maaliskuu 29, 2024, 00:56:28 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Akvaariosta taimikasvatuskaappi

Aloittaja 009, helmikuu 23, 2017, 18:32:32 ip

« edellinen - seuraava »

009

Mitenköhän ahtaa onnistua tuollaisessa pohjalasivaivaisessa akvaariossa onnistua idätys/taimikasvatuksen alkumetrit.
Kippo siis tuollainen pitkä ja kapea, joka keikautettu tuohon pöydälle kyljelleen.
Ikkuna on lännen puolella, joten valoa olisi tarjolla sitä kautta.

Trioniska

Itse ottaisin maksimikorkeuden käyttöön koska se tulee nopeasti vastaan jos vähänkin pidempää kasvattelee alkuun. Aika hyvin menevät lomittain kuitenkin mutta kun katto tulee vastaan niin joutuu kuitenkin siirtämään pois.

Onko pohjalasivaiva vain täydellä akvaariolla eli silikonit väsyneet? muutoin vain alustoilla pohjalle taimet jos jotenkin mutoin pohjalasivaivainen.
Aloitteleva kasvattelija jolla mopo "voi" lähteä käsistä
http://chilimuistio.blogspot.fi/
Kaudet vuodesta 2014

009

Pohjalasi on puoliväliin saakka halki, joten ei ole vesitiivis oikeassa asennossa.
Sinne on tarkoitus kylvää kennoihin parsan siemeniä. Ennen kuin tulee katto vastaan niin ne siirretään kasvihuoneeseen.
Tuossa parsassa on 3-4vk itämisaikaa ja kasvu hidasta, joten saisivat olla kevättalven sisällä huushollissa.

Memsie

Jos sulla on jo olemassa tuohon akvaarioon sopivat lamput, niin parhaat taimet saat varmaan kasvista kuin kasvista jos pistät valot paikalleen ja päälle. Moni kasvi viihtyy talvista huoneilmaa korkeammassa ilmankosteudesssa, joten sen puoleen akvaario käynee taimikasvatteluun mainiosti, joko ihan oikein päin, ja sitten tuolla lailla kyljellään, ja sitten voi miettiä, haluaako avoimelle sivulle laittaa jonkun muovin tms, jotta akvaarion sisällä pysyy kosteampana. Itse ehkä kääntäisin takaisin oikein päin, laittaisin pohjalle tarvittaessa muovin tms tai taimet astioihin, ja sitten lamput päälle.

009

On tuolla pari joutilasta 150W monimetallia. Tuo kippo on vain 30cm leveä, 45 korkea. Kyljelleen käännettynä sinne sopii 40x40cm taimikennot. Muovin tuohon eteen jo viritinkin, jo siitäkin syystä että katti makoili siellä.
Siemenet oli mukavan kokoisia(3mm) käsin kylvettäväksi.


009


Ezmo

Onko tuo Päällä oleva lasi pelkän silikoonin varassa vai tukeeko päätylasit sitä?

009

helmikuu 25, 2017, 19:37:09 ip #7 Viimeisin muokkaus: helmikuu 25, 2017, 19:43:04 ip käyttäjältä 009
Taitaa olla sillail kasattu, että tuossa asennossa olleessaan kattolasi on pohja ja sivulasien päällä.
Meinaakko että voisi tippua pelkkien silikonien varassa.

Hemmetisti nuo valkeet lämmittää tuota kippoa, ei ainakaan koko etuseinää voi muovilla tilkkiä, muuten lämmöt karkaa.

Ezmo

Jos se on lasien päällä, niin kyllä se varmaan pysyy siellä, mutta jos silikoonien varassa roikkuu, niin silloin vain ratkaisee silikoonin kunto.

Käki

Mitenhän noita taimia käsitellään? Kuvasta ei oikein näe.

009

En oikein jummartanut mitä tarkoitettiin taimien käsittelyllä..
Kastelu tapahtuu 5L pumppuruiskulla jossa viuhkasuutin ja varsi väännetty päästä 90 ast mutkalle.

Käki

Lainaus käyttäjältä: 009 - helmikuu 27, 2017, 09:03:19 ap
En oikein jummartanut mitä tarkoitettiin taimien käsittelyllä..
Kastelu tapahtuu 5L pumppuruiskulla jossa viuhkasuutin ja varsi väännetty päästä 90 ast mutkalle.


No juur sitä tai vaikka tuholaistorjuntaa.

009

Ei parsalla taida isommin vihulaisia olla, parin kolmen viikon päästä pitää siirtää nuo kasvihuoneeseen, sitä ennen varmaan pitäisi saada huoneeseen muovit päälle.

Pari viikkoa kylvöstä ja näyttää tuolta.