maaliskuu 29, 2024, 13:17:13 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Piri Piri kanaa

Aloittaja Tiemuh, lokakuu 23, 2011, 10:33:00 ap

« edellinen - seuraava »

Tiemuh

Söin tässä pävänä eräänä Porissa eräässä perheravintolassa Piri Piri kanaa. Ruoka oli hyvää, mutta tulisuutta ei ollut nimeksikään, vaikka kanan pinnalla selvästi oli jotain chilirouhetta. Annokseen muistaakseni kuului myös säilöttyä Jalapenoa. Kysyin tarjoilijalta että minkäs maalaista Piri Piriä heillä oli kun en ole moista ennen maistanut. Ei tiennyt, mutta valaisi sen verran että kyseessä joku chilisekoitus. Yritän aina antaa rakentavaa palautetta syömästäni ruuasta, jos siihen on tarvetta ja niin nytkin lyhyesti kerroin ettei tällä ollut mitään tekemistä Piri Piri kanan kanssa ja siksi mielestäni annoksen nimi oli harhaanjohtava ja toivoisinkin ettei sitä sillä nimellä myytäisi. Pöytäseurueeni luonnollisesti ihmetteli mikä annoksessani sitten oli vikana ja annoinkin heille hieman pidemmän selvityksen löytöretkistä, Portugalilaisista, Tapaskon sukuisista chileistä ja Afrikan siirtomaista.

Onko joku muu joskus syönyt jossain Piri Piri kanaa? Onko saanut sitä tulettomalla chilisekoituksella, vai aidolla Piri Pirillä? Ymmärrän toki että Piri Piri on hieno nimi ja varsinkin Pori Piri tai Piri Porilla siittä saa hienoja sanaleikkejä, mutta olisi silti ihan kivaa että saisi sitä mitä nimi antaa ymmärtää. Mitähän henkilökunta ajattelisi jos vaatisi sada tietää onko annoksessani aitoa Piriä? "On ollut hieman rankka viikko ja tekisi mieli ottaa annos Piriä. Onhan tämä varmaan aitoa tavaraa?"

Ryhis

"Piri piri"-etuliite annoksen nimessä tarkoittaa samaa kuin "hot"- tai "tulinen"-. Sanantarkka käännös piri pirille taitaakin olla "tulinen tulinen", mitään tekoa Piri Piri-chilikasvin podin kanssa sillä ei ole.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

Tiemuh

Niin no ilmeisesti Piri Piri kana tarkoittaa suomessa jotain mietoa chilimausteseosta kananfileen päällä, mutta alunperin se tarkoittaa ja on edelleen Portugalilainen herkku jossa käytetään Afrikasta tuotua Piri Piri chiliä. Tai näin ainakin minä olen itseni antanut ymmärtää.

Tapiiri

Piri piri -kanasta puhuttaessa ei voi olla mainitsematta eteläafrikkalaista Nando's -ravintolaketjua, jonka spesialiteetti on juurikin tuo ruokalaji (tai Peri-Peri chicken, kuten tuntuvat sen kirjoittavan). Aika monihan täällä varmaan tuntee lafkan sen maustekastikkeista, niitähän on näkynyt Suomen marketeissakin.

Ensimmäinen kosketus ravintolaan minulla oli Dhakassa, Bangladeshissa, missä joku oli tilannut toimistolle lounaaksi annokset. Pahvitörpöissä oli kanaa ja riisiä, kannessa tarra "mild". Kuitenkin tuokin eväs toi jo ihan kivan poltteen, ja oli muutenkin oikein mainiota. Olin myyty. Pian selvisi, että ravintola sijaitsee ihan toimiston lähellä, joten jatkossakin aina kun mahdollista lounaat tuli syötyä siellä. Viime launtaina kävin ekaa kertaa Singaporen Nando'sissa, ja hyvää oli sielläkin. Yksi parhaita ketjuravintoloita mielestäni, perusjuttu toimii, eli kana on hyvää ja hyvin maustettua. Pöydässä on lisäksi tarjolla neljää erilaista kastiketta, joista tulisimmassa on kyllä potkuakin. Suosittelen testaamaan, jos mahdollisuus tulee. Euroopassa taitaa ravintoloita olla ainoastaan UK:ssa.

Tiemuh

Herahtipa vesi kielelle näin saunatauolla. No toivon mukaan Singaporeenkin pääsen vaikka seuraavalla reissulla ja kyseiseen äsken mainittuun lafkaan ruokailemaan.

popcornmaker

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - lokakuu 24, 2011, 19:53:17 ip
Herahtipa vesi kielelle näin saunatauolla. No toivon mukaan Singaporeenkin pääsen vaikka seuraavalla reissulla ja kyseiseen äsken mainittuun lafkaan ruokailemaan.

Porissa on ruokailtu ravintolassa ja tilattu piri piri kanaa. Veikkaan vahvasti että samassa ravintolassa. Kanan pinnalla selvästi punaista chiliä kera siementen.. Tulisuutta ei niinkään ollut. Saattaa toki olla että oma toleranssi pienet tulisuudet suodattaa. Annoksen mukana oli jalapeno soosia mikä myöskin melko antitulista omaan makuun. Pitää toki muistaa että ravintola ruuissa todella tulista pitänee välttää ravintolan puolelta. Perus ruokailijalle se tulinen on oikeesti tulinen. Piripiri sooseja saa netistä helposti ja ihan aidoista lähteistä, mutta eivät mitään hirmutulia ole kuitenkaan.. Ei ne portot sinänsä mitään chili hulluja liene.

Tepi

lokakuu 27, 2011, 10:27:47 ap #6 Viimeisin muokkaus: lokakuu 27, 2011, 15:48:58 ip käyttäjältä Tepi
Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - lokakuu 23, 2011, 21:47:10 ip
Niin no ilmeisesti Piri Piri kana tarkoittaa suomessa jotain mietoa chilimausteseosta kananfileen päällä, mutta alunperin se tarkoittaa ja on edelleen Portugalilainen herkku jossa käytetään Afrikasta tuotua Piri Piri chiliä. Tai näin ainakin minä olen itseni antanut ymmärtää.

Samaa se tarkoittaa Portugalissakin, paitsi ettei chiliseos välttämättä ole kauhean mietoa. Portugalissa "piri-piri" voi tarkoittaa melkein mitä tahansa chiliin pohjautuvaa mausteseosta tai pelkkää chiliäkin. Kuten Räyhäkäs jo mainitsikin, tarkoittaa "piri-piri" "tulinen-tulinen" tai "väkevä-väkevää"...joissain osissa afrikkaa chiliä kutsutaan myös "pili-piliksi"- tarkoittaa penistä swahilin kielessä, kertoo jotain paikallisen chilin muodosta.

Muistelen muuten Brasiliassa maistaneeni "piri-piri-kastiketta" joka oli valmistettu malaguetasta.
http://ruoka.fi/blogit/paahtaja/

Älä koskaan leiki naisen sydämellä, koska hänellä on vain yksi sellainen. Leiki mieluummin hänen tisseillään, sillä niitä hänellä on kaksi.

adios

Pakko nostaa näin pari kuukautta vanha aihe esille, kun kyseessä sattuu olemaan lempi chili ja lempi ruokani.

Piri piri kana on portugalilainen paikallisruoka, jossa kanan kanssa kanssa tarjoillaan valkosipuli-piri piri kastike. Kastike sisältää ainakin oliiviöljyä etikkaa ja piri piriä. Itse olen valmistanut kyseistä kastiketta tälläisella ohjeella:

4-8 piri piriä, riippuen chilien koosta
2-3 valkosipulin kynttä murskattuna
Yhden sitruunan mehu
Ripaus suolaa
½-1 kahvikupillinen oliiviöljyä riippuen siitä miten juoksevaa haluat kastikkeesta.

Murskaa/sekoita aineet ja laita ne tekeytymään jääkaappiin kuukaudeksi, muista myös sekoitella/ravistella purkkia aika ajoin. Jos käytät kuivattua piri piri tai jauhetta laita reippahasti.
Oikea portugalilainen piri piri kastike on melko juoksevaa ja annostellaan niin että pelkästään oliiviöljy johon maut ovat imeytyneet kaadetaan kanan päälle.

Tiemuh

Kiitos adios. Loistava ohje. Piri Pirit odottaa idätystä, mutta varmaan kesällä pääsen ohjettasi kokeilemana omista tuotoksista.