huhtikuu 19, 2024, 06:23:15 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Yrittäjäksi?

Aloittaja ingeniero, huhtikuu 05, 2011, 19:02:57 ip

« edellinen - seuraava »

ingeniero

Morjens,

Tuossa on vuoden verran tullut luettua yrittäjä-oppaita ja miettinyt asiaa josko siirtyisi yrittäjäksi. Täällä on ainakin jonkin verran yrittäjiä, joten teiltä voisi kysellä hieman neuvoja.
Oletteko käyneet uusiyrityskeskuksessa? Oliko paikasta iloa ja apua yrittäjyyden kannalta?
Olis hienoa jos ois paikka, jossa voisi istua alas ja jutella ammattilaisen kanssa ILMAISEKSI siitä et mitä meinaa tehdä. Sellainen henkilö toisella puolen pöytää et osaa oikeasti neuvoa ja sanoo rehellisesti mielipiteitä. Tyhjän takia ei kiinnosta alkaa avautumaan ideoista.
Auttavatko ihan kädestä pitäen yrityksen alulle laittamisessa??

Tilitoimiston palvelut tulee käyttöön, mutta en heitä ajatellut käyttää yrittäjyyden neuvojen hakemiseen vaan ihan kuitti-ja verotusasioissa. Periaatteessa kirjanpito onnistuisi itseltänikin yhtiökumppanin kanssa, mutta mielestäni parempi ulkoistaa asia edullisilla hinnoilla sellaiselle kuka ne oikeasti hallitsee. Olenko oikeassa?
Haitteko starttirahaa? On hieman kaksipiippuinen asia, nimittäin alkupuolella yrittämistä toisaalta tekisi mieli saada hieman leipärahaa elämiseen, mutta toisaalta starttiraha pakottaa olemaan täysipäiväinen yrittäjä. Ei siis voi mennä tekemään keikkatyötä ulkopuolisille enää:/
En oikein tiedä kumpi parempi vaihtoehto. Ei se starttiraha mikään iso summa edes ole, niin kannattaako sen takia sitoutua olemaan poissa työmarkkinoilta jos yrityksen kanssa ei ehkä olisi täysipäiväisesti tekemistä koko ajan?

Ei oikein liity chilistelyyn yrittäjyyden ala, mutta täällä on ainakin muutamia yrittäjiä joukossa keneltä odotan kokemuksia ja neuvoja.

Niin polttelee näpeissä ideoita, että toivon jonkun lyövän halolla otsaan tai taputtavan olalle. En tiedä kumpaa ansaitsen, mutta eikös se selviä kokeilemalla? Nuorena pitää kokeilla ettei vanhana tartte katua ;D

InkRose

huhtikuu 05, 2011, 19:30:10 ip #1 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 05, 2011, 19:34:32 ip käyttäjältä InkRose
Itselläni oli sikäli onnellinen tilanne että päätuote on tällä hetkellä palvelu ja sille oli lähes täysin työllistävä asiakas valmiina, joten alun investointitarve oli kohtuullisen pieni. Hain starttirahan kuitenkin, koska sen verran itseäni tunsin jo silloin, että kun esikoisen syntymäkin osui firman aloittamisen kanssa samalle kuulle - ja itse asiassa samana päivänä kun sain myöntävän starttirahapäätöksen ja sai alkaa hommiin, syntyi myös tuo typykkä - tulisi täydellinen työhön keskittyminen kotona ja täysin omana pomonaan olemaan hankalaa. Ja niinhän siinä kävikin, että työteho oli aika kaukana toisen leivissä tehdystä oikeastaan viime kevääseen asti. Siitä eteenpäin on heijattu siedettävän ja huolestuttavan tuloksen välillä sitten. Chilifoorumi ei ainakaan ole helpottanut tuota työkuria... ;) Onneksi työn laatu ei kuitenkaan ole kärsinyt.

Eli toiminta noin käytännön suhteen oli itselleni selvillä, enkä ihmeemmin sen suhteen mitään konsultointia kaivannut, mutta apua tuonkin suhteen on saatavilla. Sen laatu ja ilmaisuus riippuu aluepolitiikasta ainakin jonkin verran. Myös TE-keskuksessa voi suunnitelmia käydä puimassa. Nyt alkaa olla tarpeen keksiä jotain uutta jippoa ja/tai asiakkaita, joten Kouvola Innovationiin aion olla yhteydessä alkukesästä näiden ja rahoituskuvioiden suhteen, se on kaupungin kanssa yhteistyössä toteutettu neuvonta- yms. systeemi. Eli starttirahan nostin kun tiesin etten muihin töihin ryhdy sillä välin kuitenkaan. Ilman sitä olisi homma loppunutkin alkuunsa... Kyllä se reilu 700e/kk mitä ekalla jaksolla sain oli ihan tarpeellinen ja tervetullut lisä perheen talouteen, kuten myös toisen jakson ~600e/kk. Kolmatta jaksoa en sitten enää hakenutkaan.

ALV-kirjanpidon ja EU-yhteenvetoilmoitukset hoidan itse, tilitoimisto huolehtii sitten tilinpäätökset, veroilmoitukset, yms.. Toiminimellä kirjanpito on vielä riittävän yksinkertaista jopa minulle. Voipi olla että kun jossain vaiheessa muutan yhtiömuodon oy:ksi niin jätän kirjanpidon kokonaan ammattilaisen käsiin. Suuret on haaveet täälläkin, suunnitelmia on vaikea tehdä kun niin paljon on vielä ilmassa... Mutta jos haluaisin valmistuspuolelle ryhtyä - ja siitäpä haaveilenkin, tavalla tai toisella - tulisi ajankohtaiseksi halvimmillaankin muutaman kymmenentuhannen euron laiteinvestoinnit sekä isompiin tiloihin siirtyminen ja ainakin yhden työntekijän palkkaaminen. Menee riski aika isoksi kun ei ole valmistuspuolelle mitään tietoa asiakkaista, joskin mutu alan keräilijöiden kansainvälisistä markkinoista on muutaman vuoden foorumoinnin tuloksena uskoakseni aika vahva.

cap220

No, pari asiaa:

- Mieti tarkkaan onko liikeideasi ihan oikeasti toimiva
- Jätä kirjanpitoasiat suosiolla ammattilaiselle, hyvä tilitoimisto on kullanarvoinen vaikkei välttämäti -hintainen
- Muista alkuun olevasi helppoa saalista haaskalinnuille, niitä muuten riittää. Tutustu vaikka tänne: http://keskustelu.yrittajan.info/
- Älä osta puhelimitse mitään, ellet tiedä tasan tarkkaan mistä/kenestä on kysymys

Yrittäjällä on tietty vapaus, mutta sillä on sitten myös hintansa. Kovakin joskus. Lykkyä pyttyyn.

Ryhis

Tervetuloa yrittäjäksi. Tästä lähtien ei koskaan tarvitse miettiä sellaisia asioita kuin "sairasloma", "lomaraha" tai "kesälomasuunnitelma". Yrittäjäni oleminen on juuri sellaista kackaa, itseasiassa pahempaa, kuin mitä muut pelottelevat. Varaudu siihen, että vakuutusyhtiösi, verottaja ja vuokranantaja saavat kuukausittain huomattavasti isomman rahasumman, kuin mitä sinä saat palkkaa. Ole valmis ryhtymään kakkosluokan kansalaiseksi. Sitä sinusta tulee, tuttavasi nauravat paskaisesti jokaiselle suunnitelmallesi tai mille tahansa liikeideaan kallellaan päin olevalle ajatukselle. Tuntemattomat eivät ota sinua tosissaan ja valtion virastoissa sinua pidetään avoimesti idioottina ja pölvästinä joka tietentahtoen valinnut vaikeamman tien.

Suurin osa yrityksistä toimii tappiolla, useimmat raskaasti. Siksi niin moni yritys menee konkkaan. Konkurssin tehneet ihmiset ovat punaviher-suomessa samalla sosiaalisella portaalla pedofiilien kanssa.

Jos olet rehellinen, et tule menestymään. Sinua pidetään tyhmänä.

Jos olet epärehellinen, menestyt mutta saatat menettää kaikki tuttavasi. Mutta kuka tekee pässeillä kavereilla mitään jos voi ajaa Maseratilla kahtasataa?

Ellet jo valmiiksi ole aivan totaalisen kyyninen ihminen, niin yrittäjyyden myötä sinusta tulee sellainen. Varo ettet aja päätäsi kaljuksi ja kapua katolle kiikaritähtäinkiväärin kanssa.

Siinä pari varoituksen sanaa.

Itse? Tahdoin lisää haastetta (rahaa, valtaa ja vapautta) työntekoon joten mahtipontisesti päätin ryhtyä yrittäjäksi. Kyselin pomolta parit vinkit ja kerroin suunnitelmani.

Mitään oppaita en ole edes yrittänyt lukea. Nehän ovat pelkkää konsulttien raapustamaa paskaa, yhtä hyvin voisi lukea Jules Verneä päästäkseen astronautiksi. Uusyrityskeskukseen soitin, mutta olisin saanut audienssin joskus kolmen kuukauden päästä. Lisäksi olisi pitänyt tuoda "selkeä liiketoimintasuunnitelma", mieluiten useamman A4-sivun mittainen; sanoin, etten ole mikään vitun kirjailija enkä taatusti venttaa kolmea kuukautta päästäkseni anomaan rahaa joltain taukilta.

Seuraavana arkipäivänä kävin avaamassa tilin jonne siirsin osakeyhtiötä varten vaadittavat 2500€ ja tiliotteen kanssa patentti&rekisterihallitukseen.

Palkka tippui mutta vapaus lisääntyi. Eikä tartte nuolla kenenkään persettä.

Hommia on toistaiseksi piisannut, ilmeisesti olen hyvä siinä mitä teen. Kaikenlaiset maksut ottavat aivoon, paljon helmpompaa oli aikaisemmin saada palkka, josta meni verot ja sitten kaikki muut. Nyt taloon tulevasta rahasta maksetaan ensin verot, sitten vakuutukset, sitten kiinteät kulut jonka jälkeen vasta palkka josta vero...Mieluummin jättäisi verot ja vakuutukset maksamatta, voisi vaihtaa Land Roveria joka toinen kuukausi.

Hitto, ihan niinkuin ne virolaiset firmat!
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

ingeniero

Hienoja raapustuksia heti alkuun :D

Niinhän se on tässä maassa et yrittäjälle nauretaan. Se on vähän kuin et jos sust ei ole työntekijäksi niin ryhdy työttämäksi tai yrittäjäksi.
Auta armias jos yrittäjä menestyy, siitä se vasta sukuviha irtoaakin. Muutamia yrittäjiä tunnen, mutta ei ne ala ikinä puhumaan vakavasti asioistaan. Olisi mukava jos joku yrittäjä avaisi sanaisen arkkunsa ja näin anonyymina toivon niitä vastauksia löytyvän.
Johan tässä on nyt negatiivista ympärillä enemmän kuin positiivista kun on mennyt puhumaan tuttaville et harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä.

Tarkoitus olisi selvitellä ensin asiakaskuntaa ja sitten vasta ryhtyä toimiin jos ollenkaan. Nyt sitten kysymys, pitäisikö tehdä jokin A4-lappunen millä vaatii vaitiolon asiakasneuvotteluissa? Lähinnä tarkoitan et jos menen hyvän läpyskän kanssa tunniksi istuskelemaan ja esittelemään tuotetta/palvelua ja sitten lopuksi Hra sanoo "Joo ihan hyvä, mutta ei tällä kertaa.." ja sitten pian saa nähdäkin et kusivat suoraan silmään ja veivät parhaat päältä. Mitään patenttiahan ei voi hakea tätä suojatakseen, olisiko tuollainen lappunen perusteltua siis?

Räyhikseltä hyvä kuvaus et mitä paskaa se tuo mukanaan, toisaalta ehkä vedit hieman yli tuon et vain kusettajana voi menestyä?
Faktahan on se et jos menestyä haluaa, ei sitä tehdä alaisena istumalla. Tämä on tavallaan yksi syy miksi ottaa narut omiin käsiin ja katsoa mihin johtaa.

Mutta ei, en lähde koko hommaan jos se ei lopulta näytä fiksulta. Liiketoimintasuunnitelma muuten on ihan oikeasti hyvä tehdä, siinä tulee kriittisesti mietittyä asiaa eri kannoilta. Siinä kun pitää kirjoittaa paperille 5 pahinta kilpailijaa ja kilpailijoiden vahvuudet, niin joutuu oikeasti miettimään asioita.

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: ingeniero - huhtikuu 05, 2011, 20:30:18 ip
Räyhikseltä hyvä kuvaus et mitä paskaa se tuo mukanaan, toisaalta ehkä vedit hieman yli tuon et vain kusettajana voi menestyä?
Faktahan on se et jos menestyä haluaa, ei sitä tehdä alaisena istumalla. Tämä on tavallaan yksi syy miksi ottaa narut omiin käsiin ja katsoa mihin johtaa.

Faktahan on se, että työssäkäynti estää meitä rikastumasta  ;)

En kyllä tiedä ketään jota voisi millään tavalla kehua menestyneeksi ja rehelliseksi. Aina pitää olla pientä kähmintää ja sisäpiirin tietoa. Harvassa on ne, jotka "rehellisellä" työllä ovat pitkälle päässeet.

Jos tosissaan haluaa pitkälle, pitää todella tietää mitä haluaa. Lisäksi pitää tietää miten se saadaan mitä halutaan ja olla muutenkin helkkarin älykäs. Parempi olla kurkottelematta pilvilinnoihin.

Suomessa en ryhtyisi yrittäjäksi missään muualla kuin Helsingissä. Ja ehkä Turussa. Jos toimiala olisi millään muotoa riippuvainen asiakkaista.

Yrittäjyys leimaa, jos on kerran yrittäjä, pitäisi homma saada toimimaan jatkossa. Ei ole olemassa ex-yrittäjiä, nykyisiä autonasentajia/keittäjiä/taksikuskeja, on vain ex-yrittäjiä (tai tuttavallisemmin epäonnistuneita yrittäjiä). Sen sijaan entisiä ammatin X harjoittajia, nykyisiä yrittäjiä on vaikka kuinka.

Jos on innovatiivinen ihminen, bisnesideoita saattaa keksiä vähän väliä. Tosin vain ehkä joka kolmastuhannes idea tuottaa jonkinlaista voittoa. Pitää tietää mitä tekee - ja miten tekee.

Yrittäminen on kivaa, pohjimmiltaan. Pitää olla vähän sairas luonne jotta tästä nauttii. Ja vähän hullu.

Ja kun ryhdyt yrittäjäksi, muista, ei aivan kaikki mutta LIKI KAIKKI yrittävät hyötyä siitä. Tuore yrittäjä saa keskimäärin 200 puhelua ensimmäisen kuukauden aikana. Kaikensorttiset virallisen kuuloiset tahot tahtovaat juuri sinun yhteystietosi sinne ja tänne. Juuri viime viikolla joku heppu soitti ja sanoi lähettävänsä sopparipaperin ja laskun niin "teidänkin firma pääsee katsomaan meidän hulppeita urakkatarjouksia!!!1111". No paperit tuli eilen, lasku päälle neljäsataa ja internetportaalista löytyi kyllä urakoita, nimittäin Stadin urakoita jotka saa kaupungin tilakeskuksen sivuilta ihan ilmaiseksi.

En muuten oo menossa rappaamaan länsimetron tunnelia.

Lasku ja soppari lähtivät bumerangina takaisin. Ja näitä on ihan kuukausittain.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

LupeKani

huhtikuu 05, 2011, 21:03:28 ip #6 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 05, 2011, 21:05:24 ip käyttäjältä Littlelupe
Sen jälkeen tulee kaikenmaailman turhat numeropalvelut joihin pyydetään firman puhelinnumerot pientä maksua vastaan. "Jopa 100 yhteydenottoa enemmän kuukaudessa" lupaukset tuntuvat varmasti jonkun mielestä hyvältä, mutta eipä niitä pahemmin ole näkynyt. Itse en ole yrittäjä, mutta seurannut nyt 2v pienessä yrityksessä kakkosduunia tehdessäni homman toimintaa mielenkiinnolla. Kyllä saa painaa pitkää päivää kun töitä on, varsinkin talvella metalliala on täysin kuollutta ja silloin istutaan kotona sekä katsotaan laskupinon kasvamista. Eipä soveltuisi minulle, mutta kovalla työllä on tuokin yritys kasvanut autotallista ulos.

Janne

Ihan yksiselitteinen neuvo uudelle yrittäjälle: luuri korvaan JOKA AINOALLE PUHELIMITSE LÄHESTYVÄLLE KAUPUSTELIJALLE.

Tätä ei voi tarpeeksi painottaa ;)
www.vastahanka.fi - erilainen ruokablogi

ingeniero

Joo nää "directa" keissit on tuttuja sivusta seuranneena ;D
Eiköhän noista osaa pysyä erossa. Itsekin saa näkyvyyttä aikaiseksi jos oikein hoitaa homman, tai ainakin on tuttu sen todistettavasti saanut ihan omin opein tehtyä.

En ole oikeastaan asiakkaista riippuvainen et pitäisi kulkea heidän luona, "etätyö" onnistuisi suurimmalta osin. Asiakaskontakteja voi sopia muualtakin kuin postinumeroltaan 001xx alkuisista toimistoista.

Mutta yleensä, pitäisikö jättää starttiraha ja katsoa ensin sivutoimena homman menoa? Hieman mietityttää et miten jos homma kosahtaakin ja pitää palata työmarkkinoille, mahtaako kuinka hyvältä näyttää et on "yrittänyt" viimeiset 2v ja nyt pyörittelee peukaloita ja anelee et sais jalan oven väliin työntekijäksi?
Joustava siirtyminen työelämästä yrittäjäksi tuntuisi turvallisemmalta.

chilimieli

Lainaus käyttäjältä: Janne - huhtikuu 05, 2011, 21:44:08 ip
Ihan yksiselitteinen neuvo uudelle yrittäjälle: luuri korvaan JOKA AINOALLE PUHELIMITSE LÄHESTYVÄLLE KAUPUSTELIJALLE.

Tätä ei voi tarpeeksi painottaa ;)

Äläs nyt, itse vastasin ennen töissä puhelimeen omalla nimellä näille "yritys markkonointi" firmoille ja kas kummaa, alkoi meikäläisen postiluukusta tippua laskua firman nimellä.Maksajana minä itse. Hah! >:(
Summat verrattuna vaivaan jolla saa varmasti parempia ja uskottavampia kontakteja tehtyä ihan itse eivät tuntuneet kovinkaan pieniltä. Moneymoney.. 8)

InkRose

Tietysti jos vanhassa työssä viihtyy ja sieltä ollaan valmiita joustamaan oman toiminnan hiljalleen kehittämisen tahdissa niin miksei sitä jäisi vaikka osa-aikaiseksi ensin. Itselläni työpaikka jäi brittilään ja muuttui siis asiakkaaksi kun palasin suomeen parahiksi pari viikkoa ennen esikoista. Kävin muuten Markkinointi-instituutin yrittäjäkurssin etänä ja koin kyllä että siitä oli hyötyä perustamisrumbassa - eikä suinkaan vähiten siksi että "lopputyö" on liiketoimintasuunnitelman ja kannattavuuslaskelman tekeminen, josta sitten saa vielä ihan palautetta. Ja ne keskenään lyhyellä jutustelulla vahvistettuna hoitivat starttirahan kuntoon.

En ole ituhippi, mutta sen verran idealisti kyllä että uskon rehelliselläkin työllä olevan mahdollista pärjätä. Sekä yrittäjänä että työntekijänä. Miksipä se huonolta näyttäisi että on yrittänyt omaakin hommaa pyörittää? Joitakin järjettömyyksiä toki esim. verottajan kiemuroissa tällä hetkellä on (virheelliseksi jälkikäteen itse huomaamansa EU-yhteenvetoilmoituksen oma-aloitteinen korjaaminen palkitaan ilmeisesti 100e sakolla per korjattu ilmoitus), mutta tosiaan toiminimellä on paperisota aavistuksen helpompaa muutenkin. Kaikenlaisten tukien hakemisessa käsittääkseni saa kyllä aika huolella treenata luovaa kielenkäyttöä että saadaan asiat kuulostamaan oikeilta päättävien elinten korviin. Joka alallahan on oma jargoninsa jonka edes jotenkuten osaamalla voi parantaa omia mahdollisuuksiaan hakuprosessissa huomattavastikin. Tuli sitä liiketoimintasuunnitelmaakin laatiessa välillä vähän likainen olo kun alkoi markkinointikieli luistaa juttuja satuillessa.

Minullahan ei päätuotteelleni ole Suomessa kuin yksi asiakas, ja senkään kanssa ei ole ihan vielä löytynyt sitä sopivaa projektia millä saisi homman kuntoon. Erästä irkkufirmaa olen toista vuotta jo lämmitellyt, ja nyt viikko sitten saivat uuden tuotteensa ulos ja ensi erä myytin saman tien loppuun joten nyt voisi olla otollinen sauma sieltäkin jotain tekemistä saada. Ja pitäisi jostain vielä löytää aikaa perheelle, chileille sekä omien tuotteiden suunnitteluun...

Ryhis

Lainaus käyttäjältä: ingeniero - huhtikuu 05, 2011, 21:46:02 ip
Mutta yleensä, pitäisikö jättää starttiraha ja katsoa ensin sivutoimena homman menoa? Hieman mietityttää et miten jos homma kosahtaakin ja pitää palata työmarkkinoille, mahtaako kuinka hyvältä näyttää et on "yrittänyt" viimeiset 2v ja nyt pyörittelee peukaloita ja anelee et sais jalan oven väliin työntekijäksi?
Joustava siirtyminen työelämästä yrittäjäksi tuntuisi turvallisemmalta.

En tiedä onko tämä "neuvo", tai edes hyvä sellainen. Mutta itse tein kuukauden puolitoista omalle firmalle keikkaa iltahommina, tuon ajan olin 8-16 "oikeassa" työssä, eli palkka juoksi ja samaan aikaan sain firman tilille snadisti pesämunaa. Sitten kun jäi kokonaan itselliseksi, pystyi ensimmäiset kaksi ja puoli kuukautta olemaan maksamatta palkkaa, "cashflow" lähti pyörimään.

Juttuhan riippuuu, millaista tuotetta/palvelua aiot kaupata. Jos aiot ruveta putkimieheksi niin keikkaa kyllä pukkaa, jos meinaat ruveta myymään personoituja käsintehtyjä kierrätysmateriaali-onnittelukortteja joissa on jokin humoristinen runonpätkä niin suosittelen lämpimästi starttirahaa...........

Onhan noita kaikenlaisia kurssituksia olemassa. Mielestäni ne ovat huuhaata ja jos pää ei ole ennenstään pyörällä, niin seminaarin jälkeen se on takuulla. Katso mielummin Mafiaveljet.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

ingeniero

Tiettyjä hommia ei voi tehdä olemalla toisen listoilla työläisenä. Putkimies voi toteuttaa itseään kuukausipalkkalaisena, mutta sitten jos on se "oma idea", niin ei olekaan enää yhtä helppoa.

Aikataulu ei ole kiireinen, tässä nyt raapustellaan muualta rahaa ainakin syksyyn asti ja samalla katsellaan tätä projektia eteenpäin. Ei tässä kiire ole tehdä näin isoa päätöstä.
Vaihdoitko kokonaan Linker alaa vai jatkatko saman alueen hommissa, mutta et yrittäjänä? Oliko taloudellinen, fyysinen vai henkinen peruste luopua yrittäjyydestä?

tonttu

Noh minäkin vastailen sun kysymyksiin tuonne lainauksen sekaan. Kohta 5 vuotta kivijalkakauppaa ja asennuspalveluita tarjonneena yrittäjänä.

Lainaus käyttäjältä: ingeniero - huhtikuu 05, 2011, 19:02:57 ip
Oletteko käyneet uusiyrityskeskuksessa? Oliko paikasta iloa ja apua yrittäjyyden kannalta?
- Olen käynyt. Starttirahan saamiseksi se on vaatimus. Siellä täytetään semmoisia laskelmia liiketoiminnan kannattavuuden kannalta. Jotain sinne raapusteltiin, todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta. Yrityskeskuksen suhtautuminen pieniin yrittäjiin on surkuhupaisan "kannattavaa" ainakin täällä. Tuntuu vähän, että niillä on nuo oikeasti isoja eu tukirahoja nostavien firmojen asiat mielessä, eikä niitä lomakkeita edes lähdetä pikkuyrittäjän kanssa täyttämään. Mutta siis välttämättömyys silti starttirahan kannalta. Tämä on nyt suppea käsitys omasta kokemuksesta.

Olis hienoa jos ois paikka, jossa voisi istua alas ja jutella ammattilaisen kanssa ILMAISEKSI siitä et mitä meinaa tehdä. Sellainen henkilö toisella puolen pöytää et osaa oikeasti neuvoa ja sanoo rehellisesti mielipiteitä. Tyhjän takia ei kiinnosta alkaa avautumaan ideoista.
Auttavatko ihan kädestä pitäen yrityksen alulle laittamisessa??
- Kyllä, juuri tätä he tekevät ja osaavat kyllä auttaa, kun kysymykseen löytyy jostain suoraan vastaus. Liikeidean kehittelyyn tuskin on mitään suurempaa apua luvassa, mutta kaikki paperit saadaan kyllä täytettyä ja käytännön asiat ratkaistua. Kunhan kysymyksesi ei vaadi suurempaa työsarkaa vastapuolelta.

Tilitoimiston palvelut tulee käyttöön, mutta en heitä ajatellut käyttää yrittäjyyden neuvojen hakemiseen vaan ihan kuitti-ja verotusasioissa. Periaatteessa kirjanpito onnistuisi itseltänikin yhtiökumppanin kanssa, mutta mielestäni parempi ulkoistaa asia edullisilla hinnoilla sellaiselle kuka ne oikeasti hallitsee. Olenko oikeassa?

- Olet kyllä, kirjanpidosta tulee helposti melkoinen riippakivi, kun sitä itse hoitaa. Business leviää ja luopuminen entistä hankalampaa. Mutta suuri varoituksen sana! Kirjanpitoalallakin on sitten kaikennäköisiä laskutuskäytäntöjä. Minutkin ensimmäisen vuoden aikana ryösti eräs Jyväskyläläinen tilitoimisto oikein raskaalla kädellä. Sanotaanko että normihinnoitteluun ilmestyö nolla perään. Kuulemma oli "lisätöitä" niin paljon. Eli kannattaa valita tarkkaan.

Haitteko starttirahaa? On hieman kaksipiippuinen asia, nimittäin alkupuolella yrittämistä toisaalta tekisi mieli saada hieman leipärahaa elämiseen, mutta toisaalta starttiraha pakottaa olemaan täysipäiväinen yrittäjä. Ei siis voi mennä tekemään keikkatyötä ulkopuolisille enää:/

- Hain. Jos tosiaan haaveilet yrittäjäksi, niin opettele myös nauttimaan siitä starttirahan jatkumosta. Jos meinaan et siihen ole tyytyväinen, niin miten selviät seuraavan talousnotkahduksen tuomasta kuolleesta kuukaudesta? On myös varauduttava hetkiin jolloin joudut maksamaan siitä, että saat tehdä töitä. Toisaalta parempina kausina voit sitten tehdä yksityisnoston ja marssia yamaha centterille ostamaan prätkän. Mutta kurjuuteen on varauduttava, ehkä se prätkäkin olisi kannattanut jättää ostamatta ja kerryttää pahan päivän varalle tiliä :-P

En oikein tiedä kumpi parempi vaihtoehto. Ei se starttiraha mikään iso summa edes ole, niin kannattaako sen takia sitoutua olemaan poissa työmarkkinoilta jos yrityksen kanssa ei ehkä olisi täysipäiväisesti tekemistä koko ajan?

-No, jos kerta sulla on työasiat jo nyt noin hyvin hallussa, ettei starttiraha tunnu missään, niin kannattaa sitten todellakin laskea saatko 2x-3x lanttia enemmän käteen yrittäjänä, kuin nykyisessä palkkatyössäsi, muuten älä hyvä mies luovu turvatusta elämästä!

Niin polttelee näpeissä ideoita, että toivon jonkun lyövän halolla otsaan tai taputtavan olalle. En tiedä kumpaa ansaitsen, mutta eikös se selviä kokeilemalla? Nuorena pitää kokeilla ettei vanhana tartte katua ;D

- Omasta mielestäni yrittäjyys on parhaimmillaan todella mukavaa ja työtä oppii todellakin arvostamaan, silloin kun sitä on tasaisesti tarjolla. Kasvattaa varmasti ihmisenä. Ja pahimmillaan se on sitä, että pelkkä taloustilanteen ajatteleminen aiheuttaa pahoinvointia siihen asti kunnes tilanne on saatu korjattua ja yleensä vielä just sillon, kun pitäis päästä  nukkumaan.

- Ja jos tämäkään pelottelu ei tuntunut missään, niin tervetuloa iloiseen joukkoomme :-) Minä olen nykyisessä duunissani todella tyytyväinen. Suhdanteiden heilahtelut vaan välillä meinaavat pakottaa vaihtamaan, mutta mitenkään en haluaisi.