Ruoanlaitto ja ravintolat => Kodin mausteinen kokkaus => Erikoisuudet => Aiheen aloitti: Minbaari - toukokuu 12, 2010, 13:44:08 ip

Otsikko: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Minbaari - toukokuu 12, 2010, 13:44:08 ip
Eli tänne kertomaan enemmän tai vähemmän epäonnistuneista tuotoksista, joita ei välttämättä voi edes ruoaksi kutsua.. Tai niitä et ainakaan kenellekkään tarjoaisi.

Itse tuossa taannoin ostin kaupasta silakoita ja googlettelin innolla jotain sopivaa ohjetta. Päätin tehdä silakkalaatikkoa. No ohjeessa olisi pitänyt tietenkin käyttää voitaikinaa, mutta sellaista ei tietenkään juuri sillä hetkellä löytynyt kotoa. Enkä jaksanut sitä alkaa alusta asti tekemään. Mutta kurkkaus pakkaseen aiheutti mahti-idean! Siellä oli murotaikinaa.. Siis makeaa taikinaa. Ajattelin, (tai siis en ajatellut), että hyvähän tästä tulee! Täytteeseen pilkoin X-määrän keitettyä kananmunaa, tilliä ym. Ja tietenkin nagaa antamaan poltetta. Runttasin murotaikinan silakoineen+täytteineen uuniin ja painuin olohuoneeseen odottamaan. n.5-10min kuluttua koko kämpässä leijaili "aivan ihana" marjapiirakkamainen tuoksu, jossa oli tietenkin aavistus kalan hajua mukana.. Vähän ajan päästä uunista pois ja maistamaan.

Mamma mia mikä elämys! Oksennus maistettua tätä wannabee Chef Ramsey cooking Asian-finnish traditional fishfood tuotosta ei ollut kaukana. Jos jätti kuoren syömättä, pystyi sentään täytteen nauttimaan. Mutta toiste en kyllä tälläistä kokeilua tee..
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Julli- - toukokuu 12, 2010, 13:50:29 ip
Hyh, aika sotku :S
Kokeilin itse taannoin tehdä brittityylistä lihapataa mykyjen kera. Pata onnistui, mutta mykyistä tuli kivenkovia kumipalloja joiden keskellä oli kinder-munan tyyliin joko raakaa taikinaa tai suuhun tussahtava jauhopaakki. Joku meni vituiksi. En tee mykyjä toiste. Lihapata itsessään oli kyllä makoisa.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Kaltsu - toukokuu 12, 2010, 15:04:01 ip
Aika hakoteille olet joutunut, jos silakkalaatikkoon tulee murotaikinaa. ;D ;D
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: MikeO - toukokuu 12, 2010, 16:02:27 ip
Lainaus käyttäjältä: Minbaari - toukokuu 12, 2010, 13:44:08 ip
Siellä oli murotaikinaa..


Joo nämä "ei ole X:ää, korvaanpa Y:llä" jutut on erittäin tuttuja, mutta ihan noin rankkaa reseptin uudistamista en ole lähtenyt (vielä) kokeilemaan ;D

Yleensä näihin päätyy sitä kautta, että unohtaa ostaa jotain kaupasta. Kuten mozzarellaa nacho-lautasta varten, päätin korvata emmentalilla ja eihän se toiminut. Yllätyin itsekin vähän koska kyllähän emmental nyt useimpiin ruokiin mahtuu ellei jopa sovi. Kerran unohdin hiivan, mutta pizzaa oli pakko tehdä. Eihän siitä pohjasta nyt kovin hyvää tullut... aika kesyjä juttuja kuitenkin. ;)
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Neutroni - toukokuu 12, 2010, 16:08:06 ip
No yhtä eksoottiselta kuulostaa voitaikina silakkalaatikon yhteydessä? Silakkalaatikko on aina tehty perunasta, suolasilakasta, läskistä ja munamaidosta.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Ryhis - toukokuu 12, 2010, 17:30:23 ip
Lainaus käyttäjältä: Neutroni - toukokuu 12, 2010, 16:08:06 ip
No yhtä eksoottiselta kuulostaa voitaikina silakkalaatikon yhteydessä? Silakkalaatikko on aina tehty perunasta, suolasilakasta, läskistä ja munamaidosta.


Ja suolasilakat on sitten ihan oikeasti suolasilakoita. Eli niitä kannattaa tosiaan liottaa, mieluiten runsaassa vedessä joka vaihdetaan muutamaan otteeseen. Tein kerran Tanskalaisia voileipiä joita varten hankittuja suolasilakoita liotin vain "tunteja".

Oli suolasta ja oli kyllä hyvää. Hyvä ettei henki lähtenyt yön aikana. Aamulla oli silmät ummessa ja sormet eivät taipuneet. Munuaiset huusi hoosiannaa.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: CyberDog - toukokuu 12, 2010, 19:48:08 ip
En itse ole tehnyt mutta kerran ravintolassa oli varmaan menny kokilta kumina ja juustokumina sekaisin... Oli sitten burritossa kuminaa...
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Aji Inferno - toukokuu 12, 2010, 20:31:19 ip
Tepinillä maustettua halpaa viskiä....  Aarrrrrggggggghhhhhhhhhhh!!!!!  :o
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: TunturiTiger - toukokuu 12, 2010, 21:35:35 ip
Meillä kasvo taannoin tuossa takapihalla halvatun komee lipstikka. Tai no siis joidenkin mielestä komee... Mulle ehdotettiin sitten että pistäisin sitä hirvisoppaani, koska se vaan on niin oikee soppamausteyrttikasvi tai jotain. Lipstikka lähti hätäsesti biojätelootaan! Hyi v***u!
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Janne - toukokuu 12, 2010, 22:17:49 ip
Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - toukokuu 12, 2010, 21:35:35 ip
Meillä kasvo taannoin tuossa takapihalla halvatun komee lipstikka. Tai no siis joidenkin mielestä komee... Mulle ehdotettiin sitten että pistäisin sitä hirvisoppaani, koska se vaan on niin oikee soppamausteyrttikasvi tai jotain. Lipstikka lähti hätäsesti biojätelootaan! Hyi v***u!

Se on oikeasti hyvä yrtti ja nimenomaan keittoihin. Mutta pitää vaan muistaa että lehti tai 2 riittää :)

Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Janne - toukokuu 12, 2010, 22:20:31 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - toukokuu 12, 2010, 17:30:23 ip
Oli suolasta ja oli kyllä hyvää. Hyvä ettei henki lähtenyt yön aikana. Aamulla oli silmät ummessa ja sormet eivät taipuneet. Munuaiset huusi hoosiannaa.

Nyt alkoi tehdä mieli suolattuja neulamuikkuja ruisleivän päällä. 10% suolaa ja niin hyviä että jos ei niillä krapula helpota niin joutaa kuolla pois..
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: TunturiTiger - toukokuu 12, 2010, 23:29:07 ip
Lainaus käyttäjältä: Janne - toukokuu 12, 2010, 22:17:49 ip
Lainaus käyttäjältä: TunturiTiger - toukokuu 12, 2010, 21:35:35 ip
Meillä kasvo taannoin tuossa takapihalla halvatun komee lipstikka. Tai no siis joidenkin mielestä komee... Mulle ehdotettiin sitten että pistäisin sitä hirvisoppaani, koska se vaan on niin oikee soppamausteyrttikasvi tai jotain. Lipstikka lähti hätäsesti biojätelootaan! Hyi v***u!

Se on oikeasti hyvä yrtti ja nimenomaan keittoihin. Mutta pitää vaan muistaa että lehti tai 2 riittää :)



Makuasia sano koira ku muniansa nuoli... Mun suuhuni se ei oikein sopinu, vaikka sitä ei ollukkaan paljoa 5l kattilassa.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Minbaari - toukokuu 13, 2010, 05:32:49 ap
Lainaus käyttäjältä: Neutroni - toukokuu 12, 2010, 16:08:06 ip
No yhtä eksoottiselta kuulostaa voitaikina silakkalaatikon yhteydessä? Silakkalaatikko on aina tehty perunasta, suolasilakasta, läskistä ja munamaidosta.

Kaikkea paskaa sitä tulee sitten netissä uskottua..  ;)
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Hombre - toukokuu 13, 2010, 10:54:46 ap
Liperihän toimii erinomaisesti mm. lihaliemikuution korvikkeena.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: rasse - toukokuu 13, 2010, 21:12:40 ip
TunuriTiger kirjoitti: "Makuasia sano koira ku muniansa nuoli... Mun suuhuni se ei oikein sopinu, vaikka sitä ei ollukkaan paljoa 5l kattilassa."

Mitähän tuosta pitäisi ajatella....:D
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Aji Inferno - toukokuu 13, 2010, 21:21:10 ip
Lainaus käyttäjältä: rasse - toukokuu 13, 2010, 21:12:40 ip
TunuriTiger kirjoitti: "Makuasia sano koira ku muniansa nuoli... Mun suuhuni se ei oikein sopinu, vaikka sitä ei ollukkaan paljoa 5l kattilassa."

Mitähän tuosta pitäisi ajatella....:D


Niin, mikä ei sopinut? Muna vai koira? Olennainen kysymys...
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: rasse - toukokuu 13, 2010, 21:23:55 ip
Juurikin noin.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: TunturiTiger - toukokuu 13, 2010, 21:25:34 ip
Lainaus käyttäjältä: rasse - toukokuu 13, 2010, 21:12:40 ip
TunuriTiger kirjoitti: "Makuasia sano koira ku muniansa nuoli... Mun suuhuni se ei oikein sopinu, vaikka sitä ei ollukkaan paljoa 5l kattilassa."

Mitähän tuosta pitäisi ajatella....:D

öö.. tuota... Lipstikka? ::)
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Ryhis - toukokuu 13, 2010, 22:01:09 ip
"Pinaattikeitto on parasta kun siihen lisää munan"
"Oman vai vieraan?"

*facepalm*
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Aji Inferno - toukokuu 13, 2010, 22:11:22 ip
Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - toukokuu 13, 2010, 22:01:09 ip
"Pinaattikeitto on parasta kun siihen lisää munan"
"Oman vai vieraan?"

*facepalm*


Eikös siitä silloin tule munakeittoa? Kiinalaisethan tekevät munaruokaa mistä vaan, mm. aasin... :)
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Pahavaatt - toukokuu 14, 2010, 01:13:09 ap
Eilen oli opiskeluporukan saunailta. Muistikuvat päättyvät aikalailla siihen kun illalla otan kämpälle palaamisen kunniaksi huikan temppuliemipullosta. Aamulla keittiö oli singulariteettiräjähteillä helpotetun rynnäkön jäljiltä ilmeisesti, ja roskiksessa kolme ruistaikinasta tehtyä palleroa. Joista yhdessä oli vielä koomisesti hampaanjäljet. Sisällä jonkinlaista jauheliha - sipuli - maustehäsmäkkää. Ihmetys oli kova, että mitähän hittoa olen yrittänyt valmistaa ja miksi se on mennyt ihan reisille.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: MikeO - toukokuu 14, 2010, 09:38:03 ap
Lainaus käyttäjältä: Pahavaatt - toukokuu 14, 2010, 01:13:09 ap
miksi se on mennyt ihan reisille.


Lainaus käyttäjältä: Pahavaatt - toukokuu 14, 2010, 01:13:09 ap
...otan kämpälle palaamisen kunniaksi huikan temppuliemipullosta.


Vastasit omaan kysymykseesi ;)
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Tepi - toukokuu 14, 2010, 13:04:51 ip
Hirveä kookosmaidossa...pari vuotta sitten moista kokeilin mutten kokeile toista kertaa. Maku oli enemmän kuin omituinen.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Herkuttelija - toukokuu 23, 2010, 16:11:12 ip
Valion kevytmaito terästettynä patruunallisella hiilihappoja, oli aika mielenkiintoinen kokemus  8)
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Ryhis - toukokuu 23, 2010, 18:12:48 ip
Lainaus käyttäjältä: Herkuttelija - toukokuu 23, 2010, 16:11:12 ip
Valion kevytmaito terästettynä patruunallisella hiilihappoja, oli aika mielenkiintoinen kokemus  8)


Molekyyligastronomiaa?
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Julle - kesäkuu 02, 2010, 13:52:00 ip
Chili con carne poronlihasta. Ei toiminut millään tasolla. Piti heittää roskiin.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Falconhaxx - heinäkuu 26, 2010, 02:59:21 ap
Joskus lapsena ajattelin tehdä chili-kermaviilikastiketta. Chilikastiketta tai kermaviiliä ei löytynyt, joten korvasin ne majoneesilla ja paprikajauheella. Vuosia myöhemmin pystyin taas käyttämään majoneesia ruoanlaitossa, mutta paprikajauheeseen en ole sen jälkeen koskenut.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Poppamies Tuliliemi - heinäkuu 30, 2010, 15:50:22 ip
Saunamakkaraa paistelin kiukaalla foliokääreessä, tulipa mieleen että voisi olla kivat kokkailut kun sopivasti laittais nagaa sekaan ja ei liian tiiviisti sulkis pakettia... Jäi kyllä testaamatta, mutta kokeilkaa joku ja kertokaa tuntoja.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Nizo - heinäkuu 30, 2010, 20:13:55 ip
Opiskelija aikoina tuli kokeiltua mystisyyden huippua. Hernekeitto ja pikanuudelit sekoitettuna keskenään EI toimi.  ;D
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Toni.A - heinäkuu 30, 2010, 20:18:31 ip
Lainaus käyttäjältä: Poppamies Tuliliemi - heinäkuu 30, 2010, 15:50:22 ip
Saunamakkaraa paistelin kiukaalla foliokääreessä, tulipa mieleen että voisi olla kivat kokkailut kun sopivasti laittais nagaa sekaan ja ei liian tiiviisti sulkis pakettia... Jäi kyllä testaamatta, mutta kokeilkaa joku ja kertokaa tuntoja.
Oletko koskaan kokeillut tuota saunamakkaraa, että laitat olutta foliopussiin. Voin sanoa, että toimii todellakin. :P
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Minbaari - heinäkuu 30, 2010, 22:03:41 ip
Lainaus käyttäjältä: Jahman - heinäkuu 30, 2010, 20:13:55 ip
Opiskelija aikoina tuli kokeiltua mystisyyden huippua. Hernekeitto ja pikanuudelit sekoitettuna keskenään EI toimi.  ;D


Hmm... Tulee mieleen armeija-ajat ja siellä olleet sissileirit.. Täysin normaalia sekoittaa nuo keskenään. Nälkä lähti ja oli hyvää!
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Poppamies Tuliliemi - heinäkuu 30, 2010, 23:57:22 ip
Lainaus käyttäjältä: ToniPetter - heinäkuu 30, 2010, 20:18:31 ip
Lainaus käyttäjältä: Poppamies Tuliliemi - heinäkuu 30, 2010, 15:50:22 ip
Saunamakkaraa paistelin kiukaalla foliokääreessä, tulipa mieleen että voisi olla kivat kokkailut kun sopivasti laittais nagaa sekaan ja ei liian tiiviisti sulkis pakettia... Jäi kyllä testaamatta, mutta kokeilkaa joku ja kertokaa tuntoja.
Oletko koskaan kokeillut tuota saunamakkaraa, että laitat olutta foliopussiin. Voin sanoa, että toimii todellakin. :P

Itse en oo testannu, mutta isukki kehu että hyvää on. ja kuulemma martiniquesin rommi on kans toimiva neste kiuasmakkaralle
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Pahavaatt - heinäkuu 31, 2010, 09:10:32 ap
Lainaus käyttäjältä: Minbaari - heinäkuu 30, 2010, 22:03:41 ip
Lainaus käyttäjältä: Jahman - heinäkuu 30, 2010, 20:13:55 ip
Opiskelija aikoina tuli kokeiltua mystisyyden huippua. Hernekeitto ja pikanuudelit sekoitettuna keskenään EI toimi.  ;D


Hmm... Tulee mieleen armeija-ajat ja siellä olleet sissileirit.. Täysin normaalia sekoittaa nuo keskenään. Nälkä lähti ja oli hyvää!


Allekirjoitan taman. Pitkan hyokkausammuntakeskeisen paivan jalkeen se kuusen juurella lusikoitu Jalostaja/Mamas-sotku oli herkullista. Tokkopa nyt uppoaisi yhta hyvin, kun on ehtinyt pehmentya.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: wille - heinäkuu 31, 2010, 10:34:45 ap
Lainaus käyttäjältä: ToniPetter - heinäkuu 30, 2010, 20:18:31 ip
Oletko koskaan kokeillut tuota saunamakkaraa, että laitat olutta foliopussiin. Voin sanoa, että toimii todellakin. :P


Mun käsityksen mukaan se taitaa olla laitonta olla laittamatta sinne olutta...  ;D
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Toni.A - heinäkuu 31, 2010, 11:11:00 ap
Lainaus käyttäjältä: Poppamies Tuliliemi - heinäkuu 30, 2010, 23:57:22 ip
Lainaus käyttäjältä: ToniPetter - heinäkuu 30, 2010, 20:18:31 ip
Lainaus käyttäjältä: Poppamies Tuliliemi - heinäkuu 30, 2010, 15:50:22 ip
Saunamakkaraa paistelin kiukaalla foliokääreessä, tulipa mieleen että voisi olla kivat kokkailut kun sopivasti laittais nagaa sekaan ja ei liian tiiviisti sulkis pakettia... Jäi kyllä testaamatta, mutta kokeilkaa joku ja kertokaa tuntoja.
Oletko koskaan kokeillut tuota saunamakkaraa, että laitat olutta foliopussiin. Voin sanoa, että toimii todellakin. :P

Itse en oo testannu, mutta isukki kehu että hyvää on. ja kuulemma martiniquesin rommi on kans toimiva neste kiuasmakkaralle
Hei, tuohan voisi olla testauksen paikka!  ;) Olen nimittäin lähdössä käymään juuri Alkon antimia katsomaan!
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Tinsa - elokuu 07, 2010, 14:26:03 ip
Lainaus käyttäjältä: Jahman - heinäkuu 30, 2010, 20:13:55 ip
Opiskelija aikoina tuli kokeiltua mystisyyden huippua. Hernekeitto ja pikanuudelit sekoitettuna keskenään EI toimi.  ;D
Tuohan on aivan herkullinen yhdistelmä. Minä en syö hernekeittoa millään muulla tavalla.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Inca - syyskuu 13, 2010, 17:31:04 ip
Niinkin yksinkertainen asia kuin dippikastike meni nuorena ihan reisille. Ei ollut kermaviiliä, joten tein viiliin. Hyi saat...

Makeanhimossa etsin karkkia mutta kun sitä ei löytynyt, päätin tehdä toffeeta. Siihen tarvitaan siis sokeria, kuohukermaa ja voita. Noh, voi loppui kesken joten loput öljystä. Kuohukermaa ei ollut, joten kookosmaitoa. Lensi koko komeus roskikseen. Aivan hirveää sotkua!
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Azukki - marraskuu 01, 2010, 20:47:44 ip
Lainaus käyttäjältä: Inca - syyskuu 13, 2010, 17:31:04 ip
Makeanhimossa etsin karkkia mutta kun sitä ei löytynyt, päätin tehdä toffeeta. Siihen tarvitaan siis sokeria, kuohukermaa ja voita. Noh, voi loppui kesken joten loput öljystä. Kuohukermaa ei ollut, joten kookosmaitoa. Lensi koko komeus roskikseen. Aivan hirveää sotkua!


Huhhuh! voin kuvitella tuota makuelämystä :DD
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Aji Inferno - marraskuu 01, 2010, 21:38:46 ip
Risiiniöljyssä haudutettu nagahevosenpaska ei oikein kolahda... Edes valkozibulalla!
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Ryhis - marraskuu 01, 2010, 21:58:57 ip
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - marraskuu 01, 2010, 21:38:46 ip
Risiiniöljyssä haudutettu nagahevosenpaska ei oikein kolahda... Edes valkozibulalla!


Miten olisi risiiniöljyssä haudutettu Reaktoritm mk. II extra nagalla & valkosipulilla?
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Aji Inferno - marraskuu 02, 2010, 00:15:59 ap
Lainaus käyttäjältä: Räyhäkäs - marraskuu 01, 2010, 21:58:57 ip
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - marraskuu 01, 2010, 21:38:46 ip
Risiiniöljyssä haudutettu nagahevosenpaska ei oikein kolahda... Edes valkozibulalla!


Miten olisi risiiniöljyssä haudutettu Reaktoritm mk. II extra nagalla & valkosipulilla?


Aika kamalaa on sekin... Tosin vähän parempaa savuchilillä!  8)
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Rapuska - lokakuu 06, 2011, 21:52:27 ip
Kanakeittoa naga jauholla ja capsaiini cristalleilla jotka ovat liuoitettuna vodkaan  ;D
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Ropocoo - lokakuu 06, 2011, 22:20:08 ip
lampaan uunipaisti ja ihan älyttömästi liikaa rosmariiniä hyi hitto, että oli kamalaa. Appiukko otti varmaan kohteliaisuudesta lisää -kaikilta muilta jäi lautaselle :D Banaani-jauheliha täytetyt uunipaprikat jäi myös syömättä. Ajatus kaunis, lopputulos täysin syömäkelvoton.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Naga Morphia - marraskuu 20, 2011, 00:56:11 ap
Lainaus käyttäjältä: Neutroni - toukokuu 12, 2010, 16:08:06 ip
No yhtä eksoottiselta kuulostaa voitaikina silakkalaatikon yhteydessä? Silakkalaatikko on aina tehty perunasta, suolasilakasta, läskistä ja munamaidosta.


Kuulostaisi ennemmin joltain silakkakukolta. :D

Itse teen silakkalaatikon aina omalla tavallani. Poistan tavallisista silakoista nahat ja selkäruodot, laitan ne perunasuikaleiden sekä kerman ja mausteiden kanssa uuniin kypsymään. Tulee hyvää.

Ja mitä itse aiheeseen tulee, niin ehkä pinattikeittoa en itse tekisi enää toiste, vaikka hyvää muuten onkin. Siitä tahtoo tulla vaan jotenkin, noh, Liisterimäistä vaikka yrittäisi pitää nesteen ja jauhojen määrän oikeassa suhteessa.

-Morphia
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: ChIlIDoG - marraskuu 23, 2011, 22:13:27 ip
Ei varsinaisesti mitään ruokaa ole mainita, mutta yleensä kun kokkaan ns. tunteella, eli reseptejä ei katella joten onnistumis prosentti on max 50% :D välillä onnistuu ja väillä menee v**uiksi.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: meikkupeikko - maaliskuu 05, 2013, 00:48:11 ap
Aladobi-pizza. Ajattelin silloin, että lihaahan sekin on eikä juuri muuta löytynyt kaapista. Kivasti suli rasvalilluksi pizzan pinnalle eikä sitä sotkua syönyt lopulta edes koira.  ;D
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Aji Inferno - maaliskuu 05, 2013, 05:22:58 ap
Koirat nyt syövät melkein mitä hyvänsä, mutta niillä ei ole makua hyvän päälle. Syövät mm. omaa paskaansa (tai naapurin) ihan nautinnolla. Kissoilla makua yleensä on, ainakin kanan suhteen. Mutta kissa ei olekaan luonnossa raadonsyöjä. Koira on. Ja niin on ihminenkin, kun ajatellaan esim. hapansilakoita tai eskimoiden herkkua, mädätettyä kalaa... Mistä päästäänkin aiheeseen: joskus tuumasin ettei chilimaksalaatikko toimi. Kyllä sekin toimii. :)
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: LupeKani - maaliskuu 05, 2013, 05:27:43 ap
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 05, 2013, 05:22:58 ap
Koirat nyt syövät melkein mitä hyvänsä, mutta niillä ei ole makua hyvän päälle. Syövät mm. omaa paskaansa (tai naapurin) ihan nautinnolla. Kissoilla makua yleensä on, ainakin kanan suhteen. Mutta kissa ei olekaan luonnossa raadonsyöjä. Koira on. Ja niin on ihminenkin, kun ajatellaan esim. hapansilakoita tai eskimoiden herkkua, mädätettyä kalaa... Mistä päästäänkin aiheeseen: joskus tuumasin ettei chilimaksalaatikko toimi. Kyllä sekin toimii. :)
En tehnyt itse, mutta en kyllä maistaisi toiste hapatettua silakkaa. Ja mitä tuohon maksalaatikkoon tulee niin varsinkin miedot valkosipulilla jatketut jalapenosoosit maistuvat todella hyvin maksalaatikon ja hernekeiton kera!
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Ryhis - maaliskuu 05, 2013, 09:18:58 ap
Lainaus käyttäjältä: meikkupeikko - maaliskuu 05, 2013, 00:48:11 ap
Aladobi-pizza.


Minäkin olen kerran tilannt pizzan Adios Alanyasta, kun Teemu Selänne sitä paikallislehdessä suositteli.

Koskaan en olisi arvannut, että lihakeittoa voi käyttää pizzaan.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: meikkupeikko - maaliskuu 05, 2013, 13:14:27 ip
Lainaus käyttäjältä: Aji Inferno - maaliskuu 05, 2013, 05:22:58 ap
Koirat nyt syövät melkein mitä hyvänsä, mutta niillä ei ole makua hyvän päälle. Syövät mm. omaa paskaansa (tai naapurin) ihan nautinnolla. Kissoilla makua yleensä on, ainakin kanan suhteen. Mutta kissa ei olekaan luonnossa raadonsyöjä. Koira on. Ja niin on ihminenkin, kun ajatellaan esim. hapansilakoita tai eskimoiden herkkua, mädätettyä kalaa... Mistä päästäänkin aiheeseen: joskus tuumasin ettei chilimaksalaatikko toimi. Kyllä sekin toimii. :)

OT
Ei muuten syö, jos ei ole nälkä. Osa koirista osaa olla hyvinkin nirsoja, jos ovat tottuneet tietynlaiseen ruokaan. Esim. tuo meidän nykyinen hunde söi aikaisemmin vain eläinkaupan koiranruokaa eikä saanut muuta sen lisäksi. Meille tullessaan oli vähän hukassa, kun tarjolla olikin raakaa jauhelihaa ja kasvismössöä. Pari päivää paastosi, välillä kävi haistelemassa ja paastosi lisää. Kolmantena päivänä tuli kai nälkä, kun vihdoin uskaltautui maistelemaan. Nykyään se syö jo lähes kaikkea, herneitä edelleen lähinnä närkkii.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Epzik - marraskuu 24, 2014, 18:29:49 ip
Seljankaa eli tomaattiliemeen keitettyä kalakeittoa en tee enää ikinä, mausteina laakerinlehtiä, maustepippuria, salviaa, neilikkaa ja suolakurkkua. Kyseisen tuotteen maku on jopa hyvä, mutta haju on aivan hirveä, haisee navetalta.
Mikä kummallisinta tuoksu on ennen kalapalojen lisäystä sinällään hyvä, mutta ilmeisesti kalan proteiinit reagoi mielenkiintoisesti... :o
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Miquel - marraskuu 24, 2014, 22:29:17 ip
Täytetty siika jonka mahaan laitettiin ruokalusikallinen kapriksia. Hyivv...  :D
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: San-M - marraskuu 25, 2014, 01:41:19 ap
Marokkolainen kasvistagine. Suurena syynä varmaan se, että en kovinkaan välitä bataatista. Ei noi maut ehkä muutenkaan ollut ihan omalla mukavuusalueella...
http://www.hs.fi/ruoka/a1358319757514
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: NPhoBiaz - marraskuu 25, 2014, 15:02:26 ip
Muotiruoka avokadopasta.
Aivan järkyttävää kulinaarip*skaa. Hirveän tarkat ohjeet, jossa tarvitaan kaiken maailman erikoisjuustoja, otetaan keitinvesiä talteen ja keitetään pastaa 80% annetusta ajasta. Ja lopputulos ei maistu millekään. Tulee mieleen Poppamiehen viime vuoden jouluvideo (https://www.youtube.com/watch?v=f4GA7godwJ4).
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: biblo - helmikuu 06, 2015, 16:36:17 ip
 Itse tein tuota avokadopastaa ja oikein makoisaa.Kaveri taas sniiduili tarvikkeissa ja lopputulos aika mauton.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: MiM - helmikuu 06, 2015, 19:23:33 ip
Olen itse tehnyt Avocadopastaa samantyylisellä reseptillä jo yli 20 vuoden ajan. Aina on maistunut. Tuota Gullichsenin versiota en ole kuitenkaan kokeillut, enkä tiedä tarviiko, kun on oma.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Miquel - helmikuu 07, 2015, 07:45:49 ap
Kaupan pussimauste jauhelihalle tacojen ja tortillojen tekoon. Ei enää ikinä.  :D Pilalle meni hyvä jauheliha.
Otsikko: Vs: Ruoat joita ET tekisi toiste
Kirjoitti: Trioniska - helmikuu 07, 2015, 09:01:13 ap
Jauheliharisotto siten että keität riisin ylikypsäksi, reilusti, sekä yhtenä mausteena kevyesti tilliä...

Aikoinaan kun menin tuon virheen tekemään nuorena niin vaikka oli kova nälkä ja padallisen olin duunannut niin kippasin koko padallisen pois kun loppuviimein maistui riisipuurolle jossa maissihenre + lihasattumia  :o