuivat jo viikko sitten hallan takia, tälläistä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut  :-[ Ensi vuonna potutkin saavat olla harson alla koko ajan, nyt olen suojannut vain mansikat yöksi ja vapauttanut ne päivän ajaksi harsostaan.

En varmaan olisi mansikoitakaan suojannut ellei meillä olisi noita kahdenlaisia valkoisia mansikoita, niiden puolesta teen vaikka mitä sillä ovat sen verran herkullisia eikä niitä voi ostaa tuokkosellista kaupoista.

Vähän ikävää että talvella tuli liian vähän lunta kasvien suojaksi ja nyt kesällä sitten halla vierailee harva se yö pihoilla...ne on nämä Suomen säät niin vinkeät ettei näistä ota tolkkua. Kasvata tässä sitten tuttuja tai vieraita kasveja, aina on yhtä paljon tuurista kiinni miten onnistuu.


papereeka88

Bambujen kasvatus kokeilluista on aika hyvin tieto klorofylli foorumilla.
"Mina olla cool ja tyyni koko tämän nautinnon ajan"

Charlottiina

Kiitos vinkistä, papereeka88. Kävin jo rekisteröitymässä tuonne ja olen nyt sitten ihastellut sen foorumin porukoiden upeita bambuja ja samalla saanut itseni aivan pyörryksiin asian tiimoilta.

Kuvittelin jo hommanneeni hurjasti tietoa noista kasveista ja nyt sitten kun luen suomenkielisiä omakohtaisia kertomuksia niin hämmennyn kovasti ja joudun toteamaan että minähän en sitten tiennytkään bambuista yhtään mitään  :-[. En toki paljoa luullutkaan tietäväni mutta sekin vähä mitä tiesin taitaa olla ns. turhaa tietoa.

No anyhow eikun eteenpäin uudessa haasteessa. Juurieste on lähipostissa ja tulee sieltä kotiin tiistaina, huomenna saan soitettua postille ja ilmoitettua että edelleenkin meiltä on postiin matkaa niin paljon että kotiinkuljetus on maksuton  :)

Kasvit Alankomaista ovat lähteneet meillepäin perjantaina, ovat ehkä 4. heinäkuuta kotona. Tai oikeastaan niiden pitäisi olla täällä viimeistään silloin kun kerran ulkomaisissa toimituksissa kuluu 2-5 vuorokautta matkustamiseen.

Saksan kaupan kanssa sain purettua kaupan ja maksoivat Ph. bissetii-taimet kuluineen Paypal-tililleni takaisin.  Ei se vaatinutkaan kuin neljä sähköpostia ja kaksi puhelua, hieman outoa käytöstä kun kyseessä oli sentäs säntillisyydestä tunnetut saksalaiset. En siis sittenkään suosittele tuota aikaisemmin mainitsemaani saksalaista kauppaa, voihan toki olla että heillä on siellä kesätyöntekijöitä sotkemassa asioita ja paikka onkin oikeasti ihan luotettava. Nyt eivät vaan saaneet luottamustani.
Meille siis ei olekkaan tulossa yhtään Ph.bissetii:tä vaikka niillä piti aloittamani  ::), systeemit muuttuvat yhtä nopeasti kuin naisen mieli.

Viikonlopun aikana pihasta kaadettiin muutama suuri koivu jotta kirvakanta saataisiin mahdollisimman pieneksi bambujen lähistöltä. Vaan taitavat ne mokomat ötökät silti löytää bambut jos sille päälle sattuvat, ei taida pelkkä koivuttomuus riittää. Nyt pitää vielä jostain löytää tietoa että kestääkö bambu samoja kirvan surmaajia kuin muut kasvit, kupsahtavatko jos niitä suihkuttaa vaikkapa Cooper Bioruiskutteella joka on pyretriiniä.

Olen laskenut ensi viikon ajankäyttöäni ja tulin siihen tulokseen  että taidan ennättää laittamaan paikat bambuille valmiiksi niin että pääsevät heti tultuaan upottamaan juurensa pysyville paikoilleen, tämä kyllä edellyttää sitä että iltaisin ei ihan kaatamalla sada. Vaikken olekkaan sokerista niin en kyllä kamalasti viehäty ajatuksesta kärrätä soraa, multaa jne. vesisateessa. Pitäkää siis peukkuja että jos ensi viikolla sataa niin sataisi sitten yöllä tai vaikka aamulla mutta ei mielellään iltapäivällä ja illalla jolloin tarvitsen edes vähän inhimillisen työskentelysään. Kiitos  ;)

Chinampa91

Täältä löytyy muutama bambu ja vähän kaksijakoinen on kasvatus ollut. Sukuina on Fargesia, Sasaella, Phyllostachys ja Sasa. Vuoribambu (Fargesia) on kasvanut jo kolme vuotta omalla paikallaan, mutta aina talvisin kuivuu/paleltuu aika alas. Kohtuu nopeasti kuitenkin paikkaa vahingot ja ehtii yleensä n. 70 cm korkeuteen kesässä. Sasaella masamuena on ollut viljelyssä 2 vuotta ja vähän sama juttu, paitsi, että matalakasvuisena saa paremman lumisuojan ja on tälläkin hetkellä tuuheampi. Phyllostachys ja Sasa ekaa kesää, joten kokemuksia ei vielä ole.

Charlottiina

Lainaus käyttäjältä: Chinampa91 - heinäkuu 08, 2014, 17:06:07 ip
Täältä löytyy muutama bambu ja vähän kaksijakoinen on kasvatus ollut. Sukuina on Fargesia, Sasaella, Phyllostachys ja Sasa. Vuoribambu (Fargesia) on kasvanut jo kolme vuotta omalla paikallaan, mutta aina talvisin kuivuu/paleltuu aika alas. Kohtuu nopeasti kuitenkin paikkaa vahingot ja ehtii yleensä n. 70 cm korkeuteen kesässä. Sasaella masamuena on ollut viljelyssä 2 vuotta ja vähän sama juttu, paitsi, että matalakasvuisena saa paremman lumisuojan ja on tälläkin hetkellä tuuheampi. Phyllostachys ja Sasa ekaa kesää, joten kokemuksia ei vielä ole.

Mikä Fargesia-suvun edustaja sinulla on, entäs tuo tämän kesän tulokas Phyllostachys ?
Oletko suojannut latvustoa mitenkään vai ovatko olleet ihan vapaina ? Entäs juuriston suojaus, oletko harrastanut sellaista ?

Meillä ei vieläkään ole minkäänlaisia bambuja kun paketti katosi matkalla, palauttivat rahat kyllä pikaisesti asian tultua ilmi. Uudet on tilattu toisesta paikasta ja ehkä alkavalla viikolla meilläkin on sitten bambuja. Kovin jäi lopputinkaan tämä bambujen kasvatuksen aloittaminen, toivottavasti ennättävät kotiutumaan ennen talvea.

Make12345

Mites bambut voi?
Tilasin itsellenikin bambun siemeniä, pitäisi tulla ens viikolla postissa.
Phyllostachys Pubescens 'Moso' lajiketta. Laitan kaikki 20 siementä samantien itämään ja toivon, että edes yksi itäisi. Lajike kestää melko hyvin kylmää, (-17C) mutta ajattelin sisällä/parvekkeella kasvatella sitä ja katkomalla pitää alle huonekorkuisena.

kuinka isoja bambuja ootte saanu kasvatettua?

Make12345

Kova on yritys saada bambu itämään.
Ensin oli parikyt siementä, ei itänyt. Tilasin sata lisää, ei itänyt. Nyt on postissa tulossa 200 siementä kahdelta eri toimittajalta ja jos ei vieläkään idä yksikään siemen ni etin valmiin taimen jostain.  ;D ei vaan oo näkyny suomessa myynnissä tota moso bambua mitä haluisin.

Vieläkö jollain täällä on bambuja kasvamassa?

Make12345

Noniin, sen verran päivitystä, että 520 siementä tullut yhteensä tilattua Phyllostachys pubescens 'Moso' lajiketta ja nyt on ituja kasvamassa vihdoinkin. Ensimmäisen idun ensimmäinen lehti aukesi tänään.

Aijemmin yritin idättää siemenet heti saavuttuaan jääkaapin yläpuolella jossa hieman vaihtelevasti lämpötila 22-28 astetta, 0/420 tuloksin, mutta tämän viimeisimmän satsin, josta iti n.60/100 siemenestä, idätin 2vk jääkaapissa olon jälkeen kodinhoitohuoneen lattialla, lattialämmityksen pitäessä lämmön n. 30 asteessa. Pakasterasiassa suodatinpussin päällä kaikki yritykset.

Toki voi myös olla, että siemenet olivat vain tällä kertaa tuoreempia, kuin aijemmin, mutta sillä nyt ei ole väliä, pääasia, että itivät.

Kasvatan kaikki n. 60 kasvia yhdessä 90 litran laastipaljussa ja annan luonnonvalinnan karsia heikoimmat pois. Nyt ovat vielä pienissä ruukuissa lähtemässä kasvuun.

Keneltä vielä löytyy bambuja ja kuinka voivat?   ^-^