maaliskuu 29, 2024, 09:22:17 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!

Miquel kausi 2014

Aloittaja Miquel, syyskuu 08, 2013, 23:16:15 ip

« edellinen - seuraava »

Miquel

Minua jo yksityisviestein ikävöitiin joten napsimpa kasvihuoneen risusavotan jälkeen muutaman kuvankin.

Viimeisen kolmen viikon aikana olen syömisen lisäksi poistanut kasvihuoneesta jo lähestulkoon kaikki tomaattikasvustot, joskin muutama oksa jäi vielä törrättämään ja kypsyttämään viimeiset jälkikasvunsa. Yleisestiottaen tomaatit epäonnistuivat täysin ja tästä enimmäkseen syytän alkukesän hallakelejä, soheltamista lannoitteiden kanssa ja saksien vieroksumista hyvissä ajoin. Ensikaudella olen toivonmukaan tietoinen että mikäli tomaatit kasvavat pari viikkoa kerrallaan valvomatta mihin sattuu, tietää se ongelmia.  ;D

Tomaatteja on vaivannut myös sellainenkin oire että lähes kypsien hedelmien kuori halkeaa ja ei vaadi kun päivän-pari kun tuo halkeama on vihreänä homeesta.  ??? Pesuvadillinen olisi jäänyt enemmän syötävää, mikäli tuo halkeiluongelma olisi itsestään ratkennut.

Ylimääräistä vihermassaa olen poistanut viimeaikoina tarmokkaasti chileistä, pätkien kaikki latvat sekä oksat joissa ei killu podeja. Silppua olen ajanut pellonlaitaan jo kolme kottikärryllistä.  ::)

Vilkaistaampa.

Aji Finlandiaan ei paljoa enempää podeja mahdu. Mainio kasvi. :)

Aji Verde on iso. Vielä vihreät podit naamioituvat puskaan tehokkaasti.

Aji Cristal kypsyttelee omiaan. Puska antaa kuvitella että olisi pieni. Todellisuudessa pusikon läpimitta nurkkaa kohden on käsivarren mittainen tuennan petettyä taannoin... Enää ei kannata yrittää pystyyn, jottei podeja täynnä olevat oksat taitu. Vajaa sangollinen siitäkin varmaan tulee. Kuvan nurkassa moikkaa muutama kasvihuoneen viimeisistä tomaateista, kaiketi matinaa tai tangellaa.

Laatikko väittää että Canario mutta rohkenen epäillä. Jotain jäi keväällä nimeämättä.  ;D Suurin osa podeista on pieniä koska alkukesä.

Rocatosta irtoaa maistiaiset.

Bonda ma jacques ja kehno kuva, muutama kourallinen siitäkin tulee. Pari pikkupodia jo syöty ja maku todettu aivan poikkeuksellisen herkulliseksi!!  :P

Aji Fantasy. Raakaa satoa, paljon.

Gaucho Jalapenoa.

Rocoto Montufar. Kasvi sopeutui NFT:hen epäilyistä huolimatta erinomaisesti ja satoaa runsaasti.

Epätarkka Antillais 14.5. Hyvää on!

Sulassa sovussa vasemmalta Tobago Sweet ja oikealla Graig's double hot habanero. Habaneroja olen popsinut useita ja pikkuruisia marjoja säilönyt valkosipuleiden kanssa oliiviöljyyn.

Naga Morichia tulee vähintään riittävästi. Pieniä olen uskaltanut maistella sellaisenaan ja hyvin tuntuisi pärisevän.
En tiedä mitä näille tekisin. 

Jonkinmoinen porukkakuva.

Allekirjoittanutkin päässyt kuvaan. Katse haaveilee jo ensikaudesta.

Ps. koko kautena en ole havainnut minkäänlaisia merkkejä tuholaisista! Ennaltaehkäisevänä torjuntana olen suihkutellut viikottain neemiä joka on toiminut ilmeisen hyvin.
Myös automaatio on toiminut loistavasti. Kesän mittaan pentteripumpusta katkesi hihna, jolloin mentiin viikko sankoa kanniskellen. Kun lannoitteet vaihtui koko kasvihuoneella pelkälle hydrolle, vedin linjan pentteripumpulta myös molempiin "montturesoihin"
Tämä muutos vähenti veden lisäyksen tarvetta resoihin siten että kasvihuoneella ei ole tarvinnut ihmeempiä touhuta enää loppukesästä kuin korkeintaan kerran viikossa... Eipä tuota aikaakaan ole liiaksi ollut joten hyvä näin.  ::)

Ensi kausi mennään uskoakseni samalla virityksellä. Ainoastaan parvekelaatikoiden kastelulinja on vaihdettava jäykempään putkeen/letkuun. Nykyinen on nimittäin muutamia kertoja painunut mutkista luttuun jolloin ajoittain loppupään kasvit ovat saaneet vähemmän vettä. Kovempi putki olisi myös helposti hoonattavissa puhtaaksi, tuohon kun olen joutunut pitkin kesää puhkomaan uusia reikiä vanhojen tukkeuduttua.
NFT systeemissä ei moitteita, lyhyesti ja ytimekkäästi. Kertaakaan en ole nostanut valuma-allasta irti resosta minkään kasvin kohdalla (!!!!)
Kansien alle toki on välillä mielenkiinnosta kurkittu.

Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

NPhoBiaz

Johan hyvin toimii systeemit! :o Kateellinen ilmoittautuu. ::)
Siellä riittää kohta syötävää...

Lainaus käyttäjältä: Miquel - elokuu 25, 2014, 16:07:00 ip
Naga Morichia tulee vähintään riittävästi. Pieniä olen uskaltanut maistella sellaisenaan ja hyvin tuntuisi pärisevän.
En tiedä mitä näille tekisin. 

Mulla on idea... ;D ;D

Miquel

Rakentelin vaihteeksi. Huutelin somekirppiksillä taannoin tarvitsevani vanhaa mutta toimivaa jääkaappia. Yksi erinomainen varikkokaappina toiminut UPO lähti mukaani kahvipakettia vastaan. Kaappi on kalusteeseen upotettavaa mallia joten päällä pellin sijaan oli ainoastaan hentoinen foliopaperi. Pojat olivatkin tämän ongelman ratkaisseet puurimoilla koolaamalla ja niiden päälle ruuvaamalla tukevan peltilevyn. Hyvä hyvä! :)

Aikalailla kaikki mitä projektiin lämpömittarin lisäksi jouduin investoimaan. Pari muovista 70mm lautasventtiiliä sekä niille sopivaa putkea.

Kaapin päältä ja oven alalaidasta mennään läpi reikäsahalla. Merkintä HSS kertoo että kestää metallia, vaikka työkalu löytyisikin puupuolelta. Kun teet reijät niin aloita pellin puolelta. Kun pelti on läpäisty ja keskiöpora moikkaa kaapin sisäpuolelta niin suorita poraus loppuun sisäkautta. Siitä syystä että vuosi(kymmenten?) aikana kovettunutta, muovista kaapin sisäkuorta ei kannata eikä saisi halkaista sahatessa. Sisäkautta loput on turvallinen tapa.

Jos reikäsaha ei ole täysin sopiva niin jatka reikien jyrsimistä isomaksi jollakin sopivalla porakonekäyttöisellä viilalla. Tai käsin?

Kaapin sandwich -rakenteen vuoksi reijät pitää putkittaa. Jos vesi ja kosteus menee kaapin eristeisiin niin sieltä se on hankala saada pois. Helpottanee myös huomattavasti puhdistusta kun paljaana ei ole tuollaisia höttöisiä bakteeripesiä.

Saumat käydään läpi silikonilla.

ProQ savunkehitin ja sille rakentamani yhdistetty sääsuoja/koroke jolla laite nousee riittävän ylös sulattamasta kaapin muovipohjaa.

Hyllyt 6kpl rakentuivat muovipinnoitetusta tiheästä verkosta, jonka laitoihin sopi täydellisesti kasvihuoneen mukana tulleet kennolevyjen kiinnityskiskot, jotka antoivat hyllyille viimeistellyn ulkonäön. Yhteenlaskettu hyllytila kaapissa on liki neliömetrin, mikäli savustettavat tuotteet ovat niin pieniä että hyllyt mahtuvat moiseen pinoon.

Kaapin alaosaan, edesmenneen vihanneslaatikon päälle, laitoin vielä erillisen välipohjan joka estää jakaa savunkehittimeltä tulevaa suoraa lämpöä isommalle alalle. Alahyllyn lämmöt täytyy vielä varmistaa sopivaksi, kunhan saan kaappiin tulevan mittarin postista noudetuksi.

Muutoin projekti on liki valmis. Totaalipuhdistus ja venttiilien paikalleenpainaminen vielä uupuu. Pientä meikkausta vaatinee myös tuo ruostunut oven alalaita... Katsotaan. :)

Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Huru-ukko

Savunkehittimestä mallia Pro on itselläni kokemusta, että tukehtuu aika helposti jos happea(ilmaa) on niukasti saatavilla.......
Voi olla, että joudut tekemään jääkaappiisi tuloilman suoraan ohjattuna Pron lähimaastoon.....

Hienosti tehty, omassa jääkaapissa kalan kylmäsavustuksessa on reikiä tasan 0  :-[.

Miquel

Niin siis toinen 70mm venttiilihän on siinä oven alalaidassa, niinkun kerroin.  ;)

...Ja kuten kalojen kanssa olen joskus höpötellytkin niin kokemukseni mukaan ilman vaihtuminen kaapissa edistää tuotteiden kuivumista jonkinverran. Venttiilit saavat olla auki molemmat sellaisen "millin pari"

Tämä kaappi ei ole kaloille, vaan kaikelle joka ei saa maistua kalalle jota tehdään eri kaapissa.
Tällaisia voisivat olla esim. chilit ja putin -juusto.  :)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Huru-ukko

Hmmm...Luetun tekstin ymmärtäminen ontuu näemmä itselläni pahasti.....Tunnustan että sain virheellisen käsityksen jääkaapinkuvasta.

Omat kalan kylmäsavustukseni ovat yleensä pari filettä, joten ne on sen kaheksan tunnin jälkeen pinnaltaan kuin seisovan aparaatin huulet, tummanpunaisenpinkeät ja kiinteät  :o ;)..

HotVelo

Ammattimaisella asenteella on taas tehty. Sitä vähän ounastelinkin, kun muutama viikko sitten tuosta kaapin rakentelusta vihjasit.  8)

Ja satoakin on tullut ja vielä tulossa, kaikessa hiljaisuudessa ilman isompaa huutelua pitkin kesää.  ;D

Miquel

Hottoroo!

Kuusipäiväiset työviikot ja työpäivät jotka venähtävät siten että parhaillaan olen yli kellonympäryksen kotoa poissa, meinaavat imaista kaiken ajan ja energiat harrasteluun. Jotain pientä olen saanut aikaiseksi ja kaikenkaikkiaan kausi puksuttaa kalkkiviivoilla. Melkeinpä kait sitä voisi yrittää maanantaina ehtiä viheltämään isoon pilliin; tempaista kasvarin loput podit sisälle ja komeimmat rungot boncheiksi.  :)

Niin, kuten sanottua:

Edellinen sadonkorjuuerä painoi kaikkineen 5,8kg sisältäen kaikkea mahdollista mitä sillähetkellä kypsänä löysin; Aji Finlandia, Verde, Cristal, Naga Morich, Bonda Ma Jacques, Antillais 14.5, Graig's Double Hot Habanero, Gaucho Jalapeno, Rocato, Móntufar...

Hämmästeltyäni kekoa tovin tein umpimähkäisen lajitelman karkeasti kolmeen osaan joista yhden vakumoin&pakastin, toisen kuivatin ja kolmannen lykkäsin savuun. Joitakin pieniä kokeiluja puuhasin myös, kuten hapanchili jonka valmistukseen nakertelin hätäisesti allaesitetyn purnukan.

Purkkiin höyläsin mm. Gauchoa, Aji Cristalia, Habaneroja sekä punasipulia&valkosipulia. Käymisen starttasin lisäämällä purkkiin kaupan valmista hapankaalia. Muita pikkukokeiluja oli mm. erilaiset chiliöljyt, etikkachilit sekä öljyyn säilötty seos valkosipulia ja chilejä.

Pakkaseen lentänyt vakumoitu kasa.

Ylläkuvattu pakastuskohtalo odottanee tässävaiheessa myös loppusatoa, koska aika ja inspiraatio ovat näillä työmäärillä niin vähissä. "Ei ole ollut miehiä irrottaa" kuten ystäväni asian ilmaisisi. Hallituskin jo muuten kehoitti taannoin heivaamaan chilinkäsittelyvehkeet helkkariin, kun makkaran muovikuoren poistosta seurasi kuulemma totaalinen suun palaminen. Tiskaamaton veitsi, hups.  ;D

Kasvihuoneesta pitäisi toiveeni mukaan irrota vielä kympin raja rikki, ans kattoo.  ::)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Hubert

Komeaa touhua! Kuuden kilon sadonkorjuu ja käytännössä kaikki kypsiä, kyllä nyt vihertää herralla peukalot!

Koita vaan jaksaa jalostaa sadosta niin paljon kuin pystyt. Hieno custom-savukaappikin rakennettuna. Ota vaikka pari päivää lomaa, jos ei muuten tunnit riitä.

Mulla oli tasan vuosi sitten samantapaista sato-ongelmaa, kun ei vaan tunnit meinanneet vuorokaudessa riittää jalostukseen. Kaikki kuitenkin tuli jollain ihmeellä prosessoitua, suuri osa vieläpä savustettuna. Tuloksena kymmeniä erilaisia jauheita ja toistakymmentä salsaa ja hilloa. Niitä onkin ollut nyt mukava herkutella välivuotena ja siinä savusalsaa maiskutellessa unohtuu tyystin taannoinen työleiri... ;)

Miquel

Jooo ja vielä lisää olisi poimittavana varmaan pahimmillaan samanlainen läjä... ::) mulle onneksi luvattiin että esimerkiksi tuo savustaminen onnistuu mainiosti myös pakastettuun tavaraan. ;D
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

NPhoBiaz

Onneksi olkoon hienosta sadosta! :) Koita jaksaa keräillä ja jalostella, kyllä se sitten palkitsee. ;) Hyvän näköistä!

Miquel

Kasvihuonehan tuli sitten tänään tyhjennettyä. Kasa täräytti vaakalle melko vakuuttavat lukemat: 17705 grammaa.
Kauteni punnittu kokonaistulos siispä n. 23,5kg. Tyytyväinen olen kaikenkaikkiaan, toivotaan nyt että tuolla lattialämmöllä ja pahvin päälle leviteltynä saisivat vielä hiukan väriä pintaansa ennen pakastamista.  ::)

Yksi erä chilejä tulikin tosiaan jo taannoin savusteltua. Huomaa myös pakastelokeron suola-astia jossa samalla valmistui herkullista savusuolaa  :D
Tällähetkellä nämä tuotteet odottavat kuivana leivinuunissa verkkokaupalta tilattua kahvimyllyä. Tänään pyöräytin myös koe-erän Bonda ma jacques -mansikkahilloa jonka sain hetki sitten purkitettua. Olisi mukava, kun kaikesta olisi kuvaa ja höpinää enemmänkin, mutta kun se aika. Pahoitteluni arvon lukija!  :)
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

NPhoBiaz

Vau, tuohan on jo verrattavissa bluesmanin kasoihin! :D Hieno juttu! Vaikkakin harmi että noin monta jäi raakileiksi.
Onko toi savukaappi toiminut hyvin?

Miquel

Ei kaapin kanssa mitään ihmeitä. Tosin nyt hiukan hämmästellään että mitenkäs sitten kun ritilä on jonkin supertulisen jäljiltä arvatenkin "hyvin marinoitunut"
Kuinka ihmeessä tuon sitten puhdistaisi... Pestäkkö vaivihkaa tiskikoneessa aina silloin kun hallitus ei ole näkemässä?  ;D
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

NPhoBiaz

Tai sitten ostat romujääkaapin lisäksi romuastianperukoneen, jossa pestä romujääkaapin supertulisia romuritilöitä. ;D

Huru-ukko

syyskuu 23, 2014, 08:18:13 ap #295 Viimeisin muokkaus: syyskuu 23, 2014, 08:21:11 ap käyttäjältä Huru-ukko
Lainaus käyttäjältä: Miquel - syyskuu 23, 2014, 07:59:25 ap
Ei kaapin kanssa mitään ihmeitä. Tosin nyt hiukan hämmästellään että mitenkäs sitten kun ritilä on jonkin supertulisen jäljiltä arvatenkin "hyvin marinoitunut"
Kuinka ihmeessä tuon sitten puhdistaisi... Pestäkkö vaivihkaa tiskikoneessa aina silloin kun hallitus ei ole näkemässä?  ;D

Pitikin kysyä että mitä materiaalia tuo ritiläsi on ?.
Löysinkin sen tiedon ylempää, heti kun lähetin tuon muistin että siitä oli maininta  :o......
Saippualla ja lämpimällä vedellä ne puhtaaksi lähtee, muovi ei ime makuja.

Miquel

Lainaus käyttäjältä: NPhoBiaz - syyskuu 23, 2014, 08:03:44 ap
Tai sitten ostat romujääkaapin lisäksi romuastianperukoneen, jossa pestä romujääkaapin supertulisia romuritilöitä. ;D

;D  ;D
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

PP

Lainaus käyttäjältä: Miquel - syyskuu 23, 2014, 07:59:25 ap
Kuinka ihmeessä tuon sitten puhdistaisi... Pestäkkö vaivihkaa tiskikoneessa aina silloin kun hallitus ei ole näkemässä?  ;D

Käsinpesukin tosiaan riittänee, mutta miksei voisi laittaa koneeseenkin? Siellä meillä pestään savukaapin ritilät, eikä haittaa chili tai savu ketään.

Miquel

Sato ottaa väriä villiä kyytiä! Tänään oli ajatus lykätä kasa pakastimeen sillä vielä nuo eivät ole järin nahistuneet.
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Miquel

Kasvihuoneesta muutti sisään tuttuun vierashuoneeseen porukka tyngäksi leikattuja veijareita. Alkuun suunitelmissa oli säästää pelkät Gaucho Jalapenot, mutta viimehetkillä minua lähestyttiin somen kautta ja kyseltiin huonekasvichilejä. Tuumasta toimeen siis ja rehut maailmalle mainetta niittämään! :)

Viimeisestä sanaleikistä tulikin mieleeni toinen chiliuroteko, kun kiikutin pihalla kesän killuneet rocoto-amppelit paikalliselle kauppapuutarhalle. Mieleeni juolahti kasvien hävitystä suunnitellessa että mehän keskustelimme tarhurin kanssa alkukesästä pitkän tovin siitä, että mitkä olisi minun "asiantuntijan" mielestä parhaita lajikkeita heille kaupallisessa mielessä. Rocotot olivat puheissa ja plussia kertyi ainakin niiden soveltumisesta ulkokasvatukseen sekä amppeliin.

Saas nähdä joko ensikesänä myyvät näitä täysin uudenlaisia ja "entistä parempia" lajikkeita peruspenteille!  :)

...Ja takaisin itse kuviin:

NFT:n valtavat juurimassat poistelin reippaasti saksilla ja suurimman osan kivivillakuutiosta poistin vasaran "hamarapuolella" eli tällä haarukalla joka näppärästi nyppää myös nauloja puusta. Missä lie tuo tähän hommaan täydellinen ja merkillinen kapine jolla olen nähnyt joskus mm. rikkaruohoja kuohittavan...  ::)

Ruukut ovat mielestäni auttamattoman pienet, mutta menkööt siihen saakka kun kasvit vaihtavat kotia. Tuohon kuppiin ei montaa nyrkillistä turvetta mennyt.

Mitäpä kokeneemmat ovat mieltä, onko tämänhetkinen ikkunasta tuleva auringonvalo riittävä vai laitanko tuolle teho-osastolle jo suosiolla lisävaloa vaikkapa 200W ledillä? 