maaliskuu 28, 2024, 11:00:56 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Tietokoneista

Aloittaja Aji Inferno, heinäkuu 19, 2008, 00:21:20 ap

« edellinen - seuraava »

Tupakka

En perhana monitoria lähetystunnuksella saanut. Lappu tullee postilaatikkoon tänään, joten yritämpä uudemman kerran sitten.

Kun oikein ajattelee niin en loppuenlopuksi menisi suosittelemaan mitään tiettyjä komponentteja kenellekkään tietämättä käyttötarkoituksia. Jos tarkoituksena on ajaa paljon muistikaistaa vaativaa ohjelmaa niin AMD voi hyvinkin olla parempi vaihtoehto(tosin Nehalem voi hyvinkin muuttaa tämän). Myös serveripuolella saattaa myös olla AMD voitokkaampi(en henk.koht ole tutustunut). Kuitenkin jos on kyse puhtaasta raa'asta aritmeettisesta liukulukulaskennasta(tahi vastaavasta) niin Intel vie useammankin testin mukaan voiton.

Silti, jokaisella on aina pieni sisäinen fanipoika ja oma sellainen kannattaa Inteliä. Ei tosin ihan perusteetta vaan olen vakavasti sitä mieltä, että ihan testien mukaan, yleisesti ajatellen Intel vaan on johdossa tällä hetkellä prosessoririntamalla. Eikä tilanne näy ihan hetkeen olevan muuttumassa.

Jos hiljaisuutta ja viileyttä kaipaa, en näe juuri muuta vaihtoehtoa kuin Intel. Perusteina mm. pienempi valmistustekniikka(joka alentaa virrantarvetta ja näin lämpötilaa sekä jäähdyttimen kautta myös äänekkyyttä) ja muutenkin alhaisemmat tehonkulutukset(samallakin valmistustekniikalla vastaavan laskentatehoisissa prosessoreissa). Etenkin serveripuolella(, jossa koneet useimmiten päällä 24/7/52) alhainen tehonkulutus ja lämmöntuotto ovat tärkeitä kriteerejä valittaessa suorittimia.

Pena nepa on tietysti läppärissä aivan turha kapistus. Tosin nykyään asia toisinpäin, nimittäin menee mielestäni Intel edelle aivan jo. em. syistä. Akun täytyy kestää. Enkä muista nähneenikään kovin montaa läppäriä AMD:n prossuilla.

Itsellä ei ihan iän puolesta ole kauheasti kokemusta vanhasta raudasta, mutta ehkä se on ihan hyvä juttu. Auttaa pohtimaan asiaa objektiivisesti.. ei sillä, että ketään syyttäisin...  :wink:
Joo.

Aji Inferno

Jokainen puhuu lähinnä omien kokemustensa ja kiinnostuksensa näkökulmasta, niinhän se on. Tuskin esim. Tupakka ja minä toisiamme "käännytettyä" saataisiin kovinkaan helpolla, jos lainkaan, sillä tuoteuskollisuus on aina monen asian summa. Siinä on faktoja, fiktiota ja tunnetta. ;)  Ja jokainen "fani" on aina oikeassa, kuten maailman uskonnoissakin! :D

Oli aika, jolloin koetin itse koota aina mahdollisimman tehokkaan tietokoneen ja riemuitsin siitä, jos sain muutaman pisteen lisää jostain benchmarkista. Nykyään en välitä muusta kuin siitä, että kone on hiljainen, vakaa ja *riittävän* tehokas. Siinä se sana. Riittävä. Jos pyrkisimme aina maksimoimaan tehon (unohtaen tässä sen, että eri arkkitehtuurit todella ovat hyviä eri sovelluksissa), silloin koko maailma olisi vielä hetki sitten ostanut Athloneja ja saattanut Intel-rukan konkurssiin. Nyt moni on vilpittömästi sitä mieltä, että julkisuudessa esiintyvä käsitys Intelin nykysuoritinten "ylivoimasta" tekee niistä ainoita oikeita oston kohteita, eikä vaihtoehtoja edes tarvitse harkita...

Mutta sehän on höpöhöpöä. :)  Merkistä riippumatta. Sillä tosiasiassa jokainen markkinoiden yli sadan euron CPU, merkistä riippumatta, on enemmän kuin riittävän tehokas oikeastaan kaikkeen mahdolliseen kotona tapahtuvaan. Ja onko silloin muulla merkitystä kuin syntyvän laitteiston vakaudella ja soveltuvuudella käyttötarkoitukseensa? Tuskin. Jos joku menettää yöunensa siitä, että Intel-pohjaisessa vehkeessä on vaikka 10% enemmän liukulukulaskentatehoa tai AMD-pohjaisessa 10% nopeampi muistinkäsittely, koko homma menee juuri fanipoikien hölmöilyksi. Mihin kieltämättä itsekin etenkin takavuosina usein syyllistyi.

Se on vähän kuin jos ostaisi aina Audin eikä Toyotaa, koska Audissa olisi 5 hevosvoimaa enemmän. Ehkä tärkeää jollekulle, mutta jos kummassakin on tarpeeksi tai liikaakin tehoa, asia on oikeasti yhdentekevä.

Itselleni jo vanhempi X2 4200+ dualcore-kone oli riittävän tehokas (sekä täysin hiljainen) kaikkeen mitä puuhaan. Nykyinen Phenom onkin jo liioittelua. Siksi en niin kauhesti jaksa ymmärtää tai välittää siitä, saisinko samalla rahalla kenties vielä enemmän lähes turhaa tehoa. Enkä kirjoittanut senpuoleen koko juttuani alkujaan loputtomien ja turhien Intel/AMD-väittelyjen käynnistämiseksi, vaan pikku päiväkirjaksi yhdestä vähän ehkä turhasta, mutta itselle kiintoisasta konerakennusprojektista. :)

Mutta pikku idealisti minussa ei sitten voinut välttää mainitsemasta bisnesetiikkasyistä inhokkilistallani olevaa (kyllä: sieltä löytyvät mäkkärit ja muutkin ihmisten rakastamat ja idealistien vihaamat jättiläiset) Inteliä. Ja niinpä saimme aikaan vähän erilaisen keskustelun kuin ajattelin. ;)

Uskonto, idealismi ja kansallistunne - varmat reseptit kuumiin tunteisiin maailmassa (chilillä tai ilman)! :D

Aji Inferno

Päiväkirjaan palatakseni...

Vehje on nyt ollut pystyssä lukuisia päiviä ja osoittautunut vakaaksi - yhtä seikkaa lukuunottamatta... Näytönohjain nimittäin on räjähtämässä, luulen. Ihmettelin jo kuukausia sitten näytölle ilmaantuvia värillisiä pisteitä, jotka lisääntyivät koneen lämmetessä ja näkyvät erityisen selvästi bios/dos-tilassa violetteina kirjaimina valkean tekstin seassa.

Geforce 7900GT:n äänekkään vakiotuulettimen vaihdoin Zalmanin hiljaisempaan ja tehokkaampaan (muttei silti kummassakaan asiassa toivomani tasoiseen) lisävarusteeseen. Asensin samalla muisteille jäähdytyssiilit. Hyvinhän tuo toimi ja ylikellottuikin varsin mukavasti pitkän aikaa. Sitten alkoivat satunnaiset ongelmat, nuo valopisteet ja violetit kirjaimet. Ja satunnainen, harvinainen kaatuilu...

Liekö näytönohjaimen uusi jäähdytyssiili menettänyt otteensa GPU:sta, vai ylikellotinko vehkeen yksinkertaisesti hajalle, en tiedä. Mutta fakta on, että ainoan kerran, jonka tämä uusi neliydinihme on toistaiseksi kaatunut, aiheutti juuri näytönohjain - ja vieläpä ihan tavallisessa Windows-käytössä. Joku tosin oli netissä varotellut Nvidian viimeisimmistä virallisista ajureistakin - ovat kuulemma sontaa.

Neljän ytimen toimintaa on hauskaa (joskin hyödytöntä, myönnän) seurata ihan mielenkiinnosta. Näkee mm. sen, miten harvat ohjelmat tukevat säikeistystä eli saavat useammasta ytimestä mitään hyötyä. Esimerkkeinä Avast virustutka, Ad-Aware ja useimmat VST-instrumentit musapuolella. Ne on ohjelmoitu kaikki käyttämään vain yhtä ydintä - ja siinä se. Toisaalta, esim. WinRAR, Cubase 3/4 ja Sony Vegas videosofta skaalaavat kuorman fiksusti tasaisesti kaikille ytimille ja nopeutuvat siten huimasti.

Peleissä tuplaydinkone riittää vielä aivan mainiosti; esim. suosikkini Oblivion käyttää fiksusti molempia, muttei enempiä ytimiä. Pitää testata myös prosessorisyöppö Civ 4, mutta epäilen samaa. Kerron kun tiedän - sillä se peli, jos mikään, tarvitsisi kyllä kaiken lisäpotkun! :)

Aji Inferno

Niinhän se sitten oli, että Civilizationia kokeillessani kone jämähti. Kahdesti. Osoittautui ettei näytönohjain kestä enää minkäänlaista 3D-kuormaa, eli harmikseni piti ottaa se pois ja valmistautua unohtumattomaan elämykseen elämäni tähän asti ensimmäisen pöytäkoneen integroidun näytönohjaimen kanssa! ;)

Tämä Asus M3N-HDMI Deluxe on tosiaan nykymuodin mukaisesti ns. teho-emolevy, joka kuitenkin sisältää DirectX 10 -luokan Nvidia GPU:n. Testien mukaan AMD:n vastaavia kehnomman, mutta kun kerran vaihtoehtoa ei ole, niin eikun testaamaan!

Aikani ihmeteltyäni HDMI-DVI muunnospalikkaa ja bioksen näyttisasetuksia + heitettyäni vanhan Geforce 7900GT-sankarini kopasta veks, sähköt päälle... Kuva tulee vain oikeanpuoleiseen näyttöön. Damn. Mutta en lannistunut. Windowsissa sitten ilmeni, että lähinnä taulu-tv -käyttöön tarkoitetun HDMI:n kanssa asiat ovat vähän "toisin". Eli kun sain emon uskomaan, etten käytä telkkaria, kuva oli pian molemmissa näytöissä niin kuin pitikin. Huomiota kiinnitti vain analogi-VGA liitännän signaalin kehno laatu, joka heikensi kakkosnäyttöni tekstin terävyyttä hieman. Digitaaliliitännässä ei ole valittamista.

Entäpä Civilization 4 huimalla integroidulla näytönohjaimella ja raskaimmilla asetuksilla 1680x1024 (tai mitälie) tarkkuudella? Yllätys! Toimii mainiosti! Ehkei nyt suuri saavutus, mutta enemmän kuin odotin (eli pelkäsin)... Eli siltä osin pelaamiset voivat nyt jatkua. Oblivionin kokeileminen olisi puolestaan luultavasti sairas kokemus, eli ehkäpä en...

Niin, se Civ4:n skaalautuvuus moniprosessorikoneissa? Vastaus on: on ja ennen muuta ei. Nimittäin, kuten pelkäsinkin, C4 kuormittaa lähes pelkästään yhtä ydintä - ja jo pelin puolivälissä noin aika lähellä 100% teholla. Aina välillä se kyllä aktivoi kaksi tai jopa neljä ydintä tekemään jotain grafiikkaan ja/tai ääniin liittyvää, mutta vähissä ovat ne hetket.

Mistä päästään taas siihen, että C4 on esimerkki pelistä, johon mahdollisimman nopea kaksiydinkone on parempi valinta kuin neliytiminen, ellei jälkimmäinen ole todella nopea. Civille mikään tämän hetken prosessori ei ole tarpeeksi nopea, mutta merkistä riippumatta sellaiset 3 GHz tuottavat ihan mukavan lopputuloksen.

Aji Inferno

AMD:n moniydintekniikka poikkeaa Intelistä monin tavoin, eivätkä tämän hetken myynnissä olevat emolevyt ja piirisarjat tue vielä kunnolla tuota kokonaisuutta. Ne ovat kyllä yhteensopivia uusien prosessorien kanssa, mutta eivät käytä näiden ominaisuuksia täysin hyväkseen.

Yksi mielenkiintoinen AMD Phenomiin liittyvä asia on se, että prosessorin jokaista ydintä voidaan käyttää tarpeen mukaan omalla jännitteellään ja kellotaajuudellaan. Tämä auttaa suuresti mm. tehonkulutuksessa, sillä prosessori käyttää aina vain juuri sen verran virtaa ja tehoa kuin on välttämätöntä.

Useimmat tämän hetken Phenom-emolevyt eivät kuitenkaan tue tuota(kaan) ominaisuutta. Vasta syksyllä myyntiin tulevat, AMD 750SB piirisarjaan tukeutuvat emolevyt osaavat käsitellä jokaista prosessorin ydintä erikseen ja todella näyttää arkkitehtuurin edut.

Mielenkiintoista nähdä, mitä siitä syntyy. :)

nimujo

heinäkuu 26, 2008, 14:01:13 ip #25 Viimeisin muokkaus: huhtikuu 21, 2014, 18:45:25 ip käyttäjältä nimujo
---

Filago

Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"Niinhän se sitten oli, että Civilizationia kokeillessani kone jämähti. Kahdesti. Osoittautui ettei näytönohjain kestä enää minkäänlaista 3D-kuormaa, eli harmikseni piti ottaa se pois ja valmistautua unohtumattomaan elämykseen elämäni tähän asti ensimmäisen pöytäkoneen integroidun näytönohjaimen kanssa! ;)

Tämä Asus M3N-HDMI Deluxe on tosiaan nykymuodin mukaisesti ns. teho-emolevy, joka kuitenkin sisältää DirectX 10 -luokan Nvidia GPU:n. Testien mukaan AMD:n vastaavia kehnomman, mutta kun kerran vaihtoehtoa ei ole, niin eikun testaamaan!

Entäpä Civilization 4 huimalla integroidulla näytönohjaimella ja raskaimmilla asetuksilla 1680x1024 (tai mitälie) tarkkuudella? Yllätys! Toimii mainiosti! Ehkei nyt suuri saavutus, mutta enemmän kuin odotin (eli pelkäsin)... Eli siltä osin pelaamiset voivat nyt jatkua. Oblivionin kokeileminen olisi puolestaan luultavasti sairas kokemus, eli ehkäpä en...

Niin, se Civ4:n skaalautuvuus moniprosessorikoneissa? Vastaus on: on ja ennen muuta ei. Nimittäin, kuten pelkäsinkin, C4 kuormittaa lähes pelkästään yhtä ydintä - ja jo pelin puolivälissä noin aika lähellä 100% teholla. Aina välillä se kyllä aktivoi kaksi tai jopa neljä ydintä tekemään jotain grafiikkaan ja/tai ääniin liittyvää, mutta vähissä ovat ne hetket.

Mistä päästään taas siihen, että C4 on esimerkki pelistä, johon mahdollisimman nopea kaksiydinkone on parempi valinta kuin neliytiminen, ellei jälkimmäinen ole todella nopea. Civille mikään tämän hetken prosessori ei ole tarpeeksi nopea, mutta merkistä riippumatta sellaiset 3 GHz tuottavat ihan mukavan lopputuloksen.

Luin ketjun mielenkiinnolla, en siksi, että tietokoneista ymmärtäisin mitään, vaan siksi, että melkein ainut peli, jota tulee edelleen säännöllisesti pelattua, on juurikin Civ. Ensin jäin koukkuun CivII:seen, sitten onneksi tuli kolmonen, joka oli vähemmän addiktiivinen (jäi aikaa muuhunkin). Nyt viimeiset pari vuotta olen päässyt nauttimaan jälleen addiktiivisesta pelistä, CivIV on mielestäni hyvinkin onnistunut (ainakin wanhuksen silmissä, josta Elite oli peli vailla vertaa ;).).

Näin blondinakin olen toki tajunnut, että ei se pelin takkuamaton pyöritys täysillä asetuksilla ole varmaankaan kevyttä puuhaa, mutta en ole osannut edes pelätä.

Vertailua varten kaivoin esille tän oman koneeni speksit, oli muuten kauhee homma ;). Kokoonpano ollut muuten aika sama pari vuotta (hehe yhtä kauan kuin uusi Civ-versiokin, mahtaisikohan asioilla olla yhteyttä...), paitsi uusi näyttö astui kuvioihin tässä keväällä, ja muistin määrää on jossain vaiheessa hiukan lisätty. Mieheni mukaan tällä hetkellä Civin kannalta heikoin lenkki on ehken näytönohjain.

Prosessori: AMD Athlon64, 3GHz
Emolevy: MSI K8N Diamond
Muistia: 2GB Dual Channel DDR
Näytönohjain: ATi Radeon X1300 512 MB muistilla
Näyttö: 24" laajakuva TFT
Käyttis: XP Pro, SP3

Sitten kun saamme joskus CivViitosen, täytyy varmaan alkaa päivitellä taas (huokaus...) Mulle se on aina ihan kauhee vaihe, kun koneessa jokin osa vaihtuu ja sitten saa seuraavina päivinä jännätä millon mitäkin mikä ei yhtäkkiä toimikaan oikein tai entiseen tapaan uusilla systeemeillä. Ehkä jollekin muulle sekin vaan jännittävää *hymy.

Filago, joka muistaa vieläkin sen mielettömän tunteen kun sai vaihdettua 40 megaisen kovalevyn 260 megaiseen (nuorisolle tiedoksi.. megainen ei ole typo)... tuntui että tässä on nyt tallennustilaa loppuiäksi ;)

ps. pitäisiköhän minunkin tutustua tähän Oblivioniin, vai aiheuttaisiko se vain päivitystarvetta ja aikapulaa?
#163

Tupakka

Lainaus käyttäjältä: "Mikebox"Itselläni koneessa raksuttaa AMD Athlon 64 X2 Dual Core Processor 5000+, ja minun käyttööni ihan sopiva, pyörittää pelaamiani pelejä tarpeeksi hyvin. Intelillä on kyllä mielestäni ylihintaiset prossut, verrattuna siihen, että AMD myy hieman huonompia paljon halvemmalla. Kohta pitää varmaan ostaa uusi näytönohjain, varmaankin NVidia 8000-sarjalainen...

Sanoisin, että AMD:llä on parempi edustus ns. "halpisluokassa". Intelillä puolestaan ei oikein siinä markkinaraossa ole mitään. Eli jos suunnitteilla on ~50€ prossu niin AMD tarjoaa varmaan parempaa. Mutta heti kun siirrytään Celeroneista ja Dual-Core Penoista ynmuista pois Core 2-sarjalaisiin niin ei AMD enää kyllä oikein hinta-teho-suhteessakaan juuri enää kilpaile.

Ja älä hyvä ihminen missään nimessä osta noita 8000-sarjalaisia enää. Jos halvempaa on tarkoitus ostaa niin pohdi vaikkapa Radeon HD4850:aa ja hieman raskaampaan käyttöön 70-loppuinen. Jälkimmäiselle taitaa tosin olla tuo prossu jo pullonkaulana.

Ja edit ps: Noniin foorumin muutkin Intel-miehet perhana nyt sieltä koloista ja kivien alta ulos. Ei tässä yksin jaksa enää puolustaa...
Joo.

Tapolan Tulikeppi

Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"
Ja edit ps: Noniin foorumin muutkin Intel-miehet perhana nyt sieltä koloista ja kivien alta ulos. Ei tässä yksin jaksa enää puolustaa...

Hyvä on. Myönnän, Intelin prossuilla mennään. 1kpl Celeron D330 2,66GHz 2kpl Pentium4 1,6GHz, 1kpl Pentium M 1,6GHz ja 1kpl 486DX 75Mhz Sitten on G4 Mäkkäri jonka prossuista ei muuta tietoa kuin 2x500MHz ko. vekotin on lähinnä tutustumista varten jos joskus tarvitsee tuommoista osata käyttää.. Ja myönnetään nyt sitten kaikille Inteliin vannoutuneille pettymykseksi, yhdestä varakoneesta löytyy 1GHz Duron.

Näytönohjaimina nVidian gefoja löytyy mx 440 8x 64MB, 6600gt 128MB ja quattro 32MB ja mäkissä radeon128pro ja rouvan läppärissä integroitu radeon9600..

Summa summarum: Intellit tuntuu kotosammalta, kun ei ole joutunut amd prossujen kanssa kättä vääntämään. Sama homma nVidian näyttisten kanssa, jokseenkin muinoin atin konffailujen pulasta oli suuri haloo niin jätin atin leirin omaan arvoonsa. Kuitenkin pääasiallisesti tietokoneilla surffailen tai kuuntelen musiikkia tai katselen elokuvia tai sarjoja, johon ei tarvita tuplaytimiä tai huippu näytönohjaimia.. (ellet kysy anttilan tai gigantin myyjältä)

Ja vielä asian laidasta, käyttiksinä Ubuntua, opensusea, xp, vista, w2k, dsl3.2, mac osx 10.4 ja olipa kerran puppylinuxikin eräässä vanhassa läppärissä.
# 1022

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: "Filago"
Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"Niinhän se sitten oli, että Civilizationia kokeillessani kone jämähti. Kahdesti. Osoittautui ettei näytönohjain kestä enää minkäänlaista 3D-kuormaa, eli harmikseni piti ottaa se pois ja valmistautua unohtumattomaan elämykseen elämäni tähän asti ensimmäisen pöytäkoneen integroidun näytönohjaimen kanssa! ;)

Tämä Asus M3N-HDMI Deluxe on tosiaan nykymuodin mukaisesti ns. teho-emolevy, joka kuitenkin sisältää DirectX 10 -luokan Nvidia GPU:n. Testien mukaan AMD:n vastaavia kehnomman, mutta kun kerran vaihtoehtoa ei ole, niin eikun testaamaan!

Entäpä Civilization 4 huimalla integroidulla näytönohjaimella ja raskaimmilla asetuksilla 1680x1024 (tai mitälie) tarkkuudella? Yllätys! Toimii mainiosti! Ehkei nyt suuri saavutus, mutta enemmän kuin odotin (eli pelkäsin)... Eli siltä osin pelaamiset voivat nyt jatkua. Oblivionin kokeileminen olisi puolestaan luultavasti sairas kokemus, eli ehkäpä en...

Niin, se Civ4:n skaalautuvuus moniprosessorikoneissa? Vastaus on: on ja ennen muuta ei. Nimittäin, kuten pelkäsinkin, C4 kuormittaa lähes pelkästään yhtä ydintä - ja jo pelin puolivälissä noin aika lähellä 100% teholla. Aina välillä se kyllä aktivoi kaksi tai jopa neljä ydintä tekemään jotain grafiikkaan ja/tai ääniin liittyvää, mutta vähissä ovat ne hetket.

Mistä päästään taas siihen, että C4 on esimerkki pelistä, johon mahdollisimman nopea kaksiydinkone on parempi valinta kuin neliytiminen, ellei jälkimmäinen ole todella nopea. Civille mikään tämän hetken prosessori ei ole tarpeeksi nopea, mutta merkistä riippumatta sellaiset 3 GHz tuottavat ihan mukavan lopputuloksen.

Luin ketjun mielenkiinnolla, en siksi, että tietokoneista ymmärtäisin mitään, vaan siksi, että melkein ainut peli, jota tulee edelleen säännöllisesti pelattua, on juurikin Civ. Ensin jäin koukkuun CivII:seen, sitten onneksi tuli kolmonen, joka oli vähemmän addiktiivinen (jäi aikaa muuhunkin). Nyt viimeiset pari vuotta olen päässyt nauttimaan jälleen addiktiivisesta pelistä, CivIV on mielestäni hyvinkin onnistunut (ainakin wanhuksen silmissä, josta Elite oli peli vailla vertaa ;).).

Näin blondinakin olen toki tajunnut, että ei se pelin takkuamaton pyöritys täysillä asetuksilla ole varmaankaan kevyttä puuhaa, mutta en ole osannut edes pelätä.

Vertailua varten kaivoin esille tän oman koneeni speksit, oli muuten kauhee homma ;). Kokoonpano ollut muuten aika sama pari vuotta (hehe yhtä kauan kuin uusi Civ-versiokin, mahtaisikohan asioilla olla yhteyttä...), paitsi uusi näyttö astui kuvioihin tässä keväällä, ja muistin määrää on jossain vaiheessa hiukan lisätty. Mieheni mukaan tällä hetkellä Civin kannalta heikoin lenkki on ehken näytönohjain.

Prosessori: AMD Athlon64, 3GHz
Emolevy: MSI K8N Diamond
Muistia: 2GB Dual Channel DDR
Näytönohjain: ATi Radeon X1300 512 MB muistilla
Näyttö: 24" laajakuva TFT
Käyttis: XP Pro, SP3

Sitten kun saamme joskus CivViitosen, täytyy varmaan alkaa päivitellä taas (huokaus...) Mulle se on aina ihan kauhee vaihe, kun koneessa jokin osa vaihtuu ja sitten saa seuraavina päivinä jännätä millon mitäkin mikä ei yhtäkkiä toimikaan oikein tai entiseen tapaan uusilla systeemeillä. Ehkä jollekin muulle sekin vaan jännittävää *hymy.

Filago, joka muistaa vieläkin sen mielettömän tunteen kun sai vaihdettua 40 megaisen kovalevyn 260 megaiseen (nuorisolle tiedoksi.. megainen ei ole typo)... tuntui että tässä on nyt tallennustilaa loppuiäksi ;)

ps. pitäisiköhän minunkin tutustua tähän Oblivioniin, vai aiheuttaisiko se vain päivitystarvetta ja aikapulaa?

Sulla on erittäin tehokas ja toimiva kone! Ei tarvitse päivittää näytönohjainta lukuun ottamatta pitkään aikaan. Ja kyllä, Oblivioniin on melkein pakko tutustua; se on ehkä paras koskaan tehty tietokonepeli. Siihen maailmaan uppoaa tavalla, jota ei usko ennalta todeksi... Hanki koneeseesi vain näytönohjaimeksi AMD:n (ATI) 4850 - ja tuo uskomaton vaihtoehtoismaailma avautuu sinulle/teille melkoiseksi ajaksi... :)  Nykyinen näytönohjaimesi ei aivan riitä Oblivioniin, sillä tuon virtuaalimaailman yksi taianomainen ominaisuus on sen realistisuus. Ja se vaatii nykymittapuulla keskitehoisen näytönohjaimen. Jos tarjouksesta löydät halvalla esim. Nvidia 7900/7950GT ohjaimia tai sitä tehokkaampia, niin hyvin pyörii. Ja edessäsi on aivan mieletön seikkailu!!

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"
Lainaus käyttäjältä: "Mikebox"Itselläni koneessa raksuttaa AMD Athlon 64 X2 Dual Core Processor 5000+, ja minun käyttööni ihan sopiva, pyörittää pelaamiani pelejä tarpeeksi hyvin. Intelillä on kyllä mielestäni ylihintaiset prossut, verrattuna siihen, että AMD myy hieman huonompia paljon halvemmalla. Kohta pitää varmaan ostaa uusi näytönohjain, varmaankin NVidia 8000-sarjalainen...

Sanoisin, että AMD:llä on parempi edustus ns. "halpisluokassa". Intelillä puolestaan ei oikein siinä markkinaraossa ole mitään. Eli jos suunnitteilla on ~50€ prossu niin AMD tarjoaa varmaan parempaa. Mutta heti kun siirrytään Celeroneista ja Dual-Core Penoista ynmuista pois Core 2-sarjalaisiin niin ei AMD enää kyllä oikein hinta-teho-suhteessakaan juuri enää kilpaile.

Ja älä hyvä ihminen missään nimessä osta noita 8000-sarjalaisia enää. Jos halvempaa on tarkoitus ostaa niin pohdi vaikkapa Radeon HD4850:aa ja hieman raskaampaan käyttöön 70-loppuinen. Jälkimmäiselle taitaa tosin olla tuo prossu jo pullonkaulana.

Ja edit ps: Noniin foorumin muutkin Intel-miehet perhana nyt sieltä koloista ja kivien alta ulos. Ei tässä yksin jaksa enää puolustaa...

Tuo oli minusta täysin tarpeeton jälkikommentti. Sillä kuten jokainen alaa seuraava tietää, tällä hetkellä Intel on se "muotivalinta" kaikkialla maailmassa. AMD:n valinta vaatii melkeinpä rohkeutta ja ainakin selittelyjä. Esim. käyttämilläni musafoorumeilla AMD:n käyttäjät eivät uskalla sanoa mitään - heidät pilkataan ja nauretaan suohon. Ja aivan suotta, siinäpä se.

Intelistä on tullut taas uskonto. En vain ymmärrä, minkä tähden. Ehkä kyse on alkeellisimmista vaistoistamme: apina haluaa olla aina voittaja-apinan (markkinajohtaja) puolella? Voittajan puolella? Sehän on ok, lukuunottamatta yhtä asiaa. Ainakaan itse en koe olevani apina. ;)

Juuri ostamani AMD Phenom 9850 esimerkiksi on aivan loistava laite. Tehoa riittää enemmän kuin toivoin tai koskaan odotin. Ja vakaudeltaan totaalinen. Okei, Intelinkin vehkeet ovat hyviä - mutta on se yksi helvetti, jos vaihtoehdoille ei anneta niiden ansaitsemaa arvoa! Ei tässä ole kyse siitä, että toinen on ylivoimainen toiseen. Kysymys on vain siitä, että meilä on vaihtoehtoja, jotka molemmat ovat perhanan hyviä!

Sen sijaan, että yrittäisimme kitkeä kilpailua, miksemme arvostaisi vaihtoehtojen hyviä puolia - ja olisi uteliaita niiden suhteen?

Olisi täyttä hevonpaskaa väittää AMD-prosessorien olevan parempia kuin Intelin tekeleet. Mutta sama pätee päinvastoin. Molemmilla saa tehdyksi kaiken mitä haluamme tehdä. Kilpailun ansiosta hyvään hintaan. Ja onko muulla väliä?

Aji Inferno

Piti sitten masokistisesti testata myös Oblivion uuden koneen integroidulla näytönohjaimella! :D  Asiaa tuntemattomille: Oblivion on paitsi ehkä kaikkien aikojen paras tietokonepeli ja fantasiaroolipeli, myös graafisesti komeimpia sellaisia - ja sikäli tietokoneelle äärimmäisen raskas.

Periaatteessa millään integroidulla näytönohjaimella ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia ajaa Oblivionia 1680x1020 resoluutiolla, pelin grafiikat asetettuna "high" asetuksiin. Miksi valitsin nämä asetukset? Koska juuri räjähtänyt Nvidia Geforce 7900GT näytönohjaimeni toimi noilla hyvin - ei loistavasti, mutta tarpeeksi hyvin. Jotta masokismi saavuttaisi maksiminsa, annoin emolevyn sisäiselle näytönohjaimelle vain 128 MT muistia, mikä on Oblivionin kaltaiselle pelille liian vähän. Voisin antaa sille 512 MT.

Miten kävi? Täytyy sanoa, että yllätyin positiivisesti! Eihän pelikokemus toki ollut samaa tasoa ei-ihan-uusimman-polven, mutta aivan kohtalaisen tehokkaan ulkoisen näytönohjaimen kanssa. Ehkä se oli noin edesmenneen Geforce 6600GT näytönohjaimeni tasoa, mikä tarkoittaa hyvän näköistä, mutta aika hitaasti päivittyvää ja nykivää pelaamista. Mutta vaativa peli vaativilla asetuksilla toimi silti aivan suht' pelattavasti, näyttäen erittäin hyvältä!

Asiaa auttaa AMD Phenom prosessorin erittäin nopea muistin käsittely 1066 MHz:lla, sillä integroitu näytönohjainkin saa täyden hyödyn tästä nopeasta muistista. Tuloksena aivan kelvollinen pelikone vaikka ilman erityistä ulkoista näytönohjainta!

Pitää nyt säästää ja koettaa hankkia AMD Radeon 4850 lähitulevaisuudessa, jotta Oblivion saa ansaitsemansa potkun. Se on nimittäin niin, että kun luurankoarmeijat tai örkit käyvät tosissaan päälle, silloin ei jää aikaa ihmettelyyn! :)

Oblivionin taika on muuten osaltaan siinä, ettei siinä ole yleensä lainkaan pakko tapella. Jos olet hyvä hiiviskelemään tai muuten vain fiksu, pääset monien ongelmien ohi muuten vaan. Tai hoitelet ne salaa piilopaikasta.

Siinä maailmassa elät ja kehityt aivan haluamallasi tavalla. Siihen ei oikeastaan voi koskaan kyllästyä, koska se maailma elää ja muuttuu kuten omammekin. Ja yllätyksiä... Niitä riittää aina! ;)

Aji Inferno

Kokeilinpa sitten parin vuoden takaista, silloin kohtalaisen raskaahkoa 3D-peliä Heroes of Might & Magic V tällä Nvidian integroidulla näyttiksellä, resoluutiolla 1680x1040. Varsin iloinen yllätys! Sain laitettua mm. anisotrooppisen suodatuksen maksimiin ja peli pyöri iloisesti, hyödyntäen kahta corea vieläpä. Vasta antialiasing hyydytti pelikokemuksen, kuten odottaa saattoikin integroidulta ratkaisulta ilman omaa muistia.

Mutta käsitykseni integroiduista näyttiksistä on kyllä muuttunut nyt kovasti; kyllä niistä parhailla näyttää pelailevan ihan iloisesti juuri noita parin vuoden takaisia raskaitakin pelejä, hyvällä resoluutiolla. AMD:n näinä hetkinä julkaistava 790GX piirisarja uhkaa heittää peliin huhujen mukaan todella oikeasti kovaa integroitua grafiikkatehoa, kenties uuteen Radeon 4000-sarjaan perustuen. Silloin kuumina käyvät, äänekkäät erilliset näytönohjaimet voivat hyvinkin käydä monille meistä turhiksi. Kiintoisaa!

Filago

Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"

Pitää nyt säästää ja koettaa hankkia AMD Radeon 4850 lähitulevaisuudessa, jotta Oblivion saa ansaitsemansa potkun. Se on nimittäin niin, että kun luurankoarmeijat tai örkit käyvät tosissaan päälle, silloin ei jää aikaa ihmettelyyn! :)

Oblivionin taika on muuten osaltaan siinä, ettei siinä ole yleensä lainkaan pakko tapella. Jos olet hyvä hiiviskelemään tai muuten vain fiksu, pääset monien ongelmien ohi muuten vaan. Tai hoitelet ne salaa piilopaikasta.

Siinä maailmassa elät ja kehityt aivan haluamallasi tavalla. Siihen ei oikeastaan voi koskaan kyllästyä, koska se maailma elää ja muuttuu kuten omammekin. Ja yllätyksiä... Niitä riittää aina! ;)

Kuulostaa hyvältä ;). Katselin netistä tuon mainitsemasi näytönohjaimen hintoja, ja eihän se ihan halpa ole. Mun koneeseen tulee osia yleensä sillä tavalla, että kun mies päivittää vakavammin otettavaa työkonettaan, niin ylijääneet osat siirtyvät ravintoketjussa alaspäin mun koneeseen. Ja tarkistin mieheltä että juu, hänen koneessaan on tällä hetkellä vähän parempi näytönohjain, eli tulossa on ;). Mutta olen mä joskus ihan itsekin hankkinut osia, mm. tuo tän keväinen näyttöhankinta oli ihan omaa shoppailua. Eli pitääpi miettiä, kunhan nyt ensin selvittää, onko se sen väärti, onko tuo Oblivion minustakin yhtä omaa luokkaansa.

Filago, jonka miehen kone on puolestaan ilmasotakäytössä silloin kun sillä ei tehdä töitä

Erittäin hyvin Oblivionia pyörittävän näytönohjaimen saa helposti jo alle satasella. Esim. Nvidia Geforce 7900GT, 8600GT ja vastaavat edellisen sukupolven näyttikset toimivat tolla pelillä mainiosti. Peli on niin pirun hyvän näköinen, että kunnollinen näyttis kannattaa hankkia ihan jo sen vuoksi! :D  Ei tarvii silloin tinkiä grafiikan yksityiskohdista sun muista. Auringonlasku myrskyn jälkeen tuon maan eteläisimmällä niemellä on unohtumaton näky...

Sen verran Oblivionista vielä, että se ei minusta ole enää varsinaisesti peli, vaan virtuaalimaailma, jossa voi tehdä aivan mitä lystää. Fotorealistiset upeat maisemat, dynaamisesti vaihtuvat vuorokaudenajat ja säätilat, tuulessa heiluvat puiden oksat ja ruohot, loputtomasti villiä, vaihtelevaa luontoa, jossa lähes kaikkia kasveja ja sieniä voi poimia ja niistä tehdä ruokaa tai lääkkeitä/myrkkyjä/yms...  Sinne voi unohtua. :)

Ja tutkittavaa löytyy aivan loputtomasti. Maa on aivan täynnä mitä kummallisimpia ja hienompia ikivanhoja linnoituksia ja temppeleitä, jotkut todella alien-tyylisiä, uponneita laivanhylkyjä, sekä tietenkin kaikenlaisia luolastoja ja kyliä, kaupunkeja.

Peliin on tehty useita suuriakin parannuksia jälkikäteen; ne kannattaakin asentaa heti alkuun virallisten päivitysten asentamisen jälkeen. Erityisen tärkeät epäviralliset parannukset koskevat pelimaailman luonnon "toimintaa". Ne tekevät esim. villieläimistä realistisesti käyttäytyviä ja tuovat peliin myös uusia kiintoisia eläimiä/olioita.

Vastaantulijoista osa on ystävällisiä, osa vihamielisiä mutta vaarattomia (riippuen omista teoistasi ja maineestasi!) ja osa tietysti suoraan vihamielisiä. Terve maalaisjärki auttaa tuolla pitkälle; jos esim. kuulet huhuja tietyn yksinäisellä saarella olevan raunion olevan pahan vallassa tai kummitteleva, silloin ei välttämättä ole se fiksuin idea lähteä heikkona vasta-alkajana sinne ottamaan turpiinsa! ;)  Oblivion opettaakin erään faktan: usein on erittäin hyvä idea luikkia pakoon tai oppia piiloutumaan! Tässä pelissä järjen käyttö ei ole vain sallittua; se on melkeinpä pakollinen taito.

Sillä pelin tekoäly on hyvä. Jos näet örkin jossain rakennuksessa alemmassa kerroksessa ja se äkkää sinut, voit olla melkoisen varma siitä, että se kertoo ensi töikseen kavereilleen ja koko porukka kiertää fiksusti selkäsi taakse tehdäkseen sinusta pikkelsiä... Tai koettaa piirittää sinut. Olen kokenut joitakin oikeasti henkeäsalpaavia tuon kaltaisia seikkailuja, joissa on ollut pakko piiloutua mitä merkillisimpiin paikkoihin ja käyttää vaikka vesitynnyreitä aseina nuolten loputtua. Ja tietysti usuttaa toisiaan vihaavat viholliset toisiaan vasten, jolloin kenties itse pääsit taas karkumatkalle kavereiden kurittaessa toisiaan... Ja joskus voi marssia vihulaisen ohi valepuvussa. Tai ainakin yrittää. :)

Taitosi pelissä kasvavat luonnollisesti, eli niitä käyttämällä. Esim. hiiviskelemällä opit paremmaksi hiiviskelijäksi. Erittäin hyödyllinen taito, muuten! ;)  Ja erilaisia taitojahan Oblivionissa totisesti riittää.

Ja sitten on tietenkin paikallinen politiikka ja uskonto, jotka ovat niin kieroutuneita, että vaatii velhon lahjoja tietää mikä on mitä ja keneen voi luottaa. Palvelus yhdelle ylimykselle voi tehdä sinusta naapuriylimyksen verivihollisen. Joissakin tehtävissä on hyvin kiintoisia ja vaikeita moraalisia valintoja. Jos oppimestarisi vaatii sinua tekemään salamurhan tai varkauden, mitä teet?

Plus eräät todella ihmeelliset tehtävät. Miten päästä eroon ärsyttävistä, pahanhajuisista pikkupaholaisista, jotka vahingossa manasit taloosi? Tai miten löytää maalaukseen imeytynyt ihminen? Pelin rinnakkaismaailma, itse Oblivion (= helvetti) on sitten ihan oma lukunsa. Oikeasti pelottava, eikä ollenkaan miellyttävä paikka! Siellä asustaa olentoja, jotka ovat niin kertakaikkisen perseestä, että ansaitsevat todella kunnon virtuaalikurituksen!! :D

Sellainen on Oblivion.

Toni

Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"
Ja edit ps: Noniin foorumin muutkin Intel-miehet perhana nyt sieltä koloista ja kivien alta ulos. Ei tässä yksin jaksa enää puolustaa...

Täällä ollaan!! :mrgreen:

En jaksanu lukea koko keskustelua, mutta hienon koneen oot kasannu :) Ja tähän Intel-AMD -tappeluun vielä, Intel on se mun merkki, AMDia en itelle ostais. Mutta en puutu siihen, mitä muut ostaa, tehkää miten tykkäätte :)

Heh, täähän on ihan ku ne ikuiset Canon-Nikon tappelut kamerafoorumeilla! :mrgreen: (Ja itte siis Canonisti, ei Nikonia mulle, ei. ;) )

Edit: Ainiin, mitä on Intelin mafiamaiset toimintatavat?  :?

Filago

Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"
Sellainen on Oblivion.

Sait ylipuhuttua. Tietoasema myy hintaan 18 ekee niin pitää tilata. Siellä oli myös joku ?jatko-osa? nimeltä Shivering Isles myynnissä samalla hinnalla, oletko tutustunut?

Filago, joka katseli samalla näytönohjaimiakin, aikamoinen määrä eri valmistajia tekemässä "samoja ohjaimia", ja takuut vaihtelee sit 1-3 vuotta, ja hintakin tietty, ja ota nuista nyt selvää ;)
#163

Jönssöni

^Shivering Isles on lisäosa Oblivioniin joka käsittääkseni tuo yhden quest chainin ja yhden alueen lisää. Pelaamista siinä on käsittääkseni yhtä paljon kuin noissa Guild-quest chaineissa eli useamman tunnin. En ole siis itse tuota Shivering Islesiä siis kokeillut.

Ja Oblivion löytyy itseltäni Xbox 360 -versiona.
#276
Capsaicin fueled.

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: "Tontttu"
Lainaus käyttäjältä: "Tupakka"
Ja edit ps: Noniin foorumin muutkin Intel-miehet perhana nyt sieltä koloista ja kivien alta ulos. Ei tässä yksin jaksa enää puolustaa...

Täällä ollaan!! :mrgreen:

En jaksanu lukea koko keskustelua, mutta hienon koneen oot kasannu :) Ja tähän Intel-AMD -tappeluun vielä, Intel on se mun merkki, AMDia en itelle ostais. Mutta en puutu siihen, mitä muut ostaa, tehkää miten tykkäätte :)

Heh, täähän on ihan ku ne ikuiset Canon-Nikon tappelut kamerafoorumeilla! :mrgreen: (Ja itte siis Canonisti, ei Nikonia mulle, ei. ;) )

Edit: Ainiin, mitä on Intelin mafiamaiset toimintatavat?  :?

Ei sen kummempaa kuin että Korea on jo antanut niille tuomion ja rangaistuksen todistetusta lahjonnasta ja kiristyksestä, jolla tietokonejälleenmyyjät ja laitevalmistajat saatiin viivästyttämään kilpailijan tuotteiden myyntiä tai jopa luopumaan siitä kokonaan. Ja EU on, vaikka tutkinta on vielä kesken, hiljattain antanut julkilausuman, jonka mukaan se pitää hyvin todennäköisenä, että EU määrää Intelille erittäin raskaat sakot samasta syystä. "Tarjouksista joista ei voi kieltäytyä". ;)  Eräs EU:n korkeimmista kilpailuasiamiehistä jopa sanoi äsken julkisuudessa, että Intel on todennäköisesti vielä Microsoftiakin suurempi uhka vapaalle kilpailulle. Aika raskaasti sanottu?

Jos koko homma tuntuu vitsiltä, tiesittekö, että EU teki alkukesästä poliisiratsiat Intelin Euroopan toimipisteisiin ja takavarikoi todistusaineiston. Intel ilmoitti tietyn asiaan liittyvän asiakasmailienvaihdon "kadonneen" palvelimiltaan mystisellä tavalla jonkin systeemivirheen takia. Mahtoivatkohan olla kilpailijan palvelimia, kun tieto noin katoilee? :D

Että sellaisia velikultia ja veijareita. Ai niin, jopa USA:n korkeimmat tahot tutkivat nyt samaa syytettä, vaikka sikäläinen monopolilainsäädäntö on sen verran löysä, ettei Intelin uskota tulevan tuomituksi tai ainakaan sakotetuksi siellä.

Eihän tuollaisesta tarvitse toki välittää, mutta mä en oikein osaa olla välittämättäkään. En oo koskaan tykännyt siitä kun isommat kiusaavat pienempiään. ;)

p.s: mä en ole ollut koskaan Nikon tai Canon mies, vaan aikanaan Fujica ja nykyään Olympus-leirissä! :D

Aji Inferno

Lainaus käyttäjältä: "Filago"
Lainaus käyttäjältä: "Aji Inferno"
Sellainen on Oblivion.

Sait ylipuhuttua. Tietoasema myy hintaan 18 ekee niin pitää tilata. Siellä oli myös joku ?jatko-osa? nimeltä Shivering Isles myynnissä samalla hinnalla, oletko tutustunut?

Filago, joka katseli samalla näytönohjaimiakin, aikamoinen määrä eri valmistajia tekemässä "samoja ohjaimia", ja takuut vaihtelee sit 1-3 vuotta, ja hintakin tietty, ja ota nuista nyt selvää ;)

Näytönohjaimissa oikeastaan fiksuinta on ostaa ns. edellisen sukupolven paremman pään ohjain, jonka hinta on jo tippunut jonnekin satasen tienoille tai allekin - ja mieluusti äänettömällä erikoisjäähdytyksellä varustettu versio. Ne maksavat hiukan enemmän, mutta säästävät paljon hermoja kun kone ei kuulosta nousevalta suihkukoneelta tai sirkkeliltä! ;)

Oblivionin jatko-osia on kaksikin. Shivering Isles on laaja ja mielenkiintoinen, eikä lainkaan nopeasti loppuun pelattu. On vielä kesken mullakin, pakko tunnustaa. ;) Sitten on pienempi jatko-osa Knights of The Nine, jonka saa downloadina pikkurahalla Bethesda Softworksin omasta verkkokaupasta. Sekin rahansa arvoinen!

Peli kannattaa tosiaan ehdottomasti päivittää viimeisimpään versioonsa ennen tuon satoja tunteja kestävän matkan aloittamista + asentaa tietyt epäviralliset parannusosat. Itselläni ovat käytössä:
- ArrowVelocity (parantaa pelissä nuoliaseiden tehoa, ei välttämätön)
- LightningStrikes (ukonilmoihin vaikuttavamia salamoita jotka voivat tappaa ;)
- Movablebodies (nimi kertoo kaiken: nitistä tai kolkkaa vartija, raahaa piiloon ettei tule hälytystä...)
- WCGL Wilderness Creatures (TÄMÄ on tärkeä! Eläimistö kuntoon!)

Noita löytyy googlettamalla - ja paljon lisääkin. Jopa kokonaan uusia maita ja kaupunkeja peliin. Mutta kannattaa olla hiukan varovainen, sillä vaikka nuo mainitsemani todistetusti toimivat yhdessä, jotkut epäviralliset lisäosat voivat aiheuttaa ongelmia.