huhtikuu 18, 2024, 03:28:42 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Näytä viestit

Tämä jakso sallii sinun katsoa tämän jäsenen kaikkia viestejä. Huomaa, että näet vain niiden alueiden viestit, joihin sinulla on nyt pääsy.

Aiheet - Raaka-Arska

1
Tervehdys!

Olen vähän alle keski-ikäinen (ainakin toivottavasti) miehenalku Oulun eteläpuolelta, Tupokselta. Syntyjään olen Raumalta, mutta pikkutyttönä muutimme Ouluun isäni työn perässä. Aikoinaan ei koulunkäynti hirmuisesti kiinnostanut, vaan luin mieluummin Aku-ankkaa, joten jouduin tehtaaseen töihin. Nyt työskentelen prosessinhoitajana Oulussa olevassa tehtaassa ja työ on ns. keskeytymätöntä vuorotyötä. Tupoksella asustelen ok-talossa yhdessä vaimon ja 17 vuotiaan tyttären sekä koiran kanssa. Talo rakennettiin nelisen vuotta sitten ja tälle kesälle saatiin kauan kaivattu kasvari vihdoinkin ;D Toki toimitus ryssittiin niin, että tämä toinen kauteni, jonka piti olla ensimmäinen ns. virallinen kauteni, meni suurinpiirtein ketuilleen, mutta kyllähän nyt ollaan jo päästy myös ns. oikeiden chilien kimppuun ;D

Harrastuksista voisin mainita tämän hetkisen lisäksi kalastuksen, rommit, viskit, heavyn kuuntelu, kotiteatteri ja lukeminen. Lisäksi ihmisen pitää aina siirtää näläntunnetta, joten keittiössä vietämme paljon aikaa vaimoni kanssa... Kuten arvata saattaa vuorokauteen olisi joskus hyvä saada lisätunteja :D

Foorumia on tullut lueskeltua reilut vuoden päivät ja tiedonjano kasvaa kokoajan, joten täällä tulee aikaa vietettyä!! Ja kiitoksia vaan kovasti kaikille minun tiedonjanoani sammuttaneille, tulemme palaamaan asialle. Ihan varmasti 8)

Lämmintä syksyä kaikille!!!!

Arska
2
Sellainen kysymys pamahti mieleeni, että kun kasvit siirtyvät kasvariin, niin täytyykö totuttaa auringon valoon? Kasvit nyt keittiössä josta ikkunat antavat itään ja etelään, joten saavat jonkin verran valoa jo lasien läpi ennen ulkoistamista... Hellasärön vuoksi jouduin tyytymään lasiseen kasvariin kennon sijaan :-[
3
Muut harrastukset ja elämä / Paljonko pakkasta?
helmikuu 14, 2011, 15:47:38 ip
Tänä aamuna elohopea oli vajonnut Tupoksella lukemiin - 33,7...
Mun mielestä alkaa olla aika kylmääääääää >:( >:(
4
Sellaista kyselisin kokeneemmilta, että millainen "seinä" materiaali on optimaalisinta kasvihuoneelle pääsääntöisesti chilin kasvatukseen?
5
Tervehdys!

En löytänyt etsinnällä tulosta kyssäriin siementen säilömisestä. Kun nyt otan talteen siemeniä kylvääkseni joskus tammi, helmikuussa, miten saan ne parhaiten pysymään "hengissä"?