huhtikuu 18, 2024, 03:22:31 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Aiheet - PP

1
Hei! Chiliyhdistyksen vuosikokous lähenee! Paikka ja aika eivät ole vielä selvillä, mutta ajallisesti tähdätään lokakuun loppuun.

Kokouksessa tullaan keskustelemaan yhdistyksen tilanteesta ja jatkosta. Yhdistykselle on selvästi tarvetta, koska jatkuvasti meihin ollaan yhteyksissä chiliin liittyvissä kysymyksissä ja taimi- ja siemenkauppa käy hyvin. Rahallisestikaan toiminnassa ei ole ongelmia, mutta vapaaehtoisten määrä hallituksessa ja muissa tehtävissä toimimiseen on ollut suuri ongelma jo monta vuotta.

Tekijöiden puute haittaa yhdistyksen kehittämistä ja sen vuoksi tässä vaiheessa on mietittävä, kuinka yhdistyksen toimintaa pystytään jatkamaan. Jatkoon vaaditaan useampi aktiivi mukaan hallitukseen tekemään uutta sekä someen että nettisivuille, hakemaan yhteistyökumppaneita ja ennen kaikkea innostamaan reilusti väkeä tapahtumia tekemään. Ellei näihin löydy tekijöitä, vaikuttaa siltä, että on seuraavan hallituksen tehtäviin kuuluu yhdistyksen alasajo ja lopettaminen. Toivottavasti tähän ei tarvitse mennä, vaan saamme mukaan uusia aktiiveja.

Aiheesta tarvitaan keskustelua ja se kannattaa aloittaa nyt heti.
2
Chiliyhdistyksen vuosikokous järjestetään lauantaina 26.10. Tampereella. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen yhdistyksen nettisivuilla.

Tervetuloa myös muut kuin jäsenet!

http://www.chiliyhdistys.fi/fi/vuosikokous2019/
3
Chiliyhdistyksen vuosikokous järjestetään lauantaina 26.10. Tampereella. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen yhdistyksen nettisivuilla.

Tervetuloa myös muut kuin jäsenet!

http://www.chiliyhdistys.fi/fi/vuosikokous2019/
4
Tieto tulee tänne myöhään. Sori.

Turussa syödään hyvin ja puhutaan asiaa ja sen vierestä lauantaina 25.5. Tuolla tietoja ja toisessa linkissä ilmoittautuminen.

http://www.chiliyhdistys.fi/fi/jasentapaaminen-ja-kevatkokous-turussa-25-5/

https://forms.gle/8cJoH7F2TPLj9MiU8
5
Nyt on vähän enemmän valikoimaa, mitä myydä. Tiistaina postitettuna ehtii jouluksi, ehkä keskiviikkonakin.

Savurocotosoosia/tahnaa on nyt vähän isommissa purkeissa 290 g ja 330 g. Hinnat 12 € ja 14 € (kilohinta 40 €/kg eikä purkit ole ilmaisia).
Mansikkahilloa rocotolla (mieto)  260 g 8 € (mansikat kaupasta)
Mustaherukkahilloa rocotolla (mieto) 320 g 10 € (herukat omaa satoa)

Hapatettua Aji Cristalia 220 g 10 € (pakastettu)
Hapatettua chinense-hybridiä (Pink Haba x Biquinho) 220 g 11 €
Hapatettua Boinda ma Jacquesia 220 g 10 € (mukana jonkun verran Suger Rushia laimenteena)
Kahden viimeisen laatu pitää vielä varmistaa pH-mittauksella. Maku on kunnossa.

Savurocotoa jauheena 5 €/10 g
Rocotoa jauheena 4 €/10 g
6
Chiliyhdistyksen pikkujoulut ja vuosikokous järjestetään sunnuntaina 25.11.2018 Helsingissä Hellapoliisin tiloissa osoitteessa Spelttitie 6 A. Ohjelmassa on klo 15 alkaen chilihöpinän täyteistä yhdessäoloa, loistavaa ruokaa ja varsinainen syyskokous klo 18. Syyskokouksessa hallitus esittelee menneen kauden toimintaa, suunnittelemme yhdessä seuraavaa vuotta ja valitsemme yhdistykselle uuden hallituksen. Ruoka tehdään tällä kertaa omin voimin, jolloin saamme varmasti herkullista ja oikeasti hyvillä chileillä höystettyä ruokaa. Tapahtuma on avoin kaikille chileistä kiinnostuneille ja jäsenille se on totutusti maksuton. Ei-jäseniltä veloitamme 15€ osallistumismaksun.

Mukaan juhliin ja kokoukseen ilmoittaudutaan viimeistään tiistaina 20.11. tällä lomakkeella: https://goo.gl/forms/HnK5wiuhh8dE7zcM2

Jos haluaa hypätä kimppakyytiin tai on itse tulossa autolla ja paikkoja on vapaana, kannattaa laittaa viestiä osoitteeseen info@chiliyhdistys.fi, niin keräämme kyytejä kasaan. Ensimmäistä kertaa vuosikausiin kokouspaikalle pääsee helposti myös julkisilla kulkuneuvoilla; lähistöltä kulkevat ainakin HSL:n bussit 64, 67 ja 655. Reittejä kannattaa tutkia osoitteessa reittiopas.hsl.fi tai Googlen karttapalvelussa.
7
Chilitapahtumat / -tapaamiset / Inkoon Chilipäivät 2018
heinäkuu 30, 2018, 23:56:29 ip
Tätä ette odottaneet! Ei odottanut kukaan, joten tämä tulee äkkiä.

Suomessa on 2018 Chilifestit ja ne on Inkoossa 25. ja 26.8.!

Tapahtuma on pienempi kuin Tampereella, mutta tärkeintä on, että on Chilifestit! Koska asia lähti liikkeelle tosi myöhään, tapahtuman suunnittelu on kesken, eikä tarkkoja tietoja ole vielä. Se kuitenkin tiedetään, että tapahtumassa on perinteiseen tapaan paljon chiliä ja hyvää ruokaa. Mukana on ainakin Chiliyhdistys, Heinän puutarha ja Poppamies. Ohjelmassa on kokkailua ja chilin syöntiä ja kaikkea kivaa mitä nyt ehditään keksiä. :D

Perinteiseen tapaan tarvitsemme innokkaita chilipäitä avuksi yhdistyksen pisteeseen ja muutenkin. Ohjelmaa saa myös ehdottaa ja osallistua sen tekemiseen.

https://www.facebook.com/events/435551330265995/
8
Tulkaahan maistelemaan kunnon lihoja ja muita herkkuja. Vedän pienemmällä herkkulajitelmalla kuin yleensä, mutta annoksia riittää reilusti.

https://www.facebook.com/events/250213652191931/
9
Löytyisikö Uudeltamaalta (lähinnä pk-seudulta) chiliharrastajaa, joka olisi kiinnostunut kasvattamaan chilejä virolaisen maatalousalan opiskelijan kanssa jossain pk-seudulla? Voi olla oma kasvihuone tai piha, viljelypalsta tai jotain muuta. Yv:tä minulle, jos kiinnostaa.
10
Chiliyhdistys järjestää pikkujoulut ja vuosikokouksen Nokialla la-su 18. ja 19. marraskuuta. Tavan mukaan koko setti ruokailuineen ja yöpymisineen on jäsenille ilmainen ja muille edullinen.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen on yhdistyksen nettisivuilla.

http://www.chiliyhdistys.fi/fi/pikkujoulut-ja-vuosikokous/
11
Chiliyhdistys järjestää pikkujoulut ja jäsenkokouksen Nokialla la-su 18. ja 19. marraskuuta. Tavan mukaan koko setti ruokailuineen ja yöpymisineen on jäsenille ilmainen ja muille edullinen.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen on yhdistyksen nettisivuilla.

http://www.chiliyhdistys.fi/fi/pikkujoulut-ja-vuosikokous/
12
Chiliyhdistykseltä on kysytty haastateltavaa Savon tai Keski-Suomen alueelta Koti ja maaseutu -lehteen. Juttuun tarvittaisiin kasvattajahaastettelu ja tietysti kuvitusta. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Chiliyhdistykseen, ja ohjaamme asian eteenpäin juttua kysyvälle toimittajalle.
13
Onko muilla näitä isojen poikien leluja? Ostin pöljyyksissäni käytetyn Yuneec Q500+:n vuodenvaihteessa ja hommasta tuli tietysti yksi raha- ja aikareikä lisää. :D Jos lentämiseen ja kuvaamiseen ei mene aikaa niin sitä menee viimeistään videoiden editointiin. Nytkin olisi materiaalia pariin videoon, mutta lentäminen on tietysti hauskaa vaikka videot ja kuvat ei päyytyisi minnekään. Kaikessa riittää vielä opittavaa, eikä kopterin kamera ole nykymittapuulla hyvä, mutta saa riittää toistaiseksi.

Tuolta voi katsella minun parhaita tuotoksia. Ei nuo mitään mestariteoksia ole, mutta on siellä omasta mielestä pari hyvää. Joko on ollut tuuria kelin ja valon kanssa tai paikka on muuten hieno. kanavalla on muutakin sekoilua, mutta dronevideot on pääasia. Chiliä sinne tuskin tulee koskaan.

https://www.youtube.com/channel/UC9Fi5RzTMa6g1GBrzTWU-xg
14
Kisassa on nähty monenlaisia aiheita, ja pohdin hetken olisiko nyt aika palata chiliin. En keksinyt siitä mitään kivaa, mutta keksin aiheen johon sopii chili ja paljon muuta: Kuuma. Kesä ei ole vielä ollut sellainen, mutta toivottavasti loppukuusta tulee edes lämmin. Hauskoja kuvaushetkiä!

Säännöt pysyy ennallaan.

§1 Kuva on itse otettu ja julkistettu tässä ketjussa kisakuukauden aikana ja omalla tavallaan tulkitsee kuukauden aihetta.
§2 Kuvan voi nimetä tai selitellä, mutta se ei ole tarpeen. Kuvaustiedot voi laittaa mukaan jos haluaa.
§3 Kommentointi Yleisen valokuvakilpailun kommentointiketjuun, äänestyksen alettua kommentointi kisaketjussa sallittu.
§4 Äänestys seuraavan kuukauden 1. - 5. päivä. Äänestys on kaikille avoin.
§5 Voittaja järjestää seuraavan kilpailun ja päättää aiheen, saa osallistua itse ja toimii ylituomarina. Tuomari ei saa ratkaista tasapeliä omaksi edukseen.

15
Tori / Yaran lannoitteita 7 €/3 kg setti
kesäkuu 18, 2017, 13:25:59 ip
Myyn Yaran Ferticare HYDROa ja Yaraliva Calcinitia. Myyn vain suhteessa 2:1 ja perushinta on 7 €, jossa on 2 kg HYDROa ja 1 kg Calcinita. Voi noutaa Itä-Vantaalta tai Helsingistä Viikistä tai voin postittaa.
16
Tervetuloa taas herkuttelemaan! Rocotoa on tarjolla monessa muodossa ja pääruokana on aitoa BBQ-lihaa. Vielä vähä epävarmaa onko liha possun niskaa vai härän briskettiä.

https://www.facebook.com/events/208883872960054/?ti=as
17
Suomen Chiliyhdistys ry / Chiliyhdistyksen Instagram
toukokuu 03, 2017, 20:52:12 ip
Siirryimme viimein ainakin osittain nykyaikaan ja perustimme Instagram-tilin! :D Meidät löytää käyttäjänimellä suomenchiliyhdistys.

Sisältöä on nyt hyvin vähän, joten on hyvä kysellä, mitä toivotte sinne. Kaikenlaista chilien kasvattamiseen ja käyttämiseen liittyvää infoa tulee varmasti samoin kuin ajakohtaista tietoa yhdistyksen toiminnasta. Mitä muuta toivotte? Mitä ei? Kuinka tärkeää visuaalisuus on tämänkaltaisella tilillä?

Lupaamme, että nykyaikaisuus jää toistaiseksi ja hyvin pitkään tähän. Turha odottaa (tai pelätä) että tulee Snapchatiä tai uudempia somen muotoja. :D
18
Pitkästä aikaa järjestämme miitin Uudellamaalla! Paikka on vuokrahuvila Vanha Talli, jossa riittää tilaa isollekin porukalle. Tällä kertaa miittipaikalle pääsee jopa julkisilla kulkuneuvoilla. Enemmän tietoa ja linkki ilmoittautumislomakkeeseen on nettisivuilla.

http://www.chiliyhdistys.fi/fi/kevatmiitti-espoossa/
19
Otsikko on ehkä vähän clickbait, mutta se pitää paikkansa.

Kuten ennenkin, aloitin vähän ennen joulua rocotojen idätyksellä. Jo lautalla tuli ekat ongelmat kun osa iduista homehtui ja kuoli. Niihin ei kehittynyt kunnon juuria tai juuri kuoli pois. Osan siirsin kivivillaan ja desinfioin lautan uusintaidätykselle ja muille lajeille. Myöhemmin lautalla ei enää näkynyt mitään outoa.

Kivillassa kasvui alko tosi hitaasti ja pian villojen pinnalla varren vieressä alkoi näkyä hieman jotain homeen näköistä (levän lisäksi). Sen sai pois tai näkymättömiin vettä suihkuttamalla, mutta pian tuli selväksi, että taimet ei kasva juuri ollenkaan ja lisäksi osan varret mätäni ja niitä taimia kuoli. Siirsin kuusi kituliasta rocotoa NFT:eihin kuukausi sitten, ja niistä puolet kuoli ja loput kolme alkoi kasvaa pikkuhiljaa.

Katsoin tänään ekaa kertaa konepeltien alle ja siellä on kivoja homeyllätyksiä. En tiedä, onko tuo samaa kuin taimet tappanut home, koska tuo on lähinnä villakuutioiden papereissa eikä juuri muualla, mutta ei se asiaan kuulu oli mitä hyvänsä. Kutakuinkin samaan aikaan NFT:hen laitetussa chinense-pistokkaassa ei ollut tuollaista. Oli tuo (ja tumma sonta kuitukankaan päällä) mitä hyvänsä, en ota enää riskejä ja desinfioin loput NFT:t ennen käyttöönottoa kaikella, millä keksin ja voin (etikka, kloori, Virkon, kiehuva vesi).









Noiden lisäksi on sentään neljä bluesmanilta saatua rocotoa, joista kaksi on reilut 30 cm ja loputkin ehtii NFT:llä vauhditettuna amppeleiksi. Niiden valosuojan alle en katsonut vielä, koska se on teipattu jätesäkki. Chineset ja baccat kasvaa kivivilloissa myös hitaasti, mutta ne ei ole sentään mädenneet. Hitaudesta kertoo, että suurimmissa on kuusi oikeaa lehteä ja ne on itäneet tammikuussa.

Tällä kertaa tällainen alku. Koska kaapit on täynnä aiempien vuosien satoa, jättisatoa ei tarvi eikä tämä homma jaksa kiinnosta ihan samalla tavalla kuin alkuaikoina, mutta ei tällainen hauskaa ole. No, eipä tarvi miettiä kasvarikauden aloitusta ainakaan kuukauteen.

Edit: Kuvat ilmeisesti näkyy, kun kukaan vielä valittanut niistä.
20
Edistyneempi chilinkasvatus / Lamppujen spektrejä
marraskuu 20, 2016, 00:00:38 ap
Postaan tähän ketjuun mittaamiani lamppujen ja muiden valonlähteiden spektrejä. Keskustelu menee luultavasti aika tekniseksi ja äkkiä fysiikan puolelle. :D

Nämä on mitattu Ocean Optics Flame-T spektrometrillä käyttäen suhteellista irradianssia. Se tarkoittaa, että huomiodaan laitteen vastefunktio eli se miten eri aallonpituuksille tuleva säteily antaa eri arvon vaikka säteilyä olisi yhtä paljon. Ilman suhteellisen irradianssin käyttöä signaali olisi todellista pienempi pienillä ja suurilla aallonpituuksilla.

Kannattaa huomioida, että näkyvä valo noin välillä 400-650 nm ja silmä on tehokkain virhreälle n. 530 nm valolle.
21
Nyt merkintä kalentereihin! Aloitamme lokakuussa juhlinnan kymmenen toimintavuoden kunniaksi. Paikka on Knuutilan kartano Nokialla ja aika lokakuun toiseksi viimeinen viikonloppu. Ilmoittautumislomake avataan pian, mutta sivuilla on jo nyt paljon tietoa tapahtumasta. Tätä ei kannata jättää väliin.

http://www.chiliyhdistys.fi/10-vuotisjuhlat-ja-vuosikokous-22-23-lokakuuta/
22
Mitä erityisesti haluat yhdistyksen 10-vuotisjuhlamiitiltä? Se järjestetään jossain päin Suomea syksyllä, luultavasti lokakuussa.

Kerro tarkemmin viestissä, jos vaihtoehdoissa ei ole kaikkea tärkeää.
23
Suomen Chiliyhdistys ry / 10-vuotisjuhlamiitin paikka?
elokuu 16, 2016, 23:09:49 ip
Chiliyhdistys järjestää 10-vuotisjuhlamiitin tänä syksynä, luultavasti lokakuussa. Tapahtuma on tullee olemaan kaksipäiväinen ja samalla pidetään yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous.

Missä haluaisit tapahtuman olevan? Kerro viestissä miksi. Äänestyksen tuloksella on vahva painoarvo paikkaa valittaessa.
24
Lauantaina 21.5. syödään taas hyvin! Uudenmaan chilipäät tarjoilevat herkkuja Kalliossa Chilitarvikkeen edessä ja ensimmäistä kertaa olemme mukana myös Tampereella, jossa tapahtuma on Poppamiehen Garage salen yhteydessä.

Cafe Capsicum

Cafe Capsicum Tampere

Tervetuloa!
25
Herätys Uusimaa!

Yhdistys on mukana Kevätmessuilla OmaPiha-alueella yhdessä Chilitarvikkeen kanssa osastolla 6n121. Tarvitsemme jokaiselle päivälle 2-4 chilistiä sivistämään kansaa ja myymään meidän tuotteita. Ilmoittautukaa tähän ketjuun tai minulle yv:nä. Mukaan kannattaa tulla vaikka olisi uusi harrastaja, koska me kaikki tiedämme chilistä enemmän kuin 99% yleisöstä, ja jos tulee kinkkisiä kysymyksiä, vieressä on yleensä kokeneempi harrastaja.

Päivystäjät saavat ilmaiseksi yhdistyksen t-paidan, jos sellaista ei ole aiemmin saanut tai se on kulahtanut. Koko päivän (tai melkein) päivystävät saavat lisäksi lounaan yhdistyksen piikkiin.

Messujen ajat ovat to 10-18, pe 10-18, la 10-18 ja su 10-17.
26
Päiväkirjat ja fotoalbumit / PP:n 2016
helmikuu 29, 2016, 00:05:50 ap
Ajattelin, että tänä vuonna en aloita päiväkirjaa ennen kuin on jotain näytettävää ja sanottavaa. Ehkä sitä alkaa pikkuhiljaa olla vaikka mitään erityistä täällä ei tapahdu eikä tule tapahtumaan. Kasvatuslista sisältää lähinnä vanhoja hyviksi tiedettyjä lajikkeita ja muutaman uuden.

Pubescensit (itämään 20.12.)
Montufar
Rocoto Brown
Rocoto Riesen Gelb
Rocoto Pineapple
Peru Cusco

Chinenset (12.1.)
CGN21500
Pink Habanero
Tobago Sweet
Pimenta Preta
Bonda ma Jacques
Hybridi Biquinho x Pink Haba (pistokkaista eli F1)

Baccatumit (7.2. muistaakseni)
Aji Cristal
Lemon Drop
Aji Fantasy
Sugar Rush
Campane

Annuumit
Gaucho (pistokkaista)
Bolivian Rainbow

Flexuosum

Rocotojen startti oli hyvin hidas, koska ne jäi itämään turhan viileään paikkaan joululoman ajaksi. Nyt ne on viikon-kaksi minun tavallisesta aikataulusta jäljessä, mutta osa on NFT:ssä ja ottaa sen kiinni. Peru Cuscon ainoa taimi on ollut alusta asti vaivainen ja on edelleen minikokoinen, mutta lähtenee kasvamaan. Ainoa keino saada siitä satoa kesällä on pitää se koko ajan NFT:ssä. Muut viisi NFT-rocotoa siirtyy vaiheittain kookokseen ja amppeleihin.

Chinenset ja baccat on normiaikataulussa. Kohta pitää virittää käyttöön lisää NFT:eitä ja ottaa myös 400 W monimetalli valoksi LEDien lisäksi. Nyt on vielä se mukava vaihe, että kasvit menee alle neliön tilaan, mutta sitä ei kestä pitkään.


Koko setti.


Ketään ei yllätä, että Montufar kasvaa rocotoista nopeimmin. Sinisen tikun takana pieni Peru Cusco.


Pari lisää.


Huonosti kasvavia Gaucho-pistokkaita, loput rocotot ja Bolle.


Chinenset kahta pikkutainta lukuunottamatta. Pimenta Preta on hieno!


Hybridi-pistokkaat kasvaa tuuheasti ja kukkisi, jos antaisin kukkia.
27
Tänä vuonna mennään taas yhdessä Chilitarvikkeen kanssa messuilemaan ja levittämätään chilin ilosanomaa. Järjestelykuviot ja vastuuhenkilöt on vielä epäselviä, mutta merkitkää aika ylös.
28
Puheenjohtaja
Pirjo Koivunen, foorumilla nimimerkki sihteeri

Jäsenet
Lauri Äystö, Larski (varapuheenjohtaja)
Henry Hietanen, Hubert (sihteeri)
Matti Saloranta, Trioniska (rahastonhoitaja)
Markus Haapala, PP (tiedotusvastaava)
Riku Heikkilä, Herpiili (tiedotusvastaava)
Markus Riuttaskorpi, NPhoBiaz (Chilifest-vastaava)

Varajäsenet
Kuisma Björnman, chilifellow (yhteistyövastaava)
Ruuti Leisti, Ruutana (tiedotusvastaava)
Kaisa Salo, Kaisuli-Haisuli
29
Olisiko Turun suunnalla innokkaita yhdistysläisiä edustamaan meitä Ruoka- ja viinimessuilla ensi viikonloppuna?

Chilitarvike ja Poppamies on siellä perinteisellä yhteisosastolla ja yhdistys mahtuu mukaan.
30
Sunnuntaina 16. elokuuta syödään taas hyvin ja tarvittaessa tulisesti. Cafe Capsicum tarjoilee herkkuja Chilitarvikkeen edessä Helsingissä klo 12-18.

Apua otetaan vastaan suurin kiitoksin eli jos kiinnostaa tulla mukaan tiskin taakse ja valmistelemaan (leipoa kotona), ilmoittautukaa tuonne tai yv:llä minulle.